__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

1/2019 | 21.2.2019 | 59. vuosikerta

Kauheiden kuvitelmien maailma

• MAAILMA EI TULE VALMIIKSI 5G:LLÄ,

s. 6

• PALATAAN PUUHUN, . 19 • DON’T BE TOO PRODUCTIVE, s

s.

24


Sisältö

“Kuulostaa, että työsarkaa on paljon. Innolla odotan pääseväni syventymään pääsihteerin tehtäviin.” KAUKO KESKISÄRKKÄ S. 5

“Kehotan sinua nauttimaan tulevasta vaalikeväästä: seuraa keskustelua somessa, tee vaalikoneita ja äänestä juuri sitä ehdokasta, jota itse haluat.” JENNA SUORSA S. 17

Tässä lehdessä 3 Päätoimittajalta

21 Kolumnisti Sanna Häyrynen

4 Kampuksilla tapahtuu

22 Oulussa tuulee aina ja muita kertomuksia

Opi perusasiat: emme elä vain tehdäksemme työtä.

kertoo, ettei kiltteydestä kannata opetella eroon.

Yliopistolla käydään yt-neuvotteluita. Ylioppilaskunnan uusi pääsihteeri Kauko Keskisärkkä aloittaa helmikuun lopussa.

Oulu pyrkii Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 panostamalla paikalliseen kulttuuriin. Käänsimme kulttuuri Oulussa -ajatuksen toisin päin: entä Oulu kulttuurissa?

6 Eikö 5G riittänytkään mihinkään?

24 In English – From the Editor

Akatemiaprofessori Matti Latva-aho ennustaa: Oulusta tulee älykäs.

8 Kauheat kuvitelmat, ihan kiva nykyhetki

Luemme ja katsomme kauhistuttavia tulevaisuuskuvauksia mielellämme. Emmekö osaa kuvitella iloisempia tulevaisuuksia? Vai onko positiivinen tulevaisuus aina tylsä?

14 Kuka päättää, kuka kuuluu?

Onko ylioppilaskuntaan pakko jatkossa kuulua? Ei, jos asiaa kysyy automaatiojäsenyydestä luopumista ajavilta.

19 Kolumnisti Iikka Kivi

pohtii, olisiko meidän parasta palata takaisin puuhun.

2

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 1 | 2019

Being a productive member of society is surprisingly exhausting.

25 In English – Future scenarios we didn’t have

Predicting the future sure isn’t easy. Here’s five things we didn’t get right.

26 Vanhassa vara parempi

Vaikka meillä olisi kaikki modernin maailman pelit ja vehkeet, haikailemme silti vanhan teknologian perään. Mikä ihme meitä retrossa kiehtoo?

31 Maailma vaksin silmin Virastomestari Voitto Visuri ennustaa tulevaisuuden olevan valoisa: ”Ei tule käymään huonosti, henkilökunta on erittäin motivoitunut kaikin puolin”.


Päätoimittajalta

1/2019 21.2.2019 59. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1961 perustettu lehti ilmestyy painettuna vuonna 2019 neljä kertaa. Matka jatkuu verkossa osoitteessa

www.oulunylioppilaslehti.fi Löydät meidät myös mobiilisovellus Tuudosta!

PÄÄTOIMITTAJA Anni Hyypiö paatoimittaja@oyy.fi TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Sanna Häyrynen, Mirko Siikaluoma, Maria Kurtti, Marcelo Goldmann, Iikka Kivi, Iida Putkonen, Venla Tuohino, Heidi Niemi, Kalle Parviainen, Jenna Suorsa KANNEN KUVA Ville Paananen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilan katu 1 2T-ovi, 1 krs. 90570 Oulu

toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta PAINO Kaleva365 Oy, Oulu PAINOS 2000 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238

Kun kaikki on mahdollista, elämästä tulee mahdottoman uuvuttavaa

PÄÄTOIMITTAJA | Anni Hyypiö, anni.hyypio@oyy.fi OLEN AINA KADEHTINUT SUPERIHMISIÄ – heitä, jotka tekevät kymmentuntista työpäivää, juoksevat puolimaratoneja, tekevät vapaaehtoistyötä ja vaikuttavat politiikassa, harrastavat ja lukevat. En kadehdi heitä vain siksi, että heidän elämänsä näyttää niin kiinnostavalta, vaan myös siksi, että nykymaailma tuntuu olevan tehty juuri heille, aikaansaaville superihmisille. Elämme tehokkuutta ihannoivassa maailmassa, jossa lähes kaikkea toimintaa voi mitata, ja siten myös aina parantaa. Mittareiden maailmassa on aina mahdollisuus toiminnan tehostamiselle, nopeuttamiselle, parantamiselle aiempaan verrattuna. Sama asia lyhyesti ja tehokkaasti: tulos tai ulos. Tehokkuusvaatimukset vaikuttavat myös yliopistomaailmassa. Tulosohjauksen ajassa tutkijan ja tutkimusyksikön on todistettava pärjäämisensä tuloksella: sovittu määrä julkaisuja ja tutkintoja on paras tulla, muuten rahahanat väännetään kiinni. Kontrolli tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä, joka sääntelee korkeakoulujen toimintaa rahoitusmallilla. Nyt malli on muuttumassa taas, vielä aiempaa tutkintopainotteisempaan suuntaan. Viime joulukuussa opiskelijajärjestöt Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK) kritisoivat mallia siitä, että luovuus, yksilölliset oppimispolut ja koulutuksen laatu ovat jäämässä tutkintotuotannon jalkoihin. Yksi tehokkuuden edistämisen työkaluista on nykyteknologia, joka mahdollistaa tehokkaan työskentelyn missä vain. Teknologian myötä olet periaatteessa aina tavoitettavissa, miksi siis et käyttäisi aikaasi mahdollisimman tehokkaasti: sähköpostia voi lukea puhelimesta missä vain, yhden työpuhelun voi aina soittaa hyvin lomamatkaltakin. Ja läppärit ja tabletitkin ovat nykyään niin ihanan kevyitä, kyllähän sellaisen voi ottaa mukaan minne vain!

VAIKKA SUHTAUDUN TEHOKKUUDEN ilosanomaan kriittisesti, huomaan silti sisäistäneeni

sen vaatimukset. Jokainen pöytä on potentiaalinen työ- tai opiskelupöytä, jokaisella laiskotteluhetkellä ajatukseni karkaavat kesken oleviin työasioihin. Mutta kysyn: ovatko tehokkuus ja tuloksellisuus oikeasti ainoita tapoja mitata onnistumista? Ja kuinka kauan tämä malli voi vielä jatkua? En sano, että muutos olisi aina pahasta: mikään ei koskaan muuttuisi paremmaksi, jos emme uskaltaisi tehdä muutoksia. Silti väitän, että jos ainoa muutoksen tapa on tehostaminen, asioiden tekeminen samoilla resursseilla vielä vain himppusen verran paremmin ja nopeammin, ihminen uupuu ja väsyy. Ja mitä teemme maailmalla, joka on kyllä viritetty huippuunsa, mutta jonka asukkaat ovat totaalisen väsyneitä elämään siellä? Olen erityisen huolissani uupuvista nuoristamme. Tutkimusten mukaan opiskelijat ovat entistä masentuneempia ja ahdistuneempia. THL:n mukaan mielenterveys- ja päihdehäiriöt aiheuttavat pääosan opiskelijoiden terveyshaitoista ja ovat merkittävä syrjäytymisen ja pitkäaikaisen työkyvyttömyyden riskitekijä. Nämä tosiseikat tuntuvat sopivan kovin huonosti yhteen sen kanssa, että myös opiskelijan olisi oltava mahdollisimman tehokas: opintopisteitä on ropistava sovittuun tahtiin, jotta opintotuki ei katkea. Nuorten uupumiseen on syytä suhtautua hyvin vakavasti. Tulevaisuudessa tarvitsemme nimittäin juuri heitä, jotka jaksavat ja pystyvät taistelemaan suuria, koko maailmaa järisyttäviä globaaleja ongelmia vastaan. HYVÄ LUKIJA, TÄMÄ ON Oulun ylioppilaslehden ensimmäinen säännöllinen printtilehti sitten syksyn 2016! Ensimmäisen lehtemme teemana on tulevaisuus: katsomme kohti tulevaa, mietimme, mitä se tuo tullessaan, mikä voi olla jo pian toisin. Kuulemme mielellämme myös palautetta lehdestä: missä onnistuimme, missä olisimme voineet vielä skarpata? Vastaamalla vaikutat tulevaan sisältöön. •

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

3


Kampuksilla tapahtuu

Lyhyesti tieteestä Kotimaiset tiedelehdet esittäytyvät Telluksessa TIEDELEHDET ESITTÄYTYVÄT LINNANMAALLA TellUs Stagella maanan-

taina 25.2.2019 kello 12.30 alkaen. Suomen tiedekustantajien liiton järjestämässä tapahtumassa Julkaisufoorumin suunnittelupäällikkö Janne Pölönen puhuu siitä, miksi kotimaisilla kielillä julkaisu kannattaa. Virittäjän päätoimittaja, professori Hanna Lappalainen, kertoo, miten tiedelehtiä tehdään ja mitä hyötyä niistä on opettajille, opiskelijoille ja tutkijoille. Tilaisuudessa on mahdollisuus jutella monien tiedelehtien tekijöiden kanssa. Tapahtuma on osa yliopistokaupungeissa järjestettävää Tiedon tähden -kiertuetta. Kiertue nostaa esille tiedelehtien merkityksen tutkimukselle, opetukselle, oppimiselle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Riitta Keiski johtamaan Tutkimuseettistä neuvottelukuntaa OULUN

YLIOPISTON

teknillisen tiedekunnan dekaani Riitta Keiski on asetettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajaksi kaudelle 1.2.2019–31.1.2022. Keiski on toiminut aineen- ja lämmönsiirtotekniikan professorina Oulun yliopistossa vuodesta 2001. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka edistää tutkimusetiikkaa sekä ennaltaehkäisee ja valvoo tutkimusvilppiä kaikilla tieteenaloilla. TENKin alkavalla toimikaudella tullaan keskittymään tiedevilpin ennaltaehkäisyyn. Työn pohjaksi TENK tuottaa keväällä 2019 ensimmäisen kansallisen selvityksen tiedevilpin laajuudesta.

Tiedeviestinnän alan ensimmäinen väitöskirja käsittelee kaivoksia mediassa OULUN YLIOPISTON ensimmäinen tiedeviestinnän alan väitöskirja käsittelee mediassa käytyä kaivoskeskustelua. Aki Harjun väitöstutkimuksen aineistona ovat Helsingin Sanomissa, Kalevassa, Lapin Kansassa ja Kainuun Sanomissa julkaistut Kevitsan ja Talvivaaran kaivoksia käsittelevät tekstit. Työssä on selvitetty, millaisia hallitsevia tulkintoja kaivosteollisuudesta on mediassa esitetty ja miten nämä tulkinnat ovat yhtäältä heijastaneet ja toisaalta rakentaneet yhteiskuntaa. Harjun väitöstilaisuus on perjantaina 22.2. kello 12 Linnanmaan Wetteri-salissa (IT115). •

Oulun yliopistossa käynnissä ytneuvottelut kahdessa tutkimusyksikössä Ilmoitetut yt-neuvottelut koskevat nyt yhteensä 22:ta Oulun yliopiston työntekijää: 14:ää musiikkikasvatuksessa, kahdeksaa tähtitieteen yksikössä. Neuvottelut käynnistyvät viikolla 8 ja päättyvät 11.3. mennessä. Suunnitelmat ovat herättäneet huolta ja vastustusta opiskelijoissa ja henkilökunnassa. OULUN YLIOPISTO ALOITTAA

yt-neuvottelut ja käynnistää toimenpideohjelmat kahdessa tiedekunnassa. Kasvatustieteiden tiedekunnassa yt-neuvottelut koskevat musiikkikasvatuksen, musiikin, laulun ja soiton opetusta antavaa henkilökuntaa, luonnontieteellisessä tiedekunnassa tähtitieteen tutkimusyksikön henkilöstöä. Yliopiston kauppakorkeakouluun kuuluvan taloustieteen, laskentatoimen ja rahoituksen tutkimusyksikössä käynnistetään toimenpideohjelma ilman yt-neuvotteluita. Asiasta päätti 8.2. kokoontunut Oulun yliopiston hallitus. Yt-neuvottelut koskevat yhteensä 22:ta työntekijää: 14:ää musiikkikasvatuksessa, kahdeksaa tähtitieteen yksikössä. Musiikkikasvatuksen osalta henkilöstön vähennystarpeeksi on arvioitu enintään kuusi henkilöä. Tähtitieteen yksikössä ytneuvottelujen ei arvioida johtavan irtisanomisiin, mutta harkittavaksi voi tulla määräaikaisten tehtävien päättäminen tai tehtävien uudelleenmäärittely. Oulun yliopiston mukaan musiikkikasvatuksen ja tähtitieteen osalta yhtenä syynä toimenpiteille ovat

LUE AKI HARJUN HAASTATTELU VERKKOSIVUILTAMME!

4

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 1 | 2019

koulutusohjelmien pienet tutkintomäärät. Musiikkikasvatuksen vuosittainen sisäänotto on 20 opiskelijaa, ja siitä on vuosina 2015–2018 valmistunut keskimäärin 10 opiskelijaa. Tähtitieteessä tutkintomäärät ovat olleet vielä pienempiä: yliopiston mukaan vuosina 2014–2018 tähtitieteen pääaineopiskelijoista valmistui vuosittain maisteriksi keskimäärin vain yksi. Musiikkikasvatusta koskevan toimenpideohjelman tavoitteeksi on nimetty opetuksen yhdenmukaistaminen tiedekunnan muun opetuksen kanssa, tutkinto-ohjelmien sisällön muokkaaminen tarkoituksenmukaisemmaksi, tutkimuksen painopisteiden arviointi ja tutkimustoiminnan lisääminen. Tähtitieteen yksikköä koskevan toimenpideohjelman tarkoituksena on tarkastella tähtitieteen asemaa pääaineena. Tavoitteeksi kerrotaan toiminnan tehostaminen ja resurssien tarkoituksenmukainen kohdentaminen. Kauppakorkean yksikköä koskevassa esittelytekstissä todetaan toimenpideohjelman tavoitteeksi resurssien tarkoituksenmukaisempi ja joustavampi kohdentaminen.

Yliopiston henkilöstöjohtaja Jarmo Okkonen ei kommentoinut toimenpideohjelmien tarkempia sisältöjä lehdelle, sillä niiden sisällöistä keskustellaan neuvotteluissa. Varsinaiset yt-neuvottelut aloitetaan 18.2. alkavalla viikolla. Neuvotteluiden on arvioitu päättyvän 11.3., minkä jälkeen tehdään päätökset toimenpideohjelmista. Yt-suunnitelmat ovat herättäneet huolta ja vastustusta opiskelijoissa ja henkilökunnassa. Esimerkiksi Musiikkikasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Mukava ry on esittänyt huolensa siitä, mitä seurauksia mahdollisilla leikkauksilla on varhaiskasvatuksen opettajien, luokanopettajien ja musiikinopettajien ammattitaidolle. Oulun yliopistossa käytiin yt-neuvotteluja edellisen kerran vuonna 2017. Tuolloin neuvottelut koskivat muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Vuonna 2014 pidettyjen neuvottelujen piirissä oli 1700 työntekijää. Tuolloin yliopistolta lähti irtisanomisten, eläköitymisten, osa-aikaistamisten ja määräaikaisuuksien päättämisten seurauksena 122 työntekijää. • LUE KOKO YT-NEUVOTTELUITA KOSKEVA JUTTU VERKKOSIVUILTAMME!


TEKSTI Venla Tuohino KUVA Anni Hyypiö

OYY:n pääsihteerinä aloittaa

Kauko Keskisärkkä

Aikeena on olla luottamuksen arvoinen tiimipelaaja ja joukkueen kapteeni.

5. helmikuuta Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi kokouksessaan pääsihteeriksi Kauko Keskisärkän. Uutta pääsihteeriä on ehditty jo kaivata, sillä edellinen pääsihteeri AinoKaisa Manninen jättäytyi tehtävästään marraskuun lopussa. 32-vuotias Keskisärkkä aloittaa pääsihteerinä 27.2. JOHTAMISTA, YRITYSJURIDIIKKAA JA KANSAINVÄLISTÄ liiketaloutta

opiskellut Kauko Keskisärkkä siirtyy OYY:n pääsihteeriksi PohjoisSuomen Demarinuorten järjestösihteerin paikalta. Keskisärkän luottamustehtävälista kertoo kiinnostuksesta johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn. “Minulla on vankkaa osaamista ja ymmärrystä siitä, miten järjestömaailma toimii. Sitten tietysti talouteen ja sidosryhmiin liittyvä osaaminen on hallussa.” Keskisärkällä ei ole aiempaa ylioppilaskuntakokemusta, joten hyppääminen OYY:n sydämeen on aluksi uuden opettelua. Nousu ylioppilaskunnan johtoon sen ulkopuolelta on sekä haaste että mahdollisuus: “Ehkäpä juuri siksi voin tarjota uusia näkökulmia asioihin tai jopa kyseenalaistaa joitakin vanhoja tapoja toimia”, Keskisärkkä sanoo. Hän kehuu tulevaa työyhteisöään “pieneksi mutta tehokkaaksi järjestöksi”, jonka vastuulla on noin 11 000 opiskelijan edunvalvonta. Aikeena on olla luottamuksen arvoinen tiimipelaaja ja joukkueen kapteeni. Yhdeksi tärkeäksi seikaksi Keskisärkkä mainitsee ryhmädynamiikan syntymisen. Se tulee tarpeeseen, koska OYY:n hallitukseen on tullut uusia jäseniä ja toimistolle uusia työntekijöitä. “Paras tilanne olisi se, että minä olen se, joka keittää kahvit, jotta asiantuntijat saavat keskittyä asiantuntijatöihin.”

