Page 1

NUMERO 2 / 2008 / 3.50 EUR / JULKAISIJA SUOMEN PAKOLAISAPU RY


07

08

10

20

30

14 12

16 14

SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 2 / 2008 03

Pääkirjoitus: Tiibet

19

Karenipakolaiset ahtaalla

04

Pakolaisleireille kotikoneelta

20

Leikki auttaa muurien sisällä

05

Tabujen äärellä

22

Sudanista Sudaniin

06

Tasa - arvon suomalaisuus

24

Samvetsproblemet

07

Euroopan nuoret toimittajat palkittiin

25

Ymmärrys kasvaa yhteisistä kokemuksista

08

Valokuvaus opetti katsomaan toisin

26

Kirja-arvio: Serafad

10

Harmailla rajoilla

27

Muxlim Inc. valloittaa maailmaa

12

Rajavalvontaa vai turvapaikkapolitiikkaa?

28

Sarjakuva: Paikallisuutisia

14

Senegalilaiset Euroopan porteilla

29

Pakolaiskirjallisuus

16

Paperittomien arkipäivää Ruotsissa

30

Häiden ei tarvitse olla kulutusjuhla

18

Poissa silmistä, poissa mielestä

32

Anna lahjaksi opettaja

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 14 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen Pakolaisapu ry I VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Ludviginkatu 3-5 B 42, 00130 Helsinki I puh 09 - 6962 640, marcus.floman@pakolaisapu.fi I TILAUKSET toimisto@pakolaisapu.fi I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum KANNEN KUVA UNHCR I PAKOLAINEN 03/2008 ilmestyy syyskuussa 2008 I Lahjoitustilinumerot

S 02 / PAKOLAINEN 2 / 2008

I

Nordea 215318-22229

I

Sampo 800013-223667

I

OKO 578007-59875


Tiibet. Thomas Wallgren. puheenjohtaja

Pakolaisapu ja monet muut järjestöt ovat esittäneet, että YK selvittäisi Tiibetin viime viikkojen ja kuukausien tapahtumia. Yhteisesti hyväksytyt tosiasiat on yksi välttämätön edellytys Tiibetin ongelmien ratkaisemiselle. Muutakin pohdintaa, tietoa ja aloitteellisuutta tarvitaan. Pakolaisuuteen johtavat ongelmat ovat tyypillisesti syvällä yhteiskunnissa. Helppoja ratkaisuja ei useinkaan ole, mutta tämä ei saa johtaa vastuunpakoiluun. Serkkuni myy hissejä Itä-Aasiaan. Ensin tulivat tutuiksi Korean ja Japanin lentokentät ja kulttuurikoodit. Nyt kaikki Kiinankin herkut alkavat olla bisnesmatkoilta tuttuja. Ongelmana ovat paikallislentojen tuolit. Ne eivät ole mitään herkkua väkivahvalle, yli kaksi metriselle suomipojalle. Mutta meneehän se kun kauppa käy. Ja sehän käy. Kauppa yhdistää kansoja eikä hissien viennissä ole mitään vikaa. Eikä urheilussa. Eikä olympialaisissa. Mutta… Kiinan olympialaiset herättävät tarpeellisen keskustelun ihmisoikeuspolitiikan ja kaiken muun politiikan suhteesta. Ihmisoikeusrikkomuksissa Kiina on maailman ylivoimainen ykkönen. Paljon vähemmästäkin on viime vuosikymmeninä julistettu kuluttajien boikotteja, kauppasaartoja tai jopa sotia. Kiina on kuitenkin suurvalta. Mitä tehdä? Tavoitteiden selkeys voi auttaa hiukan. Kiina pitäisi saada ihmisoikeuspolitiikan normaaliksi osapuoleksi, kansainvälisten sopimusten piiriin ja niiden velvoitteiden mukaiseksi toimijaksi. Tästä hyötyisivät tiibetiläisten lisäksi Kiinan monet muut suuret ja pienet vähemmistökansat. Kaikki tilanteet vaativat tietenkin omaa erityistä huomiota. Esimerkiksi Tiibetin kohdalla vuoden 1951 sopimus, joka velvoittaa Kiinaa kunnioittamaan Tiibetin itsehallintoa Kiinan osana on tärkeä. Itsehallinto, joka takaa vähemmistöjen oikeudet ja kulttuurin

jatkuvuuden, lienee oikea ratkaisu myös esimerkiksi uiguureille Länsi-Kiinassa. Vääristeltyä tietoa on olympialaisten kynnyksellä tarjolla paljon. London Review of Books julkaisi hiljattain slovenialaisen maailmankuulun intellektuellin, Slavoj Zizekin lukijakirjeen Tiibetin kysymyksestä. Zizekin mukaan Tiibet oli vanhaan aikaan surkea, feodaalinen takapajula, jonka muka-henkevyyteen kaupallisuuteen hukkumaisillaan olevat länsimaalaiset heijastavat epätoivoisia unelmiaan jostakin puhtaasta ja kauniista. En tiedä kuinka mielelläni olisi elänyt Tiibetissä 1700-luvulla enkä osaa ottaa kantaa siihen onko Dalai Lama suuri näkijä vai ei. Mutta ihmisoikeuspolitiikan kannalta näillä arvioillani ei ole mitään väliä. Ihmisoikeuksien ideana ei ole ihmisten palkitseminen siitä kuinka sympaattisia he meidän mielestämme ovat tai siitä kuinka hieno menneisyys heidän kulttuurillaan on. Dalai Lama ja sadat tuhannet muut tiibetiläiset elävät maanpaossa sen takia, että heitä vainotaan kotimaassaan. Tämän kohtalon he jakavat miljoonien muiden pakolaisten kanssa. Me voimme toimia sen puolesta, että tiibetiläiset voivat palata kotiseuduilleen ja että he voivat elää maanpaossa mahdollisimman turvallisesti ja hyvin niin kauan kuin tämä ei ole mahdollista. Ihmisoikeusajattelulla on Kiinassa ainakin yhtä vanhat perinteet kuin länsimaissa. Jo tästäkin syystä voimme pyytää Kiinaa selvittämään, vaikkapa kolmen muun ei-eurooppalaisen maan ja valitsemiensa asiantuntijoiden kanssa yhdessä, mitä Suomen ja eurooppalaisten tulisi tehdä, jotta voisivat parhaiten edetä ihmisoikeusihanteiden täyttä toteuttamista kohti. Ehkä juuri tämä aloite avaisi vastavuoroisesti kiinalaisten korvat sille merkitykselliselle vuoropuhelulle Dalai Laman hallinnon kanssa, jota maailmalla on viime aikoina kovasti kaivattu.

S 03 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Onko sinun puhelimesi sydän kultaa? Suomen Pakolaisapu ry. Tue Suomen Pakolaisapu ry:n toimintaa. Vaihtamalla eettiseen Aina Matkapuhelinliittymään lahjoitat joka kuukausi liittymäsi kuukausimaksun verran hyvään tarkoitukseen eikä se maksa sinulle mitään ylimääräistä. Varoilla tuetaan Sierra Leonen paluumuuttajia uuden elämän alkuun sodan ja pakolaisuuden jälkeen. Tilaa liittymä osoitteesta www.eettinen.fi tai www.pakolaisapu.fi tai soita Ainan asiakaspalveluun 0404 500 500. Aina Matkapuhelinliittymään vaihtajalle avausmaksu 0 € (uuden liittymän avaajalle avausmaksu 7,90 €), kk-maksu 1,99 €/kk ja normaalihintaiset kotimaan puhelut 0,079 €/min. Tekstiviestit matkapuhelimiin 0,079 €/kpl, multimediaviestit kotimaassa matkapuhelinliittymään ja sähköpostiin 0,49 €/kpl. Eettiseen Aina Matkapuhelinliittymään ei voi liittää muita etuja.

UUDENAJAN TEKNOLOGIAA & VANHANAJAN PALVELUA

WWW.AINA.FI

Pakolaisleireille kotikoneelta

w

Google Earthillä voi nykyään etsiä pakolaisleirejä. Lataamalla UNHCR:n sivuilta Google Earthin saa satelliittipaikantimen, joka tuo koko maapallon silmien eteen. Tarkentamalla eri mantereisiin ja valikoimalla paikkoja pääsee tarkastelemaan millaisia leirejä niistä löytyy ja missä ne sijaitsevat. Kirjoittamalla hakuruutuun ”UNHCR” satelliitti paikantaa

S 04 / PAKOLAINEN 2 / 2008

Euroopassa toimivien päätoimistojen sijainnit. Tarkentaessa esimerkiksi Afrikkaan saa näkyviin pakolaisleirien sijainteja. Leirit näkyvät pieninä sinisinä kirjainnuppeina, joita klikkaamalla aukeaa ikkuna, josta löytyy tietoa leireistä. Tarkentamalla lähemmäs karttaa pääsee katselemaan miltä leirit näyttävät. Kuvissa erottuvat jopa talot ja niiden rakennusaineet. Toinen huomiota herättävä kek-

teksti

Wisam Elfadl

sintö on Global Awareness -tarkennin, joka paikantaa eri kansalaisjärjestöjen ja humanitääristä työtä tekevien järjestöjen sijainteja. On uskomatonta, että kaukaista todellisuutta pääsee tutkimaan niin läheltä. Google Earth on loistava tapa tuoda kaukaisilta tuntuvat asiat ihmisten tietoisuuteen. Suosittelen sitä kaikille! www.unhcr.org [linkki löytyy sivun oikeasta laidasta]


Mieleen nousevat muistot yläasteen terveystiedon tunnilta. Tunnelma on levoton. Sana homo aiheuttaa naureskelua. Tuolit kolisevat ja välillä joku poistuu salista mielenosoituksellisen kovaäänisesti palatakseen pian takaisin. Olli-Pekka Härmä

Tabujen äärellä m

kyse ei ole kuitenkaan koulusta, vaan Suomen Pakolaisavun ja Asemanseudun nuorten yhteistyössä järjestämästä Nuorten foorumista, joka pidettiin huhtikuun alussa Helsingin Kampissa. Aiheena oli seksuaalisuus, joskin keskustelu ajautui käsittelemään erityisesti homoseksuaalisuutta. Seminaarin järjestäjät saivatkin kiitosta rohkeasta aiheenvalinnasta. Asemanseudun nuorten olohuoneen seinät uhkaavat välillä pullistella desibeleistä, kun otsikon alla käydään keskustelua. Panelisteina keskustelussa toimivat Anders Huldén Setasta, Saido Mohamed Ihmisoikeusliiton KokoNainenprojektista, Hagi Abdullahi Berde ry:stä sekä Marjo Raivio. Keskusteluun aktiivisesti osallistuneelle näyttelijä, tanssija ja juontaja Jani Toivolalla jäi paneelista ristiriitaiset mielikuvat. ”Vitsi ne nuoret tarvitsee paljon apua.” Toivola ei pidellyt keskustelussa kynttiläänsä vakan alla. Musta mies ja vielä homo, oli käsittämätön yhdistelmä monille paneeliin osallistuneille somalialaispojille. Toivolan mukaan uskomus, että musta ei voi olla homo, elää edelleen erittäin voimakkaasti. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta vasta vuonna 1981 ja että luterilaisessa kirkossa tai armeijassa on edelleen vaikeata toimia avoimesti homona. ”Somaliassa on homoja” väitteeseen vastannut huutomyrsky on korvia huumaava. ”Sä loukkaat meitä!”, huudettiin vastaukseksi. ”Mä en ole osannut oikein ikinä pelätä. Nyt tuli hetkeksi mieleen, että annoinko mä aseen käteen.

Onko noi tyypit ne, mitä mun pitäisi pelätä?”, Toivola pohti. Keskustelun loppupuolella muutama rohkea uskaltaa myös käydä massaa vastaan ja pitää puheenvuoron suvaitsevaisuuden puolesta. Toivola toteaa näille kiitollisena: ”Tuli kaksi enkeliä, jotka pelastivat monien maineen.” Saido Mohamed huomautti, että aihe on aivan uusi monille somalialaispojille. ”Minua rupesi hävettämään. Meillä pitäisi olla yhdenvertaisuus. Miten voidaan olettaa että maahanmuuttajat hyväksytään, jos me itse tuomitsemme homoseksuaalisuus täysin.” Vartijana työskentelevä Muhammed Ahmed ounasteli jo etukäteen, että keskustelusta voi tulla tunteikas. ”Kommentit kuulostivat törkeiltä. Ei se ollut asiallista. Vaikka me ollaan muslimeita ja ei hyväk-

sytä homoutta, ei ole meidän asia tuomita.” Ahmedin mukaan homous on täysin tabu muslimiyhteisössä ja varsinkaan vanhemmat ikäpolvet eivät sitä pysty hyväksymään. ”Jos on muslimi, pitää olla tietynlainen.” Seksuaalisuus kuuluu jokaisen ihmisen olemukseen. Sitä ei voi kieltää, mutta kulttuuri määrittelee vahvasti, miten seksuaalisuutta toteutetaan. Yleisessä keskustelussa olisi myös osattava tehdä rajavetoja kulttuurin ja uskonnon välille, niin lähekkäin kuin ne usein kulkevatkin. Keskustelussa kävi ilmi, miten paljon uskonto ohjaa käsityksiä seksuaalisuudesta ja kuinka suuri valta sillä on jokapäiväiseen arkeen. Kuka ottaa vastuun, jos nuorelle sanotaan, ettei homoutta ole? Kysymykseen joudutaan etsimään vastausta pitkään.

