J Ä S E N Y R I T Y S E S I T T E LY S S Ä
Sohviksesta liikkujaksi
Maikku teki sen, mistä moni haaveilee Hiusmuotoilukeskus Glazessa vuosikausia toiminut parturi-kampaaja Marjo Salmi hoksasi hiukan päälle nelikymppisenä, että jotain pitää tehdä työvuosien pidentämiseksi. Olo oli tukala niin kehossa kuin mielessäkin. Liikunnan vihaajasta tuli liikkuja Tiilimäen titaanin, Jaakko Jäntin, avulla. Yrittäjälle itsestään huolehtiminen on iso haaste, johon Jäntti kuitenkin kannustaa.
Teksti Elina Wallin Kuva Aleksi Rimpiläinen
TÄSSÄ JUTUSSA kerrotaan siitä, mitkä ovat yrittäjän haasteet omasta itsestään huolehtimisessa. Haastattelussa on Marjo Salmi eli Maikku ja Jaakko Jäntti eli Jaska. Molemmat muistuttavat, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa. Siihen kannattaa vaikuttaa, mihin voi vaikuttaa. ALKU KESTI PITKÄÄN, ehkä vuosia. Maikku tuskaili oloaan, kunnes eräs ystävä vinkkasi Tiilimäen titaanin, Jaakko Jänttiä. Että siitä voisi olla apua. – Kun otin yhteyttä Jaskaan ensimmäistä kertaa, olin saanut puhuttua projektiin mukaan mieheni Teuvon eli Tepun. Ajattelin jo valmiiksi, että tarvitsen jonkun persuksille potkijan kotona, Maikku aloittaa. – Kerroin heti aluksi, että vihaan liikuntaa. Enkä tykkää hikoilla, Maikku kertoo nyt pinkissa treenipaidassaan Porin Stadionilla. Jaska myöntää, että alussa oli kyllä melkoisia haasteita etsiä sopivia liikuntamuotoja. – Me kokeiltiin vaikka mitä. Käytiin uimahallissa, metsässä ja lenkillä. Tehtiin yhtä sun toista. Sikäli siis asiakkaistani poikkeuksellista, että mikään ei huvittanut, mutta silti Maikku jaksoi sinnikkäästi pysyä mukana. – Mua motivoi ajatus saada itsensä kuntoon, että saa lisää työvuosia. Seison kuitenkin kaiket päivät jalkojeni päällä käsiä kannatellen, Maikku muistuttaa. Marjo Salmi on työskennellyt parturi-kampaajana nyt 25 vuotta. ENSIMMÄINEN STEPPI oli se, että liikkuminen pitää saada kuntoon. – En ajatellut, että tarvis olla mikään himoliikkuja, mutta aiemmin en liikkunut yhtään. En siis oikeasti yhtään. Olin silloin viisi vuotta sitten 41-vuotias.
18 – Pyry �/����
– Herrajjestas, mikä häpeän tunne tuli, kun Porin metsässä lyllersin ja asiakas tuli vastaan. Suhteeni liikuntaan oli ja on osittain edelleenkin todella vaikea, Maikku kertoo. Tunne on yleinen. Kun liikunta on vähäistä eikä suoritus ole omasta mielestä lähellekään täydellistä, liikunnan mahdollisen ilon vie häpeä omasta tekemisestä – tai siitä mitä ei ole vuosiin tehnyt. Kunnes tilanteeseen tuli muutos. – Me aloitettiin helmikuussa, vasta toukokuussa kehtasin puhua tästä ääneen kenellekään, Maikku muistelee. – Siinä taisi mennä useampi kuukausi, kun tehtiin jotain kuntopiiriä Treenitehtaalla, kun huomasin, että nyt Maikussa tapahtuu joku muutos, Jaska komppaa. – Totta. Muistan, että se oli ensimmäinen kerta, kun mua ei ottanut koko ajan päähän. – Se oli meidän ensimmäinen tavoite, Jaska huomauttaa ja jatkaa: – Meillä on ollut valtavasti tavoitteita koko ajan. Isompia ja varsinkin pienempiä. Tavoite voi tosiaan olla sekin, ettei se itse treenaaminen ärsytä koko ajan. Sen jälkeen voi miettiä uuden tavoitteen. Tavoitteeton liikkuminen ei motivoi. Sen on huomannut nyt korona-aikana ihan itselläkin. Kun kaikki tapahtumat, joita varten haastaa itseään, on peruutettu, on motivaatio välillä ollut pahasti hakusessa. VAIKKA MAIKULLA ensisijainen ajatus oli liikunnan laittaminen kuntoon, alkoi myös ruokavalion puolella tulla tuloksia. Paino alkoi laskea. YKSI ISO aikuisiän kompastuskivi on Maikulle ollut uinti. – Mökkisammakko menee juuri ja juuri. Mutta päätä en veden alle laittanut, en vahingossakaan. Jossain vaiheessa tartuttiin siihen. Uintitekniikkaa hiottiin pitkään. Nykyisin laitan pään veden alle ja voin sanoa, että osaan uida.