Keskisärkkä toki vitsailee, mutta tähdentää että OYY:ssa tarvitaan kipeästi työrauhaa, jotta kaikki saavat keskittyä omiin töihinsä.

Opintoihin tarvitaan lisäjoustoa

Pari vuotta valmistumisensa jälkeen Linnanmaalle palaava Keskisärkkä suitsuttaa kampuksen uusia tilaratkaisuja. Hän pitää tärkeänä, että opiskelijoilla on käytössään laadukkaita ryhmätyö- ja opiskelutiloja sekä paikkoja sosiaaliselle kanssakäymiselle. OYY:n mottona on opiskelijan hyvä elämä. Keskisärkän mukaan se tarkoittaa tasapainoista kokonaisuutta, johon kuuluu kavereita sekä riittävästi tukea ja terveyttä. Myös kaupungin tulee olla vastaanottavainen ja opiskelijaystävällinen. “Opiskeluaika on 5−7 vuoden mittainen pätkä elämästä, monenlaisia tilanteita voi tulla eteen. Ongelmiin täytyy saada apua.” Keskisärkän mukaan on hälyttävää, jos opiskelija kärsii työuupumuksesta jo ennen työelämään siirtymistä. Hän toivoo opiskeluaikaan enemmän yksilöllistä joustoa ja tukitoimia, jotka kattavat asetetut vaatimukset. Tämä tarkoittaa myös sitä, että opiskelijan toimeentulon on riitettävä silloinkin, jos ei käy töissä opiskelun ohessa.

Miltä tulevaisuus näyttää?

tomaatiojäsenyydestä tulisi luopua. Ylioppilaskuntien tulevaisuuteen Keskisärkkä ei halua vielä ottaa kantaa. “Vaikea ennustaa. Toistaiseksi jäsenyys on lainsäädännöllä turvattu, ja olen käsityksessä että Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ei kannata jäsenyyden muuttamista vapaaehtoiseksi.”

KAUKO KESKISÄRKKÄ » Syntynyt vuonna 1987 Oulussa. Perheeseen kuuluu avopuoli» so, 1-vuotias tytär, kissa ja kaksi kilpikonnaa. Valmistunut vuonna 2017 » kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan johtaminen. Tutki gradussaan rekrytointia oululaisissa pelifirmoissa. » Aloittaa 27. helmikuuta OYY:n pääsihteerinä. » Työskennellyt aiemmin Pohjois-Suomen Demarinuorten järjestösihteerinä. » Monetra Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Kiinteistö Oy Oulun Tetran hallituksen puheenjohtaja ja Pohjois-Suomen Sanomalehti Oy:n toimitusjohtaja. Harrastaa omakotitalon re» montointia, rentoutuu ystäviensä kanssa pelaamalla 7 Wonders -lautapeliä. Haaveilee reissaamisesta, joka on perhe- ja työelämän kiireiden vuoksi jäänyt vähemmälle.

Viime syksynä OYY linjasi, että auNRO 1 | 2019

Keskisärkkä ymmärtää heitäkin, jotka toivovat muutosta nykyiseen tilaan, mutta laskee itse aina saaneensa jäsenyydestä riittävän hyödyn. Nykyinen järjestelmä takaa turvan yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonnalle, jonka johtaminen puolestaan on Keskisärkän työ. Muita tulevaisuuden urahaaveita hän ei halua avata. Tärkeintä on nyt päästä oppimaan pääsihteerin työstä kaikki mahdollinen.•

OYY täydensi hallitustaan OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA (OYY) täydensi hallitustaan

vuodelle 2019 5.2. pidetyssä edustajiston kokouksessa. Hallitukseen valittiin Jonna Hyttinen ja Benjamin Michelin. Täydennyshaussa hallitukseen haki seitsemän henkilöä. OYY:n hallitus vuodelle 2019 valittiin 3.12.2018 pidetyssä kokouksessa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin tuolloin Miriam Putula ja hallituksen jäseniksi Zacharias Hellberg, Edgar Minyoi, Nuuti Vasari, Teemu Virtanen ja Salli Kärkkäinen. Jo joulukuussa hallitusvalintaa edelsi keskustelu siitä, onko esitetty kokoonpano liian pieni. Edustajiston jäsen Eelis Palokangas (Kontinkankaan vaaliliitto) esittikin joulukuun kokouksessa ponnen, jossa pyydettiin selvittämään mahdollisuutta täydentää valittua hallitusta. Ponsi hyväksyttiin. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

5


Päähenkilö | Palstalla yliopistolainen pääsee ääneen. TEKSTI Heidi Niemi KUVA Mikko Törmänen

Horisontissa älykäs kaupunki Akatemiaprofessori Matti Latva-aho luotsaa lippulaivaa ja meitä kohti uutta aikakautta.

3G, 4G, 5G JA SEURAAVAKSI 6G.

Mitä tämä tarkoittaa, Matti Latva-aho? “Edistyneempää teknologiaa ja nopeampaa langatonta tiedonsiirtoa. Tulevaisuudessa 6G tarkoittaa myös uusia toimintamalleja, -tapoja ja ratkaisuja sekä yhteiskunnan automaatiota, kun tekniikka levittäytyy uusille alueille.” Latva-ahon mukaan seuraavien 20 vuoden muutostahti on raju. Tulevaisuudessa emme huomaa meitä ympäröiviä langattomia järjestelmiä. 6G mahdollistaa yhteiskunnan automaation, minkä ansiosta esimerkiksi itsestään liikkuvat ajoneuvot, etäterveydenhuolto ja älykkäät kaupunkiyhteisöt voidaan toteuttaa. Oulusta tulee älykäs kaupunki, sanoo Latva-aho. “Ei siitä ole kahta epäilystä.” Uusi yliopistosairaala, automatisoitu satama ja kehittyvä yliopistokampus mahdollistavat älykkäiden ratkaisujen pilotoinnin. Niiden käyttöönottoa saa kuitenkin vielä odotella. Tänä vuonna kaupalliseen käyttöön tulee vasta 5G-teknologia. “Maailma ei tule valmiiksi 5G:llä. Uuden teknologian kehittäminen vie kymmenisen vuotta. 6G:tä käytetään noin vuonna 2030.”

Paine ei pelota 6G-tutkimus on tällä hetkellä aluillaan. Ensimmäisen vuoden tavoitteina oli rekrytoida uusia tutkijoita ja tehdä 6G:tä ja tutkimusryhmää tunnetuksi sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Latva-ahon mukaan kummassakin on onnistuttu hyvin. “Parhaillaan tutkimuksessa on mukana vahvasti teknisiä asioi6

OULUN YLIOPPILASLEHTI

MATTI LATVA-AHO » 51-vuotias. Syntyisin Kuivaniemeltä, » ylioppilas Alavuden lukiosta. Suomen Akatemian aka» temiaprofessori 2017–2021, Oulun yliopiston tietoliikennetekniikan professori. » Väitellyt Oulun yliopistossa 1998. » Tutkii langattomia tietoliikenneverkkoja. » Luotsaa Suomen Akatemian rahoittamaa 6Genesislippulaivatutkimusta. » Harrastaa hiihtoa ja kalastusta. “Oulun seutu on aivan uskomattoman hieno. Täällä voin tehdä asioita, joista nautin.” Määrittää itsensä vahvasti » talvi-ihmiseksi ja toivoo hyviä hiihtokelejä.

ta, kuten järjestelmäkonsepteja ja radiotekniikan komponenttien kehittämistä. Työn alla on myös, miten tekoäly liittyy langattomiin verkkoihin.” Suomen Akatemian ansiosta rahoitus on turvattu useammaksi vuodeksi. “Voimme viedä tutkimusta uudelle tasolle ja keskittyä tekemiseen.” Erityisesti kansainvälisen median kiinnostus on yllättänyt Latva-ahon. 6Genesis on maailman ensimmäinen suuren mittakaavan 6G-tutkimus. Julkisuus on osattava käyttää hyödyksi, Latva-aho pohtii. “Odotukset ovat kovat, eivätkä vähiten minulla itselläni.” Latva-ahoa paine ei kuitenkaan pelota. NRO 1 | 2019

cations haki johtajaa vuosituhannen vaihteessa, ja sillä tiellä tässä ollaan.” Latva-ahon mielestä Oulu on Läpimurtoja, standardeja ja hyvä paikka tehdä tutkimusta, sillä alueella on paljon alan toikompromisseja mijoita ja asiantuntijoita. “Oulu on ollut 3G:stä lähtien Isoja asioita on vaikea tehdä yksin. Ponnistus vaatii laajan yh- kansainvälisessä kärjessä tutkiteistyöverkoston. Maaliskuun massa uutta.” Hänen mukaansa onnistumisviimeisellä viikolla Levillä järjestetään maailman ensimmäinen ta selittää yhteistyö teollisuuden 6G-konferenssi. Kokoontumi- kanssa. Tutkimusta arvostetaan, sessa on tarkoitus tehdä eri toi- ja valmistuneet löytävät töitä. “Olemme tehneet mijoiden voimin oikeita asioita.” ensimmäinen valSuomelle 6G on suumis asia 6G:n puitri mahdollisuus, hän teissa, nimittäin Jos teemme sanoo. Tympeät rusen määritelmä. 6G voi johtaa lä- oikeita valintoja, tiinitehtävät ovat pimurtoihin radio- voimme muokata katoamassa, ja voimme keskittyä käyttätekniikassa, komtulevaisuutta. mään parasta valttiponenteissa, mateamme: ihmismäistä riaaleissa ja lähetinajattelua. vastaanotintoteuJos teemme jatkostuksissa. Tietoliikennejärjestelmät ovat kansain- sakin oikeita valintoja, voimme välisiä sopimuksia, ja standardi muokata tulevaisuutta, hän visioi. aina kompromissi. “Olemme sopivan pieni, kor“Yksittäinen yliopisto ei voi merkittävästi vaikuttaa stan- keasti koulutettu maa. Otamme dardeihin. Teollisten yhteistyö- uudet teknologiat nopeasti käytkumppaneiden kanssa vaikutus- töön.” mahdollisuudet paranevat.” Ja kun teollisuus alkaa muo- Pulmat jäävät ladulle vata standardeja, yliopistolla on Latva-aho tunnustautuu intotarjota asiantuntijoita. “Meillä on tärkeä tehtävä kou- himoiseksi hiihtäjäksi ja kalaluttaa osaavia ihmisiä tutkimuk- mieheksi. Hän tyhjentää päänsä seen ja kotimaiseen teollisuu- raittiissa ulkoilmassa. “Kalastaessa keskityn täysin ja teen.” sielu lepää.” Puitteet kunnossa Parhaat ajatukset syntyvät Latva-ahon mukaan hiihtolenkillä. Alunperin Latva-ahon piti palata Latu antaa tilaa haastaa itsensä. teknologiateollisuuden palkka- Pahimmat pulmat ratkaistaan silistoille tohtorinhattu kourassa. vakoidessa yhdessä kollegoiden Toisin kävi. kanssa. “Teollisuus imi osaajat “Puuduttavan tasaisia maastoja 1990-luvun lopulla. Yliopiston könytessä on aikaa miettiä asioiCentre for Wireless Communi- ta.” • “Olemme haluttu yhteistyökumppani ja tekemisemme kiinnostaa.”


6G-tutkimus on tarkoitus saada vauhtiin tämän vuoden aikana., Matti Latva-aho sanoo. “Nyt on kasvamassa pieniä ituja, jotka ovat ensi vuonna entistä suurempia.”


TEKSTI Anni Hyypiö KUVAT Ville Paananen

Kun dystopiat loppuvat, on aika huolestua Luemme ja katsomme mielellämme kauheita tulevaisuuskuvia. Emmekö osaa enää kuvitella tulevaisuuteemme kuin kauhua ja tuhoa?

8

OULUN YLIOPPILASLEHTI


Onpa kamalaa! | Miksi vain ikävä tulevaisuus tuntuu kiinnostavalta?

Ihminen on optimistinen otus

VIIME VUONNA HILJAISET NAISET SAAPUIVAT PUNAISEEN puettuna, pää kumarassa, hiukset ja kasvot

valkoisten päähineiden peittäminä. Naiset olivat paikalla, kun Irlanti syksyllä 2017 äänesti kansanäänestyksessä aborttilainsäädännön muuttamisesta, kun Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence vieraili Philadelphiassa viime keväänä, kun presidentti Donald Trump vieraili Lontoossa, kun Argentiinan senaatti viime kesänä käsitteli aborttioikeuden höllentämistä. Protestoijien ei tarvinnut juurikaan tehdä mitään – jo heidän olemassaolonsa, hiljainen kokoontumisensa oli viesti. Punaiseen puetut naiset ovat Margaret Atwoodin menestysromaanin Orjattaresi (1985) hahmoja, orjattaria eli jalkavaimoja, jotka on alistettu täysin fundamentalistimiesten tahdon alle. Orjattaresi sijoittuu synkkään lähitulevaisuuteen, tuhoisan ekokatastrofin jälkeiseen aikaan vanhatestamentillisten fundamentalistien hallitsemassa Gileadin tasavallassa, jossa valtaosa naisista on hedelmättömiä. Siksi raskauteen kykenevät naiset on valjastettu yläluokkaisten perheiden synnytyskoneiksi. Moni tunnisti lehtikuvien naiset ilman kuvatekstiäkin, sillä romaanin pohjalta tehty, vuonna 2017 ensiesityksenä saanut televisiosarja Handmaid’s tale – Orjattaresi nousi ilmiömäisen suosituksi. Nyt Atwood suunnittelee kirjoittavansa romaanille jatkoosan – yli kolmekymmentä vuotta ensimmäisen osan jälkeen. Kuten punaiseen pukeutuneet valkohilkkaiset orjattaret, myös dystopiat, synkkääkin synkemmät tulevaisuuskuvat, tuntuvat olevan nyt kaikkialla. Lähitulevaisuuteen sijoittuvia, tuhoavan teknologian tarinoita kertova Netflixin Black Mirror -sarja on ollut sekä arvostelu- että katsojamenestys. Westernaiheista robottiteemapuistoa kuvaava tv-sarja Westworld sai ensimmäisen kauden ilmestymisvuonnaan 2016 huikean lähdön, kunnes toinen kausi latisti intoa. Jotain oleellista dystopioiden suosiosta kertonee sekin, että Nora Roberts, yksi maailman suosituimmista viihdekirjailijoista, on tarttunut dystopioihin peräti kokonaisen trilogian verran. Trilogian ensimmäinen osa, Ensimmäinen vuosi, ilmestyi Gummeruksen kustantamana suomeksi tämän vuoden alussa. Kuvitellut kauhut siis selvästi myyvät. Mutta osaatko nimetä yhtään tulevaisuuskuvausta, jossa kaikki menisikin lopulta ihan mukavasti? Vai emmekö osaa enää kuvitella kauniimpaa tulevaisuutta? Mitä tapahtui: minne katosivat utopiat?

Oulun yliopiston kirjallisuudentutkija Jyrki Korpua suhtautuu kysymykseen dystopioiden suosiosta innostuneesti. Aihe on hänelle tuttu: hän on julkaissut useita artikkeleita aiheesta, ja J.R.R.Tolkienin teoksia käsittelevä väitöskirja on yhteydessä utopioihin Atlantis-myytin kautta. Korpua on ollut mukana myös toimittamassa dystopioita käsittelevää artikkelikokoelmaa, joka julkaistaan ensi vuonna. Haastatteluhetki on varsin otollinen. Korpuan kirjoittaessa dystopioita käsittelevän kokoelman johdantotekstiä yhdessä Saija Isomaan ja Jouni Teittisen kanssa maailmalta kantautui toinen toistaan karmeampia uutisia. Viime lokakuussa julkistettiin hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n ilmastoraportti, jonka mukaan perustavanlaatuista ja nopeaa muutosta tarvitaan, mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää vain 1,5 asteessa. IPCC:n raporttia seurasivat muut yhtä synkät raportit: lajien monimuotoisuus on vakavasti uhattuna! Hyönteiset loppuvat maailmasta! Ja kun hyönteiset loppuvat, loppuvat myös linnut! “Me elämme nyt tilannetta, jossa dystopia on mahdollinen. Se ei ole enää pelkkä ikävä skenaario”, Korpua muotoilee. Vaikka myydyimpien kirjojen ja katsotuimpien leffojen listausta katsellessa voisi luulla nykyhetken olevan dystopioiden huippuhetki, Korpuan mukaan 1900-luku oli dystopioiden vuosisata. Aldous Huxleyn totalitaristista 2500-luvun Lontoota kuvaava Uusi uljas maailma julkaistiin 1932, George Orwellin Isoveljen valvonnan alla olevaa maailmaa kuvaava Vuonna 1984 julkaistiin 1949, Ray Bradburyn Fahrenheit 451 vuonna 1953. Klassisten dystopiakuvausten yhtymäkohdat historiallisiin kauheuksiin olivat selvät: toisen maailmansodan tuhot, keskitysleirit ja totalitarististet hirmuhallitsijat olivat lähellä kirjoittajia. Mutta miksi ne sitten viehättävät edelleen? Haluavatko ihmiset vain mehustella sarjalla surkeita sattumuksia? Sitä miettii myös Jyrki Korpua. Koska uutiset ovat niin synkkiä, luulisi, ettei lisäsynkistely enää jaksaisi kiinnostaa. “Tavallisesti esimerkiksi sota-aikana eskapismi nostaa päätään. Kurjien olosuhteiden keskellä halutaan yleensä lukea paremmista olosuhteista”, Korpua sanoo. “Ihminen on optimistinen otus, se on yksi tärkeimmistä keinoistamme selviytyä.” Toisaalta monissa dystopioissa on selvästi jotain, joka puhuttelee juuri tässä hetkessä. Orjattaresi -sarja tuli ruutuihin Yhdysvalloissa keväällä 2017, Trumpin kauden alussa. Poliittista keskustelua ovat leimanneet kysymykset aborttioikeudesta Irlannin ja Argentiinan lisäksi myös Yhdysvalloissa, ja Suomessakin, kun ulkoministeri Timo Soini (sin.) loppukesästä puolusti blogissaan aborttivastaisia kantojaan. Jyrki Korpuan mukaan presidentti Trumpin aika vaikuttaisi olevan erityisen otollinen juuri dystopioille. Vuoden 2017 alussa Amazon kertoi, että Orwellin Vuonna 1984 pomppasi Yhdysvalloissa myyntilistojen jälkeen, kun Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway oli puhunut medialle “vaihtoehtoisista faktoista”. NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