KOMMENTTI

siamme. Helppoa se ei ole, mutta kannattaa yrittää. Kenties Pauli Kallion sarjakuvassa Kramppeja ja nyrjähdyksiä päähenkilön yritys selittää maailmankuvaansa sisältää pienen totuuden. ”Tarkoitus oli sanoa, että suhtaudun ihmisiin yhtäläisen epäluuloisesti katsomatta ikään, sukupuoleen, ihonväriin, seksuaalisiin taipumuksiin tai takapuolen leveyteen!”

Maailmaan mahtuu erilaisia vähemmistöjä lukemattomat määrät. Jos ne kaikki käyttävät voimavaransa keskinäiseen nokitteluun, on sama lyödä hanskat tiskiin ja katsoa kuka seisoo pölyn laskeuduttua. Mitä jos vain yritetään opetella sietämään toi-

Keskustele aiheesta Pakolainen-blogissa, pakolainen.wordpress.com

S 05 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Salla Tuori

Tasa-arvon suomalaisuus

KIRJOITTAJA TUTKII SUKUPUOLEN, RODULLISUUDEN JA VALLAN KOHTAAMISIA MONIKULTTUURISUUSPROJEKTIEN MAAILMASSA

w

Oletettua suomalaista tasa-arvoa on pöyhitty erityisesti parina viime vuosikymmenenä. Tasa-arvoa on kritisoitu paitsi sen puutteesta myös sen heteronormatiivisuudesta ja etnosentrisyydestä. Kun seuraa monikulttuurisuuteen tähtäävää politiikkaa tai toimintaa, voisi kuvitella, että Suomi on tasa-arvon paratiisi, jossa demokratia kukoistaa. Tasa-arvo vaikuttaisi olevan sekä kansakunnan yhteinen päämäärä että lähes toteutunut ihanne. Tämä voi Suomessa pitkään asuneelle tulla ihan yllätyksenä. Otetaan esimerkiksi kuvaus suomalaisen työelämän tasa-arvosta eräässä maahanmuuttajille suunnatussa työelämäoppaassa, joka alkoi alla olevalla katkelmalla. Sitä lukiessani aloin miettiä, pitäisikö minunkin mennä jollekin kurssille, kun en ollut tunnistaa Suomea oppaan tekstistä. Vai mitä mieltä olette? ”Suomessa tasa-arvo on hyvin tärkeää. Naiset ja miehet ovat samanarvoisia työssä. Monet johtajat ja esimiehet ovat naisia. Naiset opiskelevat Suomessa jopa pidemmälle kuin miehet. Opettajatkin ovat enimmäkseen naisia. Naisten ja miesten työssäkäynti on Suomessa lähes yhtä yleistä. Suomessa on periaate, että samasta tai samanarvoisesta työstä maksetaan samaa palkkaa. Tämä ei aina käytännössä toteudu. Suomen laki kieltää kaiken syrjinnän työpaikalla. Kaikkia pitää kohdella työssä samalla tavalla. Työpaikalla johtajat ja esimiehet ovat tasa-arvoisia työntekijöiden kanssa. Täällä johtajan huone voi olla aika samanlainen kuin muiden huoneet. Johtajat ja työntekijät pukeutuvat myös yleensä aika samalla tavalla. Yleisesti: Suomessa ihmisen asema ja valta eivät näy ulospäin. Suuren yhtiön

S 06 / PAKOLAINEN 2 / 2008

johtaja voi kävellä kadulla lippalakki päässä ja verkkarit jalassa. Näin tekee myös Suomen presidentti.” Tässä esitellään yhteiskuntaa, jossa tasa-arvo on hyvin tärkeää. Vaikka tasa-arvo ei aina toteudu, siihen on kuitenkin sitouduttu sekä lainsäädännön että käytäntöjen kautta. Kuvauksesta herää kysymys, keitä ovat oppaan naiset ja miehet. Puhutellaanko oppaassa Suomeen muuttaneita naisia ja markkinoidaan heidän potentiaalisesti hyvää uralla etenemistään Vai puhutellaanko sittenkin tänne muuttaneita miehiä ja oletetaan, että maahanmuuttajamiehillä on ongelmia suhtautua naisesimiehiin? Entä onko

muuten vieraiksi määriteltyjä. Muut kuin suomalaiset naiset ja miehet ovat koulutuksestaan riippumatta huonommissa työsuhteissa ja saavat huonompaa palkkaa kuin suomalaiset naiset ja miehet. Jotkut suomalaiset naiset ovat johtajia ja esimiehiä. He eivät yleensä saa yhtä hyvää palkkaa kuin miespuoliset kollegansa. Muita kuin suomalaisia on ani harvoin johtajina ja esimiehinä. […] Opettajat ovat usein naisia. Tänne muuttaneetkin voivat saada töitä kotikielen tai oman uskonnon opettajina.” Yksi ongelma monikulttuurisuuskeskustelussa ovat nämä todellisuuden omituiset nyrjähdykset, joissa kiistanalaiset asiat kuten tasa-arvo

”Kun tasa-arvoa käytetään kuvaamaan “meitä” tietynlaisina, tänne muuttaneet ihmiset joutuvat usein tämän tasa-arvon peiliksi.” johtajilla Suomessa vähemmän valtaa, jos he käyttävät lippalakkia ja huudahtavat kaikille rennosti “terve”? En ole nähnyt Tarja Halosta verkkareissa enkä osaa kuvitella suurten yhtiöiden naisjohtajia verkkareissa kauppatorin kahvilassa (niin, itse asiassa minulle ei tule mieleen kovinkaan monta suuren yhtiön naisjohtajaa). Ja vielä, miltä kuvaus suomalaisten työmarkkinoiden tasa-arvosta kuulostaa ihmisestä, joka yrittää tuloksetta päästä näille ihanuuksien markkinoille? Teksti kuulostaisi erilaiselta, jos siinä otettaisiin huomioon muitakin eroja kuin sukupuoli. Entä jos se olisi kirjoitettu muualta muuttaneen näkökulmasta ja tasa-arvo-olettamusta liennyttäen? Kokeillaan: “Suomalaiset naiset ja miehet ovat jossain määrin tasa-arvoisia työssä. Tämä tasa-arvo ei koske muualta muuttaneita tai

muuttuvat kuvaukseksi asiaintilasta. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta tuleekin jotain, jota ei kyseenalaisteta eikä vähätellä, eikä sen sisällöstä väitellä. Luulisin, ettei tasa-arvosta ole yhtä herttaista yhteisymmärrystä missään muualla kuin monikulttuurisuuskeskusteluissa. Yksi yleinen piirre näissä keskusteluissa on se, että tasaarvo ei yleensä liity käytäntöihin eikä asiakysymyksiin (naisiin kohdistuva väkivalta, pätkätöiden sukupuolittuneisuus ja muut työmarkkinakysymykset, hedelmöityshoidot jne.), vaan kuviteltuihin sukupuolten välisiin suhteisiin Suomessa ja muualla. Kun tasa-arvoa käytetään kuvaamaan “meitä” tietynlaisina, tänne muuttaneet ihmiset joutuvat usein tämän tasa-arvon peiliksi. Tasaarvosta tulee tapa vahvistaa kansallista omakuvaa edistyksellisenä ja demokraattisena.


Ksenia Glebova

KUVASSA ANASTASIA STOLOVITSKAYA

Euroopan nuoret toimittajat palkittiin pakolaisaiheisessa kilpailussa

Voittajajuttu kertoo irakilaisperheen päivästä tanskalaisessa säilöönottokeskuksessa

m

Tanskassa opiskeleva venäläinen Anastasia Stolovitskaya voitti European Council for Refugees and Exilen ja Jesuit Refugee Servicen järjestämän pakolaisaiheisen toimittajakilpailun eurooppalaisille toimittajille. Tämän vuoden teemana oli ”Pääsy turvaan”. /// Euroopan uudet monikulttuuriset kynät Tuomariston mielestä toimittajakilpailun voittajat edustavat nykypäivän monikulttuurista Eurooppaa, sillä kaksi kolmesta voittajasta on maahanmuuttajataustaisia. Kilpailun pääpalkinnon voittaja Anastasia Stolovitskaya opiskelee Roskilden yliopistossa englantia ja kulttuurienvälistä viestintää. Tällä hetkellä hän viimeistelee graduaan islamin kuvasta tanskalaisessa lehdistössä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Toisen palkinnon sai Englannissa opiskeleva israelilainen Stav Shaffir, jonka artikkeli käsitteli homoseksuaalisten turvapaikanhakijoiden kohtaamia vaikeuksia eurooppalaisessa turvapaikkajärjestelmässä.

Kolmas palkinto meni tanskalaiselle Thomas B. Estrupille hänen artikkelistaan nuoren nigerialaisen pojan matkasta Eurooppaan. /// Tuulimyllyjen taistelupolitiikka Stolovitskayan artikkeli “Tuulimyllyjen taistelupolitiikka” kertoo yhdestä arkipäivästä irakilaisperheen elämässä Sandholmin säilöönottokeskuksessa lähellä Kööpenhaminaa. Kun Anastasia tapasi perheen ensimmäistä kertaa, perhe oli jo saanut hylkäävän päätöksen turvapaikkahakemuksilleen, ja heidän valituksensa odotti hallinto-oikeuden käsittelyä. Sittemmin hän on käynyt tapaamassa perhettä säännöllisesti. Viimeksi hän kävi näyttämässä valmista artikkeliaan ja kertomassa voitostaan. Stolovitskaya sai tietää kilpailusta Humanity in Action- nimisen kansainvälisen ihmisoikeusverkoston kautta. ”Tiesin heti, että minun täytyy kirjoittaa tästä aiheesta. Otin yhteyttä erilaisiin pakolaistyötä tekeviin järjestöihin, kuten Tanskan pakolaisneuvostoon ja Tanskan ihmisoikeusinstituuttiin, kunnes sain heidän verkostojensa

kautta kyseisen perheen yhteystiedot. He olivat erittäin halukkaita kertomaan oman tarinansa”, Anastasia kertoo. Stolovitskayan mukaan irakilaiset turvanpaikanhakijat ovat erityisen arka aihe Tanskassa. Tanska on ainoa Pohjoismaa, joka osallistui Irakin sotaan, ja tanskalaisia sotilaita on parhaillaan Irakissa. ”En ole aikaisemmin käynyt säilöönottokeskuksessa. Ensimmäinen vierailuni teki minuun sellaisen vaikutuksen, että aloitin artikkelin kirjoittamisen jo junassa matkalla kotiin. Sain artikkelin valmiiksi kolmessa tunnissa samana iltana, koska tunsin sisälläni suuren tarpeen kirjoittaa”, kertoo Anastasia. Hän on tyytyväinen irakilaisperheen puolesta, koska heidän tarinansa pääsi julkisuuteen myös Tanskan ulkopuolella. ”Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on yhden perheen tarina ja tällaisia kertomattomia tarinoita on monia”, Stolovitskaya muistuttaa. Kilpailun voittajien artikkelit ovat luettavissa Jesuit Refugee Servicen nettisivuilla osoitteessa www.jrseurope.org.

S 07 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Teksti

Jenni Hamara

kuvat

Vanessa Vuori

Heidi Mäkelä

opetti katsomaan toisin Jos törmäät kadulla eriskummalliseen liikennemerkkiin, ei kyseessä välttämättä ole poikien perjantai-illan kepponen. Tällä kertaa tytöillä on ollut sanottavaa.

Vanessa Vuori, 18, löysi mainoksen monikulttuurisesta valokuvatyöpajasta Sotungin lukion ilmoitustaululta. ”Ennen työpajaan osallistumista minun piti kuitenkin soittaa pajan vetäjälle Lillille ja tarkistaa saanko osallistua, vaikka en ole maahanmuuttaja”, juuri ylioppilaaksi kirjoittanut Vanessa kertoo. Suomalaistausta ei kuitenkaan osoittautunut esteeksi. Vanessa sai kurssille mukaansa isänsä vanhan 70-luvun järjestelmäkameran, jonka avulla tallentui monta palaa nuoren naisen elämää ja näkökulmaa.

