Page 1


Päätomittaja: Mona Paalanen

Toimittaja: Topias Kareinen

Toimittaja: Minttu Kauppa

Taittaja, toimittaja: Jarita Laitinen

Toimittaja: Niina Saarinen

Toimittaja: Anni Lukkarinen

Taittaja, valokuvaaja: Emma Kurki

Toimitus Panopticonin toimitus Kasvatustieteiden yksikkö Åkerlundinkatu 5 33014 TAMPERE

Sähköposti: panopticon.lehti@gmail.com


3

Pääkirjoitus

5

Onko PISAlla pelottava voima

6

Tieto- ja viestintäteknologian

tuulahduksia Aulangolta

9

Tutkimustyön henkilökemiat

11 Gradututkimuksen taipa leelta

PANOPTICON 2/2014

13 Reiluta suklaalevysi 15 Ainejärjestösivut:

Reettorit

Kalma

Mentor

Itu

23 Ulos yliopistosta opiskel emaan 25 Monipuolinen monitoimitalo 13 26 Eura-net tutkimushank keessa 28 OKA: Etiopia sydämessä 31 Tanssien kohti tulevaa 33

Kaikkien yhteinen Kipinä!

35 Hymy Ilen levyhyllyllä

Panopticon

2


Lukuhetki kevätauringossa

Mona Paalanen

Valo paistaa ikkunan läpi täydelle työpöydälle. Seinällä työpöydän yläpuolella roikkuu seinäkalenteri, josta valonsäteet heijastuvat kirkkaina suoraan silmiini. Siristän silmiäni ja erotan kalenterista ympyröityjä päivämääriä.

Kevät ja kiire kulkevat opiskelijan elämässä käsi kädessä. On kurssitehtävien palautuksia, oppimispäiväkirjoja, portfolioita ja reflektioita. On tent-

3

Panopticon 2/2014

tejä, joilla kerätään vielä viimeiset opintopisteet kuluvalta lukuvuodelta opintotukia varten. On esseitä ja lopputöitä.

Joka vuosi sama juttu, ja aina se tulee yllätyksenä. Se kiire. Samaan tapaan kun ensimmäinen luminen talviaamu tulee joka vuosi yllätyksenä koko Suomen kansalle. Aivan samalla tavalla vuoden alusta lähtien lisätyt ympyröidyt palautuspäivämäärät tulevat yllätyksenä opiskelijalle, kunnes ne

loistavat kirkkaana kevätaamuna suoraan silmiin.

Kevätkiireiden alla Panopticonin toimitus ja monet muut kasvatustieteiden yksikön toimijat ovat ahertaneet yksikkölehden tämän vuoden toisen numeron kanssa. Moni on muiden kiireiden ohella innostunut kirjoittamaan lehteen jutun jostain aivan muusta kuin opinnoista, jotta muut kiireen keskellä olevat saisivat opintojen ohella jotain aivan muuta luettavaa.


Pääkirjoitus

Ota siis hetki aikaa kevätkiireistäsi. Sulje kalenterisi ja istu kevätaurinkoon selailemaan uutta Panopticonia. Sillä opiskelijalla ei ole ikinä niin kiire, etteikö hän ehtisi yhtä juttua lukea. Valoisaa kevättä ja ihanaa kesän odotusta toivottaa Mona

Panopticon 2/2014

4


Johtajan palsta

Onko PISAlla pelottava voima? Risto Honkonen Kaikki viittaa siihen, että koululaisten oppimistuloksia mittaava kansainvälinen PISA-tutkimus on tullut jäädäkseen. PISAan kuuluva pyrkimys tieteellisyyteen yhdistettynä kansakuntien väliseen kilpailuun ja kansallistunteeseen on merkillinen yhdistelmä.

PISA mittaukset ovat vaikuttaneet myös meidän arkeemme Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä. Tulin ensimmäistä kertaa Tampereen yliopistoon töihin 1990-luvun alussa silloiselle kasvatustieteen laitokselle. Silloin saimme olla ”rauhassa”. Kansainväliset vieraat olivat satunnaisia. Konferensseissa käytiin, mutta muuten kansainvälinen vuorovaikutus oli suhteellisen vähäistä. Toista on tänä päivänä. Yhteydenottoja tulee jatkuvasti eri puolilta maailmaa. Akateeminen henkilöstömme solmii suhteita eri puolilla maailmaa sijaitsevien yliopistojen kanssa. Kokemuksia jaetaan ja tutkimusyhteistyötä tehdään. Paineet koulutusviennin lisäämisestä kohdistuvat yliopistossa erityisesti Kasvatustieteiden yksikköön. Osa muutoksesta johtuu yleisestä kansainvälistymiskehityksestä, mutta suurelta osin meihinkin kohdistuva lisääntynyt kiinnostus on PISAn ansiota. Akateemisessa yhteisössä olemme kuitenkin hyvin tietoisia siitä, että mediassa ympäri maail-

5

Panopticon 2/2014

maan yleisesti esiintynyt ”Copy Paste” lähestymistapa ei toimi. Hyvin menestyvää koulujärjestelmää ei pysty menestyksellisesti sellaisenaan siirtämään huonosti menestyneeseen maahan. PISA tutkimuksia on luonnollisesti sekä kiitetty että kritisoitu. Mittausta on alettu pitää kansallisten koulutusjärjestelmien tuloksellisuuden ja laadun mittarina. Sellaiselle on nähtävästi ollut kysyntää. Osa kritiikistä johtunee siitä, että tutkimuksen toteuttaa OECD. Muistan lukeneeni, että alun perin OECD ei ollut kovin innostunut ajatuksesta tällaisen mittauksen tekemiseen. Siitä on kuitenkin tullut järjestölle vahva brändi – jonkinlainen tavaramerkki.

PISAn vaikutusvalta

Yksi keskeinen kritiikin aihe on ollut se, että PISA tuottaa hierarkian opetussuunnitelman sisään. Siinä mitattavat asiat eli lukutaito, matematiikka ja luonnontieteet tulevat nostetuksi tärkeiksi oppiaineiksi ja vastaavasti kaikki muut tulevat määritellyiksi vähemmän tärkeiksi. Kritiikkiä on kohdistunut myös siihen, että kansalliset hallitukset ovat alkaneet tarkastella koulutusjärjestelmiään korostuneen taloudellisesta näkökulmasta. PISAlla on selvästi ollut paljon vaikutusta koulutuspolitiikkaan useissa maissa. Tämä on osoitus

OECD:lle PISAn vaikuttavuudesta. Erityisesti ne maat, jotka ovat pärjänneet vertailussa muihin maihin nähden huonosti, ovat pyrkineet tekemään muutoksia koulutuspolitiikkaansa. Hyvin menestyneissä maissa vaikutusten on arveltu olleen vähäisempiä. Yksi mielenkiintoinen oppi, jonka PISA on antanut, on se, että laajamittainen standardoitujen testien käyttö kouluissa ei näytä takaavan hyviä oppimistuloksia. Koulutuspolitiikka on lähtökohtaisesti kansallinen asia. Sitä ei kuitenkaan tehdä tyhjiössä. Käsitteitä ”Soft Power” tai ”Soft Governance” on käytetty kuvaamaan sitä tapaa, jolla PISA mittaukset vaikuttavat kansallisiin ratkaisuihin. OECD:llä ei ole suoraa määräysvaltaa jäsenmaihinsa, eikä se voi käyttää säädöksiä ja pakotteita niitä kohtaan. Sen sijaan se voi käyttää pehmeitä instrumentteja eli suositusten ja suuntaviivojen laatimista. Samaan tapaan toimii korkeakoulutuksen alueella ns. Bologna prosessi.

Kari Uusikylä totesi (HS 7.4.2014), että ”Pisa hysteria ei saa johtaa koulujamme sivistyksen polulta ryteikköön, missä mainosvalot lupaavat menestyksen pikavoittoja”. Muistakaamme tämä.


Artikkeli

Tieto- ja viestintäteknologian tuulahduksia Aulangolla Teksti: Topias Kareinen Kuvat: Topias Kareinen ja Ville Mankki

Aulangolla järjestettiin 10.-11. huhtikuuta 25. kerran opetusalan ITK-konferenssi. Perjantaina tapahtumaan osallistui lentävä reportterimme Topias Kareinen. Historiallisesti myös yksikkömme luokanopettajaopiskelijoille tuttu Hämeenlinnan Aulanko kuhisi jo aamusta saakka tabletlaitteet kourassa luentosalista toiseen sinkoilevia opettajia, opiskelijoita ja tutkijoita. Tapahtuman teemana on informaatioteknologian käyttäminen ja tulevaisuus koulutuksen kentällä. Koko kaksipäiväisen tapahtuman aikana kävijät pääsivät kuulemaan innostavista projekteista ja uutta tietoa tuovista kartoituksista. Toimittajamme ehätti paikalle perjantaiksi. Opettajakoulutuksen TVT-käyttö vielä lapsenkengissä

Jari Laru, Vesa-Matti Sarenius ja Emilia Manninen starttasivat perjantaiaamun käsittelemällä teemaseminaarissaan Tieto ja viestintäteknologian käyttöä opettajankoulutuksen tukena. He käsittelivät TVT:hen kohdistuvia ennakkoluuloja ja

nykytilaa.

”Valtaosa opettajista suhtautuu negatiivisesti opetusteknologiaan” Konferenssiinkin osallistui heidän laskelminsa mukaan vain 2 prosenttia koko suomen opettajakunnassa. Myöskään yliopistoissa annettavien opintojen määrä ei ole järin suuri.” Kommentoi Oulun yliopistossa tohtorina työskentelevä Jari Laru.

Tieto- ja viestintäteknologian käyttöä voidaan siis pitää erittäin marginaalissa ole-

Panopticon 2/2014

6


vana. Kehitettävää nähtiin TVT-opetuksen tarkoituksenhakuisuudessa 2000-luvulla tarvittavien taitojen kannalta. ”Kursseilla tulisi kyetä luomaan oikeasti opetukselle hyödyllisiä sovelluksia ilman liian tarkkoja rajoituksia”

Opettajakoulutuksessa puhaltaa tilastotietojen luvuista huolimatta muutoksen tuulet. Muutos vain mie oman aikansa ja vaatii yhteistyötä opiskelijoiden ja didaktikkojen välillä. Ständiltä toiselle

Koko hotelli oli täynnä erilaisia näytteilleasettajien ständejä, joilla pääsi tutustumaan opetusteknologian uusimpiin suuntauksiin. Näytteillepanijoiden määrä kertoo alan kasvusta ja kysynnästä maassamme. Uusia sovelluksia ei tarvitse lähteä etsimään aina ulkomailta saakka. Esimerkiksi luennoilla tapahtuvaan vuorovaikutukseen soveltuva suomalainen Presemo pyrkii aktivoimaan opiskelijat kommentoimaan luennon aiheita kyselyin ja palautteenkeruin. Sovellus on ollut käytössä Helsingin yliopiston kasvatustieteiden yksikön ohella myös Aalto yliopistossa. Monilukutaitoa mobiililaittein

Itse pidimme Ville Mankin ja Pirjo Kuljun kanssa foorumiesityksen monilukutaidon opettamisesta mobiililaitteiden avulla. Sali täyttyi ääriään myöten ja aihe vaikutti kiinnostavan kuulijoita, joiden joukossa oli väkeä eri puolilta Suomea. Esitelmämme käsitteli syksyllä toteutettua äidinkielen ja kirjallisuuden erikoistumisopintojen projektityötä, jossa toteutettiin multimediasuunnistus kirjamuseo Pukstaavissa Sastamalassa. QR-koodilla jaettu esittelymateriaali lähti monien konferenssikävijöiden matkaan. Materiaaliin pääsee tutustumaan alla olevasta koodista.

