Vala Silvola, Ada Jussila, Julia Saarinen, Jooa Savolainen, Ville Välipirtti, Matias
Lindholm, Sara Tammelin, Iisa Laine, Ida Ekroth, Ani Takidze, Rami Nummi, Henri Kari
Kannen kuva
Ronja Runsten
Painopaikka
Plusprint
Juttujen kuvituskuvat canva.com
Pääkirjoitus
Vala Silvola
Gradunurkkaus
Ada Jussila
Hirvittävät hallitushaut
Julia Saarinen
Rami Nummi 3 22 Turun kaupunginteatterin The Addams Family vakuutti visuaalisuudella ja vahvoilla näyttelijä suorituksilla
Onko Porin halvin lounas edes syömäkelpoinen?
Jooa Savolainen & Ville Välipirtti
Pelkäätkö FOMOa?
Matias Lindholm
Lukeminen on seksikästä
Sara Tammelin
Pelotti, mutta kannatti!
Iisa Laine
Pelottaako TNT-tehdas?
From Georgia to Pori: Friendship, Culture, and Student Life
Ani Takidze
Runoilija Karri Kokon juhlavuosi huipentuu näyttelyyn synnyinkaupungissa
Henri Kari
Tärpit
Henri Kari
Ida Ekroth 2 4 8 12 11 14 18 23 16 20
”Moi”, sanoi monen fuksin sankari
Syksy on uusien alkujen aikaa. Alkava lukuvuosi tuo aina tullessaan paljon uutta ja jännittävää –erityisesti heille, jotka aloittavat aivan uudessa opinahjossa.
Kun aloitin itse ensimmäiset korkeakouluopintoni kahdeksan vuotta sitten, pelkäsin, että olisin yksinäinen uudessa kaupungissa. Opiskelijatapahtumiin osallistuminen puistatti, sillä en ollut mikään bilettäjä eikä alkoholi kiinnostanut. Raahasin itseni kuitenkin väkisin orientaatioviikon menoihin. Minulle uusien ihmisten kanssa puhuminen oli silloin todella vaikeaa. Muistan edelleen sen, kun toinen fuksi ihmetteli kassajonossa muiden kaljatölkkien välissä liukuvaa limsaani. Hän kehui valintaani olla juomatta alkoholia, mikä tuntui hieman koomiselta, mutta taustalla ollut ajatus lämmittää yhä mieltäni.
Hieman rohkaistuttuani tein opintojeni alussa päätöksen, että jos jokin pelottaa ilman ”oikeaa” syytä, minun täytyy tehdä se. Sittemmin olenkin kokenut opiskelijaelämästä lähes kaiken. Takanani lienee noin parisataa opiskelijatapahtumaa, joista suurta osaa olen ollut järjestämässä. Olen ollut muun muassa tuutori, parin opiskelijayhdistyksen puheenjohtaja, edustajistossa ja nyt ylioppilaslehden päätoimittaja sekä ylioppilasyhdistyksen työntekijä.
En tiedä, missä olisin nyt, jos itseäni rohkeammat eivät olisi ojentaneet kättään, kun sitä eniten tarvitsin. Tämä on melkoinen klisee, mutta pienillä ystävällisillä teoilla voi oikeasti olla suuri merkitys. Tuntui absurdilta, kun vuoden 2019 fuksit kiittelivät minua siitä, että moikkailin heitä käytävillä. Kun taas vuonna 2023 tulin Porin yliopistokeskukselle, kiinnitin huomiota siihen, miten kylmältä tuntui joka kerta, kun tuutori tai hallituslainen käveli ohitseni moikkaamatta.
Olisi toivottavaa, että jokainen ojentaisi auttavaa kättään hieman useammin. Iloinen tervehdys tai hymy voi kantaa pitkälle. Joka vuosi valtava määrä fukseja katoaa tapahtumistamme jonnekin ensimmäisten viikkojen jälkeen. Opiskelijakulttuurimme ei välttämättä kestä enää kovin monen potentiaalisen puheenjohtajan haihtumista.
Samalla haluan kannustaa jokaista ylittämään itsensä. Meitä kaikkia pelottaa – tai ainakin jännittää – uudet asiat. Se on luonnollista. Jos pelon taustalla ei kuitenkaan ole oikeaa vaaratilannetta, yleensä kannattaa mennä sitä kohti. Muuten mitään merkityksellistä ei luultavasti tapahdu.
Tässä numerossa teemana on arvatenkin pelko ja sen monet lievemmät muodot. Lehden sivuilta pääset lukemaan muun muassa hallitustoimintaan lähtemisestä, uusien asioiden ja harrastusten kokeilemisesta sekä alueellisestikin paljon puhuttaneesta TNT-tehtaasta. Mukana on tuttuun tapaan myös tekstejä kulttuurista – pitkästä aikaa vaihto-opiskelijankin kynästä.
Käännä siis rohkeasti seuraavalle sivulle!
Minusta tuli maisteri, koska olen masokisti ja rikon lupauksia
Valmistuttuani liiketalouden tradenomiksi vuonna 2020 vannoin kautta kiven ja kannon, etten enää ikinä, kuuna päivänä, kirjoittaisi riviäkään tieteellistä tekstiä. Tämä kumpusi silloin mielestäni niin kovin ylitsepääsemättömän vaikealta tuntuneen opinnäytetyön kirjoittamisesta.
Rikoin oman lupaukseni heti seuraavana vuonna, kun löysin itseni yliopiston penkiltä kirjoittamassa kandia. Ja parin vuoden päästä siitä kirjoittamassa gradua. Gradua kirjoittaessani pohdin, että tämähän alkaa olla jo jotenkin masokistista. Että jollain ilveellä päädyn aina takaisin tämän äärelle ja huomaan (ehkä vähän salaa) nauttivani lähteiden selaamisesta, aineiston keräämisestä, oivaltamisesta ja siitä tunteesta, kun palaset loksahtelevat kohdalleen.
Palaset todellakin loksahtelivat, kun hyppäsin graduni kimppuun. Minua oli jo pidempään kiinnostanut incelit (tahdonvastaisessa selibaatissa elävät henkilöt), mutta tiesin, että näistä miesvaltaisista yhteisöistä oli tehty jo paljon tutkimusta. Eräänä kauniina päivänä luin kuitenkin Ylilaudan Ihmissuhteet-keskustelualueen langasta, että nainen ei voi olla incel – siis ettei nainen voisi kokea jääneensä tahattomasti rakkauden ja seksuaalisen huomion ulkopuolelle. Tätä lausuntoa en purematta niellyt ja päätin lähteä tutkimusmatkalle naisinceleiden eli femceleiden maailmaan, Redditin r/femcelgrippysockjail-yhteisöön.
Lähteitä etsiessäni huomasin, ettei naisinceleistä ole juurikaan kirjallisuutta. Tämän sisäistettyäni minulle tuli tunne, että tämän gradun tekeminen juuri tästä aiheesta on tärkeää ja ajankohtaista. Kiinnyin aiheeseeni, vaikka kirjoittaminen oli aluksi todella tahmeaa ja kyseenalaistin taas elämänvalintojani. Olin hämmentynyt aineistostani, joka sisälsi tekstiä, kuvia ja meemejä, joista osa oli yhteisön omaa “inside-läppää”, johon ulkopuolisen on vaikea päästä sisälle. Päätin kuitenkin sitkeästi vain lukea ja lukea aineistoani sekä tehdä niistä havaintoja ja muistiinpanoja. Tämä kannatti. Tein suurimmat oivallukseni juuri ai-
neiston syväluotaavan perkaamisen ansiosta. Voin tässä paljastaa, että nainen kyllä voi myös olla incel eli femcel, mutta häpeän sijaan se voi olla jopa voimaannuttavaa. Omien oivallusteni yhdistäminen lähdekirjallisuuteen ja uuden tutkimustiedon luominen oli lopulta äärimmäisen antoisaa. Lempiosuuteni koko työssä oli johtopäätösten tekeminen, jossa pääsi kokoamaan niin sanotusti palapeliä. Samalla näki sen valtavan urakan, jonka on saanut omalla osaamisellaan aikaiseksi.
Olen siis kulkenut tien opinnäytetyön tekemisen vihaamisesta muutaman mutkan kautta sen rakastamiseen (viha ja rakkaus ovat aika äärimmäisiä sanavalintoja, mutta ainakin ne korostavat dramaattisuutta). Tähän matkaan on sisältynyt monenlaisia hetkiä aina epätoivosta onnistumisen tunteeseen ja kaikkea siltä väliltä.
Haluan tällä kirjoituksella sanoa sinulle, joka olet aloittamassa tai jo tekemässä opinnäytetyötä: kaikki tunteet ovat sallittuja. Anna niille oma aikasi. Opinnäytetyön tekeminen ei ole suora eikä looginen prosessi, vaan sen aikana voi tulla vastaan tilanteita, joissa tuntuu, että olet umpikujassa, väärillä raiteilla tai yksinkertaisesti uupunut. Muista silloin, ettet ole yksin. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, ja lepoa ei kannata laiminlyödä.
