Oulun ylioppilaslehti 2/2016

2/2016 | 30.3.2016 | 56. vuosikerta

Muutto edessä Oulun yliopiston käyntikortiksikin luonnehdittu eläinmuseon näyttely katoaa nykyisistä tiloistaan viimeistään vuoden 2017 lopussa.

• VALITSINKO OIKEIN?

s. 11

• IN ENGLISH

s. 18–19

• ARKEOLOGI LÖYSI ITSESTÄÄN VIESTIJÄN

s. 26

Sisältö

s. 14

Aluksi

s. 11

18 Hi 5

Tips to make ends meet.

3 Päätoimittajalta

Kun sanat ja teot eivät kohtaa.

4 Noin kuukauden uutiset

Muuttaako Oulun ammattikorkeakoulu Linnanmaalle?

6 Päähenkilö

OYY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Jussi-Pekka Tolonen haluaa tuoda kampukset lähemmäs toisiaan.

8 Vieraissa saleissa

Vastuullisen yritystoiminnan jäljillä.

Tässä lehdessä

19 Oulu Housing Revisited

Matching ”supply” and ”demand” seems to be a never-ending struggle when it comes to student housing.

21 Kolumnisti Iikka Kivi haluaa Ouluun pelimuseon.

21 Luettavaa

Anni Hyypiö arvioi Tommi Kinnusen Lopotin.

22 Keittiön valtaus

Anusha Airin keittiössä palvotaan auringonjumalaa.

23 Kolumnisti Eleonoora Riihinen ei hae taiteesta vastauksia.

11 Valitsinko varmasti oikein?

23 Kuunneltavaa

14 Käyntikortti vaihtaa paikkaa

25 Kolumnisti Janne Hakkarainen

Anniina Jääskeläinen, Camilla Perttula ja Petteri Sääskilahti kertovat, miksi ovat siirtyneet uudelle alalle ja kannattiko se.

Oulun yliopiston Eläinmuseolla on edessään muutto.

Lopuksi 18 ”The Social Contract” 2016

This is a turning point for Finland and Finnish society.

Marko Pyhähuhta arvioi Riutan, Nuorten Marttyyrien ja Hovimuusikko Ilkan uudet levyt. uskoo, että empatiakykyä voi kehittää.

25 Koettavaa

Minna Koivunen arvioi Laulu koti-ikävästä -näytelmän ja Oulun Musiikkijuhlat.

26 Alumnilta oppia

Arkeologiaa pääaineenaan opiskellut Riikka Harjula työskentelee nykyään sosiaalisen median asiantuntijana.

Päätoimittajalta

2/2016 30.3.2016 56. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1960 perustettu lehti ilmestyy 6 kertaa vuonna 2016. Oulun ylioppilaslehti on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

PÄÄTOIMITTAJA Minna Koivunen paatoimittaja@oyy.fi TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Bianca Beyer, Marcelo Goldmann, Heidi Hahtola, Janne Hakkarainen, Anni Hyypiö, Inkeri Jäntti, Joel Karppanen, Margarita Khartanovich, Iikka Kivi, Ville Koivuniemi, Anna Mansisto, Marko Pyhähuhta, Eleonoora Riihinen, Roosa Veijola, Liisa Väisänen, Tuija Väyrynen, Alisa Tciriulnikova.

Kun sanat ja teot eivät kohtaa

KANNEN KUVA Joel Karppanen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilankatu 1 X1 ovi, 2 krs.

90570 Oulu toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta ILMESTYMISAIKATAULU www.oulunylioppilaslehti.fi ILMOITUSMYYNTI Suoramarkkinointi Mega Oy Maija-Liisa Kokko 044 7736616 ilmoitusmyynti@sm-mega.fi Valtakunnalliset ilmoitukset Pirunnurkki Oy 020 7969580 Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista. Lehden vastuu rajoittuu ilmoituksen hintaan.

PAINO Botnia Print, Kokkola PAINOS 4500 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238 SEURAAVA NUMERO ILMESTYY 11.5.

