Page 1

NumeRO 1 / 2009 3.50 EUR JULKAISIJA SUOMEN PAKOLAISAPU RY


05

12

08

05 12

06

18

SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 1 / 2009 04 Kansi: Club Clandestino Helsingissä

12 Ei me olla rasisteja

05 Hetemaj vs. Arajärvi

18 Suomen Pakolaisapu Ugandassa

06 The Tees Girls

20 Kirja-arvio: Mikä ihmeen uussuomalainen

07 Kolumni: Veronika Honkasalo

21 Zion Train ja Puppa J Punky Reggae Band

08 Sri Lanka

22 Leif Packalen: Putkimies

10 Liberialainen Soppa

24 Tukka hyvin - kaikki hyvin

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 14 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen Pakolaisapu ry | VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kaikukatu 3, 00530 Helsinki I puh 09 - 6962 640 marcus.floman@pakolaisapu.fi | TILAUKSET toimisto@pakolaisapu.fi I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum | KANNEN KUVA OP Härmä I KUVASSA Johannes Anyuru I PAKOLAINEN 02/2009 ilmestyy heinäkuussa 2009 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875

S 02 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Talouden vai ihmisen vapaus? Thomas Wallgren. Suomen Pakolaisavun hallituksen puheenjohtaja

Yhtenä haasteena kaikille pakolaisjärjestöille on ymmärtää keitä varten olemme olemassa. Kuka on tänään pakolainen? Miten erotamme niin sanotun ”hyvän” pakolaisen turvapaikanhakijasta, ”laittomasta” maahanmuuttajasta, halutusta huippuosaajasta tai ihmiskaupan uhrista? Viekö jo eron etsiminen metsään? Eurooppalainen ja kansainvälinen pakolais- ja turvapaikkapolitiikka lepää oikeudellisen viitekehyksen varassa, joka syntyi reaktiona maailmansotien kauhuihin. Kansalaisjärjestö, joka haluaa olla mukana toden teolla muuttamassa maailmaa paremmaksi, ei voi tyytyä vanhaan ajatteluun. Pakolaisavunkin tavoitteena on, että me vanhoja saavutuksia vaarantamatta olemme mukana luomassa perustaa ajan uusiin haasteisiin vastaavalle ihmisoikeuspolitiikalle. Kotiseudultaan pakenevan ihmisen hätä voi olla mittaamaton vaikka hän ei olekaan pakolainen kansainvälisen oikeuden tunnustamalla tavalla. Yhteiskunnallisen todellisuuden ja oikeudellisen viitekehyksen ero kasvaa tänään ainakin kahdesta syystä jättäen kasvavan hädänalaisten ihmisten joukon vailla lain suojaa. Ympäristötuho, erityisesti ilmastonmuutos, johtaa ”ympäristöpakolaisuuteen.” Pakolaisavun oman kenttäkokemuksen perusteella tiedämme, että ilmastopakolaisuutta syntyy laajalti jo tänään muun muassa Länsi-Afrikassa, jossa sadesyklien uudesta ennustamattomuudesta johtuen perinteiset viljelytavat eivät enää voikaan turvata ihmisten leipää. Toinen ajankohtainen ja kenties vielä laajempi

ongelma on ”kehityspakolaisuus.” Arvioiden mukaan jopa useat sadat miljoonat ihmiset ovat viidenkymmenen vuoden aikana joutuneet pakkosiirretyksi patohankkeiden, plantaasiviljelyn ja muiden kehityshankkeiden vuoksi. Sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamat väestönsiirrot että kehityspakolaisuus liittyvät rikkaiden maiden vaurauteen, epäselvästi mutta vääjäämättömästi. Meidän päästömme on suurin syy ilmastonmuutokselle. Me olemme myös korjanneet globaalin taloudellisen yhdentymisen ja siihen liittyvän kehityspolitiikan maukkaimmat hedelmät. Haluamme elää avoimessa yhteiskunnassa, jossa talous on vapaa. Mutta haluamme, että myös ihminen on vapaa. Joku voisi sanoa, että ihmisen vapaus on ensisijainen. Rikkailla mailla on silti taipumus edistää kauppa- ja talouspolitiikassa sijoitusten, tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta rajojen yli tehokkaammin kuin ihmisten vapaata liikkuvuutta. Suomalaisen pitää saada vapaasti investoida esimerkiksi Liberiaan ja Intiaan ja päinvastoin. Samalla liberialaisten tai intialaisten ihmisten vapaus muuttaa Suomeen on kyseenalainen siinäkin tapauksessa, että he kuuluvat ympäristö- ja kehityspakolaisten kasvavaan joukkoon. Siirtolaisuus uudella vuosisadalla koettelee valmiuttamme yhdistää avoin talous avoimeen rajapolitiikkaan myös ihmisten kohdalla. Politiikassa, jossa taloudellista etua suojellaan rajojen yli tehokkaammin kuin ihmisiä, kasvaa konfliktien siemeniä. Tämän ja monen muun vaikean kysymyksen kanssa olemme tekemisessä kun kehitämme uuden ajan pakolaispolitiikkaa.

S 03 / PAKOLAINEN 1 / 2009


club clandestino helsingissä:

Eroihin ja kulttuureihin tuijottaminen ei johda mihinkään

Club Clandestinon alustajat Aleksander Motturi, Michael Azar ja Edda Manga olivat saapuneet Helsinkiin Pakolaisavun kutsumina. runoilija Johannes Anyuru puuttuu kuvasta. hänet löydät tämän lehden kannesta.

Suomen Pakolaisavun Club Clandestino Helsingin keskusteluosuus antoi runsaasti ajattelemista kolmekymmenpäiselle kuulijakunnalle. Paikalle oli tullut opiskelijoita, kansalaisaktivisteja, opettajia, taidekasvattajia ja asunnottomien parissa työskenteleviä. Club Clandestino tilaisuuden alustajat, aatehistorijoitsijat Edda Manga ja Michael Azar, runoilija Johannes Anyuru sekä kirjailija ja filosofi Aleksander Motturi olivat saapuneet Helsinkiin Pakolaisavun kutsumina. Motturi pohjusti tilaisuutta esittelemällä ”Etnotism” – kirjan keskeisen ajatuksen, siitä kuinka rotuihin perustuva rasismi on noussuut kuolleista uudessa muodossa – etnotismina. Tämän ajattelutavan mukaan etnisyys on korvannut rodun. Keskeisenä ongelmana on Motturin mukaan se, että eri

S 04 / PAKOLAINEN 1 / 2009

ihmisryhmät kategorisoidaan edelleen eri arvoisina: erotteluajattelu ei ole kadonnut mihinkään. Tämä näkyy myös arkisessa kulttuurielämässä. ”Meillä on virallisen Ruotsin taholta ollut viime vuosina valtavasti etnisiin vähemmistöihin viittaavia panostuksia ja puhetta ja se on näkynyt kulttuurielämässä muun muassa siten, että on korostettu esimerkiksi ”maailmanmusiikkia” tavalla, joka automaattisesti sijoittaa sen kansallisen yhtenäiskulttuurin vastapariksi”, Motturi sanoi. Keskusteluissa pohdittiin myös sitä, miksi julkinen keskustelu monikulttuurisuudesta nykymenolla on tuomittu jäämään vaarallisen heikolle tasolle. Nyt on aika vaihtaa levyä, ainainen puhuminen etnisyydestä, ja näennäisen valtavista kulttuurieroista ei voi johtaa mihinkään niin kauan kun ”toisille” on määritelty

altavastaajan asema. Michael Azar pohti sitä, kuka kuuluu kansaan kun kansallisvaltioissa oleskelee ihmisiä melko monesta eri ilmansuunnasta. ”Muutamat politiikot yrittivät pari vuotta sitten määritellä ruotsalaisuuden ehdottamalla ”ruotsalaisuusajokorttia”. Kuvaavaa erotteluajattelun voimalle on se, että syntyperäiset ruotsalaiset jätettiin ajokorttiehdotuksessa testattavien ulkopuolelle. Testi olikin suunniteltu vain maahanmuuttajille”, Azar sanoi. Harvemmin kuulee puhuttavan yhtä väkinäisestä yrityksestä pakottaa kaikki yhdellä alueella asuvat ihmiset yhteen muottiin. Ehdotus kaatui sen herättämän valtavan epäsuosion johdosta. ”Jos olette sitä mieltä, että ei pitäisi nostaa kultuurieroja esiin keskusteluun, mitä sitten pitäisi nostaa esiin?”, kysyi Jonna Roos, yksi Club Clandestinoon osallistuneista. ”On erittäin ongelmallista, jos etnisyys ja kulttuurierot saavat lisää tilaa politiikassa. Paljon tärkeämpää on puhua valtakysymyksistä ja arjen asiakysymyksistä. Politikka pitäisi taas ”politisoida” – on kyse eturistiriitojen ratkomisesta”, Edda Manga visioi. Runoilija Johannes Anyurun mukaan suurin ongelma eivät ole rasismia lietsovat skinheadit vaan tavalliset ihmiset, jotka kritiikittömästi puhuvat ”meistä” ja ”heistä” luoden keinotekoisia jakoja ihmisten välillä. ”Kulttuurieroja voidaan luoda mistä ominaisuuksista tahansa. Tämän logiikan mukaan joku voisi vaikka keksiä, että hei, me pitkät ihmiset olemme ylivertaisia”, Anyuru veisteli.