7

Panopticon 2/2014

Pelatenkin voi oppia, Juho Ihalainen esitteli Minecraft-pelin hyödyntämistä opetuksessa. Oppilaista monet pelaavatkin jo kyseistä peliä, jossa rakennetaan kuution muotoisista paloista erilaisia rakennuksia. Palikoiden avulla rakentelu on eräänlaista virtuaalimaailmassa tapahtuvaa legopalikoilla rakennusta. Hänen projektinsa toteutettiin Nottinghamissa Englannissa, jossa oppilaat rakensivat ”Unelmien Nottinghamin” käyttäen Minecraft peliä. Normaalikoululla voisi kokeilla esimerkiksi rakentaa oppilaiden kanssa MinecraftEdu-alustaa hyödyntäen unelmien Nekalan, tai koko Tampereen.


Mitä oppia Tampereelle? Konferenssin valossa katseltuna yksikössämme käytetään vielä vähäisesti TVT-sovelluksia, jotka voisivat aktivoida opiskelijoita suorittavan opiskelun sijasta tutkivampaan ja monipuolisemmin aiheita havainnoivaan työskentelyyn. Yksikköömme hankituille iPadeille löytyy toivottavasti käyttöä alusta saakka ja ne annetaan opiskelijoiden käyttöön ja kokeiltavaksi alusta saakka. Hyllyssä pölyttyvät laitteet eivät ole hyödyksi kenellekään. Kommentti Konferenssin erittäin ajankohtainen aihe kolahti tamperelaisen opettajaopiskelijan nilkkaan kunnolla. Tapahtumassa havahtui tosiseikkaan, että meillä opetusteknologian omaksuminen jää hyvin suurelta osin opiskelijan itsensä vastuulle. Lohduttavaa, jos niinkään voi sanoa, oli huomata ettei tilanne ole järin ruusuisempi muissakaan opettajankoulutusyksiköissä. Myös opiskelijoiden tulisi aktivoitua entisestään ottamaan selvää 2000-luvun taitojen opettamiseen kuuluvien laitteiden hyötykäytöstä. Moni opiskelijamme hyödyntää pädejä ja älypuhelimiaan pääsääntöisesti viihdetarkoituksiin, kuten valtaosa myös peruskoulun ja toisen asteen oppijoista. Potentiaali piilee taustalla, se vain tulisi ottaa käyttöön. Didaktikkojenkin tulisi hiljalleen herätä horroksesta ja alkaa aktivoimaan opiskelijoita luennoilla ja myös Moodlen ulkopuolella. Jatkossa konferenssin tapahtumapaikan valintaan tulisi kiinnittää huomiota, sillä tulijoita olisi varmasti nykyistä enemmän. Myös tapahtuman hinta, opiskelijoilla 60 euroa ja päällekkäisyys OPPI-festivaalin (esiintyjinä mm. Pasi Sahlberg ja Sugata Mitra) kanssa ihmetyttivät. Tiedonjanoa pystyi toki sammuttaman myös Twitterin välityksellä, mutta paikan päällä kuultu tieto on aina mukavampaa. Monia keskustelupalstoilta ”tuttuja” naamoja näki nyt ensimmäistä kertaa kasvotusten.

Panopticon 2/2014

8


Tutkimus

Tutkimustyössä on tärkeää että myös henkilökemiat sujuvat

V Pirkko Pitkänen

Vaikka pidän opetuksesta, olen ehdottomasti tutkimusorientoitunut ihminen. Onneksi EDUssa on tehty linjaus, että työsuunnitelma voi painottua opetukseen tai tutkimukseen sen mukaan mistä itse kukin on kiinnostunut ja missä on hyvä. Kuluvan vuoden olen valtakunnallisessa säätiöiden professoripoolissa, mikä tarkoittaa että keskityn pelkästään tutkimuksen tekemiseen. Se onkin tarpeen, sillä helmikuussa alkoi todella iso kansainvälinen tutkimushanke EURA-NET. Lisäksi viime syksynä alkoi Suomen Akatemian rahoittama laaja kansallinen tutkimushanke MULTI-TRAIN ja syyskuussa alkaa kansainvälinen Marie Curie –hanke TRANSMIC. Seuraavien 3-4 vuoden aikana ei todellakaan tarvitse miettiä miten saisi aikansa kulumaan!

EURA-NET on oikeastaan maailmanlaajuinen hanke, sillä mukana on lähes neljäkymmentä tutkijaa 12 Euroopan ja Aasian maasta. Tämän mahdollistaa Euroopan komissiolta saatu 2,5 miljoonan euron rahoitus. Hankkeessa tutkitaan ihmisten ylirajaisen liik-

9

Panopticon 2/2014

kuvuuden uusia muotoja tämän päivän maailmassa. Erityisesti olemme kiinnostuneita siitä, millaisia poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja koulutuksellisia seurannaisvaikutuksia on sillä että ihmiset liikkuvat enenevästi Euroopan ja Aasian maiden välillä. EURA-NET on todella kiinnostava tutkimus, jo sen takia että EU-maiden lisäksi mukana on tutkimusryhmiä Intiasta, Kiinasta, Filippiineiltä, Thaimaasta, Ukrainasta ja Turkista. Tunnen suurimman osan tutkijoista jo entuudestaan, sillä monet ovat olleet mukana aiemmissa tutkimushankkeissani.

Kun helmikuun alussa kokoonnuimme Tampereella, huomasimme että vaikka ryhmä on hyvin monitieteinen, monikansallinen ja monikulttuurinen, olemme kuitenkin varsin yhtenäistä porukkaa sillä kaikilla on samat kiinnostuksen kohteet. Kysymys on kolmevuotisesta työrupeamasta, joten on todella tärkeää että yhteistyö sujuu. Tutkimusyhteistyön ohella on tärkeää että myös henkilökemiat sujuvat. Syksyllä alkava TRANSMIC –hanke liittyy sa-


maan teemaan, ja osa EURA-NETin tutkijoista on siinä mukana. Kysymyksessä on Maastrichtin yliopiston koordinoima nelivuotinen hanke, josta rahoitetaan paitsi post doc- tutkijoiden myös tohtoriopiskelijoiden tekemää tutkimusta.

Akatemiahanke MULTI-TRAIN on sekin laaja mutta hieman erityyppinen. Hankkeessa tutkitaan monikulttuurisia sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjä eri puolilla Suomea. Kaiken kaikkiaan hankkeessa on kymmenkunta tutkijaa. Minun mielestäni tutkimusryhmä on todella asiantunteva ja motivoitunut. Tutkijoista kolme tekee väitöstutkimusta ja loput ovat erityyppistä asiantuntemusta edustavia post doc –tutkijoita.

U

MULTI-TRAIN on itselleni erityisen tärkeä hanke sikäli että teemme aidosti yhteistyötä sote-alan organisaatioiden kanssa. Kysymyksessä on toimintatutkimus, jonka tavoitteena on auttaa työyhteisöjä kehittämään hyvin toimivia käytäntöjä kulttuurien välisen työn arkeen. Perehdytys ja henkilöstökoulutus ovat tässä keskeisessä roolissa.

Työyhteisöt ovat lähteneet hankkeeseen todella hyvin mukaan. Jokaisessa tutkimukseen osallistuvassa organisaatiossa on muodostettu kehittämisryhmä, joka koostuu työyhteisöjen edustajista ja hanketutkijoista. Kehittämisryhmät tiedottavat hankkeesta, käyvät läpi haastattelukysymyksiä, avustavat haastattelujen järjestämisessä ja auttavat muutoinkin tutkimuksen käytännön toteutuksessa. Olen tutkinut monikulttuurisia työyhteisöjä yli viidentoista vuoden ajan, mutta MULTI-TRAIN on ensimmäinen hanke, jossa tutkimuskohteet ovat näin aidosti mukana. Lisätietoja em. hankkeista löytyy osoitteista: http://www.uta.fi/eura-net http://www.uta.fi/multitrain Hankkeesta voi lukea lisää myös sivulta 26 työharjoittelujutusta!

Kirjoittaja on koulutuspolitiikan ja monikulttuurisuuskasvatuksen professori (EDU)

Panopticon 2/2014

10


Kandi- ja gradusarja

GRADUTUTKIMUKSEN TAIPALEELTA Tässä juttusarjassa yksikkömme opiskelijat esittelevät työn alla olevia kandi-ja gradututkielmiaan sekä mietteitään ja tuntemuksiaan tutkimuksen teosta asiallisen rennolla otteella. Tarjolla on vertaistukea muille tutkielmien tekijöille, vinkkejä omaa tulevaa tutkimusta varten sekä mielenkiintoista tietoa siitä, millaisia tutkielmia yksikössämme tehdään. Tässä toisessa osassa tutustutaan Olli Pusan graduprojektiin.

11 Panopticon 2/2014


Viime syksynä aloitin graduseminaarin ja mietin omaa aihettani. Tekisinkö opetussuunnitelmateoriaan liittyvän gradun vai alkaisinko tutkia erityisopetukseen liittyvää kysymystä. Oikeastaan tämä kaikki oli vain vastuun pakoilua, en vain halunnut tarttua toimeen ja aloittaa varsinaista graduprosessiani. Aihe minulla oli ollut oikeastaan jo kaksi vuotta tiedossa. Olen aina ollut kiinnostunut johtamisesta ja luokanopettajaopiskelijana johtamisen konteksti näyttäytyy minulle rehtorin toimintana. Tässä aiheessa yhdistyy hyvin myös sivuaineopintoni hallintotieteessä ja pääaineopintoni kasvatustieteessä. Tein jo kandidaatintutkielman rehtoreista. Kandissani tutkin aloittavan rehtorin haasteita ja rehtoreiden keinoja selviytyä näistä haasteista. Haastattelin tähän tutkielmaani kuutta pirkanmaalaista rehtoria. Aineistoa kertyi varsin runsaasti, enkä tyhjentänyt pajatsoa ns. kokonaan kandissani. Yksi asia kuitenkin jäi vaivaamaan minua kandissani. Rehtoreita ei selvästikään perehdytty työhönsä kovinkaan hyvin. Lopulta tästä tuli varsinainen graduaiheeni. Päätutkimuskysymykseni on tällä hetkellä: Millaista perehdytystä uusi aloittava rehtori saa aloittaessa työnsä ja ovatko nämä perehdytystoimet riittäviä?

Minulla on oikeastaan ollut hyvin selvät sävelet graduni suhteen siitä hetkestä lähtien, kun tein lopullisen päätöksen aiheesta. Aihe on entuudestaan tuttu ja olen edelleen hyvin

kiinnostunut rehtoreiden työstä ja heidän perehdyttämisestään. Aineisto oli jo osittain kasassa. Keväällä 2012 haastattelin kuutta rehtoria kandia varten ja nyt keväällä 2014 haastattelin kuutta rehtoria lisää. Hyödynsin siis vanhaa aineistoani ja uusien haastatteluiden myötä minulla oli kaikki haastattelut litteroituna maaliskuun alussa. Viime vuodenvaihteen jälkeen minulla ei ole ollut muita opintoja kuin tämä gradun tekeminen.

Miksi ihmeessä graduni ei ole valmis nyt huhtikuun lopussa ja miksi en saa papereita pihalle nyt keväällä, jos kerta kaikki muut opinnot on suoritettu? Varmaan siksi, että minun kurinalaisuuteni ei tällä hetkellä riitä siihen, että istuisin alas ja tekisin hommia päivästä toiseen graduni parissa. Aiemmin riitti, että oli paikalla ja teki jotain, niin opintopisteitä tuli. Nyt ei riitä enää, että on paikalla. Kotikoneella kirjoittaminen on hyvin hankalaa. On varsin helppoa avata Spotify ja laittaa nettipokeri rullaamaan. Youtubestakin löytyy varsin hauskoja videoita. Kämppä on aika likainen ja Steve Jobsin elämänkertakin lukematta. Kaverini on myös samassa tilanteessa, voi saada vertaistukea esimerkiksi Fifa14 merkeissä. Nyt minulle on tullut illuusio, että tämä yliopisto-opiskeluhan on helppoa, kun ei ole pakko olla siellä silloin tai esseen deadline ei ole huomenna. Voi käydä Atalpan salilla, syödä kaksi kertaa päivässä yliopistolla ja tehdä sijaisuuksia kahdesta neljään päivään viikossa. Elämä on

varsin helppoa eikä ole huolta huomisesta.