9


viytyä vaikeissakin olosuhteissa. Dystopioihin voi siTampereen yliopistossa Synkistyvät tulevaisuudenjoittaa kauheiden asioiden lisäksi koskettavia rakkauskuvat: dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa -tutkitarinoita ja kuvauksia ystävyydestä. mushanketta johtavan kirjallisuuden dosentin Saija Yhtenä hieman yllättävänä dystopiakuvauksena Isomaan mukaan utopiat ovat dystopioita selkeästi Isomaa mainitsee J.K. Rowlingin vanhempi kirjallinen genre. Harry Potter -sarjan (1997–2007). Utopiakirjallisuuden alkulähHarry Potterin maailmassa uhkaa aiteeksi on määritelty Thomas Moheuttaa kirjasarjan kuluessa valtaan ren Utopia (1516), jossa kuvataan nouseva hirmuhallitsija Voldemort, kuvitteellisen valtion ihanteellijoka jaottelee yhteiskunnan rasistinen yhteiskuntajärjestelmä. Moren sesti hyviin (noidat ja velhot) ja epäteoksen ohella tunnettuja, lajia luotoivottaviin (jästit, tavalliset ihmiset, neita utopiateoksia ovat muun mupuoliveriset noidat) ihmisiin. Potterit assa Platonin (427–347 eaa.) Valtio, kuvaavat paljon muutakin kuin VolTommaso Campanellan Aurinkodemortin pahuutta: yhteiskunnan kaupunki (1623), Francis Baconin eriarvoisuutta, kuolemaa, rakkautta, Uusi Atlantis (1627), William Morpelkojen voittamista. risin Huomispäivän uutisia (1890) ja Toisaalta myös utopioita on moAldous Huxleyn Saari (1962). nenlaisia, Jyrki Korpua luettelee: on Nyt elämme dystooppisen miepoliittisia utopioita, paikallisia utopilikuvituksen aikoja, Isomaa sanoo. Saija Isomaa oita, ajallisia utopioita. Yhteistä niilHänen mukaansa dystopioiden le kaikille on kuvaus siitä, millainen suosion nousuun on vaikuttanut tutkija maailma olisi parempi. jatkuvasti kehittyvä teknologia. Unelma Neuvostoliitosta oli utopia, “Länsimaisessa historiassa ussamaten yhteiskuntafilosofi Karl Marxin (1818–1883) koimme 1800-luvun lopulle asti, että tieteen ja tektuotannossa oli utopistisia elementtejä. nologian avulla voimme luoda utopian. 1900-luvulla “Tänä päivänä harva pystyisi edes kirjoittamaan huomasimme, että samoilla välineillä maailma voidaan tuhota”, Isomaa sanoo. staattista utopiaa”, Korpua sanoo. 1900-luvulla maailma huolestui toden teolla ympäSiinä missä utopia on kuvaus siitä, millainen tulevairistön saastumisesta ja atomipommista – molempisuus olisi toivottava ja hyvä (tai millainen on jo ollut en takana oli tiede ja tutkimus. Kehitys ei vienytkään asioiden järkevä järjestely), dystopiat varoittavat meitä ihmistä kohti kullanhohtoista ihanaa tulevaisuutta, siitä, mikä voi olla vielä tulossa. vaan kohti tuhoa, kauhua ja kärsimystä. Korpuan mukaan Orjattaresi-teoksen taustalla on Pahimmillaan edessä oli ydinsota ja molemminpuoYhdysvalloissa kytevä pelko uskontojen ylivallan vaikuleinen varma tuho, mutual assured destruction. tuksista. Liberaalimman yhteiskuntaluokan sisällä peKauheaa, kyllä, mutta kiinnostavaa – jotain, jonka lätään fundamentalistista kristillisyyttä. Saija Isomaan parissa aivot voivat askarrella. mukaan Michel Houellebecqin romaani Alistuminen “Samoin kuin journalismissa, hyviä uutisia ei koe(Soumission, 2015) on esimerkki vastaavasta islamia ta aina uutisen arvoiseksi, ja vain huonot uutiset ovat koskevasta pelosta uutisia. Ihmisen mieli kiinnittyy uhkakuviin”, Isomaa toteaa.

Länsimaisessa historiassa uskoimme 1800-luvun lopulle asti, että tieteen ja teknologian avulla voimme luoda utopian. 1900-luvulla huomasimme, että samoilla välineillä maailma voidaan tuhota.

Ovatko utopiat liian tylsiä? Mikä dystopiassa sitten kiehtoo? Miksemme pakene todellisuutta mieluummin mukavamman elämän kuvauksiin, vaan miksi haemme helpotusta vielä hirveämmistä tulevaisuuskuvista? Yksi syy dystopioiden suosioon on käytännöllinen. Utopioissa kuvataan usein ihanteellista tilannetta, jossa asiat ovat jo hyvin ja kaikin tavoin järjestyksessä. Siis: mihin ihanuudesta voi enää edetä? Miten saada tarinaan kiinnostava kaari, jos asiat ovat jo lähtökohtaisesti hyvin ja jatkossa mahdollisesti vielä paremmin? Klassisille utopioille tyypillistä onkin staattisuus, pysyvyys. Staattisuuden lisäksi ne sijoittuvat usein menneisyyteen, aikaan, joka on jo menetetty – kuten Raamatun Paratiisi, ne ovat jo kadotettuja, hävinneet ihmisten hallusta. “Tyypillisimmissä utopioissa kuvataan, kuinka joku matkaaja eksyy ja löytää sattumalta utooppisen yhteisön. Matkustaja tutustuu yhteisöön dialogin kautta, jossa utopian asukkaat kertovat, miten he ovat yhteisönsä järjestäneet. Se voi olla tylsää luettavaa nykynäkökulmasta”, Isomaa sanoo. “Lisäksi on vaikeaa kirjoittaa utopiaa, joka ei olisi saarnaava tai besserwissermäinen.” Sen sijaan dystopia tarjoaa kiinnostavan kehyksen tutkia monenlaisia teemoja, kuten ihmisen halua sel10

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 1 | 2019


Jyrki Korpua huomauttaa, että utopiat ja dystopiat ovat myös lopulta hyvin lähellä toisiaan. Toisen dystopia on toisen utopia, kuten Charlotte Perkins Gilmanin feministisessä teoksessa Herland (1915). Teos kuvaa yhteiskuntaa, jossa miehet ovat kuolleet sukupuuttoon. “Toisille kuvaus on utopiaa, toisille dystooppinen”, Korpua sanoo. ”Teos kuitenkin esitetään utopian konventioiden kautta, eli se on tarkoitettu luettavana feministisenä utopiana”, Isomaa huomauttaa. Jyväskylän yliopistossa on tutkittu utopioiden poliittista ulottuvuutta. Yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen Utopia metodina -hankkeen tavoitteena on ollut muotoilla uudenlainen yhteiskuntatieteellisesti orientoitunut käsitys utopiasta menetelmänä ja metodina yhteiskunnan ymmärtämiseen. Yliopiston verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa (31.10.2017) hankkeen johtaja Olli-Pekka Moisio ilmaisi huolensa siitä, kuinka nykypolitiikka on ottanut utooppisen ajattelun haltuun. Moision mukaan tällöin ei pyritä siihen, että ihmiset vapautuisivat elämään kykyjensä mukaisesti ja tavoittelemaan kokonaista kasvua ihmisenä, vaan ajattelutapaa käytetään omiin päämääriin. “Koko aikakausi on pelkkää utooppista puhetta: haetaan uusia opetussuunnitelmia, työllistymisen tapoja ja innovaatioita, jotka perustuvat utooppiseen ajattele laatikon ulkopuolelta -fraasiin. Ovatko nämä utopioita, jotka nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuen kääntyvät enemmän dystopioiksi, joilla puretaan loputkin rippeet hyvinvointivaltiosta”, Moisio toteaa haastattelussa. Suomalaisen kirjallisuuden tutkija Lieven Ameel on tutkinut kerronnallisuutta kaupunkisuunnittelussa, erityisesti Kalasataman ja Jätkäsaaren kehityksessä. Ameel on tutkinut esimerkiksi sitä, millaisia kuvitelmia Helsingin Jätkäsaaren suunnittelua koskeviin kertomuksiin on liitetty. Antti Tuomaisen ilmastonmuutoksen jälkeistä Helsinkiä kuvaavassa romaanissa Parantaja (2012) Kalasataman alue kuvataan rappioituneena, ilmastopakolaisten asuttamana alueena.

ihmiskunnan säilyttääkseen itsensä. Wachowskin sisarusten Matrix-trilogiassa (1999– 2003) ihmistä kyvykkäämmäksi kehittynyt tekoäly ottaa ihmiskunnan hallintaansa ja käyttää sitä omana energialähteenään. Jyrki Korpuan mukaan ihmiset pelkäävät teknologiassa ennen kaikka sen käyttäjää – toista ihmistä. “Läpi ihmiskunnan historian olemme käyttäneet asioita toisia ihmisiä vastaan. Ihmisen historiassa on kehitetty aina uusia keinoja tuhota toisia. Siksi oletuksena on, että tekniikka toisen käsissä johtaa katastrofiin”, Korpua kuvailee. Toisaalta nykyhetkeä tai tulevaisuutta koskevista kuvauksista teknologiaa ei voisi enää oikein jättää poiskaan, onhan tekniikka niin oleellinen osa jokapäiväistä arkeamme. Teknologiassa monia pelottaa sen potentiaali tuhota ihmisen autonomisuus, Korpua sanoo. Dystopioissa teknologia alistaa ihmisen oman tahtonsa alle, mikä on luomakunnan kruunulle kauhistus. Matrixin kuva ihmisestä älykkäiden koneiden patterina tiivistää pelon iskevimmin. “Länsimainen ihminen on individualisti. Koneiden ja yhteiskunnan valvonnassa yksityisyys menetetään”, Korpua sanoo. Monissa dystopioissa käsitellään myös sitä, miten mediaa voidaan käyttää ihmisten orjuuttamiseen. Tästä tunnettu esimerkki on David Cronenbergin häiritsevä kyberpunkteos Videodrome (1983), jonka maailmassa television välittämillä väkivaltaisilla videohallusinaatioilla on mahdollisuus muuttaa myös katsojan ruumista. Mielenkiintoisen kuvauksen median hallinnasta kertoo The Truman Show (1998), jossa yksi ihminen – Jim Carreyn esittämä Truman Burbank – elää elämäänsä rakennetussa ja käsikirjoitetussa onnelassa, tietämättään erittäin suositun tosi-tv-ohjelman tähtenä. Moniin dystopioihin kuuluukin vahvasti vapauden tematiikka. Dystooppisissa maailmoissa ihmiselle kuuluvan vapauden on vienyt joko pahantahtoinen itsevaltias, orjuuttava teknologia tai tyrannimainen valtiokoneisto, ja hänen täytyy taistella saadakseen sen takaisin. Toisinaan hän onnistuu siinä, toisinaan ei. Korpuan mukaan nuorisokirjallisuuden dystopiakuvauksissa tarinalla on yleensä toiveikas loppu, klassisilla dystopioilla taas ei. Kehittynyt teknologia ei kuitenkaan pelota ainoastaan kirjailijoita ja käsikirjoittajia. Yksi tunnetuista tekoälypessimisteistä on Oxfordin yliopiston professori, futurologi Nick Bostrom, joka Guardianin haastattelussa (12.6.2016) totesi koneälyn olevan ihmiskunnalle jopa ilmastonmuutosta suurempi haas-

Toivo ja toivottomuus kulkevat aaltoliikkeessä.

Teknologia synkistää tulevaisuuden Monissa dystopiamaailmoissa pelon ja kauhun aiheuttajana on kehittynyt teknologia. Terminaattori -elokuvassa ja -tv-sarjassa lopullisen tuhon tuoja on Skynet, tekoäly, joka haluaa tuhota

Jyrki Korpua

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

11


Suurin osa dystopioista on meidän maailman kuvauksia, joissa jokin nyky-yhteiskunnan huolestuttava tendenssi vahvistuu ja saa valtaa. Saija Isomaa

te. Bostromin mukaan ihmisen tason ylittävä tekoäly toteutuu ennen vuotta 2050. Teknologiayrittäjä Elon Muskin tukeman OpenAItutkimusryhmän uutisoitiin vastikään keskeyttäneen tekoälykokeilunsa, sillä se koettiin liian vaaralliseksi. OpenAI:n luoma GPT2-tekstigeneraattori kykenee tuottamaan itsenäisesti uskottavan oloista tekstiä. Tätä taas voidaan hyödyntää valeuutisten tuottamisesa. Tekstin tuottamisen lisäksi järjestelmä pystyy myös esimerkiksi vastaamaan sille esitettyihin kysymyksiin. Pelottava tulevaisuus onkin jo täällä! Toisaalta tulevaisuus ja kehittyvä teknologia voi tuoda mukanaan myös hyvää. ”Otsonikerroksen oheneminen on esimerkiksi ongelma, josta minun lapsuudessani puhuttiin paljon, mutta jonka tilanne on sittemmin parantunut”, Saija Isomaa muistuttaa.

Dystopiat varoittavat Dystopioihin kuuluu oleellisesti yhteiskuntakritiikki. Dystopioiden maailmoissa totuttu yhteiskuntarakenne on romahtanut ja jokin on mennyt pahasti, lopullisesti pieleen. “Suurin osa dystopioista on meidän maailman kuvauksia, joissa jokin nyky-yhteiskunnan huolestuttava tendenssi vahvistuu ja saa valtaa. Aiheena voi olla vaikka ilmastonmuutos tai yhteiskunnan eriarvoistuminen”, Saija Isomaa kuvaa. Hyvin ajankohtainen esimerkki varoittavasta dystopiasta on Sinclair Lewisin satiirinen Meillä ei sitä voi tapahtua (1935), joka kuvaa fasismin nousua Yhdysvalloissa kuvitteellisen populistipoliitikon, Berzelius Windripin kautta. Teos toimii varoituksena: se, mikä tapahtui 1930-luvun Saksassa, voi tapahtua myös täällä. Teos myi verkkokirjakauppa Amazonissa kuin häkä vuoden 2016 lopussa, Trumpin valinnan jälkeen. Kurjien ilmastouutisten maailmassa ekokatastrofia kuvaavat dystopiat tuntuvat pelottavan läheisiltä. Vuonna 2004 julkaistu elokuva The Day After Tomorrow kuvaa kasvihuoneilmiön järisyttäviä ja peruuttamattomia vaikutuksia näyttävillä erikoistehosteilla. Suomessa esimerkiksi Risto Isomäki ja Johanna Sinisalo ovat kuvanneet ekokatastrofin tuloa ja syitä hienovaraisemmin: Isomäen Sarasvatin hiekkaa (2005) -romaanin uhkana ovat napajäätiköiden sulamisesta syntyvät tsunamit ja niiden aiheuttamat tulvat, Sinisalon Enkelten verta (2011) kertoo mehiläisten katoamisen kauhistuttavista seurauksista. Saija Isomaan mukaan dystopiakirjailijat voivat kokea, että heidän vastuullaan on herätellä ihmisiä ja kertoa, millainen tulevaisuus voi olla. “Tarinoilla on parhaassa tapauksessa todella paljon valtaa”, Isomaa sanoo. Hän nostaa esimerkiksi juuri

12

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 1 | 2019

Atwoodin Orjattaren. Kun kirjoitat oikein kauhistuttavan kuvauksen, se voi innostaa toimintaan jopa 30 vuotta myöhemmin Toisaalta dystopioihin kuuluu usein myös häivähdys toivoa. Vaikka teos käynnistyisi kauheasti, se voi päättyä toiveikkaasti: dystopia sisältää siis myös utopian siemenen. Esimerkiksi Suzanne Collinsin tunnettu Nälkäpelitrilogia käynnistyy lohduttomasti Panem-nimisen diktatuurin yksinvallasta, mutta päättyy toiveeseen normaalimmasta, paremmasta tilanteesta.