teksti marcus floman kuva Kati PIetarinen

lue lisää aiheesta www.pakolaisapu.fi/pakolainen


/Hetemaj / vs/ Arajärvi/

”Saiko muuten Tarja Perpan pelipaidan?” ”Joo, kyllä se sai.” Näin päättyi Fatbardhe Hetemajn ja Pakolainen-lehden yhdistetty Pentti Arajärven tapaaminen ja haastattelu huhtikuussa. Yllä siteraattu sananvaihto liittyy siihen, että Vuoden Pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj oli kutsuttu TV1:ä lähetettyyn Presidenttifoorumiin puhuakseen maahanmuutosta. Foorumin jälkeen Hetemaj lupasi lähettää kaikille osallistuville presidenteille veljensä Perparim Hetemajn AEK Ateena-pelipaidan. Posti oli tuonut paketin perille. Pentti Arajärvi valittiin haastateltavaksi, koska hän on vuoden 2009 alussa työstänyt valmiiksi raportin maahanmuttajien työllistymisestä. Aluksi Fatbardhe Hetemaj kysyy, miten maahanmuuttajien motivaation taso voidaan ylläpitää tilanteessa, jossa heille ei välttämättä löydy koulutusta vastaavaa työtä?

teksti marcus floman

”Tärkeää on kielenopetuksen aloittaminen samantien ja ihmisten osaamisen karttoittaminen. Sen jälkeen on annettava se koulutus mitä henkilö yksilökohtaisesti tarvitsee. Erittäin tärkeä asia on myös nopea pääsy työelämään”, Arajärvi vastaa. Voidaanko julkisia resursseja lisäämällä tukea maahanmuuttajien työllistymistä? ”Sillä tasolla kyllä, että voimavaroja voidaan lisätä opetustoimeen kielen opetusta tukeman sekä työnvälitykseen. Maahanmuuttaja tarvitsee keskimäärin enemmän resursseja työvoimaviranomaisilta kuin muut – arvioden mukaan kaksin tai kolminkertaisesti. Usein maahanmuuttajan on vaikeampaa löytää työpaikka, koska heiltä puuttuu ne tärkeät verkostot. Suurin osa ihmisistähän työllistyvät verkostojen kautta”, Arajärvi selventää.

kuva Kati PIetarinen

Fatbardhe Hetemaj korosti Mäntyniemen-vierailun aikana myös yksilön omaa roolia ja aktiivisuutta, siinä miten pärjää yhteiskunnassa ja myös työnhaussa. ”Mä haluan aina kannustaa maahanmuuttajia hakeutumaan suomalaisten pariin, jotta ei oltaisi vaan siinä omassa kuppikunnassa – pitää mennä ja tehdä ja olla itse aktiivinen. Kun tulin uusimpaan työpaikkaani, niin sanoin suoraan että en minä osaa kaikkia asioita – neuvokaa, kyllä minä opin,” Hetemaj sanoo. Kymppiluokka Fatbardhe Hetemaj toivoi lisää panostuksia kymppiluokkaan, jotta olisi mahdollista nostaa syrjäytymisvarassa olevia kiinni uudestaan opintojen tielle. ”Lisäksi on useita lukioita, jotka ovat panostaneet siihen, että lukio on pidennetty neljäksi vuodeksi ja siinä on maahanmuuttajille tarjottu syventäviä suomen kielen opintoja. Näissä kunnissa on haluttu motivoida maahanmuuttajia jatkamaan lukiossa tarjomalla lisää suomen kielen opetusta”, Hetemaj sanoo, ”Kyllä tuo kympiluokka on tärkeä, ei yksinomaan maahanmuuttajille vaan kaikille – on tärkeätä pitää nuoret jossain opiskeluissa kiinni”, Arajärvi vastaa. Pakolaisen viimeinen kysymys: Missä vaiheessa tämänkaltaisen selvityshankkeen vetäjäksi valitaan ulkomaalaistaustainen akateemikko tai tutkija? ”En minä sinänsä näe, että sellaisen valitsemiselle on mitään estettä, etteikö voitaisi vaikka tänään valita. Jos vain on käytettävissä henkilö, jolla on tiedot, taidot ja voimavarat tällaisen tekemiselle. Kyllä minä uskon, että Suomesta löytyy sellaisia maahanmuuttajia, jotka pystyisi tällaisen tekemään. Se voi olla, että se ei vain ollut tullut kenellekään mieleen”, Arajärvi sanoi.

S 05 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Teksti

kuvat

hannele huhtala

the tees girls kouluttaa ammattiin liberiassa Liberian pääkaupungissa Monroviassa koulutetaan tyttöjä ja naisia ammattiin The Tees Girls -projektissa. pakolainen -lehti vieraili liberiassa kansainvälisen naisjohtajuuskokouksen aikana maaliskuussa.

The Tees Girls -koulutuskeskuksen pihaan on nostettu lehväkatos, jonka alle on kerääntynyt koulun opiskelijoita. He ovat nuoria naisia, teini-ikäisistä parikymppisiin. Kaikki seuraavat Suomen presidentti Tarja Halosen vierailua projektikohteeseen, jonka kautta tytöt saavat ammatin ja peruslukutaidon. Portilta kurkkii uteliaita, kaksikerroksinen koulurakennus näyttää ylväältä kirkkaassa auringonpaisteessa. Kansainvälisenä naistenpäivänä presidentti Tarja Halosen vierailu kohteeseen on lähes itsestäänselvä valinta: hän on koko uransa painottanut naisten kouluttamisen merkitystä, niin rauhan- kuin jälleenrakentamisessa. Halonen oli myös mukana 1960-luvulla perustamassa Suomen Pakolaisapua. “Pakolaisapu oli ennen Tees Girs -projektiin osallistumista tehnyt Liberiassa hankkeita vain maaseudulla. Halusimme tehdä jotain myös Monroviassa. Kävimme vierailulla The Tees Girls -keskuksessa ja se näytti paikalta, jossa voisimme tehdä jotain. Jos poikkesimme siellä ohiajaessamme, keskuksella oli aina toimintaa. Se vaikutti päätökseen ryhtyä tukemaan Tees Girlsejä”, Markku Vesikko kertoo. Hän on Pakolaisavun Liberian hankejohtaja. “Vuoteen 2003 mennessä saimme hankittua kaikki laitteet keskukselle, mutta ne menivät sodassa. Sodan jälkeen kaikki aloitettiin alusta. Silloin keskukseen rakennettiin

S 06 / PAKOLAINEN 1 / 2009

myös toinen kerros. Emme olisi halunneet keskeyttää toimintaa sodan ajaksi, mutta emme myöskään halunneet, että oppilaat ja opettajat olisivat riskeeranneet henkensä kulkemalla koulun ja kodin väliä. Kukaan yhteistyökumppaneista ei kuollut sodassa, olimme onnekkaita”, Vesikko muistelee. Tees Girlsin luokkahuoneissa opiskellaan ompelemista ja räätälöintiä, kosmetologiaa ja kampaajan ammattia, leipomista, hoitoalaa ja sihteerin perustaitoja. Koulutukseen kuuluu aina englanninkielen perusopetusta. Pakolaisapu auttoi Tees Girls -keskusta kehittämään oppisuunnitelmaa ja opetusmetodeja. Aluksi toimintaa tuettiin täysin, mutta vuoden 2007 lopussa suora tuki lopetettiin. “Olemme konsultoineet keskusta ja seuranneet miten oppilaat selviää. Pakolaisavulla ei ole tarkkoja tilastoja, mutta omien havaintojeni perusteella suurin osa yli tuhannesta valmistuneesta on löytänyt töitä. Ainakin ajoittaishommia, jos ei muuta”, Vesikko kertoo. Ajatuksena on, että naiset saavat koulutusta, josta on heille hyötyä jo opiskeluaikana. Sillä tavalla opiskelumotivaatio säilyy. Yläkerran opiskeluhuoneessa istuu 15-vuotias Rebeca Ca Judu. “Opiskelen ompelua ja tulevaisuudessa haluan ommella”, hän nauraa kysymykselleni, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa.

Viiden sisaruksen perheestä tuleva Rebeca kertoo, että hänen vanhempansa asuvat maaseudulla. Hänet lähetettiin kaupunkiin kouluun ja töihin. 23-vuotias Linda M. Kpainkpa iloitsee, ettei kouluun tarvita kirjoja, sillä niihin ei olisi varaa eikä kaupungissa ole kirjastoja. “Meitä on kuusi sisarusta, joista kolme on koulussa. Osa on vielä pieniä, mutta vanhemmillani ei ole rahaa pistää kaikkia kouluun. En ole saanut alani töitä, mutta autan välillä koulun siivoamisessa ja saan siitä vähän rahaa. Kaikki on täällä niin vaikeaa”, Linda M. Kpainka kertoo. Hän on opiskellut kampaajaksi ja jonkin verran kosmetologiaa ja ompelua. Hänen haaveenaan on ansaita rahaa. Suomen presidentin ja muiden kansainvälisten vieraiden vuoksi pääkaupunki Monroviaa on siivottu, naisten voimin. Silti kaikkialla leijailee muovipussin riekaleita ja ojat ovat täynnä romua. Kaikkialla näkyy merkkejä siitä, että sodasta ei ole kulunut vielä kauaa. Kaupungin keskustassa on raunioiksi palaneita taloja ja ammusten jälkiä seinissä. Kansainvälinen naiskonferenssi luo toivoa Liberiaan ja uskoa naisten voimaan. Sitä tekee myös Tees Girls, joka antaa naisille välineitä oman elämän hallintaan.


