Issuu on Google+

NumeRO 4 / 2008 / 3.50 EUR / JULKAISIJA SUOMEN PAKOLAISAPU RY


07 Kolumni Olli Löytty

08

Gallup? ”Kuinka suhtaudut muukalaisvihamielisyyteen...”

19 Pakolaisten tukemisen hyödyllisyydestä Thomas Wallgren. Suomen Pakolaisavun hallituksen puheenjohtaja

24 SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 4 / 2008 03 Pääkirjoitus

14 Aikuislukutaitokoulutusta Liberiassa

04 Kuntapaikka neljän kuukauden jälkeen

18 Liberia: Ekovessoista apua

05 Hakaristiliput hämmentävät

19 Suomalainen kurdi Shirin Namiq Irakissa

06 Chile harjoittelee pakolaisten vastaanottoa

21 Vertaistoiminnan uudet tuulet

07 Kolumni: Olli Löytty

22 Rinnakkaiseloa rajaseudulla

08 Kuokka kuoro ja koulutus

24 Innovaatioita ja innostusta

10 Francinen kauneussalongissa

26 Asumisen haasteet ovat muuttuneet

13 Paremmat lahjat pakolaisleirin arjessa

27 Paikallisuutisia

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 14 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen Pakolaisapu ry | VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Ludviginkatu 3-5 B 42, 00130 Helsinki I puh 09 - 6962 640 marcus.floman@pakolaisapu.fi I TILAUKSET toimisto@pakolaisapu.fi I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum KANNEN KUVA Jenni Hamara I PAKOLAINEN 01/2009 ilmestyy maaliskuussa 2008 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875

S 02 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Finanssikriisin ja mahdollisen laman kynnyksellä joudumme jälleen solidaarisuuden perimmäisten kysymysten äärelle. Miksi auttaisimme pakolaisia? Me tiedämme perustavimman vastauksen. Me autamme pakolaisia koska he ovat hädässä ja hädässä olevia ihmisiä tulee auttaa. Tämä yksinkertainen moraalinen totuus on pakolaisavun kulmakivi. 1900-luvun suurimpiin saavutuksiin kansainvälisen oikeuden puolella kuuluu vuonna 1951 solmittu Yhdistyneiden kansakuntien pakolaissopimus. Sopimus velvoittaa kaikkia sopimusosapuolina toimivia maita tarjoamaan maahansa saapuville pakolaisille turvapaikan. Meillä on siten moraalisten velvoitteiden lisäksi oikeudellisia velvoitteita pakolaisia kohtaan. Tämä on toinen syy pakolaisten auttamiselle. Mutta ei siinä kaikki. Viennistä riippuvaisena maana Suomi ei voi menestyä globaalin etelän kasvavilla markkinoilla, ellei meitä tunneta avoimena, reiluna, myönteisen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan maana. Vastaavasti pienen maan poliittinen etu, viime kädessä myös maan itsenäisyys, perustuu aina suurelta osin maan nauttimaan arvostukseen. Suomen kansainvälisen arvovallan peruskivi on osaamisen ja tekojen ansiosta hankittu maineemme yhteistyökykyisenä, maailmanlaajuista yhteisvastuuta kantavana maana. Suomen kulttuurinkin menestys on myönteisen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan varassa, sillä erilaisten kulttuurien kohtaaminen on oppimisen, luovuuden ja elämän ilon voimakkaimpia lähteitä. Pakolaisten auttaminen on siis oikein mutta samalla myös hyödyllistä, talouden, politiikan ja kulttuurin kannalta. Lukija arvaa tietenkin jo taka-ajatukseni. Jos

eettiset, oikeudelliset, taloudelliset, poliittiset ja kulttuurin liittyvät syyt kaikki puhuvat reilun, anteliaan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan puolesta miksi Suomi ottaa vuodessa vain 750 kiintiöpakolaista ja miksi Suomen tuki YK:n pakolaisjärjestöille (UNHCR ja UNRWA) on noin 20 miljoonaa euroa vuodessa eikä esimerkiksi 100 miljoonaa euroa? Vastaus on ilmeinen. Kun alamme puhua hyödystä asiat ja arviot muuttuvat monimutkaisiksi ja kiistellyiksi. Taloudellista, poliittista ja kulttuurista menestystä voi yrittää hakea muulla tavoin kuin avoimuuden ja yhteisvastuun pohjalta. On toki myös selvää, että pakolaisuutta tulee aina yrittää ennaltaehkäistä ja että pakolaisia pitää yrittää auttaa lähellä kotimaitaan. Juuri tähän perustuu suuri osa Suomen Pakolaisavun toiminnasta. Kaikkia ei kuitenkaan voida omissa maissaan tai lähialueillaan auttaa. Talouden kehityksestä ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen johdosta on syytä epäillä, että alkaneesta vuosisadasta tulee ennennäkemättömien muuttoliikkeiden vuosisata. Rajojen sulkeminen tulee olemaan entistä vaikeampaa ja tuskallisempaa. Parhaiten tulevatkin pärjäämään ne maat ja alueet, jotka onnistuvat avautumisessaan. Tälle kannalle löytyy paljon erinomaisia perusteita. Silti avoimuuden hyödyllisyys meille on aina epävarma asia. Varmuudella tiedämme sen sijaan, että ihmisen osa on arvottaa onnistumisensa elämässä eettisten perusarvojen valossa. Siksi ihminen ja yhteiskunta, jotka antavat hyödyn tavoittelun liiaksi ohjata toimintaansa, eivät toteuta parhaita mahdollisuuksiaan. Tämä yksinkertainen totuus on hyvä muistaa myös keskustelussa pakolaispolitiikkamme vaihtoehdoista.

S 03 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Kuntapaikka neljän kuukauden odottelun jälkeen Edellisessä Pakolaisessa (3/2008) kerrottiin Akramin perheestä, jonka jäsenet olivat tulleet kiintiöpakolaisina Suomeen. Mohammed Akram perheineen saapui Suomeen jo heinäkuun lopulla, mutta kuntapaikkojen ja varsinkin kuntien asuntojen niukkuuden takia perhe majoitettiin Karhulan vastaanottokeskukseen Kotkaan. Normaalitilanteissa kiintiöpakolaisille on valmiiksi katsottuna jo uusi kotipaikkakunta ja asunto, kun he saapuvat uuteen kotimaahansa. Vietettyään yhteensä yli 15 viikkoa Karhulassa Akramin perhe sai lopulta myöntävän vastauksen Anjalakoskelta. “Anjalankoskella meillä on nyt oma asunto. Siinä on kaksi makuuhuonetta ja olohuone ja se sijaitsee suhteellisen lähellä supermarkettia ja kirjastoa” Mohammed Akram sanoo puhelimitse. Akram kertoo vastaanottokeskuksessa vietetyn ajan väsyttäneen koko perheen. ”Totta kai odottaminen on erittäin hermostuttavaa. Varsinkin ottaen huomioon sen, että meille oli luvattu, että kuntapaikka ja asunto olisi hoidettu jo ennen kun nousimme Suomen koneeseeen heinäkuussa”, Akram kuvailee. Anjalankoskella Mahnaz ja Mohammed Akram ovat ilmoittautuneet suomen kielen kurssille, joka alkaa tammikuussa 2009. Heidän tyttärensä on jo aloittanut uuden kotipaikkakunnan päiväkodissa. “Haluan todella opiskella, tehdä töitä ja tienata rahaa täällä – sosiaaliavustuksella ei pitkälle pötki. Olen aktiivinen ihminen enkä jatkossa halua enää odottaa”, Mohammed Akram sanoo.

Poliittisen tahdon puute Akramin perheenjäsenten ja muiden vastaavassa tilanteessa olevien pakolaisten tapaukset osoittavat miten valtion harjoittama pakolaispolitiikka ja kuntien pakolaisten vastaanottopolitiikka eivät ole sopusoinnussa. Pakolaiset kärsivät kun valtion vastaanottamille pakolaisille ei löydy

S 04 / PAKOLAINEN 4 / 2008

teksti

kuva

Hakaristiliput hämmentävät

l

Hakaristiliput talojen parvekkeilla ovat herättäneet keskustelua syksyn aikana Helsingissä. Lippuja on ollut esillä niin Pikku Huopalahdessa kuin Vuosaaressakin. Ohikulkija kävi poistamassa Pikku Huopalahdessa parvekkeella olleen lipun, tiettävästi Vuosaaressa oleva lippu on edelleen paikallaan. Internetin keskustelupalstoilla on otettu kantaa niin natsisymboleiden esittämistä vastaan, kuin vedottu sananvapauteen. Helsingin Sanomat uutisoi 3.10.2008 että vuokra-asuntoyhtiö Sato on Pikku Huopalahden kiinteistössään esiintyneen hakaristilipun johdosta kieltänyt kaiteen yli näkyvien tunnusten ripustamisen vuokratalojensa parvekkeille. Saton markkinointi- ja