Onneksi ensi syksynä opintotuet loppuvat. Ehkä tämä edesauttaa sitä, että graduni valmistuu. Olen ehkä halunnut nauttia näistä viime hetkistä yliopistolla, koska tiedän, että tätä ei ole enää kauaa jäljellä. Ei voi jatkossa enää nukkua kymmeneen ja päättää mitä teen tänään. Ensi syksynä hyppäys työelämään on tähän verrattuna iso. Viimeistelisinkö vielä ensi syksynä gradua, jos lukukausimaksu olisi 10 000€, en tietenkään. Toisaalta ainakin olen tällä hetkellä hyvin onnellinen omasta elämäntilanteestani ja vapaudestani. Olen myös halunnut tutustua eri kouluihin sijaisuuksien merkeissä ja luoda suhteita rehtoreihin. Ehkä tämä on myös hieman loivennettu laskeutuminen työelämään. Ai niin, unohtui se gradu. Tällä hetkellä olen kirjoittanut noin 40-sivua. Juuri nyt kirjoittelen aineiston analyysiä, jonka jälkeen jatkan teoriaosaani. Homma etenee, mutta omaan tahtiinsa. Joku viisas on joskus sanonut, että yliopistoopinnoissa on kaksi vaikeaa asiaa, päästä sisään ja ulos. Itse asiassa näin loppuvaiheen opiskelijana voin allekirjoittaa tuon, ehkä jälkimmäinen saattaa olla jopa se vaikeampi. PS. Lokakuussa 2014 graduni on valmis

Olli Pusa Ensi vuonna 6.vuosi luokanopettajaopiskelijana

Panopticon 2/2014 12


Artikkeli

Reiluta suklaalevysi Anni Lukkarinen 80-luvulla meksikolaisilta kahvinviljelijöiltä ostettiin kahvia niin alhaiseen hintaan, ettei se enää riittänyt viljelijöiden ja heidän perheidensä elämiseen. Hollantilaiset avustustyöntekijät heräsivät siihen yksinkertaiseen ajatukseen, että jokaisella tulisi olla oikeus tulla toimeen omalla työllään.

Meksikolaiset eivät tarvinneet kehitysapua, vaan järkevän hinnan tuotteelleen. Kansainvälisten kahviyritysten toiminta oli häikäilemätöntä ja omaa etua tavoittelevaa, eikä niiden monopoliasemaan voinut puuttua. Ongelma oli lisäksi laajempi ja koski muitakin tuotteita kuin kahvia. Taistelu riistoa vastaan aloitettiin Reilu kauppa –nimisellä ohjelmalla, jossa viljelijöille taattiin sellainen kauppasopimus, että heille maksettaisiin vähintään ihmisen ja ympäristön kannalta kestävän tuotannon kattava takuuhinta turvaverkoksi maailmanmarkkinoiden heilahtelua vastaan. Sopimukseen kuului myös asiallisista työolosuhteista huolehtiminen sekä oikeus liittyä ammattiyhdistykseen. Kehitysmaissa työolot eivät ole inhimilliset eivätkä työntekijät järjestäytymättöminä tietoisia mahdollisista kehitysvaihtoehdoista. Myös lapsityövoima haluttiin kieltää kokonaan.

Kaakao on tällä hetkellä yksi eettisesti ongelmallisimman kaupan raaka-aineista. Kaaka-

13

Panopticon 2/2014

opuuta viljellään kaikkialla tropiikissa, eniten Norsunluurannikolla, Ghanassa, Indonesiassa, Nigeriassa ja Kamerunissa. Suurimpia kaakaon kuluttajamaita ovat Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja Venäjä. Länsimaiset yritykset maksavat kaakaosta naurettavan vähän, vaikka kaakaojalosteiden, kuten suklaan ja juomajauheiden, hinta on korkea ja kulutus kasvavaa.

Kaakaoplantaaseilla fyysisesti raskasta ja vaarallista työtä joudutaan teettämään myös lapsilla, mikä on paitsi heidän fyysiselle ja psyykkiselle kehitykselleen haitallista, myös estää heidän kouluttautumisen ja vaikuttaa siten myös perheiden ja kehitysmaiden tulevaisuuden kehitykseen. Suurin osa maailman kaakaosta tuotetaan pienillä perheviljelmillä. Lapset eivät pääse kouluun, koska heidän on osallistuttava perheidensä elannon hankintaan. Suomen suosituimman suklaatuotteiden valmistajan Fazerin käyttämästä kaakaosta kolme neljäsosaa on peräisin Länsi-Afrikasta ja loput Ecuadorista. Fazer on karsastanut Reiluun kauppaan mukaan lähtemistä, koska sen mukaan kaakaon jäljitettävyys antaisi yhtiölle paremmat mahdollisuudet auttaa viljelijöitä rakentamalla paikallisille yhtiön avustama peruskoulu. On nimittäin niin, että teen, sokereiden, mehujen ja kaakaon kohdalla Reilun kaupan


sertifikaatti ei takaa sitä, että juuri kyseisessä tuotteessa käytetty raaka-aine sittenkään olisi Reilulla kaupalla ostettua. Pelkästään yhdeltä pieneltä perhetilalta ostettu raaka-aine ei riitä tarpeeksi hyvä- ja tasalaatuisten tuotteiden jalostamiseen. Raaka-aineita eri maista on sekoitettava, jotta lopputuote kelpaisi yhtiöille ja kuluttajille. Reilun kaupan tarkoituksena ei kuitenkaan ole antaa länsimaiselle ostajalle hyvää mieltä, vaan taata sopimuksessa mukana oleville viljelijöille elanto. Sertifikaatilla ei myydä määrällisesti enempää kaakaota, kuin sillä on todellisuudessakin ostettu. Reilu tai epäreilu kaakao puolestaan maistuvat molemmat samalta, jos kasvuolosuhteet ovat olleet samanlaiset.

Fazer halusi auttaa omia viljelijöitään lahjoittamalla jokaisesta ostetusta tuotteesta muutamia senttejä koulun rakentamiseen sinne, mistä heidän kaakaonsa oikeastikin tulee. Mutta voivatko Norsunluurannikon lapset mennä kouluun, jos heidän on edelleen työskenneltävä kaakaoplantaasilla, koska Fazer ei maksa perheille tarpeeksi? Tukemalla Reilua kauppaa kaakaonkin kohdalla tukee ajatusta, jossa tuottajien omaa päätäntävaltaa ja kykyä osallistua täysivaltaisena osapuolena taloudelliseen toimintaan ja työntekoon kunnioitetaan. Viljelijöitä ei

nähdä avun kohteina, vaan ihmisinä, jotka elävät omassa yhteiskunnassaan ja tietävät itse, mitä he haluavat ja mitä tavoitteisiin pääseminen vaatii. Meiltä länsimailta se vaatii pelkästään riistämisen lopettamista. Tampereen yliopisto on oppilaitoksena sitoutunut tukemaan Reilua kauppaa. Kaikissa sen tilaisuuksissa tarjottavat kahvit ja teet ovat sertifioituja. Vähintään kolmasosa reilun yliopiston ainejärjestöistä on tällöin määritelmän mukaan kampanjassa mukana. Omasta yksiköstämmekin Kalma, Mentor ja Oka ovat saaneet reilun ainejärjestön nimikkeen. Muistetaanhan ainejärjestöjen tilaisuuksissa siis toteuttaa annettua lupausta ja ostaa reiluna kahvit, suklaat kuin hedelmätkin?

Ostopäätöksillä ja päätöksillä jättää ostamatta kuluttaja voi vaikuttaa yritysten hankintastrategioihin. Suomessa myydään 1 800 erilaista reilua tuotetta. Valikoimaa siis löytyy, ja esimerkiksi illanistujaisissa ainejärjestöt voisivat kannustaa reilujen viinien ja oluiden maisteluun. Koska keksejä ja suklaita ostellaan kokouksiin joka tapauksessa, valinnan voisi suorittaa eettisyyden perusteella.

Kirjoittaja on matematiikan aineenopettajaopiskelija, joka osallistui männäviikoilla Eettisen kaupan puolesta ry:n Reilu kauppa –koulutukseen.

Reilumpaa vappua! Lähestyvän vapun myötä kuohu- sekä muiden viinien kulutus kasvaa ympäri Suomen. Lähes puolet Suomessa nautituista viineistä tuodaan Chilestä, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta. Silti harva suomalainen tietää näiden maiden viinitilojen työoloista. Nälkäpalkat, epävarmat työsuhteet ja naisten sekä siirtotyöläisten syrjintä ovat viinitiloilla työskentelevien maatyöläisten arkipäivää. Osa kehitysmaaviineistäkin tuotetaan Reilun kaupan järjestelmässä. Suomessakin Reilun kaupan viinejä on saatavilla, joskin rajoitetusti. Useat suomalaiset kansalaisjärjestöt aloittivat viime vuonna Reilut rypäleet – kampanjan, joka vetoaa Alkoon, että se ottaisi suuremman vastuun maatyöläisten tilanteesta. Kampanjan vaatimuksena on, että Alko kuuntelisi maatyöläisten järjestöjä ja selvittäisi mitä parannuksia työntekijät kaipaavat työpaikoille. Lisäksi Alko voisi lähes maailman suurimpana viinien maahantuojana varmistaa, että viinitiloilla maksettaisiin elämiseen riittävää palkkaa.

Reilut rypäleet – kampanja tempaisee myös vappuna! Vapputempaukseen osallistuminen on helppoa: Ota itsestäsi hullunkurinen selfie Reilun kaupan skumppa- tai viinipullon kera ja postaa se Facebookiin tapahtuman ‘Reilu wappukisa’ seinälle tai omaan profiiliisi hastagin #reilutrypaleet kanssa. Haasta myös kaverisi mukaan. Paras kuva palkitaan! Lisätietoja kampanjasta www.reilutrypaleet.fi ja tempauksesta https://www.facebook.com/events/214915145386005/ Osallistu sinäkin!

Panopticon 2/2014

14


Reettorit

Puheviestintä 100 Tampere 10 4.4.2014 Suomen ensimmäisen puhetaito-kirjan tekijä Johannes Linnakoski kun esimerkiksi tunnetaan paremmin teoksestaan Laulu tulipunaisesta kukasta. Väitän, että varsinkin näin paikkaansa etsivän opiskelijan motivaation ja ammattiidentiteetin kannalta tällaiset hengennostatuspuheet ovat tärkeitä.

Tampereen Puheviestinnän laitoksen pääjehut olivat numeropäissään saaneet hienon idean juhlia pyöreitä vuosia kauniina huhtikuisena perjantaina. Valittu päiväkin oli numeraalisesti varsin harmoninen, ja merkkihetkeä oli saapunut todistamaan varsin kiitettävä määrä ihmislapsia. Osallistujajoukko koostui pääasiassa alumneista ja laitoksen entisistä tai nykyisistä työntekijöistä, mutta olipahan mukaan muilta juhlimiskiireiltään ehtinyt myös muutama nykyinen opiskelija. Kun pullaakin oli saatu taukokahvien kyytipojaksi, mikäs siinä oli nonverbaalisti kännykkää näprätessä, kun alan asiantuntijat availivat sanaista arkkuaan. Yksikön/schoolin/CMT:n/Nettirekan päällikkö Hellmanin avattua tilaisuus pääsi vauhtiin meidän oma professorimme Pekka Isotalus valottaen historiaa komeiden täyskymmenvuosien takaa. Puheviestinnän tärkeä rooli esimerkiksi suomalaisen kansallisvaltion idean rakentamisessa tuli selväksi, ja mahtuipa mukaan muutama kiintoisa anekdoottikin.

