Rakkaudesta nuoriin KIRSI KIPPOLA TIETÄÄ, MITÄ LOVIISALAISNUORILLE KUULUU. SYRJÄYTYMINEN EI OLE LISÄÄNTYNYT. SE ON SYVENTYNYT. Teksti Reija Kokkola Kuva Kalevi Ketoluoto
M
illaista olikaan olla lapsi ja nuori 70-luvulla Loviisassa? Kirsi Kippola palaa muistoissaan lapsuutensa Valkoon. Hän muistaa elävästi lapsilauman, jonka vapaa-aika kului juosten, kiipeillen ja leikkien. Talvella luisteltiin meren ja lammen jäällä. Yhdessä väsättiin pulkkamäki. Kaikkien pihoille sai mennä, ja aina oli joku kylän aikuisista kotona. – Minun lapsuudessani ei Valkosta kuljettu Loviisaan hengailemaan. Meitä oli aina iso porukka, tyttöjä ja poikia, kaikenikäisiä. Siihen aikaan lapset ja nuoret eivät yleensä tunteneet vetoa hölmöilyyn. Jos joku törppöili, sitä ei ihailtu. Päinvastoin. Noihin aikoihin ihan oikeasti koko kylä kasvatti lapsia, Kirsi Kippola muistelee. Sittemmin hän on työssään eri rooleissa seurannut loviisalaisnuorten elämää. Ei sillä, että nuorisotyö olisi tullut mieleenkään, kun Kirsi nuorena tyttönä pohti tulevaisuuttaan. – Haaveilin opettajan ammatista. Aloin kuitenkin epäillä, että olisin liian räväkkä opettajaksi. Olin kuitenkin toiminut kerhoohjaajana ja ollut kesäleiritoiminnassa mukana 13-vuotiaasta lähtien. Kerran yksi tuttu heitti, että mikset tee sitä, mitä jo nyt teet. Lähde opiskelemaan nuorisotyötä. Tässä sitä nyt ollaan. Hyvät ja huonot uutiset
Miksi loviisalaisnuoret sitten nykyään ovat vaarassa syrjäytyä? Miten synkkä tilanne on tällä hetkellä? Kippolalla on hyviä uutisia. Nuoret voivat paremmin kuin pitkään aikaan. He ovat valveutuneita, syövät terveellisesti, nukkuvat hyvin, harrastavat tasapainoisesti ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Ko-
likon kääntöpuoli on kuitenkin synkempi. – Syrjäytyminen ei ole kasvanut. Se on syventynyt. Ne, jotka voivat huonosti, voivat helkkarin huonosti. Ja sitten vähän faktaa pöytään. Professori Lea Pulkkisen seurantatutkimuksen mukaan lapsi altistuu syrjäytymiselle, jos hän on kymmenen tuntia viikossa yksin tai ilman aikuisen läsnäoloa. Siis vähemmän kuin pari tuntia päivässä. – Työelämä on sellaista, että äidit ja isät eivät ole kotona. He ovat väsyneitä ja stressaantuneita. Lapsille tulee vetoa nettiin. Heillä on pelkotiloja. Kotona etsitään, mitä kaapista löytyy. Siellä voi olla alkoholia ja tupakkaa, jota lapsi sitten kokeilee. Anna aikaa
Kippolan kokemuksen mukaan herkkyyskaudet voivat jatkua vielä aikuistumisen kynnyksellä ja sen jälkeenkin. Nuoret saattavat ahdistua, kun pitkälle vieviä ratkaisuja vaaditaan jo varhain. Seiskaluokalla tehdään valintoja, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen. – Nuorille pitää antaa aikaa. Henkistä kasvua ei voi kiirehtiä. Monesti me vanhemmat patistamme tekemään päätöksiä ja mahdollisesti vielä lyttäämme nuorten ajatukset tulevasta ammatista tai työstä. Mielestäni on ihan hyvä vähän viihtyäkin elämässä. Kyllä asiat loksahtavat paikoilleen ajallaan. Nuorten työpaja Pikku Pietarin Piha on toiminut vuodesta 1995. Pajalla on monenlaisia nuoria. Joku on tullut hengähtämään, ottamaan aikalisän. Joskus taas lähdetään ihan perusasioista. Silloin tarvitaan jälleen malttia. Ongelmien purkamisen pitää tapahtua nuoren omaan tahtiin, kiirehtimättä. – On vaikea suunnitella tulevaisuutta, jos
ei tiedä missä nukkuu seuraavan yön. Nälkäisenä ei voi keskittyä, Kirsi Kippola toteaa. Hän törmää ”omiin” nuoriinsa kaupungilla. Moikataan ja jutellaan. Kun Kirsi kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan selkäkipujen takia, tutut nuoret ottivat hänet Loviisan sairaalassa vastaan. – He olivat entisiä nuoriani nuorisotiloilta.
KIRSI KIPPOLA • Perustanut nuorten työpajan Pikku Pietarin Pihan, aikuisten työpajan Akselin sekä Starttipajan. • Aloittanut etsivän nuorisotyötoiminnan. • Oli 2000-luvulla mukana käynnistämässä iltapäiväkerhotoiminnan Loviisassa. • Tehnyt nuoruudesta asti töitä kaupungin eri organisaatioissa ja yhdistyksissä nuorten hyväksi.
Kirsi Kippolan toiveet 1. 2.
3.
Nuorille tuettua asumispalvelua. Päihdetyön koordinaattori ennalta ehkäisevään ja korjaavaan päihdetyöhön. Valtakunnallisesti nuorille soveltuvia mielenterveyspalveluita.
”Terveiset Loviisan kaupungille: Kiitokset siitä, että palvelujen kehittämiseen suhtaudutaan myönteisesti.”
103