Pikkukaupunki

Page 26

Kulttuuripisaroita Teksti: Ulla Ora, kuva: Susa Heiska

Inge Löökin postikortissa kaksi mummoa istuu puussa ja juo punaviiniä. Kortti voisi olla suoraan Löökin omasta arjesta.

Naapurin kanssa puussa Pieni punainen mökki Pernajan kirkon vieressä ja omin käsin muokattu puutarha kutsuvat vieraat vastaan taiteilija Inge Löökin kotiin. Riemastuttavia mummokortteja, joulukalentereja sekä paljon muita satumaisen kauniita kuvia piirtävä Löök muutti Pernajaan vuonna 1996. Helsinkiläinen taiteilija on juurtunut paikkakunnalle. Pernajassa on kaikki, mitä hän tarvitsee. Omalla mopolla pääsee ruokakauppaan ja bussilla tai naapurin autolla Loviisaan asioille. Helsingissä tarvitsee käydä enää kerran kuukaudessa. – Tällä seudulla välitetään naapurista. Jos minulta puuttuu yksi ruuvi, ja menen hakemaan sellaista kaupasta, niin minua palvellaan. Jos ruuvia ei löydy hyllystä, se tilataan. Löök asuu mökissään, ja kunnostaa sen ympäristöä yhdessä naapurinsa kanssa. – Oma mökki ja puutarha ovat tärkeitä myös kuvitusten vuoksi. Löydän jatkuvasti aiheita omalta pihaltani. Moni korttini onkin piirretty kotiympyröissä. Löökillä on kaksi ammattia. Kuvataiteiden lisäksi hän on kouluttautunut puutarhuriksi. Muutettuaan Pernajaan Löökillä ei ollut kuvitustöitä, mutta hän sai hautausmaalta haravointitöitä. Nykyisin puutarhanhoito on harrastus, koska kuvittajan töitä tarjotaan enemmän kuin taiteilija pystyy ottamaan vastaan. Tuvassa jouluinen tunnelma Joulu tulvahtaa vastaan jo Inge Löökin mökin kuistilla. Itse tupa on täynnä pieniä jouluesineitä. Piparkakut tuoksuvat pöydällä ja hoidossa oleva kissa kehrää tyynyllä. Joulu on Löökille tärkeä. – Tykkään kun ulkona on pimeää ja sisällä hämärää, silloin nurkat pyöristyvät ja tulee pesämäinen olo. Jouluna pitää olla aikaa vain 26

istua ja miettiä, ilman hälinää ja hössötystä. Löökin pöydällä on pino akvarellipaperia ja värit. Työ odottaa taiteilijaa aina, mutta hän sanoo työskentelevänsä rauhallisesti. – Aiheiden pohtimiseen menee paljon aikaa. Muutenkin piirrän epäsäännöllisesti. Elämässä pitää olla paljon muutakin kuin työ. Purjehdusta soutuveneellä Muuta elämää taiteilija todella keksii päivien ratoksi. Hän harrastaa naapurin kanssa kesäisin purjehtimista soutuveneellä. – Nostamme tuulella aurinkovarjon purjeeksi. Sillä pääsee pitkälle myötätuuleen, mutta takaisin joudumme soutamaan. Joskus kirkkaalla jäällä teemme saman myös potkukelkalla. Löökin postikorteissa mummot skoolaavat usein. – Skoolaaminen kuuluu myös arkeemme. Kun saamme naapurin kanssa jonkun nikka-

Loviisan Lilli naurattaa komendantin tytärtä. (Kirjaprojekti Maria Schulginin kanssa.)

rointihomman tehtyä, nautimme lasit viiniä. Naapurusten varastossa odottaa potkukelkka talven lumia. Kelkka on ikuistettu myös postikorttiin. Löökin korteissa on myös keksintöjä,

joita hän haluaisi kokeilla omalla pihallaan. – Tämän vuoden joulukortissa on pumpattava iglu. Minusta sellaisessa olisi mukava viettää joulu, jos niitä olisi olemassa. Taiteilijanimi tuli sipulista Löök keksi itselleen taiteilijanimen jo lapsena. Hän alkoi kutsua itseään Inge Löökiksi, koska inhosi sipulia. Hänen virallinen sukunimensä on Lievonen. Kuvitusten piirtämisen hän aloitti jo 5-vuotiaana. – Ensimmäiset julkaistut piirrokset tein ruotsinkieliseen Allers-lehteen. Sain kuvituksista hienoja palkintoja. Taiteilija esittelee pientä posliiniastiastoa ja puista silityslautaa, jotka hän sai lahjaksi piirustuksistaan. – Meillä oli neljä lasta ja äiti oli yksinhuoltaja, perheellä ei ollut varaa ostaa ylellisyystavaroita. Allers-lehdestä saamani lahjat olivat siihen aikaan todella hienoja leluja. Löök on piirtänyt vuosien varrella korttien ja kalentereiden lisäksi äänilevyjen kansia, satukirjoja ja T-paitoja. Koko maassa suosittuja mummokortteja hän alkoi piirtää vuonna 2003. Jouluaiheiset työt piirretään kesäisin, parhaillaan Löök piirtää ja maalaa kevättä. – Ideoista ei ole pulaa, niitä on nytkin hirveä määrä varastossa. Piirtäminen on kuitenkin hidasta. Löök piirtää töidensä ääriviivat lyijykynällä. Hän maalaa piirrokset taiteilijakaupan vesiliukoisilla nappiväreillä. Kustantamolla valmiit kuvat skannataan. Useat kuvittajat käyttävät pelkästään tietokonetta, mutta Löökin mielestä ohjelmien käytön opettelu on työlästä. – Olen ikäni miettinyt, miten paperi reagoi erilaisiin asioihin. Jos siirtyisin tietokoneeseen, pitäisi kaikki aloittaa alusta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Pikkukaupunki by creative peak - Issuu