PÄÄTOIMITTAJA | Minna Koivunen, minna.koivunen@oyy.fi

M

aailma ja Suomi vuonna 2016 ovat ahdistavia paikkoja. Vain muutamia kuukausia Pariisin terrori-iskujen jälkeen sama tapahtui Brysselissä. Terrorismin uhka voimistuu, minkä vuoksi tuntuu voimattomalta. Mutta ei auta vaipua epätoivoon, vaan taistella oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja suvaitsevaisuuden puolesta.

Samaan aikaan kun Eurooppa ja muu maailma koettavat taistella terrorismia vastaan, Suomessa opiskelijat pyrkivät estämään opintotukeen kohdistuvat mahdolliset leikkaukset. Professori Roope Uusitalon esittämät ”uudistukset” ovat karua luettavaa: lähes 90 euron leikkaus opintorahaan kuukaudessa, opintotukikuukausien väheneminen, mikä tekee opiskeluista joustamattomampaa, opintotukivaatimusten tason nousu ja opintolainan osuuden kasvaminen. Tämä kaikki tekee pääsääntöisestä opiskelusta haastavaa ja tulevaisuudesta taloudellisesti epävarmaa. Korkeakouluopiskelusta uhkaa tulla harvojen etuoikeus.

Näiden tummien pilvien ollessa korkeakouluopiskelun yllä, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kokee voivansa twiitata ”Koulutus, sivistys, oppiminen ja osaaminen. Niihin nojaa Suomen tulevaisuus!”, vaikka hän on toteuttamassa historiallisen isoja leikkauksia korkeakouluihin ja huonontamassa opiskelijoiden toimeentuloa. Pieni vinkki Sanni, olisi parempi olla hetki hiljaa eikä twii-

tata mitä sattuu. Ministerin sanoissa ja teoissa on nimittäin räikeä ristiriita.

Opintotukileikkaukset varmistunevat kevään hallituksen kehysriihessä. Niitä vastaan järjestetty opintotukimielensosoitus Helsingissä sai maaliskuussa opiskelijat hyvin liikkeelle. Oulussakin järjestettiin Rotuaarilla mielenilmaus, jossa laulettiin Gaudeamus igituria. Opiskelijoita oli siellä kiitettävästi paikalla.

Toisin kävi, kun Oulun yliopiston ylioppilaskunta yhdessä Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilän ja viestintäjohtaja Marja Jokisen kanssa pitivät Missä mennään koulutuksessa? -tilaisuuden maaliskuun lopussa Linnanmaan kampuksella. Paikalla oli vain kourallinen opiskelijoita ja pari henkilökunnan jäsentä. Tilaisuus järjestettiin, koska opiskelijat olivat sellaista pyytäneet. He halusivat tietää, mitä Oulun yliopistossa tapahtuu ja millaisia mahdollisia muutoksia on tulossa. Mutta ilmeisesti tiedonjanoa ei sitten ollutkaan.

TellUs-stagella järjestetty vajaan kahden tunnin tapahtuma olisi ollut täydellinen tilaisuus kysyä Oulun yliopiston koulutukseen liittyvistä kehittämishankkeista tai siitä, missä vaiheessa Oulun yliopiston tutkintoportfolion uudistaminen on. Eli olisi ollut mahdollisuus kysyä, millä laajuudella eri tiedekunnissa otetaan käyttöön laaja-alaiset kandit, jos otetaan. Opiskelijat, tulkaa ja menkää teitä varten järjestettyihin tapahtumiin ja näyttäkää, että teitä kiinnostaa!

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

3

Noin kuukauden uutiset

Mikäli Oulun ammattikorkeakoulu päättää muuttaa Linnanmaalle, Oamkin tilat tulisivat kampuksen länsipuolelle, yliopisto taas itäpuolelle. Suuret luentosalit, juhlasali, ravintolat ja kirjasto olisivat yhteisessä käytössä.

Oamkin muutto Linnanmaalle on mahdollinen Oulun ammattikorkeakoulu on keskittämässä toimintonsa Oulussa kahdelle kampukselle. Yhtenä vaihtoehtona on malli, jossa ammattikorkeakoululla olisi yksi kampus Kontinkankaalla ja toinen Linnanmaalla.