Valmistujaisissani minulta kysyttiin, joko olen opiskeluni opiskellut. Meinasin vastata, että kyllä – ja oppini on nyt kolmesti näytetty. Päätin kuitenkin kokeilla käänteistä psykologiaa itseeni ja vastasin: “En usko.”
Jospa tällä kertaa rikkoisin tämän lupauksen päättämällä opiskelu-urani näihin filosofian maisterin papereihin.
Gradun otsikko: ”I know I’m pretty, but I have the femcel mindset”: femcel-yhteisön identiteettien ja dynamiikan rakentuminen
Pääaine: Digitaalinen kulttuuri
Tutkinto-ohjelma: Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma (FM)
Hirvittävät hallitushaut
Vuoden vieriessä loppuaan kohti on opiskelijayhdistysten hallitushakujen aika. Hallitustoimintaan mukaan lähteminen voi näyttäytyä jopa pelottavana, sillä uuteen astuminen on aina jännittävää. Opiskelijoiden hyvinvointia valvovat sosiaalipoliittiset vastaavat ovat oivia haastateltavia kertomaan järjestötoiminnasta ja jakamaan siihen liittyviä jännityksen aiheita sekä kenties myös helpottamaan niitä.
Tuntematonta kohti
Monille opiskelijayhdistyksessä toimiminen saattaa olla ensimmäinen kosketus järjestötoimintaan. Uuden aluevaltauksen harkitseminen aiheuttaa luonnollisesti jännitystä, minkä allekirjoittavat Porin yliopistokeskuksen sosiaalipoliittiset vastaavat eli sopot Emma Halttunen (PorKy), Henri Kari (Pointer) ja Veera Pulkkinen (Kulma).
Hallitustoimintaan mukaan lähteminen jännitti kaikkia kolmea. Halttunen ja Pulkkinen kertovat, että heillä ei ollut mitään aiempaa kokemusta esimerkiksi oppilaskuntatoiminnasta, joten kaikki oli uutta ja tuntematonta. Kolmatta vuotta yliopistokeskuksen opiskelijajärjestöjen hallituksissa mukana oleva Kari muistelee myös jännittäneensä ensimmäisiä hallitushakujaan.
— Ensimmäisen kerran hain Kulman hallitukseen, kun olin opiskellut yliopistokeskuksella vuoden verran. Muistan miettineeni, että olenko ollut täällä riittävän kauan, että osaisin vaikuttaa asioihin ja toimia hallituksessa, Kari kertoo.
Opiskelijajärjestöjen hallitukseen voi hakea ilman aiempaa kokemusta vastaavasta toiminnasta tai monen vuoden yliopistotaivalta. Esimerkiksi Pulkkinen lähti mukaan Kulman hallitukseen fuksivuonnaan.
— Hallitustoimien ansiosta tuli tutustuttua enemmän ihmisiin, hän toteaa.
Sekä Pulkkinen että Halttunen olivat fuksivuonnaan mukana organisoimassa ainejärjestöjensä tapahtumia. Halttunen oli PorKyn tapahtumatoimikunnassa ja Pulkkinen Kulman pikkujoulutiimissä. Heidän lisäkseen moni muu kyseisissä tiimeissä toiminut henkilö haki mukaan ainejärjestönsä hallitukseen, eli tapahtumien järjestäminen toimi eräänlaisena ponnahduslautana yhdistystoimintaan.
Porin Kylterit PorKy ry:n sosiaalipoliittinen vastaava Emma Halttunen
mintaan mukaan lähtemistä miettiessä – mutta turhaan.
Yliopistokeskuksen sopot vakuuttavat, että hallitustehtävien yhteensovittaminen koulunkäynnin kanssa on ollut mutkatonta. Sitä helpottavat yliopistokeskuksen tiloissa järjestettävät kokoukset ja etätyöskentelymahdollisuus. Viikonloppuisin heidän kenenkään ei ole tarvinnut tehdä hallitushommia.
Pulkkinen jännitti hallitukseen hakiessaan sitä, että vastuutehtävä toisi mukanaan paljon töitä. Hän ei kuitenkaan ole kokenut hallituskauttaan stressaavaksi.
— Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen saanut hallitustehtävät menemään tasaisesti opintojen ohella, hän toteaa.
Opiskelijoiden kalenterit täyttyvät helposti monenlaisista määräajoista, tapahtumista ja muusta elämästä – miten joukkoon saa mahdutettua hallitustoiminnan? Pelko ajan riittämättömyydestä voi kummitella takaraivossa järjestötoi-
Karin mukaan ainoa iso ajankäytännöllinen asia sosiaalipoliittisen vastaavan pestissä on kokoukset. Pointer kokoustaa noin joka toinen viikko, minkä lisäksi sopo edustaa opiskelijajärjestöään sidosryhmien kokouksissa.
”Muilta hallituslaisilta saa aina tukea.”
Ainejärjestön edustajana toimiminen useista eri toimijoista koostuvien sidosryhmien kokouksissa jännitti aluksi, kun ei tiennyt täysin, mitä oli odotettavissa. Ensimmäisen kokouksen jälkeen asiat kuitenkin selkiytyivät, eikä sidosryhmien kanssa kokoustamista ole sen jälkeen tarvinnut jännittää.
Halttusen mukaan tehtävien aikatauluttaminen helpottuu, kun suunnittelee oman lukujärjestyksensä ja merkitsee kaiken samaan kalenteriin. Kun on kartalla siitä, mitä on tehtävä milloinkin, on ajankäytön suunnittelu sutjakkaa.
— Kunhan vaan tekee kaikki asiat heti, kun ne tulevat tehtäväksi, niin ei tule stressiä, Kari lisää.
Tukea testamenteista ja toisilta
Sopot nostavat esiin, miten paljon sekä nykyisten että aiempien hallituslaisten tuki tuo helpotusta tehtävien hoitamiseen. Vaikka jokaisella hallituksen jäsenellä on oma vastuutehtävänsä, ei se tarkoita, että kaikki tehtävät kasautuisivat tietyn henkilön hartioille.
— Tehtävät on jaettu niin tasaisesti, ettei ole stressiä siitä, että jäisi yksin. Ja aina voi kysyä muilta apua, Kari toteaa.
Kunkin vastuutehtävän edeltäjä kouluttaa ja perehdyttää seuraajansa. Hallituskauden loppuessa jokaisesta tehtävästä kirjoitetaan selitys eli testamentti, joka toimii ohjenuorana tehtävän seuraavalle hoitajalle. Testamentti sisältää muun muassa selityksen siitä, mitä tehtävään kuuluu, vuosikellon ja yleisiä vinkkejä, joihin uusi hallituslainen voi tukeutua kautensa aikana.
— Vuoden alussa perehtyy pestiin ja sen testamenttiin todella hyvin, joten käsittää tarkkaan, mitä kaikkea on luvassa ja osaa hahmottaa ajankäytön ilman paniikkia, Halttunen summaa.
Edeltäjien tuki ei lopu testamenttiin, vaan heiltä voi kysyä neuvoja myös uuden hallituskauden aikana. Apua ja tukea saa myös muilta hallituksen jäseniltä, jos esimerkiksi ilmenee jokin este tai haaste
Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry:n sosiaalipoliittinen vastaava Henri Kari
omien tehtävien hoitamiseen liittyen.
— Muilta hallituslaisilta saa aina tukea, jos vaikka tulee jokin yllättävä meno tai muuta, Pulkkinen kertoo.
Kari kertoo suurimman osan hallitustehtävistä olevan sellaisia, jotka tapahtuvat vuosittain tiettyyn aikaan. Valmiiksi annettua pohjaa tarvitsee lähinnä päivittää.
— Mitään ei tarvitse rakentaa alusta asti, Kari kiteyttää.
Mikä sopoja jännittää?
Sopojen keskuudessa vallitsee yksi yhteinen jännityksen aihe: tuleeko tapahtumiin osallistujia?
Opiskelijatapahtumien osallistujakato on ollut esillä niin julkisessa keskustelussa kuin Pointin aiemmissa numeroissa. Kyse on laajasta ilmiöstä, jonka syiksi sopot pohtivat esimerkiksi opiskelijoiden jaksamisen vähyyttä.
— Vaikka tapahtumiin osallistuminen ei ole millään lailla pakollista, niin monella hallituksella on toive, että opiskelijat ottaisivat rohkeasti yhteyttä ja kertoisivat parannusehdotuksia tai syitä siihen, miksi tapahtumiin osallistuminen ei kiinnosta,
Kari kertoo.
Opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen kuuluvat olennaisesti sosiaalipoliittisten vastaavien tehtäviin. Opiskelijoiden hyvinvointia pyritään kartoittamaan kyselyillä, joihin sopot toivoisivat isompia vastaajamääriä. Näin saataisiin kattavampia tuloksia, joihin voitaisiin miettiä ratkaisuja.
