Vuosikertomus2013 14nettiversio

Page 3

REHTORIN PUHE

Rehtorin mietteitä Kuluneet seitsemän vuotta Nakkilan lukion rehtorina ovat olleet mielenkiintoista aikaa. Suuria muutoksia ovat olleet siirtyminen 75 minuutin oppitunteihin, miniläppärien/ tablettien hankinta opettajille ja opiskelijoille sekä video-opetuksen käyttö opetuksessa. Kaikista on selvitty suhteellisen hyvin. Tiedän toki, että video-opetuksessa on ollut omat hankaluutensa, mutta videoopetuksen vaihtoehtona ei ole ollut ns. normaaliopetus vaan itsenäisesti suoritetut kurssit. Video-opetus on osaltaan auttanut myös siihen, että lukion kulut on saatu katettua laskennallisilla valtionosuuksilla. Kovasti ”tappiollisen” lukion olemassaoloa olisi huomattavasti vaikeampi perustella, kuin nykyisen, melkein huippuedullisen, lukion. Lisäksi on video-opetuksen avulla saatu laajennettua opetusta harvinaisiin kieliin.. Vai uskoiko joku muutama vuosi sitten, että Nakkilan lukiossa voi valita espanjaa tai venäjää? Erikoisen vaikutuksen minuun on tehnyt vilkas kansainvälinen yhteistyö. Opettajat ovat ryhmiensä kanssa vierailleet Saksassa, Italiassa ja Sveitsissä ja sen lisäksi olemme osallistuneet kahteen Comenius-hankkeeseen. Comenius-hankkeitten organisaattorina ja innoittajana on alusta lähtien toiminut lehtori Juha Kopio, josta hänelle annan tässä erillisen kiitoksen. Kiitoksen ansaitsee lukion opettajista myös lehtori Kirsi Ilomäki, joka vararehtorina on toiminut minulle korvaamattoman apuna, ja nurkumatta hoitanut kaikki hänelle langenneet tehtävät. Samoin Kirsi on taitavasti toiminut eräänlaisena unilukkarina muistutellen minua hienovaraisesti tekemättömistä töistä. Yhtään liioittelematta voin sanoa, että ilman Kirsiä olisin ollut pulassa. Lukio on myös haasteiden edessä: sähköinen ylioppilaskirjoitus alkaa kolmen vuoden kuluttua, opetussuunnitelman muutos on tulossa ja valtiovallan säästösuunnitelmia odotellaan jännityksellä. Kaikesta huolimatta uskon, että yhtenäinen ja muutoksiin ennakkoluulottomasti suhtautuva opettajakunta pystyy yhdessä opiskelijoiden ja uuden rehtorin kanssa vastaamaan myös tulevaisuuden haasteisiin. Siirryn Eurajoen lukion rehtoriksi 1.8.2014 alkaen ja toivotan kaikille opiskelijoille, opettajille, muulle henkilökunnalle ja vanhemmille lämmintä kesää ja hyvää lukuvuoden alkua uudistusten keskellä. Pasi Rantala Nakkilan lukion ja yhteiskoulun rehtori

Nakkilan

3

LUKIO


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.