15

Panopticon 2/2014

Henkeä nostatti pakinamaisella puheenvuorollaan myös Kaj Syrjänen, jonka provokatiivinen tyyli lämmitti allekirjoittaneen sydänlihasta lämpökynttilän tavoin. Estradilla oli selkeästi persoona, ja persooniahan puheviestinnän kaltaiset urheilulajit kaipaavat siinä missä keihäänheitto ja mäkihyppykin. Urheilu herättää suuria tunteita, ja puheviestijät tietävätkin retoriikan asiantuntijoina tunteisiin vetoamisen merkityksen. Itselläni ei malja ollut niin sanotusti ylitsevuotavainen, kun ohjelmistossa oli aika käydä läpi tämän hetken tuoreinta tutkimusta. Kaikki presentaatiot olivat hyvin ammattimaisia ja napakoita, mutta ehkä juuri siitä syystä ne eivät juurikaan läikyttäneet tunteitani suuntaan tai toiseen. Mielestäni tällaisessa tilaisuudessa voisi oman tutkimuksen ”teaserin” toteuttaa rohkeasti ja mieleenpainuvasti. Jouduin valitettavasti poistumaan tilaisuudesta ennen aikojaan, enkä kerennyt kuunnella viimeisiä puheenvuoroja. Tämä ei jäänyt aikataulujen venymisestä kiinni, sillä siitä pidettiin ihailtavan tarkasti kiinni. Alumnien terveisiä kuitenkin tavoitin ja kerkesin hörpätä kisakahvit turvallisesti muiden puheviestijöiden ympäröimänä. Opiskelutaipaleeni puheviestijänä alkoi Anna Kuitusen kurssilla, ja olikin jälleen yhtä miellyttävää kuulla hänen kauniin


humanistisia ajatuksiaan ja seurata hänen rauhallista ja sympaattista esiintymistyyliään. Mieleeni jäi erityisesti hänen sanansa opettajista ”irtosuhteiden ja pedagogisen rakkauden” toteuttajina. Tämän jälkeen on ymmärrettävästi haastavaa olla ohjelmassa seuraava, mutta toki muutkin kouliintuneet ammattilaiset osasivat hommansa. Tässä vaiheessa mobiilielektroninen viestimeni ilmoitti lähdön ajan koittaneen, joten poistuin hyviä tapoja noudattaen ns. takavasemmalle, ja jätin muut nauttimaan loppupäivän tarjonnasta. Hurraa puheviestijät kautta historian, maailman ja Mansen, olemme juhlamme ansainneet. Puheenvuorot tuskin loppuivat illan pikkutunneillakaan, mutta niistä lienevät kykenevämpiä raportoimaan ne, jotka olivat paikalla. Siis puhukaa, tai vaietkaa iäksi! -Ville Väisänen

Iltajuhla kokosi puheviestijät Tammeriin Puheviestijöiden juhlapäivä ei päättynyt päivän juhlaseminaariin, vaan ohjelmaa jatkettiin illalla upeassa hotelli Tammerissa. Varsinainen ohjelmaosuus oli kuitenkin käyty läpi jo päivän seminaarissa ja iltatilaisuuden tarkoitus olikin vain tarjota kaikille mahdollisuus seurustella toisten puheviestijöiden kanssa – ja tietysti myös juhlia. Tilaisuuden aluksi professori Pekka Isotalus paljasti, että oikeastaan juhlapäivän järjestämisen taustalla ollut puheviestinnän juhlavuosi oli vain tekosyy. Hätäisimmät ehtivät jo odottaa, että tästä seuraisi jokin suuri ja järisyttävä uutinen, mutta lopulta Isotalus kertoi, että juhlapäivän järjestämisen varsinainen syy oli pyöreiden vuosien juhlimisen sijaan koota Tampereen yliopiston puheviestijöitä samojen pöytien ääreen. Itse asiassa juhlapäivän nimikin, Puheviestintä 100 – Tampere 10, oli osittain huijausta. Tampereen yliopistossahan on voinut opiskella puheviestintää pääaineena vuodesta 2003 lähtien, joten vuosia onkin kertynyt jo 11. Noh, vuosi sinne tai tänne. Alkupuheenvuoron jälkeen päästiinkin nauttimaan pöydän antimista sekä tutustumaan vieressä istuviin kollegoihin. Nythän

tilaisuudessa oli paljon toisilleen tuntematonta väkeä, koska kutsuttuna olivat sekä nykyiset puheviestinnän opiskelijat että alumnit, jotka ovat jo valmistuneet Tampereen yliopistosta puheviestintä pääaineenaan. Taisipa joukossa olla vielä jokunen muualtakin valmistunut puheviestijä, jolla on siteitä Tampereen yliopiston puheviestintään työn kautta. Joka tapauksessa, juuri tässä oli perimmäinen ja äärettömän arvokas syy koko juhlapäivän järjestämiseen, sillä opiskelijat ja entiset opiskelijat eivät yleensä kohtaa missään. Se on tietysti harmillista, koska yhteyksien luominen puolin ja toisin on erittäin tärkeää jokaisen tulevaisuutta ajatellen. Puheviestinnän kaltaisten pienten tieteenalojen täytyy muutenkin pitää alan edustajien välinen yhteishenki kunnossa, jotta meillä olisi yhä enemmän merkitystä niin työelämän kuin tutkimuksenkin näkökulmasta.

Mikähän lie seuraava tapahtuma, jossa opiskelijat kohtaavat jo työelämään siirtyneet alumnit ja alumnitkin kohtaavat toisensa? En tiedä, mutta toivottavasti sitä ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta. Tai siis yhdeksää. -Tommi Aho

Panopticon 2/2014

16


KALMAN ARMEIJAAPPRO 5.4.2014 ”Asento! Hyvät alokkaat (tai mitähän alokkaita meistä yksikään enää on..), tämä on Kalman ArmeijaAppro!! Kaiva siis maastopukusi esiin, lataa taskumattisi ja valmistaudu henkisesti! Ideanahan on siis kiertää kalmalaisten koteja ja kumota juomia kuin vihollisia ikään! Jokainen osallistuja siis tarjoaa kaikille sotilaille juoman omalla asunnollaan ja saa vastavuoroisesti kaikissa muissa tukikohdissa voimajuomaa! Taistelemme tiemme sopivassa välissä johonkin ruokapaikkaan, mutta omia Molotovin cocktaileja on suotavaa ottaa mukaan, sillä kun käsky käy maastoutua, niin mehän maastoudumme ja silloin pitää tietysti aina myös ottaa huikka!”

Teeman mukaiseen pukeutumiseen kuuluivat haalarit, meillähän ne ovat sopivasti vihreät, joten maastoudumme hyvin! Lisäksi vain mielikuvitus on rajana; maastokuvioisia paitoja, armeijan värejä, huivi otsalle, likaa naamaan ja risuja tukkaan.  Lauantaina 5.4. käytiin hyökkäykseen. Approa varten varattiin koko päivä, ei sitä Suomussalmen taisteluakaan yhdessä illassa voitettu. Viimeinen tukikohta sijaitsi lähellä keskustaa, josta taistelusta selvinneet jatkoivat kohti Tampereen yötä – bailaamaan viimeiseen mieleen.

17

Panopticon 2/2014


Kalma

LISÄINFOA RYKMENTIN ULKOPUOLISILLE: Kokoonnuimme klo 13.00 Tammelassa Talvisodan muistomerkillä. Sieltä lähdimme matkaan Yliluutnantti Laitisen ja Ylivääpeli Ylisen johdolla.

VARUSTEET: - omia juomia ja MUKI!! - päälle teemaan sopivaa vaatetta ja haalarit! - emme pääse haalareissa baariin, joten vaihtohousut/hame mukaan! - alokas N. Korhoselta löytyi tarvikkeita, joilla tehtiin asiaankuuluvat sotamaalaukset lerimme alussa RUOKAILU: - klo 16.00 syötiin RAXissa (omakustanteisesti) - viimeisellä etapilla yliluutnantti Laitisen luona oli tarjolla purtavaa

REITTI: - Muistomerkki--->Ylinen--->Krook-->RAX--->Välimäki--->Ojala--->Laitinen - Alokkaiden Korhonen N., Korhonen M. ja Yli-Sikkilä juomat tarjottiin matkan varrella OMAT MUKIT MUKANA!! Approtunnelmissa, Kalma ry

Panopticon 2/2014

18


Mentor Mentor

Hiiohoi!

Laiva on lastattu Kasviksilla! Yksi mentorlaisten vuoden kohokohdista, Kasvisristeily, seilattiin torstain 10.4. ja perjantain 11.4. välillä. Tämän vuoden risteily oli erityisen huikea, olihan järjestysvuoro Tampereella! Matkaan Turun satamasta lähti 111 kasvatustieteiden opiskelijaa ympäri Suomen. Nostamme hattua etenkin Rovaniemen pojille, jotka lähtivät reissulle hieman kauempaa. Ennakkovalmisteluja hoiteli Mentorin ällistyttävä risteilytiimi ja järjestelyjen tulosta kiiteltiinkin pitkään. Sofiaa ei tainnut löytyä neuvonnan kuulutuksesta huolimatta, mutta muuten risteily oli onnistunut. Kaupunkien yhteisesti järjestämän ”täydellisen rastikierroksen” voitti tänä vuonna ansaitusti Mentorin äijäjengi ”Villit Mirrit”. Rasteilla nähtiin tänä vuonna heittäytymistä muun muassa limbossa sekä räpissä. Mentorkin yllätti jättämällä perinteisen lautaspelin kotiin. Mukana menossa oli tietenkin ammattijärjestömme Specia.

19

Panopticon 2/2014

Risteilyllä koettiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, aitoa ryhmähenkeä, Uniklubin Jussin hikinen kosketus, rankkaa juhlimista ja tietenkin verkostoitumista muiden kaupunkien kasvatustieteiden opiskelijoiden kanssa virallisesti sekä epävirallisesti. Erityisen tärkeitä olivat juhlinnan lisäksi keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa opiskeluista ja elämästä muutenkin. Opimme toistemme toimintamalleista ja –tavoista sekä suunnittelimme laajempaa yhteistyötä syksyn osalle. Suunnitelmissa on ainakin hallitusten mökkiviikonloppu sekä työelämä-excu Helsinkiin useamman kaupungin voimin. Innolla odotamme yhteistyön jatkoa ja tietenkin seuraavaa risteilyä!


Te r ve is

et

Ka

svi

sri

ste

ily

lt채

Panopticon 2/2014 20

!