”Ei oikeastaan ole hallitustoimintaa konkreettisempaa tapaa vaikuttaa opiskeluyhteisönsä asioihin.”
Rohkeasti mukaan!
Sopot kannustavat kaikkia hallitustoiminnasta kiinnostuneita hakemaan rohkeasti mukaan. He neuvovat olemaan yhteydessä nykyisiin hallituslaisiin, jos jokin asia askarruttaa mieltä tai haluaisi kuulla tarkemmin tietyn pestin hoitamisesta. Kukapa olisi parempi kertomaan hallitustehtävän hoitamisesta kuin niitä itse hoitanut henkilö!
Opiskelijajärjestön hallituksessa toimimiseen liittyy sopojen mukaan monia positiivisia asioita, joihin he listaavat muun muassa konkreettisen vaikuttamisen, uuden oppimisen, uusiin ihmisiin tutustumisen, rohkeuden ja vastuullisuuden lisääntymisen sekä kommunikaatiokykyjen kehittymisen. Lisäksi hallitustehtävästä saa hienon merkinnän ansioluetteloon ja ainutkertaista kokemusta.
— Ei oikeastaan ole hallitustoimintaa konkreettisempaa tapaa vaikuttaa opiskeluyhteisönsä asioihin, Kari tiivistää.
Hallitustoiminnasta kiinnostuneita sopot kehottavat olemaan avoimin mielin, ja muistamaan, että muutkin ovat selvinneet kyseisestä asiasta.
— Jännittäminen on ok, Pulkkinen huomauttaa.
— On hyvä muistaa, että kaikkia jännittää. Todennäköisesti hallitukseen hakevien joukossa ei ole yhtäkään, ketä ei jännittäisi yhtään, Halttunen lisää.
Kulma ry:n sosiaalipoliittinen vastaava Veera Pulkkinen
Sosiaalipoliittisten vastaavien vinkit hallitushakuihin ja -tehtäviin:
• hae rohkeasti mukaan
• kysy, jos jokin askarruttaa
• turvaudu edellisen pestin hoitajan testamenttiin
• aikatauluta tehtävät
• suunnittele ajankäyttö
• muista: ei ole tyhmiä kysymyksiä!
s.8
Onko Porin halvin lounas edes syömäkelpoinen?
Lounas, tuo suomalaisen koulu- ja työpäivän kulmakivi, jolloin voi unohtaa arjen murheet ja keskittyä siihen rakkaimpaan, eli ruokaan. Välillä sitä unohtaa, miten onnellisessa asemassa saamme olla, kun voimme yliopisto-opiskelijoina nauttia jokaisena arkipäivänä koululounaan ravintola Sofiassa hintaan 2,95 €. Mutta mitä tapahtuu yliopiston jälkeen? Mitä silloin käy, kun ei voi enää opiskelijakorttia näyttämällä saada puoli-ilmaista lounasta? Tämä osa koulusta valmistumisessa pelottaa tämän artikkelin ruokailijoita eniten, joten päätimme kohdata pelkomme ja lähteä etsimään Porin halvimmista lounaista sitä vähiten pelottavaa.
Ensimmäisenä suuntasimme pelottavalta kuulostavaan HalpaHallin lounasravintolaan. Eihän sekatavarakaupassa tarjottu lounas voisi olla hyvää? Hintakin oli vain 11,90 € – saman verran kuin
Sofian buffetlounas maksaisi ilman opiskelijakorttia – joten tämä voisi olla tulevaisuutemme
kohtauspaikka lounaalla.
Asiakaskunta on pääosin vanhempaa, ja arvioimme keski-iän mahdollisesti jopa ylittävän 60 vuotta. Ravintolassa on kiireen tuntu, kun asiakkaat taistelevat ahnaasti noutopöydän antimista. Torstaina oli perinteiseen tapaan tarjolla hernekeittoa ja pannukakkua, mutta niiden lisäksi noutopöydästä löytyi myös kebabia, friteerattua kanaa, lasagnea, erinäisiä vihanneksia, riisiä sekä ranskalaisia.
Ruokailukokemusta varjosti hieman ympäri ravintolaa sekä ruokalinjastoa lentävät kärpäset. Tämän voisi vielä katsoa sormien läpi, mutta sen lisäksi myös paneroitu kanaleike paljastui ylisuolatuksi sekä epäilyttävän punaiseksi. Kanat jäivät syömättä ja ruoka ylipäätään tuntui olevan turhankin suolattua, jota vastaan piti taistella haalealla vedellä ja laihalla mehulla. Lasagne loisti juustoisuudellaan, mutta muuten oli ehtaa eineslasagnea.
Kebab muistutti koostumukseltaan aasialaisista elintarvikekaupoista löytyviä, usein soijaproteiinista valmistettuja snackseja. Riisi ja ranskalaiset olivat linjaston parhainta antia, jonka avulla kebab oli kuitenkin ihan syötävää. Jälkiruoka oli toinen paikan hittituote. Pannari oli mukavan lämmintä, mansikkahillo makeaa ja kermavaahto kermaista. Tuntuu, että keittiöön oli palkattu tätä varten asiansa tunteva isoäiti, joka oli tehnyt vain tämän osion lounaasta, sillä rakkaus paistoi siitä läpi eniten.
Ravintola Kasi-Blanca tunnetaan paremmin pizzoistaan sekä karaokesta, mutta kenties tämän kirjoituksen jälkeen lounaastaankin. Buffetin sijaan Kasi-Blanca tarjoilee lautasannoksen. Kotiruokalounaan hinta on 9 € ja pihvilounaan 10 €.
Ravintola on sisustukseltaan aikahyppy menneille vuosikymmenille, mikä sopii taustalla soivaan vanhoja hittejä soittavaan radiokanavaan. Ravintolan asiakkaista suurin osa on huomioväreihin pukeutuvia työmiehiä, yleinen tunnelma on rauhallinen ja ravintola on jopa hämmästyttävän siisti.
Aterian lisukkeeksi saimme valita perunaa eri muodoissa, joista valitsimme muusin sekä ranskalaiset. Annos saapuu pöytään nopeasti ja on reilun kokoinen. Paneroidun pihvin ja perunan lisäksi annoksesta löytyy reilusti kastiketta sekä hieman salaattia ja paistettuja kasviksia. Yksinkertaista perusruokaa, mutta kaikki on tehty hyvin. Jokainen asia tällä lautasella maistuu hyvältä. Kotikaljakin maistuu erinomaiselta.
Salaattipöydän ollessa muuten varsin keskinkertainen täytyy sieltä nostaa esiin erinomainen makaronisalaatti, jonka avulla ateriasta sai oikein maukkaan ja täyttävän kokonaisuuden. Jälkiruoaksi vielä suklaaströsselein koristeltu banaaninmakuinen donitsi ja syömisestä on selvitty! Siitä huolimatta, että kyseessä oli lautasannos, nälkä oli taltutettu ja tuttua noutopöytää ei jäänyt
kaipaamaan.
Kasi-Blancan lounas oli ehdottomasti laadukas ja lisäksi vielä edullisimmasta päästä Porin lounaspaikoista. Suosittelemme kaikille perinteisen suomalaisen makumaailman ystäville. Pienenä vinkkinä tämän pohjalta osaamme sanoa, että mitä enemmän työvaatteisiin sonnustautuneita ihmisiä paikassa parveilee, sitä parempaa ruoka tulee olemaan.
Biltema Cafe
Sijainti: Mikkolantie 18, 28500 Pori (5 km Porin yliopistokeskukselta)
Hinta: 8,90 € & 11,20 €
Menu 1: Juusto-pekonihampurilainen, 2x hodari, kanelipulla, kahvi.
Menu 2: Lihapullat (17 kpl) ja muusi, nakkirulla.
Lauantainakin voi olla nälkä, mutta silloin harvemmin perinteiset lounasravintolat ovat auki. Suuntasimme siis Biltemaan, josta löytyy Biltema Cafe.
Houkuttelevan valinnan Biltema Cafesta tekee jo pelkästään edulliset hinnat. Myös ruotsalainen perinneherkku tunnbrödsrulle, joka on nimetty suomalaisittain nakkirullaksi, kiinnosti.
Menu 1:
Burgerin valmistumista odotellessa onkin sopiva hetki nauttia kaksi hodaria sinapilla alkupalaksi. Nakki on oikein hyvä, mutta sämpylän ja sinapin voisi vaihtaa. Euron hodarissa ei kuitenkaan paljon valittamisen varaa ole, ja koen saaneeni tuotteesta sen, mitä siltä odotin – ehkä enemmänkin.
Juusto-pekonihampurilainen saapuu sopivasti pöytään. Pihvistä huomaa kuitenkin heti, ettei tässä mitään smash burgeria olla syömässä, vaan se on rakennettu luultavasti samasta massasta
s.10
kuin lihapullat. Hampurilaisen muut osat, erityisesti marinoitu punasipuli, kannattelevat tätä kokonaisuutta urheasti tehden siitä kuin tanssin makean ja suolaisen välillä.
