Pirkanmaan Yrittäjä -lehti 8/2018

Page 34

34

TiisTai 23. lokakUUTa 2018

Ravintolaklassikko täytti puoli vuosisataa

– tänä päivänä pääosassa on ruoka

dessä anglosaksiseen muotoon. Tästä asiakkaat nostivat kuitenkin kovan metelin, ja suunnitelmista luovuttiin.

Tampereen ja ehkäpä koko Suomen tunnetuimpiin ravintoloihin lukeutuva Pispalan Pulteri saavutti puolen vuosisadan merkkipaalun. Pirkanmaan Yrittäjä -lehti keräsi viisikymmentä faktaa viisikymppisestä. Faktojen keruussa ison käden ojensi meille Pispalan Pulterin pitkäaikaisin työntekijä Juha ”Kältsy” Tuominen. Hän aloitti työt pispalalaisravintolassa jo 1993. 1. Pispalan Pulteri avasi ovensa ensimmäistä kertaa 9. päivänä syyskuuta kello 19.00 vuonna 1968.

2. Maailmanpoliittinen tunnelma oli

noihin aikoihin varsin kireä, sillä vain pari viikkoa aiemmin Neuvostoliitto ja 200 000 Varsovan liiton sotilasta ja 5000 tankkia olivat miehittäneet Tšekkoslovakian.

3. Aikaisemmin ravintolan paikalla

oli toiminut maitokauppa.

4. Ensi alkuun ravintolan pyörittä-

misestä vastasi Oy Alko Ab. Pispalan Pulteri oli Alkon niin sanottu kokeiluravintola. Kaupungin keskustoissa anniskeluravintoloita oli ollut jo pidempään, mutta lähiöravintolana Pispalan Pulteri oli koko maan ensimmäinen.

5. Pispalassa uuteen ravintolaan syntyi nopeasti omaleimainen paikallishenki, joka miellytti kovasti myös muissa kaupunginosissa asuvia. Pulteriin on siis oikeastaan alusta asti tultu muualtakin kuin naapurustosta.

8. Ravintolapäällikkö Juha ”Kältsy” Tuominen on Pulterin historian pitkäaikaisin työntekijä. Hän on ollut talossa tasan puolet sen historiasta. Ensimmäisen työvuoronsa pidetty asiakaspalveluja teki siellä vuonna 1993. 9. Kältsyn Pulteri-ura alkoi kyökissä, mutta se ei oikein ollut hänelle mieleinen. Perunoiden kanssa kun ei pahemmin voinut turista. 10. Lempinimensä Kältsy on saanut

Pulterin asiakkailta. Se on muunnelma alkuperäisestä, jonka Juha sai jo kouluaikoina. Silloin hän oli Dirty Harry -elokuvan sankarin sukunimen mukaisesti Callahan. Pulterin asiakaskunnan suuhun sen härmäläistetty versio istui kuitenkin paremmin.

den. Viitisen vuotta sitten auki oltiin kirjaimellisesti 365 päivänä vuodessa, mutta nyttemmin joulut ja juhannukset on päätetty huilia.

7. Pispalan Pulteri on paikka jossa

12. Pulteri on ensimmäinen A-oi-

legendoja on syntynyt ja elänyt, ja jonka kautta legendoja on kulkenut hautausmaalle. Matti Pellonpäätä kuljettanut ruumisauto pysähtyi

piin, ja laman iskiessä päälle baari joutui pahoihin talousvaikeuksiin. 90-luvun taitteessa tehdyn omistajanvaihdoksen myötä baari palautettiin miltei entiselleen niitä kelonhonkia myöten.

Pulterin eteen, kun Kaurismäen ohjaajaveljekset seurueineen poikkesivat siellä vainajaa kunnioittavalla ryypyllä.

11. Pulteri juhlisti 50-vuoden virstanpylvästä kokonaisella juhlaviikolla 3.–9.9.2018. Viikko aloitettiin trendikkäästi, sillä heti maanantaina ravintola jakoi ilmaisen ämpärin 50 ensimmäiselle asiakkaalleen.

