Panopticon 1/2013

Toimitus

Päätoimittaja: Janne Mikkola tietää, että elämän tarkoitus on saada keskinkertaiset kokemukset näyttämään Mahtavilta Facebookissa.

Panopticonin toimitus Kasvatustieteiden yksikkö Åkerlundinkatu 5 33014 TAMPERE

Sähköposti: panopticon.lehti@gmail.com

Graafikko: Saara Pitkälä tarvitsee 32 tuntia vuorokauteen.

Taittaja, valokuvaaja: Emma Kurki vaihtaa television nojatuoliin ja hyvään kirjaan.

Laatua, osaamista, vastuullisuutta.

Toimittaja: Mona Paalanen on neljännen vuosikurssin opiskelija, joka opettelee edelleen yhdyssanoja.

1

Panopticon

Etusivu: Kuvan taustalla näkyvä afrikkalainen taideteos on British museumista, etualan lapsi asuu Tampereella ja pitää erityisesti bandoista

4 Pääkirjoitus

5 Educational policy and implementations

7 Aikaa ihmisoikeuksille 9 Maailman pelastaminen

tiede, luovuus ja konferens- sit, jotain uutta?

12 Vaihdossa: University of Winchester

PANOPTICON 1/2013

15 Vaihdossa:

Akdeniz Universitesi

17 Ainejärjestösivut: ITU OKA Mentor Kalma Reettorit 27 Pappatunturin pärinää 28 Harjoittelussa:

Etiopia

30 Harjoittelussa:

Ghana

34 Mielipide:

Laadusta joutuu maksa-

maan

35 Panopticon kysyy:

Pitäisikö opiskelun olla

maksutonta

37 Opomaisteri

Panopticon

2

3

Panopticon

Pääkirjoitus 1/12

Näkökulman vaihdos

Janne Mikkola

Uusia ajatuksia yleensä herää kun pääsee tarkastelemaan tuttuja asioita eri perspektiivistä. Ajatusten juurtumisen kannalta on tietenkin eri asia kokea jotain itse konkreettisesti sen sijaan, että vain kuulee jostain abstraktille tasolle jäävästä asiasta. Uusia monikulttuurisempia ajatuksia voikin käydä hakemassa ulkomailta ja vaihto-opiskelu lieneekin tyypillisimpiä keinoja tai syitä, joka johtaa uusien ajatusten syntymiseen. Yhtälailla monikulttuurisuutta löytää joka päivä ympäriltämme. Montaa ajatusta ei tarvitse uhrata huomatakseen, että monikulttuurisuudelta voi tuskin enää välttyä, vaikka ei edes astuisi ulos kodistaan pois medioiden ääreltä.

Tämänkertaiseen lehteemme on koottu monikulttuurisuutta ja eri koulutuspoliittisia näkemyksiä esitteleviä tekstejä, jotka tarjoavat näkökulmia ajankohtaisiin kasvatusta käsitteleviin aiheisiin. Tällä hetkellä esimerkiksi julkisen keskustelun suosikki puheenaihe korkeakoulutuksen maksullisuus puhuttaa myös alojemme ulkopuolella.

Aihe kytkeytyy paitsi maksullisuuden taloudellisiin vaikutuksiin, niin myös tätä kautta koulutuksen perimmäiseen tarkoitukseen, joka yleisessä keskustelussa tunnutaan pelkistävän talouskasvun tuottamiseksi.

Syksyllä taas yksikössämme järjestetyn TEDx-tapahtuman konseptin sivuama

opetuksen ja sen materiaalien avoimuus on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Ajatusten vaihdon monikulttuurisuuden etenevä vapautuminen sekä tarjoaa tuoreita keinoja, että luo uusia mahdollisuuksia avoimemmalle koulutukselle, joka ei noudata fyysisiä rajoja.

Tämä lehti on siis yksi pieni ikkuna, jonka kautta voit luoda vilkaisun, jos et uuteen aiheeseen, niin ainakin tuttuun asiaan eri sävyisen lasin läpi. Jos tämä numero herätti yhdenkin uuden ajatuksen yhdessäkin ihmisessä, oli sen tuottamiseen käytetty vaiva arvoisensa.

Panopticon

4

Artikkeli

Abebaw Yirga Adamu

Education policy and implementation: Active learning and televised teaching in Ethiopia

5

Panopticon

In 2003 the Ethiopian government introduced the major and extensive reform which is referred to as Teacher Education System Overhaul (TESO). TESO mainly aims at addressing the multifaceted problem in the education system. The Ministry of Education (MoE) identified several factors that contributed to the poor quality of education in the past, and one of these is teachers’ competence. According to MoE, there were not enough training for teachers and as a result school teachers were not competent enough to apply active learning methods, continuous assessment and plan their work individually. The education method was also highly teacher centered which deter students’ active participation and knowledge construction.

In order to alleviate this problem, among several other proposals, TESO calls for a new curriculum materials for Teacher Education Institutions (TEIs). The material emphasizes on a complete student centered and active learning in all government schools and universities. In line with this change in method of education, training on active learning, continuous assessment and action research has been given to teacher educators through different continuous professional development programs such as the Higher Diploma Program. Since then TEIs have been training pre-service teachers for secondary and preparatory schools (grade 9-12) and the training emphasizes on different teaching methods that advocate student centered and active learning.

On the other hand, in 2004 the government of Ethiopia has introduced plasma TV teaching in secondary and preparatory schools with the objective of presenting abstract concepts in a simplified manner; transmitting uniform education to many students found in different places at the same time; enabling students to have access to model and competent teachers; and demonstrating laboratory equipment found in one place (classroom) to other learning classrooms. The Education and

Media Agency also states that the plasma TV teaching is very helpful to reach remote schools and ensure delivery of quality programs throughout the nation, and also to support classes with under-qualified teachers, particularly in the science subjects.

Currently, six subjects (Physics, Chemistry, Biology, Mathematics, English and Civic Education) are delivered using the plasma TV teaching mode. Each lesson is forty minutes long and has a usual structure (introduction, presentation, summary). In the first five minutes, the classroom teacher introduces the lesson to be transmitted. Then, he/she switches on the television for the next thirty minutes presentation which is transmitted from center of the EMA via satellite. At this time the classroom teacher has almost no role in the lesson delivery. After the TV presentation, the classroom teacher switches off the television and use the last five minutes to summarize the lesson.

TESO stipulates that classroom teachers should implement student centered and active learning method, but in actual classrooms they are assisting the plasma TV teaching. Students also become passive learners because of the modern teacher centered approach (dominated by the plasma TV teacher). In such method of teaching, how can teachers apply active learning and do continuous assessment as demanded by TESO? How possible is it to employ student centered? Moreover, TESO calls for a strong partnership between TEIs and schools.

Nonetheless, as indicated above, there is a mismatch between how TEIs train pre-service teachers and what teachers actually do in schools. Despite several pedagogic critics and research findings that show negative impacts, the government has continued implementing paradoxical education policy.

Abebaw Yirga Adamu (abebaw.adamu@uta.fi) Tampere University, School of Education

Kirjoittaja on tohtoriopiskelija Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä.

Panopticon

6

Artikkeli

Aikaa ihmisoikeuksille - Amnestyn ihmisoikeuskasvatus

”Ihmisoikeuskasvatus tarkoittaa ihmisarvoa kunnioittavan elämäntavan opettamista ja oppimista. Se on oppia ihmisoikeuksista sekä ihmisoikeuksiin kasvattamista ja kasvamista.” (ihmisoikeudet.net) On aikainen aamu, kun saavun junalla pieneen kaupunkiin. Hieman unelias olo väistyy kävellessäni kirpeässä pakkassäässä koululle. Olen tullut puhumaan Amnestyn toiminnasta ja ihmisoikeuksista lukion abeille.

Kuinka moni tietää, mitä tarkoitetaan ihmisoikeuksilla? Noin kolmasosa luokasta nostaa varovaisesti kättään. Tietäjien määrä vaihtelee suuresti luokittain: joillakin kouluvierailuilla koko luokka viittaa innokkaasti, toisilla vain muutama. Joillakin heistä on ehkä ollut ihmisoikeuksista kiinnostunut opettaja, joillakin ei.

Ehkä ihmisoikeuksia on käsitelty muutamalla oppitunnilla, joilta osa oppilaista on ollut poissa. Mutta tulisiko koko ihmisoikeuskasvatuksen jäädä opettajan kiinnostuksen ja muutaman oppitunnin varaan? Ihmisoikeuksia ajavien järjestöjen mielestä ei.

Ihmisoikeudet mainitaan tämän hetkisen opetussuunnitelman arvopohjassa niin yleisenä opetuksen lähtökohtana kuin keskeisinä sopimuksinakin. Tarkemmin niistä on mainintoja vuonna 2010 voimaan tulleissa lisämääräyksissä, jotka koskee peruskoulun tiettyjä sisältöaloja sekä lukioin kursseja. Tärkeää on seurata, että näissä asiakirjoissa mainitut velvoiteet toteutuvat ja ihmisoieuskasvatus eri ikäryhmille toteutuisi todella ja että opetustyö olisi

7

Panopticon

laadukasta ja tehokasta. Lisäksi jo virassa toimivia opettajia tulisi täydennyskouluttaa ihmisoikeusteemoista.

Järjestöt yrittävät parhaansa mukaan paikata ihmisoikeuskasvatuksen puutetta esimerkiksi järjestämällä opettajiksi opiskeleville seminaareja ja tarjoamalla kouluille ilmaisia kouluvierailuja. Amnestyn vapaaehtoiset ovat tehneet kouluvierailuja yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin jo useiden vuosien ajan. Vuosittain vierailuja tehdään noin 80. Teemoina vierailuilla ovat ihmisoikeudet tai seksuaalioikeuksia opettava Mun rajat -opintokokonaisuus.

Kouluvierailujen päämääränä on, että oppilaat tunnistaisivat omat ihmisoikeutensa ja sitä kautta oppisivat myös tunnustamaan muiden oikeudet. Tarkoitus on myös kannustaa oppilaita kriittiseen ajatteluun. ”Yksi Amnestyn tehtävistä on levittää tietoa ihmisoikeuksista. Me toivomme pystyvämme vaikuttamaan ihmisten aseteisiin ja sitä kautta käytökseen”, toteaa Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeuskasvatuksen koordinaattori Maarit Pihkala.

Parhaimmillaan ihmisoikeuskasvatus olisi koko opetuksen läpileikkaavaa. Jos opettajat ja kasvattajat pyrkisivät johdonmukaisesti ottamaan ihmisoikeuksia esille opetuksessa, kaikkien aineiden tunnit olisivat ihmisoikeuskasvatusta. Ihmisoikeustyö itsessään keskittyy usein vain siihen, että reagoidaan erilaisiin ihmisoikeuslouk-

kauksiin. Ihmisoikeuskasvatuksella on kuitenkin erilainen rooli: sen tavoitteena on pitkällä tähtäimellä ennaltaehkäistä ihmisoikeusrikkomuksia, kuten Pihkala muotoilee asian: ”ihmisoikeuskasvatus ei sammuta tulipaloja, vaan ennaltaehkäisee niitä.”

