Page 1


2


3


Opiskelijaja nuorisojärjestöt yli puoluerajojen ja myös sitoutumattomalla puolella ovat nostaneet viime vuosina vahvasti sukupolvipolitiikan teemaa. Sukupolvipolitiikalla tarkoitetaan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ja siihen usein liitettyjä teemoja ovat esimerkiksi ilmaston ja ympäristön kestävyys, sosiaalitukijärjestelmien kestävyys ja laadukas koulutus. Tarkoituksena on, että nuoret voivat luottaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen ja että vanhemmista ikäpolvista pidetään huolta. Vähemmälle huomiolle polvipoliittisessa

4

suku-

keskustelussa on jäänyt talousjärjestelmämme kestävyys. Suomi velkaantuu ja ikääntyy samaan aikaan. Antti Rinteen hallitusohjelman suurimmat ”tulevaisuusinvestoinnit” ovat lisäyksiä lähinnä eläkeläisten sosiaali-tukiin. Jo nykyisellään yhä harvempi nuori luottaa siihen, että eläkkeitä maksetaan heidän päästessään eläkeikään. Nykyeläkeläisten eläkkeistä 75 prosenttia maksavat lapset ja lapsenlapset. Jokaisen pitäisi voida luottaa, että järjestelmä on olemassa, kun he itse pääsevät eläkkeelle. Nuorten tulevaisuudenuskoa järkyttävät monet syntyvyyden laskuun liittyvät skenaariot:


lapsia ei synny tarpeeksi tulevaisuuden maanpuolustuksen tarpeisiin, ei tarpeeksi maksamaan veroja eikä tarpeeksi täyttämään monia kriittisen tärkeitä ammatteja. Jos rakenteellisia uudistuksia ei tehdä nyt, ne käyvät tulevaisuudessa paljon kalliimmaksi ja vaikeammaksi. Rinteen hallitus näyttäisi olevan jättämässä nuorten huolet kestävästä taloudesta tulevien hallitusten murehdittavaksi. Jos punavihreä hallitus haikailee vain perustulon perään ja on valmis peruuttamaan kaikki viime kaudella tehdyt kiristykset esimerkiksi työttömyystukiin, on vaarana, että kannustinloukut vain syvenevät eikä monellakaan korkeakoulutetulla veronmaksajalla ole enää intressiä jäädä kotimaahan rahoittamaan toisten kotona oloa. jöiden palkkaamiseen. Synnytystalkoiden sijaan tarvitsemme kannustavuustalkoot, joilla rakennetaan yhteiskuntaa, jossa ahkeruus kannattaa.

Velanoton ja veronkorotusten sijaan tarvitsemme helpotuksia esimerkiksi yrityksen perustamiseen ja uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Pysyviä menoja ei voi lisätä ennen kuin on pysyviä uusia tuloja. Kokoomusopiskelijat haluaa tuoda oman äänensä sukupolvipoliittiseen keskusteluun etenkin talouden ja verotuksen näkökulmasta. Käsissäsi oleva pamfletti pohtii mikä on talouden ja verotuksen näkökulmasta oikeudenmukaista ja järkevää. Kirjoittajat ovat niin kokeneita kansanedustajia ja talouspoliittisia vaikuttajia (Elina Lepomäki) kuin aktiivisia kokoomuslaisia korkeakouluopiskelijoita. Talous ja verotus kaipaavat moniäänistä keskustelua ja hallituksen talouspoliittinen linja haastamista. Parasta tulevaisuuspolitiikkaa on mielestämme kestävä talous ja kannustava verotus. Janika Takatalo Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

5


Jyväskylän MM-rallin voittoa juhlinut Skoda Motorsportsin huoltoväkeen kuuluva Yannick Willocx ihmetteli elokuun alussa Twitterissä Suomen hintatasoa: Kahdeksan olutta maksoi Helsingissä lähes 80 euroa. Olueen kohdistuvassa verotuksessa olemme tunnetusti maailman ehdottomassa kärjessä (1,72 euroa litralta verrattuna esim. Ruotsiin 0,99 tai Saksaan 0,09 euroa litralta), mutta oluen ravintolahintoja nostaa Suomessa moni muukin tekijä. Ravintolapalvelut ovat hyvin työvoimavaltaisia aloja. Työhön kohdistuva suora ja epäsuora verotus nostaa kaikkien työvoimavaltaisten alojen 6

kustannuksia Suomessa. Viime kädessä asiakas päättää, haluaako hän maksaa kysytyn hinnan vai ei. Suomessa käytetäänkin erilaisia kotitalous- ja ravintolapalveluita verrattain vähän, sillä on halvempaa tehdä itse tai jättää kyseinen asia kokonaan tekemättä. Korkean verorasitteen oloissa osa työstä jää tekemättä. Kun työtä jää tekemättä, heikkenevät sekä kansantalous että sen myötä julkinen talous. Sama toistuu silloin, jos työ hinnoitellaan muusta syystä korkeammaksi kuin mitä asiakas on siitä valmis maksamaan. Mitä useampi henkilö jää pois työmarkkinoilta eikä pääse kehittämään osaamistaan, sitä heikommin sekä tuon yksilön että koko talouden


tuottavuus kehittyy. Vaikutus on jo muutamassa vuodessa dramaattinen, erityisesti nykyisen teknologisen kehityksen myötä. Ihminen putoaa helposti kelkasta. Se on ikävä ilmiö kaikissa tuloluokissa, mutta koska hyvätuloiseksi noustaan yleensä vasta pitkän työuran ja osaamisen karttumisen myötä, supistuu erityisesti hyvätuloisten joukko. Olemme keskittyneet kauhistelemaan, miten tulevaisuudessa vain pieni porukka tekee huipputuottavaa työtä ja robotit hoitavat loput. Paneelikeskusteluissa pärjää kehittelemällä scifeimmän tulevaisuusskenaarion sen sijaan, että esittäisi konkreettisia ratkaisuja. Moni on jo menettänyt toivonsa ja pitää korkeita työllisyystavoitteita vanhanaikaisina. Samalla kuitenkin vaikkapa Ruotsissa on viime vuosina ollut meitä seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi työllisyysaste. Tuskin kukaan väittää, ettei Ruotsi olisi teknologisesti yhtä kehittynyt maa kuin me? Meidän ei tarvitse arvuutella tulevaisuutta, kun järjestelmämme laahaa vuosikymmenet perässä jo nykytodellisuuteen nähden. Tässä muutama esimerkki: ihmisten ja yritysten väliset tuottavuuserot ovat paljon suurempia kuin toimialojen väliset tuottavuuserot. Silti me teemme toimialakohtaisia työehtosopimuksia. Jo tällä hetkellä 25-vuotias itseoppinut

huippuosaaja voi saada idean, joka mullistaa kokonaisen toimialan. Hänen tuottavuutensa voi olla satakertainen alan kokeneimpaan ammattilaiseen verrattuna. Verotuksen korkea taso näkyy suoraan kotitalouksien elintasossa. Ostovoimakorjattuna suomalaisen käytettävissä olevat tulot jäävät maiden kuten Ranskan ja Belgian taakse - muista Pohjoismaista tai Saksasta puhumattakaan. Euroalueen maista Suomen taakse jäävät ainoastaan Irlanti sekä Välimeren ja Itä-Euroopan maat. Suomen tuloerot ovat kansainvälisesti vertailtuna matalat ja tuloeroja kuvaava GINI-kerroin on laskenut Suomessa 2000-luvulla. Kansainvälisiä huippuosaajia tavoitellessa Suomen tulotaso esimerkiksi tekniikan alalla ei niinkään houkuttele muuttamaan maahan vaan pikemminkin kannustaa korkean tuottavuuden työvoimaa maasta pois. Ratkaisu tähän ei ole ammattiliittojohtoinen tulosääntelypoltiikka vaan meidän tulee luoda lisää mahdollisuuksia ihmisille vaikuttaa itse omiin tuloihin työllä ja ahkeruudella. Yhteiskuntamme kaipaa enemmän joustoja ja vähemmän korporatistista keskusjohtoisuutta. En ole huolissani hyvätuloisista, vaan siitä, että heitä on niin vähän. Jakaantuneessa yhteiskunnassa köyhä ja ahkera pääsee vain vaivalloisesti tai sattumalta nousemaan elinkaarensa aikana hyvätuloisten joukkoon. 7