Menu 2:
Ruoasta voi sanoa, että hintaansa nähden se oli erinomaista. Varsinkin nakkirullan samettinen muusi yhdistettynä napsahtaviin nakkeihin oli taivaallinen herkkupala nälkäisessä suussa. Tortillalettu oli tosin hieman päässyt kuivahtamaan, mutta tämä ei menoa haitannut. Lihapullat olivat taattua einespullatasoa, eli ajoivat asiansa. Lisukkeina niille toimi toinen annos muusia ja makeina elementteinä puolukkahillo ja kurkkusalaatti. Ikea-faneille ateria varmaan olisi hieman pettymys, mutta ikeattomana kaupunkina Porista ei saa mitään, joka tulee yhtä lähelle.
Daiwo Sushi
Sijainti: Itäpuisto 1, 28100 Pori (850 m Porin yliopistokeskukselta)
Hinta: 13,90 € (opiskelijakortilla 12,50 €)
Tarjolla: Kymmeniä eri susheja ja lämpimiä ruokia, misokeittoa, jäätelöä, limua, yms.
Myönnettäköön – alkuperäisenä suunnitelmana oli testata Päng Thai -ravintolan lounas, mutta sen ollessa täynnä jo seitsemän minuuttia avaamisen jälkeen päätimme mennä keskustan mahdollisesti uusimpaan sushibuffaan. Vaikka aterian hinta onkin arvostelumme isoin, ei voi väittää, etteikö rahalle saisi vastinetta. Erilaisia ruokia on kymmeniä, hanalimpparia saa juoda niin paljon kuin napa vetää ja jälkiruoaksi vielä friteerattua banaania suklaajäätelöllä ja siirapilla?
Sign me up!
Ensivaikutelma paikasta oli, että olimme tulleet perinteiseen länsimaiseen makupalettiin suunnattuun sushibaariin. Asiakaskunta oli selkeästi nuorempaa verrattuna muihin paikkoihin, ja ravintola oli myös lapsiperheiden suosiossa. Perheen pienimmille ja muille vauvasuille buffetista löytyi myös prinssinakkeja, ranskalaisia, lihapullia, perunoita ynnä muuta perinteistä suomalaista buffetruokaa.
Majoneesilla vuoratut sushikimpaleet oli nätisti pakattu näppärästi toimivan liukuvan lasikuvun taakse, joten aivastuksen sivulliset uhrit oli laskettu minimiin. Lautanen täyteen sushia ja maistelemaan. Yllättäen sushi ei ollutkaan pelkästään perinteistä suolaista riisiä ja lohta, vaan riisi oli maustettu mukavasti etikkaisella kastikkeella. Sushia maustamaan oli perinteiseen tapaan garia ja wasabia, joka tosin osoittautui juoksevammaksi kuin normaalisti.
Sushin kaveriksi löytyi perinteisempää kiinalaisen ravintolan kana- ja nautavalikoimaa sekä friteerattuja herkkuja. Sushin ollessa päätähti jäi nämä kala-allergikkojen suosimat vaihtoehdot hieman vähemmälle loisteelle. Kaikki oli perushyvää höttöä, mutta mikään ei oikein loistanut yksikseen.
Jälkkäriosastona jäätelö ja muut herkut tuntui kaiken ahmimisen jälkeen tuulahdukselta raikasta ilmaa. Jäätelöt eritoten olivat herkkua ja rohkein meistä jopa maistoi pari palaa jälkiruokasushia, joka osoittautui herkkujen mestariksi.
Pelkäätkö FOMOa?
On keskiviikko ja olet päättänyt pyhittää illan aivan itsellesi. Otat mukavan asennon sohvannurkasta, katsot suosikki-TV-sarjaasi ja syöt herkkuja. Päätät kuitenkin viimeisen kerran vilkaista Instagramia, ja vastaan välähtääkin muiden opiskelijakavereiden tarinoita, joissa kaikilla näyttäisi olevan hauskaa illan opiskelijabileissä. FOMO hiipii sisääsi kuin ilmoitus, jota et pystykään hiljentämään.
Mutta mitä FOMO oikeastaan tarkoittaa? Termi tulee englanninkielisestä ilmauksesta fear of missing out, suomennettuna “pelko paitsi jäämisestä”. Sillä viitataan tunteeseen, jossa ajatellaan muiden elävän kiinnostavampaa, täydempää tai merkityksellisempää elämää kuin itse. FOMO-tunteeseen liitetään usein sosiaalinen media ja sen luomat paineet. Sen kautta ulkopuolinen maailma näyttäytyy paikkana, jossa tapahtuu koko ajan jotakin tärkeää, ja jos et itse ole mukana, jäät jälkeen. Kyse ei ole vain yksittäisistä juhlista tai illanvietoista, vaan laajemmasta kokemuksesta siitä, että oma elämä ei yksinkertaisesti ole “tarpeeksi”. Sosiaalinen media voi toimia eräänlaisena ikkunana, jonka kautta itseään verrataan muihin. Omaa syötettä selatessa huomaa nopeasti ajautuvansa muiden rytmiin: joku on sitseillä, toinen juhlistaa uutta harjoittelupaikkaa kolmas julkaisee ilouu tisen valmistumisesta. Samaan aikaan oma arki tuntuukin pysähtyneeltä, liian tavalliselta, liian hiljaiselta. Sosiaalinen media tekee muiden elä mästä jatkuvasti näkyvää ja helposti vertailtavaa, mutta harvoin se kuitenkin näyttää koko totuutta. Syötteelle ponnahtaa vain kuratoituja kohokohtia muiden onnistumisista.
Opiskelijan elämässä FOMOn tunteminen ei ole todellakaan mitenkään tavatonta. Opiskelijan aikataulu on joustava, tapahtumia on joka lähtöön ja jokainen hetki tuntuu olevan mahdollisuus, joka voi mennä ohi. Syntyy eittämättä tilanne, jossa FOMO muuttuu näkymättömäksi stressitekijäksi, joka ylläpitää suorittamisen kulttuuria, josta opis
kelumaailma jo valmiiksi kärsii. Mukana oleminen ja kaikkeen osallistuminen ei tunnu enää vapaaehtoiselta vaan velvollisuudelta. Moni opiskelija huomaa vasta uupumuksen kynnyksellä, että kyse ei ole enää halusta osallistua, vaan pelosta jäädä ryhmän ulkopuolelle. Juuri silloin FOMO on muuttunut itseään ruokkivaksi kehäksi.
FOMOn tunteminen on yllättävän kuluttavaa. Se herättää levottomuutta ja stressiä, joka kasautuu huomaamatta osaksi omaa arkea. Kun yrittää olla mukana kaikessa, oma hyvinvointi jää helposti toissijaiseksi. Siksi opiskelijan tärkeimpiä taitoja onkin itsensä priorisoiminen. Jokainen kutsu tapahtumaan ei vaadi läsnäoloa, ja oman ajan ottaminen auttaa palautumaan siitä, minkä arjen kiire vie mukanaan.
Vanhempana opiskelijana olen oppinut arvostamaan omaa aikaa. Siinä missä fuksivuoden kalenteriin mahtuivat jokaiset sitsit ja approt, nyt hiljaiset koti-illat tuntuvat ylellisyydeltä. Ehkä kokemus opettaa, ettei jokaiseen tapahtumaan tarvitse mennä vain siksi, että tuntisi itsensä kuuluvaksi. Voisin leikkisästi sanoa, että nykyään tunnen enemmin JOMOa ��(joy of missing out) – iloa siitä, että saan valita poissaolon ilman pelkoa jostakin
Lukeminen on seksikästä
Perustin ystäväni kanssa vuosi sitten lukupiirin. Ajatus oli kytenyt jo jonkin aikaa ja tunsimme hetkemme koittaneen. Jo muutaman vuoden meillä oli ollut pilke silmäkulmassa eräänlainen kahden naisen kulttuurikerho, jonka varjolla kävimme teatterissa, livekeikoilla ja museoissa. Kerran matkustimme Viron metsikköön vanhan hylätyn lastenkodin piharakennukseen nauttimaan kymmenen ruokalajin menukokonaisuuden vihreällä Michelin-tähdellä noteeratussa noin kahdentoista hengen ravintolassa. Onhan kulttuuri hyvin laaja kattokäsite!
Tärkeä painoarvo lukupiirissämme oli matalan kynnyksen ja stressittömyyden säilyttäminen. Raamitimme tapaamiset kahdeksan viikon aikajänteelle ja teosten suosituspituudeksi määrittelimme alle 500 sivua. Mikäli kirja jäisi elämäntilan-
teen – tai laiskuuden – vuoksi kesken, siitä ei tulisi sanomista tai sanktioita. Pääasia, että askel kohti kirjojen kuluttamista olisi otettu. Jännitimme, liittyisikö mukaan meidän lisäksemme muita, mutta pelko oli täysin turha. Vuorokauden aikana koossa oli kymmenen KirjaListan (joksi lukupiirimme nimesimme) kimppuun käyvää naista.