Tietenkin ihmisoikeuskasvatusta tapahtuu muuallakin kuin koulumaailmassa.

Esimerkiksi Amnesty järjestää vuosittain useita yleisölle avoimia koulutuksia ihmisoikeuksiin liittyen. Ihmisten tietoutta ihmisoikeuksista pyritään lisäämään kaikilla Amnestyn tapahtumilla ja kampanjoilla. ”Ihmisoikeudet ja tätä kautta myös ihmisoikeuskasvatus ovat läsnä kaikessa Amnestyn toiminnassa”, Pihkala kertoo ja jatkaa: ”Amnestyn työ kohdistuu muutoksen aikaansaamiseen yksittäisten ihmisten elämässä ja sitä kautta koko maailman ihmisoikeustilanteessa. Muutoksen täytyy tapahtua kaikilla yhteiskunnan tasoilla, ei pelkästään virallisella tasolla.

Ihmisoikeuksien tulee olla läsnä myös ihmisten arjessa – ihmisoikeudet ovat kaikkien asia.”

Amnestyn ihmisoikeuskasvatuksen tavoitteena on myös saada ihmiset miettimään omaa asemaansa ja elämäänsä. ”Ihmisten tulee pystyä haastamaan omat arvonsa, ennen kuin he voivat muuttaa käytöstään ja asenteitaan. Muutoksessa

he joutuvat ehkä luopumaan opituista toimintatavoista, joita ovat kantaneet mukanaan syntymästään asti. Tämä koskee myös opettajia ja kasvattajia”, Pihkala muistuttaa. ”Me uskomme, että levittämällä tietoa oikeista ihmiskohtaloista, voidaan lisätä ihmisten ymmärrystä. On myös tärkeää, että ihmiset ymmärtävät juridisen perustan työllemme.”

Tiukkoja kysymyksiä ja toimintaa sisältänyt kouluvierailuni abien luona on tullut päätökseen. Kaikki ottavat kohteliaasti vastaan tarjoamani Amnesty-pinssin. Vielä ennen luokasta poistumista kaksi tyttöä tulevat kiittämään minua siitä, että tulin puhumaan heille tästä tärkeästä aiheesta.

Hymy huulillani kiiruhdan kohti juna-asemaa. Kouluvierailu kannatti jälleen.

- Taina Tyrväinen

Kiinnostuitko Amnestyn kouluvierailijatoiminnasta?

Ota yhteyttä Maarit Pihkalaan: maarit.pihkala@ amnesty.fi Lähteet: Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeuskasvatusohjelma 2013 www.ihmisoikeudet.net Maarti Pihkalan haastattelu, tammikuu 2013

Taina Tyrväinen toimi ihmisoikeustyön korkeakouluharjoittelija talvella 2012-2013 Amnesty International Suomen osastossa. Tyrväinen on myös toiminut Amnesty kouluvieraillijana.

Panopticon

8

Artikkeli

Maailman pelastaminen, tiede, luovuus ja konferenssit - jotain uutta?

Jaakko Vuorio

Marraskuussa 2012 järjestettiin yksikössämme ainutlaatuinen tapahtuma.

Opiskelijoilla ja henkilökunnalla oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan 18 minuutin mittaisia puheita, joissa käsiteltiin kasvatuksen ja koulutuksen haasteita, kokemuksia, ideoita ja erilaisia näkökulmia. Tapahtumasta on nyt kulunut pari kuukautta, puheista työstetyt videot ovat editoitu ja ne ovat Youtubessa vapaasti katseltavana. Tapahtumassa pidetyt kuusi puhetta ovat keränneet hienon määrän katselukertoja – yhteensä lähes 5000. Mistä siis olikaan kyse ja miksi TEDx:n kaltaiset tapahtumat ovat erityisen tärkeitä nykyajan verkottuneessa yhteiskunnassa, jossa yhä enemmän seurataan ilmiöiden, ideoiden ja ajatusten virtaa Internetin sosiaalisen median kautta?

TEDxTampereED -tapahtuma perustui lisenssiin. Lisenssin myönsi TED–organisaatio, joka on voittoa tavoittelematon amerikkalainen säätiö. Se aloitti toimintansa 80–luvulla keräämällä merkittäviä

9

Panopticon

puhujia, ajattelijoita, ´doers and thinkers´ San Franciscoon uudenlaiseen konferenssiin, jossa käsiteltiin asioita tuoreesta näkökulmasta. Aiheella ei niinkään ollut merkitystä, vaan tavalla miten asiaa lähestyttiin, tavalla miten ihmiset saataisiin innostumaan ja ehkä jopa tekemään asialle jotain. Internetin myötä todellinen läpimurto tapahtui 90-luvulla, kun TED aloitti konferenssien taltioimisen Youtubeen ja konferensseja pystyttiin seuraamaan netistä livenä. Tämä TED:n ominaispiirre on edelleen merkittävin virstanpylväs siinä, miksi TED:sta syntyi merkittävä vuosittainen tapahtuma – kuka tahansa pääsee käsiksi 18 minuutin puheisiin, ne ovat sisällöltään ja laadultaan korkealaatuisia, ne ovat ilmaisia ja niissä sovelletaan Creative Commons – lisenssiä, jolloin ne ovat sopivia mm. opetuskäyttöön. Puhujina ovat olleet mm.

Bill Gates, Gordon Brown, Al Gore, Steve Jobs, Sir Richard Branson, Nandan Nilekani, Philippe Starck, Ngozi Okonjo-Iweala, Isabel Allende ja Salman Khan. Lista kasvaa joka vuosi.

Jaakko Stenros kuva: Elsa Ahokas TED on perustanut erillisen TEDx lisenssin, jossa x tarkoittaa itsenäisesti järjestettyä TED tapahtumaa. Kuten TEDxTampereED, joka oli itsenäisesti järjestetty TED tapahtuma education lisenssillä.

TED tarjoaa yksityisille organisaatioille ja yksilöille sekä yhteisölle mahdollisuuden järjestää TED:n kaltainen konferenssitapahtuma, jossa paikalliset ajatukset ja ideat pääsevät esille. Näin tapahtui marraskuussa Virrassa, kun TEDx -tapahtumassamme puheensa pitivät Tiina Raatikainen, Jaakko Stenros, Raisa Foster, Jaakko Halmetoja, Juha Varto ja Markku Turunen. Puhujien pooli oli läpileikkaus monitieteellisestä ryhmästä, jossa oli sekoitus kasvatustiedettä, filosofiaa, teknologiaa, humanistista tiedettä ja taidetta – näkemystä, ideaa ja uskallusta ajatella toisin, uudesta näkökulmasta.

TEDxTampereED tapahtuma antoi monelle uutta pontta opintoihin ja omaan henkilökohtaiseen kehittymiseen sekä

ajatteluun. Vastaavankaltaisia uusia formaattiin perustuvia tapahtumia on syntynyt muitakin. Amerikkalainen Big Think perustuu myös puheisiin, ”pitcheihin”, joissa ihmiset lähtevät esittelemään uutta, ehkä jopa mullistavaa ideaansa videotallenteen kautta, jota sitten jaetaan ja katsellaan netissä. Helsingin yliopisto on myös tehnyt oman formaattiin perustuvan tapahtumansa Vox Helsingin, joka on Helsingin yliopiston ja Helsingin sanomien yhteinen ”maailmanmuuttoliike”, jossa akateemiset puhujat lähestyvät erilaisia aiheita eri näkökulmista. Viimeksi aiheena oli rakkaus, jota käsiteltiin eri tieteiden näkökulmista. Vox Helsinki tapahtumia on järjestetty jo kymmenen ja vastaavat ta-pahtumat ovat kasvavassa suosiossa maailmanlaajuisesti. Vuonna 2012 TEDx tapahtumia oli yli 5000, 1200 kaupungissa, 133 maassa. Menneenä vuonna Youtubeen vietiin yli 16 000 TEDx puhetta. Big Think puheita löytyy netistä yli 12 000.

Panopticon

10

Raisa Foster kuva: Elsa Ahokas Mitä tästä voisi sitten ottaa itselleen ja mitä voimme tästä kaikesta oppia?

Internet on muuttanut tapaamme kommunikoida, tehdä työtä ja tuottaa vuoropuhelua. Sosiaalinen media, blogit, videot ja uudet tavat lähestyä maailmamme haasteita saadaan paremmin kuuluviin kun ne tuodaan julki ilmaisilla ja avoimilla formaateilla, joita voimme katsella yhä uudestaan, käyttää opetuksessa, jakaa, osallistua keskusteluun ja lähteä jopa itse puhumaan. Tekemään uusia innovatiivisempia tapahtumia, joissa syntyy ideoita, jotka ovat niin ainutlaatuisia, että niitä kannattaa jakaa kaikille. Kun ideat leviävät tarpeeksi laajalle ja saavuttavat aloitteellisia ihmisiä ja yhteisöjä niin ehkä ne syntyvät toiminnaksi, joka muuttaisi jotain meidän maailmastamme – tekisi siitä hitusen paremman.

Olkoon sitten yltiöpositiivista ajattelua, mutta omasta kokemuksestani voin

11 Panopticon

todeta, että TEDTalks videot ovat syventäneet omaa käsitystäni monesta ilmiöstä, antaneet vaihtoehtoisia tapoja nähdä maailmaa ja ihmisiä, jotka toimivat vaikkapa erityislaatuisissa tehtävissä vaativien haasteiden parissa. Olkoon sitten TED, Big Think, Vox Helsinki tai jokin muu formaatti, suosittelen, että sinäkin ottaisit opintojen lomassa itsellesi aikaa tutustua näihin formaatteihin ja niiden sisältöihin. Siinä voisi vahingossa jopa saada itse uuden idean, ajatuksen tai kipinän ryhtyä tekemään asioita uudella tavalla. Olkoon se sitten vaikkapa tapa miten kengännauhat sidotaan tai kuinka voisimme hidastaa ilmaston lämpenemistä.

Kirjoittaja oli pääorganisoija TEDxTampereED tapahtumassa. Tällä hetkellä hän tekee vaihto-opintojaan Göteborgissa, syö riisipalloja Hong Kongilaisten kanssa ja käy juoksemassa Slottskogenissa.

Vaihdossa

University of Winchester, Englanti Telma Rivinoja “Jes, arpaonni suosi ja pääsin tentin läpi!”

“Taas se fiilis, että tentaattori on tarkistanut tentin kännissä.” Kuulostaako tutulta?

Ainakin itse olen tässä kolmen ja puolen vuoden opintojen aikana ehtinyt nähdä useampia vastaavanlaisia Facebook-statuksia ja kuullut ihmetteleviä huudahduksia kurssiarvosanojen selvittyä. Olenpa itsekin kerran jos toisenkin kummastellut saamaani arvosanaa - joskus hyvällä, joskus pahalla. Kun on lukiossa tottunut saamaan takaisin kokeet ja kirjoitelmat korjattuna ja arvosteltuina, tuntuu yliopiston arviointikulttuuri kummalliselta.