S 08 / PAKOLAINEN 2 / 2008

Valokuvataiteilija Lilli Kinnusen ja kulttuurituottaja Sanna Johanssonin suunnittelema ja ohjaama työpaja tehtiin osana Suomen Pakolaisavun KOTILOprojektia, jolla pyritään parantamaan asumisviihtyvyyttä maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä. ”Valokuvatyöpaja tarjosi puheenvuoron monikulttuurisuuden todellisille asiantuntijoille, eli pääkaupunkiseudun 14-18-vuotiaille nuorille tytöille”, Lilli kertoo. Kurssilla tytöt harjoittelivat niin kuvaajana kuin mallinakin olemista. Eräässä harjoituksessa he kirjoittivat lapuille

adjektiiveja, minkä jälkeen niihin sopivia kasveja ja kuvia etsittiin kasvitieteellisen puutarhan uumenista. Kurssin tavoitteena oli vahvistaa nuorten suhdetta omaan elinympäristöönsä. Vanessan kohdalla tavoite toteutui. ”Olen alkanut tarkastella ympäristöä valokuvaamisen näkökulmasta. Kiinnitän nykyään enemmän huomiota yksityiskohtiin. Kurssilla myös huomasin, että tavallisista asioista tulee mielenkiintoisia, kun ne siirtää uuteen ympäristöön.” Eksotiikka löytyikin läheltä /// Valoku-


vatyöpajaan osallistui viisi tyttöä, joista osalla on juuret Turkissa ja Somaliassa. Supisuomalaisesta Vanessasta kurssikavereiden kansainväliset taustat eivät kuitenkaan tuntuneet eksoottisilta. Sen sijaan Puistolan omakotitaloalueella asuvalle tytölle Myllypuron ostoskeskuksen karu todellisuus oli silmiä avaava kokemus. ”Se on aika lohduton paikka. Opin arvostamaan omaa asuinympäristöäni enemmän. Puistolassa vanhoja rakennuksia on suojeltu ja sieltä löytyy myös puistoja ja metsää. Minulle kurssi oli kuin matka vieraaseen maahan.”

Vaikka työpajan viitekehyksenä oli monikulttuurisuus, ei tyttöjen erilaisia taustoja korostettu ryhmätilanteissa. ”Keskiössä oli se, että erilaiset ihmiset voivat toimia yhdessä yhteisen taidenäyttelyn toteuttamiseksi. Valokuvaus välineenä on perin länsimainen ja valokuvataide sulkee sisäänsä hyvin laajan skaalan kuvaustapoja ja -kohteita. Se mahdollisti työpajan toteutuksen ilman ihmiskehoa ja omakuvan käsittelemisen muilla tavoin”, Lilli kertoo. Niin ikään työpajaan osallistunut kontulalainen Heidi Mäkelä, 16, oppi kurssin aikana huomaamaan arjen yksi-

tyiskohdat. ”Sain kotiin mukaan kertakäyttökameran. Otin kuvia muun muassa maitopurkeista, peilistä ja vesihanasta. Lähtisin valokuvauskurssille uudestaan, jos sellainen vain järjestettäisiin.” Nyt tyttöjen löytämät arjen ihmeet on kerätty yhteen ja ripustettu liikennemerkkiin roikkumaan. Jos tämä monikulttuurinen opaste ei ole osunut tielle, voi Rikastettu! Berikad! -taideinstallaation löytää esimerkiksi Maailma kylässä - festivaaleilta 24.-25.5. Suomen Pakolaisavun pisteeltä.

S 09 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Teksti

Jenni Hamara

kuvat marcus floman

Harmailla rajoilla Säilöönottokeskukset herättävät kysymyksiä ihmisoikeuksien universaalisuudesta Muutama vuosi sitten olin lähdössä Brasiliaan hankkimaan aineistoa pro gradu -tutkielmaani varten. Pari päivää ennen lähtöä juttelin Suomessa asuvan indonesialaisen kaverini kanssa ja hän kysyi, olinko jo hankkinut viisumin. Kauhistuin hetkeksi, koska en ollut ajatellut koko asiaa. Sitten hieman naureskelin, että enhän koskaan ennenkään Etelä-Amerikassa ja Afrikassa matkustellessani ollut tarvinnut viisumia, joten tuskin sitä nytkään tarvitsisin. Enkä tarvinnutkaan, selvisi onnekseni myöhemmin. Indonesialaisen kaverini mielestä suhtauduin asiaan ylimielisesti ja ajattelemattomasti. Hän kun tarvitsee viisumin lähes joka paikkaan matkustaessaan. Elämme siinä mielessä kummallisia aikoja, että matkustamisesta ja rajojen yli siirtymisestä on tullut osalle maailman asukkaista helpompaa kuin koskaan, mutta toisille ehkä vaikeampaa kuin milloinkaan aiemmin. Liikkumisen vapaus on yksi universaali ihmisoikeus. Ainakin länsimaissa ajatellaan niin. Vai ajatellaanko? JÄRJESTÖT ARVOSTELEVAT SÄILÖÖNOTTOA Ympäri Eurooppaa perustetaan jatkuvasti lisää säilöönottokeskuksia. Niissä säilytetään turvapaikanhakijoita, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen ja odottavat maasta poistamista. Säilössä pidetään myös ilman papereita maahan tulleita, joista osa on lapsia. Säilöönoton laajuudesta on Suo-

S 10 / PAKOLAINEN 2 / 2008

messa vaikea saada tietoa, sillä vain Metsälän vastaanottokeskuksessa säilöön otettujen määrä on tiedossa. Maassamme ei tilastoida alaikäisten säilöön otettujen ja poliisin putkaan ottamien turvapaikanhakijoiden määrää. Näistä tapauksista ei siis jää mitään jälkiä, joiden perusteella epäkohtiin voisi puuttua. Säilöönotto onkin käytäntö, joka on jäänyt osittain lain harmaalle alueelle. Lukuisat järjestöt ja Euroopan kirkot kritisoivat sen tarpeetonta ja liiallista käyttöä. Suomessa Vapaa liikkuvuus -verkosto jopa ajaa säilöönottokeskusten lopettamista. ”Säilöönottokeskusten lakkauttamista on vastustettu sillä, että sen olemassaolo vähentää säilöönottoa poliisivankiloissa. Todellisuudessa pelkkä säilöönottokeskuksen olemassaolo lisää säilöönottoa, eikä ole poistanut poliisiputkissa säilyttämistä. Ylipäätään se tekee säilöönoton hyväksyttävämmäksi ja normaalimmaksi”, kirjoittaa Vapaa liikkuvuus -verkoston toimitus artikkelissaan ”Miksi siirtolaisvankilat on lopetettava?”. Vaikka lukuisat tahot arvostelevat säilöönottojärjestelmää, ne eivät kuitenkaan aja säilöönottokeskusten lopettamista. Vapaa liikkuvuus -verkoston aktiivi Katja Tuominen ei pidä keskusten sulkemista epärealistisena tavoitteena. ”Epärealistista on mielestäni ajatella, että ihmisten sulkemista niihin voidaan jatkaa. Säilöjen sulkeminen on ongelma niille, jotka haluavat hierarkisoida ihmiset ja määritellä heidän identiteettinsä

ylhäältä käsin. Turvapaikkajärjestelmä on nykymuodossaan uhka ihmisoikeuksille ja säilöönottokeskus on sen toimipiste”, Tuominen sanoo. Säilöönoton tulisikin Suomen lain mukaan olla vasta toissijainen vaihtoehto. Ensisijaisena pakkokeinona tulisi käyttää ilmoittautumisvelvollisuutta, jolloin ihminen käy tietyin väliajoin todistamassa poliisille olevansa edelleen maassa. Käytännössä säilöönotosta on kuitenkin tullut yhä rutiininomaisempi tapa käsitellä esimerkiksi turvapaikanhakijoita, joiden henkilöllisyys on epäselvä. Säilöönotto ei kuitenkaan sinänsä edistä henkilöllisyyden selvittämistä. TURVAPAIKANHAKIJAT RIKOLLISIA HUONOMMASSA ASEMASSA Toinen seikka, jota järjestöt ovat kritisoineet on se, ettei säilöönoton kestolle ole Suomen lainsäädännössä asetettu ylärajaa. ”Säilöön otetulle tilanne on epäinhimillinen, sillä hän ei tiedä kuinka kauan säilöönotto tulee kestämään. Säilöön otetut turvapaikanhakijat ovat tässä suhteessa heikommassa asemassa kuin esimerkiksi tavanomaista vankeusrangaistusta kärsivät”, huomauttaa Pakolaisneuvonta ry lausunnossaan säilöönoton käytännöistä Suomessa. Erityisen kummalliseksi tilanteen tekee se, että yleensä säilöön otetut eivät ole tehneet mitään rikosta. Silti heitä säilytetään vankilan kaltaisissa oloissa. Järjestelmässä on rakenteellisia


ongelmia, jotka mahdollistavat väärinkäytöksiä ja asettavat säilöön otetut turvattomaan asemaan. Itsemurha- ja karkausyritykset sekä nälkälakot säilöissä kertovat omaa kieltään asiakkaiden pahoinvoinnista. Amnesty Internationalin Suomen osasto muistuttaa, että säilöönotto on loukkaus perustavanlaatuista ihmisoikeutta, liikkumisen vapautta, kohtaan. Myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko on esittänyt huolensa heikossa asemassa olevien ihmisten säilöönotosta. ”Alaikäisiä lapsia, lapsiperheitä, viimeisillään raskaana olevia naisia ja imettäviä äitejä sekä kidutuk-

sen uhreja ja traumatisoituneita ihmisiä ei pitäisi sulkea säilöön lainkaan”, linjaa kirkkohallitus kannanotossaan Euroopan Unionin maahanmuutto- ja palautuspolitiikkaan. EUROOPPA ON SOKEA OMAN AIKANSA EPÄKOHDILLE Myös maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ehdottaa, että Suomessa luovutaan käytännöstä, jossa alaikäisten vanhempia otetaan säilöön ja lapset joutuvat sinne heidän mukanaan. Tänä vuonna pitämässään vainojen uhrien muistopäivän puheessaan hän viittasi lisäksi säilön

moraaliseen ongelmallisuuteen. ”Kansainvälinen ihmisoikeuksien julistus, Euroopan ihmisoikeussopimus ja niin sanottu YK:n pakolaissopimus vuodelta 1951 ovat kaikki osia niistä toimenpiteistä, joihin kansainvälinen yhteisö päätti ryhtyä, jotta holocaust ei toistuisi. Mutta onko meillä itsellämme, täällä Euroopassa, sellaisia tilanteita, sellaisia käytäntöjä, joita tulevat sukupolvet tulevat pitämään pöyristyttävinä ja ihmettelemään, miten tämä oli mahdollista? Valitettavasti Euroopassa on pakolaisten säilöönottokeskuksia, jotka ovat kaiken arvostelun alapuolella.”

VAPAA LIIKKUVUUS -VERKOSTON AKTIVISTIT OSOITTAVAT MIELTÄ METSÄLÄN SÄILÖÖNOTTOKESKUKSEN ULKOPUOLELLA VIRKAVALLAN VALVOVAN KATSEEN ALLA

” Turvapaikkajärjestelmä on nykymuodossaan uhka ihmisoikeuksille ja säilöönottokeskus on sen toimipiste ” . S 11 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Rajavalvontaa vai turvapaikkapolitiikkaa? EU taistelee sääntelemätöntä siirtolaisuutta vastaan kiristämällä rajavalvontaa ja ulottamalla kontrollia omien rajojensa ulkopuolelle. Miten pakolaisten suojelun velvoite sijoittuu tälle kentälle?

