remman maailman jälleenrakentamisen kuvaus olisi luonteva utooppinen jatko nykydystopioille ja tapa alkaa taas kirjoittaa utopioita”, Isomaa sanoo. Paremman maailman utooppisesta luomisesta on jo ituja monessa tässäkin artikkelissa mainitussa teoksessa. Silti mikään teos ei ole vielä keskittynyt uuden maailman kuvaukseen, mikä mahdollistaisi uuden utopiakirjallisuuden syntymisen, Isomaa sanoo. Postapokalyptisissä tarinoissa tällainen tarina on tosin jo mahdollinen: kun aiempi sivilisaatio syystä tai toisesta tuhoutuu, tuhossa henkiinjääneet rakentavat yhteiskunnan uudestaan. ”Jo Nooan tarina Raamatussa on tämäntyyppinen: pahuus poistetaan, ja hyvät ihmiset aloittavat alusta. Toisaalta tiedetään, mitä siitäkin tuli, koska Nooan tarina sijoittuu oletetusti nykyisen ihmiskunnan historiaan”, Isomaa sanoo. ”Tämä on yksi nykydystopian teemoista: pystyykö ihmiskunta rauhanomaiseen elämään vai tärveleekö se väistämättä omalla pahuudellaan kaikki yritykset elää sopusointuisesti yhteisössä?”
Dystopia on onnekkaiden genre Paradoksaalista kyllä, dystopia on onnekkaiden ihmisten laji, Isomaa ja Korpua sanovat. Saija Isomaan mukaan tulevaisuuden miettiminen ja analysointi vaatii sitä, että on tarpeeksi resursseja sen pohtimiseen. “Jos meillä menisi oikeasti huonosti, energiamme kuluisi vain selviytymiseen. Mutta nyt aikaamme kuuluu myös tulevaisuuden suunnittelu ja yritykset hallita sitä. Se vain on kovin vaikeaa”, Saija Isomaa sanoo. Myös Jyrki Korpuan mukaan dystopioiden suosio kertoo siitä, että länsimaissa eletään vielä verrattain rauhallisessa ja yltäkylläisessä maailmassa. Kun omat olosuhteet ovat turvatut, voi hyvillä mielin uppoutua kauhun ja epätoivon kuvauksiin. “On mielenkiintoista seurata sitä, mitä tapahtuu, jos maailma ei alakaan toimia, jatkuuko dystopiakirjallisuuden suosio edelleen. Veikkaan, että ei”, Korpua sanoo. Dystopioiden suosio on siis kuin kanarialintu kaivoksessa: niin kauan kun nautimme kauheista tulevaisuuskuvauksista, ei toivo ole vielä menetetty.•