Ensimmäisen kirjan kohdalla usea lukupiiriläinen kohtasi samaistuttavan haasteen: keskittymiskyky ei tahtonut millään riittää. Puolen sivun jälkeen tuli mieleen laittaa vielä tiskikone pyörimään tai napata ruokaa sulamaan pakkasesta. Silmät liikkuivat kirjainten lomassa, mutta päähän asti ei siirtynyt mitään. Ajatukset olivat jääneet pakkasesta otettuun kalaan ja miten sen lopulta valmistaisin… Pitäisikö käydä kaupassa?
Tällä hetkellä kääntelen kuudennen yhdessä valitun kirjan sivuja. Edellisen teoksen 337 sivua luin itselleni ennätyksellisessä puolessatoista vuorokaudessa! Keskivaikeasta lukihäiriöstä ”kärsivälle” tämä on saavutus, jonka ehdottomasti halusin jakaa tässäkin vuodatuksessani. Parasta on ollut keskittymiskyvyn merkittävä parantuminen ja kyky jälleen uppoutua kirjan maailmaan ja maisemiin. Myös se, että lukupiirimme koostuu eri-ikäisistä ja eri elämäntilanteissa ja ammateissa olevista naisista, on tuonut niin kirjavalintoihin kuin keskusteluhetkiimme valtavasti syvyyttä ja mielenkiintoa.
Edellä mainittu hotkaisemani kirja oli kotimainen, Emmi Itärannan Teemestarin kirja vuodelta 2012. Yli kymmenen vuotta vanha teos tuntuu edelleen ajankohtaiselta – jopa enenevissä määrin. Itäranta on myös kirjailijana nyt hyvin ajankohtainen, kun uusin Lumenlaulaja-romaani ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna. Esikoisteosta voin lämpimästi suositella, uutuuden kimppuun pääsemistä odotan innolla. Tällä hetkellä Satakirjastossa jonossa on 54 muutakin odottajaa, mikä ei kuitenkaan ole yhtä hurja kuin Pääkaupunkiseudun Helmet-järjestelmän jonotusnumero 1345. Lukemisen makuun on todistetusti päässyt joku muukin.
Sosiaalinen media on niin ikään tunnistanut uudehkon aluevaltaukseni, ja algoritmit tarjoavat minulle Hot girls read books -teemaisia paitoja, lippiksiä ja kirjamerkkejä. Olenko vahingossa jonkin aallon harjalla? Never have I ever been this cool. Suomen Kuvalehti julkaisi heinäkuun alussa Robert Sundmanin artikkelin Kohti yksilöllistä nautintoa, joka käsitteli lukemisen brändäämistä seksikkääksi. Artikkelissa todetaan, että kun empatian kehittyminen tai positiiviset vaikutukset talouskasvuun eivät toimi motivaattoreina, otetaan aseeksi seksikkyys. Vetoaminen päättäjiin on tuottanut tulokseksi ainoastaan kirjojen verokannan noston 10 prosentista 14 prosenttiin, samalla kun Tanska poisti kirjojen verotuksen kokonaan vedoten huoleen lukutaidon heikkenemisestä. On aika vedota yleisöön.
Suoraan sanottuna pelkäsin, kuinka opiskelujen aloittaminen yliopistossa vaikuttaisi lukupiiriharrastukseeni. En varmasti ehtisi lukea yhtään ylimääräistä kirjaa, kun opintomateriaalejakin tulisi ovista ja ikkunoista. Ylpeänä voin todeta, että ainoastaan yhden kirjan valitsin kuluttaa äänikirjamuodossa, mutta itse kirjakin rikkoi hieman rajoja 604 sivun pituudellaan. Itse asiassa erilaisiin genreihin ja kirjoitustyyleihin tutustuminen on
Olenko vahingossa jonkin aallon harjalla? Never have I ever been this cool.
ollut sekä rentouttavaa akateemisen materiaalin vastapainona että hyödyllistä oman tekstintuottamisen monipuolistajana. Lisäksi piirin kokoontumiset ja kirjoista keskustelu ovat avanneet uusia ajatuspolkuja ja ymmärtämisen tasoja, joita pidän arvossa niin opinnoissa kuin elämässä yleensä. Aikaa jää lukemiselle myös, kun jättää muutaman kissavideon katomatta.
Lokakuun lopulla järjestetyt Helsingin Kirjamessut juhlivat 25-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden teemana oli seksikkyyden sijaan sivistyksen voima ja lukemisen ilo. Henkilökohtaisesti olen viimeisen vuoden aikana päässyt osaksi molempia kokemuksia. Koska edellä mainitut seikat eivät välttämättä hehku minusta ulospäin, ehkä kuitenkin hankin sen Hot girls read books -hupparin.
Pelotti, mutta kannatti!
Ensikertalaisen salibandykokemus PointerSportissa
Pelko voi joskus olla merkki siitä, että olemme tekemässä jotakin itsellemme uutta ja ehkä merkityksellistäkin. Kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa PointerSportin salibandyvuorolle, jännitys oli valtava. Minua pelotti, mutta rohkeuteni avasikin oven uuteen yhteisöön. Opiskelijaliikunta tarjoaa mahdollisuuden löytää uusia tuttavuuksia, kokeilla jotain uutta ja ehkä sen kuuluisan liikunnan riemunkin.
”Oon ekaa kertaa täällä ja mua pelottaa.”
Ajatus siitä, että menisin PointerSportin salibandyvuorolle, pelotti ja herätti ristiriitaisia tunteita. Uusia ihmisiä, uusi paikka, ja minä yksin pukuhuoneessa, koska ilmoittautumislistasta näin, että olisin ehkä porukan ainoa nainen. Ennakkoon ajatus tuntui pelottavalta. Maanantai-illan koittaessa yritin muistuttaa itseäni siitä, että tarkoitus on pitää hauskaa ja nauttia liikunnasta.
Astuessani liikuntasaliin kehoni oli jännityksen vallassa. Päätin kertoa jännityksestäni ääneen: “Hei, oon ekaa kertaa täällä ja mua pelottaa.” Yritin hakea katsekontaktia muihin, ehkä toivoen pientä hymyä tai tsemppausta. Olisin kaivannut pienen tervetuliaistervehdyksen liikuntavastaavalta helpottamaan jännitystäni. Voi kuitenkin olla, ettei hän edes huomannut minun jännittävän. Meillä kaikilla on erilaiset syyt jännittää, osallistua tai olla osallistumatta liikuntavuoroille.
Onneksi paikalla oli myös kaksi tuttuani, jotka olivat jo konkareita salibandyvuorolla. He tiesivät, mitä tuleman piti. En ollut koskenutkaan saliban-
dymailaan sitten lukion. Kun meidät jaettiin joukkueisiin, kyselin joukkuetovereiltani ohjeita ja kerroin, etten osaa pelata. Minulle vastattiin rennosti: “Ei se mitään, ei täällä tarvitsekaan osata.” Jännitys alkoi pikkuhiljaa helpottaa.
Pelin alku oli sekavaa. Juoksin sinne, minne pallo johdatti, ja seurasin, mitä muut tekevät. Pian tajusin, ettei pelitaidoilla ollutkaan niin väliä. Keneltäkään pelaajalta ei odotettu täydellisyyttä; tavoitteena oli vain saada hiki pintaan ja pitää hauskaa. Pieni hymyni vaihtui nauruun, kun huomasin, ettei kukaan odottanut minulta huikeita pelaajasuorituksia. Joskus mailani osuikin palloon ja tunsin onnistumisen riemua. Minulla olikin aika kivaa.
Minua ei jännittänyt vain uuden kokeileminen. Taustalla kyti myös toinen pelko. Mietin, miten minuun suhtauduttaisiin pelikentällä. En halunnut olla ilonpilaaja tai estää muita pelaamasta kovaa olemalla ehkä porukan huonoin. Nämä ajatukset juonsivat ehkä juurensa koulun liikuntatunneilta tai yleisestä suhtautumisesta naisten urheiluun. Pelkoni ei siis liittynyt vain pelaamiseen, vaan siihen, miten minut nähtäisiin ja kohdattaisiin ainoana naisena vuorolla.
Hetken pelko tuntui realistiselta, mutta mitään negatiivista ei tapahtunutkaan. Päinvastoin. Kaikki sujui hyvin, muut pelaajat olivat ystävällisiä ja tunsin kuuluvani joukkoon. Pelasin mukana aivan kuten kaikki muutkin ja huomasin, ettei minun tai kenenkään muunkaan tarvinnut olla täydellinen osallistuakseen vuorolle ja tullakseen osaksi porukkaa.
Kokemus sai minut pohtimaan, miten tärkeää on, että opiskelijaliikunta on avointa ja helposti lähestyttävää. Yksi ystävällinen moikkaus, kannustava sana tai maininta siitä, että aloittelijat ovat tervetulleita, voi tehdä ihmeitä. Pelko pienenee, kun joku ottaa porukkaan lämmöllä vastaan.