Teksti

Tu rvapaik an hak ijoiden määrä EU-alueella on ollut viime vuosina laskussa. Pakolaisten kokonaismäärä maailmassa ei kuitenkaan ole kehittynyt samaan suuntaan. Kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten joukko on jälleen kasvamassa. Kansalaisjärjestöt pitävät Euroopan Unionin tiukentunutta rajavalvontaa ja taistelua niin sanotun sä ä ntelemätöntä muuttoliikettä vastaan syynä turvapaikanhakijoiden vähenemiseen EU-alueella. EU:n tilkitessä ulkorajojaan läpäisemättömiksi suurimman vastuun pakolaisista kantavat kriisialueiden naapurivaltiot, esimerkiksi Pakistan ja Iran. Maahanmuuttoa hallitakseen EU on kehittänyt laajan keinovalikoiman, jolla se pyrkii rajoittamaan ns. laitonta siirtolaisuutta. Samalla uhattuna ovat turvapaikanhakijoiden oikeudet. Unionin tarkoin valvotut ulkorajat sulkevat ulkopuolelleen niin parempaa tulevaisuutta etsivät kuin kansainvälistä suojelua tarvitsevat kolmannen maailman kansalaisetkin. /// FRONTEX – rajaturvallisuuden suojelija? EU:n tiukentunut ulkorajojen valvonta on yksi keino kitkeä

S 12 / PAKOLAINEN 2 / 2008

sääntelemätöntä maahanmuuttoa. Euroopan Unionin rajaturvallisuusvirasto Frontex perustettiin vuonna 2005 tehostamaan Euro opa n u l korajojen va lvont a a . Viraston valvontaoperaatiot ovat kuitenkin laajentuneet EU-rajojen ulkopuolelle EU:n ja Afrikan valtioiden välisten kahdenkeskisten yhteistyö- ja palautus-sopimusten myötä. The European Council on Refu-

Veera Vilkama

tolaisten ”laittomuus” on varmistettu keskellä merta. T u r vapa i k a n h a k ijoiden oi ke uksien turvaaminen EU:n rajaturvallisuusoperaatioissa onkin ECRE:n mielestä jäänyt laittoman siirtolaisuuden torjumisen varjoon. Onko käännytetyille tarjottu mahdollisuus jättää turvapaikkahakemus? Onko käännytettyjen turvallisuudesta vastaanottajamaassa takeita? EU:n virastona Frontex

_SALAKULJETTAJIEN PALVELUT JA KUOLEMANVAARALLISET YRITYKSET KÄYVÄT HOUKUTTELEVIKSI, KUN MUUTA KEINOA EI OLE JA TAKAISIN KOTIIN EI TYHJIN KÄSIN OLE PALUUTA_ gees and Exiles (ECRE) on huolissaan EU:n rajaturvallisuusviraston laajentuneesta toiminnasta. Vuosina 2006 –2007 Frontexin merirajojen valvontaoperaatioissa keskeytettiin 34 905 niin kutsutun laittoman siirtolaisen matka ja 9671 siirtolaista käännytettiin takaisin. On epäselvää, miten siir-

on ve lv ol l i n e n noud at t a m a a n samoja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja lakeja kuin sen jäsenvaltiotkin. Myös Frontexin on sitouduttava palautuskiellon (non-refoulement) periaatteeseen eli ketään ei saa palauttaa maahan tai alueelle, jossa hän voisi joutua vakavaan vaaraan.


/// Laajentuva rajavalvonta Tiukka viisumipolitiikka, maast a l ä ht ö ä kol m a n s i s s a m a i s s a valvovat yhteysupseerit (Immigration/Airport Liaison Officers), kuljetusyhtiöille viisumitta matkustavien matkustajien kuljettamisesta määrätyt sakot, tiukentunut rajojen seuranta, biometriset passit ja sormenjälkitietokanta. EU:n ulkopuolelta katsottuna alueen maahanmuuttopolitiikka keskittyy maahanmuuton estämiseen. Laillisten maahantulon väylien puuttuessa ihmiset turvautuvat entistä epätoivoisempiin keinoihin. Salakuljettajien palvelut ja kuolemanvaaralliset yritykset käyvät houkutteleviksi, kun muuta keinoa ei ole ja takaisin kotiin ei tyhjin käsin ole paluuta. Ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan vuosittain useita tuhansia ihmisiä kuolee yrittäessään päästä EU-alueelle. Malin Bamakossa kokoontuneiden käännytettyjen siirtolaisten sanoissa piilee totuus: ”l’Europe ou la mort”, Eurooppa tai kuolema. EU:n suunnitelmissa on perustaa viisumipisteitä ja informaatiokeskuksia kolmansiin maihin. Läpinäkyvyyden ja valvonnan kannalta on kuitenkin ongelmallista, että EU on hiljalleen ulottamassa rajakontrolliaan omien rajojensa ulkopuolelle.

Unionin on lähes mahdotonta valvoa turvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumista kolmansissa maissa kaukana sen omista rajoista ja viranomaisista. Tarinoita törkeistä ihmisoikeusloukkauksista ja väkivallasta liikkuu jo nyt. Rajavalvonnan kiristäminen ja valvonnan siirtäminen EU-rajojen ulkopuolelle on tehnyt matkareiteistä pidempiä ja vaikeampia sekä vahvistanut ihmissalakuljettajien asemaa. Eurooppaan pyrkivien kulkuvälineiden heikko kunto pakottaa usein rajaturvallisuusviranomaiset pelastustoimiin. Toisaalta merellä tapahtuvat käännytykset on myös helppo naamioida pelastusope raatioksi. ECRE korostaa, ettei todellinen pelastaminen voi kuitenkaan rajoittua ihmisten käännyttämiseen, vaan lääketieteellinen ja psykologinen apu on turvattava sitä tarvitseville. Turvapaikanhakijat on kuljetettava maihin EU-alueelle, jotta he voivat ilmoittaa hakevansa kansainvälistä suojelua. Suojelua tarvitsevien nykyinen tilanne on hankala. Käännytysten lisäksi viisumeita vaaditaan kaikilta, myös Irakista ja Afganistanista tulevilta turvapaikanhakijoilta, vaikka maiden epävakaa tilanne on yleisesti tiedossa. ECRE painottaakin laillisten maahantulokeinojen turvaamisen tärkeyttä.

Järjestö ehdottaa viisumipakon rajattua poistamista konfliktialueilta sekä vaatii kuljetusyhtiöihin kohdistuvista sanktioista luopumista. Yhtenä keinona ECRE esittää myös mahdollisuutta turvapaikkahakemuksien jättämiseen kolmansissa maissa. /// Rajaturvallisuutta kaikille? EU:n on huomioitava rajatuva l l isuusopera atiois s a a n myös ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset. Se ei voi keskittyä rajaturvallisuuden vahvistamiseen vain omasta näkökulmastaan ja toisten kustannuksella. Rajaturvallisuus tulee ymmärtää myös turvallisuutena rajoja ylittäville. EU:n tulisikin kehittää yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja pakolaisasiantuntijoiden ka nssa rajava lvonna n sa ra l la. Tuhannet maahantulon yrityksissä menehtyneet ovat esimerkki EU: n nyky politiikan seurauksista. Jäsenmaiden vastuu turvapaikanhakijoista ei lopu unionin rajoille. ” Poissa silmistä, poissa sydä mestä” -politiikka ei ole kestävää ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa rajanvalvonta-, siirtolais- eikä turvapaikkapolitiikkaa.

S 13 / PAKOLAINEN 2 / 2008


teksti

Marika Sandell

Kuvat unhcr

Senegalilaiset Euroopan porteilla – [ l “ Älä riskeeraa elämääsi turhaan, olet Afrikan tulevaisuus”, varoittaa kansainvälinen tähti Youssou N’Dour nuoria maanmiehiään Senegalin televisiossa. Tietoisku on osa Espanjan valtion ja EU:n rahoittamaa tiedotuskampanjaa, joka kertoo luvattoman siirtolaisuuden vaaroista. Miljoonan euron tiedotuskampanjan toteutti kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM viime syksynä Senegalissa. Luvattomasti Espanjaan pääsee maksamalla toista tuhatta euroa ihmissalakuljettajille, joiden huteroilla kalastusveneillä matkataan 1500 km matka Senegalista Kanarian saarille. Monen elämä päättyy kuitenkin Atlantin hyisiin aaltoihin. Kampanjassa nähdään myös poikansa tällä tavalla menettänyt kyynelehtivä äiti. Tiedotuskampanja levisi lisäksi radioon ja lehdistöön sekä bussien kylkiin. IOM jakoi myös kampanjan iskulauseilla varustettuja tarroja, lippiksiä ja jalkapalloja. Kampanja on pyörinyt myös viidessä muussa Länsi-Afrikan maassa.

S 14 / PAKOLAINEN 2 / 2008

Luvaton siirtolaisuus on ongelma etenkin Espanjalle, joka on lännessä afrikkalaisten portti Eurooppaan. Espanjan viranomaisten mukaan ”laittomista” maahantulijoista 75% lähtee Senegalin rannikolta. Kiinniotetuista palautetaan 92%, joten ihmissalakuljettajille maksetut rahat menevät hukkaan. Karut tilastot selittävät, miksi kymmenet tuhannet senegalilaiset vuosittain vaarantavat henkensä: Senegalin työttömyysaste on 48%, köyhyysrajan alapuolella elää 54% ja väestön keski-ikä on 19 vuotta. Viime vuosina maan taloudellinen kriisi on kärjistynyt, eikä työmarkkinoilla ole nuorille työpaikkoja. Paineet lähteä koskevat enimmäkseen nuoria miehiä. Jopa alaikäisiä poikia lähtee yksin. Perheenjäsenet keräävät rahaa matkaa varten siinä toivossa, että poika pääsee perille ja lähettää Euroopasta rahaa. Jos kotikylästä on lähdössä yksikin nuori, syntyy muille ikätovereille paineita lähteä. Eurooppa siintää poikien mielikuvissa paratiisina. Kotikylässä

käyvät Euroopassa asuvat maanmiehet rehentelevät rahoillaan, eivätkä aina kerro totuutta oloista rikkaassa pohjoisessa. /// ”Vuoropuhelua ja yhteistyötä” EU valvoo rajojaan tiukasti ja on kiristänyt sekä laillista maahanmuuttoa että turvapaikkakäytäntöä. Toisaalta EU haluaa edistää vuoropuhelua Afrikan maiden kanssa ja lisätä kehitysyhteistyötä, jotta voidaan puuttua luvattoman siirtolaisuuden syihin. Syyt kun ovat yhtä moninaiset kuin käsitteetkin: puhutaan laittomista tai luvattomista siirtolaisista tai maahanmuuttajista, ”sin papeles” (ilman papereita tulleista) ja jotkut järjestöt käyttävät termiä ”irregular immigrants” (sääntelemättömät maahanmuuttajat). Joskus raja siirtolaisen ja turvapaikanhakijan välilläkin voi olla epäselvä. Espanjan ulkoministerin kiertäessä tammikuussa Afrikan maita neuvottelemassa 55 miljoonan euron kehitysapupaketista, kommentoi El País -lehti lakonisesti hallituksen mottona olevan


luvattomia ] vai välttämättömiä? ”Jos Espanja ei mene Afrikkaan, tulee Afrikka Espanjaan”. Espanja tekeekin jo usean Afrikan maan kuten Senegalin kanssa yhteistyötä: tukea on annettu sekä ammatilliseen koulutukseen että maanviljelyksen kehittämiseen. On sovittu, että 4 000 senegalilaista vuodessa saa mahdollisuuden tulla laillisesti töihin ja espanjalaisia yrityksiä kannustetaan rekrytoimaan työvoimaa suoraan Senegalista. Maaliskuussa haettiin jo 750 naista Espanjaan mansikanpoimintaan. Tämä on vain lämmintä kättä koska Espanjaan pyrkiviä senegalilaisia saattaa vuodessa olla yli 30 000, joista suurin osa on miehiä. Espanjaa on myös läksytetty EU: ssa luvattomien siirtolaisten sietämisestä. Vuonna 2005 Espanja jopa laillisti 700 000 luvattomasti maahan tullutta kampanjoiden teemalla ”Kaikki erilaisia, kaikki tarpeellisia”. Maan viime vuosikymmeninä dynaamisesti kasvanut talous ei tule toimeen ilman luvatonta työvoimaa tomaatteja poimimassa tai turistibisneksessä. Joissakin kunnissa maanviljelytyötä tekevillä paperittomilla

on oikeus rekisteröityä ja päästä sairausvakuutuksen piiriin. Alhaisen syntyvyyden ja korkean koulutuksen Espanjassa ei työvoimaa kaikkiin töihin löydy. Tästä näkökulmasta afrikkalaisten saamat viestit Euroopasta ovat melko ristiriitaisia: toisaalta he ovat tarpeellisia, toisaalta heitä käsketään pysymään kotimaassaan. Toisten asema Espanjassa laillistetaan, toiset palautetaan kotiin. Vaikka palauttamisesta oli alustavasti sovittu jo 2006, on Senegal välillä kieltäytynyt vastaanottamasta palautettuja mielenosoitusten pelossa. Palautetuista nuorista voi olla tulossa sosiaalinen ongelma; monet kokevat häpeää, voivat olla itsetuhoisia, ja matkarahojen mentyä hukkaan on taloudellinen tilanne entistä pahempi. /// Tehoaako tiedotus? Espanjalaiset maahanmuuttojärjestöt ovat kertoneet, että luvatonta maahanmuuttoa vähentämään pyrkivään kampanjaan on Senegalissa suhtauduttu skeptisesti

ja välinpitämättömästi. ”Matkan vaarat tunnetaan hyvin, eikä se estä heitä lähtemästä”, raportoidaan Maahanmuuttajat internetissä -sivustolla. ”Väki lähtee laittomasti, koska muita mahdollisuuksia ei ole”, sanovat monet. Luvatonta maahanmuuttoa vastustamaan on Senegalissa kuitenkin syntynyt useita järjestöjä, kuten esimerkiksi Thiaroyen äidit. Se on järjestö, jonka perustaneista naisista kaikki ovat menettäneet Espanjaan yrittäneen poikansa. Kampanjan tiedotusvaihe sijoittui viime syksyyn, mutta jatkuu muussa muodossa. Jatkossa on tarkoitus etsiä ja edistää tietoa myönteisistä vaihtoehdoista sääntelemättömälle siirtolaisuudelle. “IOM organisoi tällä hetkellä kentällä toimintaa paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa pitääkseen yllä jatkuvasti tietoisuutta luvattoman siirtolaisuuden vaaroista ja seurauksista”, kertoo IOM:n Dakarin tiedottaja Jo-Lind Roberts. Kampanjan videota voi katsella osoitteessa www.iom.int/senegal/ senegalvideo.html

S 15 / PAKOLAINEN 2 / 2008


PIMEÄÄ TYÖVOIMAA VAI LAILLISTAMINEN? MIELENOSOITUS TUKHOLMASSA PAPERITTOMIEN OIKEUKSIEN PUOLESTA.