Veronmaksajien keskusliiton tutkimuksen mukaan 18 OECDmaassa suomalaiset pienituloiset maksavat veroa keskiarvon mukaan, keskituloiset 2,7 prosenttiyksikköä enemmän ja suurituloiset (135 800 euroa vuodessa) peräti 7,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin 18 maan keskiarvo. Mitä korkeampi työhön kohdistuva verorasite on, sitä vähemmän omaan ansiotasoonsa voi vaikuttaa ahkeruudella. Pääomat keskittyvät sinne, missä niitä on jo valmiiksi. Se ei kuulosta sellaiselta Suomelta, jossa minä haluaisin elää. Vaihtoehto voisi olla se, että jokainen meistä tekisi enemmän niitä asioita, joissa olemme itse hyviä, ja ostaisi enemmän muiden tekemiä töitä tuotteiden tai palveluiden muodossa. Vaikka olisimme kaikki yhtä hyviä pesemään ikkunoita, olisi järkevää, että joku tekisi myös jotain muuta, kuten ruokaa, jotta saisimme myös vatsamme täyteen. Vastaavasti nykyaikaisessa taloudessa löytyy monenmoisia tehtäviä, joissa voimme tuottaa arvoa yhteistyössä teknologian kanssa. Totta on myös se, ettemme ole kaikki yhtä hyviä kaikessa kuin toiset, mutta erikoistumalla voimme kehittyä paremmiksi ikkunanpesijöiksi, ruoanlaittajiksi, koodareiksi, kirjanpitäjiksi ja asiakaspalvelijoiksi.

8

Tuottavuus kasvaa kahta kautta: teemme niitä töitä, joille on kysyntää, ja työpanoksemme tuotos jalostuu kehittyvän osaamisen myötä. Suomen työmarkkinat ovat palkanmuodostukseltaan World Economic Forumin mukaan maailman jäykimmät. Tämä estää erityisesti työmarkkinoille uutena tulevia pääsemästä kehittämään ammattitaitoaan ja tämä näkyy suoraan verrokkimaitamme matalammassa työllisyysasteessa. Me poliitikot mietimme tukityöllistämismuotoja ja suojamuureja kilpailukykynsä menettäneille yrityksille, sen sijaan että avaisimme rakennemurroksen jalkoihin jääneille ihmisille uuden tulevaisuuden. Samoin kuin työ luo uutta työtä, luo työttömyys työttömyyttä. Rakenteellista ja pitkäaikaiseksi muodostuvaa työttömyyttä on paljon vaikeampi purkaa kuin väliaikaista toimettomuutta. Elina Lepomäki Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja Uudeltamaalta.


Suomalaiset vahinkovakuutusyhtiöt ottivat kesällä 1968 käyttöön uuden vakuutusmuodon, oikeusturvavakuutuksen. Uuden vakuutustyypin taustalla vaikutti pyrkimys pienentää maksuttomista oikeudenkäynneistä valtiolle aiheutuvaa taloudellista taakkaa. Vakuutusyhtiöt liittivät uuden vakuutustuotteen heti osaksi vakuutuspakettejaan, jolloin merkittävä osa kansalaisista saatiin nopeasti uuden vakuutuksen piiriin. Nykyisin yksityishenkilö saa oikeusturvavakuutuksen pientä korvausta vastaan lähes jokaisen markkinoilla olevan kotivakuutuspaketin ”kylkiäisenä”. Oikeusturvavakuutuksen lyhyt taival Suomen vakuutus-

markkinoilla on ollut valtion näkökulmasta varsin menestyksekäs. Kustannusten uudelleenallokoinnissa onnistuttiin. Sittemmin vakuutus vielä säädettiin maksuttomaan oikeudenkäyntiin nähden ensisijaiseksi oikeudenkäyntikulujen korvausjärjestelmäksi. Kuluvan vuoden kesäkuun alussa julkistetussa pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa yhdeksi kunnianhimoiseksi tavoitteeksi on otettu toimivat oikeusprosessit ja oikeusturva. Hallitusohjelmaan on kirjattu seuraavia keinoja paremman ”Selvitetään oikeusavun tulorajojen nostamista, keskituloisten oikeusapua ja oikeusturvavakuutusten sääntelyä.” 9


Oikeusturvavakuutusta koskevan kirjauksen takana on paljon puhuttaneet korvausmäärät, joita ei julkisessa keskustelussa ole pidetty riittävän korkeina. Enimmäiskorvausmäärien riittämättömyyttä ovat pitäneet yllä esimerkiksi Lakimiesliitto ja edellisen hallituksen oikeusministeri Antti Häkkänen. Kaijus Ervastin vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa osoitettiin toteutuneiden oikeudenkäyntikulujen olevan riita-asioissa keskimäärin 7000-8000 euroa (käräjäoikeudessa käsitellyt asiat, joista ei valitettu hovioikeuteen). Monimutkaisessa talokauppariidassa oikeudenkäyntikuluja saattaa kuitenkin kertyä jopa 80000 euroa. Keskitytään vielä hallitus ohjelman kirjaukseen, jossa ehdotetaan oikeusturvavakuutusta koskevan sääntelyn selvittämistä eli vakuutuksen sisällön määrittämistä lainsäädännön keinoin. Ehdotus on poikkeuksellisen radikaali, sillä Suomessa ei lailla säännellä vapaaehtoisten vakuutusten sisältöä. Vakuutussopimuslaki sääntelee vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan välisiä sopimussuhteeseen liittyviä velvollisuuksia, kuten molemminpuolista tiedonantovelvollisuutta. Vakuutustuotteiden, kuten muidenkin vastaavien tuotteiden sisältö kuuluu yksityisten tahojen välisen sopimusvapauden piiriin. Vakuutuksen tyyppisissä massasopimuksissa se tarkoittaa käytännössä sitä, että kuluttaja voi vapaasti vertailla eri vakuutuksen10