“Tällaista se yliopistossa sitten varmaan on”, muistan ajatelleeni ensimmäisten arvosanojen ilmestyttyä opintorekisteriin ilman mitään sen kummempia selityksiä arviointiperusteista. Toki tiesin sen, että

palautetta saa halutessaan kysyä tentaattorilta, ja pari kertaa näin teinkin, kun saamani arvosana tuntui poikkeuksellisen kummalliselta. Näinä parina kertana olenkin saanut todella kattavan ja yksityiskohtaisen palautteen tenttivastauksistani, ja nämä palautteet ovat opettaneet minulle omasta oppimisestani enemmän kuin yksikään NettiOpsuun ilmestynyt yksittäinen arvosana. Kuitenkin jostain syystä palautteen pyytäminen erikseen tuntuu hieman kiusalliselta - kellekään ei liene epäselvää, että kiirettä piisaa nykyään kaikilla, joten ylimääräisen palautteen vaatiminen saa opiskelijan tuntemaan itsensä tentaattorin työtä hidastavaksi ylimääräiseksi vaivaksi.

Joillain kursseilla käytössä ollut opiskelijaopponointi on noussut arvoon arvaamattomaan, sillä se on mahdollistanut edes

Panopticon

12

jonkinlaisen palautteen saamisen - vaikka mielellään palautetta ottaisi vastaan myös kurssin vetäjältä. Saadessani kanditaatintutkielmani arviointipaperin käteen päällimmäinen tunne oli pieni pettymys, joka ei suinkaan johtunut arviointipaperiin merkatuista arvosanoista vaan siitä, miten vähän informaatiota se antoi työstä, jota olin lähes kokonaisen lukuvuoden ajan hionut. Mutta toisaalta, “tällaistahan se yliopistossa on”.

Kuvitelkaapa, että kirjoitatte esseen, jonka lukeekin yhden arvioijan sijaan kaksi, jotka yhdessä päättävät esseen arvosanan ja antavat kirjalliset kommenttinsa siitä.

Kuulostaa aika epätodelliselta, eikö? Tällaisen arviointisysteemin arkea pääsin kuitenkin kokemaan viime syksynä ollessani opiskelijavaihdossa Winchesterin yliopistossa Englannissa. Eräskin opettaja sanoi käyttävänsä jokaisen esseen lukemiseen 40 minuuttia iltateensä äärellä, ja pyysi opiskelijoita kirjoittamaan sellaisia esseitä, että hän voisi tuntea käyttäneensä aikansa hyvin. Lähtökohtaisesti tietysti opiskelijan motivaatio kirjoittaa hyvä essee pitäisi syntyä jostain ihan muusta kuin opettajan ajankäytön tekemisestä miellyttäväksi, mutta kyllähän se kirjoittamiseen lisäpontta tuottaa, kun tietää jonkun syventyvän omaan tekstiin. Mikään ei ole koko opiskeluaikanani tuntunut yhtä kivalta opintoihin liittyen kuin se, että saan lukea kahden opettajan kommentit esseeseeni - sekä ne positiiviset että rakentavan kriittiset. Enpä edes muista, että kukaan olisi aiemmin kehunut argumentaatiotani tai esseessäni esiintuotuja ajatuspolkuja - jokainen kuitenkin varmasti tietää omasta kokemuksestaan, että positiivisella palautteella on voimaa.

Sitä pitäisi vaan osata antaa useammin, samoin kuin rakentavaa kriittistä palautettakin.

Brittiläinen National Student Survey tutkii muun muassa opiskelijatyytyväisyyttä brittiläisissä yliopistoissa. Vuonna 2012

13 Panopticon

tehdyn kyselyn mukaan 87 % kyselyyn vastanneista Winchesterin yliopiston päätoimisista kasvatustieteen opiskelijoista on sitä mieltä, että heidän saamansa palaute on auttanut ymmärtämään epäselviksi jääneitä asioita ja 91 % samaisista opiskelijoista sanoo, että palaute on ollut tarkkaa.

Kokonaisuudessaan kyselyn mukaan Winchesterin yliopiston opiskelijatyytyväisyys on kymmenen parhaan kärjessä koko Englannissa, ja kasvatustieteiden opiskelijoiden kohdalla opiskelijatyytyväisyys nousee jopa viiden parhaan joukkoon. Lyhyen opiskelijavaihtoni perusteella en näitä tuloksia ihmettele, sillä ainakin kasvatustieteilijöiden kohdalla Winchesterin yliopistossa opetushenkilökunta tuntuu olevan todella kiinnostunut opiskelijoiden ajatuksista ja heidän kehittymisestään, ja palautteen antaminen on vastavuoroista. Yksi asioista, joita vaihtoajaltani kaipaankin, on nimenomaan palautteen saaminen sekä keskusteleva ilmapiiri opiskelijoiden ja opettajien välillä.

Sen lisäksi, että palautteen saaminen tuntui mukavalta, se myös auttoi huomattavasti kehittämään esseiden kirjoittamista ja oli merkittävä osa omaa oppimisprosessiani.

Samaan oman oppimisen ja osaamisen kehittämiseen ei pysty pelkkien arvosanojen avulla: Mistäpä sitä tietäisi, mihin suuntaan kehittää esimerkiksi kolmosen tasoista esseetä tai tenttivastausta? Ennen tällaisen yksityiskohtaisen palautteensaamista olin jo ehtinyt turtua siihen, ettei palautetta saa yliopistossa. Opiskelijan oppimisprosessin ja osaamisen kehittämisen kannalta palautteen puutteeseen turtuminen on sääli, sillä eikö yliopiston perustavanlaatuisena ideana ole oppiminen ja itsen kehittäminen, ei ainoastaan suoritusten kerääminen?

Kirjoittaja on neljännen vuoden kasvatustieteen opiskelija ja Mentorin nykyinen puheenjohtaja, joka oli viime syksyn opiskelijavaihdossa Winchesterin yliopistossa.

Panopticon

Vaihdossa

Akdeniz Universitesi, Turkki Saara Loukola Vietin vuoden vaihto-oppilaana Turkissa, kauniissa Antalyassa. Turkki on mielenkiintoinen kahden kulttuurin sekoitus. Islamistisuus ei loppujen lopuksi näy kovinkaan vahvasti: hunnutettuja naisia on luonnollisesti enemmän kuin Suomessa, imaamien huudot kaikuvat moskeijoista kadulla ja sikaa ei saa syödäkseen, mutta muuten islam ei oikeastaan vaikuttanut arkeeni.

Kurssien valitseminen Suomen päässä oli suhteellisen helppoa ja valitsin mieluisat kurssit. Ongelmat alkoivat Turkin päässä: yksikään oman alani kursseista ei ollut englanniksi ja opettajien englanninkielentaito oli niin puutteellinen etten pystynyt suorittamaan kurssejani itsenäisesti esim. esseillä tai raporteilla. Vaihdoin siis heittämällä pääaineeni ja vietin lukuvuoteni englanninopettajaopiskelijoiden kanssa. Tottakai asiaan kuului järkyttävä paperisota; Turkissa byrokratiaan tottuminen vaatii oman aikansa: pelkästään se, että löytää opettajat esim. allekirjoituksia varten, on aikaavievä prosessi.

Opettajat eivät mielellään anna puhelinnumeroitaan, eivät käytä sähköpostia, facebookissa vastaavat muutaman päivän viiveellä ja opettajien lukujärjestykset eivät pidä paikkaansa. Kaikkien käytännön asioiden hoitoon kannattaa siis varata PALJON aikaa. Viimeistä opintosuoritusotettani tehdessäni vietin kolme kokonaista päivää yliopistolla juoksemalla opettajien perässä.

Opintojen taso ei ole lainkaan verrattavissa Suomen kurssien tasoon ja monesti koin olevani turhautunut. Suurin osa kursseista oli järjestetty niin, että kurssin alussa oli yksi tunti teoriaa ja koko lop-

15 Panopticon

pukurssi oli ns. “microteachingia”: jokainen opiskelija valmisteli oppitunnin peruskouluikäisille ja piti tunnin yliopiston luokkahuoneessa luokkakavereilleen. Yhdeksän kuukautta pelkkiä lastenlaulujen laulamista ja “tunnista ympyrä”-tyyppisiä tehtäviä ei mielestäni ole millään tavalla tarkoituksenmukaista. Osassa kursseista ei ollut tenttejä, vaan ne suoritettiin e.m. micro-teaching-tekniikalla. Eräs opettajistani taas oli hyvin vaativa ja tenttiin tuli lukea paljon ja valmistaa pitkähkö raportti, mutta suomen malliin tottuneelle tämä ei ollut ylivoimainen ponnistus. Opiskelin kolmannen vuoden englanninopiskelijoiden kanssa (opinnot kestävät neljä vuotta) ja englanninkielentaitoni oli selvästi luokan parhaimmistoa, joka kertoo mielestäni jo paljon opintojen tasosta. Koordinaattorini ei kannustanut ottamaan opintoja muista yksiköistä vaan päinvastoin: hän sanoi että minun ei tulisi ottaa kursseja muista yksiköistä koska se “menee liian hankalaksi.” Suoritin silti muutaman kurssin urheilun yksiköstä, esimerkkinä laitesukelluskurssin. Yliopiston nettisivut ovat pääosin turkiksi joten tiedonhankinta itse on aika hankalaa. Tenttien päivämäärät ilmoitetaan viime tingassa ja vuoden jälkeenkään en tiedä mistä nämä tiedot löytyvät. Onneksi ainakin omat luokkakaverini olivat auttavaisia. Akdeniz Universityssa on eräänlainen tutor-käytäntö: jokaisella ulkomaalaisella opiskelijalla on oma “buddynsa” jonka tehtävänä on auttaa käytännön ongelmissa ja kotiutumisessa.

Käytännössä tämä ei kuitenkaan toimi: oma buddyni ei ikinä ottanut minuun yhteyttä, ja seuraavan buddyni tapasin kerran. Jotkut buddyista olivat hyvinkin aktiivisia ja he toimivat käytännössä kaikkien buddyina ja

olivat hyvin suureksi avuksi.

Akdeniz University tarjoaa myös EILC(erasmus intensive language course) kurssin elokuussa. Itse en päässyt töiden takia kyseiselle kurssille mutta suosittelisin kurssia: se tarjoaa hyvän pohjan kielen opettelulle ja järjestää monia retkiä, joista ei tarvitse maksaa jos osallistuu kielikurssille. Elokuussa tulee kuitenkin varautua siihen, että Antalyassa on todella kuuma.

Turkin kielen opettelu on hieman haasteellista, koska en ainakaan itse ollut edes kuullut turkkia puhuttavan aiemmin.