Marcus Floman

kuntapaikkoja ja asuntoja. Syksyn 2008 aikana Suomeen on avattu useita vastaanottokeskuksia pakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Kuten tässä lehdessä todetaan, esimerkiksi Joutsenon vastaanottokeskuksessa on lisätty vuodepaikkoja usealla sadalla. Kun Suomi on jo sitoutunut noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia pakolaisten vastaanottamisesta, on epäjohdonmukaista ja kurjaa, että kunnilla ei ole riittäviä resursseja sekä tarpeeksi poliittista tahtoa vastaanottaa pakolaisia. Kunnille pakolaisten vastaanotosta koituvista kustannuksista maksetaan eri tyyppisiä korvauksia. Esimerkiksi toimeentulotuen maksamisesta,

viestintäjohtaja Monica Aron mukaan Sato ei ole kiristänyt ohjeistustaan kuluneen syksyn hakaristilippu -tapauksen johdosta. Hän korostaa, että Sato kunnioittaa ilmaisuvapautta, eikä voi erikseen kieltää symbolien käyttöä, ellei siitä aiheudu järjestyssäännön mukaista häiriötä. Saton asunto-omaisuusyksikön johtaja Juha-Pekka Järvenpää sanoo, että Sato ei hyväksy parvekkeillaan häiritseviä tekijöitä. Järvenpään mielestä tämänkaltaisissa tilanteissa rajanveto on vaikeaa, mutta selkeästi provokatiivisia, häiriötä aiheuttavia symboleja ei hyväksytä. Koordinaattori Terhi Joensuu Pakolaisavusta pitää tilannetta hankalana. Hän on organisoinut KOTILO – hanketta, jonka yhtenä osana on naapuruussovittelu. Hankkeen yhtenä tavoitteena on tukea maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten yhteistä

teksti

op härmä

arkea siten, että ristiriitatilanteita voidaan ehkäistä ennalta tai puuttua niihin varhaisessa vaiheessa. Joensuu tähdentää, että naapuruussovittelu vaatii puheyhteyden, jota kyseisessä tapauksessa ei ole. - Tällainen lippu on viestinä ja symbolina erittäin raju. Historiassa tämä on ollut julma ajanjakso. Pitäisi miettiä, minkälaisin keinoin tähän voisi puuttua. Olisiko tämä kenties asukastoimikunnan asia. Vuosaaren lipusta on tehty tutkintapyyntö poliisille, mutta se jää toimenpiteettä, kertoo lähipoliisiryhmään kuuluva ylikonstaapeli Pentti Tarvonen Helsingin poliisista. - Ikävä tapaus, tällainen toiminta tuottaa pahaa mieltä, mutta koska viisaammat ovat pohtineet, että teko ei täytä kansankiihotuksen tunnusmerkkejä, poliisi ei voi asialle sen enempää, Tarvonen toteaa.

sosiaali- ja terveyskulujen sekä tulkki – ja erityissairaanhoidon kuluista valtio maksaa kunnile toteutuneiden kustannuksien perusteella. Tämän lisäksi kuntien kuuluu hoitaa varsinainen pakolaisten kotouttaminen ja tästä valtio maksaa kunnille niin sanottuja laskennallisia korvauksia. Näiden korvauksien tasoa ei ole korotettu sitten vuoden 1990 alun. Vanhasen hallituksen hyväksymässä budjetissa vuodelle 2009 ei edelleen ole osoitettu lisää rahaa kunnille maksettaviin laskennallisiin kuntakorvauksiin. Seuraavan kerran korvauksien tasosta saatetaan keskustella eduskunnassa vuoden 2009 maaliskuussa, kun on lisäbudjetin sorvaamisen aika.

_ Haluan todella opiskella, tehdä töitä ja tienata rahaa täällä – sosiaaliavustuksella ei pitkälle pötki_ S 05 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Lähettäjästä vastaanottajaksi Olli Löytty

kielteisesti maahanmuuttoon… kirjoittaja on tänä vuonna julkaissut teoksen Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta

o

teksti

Mirjami Rustanius

C h i l e n sotilasva lla nka appauksen 1973 jälkeen maasta pakeni arvioiden mukaan noin 200 000 chileläistä, heistä monet naapurimaihin. Usean matka jatkui Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Myös Suomi vastaanotti 182 chileläistä pakolaista, Ruotsi vastaavasti noin 30 000. Suu rel l a osa l l a Ch i len sotilasjunttaa paenneella on ollut 1980-luvulta lähtien mahdollisuus palata kotimaahansa. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Chile on ottanut vastaan pakolaisia myös muista maista. Chilessä on tällä hetkellä noin 1500 pakolaista yli 20 maasta. Kolumbialaiset pakolaiset muodostavat suurimman ryhmän, mutta heitä on tullut myös muun muassa Afganistanista ja Irakista. Huhti- toukokuussa 2008 maahan saapui 117 palestiinalaisen ryhmä Syyrian pakolaisleireiltä. ”Täällä ennestään oleva palestiinalaisyhteisö on ottanut uudet tulokkaat hyvin vastaan. Myös tiedotusvälineissä kerrottiin uusista tulokkaista. Pakolaisia tuetaan alussa muun muassa asumisessa ja he saavat espanjan tunteja. Kokeilemme myös mikroluottojen myöntämistä pakolaisille”, kertoo Daniel Tawrycky Chilen UNHCR:n toimistosta (ACNUR).

S 06 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Viimeisen kolmen vuoden aikana t u r v apa i k a n h a k ijoiden m ä ä r ä Chilessä on kaksinkertaistunut. Tawrycky toteaa, että turvapaikanhakijat ovat Chilessä erittäin haavoittuva ryhmä. Heillä ei ole mitään yhteiskunnan suomaa turvaa. ”Suurin osa turvapaikanhakijoista on kolumbialaisia, joitain on ollut Haitista. Tällä hetkellä tarkkailemme myös Bolivian tilannetta, tuleeko sieltä mahdollisia turvapaikanhakijoita. ” U N HC R on a r v ioi nut , et t ä kolumbialaisten turvapaikanhakijoiden määrä saattaa lähivuosina kasvaa jopa puolella. Kolumbiassa elää arvioiden mukaan maan sisäisinä pakolaisina tällä hetkellä

lähes kolme miljoonaa ihmistä. ” Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä tehtävistämme on lisätä hallituksen tietoisuutta pakolaiskysymyksistä. Chile on ainoa maa Etelä-Amerikassa jossa ei ole pakolaislakia, tai erillistä pakolaisia koskevaa osiota maahanmuuttajalaissa. Toisaalta monet poliitikot ovat oman taustansa vuoksi kiinnostuneita pakolaiskysymyksistä”, kertoo Tawrycky. Muun muassa maan presidentti Michelle Bachelet on ollut maanpaossa. ”Voi olla, että Chilen oma pakolaishistoria vaikuttaa myönteisesti siihen, kuinka uusia tulokkaita otetaan vastaan.”

Voi olla, että Chilen oma pakolaishistoria vaikuttaa myönteisesti siihen kuinka uusia tulokkaita otetaan vastaan.

...ja suhtaudun siihen myönteisesti. Suurinta osaa maahanmuuttoa koskevista tuntemuksistani en osaisi kuitenkaan luokitella yksiselitteisesti sen enempää negatiivisiksi kuin positiivisiksikaan. Nelosen uutiset teettivät juuri kunnallisvaalien alla mielipidekyselyn, jonka mukaan puolet suomalaisista suhtautuu kielteisesti maahanmuuton lisääntymiseen. Netistä löytyi lisätietoa kyselystä: Vastaajille oli kerrottu johdannoksi, että tällä hetkellä joka kymmenes helsinkiläinen on maahanmuuttaja ja että 15 vuoden kuluttua Helsingin asukkaista maahanmuuttajia on arvioiden mukaan joka neljäs. Tämän jälkeen kysyttiin, suhtautuuko vastaaja ”yhä lisääntyvään” maahanmuuttoon myönteisesti, melko myönteisesti, ei osaa sanoa, melko kielteisesti vai kielteisesti. Nähtävästi vastausvaihtoehtona ei ollut: ”Joku muu suhtautumistapa, mikä?” Jos minulta olisi kysytty, olisin ympyröinyt kaikki vaihtoehdot ja yrittänyt vielä lisätä, että suhtaudun lisääntyvään maahanmuuttoon pahinta peläten ja parasta toivoen, mutta suurimman osan ajasta en ”suhtaudu” siihen yhtään millään tavalla. Lisäksi olisin tivannut mielipidetiedustelun tekijöiltä, että millaisen maahanmuuton lisääntymiseen vastaajan pitäisi eläytyä punnitessaan suhtautumisensa plus- tai miinusmerkkisyyttä. Saanko ajatella tulijoiksi keitä tahansa ihmisiä? Turvaudunko

kuvitelmissani monikulttuurisuutta i hastelevien rom a ntisoituihin näkemyksiin vai muukalaisvihamielisiin kauhukuviin? Puhutaanko nyt huolella hallinnoidusta siirtolaisuudesta, kansainvälisten sopimusten säätelemästä pakolaisuudesta vai hyökyaallon lailla rajat ylittävästä hunnien laumasta? Tutkimuksia suomalaisten asenteista maahanmuuttajia kohtaan on tehty useita. Niistä piirtyy aina näkyviin kuva reviiriään puolustavasta kansasta. Jos niin sanotun kantaväestön edustajalta kysytään, haluaisiko hän naapurikseen

mättä tyrannimainen. Joskus tekee mieli kysyä, millaiselta asenneilmasto näyttäisi, jos gallupien ja asennetutkimusten kysymykset olisi asetettu toisin ja jos vastausvaihtoehtoja olisi tarjolla useampia. Keskustelua varmaan edistäisi, jos ei tarvitsisi valita kahden toisensa poissulkevan vaihtoehdon välillä. Mutta kun kysymyksen pariin johdatellaan tilastollisilla arvioilla muutoksen hämmästyttävästä nopeudesta – hetkonen, ettäkö joka neljäs on maahanmuuttaja! – niin kyllä siinä kuka tahansa pelästyy. Kuntavaalien alla olisi voinut

”Suurimman osan ajasta en ”suhtaudu” maahanmuuttoon yhtään millään tavalla.” mieluummin etnisen suomalaisen insinöörin kuin etnisen irakilaisen putkiasentajan, on helppoa ennustaa, että valinta kohdistuu tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon. Kysymys on kuitenkin sikäli harhaanjohtava, että ani harvalla on mahdollisuus valita naapurinsa. Ja niin pitää tietysti ollakin, sillä jos ihmiset saisivat vapaasti valita naapurinsa, aika moni joutuisi muuttamaan erämaahan kauas ihmisten ilmoilta. Mielipidekyselyt asettavat vastaajan eräänlaiseen itsevaltiaan asemaan. Taustalle rakentuu ajattelumalli, joka muuttaa kysymyksen muotoon: ”Jos sinä saisit päättää, niin...” Kun kysymys saa tällaisen sävyn, vastaus on väistä-

tehdä sellaisenkin gallupin, jossa olisi kysytty tähän tapaan: ”Suhtaudutko lisääntyvään muukalaisvihamielisyyteen myönteisesti, melko myönteisesti, ei osaa sanoa, melko kielteisesti vai kielteisesti?” Taustaksi olisi voinut tarjota arvion siitä, kuinka moni helsinkiläisistä on 15 vuoden kuluttua muukalaisvihamielinen. Asenteet muukalaisvihamielisyyttä kohtaan saattaisivat olla parempi indikaattori kuvaamaan suomalaisten syvimpiä tuntemuksia kuin asenteet maahanmuuttoa kohtaan. Sen sijaan, että ne kertoisivat, kenen kanssa ihmiset haluaisivat elää, ne paljastaisivat, millaisessa maassa he haluavat elää.