antajien tarjoamia tuotteita ja valita niistä itselleen sopivimman. Vakuutuksen ehdot määrittävät sen, millaisia vahinkotapahtumia vakuutus korvaa. Varsinkin oikeusturvavakuutuksessa rajoitusehdot määrittävät erittäin kattavasti myös ne vahinkotyypit, joita vakuutus ei korvaa. Oikeusturvavakuutuksen sisällön sääntely lailla merkitsisi siirtymistä vapaaehtoisesta vakuutuksesta pakolliseksi vakuutukseksi esimerkiksi liikennevakuutuksen ja pakollisen tapaturmavakuutuksen rinnalle. Liikennevakuutuksessavakuuttamisvelvollisuus seuraa ajoneuvon omistamisesta ja työnantajan tapaturmavakuutuksessa työnantaja-asemasta. Oikeusturvavakuutuksessa vakuuttamisvelvollisuuden perusta olisi vähintäänkin epämääräinen ja korvausmääriä koskeva sääntely ennennäkemätön tunkeutuminen yksityisten välisen sopimusvapauden alueelle. Jos oikeusturvavakuutusta ja sen enimmäiskorvausmäärää koskevaa sääntelyä ei ole mahdollista toteuttaa puuttumatta vakuutustoiminnan lainalaisuuksiin ja sopimusvapauden ydinsisältöön, voiko vakuutuksella taata keskituloisille riittävän oikeusturvan? Mielestäni korvausmäärä näyttäisi olevan oikeansuuntainen, ottaen huomioon viimeaikaisen kehityksen. Esimerkiksi oma vakuutusyhtiöni nosti viime vakuutuskauteen verrattuna oikeusturvavakuutukseni enimmäiskorvausmäärää (kärjistetysti) noin 5000 eurolla sen ollessa


nyt noin 14000 euroa. vakuutuskauteen verrattuna oikeusturvavakuutukseni enimmäiskorvausmäärää (kärjistetysti) noin 5000 eurolla sen ollessa nyt noin 14000 euroa. Julkinen keskustelu ja paine oikeusturvavakuutuksen ympärillä näyttäisi vaikuttaneen enimmäiskorvausmäärään positiivisella tavalla. Toisaalta, jatkaen oman vakuutukseni esimerkin avulla, korvausmäärän kasvun myötä myös samaisen vakuutustuotteen vakuutusmaksua on nostettu yli kolminkertaiseksi aiempaan verrattuna. Tämä korvausmenojen ja vakuutusmaksun vaikutussuhde on puhdasta vakuutusmatematiikkaa. Jotta kasvavat korvausmenot saadaan katettua ja hieman voittoakin jää viivan alle, täytyy vakuutuspoolilta kerätä enemmän maksuja. Vakuutusmaksun optimaalisen tason määrittämisen

haastavuus on myös syy sille, ettei vapaaehtoisen oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärä ole merkittävästi korkeampi tai jopa rajaton. Vakuutusmaksun jatkuva nousu johtaisi adverse selection -ilmiönä tunnetun mekanismin myötä vähäriskisten vakuutettujen poistumiseen vakuutuspoolista. Vakuutuspooliin jäisivät tällöin ne riskialttiimmat vakuutetut, joiden kannattaa suuremman riskin vuoksi maksaa korkeampikin vakuutusmaksu. Näin vakuutustuote kävisi lopulta haitallisen valikoitumisen myötä liiketoiminnallisesti kannattamattomaksi. Toisaalta oikeusturvavakuutuksen erityispiirteenä on suora vaikutus oikeudenkäyntikuluihin. Merkittävästi oikeudenkäyntikulujen keskiarvoa suuremmat oikeusturvavakuutuksen korvausmäärät aiheuttaisivat paineita

11


hinnan nousulle, sillä vakuutuksen korvausmäärä pyrittäisiin hyödyntämään kokonaisuudessaan. Toki viimeksi mainitut uhkakuvat voisivat olla estettävissä ehtoteknisesti vakuutusehtojen avulla. Tässäkin tapauksessa vakuutuksen hallinnolliset kulut silti nousisivat, joka puolestaan entisestään nostaisi jo kohonnutta vakuutusmaksua. Mikäli ongelma olisi helppo ratkaista, se olisi jo vakuutusyhtiöiden toimesta tehty. Kaikkia maailman ongelmia ei ratkaista sääntelyn keinoin. Oikeusturvavakuutuksen sääntelytarvetta ja -keinoja koskeva selvitys tulisi jättää ministeriön pöytälaatikkoon. Oikeusturvavakuutuksen korvausmäärät olisivat korkeampia, jos kuluttajat pitäisivät vakuutustapahtumaa sellaisena riskinä, jota vastaan suojautumisesta kannattaa maksaa.

12

Kysymys siis kuuluu, miksi näin ei ole? Lähtökohtaisesti ihmiset eivät ajattele päätyvänsä oikeusriidan osapuoliksi, saati sitten miellä riidasta aiheutuvia kuluja vakuutettavana riskinä. Helpommin ymmärrettävä tyyppitilanne vakuutettavasta riskistä on esimerkiksi pesukoneen putken rikkoutumisesta aiheutuva vesivahinko. Eräs oikeusturvavakuutusten parissa työskentelevä juristi totesi osuvasti, että oikeusturvavakuutuksesta kiinnostuneella kuluttajalla on aina käräjöinti mielessä eli vakuutustapahtuma on jo päässyt sattumaan. Kuka ties korvausmäärien tason riittävyyden takaisi vain tietyin väliajoin asian ympärillä käytävä julkinen keskustelu. Juuso Mankonen Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja, joka parhaillaan viimeiselee pro gradu -tutkielmaansa vakuutusoikeuden alalla.


Menit kouluun, opiskelit, valmistuit ja menit töihin. Ahersit töissä, jotta sait ylennyksen ja palkankorotuksen. Ehkä vaihdoit työpaikkaa, jos tarjoutui tilaisuus. 40 vuoden työuran jälkeen odotti siirtyminen eläkkeelle. 2010-luvulla tällainen kunnioitettava työura on enää yksi, harvoille tarjoutuva mahdollisuus, muiden joukossa. On jo kulunut fraasi sanoa, että työ on muuttunut tai pirstaloitunut. Moni sen jo tietää, mutta harva ottaa aidosti onkeensa: tarvitaan suuria mullistuksia yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, jotta haasteisiin voidaan vastata. Yhteiskuntamme on viritetty pitämään huolta ihmisistä, jotka edustavat

vanhaa työmarkkinamaailmaa. Tämä on hyvä asia, sillä heidänkin hyvästä elämästä pitää pitää huolta, mutta suuria muutoksia on tehtävä, ettei muutos aja ylitsemme. Ajovalot nimittäin näkyvät jo. Mikroyritystäkin pienempi yrittämisen muoto, kevytyrittäminen, on uusi tapa tehdä töitä. Meidän yhteiskuntajärjestelmämme ei kevytyrittäjiä kovin hyvin tunnista tai palvele: turva työttömyyden, sairauden tai perheen suhteen on kuin neliöpalikka, jota yritetään työntää ympyränmuotoisesta reiästä, jota suomalaiseksi hyvinvointivaltioksi kutsutaan. Opiskelijat ovat joko 13


opiskelijoitata tai eivät, ainakin suomalaisen yhteiskunnan silmissä. Tosiasiassahan asia ei mene niin: tutkinnot saattavat jäädä kesken, jos osaaminen riittää jo töihin. Tai jos osaaminen ei töissä riitä, sitä työn ohella hankitaan. Osa-aikatyöt ovat jo yleisiä. Samoin useat työnantajat, jopa eri aloilla. Kahvilatyöntekijä voi tehdä vuoroja K-Marketin kassalla ja iltaisin vielä blokata pöytiä ravintoloissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevät töitä monessa päiväkodissa, lähihoitajat työskentelevät vanhustenhuollosta kouluavustajaksi ja varastotyöntekijät ajavat rekkaa viikonloppuisin. Ahkerat ihmiset tekevät ahkerasti töitä, mutta kuka pitää huolta, jos tulee sairastapaus? Kukaan ei myöskään jaksa painaa ikuisesti, mitenkäs lomat? Tai perhe, kuinka yhteensovitat tähän parisuhteen, puhumattakaan lapsista? Ylläolevat esimerkit on raapustettu ne kohtaamiset mielessä, joita minulle on lyhyen elämäni aikana suotu. Tuskin siis muuta kuin jäävuoren huippu. Jokaisen elämänsä alussa olevan lapsen ja elämän loppuvaiheessa oleva seniorin, sairaan tai muuten heikompiosaisen ihmisen hyvinvointi on turvattava. Täytyy varmistaa, että jokainen heistä saa ihmisarvoisen kohtelun ja jokainen heistä voi tavoitella