Kieltä on kuitenkin syytä opetella, koska on todella yleistä että paikalliset eivät puhu englantia lainkaan.

Myös bazaareissa hinnasta neuvottelu on sujuvampaa ja luotettavampaa turkiksi.

Bazaarit ovat todella halpoja ja vihannekset ja hedelmät uskomattoman edullisia ja tuoreita.

Hintojen kanssa saa ylipäätään olla tarkkana: ulkomaalaisen näköistä yritetään höynäyttää joka otteessa. Ensimmäisen kuukauden ajan tämä tuntui rasittavalta, mutta siihen tottui varsin nopeasti eikä enää pelännyt tinkimistä. Jos on ulkomaalaisen näköinen saa muutenkin, varsinkin naisena, varsin paljon huomiota. Harvemmin mitään fyysistä tapahtuu, mutta esimerkiksi peräänhuutelu on päivittäistä - tähänkin tottuu yllättävän nopeasti ja jo viikon jälkeen miesten huomio ja kehut menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kampuksella on opiskelija-asuntola, mutta se on tarkoitettu vain turkkilaisille opiskelijoille. Antalyan erasmus-oppilailla on oma facebook-ryhmänsä, jota kautta monet kyselevät asuntoja ja kämppiksiä.

Asuntojen vuokrat ovat hyvinkin edullisia, (vuokra on noin 100 euroa kuussa) mutta asuntojen taso ei ole Suomeen verrattavissa. Osa opiskelijoista päätti myös asua keskustassa pensionaatissa, joka ei myöskään ole kovin kallista muutenkin hintataso Turkissa on huomat-

tavasti Suomea edullisempi. Suosittelisin silti asumaan muiden vaihto-oppilaiden tai Turkkilaisten opiskelijoiden kanssa.

Varoituksen sana: turkkilaiset eivät ole tunnettuja rakennustaidoistaan, joten asunnot ovat talvisin jäätävän kylmiä ja monesti ulkona on lämpimämpi kuin sisällä. Varaa siis mukaasi talvikuukausiksi villasukat ja makuupussi.

Jos lähtee Antalyaan vaihtoon, olen sitä mieltä että kannattaa matkustaa mahdollisimman paljon. Turkissa on paljon uskomattoman upeita paikkoja, itse tykästyin erityisesti länsirannikkoon ja Istanbuliin.

Suurimman osan matkoistamme kuljimme liftaamalla; liftaus on todella helppo tapa kulkea Turkissa mutta tietysti siinä on omat riskinsä. Emme koskaan liftanneet ilman miespuolista kaveria ja miespuolinen kaveri meni aina ensimmäiseksi autoon sisälle ja tuli viimeisenä ulos autosta. Bussit ja lennot eivät ole myöskään kovin kalliita ja yliopisto järjestää jonkin verran retkiä.

Sää Turkissa on varsinkin suomalaiselle erittäin suuri plussa. Vaikka talvikuukausina onkin viileämpi, aurinko paistaa keskimäärin noin viitenä päivänä viikossa.

Kesäkuukausina, alkaen toukokuusta ja loppuen lokakuuhun, on lämmintä, kuumaa tai todella kuumaa.

Turkki on kaunis, historiallinen ja kiehtova maa. Turkkilaiset ihmiset ovat sydämellisiä ja auttavaisia, sää lämmin, ruoka on todella hyvää, hintataso halpa ja kielikin mielenkiintoinen. Turkkilainen aikakäsite (ja se fakta, ettei esim. busseilla ole aikatauluja) on suomalaisen makuun varsin venyvä mutta kiireettömyyten tottuu varsin nopeasti ja siitä alkaa nauttia.

Antalyaan ei siis kannata lähteä, jos haluaa tosissaan opiskella. Jos taas periaatteessa lukuvuoden pituinen ranta- ja kulttuuriloma ilman huolia rahasta, opiskelusta ja aikatauluista kuulostaa sinun jutultasi, lähde Turkkiin vaihtoon.

Kirjoittaja oli vaihdossa 14.9.2011-18.6.2012 ja opiskelee varhaiskasvatusta.

Panopticon 16

ITU

ITUn hallitus esittäytyy Anne Rouhu, tutor-vastaava ”Joskus tälleen rustailen, useimmiten hymyilen, luonnossakin oleskelen, ja tavallani eleskelen.”

Milla Tukiainen, puheenjohtaja ”Ensimmäisen harjoitteluni paras palaute: “Milla on todella uskottava kiukkuinen kissa.”

Katja Sirvio, liikuntavastaava ”Leivon hyvää pullaa!”

Outi Kattelus, Taloudenhoitaja ja koulutuspoliittinen vastaava ”Ylitsepääsemättömiä vaikeuksia lauseiden keksinnässä.”

Maija Repo, SOPO-vastaava “Kiltti kettuilija.”

Eeva Uskali, tapahtumavastaava, mediavastaava, LTO-liiton yhteyshenkilö ”Osaan jonglöörata paremmin kuin Tytti Tammi.”

Emmi Jormanainen, sihteeri ”ITU ry:n laiskanpulskea sihteeri, joka yrittää edelleenkin olla kolmessa paikassa yhtä aikaa siinä koskaan onnistumatta. Mieluiten seikkailisin kuitenkin ympäri maailmaa!”

17 Panopticon

Saara Loukola, tapahtumavastaava, ilmoitusvastaava, panopticon -vastaava ”Opin vasta tänä syksynä vetämään lakanoita.”

Ida Ojala, varapuheenjohtaja, koulutuspoliittinen vastaava, SOOL-vastaava ”Villasukat virka-aikana!”

Aatu Silen, tutor-, kv- ja tapahtumavastaava “Olen Aatu Silen, ja harrastuksiini kuuluu mm. taikakorteilla pelaaminen:)”

Hanna Poola, ilmoitusvastaava, LTO-liiton yhteyshenkilö “Elämää koirankarvoissa”

Heli Nyyssölä, Kopo-vastava, LTO-liiton yhteyshenkilö “Maasta se pienikin ponnistaa”

Tytti Tammi, SOPOvastaava, Panoopticonvastaava ”Reggaeta ja romantiikkaa”

Roosa Haverinen, tutor- ja hupivastaava ”Vapaa-ajalla pelaan lentopalloa ja ultimatea. Oon vähän tohelo (ehkä hyvällä tavalla).”

Panopticon 18

OKA

Oka ry:n vuoden 2013 hallituksen esittely Morientes (voidaan käyttää myös morjestaessa) OKAn kaunis ja komea hallitus vuodelle 2013 näyttää seuraavanlaiselta:

Puheenjohtaja: Olli Ryynänen Oon yksi lenkki tämän vuoden hallituksen kovasta ketjusta. Lähtöisin oon Raumalta, jossa on muuten tämän vuoden talvipäivätkin. Ou Jes. Nauttikaa opiskelusta ja elämästä.

Tästä vuodesta tulee huikee vuosi.

Varapuheenjohtaja: Jenni Värrälä Nimi on Jenni Värrälä. 22vuotias tamperelainen luokanopettajaopiskelija, kotoisin Heinolasta ja välissä asunut myös Hämeenlinnassa. Olen hallituksessa kolmatta vuotta ja tätä nykyä varapuheenjohtaja ja tapahtumavastaava, entinen taloudenhoitaja.

Laulan mielelläni ja ihailen Pikku Myytä!

Sihteeri: Johanna Kela Lähin hallitushommiin mukkaan tavotteena saaha muitahi aktivoetummaan ja innostummaan vähä kaekesta yhteisestä tekemisestä.

Mulle voepi tulla juttelemmaan, jos vaen suinni ko-

Panopticon

ppeuvvut, ni mitä vaen. Jos et keksi mittään, niin aena voet heittää jonku kivan kela-vitsin. Nauran varmasti.

Taloudenhoitaja: Angelika Myllylä OKA ry:n talouspäällikkö.

Mottona jokaisessa elämäntilanteessa: ”Tavoitteet vievät elämässä eteenpäin, ja ne laittavat meidät yrittämään päästäksemme sinne minne tahdomme.” (lue: Railakas elämäntyyli on vienyt omat rahat joten otin OKA:n pankkikortin käyttööni.)

Viestintävastaava: Ida Häkkinen 3. vuosikurssilta, toista kautta viestintähommissa.

Uskoo naiivisti valmistuvansa neljään vuoteen ja tykittelee menemään maisterikursseja yhteiskunnallisissa kytkennöissä. Naispuolisena nörttinä tuntuu ihan luontevalta hoitaa näitä hommia hallituksessa.

Koulutus- ja hyvinvointivastaavat: Mikko Joska (koulutuspolitiikka), Toimenkuvani Okassa on vastata ja tiedottaa koulutuspoliittisista asioista.

Jos asiat opinnoissa mättää, minuun voi ottaa yhteyttä ja kokeillaan kannanottoa!

Maija Reinikainen (sosiaalipolitiikka), Hyvinvoivasti lahjakas, sosiaalisesti lahjakas ja poliittisesti (ei-niin-) lahjakas hyvinvointi- ja sosiaalipoliittinen vastaava

Maija tässä moi.

vastaava.”

Tutorvastaavat: Topias Kareinen, Kiteeläinen dynamo, joka säätää, vääntää ja äheltää muidenkin puolesta. Idean ilmaantuessa silmiin syttyy välke jolla valaisisi puolet pimeintä Nekalaa. Korpi kutsuu kesäaikaan, mutta sitä ennen löytyy säännöllisesti kolmosen kahvilasta jupinoilta. Uuh iihhana!

Sidosryhmävastaava (SOOL, LOL): Harri Suhonen Hei vaan. Olen 24-vuotias turenkilaislähtöinen puolileiffi miehenalku. Etsin järjestömme jäseniä tositarkoituksella yhtymään SOOLin ja LOLlin eturintamaan. Talvipäivät, iffit, muistiinpanolaput ja mitä näitä nyt on. Ja hyvä loppukaneetti.

Johanna Kela (turvallisuusja tasa-arvo) Sihteeriyden lomassa neiti Kela hoitaa myös OKAn turvallisuus- ja tasa-arvojuttuja

Sampo Yli-Panula, Topiaksen kisälli.

Kuivista jutuistaan huolimatta Sampo on erinomaisen tasapainoinen, miellyttävän raikas ja kuitenkin helposti lähestyttävä, pehmeähkö ja vivahteikas persoona. Lisäksi on tullut todettua Sampon menestyvän erinomaisesti jopa juttujen tasoltaan rutikuivia henkilöitä karttavien keskuudessa. Alle 15 eurolla Sampo on ehdottomasti tasokkaimpia peruskuohuvia mitä EDU:n rosterista löytyy.

Tapahtumavastaavat: Helmi Sallinen Äidinkielen maikan eksaktiudella, hedonistin rentoudella ja humanistin lämmöllä.

“Jos ei osaa olla työntämättä lusikkaansa jokaiseen ainejärjestön soppaan, on luonnollista olla tapahtuma-

Jenni Värrälä Hoitaa varapuheenjohtajuuden lomassa myös näitä hommia.