Veronika Honkasalo

puoliso. /// kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkija

o

olin hiljattain feministisen liikkeen kokouksessa kolmevuotiaan tyttäreni kanssa, joka on tottunut viettämään aikaa äidin kansalaisaktivismipyörteissä. Noutaessani kahvia ennen kokousta, puolituttu feministi tiedusteli tyttäreni etunimeä. ”Tytöllä on varmaan erityinen nimi?”, kuului kysymys. Ja seuraavaksi, ”Eikö sinun miehesi ollut ulkomailta, mistäpäin se olikaan?”. Ja tämän jälkeen ”Mikäs uskonto siellä onkaan?”. Vastaan kaikkiin kysymyksiin uskollisesti. Uskonto -kysymyksen kohdalla tunnen oloni kuitenkin epämukavaksi. Kuulen selitteleväni, että kyllä hän on muslimi, mutta Azerbaidzhan on melko sekulaari valtio. Miehelleni islam on enemmänkin elämäntapa. Tämän jälkeen ärsyynnyn itselleni. Minkä takia suostun selittämään. Entäs sitten, jos uskonto olisikin miehelleni yksi keskeisempiä elämää jäsentäviä ohjenuoria? Tällä kertaa tiedustelutuokio ei pysähdy uskontoon. Käydään läpi, koska mieheni muutti Suomeen, ja mitä hän tekee elääkseen. Yleensä kyselytunnit päättyvät viimeistään tähän. Mutta ei tällä kertaa. Nyt nainen toteaa, että on haastavaa elää kaksikulttuurisessa parisuhteessa. Että hänen avioliittonsa ulkoma a laistaustaisen miehen kanssa kariutui aikoinaan. He eivät tulleet toimeen ollenkaan.

Tyttäreni nykii hihasta ja osoittaa keksivatia. Hymisen jotain kulttuurieroista, että kyllä niitä saattaa olla. Lopuksi tiedustelija toteaa ”No, toivotaan, että teille käy paremmin, ettekä eroa!”. Kysymysten taustalla oli varmaankin pelkkä hyväntahtoinen uteliaisuus, mutta myös sellainen saattaa haavoittaa. Varsinkin jos uteliaisuus on toistuvaa ja sisältää useimmiten samat ainekset. Varsinkin, jos joutuu altavastaajan asemaan puolustelemaan keskeisiä elämänvalintojaan ihmisille, joiden elämästä ei tiedä mitään. Mitä

se ei kosketa meitä. Keskuudessamme ja kansamme elää ihmisiä, jotka joutuvat perustelemaan olemassaoloaan täällä, vastaamaan tiedusteluihin, puhumaan perheensä puolesta. Suomalaisilla näyttää olevan etuoikeus tulkita näiden vastausten merkityksiä. Samalla suomalaisuudesta poikkeava tulkitaan epänormaaliksi ja uhanalaiseksi. Eihän kaksikulttuurinen avioliitto voi päättyä muuhun kuin eroon? Miksi mainitsin alussa, että olin nimenomaan feministisen liikkeen kokouksessa? Koska olen kokenut

"Olen kokenut feministisen liikkeen tavan tuottaa oikeanlaista suomalaisuutta vaikeaksi pähkinäksi." miettii tyttäreni, joka seuraa keskustelua sivusta: ”Äiti, isi, Azerbaidzhan, kulttuurierot, ero…” Viime aikoina julkisessa keskustelussa on nostettu esille, että maahanmuuton kielteisistä seurauksista on voitava keskustella. Niihin se keskustelu näyttääkin typistyvän. Samalla arkipäivän rasismista puhutaan edelleen hyvin vähän. Rasismi paikannetaan äärimmäiseen väkivaltaan ja skineihin. Samalla ilmiö työnnetään kauemmaksi marginaaliin. Kun se on etäällä,

feministisen liikkeen tavan tuottaa oikeanlaista suomalaisuutta va i ke a ksi pä h k i n ä ksi. M it en kritisoida sellaisia käytäntöjä, joiden taustalla on hyvä tahto ja pyrkimys, halu auttaa ja pelastaa? Miten osoittaa, että myös tämäntapaisen hyvä tahto voi sisältää rasistisia elementtejä, esimerkiksi kun määritellään kaikki ”maahanmuuttajataustaiset naiset” varteenotettaviksi pelastettaviksi? Siinä meille feministeille purtavaa.

S 07 / PAKOLAINEN 1 / 2009


äällä kaikki on mullin mallin. Melkein tuhat uutta tulokasta. Tuhansia on sairaalassa. Kaikki juoksevat ympäriinsä hullun lailla”, srilankalainen opiskelukaverini Shanthi kirjoittaa tekstiviestissään. Shanthin viesti saapuu Vavuniyan kaupungista Sri Lankan pohjois-osasta jonne huhtikuun 2009 lopussa saapui suurin osa viime kuukausien rajuja taisteluja paenneista siviileistä. YK luokittelee Vavuniyan tämänhetkisen tilanteen vaikeaksi hätätilaksi. Shanthi kutsuu sitä kaaokseksi”. Jaettu tamiliperhe evakossa Colombossa Kuukausi sitten vietin kaksi viikkoa opiskelukaverini perheessä p ä ä k aupu n g i s s a C o l o m b o s s a . Shanthi, 33, on Sri Lankan tamili. Hän on kotoisin saaren pohjoisimmasta tamilikaupungista Jaffnasta. Muutamaa lapsuusvuotta

lukuun ottamatta hän on elänyt melkein koko elämänsä sisällissodan aikaa.  Perheeseen kuuluu Shanthin nuorempi sisko Rakshi, 26, kuopus Janani, 24, ja opettajaäiti. Tytöt asuvat äitinsä kanssa Colombossa. Perheen isä jäi Jaffnaan. Colombo–Jaffna junayhteys on ollut suljettu vuodesta 1985 lähtien, jolloin sissiliike LTTE räjäytti junan matkalla Jaffnaan. Pari kertaa vuodessa perheen äiti käy Jaffnassa. Tyttäret eivät ole käyneet Jaffnassa moneen vuoteen turvallisuustilanteen vuoksi, Yhteydenpito isään rajoittuu päivittäiseen puhelinsoittoon. Joukkopako täyttää sairaalat ja leirit Vavuniyassa Ystäväni työskentelee Vavuniyassa paikallisessa kansalaisjärjestössä psykososiaalisena ohjaajana. ” Tällä hetkellä täällä Vavuniyassa on yli 150,000 pakolaista.

SRI Lankan siviilit hätätilassa sodan keskellä ja maanpaossa Teksti ja kuvat

Ksenia Glebova

Paikallisessa kansalaisjärjestössä työskentelevä srilankalainen kertoo tilanteesta Vavuniyan väliaikaisissa leireissä, joihin medialla ja kansainvälisillä järjestöillä ei ole pääsyä. Pakolaisen avustajan haastattelut on tehty huhtikuun lopulla.

01

01 S 08 / PAKOLAINEN 1 / 2009

S


02 01 Ihmisoikeuskomission toimisto Puttalamin aluella. Nainen saa neuvonta-apua maansisäisten pakolaisten osastolla.

02 Maansisäisten pakolaisten leirin asukas rannalla Puttalamin alueella.

4

Sri Lanka Ihmisiä tulee lisää joka päivä. Koska joukossa voi olla myös tamilitiikereitä, tulokkaat jout uv at t iu k k a a n t u r v a l l i s uu s s e u l o nt a a n. H i lj at t a i n t ä ä l l ä turvallisuustarkastusalueella oli kaksi pommi-iskua. He, jotka pääsevät tarkastuksesta läpi, pääsevät väliaikaiseen majoitukseen, jossa on hyvin puutteelliset olot. Tämä kaikki tappavassa kuumuudessa,” hän kertoo sähköpostitse. Vavuniyassa on pula ruoasta, juomavedestä ja lääkkeistä. Paikallinen sairaala on tarkoitettu kuudelle sadalle potilaalle, mutta ”huhtikuun lopussa sairaalassa oli melkein kaksi tuhatta potilasta. Monet lapset menettivät ainakin toisen ja joskus molemmat vanhempansa taisteluissa. Heidän muut perheenjäsenensä ovat joko edelleen Vannissa tai sitten tulivat viime viikolla 100,000 muun

joukossa. He etsivät sukulaisiaan, mutta tällä hetkellä se on miltei mahdotonta.  Hallitus ei ole dokumentoinut kunnolla tulokkaita Vavuniyassa. Tällä hetkellä puhelin- ja internetyhteydet ovat ylikuormitettuja kun ihmiset yrittävät ottaa yhteyttä omaisiinsa.” Shanthin mukaan avustustyö tapahtuu erittäin tiukan turvallisuusvalvonnan alla. ”Paikallisilla kansalaisjärjestöillä on hallituksen lupa työskennellä leireissä, mutta media ja kansainväliset järjestöt eivät sinne pääse. Muu kuin välttämätön kanssakäyminen leirien asukkaiden kanssa ei ole sallittua ja valvontajärjestelyt ovat erittäin tiukkoja.” Muistipeli sodan jälkeen Shanthin nuorempi sisko Rakshi tekee psykososiaalista työtä Batticaloan kaupungissa itärannikolla. Vapaa-aikanaan hän pitää blogia.