Paperittomien arkipäivää Ruotsissa Paperittomia maahanmuuttajia lasketaan Ruotsissa olevan noin 20 000-30 000. Parin viime vuoden aikana he ovat uskaltautuneet julkisesti kertomaan, millaista on elää oikeusvaltiossa ilman perusoikeuksia. Pitkäjänteinen toiminta alkaa vähitellen tuottaa tulosta.

teksti

kuva

Kerttu Jokela

Satoi tai paistoi joka keskiviikko kello viideltä iltapäivällä Ruotsin paperittomien Tukholman osasto kokoontuu Mynttorgetille Kuninkaanlinnan ja Valtiopäivätalon läheisyyteen pitämään mielenosoitustaan. Näin he ovat tehneet lähes kahden vuoden ajan. De Papperslösa –järjestön puheenjohtaja Yacine Asmani käy tervehtimässä paikalle tulleita kansanedustajia, tällä kertaa Josefin Brinkiä (Vasemmistopuolue) ja Bodil Ceballosia (Ympäristöpuolue). ”Vaadimme kaikille paperittomille oleskelulupaa”, algerialainen insinööri Yesad Asmani selvittää. Molemmat kansanedustajat arvostelevat Ruotsin kiristynyttä pakolaispolitiikkaa, hallituspuolueita sekä sosiaalidemokraatteja. /// Paperiton on vailla oikeusturvaa Viime vuoden aikana ruotsin kieleen on yleistynyt sanapari ”paperiton maahanmuuttaja” tai vain ”paperiton” (laiton maahanmuuttaja-käsitteen sijaan). Se on suora käännös ranskan sanoista sans papiers. Ruotsissa elävälle henkilötunnuksen neljä viimeistä numeroa ovat tärkeitä. Poliittisella pakolaisella, jolle ei

S 16 / PAKOLAINEN 12 // 2005 2008

ole myönnetty turvapaikkaoikeutta ei ole tätä henkilötunnusta. Ei myöskään EU:n ulkopuolelta tulevalta henkilöltä, joka on tullut tilapäisesti Ruotsiin turistina tai opiskelijana. ”Kun paperittomalla ei ole henkilötunnusta, hän ei saa virallista henkilötodistusta”, Yacine Asmani sanoo. /// oikeus hoitoon ? Maakäräjien määräysten mukaan terveyskeskuksissa saa paperittomalle antaa ainoastaan ensiapua mutta ei ennalta ehkäisevää hoitoa. Terveydenhoitoalan työntekijöille elämän pelastaminen ja potilasturvallisuuden takaaminen ovat ydinkysymyksiä, edellä mainitut maakäräjien määräykset sotivat terveydenhoitoalan työntekijöiden ammattietiikkaa vastaan. Ruotsin Hoitohenkilöiden ammattiliitto seuraa YK:n ihmisoikeusjulistuksen henkeä. Myös Punainen Risti ja Lääkärit vailla rajoja hoitavat paperittomia useimmiten ilmaiseksi. Skoonen maakäräjät päättivät huhtikuun alussa poiketa maakäräjien yleisistä määräyksistä niin että paperittomilla on vastedes oikeus käyttää terveydenhuoltopalveluja.

/// harmaan talouden lait Kauemmin maassa asuneet paperittomat tietävät, miten järjestelmä toimii. Paperittomien työmarkkinat ovat lähinnä siivous-, hotellija ravintola - sekä rakennusalalla. Näillä epävirallisilla markkinoilla työnantaja on se, joka määrittelee työajan ja palkan. Kiinteistötyöntekijöiden liiton tekemän tutkimuksen mukaan siivoojien palkka vaihtelee noin 20 kruunusta ylöspäin. Usein palkka maksetaan pimeästi. Syndikalistien ammattiliitto (SAC) on ensimmäisenä liittona edistänyt paperittomien asiaa. SAC on sekä boikottien avulla että oikeusteitse hakenut oikeutta jäsenilleen. Vuoden alussa toteutettu boikotti näkyi myös valtakunnallisessa mediassa. Tukholmalainen Lilla Karachi-ravintola oli maksanut osan palkasta tavalliseen tapaan, osan pimeästi. Tuntipalkka oli 30 kruunun paikkeilla. Syndikalistien ammattiyhdistysaktiivit seisoskelivat melkein päivittäin ravintolan ulkopuolella ja osoittivat tukea paperittomalle työntekijälle. Tällä oli palkkasaatavia yli 65 000 kruunua. ”Omistaja kieltäytyi ensin maksamasta. Sitten selvisi, että työn-


antaja oli allekirjoittanut keskitetyn työehtosopimuksen, jota hänen oli noudatettava. Jos hän ei olisi suostunut maksamaan, juttu olisi mennyt tuomioistuimeen”, Lotta Holmberg, syndikalistien Tukholman paikallisosastosta kertoo. Alipalkkaus ja huonot työolosuhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Se, jolla ei ole henkilötunnusta, saa ainoastaan pimeitä töitä. Vain harva uskaltaa vaatia oikeudenmukaista palkkaa tai ilmoittaa asiasta poliisille. /// Kysynnän ja tarjonnan laki Toimittaja Kristina Mattsson kirjoittaa kirjassaan ”De papperslösa – de aningslösa” , että kuusi ruotsalaista kymmenestä ostaa tarvittaessa pimeitä palveluja kuten kotisiivousta, puutarhan kohennusta, rakennusten korjausta. Kunnat, valtionvirastot ja monet yritykset kilpailuttavat palvelujaan. Omien siivoojien tilalle ovat astuneet siivousfirmat. Tarjouksissa tuijotetaan numeroihin ja halvimpaan ratkaisuun. Tutkiva TV-ohjelma Uppdrag granskning paljasti muutama vuosi sitten, että ministeriöissä siivosivat alipalkatut paperittomat. Ruotsin lain mukaan asiakas ei

voi tarkastaa reppufirmojen työntekijöiden henkilöllisyyttä ja heidän työehtosopimuksiaan. Sitä paitsi monet paperittomat luulevat ammattiliiton ja poliisin olevan yksi ja sama asia. He eivät uskalla ilmoittaa poliisiille törkeitäkään väärinkäytöksiä tai ihmisarvon loukkausia. ”Se on luonnollinen reaktio. Kiinteistötyöntekijöiden liiton epäiltyä yhden siivousfirman käyttävän paperintonta työvoimaa Tukholman suurimmassa tavaratalossa, liitto pyysi poliisilta apua. Siivoojien joukossa oli kaksi paperitonta, jotka karkoitettiin maasta, Holmberg toteaa. De Papperslösa- järjestön Yacine Asmanin mukaan myös ammattiyhdistysliittojen kattojärjestöt, LO (Ruotsin Keskusammattijärjestö) ja TCO (Ruotsin toimihenkilöiden keskusliitto) ovat vihdoinkin havahtuneet näkemään paperittomat. Ainakin näiden kolmen kesken perustetaan yhteinen neuvontakeskus, joka aloittaa toimintansa vielä ennen kesää. Ruotsin elinkeinoelämän kanssa on käyty epävirallisia neuvotteluja yhteistyöhön ryhtymisestä.

S 17 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Poissa silmistä, poissa mielestä Viron turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus Illukka sijaitsee keskellä ei-mitään

Itävirolainen Illukan vastaanottokeskus on Viron ainoa pakolaiskeskus. Se sijaitsee pienessä Jaaman kylässä noin 220 kilometriä Tallinnasta ja 3 km Venäjän rajasta . Jaamassa asuu pysy västi vain kaksi perhettä . L ähikaupunkiin Jõhviin on 50 kilometriä matkaa ja sinne kulkee bussi kolme kertaa viikossa. Voi sanoa, että Illukka sijaitsee keskellä ei-mitään. Kene Truve

ILLUKAN VASTAANOTTOKESKUKSEN JOHTAJA ILOR TEEVÄLI RUOKAOSTOKSILLA TURVAPAIKANHAKIJOIDEN KANSSA LÄHIKAUPUNGISSA.

S 18 / PAKOLAINEN 2 / 2008

Alunperin keskusteltiin muistakin mahdollisista sijoituspaikoista, mutta muualla kuntien asukkaat vastustivat sitä voimakkaasti. Jaamassa keskus on hyvin piilossa maailmalta ja julkisuudelta sekä miltei vailla kaikkia sosiaalisia yhteyksiä. Vastaanottokeskus on rakennettu vuonna 2000, kolme vuotta sen jälkeen kun Viron pakolaislaki astui voimaan ja Viro allekirjoitti YK:n vuoden 1951 pakolaiskon-

vention ja vuoden 1967 pakolaisasiain pöytäkirjan. Vastaanottokeskus kykenee majoittamaan 35 ihmistä. Tällä hetkellä asukkaita on kolme. Vuoden 1997 pakolaislain hyväksymisen jälkeen on Virossa myönnetty kansainvälinen suoja eli turvapaikka yhdeksälle ihmiselle ja täydentävä suoja, eli määräaikainen asumislupa, 12 ihmiselle. Turvapaikanhakijoita on ollut yhteensä 129. Voikin kysyä, miksi tilanne on tällainen. Jaan Tõnisson –instituutti on yksi harvoista Virossa toimivista organisaatioista, jotka toimivat pakolaisten ja maahanmuuttajien puolesta. Se teetti vuosina 2006 ja 2007 virallisen tutkimuksen Viron asukkaiden tietoisuudesta ja asenteista pakolaisten suhteen. Tutkimuksen mukaan yli 65% Viron asukkaista oli sitä mieltä, että maahanmuuttajista koituu pikemminkin haittaa – työttömyyden ja konfliktimahdollisuuksien kasvua, sosiaaliturvajärjestelmän turhaa kuormitusta, sekä uhkaa viron kielen ja kulttuurin säilymiselle. Tutkimustulosten mukaan yli 90% virolaisista ei ole koskaan ollut tekemisissä pakolaisten tai maahanmuuttajien kanssa. Joka neljännes kyselyyn vastanut henkilö kertoi suhtautuvansa kielteisesti siihen, että naapuriin muuttaisi pakolaisia. Illukan vastaanottokeskuksen työntekijöiden mukaan Virossa asumisluvan saaneet henkilöt eivät helposti löydä työpaikkoja eivätkä asuntoja. Kunnat ja kaupungit eivät ole toistaiseksi kiinnostuneita toimimaan näin monimutkaisten asioiden parissa. Koska maahanmuuttajia on vähän, on ollut mahdollista olla näkemättä tai tunnustamatta ongelmaa. Virosta tur vapaikan tai täydentävän suojan saaneet ovat tähän asti löytäneet työpaikan heidän kanssaan toimivien hyväntahtoisten ihmisten kautta, eikä muutosta ole näköpiirissä. Illukan vastaanottokeskuksessa on töissä kaksi henkilöä, johtaja ja hänen apulaisensa. Koulutettua sosiaalityöntekijää ei ole. Näin ollen henkilökunnan tehtäviin kuuluu kaikki mahdollinen, kuten omalla henkilöautolla vastaanottokeskuksen asukkaiden kuljettaminen lähikaupunkiin ruokaostoksille. Helmikuusta 2008 alkaen on Illukassa käynyt kaksi kertaa kuukaudessa Tallinnasta käsin psykoterapeutti-neuvoja ja huhtikuusta lähtien on vastaanottokeskuksessa opeteltu viron kieltä kerran viikossa J. Tõnissonin Instituutin ansiosta. Muutoksia myönteiseenkin suuntaan tapahtuu.