Liikunta- ja vapaa-aikavastaava: Lauri Tolonen Aloitan uutena liikunta- ja kulttuurivastaavana. Toimin jo valmiiksi liikunta- kulttuuri- ja vapaa-aikakerho Kipinä ry:n puheenjohtajana, joten tämä oli luonteva kehitysaskel uralleni.

Tehtäväni tulen hoitamaan vastaisuudessakin asiallisesti ja täsmällisesti.

Voit lähestyä minua toimenkuvaani liittyvissä asioissa sähköpostitse: Liikunta- ja kulttuurivastaava, Puheenjohtaja lauri.tolonen@uta.fi

Lisää infoa hallituksesta ja OKAsta löydät facebookista tai OKAn kotisivuilta http:// okablogi.wordpress.com/.

Kaikki hallituslaiset ovat sähköpostiyhteyden päässä ja heidät tavoittaa etunimi. sukunimi(at)uta.fi

Panopticon

20

Mentor

Mentorin hallitus ja vastaavat 2013 Puheenjohtaja Telma Rivinoja Varapuheenjohtaja Janne Mikkola Sihteeri Anna Rahja Rahastonhoitaja Riika Oinonen Tutor-, sopo- ja tasa-arvovastaava Anni Tuurnas Tiedotusvastaava Toni Koskinen Kopo-vastaava Petra Ruusunen SPECIA- ja työelämävastaava Laura Iisakka Liikuntavastaava Sara Partanen Vapaa-aika- ja liikuntavastaava Veera Stylman Vapaa-aika ja varainkeruuvastaava Sara Selänne Vapaa-aikavastaava Heini Oksanen Tutorvastaava Petra Noeskoski Tutorvastaava Jonna Laulunen Kulttuuri- ja ympäristövastaava Elina Kangastupa Työelämävastaava Ulla-Mari Kuusinen Työelämävastaava Hanna Lehtelä Työelämävastaava Tiina Ojanen KV-vastaava Katarina Ojala

Panopticon

JEE, nyt myös tiistai on kahvilapäivä Virrassa!

Mentorilaiset eivät tietenkään voineet jäädä OKAn ja ITUn pullanleipojia huonommiksi, ja kuinka ollakaan: tiistai oli vapaana kahvilan pitämiseen. Oli olotilasi tiistaiaamuna mikä tahansa, Café OLOTILASSA se varmasti paranee entisestään. Fatboy ja huumaava kahvintuoksu kutsuvat väsyneitä opiskelijoita rentoutumaan luennon päätteeksi. Henkilökunta sulautuu niin hyvin opiskelijoiden joukkoon, että tittelit heitetään roskakoriin ja lupsakka puheensorina täyttää koko tilan.

Ensimmäisten kertojen kakkureseptejä ei tarvinnut pahemmin miettiä, kun helmikuun ensimmäiset tiistait sattuivat Runebergin päiväksi ja laskiaistiistaiksi. Makeiden leipomusten menestys on taattu ja kasvatustieteilijöiden (ja toki sen valtavan määrän muiden yksiköiden opiskelijoita, jotka tulevat nauttimaan OLOTILAn antimista) täytyy ainakin hetkeksi unohtaa uuden vuoden laihdutuslupaukset. Jatkossa tarjolle pyritään tekemään aina jotakin suolaista ja makeaa, eli enää ei tarvitse lähteä pikkunälän yllättäessä taivaltamaan viimaan ja tuiskuuntuskaisan pitkää 50 metrin matkaa Linnan ovelle! Palauteboksiin voi jättää esimerkiksi loistotoiveita leipojille, tai muita kehitysehdotuksia. Mentor on sitoutunut ostamaan käyttöönsä Reilun kaupan kahvia ja teetä.

Saavu siis tiistaina kello 10 ja 15 välillä Café OLOTILAan Virran kolmoskerrokseen ja tuet samalla Mentorin vuosijuhlia. Olishan se ihan kiva, että mekin saatais ees kerran viidessä vuodessa iltapuku ja frakki päälle :) .

Panopticon

22

Kalma

Orpolapsen koulutus maksaa ravintolaillallisen verran Mirkka Aarti Zimbabwelaisen Suzannen mielestä vaikein kouluaine on matematiikka. Onneksi hänen suomalaiset kumminsa opiskelevat matematiikan opettajiksi.

Kalman hallitus 2013

Zimbabwelaisen 11-vuotiaan Suzanne Marimon koulutus maksaa 300 euroa vuodessa.

Sen maksaa 21 suomalaista opiskelijaa, joista jokaiselle jää pulitettavaksi 14,30 euroa.

- Eihän sillä pääse kun kerran ulos syömään, Mari Yli-Sikkilä, 24, pohtii.

- Ja baarin sisäänpääsykin maksaa melkein sen verran, Lissu Ylinen, 23, sanoo.

Suzannen kouluttautuminen on mahdollista Yli-Sikkilän, Ylisen, Eevä Jäntin, 25, ja kahdeksantoista muun kummin avulla. Kummiporukka on tukenut Suzannen koulutusta syksystä 2010 asti Zimbabwen Aids-orvot

Liisa Ylinen kv- ja ympäristövastaava liisa.ylinen(at)uta.fi Sara Laitinen kopo-vastaava sara.laitinen(at)uta.fi

Eeva Jäntti Puheenjohtaja eeva.jantti(at)uta.fi

Noora Korhonen Varapuheenjohtaja ja yksikkölehtivastaava noora.korhonen(at)uta.fi

Sonja Ojala sihteeri ja liikuntavastaava sekä vara-kopo-vastaava sonja.ojala(at)uta.fi

Lotta Säilä rahastonhoitaja ja yhteistyövastaava lotta.saila(at)uta.fi

Kalman hallitus 2013 vasemmalta oikealle: Mari YliSikkilä, Eeva Jäntti, Sara Laitinen, Noora Korhonen (takana), Sonja Ojala, Lissu Ylinen, Lotta Säilä (edessä), Satu Sutelainen (takana)

Panopticon

Satu Sutelainen www- ja tiedotusvastaava sekä varayhteistyövastaava satu.sutelainen(at)uta.fi

Mari Yli-Sikkilä varajäsen, sopo- ja Sool-vastaava mari.yli-sikkila(at)uta.fi

ry:n kautta.

Ajatus kummiuteen lähti yliopiston aatemarkkinoilta. Opiskelijat olivat jo kauan miettineet afrikkalaisen kummilapsen tukemista, mutta yksin kummiksi ryhtyminen tuntui liian kalliilta.

- Aatemarkkinoilta ehdotettiin, että lasta voi tukea porukallakin, joten pyysin mukaan kavereita ja sukulaisia. Halusin, että kaikki ovat nuoria, koska useimmilla vanhemmilla on varaa ottaa omakin kummilapsi, Ylinen kertoo.

Kummiporukasta kaikki ovat naisia, joten heille on tärkeää, että kummilapsi on tyttö.

Kummiporukka haluaa tukea juuri Suzannen koulunkäyntiä myös sen takia, että tytöt pääsevät kehitysmaissa poikia huonommin kouluun. Lisäksi koulutetut naiset laittavat helpommin omat lapsensa kouluun kun kouluttamattomat naiset.

Suzanne haaveilee sairaanhoitajan ammatista.

- Toivomme, että Suzanne saisi ammatin, perheen ja mahdollisuuden normaaliin elämään, Jäntti sanoo.

Suzannelle vaikein kouluaine on matematiikka.

- Se on siinä mielessä hassua, että moni meistä kummeista opiskelee matematiikan opettajiksi, Jäntti kertoo.

Kummit saavat yksityiskohtaista tietoa lapsen koulumenestyksestä ja taustasta yhdistyksen kautta.

- Yhdistyksen vetäjille voi soittaa tai lähettää sähköpostia. Vetäjät viettävät suuren osan vuodesta paikan päällä ja tuntevat lapsen, Ylinen sanoo.

Tytöt haaveilevat pääsevänsä paikan päälle tekemään vapaaehtoistyötä ja tapaamaan Suzannea.

- Voisimme opettaa lapsille matikkaa, se kun on kansainvälinen kieli, Jäntti sanoo.

Juttu julkaistiin ensimmäisenä Utainessa.

Kuva: Emilia Kangasluoma Panopticon Tamperelaiset Eeva Jäntti, Mari Yli-Sikkilä ja Lissu Ylinen tukevat zimbabwelaisen Suzannen koulun käyntiä.

Reettorit

Improillaan!

Mitä tapahtuu, kun laitetaan joukko Reettoreita Virran draamatilaan? Ei ikinä tiedä etukäteen! Ainoa varma on, että vatsalihakset tulevat olemaan tiukoilla naurun vuoksi.

Ensimmäinen Reettori-impro järjestettiin syksyllä, ja tapahtuma sai jatkoa alkuvuodesta. Improa vetää Reettoreiden neljännen vuoden puheviestinnän opiskelija Terhi Meriläinen. Improssa toteutetaan erilaisia lämmittelypelejä, impro-kohtauksia, pantomiimia ja niin edelleen osallistujien toiveiden mukaan.

Viimeksi muun muassa taksi oli täynnä pikkuvauvoja, ruotsinlaivalla tapahtui murha ja siansaksankielinen haastattelu dubattiin ongelmitta suomeksi.

Hulluttelemaan ja stressiä purkamaan kutsutaan jatkossa muitakin EDU:n opiskelijoita, pysykää siis valppaana!

Teksti ja kuva: Elli-Mari Huhtanen

Milla esittää pantomiimina ruotsinlaivaa Susannalle.

Panopticon

Kuva: Tuulia Paulanto

Reettorien hallitusvuosimallia 2013.

Takarivi vasemmalta: Susanna, Milla Kaunisto, Daniel, Elli-Mari, Milla Koskela ja Tuulia. Eturivi vasemmalta: Anni, Mari, Annika. Kuvasta puuttuvat Tea ja Heta.

Reettorit ry:n hallitus esittäytyy Reettoreiden asioista päättää tänä vuonna puheenjohtajan lisäksi kymmenen muuta hallituslaista. Hallituskausi on pyörähtänyt käyntiin mukavasti, ja toimintakalenteri lupailee vähintään yhtä monipuolista toimintavuotta kuin viime vuonna.

Kokoonpano näyttää tänä vuonna tällaiselta:

Mari Ahjokannas, puheenjohtaja ja kv-vastaava Milla Koskela, varapuheenjohtaja ja tarjoiluvastaava Milla Kaunisto, sihteeri Anni Ylinen, rahastonhoitaja, www-vastaava ja ympäristövastaava Daniel Helander, koulutuspoliittinen vastaava (puheviestintä) ja tuutorvastaava Elli-Mari Huhtanen, tiedotusvastaava ja tuutorvastaava Susanna Mäenpää, koulutuspoliittinen vastaava (logopedia ja vokologia) Annika Kuusela, ulkosuhdevastaava Heta Häkkinen, liikuntavastaava Tea Mustajärvi, sosiaalipoliittinen vastaava, tasa-arvovastaava Tuulia Paulanto, tapahtumavastaava, kulttuurivastaava Elli-Mari Huhtanen

Panopticon

26

Tapahtuu

Pappatunturin pärinää ja terveellistä äänen korottamista Anni Ylinen ja Reettorit

Monille saattaa vieläkin olla hieman epäselvää, mitä se kasvatustieteiden yksikköön ympätty vokologia nyt sitten oikeastaan onkaan.