Viimeisin kirjoitus tulevaisuudesta sisällissodan jälkeen on pari päivää vanha. ”Muistavatko srilankalaiset unohtaa? Aiommeko unohtaa menneet ja aloittaa kaiken alusta? Vai aiommeko elää taistelujen muistoissa ja haalia ikäviä muistoja ikuisesti? Onko reilua unohtaa? Auttaako, jos me muistamme?” Tamilikapinalliset ovat sotineet Sri Lankan hallitusta ja armeijaa vastaan vuodesta 1983 lähtien vaatien itsenäisyyttä tamilivaltiolle. Pitkä sisällissota on ajanut kymmeniä tuhansia srilankalaisia ulkomaille, mutta suurin osa on kuitenkin päätynyt maanpakoon omassa maassaan.   Kirjoittaja on jatko-opiskelija ja vapaa toimittaja. Sarvarakshani Thambaiahin blogi: Why don’t you smile? http://sarvarakshani.blogspot.com/

S 09 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Teksti

Hannele Huhtala

kuvitus

joonas r

Liberialainen

soppa.

suomen Pakolaisavun hankejohtaja Markku Vesikko on vaikuttanut Liberiassa jo kymmenen vuotta. Maa on käynyt läpi mullistuksia sinä aikana, sisällissodasta on jo kulunut kuusi vuotta. Paljon on vielä tekemistä maassa, joka ei muutu paratiisiksi itsestään. Kun saapuu Liberiaan, ensimmäisenä iskee vastaan kuumuus ja vihreys. Länsi-Afrikassa, Sierra Leonen, Guinean ja Norsunluurannikon välissä on maa, joka on vehreydestään huolimatta täynnä epätoivoa ja pahaa oloa. Nyt nurmikot ja tienpientareet on siivottu, kun maahan odotetaan yli viittäsataa ulkomaalaista vierasta. On Liberian naisjohtajuuskonferenssin aika, ja ilmassa on juhlahumun tuntua. Suomen Pakolaisavun hankejohtaja Markku Vesikko on seurannut siivouspuuhia ja auttanut järjestäjiä sen minkä on voinut. Valmistelut ovat sujuneet Vesikon mukaan hyvin. Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleafin ja Suomen presidentin Tarja Halosen vetämä kokous keskittyy siihen, miten naisten asema pitää huomioida rauhanrakentamisessa ja ilmastonmuutoskeskustelussa.

S 10 / PAKOLAINEN 1 / 2009

Markku Vesikko on tehnyt Liberiassa töitä jo kymmenen vuotta, ensimmäinen projekti alkoi helmikuussa 1999. Aluksi oli tarkoitus löytää mahdollisia kumppaneita ja Vesikko kävi tutustumassa useisiin pieniin hankkeisiin, erityisesti naisjärjestöihin. Nykyään Vesikko tuntee Monrovian kulmat ja paikallisten mielenliikkeet hyvin. Mutta miten mies on selvin-

että toiminnan takana oli mies, mutta hän oli osannut lähettää naispuolisen työntekijän kertomaan meille projektista, jotta kiinnostuisimme”, Vesikko muistelee hymyillen. Project New Outlookista tuli yksi Pakolaisavun yhteistyökumppaneista ja heillä on esimerkiksi maatalouden tukiohjelmia. ”Painotan Paolo Freiren oppeja. Ihmisten ääni pitää kuulua.”

Mutta miten mies on selvinnyt rankoista ajoista? Huumorilla. nyt rankoista ajoista? Vastaus on yksinkertainen: ”Huumorilla”, hän sanoo vakavilla kasvoilla. ” E rä ä n ä pä ivä n ä t oi m ist ol le käveli pieni nainen, joka pyysi meitä tulemaan katsomaan hänen järjestöään, joka oli 20 kilometrin päässä Monroviasta. Lupasin käydä katsomassa ja Project New Outlookin työpajat näyttivät hyvältä. Vierailulla meille selvisi,

Pakolaisavun toiminta Liberiassa lähti tästä kasvuun, kun Vesikon johdolla ryhdyttiin etsimään omia hankkeita. Toiminta pystyi keskittymään jo hätäavun ulkopuolelle. Toinen sisällissota syttyi 1999 ja kesti vuoteen 2003. Eri avustuskohteissa sodasta selvittiin miten kussakin. Tavaraa ja työvälineitä varastettiin, mutta Vesikko muistaa helpottuneena, että kukaan


yhteiskumppaneista ei kuollut sodassa. Liberian tilanteesta kertovat luvut ovat järkyttäviä. 85 prosenttia väestöstä on työttömänä, työllistyminen on torikaupan varassa. Sisällissodissa, 14 vuoden aikana 60–70 prosenttia naisista on raiskattu, ja raiskaukset jatkuvat yhä. Joillain alueilla naisten sukupuolielimiä silvotaan, eikä avustustyön-

teissa pa i noteta a n lukuta idon oppimista. ”Työpajoissa opetetaan taitoja, joista oppilaille on suoraa hyötyä. Käsityötaitoja kehitetään ihmisten itsensä kartoittamiin tarpeisiin. Saippuantekijäksi ei kannata ryhtyä, jos kylässä saippuaa valmistaa jo kolme muuta ihmistä. Tarkoitus on, että opiskelun aikana voi jo myydä tekemiään tuotteita, jotta

tekijöiden mukaan ongelmasta pystytä edes puhumaan. Presidentti Halosen naisjohtajuuskonferenssissa esittämä vaatimus raiskauksien laskemisesta sota-aseeksi ei tunnu älyttömältä. Liberialaisen eliniän odote on 42 vuotta ja lukutaito esimerkiksi aikuisilla maaseudulla asuvista naisista on vain 30 prosentilla. Pakolaisavun avustamissa koh-

toimeentulo tulisi tuettua ja opiskelumotivaatio säilyisi.” Sisällissodan jälkeen tuettiin hankkeita, jotka pyrkivät auttamaan paluumuuttajia. ”Itäiselle alueelle ei voinut edes mennä, sitä pidettiin niin levottomana alueena. Meillä ei ollut kahta autoa, joilla olisimme voineet käydä tutustumassa alueeseen sisällissodan jälkeen. Päädyimme

vaihtoehtoon, että alueen yhteisöjen johtajia koulutettiin. Sitä kautta sitten vuonna 2004 saatiin osallistava koulutusohjelma käyntiin myös ennen täysin saavuttamattomilla alueilla.” Vesikko järjestää naisjohtajuuskonferenssin aikana Pakolaisavun Liberian työn 10-vuotisjuhlat rannalla. Paikallinen akrobatiaryhmä lumoaa ja tulinen rapu-vuohenlihakeitto turruttaa kielen. Presidentti Halonenkin ehtii piipahtaa juhlissa. Vesikko pitä ä pienen puheen, jonka hän päättää siihen, että kunkin täytyy tehdä juhlat itselleen, Vesikko ei aio niitä meille tehdä sen enempää. Sama ajatus lienee takana myös onnistuneessa kehitysyhteistyössä: tarjotaan apua ja välineitä, mutta kaikkea ei tehdä valmiiksi kohdemaan asukkaiden puolesta. Nyt Vesikko kohtaa uuden haasteen, kun hän keväällä lähtee Thaimaaseen tehdäkseen alkuselvityksiä Pakolaisavun uuden kehitysyhteistyöhankkeen käynnistyessä. Mutta Pakolaisavun Liberian työtä Vesikko ei jätä kesken. Alkukesästä hän palaa Liberiaan, jossa odottaa myös Vesikon perhe.

S 11 / PAKOLAINEN 1 / 2009


S 12 / PAKOLAINEN 1 / 2009


ei me olla

Rasisteja Perämeren pohjukasta, Kemistä on talven mittaan kantautunut outoja uutisia. Niiden perusteella leppoisasta ja suvaitsevaisesta pikkukaupungista on muutamassa kuukaudessa kuoriutunut punaniskojen pesä, jonka kaduilla raivoaa avoin rasismi. Mediapeliä, sanovat kemiläiset itse.

////////////////////////////////////////// Kemiläistä toimittajaa, jolle kerron aikovani kirjoittaa entisen kotikaupunkini kahinoista, aihevalintani harmittaa. Paikallisessa mediassa omaa pesää ei haluta sotkea. Pääkaupungin ulkopuolella suomalaista mediaa moititaan Helsinki-keskeisyydestä. Kemiläisten mielestä suhtautuminen Kemiin on vieläkin nuivempaa kuin periferiaan yleensä. Toimittajatuttu on samoilla linjoilla. ”Yksittäisiä tapauksia nekin tappelut on olleet, ei Kemissä ole rasismia sen enempää kuin muuallakaan. Kemi pääsee valtakunnan uutisiin vain silloin, kun jotain pahaa tapahtuu. Hyvistä jutuista tai edistysaskelista ei kerrota koskaan.” Hyviä juttuja löytyy ainakin historiasta. Kemiin asettui pakolaisia jo ennen Suomen itsenäistymistä, kun moni Venäjän vallankumousta paennut Vienan karjalainen evakko hakeutui töihin pohjoisen

Teksti

kuvat

maippi tapanainen

teollisuuspaikkakunnalle. Tehtaat ja sahat vetivät aikoinaan Kemiin väkeä kaikkialta Suomesta. ”Tänne tulivat ja sopivat aikanaan ihan kaikki, myös se muiden kaupunkien ja maakuntien heikoin aines”, selitti Kemin terveyskeskusta 1990-luvulla johtanut lääkäri kaupunkilaisten keskimääräistä runsaampia päihde ja muita ongelmia. Pakolaisia tulee ja menee /////// Ensimmäiset viralliset pakolaiset Kemi vastaanotti parikymmentä vuotta sitten. Kaupunkilaisia valmisteltiin heidän tuloonsa kuin Ruotsin kuninkaan valtiovierailuun. Paikallislehdissä kuvattiin venepakolaisten kurjaa elämää hongkongilaisella leirillä, alueradiossa virkamiehet selittivät taloudellisten vastuiden jakautumista. Niinpä kun ensimmäinen 30 hengen vietnamilaisryhmä viimein 2. marraskuuta 1988 saapui Kemiin, heitä vastassa olleet pako-

laistyöntekijät saattoivat valehtelematta kuvata tunnelmaa ”myötämieliseksi ja vilpittömän kiinnostuneeksi”. Kansan käsi oli karttuisa, vaateja tavaralahjoituksia kertyi yli tarpeen, ystäväperheitä riitti ja humanistiyhdistys myönsi vietnamilaiselle ravintolalle monikulttuurisuus-kunniakirjan. Vietnamilaiset viihtyivät muutaman vuoden. Sitten he muuttivat perhe toisensa jälkeen muualle, enimmäkseen Turkuun. Kotoutumisyrityksen muistomerkiksi jäi erinomainen vietnamilainen ravintola. Sittemmin Kemi on vastaanottanut joka vuosi kiintiöpakolaisia. Kaupunkiin on tullut muiden muassa Kosovon albaaneja, somalialaisia ja kurdeja. Suurin osa heistä on lähtenyt pois. Pitkään näytti siltä, että AlTashin pakolaisleiriltä Kemiin tulleista kurdeista muodostuisi elävä ja hyvin viihtyvä yhteisö. Sitten hekin muuttivat Turkuun.

