TEKSTI: MILLA LAPPALAINEN
perheyr it lähettil ysäs 2 01 9
Lauri Kovanen haluaisi nähdä liiton jäseninä enemmän nuoria ensimmäisen polven yrittäjiä LAURI KOVANEN ON OLLUT PERHEYRITYSTEN LIITON JÄSEN LIKI 20 VUOTTA: ENSIN KOVANEN YHTIÖT -SUKUYHTIÖN, SITTEN ISÄN SIJOITUSYHTIÖN JA VIIMEISIMPÄNÄ OMAN HELSINKI LIMO -YRITYKSEN KAUTTA. LIITON JÄSENYYTTÄ HÄN ON SUOSITELLUT MUILLEKIN YRITTÄJILLE.
”Moni ajattelee, ettei jäsenyys ole ajankohtaista, jos vaikka lapset ovat vielä pieniä. Minusta jäsenyyttä kannattaisi ajatella kuin vakuutusta – se kannattaa ottaa hyvissä ajoin kaiken ollessa hyvin eikä vahinkojen satuttua”, Lauri sanoo. Perheyrittäjyyden rosot ovat tulleet Laurille tutuksi. Hän kasvoi yrittäjyyteen isänsä ja setänsä perustamassa taksiyhtiössä. Vuonna 2011 Laurin isä myi osuutensa yrityksestä veljensä perheelle, ja sukuyrityksessä työskennellyt Lauri jäi työttömäksi. Ikänsä kuljetusalalla työskennelleenä hän päätti perustaa oman kuljetusyhtiön, Helsinki Limon. Kilpailuasetelmasta johtuen suvun välit olivat pitkään arvella. ”Liiton kautta saatu verkosto on auttanut elämän ja yrittäjyyden murroskohdissa. Vaikka yritykset ovat vaihtuneet, liiton jäsenyys ja yhteisö on pysynyt. Kiitollisena saamastani tuesta haluan jakaa sitä eteenpäin ja kertoa avoimesti kokemuksistani. Kaikkea ei tarvitse opetella itse kantapään kautta.”
Nykyään tuoreen lähettilään kuljetusbisneksessä ovat mukana myös oma puoliso sekä osittain veljet, isä ja isän vaimo. Perheyritysfilosofian välittäminen näkyy myös muiden kasvollisten omistajien suosimisessa. Viimeisimpänä hän teki 11 auton kaupan oululaisen Juhan Auton kanssa, jonka seuraajasukupolven jäsen on tuttu liiton nexteistä. ”Moni käyttää tietämättään tuotteita tai palveluita, joille löytyisi vaihtoehto myös liiton piiristä. Jos yrittäjinä suosisimme näitä, usein kaikki hyötyisimme.” Kovanen palkittiin Perheyritysten liiton ensimmäisenä Perheyrityslähettiläänä. Palkinnolla halutaan huomioida jäseniä, jotka ovat aktiivisesti kertoneet perheyrittäjyydestä omissa verkostoissaan ja toimineet esimerkillisesti suomalaisen yrittäjyyden ja omistajuuden hyväksi. Palkinto jaetaan seuraavan kerran syyskokouksessa 2020.
PERHEYRITYS 4 • 2019
29