Mentor ITU

Köntsät housuissa - laulua ja naurua Itu ry:n vuosijuhlissa kuvat: Heikki Kiiski

Viimeistään yhdeksältä jännitys todella alkaa tuntua. Tampereella ravintola Ziperiaan on lauantaina 5.4 kokoontunut 101 ihmistä juhlimaan 68-vuotista varhaiskasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestöä Itu ry. Kolmen vuoden välein järjestettävät vuosijuhlat ovat tänäkin vuonna olleet menestys.Opiskelijat ovat vastanneet itse kaikesta:Suunnittelu, tilojen ja illallisen varaaminen, sekä markkinointi ja tiedottaminen ovat ollut heidän vastuullaan. Jopa ohjelma koostuu opiskelijoiden itse esittämistä kappaleista. Ja sehän tässä jännittääkin. Kohta minunkin pitää laulaa. Mutta tuttujahan tässä kaikki ollaan! Ainejärjestömme on keskikokoinen, ja ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana olen jo ehtinyt tutustua todella moneen mukavaan ihmiseen. Muistan lähes jokaisen paikalla olevan kasvot Virran käytäviltä. Paitsi yksikön johtajan Risto Honkosen, joka istuu esiintymisalueen edessä vaimonsa ja muun yliopiston henkilökunnan kanssa . He seuraavat juhlan kulua paraatipaikoilta.-Lisäksi paikalla ovat noin neljänkymmenen juhlavieraan avecit, poika- ja tyttöystävät, sekä Ziperian oma henkilökunta. Siis yli sata ihmistä arvostelessa jokaisen nuotinvierestä lauletun säkeen. Paniikki yltyy. Säntään miestenhuoneeseen

21

Panopticon 2/2014

kertaamaan epätoivoisesti laulun sanoja, jotka olen kirjoittanut muistiin vasat tuntia ennen juhliin lähtöäni. Käsin kirjoitettu lyijykynän jälki tuhraantuu hikisten käsieni rypistäessä paperia. H-hetkeen on onneksi vielä aikaa. Onneksi lavalle ei kuitenkaan joudu aivan yksin. Esitykseni on vain yksi muiden joukossa. Tuskin kukaan edes kuuntelee sitä! Olen kytkenyt puolustusjärjestelmän päälle. Myös pakeneminen alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta. Mahtoikohan Ristoa jännittää yhtä paljon kun hän piti puheensa? Yksikkömme johtaja piti juhlan alussa tiiviin ja selkeän puheen laitoksemme tilasta, korostaen sen opiskelijoiden merkitystä, ainutlaatuisuutta ja hyviä käytöstapoja. Yleisö oli myyty. Puheen jäljiltä Obamankin retoriikka tuntuu väljähtäneeltä kuin eilisiltainen viini. Raikuvien aplodien vaiettua aloin aidosti pohtia sairauskohtauksen lavastamista. Illallisen ruokalistaan kuului murea naudan ulkofileepihvi. Ihmisiähän tukehtuu ruokaansa jatkuvasti! Ratkaisu tuntuu liian helpolta ollakseen totta, kunnes muistan etten kasvisyönnin aloittamisen takia ole syönyt lihaa pian yli vuoteen. Vegetarinen vaihtoehto – tofusandwich paahdettujen juuresten kera – ei anna mahdollisuutta uskottavan esityksen järjestämiseen.


Juhlijoita Itun 68. vuosijuhlilla

Alkuruokien aikainen hilpeä ja itsevarman oloni on puoli kymmenen maissa tipotiessään. Herkullinen caesarsalaatti on nyt muisto vain ja sen seurana nautitun kuohuviinimaljan hymyilyttävä vaikutus on hiipunut. Murheeni katoavat kuitenkin jälkiruoan ajaksi. Suussa sulava suklaa-konjakkimousse saa minut hetkeksi unohtamaan lähitulevaisuuden kiusallisen koitoksen ja vaivun rauhallisten ajatusten syövereihin. Antaudun jopa piristävään keskusteluun pöytäseurueeni kanssa nokkahuiluista ja mahdollisuudesta kieltää lailla niiden soittaminen kouluissa ja päiväkodeissa. Pian palaan kuitenkin takaisin todellisuuteen. Jälkiruoan jälkeen illan ohjelmassa on jäljellä enää yksi esityskokonaisuus. Ei enää ylväitä puheita ja kokeneiden musiikinharrastajien hallittuja duettoja ja yksinlauluja. Kohta minun vuoroni koittaa. Idea esiintyjäksi lähtemisestä tuntuu tässä vaiheessa yhdeltä suurimmista erehdyksistäni. Houkutus syöksyä ravintolan baaritiskille on valtava. Olen jo nousemassa tuoliltani päästäkseni tilaamaan tuhdin annoksen alkoholiksi kutsuttua hermomyrkkyä, kun kuulen muutaman istumapaikan päästä lausahduksen: ”Jaahas, eiköhän vedetä se vika setti sitten”. Jähmetyn muutamaksi sekunniksi. Ulospääsyä ei ole. Putoan mustaan aukkoon vailla turvaköysiä tai tietoa pudotuksen pituudesta,

kunnes tunnen lämpimän, varman kosketuksen olkapäälläni. Katson yläviistoon ja kuulen tutun äänen puhuvan. Mies on opiskelijatoverini ja ystäväni. Hän sanoo juuri sen mitä minun tarvitseekin kuulla. ”Daiga daiga duu, rairairai, hyvin se menee!” Kaikki tuntuu selkeältä. Nousen ja alan kävellä kohti esiintymisaluetta ja katselen kaikkia tuttuja kasvoja. Opintojensa eri vaiheita suorittavia, eri asioista kiinnostuneita ja eri-ikäisiä ihmisiä, joilla on kaikilla kuitenkin jotain yhteistä: He haluavat pitää tänään hauskaa ainejärjestönsä kunniaksi. He haluavat nauraa ja taputtaa. Esiintymisessäni ei ole kyse siitä kuinka virheettömästi suoriudun, vaan siitä, että nämä ihmiset saavat viihtyä. Kello on kohta kymmenen ja illan virallinen osuus on aivan pian päättymässä. Minulla on kunnia saada esiintyä näille ihmisille illan viimeisen kerran ennen ravintola Ilveksen jatkoille siirtymistä. Saadessani mikin käteeni ymmärrän, etten ole täällä kenenkään arvosteltavana. Olen täällä ystävieni kanssa pitämässä hauskaa. Nämä ovat meidän kaikkien juhlat.

Panopticon 2/2014

22


Artikkeli

Ulos yliopistosta opiskelemaan! Minttu Kauppila

Projektiopinnot mielessä Pyöriikö työhön siirtyminen opintojen jälkeen mielessäsi? Tekisikö mielesi liittää graduaihettasi käytännön työhön? Haluaisitko tutustua koulun lisäksi johonkin muuhun kasvatukseen liittyvään instituutioon? Näihin kaikkiin kysymyksiin on mahdollista saada vastauksia, kun lähtee suorittamaan syventäviä projektiopintoja yliopiston ulkopuolelle. Syventävät projektiopinnot ovat osa luokanopettajakoulutuksen maisterin tutkintoa ja viimeisenä harjoitteluna ne sijoittuvat yleensä opintojen loppuvaiheeseen. Itse sain mahdollisuuden tehdä projektiopinnot parhaan ystäväni ja graduparini kanssa Suomen leirikouluyhdistyksessä osansa Leirikoululähettiläs-hanketta.

Leirikoululähettiläät matkaan

Kaikki alkoi sähköpostista, jonka huomasimme eräänä kauniina kesäpäivänä sähköpostissamme viime vuonna. Sähköpostilla etsittiin gradun tekijää ja projektipäällikköä Suomen leirikouluyhdistyksen Leirikoululähettiläshankkeeseen. Sähköpostin vaihdon ja haastattelujen jälkeen hankkeeseen ryhtyi syksyllä kaksi projektipäällikköä, minä ja paras ystäväni Katinka Kaakkomäki. Aloimme heti

23

Panopticon 2/2014

hankkeen alusta alkaen myös kerätä aineistoa leirikouluaiheiseen graduumme sekä projektiopintoihimme.

Leirikoululähettiläshanke pyrki tekemään opettajille leirikouluun lähtemisestä entistäkin helpompaa uudistamalla yhdistyksen verkkosivut. Verkkosivuille meidän tuli suunnitella ja toteuttaa sekä pedagoginen materiaali että käytännön vinkit leirikouluprosessista. Gradua ajatellen keräsimme myös opettajilta kvantitatiivisesti kyselylomakkeella tietoa, millaista tietoa he leirikouluun lähtemisestä tarvitsisivat.

Kaikki samassa paketissa

Olimme molemmat innostuneita aiheesta, sillä luokanopettajaopiskelijoina tulisimme taatusti törmäämään aiheeseen myös tulevaisuudessa. Hankkeen toteuttaminen sujui hyvin opintojen ohessa, sillä saimme tehdä töitä itsenäisesti omaan tahtiin ja samallahan teimme töitä myös gradun ja projektiopintojen eteen. Kaikki kolme työtä tukivatkin loistavasti toisiaan. Saimme materiaalin sekä verkkosivut valmiiksi vuoden loppuun mennessä ja projektiopinnot saimme pulkkaan alkuvuodesta. Gradua varten saimme kerättyä kaiken aineiston ja sen työstäminen jatkuu nyt keväällä. Lisäksi hanke poiki meille


L töitä Suomen leirikouluyhdistyksessä myös projektin päätyttyä.

Voinkin suositella lämpimästi projektiopintojen suorittamista yliopiston ulkopuolella, sillä tämä mahdollistaa hyvin omien kiinnostusten kohteiden hyödyntämisen. Lisäksi opintojen ohessa pystyy samalla luomaan suhteita tulevaisuuteen. Innokkaille tekijöille löytyy aina paikkoja yrityksissä ja yhdistyksissä, kun rohkenee vain kysymään. Kaikkein parasta meille projektiopinnoissa oli, että saimme toteuttaa jotakin sellaista, josta on hyötyä niin itselle kuin myös muille!

Työmme tuloksena syntyneisiin uudistettuihin verkkosivuihin kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa www.leirikoululahettilas. fi.

Panopticon 2/2014

24


Artikkeli

Monipuolinen Monitoimitalo 13

Niina Saarinen

Monitoimitalo on jokaiselle Tamperelaiselle, 18-29 vuotiaalle suunnattu harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikka. Talo sijaitsee Koskipuiston reunalla, hotelli Tammerin vieressä. Monitoimitalon tilat sijoittuvat viiteen kerrokseen, joissa on puuhastelua niin konsolipeleistä, kädentaidoista, musiikista, mediasta kuin teatterista kiinnostuneille. Monitoimitalosta on myös mahdollista varata erilaisia tiloja vaikkapa syntymäpäiväjuhlien järjestämistä varten. Kaikki tilat ovat päihteettömiä. Monitoimitalo järjestää erilaisia tapahtumia vauvasta vaariin, jotka ovat olleet hyvin suosittuja. Muun muassa koulujen talvilomaviikolla järjestettiin suuren suosion saanut ChillHouse tapahtuma, ja kesällä taas Nuori Suomi on järjestämässä suurta tapahtumaa, jossa myös monitoimitalo on mukana.

Kävimme tutustumassa monitoimitalon kolmannessa kerroksessa sijaitseviin kädentyöpajoihin. Kerros on jaettu viiteen eri alueeseen, joita ovat keramiikka, kankaanpaino, verstas, ompelimo sekä korula. Näissä pajoissa on mahdollista toteuttaa lähestulkoon kaikkea mitä mieleen tulee. ”- Jokaisessa pajassa toimii koulutettu ohjaaja, ja kaikilla on omat vastuualueet pajoissa” kertoo korulan

25

Panopticon 2/2014

ohjaaja Leila Hynynen.

Käsityöpajat ovat oiva mahdollisuus harjoittaa erilaisia kädentaitoja, joita tarvitsee esimerkiksi opinnoissa tai tulevaisuuden töissä. Ja tietysti jos vaikkapa haluaa antaa omaperäisen syntymäpäivälahjan tai tehdä jotakin omaksi ilokseen. ”Pajoissa saat vapaat kädet toteuttaa mitä haluat, materiaaleja on paljon. Pajoissa esiintyy myös erilaisia teemoja, esimerkiksi nyt on menossa pääsiäisteema. Meillä oli myös kynttiläviikot.” kertoo Leila.

Käsityöpajoihin voit tulla puuhastelemaan maanantaisin, keskiviikkoisin sekä torstaisin, jolloin siellä on avoimet ovet. Muina päivinä pajoilla vierailee muun muassa koululaisryhmiä.

Jos kiinnostuit, käy katsomassa lisätietoja kotisivuilta www.nuortentampere.fi, seuraa twitterissä @ nuortentampere tai lähde käymään paikan päällä, tulet yllättymään mitä kaikkea talosta löytyy.