Viime viikkojen aikana osa edulaisista on päässyt toden teolla kokemaan vokologian kantapohjan kautta, kun he ovat päässeet osallistumaan äänenkäytön kurssille.

Kurssin vetäjä, vokologian opiskelija Jenna Vehka-aho kertoo, että idea lähti oikeastaan oman asiantuntijuuden ja kokemuksen kartuttamisen halusta. ”Halusin saada työkokemusta siitä työstä, jota tulen tulevaisuudessa tekemään”, Jenna kertoo.

Jenna pitää myös tärkeänä sitä, että äänenharjoittaminen olisi laajemman ihmisryhmän tiedossa. ”Tällä hetkellä äänenharjoittaminen on lähinnä näyttelijöiden ja aiheeseen orientoituneiden tiedossa.

Haluaisin, että ihmiset tietäisivät, että äänenharjoittamisesta olisi paljon hyötyä myös muissa ammateissa ja muilla elämänalueilla”, hän jatkaa.

Jennan kurssilla on kaksi ryhmää, joissa kussakin on

27 Panopticon

12 osallistujaa. Kurssikertoja on viikoittain kuuden viikon ajan ja ne on jaoteltu aihealueittain. Teemoina ovat muun muassa artikulaatio, hengitys ja resonanssi sekä äänen voimistaminen. Kasvatustieteiden yksiköstä valmistuu paljon ihmisiä, jotka tulevat työskentelemään opettajina, kouluttajina ja muissa ammateissa, joissa puhutaan paljon isoille ryhmille ja usein meluisissa olosuhteissa. ”Koin myös, että ääniharjoitusten kursseille on tilausta, sillä kun vokologia siirtyi kasvatustieteiden yksikköön, olisi kursseillemme ollut tulossa paljon enemmän porukkaa kuin ryhmiin voitiin ottaa”, Jenna jatkaa. ”Ja jatkossakin olen kiinnostunut auttamaan, jos joku kiinnostuu!”

Opettajien ääntä on tutkittu jonkin verran vokologiassa ja on todettu, että monilla on ääniongelmia, ääni väsyy eikä sitä osata käyttää oikein.

Moni kurssilaisista olikin jo huomannut tämän omassa äänessään jo nyt opiskeluaikana ja hakeutui kurssille.

Tärkeintä olisikin muistaa,

että ääni on erityisesti puhetyössä olevalle tärkeä työkalu, jota tulee hoitaa kuten muitakin lihaksia. Äänihuulet tekevät valtavasti töitä puhuessa ja toistojen määrä on valtava työpäivän aikana. ”Jos saman määrän toistoja tekisi hauiksella, olisi hauis aivan jumissa ja hapoilla”, Jenna naurahtaa. ”Olen antanut kurssilaisille myös ääniharkkoja kotiin. Toivoisin, että niistä voisi tulla kurssilaisille osa arkipäivää ja samanlaista rutiinia kuin hampaiden harjaamisesta tai aamun lehden lukemisesta” Jenna toteaa. Äänihuulten rentouttaminen on tärkeä ääniharjoitus ja Jennan mukaan monesti kaikkein typerimmältä vaikuttavat harjoitukset ovat parhaimpia. ”Monet kerrat on kurssilla naurettu itsellemme ja toisillemme, kun ollaan puhalleltu pillillä vettä pullossa tai leikitty pappatuntureita”, Jenna nauraa.

Teksti: Anni Ylinen

Harjoittelussa

Opetusharjoittelu Etiopiassa Johanna Kela

Lähdimme tammikuussa tekemään opetusharjoittelua yhteen maailman köyhimmistä maista, Etiopiaan. Heti lentokoneesta ulos päästyämme lämmin aurinko toivotti meidät tervetulleeksi tähän meille aivan uuteen ja vieraaseen maahan.

Saimme pian tutustua liikenteeseen matkatessamme minibussilla pääkaupungista Addis Abebasta Hosainaan, jossa meidän oli tarkoitus asua harjoittelun ajan. Ihmettelemistä riitti liikenteessäkin, ihmiset, autot, aasit, vuohet ja karjalaumat kaikki kulkivat sulassa sovussa samaa tietä käyttäen.

Hosainasta matkustimme päivittäin minibussilla Maren kyläkoululle, jossa saimme tutustua paikallisiin opettajiin, oppilaisiin ja koulukulttuuriin. Betonisissa koulurakennuksissa oli useita luokkahuoneita, jotka olivat tilavia, mutta suomalaisiin kouluihin verrattuina kovinkin kolkkoja. Luokkien betoniseinissä oli kalteri-ikkunat, jotta kutsumattomat vieraat saadaan pidettyä ulkona. Oppilaita yhdessä luokassa oli huomattavasti enemmän kuin mihin olimme Suomessa tottuneet. Esimerkiksi ensimmäisellä liikuntatunnilla oli kuutisenkymmentä innokasta oppilasta odottamassa

Panopticon

28

suomalaista huippuopetusta. Enpä tiedä oliko opetus tosiaan niin huippua, koska yhteistä kieltä ei oikein tuntunut löytyvän ja suomalaiset opetusmetodit olivat oppilaille täysin vieraita.

Etiopialainen kulttuuri on todella yhteisöllinen ja ihmisläheinen. Esimerkiksi kadulla kulkevat poliisimiehet kulkivat käsikädessä toistensa kanssa, mikä herätti meissä aikamoista hämmennystä ja huvittuneisuuttakin. Etiopialaiset kulkevat ystävyyden merkiksi käsikädessä, kun taas vaikka seurustelukumppanin kanssa niin ei tehdä. Koulussa tämän kulttuuriin kuuluvan ihmisläheisyyden huomasi oppilaiden istumisjärjestelyissä. Oppilaat istuivat todella lähekkäin toisiaan, vaikka tilaa olisi ollut istua hieman väljemminkin pulpettituoli-yhdistelmissä. Pienissä ja huonokuntoisissa pulpettituoli-yhdistelmissä saattoi parhaimmillaan istua viisikin vanhempaa oppilasta eikä kukaan valittanut missään vaiheessa ahtaudesta tai toisen läheisyydestä.

Oppilailla oli käytössään vihkoja, joihin he tekivät kaikki muistiinpanonsa oppitunneilta, koska kirjoja oli vain todella harvoilla. Vihkomuistiinpanoistaan oppilaat lukevat läksynsä ja opettelevat asiat

29 Panopticon

kokeisiin. Oppilaat keskittyivät tunneilla kuuntelemaan opettajaa ja työrauhaongelmia ei esiintynyt missään. Oppilaat tekivät parhaansa noudattaakseen opettajansa ohjeita ja kunnioittivat opettajaa.

Suurin osa opetuksesta on opettajan luennointia, mutta joillain tunneilla käytettiin myös ryhmätyöskentelyä. Etiopian koulukulttuurissa oppilas ei sano opettajalle, jos ei tehtävänantoa, tai jotain muuta ymmärrä tai osaa, vaikka opettaja sitä kysyisikin. Oppilaat siis muka aina sanoivat ymmärtävänsä ja tietävänsä mitä tehdä, vaikka oikeasti kenelläkään ei ole aavistustakaan koko asiasta. Tämä ilmiö tuli monella meidänkin tunnilla esiin. Oli vaikeaa saada oppilas ymmärtämään, että opettajalle voi sanoa jos ei ymmärrä tai osaa. Oppilaat vastasivat lähes aina meille myöntävästi, vaikka olisimme kysyneet jotain sellaistakin, mihin ei niin olisi voinut edes vastata.

Opetusharjoittelusta ja koko ainutlaatuisesta matkakokemuksesta olisi monta tarinaa kerrottavana. Paljon matkalla opittiin, koettiin ja nähtiin. Etiopialaiset olivat niin ystävällisiä ja avuliaita. Heitä ja heidän kulttuuriaan jää kyllä kaipaamaan. Ehkä joskus vielä pääsemme vierailemaan tässä hienossa Afrikan maassa, Etiopiassa!

Kirjoittaja on 3. vuosikurssin luokanopettajaopiskelija

Harjoittelussa

Kuumankosteat terveiset Ghanasta!

Tarleena Malinen ja Iida Lemmetyinen

Tammikuinen Accra otti meidät vastaan ystävällisenä, meluisana ja helposti lähestyttävänä. Vaikka ihmisiä, autoja, kanoja ja vuohia kaupungissa on valtavasti, oli tunnelma kuitenkin leppoisa ja kohtelias, ihmisläheinen. Infotauluja, katukylttejä tai edes kadunnimiä ei ollut, perille suunnistettiin muilta ihmisiltä kyselemällä. Julkisen liikenteen aikatauluja tai reittitietoja ei niin ikään tarvittu, taksit ja pikkubussit lähtivät niiden täytyttyä, ja määränpää saatiin selville kuuntelemalla kuskin huuteluja. Ruoka poltteli mausteisena suuta ja aurinko ihoa, ja autonikkunasta saattoi ostaa kaiken mitä ihmiselämässä tarvitsee. Olimme pöllämystyneitä! Olimme tulleet Ghanaan suorittamaan kuukauden mittaista laajaalaistavaa harjoittelua. Suoritimme harjoittelun kahdessa paikallisessa koulussa: kuurojen koulu House of Grace:ssa, sekä yksityiskoulu Hill Starissa.

Harjoittelumme alkoi Hill Starissa heti kun koulu joululoman jäljiltä avasi taas ovensa. Koulu oli juuri muuttanut uuteen rakennukseen vanhan käytyä liian pie-

neksi. Koulu oli hieno, kivinen yksikerroksinen rakennus, mutta näin länsimaalaisen silmin se ei ollut vielä aivan muuttovalmis.

Yhdessäkään luokassa lattioita ei ollut vielä laatoitettu, vessa ei toiminut eikä keittiötä ollut alettu asentaa. Rakennukseen ei myöskään tullut vettä eikä sähköä, eikä mitään opetusvälineitä tuoleja lukuun ottamatta ollut muutettu vanhalta koululta. Alakoululuokat olivat ensimmäiset viikot rehtorin kansliassa, päiväkotiluokat portaiden alla suojassa auringon paahteelta ja nursery-luokat rakenteilla olevassa keittiössä.

Lounasaikaan kaikki kantoivat tuolinsa ja pöytänsä ulkokäytävälle, jossa syötiin keittäjän vanhalla koululla laittama ruoka.