Voivatko utopiat tehdä paluun? Dystopiat siis hallitsevat mielikuvitustamme nyt. Onko se kuitenkaan pysyvä tilanne? Jyrki Korpuan mukaan ei. “Toivo ja toivottomuus kulkevat aaltoliikkeessä.” Korpuan mukaan esimerkiksi 1990-luku oli tavallaan varsin utopistinen vuosikymmen. Berliinin muuri oli murtunut, kylmä sota päättyi, Neuvostoliitto hajosi, Euroopan Unioni perustettiin, Lähi-idän rauhanprosessi eteni. Francis Fukuyama puhui jo demokratian voitosta ja historian loppumisesta – tästä eteenpäin seuraisi vain hyviä aikoja! Toki vuosikymmeneen kuului myös kauheita tapahtumia: Balkanilla sodittiin verisiä Jugoslavian hajoamissotia, Afrikassa Ruandassa toteutettiin kansanmurha. Silti Korpua näkee, että tuota vuosikymmentä kuvasi ennemmin toivo kuin toivottomuus. Nyt tilanne on taas vallan toinen. Saija Isomaa huomauttaa, että 1990-luku oli kuitenkin Suomen kirjallisuudessa juuri dystopioiden nousun aikakausi – yhteiskunnan toiveikkuus ei välttämättä näy kirjallisuudessa. ”Ylipäänsä vuosisatojen ja -tuhansien vaihteisiin on aina liittynyt kaikenlaisia pelkoja, ja tämä näkyy myös kotimaisessa 90-luvun kirjallisuudessa.” Myöskään Isomaa ei usko, että dystopiat hallitsevat ikuisesti. Teknologia ja tiede voivat tuhota, mutta niiden avulla voi myös korjata ongelmia. Lääketieteen edistymisen seurauksena elämme pidempään ja terveempinä kuin aiemmin. Miksemme sitten voisi kuvitella tarinoita, joissa asiat voisivat kehittyä parempaan suuntaan, Isomaa sanoo. “Olisi kiinnostavaa nähdä, millaisia utopioita meidän maailmastamme voitaisiin kirjoittaa. Periaatteessahan näyttää siltä, että monet teknologian tuottamista ekologisista ongelmista olisivat korjattavissa paremman teknologian avulla. Tällä hetkellä nuortenkirjallisuudessa nuoret myös syrjäyttävät epäeettisiä hallitsijoita (kuten Nälkäpelissä ja Harry Potterissa), mutta vielä ei keskitytä kuvaamaan sitä, miten he jälleenrakentavat aiempaa paremman maailman. Voisi ajatella, että pa-


remman maailman jälleenrakentamisen kuvaus olisi luonteva utooppinen jatko nykydystopioille ja tapa alkaa taas kirjoittaa utopioita”, Isomaa sanoo. Paremman maailman utooppisesta luomisesta on jo ituja monessa tässäkin artikkelissa mainitussa teoksessa. Silti mikään teos ei ole vielä keskittynyt uuden maailman kuvaukseen, mikä mahdollistaisi uuden utopiakirjallisuuden syntymisen, Isomaa sanoo. Postapokalyptisissä tarinoissa tällainen tarina on tosin jo mahdollinen: kun aiempi sivilisaatio syystä tai toisesta tuhoutuu, tuhossa henkiinjääneet rakentavat yhteiskunnan uudestaan. ”Jo Nooan tarina Raamatussa on tämäntyyppinen: pahuus poistetaan, ja hyvät ihmiset aloittavat alusta. Toisaalta tiedetään, mitä siitäkin tuli, koska Nooan tarina sijoittuu oletetusti nykyisen ihmiskunnan historiaan”, Isomaa sanoo. ”Tämä on yksi nykydystopian teemoista: pystyykö ihmiskunta rauhanomaiseen elämään vai tärveleekö se väistämättä omalla pahuudellaan kaikki yritykset elää sopusointuisesti yhteisössä?”

Dystopia on onnekkaiden genre Paradoksaalista kyllä, dystopia on onnekkaiden ihmisten laji, Isomaa ja Korpua sanovat. Saija Isomaan mukaan tulevaisuuden miettiminen ja analysointi vaatii sitä, että on tarpeeksi resursseja sen pohtimiseen. “Jos meillä menisi oikeasti huonosti, energiamme kuluisi vain selviytymiseen. Mutta nyt aikaamme kuuluu myös tulevaisuuden suunnittelu ja yritykset hallita sitä. Se vain on kovin vaikeaa”, Saija Isomaa sanoo. Myös Jyrki Korpuan mukaan dystopioiden suosio kertoo siitä, että länsimaissa eletään vielä verrattain rauhallisessa ja yltäkylläisessä maailmassa. Kun omat olosuhteet ovat turvatut, voi hyvillä mielin uppoutua kauhun ja epätoivon kuvauksiin. “On mielenkiintoista seurata sitä, mitä tapahtuu, jos maailma ei alakaan toimia, jatkuuko dystopiakirjallisuuden suosio edelleen. Veikkaan, että ei”, Korpua sanoo. Dystopioiden suosio on siis kuin kanarialintu kaivoksessa: niin kauan kun nautimme kauheista tulevaisuuskuvauksista, ei toivo ole vielä menetetty.•


Ylioppilaskuntien jäsenyys puhututtaa | Mitä Oulu edellä, sitä muut perässä? TEKSTI JA KUVAT Anni Hyypiö

Onko pakko, jos ei tahdo?

Sara Jasmin Puska arvelee, että vapaaehtoinen jäsenyys vaatisi isoja panostuksia jäsenhankintaan ja toiminnan promoamiseen.

Ylioppilaskuntaan kuuluminen on puhututtanut vuosikymmenten ajan. Oulussa tavoite automaatiojäsenyydestä luopumisesta on nyt ylioppilaskunnan poliittista linjaa määrittävässä linjapaperissa.

Olli Joki uskoo, että automaatiojäsenyys poistuu ennemmin tai myöhemmin.

Yhden ylioppilaskunnan kanta ei vielä yksinään muuta lakia. Paineita muutokselle tuntuu kuitenkin nyt olevan aiempaa enemmän.

VIIME SYYSKUUSSA Oulun yliopiston ylioppilaskunnan linjapaperia päivitettiin. Ylioppilaskunnan poliittista linjaa määrittävää linjapaperia viilattiin ja muutettiin useasta kohdasta monin eri sanankääntein, mutta vain yksi lisäys pääsi uutisiin asti. Kirjaus kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Ylioppilaskunta tarjoaa laadukkaan edunvalvonnan lisäksi jäsenilleen hyödyllisiä palveluita ja sen jäsenyys on houkutteleva Oulun yliopiston opiskelijoille. Tulevaisuudessa ylioppilaskuntien jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen. Ylioppilaskunnille varataan muutosta varten riittävän pitkä siirtymäaika. Ylioppilaskunta varautuu vapaaehtoiseen jäsenyyteen taloudellisesti myös ennen siirtymäaikaa.” Esityksen teki Eelis Palokangas (Kontinkankaan vaaliliitto), ja sitä kannatti Olli Joki (Tekniikka ja Talous). Äänestyksen jälkeen tulos oli selvä: äänin 22– 14 lisäys hyväksyttiin linjapaperiin. Neljällä virkkeellä oli suuri painoarvo: OYY on nyt Suomen ensimmäinen ylioppilaskunta, joka itse ajaa automaatiojäsenyydestä luopumista. Tällä hetkellä suomalaisen perustutkinto-opiskelijan tulee yliopistolain mukaan kuulua ylioppilaskuntaan. Lakiperusteita löytyy kuiten-

14

OULUN YLIOPPILASLEHTI

kin myös automaatiojäsenyyttä vastustavilta: pakollista jäsenyyttä pidetään perustuslakia rikkovana, sillä perustuslain mukaan kansalaisella vapaus olla kuulumatta yhdistyksiin. Ylioppilaskunnat eivät tosin juridisesti ole yhdistyksiä, vaan julkisoikeudellisia yhteisöjä. Yhden ylioppilaskunnan linjapaperikirjaus ei vielä yksinään muuta lakia. Paineita muutokselle tuntuu kuitenkin nyt olevan aiempaa enemmän. Viime lokakuussa perustuslakivaliokunta esitti, että valtioneuvoston pitäisi harkita selvitystyön käynnistämistä ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä ja ryhtyä tarvittaessa lainsäädäntötoimiin sääntelyn muuttamiseksi. Esitystä perusteltiin sillä, että ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) piirin ovat tulevaisuudessa tulossa myös ammattikorkeakouluopiskelijat. Valiokunta piti tärkeänä sitä, etteivät opiskelijaryhmien edut tai velvoitteet poikkea toisistaan. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ei tarvitse kuulua opiskelijakuntaan. Vuonna 2014 perustuslakivaliokunta otti kantaa siihen, tulisiko automaatiojäsenyys ulottaa koskemaan myös ammattikorkeakoulu-opiskelijoita. Silloin kannaksi tuli, että opiskelijakuntien pakkojäsenyys olisi vastoin perustuslaissa turvattua yhdistymisvapautta. Tätä perusteltiin sillä, etteivät opisNRO 1 | 2019

kelijakunnalle esitetyt tehtävät edellytä kaikkien ammattikorkeakouluopiskelijoiden kuulumista opiskelijakuntaan. Tammikuussa Turun ylioppilaslehti (24.1.) kertoi kahden turkulaisen oikeustieteen opiskelijan tehneen ylioppilaskuntaan kuulumisesta valituksen Turun hallinto-oikeuteen. Lehden mukaan valituksessa opiskelijat vaativat, että heille myönnetään ero Turun yliopiston ylioppilaskunnasta (TYY) ilman, että he menettävät opinto-oikeuttaan Turun yliopistossa. Lisäksi he vaativat, että TYY palauttaa heille kuluvan lukuvuoden jäsenmaksun. Mitä kaikesta tästä ajattelevat Oulun kannasta viime syksynä päättäneet edaattorit?

Tärkein periaate on vapaus Oulussa kysymys automaatiojäsenyyskirjauksesta jakoi kantoja. Lisäyksen ideoijia olivat Kontinkankaan vaaliliiton edaattorit. Ryhmänjohtaja Eelis Palokankaan mukaan ajatus kannan lisäämistä linjapaperiin syntyi viime keväänä asiasta käydyn lähetekeskustelun jälkeen. Muilta ryhmiltä saadun palautteen perusteella aloitteeseen lisättiin lisäys siirtymäajasta. Palokankaan mukaan KoValle kysymys oli ja on edelleen periaatteesta. Ryhmän kantana on, että ylioppilaskuntaan kuulumi-

sen tulisi olla vapaaehtoista. Sillä, että OYY:n toimisto sijaitsee Linnanmaalla eikä Kontinkankaan kampuksella, ei ollut vaikutusta päätökseen, Palokangas sanoo. ”Muilla paikkakunnilla, jossa tätä kampuskysymystä ei ole, on asia koettu silti samalla tavalla.” Yksi KoVan esittämä peruste vapaaehtoisuudelle on se, että kaikki opiskelijat eivät halua sitoutua ylioppilaskunnan edustamien poliittisten kantojen taakse. Jos meno ei miellytä, opiskelijalla tulisi olla mahdollisuus irtisanoutua ylioppilaskunnasta. Leo Jämsän mukaan tällä hetkellä yksittäisellä ylioppilaskunnan jäsenellä ei ole “kuluttajansuojaa”: ”Esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) korostaa, että se edustaa isoja joukkoa opiskelijoita. Opiskelija voi kuitenkin kokea, ettei hän halua tulla edustetuksi näin. Nyt ainoana keinona on ollut se, että äänestää edustajistovaaleissa ja toivoo, että äänestetty edustaja ajaisi näitä itselle sopivia asioita.” Vapaaehtoisella jäsenyydellä olisi varmasti vaikutuksia ylioppilaskunnan käytössä oleviin resursseihin. Asiasta on varoittanut myös SYL. Liiton pääsihteeri Eero Manninen sanoi Lännen Median haastattelussa (29.10.) Ruotsissa ylioppilaskuntien jäsenmäärien romahtaneen päätöksen myötä. “Mikäli auto-


Automaatiojäsenyyttä koskevan linjapaperilisäyksen ideoijia olivat Kontinkankaan vaaliliiton edaattorit. Kuvassa Leo Jämsä, Onni Kumpulainen, Eelis Palokangas ja Heikki Eränen.

maattijäsenyydestä luovutaan, on syytä kysyä sitä, kuinka voimakkaasti se vaikuttaisi ylioppilasliikkeen mahdollisuuksiin vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.” Millainen vapaaehtoinen ylioppilaskunta sitten olisi? Eelis Palokankaan mukaan se riippuisi pitkälti siitä, millainen lakimuotoilusta tulisi, ja miten siirtyminen vapaaehtoisuuteen hoidettaisiin. ”Jos muutos olisi hyvin valmisteltu ja myös hyvin mainostettu opiskelijoille, olisi lopputulos toki parempi kuin silloin jos sitä ei oltaisi tehty niin hyvin. Tulos riippuu paljon myös mahdollisesta lakitekstin luonteesta: miten ylioppilaskunnan asema olisi määritelty, millaisia tehtäviä sillä olisi, miten rahoitus olisi huomioitu lainsäädännössä. Näkisin, että ylioppilaskunnan perustoiminta, sen arvot ja edunvalvonnan kohteet, eivät merkittävästi muuttuisi.” Kontinkankaan vaaliliiton edustajat sanoivat Oulun ylioppilaslehdelle, että kuuluisivat ylioppilaskuntaan myös silloin, jos siitä tulisi vapaaehtoista.

Vapaaehtoisuus muuttaisi toimintaa Syksyn äänestys ratkesi käytännössä OYY:n edustajiston suurimman edustajistoryhmän (Tekniikan ja Talouden vaalirengas) äänillä. Kaikki TeTan edustajat äänestivät esityksen puolesta. Yksimielisesti esityksen puolesta äänesti myös Keskustan ja sitoutumattomien vaaliliitto (3 edustajaa) ja Akateemiset Perussuomalaiset (1 edustaja). Tieteellisten ryhmässä kysymys automaatio-

jäsenyydestä aiheutti hajontaa: neljä äänesti esitystä vastaan, yksi sen puolesta. TeTan ryhmänjohtaja Olli Joen mukaan kyseessä ei ollut ryhmäpäätös, vaan edaattorit saivat päättää asiasta omantunnon mukaan. Asiasta kyllä keskusteltiin ryhmän keskuudessa paljon. ”Tärkein pointti mielestäni on periaate vapaudesta: onko pakkojäsenyys enää nykypäivää vai pelkkä jäänne historiasta? Toki taustalla on muitakin asioita, kuten YTHS-lain laajennus, minkä jälkeen vahvoja juridisia perusteita pakkojäsenyydelle ei enää ole. Ja jos laki kohtelee yliopisto-opiskelijoita mahdollisesti perustuslain vastaisesti ja eriarvoistavasti muihin opiskelijoihin verrattuna, niin ylioppilaskunta on asian muuttamiseen vaikuttamispaikkana paras.” Joen mukaan TeTa näkee automaatiojäsenyyden poistamisen mahdollisuutena, ei uhkana. Vapaaehtoisjäsenyydellä ylioppilaskunta voisi olla jäsenlähtöisempi, Joki sanoo. ”Kun joka vuosi ei ole turvattua rahoitusta, se toisi toimintaan muutoksia: olisi pakko miettiä, mitä priorisoidaan, mikä on se tärkein juttu, mitä ylioppilaskunta tekee. Jos edunvalvonta katsottaisiin tärkeimmäksi, se voitaisiin turvata jopa aiempaa pienemmillä resursseilla. Toki panoksia pitää käyttää viestintään ja jäsenhankintaan.” Hän uskoo, että pahimman skenaarionkin toteutuessa vapaaehtoinen jäsenyys saisi opiskelijoita liittymään ylioppilaskuntaan. ”Uhkakuvana on ollut se, että ylioppilaskunnan toiminta romahtaisi kokonaan vapaaehtoi-

suuden myötä, ja opiskelijan edut poljettaisiin alas yhteiskunnassa ja yliopistolla. Kautta aikain ihmiset ovat vapaaehtoisesti järjestäytyneet ja ajaneet kollektiivisesti omia etujaan, kun niitä on pitänyt ajaa. Uskoisin, että tällaisessa tilanteessa, epätodennäköisessä kylläkin, sieltä nousisi uudestaan vapaaehtoisesti järjestäytynyt opiskelijaliike”, Joki muotoilee. Hänkin kertoo kuuluvansa ylioppilaskuntaan, jos se olisi vapaaehtoista. Joen mukaan TeTa seuraa Turun tilannetta suurella mielenkiinnolla, sillä se antaisi mahdollisesti merkittävän ennakkopäätöksen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä. “Ihailtavaa opiskelija-aktivismia oikeustieteen opiskelijoilta! Jaan heidän kanssaan huolen siitä, että ylioppilaskuntien pitäisi olla paljon vastaanottavaisempia muutokselle, jotta mahdollisimman hyvät siirtymäajat saadaan neuvoteltua. Uskon, että pakkojäsenyys tulee poistumaan ennemmin tai myöhemmin.”

Kuka maksaa? Humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas (HuKa) oli yhtenä rintamana automaatiojäsenyysesitystä vastaan. Ryhmä jätti esityksestä myös eriävän mielipiteen. Viime vuonna HuKan ryhmänjohtajana toimineen Sara Jasmin Puskan mukaan vapaaehtoinen jäsenyys vaikuttaisi OYY:n talouteen merkittävästi. Siksi kysymykseen toiminnan rahoittamisesta tulevaisuudessa olisi ollut hyvä varautua jo ennen päätöksentekoa. ”Kokouksessa heitettiin esimerkiksi ajatuksia siitä, että valtio tai yliopisto tukisi ylioppilaskuntia. Valtio ei ole luvannut meille euroakaan, samoin on yliopiston kanssa. Lisäksi rahoiNRO 1 | 2019

tiksen muutos vaikuttaisi myös itsenäisyyteemme: miten voidaan tehdä opiskelijoille parasta edunvalvontaa, jos ollaan samalla rahoittajasta riippuvaisia – tai rahoittaja on se jota kritisoidaan?” Puskan mukaan vapaaehtoinen jäsenyys tarkoittaisi huimia panostuksia jäsenhankintaan ja oman toiminnan promoamiseen. ”On tunnustettu ongelma, ettei OYY saa nytkään kaupattua omaa tekemistään riviopiskelijoille, jotta he tietäisivät, mitä ylioppilaskunta tekee ja miksi se on olemassa. Samaa ongelmaa on yritetty ratkoa monen monta vuotta onnistumatta. Vapaaehtoisuuden myötä ongelma pitää saada ratkaistua pikaisesti.” Siksi seurauksena olisi luultavasti jäsenmäärien romahdus, Puska sanoo. ”Vanhemmat opiskelijat ja aktiivit ovat todennäköisesti tietoisempia ylioppilaskunnasta, ja luultavasti myös maksaisivat jäsenmaksun. Ongelmana ovat fuksit, ja he, jotka eivät osallistu OYY:n tapahtumiin, heille jää helposti epäselväksi, mikä koko OYY on”, Puska sanoo. Hänkin kertoo, että kuuluisi ylioppilaskuntaan myös ilman pakkoa.