TEKSTI Anni Hyypiö KUVA Minna Koivunen OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

(Oamk) on keskittämässä opetustaan kahdelle kampukselle.

Tällä hetkellä Oamkilla on Oulussa kampukset Raksilassa Teuvo Pakkalan kadulla (liiketalous), keskustassa Uusikadulla (ammatillinen opettajankorkeakoulu), Kaukovainiolla Kotkantiellä (kulttuuri, tekniikka ja luonnonvara) ja Kontinkankaalla (sosiaali- ja terveysala).

Suunnitelmien mukaan ainoastaan sosiaali- ja terveysalan koulutus jäisi entiselle sijalleen Professorintielle. Muut toiminnot keskitettäisiin joko jo olemassa oleviin tiloihin Kaukovainiolle tai Linnanmaalle yliopiston yhteyteen.

Ammattikorkeakoululla on käynnissä tilaselvitykset, joiden oletetaan valmistuvan huhti-toukokuussa.

Sen jälkeen kampusten sijoituspaikasta päättää Oulun ammattikor4

OULUN YLIOPPILASLEHTI

keakoulun hallitus.

Ammattikorkeakoulun rehtorin Jouko Paason mukaan Kontinkangas–Kaukovainio-kampusmalli on Oamkille taloudellisesti ja toiminnallisesti mieluisampi. Keskittäminen Kaukovainiolle vaatisi tilojen tiivistämistä ja laboratoriotilojen modernisoimista, mutta ei juuri muuta lisärakentamista. ”Linnanmaalta emme ole saaneet tarjousta, joka oikeasti houkuttelisi meitä.”

Jotta ammattikorkeakoulu voisi muuttaa saman katon alle yliopiston kanssa, vaatii se Jouko Paason mukaan aidon toiminnallisen yhteistyön pohdintaa. Kaiken lähtökohtana on oltava tasavertaisuus ja korkeakoulujen itsenäisyyden kunnioittaminen. ”Ammattikorkeakoulua pitää kohdella näissä keskusteluissa tasaverNRO 2 | 2016

taisena kumppanina ja itsenäisenä korkeakouluna. Jos tulisimme Linnanmaalle, ammattikorkeakoulun täytyisi identifioitua omaksi kokonaisuudekseen. Esimerkiksi sijoittumisessa meidän täytyisi muodostaa yksi selkeä kokonaisuus eikä asettua vain sinne, missä yliopistolla on vapaita neliöitä. Muuton olisi oltava myös taloudellisesti mahdollista.”

Oulun yliopiston rehtorin Jouko Niinimäen mukaan ammattikorkeakoulu päättää muutostaan kokonaan itse. Yliopiston roolina on tarjota apua, mutta muuten se ei ole asiassa aktiivinen osapuoli. ”Pallo on nyt heillä. Olemme luvanneet ammattikorkeakoululle sen, että jos he haluavat Linnanmaalle tulla, voimme järjestellä toiminnot niin, että he säilyisivät omana korkeakoulunaan. Ammattikorkeakoulu ei tulisi siis yliopiston sekaan.”

Vaikka Oamk muuttaisikin Linnanmaalle, ei siitä seuraisi kahden korkeakoulun fuusiota, Niinimäki vakuuttaa. ”Tässä ei olla rakentamassa konsernia. Meillä ei ole haaveita eikä toiveita samaan organisaatioon menemisestä.”

Mistä tilat kulttuurin käyttöön?

Muuttouutisiin on suhtauduttu korkeakoulujen kampuksilla vaihtelevasti.

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Osako suorastaan tyrmistyi muuttohaluista.

Osakon 11.12.2015 julkaisemassa kannanotossa pelätään kampusten yhdistymisen johtavan palvelujen huononemiseen. Huolta aiheuttaa myös se, miten kaikki opiskelijat mahtuisivat yhden katon alle. Osa-

kon kannanotossa epäillään, ettei yliopistolta löytyisi tilaa nykyisten käyttäjien lisäksi myös ammattikorkeakoululta tulevan noin 6000 henkilön päivittäiseen opiskeluun, opetukseen ja muuhun työskentelyyn.