(Keittäjä kuljetti raskaat ja tulikuumat padat päällekkäin ladottuna noin kilometrin päässä sijaitsevalta koululta afrikkalaiseen tapaan pään päällä kantamalla. Vau!) Oppilaat ja opettajat olivat kaikesta huolimatta iloisia ja ylpeitä uudesta koulusta, ja kyllä siitä hieno tulisikin. Saimme tottua koulun rehtorin ihailtavaan optimismiin, kun hän visioi pihan kiviröykkiön edessä siinä parin viikon päästä kukoistavaa puutarhaa, hiekkalaatikoita ja keinuja, ja kuinka liikunta-

Panopticon 30

Hill Starin oppilaat laulavat A ram sam saata.

tunnit pidettäisiin - nyt vielä kovasti suota muistuttavalla - pelikentällä.

Vaikka koulussa oli yhteensä noin 70 oppilasta, ensimmäisellä viikolla sinne saapui vain kourallinen heistä. Tämä tuntui suomalaisesta näkökulmasta kummalliselta, mutta saimme kuulla sen olevan täysin normaalia. Kestää muutamia viikkoja ennen kuin kaikki oppilaat ovat kuulleet että koulu on alkanut, vanhemmilla on ollut rahaa maksaa koulumaksut ja sekä opettajilla että oppilailla on motivaatiota aloittaa opetus ja oppiminen.

Ainoat perinteiset oppitunnit, jotka tänä aikana pidettiin, taisivat olla meidän Creative Arts -tuntimme. Muuten päivät kuluivat oppilaiden kanssa leikkiessä ja laulaessa ja muuta pientä puuhaillessa.

Näistä syistä emme päässeet seuraamaan koulun tavallista arkea kolmeen ensimmäiseen viikkoon. Kun luokat sitten lopulta valmistuivat, lapset olivat saapuneet

31 Panopticon

kouluun ja opetus pääsi kunnolla alkamaan, selvisi, ettemme olleetkaan tervetulleita seuraamaan muiden opettajien pitämiä oppitunteja. Selityksiä oli useita, yksi esimerkiksi se, että meidän ihonvärimme vuoksi lapset villiintyvät kun olemme luokassa, mustilla ja valkoisilla kun on niin erilainen kurikäsitys.

Ei voi kieltää, etteikö päiviä Hill Starilla olisi hieman varjostanut epätietoisuus käytännön järjestelyistä, siitä mitä meiltä odotetaan, sekä epävarmuus alati muuttuvista suunnitelmista. Kuitenkin päällimmäisenä harjoitteluviikoista jäi mieleen lasten varaukseton innokkuus ja iloisuus, sekä lasten ja opettajien spontaani kyky heittäytyä esimerkiksi esittämään esityksiä tuosta vaan, harjoittelematta! Ikimuistoisen vaikutuksen teki myös musiikin luonnollinen kuuluminen kouluarkeen. Lapset osasivat mielettömän määrän lauluja ja laululeikkejä, ja niitä laulettiin päivittäin, silloin tällöin

Meille opetetaan afrikkalaisia “tanssimuuveja”

tanssittiin mukana ja säestettiin rummulla. Mekin kannoimme kortemme kekoon laululeikkivaraston kerryttämiseksi – opetimme laulut A ram sam sam ja pää olkapää peppu (kyllä, suomeksi!). Ne tuntuvat olevan ikihittejä niin suomalaisille kuin ghanalaisillekin lapsille!

Toinen harjoittelukoulumme, House of Grace, on Iidan serkun, Hanna Boatengin, vuonna 2008 perustama koulu kuuroille lapsille. Se on kasvanut nopeasti, nyt oppilaita on jo n. 30, ja tilat alkavat käydä ahtaiksi. Yksi luokkatila sijaitseekin tilanpuutteen vuoksi puutarhamajassa ja toinen terassilla. Tunnelma koululla on rento ja kodinomainen ja koulu sijaitseekin Boatengien kodin alakerrassa. Perheen kissa ja koira kuljeskelevat luokissa ja pihamaalla koulupäivän aikana, ja pyykit kuivatetaan alusvaatteita myöten koulupihan puskissa. Koulun kaikki oppilaat ja opettajat ovat kuuroja. Suurimmalla

osalla oppilaista ei ole ollut mitään kieltä ennen kouluun pääsyä, eikä heillä edelleenkään ole yhteistä kieltä perheidensä kanssa.

Tämän ymmärtäminen oli pysäyttävää. Kielitaito kehittyy kuulemma kouluun päästyä nopeasti, jo parissa vuodessa erinomaiselle tasolle. Luokkia ei olekaan jaettu koulussa iän, vaan kielitaidon ja aiemman kouluhistorian perustella. Meno alimmilla luokilla yltyi välillä melkoiseksi – ihminen ilman minkäänlaista kieltä on taipuvainen ratkaisemaan ristiriidat ja ongelmat puhtaalla viidakon lailla. Kasvatusperiaate koulussa on varsin länsimainen, siellä ei suvaita ruumiillista rangaistusta eikä oppilaan nöyryyttämistä, mitkä muuten muualla Ghanassa ovat vielä arkipäivää.

Me emme puhuneet ghanalaista viittomakieltä (emmekä sen puoleen suomalaista tai kansainvälistäkään), joten opimme pärjäämään koululla elekielellä, pantomiimilla sekä näyttämällä esimerkkiä. Tiukan paikan

Panopticon

32

Kuurojen koulun oppilaat osoittavat suosiota.

tullen kirjoitimme opettajalle englanniksi mitä tarkoitamme ja hän viittoi asian lapsille. Näillä menetelmillä pidimme onnistuneita kuvataide-, kädentaito- ja liikuntatunteja. Huomasimme, kuinka vähän puhetta oikeastaan tarvitaan! Jos siihen on mahdollisuus, sortuu helposti liialliseen selittämiseen.

Kuukauden yhteen summaaminen on vaikeaa. Mukaan mahtui tunneskaalan kaikki ääripäät, ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteista turhautumiseen, ja naurun kyynelistä hämmennykseen.

Ennen kaikkea olemme kiitollisia molemmille kouluille sekä Hannalle, jotka mahdollistivat ikimuistoisen harjoittelumme.

Opimme matkan aikana paljon. Olimme kumpikin ensimmäistä kertaa kulttuurissa, jossa näytimme silmiinpistävän eri-

33 Panopticon

laiselta kuin muut, meille huudeltiin kadulla ihonvärimme vuoksi, ja jossa puhuttiin useita meille vieraita kieliä. Myös ennakkoodotukset, jotka meihin jo ulkonäkömme vuoksi kohdistuivat, olivat erilaisia kuin muualla. Suomessa näin opiskelijana on harvoin tottunut ajattelemaan itseään ökyrikkaana, mutta nyt näemme senkin puolen itsestämme. Tiukkoinakin kuukausina pidämme itsestään selvinä ylellisyyksiä, joista suurin osa maapallon ihmisistä ei osaa edes uneksia. Kuukausi tuntui pitkältä ajalta ennen matkaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se hujahti hetkessä. Vielä jäi paljon nähtävää ja opittavaa – toivottavasti reissu Ghanaan ei jäänyt viimeiseksi!

Kirjoittajat ovat kolmannen vuosikurssin luokanopettajaopiskelijoita. He suorittivat tammikuussa 2013 laaja-alaistavan harjoittelun Ghanassa.

Mielipide

Mona Paalanen

Laadusta joutuu maksamaan Miten sinä käyttäisit 5000 €?

Sillä saisi 3D led-television kaikkine herkkuineen tai matkustaisi mukavasti puoli vuotta ympäri maailmaa. Rahat voisi käyttää remonttiin tai muuten vaan itseensä.

Tulevaisuudessa tällaisen summan voi ehkä päätyä käyttämään korkeakoulun lukuvuosimaksuihin. Tämä käyttötarkoitus ei kuitenkaan tunnu saavan paljoakaan hyväksyntää, sillä vasta-argumentit korkeakoulujen muuttumisesta epätasa-arvoisiksi ja elitistisiksi pulppuavat opiskelijoiden suusta jo ennen kuin lukuvuosimaksujen hyötyjä opiskelijan näkökulmasta ehditään miettiä.

Useita vuosia sitten minä päätin käyttää kyseisen summan koulutukseen ja maksoin kolmen vuoden ajan lukuvuosimaksuja opiskellessani yhdessä Lontoon yliopistoista.

Käytin rahat lukuvuosimaksuihin, sillä halusin laadukasta koulutusta ja uskoin, että rahalla sitä on mahdollista saada.

Useat ovat valmiita maksamaan laadusta: hyvistä, luotettavista ja turvallisista merkeistä. Monet maksavat luomusta ja reilun kaupan tuotteista, sillä he uskovat

tuotteiden tuottojen menevän hyvään tarkoitukseen sen lisäksi, että he saavat rahalla laadukkaita tuotteita.

Miksi silti harva opiskelija tuntuu olevan valmis maksamaan koulutuksestaan, akateemisesta osaamisestaan, tulevaisuutensa laadusta, omasta ammatillisesta sekä akateemisesta kompetenssistaan?

Lukuvuosimaksujen periminen tarkoittaisi sitä, että koulutuksen laatu paranisi, sillä maksullisen palvelun tulee olla hintansa veroista.

Sen lisäksi, että raha toimisi laatutestinä korkeakoululle se takaisi myös enemmän valtaa opiskelijalle, sillä raha on valtaa. Ja jos opiskelijasta tulisi maksava asiakas olisi hänellä oikeus myös vaatia enemmän rahansa vastineeksi.

Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion etiikka takaa sen, että lukuvuosimaksut eivät mahdollistaisi maisterinpaperien ostamista lukuvuosimaksuilla.

Sen sijaan koulutuksen maksullisuus nostaisi korkeakoulu instituutiomme arvoa ja arvostusta koko yhteiskunnan laajuisesti.

Korkeakoulutus on aina riskisijoitus. Jos valtio ja yliopisto ovat valmiit ottamaan tämän

riskin puolestasi käyttämällä verorahoja sinun koulutukseesi, eikö myös sinun pitäisi ottaa riski ja osallistua kuluihin?

Totta kai keksit muitakin keinoja käyttää 5000 € . Kuka nyt ei haluaisi purjehtia maapallon ympäri tai ostaa uutta pelikonsolia?

Loppujen lopuksi kyse on valinnasta, sillä varmasti hyvinvointiyhteiskuntamme mahdollistaisi lukuvuosimaksujen kulut kattavan rahoitusjärjestelmän jokaiselle opiskelijalle, joka valitsee satsata koulutukseensa. Joten sen sijaan, että sokeasti vastustat lukuvuosimaksuja, pysähdy hetkeksi ja mieti, mitä hyötyä korkeakoulujen lukuvuosimaksuista voisi olla sinulle, tulevaisuudellesi ja osaamisellesi.