14

unelmiaan, tehdä merkityksellisiä asioita elämänsä aikana. Työ on perusta hyvinvointivaltion selviämiselle. Ahkerat, itsestään ja varsinkin läheisistään huolta pitävät ihmiset ovat tämän maan perusta. Työllä ja yrittäjyydellä, niiden ihmisten jokapäiväisellä panoksella, jotka kakkua kasvattavat, turvataan apua tarvitsevien hyvä elämä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta, että työikäiset ja työkykyiset aikuiset voivat elää täyttä elämää. Jotta heillä on jaksamista ja tahtoa, intoa ja motivaatiota kantaa harteillaan yhteiskunnan paino. Siksi tarvitsemme muutoksia yhteiskunnassa: ihmisten erilaiset elämät ja työurat tulee sovittaa suomalaisen hyvinvointivaltiojärjestelmän aihioon. Siksi meidän on rohkeasti uskallettava tuoda suomalainen yhteiskunta Eppujen laulujen aikakaudelta vastaamaan 2010-luvun haasteita. Koulutuspolkua on ajateltava aivan uudella tavalla. Sosiaaliturvaa on muutettava joustavaksi, enkä puhu pelkästään työttömyysturvasta, vaan lapsiperheistä, opiskelijoista ja lomaa tarvitsevista ahkerista suomalaisista. Sosiaali- ja terveyspalvelut, työehtosopimusten joustavuus ja reiluus, nuorten syrjäytyminen ja näköalattomuus. Kaikki yhteiskunnan osa-alueita, jotka eivät palvele tätä vuosikymmentä, puhumattakaan seuraavista. Visio on kirkas, visio on selvä.


Yhteiskunnan pitää muuttua vastaamaan uusia haasteita. Hallituksella ei tämä suunta ole nähtävillä. Kävi toisin. Keväällä hallituksen muodosti kopla, joka edustaa vanhaa maailmaa. Meistä harva oli silloin edes syntynyt, kun viimeksi on Suomen hallitus viettänyt hallitusohjelman valmistumisen jälkeen illanvieton Espoon Korpilammella. Paikassa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta se osuvasti kuvastaa koko Suomen nykyisen johdon mielenmaailmaa: on arvovalinta ihannoida ”vanhoja hyviä aikoja” ja eritoten mainostaa, että nyt palaamme paikkaan, joka oli merkittävä viimeksi siihen aikaan, kun Kekkonen oli vallassa. Antti Rinteen, Pekka Haaviston ja Juha Sipilän yhdessä synnyttämä hallitus on vanhahtavampi kuin harmaiden miesten yhteisikä: kaikki merkittävät uudistukset loistavat hallitusohjelmasta, tulevan 4 vuoden käsikirjasta poissaolollaan. Hallitusohjelmassa ei panosteta koulutukseen esimerkiksi sijoittamalla miljardia korkeakoulutuksen kassaan, ei pidetä huolta siitä, että ihmiset pääsevät töihin eikä varsinkaan oteta huomioon pienen ihmisen lyhyessä ajassa mullistunutta maailmaa, vaan entistä enemmän vahvistetaan tunkkaisia ja vanhahtaneita järjestelmiä ja tukirakenteita.

Vielä viime vuonna jokainen puolue oli sitä mieltä, että nyt on sosiaaliturvauudistuksen aika. Vielä viime vaaleissa jatkuva oppiminen ja korkeakoulujen rahoitus kiinnosti kaikkia. Vielä tänä syksynä on vakuuteltu, että työllisyyttä parannetaan, vaikka toimia ei vielä ole näköpiirissä. Kaikki halut tehdä uudistuksia on vaihtunut riitelyksi. Alussa mainitsemani visio, joltain osin nykytila, joka on täyttä totta jo nyt, ei hallituksen mielenmaisemaa liikuta. Ennen saattoi hidastavien tahojen mielestä olla kaikki paremmin. Kivahan siellä Korpilammella on Kekkosen kunniaksi kilistellä. Se on kuitenkin tosiasia, että jos haluamme meidän, meidän lapsemme ja lastenlastemme elämän olevan onnellisia, meille ei saa riittää pelkkä vanhojen asioiden haikailu ja hiekalle huviloiden rakentelu. Eelis Loikkanen Kirjoittaja on 25-vuotias kokoomuslainen, joka harrastaa kaupunki- ja opiskelijapolitiikkaa Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksessa ja työskentelee Kokoomuksen eduskuntaryhmässä viestinnän parissa.

15


Katri syntyi kahden akateemisesti koulutetun pariskunnan esikoiseksi. Katrin isä oli valtio-opin maisteri ja äiti teekkari. Koti oli kaksikielinen isän ollessa suomenruotsalainen ja näin Katrikin kasvoi kahta kieltä sujuvasti puhuvaksi nuoreksi, josta epäilemättä oli hyötyä niin koulussa, kuin myöhemmin työelämässä. Perhe asui rauhallisella ja hyvämaineisella omakotitaloalueella, lähellä isovanhempia ja erilaisia palveluita. Katrin perhettä kohtasi suuri suru, kun äiti kuoli 50-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Tädeistä, sedistä, ystävistä, isovanhemmista ja sisaruksista koostuneella tukiverkolla oli valtaisa 16

merkitys, jotta suru saattoi muuttaa muotoaan ja arki pystyi tasapainottumaan menetyksen myötä. Äidin kuoleman myötä Katri sai perinnön, jonka turvin hän saattoi ostaa ensiasuntonsa. Olihan hänelle jo vuosien ajan opetettu sijoittamisen ja säästämisen merkitystä ja kotoa akateemisesti koulutetuilta vanhemmilta opitut toimintamallit tekivät päätöksestä helpon. Omistusasunnon myötä oli vastavalmistuneena valtiotieteiden maisterina sujuvampaa säästää palkasta, jota vakituisista töistä itselleen ansaitsi. Katri oli aina fyysisesti perusterve ja hän harrasti paljon nuorempana. Harrastuksien myötä hän solmi useita aikuisikään asti kestäneitä


ystävyyssuhteita ja sai kokea niin onnistumisen, kuin pettymyksenkin tunteita kilpaillessaan eri lajeissa. Perhe oli hyvätuloinen ja he matkustivat paljon ympäri maailmaa. Jouluisin perhe teki pitkään jatkuneen perinteen mukaisesti matkan New Yorkiin ja kesäisin kierreltiin Eurooppaa. Jo kymmenvuotiaana Katri oli käynyt yli 20 maassa. Kotona kävi usein äidin ja isän ystäviä ja Katri pääsi jo pienestä pitäen käymään monipuolisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Kun Katri perusti perheen samassa tiedekunnassa opiskelleen miehen kanssa, olivat Katrin isä sekä hänen sisaruksensa usein apuna lastenhoidossa äidin ja isän käydessä töissä. Tämä mahdollisti niin uraan keskittymisen, kuin joustavan opiskelun työn ohessa. Saanakin syntyi perheensä esikoiseksi. Hänen äitinsä oli ollut jo pitkään kotiäitinä. Saanan isää ei juuri kotona näkynyt, sillä hän oli paljon pois tehdessään rakennusalan töitä eri puolilla Suomea. Se oli kuitenkin ainut työ. Sellainen, jota Saanan isä oli tehnyt peruskoulusta pois päästyään, eikä kouluttamattomalla jo keski-ikäisellä miehellä ollut työmarkkinoilla juuri kysyntää. Etenkään niin pienellä paikkakunnalla. Saanan äiti ja isä olivat kumpikin käyneet ainoastaan peruskoulun. Isän poissaolo perheen arjesta ja