Harjoittelussa

Harjoittelijana EURA-NET -tutkimushankkeessa Marja Koskela

Ennen työharjoittelua mietin pääni puhki, millaisessa paikassa haluaisin tehdä työharjoitteluni. Mistä saisin harjoittelupaikan ja millaiseen kasvatusalan työyhteisöön haluaisin tutustua? Kiinnostukseni kulttuurien moninaisuutta, ihmisten liikkuvuutta ja niiden tuomia muutoksia koulutukseen ja kasvatukseen kohtaan oli oikeastaan ainoa punainen lanka, joka auttoi minua mielekkään harjoittelupaikan etsinnöissä. Päätin kysyä vinkkiä kiinnostavista harjoittelupaikoista graduni ohjaajalta, monikulttuurisen kasvatuksen ja koulutuspolitiikan asiantuntijalta professori Pirkko Pitkäseltä. Hän ehdotti, että harjoittelun voisi tehdä ihmisten tilapäistä liikkuvuutta tutkivassa EURA-NET -tutkimushankkeessa, mikäli minua tällainen kiinnostaisi. Ja kiinnostihan minua! EURA-NET -tutkimushanke tutkii ihmisten tilapäistä liikkumista erityisesti Euroopan ja Aasian välillä. Tutkimuksessa keskitytään tilapäisen liikkuvuuden määrittelyyn ja erityispiirteisiin, kun perinteisesti ihmisten liikkuvuutta on tarkasteltu pysyvän maahanmuuton näkökulmasta. Tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat esimerkiksi Euroopasta Intiaan leppoisan elämän perässä lähteneet elämäntapamuuttajat, Filippiineiltä sairaanhoitopalveluita hakevat eurooppalaiset ja Suomeen tulevat ulkomaalaiset marjanpoimijat. EURA-NET -tutkimushankkeessa tarkastellaan lisäksi

muun muassa turvapaikanhakijoita, kansainvälisiä korkeakouluopiskelijoita ja tutkijoita tilapäisen liikkuvuuden perspektiivistä. Tampereen yliopisto on saanut 2,5 miljoonan euron rahoituksen Euroopan unionilta tutkimuksen tekemiseen. Hankkeen tutkijatiimi on erittäin kansainvälinen: Suomen lisäksi tutkijat tulevat Intiasta, Filippiineiltä, Thaimaasta, Saksasta, Unkarista, Kiinasta, Alankomaista, Kreikasta, Ukrainasta, Turkista ja Belgiasta. Koska tutkijat työskentelevät eri puolilla maailmaa, yhteistyötä tehdään pääsääntöisesti

Panopticon 2/2014

26


telu tutkimushankkeessa mahdollisti sen, että pääsin seuraamaan läheltä ison kansainvälisen tutkimuksentekoa ja sitä, minkälaisia asioita 12 eri osallistujamaan väliseen tutkimushankkeeseen voi kuulua. Vaikka harjoittelu tapahtui tutkimushankkeessa, harjoittelun aikana opitut käytännön taidot ovat varmasti hyödyllisiä missä tahansa työssä.

sähköpostien sekä yhteisen Moodle-alustan välityksellä. Tutkijat kokoontuvat yhteen hankekokouksissa, jotka järjestetään tutkimukseen osallistuvien yhteistyökumppanien maissa. Tutkimukseen liittyvien asioiden käsittelemistä varten pidetään myös virtuaalisia videokonferensseja.

Itselleni ei olisi tullut mieleen kysyä työharjoittelupaikkaa tutkimushankkeesta. Omasta mielestäni tutkimuksenteko ja siihen liittyvät työmahdollisuudet jäävät kasvatustieteen opiskelijalle melko kaukaiseksi maailmaksi. Tutkimushankkeessa harjoittelevana minulla oli loistava tilaisuus saada tietoa ja kokemusta hankemaailman toiminnasta kuten erilaisista toimijoista, rahoitusasioista, tiedottamisesta, kokousten järjestämisestä, erilaisista hankinnoista, toimistotöistä, yhteydenpidosta ja raportoinnista. Oman käsitykseni mukaan hanketoimintaan liittyvää kokemusta ja taitoja pidetään tarpeellisena nykypäivän työelämässä, jossa joidenkin työyhteisöjen toiminta perustuu pitkälti hankerahoitukseen. Työharjoittelun aikana osallistuin tutkimushankkeen kotisivujen ideoimiseen ja sisällön tuottamiseen. Lisäksi olen saanut harjoitusta englannin kielessä ja tietotekniikkataidoissani ja olen voinut syventää omaa tietämystäni siitä, mitä kaikkea ihmisten tilapäiseen liikkuvuuteen liittyy. Aineistoa hankkiessa olen saanut uutta tietoa muun muassa tilapäisesti liikkuvista ihmisistä sekä maahanmuuttopolitiikkaan liittyvistä säädöksistä. Työharjoit-

27

Panopticon 2/2014

Harjoittelupaikkana EURA-NET -tutkimushanke on ollut erittäin mielenkiintoinen, ja minut on otettu lämpimästi vastaan työyhteisössä. Omasta kokemuksesta sanoisin, että tutkimushankkeessa harjoittelevan tulee olla omaaloitteinen, aktiivinen ja joustava. Harjoittelijan tulee jossain määrin sietää epävarmuutta, sillä harjoittelun alussa ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä työtehtävät tulevat sisältämään. Tilanteet ja työtehtävät voivat muuttua päivittäin. Harjoittelijalle annetaan paljon niin vapautta kuin vastuuta työtehtävien tekemiseen. Harjoittelu tutkimushankkeessa mahdollisti pääsyn seuraamaan tutkimuksentekoa läheltä. Jos ajattelet, että kylläpä olisi mielenkiintoista päästä tutustumaan työharjoittelussa tutkimuksen maailmaan sekä tutkijan ura mahdollisesti kiinnostaa, niin kannattaa pitää silmät auki meneillään olevista tutkimuksista ja ottaa rohkeasti yhteyttä tutkimuksen johtajaan ja tiedustella harjoittelumahdollisuutta.

Mikäli kiinnostuit hankkeesta, käy tutustumassa siihen tarkemmin hankkeen kotisivuilla: http://www.uta.fi/edu/en/ research/projects/eura-net/index.html.


Projektiopinnot

Etiopia sydämessä Minna Isotalo Ilma on sakeana pölystä, se kutittaa nenää ja tuntuu keuhkoissa. Pölyn lisäksi ilmassa leijailee outo ruoan, lian, hien ja mausteiden hajujen sekamelska. Korvissa pauhaa rätisevä radiokanava, auton torvien äänet sekä ihmisten kiivas puhe. Aikuiset, pikkulapset, vuohet, kulkukoirat, bajajit ja ladataksit täyttävät kadut kiireettömällä liikkeellään. Tällaisena koen Etiopian, kun suljen silmäni. Sellaisena se on jättänyt jälkensä minuun ja sydämeeni. ”Onko sinne pakko toista kertaa lähteä leikkimään hengellään, kun on kerran sattunut selviämään elävänä pois?” kysyi isäni, kun kerroin, että olemme lähdössä uudestaan Etiopiaan, tällä kertaa suorittamaan projektiopintojamme. On, ihan pakko.

Sitä on vaikeaa selittää, mutta niin helppo ymmärtää siellä käytyään. Etiopia on jäänyt sydämeen, tarrannut tiukasti kiinni, eikä taida päästää irti ihan heti. Tämä tuli selväksi jo viime vuonna ollessamme Etiopiassa suorittamassa luokanopettajien laaja-alaistavaa opetusharjoittelua, sillä jo silloin alkoi mielissä kyteä haave takaisin paluusta. Vuoden aikana kehittelimme ajatusta uudesta reissusta, pohdimme matkaporukkaa ja ennen kaikkea suunnittelimme uutta projektia. Teimme edellisen opetusharjoittelun Etiopiassa Maren kyläkoulussa tammi-helmikuussa 2013. Koulun opettajat pyysivät jo tuolloin meitä palaamaan uudestaan, ja heidän kanssaan keskusteltuamme päädyimme

perustamaan projektiopintoinamme Maren kyläkoululle englannin kielen kommunikointitaitoihin painottuvan iltapäiväkerhon. Idea syntyi opettajien suunnalta, heidän käsityksestään oppilaidensa tarpeista. Etiopiassa opiskellaan 5. luokasta eteenpäin englannin kielellä, mutta käytännössä oppilaiden englannin taidot ovat niin heikot, että osa opetuksesta menee valitettavasti yli ymmärryksen, puhumattakaan oppilaiden omista kommunikointitaidoista. Syksyllä 2013 aloimme suunnitella kerhon toimintaa, askarrella opetusmateriaaleja sekä tehdä muita käytännön järjestelyjä. Joulukuussa 2013 nousimme kuuden opeopiskelijan voimin lentokoneeseen ja suuntasimme kohti Addis Abebaa, Etiopian pääkaupunkia. Addiksesta matkustimme kuoppaisia vuoristoteitä pitkin Hosainaan, jossa asuimme seuraavat kolme viikkoa. Toteutimme projektiopintomme Maren kyläkoululla, jossa koulutimme vapaaehtoisia 10. luokkalaisia oppilaita tuleviksi iltapäiväkerhon pitäjiksi. Opetimme heille erilaisia opetusleikkejä, -pelejä ja -metodeja. Kolmen viikon pika-okl! Tarkoituksena on, että

Panopticon 2/2014

28


nuo 10. luokkalaiset pitävät jatkossa englantikerhoa nuoremmille oppilaille, jotta kerho jäisi elämään, eikä olisi vain kolmen viikon juttu.

Ensimmäisillä kerhokerroilla koko projekti tuntui jättimäiseltä haasteiden vuorelta, täynnä epäonnistumisen kuoppia. Jos 10. luokkalaiset oppilaat eivät osaa kertoa lempiväriään englanniksi, niin mitä me muka voimme saada aikaan kolmessa viikossa? No, ainakin huomasimme sen, että me ”avoimet ja kannustavat” opettajanalut olimme melko kärkkäästi tuomitsemassa ensikohtaamisen perusteella, ja yllättäen ihan turhaan. Osansa tuohon alun ”osaamattomuuteen” tekivät kulttuurierot, väärinkäsitykset ja erot ääntämistavassa. Todellinen kulttuurien kohtaaminen arjessa! Seuraavien kolmen viikon aikana hakattiin kyllä päätä seinään ja selviteltiin väärinymmärryksiä yhdessä oppilaiden kanssa, mutta myös naurettiin sydämen pohjasta. Loppujen lopuksi viimeisellä kerhokerralla koimme unohtumattoman onnistumisen hetken, kun eräs oppilas halusi vetää koko kerhokerran itse, vähän niin kuin mallituntina. Tämä oppilas oli valmistellut kaiken todella hyvin, tehnyt itse sananselityspelin ja jopa keksinyt oman opetuslaulun! Huikeaa, ihan jokainen meistä ei olisi pystynyt samaan ensimmäisenä okl-syksynään...

29

Panopticon 2/2014

Englantikerhoa Maren kyläkoululla Maren kyläkoulun lisäksi vietimme paljon aikaa myös Hosainan kuurojen koululla. Koululla asuu noin 200 kuuroa lasta, esikoululaisista lukiolaisiin. Etiopiassa kuurojen, samoin kuin muidenkin vammaisten asema on hyvin heikko, joskin toivottavasti paranemaan päin. Oppilaiden karut elämäntarinat menevät ihon alle. On ihan eri asia kuulla televisiosta lapsiin kohdistuvista julmuuksista, kuin pitää itse kädestä kiinni lasta, jonka omat vanhemmat ovat yrittäneet tappaa tämän kuurouden takia. Tietäen lasten taustoista, on uskomatonta kuinka paljon elämäniloa ja ystävyyttä kuurojen koululle mahtuu. Sitä riittää ihan jokaiselle, ja vielä jää ylikin, vastaantulijoille annettavaksi. Vietimme koululla monta mukavaa iltapäivää pelaillen, jutustellen ja leikkien oppilaiden kanssa. Saimme myös osallistua koulun unohtumattomaan joulujuhlaan, johon kuului suomalaisissa joulujuhlissa kiellettyjen listalle päätyvä (?) jouluevankeliumi, paljon lauluja, esityksiä sekä huikea kokko tansseineen. Pääsimme myös muutaman kerran vierailemaan paikallisen naisen, Itetun, pitämään kotikouluun. Itetu työskenteli aiemmin ”maailman vanhimmassa ammatissa”, mutta saatuaan uuden mahdollisuuden, hän kouluttautui lastentarhan opettajaksi, ja pitää nyt kotonaan esikoulua. Itetu on koonnut kotikouluunsa kylän köyhimpien perheiden lapsia, jotta nämä saisivat puolestaan uuden mahdollisuuden elämässään ja voisivat pärjätä myöhemmin oikeassa koulussa, sillä se on ainoa mahdollisuus päästä pois peltihökkeleiden varjoista. Itetu ei saa työstään varsinaista palkkaa, vaan oppilaiden vanhemmat maksavat kukin miten ja milloin voivat, jotkut jauhoilla, toiset kankailla. Suomalainen hyväntekeväisyysjärjestö Astamari ry (suom. opettaja) lahjoittaa osan tuotostaan Itetun kotikoululle.