S 07 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Yhdeksän nuorta tyttöä kulkee kuokat olalla savista polkua pitkin kohti mäen notkelmaa. He hyppäävät kapean puron yli ja nousevat yli pään ulottuvan heinikon uumenissa luikertelevaa polkua, kunnes saapuvat aukealle kukkivan puun juureen. Tässä on vastaraivattu väkivallan vastaisen kerhon maatilkku, josta kasvaa maissin, kassavan ja pavun hentoja taimia. Teini-ikäiset tytöt ovat tulleet Ugandaan Kyangwalin pakolaisasutusalueelle Kongosta. Lisäksi heitä yhdistää se, että monet heistä on raiskattu ja he ovat joutuneet keskeyttämään koulunkäynnin. ”Ennen tätä kerhoa me istuimme kot ona , ku n muut i kä isem me olivat koulussa. Elimme pako laisasutusa lueella eristyksissä ja olimme yksinäisiä. Meillä oli tunne, ettemme ole taustamme

vuoksi minkään arvoisia, eikä meillä ollut sananvaltaa yhteisössä. Ajattelimme, ettei meillä ole tulevaisuutta. Ennen kerhon perustamista emme tunteneet edes toisiamme”, ryhmän puheenjohtaja Concolatrice Mahoro kertoo.

Pakolaisesta naisjohtajaksi Kerho sai alkunsa kahden nuoren miehen keskustelusta. Joseph ja Celestine olivat huomanneet, ettei Kyangwalin nuorilla tytöillä ollut kaikki kunnossa. He ehdottivat Mahorolle voimien yhdistämistä. Miehet tiedottivat ideasta kirkoissa ja saivat kokoon neljä tyttöä. ”Nyt kerhossamme on yli 20 jäsentä”, Mahoro esittelee jäsenlistaa. ”Yhdessä sa amme paremmin äänemme kuuluviin. Nyt myös tiedämme, että voimme olla yhtei-

sölle tärkeitä. Tiedämme, mitä haluamme, emmekä anna miesten päättää puolestamme.” Aivan tyhjästä ei tyttöjen tarvinnut kuitenkaan aloittaa. Joseph antoi heidän käyttöönsä maapalstan ja monet ovat käyneet Suomen Pakolaisavun järjestämän nuorisojohtaja-koulutuksen. ”Koulutuksessa käsittelimme hyvän johtajan ominaisuuksia, viestintää, töiden delegoimista ja sitä, miten elää rauhassa itsensä ja muiden kanssa. Harjoittelimme myös päätöksentekoa, kokousten pitoa ja varainhankintaa”, Mahoro listaa.

Itseluottamus versoo maasta ja koulutuksesta Tyttöjen uudenlainen itsenäisyys nousee kolmesta pilarista. Maata viljelemällä he saavat omaa rahaa,

Kuokka

Teksti ja kuvat

1 Uusia koulukatoksia on rakennettu ja vanhoja korjattu 2 Naispakolaisia on osallistunut tietokonekoulutukseen 3 Englanninkielen ja aikuislukutaitoryhmiin osallistuneet suorittivat loppukokeet 4 Ryhmien vetäjille jaettiin opetusmateriaalia ja he saivat polkupyörät käyttöönsä 5 Mediakoulutukseen osallistujia tuettu Kyangwali Star-lehden ja radio-ohjelmien teossa 6 Pakolaisavun Ugandan työntekijät ovat osallistuneet seksuaalisen hyväksikäytön estämistä käsittelevään koulutukseen 7 Nuorisojohtajakoulutuksen jatko-osa toteutettu 8 Lukutaito- ja englanninkielen ryhmissä on juhlittu valmistujaisia ja uusia opiskelijoita on rekisteröity

Jenni Hamara

väkivallan vastaisen kerhon tytöt ansaitsevat rahaa kasvattamalla papuja maatilkullaan.

01 S 08 / PAKOLAINEN 4 / 2008

suudessa hankkimaan ryhmälleen yhtenäiset univormut, omat kuokat ja kumisaappaat. Lukutaidottomia tyttöjä kannustetaan myös osallistumaan Pakolaisavun lukutaitokursseille. ”Aiomme laajentaa toimintaamme kilien ja kanojen kasvattamiseen. H a avei lem me myös ompeluko neesta, vaikka ensin pitäisi oppia käyttämään sitä”, Mahoro kertoo ja koko tyttölauma purskahtaa nauruun. Yhtäkkiä Amsterdam-T-paitaan pukeutunut Beatrice Furaha aloittaa laulun ja pian iloinen kuoro vastaa. Vuorotellen tytöt käyvät keskellä laulavaa rinkiä esittäm ä s s ä t a n s si s o olon. Jo st a k i n ilmaantuu paikalle nuori mies ja alkaa rummuttaa kepillä tyhjää vesikanisteria. Entisten yksinäisten ja hiljaisten tyttöjen ääni raikaa nyt naapurikylään asti.

Syksyn kuulumisia Ugandasta Kyangwalin ja Kyaka II:n pakolaisasutusalueilta

kuoro ja koulutus pitävät tytöt pinnalla Suomen Pakolaisavun nuorisojohtaja-koulutus tukee nuorten itsenäistymistä Ugandassa

jonka avulla he laajentavat ryhmänsä toimintaa. Yhteen kokoontumalla tytöt pääsevät puhumaan m e n n e i s y y d e n t a p a ht u m i s t a , eivätkä ne enää määritä koko tulevaisuutta. Yhdessä on myös helpompi järjestää koulutuksia ja jo yksikin koulutuksen käynyt voi jakaa tietonsa koko ryhmälle. ”Meitä on tässä monta, mutta kun yksi nainen raiskataan Kongossa, hän tuntee olevansa kuollut. Toivon, että pääsen levittämään tällaisia kerhoja kotimaahani ja auttamaan siellä eristyksissä eläviä naisia. Me aloitamme Kyangwalia muuttamalla, mutta tällä mallilla voisi muuttaa vaikka koko maailman!” johtaja innostuu. Ensimmäistä satoa ja sen mukanaan tuomia voittoja odotellessa nuor et pä r jä äv ät l a i n a a m a l l a vanhemmiltaan kuokkia. Tytöt toivovat pystyvänsä lähitulevai-

3

Chantale Jizele ja Mahoro Dorcus säilyttävät papujaan pussissa

2

02

Chantale Jizele

03

4

04 S 09 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Teksti

kuvat

Jenni Hamara oik / FRANCINE MUHIMPUNDU KAUNEUSSALONGISSAAN KYANGWALIN PAKOLAISASUTUSALUEELLA.

Francinen kauneussalongissa Turhamaisuus kukkii myös pakolaisleirillä Ugandassa Kyangwalin pakolasiasutusalueen keskustassa on päivä vilkkaimmillaan. Kilit kirmaavat emonsa perässä keskellä pääkatua, miehet korjaavat rikkoontunutta pyörän kumia ja nuori mies kuumentaa grillillä maissia myytäväksi. Pääkatua reunustavat molemmin puolin pienet puodit, joista voi ostaa vaikkapa saippuaa, vettä tai suolaa. Erään savesta rakennetun talon takana hyrrää generaattori, josta saadaan sähköä. Pääsymaksua vastaan asiakkaat pääsevät sisään katsomaan televisiota. Keskuskadun varrella sijaitsee myös Fra nci ne Muhimpundun kauneusalonki. Se on siisti pieni soppi, jonka takaseinän peittää suuri hylly. Ylimmällä rivillä nököttää sievässä rivissä kymmeniä erivärisiä kynsilakkapurkkeja. Hyllystä löytyy myös hiuslenk-

S 10 / PAKOLAINEN 4 / 2008

kejä, lettien päihin kiinnitettäviä värikkäitä muovirinkuloita ja mitä erilaisimpia hiusten muotoiluun käytettäviä eliksiirejä. Suurin hitti pakolaisasutusalueella ovat kuitenkin hiuslisäkkeet. ”Opin laittamaan ihmisten hiuksia tarkkailemalla ystävääni hänen hiussalongissaan Hoimassa”, kertoo Francine. ”Lähdin aina viikonloppuisin Kyangwalista lähikaupunkiin ja autoin häntä ilmaiseksi kunnes olin oppinut tarpeeksi. Aloitin yritykseni myymällä hiusten suorennusgeeliä. Kun varoja kertyy, lähden aina Hoimaan tai Kampalaan eräälle tietylle torille ostamaan uusia tuotteita.” Francinen omaan luonnostaan lyhyeen tukkaan on letitetty vaaleahkot korkkiruuvikiharat. Hänellä kuluu joka päivä paljon aikaa niiden ylläpitoon: ne täytyy pestä,

kammata ja erotella toisistaan. Niihin levitetään geeliä, joka tekee niistä kostean näköiset. ”Olen itse paras mainos salongilleni, joten minun on pidettävä itseni huoliteltuna”, hän selittää.

sia tai sivelee kynnen pintaan erityistä kimallelakkaa. Francinelta eivät työt lopu, sillä pakolaisasutusalueen naisten kynnet ovat kovassa kulutuksessa päivittäisessä maan kuokkimisessa.