kolmen lapsen kasvattaminen ilman tukiverkostoja uuvutti Saanan äitiä ja hänen alkoholinkäyttönsä lisääntyi tytön kasvaessa. Saanan oli astuttava pienistä lapsen kengistä isoihin saappaisiin jo varhain. Hän muistaa aamut, jolloin myöhästyi koulusta huolehdittuaan, ettei äiti varmasti ajaisi perheen vanhalla farmariautolla töihin. Ei äiti voinut ajaa. Saana muistaa, kuinka hän yritti koulun joulujuhlassa hakea katseellaan omia vanhempiaan. Vanhemmat eivät koskaan olleet siellä. Saana muistaa, kuinka hän olisi kaivannut apua vanhemmiltaan koulutehtäviin. Isä ei ollut auttamassa, äiti ei kyennyt. Eivät aina edes osanneet. Saanalle kertyi paljon poissaoloja koulusta ja viikonloppuisin hän ei viihtynyt kotona, sillä siellä riideltiin. Äidin alkoholismi hävetti, eikä perheessä kukaan osannut oikein käsitellä asiaa. Kaikki tukahdutettiin. Jos joku harvoin jotain kysyi äitiin tai isään liittyen, Saana totesi kaiken olevan hyvin, eikä asiaa enää käsitelty. Häntä pelotti, sillä sosiaaliviranomaisethan hakisivat Saanan ja sisarukset pois. Niin hän ainakin luuli. Pienemmille sisaruksilleen Saana teki ruokaa, mitä milloinkin kaapeista löytyi. Saana ei koskaan ollut käynyt ulkomailla ja ajoittaiset haaveet eri harrastuksista pirstaloituivat pitkiin välimatkoihin ja rahan puutteeseen. 17


Ei heidän perheellään ollut varaa. Perheen luona kävi vain harvoin vieraita, eikä koulukavereita kehdannut enää tuoda kotiin. Saanan isä sairastui myöhemmin masennukseen ja oli pitkiä jaksoja sairaslomilla. Saana kärsi oppimisvaikeuksista ja koki paljon ahdistusoireita peruskoulun aikana. Myöhemmin täysi-ikäistyttyään hän menetti myös luottotietonsa ja ajautui velkaongelmiin erilaisten pikalainoja tarjoavien firmojen kanssa. Kotoaan Saana ei koskaan oppinut talouden hallintaa tai suunnittelua ja lopulta niukkuus ajoi hänet helposti saatavilla olevan rahan luo. Saana ajautui myöhemmin seuraan, jossa esiintyi paljon päihdeongelmia. Hän päätyi myös itse niin ympäristökuin perintötekijöidenkin vuoksi päihderiippuvaiseksi. Kierre syrjäytymiselle oli valmis. 18

Ihmisen vaurastumiseen ja menestykseen vaikuttaa merkittävästi aivan puhdas tuuri. Meistä kukaan ei voi valita sitä, minkälaiseen perheeseen tai elämäntilanteeseen synnymme. Emme voi estää meille läheisten sairastumista, emme edes omaamme. Emme kaikki saa auvoisia eväitä elämään kotoamme, emmekä pysty ennakoimaan eteen tulevia käänteitä tai mahdollisia vastoinkäymisiä. Vaurastuminen ei saa olla vain hyvätuloisten salaisuus, vaan sen tulisi olla jokaiselle ihmiselle mahdollista. Meistä jokaisella tulisi olla saavutettavissa olevat edellytykset vaikuttaa omaan tulo- ja elintasoomme. Edellytyksiä tulevaisuudessa vaurastumiseen ja tasapainoiseen talouteen tulee tukea jo varhaisten vuosien aikana.


On keskitettävä panostuksia varhaiskasvatukseen, jotta jokainen lapsi lähtökohdista huolimatta saisi hyvät eväät elämään. Suomalainen sosiaalihuolto tarvitsee riittävät resurssit monikirjavien sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn. Meillä ei ole varaa rikkinäisiin lapsuuksiin, kadotettuihin nuoriin tai henkilökohtaisiin tragedioihin, joiden vaikutukset heijastuvat pitkälle aikuisuuteen saakka. Toisen asteen opintoihin tarvitsemme nykyistä vahvempaa opinto-ohjausta sekä oppilashuoltoa. Ei riitä, että varmistamme peruskoulun päättäville nuorille jatkoopintopaikan, vaan on tärkeää, että heitä autetaan kaikin keinoin myös käymään koulua, pysymään opiskelupaikassaan ja etenemään opinnoissaan. Koulutuksella on ratkaiseva vaikutus sosioekonomiseen asemaan, terveyteen ja hyvinvointiin. Se muokkaa ihmisen tietoja, taitoja ja arvoja, sekä vaikuttaa työmarkkina- ja ammattiasemaan ja sitä kautta myös tulotasoon. Suomen sosiaaliturva tulee uudistaa kokonaisvaltaisesti. Emme voi jatkuvasti paikkailla pieniä koloja ja lisätä erilaisia tulonsiirtoja. Työn vastaanottamisen tulee olla aina ja kaikissa tilanteissa kannattavaa ja sosiaaliturvan tulisi trampoliinin lailla ponnahduttaa ihminen aina takaisin jaloilleen.

Matalapalkkaisen työn verotusta tulisi merkittävästi alentaa. Suomessa verotus ehkäisee poikkeuksellisen tehokkaasti tavallisten kansalaisten mahdollisuuksia vaurastua ja kerryttää varallisuutta, sillä palkkatulojen verotus on kansainvälisesti vertaillen ennätysmäisen ankaraa. Lisäksi kireä ansiotulon verotus nostaa kynnystä yrittäjyydellä vaurastumiseen, kun juuri yrittäjyyden tulisi olla kaikille mahdollinen tapa pyrkiä nostamaan elintasoaan sekä työllistämään muita. Me tarvitsemme rohkeita uudistuksia sekä vahvaa liberaalia markkinataloutta. Mutta ennen kaikkea me tarvitsemme ihmislähtöistä politiikkaa, joka tukee ja luottaa yksilöön. Politiikkamme tulee kaikin mahdollisin keinoin edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa, jotta myös Saanan kaltaiset ihmiset voisivat kiivetä elämässään mahdollisimman korkealle huolimatta siitä, minkälaisista lähtökohdista he tulevat. Niina Hämäläinen Kirjoittaja on 25-vuotias opiskelija, Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen ja työskentelee kansanedustajan avustajana