Rohkaisu ensikertalaisille <3
Jos mietit liikuntavuorolle mukaan lähtemistä, se voi tuntua pelottavalta, mutta pelko on luonnollista ja helpottaa, kun pääset kentälle. Liikuntavuorot ovat paikka, jossa voit nauraa, liikkua ja tuntea kuuluvasi joukkoon ilman painetta olla täydellinen.
Aloittaminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta, omaa mailaa tai erityisiä varusteita. Riittää, että tulet paikalle avoimin mielin ja haluat kokeilla. Aluksi voit kysyä ohjeita joukkuekavereilta tai vain kokeilla muutamaa vetoa pallolla. Jokainen vuoro on erilainen, ja jokainen osallistuja oppii koko ajan uutta. Voit saada uusia tuttavuuksia ja nauttia liikunnasta. Liikuntavuorot odottavat sinua, mene rohkeasti mukaan.
Pointer ry tukee opiskelijoiden hyvinvointia
Pointer ry panostaa vuonna 2025 entistä vah vemmin opiskelijoidensa hyvinvointiin liikun
nan kautta. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden liikkua opiskelijaystävälliseen hintaan tukemalla liikuntakuluja ja järjestämällä viikoittaisia ilmaisia sähly- ja jalkapallovuoroja. Uutena tulokkaana vuoden ohjelmassa on ollut keväällä maanantai-iltojen sulkapallovuoro.
Lisäksi jäsenet voivat lainata maksutta frisbeegolfkiekkoja, koripallo- ja pesäpallovarusteita Pointerin toimistolta. Pointer myös ylläpitää lenkkivihkoja, jotka kannustavat jäseniään liikkumaan omatoimisesti.
Liikunta on tärkeä osa opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Se auttaa jaksamaan opinnoissa, lievittää stressiä ja tuo ihmisiä yhteen. Yhteiset pelivuorot ja liikuntamahdollisuudet eivät ole vain kunnon kohottamista varten, vaan ne myös vahvistavat opiskelijayhteisön henkeä.
Pelottaako TNT-tehdas?
Porin Noormarkkuun rakennetaan TNT-tehdas, joka herättää paikallisissa niin innostuneita kuin huolestuneitakin tunteita. Niin on myös Porin yliopistokeskuksen opiskelijoissa.
Porin Noormarkkuun nousee TNT-räjähdetehdas, jonka tuotannon on määrä alkaa vuoden 2028 aikana. Hanke on herättänyt paikallisissa reaktioita puolesta ja vastaan.
Tehdas toisi vireyttä Noormarkkuun ja sen lähiseudulle. Se myös pistäisi Porin kartalle Euroopan tasolla asti, sillä tällä hetkellä EU-alueen ainoa TNT:tä tuottava tehdas sijaitsee Puolassa. Suomi parantaisi niin omaa kuin koko EU:nkin sotilaallista huoltovarmuutta ja lisäisi turvallisuutta.
Toisaalta tehtaalla olisi vääjäämättä vaikutuksia alueen luonnon monimuotoisuuteen. Tehdas rakennetaan Noormarkun keskustan ja Poosjärven välimaastoon metsäiselle alueelle. Poosjärvi on harvinaislaatuista lintuvesialuetta ja suojeltavaa Natura 2000
-aluetta. Osaa pelottaa myös räjähdys- ja kemikaalionnettomuuksien uhka.
Mutta mitä mieltä ovat porilaiset opiskelijat – tähdet, joissa loistaa maakuntamme tulevaisuuden valo? Pelottaako TNT-tehdas?
Kauppatieteiden opiskelija Akseli Alarautalahti ei näe syytä pelolle.
- Kaikessa teollisuudessa on riski, että jotain menee vikaan. En koe, että tässä olisi isompaa riskiä, kuin muissakaan tehtaissa. TNT on räjähteenä vakaa, hän sanoo.
Hankkeen vastustajia huolettaa tehtaan sijainti. Vaikka tehdas rakennetaan metsään, lähin asutus sijaitsisi siitä vain kilometrin päässä. Alarautalahti ymmärtää sen herättävän ilman epäi-
22-vuotias Akseli Alarautalahti opiskelee kolmatta vuotta kauppatieteitä, joissa hän erikoistuu laskentatoimeen ja rahoitukseen.
lystäkään ikäviä tunteita.
- Empatisoin pelon tunnetta, mutta sitä pitäisi pyrkiä rationalisoimaan. Tehdas vaikuttaa maisemaan, mutta ei turvallisuuteen. Turvallisuuden kannalta on hyvä Suomelle, että pystyy tuottamaan itse räjähdeaineita. Se nostaa huoltovarmuutta, hän huomauttaa.
- Toki ympäristö on aina huolenaihe, mutta en usko, että tästä projektista tarvitsisi olla huolissaan, kun on vastuullinen toimija, jolla on kaksi muutakin räjähdetehdasta Suomessa.
Tehdasta kaavailevalla yrityksellä, Forcitilla on räjähdysainetehtaita Hangossa ja Vihtavuorella. Yritys on toiminut alalla 130 vuotta ja painottaa kotivisuillaan muun muassa toimivansa turvallisuus edellä ja kestävä kehitys liiketoiminnan ytimessä
Kylteri näkee tehtaassa pelkästään mahdollisuuksia. Tehdas työllistäisi suoraan 70 ihmistä ja epäsuoraan vielä enemmän. Lisäksi TNT:n vienti ulkomaille tekee hankkeesta taloudellisesti kannattavan. min mielin viinimaailman tarjoamasta moninaisuudesta oman maun mukaan – ja vastuullisesti.
Ei pelota, mutta mietityttää
Myös digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön opiskelija Sara Tammelin näkee hankkeen
hyvien puolien tulevan huoltovarmuuden, rahavirran ja työpaikkojen puolelta.
- Pori on ollut pitkään muuttotappiollinen, teollisuus- ja työläistaustainen kaupunki. Tuntuu luontevalta, että jos Pori kasvaa, se kasvaa tehtaasta, hän toteaa.
Reaktio ei ole kuitenkaan ollut pelkkää aukotonta positiivisuutta. Tehtaalla tuskin on esteettisesti parantavaa vaikutusta alueen maisemaan.
- Siitä ei varmaan tehdä mitään maisemaan sopivaa, hienoa puita ja kalliota muistuttavaa, vaan mennään turvallisuus edellä, hän naurahtaa.
- Mutta koska Suomi on sääntö-Suomi, on varmaan aika tarkat määräykset ja tutkimukset, kuinka lähelle tehdas saa tulla ja miten se vaikuttaa maisemaan.
Pelkotunteita hanke ei ole nostanut pintaan. Hän ei osaa, eikä oikeastaan jaksakaan ajatella kauhuskenaarioita. Hänestä on todennäköisempää, että jokin muu katastrofi tapahtuu, kuin että tehdas räjähtää.
Toisaalta hän myöntää, että hän saattaisi ajatella uhkakuvia eri tavalla, jos hänellä olisi tai hän haluaisi lapsia. Mutta niiden sijaan mieltä varjostaa haittavaikutukset ympäristöön.
Tammelinin isä on lintuharrastaja, jonka mukana hän on kulkenut linturetkillä.
- Olemme huomanneet, että pienetkin asiat kotitalon ympäristössä, kuten rehevöityminen tai kasvuston vieraslajit, vaikuttavat linnustoon niin paljon, että miten tuollainen tehdas vaikuttaisi? Varmasti tulee vaikuttamaan, hän sanoo.
Hän kuitenkin uskoo ja toivoo, että hankeprosessissa ympäristövaikutuksia käydään syvällisesti läpi ja se toteutetaan niin ympäristöystävällisesti, kuin mahdollista on. Eikä tehtaan rakentaminen ole hänestä pelkästään väärin, koska jostain talouskasvua täytyy saada.
- Mutta voisi se kasvu tulla muustakin kuin räjähteistä, vaikka kulttuurista.
36-vuotias Sara Tammelin opiskelee ensimmäistä vuotta digitaalisten kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa.
From Georgia to Pori: Friendship, Culture, and Student Life
My journey in Finland began on the 15th of August when I arrived at Helsinki-Vantaa Airport. My first impression of Finnish people formed very quickly after I met a girl on the train to Pori. She was just a passenger sitting next to me, but unexpectedly, we started talking and ended up chatting the entire trip. The hours passed as if they were only a few minutes. That was the moment I realized how special and unique people here are. I already knew then that I would make many friends and create remarkable memories in this country.
I didn’t expect Pori to be both calm and full of energy at the same time. But from the very first week, I discovered that this small Finnish city hides an unforgettable experience for every student who comes here. The combination of peaceful nature, friendly locals, and vibrant student life immediately made me feel at home.
The first week of studies in Pori was truly unforgettable. It began with the orientation week,
and from the very first day, I found myself surrounded by students from all around the world, each bringing their own stories, and cultures. The days were filled with exciting events such as the Amazing Pori Race, the Baptizing Event, and the Pub Crawl, where we explored the city by completing fun challenges and visiting local bars. The week’s adventures even included paddling with kayaks and a party night at the student house.
One thing that really surprised me was the existence of a place like Saikku, the student house in Pori, where students organize events, play board games, sing karaoke, or relax in the sauna. Unfortunately, we don’t have anything quite like that in Georgia and I immediately loved the idea.
What I appreciate the most about Finnish universities and students is how genuinely welcoming they are. No matter where you come from, they make you feel at home. Finnish students are incredibly kind-hearted, nice, and always ready
to help. That first week completely changed my perspective and went far beyond my expectations of what life in Finland would be like.
After the orientation week, our days in Pori continued to be filled with new experiences and friendships. We took part in our first traditional sitz party where I got to know Finnish culture better. Not long after, one of the most memorable events was the Get Together Day, where we visited a Finnish farm. We learned about local agriculture, fed the animals, made our own nails with a hammer, enjoyed a barbecue, tried smoke sauna, and paddled Finnish canoes. It was a perfect mix of learning, laughter, and teamwork.
Sports have also become a big part of my life here – football every Tuesday with both Finnish and exchange students, and volleyball, several times a week. Since I’ve been involved in sports my whole life, it is a true pleasure to have the opportunity here to do the things that I love.
One evening, my Georgian roommate and I decided to cook traditional Georgian dishes and invite other exchange students over. Sharing my country’s cuisine and culture and seeing everyone enjoy, was a heartwarming experience.
Beyond Pori, we’ve had the chance to discover more of Finland and its rich culture. Together with other Georgian exchange students, we visited Rauma, a charming town famous for its wooden architecture and fascinating museums. We went to local cafes and bars, art and history museums, and other cultural sights. Walking through the cobblestone streets and learning
about local history was both educational and inspiring.
One of the most magical experiences for all of us was witnessing the northern lights for the first time. Another highlight was participating in the Oktoberfest celebration, where we enjoyed traditional food, music, and the joyful festival atmosphere.
Before coming to Finland, I didn’t know much about the country, and I certainly didn’t expect the kind of lifestyle that I found here.
Although I knew Finland has one of the world’s best educational systems, experiencing it firsthand has still been surprising and unusual for me. Back home in Georgia, students focus mainly on exams, as each semester is packed with midterms and finals. That makes it hard to relax and slow down. In Finland, however, education is not just about studying – it’s about learning through experiences, collaboration, creativity, and balancing academics with personal well-being. I was amazed to see how this approach creates a supportive and inspiring environment for everyone.
Experiencing Finnish student life has taught me that learning isn’t confined to the classroom – it’s in every conversation, every moment spent together, and every shared meal.
I’ve been more than impressed by this country and it has found a special place in my heart, especially Pori. There are still so many experiences ahead and I look forward to each of them. Pori has become my second home and I’m very happy to have found it.
Runoilija Karri Kokon juhlavuosi huipentuu näyttelyyn
synnyinkaupungissa
Monialataiteilija Karri Kokon näyttely ”Näytä haavasi” oli esillä Galleria 3H+K:ssa syyskuun lopusta lokakuun alkuun saakka. Aikaisemmin runoilijana ja kokeellisena sanataitelijana toimineelle Kokolle kyseessä on uusi aluevaltaus, mutta toisaalta hänen toteuttamastaan aseemisuudesta ja visuaalisesta runoudesta ei enää ole pitkä matka kuvataiteeseen. Kokon kuvataiteen kenties tärkeimpänä innoittajana on toiminut vaikutusvaltainen saksalaistaiteilija Joseph Beuys, joka urallaan puolusti ihmisen luovuutta.
- Taiteilijaverkosto Fluxus ja Beuys sen keskeisenä taiteilijana ovat näyttelyni innoittajia. Näyttelyn nimi ”Näytä haavasi” ja sen keskeinen visuaalinen elementti eli niin sanottu kreikkalainen risti ovat suoraa lainaa Beuysilta. Toteankin näyttelyn yhteydessä kirjoittamassani esseessä, ettei risti ole Beuysin käsissä uskonnollinen tunnus, vaan modulaarinen perusrakenne. Se on työkalu kokemuksen, historian, materiaalin ja muutoksen jäsentämiseen, Kokko selvittelee.
Taiteilijan mukaan kreikkalainen risti on ajattelun kartta, jonka keskus on haavoittuva, mutta juuri siksi luova ja uudistuva. Toisaalta se on myös tasapainon kuva, sillä sen vaakasuora ja pystysuora akseli ovat yhtä pitkät. Kokko kertoo, että Beuysin henkisessä ajattelussa tämä tasapaino merkitsee ruumiin ja sielun, maan ja taivaan sekä yhteiskunnan ja yksilön välistä harmoniaa.
Paitsi uutta aluevaltausta, merkitsee taidenäyttely Karri Kokolle myös hänen juhlavuotensa erästä huipennusta. Hän on nimittäin syntynyt Porissa vuonna 1955. 70 ikävuoden täyttymistä juhlistavat näyttelyn lisäksi myös esikoisromaanin ”Helsinginkatu” ilmestyminen sekä koottujen runojen valikoima ”Siinä ne nyt ovat”. Taiteilijalle
ominaisesti ”Helsinginkatu” ei ole tavallinen juoniromaani.
- Helsinginkatu toteuttaa vuosikymmenten takaisen unelmani ”suuresta” romaanista. Se on tarkoituksellisesti monimediallinen kooste tai kollaasi, ei niinkään kehityskertomus. Toivottavasti siitä kuitenkin saa käsityksen aikamme kohinasta ja siinä työskentelevästä taiteilijasta ja hänen yhteisöstään. Romaaniin sisältyy myös klassisia ikuisuusaiheita, kuten rakkautta ja kuolemaa.
”Siinä ne nyt ovat” puolestaan ei sisällä tuotteliaan Kokon läheskään kaikkea runotuotantoa. Kirjailija korostaa, että valikoima ei ole kolmentoista erillisen teoksen kronologinen esitys, vaan yksi kolmestatoista osasta koostuva kokonaisuus. Käytännössä mukana on neljä varhaista kokoelmaa, sitten viisi keskikauden käsitteellistä teosta ja lopuksi neljä tällä vuosikymmenellä valmistunutta runoteosta.
- Kaiken harhailun jälkeen runous voittaa sittenkin, Kokko luonnehtii.
Karri Kokko syntyi Porissa siis vuonna 1955, mutta perhe muutti Helsinkiin jo neljän vuoden kuluttua. Isä Yrjö oli syntyisin Viipurista, mutta päätyi Poriin, jossa tapasi vaimonsa Helenan, runoilijan äidin. Ennen Helsinkiin muuttamista Yrjö Kokko ehti jättää nimensä pysyvästi porilaiseen historiaan. Hän nimittäin työskenteli Satakunnan osuusteurastamolla, jossa suunniteltiin uutta grilliherkkua jahtimakkaran pohjalle. Yrjö Kokon ehdotuksesta sen nimeksi tuli porilainen.
- Äitini suku on pääosin porilainen ja siinä on ollut paljon taiteellista luovuutta. Äidin setä Boris Selesmaa oli taidemaalari. Hänen siskonsa Helmi Neva puolestaan oli tunnettu kriitikko, joka kirjoitti esimerkiksi Satakunnan Kansaan ja Uuteen
Aikaan. Hän oli myös perustamassa paikallisradiota Poriin. Serkkuni Matti T. Tuominen oli Purema-yhtyeen solisti ja biisinikkari. Nuoremmasta päästä mainitsen serkkuni Lauri Levolan, joka on kirjailija ja toimi myös Ruusut-yhtyeen sanoittajana.
Karri Kokon esikoiskokoelma Uno Boy ilmestyi jo vuonna 1982, mutta sen jälkeen seurasi pitkä tauko. Mies työskenteli toimittajana ja teki myös suomentajan töitä. Kokko oli kiinnostunut minimalismista ja käsitetaiteesta, mutta otti ai kansa ennen kuin hän löysi oman äänensä. Varsi naisesti runoilija katsoo tämän tapahtuneen vii sikymppisenä. Prosessi alkoi, kun hän sai vuoden 2003 alussa toimittaa Parnasson kaksi numeroa. Suhteet kirjallisuusyhteisöön elpyivät, Kokko perusti runoblogin ja ryhtyi taas luomaan itsekin runoutta. Hän innostui kielirunoudesta, konsep tualismista ja visuaalisesta runoudesta. Kansain väliset kontaktit auttoivat asiaa, niin myös nyt
temmin edesmennyt oppi-isä Leevi Lehto.
Porissa mies ei poismuuton jälkeen vuosikymmeniin vieraillut kuin satunnaisesti. Viime vuosina hän on kuitenkin tutustunut lukuisiin porilaisiin taiteilijoihin ja taideyhteisöihin. Kokko kertoo vierailleensa säännöllisesti niin Taidemuseossa, Galleria 3H+K:ssa kuin Radioasemallakin. Myös T.E.H.D.A.S, Annis ja Asema44 ovat tulleet tutuiksi.