Kim Remitz

Thaimaassa on ollut pakolaisleirejä burmalaisille jo 20 vuotta. Tai itse asiassa suurin osa pakolaisista leireillä ei pidä itseään burmalaisina vaan kareneina. Karenit ovat suuri etninen vähemmistö Burman ja Thaimaan raja-alueella, joka on elänyt omaa elämäänsä vuoristoseudulla ja asettunut nykyisen Burman alueelle ennen burmalaisia. Thaimaassa on arvioiden mukaan 2,54 miljoonaa laitonta siirtotyöläistä, joista suurin osa tulee Burman alueelta. Vain noin 500 000:lla on työlupa, muilla ei ole papereita, ei statusta eikä minkäänlaisia oikeuksia. Pakolaisleireille päässeet 150 000 ihmistä taas eivät saa poistua leirien alueelta, eivätkä voi siten tehdä töitä. Thaimaa ei ole hyväksynyt Burmasta tulleita pakolaisiksi enää vuoden 2005 jälkeen, eikä UNHCR saa myöntää heille pakolaisstatusta. Thaimaa ei ole allekirjoittanut Geneven pakolaissopimusta ja UNHCR työskentelee maassa aina hallituksen antaman kulloisenkin mandaatin mukaisesti. Leirialueet ovat ahtaita eikä tilaa maanviljelylle tai muulle toiminnalle leirien sisällä ole. Ihmiset siis lähinnä odottavat. Suurin osa on odottanut jo vuodesta 1988.

KYLÄ KERRALLAAN PAKOON ////// Karenit ovat yleensä tulleet leireille kokonaisina kyläyhteisöinä, koska Burman hallitus on pakkosiirtänyt ja polttanut kyliä rajan toisella puolella. Siksi leirien yhteiskunnallinen rakenne on ollut hyvin selkeä, ja kaikkien vuosien aikana leirien toiminta on ollut hyvin järjestelmällistä. Leirin johtoryhmä on itse vastannut kaikista leirin sisäisistä asioista ruuanjaosta koulutukseen ja riitakysymysten ratkaisemiseen. Tämä on pakolaisleireillä erittäin harvinaista. Nyt tilanne on ratkaisevasti muuttumassa. Suuren uudelleensijoitusohjelman ansiosta yli 10000 ihmistä pääsi viime vuonna lähtemään kolmanteen maahan. Suomeen otettiin 350 kiintiöpakolaista Thaimaan leireiltä. Koska palaaminen kotimaahan näyttää Burman sisäisen tilanteen vuoksi epätodennäköiseltä, eikä Thaimaan hallitus ole antamassa pakolaisille oikeutta lähteä ulos leireiltä, siirto muualle on nähty ainoana mahdollisuutena leiriläisille päästä aloittamaan tavallinen elämä. Liikehdinnän vaikutukset eivät kuitenkaan ole jääneet tähän. Leirin lääkärit, sairaanhoitajat ja opettajat ovat itsekin

pakolaisia. Suurin osa terveydenhoitohenkilöstöstä on jo lähtenyt kolmansiin maihin. Samoin valtaosa opettajista on hakenut kiintiöpaikkaa ulkomailla ja lähtenyt. Tämä johtuu monesta asiasta, mutta ennen muuta siitä, että vastaanottajamaat valitsevat mieluummin koulutettuja ihmisiä, joilla uskotaan olevan parempi mahdollisuus sopeutua uuteen maahan. Siksi leirien hyvin toiminut hallinto on suurissa vaikeuksissa, ja uusien ihmisten kouluttamiseen tarvitaan paljon voimavaroja. Niitä on kuitenkin vaikea saada, koska riisin hinta on kohonnut voimakkaasti, eivätkä kansainväliset avustusjärjestöt ole pystyneet toimittamaan edes riittävästi ruokaa leireille. Ruoka-annoksia on tänä vuonna pienennetty jo kaksi kertaa, ja lisäleikkauksia on vielä tulossa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole tällä hetkellä varaa. Ei ole olemassa helppoja eikä yksinkertaisia ratkaisuja niin kauan kuin Burman sisäinen tilanne ajaa ihmisiä pois maasta. Ja Burman tilanne ei nyt osoita merkkejä paremmasta. Ihmisvarastojen aika jatkuu siis edelleen, mutta niukemmin resurssein.

S 19 / PAKOLAINEN 2 / 2008


01

teksti ja kuvat

Iltaisin Salahin vaimo sulkee verhot, sillä hän haluaa tuntea olevansa rauhassa pelolta. Hän tuntee elävänsä jatkuvan tarkkailun alaisena. Näkymä vartiotornille muistuttaa pakolaisleirillä asuvan kolmen lapsen perheen arjesta. Usein lapset kömpivät vanhempien viereen öisin nukkumaan pelätessään naapurista kantautuvia ääniä, jotka muistuttavat miehityksen keskellä elämisestä. Salah Ajarma asuu perheineen Aidan 5000 asukkaan pakolaisleirillä, joka on yksi kolmesta pakolaisleiristä Betlehemin alueella. Leireillä elää yhteensä 20 000 pakolaista. Vuodesta 1948 alkaen, Israelin valtion perustamisen myötä, palestiinalaisalueilla Länsirannalla sekä Gazassa ja naapurivaltioissa Jordaniassa, Libanonissa ja Syyriassa asuu edelleen yli neljä miljoonaa pakolaista. Palestiina-

S 20 / PAKOLAINEN 2 / 2008

laispakolaisten kysymys on pitkittyneessä konfliktissa edelleen ratkaisematta ja heidän elämänsä pakolaisleirillä on muuttunut pysyväksi. Aidan pakolaisleirin muuten karua maisemaa ja ahtaita katuja värittävät kauniit, kirkkaan väriset maalaukset. Jokaisesta 27 kylästä, joista pakolaiset 60 vuotta sitten saapuivat, on maalattu kiviaidan kylkeen kuva. Leirin lapset ovat tehneet tämän yhdessä kansainvälisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Heidän kotikylänsä on maalattu kauniiksi ja luonto vehreäksi. Kuvat antavat toivoa paluusta kotiin jonain päivänä konfliktin päättyessä, mutta todellisuudessa Aidassa heidän kotinsa on muodostunut jo pysyväksi. Pakolaisteltat muuttuivat jo 1950luvun lopussa rakennuksiksi ja 1960- luvulla leiriin saatiin sähköt ja vesi. Elintilaa on kuitenkin

Marja Winter

hyvin niukasti ja erityispiirteenä leiriä ympäröi Israelin vuodesta 2002 alkaen rakentama muuri vartiotorneineen. Ahtaista oloista pakolaisleirissä kärsivät erityisesti lapset, jotka muodostavat puolet leirin väestöstä. Toinen YK:n (UNRWA) rakentamista kouluista on jouduttu siirtämään lähellä olevaan kylään. Osa vanhemmista maksaa myös lapsensa yksityisiin kouluihin, sillä Aidassa opetusryhmien koot kasvavat ja tilat käyvät yhä ahtaammiksi. Lapsilla ei myöskään ole tilaa leikkiä ulkona. Leikkipuistojen sijaan kokoontumispaikkana toimivat ahtaat kadut. ”Pihoilla leikkiminen pelottaa heitä, ja usein he tarvitsevat tuekseen aikuisia ja leirillä työskenteleviä vapaaehtoisia kokoontuakseen”, kommentoi leirillä asuva Salah Ajarma.


02 / MAISEMA ERÄÄN ASUINTALON KATTOTERASSILTA AIDASTA.

01 / SALAH AJARMA TAUSTALLAAN LASTEN PIIRTÄMÄ MAALAUS, TARINA PAKOLAISLEIRISTÄ. VASEMMALLA NÄKYY AVAIN, JOKA ANTAA TOIVOA PALUUSTA KOTIIN. JOTKUT VUODEN 1948 PAKOLAISET SÄILYTTÄVÄT EDELLEEN KOTINSA AVAIMIA.

Pelko varjostaa leirin lasten elämää päivittäin. Eläminen konfliktin alla ja muurien ympäröimänä jättävät jälkensä heidän elämäänsä. Jokaisella on henkilökohtaisia tarinoita välikohtauksista palestiinalaisten ja Israelin armeijan välillä. He ovat olleet todistamassa väkivaltaisia tilanteita, joissa heidän läheisiään on vangittu ja vahingoitettu. Osa lapsista purkaa ahdistuneisuuttaan heittelemällä kiviä vartiotorneihin ja tämä jatkaa väkivallan kierrettä osapuolten välillä. Yölliset Israelin armeijan etsintäoperaatiot leiriin aiheuttavat lapsille traumoja, joiden helpottamiseen yritetään keskittyä erilaisen toiminnan sekä terapian avulla. TANSSI TUO HYMYN HUULILLE

Salah Ajarma asuu Aidassa perheensä kanssa ja johtaa Lajee Cen-

teria, toista kahdesta Aidassa toimivasta vapaa-ajan keskuksesta. Keskuksen tarkoituksena on järjestää toimintaa lapsille, jotta he voisivat purkaa traumojaan kerääntyessään yhteen leikkimään ja oppimaan, elämään hetkeksi normaalia lapsen elämää. ”Haluamme tuoda hymyn takaisin lasten kasvoille. Vaikka olosuhteet ovat vaikeat, tämän vuoksi kannatta yhdessä yrittää”, Salah kommentoi. Aidan yhteisössä nähdään vaivaa, jotta lapset voisivat hyvin. Leirissä asuvat lapset voivat purkaa tuntojaan tanssin ja laulun, piirtämisen, retkien ja erilaisten oppituntien avulla. Kansainvälisiä vapaaehtoisia työskentelee Aidan lasten parissa tukien heidän elämäänsä oman osaamisensa avulla. EAPPI- vapaaehtoiset (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) käyvät ker-

02

ran viikossa leirillä opettamassa englantia koululaisille. Tunteja on kuitenkin jouduttu myös perumaan epävakaan tilanteen takia, sillä ajoittain välikohtaukset keskeyttävät myös Lajee Centerin toiminnan hetkeksi. Salah on asunut perheensä kanssa Aidan pakolaisleirillä koko ikänsä. Hän kertoo, että kaikkien ongelmien joukosta alueella löytyy kuitenkin lämpöä ja samassa tilanteessa elävät naapurit tuntuvat kaikki omalta perheeltä. Yhteisössä kaikki pyrkivät auttamaan toisiaan. Osa pakolaisista ei halua lähteä tämän vuoksi, mutta suurelle osalle se ei olisi edes taloudellisesti mahdollista. Jotkut odottavat ratkaisua konfliktiin pakolaiskysymyksineen ja edelleen paluuta kotiinsa 60 vuoden jälkeen.

S 21 / PAKOLAINEN 2 / 2008


/ Sudanista Sudaniin Vuosien ajan velloneet ristiriidat ja ongelmat ovat lisänneet Afrikan maiden välistä maahan-, ja maastamuuttoa. Afrikassa arvioidaan olevan 16 miljoonaa pakolaista. Sudan vastaanottaa Afrikan maista eniten pakolaisia.

Afrikan suurimmassa maassa Sudanissa asuu arviolta 33 648 miljoonaa ihmistä. Pelkästään maan pääkaupungissa asuu Suomen väestön verran ihmisiä. Eri puolilla maata ihmiset näyttävät erilaisilta vaikka liikutaankin yhden valtion rajojen sisällä. Afrikan ja Arabimaiden saranakohtana toimiva Sudan on rikas väestöltään. Maassa asuu lisäksi yli 950 000 ulkomaalaista joista melkein puolella on pakolaistausta. Sudan on myös ottanut ja tuottanut pakolaisia enemmän kuin mikään muu Afrikan valtio. Itäiseen ja eteläiseen Sudaniin on aina vuodesta 1967 lähtien saapunut eniten pakolaisia Eritreasta. Etelästä ja lännestä taas on lähtenyt sudanilaisia naapurimaihin. UNHCR:n 2004 tilaston mukaan lähteneitä oli kyseisenä vuonna 730 600. Sudanissa asuvien afrikkalaisten maahanmuuttajien taloudel-

S 22 / PAKOLAINEN 2 / 2008

linen tilanne on samankaltainen kuin valtaväestöllä. On kerjäläisiä ja huippurikkaita, mikä on tuttua Sudaniin tulijoiden kotimaasta. Sudanin levoton historia, pitkään vellonut sisällissota ja poliittiset ristiriidat ovat aiheuttaneet paljon liikehdintää maan väestössä. Maan sisällä muuttavien määrä onkin erittäin suuri.