S 13 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Kohtaamisia yöelämässä //////// Pakolaistyöntekijä Ilkka Passlin arvioi, että vuosien mittaan Kemi on vastaanottanut noin 380 kiintiöpakolaista. Tällä hetkellä kaupungissa asuu noin 150 pakolaistaustaista henkilöä, heistä valtaosa on tullut Thaimaan leireiltä. ”Kemi on ollut pitkälti läpikulkupaikka, jossa on käyty vain kääntymässä. Tällä hetkellä suurin pakolaisyhteisö koostuu reilusta sadasta, vuoden 2005 jälkeen tulleesta burmalaisesta. Sitähän ei kyllä voi tietää, jäävätkö hekään tänne”, Passlin sanoo. Pakolaiset lähtevät Kemistä samoista syistä kuin muutkin kemiläiset. Töitä ei löydy. EteläSuomessa on enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia. Moni haluaa lähemmäs sukulaisiaan ja tuttaviaan. Passlin sanoo, että rasismista hänellä ei ole havaintoja. Päinvastoin, kun kemiläinen ottaa pakolaistyöntekijään yhteyttä, kyseessä on yleensä avuntarjous.

S 14 / PAKOLAINEN 1 / 2009

Passlinkin syyttää mediaa tarkoitushakuisuudesta. ”Se on vähän siitä kiinni, mitä asioita ja miten tuodaan esiin. Ainahan yöelämässä tulee kaikenlaisia kohtaamisia ja yhteenottoja, joihin molemmista osapuolista löytyy syytä. Maahanmuuttajia on monenlaisia ja niin on kemiläisiäkin.” Ilkka Passlin myöntää kantavansa huolta Kemin maineesta. Jäljet pelottavat, räpisteleväthän Joensuu ja Kajaani edelleen irti rasistisesta leimastaan. Turvapaikanhakijat näkyvät katukuvassa ///////////////////////// Viime marraskuussa käyntiin polkaistun SPR:n vastaanottokeskuksen perustamiseen kemiläisiä ei ehditty valmistella. Rovaniemen filiaalina toimiva keskus perustettiin saman paineen alla kuin muutkin eri puolille Suomea nousseet ja nousevat hätäratkaisut. Parina edellisenä vuonna Suomesta haki turvapaikkaa noin 1500

ihmistä ja moni vastaanottokeskus sulki ovensa. Viime vuonna hakijoita oli yli 4000, ja paikoista tuli huutava pula. Nyt turvapaikanhakijoihin totutellaan monella hiipuvalla paikkakunnalla. Kemissä kaupungintalon viisariton kello väittää ajan pysähtyneen, mutta kaupungilla muutos näkyy. Vastaanottokeskuksen asukkaat loistavat huutomerkkeinä kävellessään kohti keskustaa purevan viimaisena päivänä. Vain harva peruskemiläinen liikkuu jalkaisin hyytävässä talvisäässä. Toki turvapaikanhakijat erottuvat muutenkin. Kemin ikäpyramidi seisoo tukevasti kärjellään, runsaasta 22  000 asukkaasta 65 vuoden iän on saavuttanut lähes joka viides. 250 uutta, nuorta ihmistä elävöittää katukuvaa huomattavasti. Kemin vastaanottokeskuksen pääpaikka sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta, purkuuhan alla olleessa entisessä vuokratalossa. Nyt punatiilisessä talossa käy vilske.


Sheko Jafr, Hesham Faek, Soran Hamgavib, Karzan Abdulla ja Dilshad Abdullah kemin vastaanottokeskuksen pihalla. pirkko rytkönen kemin vastaanottokeskuksesta kertoo kemiläisten avuliaisuudesta.

Ilkka Passlin myöntää kantavansa huolta Kemin maineesta. Jäljet pelottavat, räpisteleväthän Joensuu ja Kajaani edelleen irti rasistisesta leimastaan.”

Apulaisjohtaja Pirkko Rytkösen työhuone löytyy suuren vaateja tavaravuoren takaa. Taas on kansan karttuisa käsi käynyt. ”Heti kun kerrottiin asukkaiden tarpeista, niin tilat tulivat täyteen tavaraa. Pyysimme esimerkiksi yhtä äitiyspakkausta ja saman tien kaksi paikallista Lions-klubia keräsi kuusi”, Rytkönen kertoo. Otsikoihin päätynyttä öistä kapakkarähinöintiä hän ei pidä kovin kummoisena tapahtumana. ”Näillä meidän nuorilla miehillä ja samanikäisillä kemiläismiehillä ei ole yhteistä kieltä, mutta jonkinlaista vuorovaikutusta kuitenkin. Ravintolassa on sitten syntynyt kiistaa naisista”, hän kertaa otsikoihin päätyneiden tapausten kulkua. Hyökkäys säikäytti /////////////// Toista lööppeihin noussutta tapahtumaa – parinkymmenen kemiläismiehen aamuöistä uhoamista vastaanottokeskuksen pihalla – Pirkko Rytkönen ei voinut

sivuuttaa olankohautuksella. Keskuksen ikkunan rikkominen herätti ja säikäytti paitsi asukkaat myös paikan henkilökunnan, poliisin ja kaupungin virkamiehet. ”Minun tehtäväni on taata, että ihmiset täällä saavat olla rauhassa. Ei kemiläisten tarvitse rakastaa näitä ihmisiä, mutta sietää täytyy.” Rytkönen ei halua leimata hyökkäyksen motiiveja rasistisiksi, mutta painottaa, että nyt kaikenlaisiin rasistisiin tekoihin sovelletaan yhteisesti sovittua nollatoleranssia. Vastaanottokeskuksen pihalla nuorten miesten retevällä, kansainvälisellä elekielellä kommunikoivat Sheko Jafr, Hesham Faek, Soran Hamgavib, Karzan Abdulla ja Dilshad Abdullah ovat Irakista paenneita kurdeja. Muiden asukkaiden tavoin he ovat haluttomia puhumaan kahakoista, ja yhteistä puhuttua kieltäkin meillä on vain muutaman sanan verran. Se tulee kuitenkin selväksi, että Kemi on hyvä kaupunki ja kemiläiset hyviä ihmisiä ja tänne olisi hyvä jäädä. Eikä poikia pelota

S 15 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Nuorukaisten viesti on sama kuin jokaisen, ainakin tilapäisesti turvaan päässeen pakolaisen. Kaikki on hyvin, ja joka tapauksessa paremmin kuin aiemmin oli.

– he ovat olleet pelottavammissakin paikoissa. Nuorukaisten viesti on sama kuin jokaisen, ainakin tilapäisesti turvaan päässeen pakolaisen. Kaikki on hyvin, ja joka tapauksessa paremmin kuin aiemmin oli. Mutta kemiläiset myös haluavat olla hyviä. ”Ilmeisesti jonkinlaisena vastareaktiona niiden konfliktien jälkeen meihin otti yhteyttä ihmisiä, jotka tarjoutuivat tukihenkilöiksi”, Pirkko Rytkönen puhdistaa kaupunkilaisten mainetta. Talous kiristää asenteita ////// Pol i i s i a m m at t i k ork e a k ou lu n tekemän tutkimuksen mukaan rasistista motiivia käytetään rangaistuksen koventamisperusteena harvoin, ja usein sitä ei oteta tutkinnassa edes huomioon. Rikosylikomisario Risto Juho Länsi-Pohjan poliisista vakuuttaa, että Kemin kahakoiden taustalla olevat mahdolliset rasistiset motii-

S 16 / PAKOLAINEN 1 / 2009

vit pengotaan esiin. Jos niitä on. ”Mutta näyttää siltä, että ainakin joissain tapauksissa on kyse muunlaisesta provokaatiosta. Turvapaikanhakijat tulivat ihan ykskaks, ja sitten kun heitä alkoi näkyä ravintoloissa, niin siellä alettiin ihmetellä, että mitä pakolaisia ne tällaiset on. Viina ja yöaika on vaarallinen yhdistelmä.” Säikähdystä ja vieraanpelkoa, on siis poliisin arvio. Ei suotavaa, mutta ymmärrettävää. Uutisointi vain sai turhan negatiivisen sävyn. ”Kemin ilmapiiri ei missään nimessä ole rasistinen. Skinit on asia erikseen, mutta niitä ei ole monta.” Niin sanotuista tavallisista kemiläistä löytyy sentään heitäkin, joiden mielestä kaupungin julkikuvan tahriintumiseen on aihettakin. Liisa Paavilaista tuohduttaa erityisesti burmalaissyntyisen lehdenjakajan aamuöinen pahoinpitely viime elokuussa. ”Nuoret kemiläismiehet, jotka itse eivät ’paskaduuneihin’ suostu

tarttumaan, menevät ja hakkaavat työtään tekevän ihmisen.” Paavilainen on myös huomannut kielenkäytön muuttuneen, mutiaiset ovat kun varkain hiipineet itseään fiksuina pitävien ihmisten sanavarastoon. Niin ikään peruskemiläinen Timo Hietamäki arvelee, että kaupunkilaisten asenteet ovat kiristyneet talouden kanssa samaan tahtiin. ”Huoltamoiden kuppiloissa puhutaan elintasopakolaisista, eikä tunnuta ymmärtävän, että sotaa ja nälkää nämä ihmiset ovat paossa.” Mutta että Kemissä rehottaisi rasismi – se on myös Paavilaisen ja Hietamäen mielestä pahasti yliampuva väite. Ääri-ilmiöiden liepeiltä vain ei olla turvassa Perämeren pohjukassakaan. ”Kyllä tavallinen kansa hyväksyy turvapaikanhakijat ja haluaa auttaa. Se on pienten porukoiden uhoamista, mitä on”, molemmat vakuuttavat.