Kynnet kirkkokuntoon

Vaihtoehto kuokkimiselle

Kyangwalin kauneusalongeissa ei kuitenkaan turhanpäiten hienostella. Viereisestä kilpailevasta salongista saapuu papiljottipäinen nainen vierailulle leikittämään vauvaansa. Toinen nainen kurkistaa ovesta sisään pää puoleenväliin asti letitettynä toinen puoli iloisesti kohti taivasta sojottaen. Erityisiin juhlatilaisuuksiin ja sunnuntain kirkkoa varten naiset haluavat kuitenkin kynnet viimeisen päälle hienoiksi. Francine piirtää niihin silloin pikkutarkasti asiakkaan maun mukaisia kukka-

Suurin osa pakolaisasutusalueen ihmisistä elää maata viljelemällä, mutta Francinen täytyi keksiä muita elannon lähteitä, koska hän ei ollut eläessään koskenut kuok k a a n en nen pa kol a iseksi joutumista. Hän kasvoi Ruandassa eläessään yläluokkaisessa perheessä lääkäri-isänsä suuressa talossa, jossa oli kodinhoitajia. Tytön ollessa kymmenvuotias a l koi Rua nd a n k a nsa n mu rha. Vaikka Francine on taustaltaan hutu, hänen koko perheensä äitiä lukuun ottamatta tapettiin hei-

dän omassa kodissaan. Francine itse sattui olemaan talon takana ja pääsi hyppäämään aidan yli pakoon. Nyt hän asuu pahoinpitelyssä vammautuneen äitinsä kanssa pienessä huoneessa savesta tehdyssä talossa pakolaisasutusalueella Ugandassa. Francine ei kuitenkaan ole vastoinkäymisistä lannistunut. ”Nautin yrittämisestä, koska olen oman itseni herra. Olisin saanut jäädä ystäväni salonkiin töihin, mutta halusin perustaa oman. Suunnittelen tarkkaan kaiken ja lasken tulot ja menot.” Nuoren naisen unelmana on laajentaa asiakaskuntaa myös miehiin. ”Oikea puoli salongistani toimisi parturina ja vasen olisi varattu naisille hiusten ja kynsien laittoon”, Francine kuvailee. Kun rahaa on kertynyt tar-

S 11 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Teksti

kuvat

Jenni Hamara

Paremmat lahjat näkyvät pakolaisleirin arjessa Uusi alku voi joskus olla hiiren klikkauksesta kiinni

lue lisää pakolaisavun työstä ugandassa: www.pakolaisapu.fi/uganda

peeksi, hän aikoo maalata seinät kirkkaan värisiksi. Pääoman kertymistä rajoittaa kuitenkin se, että pakolaiset eivät ole järin maksukykyistä joukkoa. Esimerkiksi va r pa a n ky nsien m a a l au kse st a Francine veloittaa 1000 Ugandan shillinkiä, eli noin 50 senttiä. Hän a nsaitsee kauneussa longilla a n kuitenkin huomattavasti paremmin kuin siivoustyöllä, jota hän myös tekee. Lähes kolmekymppinen sinkku yksityisyrittäjä ei taida olla aivan

S 12 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Kya ngwalin keskivertonainen. Miehestä ja lapsista Francine ei kuitenkaan nyt haaveile. ”En halua muuttaa miehen luo ja jättää äitiäni tänne kärsimään. Sitä paitsi en halua synnyttää lapsia näihin olosuhteisiin. Olen kuitenkin varma, että jumala auttaa minut pois täältä ja pääsen vielä joskus jatkamaan yliopisto-opintojani ulkomaille.”

Sammy Menyosta piti tulla opettaja. Kongon Ruchurussa asuvalla nuorukaisella oli takanaan hyvin menneet kouluvuodet ja suunnitelmissa yliopisto-opinnot. Sitten alkoi sota. ”Emme olleet köyhiä. Meillä oli hyvin menestyvä kalakauppa, kunnes kapinalliset eräänä yönä tulivat kotiimme ja tappoivat enoni. Pakenimme vaimoni ja kolmen lapseni kanssa metsään ja piilottelimme siellä”, nyt 38-vuotias mies kertoo Kyaka II:n pakolaisasutusalueella Ugandassa. Sammyn unelma toteutui hieman erilaisena kuin piti. Hänestä tuli yksi Suomen Pakolaisavun kouluttamista lukutaidon opettajista, jotka kiertävät kolmena päivänä viikossa opettamassa muita alueen pakolaisia lukemaan. Se on seurausta siitä, että joku on käynyt Pakolaisavun Parempi lahja -nettisivuilla ja klikannut ostoskoriinsa opettajan. /// Pyörällä pääsee pitkälle Sammy asuu kuitenkin kaukana opetuskatoksesta, joten töihin päästäkseen hän tarvitsee polku-

pyörän. Pakolaisleirillä pyörän hankkiminen ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta. Sammy ei Kongosta paetessaan ehtinyt ottaa juuri mitään mukaansa. Kun hän saapui Kyakaan, hänelle osoitettu maapalsta kasvoi metsää. Sammy raivasi metsän, rakensi talon ja kuokki perheelleen pellon. Kyakan maaperä ei kuitenkaan ole ravinteikasta, joten sato riittää hädin tuskin ravitsemaan perheen. Lähes ainoa rahanlähde on pieni korvaus opetustyöstä. Sammy pääsee kuitenkin opettamaan ryhmäänsä, koska joku toinen Pakolaisavun työn tukija on klikannut Parempi lahja-nettikaupasta ostoskoriinsa polkupyörän ja mies kulkee nyt sillä pitkin kiemurtelevia hiekkapolkuja oppilaidensa luo. /// Talkoohengellä uuteen alkuun Vaikka Kyakan maaperä on köyhää, se kumpuilee vihreänä silmän kantamattomiin. Ugandassa nimittäin sataa usein ja yllättäen. Se on hyväksi luonnolle, mutta lukutaidon opiskelu puun alla ei Sammyn 38 aikuisopiskelijan ryhmältä on-

nistu. Niinpä he päättivät rakentaa sateelta ja auringonpaahteelta suojaavan katoksen. Ongelmana oli vain se, että myös Sammyn oppilaat olivat paenneet Kongosta tyhjin käsin, eikä nauloja ja pressuja ollut helposti saatavilla keskelle metsää nousseella pakolaisasutusalueella. Onneksi joku oli käynyt ostoksilla Pakolaisavun nettikaupassa ja klikannut ostoskoriinsa suojakatoksen! Sammyn oppilaat saivat rakennusmateriaalit ja aloittivat opintiensä rakennustalkoilla. Lukutaidon opettamisessa ja opiskelussa ei kuitenkaan ole kyse vain puitteista. ”Haluan auttaa yhteisöäni selviämään ja luoda toivoa. Pakolaisleirillä ei ole juuri muuta tekemistä kuin maan kuokkiminen, joten opiskelu merkitsee todella paljon ihmisille”, Sammy kertoo. Sammy, Sammyn oppilaat ja Suomen Pakolaisapu kiittävät suomalaisia lahjoittajia ja toivottavat kaikille hyvää joulumieltä. Lisää tarpeellisia joululahjoja löydät osoitteesta www.parempilahja.fi.

S 13 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Marcus Floman

liberia - kuvat

Joe Yee. FRC Liberia

Lukeminen ja kirjoittaminen -- selviytymisen peruspilareita Liberiassa "ennen olin ujo enkä uskaltanut puhua paljoa muiden kyläläisten kanssa. Nyt kun osaan lukea ja kirjoittaa uskallan myös tuoda itseäni esille kylällä”, sanoo Usuman Elfroeman Benduin kylässä Liberian Cape Mountin maakunnassa. Olen juuri saapunut Benduin kylään. Maantie Monroviasta pohjoiseen on Liberian sisällissodan jälkeen kunnostettu suhteellisen hyvään kuntoon. Siellä täällä tiessä on reikiä – mutta se ei ole mitään verrattuna metsiin ja kyliin menevien sivuteiden tilanteeseen. Täällä sadekauden vesimääärät ovat murjonneet jo entuudestaan huonokuntoisen hiekkatien lähes ajokelvottomaan kuntoon. Teitä reunustaa tiivis seinämä puita ja pusikkoja. Sen takia yllätys on sitäkin suurempi kuin vierailijalle käy ilmi että Benduin kylä sijaitsee Liberian suurimpinn järviin lukeutuviin Piso-järven rannalla.