Toiset muuttavat paremman työn perään, toiset elannon, opiskelun, perheen tai turvattoman elämän takia. Paisunut kaupunki ei takaa parempaa elämää, mutta ajatus mahdollisuuksista ja vapaammasta elämästä houkuttelee varsinkin nuoria. /// Työpaikka löytyy suhteiden avulla

/// Kaupunki houkuttelee nuoria Sudanin sisällä tapahtuvaa muuttoa on vaikea arvioida, koska siitä ei ole mitään virallisia tilastoja. Paremman elämän ja elannon toivossa isoimpien kaupunkien suuntaan muuttaa sudanilaisia eri puolilta maata. Tilanteen voi huomata kasvavista toriyhteisöistä, hökkelikylistä, kaupunkien muuttumisesta ahtaammaksi ja maaseutualueiden tyhjenemisestä. Syitä muuttoon on monenlaisia.

Yksityiseltä sektorilta löytyy Sudanissa helpommin töitä kuin julkiselta. Vaikka koulutustaso on noussut, harva saa valmistuttuaan koulutustaan vastaavan työn. Ne, jotka saavat, työllistyvät hyvien perhesuhteiden tai statuksen avulla. Moni työllistyisi omissa kotikylissä, jonne tarvittaisiin osaajia, mutta harvempi palaa takaisin. Koulutuksen saanut saattaa siis jäädä työttömäksi tai päätyä yksityisen sektorin työntekijäksi.


teksti

kuva

wisam elfadl

Suomessa asui 1133 sudanilaista vuonna 2007. Lähteet: www.mfa.gov.sd / www.nationsencyclopedia.com / www.pakolaisapu.fi / www.migri.fi

Omien yritysten lisäksi miehet löytävät varmimmin töitä yksityisistä pikku-yrityksistä, minkä vuoksi maassa on paljon yksityisyrittäjiä. Tytöt menevät yleensä opiskeltuaan naimisiin, minkä jälkeen harva hakeutuu työelämään. Kouluttamattomat, varsinkin eteläisestä Sudanista ja paimentolaisheimoista tulleet, joutuvat väistämään kokeneempien tieltä. Tytöt työskentelevät usein kotiapulaisina. Pojat puolestaan auttelevat torilla, työskentelevät rakennustyömailla tai käyvät pienimuotoista kauppaa. Lisääntyvän muuton takia työtä on vähemmän kuin työnhakijoita, minkä seurauksena yhdessä kotitaloudessa saattaa olla vain yksi työssä käyvä. Kaukaa muuttaneilla ei ole valinnanvaraa. On otettava vastaan se työ, jota tarjotaan. Säästäminen on melkeinpä mahdotonta, joten ihmiset elävät kädestä suuhun.

S 23 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Camilla Nordberg / Universitetslektor i socialt arbete / Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet

Helsingfors planerar en synlig kampanj där folk uppmanas låta bli att ge pengar till de rumänska tiggarna. Tiggarna upplevs som ”störande element i vår kultur med ett starkt socialskydd” konstaterar Helsingfors stads säkerhetschef i Hbl. Problemet är naturligtvis att tiggarna är så synliga. Vi kan inte byta kanal när fattigdomen flyttat ut från TV-rutan och in på vår egen gata. Men tack vare myndigheterna befrias vi i alla fall från skuld och dåligt samvete. ”Delar vi med oss gör det livet svårare för romerna”, påstås det. Det sägs vara bättre att hjälpa dem i deras hemländer. Diskussionen om de romska tiggarna är på många sätt problematisk. Ett stort antal människorättsorganisationer och aktivistgrupper har jobbat för att förbättra romernas situation i Central- och Östeuropa. EU kanaliserade tiotals miljoner euro till de nya medlemsländerna för att diskrimineringen skulle upphöra. Resultat finns men de är förhållandevis magra. Alla de som jobbat direkt på fältet vet att den utbredda korruptionen och rasismen har försvårat framgångarna. Att ”biståndspengar” i sig inte är nog. En stor majoritet av Rumäniens två miljoner romer lever i extrem fattigdom. Efter kommunismens fall har romerna på många sätt hamnat på efterkälken. Sju av tio romer har inte

S 24 / PAKOLAINEN 2 / 2008

tillgång till rinnande vatten. En tredjedel av landets romer är analfabeter. Spädbarnsdödligheten är fyra gånger högre än för befolkningsgenomsnittet. Lokalt förankrad hjälpverksamhet är ett gott initiativ. Vi får hoppas att det finns tillräckligt med resurser och bra lokalkännedom. Men en sådan satsning är långsiktig. Framtida visioner hjälper inte de romska familjer som nu svälter i Finland. I debatten moraliseras också kring romernas ”verkliga” nöd. Vem har då makt att definiera nöden? Vad betyder det att romerna kanske inte har ett så ”stort” behov av hjälp? Att det finns romer som är ännu fattigare kvar i Rumänien? Eller att de har det lika bra som jag? Till saken hör ju att också alla finländare har rätt att resa omkring i Europa och tigga - om vi skulle vilja det. Stereotypier om romer som ociviliserade, kriminella bedragare har nedärvts genom generationer och fungerar som en ytterligare fond mot diskussionen om hur genuin fattigdomen är. Om man är fattig borde man åtminstone ha hög moral - annars är man inte värdig våra pengar. Nationalstaten har aldrig lyckats stänga ute ”främlingar” från sitt territorium. Att tänka sig att man skulle kunna göra det i dag, i den fria rörlighetens Europa, är en stor utopi. Tiggarna påminner oss om ett EU med många olösta humani-

tära frågor. EU handlar inte enbart om ekonomiskt och politiskt samarbete på statsnivå utan också om människor med friheter och rättigheter. Inom politiken handlar det, i och med de nya medlemsländerna, i allt högre grad om resursfördelning mellan olika regioner, inte enbart inom nationen. De etniska och sociala hierarkierna lever och omhuldas i gemenskapens Europa. Ideal om fri rörlighet, jämlikhet och mångfald gäller med all önskvärd tydlighet inte alla. Eller som man från inrikesministeriet valt att framställa saken: ”Detta är en av bieffekterna av rörelsefriheten för människor inom EU:s system” Vad ville vi med den fria rörligheten? Fri rörlighet av arbetskraft, konsumtionsvaror och kapital, men inte av fattigdom och misär? Kan man välja att den fria rörligheten gäller endast i de fall när den gynnar en själv? Dagens Finland är en välfärdsstat med allt större klyftor mellan medborgarna. Barnfattigdomen steg från fem procent år 1995 till 11,6 procent år 2005. I dag skäms jag å de fattigas i Finlands vägnar. Först har välfärdsstaten inte klarat av att skydda låginkomsttagarna mot de risker skilsmässa, sjukdom och arbetslöshet innebär. Sedan konstaterar myndigheterna att synlig fattigdom är ett störande element i vår kultur. Skall vi också förbjuda brödköerna?


Jenni Hamara

YMMÄRRYS KASVAA YHTEISISTÄ

VERTAISRYHMÄTOIMINNAN OPAS MAAHANMUUTTAJATYÖHÖN ON ILMESTYNYT

Tuoreen maahanmuuttajien vertaistuen koordinaattori Petri Öhmanin alkaessa suunnitella syksyn 2006 koulutuksia, nousi eteen pulma. Tukimateriaali piti etsiä lukuisista eri lähteistä, eikä alan työhön tarkoitettua opasta löytynyt mistään. Onneksi Öhmanille oli karttunut kokemusta aiemmin Pakolaisavussa tehdystä työstä ja loput hän oppi kantapään kautta. Heti aluksi tuli kuitenkin selväksi, että hajanainen tieto olisi hyvä saada yksien kansien väliin. Vihdoin tänä keväänä ilmestyi Vertaisryhmätoiminnan opas maahanmuuttajatyöhön. Sen toimittivat vertaistoiminnan pääkaupunkiseudun aluevastaava Elina Kärki, Tyttöjen tueksi -hankkeessa vertaisohjaajana toiminut Yasmin Sharifi ja Petri Öhman. Lisäksi oppaaseen kirjoittivat virolainen ryhmäterapeutti Kene Truve sekä järjestöhautomo-projektin kouluttaja Mohsen Zakeri.

AA-kerhoista maahanmuuttajatyöhön Oppaassa yhdistyvät ruohonjuuritason työstä nousseet kokemukset ja laajemmasta vertaistukiperinteestä lähtevät käytännöt. ”AA-kerhot ja mielenterveystyössä käytetyt vertaistukiryhmät raivasivat tien tämäntyyppiselle toiminnalle. Me olemme omassa työssämme muokanneet näiden mallien pohjalta mahanmuuttajatyöhön sopivia käytäntöjä”, Öhman selittää. Maahanmuuttajatyö kuitenkin poikkeaa esimerkiksi AA-kerhoista. Maahanmuutto voi olla yksilölle suuri muutos, mutta se ei ole sairaus. ”Vertaisryhmät, joista tässä on kyse,

eivät ole terapiaryhmiä vaan yksi kotoutumisen työkalu”, Öhman kirjoittaa oppaassa. Pakolaisavun toiminnassa puhutaankin vertaistuen sijaan vertaistoiminnasta, koska ryhmien jäseniä ei haluta nähdä passiivisina tuettavina kohteina vaan voimavaroja omaavina toimijoina. Samalla tehdään eroa perinteiseen vertaistukitoimintaan ja sen käsitteeseen liittyviin mielikuviin. Maahanmuuttajien omakieliset vertaisryhmät voivat ongelmalähtöisyyden sijaan toimia myös ennaltaehkäisevästi.

Opas houkuttelee toimimaan Vertaisryhmätoiminta on hyvin länsimainen tapa käsitellä elämän vaikeita kokemuksia. Monelle maahanmuuttajalle perhe ja suku muodostavat kontekstin, jossa näitä asioita on luontevaa pohtia. Juuri nämä verkostot kuitenkin usein jäävät taakse, kun ihminen joutuu jättämään kotimaansa. Oppaassa on myös pyritty huomioimaan se, että maahanmuuttajat ovat monikasvoinen joukko ihmisiä. Tämä lähtökohta loi omat haasteensa oppaan tekemiselle. ”Vaikeinta oppaan teossa oli rajaaminen, koska vertaistoiminnan kenttä on hyvin laaja. Lopulta päätimme tehdä oppaasta yleisesityksen, joka tarjoaa mallin toiminnan suunnitteluun ja mahdollisuuksia sen soveltamiseen käytännössä”, Öhman kertoo. Vertaisryhmätoiminnan opas maahanmuuttajatyöhön ei pyri olemaan sääntökirja, eikä määrittelemään oikean- ja vääränlaista ryhmätoimintaa. ”Se on pikemminkin kutsu”, lupaa takakansi.

S 25 / PAKOLAINEN 2 / 2008


Antonio Muños Molina

Liina Luukkonen

Sefarad (Teos 2008, 217 sivua)

Antonio Muños Molinan Sefarad on kaunis mutta vihat nostattava kertomus ihmisen mielettömyydestä.

Espanjalaisen Antonio Muños Mol i na n pä ät e oksena pidetty Sefarad on monien kertomusten romaani. Taitavasti kirjoitetut kertomukset ovat irrallisia, mutta niistä rakentuu kokonaisuus, joka pakottaa kokemaan palan Euroopan 1900-luvun historiaa. Taitavasti kirjoitettu romaani ei ole kaunista luettavaa. Vuonna 1956 syntynyt Molina osaa totisesti käsitellä lukijaansa: muistathan, näethän, tunnethan sinä hänet. Kirjailija ottaa lukijan lähelleen, ja kun tämän luottamus on voitettu – ja hänestä on näin tehty haavoittuva – Molina läväyttää raadollisimmat totuutensa päin naamaa. Täsmäiskulla kirjailija pudottaa lukijansa ulkopuolisen tarkkailijan niin mukavasta roolista. ”Millaista olisi saapua yöllä tuntemattoman maan rannikolle, hypätä veteen veneestä, jossa on ylittänyt meren pimeässä, ja pyrkiä mahdollisimman nopeasti sisämaahan jalkojen upotessa hiekkaan joka askeleella, olla yksinäinen mies jolla ei ole henkilöpapereita eikä rahaa, joka on paennut pimeyden ytimestä, joka on paennut Afrikan kammottavia tauteja ja teurastuksia, joka ei osaa sen maan kieltä jonne on tullut, joka heittäytyy maahan tai kyykistyy ojaan aina nähdessään lähestyvän auton valot, ehkä poliisin.” Sefaradin kantavia teemoja ovat