timo hietamäki pohtii kemiläistä asenneilmastoa

kommentti / Keskustelupalstoilla kukoistavat pelko ja viha Kemi on tunnettu avarakatseisena kaupunkina, joka on kivutta kotouttanut Perämeren karulle rannalle jopa junantuomat virkamiehet. Siksi tammikuun puolessavälissä uutisoidut tapahtumat – pahoinpitelyitä, joukkotappeluita ja miesjoukon uhittelu hiljakkoin perustetun vastaanottokeskuksen pihalla – tuntuivat erityisen huolestuttavilta. Ilta-Sanomat uutisoi tammikuiset väkivaltaisuudet näkyvästi. Ajankohtainen kakkonen nimesi lähetyksessään 3. helmikuuta Kemin tylyksi paikaksi turvapaikanhakijoille. Pohjoisen lehdissä – kuten Kalevassa ja Pohjolan Sanomissa – reippaasti palstatilaa saivat eri viranomaiset, jotka vakuuttivat, että jos rasismia alkaa ilmetä, se kitketään ennen itämistään. Karuimman kuvan Kemin ilmapiiristä saa anonyymien kansoittamalta Suomi24-keskustelupalstalta. Parin kirjoittajan kohdalla poliisitutkinta on edennyt

Teksti

kuva

maippi tapanainen

syyteharkintaan, rikosepäilynä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Palstan ylläpitäjä on poistanut törkeimmät tekstit, mutta siitä huolimatta keskusteluketju toisensa jälkeen tuuttaa palstoille puhdasta tietämättömyyttä ja huolestuneisuudeksi naamioitua pelottelua. Kaupungin henkisestä tilasta ei – onneksi – keskustelupalstan perusteella voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ikävää on se, etteivät palstan mielipiteet edes sanottavammin poikkea esimerkiksi joidenkin Helsingin Sanomien nettikeskustelijoiden kannanotoista. Avoin keskustelu maahanmuuttopolitiikasta on yleisemminkin alkanut tarkoittaa suorasukaisesti ilmaistua maahanmuuton vastustamista ja maahanmuuttajien mustamaalaamista. Kemissä viranomaiset ovat ryhmittyneet ja paikallismediassa kerrotaan hyvin sopeutuneista ja kantakemiläisten

ennakkoluuloihin ymmärtäväisesti suhtautuvista maahanmuuttajista. Ihmiset tuntuvat kavahtavan kaupungin leimautumista rasistiseksi jopa enemmän kuin rasismia itseään. Mölyt pidetään mahassa, sillä ääneen puhuminen voisi johtaa maineen menetykseen. Ongelma ei ole yksin kemiläisten. Keskustelupalstoille yksi monomaani suoltaa tekstiä enemmän kuin kymmenen toisinajattelevaa viitsii lukea, saati vastata. Ihmisellä on kuitenkin taipumus alkaa pitää yleistä normaalina, ja omat syrjivät ajatukset, jotka aiemmin saattoi karistaa tunnistettuaan ne vieraspelon tuotteiksi, alkavat kaltaistensa seurassa näyttää oikeilta ja hyväksyttäviltä. Vaikeneminen on primitiivinen tapa kieltää jonkin asian olemassaolo. Historia muistuttaa, että enemmistön mykistyminen ääriliikkeiden versoessa on osoittautunut strategiana sangen tuhoisaksi.

S 17 / PAKOLAINEN 1 / 2009


PAKOLAISASUTUSALUEEN NUORIA KYANGWALIN NUORISOPÄIVILLÄ

Pakolaisapu aktivoi nuoria johtajia Ugandassa Pakolaisnuoret järjestivät marraskuussa 2008 Kyangwalin pakolaisasutusalueella koko päivän tapahtuman teemalla Nuoret ja ilmastonmuutos. Aihetta käsiteltiin muun muassa laulujen, tanssien ja puheiden avulla. Tapahtuman järjestämisessä heitä auttoi Suomen Pakolaisapu. - Nämä nuoret ovat tulevaisuuden johtajia. Me voimme auttaa heitä olemaan vastuuntuntoisia johtajia, kertoo Suomen Pakolaisavun nuorisojohtajuuskouluttaja Joanita Nanyonyo. Tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan.

S 18 / PAKOLAINEN 1 / 2009

Sitä oli järjestämässä yhteensä yli 20 nuorta ryhmänjohtajaa. - Halusin että nuoret ja aktiiviset nuortenryhmät huomattaisiin. Tämä on tapa kertoa yhteisölle, että nuoret ovat täällä ja että he pystyvät. Suurin osa Kyangwalin noin 15 000 pakolaisesta on kotoisin Kongon demokraattisesta tasavallasta tai Sudanista. 40 prosenttia asukkaista on nuoria. Lue lisää Pakolaisavun nuorisojohtajakoulutuksesta Ugandassa: www.pakolaisapu.fi/uganda

Teksti

KUVAT

Anne Heinonen


NUORISOJOHTAJA CHARLES LEKE

/ Lapsisotilaasta / nuorisojohtajaksi / "ei vihaa kenellekään, hyväntekeväisyyttä kaikille”, lukee punaiseen mutaan tahriintuneissa Kyangwalin pakolaisasutusalueen nuorten perustaman kerhon sääntöpapereissa. On leppeä sunnuntai-iltapäivä ja kymmenisen nuorta miestä ja yksi tyttö ovat kokoontuneet koululuokkaan pitämään Ihmiskunnan ystävät -kerhon kokousta. ”Tyttöjä kuuluu useampiakin kerhoon, mutta sunnuntaisin he ovat torilla my ymässä tuotteitaan tai kirkossa”, kertoo ryhmän johtaja Charles Leke. Hän on Etelä-Sudanista kotoisin oleva 20-vuotias nuorukainen, jonka matka Ugandaan on ollut pitkä. Leken isä oli kylänsä johtaja ja teki yhteistyötä Sudanin hallituksen kanssa. Kapinalliset pyysivät isää luovuttamaan kylän lapsia lapsisotilaiksi, mutta hän kieltäytyi. Eräänä yönä kapinalliset hyökkäsivät Leken kotiin ja surmasivat hänen perheensä. 11-vuotiaan Leken he ottivat mukaansa ja tekivät hänestä lapsisotilaan.

Sopeudu tai kuolE Seuraavat kolme vuotta kuluivat metsässä ankaran kurin alla lähes kahdensadan muun lapsen kanssa. ”Heräsimme, voimistelimme, harjoittelimme ampumista ja maassa ryömimistä. Jaloissani ovat nämä arvet vieläkin ainaisesta pusikossa konttaamisesta”, Leke näyttää. Ruuaksi pojat saivat maissia ja soggumia. He nukkuivat katoksen alla lattialla. Leke muistelee palelleensa öisin. Ainoa vaihtoehto oli kuitenkin sopeutuminen.

teksti

Jenni Hamara

KUVAT

”Jos ei totellut, kuoli”, Leke selventää. Moni Leken tovereista tapettiin. Osa kuoli tauteihin. Heikot surmattiin, sillä heitä ei voitu lähettää siviiliin kapinallisten olinpaikan paljastumisen pelossa. Eräänä aamunkoiton hetkenä joukkiolle ruokaa tuomassa ollut auto jumittui mutaan. Pojat pantiin työntämään sitä. Silloin Leke päätti toimia. ”Sanoin, että minun on päästävä pissalle.” Johtaja uskoi Leken olleen joukoissa jo riittävän pitkään luottaakseen häneen ja päästi pojan pusikkoon asioille. Leke ei koskaan palannut työntämään autoa. ”Ainoa päämääräni oli juosta eri suuntaan kuin mistä olin tullut, koska siellä ei ollut mitään hyvää.”