Nyt odotetaan Turussa hallinto-oikeuteen valituksen tehneet opiskelijat ja Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) odottavat, miten hallintooikeus ratkaisee asian. Turun ylioppilaslehden jutussa ylioppilaskunnan pääsihteeri Rauni Elenius arvioi, että ratkaisun saamiseen menee vielä kuukausia. Mikäli hallinto-oikeus päätyy puoltamaan opiskelijoiden valitusta, sen ratkaisu jää voimaan. Yliopistolain mukaan hallintooikeuden ratkaisusta ei voisi valittaa enää korkeimpaan hallintooikeuteen. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

15


Puhutaanpas vaaleista! TEKSTI JA KUVAT Venla Tuohino

Kampusgallup:

Mitä teemoja toivoisit vaalien alla käsiteltävän? “Kolme tärkeintä teemaa ovat sote-maailma, maahanmuutto ja talous. Tulossa on “maahanmuuttovaalit”, halusi sitä tai ei. Ei voi olla ehdokasta, joka siihen asiaan ei joutuisi ottamaan kantaa.” HANNU OIKARINEN, 3. VUOSIKURSSIN HAMMASLÄÄKETIETEEN OPISKELIJA

“Sote-uudistus on teema, joka koskettaa eniten omaa arkeani ja sillä on vaikutuksia tulevaan työhöni. Pidän myös turvallisuutta ja ympäristöasioita tärkeinä teemoina, joskaan ne eivät samalla tavalla konkreettisesti arjessani näy.” ANNA KIVIKANGAS, 2. VUOSIKURSSIN LOGOPEDIAN OPISKELIJA

“Tärkeimmät teemat ovat ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja heikompien puolustaminen. Pidän tasa-arvoista kohtelua arvossa, joten esimerkiksi translakia tulisi uudistaa siten että se vastaisi paremmin perus- ja ihmisoikeuksia.” NEA PIIROINEN, 1. VUOSIKURSSIN HISTORIAN OPISKELIJA

”Nostaisin teemoiksi sote-uudistuksen, ilmastoasiat ja koulutuksen kehittämisen. Nyt maalaillaan liian synkkiä kuvia tulevaisuudesta, vaikka tarvitaan toiveikkuutta ja uusia ratkaisuja, joiden toteuttamisessa nuorilla on keskeinen rooli.” PETRA KUIKKA, 4. VUOSIKURSSIN YLEISLÄÄKETIETEEN OPISKELIJA

“Valtiontalouteen ja koulutukseen liittyvät teemat kiinnostavat. Valtion velkaantumiseen pitäisi puuttua, tuottavuutta ja investointeja lisätä sekä kehittää yritystoimintaa. Mitä tulee koulutukseen, niin yliopistoille pitäisi myöntää enemmän rahaa tutkimukseen.” ROBERT ANDERSSON, 5. VUOSIKURSSIN LASKENTATOIMEN OPISKELIJA

“Nyt on paljon relevantteja aiheita, ensinnäkin vanhustenhoidon epäkohtien tiimoilta noussut kalabaliikki tulee varmasti näkymään eduskuntavaaleissa. Toisena ovat ilmastoasiat. Lisäksi toivoisin enemmän keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä sekä nuorten mielenterveysongelmista. Ne ovat ongelmia, joilla on vaikutusta kansantalouteen.” MIKAEL KAURANEN, 4. VUOSIKURSSIN YLEISLÄÄKETIETEEN OPISKELIJA

16

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 1 | 2019

Vaalit tulevat! Vaan mitä opiskelijat asiasta miettivät? äänestää kansanedustajat Arkadianmäelle vaalikaudelle 2019–2023.Poliittinen kampanjointi on alkanut, ja suurin osa puolueista on jo julkaissut keskeisimmät vaaliteemansa. Entäpä millä mielin opiskelijat tarkkailevat lähestyvää vallanjakoa? Oulun yliopiston opiskelijoiden keskuudesta löytyy nimittäin tuhatmäärin potentiaalisia äänestäjiä. Oulun ylioppilaslehti koukkasi Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksilla kysymässä, millaisia teemoja opiskelijoiden mielestä vaalien alla tulisi käsitellä. Yhteisenä nimittäjänä nousee esiin huoli tulevaisuudesta. Ilmastonmuutos mietityttää, mutta toisaalta aiheen yksipuolisen negatiiviHUHTIKUUSSA KOITTAA AIKA

nen uutisointi ahdistaa. Erään vastaajan mukaan nuoret tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen enemmän kuin koskaan ennen, kun vastassa ja ratkaistavana on ilmastonmuutoksen kaltainen globaali uhka. Turvallisuus ja maahanmuutto herättävät myös keskustelua. Opiskelijoiden mukaan maahanmuutto on teema, jolta ei voi ummistaa silmiä. Siitä pitää puhua, mutta asiakeskeisesti ihmisarvoa kunnioittaen. Opiskelijoiden vastauksista huokuu vastuu ja vastuunkanto. Suorituskeskeinen yhteiskunta asettaa paljon paineita nuorille, joten siksi nuorten hyvinvoinnista tulee huolehtia. •

70,1 % Suomen äänioikeutetuista äänesti eduskuntavaaleissa vuonna 2015. Lähde: Tilastokeskus.fi


Kirja-arvio: Paskaduuneista takaisin uuteen utopiaan

Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman (Tammi 2018)

Opiskelija, älä aliarvioi äänesi tärkeyttä! KOLUMNI | Politiikka ei ole minulle enää ruma sana, eikä sen pitäisi olla sitä sinullekaan, sanoo Jenna Suorsa.

L

ähtiessäni mukaan ylioppilaskunnan hallitukseen moni tuttavistani kyseli, lähdenkö seuraavaksi mukaan kunnallispolitiikkaan. En pitänyt itseäni koskaan poliittisena nuorena, ja suorastaan kavahdin sitä sanaa. Minulle politiikka tarkoitti eduskunnan kyselytuntia, jossa karikatyyrit huutelivat toistensa päälle. Siksi politiikka tai poliittiset kysymykset eivät tuntuneet koskettavan minua. Politiikka merkitsi myös leimaantumista. En halunnut lokeroida itseäni, enkä edelleenkään halua antaa muille sellaista valtaa, että he määrittäisivät minua puolestani. Tämä mielikuva politiikasta seurasi minua pitkälle aikuisikääni. Alkuperältään politiikka on kuitenkin sanana tarkoittanut asioihin vaikuttamista. Sitä olinkin tehnyt jo opintojen alusta asti opiskelijajärjestö Oulu Entrepreneurship Societyssa ja sitä tein myös ylioppilaskunnassa. Voisi siis sanoa, että aivan huomaamattani olin vuodesta 2015 lähtien tehnyt poliittista vaikuttamistyötä.

tuntijana, seuraan sekä yliopistomaailmaan liittyvää uutisointia että politiikkaa koskevia uutisia paljon tarkemmin kuin aiemmin. Nyt olen myös ymmärtänyt äänestämisen tärkeyden. Erityisesti sen, että opiskelijoiden ja nuorten ääni täytyy saada kuuluviin. Mielestäni sinun ei tarvitse käydä samanlaista polkua hoksataksesi äänestämisen tärkeyden. Opiskelija, älä aliarvioi oman äänesi tärkeyttä. Elämästäsi löytyy tärkeitä teemoja, joihin sinulla on varmasti halua vaikuttaa jollain tavalla. Sinulle tärkeitä teemoja voivat olla mielenterveyspalveluiden saatavuuden takaaminen korkeakouluopiskelijoille tai vaikka ilmastonmuutoksen hidastaminen todellisilla teoilla. Jos omien teemojen löytäminen tuntuu vaikealta, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) eduskuntavaaleihin laatima vaaliohjelma avaa mielestäni opiskelijoiden ajatusmaailmaa hyvin. Suomen opiskelijakuntien liiton teettämän kyselyn mukaan 80 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista aikoo äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa. Toivottavasti myös suurin osa yliopisto-opiskelijoista lähtee vaaliuurnille. Kehotan sinua nauttimaan tulevasta vaalikeväästä: seuraa keskustelua somessa, tee vaalikoneita ja äänestä juuri sitä ehdokasta, jota itse haluat. Vaalisalaisuus on olemassa syystä. Sinun ei tarvitse kertoa valitsemaasi ehdokasta kellekään vaan riittää, että perustelet valintasi itsellesi. Ja lopuksi: jos jotakuta jäi mietityttämään niin ei, en ole lähdössä kunnallispolitiikkaan. •

Vaalisalaisuus on olemassa syystä.

OYY:N HALLITUSVUODEN AIKANA sukelsin muun muassa koulutuspolitiikan maailmaan, vierailin eduskunnassa ja tapasin hyvin erilaisia ihmisiä. Koulutuspolitiikkaan liittyen olin mukana tekemässä ylioppilaskuntien yhteistä työelämäpamflettia, tapasin yliopiston johtoa ja olin mukana järjestämässä kansainvälisten opiskelijoiden työelämätapahtumaa, Löylyä. Vaikka en vieläkään pidä itseäni kopon asian-

Oulun ylioppilaslehti 50 vuotta sitten | Mikä puhututti alkuvuonna 1969? Laskiaismäkeen!

Totuus teekkaritalosta?

Oikeutta opiskelijalle!

Riehakasta laskiaista vietettiin 18.2. Linnansaaressa. Lehdessä julkaistun ilmoituksen mukaan iltaan kuului ”kilpalaskentaa, Tampereen teekkareita, Oulu-lehti, nakkeja ja ilotulitusta”. Jatkoriehojen ohjelmassa oli muun muassa Lola ja Benny Hermansson, Teekkarishow ja Seppo Sarlin.

Oululaisten teekkareiden kerrottiin suunnittelevan omaa toimitaloa. Lehden toimittajan kysymykset olivat tiukkoja: rakennustoimikunnalta kysyttiin muun muassa sitä, paljonko on kertynyt teekkarilainaa, onko taustalla tekniikan ylioppilaiden salaseura ja tuleeko hankkeesta ylipäänsä mitään.

Hallinnonuudistus puhututti. Kuinka paljon päätösvaltaa opiskelijalla tulisi olla yliopiston hallinnossa? Lehti kannusti kaikkia osallistumaan julkiseen keskusteluun lehtensä sivuilla. ”Emme halua kritiikkiä keskustelun jälkeen, vaan kriittistä osallistumista keskusteluun.”

Rutger Bregman (s. 1988) esittelee teoksessaan Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman äkikseltään hullun radikaaleilta kalskahtavia ratkaisuja maailman suurimpiin ongelmiin. Hän tekee sen kuitenkin vankoin perusteluin. Kaikki on nykyään paremmin kuin ennen. Maailman väestöstä 84 % eli äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 1820, nyt osuus on alle 10 %. Rikas Onnela on paradoksaalisesti surullinen: olemme rahan ja työn masentuneita orjia, oli meillä niitä tai ei. Enää ei ole filosofiaa eikä suuria ideoita, pelkkää teknokratiaa ja kuluttamista. ”On jälleen utopioiden aika”, Bregman kannustaa. Edistys on nykyään yhtä kuin taloudellinen hyvinvointi, mutta tämän vuosisadan haasteena on keksiä muita keinoja elämänlaatumme parantamiseksi. Bregman kertoo menestyksekkäistä perustulokokeiluista: ilmainen eli vastikkeeton raha ei tee köyhiä laiskoiksi, päinvastoin. Maailma voisikin näyttää aika erilaiselta, jos presidentti Nixon olisi 1970-luvulla saanut perustulosuunnitelmansa läpi. Köyhyys olisi mahdollista hävittää, mutta raamatullinen pakkomielle työstä pistää kapuloita rattaisiin. Teknologisen kehityksen myötä työtä ei riitä kaikille, silti työttömyyttä pidetään ihmisen omana syynä. Tuensaajien valvominen ja ”aktivoiminen” vie yhteiskunnalta valtavasti rahaa, mutta ei hyödytä sitä. Ilmaisen rahan jakaminen tulisi paljon halvemmaksi. 15 tunnin työviikko jakaisi työn tasaisemmin ja aikaa jäisi oikeasti merkityksellisille asioille. Samalla bullshit-hommat – työt, joita niiden tekijätkin pitävät turhina – joutaisivat hiiteen. Silloin tärkeistä töistä, kuten opettamisesta, siivoamisesta ja hoivasta, maksettaisiin kunnon korvausta. Bregman kannattaa myös rajojen avaamista maahanmuutolle, jolloin työvoima siirtyisi vapaasti valtiosta toiseen ja kehitysavusta tulisi tarpeetonta. Runsailla anekdooteilla elävöitetty teos kannustaa unelmoimaan maailmasta, joka vaikuttaa olevan liian hyvä ollakseen totta. 27 kielelle käännetty teos on sysännyt myös konkreettisesti liikkeelle perustuloa kannattavan ryhmän, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota. Aikanaan heitä, jotka vaativat orjuuden lopettamista ja naisten äänioikeutta pidettiin hulluina ja vaatimuksiaan yhteiskunnan kannalta kestämättömiltä. Kuulostavatko Bregmanin ideat tässä ajassa yhtä hulluilta? Miettikääpä sitä. Maria Kurtti

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

17


Instassa muun muassa

Marko Heikkisen Instagallupeja muun muassa kesätöistä, yliopiston ääripäistä ja Linnanmaan palveluista.

Kurkkauksia vanhoihin kansiin: millainen oli kaikkien aikojen ensimmäinen Oulun ylioppilaslehti?

OULUN_ YLIOPPILASLEHTI

18

OULUN YLIOPPILASLEHTI NRO 1 | 


Musiikkia elämääsi! Kokeile keväällä näitä keikkoja: URSUS FACTORY 45 Special 15. maaliskuuta 2019

Pitäisikö palata puuhun?

KOLUMNI | Jos emme aio oikeasti yrittää ratkaista näitä vaikeita ongelmia yhdessä toimien,

N

silloin on sama olla apinoita päätyyn asti. sanoo Iikka Kivi.

oin kaksi miljoonaa vuotta sitten ensimmäiset ihmisiksi luokiteltavat kädelliset astuivat alas puusta ja alkoivat elää maaeläiminä. Tieteentekijöiden parissa vääntöä käydään tarkasta vuosiluvusta ja siitä, oliko kyseinen kädellinen vielä varsinaisesti ihminen. Evoluutioteorian torjuvat kreationistit pitävät tietysti koko väitettä puhtaana huuhaana. Pidän teoriaa uskottavana. Sen verran mitä olen suomalaista yhteiskuntaa jaksanut vuodenvaihteen tienoossa seurata, ihan apinalauman tolskaamiselta toiminta näyttää. Yhteiskunnassamme on noussut esiin vakavia ongelmia: lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja vanhusten heitteillejättöä. Epävarmuutta luo myös yhä konkreettisemmaksi käyvä ilmastonmuutos. Miten päättäjät – ne yhteisömme jäsenet, joihin luotamme niin paljon, että olemme antaneet heille luvan päättää puolestamme – ovat reagoineet tilanteeseen? Yrittämällä löytää ongelmista mahdollisimman paljon astinlautoja oman suosionsa lisäämiseen ja muiden alaspäin lyömiseen.

apinoiden puuhasteluksi ei ole reilua apinoita kohtaan. Simpanssit kyllä käyvät verisiäkin valtataisteluita nokkimisjärjestyksestään, mutta läheisemmät sukulaisemme bonobot hoitavat asian toista reittiä. Ne setvivät sosiaalisten suhteidensa kiemurat seksillä. Olisipa meilläkin tilanne tämä. Olisi paljon helpompi suhtautua positiivisesti siihen, että keskusta aikoo panna Suomen kuntoon. Toisaalta en omalta kohdaltani osaa sanoa, kestäisinkö sitä näkyä, kun budjettikiistojen jälkeen Bonobo-Petteri, Bonobo-Juha ja Bonobo-Sampo tulisivat tv-kameroiden eteen lujittamaan hallituksen yhtenäisyyttä.

Juurisyyt jäävät löytymättä, kun on niin kiire löytää syyllisiä.

SEN SIJAAN, ETTÄ OLISIMME reagoineet ongelmiin pyrkimällä ratkaisemaan niitä asiantuntijoiden osaamista hyödyntäen ja maltillista keskustelua käyden, käytämme vakavasti ihmiselämää vaurioittavia hirveyksiä keppihevosina rumassa valtataistelussa. Juurisyyt jäävät löytymättä, kun on niin kiire löytää syyllisiä. Itse asiassa tällaisen valtataistelun kuvaaminen

TAKAISIN ASIAAN: YMMÄRRÄN,

että politiikan nykyinen henki on paljon aiempia vuosia kovempi. Populismin paine pakottaa kaikki poliitikot astumaan pois asiavetoiselta linjalta ja nojaamaan tunteisiin, koska populismia ei voiteta asiapitoisuudella. Lisäksi sosiaalinen media on tehnyt kollegoiden lyttäämisestä entistä helpompaa. Mutta ongelmia ei ratkota näin. Ongelmia pahennetaan näin. Siksi tässä nyt pitäisi tehdä jonkinlainen päätös: joko lakkaamme toimimasta kuin stressaantunut simpanssilauma tai palaamme takaisin puuhun. Jos emme aio oikeasti yrittää ratkaista näitä vaikeita ongelmia yhdessä toimien, silloin on sama olla apinoita päätyyn asti. Juu, tulee se sukupuutto sitäkin kautta, mutta onpahan ainakin enemmän panemista ja hedelmiä kuin nyt. •

Suomen kenties riehakkain livebändi ottaa sinut karhunhalaukseen ja pitää tiukassa syleilyssään, kunnes Nelivitosen takahuoneen ovi sulkeutuu. Ursus Factoryn keikat ovat täynnä ylitsepursuavaa energiaa, puhdistavia rock-purkauksia, tunteiden vuoristorataa ja komiikkaa – niin tahatonta kuin tahallista. Laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali Aleksi Ripatin muodostama yhtye nähdään ensimmäistä kertaa pääesiintyjänä Oulussa. Ursus Factoryn toinen albumi Pinkki pilvi julkaistaan 22. helmikuuta.