S 26 / PAKOLAINEN 2 / 2008

ulkopuolisuuden ja huonommuuden tunteet; kadunkulkijoiden ystävällisetkin katseet muuttuvat romaanihenkilöiden mielissä vihaksi. Kun ihmistä on koko elämän ajan alennettu vailla syytä, alkaa hän tahtomattaan elää langetettua roolia. Juutalaiseksi syntyminen oli rikos, jota ei linnakeikalla hyvitetty: yritä jättää taaksesi, ja se on aina edessäsi. Erään kertomuksen isoisä vaikenee aiemmasta elämäs-

pahempaa kuin itse katastrofi”. Mutta Sefarad on myös ehdottoman lämmin ja hauska teos. Kirjailija ryvettää hahmonsa sekä mudassa että liejussa, ja oivalla huumorilla ryyditettyä herkkupalaa on tarjolla pitkin matkaa. Fiktiivinen teos näyttäytyy melkein muistelmina, ja haaveilullakin on sijansa. Seikkailunhalu potkii pakenemaan tylsyyttä, mutta helpompaa on vain jättää unelmat

Kun ihmistä on koko elämän ajan alennettu vailla syytä, alkaa hän tahtomattaan elää langetettua roolia. tään Saksassa, väittää unohtaneensa kaiken, mutta yö toisensa perään poika herää vieraskielisiin kauhunhuutoihin. Fiinissä kahvilassa kesken siron kakkupalan kahvejaan pikkusormi pystyssä siemailevat tupeeratut vanhukset saavat nuorten kasvot. Mitä nämä ihmiset tekivät nuoruudessaan? Kakku jää pöydälle kun haamut huutavat Heil Hitleriä. Menneisyyttään ei pääse pakoon. Molina tutkii poliittisen vainon vaikutusta mieleen. Piinaavan pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen ihminen ei enää jaksa pelätä sitä mitä on tulossa, ainoastaan toivoa loppua epävarmuudelle. Tulisivat jo ja veisivät, eikä pahin olekaan enää pahinta: ”Väistämättömän katastrofin odottaminen on

toteuttamatta: kuka erottaa levollisen ilmeen luovuttaneen ilmeestä? Tarpeen tullen Molina myös tunnelmoi, ja hän tekee sen vailla äkkimakeaa. Mutta yksi ongelma kerronnassa on. Kertojaäänellä on nimittäin sävelasteikko hukassa. Nais- ja mieskertojat eivät tahdo erottua toisistaan, tuntuu kuin läpi koko teoksen olisimme tekemisissä miesten kanssa. Niin, voiko mies koskaan uskottavasti kertoa naishahmosta – entä nainen mieshahmosta? Sefaradissa on kaikki se, mistä syntyy kunnon romaani. Ja Sefaradista syntyi loistoromaani. Se sytyttää lukemisen kipinän, mutta sen luettuaan ei voi kelpuuttaa yöpöydälleen aivan mitä tahansa.


MUXLIM INC VALLOITTAA MAAILMAA Wisam Elfadl

M a a i l m a n l a a j u i s ta k i i n no s tusta herättänyt Suomessa kehitetty yritys Muxlim Inc. ylläpitää maailman suurinta musliminettiyhteisöä Muxlim.com:ia. Yhteisöön kuuluu 80 000 rekisteröitynyttä jäsentä ja sivuilla on käynyt kymmeniä miljoonia ihmisiä 190 maasta. Muxlim.com kilpailee rekisteröitymisten määrällä jo Youtuben ja Facebookin kanssa. Sivuston kehittäjän Mohamed El-Fataryn lähtökohtana sivustojen rakentamisessa on ollut uskonnon hyvät eettiset ja moraaliset periaatteet. Sivuille ei panna a i ku i s v i i ht e e n m a i nok s i a ja rumaa kieltä sekä rasismia pyritään välttämään. Muxlim.comista yritetään tehdä turvallinen ympäristö ihmisten omille kirjoituk-

sille, videoideoille ja mielipiteille. Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota sivujen puhtauteen ja soveltuvuuteen lapsille. Tällaiset ajatukset ovat kauniita ristiriitaisessa ja seksiä tihkuvassa maailmassa. Muxlim.com ei ole suunnattu vain muslimeille vaan se on avoin kaikille kiinnostuneille. Ilahduin erityisesti siitä, että sivut ovat Suomessa asuvan ulkomaalaisen kehittämät. Maahanmuuttajista ja teknologiasta ei usein puhuta samaan aikaan, joten Muxlim.com murtaa ennakkoluuloja. Teknologian avulla samanhenkiset ja erilaiset ihmiset voivat kohdata toisensa rauhassa yksilöinä. http://www.muxlim.com/

S 27 / PAKOLAINEN 2 / 2008


S 28 / PAKOLAINEN 2 / 2008


KAISA TOIVIAINEN

Pakolaiskirjallisuus kertoo sopeutumisesta ja kotoutumisesta Kirjailija ei ole koskaan pakolainen. Hänen kotimaansa on kirjallisuus. Näin väittää somalialainen pakolaiskirjailija Nuruddin Farah. Kirjailijat pakenevat mielipiteen vapauden, sanan vapauden ja ilmaisun vapauden vuoksi. Kirjailijoita vainotaan yli sadassa maassa, kaikilla mantereilla. Pakolaisuus teemana ei ole kaukainen asia kantasuomalaisillekaan. Viime vuosisadan neljä sotaa on tuottanut Suomeen elävän sotaja pakolaiskirjallisuuden. Vuosituhannen taitteessa etenkin sotalapsikuvaukset kirjallisuudessa lisääntyivät: kuusi-seitsemänkymppiset Karjalan ja Petsamon evakot sekä Ruotsiin sodan aikana evakuoidut haluavat taltioida lähihistoriaansa. /// Sana miekkana Suomessa asuvien pakolaistaustaisten maahanmuuttajien sekä turvapaikan hakijoiden tekstejä ja kuvituksia ovat koonneet useat tahot, taidetoimikunnat sekä kansalaisjärjestöt antologioiksi. Harrastajien usein kilpailuista kootut tekstit ovat kaunokirjallisesti varsin epätasaisia. Nimeni ei ole pakolainen– julkaisu (Vihreä sivistysliitto ry 1997) sisältää pakolaisten tekstejä ja sarjakuvia. Tekstit kuvaavat pakolaisuutta ilmiönä usein varsin ironiseen sävyyn: ”Minun nimi ei ole pakolainen... Jos joku ymmärtää.” Maassa jo jonkin aikaa asuneet pakolaiset ovat oppineet näkemään oman tilanteensa, toiseuden, ja tarkastelemaan pakolaisuutta etäältä. Merkittäviin maahanmuuttaja-antologioihin lukeutuva Sama taivas eri maa (Suomalaisen kirjallisuuden

seura 1999) on varsin erilaisten tarinoiden kokoelma. Se tarjoaa elämäkerrallisia välähdyksiä ihmisten elämästä entisen Jugoslavian alueelta aina inkeriläisten paluumuuttajien elämään. Synkkiä näkymiä turvapaikan hakijoiden arjesta löytyy Pakolaisneuvonnan Palasina maailmalla -teoksesta (Like 2003). Se kertoo tarinoita yksinäisyydestä, sodan arjesta ja vastaanottokeskusten kolkosta sylistä. Suomi kuvataan valkean lumen ja ”fosforinhohtoisen valon” säteilyttämäksi maaksi. Turvapaikanhakijat oireilevat usein lähes surrealistisin kauhukuvin. Suomi kuvataan maaksi joka on täynnä täyttymättömiä lupauksia. Suomessa pakolaistaustaisten ammattikirjoittajien määrä on vielä varsin vähäinen. Eniten maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisia kirjailijoita löytyy lyriikan alueelta. Lyyrikoista manittakoon esimerkiksi iranilaiset Farzaneh Hatami Landi sekä Aliakbar Almaspour. Runoilijat kuvaavat uutta kotimaataan sekä ikävää vanhaan luontoallegorioin: Sydämessä on itkun myrsky / ei voi muuta kuin toivoa (Almaspour). /// Toivoa ja turhautuneisuutta Suomalaisessa kirjallisuudessa maahanmuuttajuus ja pakolaisuus teemoina on toistaiseksi ollut melko vähäistä. Arto Salmisen Turvapaikka (Otava 1995) kertoo vastaanottokeskuksen arjesta. Se on realistisluonteinen kuvaus työntekijöistä: kirjo kattaa laajan skaalan turhautuneista, kaikennähneistä keskiikäisistä nuoriin idealisteihin. Myös turvapaikanhakijoiden kes-

kinäiset välien selvittelyt, sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin saavat kirjassa oman tärkeän roolinsa. Niina Hakalahden Uimataidossa (Tammi 2008) turkkilaistaustaiset, koulutetut maahanmuuttajat ovat valmiita siivoamaan vaikka oksennuksia ansaitakseen elantonsa. Se on raikas ja kriittinen kuvaus maahanmuuttajien sopeutumisprosessista Pohjois-Suomen Oulussa. Eniten pakolaisuus ja muukalaisuus on saanut sijaa lastenkirjallisuudessa. 1970-luvulla, kun ensimmäiset pakolaiset Vietnamista ja Chilestä tulivat Suomeen, ryhdyttiin edistämään monikultuurisuutta ja kansainvälisyyttä. Ulkomaalaisia satuja ja tarinoita julkaistiin suomeksi ja myös teatteri otti kantaa pakolaiskysymykseen. Suomalaiset kirjailijat kuten Raili Mikkanen teoksessaan Thuongin päivä (Otava 1984) kuvasivat pakolaislasten elämää ja taustoja. Se on kertomus vietnamilaisesta venepakolaisesta ja tämän koulupäivästä. Harrastajakirjoittajien, sekä suomalaisten että maahanmuuttajien tekstit ovat usein subjektiivisia kokemuksia sokean kauhun ja paniikin keskeltä. Kirjoitusten, sodan, paon ja paniikin keskeltä nousee kuitenkin voimakkaita, persoonallisia ääniä. Pohjois-Kurdistanista kotoisin oleva Ciwan kirjoittaa Palasina maailmassa–teoksessa runon: ”Olen maanpaossa, koska olen ihminen / Olen maanpaossa, koska tiedän niin paljon…” Kirjailijan ajatus on vapaa mutta sana kahleissa. Kirjailijavainot ja pakolaiskirjallisuus osoittavat sen, että sanaa pidetään vieläkin vahvana aseena.

S 29 / PAKOLAINEN 2 / 2008


teksti Jenni Hamara KUVITUS JOONAS REIJONEN

Kun espoolaiset Anna Bruun ja Teemu Tallberg kuulaana toukokuisena päivänä saivat toisensa, Sierra Leonessa paluumuuttajien lukutaitopiiri sai lehmän. Ja Liberiassa kotikyliään jälleenrakentavat naiset saivat lapioita. Ugandassa lukutaidoton kongolainen äiti aloitti aakkosten opettelun pakolaisleirillä. Anna ja Teemu aloittivat elä-mässään uuden vaiheen, mutta pariskunnan eräänä talvi-iltana saaman idean vuoksi myös Afrikassa monen ihmisen elämässä kääntyi uusi lehti ja avautui uudenlainen odotusten horisontti. Suomen Pakolaisavun Parempi lahja -nettisivustolta voi kuka tahansa ostaa lahjan, joka varmasti ilahduttaa niin saajaa kuin antajaansakin. Muutamalla klikkauksella voi kerätä ostoskoriin vaikkapa tiineen vuohen, öljylampun ja ompelukoneen. Lahjan ei edes tarvitse olla aineellinen, vaan antaa voi esimerkiksi paikallishallinnon virkailijan tai kampaajan koulutuksen. Myös hääpari oli valintaansa tyytyväinen.

Suomen euroviisupäivänä avioitunut pari toivoi parempia lahjoja. ”Emme halunneet tavaraa itsellemme vaan lahjoituksen sellaisille, jotka sitä kipeämmin tarvitsevat. Lahjoituksen avulla saimme enemmän kuin perinteiset lahjat olisivat antaneet: hyvän mielen ja iloisen alun avioliitollemme”, Anna kertoo. Ennen lopullisen idean muotoutumista pariskunta suunnitteli toivovansa häälahjaksi johonkin yleishyödylliseen kohteeseen menevää lahjoitusta. ”Minä ehdotin ensin lahjaa, joka menisi Itämeren suojeluun. Anna kuitenkin halusi, että kohteena on oikeita ihmisiä”, Teemu muistelee. Vaikka idea häälahjojen antamisesta niitä enemmän tarvitseville on uusi, suhtautuivat Annan ja Teemun häävieraat parin toiveeseen hyvin. ”Vieraat ottivat lahjaidean vastaan hyvin myönteisesti ja uteliaina. Moni piti sitä piristävänä poikkeuksena perinteisistä häälahjalistoista ja halusi kuulla lisää avustuskohteesta.”

Lisätietoja ja parempia häälahjoja osoitteessa www.parempilahja.fi

S 31 / PAKOLAINEN 2 / 2008


ja O p e t ta k s i e d k u u k au oa r u e 20

www.parempilahja.fi Suomen Pakolaisapu

Pakolainen - lehti 2/2008  

Pakolainen - lehden numero 2/2008. julkaisija Suomen Pakolaisapu ry

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you