Kuka? 1) Oletko uusloviisalaisena tyytyväinen kaupungin kulttuuritarjontaan? Ymmärtääkseni tarjontaa on kyllä kohtalaisesti, kunhan sen vain jostakin löytää. Pitää tietää mistä etsiä.
2) Millaista kulttuuritarjontaa toivoisit lisää? Tasokkaita kevyen musiikin konsertteja.
3) Kerro luotsaamastasi Loviisa Big Bandistä. Orkesteri on perustettu vuonna 1998 erään palloiluhallissa olleen big band -konsertin innoittamana. Kapellimestarina toimi orkesterissa edelleen soittava Bengt Ingelin. Tulin mukaan orkesterin kouluttajaksi vuonna 2008. Loviisa Big Bandin toiminta on edelleen niin sanotusti vanhojen herrojen varassa. Vahvistusta riveihin on saatu akselilla Porvoo–Kouvola–Kotka. Uutta paikallista soittajakaartia on ollut vaikeata saada mukaan.
4) Olitte äskettäin Unkarissa Loviisan ystävyyskaupungissa Paksissa esiintymässä. Millainen reissu oli? Loistava reissu, kiitos solistimme Sonja Lummen sekä kaupungin ja Fortumin arvokkaan tuen. Halusimme kantaa oman panoksemme vierailuohjelmaan tuomalla esiin Loviisa Big Bandin taidot ja kyvyt venyä tasokkaaseen ja viihdyttävään kansainväliseen esitykseen. 5) Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia Loviisa Big Bandillä on? Itse toivoisin LBB:lle uutta, tehokkaampaa organisaatiota ja omia nettisivuja. Nuorten aktivoiminen olisi tärkeää esimerkiksi yhteistyössä musiikkiopistojen ja -koulujen kanssa. Saataisiin uusia soittajia mukaan. Big band on nuorille soittajille erinomainen bändikoulu, jossa oppii soittamaan yhdessä tyylipuhtaasti eri musiikkilajeja. Big Band ei ole ainoastaan jazzorkesteri vaan ”kevyen musiikin sinfoniaorkesteri”, jossa esitetään musiikkia laidasta laitaan. Tervetuloa tutustumaan bänditoimintaamme tiistaisin Forumissa klo 18–20. •
5 x Raimo Henriksson Kuva: Päivi Ahvonen
Loviisa Big Bandin kouluttaja
41