Sillä jos ja kun lukuvuosimaksuja ruvetaan perimään myös suomalaisissa korkeakouluissa, kyse on sinun valinnastasi. Koulutus on silloin oikea valinta niille, jotka haluavat satsata tulevaisuuteensa. Tästä näkökulmasta 5000 € on varsin vaatimaton summa.

Panopticon

34

Panopticon kysyy

Mitä mieltä olet korkeakoulutuksen maksullisuudesta?

Pitäisikö koulutuksen olla maksullista vain EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, kaikille vai ei kenellekkään?

“Minun mielestäni korkeakoulutuksen pitäisi olla kaikille ilmaista. Suomessa olemme erittäin onnekkaita siinä, että saamme opiskella ilmaiseksi jos vertaa esim. Englantiin missä lukuvuosimaksut ovat nousseet jo naurettaviin summiin. Se, että opiskelu muuttuisi maksulliseksi EU:n ulkopuolisille on askel kohti epätasa-arvoa. Kaikilla pitää olla mahdollisuus opiskella varallisuudesta tai kansalaisuudesta huolimatta.”

IV-vuosikurssi, luokanopettajaopiskelija

35 Panopticon

”Mun mielestä opiskelun ei pitäisi olla missään nimessä maksullista, koska maksullinen opiskelu on lyhyin tie kohti epätasa-arvoista yhteiskuntaa. Hyvätuloisten perheiden lapsilla on jo nyt paremmat mahdollisuudet opiskeluun - vanhemmat voi sponssata pääsykoekirjoja, lukion kirjoja, valmennuskursseja ja tukea taloudellisesti muutenkin. Moni työelämässä oleva taas helposti päättää ettei tarvitse esim. korkeakoulututkintoa, koska se vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseen negatiivisesti. Enemmänkin opiskelua pitäisi tukea enemmän, koska onhan se selvää, että korkeasti koulutetut ihmiset työllistyvät paremmin ja maksavat sitten veroja reippaasti.

Jos lähdetään ottamaan lukukausimaksuja joiltakin, siitä on helppo lähteä laajentamaan maksuja myös muille. Tiedon pitäisi olla kaikkien saatavilla, mutta jos yliopistoille heitetään pääsymaksut, tämä tasa-arvo ei toteudu. Mun mielestä opiskelu on samanlainen ihmisoikeus kuin terveydenhuolto.”

I-vuosikurssi, puheviestinnän opiskelija

Saavutetuista eduista kuten (korkea)koulutuksen maksuttomuudesta ei tulisi lähteä tinkimään, vaan koulutuksen tulisi olla kaikille maksutonta jatkossakin.

Maksut lisäisivät epätasa-arvoa hakijoiden joukossa eikä maksullisuus välttämättä tukisi korkeakoulujen kansainvälistymispyrkimyksiä.

II-vuosikurssi, elokas

“Korkeakoulutuksen maksullisuus on epätasa-arvoistavaa. Maksullisuus rajaa korkeakoulutuksen tuottaman pääoman hyvätuloisille. Vaikka se ei yhteiskunnallisten erojen takia tuskin ole mahdollista, niin olisi tasa-arvoista jos esimerkiksi EU:n sisällä kaikilla olisi mahdollisuus opiskella ilmaiseksi korkeakoulusta riippumatta.”

I-vuosikurssi, elokas

Panopticon 36

Artikkeli

Opomaisteri Mira Salminen

Onko kaverilla kompassi hukassa? Haluatko auttaa ihmisiä elämänuran valinnoissa ja kysymyksissä?

Ohjauksen tarve on kasvanut yhteiskunnan valinnanmahdollisuuksien ja epävarmuuden lisääntyessä. Koulutus- ja ammatinvalinnat eivät ole enää vain nuoruusiässä tapahtuvia yksittäisiä tapahtumia, vaan niitä tehdään useammassa elämän vaiheessa. Opinto-ohjaajat tukevat yksilöitä ja ryhmiä heidän koulutus- ja työuriensa rakentamisessa. Opinto-ohjaajat toimivat yhteistyössä muiden kasvatusja ohjausalan ammattilaisten sekä alueensa elinkeinoelämän kanssa.

Ohjaus on monitieteinen tiedonala, jolla on perustansa ohjaus- ja neuvontapsykologiassa sekä kasvatustieteissä. Ohjausalan maisterikoulutus (120 op) johtaa kasvatustieteen maisterin tutkintoon. Koulutus antaa kelpoisuuden toimia oppilaan- ja opinto-ohjaajana sekä opettajana. Lisäksi koulutus tarjoaa monipuoliset valmiudet toimia muissa ohjaus- ja neuvontatyön sekä koulutuksen asiantuntijatehtävissä.

Maisterikoulutus opiskellaan päätoimisena opiskeluna Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella kahden lukuvuoden aikana. Mahdolliset täydentävät opinnot (enintään 60 op) eivät sisälly maisterikoulutuksen opintopistemäärään. Täydentävien opintojen määrä riippuu aikaisemmista opinnoista. Opiskelumuotoina ovat luentojen lisäksi muun muassa työpajoja, harjoitteluja, seminaareja ja tenttejä.

37 Panopticon

Opinto-ohjaajien työllisyystilanne on hyvä ja palkkaus noudattaa opettajien palkkaustasoa. Koulutuksesta valmistuneet tulevat työskentelemään pääosin oppilaanja opinto-ohjaajina, mutta myös opettajina, rehtoreina sekä esimerkiksi työvoima- ja uraohjaajina.

Ohjausalan maisterikoulutus pyörii nyt toista vuotta Itä-Suomen yliopistossa. Kysyin nykyisiltä maisterikoulutuksen opiskelijoita heidän ajatuksistaan ohjausalan maisterikoulutuksesta, Joensuusta ja tänne hakeutumiseen johtaneista syistä.

Mikä sai hakeutumaan? ”Mielenkiinto opintoja kohtaan, itse asiassa jo lukiossa opoilu olisi kiinnostanut, mutta hakeminen jäi tiedon puutteesta miten opoksi voi opiskella ja myöhemmin sen takia ettei sinne varmaan pääse kun hakijoita on niin paljon.” (Niina Määttälä) ”Opon työssä kiehtoo sen monipuolisuus: luokka-, ryhmä- ja yksilöohjauksen lisäksi työhön kuuluu esimerkiksi monenlaisia järjestelytehtäviä. Opona on myös mahdollista työskennellä hyvin monenlaisissa toimintaympäristöissä.” (Riikka Tolonen)

”Opon rooli kouluorganisaatiossa vaikuttaa hyvältä: Opo ei ole täysin ope, psykologi, valmentaja saati byrokraatti, mutta toisaalta vähän kaikkea näitä.” (Olli Pöyry) ”Opinto-ohjaajan ammatti kiinnostaa minua muun muassa työn ihmisläheisyyden, työhön liittyvän itsenäisyyden ja vastuun

sekä vaihtelevien työpäivien takia.” (Marianna Tiilikainen) ”Halu pätevöityä opoksi, osaksi myös sen vuoksi, että aineenopettajana minulle ei omalla aineyhdistelmälläni ole helppoa löytää töitä.” (Milla Määttä)

”Monet sanovat, että Joensuu on niin syrjässä ja kaukana, ettei tänne asti voi tulla opiskelemaan. Niin onkin, mutta ei se haittaa - täällä kun on niin mukavaa, ettei usein huvitakaan lähteä muualle!” (Riikka Tolonen) Joensuuta kiiteltiin ystävälliseksi, leppoisaksi ja mukavaksi pikku kaupungiksi. ”Joensuu on sopivan kompakti ja kotoisa kaupunki. Ihmiset ovat ystävällisiä ja meno on leppoisaa. Yliopistolla eri alojen opiskelijat ovat lähekkäin ja kaupungin sisälläkin välimatkat ovat lyhyitä.” (Riikka Tolonen)

”Joensuussa on pienen kaupungin hyvät puolet lisättynä yliopiston luomalla mukavalla ilmapiirillä. Paikalliset ovat leppoista ja ystävällistä sakkia. Lisäksi vannoutuneena munamankelimiehenä on mainittava, että Joensuu on esimerkiksi Tampereeseen verrattuna mallikas pyöräilykaupunki.” (Olli Pöyry) Kenelle ohjausalan maisterikoulutus mielestäsi soveltuu?

”Maisterikoulutus soveltuu kenelle tahansa ohjauksesta kiinnostuneelle, joka on suorittanut tarvittavat aiemmat opinnot!

Ohjausala on mielenkiintoinen ja tarjoaa monipuoliset työllistymismahdollisuudet.

Koulutus on siinä suhteessa joustava, että harjoitteluita voi suorittaa myös muilla paikkakunnilla.” (Riikka Tolonen) ”Kaikille kenellä on pohjakoulutus hakuohjeiden mukaisesti järjestyksessä ja joka on kiinnostunut opon ammatista, ja joka on valmis asumaan Joensuussa ja

opiskelemaan kaksi-kolme vuotta aktiivisesti. Vasemmalla kädellä näitä opintoja ei voi tehdä, tämä on samanlaista päätoimista opiskelua kuin muuallakin. On oltava valmis olemaan läsnä.” (Neiti X) Parasta ohjauksen (maisteri) koulutuksessa?

”Mielenkiintoiset opinnot, yhteys käytäntöön.” (Niina Määttälä)

”Koulutusohjelma on mielestäni fiksusti rakennettu, henkilökunta on vaativaa, mutta ystävällistä ja helposti lähestyttävää.

Hyvä opiskelijaporukka ja porukkahenki on ollut heti alusta lähtien! Porukan erilaisuus: meitä on eri taustoista ja se on hieno juttu.”

(Olli Pöyry) ”Käytännönläheisyys! Mukava tunnelma.

Osaavia ja helposti lähestyttäviä opettajia.

Kiinnostavaa! Maisterit huomioidaan yhtä hyvin kuin pitkän koulutuksen tekevät, heitä ei erotella muista opiskelijoista ja maisterit saavat omaa ohjausta tarpeeksi.”

(Neiti X)

Hae meille!

Hakijalta edellytetään vähintään alempi korkeakoulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto, vähintään hyvin tiedoin suoritetut 60 op:n tai 35 ov:n laajuiset yliopistolliset kasvatustieteelliset opinnot TAI yliopistossa suoritetut opettajan pedagogiset opinnot sekä yliopistollinen perusja aineopintokokonaisuus (60 op) tai vastaava.

Hakuaika alkaa 15.4.2013 ja päättyy 15.5.2013 klo 16.15. Hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa yliopistohaku.fi. Ohjausalan maisterikoulutukseen valitaan 10 opiskelijaa. Valintamenettelynä on ennakkotehtävä ja valintakoe, joka koostuu aineistokokeesta ja haastattelusta. Valintakoe järjestetään 6.6.2013 Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella Educa-rakennuksessa.

Katso tarkemmat hakuohjeet ja ohjeistus ennakkotehtävälle osoitteesta: http://www.uef.fi/filtdk/ohjauksen-koulutus/ ohjausalan-maisteriopinnot

Panopticon

38