19


Verotus. Tuo ihana väline, jolla aina saadaan puristettua lisäeuroja työtä tekevästä kansasta, politiikkojen lupausten rahoittamiseksi. Mutta onko verotuksen todella oltava näin korkealla tasolla? Onko todella niin, että vain pirullisen korkealla veroasteella ja jyrkällä progressiolla voidaan rahoittaa suomalainen yhteiskunta. Ja onko valtion aina vain lisättävä menojaan ja maksimoitava tulojaan entisestään. Uskon että vastaus jokaiseen näistä kysymyksistä on ”ei”. Lisäksi tulemme toteamaan, että vasten yleistä käsitystä, verojen nostaminen ei aina tuokaan lisäeuroja valtion kirstuun, vaan monissa tapauksissa päinvastoin verokertymä pienenee 20

verojen nousun seurauksena. Aluksi teoriaa. Niin kutsutun Lafferin käyrän (kuvio 1) mukaan verotuksella on tietty optimipiste (piste A), jonka jälkeen verojen nostaminen pienentää kertyvää rahamäärää. Nyrkkisääntönä verotuksen ei ikinä haluta olevan optimipisteen oikealla puolella, sillä siellä veroja laskemalla saadaan niin lisää verotuloja, kuin myös lisättyä verotettavan kohteen määrää yhteiskunnassa. Tämä vuorostaan lisää taloudellisen toimeliaisuuden määrää yhteiskunnassa. Suomessa operoidaan valitettavan usein optimaalisen pisteen tuolla puolen, joka viimeisimpänä näkyi kun verotulot autoverotuksesta kasvoivat autoveron


laskemisesta huolimatta. Lafferin käyrän kuvaamaa ilmiötä voi selittää käytännöllisellä esimerkillä. Jos jonkin tuotteen, vaikkapa keskioluen, verotusta nostettaisiin, niin ihmiset tietyn pisteen jälkeen alkaisivat vähentää oluen ostamistaan hinnan kallistuessa. Ei tämä vielä mitään, niin kauan kuin veron nostamisesta saadut lisäeurot ovat suurempia kuin vähenevän kulutuksen takia menetetyt eurot. Mutta jos kulutus vähenee enemmän kuin mitä veron nostamisesta saadut lisätulot ovat, ollaan menty optimaalisen veroprosentin ohi. Tämä huomio on ensisijaisen tärkeä esimerkiksi työn verotusta säätäessä. Jos työn verotus on ohittanut optimaalisen pisteen, sitä laskemalla saadaan korotettuja verotuloja ja lisättyä työnteon määrää, ja siten nostettua hyvinvoinnin määrää yhteiskunnassa. Kun useampi ihminen on töissä, niin työttömyyden menot yhteiskunnalle vähenevät.

Kuvio 1

Toimeentulotukea nostavien määrä laskee ja työttömyyden aiheuttamat lieveilmiöt vähenevät ihmisten löytäessä mielekästä tekemistä ja saadessaan arvontunnon elämälleen. Vaikutukset voivat olla kokoaan suuremmat, kun tarve kansaneläkelaitoksen byrokraattiseen himmeliin vähenee, jolloin suorien tukien lisäksi myös hallinnon kulut pienenevät. Kokonaan toinen argumentti huipun vasemmalla puolella pysymiseen on oikeudenmukaisuus. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että onko valtion tehtävä todella maksimoida verokertymänsä, vai olisiko verojen mahdollisimman matalalla pitäminen terveen yhteiskunnan merkki sekä tavoite? Tulojen kerryttäminen valtiolle ei saa olla itseisarvo, vaan valtion tulee tehdä ja kustantaa vain sitä, mikä on tarpeellista ja yhteiskunnan etujen mukaista. Uskon sosiaalidemokratiaan siinä määrin, että terveydenhuolto ja koulutus ovat kannattavia investointeja. Mutta uskon myös siihen, että valtionhallinnossa on paljon tehottomuutta ja myös turhaa, jota karsimalla ja oleelliseen keskittymällä voidaan madaltaa sekä menoja että verorasitetta, joka piinaa maamme tavallista työtä tekevää väkeä. Suomalaisten yritteliäisyyttä ja työmoraalia nakertaa tällä hetkellä yksi asia yli muiden – korkea ja äärimmäisen progressiivinen tuloverotus. Kun keskipalkkaa ansaitsevan 21


ihmisen jokaisesta lisäeurosta menee puolet verottajalle, on aivan päivänselvää, että verotuksen asettamat kannustimet, tai niiden puute, ei ole kohdillaan. Maltillisempi progressio saisi ihmiset pyrkimään paremmiksi työssään palkankorotuksen tai ylennyksen toivossa nykyistä enemmän, joka vaikuttaisi jopa yritystemme vientiin kilpailukyvyn nousun seurauksena, kun firmojen työntekijät tekisivät tehokkaammin ja määrätietoisemmin lisäarvoa tuottavaa työtä. Matalampi verotaso mahdollistaisi myös suuremman kulutuksen, mikä parantaisi yritysten toimintamahdollisuuksia. Lisäksi työnteon määrä yhteiskunnassa kasvaisi, kun matalapalkkaisten alojen työntekijät saisivat enemmän euroja käteen työstänsä, ja se kannustaisi työelämän ulkopuolisia tavoittelemaan työpaikkaa enemmän kuin nykyhetkessä. 22

Suomessa marginaaliveroaste on yksi maailman korkeimmista. Korkeimmissa tuloluokissa veroja maksetaan jopa 80% saaduista tuloista, kun otetaan tuloveron lisäksi kulutuksen verottaminen huomioon. Tämä heikentää kuluttajien ostovoimaa massiivisesti, ja vuorostaan vaikuttaa palveluiden hintoihin sekä tarjontaan, ja yritysten kykyyn tehdä kannattavaa liiketoimintaa maassamme. Suomessa hintataso on lähes norjan veroinen, bruttokansantuotteen ollessa puolet vähemmän asukasta kohden. Juuri Lafferin käyrän sisäistäminen on ensisijaisen tärkeää, kun uudistamme verotustamme. Työn verotuksen madaltaminen ja progression vähentäminen lisää aivan varmasti työnteon kannattavuutta ja määrää, ja pitkällä aikavälillä jopa valtion tuloja. Lyhyen aikavälin lisätuottojen hakeminen veroja korottamalla ei ole vastuullista politiikkaa,


varsinkin Suomen kaltaisessa, jo äärimmäisen korkean verotuksen maassa. Verotason lisäksi koko verojärjestelmää tulisi yksinkertaistaa ja tehostaa. Verohallinnon kulut ovat Suomessa valtavat, ja hallintoa parantamalla ja uusien reealiaikaisten ja älykkäiden verohallinnon menetelmien päivittämisellä tulisivat valtavat säästöt julkiselle hallinnolle. Sama pätee tietenkin myös sosiaalitukien saralla, jossa tukiviidakon sijaan yksinkertaisempi, kaiken kattava ja yksilökohtainen sosiaalituki säästäisi niin tuensaajien kuin sen antajien aikaa. Kokoomusopiskelijat ovat esittäneet juuri tähän ongelmaan ratkaisuksi opintotilimalliaan.

Me kokoomusopiskelijat uskomme maltillisempaan verotukseen, joka kannustaa työntekoon, palveluiden kuluttamiseen, ja vaikkapa työnantajana toimimiseen. Kun verotusta madalletaan Suomessa, hyvinvoinnin määrä kasvaa. Myös sosiaalinen ja moraalinen oikeudenmukaisuus toteutuu paremmin, kun työntekeminen on oikeasti kannattavaa myös yksilölle itselleen, eikä vain verokarhulle. Verotulojen ei tule olla itseisarvo yhteiskunnassa, vaan päinvastoin työntekijöiden tulee voida saada pitää itsellään niin paljon kuin mahdollista. Joonas Pullainen Kirjoittaja on 23-vuotias Kokoomusopiskelijoiden liittohalliuksen jäsen, joka opiskelee Helsingin yliopiston valtio tieteellisessä tiedekunnassa.