Hetkellinen hulluus, rohkeuden sykäys ja halu tehdä jotain merkityksellistä saivat meidät lähtemään tälle matkalle, josta me kaikki olemme jälkeen päin enemmän kuin kiitollisia. Matka yhteen maailman köyhimmistä maista ei kuitenkaan ollut mikään leppoisa aurinkoloma. Näimme matkallamme varmasti surullisimpia asioita koko elämämme aikana, Etiopian maaseudulla köyhyys on kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa ja nälänhätä täyttä todellisuutta.


Meistä kukaan ei varmasti koskaan unohda hetkeä, jolloin pieni alaston lapsi, vatsa riisitaudista pullottaen, katseli meitä salaa puiden varjosta. Veimme hänelle ruokalautasemme, ja lapsi tarttui tuohon lautaseen sellaisella voimalla, että sitä ei olisi kukaan saanut otettua hänen kädestään enää pois. Sillä hetkellä maailman epätasa-arvoisuus ja oma voimattomuus iskivät todenteolla vasten kasvoja. Meistä jokaiselle oli todella silmiä ja sydäntä avaavaa nähdä ja kokea tuo kaikki. Ihmisten hätää ei voinut vain ohittaa ja jatkaa matkaa, kaikki se oli kohdattava. Sellaisista kohtaamisista saattoi löytyä kuitenkin se voima, joka auttoi jaksamaan. Jos yhtäkin ihmistä pystyi auttamaan, se tuntui äärettömän arvokkaalta. Itselle pienet teot saattoivat merkitä toiselle niin paljon. Toisaalta huomasimme myös sen, että vaikka kuinka paljon auttaisimme ja antaisimme näille ihmisille, saamme heiltä aina tuhatmäärin enemmän takaisin. Kaiken tuon köyhyyden ja kurjuuden yläpuolelle kohoaa kuitenkin Etiopian kauneus ja rikkaus. Upea luonto, rento ja rauhallinen elämäntyyli sekä ihmisten lämmin ja välitön tapa kohdata toisensa. Heillä ei ehkä ole sähköä joka päivä ja kapeat vuoristotiet kuoppineen ja sortumineen ovat vaarallisia,

mutta heillä on jotain, mitä monelta länsimaalaiselta puuttuu. Heillä on vilpitöntä rakkautta, iloa ja välittämistä. On sanomattakin selvää, etteivät nuo ihmiset ole valinneet paikkaansa tässä maailmassa, mutta sen sijaan he ovat valinneet poikkeuksellisen tavan suhtautua siihen, miten maailma heitä kohtelee. Kun tapaa ihmisen, jolla ei ole mitään, ja joka kuitenkin antaa siitäkin vähästään toisen hyväksi, muuttuu silloin omassakin sisimmässä jotakin. Sellaisella hetkellä saattaa löytyä se kuuluisa puuttuva palanen.

Tätä kirjoittaessa huomaan, kuinka vaikeaa näistä kokemuksista on kertoa ilman kliseitä tai jeesustelua, ja se harmittaa, sillä nuo kokemukset ovat oikeasti jotain ihan muuta. Lähempänä totuutta on pölyinen nenä suunnattuna nöyrästi maata kohti sekä nolo ymmärrys siitä, kuinka pahasti laput silmillä täällä onkaan onnistunut tähän saakka kulkemaan. Ja silti, ehdottomasti yksi elämän parhaista kokemuksista. Ihanaa kevättä toivottaen, Minna (koko Etiopian retkikunnan puolesta)

PS. Jälleen toukokuussa allekirjoittanut heittää rinkan selkään ja lähtee seuraamaan sydäntään päiväntasaajalle. Jos paikallinen netti on suotuisa, niin kesän vapaaehtoistyöstä syntyy toivottavasti myös blogillinen kirjoituksia. Ja kyllä isi, on ihan pakko.

Panopticon 2/2014

30


Artikkeli

UTADance Tanssien kohti tulevaa Teksti: Topias Kareinen Kuvat: Jasmin Rantanen ja Kaisa Partanen

Kevään aikana on yksikössämmekin ollut puhetta uudesta tanssiryhmästä. Panopticon ottikin selvää mistä oikein on kyse. EDU´s cafen vilinässä pöytääni istahtavat kaksi mentorilaista, Jasmin Rantanen ja Kaisa Partanen. Molemmat ensimmäisen vuoden opiskelijoita.

Jasmin ja Kaisa tapasivat toisensa opintojen merkeissä jo syyslukukaudella ja huomasivat, että heillä on yhteinen harrastustausta. Molemmat ovat harrastaneet pitkään tanssia. Tanssijoina he edustavat laajaa kirjoa. Kaisalla tanssi on kuulunut elämään jo hyvin pienestä pitäen: ”Itse olen tanssinut klassista balettia nelivuotiaasta asti. Matkan varrelle on mahtunut kansallisoopperan valtakunnalliseen balettikouluun kuuluminen.” Sittemmin Kaisan tie on vienyt nykytans-

31

Panopticon 2/2014

sin, jazzin ja stepin kautta Valkeakosken kaupunginteatterin musikaaliin, jossa hän vaikuttaa paraikaa. Jasminin urapolku on ollut hieman erilainen:

”Harrastin pitkään rytmistä kilpavoimistelua ja valmennan edelleen joukkuevoimistelun puolella.” Tanssioppinsa Jasmin on haalinut street-, jazz- ja showtanssin kautta. Myös kokemusta suomenmestaruuskilpailuista löytyy Showtanssin muodostelmalajeista.

Keväällä perustettu Utasportin alainen lajikerho UTADance on näiden kahden nuoren naisen aikaansaannosta. Jäseniä lajikerhoon on tullut laajasti niin yliopistolta, kuin Tampereen ammattikorkeakoulusta. Jasminin ja Kaisan ohella myös muita yksikkömme opiskelijoita on ilmoittautunut mukaan toimintaan. ”Suunnittelutyö aloitettiin syksyllä ja itse toi-


minta starttasi keväällä. Ensimmäiset harjoitukset pidimme 13.2. ja jo tuolloin tulijoita oli runsaasti”

”Tanssijoiden lajitausta ja kokemus vaihtelevat laajasti, mutta suosio yllätti meidät molemmat. Jo alakuppilan avaustapaamisessa väkeä oli enemmän kuin osasimme kuvitellakaan” kaksikko kommentoi.

Ryhmään liittyi ensimmäisen kuukauden aikana 35 jäsentä. Nyt haaveissa on toiminnan laajentaminen ja tanssiharrastuksen mahdollistaminen kaikille lajista kiinnostuneille. Myös kilpailut ja esitykset kuuluvat suunnitelmiin.

”Pidämme harjoituksiimme avoimet ovet koko kevään ajan. Syksyllä muodostamme mahdollisia laji- ja kilparyhmiä kysynnän mukaan. Kilpaileviin ryhmiin järjestettäneen myös valintakokeet. Esitysten osalta olemme olleet yhteydessä Yliopiston lukuvuoden avajaisten suunnittelijoihin, mutta jo keväällä meidät saatetaan nähdä parissa opiskelijatapahtumassa.” UtaDance harjoittelee joka torstai Atalapan monitoimisalisssa. Venyttelysalissa ryhmä pitää yhdestä kahteen oheistreeniä viikkoon.

löytyvää osaamista parhaalla mahdollisella tavalla.”

Kysyttäessä millaiseen musiikkiin koreografioita on suunnitteilla oli tehoduo varsin salamyhkäinen

”Sen verran voidaan paljastaa, että suomalaisiin tuoreisiin hittibiiseihin” Jäämme odottamaan mielenkiinnolla, mitä tanssiryhmän taipale tuo tullessaan tulevina vuosina.

UTA Dance:n harjoitusajat & yhteystiedot

Torstaisin 19.30-21.00 rantanen.jasmin.a@student.uta.fi kaisa.j.partanen.tyta@uta.fi

”Kaikilla on mahdollisuus suunnitella harjoituksia ja pyrimme hyödyntämään ryhmästä

Panopticon 2/2014

32


Artikkeli

Kaikkien yhteinen KIPINÄ! kirjoittanut: Niina Saarinen

Kipinä on OKA:n alaisuudessa toimiva liikuntajärjestö, joka järjestää niin suurempia liikunta-tapahtumia kuin palloiluvuoroja EDUn opiskelijoille sekä henkilökunnalle. Haastattelin Kipinän puheenjohtajaa Minna Meriläistä, joka kertoo muun muassa tarkemmin Kipinän toiminnasta sekä tulevista tempauksista.

Mitä kaikkea Kipinän toiminta sisältää?

Kipinän toimintaan kuuluu kaikki OKA:n liikuntatoiminnan järjestäminen. Järjestämme erilaisia liikunnallisia tempauksia ja turnauksia, osa tapahtumista on myös ollut suunnattu kaikille Edun opiskelijoille. Tällaisia koko Edun tapahtumia ovat olleet muun muassa pikkujoulusählyt, dodgeball- turnaus sekä muut kulttuuri- ja liikuntaviikolla olleet tapahtumat. Omien tapahtumien lisäksi olemme osallistuneet moniin turnauksiin ja palloilusarjoihin, joihin osallistuminen kuuluukin vahvasti Kipinän toimintaan. Kipinä kunnioittaa myös Hämeenlinnassa syntyneitä perinteitä, joista yksi on Härät vastaan Kilit jalkapalloottelu, jossa otetaan miehestä mittaa. Lisäksi olemme pyrkineet laajentamaan Kipinää liikuntakerhosta myös kulttuurin puolelle. Kulttuurin osa-alueella meillä on kuitenkin vielä parannettavaa, sillä Kipinän toiminta liikuntakerhona on hyvin vakiintunut. Viime kaudella Kipinä laajensi näkyvyyttään tilaamalla punavalkoiset kannatushuivit, joita onkin näkynyt Virran käytävillä. Huivit menivät käsistä hetkessä, mutta uusia ollaan tilaamassa ensi syksynä. Tämän lisäksi ha-

33 Panopticon 2/2014

luamme erottua paremmin myös pelikentillä kiertäessämme turnauksia ympäri Suomen. Siksipä Kipinä saa kohta omat punavalkeat peliasut, jotka voi nähdä ensimmäisen kerran Opiskelijoiden lentopallon SM-kisoissa.

Missä tapahtumissa on menestytty kuluneen lukuvuoden aikana?

OSM- pesäpallossa ja opettajien sählyn SMkisoissa syksyllä olimme isolla porukalla ja meininki oli mahtava! Sijoituksilla näissä kisoissa ei ollut niin väliä, mutta yhteishenki oli korkealla ja jokainen pääsi kokeilemaan taitojaan. Myös kannustajien panos oli huikea. Yliopiston futsalsarjassa Kipinä taisteli finaalissa asti ja käteen jäi hopea mitalit. Tampereen piirin harrastesarjassa joukkueemme oli oman lohkonsa suvereeni voittaja ja teekkareiden järjestämässä ACE-cupissa Kipinä dominoi pelejä jättäen teekkarit nuolemaan näppejään. Aina lähdetään pelaamaan Euroopan kentät mielessä, katsotaan mihin päädytään!