Väkivallasta selvitään ystävyydellä Nyt vuosia myöhemmin Leke seisoo pakolaisasutusalueella luokkahuoneessa taulunedessä ja vetää kolmen muun pojan kanssa perustamaansa Ihmiskunnan ystävät -kerhoa. Kerhon tavoitteena on ”valjastaa ihmiskunnan voimavarat rauhan ja yhteisöllisyyden edistämiseksi kaikkien ihmisten – erityisesti haavoittuvaisessa ja heikossa asemassa elävien – hyväksi yhteisössämme”. Jäseniä on 62. Nuoret keräävät jäseniltä 500 Ugandan shillingin (noin 20 senttiä) maksua, joka sijoitetaan yhteisiin varainhankinta- ja hyväntekeväisyyskohteisiin. Nuoret kuokkivat lauantaisin yhdessä maatilkkua, jossa kasvaa maissia ja papuja. Sato myydään ja rahat käytetään yhteisiin

JENNI HAMARA

ANNE HEINONEN

hankintoihin. Työn alla on muun muassa jalkapallon ostaminen yhteisiä pelihetkiä varten. Tavoitteena on myös perustaa kanala, josta saataisiin munia myytäväksi. Nuoret kannustavat myös koulunsa keskeyttäneitä jatkamaan opintoja. ”Miten muuten selviämme tulevaisuudessa, jos kokonainen sukupolvi on jäänyt kouluttamatta? ” Leke kysyy. Lisäksi kerholaiset käyvät auttamassa soda s s a p er he ens ä menet t äneitä vanhuksia ja kuokkivat heidän pelloillaan. Monet vanhukset ovat masentuneita ja tehneet jopa itsemurhan. ”Me nuoret yritämme sanoa heille, että jättäisivät menneen taakseen ja eläisivät nykyhetkessä.”

Pakolaisleirillä kasvaa parempia johtajia Lekestä ei tullut kerhonjohta-ja sattumalta. Hän kävi Suomen Pakolaisavun järjestämän nuorisojohtajakoulutuksen. ”Opin siellä, miten saamme tuotua ihmiset yhteen ilman syrjintää. Se on rauhan ja kehityksen lähtökohta.” Tulevaisuudessa Leke toivoo nousevansa johtajaksi, joka kuuntelee ihmisten toiveita ja ideoita. Hän kokee olevansa matkalla kohti tavoitettaan. ”Olenhan jo nyt nuorisokerhon johtaja, koska olen luotettu. Afrikka tarvitsee uusia johtajia, koska nykyiset ovat hoitaneet hommansa niin kehnosti”, entinen lapsisotilas arvioi.

S 19 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Toim. Maarit Halmesarka, Olli Löytty ja Mikko Rimminen Teos, Helsinki

Uussuomalaiset haastavat huumorilla Kustannusosakeyhtiö Teoksen ja Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden 2008 kansallisen toimikunnan järjestämän kilpailun huiput on kerätty 13 novellin antologiaksi. Mikä ihmeen uussuomalainen? -kirjassa monien kulttuurien vaikutuspiirissä elävät ihmiset tarinoivat verevästi omista kokemuksistaan tai kuvitteellisten henkilöiden elämästä. Mitä erilaisimpia tarinoita yhdistää side Suomeen ja tuo side on usein kipeä. Tarinankerronta on monessa novellissa humoristista tai sarkastista, mutta kokonaisuudesta jää tunne siitä, että kahden kulttuurin piirissä tai välillä elämisessä on aina jotakin surumielistä. Monen kirjoittajan koti tuntuu olevan jossain muualla kuin siellä, missä keho on. Elämässä on läsnä yhtä aikaa monta maailmaa, menneisyys ja nykyisyys. Kirjan kautta välittyvä kuva Suomesta ja suomalaisuudesta ei ole mairitteleva; se on jopa yllättävän stereotyyppinen. ”Toisena” elämänmenoa Suomessa katsovalle silmään pistävät brutaali alkoholinkäyttö, kaikenkattava harmaus, loputtomat virastot ja sulkeutuneet

S 20 / PAKOLAINEN 1 / 2009

umpimieliset ihmiset. Ennalta arvattavasti myös ulkopuolisuuden teema toistuu novelleissa. Vaikka kirjan tarinat sijoittuvat eri puolille maailmaa ja yksityisen piiriin, ne kaikki katsovat lopulta Suomeen. Kirjoittajien katseet ovat hyvinkin kriittisiä ja samalla kunnioitettavan anteeksipyytelemättömiä. Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy niissä kaiken poikkeavan poissulkevana ja vaikeasti läpäistävänä. Rasismi synnyttää rasismia. Vuosien syrjinnän kohteeksi joutuminen näyttää saavan aikaan vastareaktion, jossa suomalaisuus määrittyy kielteisten mielikuvien mukaiseksi. Kirjan parasta antia on novellien paikoittain vinkeä kieli. Monessa novellissa käytetään rehevästi ja tahallisesti maahanmuuttajasuomea hieman samaan tapaan kuin Umayya Abu-Hanna Nurinkurin-romaanissaan. Ehkä äidinkielen oikeaoppisen kieliasun varjelemista ei kannatakaan pitää pyhänä tehtävänä. teksti

Jenni Hamara


Zion Train ja Puppa J & Punky Reggae Band rasismia vastaan teksti marcus floman kuva jani tolin

Pakolaisavun toinen Club Clandestino- tapahtuma järjestetään 2. kesäkuuta helsinkiläisessä Virgin Oil ravintolassa. Lavalle nousevat dub & rootsreggaen legendat ZION TRAIN Englannista sekä suomalainen PUPPA J & Punky Reggae Band.

Neil Perch on toiminut bändin DJ:nä ja basistina. Hän on yksi Zion Trainin perustajajäsenistä. ”Suurin osa Zion Trainin alkuperäisistä jäsenistä kasvoivat aikuisiksi 1980-luvun Englannissa aikana, jolloin maassa oli valtavasti väkivaltaista rasistista toimintaa”, Perch sanoo Pakolaisen haastattelussa. Osittain tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Zion Trainista tuli useiden anti-rasististen tapahtumien vakiovierailija. Zion Train esiintyi muun muassa Chumbawamban kanssa Rock Against Racism tapahtumissa ympäri Englantia ja myös ulkomailla 1990-luvulla. ”Aktiivisuutemme juuret löytyvät 1990luvun brittiläisestä todellisuudesta. Jouduimme jatkuvasti taistelemaan arvokkuutemme puolesta, joten meistä tuli ikiajoiksi vakaumuksellisia anti-rasisteja. Osallistuimme lukuisiin konsertteihin, joiden tavoitteena oli tehdä nuorisosta valveutunutta”, Perch sanoo. Myös Puppa J eli Janne Siro vastasi Pakolaisen kysymyksiin ennen kesäkuun Clandestino-konserttia. Oletko jaksanut seurata viimeisten vuosien keskustelua maahanmuutosta? ”Pahimmilta paneeleilta olen varmaan välttynyt. En koe, että ihmisten asenteet tai reaktiot olisivat käytännön tasolla heijastuneet – hyvässä tai huonossa.  Silti esimerkiksi säilöönottokeskuksissa pidetään ihmisiä vankilankaltaisissa olosuhteissa eikä siitä paljon keskustella.” Mikä olisi hyvä tapa vaikuttaa mustavalkoisen kielteisesti pakolaisiin suhtautuvien ihmisten mielipiteisiin? En todellakaan tiedä. Luulen, että asia muuttuu ajan mittaan ja nuorissa näkyy

jo muutos. Populaarikulttuurissa ja urheilussa on suuret voimavarat. Nuoret seuraavat valppaana mediaa eivätkä ole mielestäni lainkaan niin rasistisia kuin suurten ikäluokkien edustajat. Mitä mieltä olet rasismin vastaisesta työstä Suomessa tällä hetkellä? Tehdäänkö sitä oikealla tavalla? ”Kai sitä ainakin pääkaupunkiseudulla tehdään. On kulttuurikeskus Caisa ja nuorille toimintaa jonkin verran. Saisi sitä olla tosi paljon enemmänkin”, Janne Siro sanoo ja jatkaa: ”Kuitenkaan maahanmuuttajat eivät halua mitään erityistä ”rasisminvastaista” erityisapua vaan haluavat tehdä työtä, harrastaa ja hengailla ihan normaalisti.   Mitkä ovat tuntemukset nousta samalle lavalle Zion Trainin kanssa? ”Tietenkin todella siistiä! Omistan heidän ensimmäisen levynsäkin ja olihan se nuorelle nakkitukalle päräyttävää kuultavaa. Viime Suomen vierailusta on aikaa, enkä silloin päässyt heitä kuulemaan. Toivon että kaikki bassomusiikin tosiystävät löytävät paikalle!” Osta liput Pakolaisavun Club Clandestino -konserttiin ennakkoon Tiketistä: www.tiketti.fi/tapahtuma/4751 Konsertin tuotto käytetään Suomen Pakolaisavun työhön maahanmuuttajien kanssa Suomessa.

S 21 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Kesälukioseura järjestää 7-14-vuotiaille pakolaislapsille ja -nuorille kesäkursseja, joilla opiskellaan omaa äidinkieltä ja perehdytään monipuolisesti omaan kulttuuritaustaan. Kurssien opettajat ovat samasta kieli- ja kulttuuriryhmästä kuin oppilaat.