Kannanotossa mainittiin pelko siitä, että ammattikorkeakouluopiskelijat menettäisivät identiteettinsä, jos tilat sijaitsisivatkin Linnanmaalla.

Osakon hallituksen puheenjohtaja Toni Hyvösen mukaan opiskelijakunta ei kuitenkaan suoraan vastusta Linnanmaalle muuttoa. ”Edellytämme, että järjestelyt pitää hoitaa kuntoon: joukkoliikenteen täytyy sujua ja opiskelija-asuntoja pitää olla riittävästi. Lisäksi ammattikorkeakoulun opiskelijoiden täytyy olla Linnanmaalla keskitetysti, eikä opetusta saa hajottaa joka paikkaan.”

Osakoa on hiertänyt ammattikorkean kulttuuriyksikölle sopivien tilojen puute: Linnanmaalta kun puuttuvat esimerkiksi viestinnän koulutusohjelman kipeästi tarvitsema äänistudio, urkusali ja konserttisali.

Myös monet kulttuuriyksikön opettajat ilmaisivat Kalevassa (4.2.) huolensa tilojen menettämisestä pitäen siirtosuunnitelmia epärealistisina ja kalliina.

Jouko Niinimäen mukaan Oamkin tarvitsemat erikoistilat olisi mahdollista rakentaa myös Linnanmaalle. Toinen asia on, onko se järkevää: uusien ja erikoiskäyttöön tarkoitettujen tilojen rakentaminen alusta saakka on kallista puuhaa.

Niinimäen mukaan yhtenä vaihtoehtona voisikin olla se, että erikoistiloja vaativa opetus jäisi Kotkantien tiloihin muun opetuksen

Lyhyesti Wille Leppämäelle OYY:n kunniamerkki ylioppilaskunta (OYY) jakoi 56. vuosijuhlassaan 26. helmikuuta ylioppilaskunnan piirissä toimineille kunnia- ja ansiomerkkejä.

Filosofian maisteri Wille Leppämäki sai ylioppilaskunnan korkeimman mahdollisen tunnustuksen, eli kunniamerkin. Se myönnettiin kunnian- ja kiitollisuudenosoituksena ylioppilaskunnan ja sen päämäärien hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä.

Leppämäki on toiminut muun muassa OYY:n hallituksessa, sosiaalipoliittisena asiantuntijana, Unirestan hallituksen puheenjohtajana ja OYY-alumnien Rauhala-klubin puheenjohtajana. Edellisen kerran kunniamerkin sai Milja Seppälä vuonna 2012, ja vuodesta 1965 lähtien niitä on myönnetty kaikkiaan kahdeksalle henkilölle.

Ensimmäisen luokan ansiomerkki myönnettiin kauppatieteiden maisteri Vili Koistiselle, joka on ollut muun muassa OYY:n hallituksen ja edustajiston puheenjohtajana, mukana OYY:n strategiatyössä sekä Finanssi ry:n puheenjohtajana.

OULUN YLIOPISTON

Toisen luokan ansiomerkin saivat Susanna Maununiemi, Moona Haverinen, Henna Rannanpää, Ville Koivuniemi, Juha Pesonen, Anssi Tossavainen, Laura Pistemaa, Diana Jusola, Satu Laitinen, Tero Marin, Lotta Savola, Marko Määttä ja Ville Siikaluoma.