RUUSUT 45 Special 9. maaliskuuta Ruusut nähtiin ensimmäistä kertaa Oulussa lokakuussa Paperi T:n loppuunmyydyn keikan lämmittelijänä. Vaikka bändin debyyttilevyn julkaisusta oli kulunut vain pari hassua kuukautta, oli vaikea sanoa odottiko oululaisyleisö enemmän Ruusujen vai itse pääesiintyjän näkemistä. Ruusut palkittiin helmikuun alussa järjestetyssä Emmagaalassa Kriitikoiden valinta -tunnustuksella. Superyhtye-sana on musiikkimedioissa kulutettu puhki Ruusuista puhuttaessa, mutta hehkutus ei ole katteetonta.

OMJ 2019 SYMPHONIC MEMORIES

Madetojan sali

torstai 14. ja perjantai 15. maaliskuuta 2019 Sinfonia kuuluu kaikille! Oulu Sinfonia on jo vuosien ajan tehnyt loistavaa ennakkoluulotonta työtä peli- ja elokuvamusiikkiin erikoistuneilla konserteilla. Tällä kertaa Oulun Musiikkijuhlilla nähtävässä konsertissa kuullaan teemoja ja sävelmiä Square Enixin legendaarisen Final Fantasy -pelisarjan osista VI, VII ja XV sekä Chrono Trigger/Chrono Cross-peleistä. Perjantain konserttiin oli vielä jäljellä lippuja lehden mennessä painoon. Mikä parasta, opiskelijat on otettu huomioon hinnoittelussa.

Iikka Kivi on oululainen stand up-koomikko.

LANAI

Katsotaan, katsotaan | Yle Areenasta löydät nämä kiinnostavat helmet. Härölä

Barcelonaa odottamassa

Mullan alta

Miten valmistaa ateria vain kotilähiön antimista? Kuinka ylläpitää somessa täydellistä parisuhdetta? Elämän peruskysymyksiin tarttuva Härölä on raikkain kotimainen sitcom-sarja sitten Kimmon.

Jussi-ehdokkaaksi nostettu dokumenttielokuva kertoo paperittomista maahanmuuttajista Barcelonan kaduilla gambialaisen Moun näkökulmasta. Nähtävissä Yle Areenassa elokuuhun asti.

Varsinainen kuolleiden runoilijoiden seura! Ylen musiikkisarjauutuudessa kotimaiset artistit tarttuvat edesmenneiden kirjoittajien teksteihin. Oululaisväriä sarjaan antaa Nelli Milan.

Tuba

29. maaliskuuta 2019 Lanai on muun muassa Funksonsista tutun laulaja-lauluntekijä Tanja Torvikosken sekä kitaristi-tuottaja Petri Kuuselan indie folkia ja americanaa sekoitteleva yhtye. Lanai tuli nopeasti huomatuksi tammikuun lopussa julkaistulla Follow The Sun -debyyttisinglellään: YleX valitsi Lanain viikon 5 Nosteessa-artistiksi ja yhtyeen harmonialauluun nojaava soundi on kiinnittänyt jo huomiota Suomen ulkopuolellakin. Duon esikoisalbumi Ship’s Bell julkaistaan maaliskuun ensimmäisenä päivänä.

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

19


Nettisivuillamme kerromme, että

ARKKITEHTI AULIKKI HERNEOJA HALUAA, ETTÄ OULUSSA OLISI HYVÄ OLLA KAIKENLAISILLA OULULAISILLA.

KULTTUURIANTROPOLOGI JENNY KANGASVUO KIRJOITTI KIRJAN PROKRASTINAATION HYÖDYISTÄ. LUE, MIKSI KOTVIMINEN KANNATTAA!

ONKO MOBIILIKORTTISI FRANKIN VAI TUUDON? OLI KUMMIN VAIN, LUE JUTTUMME OPISKELIJAKORTTISKENEN MUUTOKSESTA.

JOTTA TIEDÄT ENEMMÄN.

20 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 1 | 2019


Kulttuuria kampukselta KUIS? / KUISMA KORHONEN Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Kuisma Korhonen julkaisi joulukuussa 2018 albumillisen psykedeelistä folkia Kuis?artistinimen alla. Itseoppinut muusikko tuntee tärkeäksi seurata omaa visiotaan ja pitää laulujen, sanan ja musiikin avioliiton, taikaa yhä mysteerinä.

Kiltteyden kitkeminen saa riittää

Meillä kotona kuunneltiin musiikkia laidasta laitaan: faija toi 1970-luvulla Lontoosta vinyylejä – klassista, jazzia, rockia, Pink Floydia. Olen soittanut kitaraa 12-vuotiaasta lähtien ja päässäni on aina soinut melodioita. Musiikin tekeminen on ollut aina luontainen tapa olla. Joulukuussa julkaistulla Kuis?-levyllä soitan kaikki instrumentit itse. Mietin aluksi, että olisin pyytänyt tuttuja muusikoita mukaan, mutta biisejä demottaessa tuntui luontevalta seurata vain omaa visiota. Levyn tekoon yksin vaikutti paljon Jukka Nousiainen, joka teki toisen levynsä täysin itse. Siksi minäkin halusin tehdä levyni yksin. Ainoa vieraileva artisti levyllä on En ole kasvikuntaa -kappaleen alussa uikuttava koiramme Pedro. Joskus vuoden 2017 aikana alkoi syntymään suomenkielisiä biisejä, jotka valikoituivat kokonaisuutena levylle sitten, kun tiesin mikä on ensimmäinen ja mikä viimeinen biisi. Silloin kun biisi tulee mieleen, sitä ei yhdistä siihen mitä alitajunta saattaa prosessoida. Sen saattaa havaita vasta jälkikäteen. En ole kovin hyvä vain istumaan alas ja kirjoittamaan – jostain pitää tulla idea, jota lähden työstämään. Laulu, eli sanan ja musiikin avioliitto, on mulle edelleen mysteeri. Mulla on suuri kunnioitus sellaisia ajattomia pop-kappaleita kohtaan, joissa on onnistuttu tiivistämään kolmeen minuuttiin jotain hyvin kestävää.

KOLUMNI | En ole kyllästynyt olemaan kiltti, olen kyllästynyt kiltteyden mustamaalaamiseen, kirjoittaa Sanna Häyrynen.

P

ienestä asti olen saanut kuulla, että olen kiltti. Aluksi en uskonut väitettä, koska olen kaikki nämä vuodet enimmäkseen pelännyt aiheuttavani pahennusta. Välttääkseni pahennusta yritän käyttäytyä kiltisti ja haluan olla mukava ihmisille, joiden kanssa olen tekemisissä. Kun luulen toimineeni tylysti tai sanoneeni jotain tökeröä, sätin itseäni ja poden huonoa omaatuntoa. Kiltteyden paradoksiin kuuluu se, että tämä miellyttämisenhalu on joidenkin mielestä ärsyttävää. He kannustavat kilttejä näyttämään närhenmunat. Haluaisin luottaa siihen, että kiltteys on hieno piirre ja tavoiteltava ominaisuus. Valitettavasti ajan henkeen kuuluu kiltteyden nujertaminen.

Asennemuijaksi itseään kutsuva Jenni Janakka kiertää ympäri Suomea pitämässä Röyhkeyskoululuentojaan naisille ja on juuri julkaissut asiastaan myös kirjan. Hänen tavoitteenaan on levittää positiivisen röyhkeyden ilosanomaa, jotta naiset ryhtyisivät rintakehä pörheänä tekemään sitä, mitä itse haluavat, etenkin työelämässä. Tämä on Janakan mukaan ”asennemuijaantumista”. Janakka on ilman muuta hyvällä asialla, mutta en pidä tästä kiltteyden vastaisesta retoriikasta. Tottahan se on, että työelämä on kovaa kilpailua: vahvemmat voittavat. Kynnysmatoiksi asettuvat jäävät kakkosiksi.

Valitettavasti ajan henkeen kuuluu kiltteyden nujertaminen.

KUN SYÖTÄN HAKUKONEESEEN sanan kiltteys, saan esimerkiksi seuraavanlaisia tuloksia: Liika kiltteys sairastuttaa ”Se siirtyy tavalla tai toisella myös omiin lapsiin” ja ”Oletko liian kiltti? Näin opit pitämään terveesti kiinni omista rajoistasi”. Otoksen perusteella kiltteys on sairaus. Hiljattain kirjailija Riikka Pulkkinen kirjoitti kolumnin otsikolla Jos jonkun on alettava kilttien tyttöjen vapaustaistelijaksi, se voin aivan hyvin olla minä. Pulkkinen tunnustautuu kiltiksi ja miellyttämisenhaluiseksi. Hän kertoo pohtineensa, että loisi romaanihenkilön, joka on kiltti tyttö, mutta kyllästyy rooliinsa. Pulkkinen maalailee mahdollista emansipaatiokertomusta, koska arvelee, että patriarkaattiin ja kiltteyteen kahliutuneet naiset muuttuvat vanhoina katkeran veemäisiksi. Kiltteydestä on vapauduttava.

KILTTEYDEN PARJAAMISESSA TAITAA olla kyse epämääräisestä

käsitteiden määrittelystä. Kiltteys kun näyttää laajentuneen merkitsemään huonoa itsetuntoa. Mutta eikö kiltteys ennemminkin ole pyrkimystä sopuisuuteen ja yhteistyöhön? Mitä pahaa sellaisessa on? Myönnän, että huijasin hieman, kun luettelin kiltteys-hakusanalla saamiani tuloksia. Niihin kuuluivat myös nämä: ”Persoonallisuustutkija: ’Kiltteys on pelkästään hyvä piirre, joka tekee elämästä monella tavalla parempaa’” ja ”Kiltteys on aliarvostettua – mutta ystävällinenkin voi kritisoida muita eikä kaikista tarvitse pitää”. Kilttien ei tarvitse kivuta barrikadeille. Suurinta kapinaa on vain ylpeästi olla kiltti. • Sanna Häyrynen on tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu.

Mirko Siikaluoma

Leffaan tänään? | Muutama ensi-ilta maaliskuulle, ole hyvä. Baby Jane

The House that Jack built Ensi-ilta 8. maaliskuuta

Us

Dumbo

Ensi-ilta 8. maaliskuuta Sofi Oksasen romaaniin perustuva Baby Jane on siloittelematon rakkaustarina, joka ei varo seksuaalisuuden harvoin ääneen puhuttujen puolien käsittelemistä.

Tanskalaisohjaaja Lars Von Trierin elokuvat ovat olleet aina kohuttuja tapauksia. Matt Dillonin tähdittämä sarjamurhaajatarina ei tee poikkeusta.

Get out -elokuvalla säväyttäneen Jordan Peelen uutuus kiinnostaa. Lisäpisteitä elokuva saa omaperäisyydestä: kyseessä on yksi harvoista kevään ensi-illoista, joka ei perustu aiempaan elokuvaan, kirjaan tai sarjakuvaan.

Uudelleenfilmatisointi on riskialtista touhua, mutta se ei ole estänyt Disneytä koskemasta lapsuutesi klassikoihin. Dumbon kohdalla odotuksia nostaa ohjaaja Tim Burton.

Ensi-illassa 22. maaliskuuta

Ensi-illassa 29. maaliskuuta

KUVA: VILLE JUURIKKALA /OKTOBER OY.

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

21


On täällä muutakin kuin känkkyä ja Kärppiä TEKSTI Iida Putkonen

Oulu: mukavien mulkkujen maa? Stereotyyppisesti Paskassa kaupunnissa kannatetaan Kärppiä, syödään majoneesikänkkyä ja kärsitään ainaisesta vastatuulesta. Tutulta kuulostaa, mutta miltä kaupunki näyttää kulttuurissa? Sukelsimme Oulu-kuvausten maailmaan katsomaan tuttua kaupunkia toisin silmin.

Oulun maisemat Kulttuurimatkamme alkaa visuaalisella tutkailulla: miltä Oulu näyttää ja miten se näytetään? Matti Kinnusen ohjaamassa nuorisodraamassa Miss Farkku-Suomi (2012) ja Visa Koiso-Kanttilan draamaelokuvassa Kaiken se kestää (2017) kaupungista tuodaan esiin samat tutut maisemat. Elokuvissa seikkaillaan Ainolan puiston silloilta Tuiraan, kävellään jäillä ja seurataan muuttolintuja ja joutsenia lumen vallatessa maiseman. Luontokuvausta määrittävät korkeat männyt ja koivumetsät, virtaava vesi ja talvella kaiken peittävä jää. Oulun luontoa kuvaa myös Kirsti Simonsuuri teoksessaan Pohjoinen yökirja (1981). “Se mikä tässä kirjassa on pohjoista ja pimeää, on oikeastaan Oulua. -- Missään ei synkkyys ole syvempi kuin täällä. Pellot ovat tekstiilejä, karkeaa rohdinta, ja niiden yllä on harmaa harso, rempottava taivas.” Simonsuuren kuvaus Oulun luonnosta on lohduton ja karu: hän vertaa Oulua nyljettyyn nahkaan, jonka pinnalla näkyvät vain sisälmysten jätteet. Luonnon lisäksi popkulttuurissa Oulua määrittää arkkitehtuuri. Ville Ranta esittää sarjakuvassaan Oululaisia suurmiehiä, että Oulusta puuttuu ihminen, joka uskaltaisi esittää rumien kivirakennusten purkamista. Teollinen rakentaminen onkin iso osa Oulu-kuvaa erityisesti Kaiken se kestää 22 OULUN YLIOPPILASLEHTI

-elokuvassa, jossa 70-luvun Oulussa vastustetaan kerrostalojen rakentamista puutalojen tilalle. Elokuvassa päähenkilön isovanhempien itse rakentama talo revitään alas väkisin ja lopulta poliisit raahaavat vanhukset pois tulevan kerrostalo-

Missään ei synkkyys ole syvempi kuin täällä. alueen alta. Kerrostalot saavat elokuvassa sydämettömän ja kylmän sävyn, kun niitä rakennuttava yritys asettaa rahan ihmisten edelle. Myös toinen Oulu-elokuva, Miss Farkku-Suomi, ottaa kantaa saman aikakauden rakentamistyyliin: ”Tyypillinen oululainen haluaa rakentaa harmaista tiilistä ruman mutta kestävän talon ja linnoittautua sinne. -- Mitäänsanomattomuuden maisema, jonka päälle kohoaa vesitorni pakottaa ihmiset tekemään valintoja joita ne ei itse halua.” Täysin toisenlainen kuvaus Oulun kaupunkimaisemasta löytyy Ville Rannan teoksista Sankaritekoja (2011) ja Suurenmoinen voitto (2015). Rannan sarjakuvissa päähenkilönä on harhoista kärsivä ritari, joka näkee Oulun poikkeavalla tavalla.

NRO 1 | 2019

Hänelle nykypäivän Oulu on maaginen paikka, jossa Miss Farkku-Suomen ahdistava vesitorni onkin lumoavan neidon satumainen torni. Ritari etsii Tuirasta kartanoa, kun Kaiken se kestää -elokuvassa Tuirassa miehet painivat Merikulman edessä ja haukkuvat toisiaan homoiksi. Totuus ei Rannankaan teoksissa ole lopulta kovin maaginen, vaan tornin neito on ostanut vanhan vesitornin “kun halvalla sai” ja Linnansaaren velhokin muuttaa halvemman vuokran perässä Koskelaan.

Oulun ilmapiiri Toinen tutkimuskohteemme on Oulun ilmapiiri: miltä Oulu tuntuu? Ilmapiiriltään Oulu näyttäytyy popkulttuurissa usein kaukaisena ja muusta maailmasta erillisenä matkakohteena tai taakse jätettynä kotipaikkana. Kirsti Simonsuuren Pohjoinen yökirja syntyi, kun kirjailija palasi maailmalta Ouluun. Hän vertaakin läpi teoksen Oulua muuhun maailmaan – lähes poikkeuksetta negatiivisessa valossa. Kaukaisuutta ja eristyneisyyttä kielii myös Ville Rannan Kyllä eikä ei: ”Tämä kaupunki Euroopan pohjoisella reunalla unohtuu maailmalta. Ja minä sen mukana. Ajattelen suunnattomia, pimeitä maita ja meriä, jotka ympäröivät sitä joka puolelta…” Teoksessa oululainen kokee unohtuvansa eristyksissä kaupunkinsa mukana. Unohduksesta Oulussa pyrkii pois myös Miss Farkku-Suomessa päähenkilö Välde,


Oulu mainittu!

aina Höyhtyältä Kaketsu-ralleihin.