Oman äidinkielen ja kulttuurin

kurssit pakolaislapsille ja -nuorille Kesän 2009 kurssit /// Arabit / 2.-8.6. / Ylöjärvi /// Iranilaiset / 8.-14.6. / Valkeala /// Somalialaiset / 11.-17.6. / Punkaharju /// Kurdit / 22.-29.6. / Kuortti /// Afganistanilaiset / 29.6.-5.7. / Kuortti /// Sudanilaiset / 2.-8.8. / Ähtäri /// Myanmarilaiset / 16.-22.7. / Ähtäri /// Vietnamilaiset / 21.-27.7. / Kyröskoski Lisäksi järjestämme /// Maahanmuuttajakesälukio 23.6.-1.7.2009 Lohja /// Kesälukio on tarkoitettu yli 15-vuotiaille somalialaisille, afganistanilaisille, myanmarilaisille sekä kurdinuorille. Katso ohjelmasta tarkemmin www.kesalukio.fi LISÄTIEDOT JA ESITETILAUKSET / Kesälukioseura, PL 115 / Kruunuvuorenkatu 5 C, 00161 Helsinki / Puh. (09) 6860 7718 tai (09) 6860770 / Esitetilaukset: (09) 6860 7710 (24h) / Faksi (09) 666 130 / toimisto@kesalukioseura.fi / www.kesalukioseura.fi

S 22 / PAKOLAINEN 1 / 2009


Enemmän kuin postikortti

tilaa maailman kuvalehti kumppani osoitteessa: www.kumppani.fi Kestotilaus maksaa vain 27 euroa vuodessa. Maailman kuvalehti Kumppani on kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti. Se kertoo niin tavallisten ihmisten tarinoita kuin suuria globaaleja kertomuksiakin. Kumppani on maailman paikallislehti.

kehityspolitiikka

ihmisoikeudet ympäristö

kulttuuri


Tukka Tukka hyvin hyvin Tule Tule mukaan, mukaan, Tukka hyvin Tukka tue Sierra Leonen nuorten hyvin tue Sierra Leonen nuorten tue tue Sierra Sierra Leonen Leonen nuorten nuorten kampaajakoulutusta! kampaajakoulutusta! kampaajakoulutusta! kampaajakoulutusta! Tule mukaan,

Tule mukaan, Tule Tule mukaan, mukaan, tue Sierra Leonen nuorten

tue Sierra Leonen nuorten tue tue Sierra Sierra Leonen Leonen nuorten nuorten kampaajakoulutusta! kampaajakoulutusta! kampaajakoulutusta! kampaajakoulutusta!

Haasta Haasta kampaamosi! kampaamosi! Haasta kampaamosi! Haasta Haasta kampaamosi! kampaamosi! Haasta kampaamosi!

---

kaikki kaikki kaikki kaikki

hyvin hyvin hyvin hyvin

Kampanjalla tuetaan sisällissodasta kärsineiden Kampanjalla tuetaan tuetaan sisällissodasta sisällissodastakärsineiden kärsineiden Kampanjalla Kampanjalla tuetaan sisällissodasta kärsineiden nuorten ammattikoulutusta. Kampaajille on nuorten ammattikoulutusta. ammattikoulutusta. Kampaajille Kampaajille on on nuorten nuorten ammattikoulutusta. Kampaajille on kysyntää myös Sierra Leonessa, mutta vain kysyntää kysyntää myös myös Sierra Sierra Leonessa, Leonessa, mutta mutta vain vain kysyntää myös Sierra Leonessa, mutta vain harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Hanke harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Hanke harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Hanke harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Hanke Kampanjalla tuetaan sisällissodasta kärsineiden luo työmahdollisuuksia ja antaa vakaamman Kampanjalla tuetaan sisällissodasta kärsineiden luo työmahdollisuuksia ja antaa vakaamman työmahdollisuuksia ja antaa vakaamman Kampanjalla tuetaan sisällissodasta kärsineiden luo työmahdollisuuksia ja antaa vakaamman Kampanjalla tuetaan sisällissodasta kärsineiden nuorten ammattikoulutusta. Kampaajille on pohjan maailman köyhimmän maan jälleennuorten ammattikoulutusta. on pohjan köyhimmän maan pohjan maailman köyhimmänKampaajille maan jälleenjälleennuorten maailman ammattikoulutusta. Kampaajille on pohjan maailman köyhimmän maan jälleennuorten ammattikoulutusta. Kampaajille on kysyntää myös Sierra Leonessa, mutta vain rakentamiselle. kysyntää myös Sierra Leonessa, mutta vain rakentamiselle. rakentamiselle. kysyntää myös Sierra Leonessa, mutta vain rakentamiselle. kysyntää myös Sierra Leonessa, mutta vain harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Hanke harvalla harvalla on on mahdollisuus mahdollisuus koulutukseen. koulutukseen.Hanke Hanke harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Hanke työmahdollisuuksia ja antaa vakaamman luo ja antaa vakaamman luo työmahdollisuuksia työmahdollisuuksia ja antaa vakaamman työmahdollisuuksia ja kampaajasi antaa vakaamman myös haastaa oman mukaan Voit haastaa oman mukaan pohjan maailman köyhimmän maan jälleenmyös haastaaköyhimmän oman kampaajasi kampaajasi mukaan pohjan maailman maan jälleenVoit myös myös haastaa oman kampaajasi mukaan pohjan maailman köyhimmän maan jälleenpohjan maailman köyhimmän maan jälleenkampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus rakentamiselle. kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus rakentamiselle. kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus rakentamiselle. rakentamiselle. osallistua hyvään, omaa toimialaa lähellä osallistua osallistua hyvään, hyvään, omaa omaa toimialaa toimialaa lähellä lähellä osallistua hyvään, omaa toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen. 120 eurolla koulutamme olevaan tarkoitukseen. 120 eurolla koulutamme olevaan tarkoitukseen. tarkoitukseen.120 120eurolla eurollakoulutamme koulutamme olevaan Voit myös haastaa kampaajasi mukaan myös haastaa oman kampaajasi mukaan yhden kampaajan! Pienelläkin lahjoituksella yhden kampaajan! Pienelläkin lahjoituksella yhden kampaajan! Pienelläkin lahjoituksella yhden kampaajan! Pienelläkin lahjoituksella Voit myös haastaa oman kampaajasi mukaan myös haastaa oman oman kampaajasi mukaan kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus voit tehdä suuren vaikutuksen monen ihmisen tehdä suuren vaikutuksen monen ihmisen voit tehdä vaikutuksen monen ihmisen tehdä suuren suuren vaikutuksen monen ihmisen kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus kampanjaan. Tarjoa kampaajallesi mahdollisuus osallistua hyvään, omaa toimialaa lähellä elämään. osallistua hyvään, omaa toimialaa elämään. elämään. osallistua hyvään, omaa toimialaa lähellä elämään. osallistua hyvään, omaa toimialaa lähellä lähellä olevaan tarkoitukseen. 120 eurolla koulutamme olevaan tarkoitukseen. 120 eurolla koulutamme olevaan olevaan tarkoitukseen. tarkoitukseen.120 120eurolla eurollakoulutamme koulutamme yhden kampaajan! Pienelläkin lahjoituksella yhden kampaajan! Pienelläkin lahjoituksella yhden yhden kampaajan! kampaajan! Pienelläkin Pienelläkin lahjoituksella lahjoituksella voit tehdä suuren vaikutuksen monen ihmisen tehdä suuren vaikutuksen monen ihmisen voit tehdä tehdä suuren suuren vaikutuksen vaikutuksenmonen monenihmisen ihmisen elämään. elämään. elämään. elämään.

Lue lisää: www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin Lue Luelisää: lisää:www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin Lue lisää: www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin tai soita numeroon 09-696 264 62 tai taisoita soitanumeroon numeroon09-696 09-696264 26462 62 tai soita numeroon 09-696 264 62 Kampanjaa Kampanjaa Kampanjaa Kampanjaa tukemassa tukemassa tukemassa tukemassa

Lue lisää: www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin Lue Luelisää: lisää:www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin Lue lisää: www.pakolaisapu.fi/tukkahyvin

Lahjoitustilit: Nordea 215318-22229, OP 578007-59875 ja Sampo 800013-223667. 4242 Lahjoitustilit: Viite: 4242 Lahjoitustilit:Nordea Nordea215318-22229, 215318-22229,OP OP578007-59875 578007-59875 ja ja Sampo Sampo 800013-223667. 800013-223667. Viite: Viite: 4242 Lahjoitustilit: Nordea 215318-22229, OP 578007-59875 ja Sampo 800013-223667. Viite: 4242 Sierra Leonen nuorten koulutukseen. Keräyslupa OKU 1330A.A. Kampanja-aika: 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat ohjataan Keräyslupa OKU 1330 Kampanja-aika: 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat ohjataan SierraLeonen Leonen nuortenkoulutukseen. koulutukseen. tai soita numeroon 09-696 264 62 Keräyslupa OKU 1330 A. Kampanja-aika: 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat ohjataan tai soitaOKU numeroon 09-696 264 62 Keräyslupa 1330 A. Kampanja-aika: 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat ohjataanSierra Sierra Leonennuorten nuorten koulutukseen.

taisoita soitanumeroon numeroon09-696 09-696264 26462 62 tai Kampanjaa Kampanjaa Kampanjaa Kampanjaa tukemassa tukemassa tukemassa tukemassa

Lahjoitustilit: Nordea 215318-22229, OP 578007-59875 ja Sampo 800013-223667. Viite: 4242 Lahjoitustilit: Nordea 215318-22229, Sampo Viite: 4242 Sierra Leonen nuorten koulutukseen. Lahjoitustilit: Nordea 215318-22229, OP578007-59875 578007-59875 ja ja Sampo 800013-223667. 800013-223667. Viite: 4242 Keräyslupa OKU 1330 A. Kampanja-aika:OP 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat ohjataan Lahjoitustilit: Nordea 215318-22229, OP 578007-59875 ja Sampo 800013-223667. Viite: 4242 Sierra Keräyslupa OKU 1330 Kampanja-aika: Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat varat ohjataan SierraLeonen Leonennuorten nuortenkoulutukseen. koulutukseen. Keräyslupa OKU 1330A.A. Kampanja-aika:1.6.2009-31.12.2009 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut ohjataan Keräyslupa OKU 1330 A. Kampanja-aika: 1.6.2009-31.12.2009 Käyttötarkoitus: Lahjoitetut varat ohjataan Sierra Leonen nuorten koulutukseen.


Pakolainen issue 1 / 2009  

Main articles in Pakolainen 1 / 2009: Club Clandestino Helsinki with Johannes Anyuru, Michael Azar, Edda Manga, Aleksander Motturi: discussi...

Advertisement
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you