6. Pulteri on auki lähes ympäri vuo-

17. Uudistus ei mennyt nap-

keuksin varustettu lähiöravintola, mutta Tampereen vanhin kippola se ei ole. Ohranjyvä ja Tuoppi ehtivät aloittaa anniskelun jo aiemmin.

18. Tänä päivänä ravinto-

lan liikevaihdosta noin 70 prosenttia saadaan ruoasta ja 30 prosenttia nestemäisistä tuotteista. Vielä 90-luvun alkupuolella asetelma oli päinvastainen.

13. Pulterin seinällä oleva televisio on ravintolan ollessa aina auki, joskin niin, että ruudussa koreilee Ylen teksti-tv. Ainoan poikkeuksen tähän muodostavat urheilutapahtumat. Silloin voidaan katsoa myös liikkuvaa kuvaa. Tosin minään varsinaisena sporttibaarina Pulteria ei voi pitää. – Esimerkiksi 1995 Globenin finaalin aikana meillä taisi neljä ihmistä katsoa peliä, Kältsy muistelee. 14. Vaikka baaria on puolen vuosi-

sadan aikana ehditty ehostaa ja rempata, on siellä edelleen jäljellä paljon ihan alkuperäistä baaria, kuten vaikkapa ravintoloille nimen antaneista kivistä tehty pulteriseinä, kivilattia sekä kattohirret.

15. Pulterin käytössä olleet kelohonkaloosit purettiin 80-luvun lopulla pois. Silloin Pulterista koetettiin tehdä sen aikaisten trendien mukaisesti englantilaistyyppinen pubi. 16. Myös nimeä oltiin vaihtamassa ravintolan tyylinmuutoksen yhtey-

19. Ruokamyynti kasvoi entisestään tupakkalain astuttua voimaan. Sen myötä asiakaskunta myös laajeni merkittävästi esimerkiksi lapsiperheisiin. 20. Pulterin ruokalistalta löytyy edelleen kuusi alusta asti mukana ollutta annosta. Ne ovat: Oopperavoileipä, Metsästäjän leipä, Itsetehdyt lihapullat, Sipulipihvi, Hampurilainen ja SUPERpihvi. 21. SUPERpihvi on edelleen yrityk-

sen myydyin ruoka-annos, joskaan ei enää yhtä selvästi kuin ennen. Silti edelleen noin 40 prosenttia ruokailijoista päätyy valitsemaan juuri sen.

22. SUPERpihvin voi valita kolmes-

sa eri kokoluokassa. 150 gramman lisäksi tarjolla on 200 ja 300 gramman annoskoot.

23. Puolen litran keskioluttuopin hinta Pulterissa on 5,60 euroa. Hanaoluena on Sandels.

24. Pulteri sijaitsee Pispalan valtatien varrella. Tarkka osoite on Pispalan Valtatie 23.

25. Myös bussilla saapujan on helppo löytää perille. Linja-autojen infotaulussa nimittäin pysäkki on nimetty ravintolan mukaan.

26. Pulterin listalta löytyy annos nimeltä Suomalainen elämänmuoto. Se pitää sisällään voissa paistettuja silakkapihvejä, suolakurkkua ja tillimuusia. 27. Pulterissa työskentelee tällä hetkellä 12 työntekijää. Jakauma menee tasan kuuteen salin ja keittiön osalta. 28. Ravintolassa on kaikkiaan 80 asiakaspaikkaa.

29. Pitkään palvelleesta biljardipöy-

dästä luovuttiin tämän vuosikymmenen alkupuolella. Syy tähän oli kasvanut ruokailijamäärä. Pelipöydän poistumisen myötä istumatilaa saatiin lisää 12 ihmiselle.

30. Päinvastoin kuin lähiökuppiloissa yleensä, Pulterissa viereilee usein myös vieraspaikkakuntalaisia. Rajaportin sauna ja Pulteri ovat monelle Pispala-turistille ne niin sanotut pakolliset vierailukohteet. Asiakkaiden kasvojen punakkuus johtuneekin tänä päivänä monesti juuri ravintolavierailua edeltäneestä saunareissusta. 31. Etenkin viikonloppuisin ravintolaan kannattaa tätä nykyä tehdä pöytävaraus.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.