Jos jäit kaipaamaan lisää Oulu-kulttuuria, tässä muutama vinkki kotikaupunkimme kulttuurisiin kuvauksiin. Matkalle Ouluun voit lähteä esimerkiksi Reggaerekan mukana: kyllä vain, silläkin oli aikanaan määränpäänään myös Oulu. Lord Estin lisäksi ainakin Scandinavian Music Group on matkannut kotikaupunkiimme kappaleessaan 100 km Ouluun. Kappaleessa Oulu on jälleen kaukainen matkakohde: ”Harva jaksaa enää puhua, kun jäljellä on sata kilometriä Ouluun, silloin radio käännetään pienemmälle ja kohta joku jo nukkuu.” Tunnettuja esiintyjiä löytyy, sillä myös Juice Leskinen laulaa kappaleessaan “Edestakaisin” Heinäpäästä ja Elastisen kappaleessa “Bäkkiin Stadii” Oulu peittoaa muut suomalaiset keikkapaikat. Muita musiikillisia mainintoja Oulusta löytyy esimerkiksi Eppu Normaalin tuotannosta kappaleesta ”Vanha kellarissa valittaa” ja Ultra Bra:n ”Hei kuule Suomi” –kappaleesta, jossa Oulu on huomion arvoisesti iloinen paikka ja kaupunki. Jos kaipaat näkemystä Oulun asuinalueisiin, oululainen Velho Magia Posse räppää etenkin Syyninmaasta ja Puukko-Allun tuotannosta löytyy asiaa

joka kärsii Oulun pienuudesta ja haaveilee lähtevänsä maailmalle. Elokuvassa myös Miss Farkku-Suomeksi nimetty Pike on kadehdinnan kohde, kun tämä pääsee matkustamaan pienestä Oulusta Lontooseen. Lopulta Välde saa onnellisen loppunsa, pääsyn Helsinkiin. Ville Rannan Oululaisia suurmiehiä -sarjakuvaromaani korostaa samaa ahtautta: Oulu on suurmiehille ahdistava paikka, josta pyritään pois. Kokonaisuudessaan Oulun ilmapiiri näyttää määräytyvän enemmän sen puutteiden kuin todellisten ominaisuuksien kautta: Ouluun liittyvät ne huonot piirteet, jotka ovat vastakohtana muulle maailmalle. Kuitenkin myös myönteistä kuvausta on – esimerkiksi Kirsti Simonsuuri kuvaa Oulua myös paljautensa takia arvokkaana paikkana, joka tarjoaa työtä rehellisille raatajille. Kenties ilmapiirin ahtaus ja vaikeus sopeutua viestivätkin vain siitä, ettei Oulun ilmapiiri sovi kaikille. Ne, jotka eivät kaipaa maailmalle, pärjäävät ja voivat jopa olla onnellisia. Oululaisia suurmiehiä -sarjakuvassa eräs hahmo sanookin toiselle, joka ei koe Oulua omakseen näin: ”Minäkään en ennen viihtynyt Oulussa, mutta vika ei ollut paikkakunnassa, minä itse olin vääränlainen.”

Oululaiset Viimeisenä tutkimme itse oululaisia: millainen on popkulttuurin antama kuva palijasjalakasesta oululaisesta? Oululainen on populaarikulttuurissa epä-

Oululaisista ihmisistä kertoo Tapio Rautavaara, jonka ”Oulun pojat” –kappaleessa miehet Oulussa tappelevat ja päätyvät kostean illan jälkeen putkaan. Tietysti myös Oulun myllertävä merituulikin on päässyt kappaleen aiheeksi Julma-Henri & Syrjäytyneet -yhtyeen kappaleessa “Oulu-Hellsinki”. Ouluun voi tehdä myös kirjallisen matkan. Kysyimme kirjavinkkejä Oulun kaupungin kirjastonhoitaja Jaana Märsynaholta. Ehdottomana Oulu-teoksena Märsynaho suosittelee Anu Kaipasen Arkkienkeli Oulussa -teosta (1967). Teos perustuu oululaisen Sara Wacklinin aikalaiskuvaukseen Suomen sodasta 1800-luvulta ja kuvaa ajan oulua ja oululaista. Jos 1800-luvun porvariselämä ei kiinnosta, maalaismaisemiin vie Matti Hällin Lassinkallio (1959), joka kertoo kaupungista 1930-luvulla, kun maisemaa hallitsi kesyttämätön Merikoski. Paavo Rintalan Pojat-teos (1958) taas kertoo toisesta maailmansodasta oululaispoikien näkökulmasta. Jos taas historiallisuus ei nappaa, Essi Kummun Hyvästi pojat (2017) on katsaus nykypäivän kulttuuriseen Ouluun naisen silmin.

Oikein, oululaisille ei vittuilla!” ystävällinen ja tyly ja etenkin ulkopuolisille. Kirsti Simonsuuri kirjoittaa asiasta Pohjoisessa yökirjassa näin: ”Ehkä pohjoisessa ihmiset eivät ole tottuneet siihen ajatukseen, että toiset ihmiset, hyvin kaukaakin tulleet, ovat yhtä todellisia ihmisiä kuin he itse ovat.” Kaukaisuus muusta maailmasta tekee hänen mielestään siis oululaiselle vaikeaksi samaistua ulkopuolisiin, mikä johtaa kylmyyteen näitä kohtaan. Oululaisia määrittääkin kulttuuristen teosten läpi eräänlainen sisäänpäin kääntyneisyys. Oululaiset pitävät yhtä, mutta sulkevat samalla muut ulkopuolelle ja karttavat vieraita. Ero oululaisten ja muun maailman välillä ei kuitenkaan ole pelkästään oululaisten ylläpitämä. Kaiken se kestää –elokuvassa päähenkilö Vesan ystävä muuttaa Helsinkiin ja kertoo tulleensa murteensa takia ulkopuolisena kiusatuksi. Tilanne ratkeaa kuitenkin pian, sillä hän kehuu ”vetäneensä paria jätkää turpaan”, minkä seurauksena kiusaaminen loppui. Tähän Vesa kommentoi: ”Oikein, oululaisille ei vittuilla!” Esimerkistä on löydettävissä myös positiivinen piirre oululaisissa: me pidäm-

me toistemme puolia ja puolustamme kotikaupunkimme kunniaa. Luonto on karu, ja niin on oululainenkin. Simonsuuri kirjoittaa, että ”pohjoinen yksinkertaistaa ja karu kasvuympäristö synnyttää sitkeitä ja vähään tyytyviä” oululaisia, jotka ovat kuitenkin harvinaisen aitoja. Ville Ranta esittää oululaisten olevan mulkkuja – mutta mukavia mulkkuja. Ehkä mukava mulkku onkin vain toinen ilmaisu suorasukaiselle tyypille ja aitous on tämän koruttomuuden kääntöpuoli. Mikä siis on lopulta se tekijä, joka erottaa oululaisen muista? Mikä on oululaisten jakama kokemus, johon ulkopuolinen ei voi samaistua ja jonka takia oululainen ei myöskään samaistu muihin? Simonsuuri nimeää yhdistäväksi piirteeksi pohjoisen elämän murheellisuuden: ”Kenties ulkopuoliset eivät ymmärrä tätä kaamoksen ja lumen tuomaa painoa ja murhetta, joka yhdistää pohjimmiltaan oululaiset toisiinsa.” Pohjoinen yökirja kuvaa elämän pohjoisessa olevan vaativaa ja vaativan myös erikoisen sitkeän luonteen siitä selviämään. Oululainen sitkeys tulee esille etenkin elokuvissa, joissa päähenkilöt kestävät selkäsaunat ja rahallisen ahdingon ja selviävät vaikeuksistaan Oulun ilmapiirin ahtaudesta huolimatta. Jos siis kulttuuria on uskominen, keskiverto-oululainen on harmaassa kivitalossa asuva ja vähän tyly tyyppi, jolle ei vittuilla tai se vetää turpaan. Oululainen kestää selkäsaunat ja vaikeudet, mutta ei niiden seurauksena juttele kuin toisille oululaisille. Silti oululainen on harvinaisen aito ja tylyn ulkokuorensa alla uskollinen. •

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

23


In English

TEXT Anni Hyypiö ILLUSTRATION Pixabay.com TRANSLATION Kalle Parviainen

From the Editor When everything is possible, life becomes unbearably gruelling Even though I relate critically to the gospel of efficiency, I have nevertheless digested its demands. writes the Editor-in-chief. I HAVE ALWAYS BEEN ENVIOUS of superhumans: those that manage ten-hour working days, run half marathons, do voluntary work and are active in politics, have multiple hobbies and read. I am not envious of them only because their life seems so interesting but also because it feels that the present world is made just for their kind: the achieving superhumans. We live in a society that glamorizes efficiency, and with nearly every action being measurable, there is always room for improvement. You can always do things more efficiently, faster, better. Briefly put: if you can’t stand the heat, get out of the kitchen. The requirements for efficiency are also evident in the academic community. In our result-driven world, the researchers and the research units must prove themselves with their results: the number of publications and degrees must be met or else the funding will soon run dry. The Ministry of Education and Culture is the one in control, as it regulates the funding model for higher education institutes in Finland. Now this model is changing again with emphasis even more towards finished degrees. In December, student organisations SYL and SAMOK (the National Union of University Students in Finland, and the Union of Students in Finnish Universities of Applied Sciences, respectively) criticised the model that creativity, individual learning paths, and the quality of education are being crushed under the aim of manufacturing the most degrees. One of the tools that enhances ef-

24 OULUN YLIOPPILASLEHTI

ficiency is modern technology that allows working wherever you are. With technology you are basically always available, so why not use your time to the fullest? You can read your email from your phone at any place, and you can make that one phone call from your holiday trip. And those lovely tablets and laptops are so lightweight that it is very handy to pack one along for any occasion or trip. Even though I relate critically to the gospel of efficiency, I have nevertheless digested its demands. I have noticed that every table can potentially be used for studying or working, and every idle moment my thoughts drift towards unfinished work issues. I present the question: are efficiency and results the only way to measure success? And how long can the current model continue? Nothing would ever improve if we lacked the courage to make changes, so I am not claiming that change is always a bad thing. However, I do claim that by doing things more efficiently, with the same resources but just slightly faster and better, people will get tired. And what are we going to do with a world that is turned up to eleven, but it is inhabited by people that are totally fed up with living in it? I am worried how the younger generation manages. According to recent research, students are more depressed and anxious than before. The Finnish National Institute for Health and Welfare states that mental health problems and substance abuse are the major causes for students’ health issues, and they are also a risk factor in social exclusion and long-term dis-

NRO 1 | 2019

ablements. These facts are quite incompatible with the requirement that students must be as efficient as possible. Credits must roll in at a certain rate or the student allowance will be cut short. The exhaustion of the younger generation is something to be taken seriously. In the future we need those who are capable and have enough strength to fight the pivotal global challenges. DEAR READER, THIS IS THE first regular print issue of the Oulun ylioppilaslehti, the Oulu Student Magazine since the fall of 2016. The theme for this issue is the future: we look forward and ponder what it might bring, and what could change in a short period of time. We would also love to hear your feedback on the magazine: what did we succeed in, what could be improved on? Please answer and you can influence the future content. •


TEXT Marcelo Goldmann

It was printed in Popular Mechanics 1949 that future computers would weigh less than 1.5 tons. Well, computers nowadays can be smaller than a coin. Other predictions have not come true, such as the following five.

Hi 5, Failed Future Predictions Hoverboards

Popularized in the 1989 film Back to the Future II, the iconic hoverboard has eluded us for almost 20 years. There have been prototypes such as the Hendo hoverboard, but sadly, they are not feasible for transportation. It is unlikely that we will ever get to see the kind of hoverboard that allows us to travel on any surface.

Flying cars While we indeed have air transportation (see planes), we might never get to have our own flying cars. The reason is not impossibility but logistics. We can barely manage with ground traffic, noise, accidents, and regulations. It would be highly dangerous to have two-ton machines of death flying above our heads.

Time Travel Time travel was popularized by the 1895 novel The Time Machine by H.G. Wells. Since then, we have dreamed of traveling to the past to correct mistakes or to obtain information. Sadly, although theoretically time travel to the future is possible (traveling at the speed of light), traveling to the past is not even theoretically possible. Even if traveling to the past were possible, we don’t have a frame of reference of how the universe moves, so even jumping one-second to the past could leave you floating somewhere in the orbit of Jupiter.

Human interstellar travel This point is more about our mortality than our technology. We do have the technology to launch things to space and even have them move for a very long time. We have sent probes to Mars, and we may one day send humans as well. However, the distances become astronomical very quickly. The center of our own galaxy Milky Way is about 26 thousand light-years away, to which we would have to travel at the speed of light for 26 thousand years to reach.

The end of the world Every time someone has said the world would end, it didn’t. Make no mistake, the world will one day end. It’s just a matter of when and how. But don’t be discouraged, the Earth will most likely still be standing long after humanity has gone extinct.

Hey! What’s going on? There’s always something going on in Oulu. Check out these events. Baltic Snow Call 2019 Still not done with snow? Check out the International Snow Sculpting contest at Nallikari! If you can’t make it this weekend, the sculptures will be available to visit in the Snow Art Park all the way until the snow melts. Nallikari, 20.–24.2.

The Night with Rock Classics

Ice climbing day

Professors’ Rock 2019

For those who prefer their rock AOR (Adult Oriented Rock), there’s whole night just for you: Slade, Glenn Hughes (Deep Purple) & Joe Lynn Turner (Rainbow), Melrose and Peer Günt, oh my!

Want to try something exciting? How about trying arctic climbing! For 10 euros you ’ll get the climbing gear, guidance, and 1-2 ascents More info on http://oulunkiipeilyseura.fi/ jaakiipeilypaiva.

Did you know that every year academic rock bands come together for a night of rock’n’roll? No? Well now you know! Next event will be held in Oulu, and it’ll feature New Oulu Big Bang and CD@.

Club Teatria, 1.3.

Haukipudas, 9.3.

Petrellin Saluuna, 28.3.

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

25


Menneisyys on täällä – mutta miksi? TEKSTI Mirko Siikaluoma KUVA Anni Hyypiö

Analogisuuden renessanssi

Kulunut vuosikymmen on tuonut kuluttajille valtavan määrän uusia teknologisia laitteita ja palveluita. Silti menneisyyden teknologiset ilmiöt, kuten vinyylilevyt ja filmikamerat, eivät ole kadonneet minnekään. Mikä retroteknologiassa oikein kiehtoo?

PIAN PÄÄTTYVÄ 2010-LUKU jää historiaan kuluttajateknologian kehittymisen pikajuoksuna. Älypuhelimet ja tabletit ovat vakiinnuttaneet paikkansa käsissämme, mutta kehityksen suunta ei aina ole eteenpäin. Älylaitteiden aikakauden voi katsoa käynnistyneen vuonna 2007, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPhonensa. Toden teolla älypuhelimet yleistyivät vasta vuosikymmenen vaihteen jälkeen. Älypuhelimen mullistava elementti ei ollut se, mitä se piti sisällään, vaan se, mitä sovelluksia siihen kehitettäisiin. Yksi kuluvan vuosikymmenen merkittävimmistä sovelluksista otti innoituksensa menneisyydestä. Lokakuussa 2010 julkaistu Instagram oli ensimmäinen todellinen älypuhelimen välityksellä itsensä läpi lyönyt sosiaalinen media. Alkuperäinen Instagram oli suodattimiin keskittyvänä sosiaalisena mediana suora tribuutti pikakameroiden ja filmikuvien estetiikalle – jopa palvelun nimi yhdistää pikakameran sähkeeseen. Instagramin nousussa yksi tärkeimpiä 26 OULUN YLIOPPILASLEHTI

tekijöitä oli filtteri: varhaisten älypuhelimien heikko kameralaatu ei haitannut, sillä yhdistettynä retrohenkisiin kuvasuodattimiin se loi nostalgisen vaikutelman, vaikka kuva olisi otettu vain viisi sekuntia aiemmin. Vuosikymmenen alkuvuosina digimaailman valloitti myös ruotsalaisyhtiö Spotify. Vuonna 2008 aloittanut musiikin suoratoistopalvelu avasi käytännössä rajattoman musiikkikirjaston kuluttajille: yhtäkkiä aiemmin vain laittomien nettilatausten tai paksun lompakon mahdollistama musiikkikirjasto oli kenen tahansa saatavilla, ilman torrentien käytön aiheuttamaa rikollisuutta, vain mainosten kuuntelun tai kuukausimaksun hinnalla. Spotifyn aloittama suoratoistobuumi on sittemmin muuttanut tapamme kuluttaa musiikkia. Vain muutamassa vuodessa kokon kulttuurinala mullistui täysin. 2010-luvulla lähes kaikki on vain napin painalluksen päässä, mutta kuten fysiikka opettaa, jokaiselle voimalle on vastavoimansa. Samaan aikaan, kun digitaalisuus

NRO 1 | 2019

on tehnyt kaikesta helppoa, monet ovat kääntyneet menneen teknologian puoleen. Vinyylilevyjen myynnin kasvu ja filmikameroiden renessanssi eivät ole ainoita alueita, joissa retroteknologia kiinnostaa: Nokia julkaisi vuonna 2017 uudelleen legendaarisen 3310-puhelimensa, ja 1980ja 1990-luvun pelikonsolit ovat palanneet yksi toisensa jälkeen markkinoille. Voiko sittenkään puhua menneisyyden teknologiasta? Vinyylilevyt ja filmikamerat eivät suinkaan ole hävinneet mihinkään, vaikka teknologian kehitys ajoi niiden ohi. Muodista menneet ja vanhentuneeksi koetut laitteet unohdettiin kaappeihin ja ullakoille, kannettiin kirpputoreille tai kaatopaikalle. Niin ainakin luulimme.