23


Yritysten investoinneilla pidetään Suomi ja talouden rattaat liikkeellä. Investoinnit luovat lisätyötä ja edellytyksiä yrityksille kehittää toimintaansa sekä tukea pidemmän aikavälin kasvua. Nämä hyödyt parantavat työllisyyttä, joka tuo verotuloja valtion kassaan. Kaikki sen tietävät, että ilman yrityksiä ei ole työtä ja ilman osaavaa sekä kilpailukykyistä työvoimaa ei yritysten liiketoiminta pyöri. Suomen nykyinen yritysveromalli ei kannusta investoimaan. Vaikkakin yritysveroa eli yhteisöveroa laskettiin 24,5 prosentista 20:een vuoden 2014 alussa, se ei ole tarpeeksi vauhdittanut investointeja. Siksi tällä saralla tarvitaan 24

uusia ja innovatiivisempia reformeja, jotka olisi pitänyt tehdä jo aika päiviä sitten. Toki liialliseen synkistelyyn ei ole varaa, vaan pitää tarttua tuumasta toimeen. Eteläisen naapurin, Viron yritysveromallia on kehuttu ja siksi sen soveltamismahdollisuuksia tulee hyödyntää Suomessa. Miten sitten Viron malli eroaa Suomen tuloverojärjestelmästä? Virossa yrityksen voitosta maksetaan veroa vasta, kun voitto jaetaan omistajille. Jakamattomasta voitosta veroa ei siis makseta. Eli toisin sanoen Viron malli eroaa merkittävästi Suomen järjestelmästä, jossa verotetaan ensin voitosta, jonka yritys tekee ja tämän jälkeen omistajaa yrityksestä .


saadusta voitonjaosta eli pääomatulosta. Otetaan konkreettinen esimerkkilaskelma: Kaksi yritystä tekee 10 000 euroa voittoa. Toinen Suomessa ja toinen Virossa. Suomessa tästä voitosta maksetaan 20% vero, jolloin yrityksen käyttöön jää rahaa 8000 euroa. Virossa puolestaan vero on 0% eli käyttöön jää 10 000 euroa. Tämä raha voidaan hyödyntää yrityksen kehittämiseen ja investointeihin. Kun Suomessa yrityksestä nostetaan voittoa 8000 eurosta, siitä maksetaan 30% vero eli rahaa jää 5600 euroa. Virossa maksetaan 25% vero 10 000 eurosta, joten rahaa jää 7500 euroa. Ero näiden mallien välillä on siis huomattava. Mallissa on myös ongelmia eli kolikolla on aina kääntöpuolensa. Monet asiantuntijat ja selvitykset kertovat, että malli ei kannusta tarpeeksi investoimaan uusiin aloihin tai tuotekehitykseen. Kuitenkin tämän kaltainen verotus on houkutellut hyvin ulkomaisia investointeja Viroon, joten hyviäkin puolia mallista löytyy. Voitaisiinko tässä asiassa löytää ymmärrys yli puoluerajojen? Väitän, että kyllä voidaan. Otetaan Viron mallista parhaiten toimivat asiat ja räätälöidään Suomen mallista sellainen, joka kannustaa aidosti investoimaan uusiin aloihin ja tuotekehitykseen.

Suomi on kuitenkin korkean tuottavuuden vientimaa, jonka tuotekehitys on äärimmäisen tärkeässä roolissa. Tässä asiassa on jääty pohjoismaiselta tasolta pahasti jälkeen. Aktiivisesta tuotekehityksestä hyötyisi myös korkeakoulut, joille aukeaa ainutlaatuinen tilaisuus tarjota tutkimuspalvelujaan yritysten hyödynnettäväksi. Uuden mallin käyttöönotto ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä eli mallilla olisi väistämättä miljardien verotulojen vähentävä vaikutus. Tämä on kuitenkin mahdollista hoitaa järkevällä siirtymäajalla. Suomeen on luotava enemmän yrittäjä- ja yritysmyönteistä ilmapiiriä. Meidän ei pidä missään nimessä rangaista riskinotosta vaan edistettävä vapaampaa toimintaympäristöä. Katseet kohdistuvat pk-yrityksiin, jotka haluavat aidosti kasvaa ja työllistää. Tämä sektori on edelleen se hiomaton timantti. Kun verotetaan vähemmän, sitä kannustavampaa se on yritysten ja yrittäjien näkökulmasta. Toisin sanoen keep it simple -politiikan avulla luodaan win-win tilanteita, josta hyötyy koko yhteiskunta. Tämä ajatus pitää ottaa elinkeinopolitiikassa käyttöön laajemmin. Juuso Aaltonen Kirjoittaja on vaasalainen opiskelija ja Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen.

25


Ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja hidastamiseksi on esitetty runsaasti erilaisia politiikkatoimia. Trendikkäitä termejä kuten degrowth, päästökauppa, kiertotalous ja hiiliverotus kuulee aktiivisesti käytettävän ilmastonmuutoksesta huolissaan olevien kielenkäytössä. Asiaan akateemisesti vihkiytymättömän on haastavaa ottaa selvää mikä näistä keinoista, tai jokin aivan muu vaihtoehto, olisi paras mahdollinen. Akateemisen tutkimuksen seuraaminen ja sisäistäminen on valtaisan työn takana. Kenellä arkisella ilmastokeskustelun seuraajalla on kompetenssia sanoa, onko tehokkaampaa käyttää ilmastotalkoisiin varattu budjetti ja poliittinen 26

pääoma öljyteollisuuden tuotteita korvaavien ratkaisujen kehittämiseen vai sittenkin vesistöjen puhtauden edistämiseen. Kun otetaan huomioon vielä eri intressiryhmien tarve ajaa eteenpäin omia etujaan palvelevia politiikkatoimia, ei ole mikään ihme, että ilmastopolitiikka näyttäytyy varsin hämyisenä politiikan osa-alueena, jossa saadaan valtaisa taistelu aikaan muovipillien kieltämisestä, mutta turpeen polttoa ei pystytä pikaisella aikataululla kieltämään. Kun etsitään parhaita ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään, kannattaa tietysti kuunnella tarkkaan alan parhaiden asiantuntijoiden esittämiä vaihtoehtoja.