S 14 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Perillä Benduin kylässä tapaan myös viiden lapsen äidin Teteh Tawehin. Hän on viime vuonna aloittanut opinnot Pakolaisavun tukemassa aikuslukutaitohjelmassa. ”Olen oppinut lukemaan ja kirjoittamaan nyt sen verran, että me voimme kotona lasten kanssa yhdessä harjoitella kirjoitusja laskutehtäviä”, Teteh Taweh kertoo. ”Mielestäni lukutaitopiirit, joissa opetellaan lukemista, kirjoittamista ja laskemista, ovat sillä tavalla hyviä, että piireissä voimme istua alas keskustellaksemme yhteisön asioista”, Taweh kertoo. Tawehilla on viisi lasta, joiden koulunkäyntimaksuista hänen on itse vastattava, sillä hänellä ei ole miestä. Taweh kertoo, että hän saa maksettua lasten koulunkäyntimaksut osittain myymällä kyläyhteisössä ja markkinoilla palmupähkinän öljyä. ”Ensin pähkinä murskataan,

| Liberia_

liberia - Tekstit

Yhteisön aikuiset varmistavat aina yhdessä aamuisin, että kaikki lapset, joiden kuuluu mennä kouluun, todella ovat lähteneet.

sitten siemenet kerätään astiaan, joka kuumennetaan pitkään. Siitä alkaa hiljalleen syntyä öljyä jota käytetään muun muassa keitoissa liemenä” Teteh Taweh kertoo. Kyläyhteisössä näyttää vallitsevan vahva yhteenkuuluvuden tunne. Jos esimerkiksi Teteh Tawehilla ei ole tarpeeksi rahaa maksaa koulunkäyntimaksuja, kerätään rahat muiden kyläläisten keskuudessa. ”Yhteisön aikuiset varmistavat aina yhdessä aamuisin, että kaikki lapset, joiden kuuluu mennä kouluun, todella ovat lähte-

neet. Aikuiset haluavat, että lapset käyvät koulua ja oppivat”, Taweh sanoo. Benduin kylän lisäksi vierailen useissa kylissä Cape Mountin ja Bomin maakunnissa. Kaikissa yhteisöissä lukutaitopiirien opiskelijat kehuvat kilpaa, kuinka tärkeätä heille on ollut oppia lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeet. Naisten lukutaito ylös Palattuani Cape Mountin ja Bomin kylävierailulta keskuste-

len Pakolaisavun kumppanijärjestön Naealin (Liberian kansallinen aikuiskoulutusjärjestö) kouluttajan James Z. Grearin kanssa lukutaitoohjelman tavoitteista. ”Koko maassa on 14 sotavuoden jäljiltä valtavasti ongelmia, yksi niistä on se, että erittäin suuri osa aikuisväestöstä ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Naisten lukutaidottomuus on lähes 70 % ja tämän takia ohjelmassa kannustetaan erityisesti naisia osallistumaan. Järjestämissämme lukutaitopiireissä enemmistö osallistujista on naisia”, Grear kertoo.

Kuva / teteh taweh hakkaa pähkinöitä

S 15 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Aikuislukutaito opetusta osallistavien menetelmien avulla

_ _ _ "Kuvittele ihmisiä, joiden kanssa elämme ja toimimme joka päivä. Kuvittele niitä, joiden kanssa käymme kauppaa toreilla ja kaupoissa, sekä niitä joiden kanssa toimimme julkisissa virastoissa ja poliiseja, joiden kanssa asiomme kaduilla. Noin 65 % heistä ei osaa lukea ja kirjoittaa”, sanoo Roye B. Bloh Jr. Bloh on Liberian kansallisen aikuislukutaitojärjestön Naealin toiminnanjohtaja ja Naeal on Suomen Pakolaisavun pitkäaikainen kumppanijärjestö Liberiassa. Liberiassa, kuten monessa mussakin maassa, oli pitkään vallalla perinne, jonka mukaan ihmisiä opetettin lukemaan pelkän ”tämä on A, tämä on B, tämä on C”-tyylisen oppimisen kautta. Tämä toimintatapa ei ole kovinkaan tehokas aikuisia lukutaidottomia opetettaessa. Naealin ja Pakolaisavun työntekijät huomasivat, että valtaosa vanhan koulukunnan opetusmateriaaleista olivat myös

S 16 / PAKOLAINEN 4 1 // 2005 2008

lukutaito-opettajille hankalia. ”Vanhassa opetusmateriaalissa ei ollut ollenkaan otettu huomioon sitä ympäristöä, joissa opiskelijat elävät. Tässä havainnollistava esimerkki: onko järkevää, että oppikirjassa on kuva vesihanasta, kun tiedetään, että suuressa osassa niistä kylistä Liberian maaseudulla, joissa meillä on lukutaitopiirejä, ei ole vesihanoja lainkaan. Tällaisessa tilanteessa on melko haastavaa selittää opiskelijoille, mikä vesihana on,” James Z. Grear, Naealin kouluttaja kuvailee. Tästä syystä opetusmateriaalia sekä oppaita, jotka on tarkoitettu lukutaitopiirien vetäjille, ryhdyttiin päivittämään, jotta sisältö olisi helpommin lähestyttävissä. ”Meille on tärkeää, että lukutaito-opetukseen otetaan mukaan esimerkiksi kylä-yhteisössä esiintyviä sosiaalisia ongelmia. Kun opetuksessa puhutaan asioista, jotka koskettavat opiskelijoiden arkea, opiskelu on paitsi kiinnosta-

| Liberia_

Pakolaisavun työ lukutaidon levittämiseksi Liberian aikuisväestön keskuudessa edistyy pitkälti hyvän suunnittelun voimalla. Osallistavilla menetelmillä on myös tärkeä rooli opetuksessa.

vampaa, se voi myös johtaa ongelmien ratkomiseen”, Bloh sanoo. Uusi lukutaidon opetussuunnitelma Kun Pakolaisapu ja Naeal alkoivat arvioida lukutaitopiirien tuloksia reilu vuosi sitten huomattiin, että tärkein - lukutaitopiireihein osallistuneiden lukutaito - ei ollut kohentunut toivotulla tavalla. ”Haastattelimme 150:a lukutaitopiirien opiskelijaa saadaksemme selville mitä he olivat oppineet ja mitä mieltä he olivat vanhasta oppimateriaalista. Kävi ilmi, että opiskelijat eivät kokeneet opetusmateriaalin maailmaa omakseen. Sitä ei ollut suunniteltu lukutaidottomien aikuisten tarpeita silmällä pitäen”, sanoo Naealin kouluttaja James Z. Grear. Koska sekä opettajille tarkoitetuissa ohjekirjoissa, että opiskelijoille tarkoitetuissa oppikirjoissa oli paljon puuteita, päätti Pakolais-

apu yhteistyössä Naealin kanssa kohdistaa voimansa todelliseen suururakkaan: uuden kansallisen aikuislukutaitosuunnitelman luomiseen. Seuraava vaihe on uuden materiaalin kokeilu muutamissa Pakolaisavun, Naealin ja kumppaneiden tukemien kyläyh-

teisöjen lukutaitopiireissä. ”Kun uusi aikuislukutaitosuunnitelma on saatu valmiiksi, Pakolaisapu, Naeal ja opetusministeriö aikovat tarjota ohjelmaa kaikille halukkaille järjestöille käytettäväksi koko maassa,” James Graer kertoo.

opetusministeriöllä rahat vähissä Liberian jälleenrakennus on paljon tahtoa, aikaa ja rahaa vievä prosessi. Maassa on myös yksi maailman kalleimmista YK-operaatioista, 15 000 rauhanturvaajasta koostuva UNMIL. Neljäntoista sisällissotavuoden jälkeen lähes kaikki yhteiskunnallinen toiminta on rakennettava alusta. Näissä jättitalkoissa aikuisten liberialaisten lukutaidon kohentaminen ei valitettavasti ole poliittisten päättäjien toivelistalla ylimpänä. Haastattelin Liberian opetusministeriön

aikuislukutaitoyksikön ykkösvirkamiestä, Paye Nuhamia, aiheesta. Noin kolme varttia kestäneen haastattelun aikana ilmeni, että monet toimijat tekevät työtä aikuisten lukutaidon hyväksi. Erittäin suuri vastuu tässä työssä on kansainvälisillä kansalaisjärjestöillä kuten Pakolaisavulla ja Action Aidilla. Haastattelun loppupuolella ehdin vielä esittää keskeisen kysymyksen: kuinka paljon rahaa hallitus on panostanut aikuislukutaitotyöhön? ”Well. Meillä ei ole budjettia.”

S 17 / PAKOLAINEN 4 / 2008


lisesti ruohoa ja lehtiä kompostointiprosessin edistämiseksi. Tämän lisäksi ekovessaan heitetään tuhkaa, joka tappaa loiseläimiä, poistaa pahan hajun ja pitää kärpäset loitolla. Jotta lannoitteesta tulisi täysin turvallista, siihen lisätään pieni määrä kemikaaleja. Ekovessan alla olevan ”paskakuopan” täytyttyä nostetaan betonikansi pois, ja siirretään maatunut uloste erilliselle aidatulle alueelle, jossa kompostointiprosessi jatkuu vielä puolisen vuotta.

| Irak

äkkiseltään ei uskoisi, että hyvin hoidetun huussin avulla voi sekä tukea kyläyhteisöjä omavaraiseen maataloustuotantoon että ennaltaehkäistä tautien leviämistä yhteisöissä. No, huussi ja huussi, Pakolaisavun Liberian hankejohtaja Markku Vesikko kutsuu vessoja mieluummin ekovessoiksi, koska sitä ne ovat. ”Nämä ovat todella halpoja ja helppoja rakentaa, ja hyvin hoidettuina ne voivat kestää vuosikymmeniä”, Vesikko sanoo.

– mutta se on itse asiassa aivan erinomaisen hieno saavutus”, sanoo Markku Vesikko ja jatkaa: ”Jos lapset ovat ottaneet vessojen käytön omakseen, se tarkoittaa sitä, että jatkossa kylillä on vähemmän tauteja. Lapsilla kuitenkin on eniten vatsatauteja ja jos he eivät enää käytä puskia vaan ekovessaa, se on suuri voitto”. Olennainen osa Pakolaisavun Liberian työtä on tukea ihmisiä omavaraisuuteen. Pakolaisavun Liberian ohjelmaan kuuluu

Ekovessojen avulla kohti omavaraista maataloustuotantoa

Teksti

Ksenia Glebova

kuvat

O-P Härmä

Suomalainen kurdi Shirin Namiq kävi synnyinmaassaan Irakissa

_ _ _

Ekovessan paikalle kaivetaan ensin kuoppa, sitten valetaan betonista tehty kansi, jossa on ulosteen mentävä reikä ja jalkakorokkeet. Ympärille rakennetaan kankaista tai puiden oksista näkösuoja. ”Tämän vuoden loppuun mennessä kahden maakunnan, Cape Mountin ja Bomin, alueelle on saatu aikaiseksi yli tuhat ekovessaa”, iloitsee Markku Vesikko. Vessojen ekologisuus johtuu siitä, että ulosteesta saadaan käyttökelpoista, hajutonta ja halpaa lannoitetta kylän maatalousviljelmille. ”Hintojen nousu on näkynyt myös keinolannoitteiden hinnoissa. Tavallisilla ihmisillä ei ole varaa ostaa markkinoilla myytävää lannoitetta”, Vesikko sanoo. Ulosteen sekaan heitetään säännöl-

S 18 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Vessoilla kohennetaan myös hygieniatasosa kylissä. Kun ekovessat ovat vielä suhteellisen uusi asia kylissä, saattaa kestää jonkin aikaa, ennen kuin kylissä otetaan niiden käyttö omakseen. Pakolaisavun kumppanijärjestö LIHRED (Liberia Human Resources Development Organization) on on ollut mukana rakentamassa ekovessoja ja edistänyt niiden käyttämistä kylissä. ”Tuota, lapset käyttävät vessoja päivisin, ja jopa aikuiset käyttävät niitä – usein öisin”, sanoo Lahai B. Karmo, LIHREDI:stä. Yllä lausuttu kommentti koski Besaun kylää, vastaavanlaisia kommentteja kuulin monessa eri kylässä. ”Joo, olen kuullut, että vessoista käytetään joskus nimitystä ”lastenvessat”

kolme pääasiallista aluetta. Aikuisten lukutaidon kohentaminen, ekovessojen rakentaminen sekä pienimuotoisen maataloustuotannon käynnistäminen. Niissä kylissä, joissa Pakolaisapu yhteistyökumppaneineen tekee työtä kaikki kolme aluetta nivotaan yhteen. Lukutaitoopetukseen otetaan mukaan eko-vessojen käyttö, ja miten jätteestä saadaan käyttökelpoista lannoitetta. Lannoitetta käytetään kylien maataloustuotannossa. ”Vaikka ekovessat ovat uusi asia liberialaisille, uskon, että olemme jo pystyneet osoittamaan kuinka hyödyllisiä ne ovat kyläyhteisölle. Jos lannoitetuotanto saadaan kunnolla käyntiin, yhä useampi liberialainen kylä haluaa ottaa ekovessat käyttöön”, sanoo Alphonse Sando, Pakolaisavun kumppanjärjestö LIHREDistä.

lue lisää pakolaisavun työstä liberiassa: www.pakolaisapu.fi/liberia

Shirin Namiq, 26, on yksi harvoja hiljattain Irakissa käyneitä suomalaisia. Maahan ei ole helppoa saada viisumia, jollei ole jonkun kansainvälisen järjestön palveluksessa. Turistiviisumeita ei toistaiseksi ole. Namiq pääsi käymään sodanjälkeisessä Irakissa, koska hänen Suomen passinsa syntymäpaikan kohdalla lukee Irak. Irakissa syntyneet ulkomaan kansalaiset eivät tarvitse viisumia maahan. Shirin syntyi Irakissa kurdivähemmistöön ja tuli Suomeen kiintiöpakolaisena. Irakista Suomeen monen mutkan kautta Namiq lähti Irakista perheensä mukana kolmevuotiaana. Irakista perhe matkusti Iranin kautta Turkkiin, jossa he asuivat reilut kolme vuotta. Turkissa kurdien huono tilanne 1980-luvun loppupuolella ei tuonut etsittyä turvaa.

”Turkissa jouduimme kertomaan olevamme Kirkukin turkmeneja eikä kurdeja,” kertoo Namiq. Kurdiperhe ei jäänyt Turkkiin pitkäksi aikaa ja matka jatkui pohjoiseen. Vuonna 1990 Namiqin perhe saapui Suomeen UNHCR:n pakolaiskiintiön kautta. Perhe pääsi asumaan Hauhon vastaanottokeskukseen muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen heidät sijoitettiin Lahteen. Suomessa Shirin valmistui tuotantotalouden insinööriksi ja tällä hetkellä hän opiskelee luokanopettajaksi Helsingin yliopistossa sekä toimii opettajansijaisena ja freelance-toimittajana. Opiskelun ja palkkatyön ohessa Shirin on pitkään tehnyt vapaaehtoistyötä Suomen Punaiselle Ristille maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden parissa. Shirinin vanhemmat, kaikki sisarukset sekä yksi täti ja viisi enoa perheineen asuvat Suomessa.

S 19 / PAKOLAINEN 4 / 2008


Pohjois-Irakissa suhteellisen turvallista Kesällä 2008 Shirin palasi Irakiin ensimmäistä kertaa sodan jälkeen, vaikkei tauko johtunut sodasta. ”En käynyt siellä, koska se ei sopinut elämäntilanteeseeni silloin.” Toisin kuin perheensä, Shirin ei osaa pelätä maan turvallisuustilannetta: ”Minulla ei ole koskaan käynyt mielessä kun olen suunnitellut lähteväni Irakiin, että siellä on turvatonta. Jotenkin en näe asiaa niin, vaikka koko perhe ajattelee sitä aina ensin, ja siksi aikoinaan sieltä lähdettiinkin.” Namiqin mukaan, etenkin naisten turvallisuustilanne vaihteli riippuen paljon alueesta ja perheestä. ”Esimerkiksi, Kirkukissa nainen ei voinut liikkua ulkona yksin. Erbilissa ja Suleimaniassa tilanne oli parempi.” Matkalla Shirin teki tutkimustyötä suomalaiselle yritykselle Irakin markkinoista ja mahdollisista yhteistyökumppaneista. Samalla hän tutustui sodan jälkeiseen maahan. Irakilaisnuoret etsivät työtä tai lähtötilaisuutta Matkan aikana Shirin asui isovanhempiensa luona kurdialueella Suleimaniassa PohjoisIrakissa. Sulemaniassa hän tapasi samanikäisiä serkkujaan sekä heidän opiskelu- ja työkavereitaan. ”Monen nuoren huoli tänä päivänä Pohjois-Irakissa on työllistyminen. Työtä on hyvin vaikea saada, vaikka olisikin maisterin paperit kädessä.” Hän kertoo serkkunsa esimerkin: ”Toinen serkuistani opiskelee paikallisessa yliopistossa taloustiedettä ja heillä oli juuri silloin menossa työharjoittelu- jakso. Hän oli saanut harjoittelupaikan maanmittauslaitokselta. Hänen päivänsä alkoivat joskus yhdeksän aikaan aamulla ja päättyivät klo 13. Suurin osa ajasta meni istuessa, sillä heillä ei ollut mitään tekemistä. Työtä oli

S 20 / PAKOLAINEN 4 / 2008

tosi vähän itse työntekijöillekin, saati sitten harjoittelijoille.” Shirin kohtasi matkalla myös toivottomuuden ikätovereidensa keskuudessa. ”Tapasin matkallani nuoria, jotka eivät enää kestäneet maan tilannetta. Töitä on vaikea saada ja arkielämä on puutteellista sähköja vesiongelmineen.” Monet nuoret irakilaiset haluavatkin lähteä pois maasta ja etsiä töitä ja mahdollisuuksia ulkomailta.

oikealla / pakolaisavun vertaistuen turun aluevastaava dlovan muhammed ja tutkija heikki kerkkänen veto-verkoston seminaarissa lokakuussa 2008

monikulttuurinen vertaistoimintamalli leviää järjestökentässä

Toivon merkkejä ja paljon työtä edessä Sodanjälkeiset muutokset näkyvät irakilaisten naisten ja miesten arkielämässä ja ympäristössä. ”Oli paljon pieniä asioita, jotka olivat muuttuneet. Ulkoisia muutoksia oli paljon: paljon uusia rakennuksia, paljon tavaraa ulkomailta.” Mutta samalla ”ihmiset näyttivät onnettomimmilta kuin aikaisemmin.” Positiivisiakin muutoksia oli havaittavissa, muun muassa Irakin kurdinaisten kohdalla. ”Kurdinaisten koulutustaso on ainakin minun mielestäni kehittynyt mukavasti, myös tasa-arvo on mielestäni vuosien varrella jonkun verran kehittynyt. Vaikka työtä on vielä tosi paljon,” sanoo Namiq.

Vertaistoiminta maahanmuuttajille on yksi Suomen Pakolaisavun kotimaassa tapahtuvan työn pitkäaikaisimmista muodoista. Jo vuodesta 2001 Pakolaisavulla on ollut eri nimikkeillä toimivaa vertaistyötä. Kulunut vuosi on ollut hyvin merkityksellinen Suomen Pakolaisavun vertaistoiminnan kannalta. Keväällä 2008 saatettiin alulle uusi verkosto Suomessa vertaistoimintaa tekeville tahoille, VeTo-verkosto. Vuoden 2008 alussa valmistui myös Pakolaisavun julkaisema ”Vertaisryhmätoiminnan opas maahanmuuttajatyöhön”. ”Juuri nyt eletään hyvää ja mielenkiintoista aikaa. Pääkaupunkiseudulla on saatu VeTo-verkosto (Vertaistoiminta-verkosto) alulle ja tuntuu, että sillä puolella mennään eteenpäin. Tärkeätä olisi jatkossa levittää vertaistoiminnan toimintamalleja ja verkostoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. VeTo-verkosto on itsessään hyvä työkalu, mutta tueksi olisi tärkeätä luoda verkkopohjainen materiaalipankki, joka helpottaisi toiminnan järjestämistä muuallakin suomessa”, sanoo Petri Öhman, Pakolaisavun vertaistoiminnan koordinaattori. ”VeTo-verkoston roolina on ollut koota vertaistoimintaa tekevien toimijoiden kenttää yhteen. Todella monet toimijat ovat tehneet vertaistoimintatyötä, mutta osittain tuntuu, että usein on keksitty

Teksti

Marcus Floman

kuvat

pyörä uudestaan. VeTo-verkosto antaa mahdollisuuden oppia siitä, mitä muut toimijat ovat aikaisemmin tehneet – eikä tarvitse aina aloittaa tyhjästä”, sanoo Elina Kärki, Pakolaisavun vertaistoiminnan pääkaupunkiseuden aluevastaava. Oppaan avulla tukea ryhmien vetäjille Alkuvuodesta julkaistu ”Vertaisryhmätoiminnan opas maahanmuuttajatyöhön” on ollut merkittävä edistysaskel vertaisryhmien vetäjille. ”Ryhmät ovat pitkään tehneet työtä ilman konkreettista mallia ja opetusmateriaalia, oppaan avulla vertaistoiminnan ryhmien suunnittellu on ollut helpompaa”, sanoo Elina Kärki. Opasta on levitetty yhteistyökumppaneille pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Pirkanmaalla ja se on otettu kentällä hyvin vastaan. Vanhustyö ja miestyö Lokakuun lopulla 2008 Pakolaisapu järjesti VeTo-verkoston seminaarin Helsingin Malmitalolla, pääkaupunkiseudun vertaistyötä maahanmuuttajille tekevien tahojen kanssa. VeTo-verkostossa on mukana yhteensä 15 - 20 toimijaa. ”Seminaarissa esiteltiin rohkaisevia avauksia. Muun muassa

Petri Öhman

vanhustyön puolella on erittäin paljon aktiivisuutta. Vanhustyön keskusliitossa aloitettu IkäMamutoiminta on tästä hyvä esimerkki”, kertoo Petri Öhman. Osa Pakolaisavun vertaistoiminnan työtä on myös kontaktien luominen eri tahojen välille. ”Esimerkiksi Kontulan vanhusten keskuksessa aloitetaan monikulttuurista ryhmätoimintaa ikäihmisille. Somaliliitto on mukana yhteistyössä kehittämässä toimintamallia ja auttamassa somalialaisten ikä-ihmisten tavoittamisessa,”, Elina Kärki kertoo. Petri Öhman nostaa esille myös toiminnan maahanmuuttajamiesten hyväksi tärkeänä osana vertaistoimintatyötä. ”On tärkeää saada miesten näkökulma mukaan monikulttuurisuuskeskusteluun, samoin kuin monikulttuurisuuden näkökulmat suomalaiseen ”mieskeskusteluun”. Miesten kohtaamia ongelmia pitäisi nyt aktiivisesti lähteä ratkomaan yhdessä heidän kanssaan pitäen mielessä se, että maahanmuuttajamiesten keskuudessa on hyvin monenlaisia miehiä.”, Öhman sanoo. Ennen joulua selviää missä muodossa Pakolaisavun vertaistoiminta jatkuu vuoden vaihteen jälkeen. Lue tuoreet tiedot Pakolaisavun toiminnasta verkkosivuillamme www.pakolaisapu.fi

S 21 / PAKOLAINEN 4 / 2008


keskellä metsää, jossa jaetaan toimeentulotukea, Kouki kuvaa alkuvaiheita. Joutsenon kaupunki ei toimi erityisen aktiivisesti vastaanottokeskuksen suhteen ja sen näkyvyys Joutsenossa on melko pientä. Osaltaan tähän vaikuttaa keskuksen sijainti syrjässä valtaväyliltä.

Asukasmäärän tuplaus on saanut aikaan paitsi lisätilan remontointia, myös uuden henkilökunnan palkkaamista. Johtava pakolaisohjaaja Olli Vesivalo pitää kuluneita kuukausia rankkoina. – Nyt näkyy valo tunnelin päässä, toiminnat on olleet seis, koska resursseja ei ole ollut.

Yhteistoimintaa on erityisesti kyläyhdistyksen ja seurakunnan kanssa. Naapurissa Imatralla SPR. järjestää Kansainvälistä klubia, jossa käy vastaanottokeskuksen väkeäkin, kymmenen kilometrin kävely vain karsii menohaluja monilta. Kaupunki toimii vastaanottokeskuksen vuokranantajana, jota Kouki pitää hyvänä asiana. – Asiat sujuvat ja rakennuksista pidetään huolta. Sisäministeriön maahanmuuttoosaston määräyksestä vastaanottokeskuksen kapasiteetti nostettiin kuluvan syksyn aikana 400 paikkaan. Kuten Pakolaisen edellisessä numerossa kerrottiin, pakolaisten kuntapaikoista on kesän ja syksyn aikana ollut huutava pula. Vasarat ovat paukkuneet, kun kiinteistön yläkerroksia on remontoitu vastaanottamaan uusia pakolaisia.

Joutsenon vastaanottokeskus on Suomen kymmenestä vastaanottokeskuksesta suurin ja niin sanottu transit - paikka. Suuri osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista sijoitetaan Joutsenon keskukseen, jossa he odottavat Lappeenrannan maahanmuuttovirastossa tehtävää turvapaikkapuhuttelua. Keskimääräinen odotusaika on kahdesta viikosta kahteen kuukauteen, tulijoiden määrän kasvettua viranomaisten resurssit ovat pysyneet samana, joten odotusajat ovat kasvaneet. Aiemmin keskuksesta lähdettiin pääasiassa pääkaupunkiseudulle, nyttemmin asiakkaat

Rinnakkaiseloa rajaseudulla Teksti

Joutsenon kaupunkia EteläKarjalassa ei ensimmäisenä miellä paikaksi, jossa maahanmuutto on iso tekijä. Pikkukaupunkimaisuus henkii kylänraitilla, autot ajavat verkkaisesti pääkatua pitkin ja toriparlamentti kokoontuu päivittäin. Itärajan läheisyys tuo uneliaaseen arkeen oman silauksensa ja kaupungissa toimii valtion ylläpitämä vastaanottokeskus. Vuodenvaihteessa toteutuva kuntaliitos Lappeenrannan kanssa tuo yhteen kaupungit, joissa molemmissa on suurehkot ulkomaalaisvähemmistöt. Joutsenon vastaanottokeskus toimii Tiurun vanhassa sairaalakiinteistössä. Keskuksen johtajan Maiju Koukin mukaan toiminta aloitettiin 1993 aivan tyhjästä. Ohjeistusta ei ollut juuri saatavilla ja vastaanotto oli ihmettelevää. – Meitä pidettiin kummajaisina

S 22 / PAKOLAINEN 4 / 2008

kuvat

Olli-Pekka Härmä

jäävät myös Etelä-karjalaan, jossa Lappeenranta isoimpana kaupunkina on vetovoimaisin.

////// Asiat menee eteenpäin Maahanmuuttoon seutukunta heräsi 1990-luvun alussa, jonka aikaisesta käsityksestä ”nyt ne somalit tuli” - on onneksi päästy jo pitkälle – kertoo Lappeenrannan monikulttuurista palvelukeskus Momenttia luotsaava Merja HeinoKukkurainen. Hän pitää lokakuun alussa avattua Momenttia pioneerihankkeena koko Suomen mittakaavassa. Palvelukeskus Momentissa on maahanmuuttajille tarjolla erilaisia työllistymiseen, kouluttautumiseen ja kotoutumiseen liittyviä palveluja. – Tukea yhden katon alta, missä on matala kynnys, kuvaa HeinoKukkurainen toimintaa, tämä on alkuvaiheen paikka, mistä voi saada tukea kotouttamisen alkuvaiheessa. Ohjaamme ihmiset oikeille luukuille ja lähdemme tarpeen vaatiessa mukaan asioimaan. – Tämä on seudulla ensimmäinen hanke, joka liittyy muuhunkin kuin koulutukseen. Haluamme auttaa kokonaisuuksissa, sekä tarjota tukea eri toimijoille. Päivällä Momentista saa tukea ja neuvoja asiantuntijoilta, illalla järjestöt voivat käyttää tiloja hyväkseen. Momentti on saanut lentävän lähdön – ovi on käynyt tiheään ja ihmiset ovat ehdotelleet erilaista ohjelmaa ja tapahtumaa. – Oli mahtava fiilis, kun kuulin huoneeseeni puheensorinaa yhtenä päivänä, erotin ainakin thain-, arabian-, englannin- ja venäjänkielistä puhetta samaan aikaan, Heino-Kukkurainen iloitsee.

”Meitä pidettiin kummajaisina keskellä metsää, jossa jaetaan toimeentulotukea” S 23 / PAKOLAINEN 4 / 2008


01

02

Dlovan Muhammed toimii Järjestöhautomon aluevastaavana Turussa. Aikaisemmin hän toimi myös Turun kurdiyhdistyksessä.

Suomalais-kurdilaisen ystävyysseuran puheenjohtaja Sabah Abbas Ali on vetänyt opintopiirejä Helsingissä.

”Emme saaneet Irakissa opiskella kurdiksi, joten nyt meidän aikuisten on vaikea selittää kouluasioita lapsillemme omalla kielellämme, Sabah kertoo. ”Kurdinkielessäkin on lukuisia

Innovaatioita ja innostusta kuvat

opintopiirikokemuksestaan oppaan piirien pyörittämisestä. ”Siinä kerrotaan kuinka tuottaa laadukasta ja tavoitteellista toimintaa, ja kuinka opintopiiri käytännössä järjestetään ja kuinka

Mikä Järjestöhautomo Suomen Pakolaisavun kotimaan toimintaa vuodesta 2005 RAY:n rahoittama hanke Tukee maahanmuuttajien järjestötoimintaa kehittämällä maahan muuttaneiden roolia ja osaamista, tarjoamalla valmiuksia ja verkostoja Arvot: osallistaminen, voimavaraistaminen Toimintamuodot: osaprojektit, koulutukset, neuvonta, tiedottaminen, yksilöllinen tuki ja ohjaus, materiaali Hankkeen piirissä lähes 90 yhdistystä ympäri Suomea

Maahanmuuttajajärjestöt Suomessa Teksti

linkielisen matematiikkasanaston taustaa. Yhdistys tuottaa yhteistyössä Järjestöhautomon kanssa somalinkielisen matematiikkasanaston, joka valmistuu lähiaikoina. Opintopiiri