Välineromantiikkaa ja taiteen metodeja Vaikka filmikamerat poistuivat monien kuluttajien käytöstä 2000-luvulle tultaessa, niiden käyttö jatkui aktiivisesti toisaal-


Heti ekan ruudun kohdalla ihastuin siihen fiilikseen, että ei voi tietää varmaksi onnistuiko kuva vai ei. Juho Rasmus, opiskelija

la. Digitaalisuuden oli määrä ratkaista filmin tallentamien kuvien määrää ja kehittämisestä koskevat ongelmat, mutta teki sen kuvien laadun kustannuksella. Kesti aina 2000-luvun puoliväliin asti ennen kuin digikuvaus saavutti kriteerit, jotka ammattilaistason kuvaaminen vaati. Oululainen valokuvaaja Joel Karppanen korostaa filmikuvauksen olevan yhä pääsääntöinen formaatti etenkin taidekuvauksessa. Oulun ylioppilaslehden kuvaajanakin toiminut Karppanen on käyttänyt töissään usein Hasselblad-filmikameraa ja valinnut filmin käytön puhtaasti taiteensa metodina. “Valintojen merkitys kasvaa kun käytettävissä on vain 12 ruutua tuhannen sijaan. Sillä on myös psykologinen vaikutus kuvaustilanteeseen. Sen sijaan, että pitäisin isoa digijärkkäriä uhkaavasti kasvojeni edessä, on minulla laatikkokamera. Olen nöyrästi vähän kumarassa ja pystyn katsomaan kuvattavaa silmiin”, Karppanen kertoo filmikuvauksen viehätyksestä. Karppanen katsoo asiaa ammattilaisen silmin. Hänen mukaansa filmikuvaukseen liittyvä nostalgia elää välineromanttisissa harrastajapiireissä, joissa olennainen osa kokemusta on filmin kehittäminen itse. Yksi tällainen harrastaja on geologian opiskelija Juho Rasmus, jonka pitkään kytenyt kiinnostus filmikuvaukseen muuttui sanoista teoiksi kesällä 2018. “Päätin, että on pakko päästä kokeilemaan ja otin siskolta lainaan sen aika kehittyneen filmijärkkärin. Heti ekan ruudun kohdalla ihastuin siihen fiilikseen, että ei voi tietää varmaksi onnistuiko kuva vai ei”, Rasmus avaa. Häntä filmille kuvaamisessa kiehtoo kokonaisuus, aina laitteiden hankinnasta fil-

min kehittämiseen saakka.

Käsinkosketeltavia ääniaaltoja Tarinassa vinyylilevyjen paluusta pinnalle on monia yhtymäkohtia filmikuvauksen renessanssiin. Suomen Musiikintuottajien yhdistyksen tilastoista selviää, että vinyylien myynnin taitekohta oli vuosi 1992, jolloin vinyyleitä myytiin Suomessa 1,1 miljoonaa kappaletta. Vain pari vuotta myöhemmin myynti oli jo sukeltanut niin

”On vähemmän stressaavaa seurata vinyylijulkaisuja kuin ottaa haltuun kaikki maailman bitit. Juhani Oivo, DJ

alas, että se pyöristyi tilastoissa 0,0:aan. Kuluttajien silmissä vinyyli oli pitkään mennyttä aikaa, mutta formaatti säilyi DJ:iden ja musiikki-intoilijoiden suosiossa. Oululaista pitkän linjan DJ:tä Juhani Oivoa vinyylissä kiehtovat musiikkiraitojen fyysinen ulottuvuus ja haptisuus, musiikin kokeminen tuntoaistin avulla. “Tuhansia kappaleita on myös helpompi hahmottaa ja sisäistää fyysisinä artefakteina kuin tekstinpätkinä näytöllä. Tykkään rajoitteista: vinyylejä julkaistaan rajattu määrä verrattuna loputtomaan virtaan uusia digitaalitiedostoja. On vähemmän

stressaavaa seurata vinyylijulkaisuja kuin ottaa haltuun kaikki maailman bitit.” Oivo uskoo, että juuri vinyylien fyysisyys kiinnostaa musiikin ystäviä. Rannattomassa ja kasvottomassa mp3:sten ja Youtube-linkkien meressä on erityistä omistaa suosikkimusiikkinsa levyllä, jolla etenkin kansitaide pääsee oikeuksiinsa. “Nykymaailman virikkeitä täynnä olevan virtuaalimaailman vastapainoksi voi pysähtyä levyn äärelle teoksena ja keskittyä hetken aikaa yhteen asiaan”, Juhani Oivo tiivistää. Suoratoistopalveluihin verrattuna musiikin kuuntelu vinyyliltä käy suorastaan rituaalista. Tietojenkäsittelyä Oulun yliopistossa opiskelevan Jussi Moilasen mukaan vinyylien äärellä musiikista voi löytää uusia elementtejä. “Digitaalinen media, kuten CD, on teknisesti vinyyliin verrattuna parempi. Vinyyli ei voi kilpailla paremmalla äänenlaadulla. Vinyyleissä kiehtovat kansitaide, erilaiset tekniset toteutukset ja se, että musiikkia tulee harvemmin skipattua lempibiiseihin, joten voi löytää uusia juttuja”, Moilanen kertoo. Esimerkkinä vinyylien erilaisista teknisistä toteutuksista Moilanen nostaa The Beatlesin Sgt. Pepper Lonely Hearts’ Club Band -levyn lopussa kuultavan loopin, joka jatkaa vinyylillä soimistaan loputtomiin.

Nostalgiaa ja meditaatiota Juho Rasmus seuraa Suomessa käytävää filmikeskustelua ja kertoo harrastuksen pariin tulevan sekä nuoria, jotka eivät ole välttämättä edes ennen nähneet filmika-

NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI

27


!

Tavoittamattomuus on tänä päivänä harvinaista, ja älypuhelinpaastot voivat olla tulevaisuuden luksusta.

meraa, että veteraaneja, jotka ovat kuvanneet filmille pitkään ja siirtyneet digikameroihin. “Nuoria filmissä kiehtoo varmasti sen ‘erikoisuus’ sekä esimerkiksi Instagramin kautta saadut vaikutteet. Esimerkiksi Kendall Jenner oli nakannut kuvan itsestään filmikameran kanssa nettiin ja sen saman mallin kameran hinta oli pompannut moninkertaiseksi vajaassa viikossa.” Kun filmikamerat väistyivät suurissa määrin ammattilaisten käytöstä, suuri määrä kamerakalustoa vapautui harrastajien käyttöön. Kalustoa tärkeämpi syy filmikuvauksen suosioon on keskittyminen itse tekemiseen. “Aiheesta kiinnostuneet ehkä mieltävät filmikuvan aidommaksi, enemmän käsityöläisyydeksi, kuin kertakäyttökulttuurin ylitsepursuavat digikuvat. Filmikuva voidaan nähdä merkityksellisempänä. Filmikuvaus ei tule enää koskaan olemaan valtavirtaa ja tietynlainen alakulttuurisuus, käsityöläisyys ja punk-asenne kiehtovat ihmisiä”, pohtii oululainen valokuvaaja Juuso Haarala. Hän näkee filmikuvauksen suurimman buumin menneen jo ohi. “Ammatikseen valokuvaavalle filmikuvaus on yhdistelmä nostalgiaa ja meditaatiota. Filmikuvaus on minulle rentouttavaa tekemistä: valokuvausta, mutta kuitenkin sen verran erilaista fiilikseltään, ettei se tunnu työltä”, itsekin filmille kuvaava Haarala kertoo.

Irti kasvottomista tiedostoista Digitaalisuuden lähes rajaton kuva- tai 28 OULUN YLIOPPILASLEHTI

musiikkikapasiteetti ei tee siitä läheisiä: mp3:n tai jpg:n voi omistaa, mutta sitä ei voi pitää käsissään. Filmikuvauksen ja vinyylien harrastajien puheessa korostuvat fyysisen formaatin konkreettisuus, asian pariin rauhoittuminen ja aito innostus asiaa kohtaan. Onko syynä kyllästyminen teknologian räjähtäneeseen määrään vai millenniaalisukupolven nostalgiahaluisuus? Monelle menneisyyden teknologia antaa mahdollisuuden pysähtyä virikkeitä ja näyttöjä täynnä olevassa arjessa. Digitaalisuus ei ole yksinomaan helpottanut ihmisten elämää, vaan täyttänyt sitä entisestään erilaisilla ärsykkeillä. Retroteknologian suosion voi nähdä silittävän tätä kehitystä vastakarvaan: se pakottaa pysähtymään ja tekemään asiat “vaikeasti”. Vinyylilevyt ja filmikamerat näyttävät tulleen jäädäkseen. Retropelikonsolien uusi tuleminen on edennyt 8-bittisestä Nintendo Entertainment Systemistä Playstationiin. C-kasetit ovat löytäneet tiensä punk-piireistä lifestyle-ketju Urban Outfittersin katalogiin. Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan 2020-luvulla? On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta ennustaa, mitkä asiat nousevat muotiin tulevalla vuosikymmenellä tai edes kolmen seuraavan vuoden sisällä. Viitteitä tulevaisuuden trendeistä voi saada kuitenkin tällä hetkellä pinnalla olevasta 1990-luvulta ammentavasta muodista. Voisivatko VHS-nauhat tehdä paluun vastareaktiona ultrateräväpiirtotelevisioille ja keskittymiskyvyn vievälle Netflix-

NRO 1 | 2019

tulvalle? VHS-estetiikka onkin jo viime vuosina nostanut päätään kasettien häiriöistä kuvaa jäljittelevien mobiilisovellusten tulvana. Videokasettien nostalgia-arvoa ei voi kiistää, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että epätarkka ja työläs formaatti nauttisi tulevaisuudessa laajaa suosiota. VHS saattaakin löytää uuden suosion keräilykohteena: Ebayssä Disneyn tiettyjen klassikkoelokuvien VHS-julkaisujen hinnat ovat nousseet jo tuhansiin dollareihin. Mutta suomenkieliset dubbaukset tuskin kiinnostavat kansainvälisiä keräilijöitä ja heidän kukkaroitaan. Puhelinmaailmassa näyttäisi hullunkuriselta, jos 2000-luvun alun matkapuhelimet nousisivat uuteen suosioon älypuhelinten kehityskulun vastareaktiona. Nykyaikaisiin älypuhelimiin verrattuna Nokia 3310:n aikalaisten puolesta puhuvat lyömätön akunkesto ja irtautuminen jatkuvasta tavoitettavana olemisen paineesta. Tavoittamattomuus on tänä päivänä harvinaista, ja älypuhelinpaastot voivat olla tulevaisuuden luksusta. Retroteknologian viehätyksessä keskeistä on hitaus ja tekemisen äärelle pysähtyminen. Nämä piirteet ovat varmasti mukana myös tulevaisuudessa keskustelua herättelevissä ilmiöissä. Seuraava Instagram-vaikuttajien hehkuttama muoti-ilmiö voi piillä niin VHSkaseteissa, älypuhelimista luopumisessa, käsinkirjoitetuissa kirjeissä – kenties painetussa sanassa, 1500-luvulle saakka juurensa ulottavassa printtimediassa. •


NRO 1 | 2019

OULUN YLIOPPILASLEHTI 29


Lopuksi haluaisin sanoa| Palstalla kysymme kiinnostavien yliopistolaisten kuulumisia.

Voitto Visuri halusi tulla kuvatuksi luurangon kanssa. Anatomista mallia täydentämään hän löysi omasta varastostaan silmät ja sikarin.

Taiteilija virastomestarin vaatteissa Voitto Visuri päätyi Oulun yliopiston virastomestariksi 1980-luvulla. Yli kolme vuosikymmentä myöhemmin hän on ja pysyy. TEKSTI Iida Putkonen KUVA Anni Hyypiö NUORENA MARKKINOINTIMERKONOMINA Voitto Visurilla oli

palo asiakaspalveluun ja hyviä muistoja opiskeluajoiltaan Linnanmaalla. Tämä yhdistelmä muuttui opintojen jälkeen ammatiksi, kun Visurista tuli virastomestari. Visuri aloitti työskentelynsä Linnanmaalla 1980-luvun alussa, ja siirtyi sitten muutaman vuoden jälkeen humanistiseen tiedekuntaan Kasarmintielle vuonna 1986. ”Ihmiset oli mukavia ja sitten mä ajattelin, että miksi ei? Kuitenkaan ei ollut sellaista voimakasta urakeskeistä ajattelua, että musta pitäisi tulla joku johtaja.” Eniten virastomestaria kiinnosti kontakti opiskelijoiden kanssa ja hän jäi, koska nauttii iloisista ihmisistä, joilla on elämässä tietty ”fokus”. Virastomestareita on Oulun yliopistolla 16. Heidän työkuvaansa kuuluu kaikki avainhallinasta ja salivarauksista päivittäiseen asiakaspalveluun. “Noin kolme kuukautta vuodesta menee salivarausten muutoksiin”, Visuri kertoo. Visurin työnkuva muuttui vastikään, kun kasvatustieteiden tiedekunta muutti ja Visuri siirtyi keskusaulan virastomestariksi. Hän ei vielä osaa sanoa, onko työ yhä hauskaa uudella työpisteellä. Keskusaula on hänestä kiireisempi ja hektisempi. Entisten tuttujen kasvojen ja juttutuokioiden sijaan asiakkaat vaihtuvat nopeasti. ”KTK:n puolella oli helpompi pelleillä, kun tunsi porukkaa.”

Röökinsavu ja rentous katosivat

Kiireisyys onkin Visurille nykyisen korkeakoulukulttuurin tunnuspiirre: ”Pyritään sisään ja ulos mahdollisimman äkkiä. Jos ei tule tarpeeksi point-

Ihmiset oli mukavia ja sitten mä ajattelin, että miksi ei? seja niin menee tuet”. Visurin alkuaikoina käytävät täyttyivät tupakansavusta ja sohvaryhmistä. Niiden tilalla ovat nykyään ruokajonoissa naputtavat jalat, eikä Visurin mielestä opiskelijalta onnistu samanlainen rento bilekeskeinen elämä kuin aiemmin: “Nykyään on pakko tehdä töitä tosissaan.” Kiireestä huolimatta opiskelijat itsessään eivät Visurin mielestä ole muuttuneet: ”Nyt tietenkin älypuhelimeen pitäisi saada tutka, ettei kävele pylväisiin pahki”, hän naurahtaa. Tekniikka on muuttanut myös virastomestarin arkea. Esimerkiksi salivaraukset, jotka aiemmin tehtiin käsin paperikansioihin, löytyvät nykyään tietokoneelta automatisoituina. Teknologian vaikutus näkyy Visurille myös yliopiston viestinnässä: ennen nettiä ja älylaitteita yliopistolla ei ollut tarvetta mainostaa ja kilpailla opiskelijoista turvatakseen rahoituksen. Rahoitus onkin virastomestarin näkökulmasta ollut ratkaiseva tekijä

muutoksissa, sillä budjetin tiukentuessa tukihenkilöstöä on vähennetty. Se taas on johtanut tehtävien jakamiseen ja vaikeuttanut osaltaan töitä. ”Käytännössä saa kauemmin metsästää sitä henkilöä, joka tietää asian. Aiemmin oli helppo soittaa ja tuli tieto. Nykyään ei tiedä kenelle soittaa tai toimenkuvat on muuttuneet niin, ettei ihminen tiedä enää asiasta mitään.” Rahoituksen väheneminen ei Visurin mielestä kuitenkaan ole vaikuttanut opetuksen tasoon, eikä hän usko niin käyvän tulevaisuudessakaan: ”Opetuksen taso on noussut, siihen mä uskon. Tällä hetkellä se on maailman huippuluokkaa.”

Ei muistella Toyotan ostoa

Voitto Visuri ennustaa yliopiston tulevaisuuden olevan valoisa: ”Ei tule käymään huonosti, henkilökunta on erittäin motivoitunut kaikin puolin”. Konkreettinen muutos tulee Visurin mielestä tapahtumaan opetuksessa iltaluentojen ja etäopetuksen lisääntymisenä, mikä näkyy jo salivarausten vaikeutumisena päiväsaikaan. Itse Visuri kertoo vaihtavansa mieluisankin työpaikkansa jo mielellään matkustamiseen: “Mulla on täällä veikkausporukoita, että heti kun tulee suorempi voitto, lähden kiertämään maailmaa.” Työ on Visurin mielestä nykykulttuurissa yliarvostettua ja elämässä tärkeämpiä ovat elämykset: “Kannattaa hommata kokemuksia mitä voi kiikkustuolissa sitten muistella. Tuskin muistelen, että ostin uuden Toyotan.” • NRO 1 | 2019

LEO & LUURANKO Voitto Visuri tunnetaan yliopistolla myös taiteilijana, jonka KTK:n muuttoa edeltäneissä teoksissa seikkailivat pahvinen Leonardo DiCaprio ja anatominen luurangon malli. ”Muuton selvyyden jälkeen täytyi loppuun järjestää jotain”. Niinpä Visuri haki luonnonopin luokalta luurangon ja teki yhteensä yhdeksän taideteosta kymmenen viikon ajalle. Visuri kertoo suunnitelleensa työt niin, että teemat kovenivat loppua kohti. Hän nimeää inspiraatioikseen Egon Schielen ja Gustav Klimtin, jotka aikanaan järkyttivät konservatiiveja. Taiteilijoiden tavoin Visurin tavoite oli nostattaa tunteita: ”Tarkoituksena oli herättää keskustelua ja hilpeyttä ja onnistuin omasta mielestäni täydellisesti”. Hän kertoo ajatelleensa aina, ettei elämä saa olla hirveän vakavaa, ja vaikka työt tehdäänkin äärimmäisen hyvin, on tärkeintä, että asiakas lähtee tyytyväisenä ja tämän naurattaminen on piste i:n päälle.

OULUN YLIOPPILASLEHTI

31


Profile for Oulun ylioppilaslehti

Oulun ylioppilaslehti 1/2019.  

Oulun ylioppilaslehden vuoden ensimmäinen numero.

Oulun ylioppilaslehti 1/2019.  

Oulun ylioppilaslehden vuoden ensimmäinen numero.

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded