Teksti: Santeri Matikka
Ihana kamala Kaisa-kirjasto
Tämän kulturellin kiertomatkan toisena etappina käsittelen kirjastoa, tarkemmin sen opiskelijalle tutuinta ilmentymää Kaisa-kirjastoa subjektiivisena kokemuksena.
Kirjastoa on parjattu monestakin syystä, eikä aina aivan aiheetta. Se on kyllä rakennuksena suuri ja valoisa ja mahduttaa hyvinkin sisäänsä aiemmat tiedekuntien ja laitosten kirjakokoelmat, mutta kirjaston tunnelma siitä usein puuttuu. Hyllyjen välissä haahuillessa olo on anteeksipyytelevä, ja koska erilaisiin tarpeisiin luotuja oleskelutiloja on siellä täällä, voi olla varma, että pienikin liike häiritsee jotakuta. Ei siis ole ihme, että tiedonjanoinen helposti toivoo löytävänsä mahdollisimman nopeasti tarvitsevansa teoksen ja sen jälkeen vielä nopeammin uloskäynnin.
Aurinkoisena toukokuun loppupuolen päivänä kirjastossakin on jo kesä. Käytävät ovat lähes tyhjiä, eikä aina niin ruuhkaisilla luku- ja työpisteillä juuri tungosta ole. Hyllyjen välissä pyörii vain muutama ihminen. Miksei kirjastossa voi olla aina tällaista? Ehkäpä siksi, että tämä on illuusio, liian hyvää ollakseen pysyvästi totta. Yleensähän Kaisassa on niin täyttä, ettei eteensä näe, ja lukurauhasta tai edes istumapaikasta on turha haaveilla. Juuri tällaiseen aikaan siellä voisi kuitenkin viipyä pidemmänkin tovin.
Tilojen kliinisyyttä ja asiakaspaikkojen vähäisyyttä voisi voivotella loputtomiin erityisesti niinä kevätpäivinä, kun paineen alla puurtavan opiskelijan iloksi ja riesaksi abit täyttävät huoneen. Eipä oikeasta akatemiakirjaston
6