Marika Sandell

Pakolaisavun Järjestöhautomo juhli nelivuotista taivaltaan seminaarilla Helsingin Stoassa lokakuussa. Hanke tukee maahanmuuttajajärjestöjä Suomessa. Järjestöhautomohanketta koordinoi tämän vuoden huhtikuuhun Minna Tuunainen, kouluttajana toimi Mohsen Zakeri. Kesäkuusta lähtien hanketta ovat luotsanneet projektityöntekijä Janette Grönfors yhdessä kotimaan toiminnan päällikkö Pia Lindforsin kanssa. Minna Tuunainen kiteytti kokemuksia sanoilla ”innovatiivisuus ja innostus”. Hautomossa järjestöt ovat kasvaneet untuvikoista jos ei nyt ihan kukoiksi suomalaiseen järjestömaailmaan ainakin selvästi aktiivisiksi toimijoiksi, jotka ovat verkostoituneet paikallisesti. Järjestöhautomossa ovat suomalaisen järjestötoiminnan kiemurat tulleet tutuksi, ja järjestöt pääsevät toimimaan itsenäisesti osana yhteiskuntaa. ”Aluksi tuimme yhden työntekijän palkkaamista yhdistykseen toimimaan osaprojekteissamme, mutta huomasimme, että koko yhdistykselle tulosten perusteella maksettu palkkiopohjainen tuki toimi paremmin”, Minna kertoi tavoista, joilla sitouttaa yhdistykset tiivii-

S 24 / PAKOLAINEN 4 / 2008

asiakirjat tehdään,” kertoo Dlovan Muhammed. Hänellä riittää hyviä neuvoja muille järjestöille, esimerkiksi siitä kuinka suomalaisessa ”paperikulttuurissa” pitää toimia. ”Kävimme vain puhumassa koululla opintopiiristä, emmekä oikein saaneet kontaktia. Kun ymmärsimme varata ajan opettajien kanssa keskusteluun ja annoimme kirjallisen selostuksen yhdistyksemme opintopiiristä, syntyi luottamus”, Dlovan sanoo.

seen toimintaan. Tutkija Sanna Saksela-Bergholm kertoi, että maahanmuuttajien oleskeltua Suomessa pidempään alkaa entisen kotimaan poliittisten kysymysten lisäksi kiinnostaa Suomen kunnallispolitiikka ja varsinkin lasten kotoutuminen.

Kotoutumista monella tasolla Maahanmuuttajajärjestöjen innovatiiviset toimintamuodot ovat paikanneet virallisten kotouttamistoimien katvealueita maahanmuuttajaperheiden arjessa. Seminaarissa esiteltiin varsinkin lasten koulunkäyntiä tukevia opintopiirejä sekä niitä varten tuotettua materiaalia. Opintopiirit ovat rakentaneet siltoja kodin ja koulun välille. Koulussa opittu tieto ei tuosta noin vain käänny suomesta maahanmuuttajakielille. Asiat mennään koulussa nopeasti läpi, joten maahanmuuttajalapsi ei usein uskalla pyytää lisäselityksiä. Tieto ei aina täysin avaudu, eikä kotikielestä aina löydy sanastoa, jolla vanhemmat osaisivat auttaa kotona. Opintopiirit eivät ole tukiopetusta vaan koulussa opitun tiedon hahmottamista äidinkielellä ja kotikulttuurin mukaisesti. ”Usein lapset olivat jääneet jumiin koulutyössä”, kertoo Sabah Abbas Ali Suomalais-kurdilaisen ystävyysseuran opintopiirien taustaa.

01 Lapset osaavat kyllä tehdä koulutehtäviä, mutta somaliksi ei osattu asiaa kääntää

02

/// Resursseja ja strategiaa

murteita ja alamurteita, joten opintopiiriin otettiin mukaan lasten vanhempia kertomaan miten heidän murteellaan sanotaan”, hän kertoo. Opintopiirien vetäminen ei ole vain käännöstaidetta vaan vaatii tilannetajua: koulupäivän ja harrastusten väsyttämille lapsille on tietoa annettava sopivina annoksina ja leikin varjolla. Vantaalla toimiva Somalian kasvatus ja terveys ryn opintopiirissä on opetettu koulun matematiikan sanastoa somaliksi. ”Lapset osaavat kyllä tehdä koulutehtäviä, mutta somaliksi ei osattu asiaa kääntää”, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Jama Abdulkadir opintopiirin ja sen tuottaman soma-

myös paransi lasten matematiikan numeroita koulussa. Opintopiireissä on usein huomattu, että kotikielistä materiaalia ei ole vaan se pitää itse tehdä. Kurdistanin rauhanpuolustajat -yhdistyksen puheenjohtaja Lokman Zahrai kokosi suomi-kurdi luonnontiedon käsitteistön omien lastensa takia. Julkaisu toteutettiin osana Järjestöhautomon toimintaa. Seminaarissa syntyi heti vilkas keskustelu siitä, pitäisikö käyttää latinalaisia eikä arabialaisia aakkosia kurdin kirjoittamiseen, jotta suomalaiset kurdilapset osaisivat helpommin lukea kotikieltään. Turun kurdiyhdistys ry on taas tuottanut Järjestöhautomolle omasta

Maahanmuuttajien aktiivisuus järjestökentällä Suomessa on synnyttänyt lähes 700 yhdistystä vuoden 1995 jälkeen. Kun järjestön hallinnointi on hallussa, alkavat maahanmuuttajien järjestöjen ongelmat olla paljolti samat kuin yleensä: rahoitus, vapaaehtoistoimintaan sitouttaminen ja verkostoituminen. Järjestöhautomo on pitänyt myös strategiapäiviä, koska juuri tavoitteellinen toiminta ja sen suunnittelu on resurssien hankkimisen edellytys. Hautomossa on syntynyt ideoita muodostaa laajempia kattojärjestöjä kentän toimijoille, mm. KeskiSuomessa on syntynyt monikulttuurisuustyötä tekevien yhdistysten liitto.

S 25 / PAKOLAINEN 4 / 2008


teksti

kuvat

Jenni Hamara

Asumisen haasteet ovat muuttuneet Maahanmuuttajien keskittyminen lähiöihin puhutti KOTILO-projektin päätösseminaarissa

w

Ilahduin ja yllätyin siitä, kuinka voimakkaasti haastattelemani maahanmuuttajat vastustivat asumisen keskittymistä. Vaikuttaa siltä ettei viranomaisten väite siitä, että maahanmuuttajat hakeu-

tuisivat toistensa läheisyyteen, pidä paikkaansa”, sanoi Toiveena monipuolinen asukasrakenne -selvityksen sisäasiainministeriölle tehnyt Nexhat Beqiri. Suomen Pakolaisavun kolmevuotisen KOTILO-projektin päätös-

seminaariin Helsingin Kamppiin kokoontui 27.11. joukko tärkeitä asumisen asiantuntijoita. Monipuolisen asukasrakenteen ja etnisen yhdenver ta isuuden toteutum isesta asumisessa keskustelivat vähemmistövaltuutetun toimiston ylitarkastaja Pirjo Kruskopfin johdolla Mikko Luukkonen Helsingin kaupungin kiinteistövirastosta, VAV Oy:n kiinteistöjohtaja Timo Karén, Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön Suvi Lepoluoto, Espoon kaupungin asuntoasiainpäällikkö Leena Levola sekä Nexhat Beqiri. Esiin nousi muun muassa se, ettei maahanmuuttajista voi puhua homogeenisenä joukkona, sillä eri ryhmillä on erilaisia tarpeita ja yksilöillä erilaisia elämäntilanteita. Miksi asumisen keskittymiä sitten syntyy, vaikka niitä vastustavat niin maahanmuuttajat kuin kantasuomalaisetkin? ”Kun maahanmuuttajia alkaa olla talossa viidesosa, suomalaiset muuttavat pois. Tulisi pohtia, mitä se kertoo yhteiskunnassa laajemmin vallitsevista arvoista. Pääongelma näyttää olevan vierauden pelko ja ihailu”, huomautti Beqiri.

laispolitiikka eivät täsmää. Tänne otetaan ihmisiä, muttei tarjota asuntoja”, paneelin vetänyt Kruskopf tiivisti. Tutkija Mervi Ilmonen puolestaan valotti esityksessään, ettei kaupunkisuunnittelu ole vain designia ja tekninen projekti. ”Tarvitaan myös sosiaalista, kulttuurista ja psykologista osaamista. Onnistuneen alueen edellytys on

se, että siellä on muutakin toimintaa kuin asumista.” Kuten niin usein paneeleissa, myös KOTILO-seminaarissa aika tuntui loppuvan kesken. ”Olisin toivonut, että keskustelussa olisi ehditty kiinnittää enemmän huomiota siihen, että usein esimerkiksi pakolaisina maahan tulleiden kohdalla on kysymys heidän sosio-ekonomi-

sesta asemastaan. Maahanmuuttajien valinnanmahdollisuudet asunnon hankkimisessa eivät ole aina yhtä laajoja kuin kantaväestön. Maahanmuuttajataustan ja kulttuurin ei pitäisi olla selittäviä tekijöitä puhuttaessa asumisen keskittymisen ongelmista. Olisi kysyttävä, missä asemassa nämä ihmiset ovat ja miksi”, Kruskopf totesi tilaisuuden päätyttyä.

Kaupunkisuunnittelu ei ole vain tekninen projekti

Nexhat Beqiri

S 26 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Asumisen tarpeet ovat myös muuttuneet. Pulaa on erityisesti suurista perheasunnoista, jollaisia maahanmuuttajat usein tarvitsevat. ”Olisi tärkeää vastata suurten perheiden tarpeisiin, eikä tuijottaa vain keskimä ä räistä ha kija a. Ongelmaksi on muodostunut se, että asuntopolitiikka ja ulkomaa-

S 27 / PAKOLAINEN 4 / 2008


a n na l ahja, j ok a ei koskaan p 채 채 dy t 채nne.

www.par em pil ahj a.f i


Pakolainen - lehti 4_2008