Karri Kokko. Kuva: Jaakko Viljanen
Turun kaupunginteatterin The Addams Family vakuutti visuaalisuudella ja vahvoilla näyttelijäsuorituksilla
Aikuisuuteen astuvan Wednesdayn tuodessa vävyehdokkaan illalliselle Addamsin perhe joutuu suuren kysymyksen äärelle: Miten suhtautua nopeasti muuttuvaan perhedynamiikkaan? Lisäongelmia aiheuttaa vävyehdokkaan mukana saapuvat hänen äärimmäisen normaalit vanhempansa. Hyvin erilaiset perheet eivät tunnu löytävän samaa säveltä ja ilmapiiri muuttuu nopeasti hyvin kireäksi.
The Addams Family perustuu Charles Addamsin luomiin hahmoihin, jotka ovat esiintyneet ensimmäisen kerran sarjakuvissa jo vuonna 1938. Tämän jälkeen hahmot ovat esiintyneet lukuisissa elokuvissa sekä televisiosarjoissa, ja vuodesta 2009 alkaen myös teatterilavoilla. Andrew Lippan sanoittama ja säveltämä sekä Marshall Brickmanin ja Rick Elicen käsikirjoittama musikaali sai Broadwayn ensiesitysten jälkeen osittain ristiriitaisen vastaanoton, mutta teos on löytänyt paikkansa paikallisproduktioista sekä kiertueista.
Turun kaupunginteatterin The Addams Family tuo muutoksen keskellä olevan Addamsin perheen osaksi teatraalista musikaalimaailmaa. Kiristyneiden suhteiden aiheuttama jännitys puretaan mahtipontisilla laulunumeroilla ja rakkautta tunnustetaan tunteentäyteiseillä balladeilla. Tämän musikaalispektaakkelin komeina kehyksinä toimii musikaalin erityisen vaikuttava visuaalinen ilme.
Musikaalin viimeistelty ja erittäin onnistunut ilme vie katsojan täysin Addamsin perheen maailmaan, ja tämä onkin yksi produktion ehdottomista kohokohdista. Tästä on erityisesti kiittäminen produktion lavastajaa (Teemu Loikas) sekä pukusuunnittelijaa (Pasi Räbinä) ja kampaus-/maskeeraussuunnittelijaa (Jessica Rosenberg). Produktion tuotantotiimi on onnistunut kunnioittamaan Addamsin perheen hyvin tunnettua visuaalista ilmettä tuoden siihen kuitenkin oman twistin.
Näyttelijäsuoritukset läpi produktion ovat
vahvoja, mutta erityisesti vaikutuksen tekivät Addamsin perheen äiti Morticia (Anna-Maija Tuokko) sekä Fester-setä (Mika Kujala). Tuokko tuo dramaattisen, mutta rakastavan äidin ja vaimon hahmon taidokkaasti lavalle, kun taas Kujala tuo yleisölle esityksen suurimpia nauruja erikoisena, mutta sympaattisena setänä.
Turun kaupunginteatterin osaamisen ollessa erittäin vahva The Addams Familyn suurin kompastuskivi on valitettavasti sen sisältö. Musikaalin juoni on monin tavoin kliseinen, eivätkä vaikuttavat musiikkinumerot korvaa vahvan juonen puutetta. Myös musikaalin musiikillinen sisältö on pääosin melko laimeaa; vaikka musikaalissa on muutama mahdollisesti korvamadoksi päätyvä kappale, kuten musikaalin aloittava “Kun olet Addams” tai 1. näytöksen päättävä “Paljastukset”, unohtuu valtaosa musiikista teatterisalista poistuttua.
Materiaalin ongelmista huolimatta produktio viihdyttää yleisöä musikaalihuuman sekä melkein jokaisessa kohtauksessa olevien pikkutuhmien vitsien avulla. Keskiviikkomatinean loppuunmyyty yleisö nauroi läpi produktion antaen pitkät aplodit musikaalin loputtua. Musikaalin sisältö ei päätä huimaa, mutta Turun kaupunginteatterin ammattitaitoinen työryhmä on onnistunut tuomaan sen parhaimmat puolet esiin tuoden lavalle viihdyttävän kolmituntisen musikaalispektaakkelin.
Huom! Opiskelijoille saman viikon liput 10 € Turun kaupunginteatterin produktioihin!
In Bruges (2008)
Martin McDonagh
Martin McDonaghin käsikirjoittama ja ohjaama draamakomedia haastaa katsojaa pohtimaan moraalia. McDonaghin rikostrillerin keskiössä on kaksi palkkamurhaajaa: kokenut Ken (Brendan Gleeson) ja lapsenomainen Ray (Colin Farrell), jotka piileskelevät Belgian keskiaikaisessa Bruggen kaupungissa epäonnistuneen tehtävän jälkeen. Historiallinen Brugge on pittoreski näyttämö elokuvan yllättävän koskettavalle draamalle, jota kehystää McDonaghille tyypillinen kuiva huumori.
Death of Stalin (2017)
Armando Iannucci
Stalinin kuoltua Neuvostoliiton poliittinen eliitti on kriisin äärellä: kuka tulee johtamaan liittovaltiota seuraavaksi?
Skotlantilaisen satiristi Armando Iannuccin ohjaama ja käsikirjoittama musta komedia on terävää poliittista satiiria, joka kuvaa Stalinin kuoleman aiheuttamaa poliittista valtataistelua. Death of Stalin on loistava ensemble-elokuva, jonka näyttelijäkaartiin kuuluu esimerkiksi Steve Buscemi, Jason Isaacs sekä Monty Python -komediaryhmästä tunnettu Michael Palin.
Bastarden (2023)
Nikolaj Arcel
Vuonna 1755 kapteeni Ludvig Kahlen (Mads Mikkelsen) eläköityy armeijan palveluksesta 25 vuoden jälkeen. Kahlen on köyhästä suvusta, eikä eläke myöskään ole kummoinen. Lopulta syntyy sopimus kuninkaan kanssa: Kahlen saa maaalueen karulta Jyllannin nummialueelta, joka hänen täytyy saada viljelykelpoiseksi. Onnistuessaan tässä Kahlen palkitaan aatelisarvolla ja kartanolla. Bastarden on historiallinen draamaelokuva, jossa Mikkelsen loistaa pelkäämättömänä ja päämääräisenä kapteenina.
Redbone (1970)
Redbone
Alkuperäisamerikkalaisen rockmusiikin pioneeriyhtye Redbonen ensimmäinen albumi on hyvin toimiva, genrejä yhdistelevä rockalbumi. Redbonen kulttuurillinen identiteetti tulee vahvasti esille yhtyeen visuaalisessa sekä musiikillisessa ilmeessä. Vaikka yhtye on pääosin tunnettu heidän vuoden 1974 “Come and Get Your Love” -hitistä, on heillä muutenkin paljon annettavaa musiikillisesti. Redbone sisältää runsaasti meneviä rytmejä sekä mieleenpainuvia melodioita, jotka siirtävät kuuntelijan heti 1970-luvulle.
Black Messiah (2014)
D’Angelo
Neo soulin kuninkaana tunnetun D’Angelon kolmas studioalbumi Black Messiah syntyi artistin monen vuoden levytystauon jälkeen. Albumia odotettiin hartaasti vuosia ja julkaisun jälkeen sitä tituleerattiin yhdeksi vuoden 2014 parhaimmista albumeista, eikä syyttä. Black Messiah omaa hyvin vahvan musiikillisen ilmeen, joka sisältää taidokasta genrejen yhdistämistä. D’Angelo tulkitsee kappaleita loistavasti, eikä ole ihme, että Black Messiah voitti parhaan R&B-albumin Grammy-palkinnon vuonna 2016.
Man blåser bort (2023)
Vasas flora och fauna
Suomenruotsalainen musiikki on saanut viimeisen vuoden aikana huomiota erityisesti KAJ-yhtyeen kautta, mutta yhteisöstä löytyy runsaasti muitakin laadukkaita yhtyeitä ja artisteja. Yksi näistä on suomenruotsalaisen indie popin tähtinimiin kuuluva Vasas flora och fauna. Yhtyeen vuoden 2023 albumi jatkaa heidän vahvalla ja tutulla soundilla, jossa musiikillinen taituruus yhdistyy kotoiseen tunnelmaan. Albumi tasapainottelee toimivasti hitaan ja pohtivan melankolian sekä menevämmän, optimistisen popmusiikin välillä.
s.23
HENRI
Tule mukaan tekemään Pointtia!
Pointti on Porin ylioppilaslehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa.
Toimituskuntaan kuuluvat pääsääntöisesti Porin yliopistokeskuksen opiskelijat. Kaikista julkaistavista lehtijutuista maksetaan palkkio.
Jos haluat mukaan toimituskuntaan, ota yhteyttä päätoimittajaan. Seuraa Pointtia myös verkossa ja sosiaalisessa mediassa!