Sen suuremmin ilmastotieteilijöiden tutkimustulosten sisältöön perehtymättä voidaan kuitenkin osoittaa tiettyjä perusperiaatteita, joista voimme toivottavasti kaikki olla yhtä mieltä: Ilmastonmuutoksen torjunnan tulee olla mahdollisimman kustannustehokasta ja toimenpiteiden tavoiteltavana seurauksena on vähentää ihmisten yleistä elintasoa mahdollisimman vähän. Nämä varsin itsestään selvät periaatteet tuntuvat unohtuvan harmillisen usein ilmastokeskustelussa. Kustannustehokkuus edellyttää niin rahallisen panoksen vaikuttavuutta, kuin myös kunnioitusta sitä seikkaa kohtaan, että ihmisten huomio- ja sietokyky erilaisille elämää mikromanageroiville aloitteille on rajallinen. Uudistuksia, joiden poliittinen hinta on suuri mutta vaikutus pieni, tulisi välttää, sillä käytetyn energian voi myös suunnata kohti vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa. Ilmaston kannalta lähinnä symboliset toimet, kuten jo mainittu muovipillien kieltäminen, pitäisi jättää kokonaan tekemättä. Nykyisen elintasomme säilyttäminen ja jopa parantaminen jäävät myös usein varjoon erityisesti erilaisista degrowth-aloitteista puhuttaessa. Ilmastonmuutosta on tarkoitus pysäyttää juuri siksi, että mahdollisimman moni ihminen voisi elää mahdollisimman täyttymyksellisen elämän. Näistä lähtökohdista voimme suunnata kysyvän

katseemme kohti alan asiantuntijoita ja etsiä parasta lähestymistapaa ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. Yllättäen jonkinasteinen konsensus voidaan löytää alan asiantuntijoiden joukosta. Laaja joukko talous- ja ilmastotietelijöitä uskoo, että hiilivero olisi tehokkain toimintakeino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hiilivero on vero, joka asetetaan jokaiselle ilmakehään vapautetulle hiilidioksidikilolle polttoaineissa. Hinnoittelemalla kaikkiin tuotteisiin sen tuottamisesta aiheutuneen ilmastolle haitallisen vaikutuksen, hiilivero rajoittaa kulutusta tehokkaasti ilmastoa laajasti saastuttavien tuotteiden kohdalla. Samalla se dynaamisesti ohjaa tuotantoa kohti vaihtoehtoisia, vähemmän hiilidioksidi-intensiivisiä hyödykkeitä. Hiiliveroa kustannustehokkaimpana toimintatapana on kannattanut esimerkiksi ekonomisti William Nordhaus. Nordhaus on nimetty taloustieteen Nobelin palkinnon saajaksi vuonna 2018 työstään ilmastonmuutoksen sovittamiseksi makrotaloustieteelliseen analyysiin. Samoin ilmastotieteilijät kuten Worldwatch-instituutin perustaja Lester Brown ovat kannattaneet hiiliveroa kustannustehokkaana tapana ilmastonmuutoksen hillinnäksi. Tällä hetkellä Euroopan unionissa harjoitetaan päästökauppaa, jossa EU:n tasolla määritetään yhteis27


määrä sallittuja päästöjä ja jaetaan nämä päästöoikeudet teollisuuden toimijoille siten, että sallittujen päästöjen määrä on nykyistä alhaisempi. Päästöoikeuksien haltijat voivat myydä oikeuksia muille ja siten ne toimijat, joiden on helpointa luopua päästöjen tuottamisesta kannattaa myös taloudellisesti niin tehdä. Päästökaupan toimivuudesta käydään usein poliittista vääntöä, mutta on kuitenkin varsin selvää, että siitä on hyötyä päästöjen vähentämisessä. Päästökaupan ongelmat ovat kuitenkin suuret; esimerkiksi Nordhaus on kritisoinut päästökauppaa siten, että toimivat päästömarkkinat edellyttävät päästöoikeuksien myöntäjien kykenevän arvaamaan päästöoikeuksien haltijoiden kyvyn muuttaa toimintaansa vähäpäästöisemmäksi. Jos tässä ei onnistuta, on järjestelmä tehoton päästöoikeuksien hinnan vajotessa todella matalaksi tai muodostaessaan esteen taloudel28

liselle toimeliaisuudelle. Hiilivero on päästökauppaan verrattuna yksinkertaisempi ja helpommin ennustettava eikä sen tehokkuuden edellytyksenä ole hyvät ennusteet teollisuuden päästönvähennyskyvystä. Hiilivero sopii myös erinomaisesti yksilön vapautta ja vastuuta painottavaan maailmankuvaan. Refleksiivisesti voisi kuvitella oikeistolaiseen mielenmaisemaan kuuluvan lisäverotuksen vastustaminen. Hiiliveron kaltaiset haittaverot ovat kuitenkin erityisasemassa tyypilliseen työteliäisyyttä vähentävään verotukseen verrattuna. Tällä hetkellä yksittäiset kuluttajat eivät joudu maksamaan ympäristölle haitallisten toimiensa vaikutuksia, eivätkä he välttämättä edes halutessaan kykenisi ottamaan selvää kulutuspäätöstensä saastuttavuudesta. Yksilön vapauteen ei kuulu liberaalissa markkinataloudessa oikeus tuhota jotain mikä ei hänelle kuulu:


Kemiateollisuuden tuotantolaitos ei saa päästää jokeen haitallisia aineita, sillä se pilaa muiden joen varrella olevien kiinteistönomistajien veden. Tuotantolaitoksen tulee vähintäänkin taloudellisesti korvata aiheuttamansa haitta. Samalla tavalla voidaan kyseenalaistaa oikeus haittoja korvaamatta tuottaa hyödykkeitä muiden elinkelpoisen ympäristön ja laadukkaan ilman kustannuksella. Hiiliveron nerokkuus piilee juuri siinä, että se korjaa tämän ongelman. Hyödykkeiden tuottajat siirtävät koko tuotantoketjun varrella maksamansa veron eteenpäin lopulta kuluttajan kannettavaksi kasvaneina hintoina. Hintasignaalin vaikutusta vapailla markkinoilla ei voi liiaksi korostaa. Puhtaammin ja vähemmän saastuttavasti tuotetut hyödykkeet nauttivat kilpailuetua saastuttavampien rinnalla. Samalla pitkän aikavälin kilpailukyvyn säilyttämiseksi yritysten on välttämätöntä investoida suurempi osa tutkimus ja tuotekehitysbudjetistaan vihreään teknologiaan. Yksittäisten kulutusvalintojen ja tuotatantoratkaisuiden vaikutus ilmastoon on lähes aina marginaalinen, mutta jokaisella päätöksellä on laskennallinen haitta. Näiden kaikkien päätösten summan seurauksena olemme tilanteessa, jossa ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ihmiskunnalle aidon eksistentiaalisen uhan.

Hiiliveron kritiikkinä esitetään usein, että se sallii varakkaiden saastuttamisen, mutta jättää vähätuloisille yhä vähemmän kulutusmahdollisuuksia. Jokaisella voidaan ajatella olevan yhtä suuri moraalinen oikeutus elinkelpoisesta ilmastosta nauttimiseen. Ratkaisuina tähän haasteeseen on esimerkiksi työn verotuksen madaltaminen linjassa hiiliveron aiheuttaman kulutusmahdollisuuksien vähenemisen kanssa. Tämä onnistuu tarvittaessa budjettineutraalisti tekemällä veroalennukset hiiliveroista saadun tulon suuruisena. Arkisten valintojen kohdalla syntyisi itsestä lähtevä motivaatio ohjata omaa kulutustaan kohti ympäristöystävällisempiä valintoja. Samalla tavalla tuottajilla olisi kannustin hankkia kilpailuetua vapauttamalla ilmakehään vähemmän hiilidioksidia. Globaalin kapitalistisen markkinatalouden oikeuttaa nimenomaan se resurssien käytön tehokkuus ja positiivinen kierre, joka kilpailusta syntyy. Otetaan markkinavoimat mukaan pelastamaan ilmastoa asettamalla hintalappu yhteisen resurssin käyttöön. Jeremias Nurmela Kirjoittaja on oikeustieteen opiskelija ja Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen

29


30


31


Profile for Petra Karoliina Pieskä

Näkökulmia Talouteen - Kokoomusopiskelijat  

Kokoomusopiskelijoiden Näkökulmia Talouteen - pamfletti.

Näkökulmia Talouteen - Kokoomusopiskelijat  

Kokoomusopiskelijoiden Näkökulmia Talouteen - pamfletti.

Advertisement