Onko joitain tapahtumia vielä tulossa, mihin Kipinä osallistuu?

Huhtikuun puolivälissä pelataan Opiskelijoiden lentopallon SM-turnaus Hervannassa, jonka rentosarjaan Kipinä osallistuu kahdella joukkueella. Kipinä järjestää itse Opiskelijoiden futsalin SM- kisat. Itse osallistumme niihin kahdella joukkueella. Futsal-kisojen järjestämisestä suuri kunnia kuuluu Kipinän hallituksen ulkopuoliselle porukalle, jotka ovat vastanneet kisojen järjestelyistä. Lisäksi olemme mukana järjestämässä Vip-pesistä Tamyn vappuvi-


OSM-lentopalloturnaus Kirjoittanut: Aleksi Salminen

Opiskelijoiden lentopallon sm-kisat pelattiin 12 13.4 Tampereella. Kisojen järjestäjänä toimi Tampereen teekkareiden lentopallokerho TTLK, järjestelyt onnistuivatkin paikalla olleiden näkökulmasta mainiosti. Kisoissa kilpailtiin kolmessa eri sarjassa: miesten ja naisten sarjoissa sekä rentosarjassa, jossa kentällä piti olla aina kaksi naispuolista pelaajaa.

ikoille yhdessä muutaman muun ainejärjestön kanssa.

Ketkä kaikki ovat tervetulleita Kipinän palloiluvuoroille?

Palloiluvuorot haettiin viimekeväänä yhdessä kaikkien Edun ainejärjestöjen kanssa ja ovat todellakin koko Edun yhteisiä. Valtaosa vuoroilla kävijöistä ovat olleet Okalaisia, mutta myös muitakin on toki käynyt vuoroilla. Olisi mukavaa, jos muutkin ainejärjestöt liittyisivät mukaan aktiivisemmin ja kehottaisinkin liikuntavastaavia informoimaan jäseniään vuoroista ja kannustamaan kaikkia lähtemään mukaan peleihin. Rohkeasti vaan mukaan, sillä vuoroilla tutustuu helposti uusiin tyyppeihin ja yhdessä pelaaminen on hauskaa!

Onko Kipinällä tulossa loppukeväällä/kesällä joitain tapahtumaa?

Aiemmin mainittujen lisäksi Vapun aikoihin on tulossa pihapelihässäkkä, jossa pelaillaan kaikkia lapsuudesta tutuja leikkejä sekä vietetään aikaa yhdessä. Kipinä ottaa ilomielin vastaan vinkkejä ja ehdotuksia siitä millaisia tapahtumia kaivataan.

Kipinän palloiluvuorot ovat tiistaisin kello 16 18.00 sekä keskiviikkoisin kello 17.30 – 19.00. Käy tykkäämässä Kipinän facebook-sivuista, Kipinä Ry!

”Pieni Kipinä sytyttää suuren tulen.”

Tampereen yliopiston luokanopettajat lähtivät rentosarjaan rehvakkaasti kahdella kivenkovalla joukkueella, jotka oli nimetty Kipinä Iskuksi ja Kipinä Passiksi. Kipinän Passi aloitti pelinsä lauantai-aamuna jo klo 9. Aamun avausottelu oli kovatasoinen ja varsin tasainen, mutta Kipinä joutui kovan taistelun päätteeksi taipumaan erin 2-0. Kipinä Passin toinen ottelu pelattiin yhdeltätoista, ja tähän peliin Passi sai jo reilummin kannustustukea ”kakkosjoukkueen” pelaajista. Liekö aamun tiukka taistelu vienyt parhaan terän muun muassa hakkuritähti Katteluksen pohjelihaksista, sillä Passi joutui toteamaan hyvin pelanneen vastustajan paremmakseen eräluvuin 2-0.

Kipinän Isku aloitti toisen ottelunsa kello 13.00 hyvin levänneenä ja odotukset pilvissä. Totuus iski vasten silmiä jo avausottelussa, jonka taitavampi vastustajajoukkue hoiti nimiinsä erin 2-0. Isku ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan lähti toiseen otteluun jahtaamaan puolivälieräpaikkaa verenmaku suussa. Jälkeenpäin voi lätkätermein sanoa latauksen menneen yli, sillä vakuuttavaa lyöntipeliä esittänyt vastustaja tyrmäsi Kipinän yritteliään joukkueen eräluvuin 2-0. Edellä mainittujen tulosten johdosta molemmat Kipinän joukkueet putosivat ulos mitalitaistosta. Lopulta päästiin pelaamaan Kipinän joukkueiden keskinäinen kamppailu yhdeksännestä sijasta, jonka hoiti lopulta nimiinsä Passin porukka muun muassa Sampon kivikovien syöttöjen, Jyrin noin kolmesta metristä pudonneiden iskujen sekä Sebun voimia verottaneen Berliinin- matkan takia.

Joukkuehenki Kipinän joukkueissa ja myös joukkueiden välillä oli loistava ja omia pelureita kannustettiin kentän laidalla tutun äänekkäästi. J. Tulasalon panosta tässä kontekstissa ei voida liikaa korostaa. Turnauksesta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen jälkimaku, vaikka urheilullinen menestys jäikin ohueksi. Pettymys mitalien menettämisestä huuhdottiin illalla Miamin kaksi yhden hinnalla - tarjouksen myötä.

Panopticon 2/2014

34


HYMY ILEN LEVYHYLLYLLÄ

STOP SHAKE HONEY GO

[KARI PEITSAMO]

Ile Långström

Tällä kertaa assosiaatiosoittimessa pyörii Kari Peitsamon kiteytys kouluopetuksen prioriteeteista. Kappale löytyy mainiolta “Jatsin syvin olemus” -levyltä. Kari aloittaa laulun tunnistettavan selittelemättömällä tavallaan: “Kaikkea ne opettajatkin viitsii siellä koulussa opettaa, kun ei tässä maailmassa kuitenkaan tarvita kuin neljää pientä sanaa – ja ne ovat:”

STOP.

Olemme luonnostamme uteliaita. Koulu ottaa mielellään kunnian tämän uteliaisuuden lopputuotteista, vaikka todellisuudessa liian usein päätyy vain näivettämään kasvattiensa ihmettelyn ja kokeilemisen nälän. Asioiden opettelemista suunnattomasti tärkeämpää on oppia pysymään uteliaana asioita kohtaan. Pysähdy, ihmettele; tieto, taito, sivistys, kaikki mitä epätoivoisesti yritämme lapsiin kouluissa tiivistää, seuraa kyllä perässä. Kysymykseen “opiskellaanko koulussa koulua vai elämää varten” opitaan yksi oikea vastaus, ja se opitaan jo varhain. Tätä sanontaa toistamalla, yhdistettynä yhteiseen harhaan siitä, että opettaja tietää parhaiten, mistä oppilaan kannattaa olla kiinnostunut, oppilas kahlaa läpi peruskoulun. Lopulta merkityksellisintä on se, kuinka hyvin oppilas on sisäistänyt roolinsa ja pysynyt siinä. Taskutietokone verkkoyhteydellä sisältää tärkeistä asioista täsmällisemmän, ajantasaisemman ja kiinnostavamman esityksen, kuin mitä paraskaan opettaja voi

35

Panopticon 2/2014

tarjota, siksi onkin turha käyttää kallisarvoista yhteistä aikaa oppikirjan tekijän valitsemia yksityiskohtia luennoiden. Kukaan ei vaivaudu muistamaan niitä kuitenkaan, kuuliaisimmat kenties kuulusteluun saakka. Rajalliselle aivokapasiteetillemme olisi tähdellisempääkin käyttöä.

SHAKE.

Toisessa säkeistössä Kari viitannee vieraiden kielen ymmärtämisen merkitykseen, mutta tulevaisuudessa teknologian myötä vieraiden kielten opiskelu on enemmän perinneharrastuksiin kuin välttämättömiin taitoihin lukeutuvaa puuhastelua. Kohtaamiemme merkkien ja niille antamiemme merkitysten ymmärtämisen taidon merkitystä teknologia ei suoraan korvaa. Alussa mainittu uteliaisuus vaatii kaverikseen tarkkaan viritetyn vastaanottomekanismin pieneen päähän tulvivalle informaatiolle, jotta asioiden tietämisellä olisi jotain merkitystä. Ihmisen käyttöliittymän asetukset sisältävät oletuksena väkevän epäilyksen kaikkea uutta kohtaan. Tämä on lähtökohtaisesti hyödyllistä, mutta sisäsyntyisyys ei tarkoita, että olisimme luonnostaan kovin eteviä epäilytaitojemme käyttäjinä. Meitä jokaista on joskus ravisteltava, jotta tulisimme huomanneeksi oman ajattelumme umpisolmut. “Tiede on runoutta todellisuudesta”, sanoi Dawkins, ja näiden runojen kautta ihmiskunta pääasiassa onkin solmujaan aukonut. Sanasta shake tulee mieleen tässä asiayhteydessä share. Tiedon jakamisesta on


S

tulossa (yksilötasolla) paljon tiedon haalimista tärkeämpää. Sosiaalinen media on paljastanut ihmisluonnon yhteiseen hyvään pyrkivää taipumusta: merkitystä ei ole niinkään sillä, mitä tiedät, vaan mitä jaat muiden tietoon. Ystäväpiiristä on tullut valtava uutistoimisto vailla keskitettyä kontrollia. Tietämisen kulttuurin edelleen verkostoituessa kontrolli vähenee entisestään, eikä vapaata, demokraattista tiedonvälitystä voi estää.

tätä ajatusta toisinaan vastustaakin. Tärkeää on myös rikkoa kuvitteellinen yhtäsuuruusmerkki kouluinstituution ja kasvatuksen välistä, nöyrtyä tunnustamaan, ettei koulukulttuurin jähmeässä talutushihnassa tapahtunut henkinen kasvu ole ainut eikä merkittävin kasvun laji. Se vain sattuu olemaan ehkä tarkimmin mitattavissa.

Uskomusjärjestelmillä on omituinen taipumus pyrkiä omimaan sosiaalisen eläimyytemme korkeimmat hengentuotteet, kuten lähimmäisenrakkauden, omaan katalogiinsa. Lähes kaikki pyrkimykset kompastuvat moraaliseen kaksinaamaisuuteen ja moraalin ulottuvuuksien rajoittamiseen. Meillä olisi varaa olla hyväntahtoisia paljon laajemmalle joukolle eliöitä, ulottuen naapurin pitkäaikaistyöttömästä aina kaukaisten autiosaarten mikroskooppisiin arkkieliöihin. Silti katselemme vierestä, kun hyvinvointiamme rakennetaan armottoman nollasummapelin säännöillä: jotakin jollekin on aina joltakin pois. Näin ei tarvitse olla. Edellisiin säkeistöihin kytkeytyneet tiedon leviäminen sekä pyrkimys kriittiseen ymmärtämiseen johdattavat kohti parempaa. Omatuntomme on alisteista ymmärryksellemme, siksi on myös vaikeaa tuomita tietämätöntä tekemistään virheistä. Parhaillaan kotimaan mielenkiintoisin lähimmäisiinsuhtautumisharjoittelu on käynnissä julkisessa keskustelussa työttömistä. Syitä miettimättä syytellään seurauksista niitä, jotka eniten kärsivät. Tulevaisuudessa ihmistyö on perin harvinaista, vaikka tätä ei kai vielä ihan tosissaan otetakaan. Mitä, jos jonain päivänä kaikki ovat työttömiä? Eikö siihen tulisi pyrkiäkin, vapauteen?

Kirjoittaja on ännännen vuoden opettajaopiskelija, joka assosioi levyhyllystään ihan mitä sattuu.

HONEY.

GO!

Opettajan perimmäinen tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, vaikka luonteemme

“Stop, shake, honey, go! Niillä pärjää ou ou ou ou jee, niillä kyllä pärjäilee.”

Panopticon 2/2014

36


Panopticon 2/2014


Panopticon22014  
Advertisement
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you