Kolmannen luokan ansiomerkit saivat Siiri Nousiainen, Anniina Pyhäjärvi, Henri Fröjdholm, Joni Ollikainen, Tuija Guttorm, Sanna Teperi, Anni Hyypiö, Anna Maijala, Miia Paavola, Salla Vaajoensuu, Jarno Salmela, Joakim Tervonen, Aleksi Nikula, Marianne Valkama, Henna Salo, Oona Kivelä, Johanna Puutio, Emma Tähtinen, Meri Rinta-Piirto, Jussi Leinonen, Heikki Kurtti, Henna-Maria Jänkälä, Kalle Parviainen, Antti Möttönen, Katja Virpiranta, Tiia-Maria Juuso, Mikko Rantanen, Aira Pohjanen, Kai Puro, Pauli Väisänen, Ilkka Alanärä, Tapio Hansson, Milja Tuomivaara, Nuppu Soanjärvi, Sami Saarenpää, Terhi Lakka, Katri Hilja Rosamiina, Paarma, Timo Mäenpää, Tuomas Vielma, Rosa-Maria Haapala, Henna Jänkälä ja Riikka Pankkonen •

Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä aloittaa kyselytunnit OULUN YLIOPISTON koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä alkaa järjestää matalan kynnyksen tapaamishetkiä.

Koulutusrehtorin kyselytunneilla Hentilä on opiskelijoiden ja henkilökunnan tavattavissa keskustelua ja kysymyksiä varten kevään 2016 aikana kolmella kampuksella.

Linnanmaan kampuksella Hentilä on tavattavissa Humus-kuppilassa torstaina 31. maaliskuuta kello 9–10, arkkitehtuurin tiloissa Apajan kahviossa keskiviikkona 13. huhtikuuta kello 9–10 ja Kontinkankaalla Medisiina-ravintolassa tiistaina 26. huhtikuuta kello 14–15. •

muuttaessa. ”Siitä nouseekin kysymys: voisiko olla mahdollista jättää esimerkiksi musiikin opetus Kotkantielle, jolloin myös Oulun yliopisto voisi hyödyntää niitä tiloja omassa toiminnassaan?”

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) toivottaa Oamkin Linnanmaalle tervetulleeksi. Linnanmaan yhteinen kampusalue olisi OYY:n mielestä merkittävä valttikortti kotimaisessa ja kansainvälisessä kilpailussa. Resurssien yhdistäminen olisi fiksua muun muassa hallinnon, kieltenopetuksen ja kirjastojen suhteen. ”Parhaimmillaan tuloksena voisi olla valtava ja tehokas oululainen innovaatiokeskus, jonka hallinto ja opiskelijoiden tukipalvelut olisivat kustannustehokkaasti ja kattavasti järjestetyt. Aivan vähäinen merkitys ei ole myöskään henkisten raja-

aitojen murtamisella, kun korkeakoulut olisivat fyysisestikin samalla kampuksella”, todetaan OYY:n 6.2.

Kalevassa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

Toki OYY:llä on omat huolenaiheensa. Ylioppilaskunta toivoo, että opiskelijaravintoloiden kapasiteettiin, ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoon ja joukkoliikenteen palvelutasoon kiinnitetään huomiota. ”Haasteita on, mutta uskomme, että ne voidaan voittaa. Uskon Linnanmaan palveluiden parantuvan mahdollisen yhdistämisen myötä”, OYY:n hallituksen puheenjohtaja Kati Hannila toteaa. • Lue pidempi juttu verkkosivuiltamme www.oulunylioppilaslehti.fi.

1,7

miljoonaa profilointirahaa Suomen Akatemialta Oulun yliopistolle strategisten tutkimusalueiden, maa-lähiavaruussysteemin ja langattomien sensorijärjestelmien tutkimuksen kehittämiseen. Edellisellä kerralla Oulun yliopisto ei saanut lainkaan strategiarahaa.

Asiantuntija tietää Kysy, jos jokin opiskelijaelämässä tai yliopistolla askarruttaa. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan asiantuntijat vastaavat.

Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@oyy.fi tai Facebook-sivuillamme (www.facebook.com/oulunylioppilaslehti) olevan lomakkeen kautta.

Olen ajatellut suorittavani aineenopettajan pedagogiset opinnot valmistumisen jälkeen. Voinko saada niihin opintotukea, vaikka olisin käyttänyt maisterin tutkinnon opintotukikuukaudet?

Entä voinko saada opiskelijakortin?

Opintotukea voi saada täydennysopintoihin, jos opinnoilla saavutetaan ammatillinen kelpoisuus tai virkakelpoisuus. Tukiaika lasketaan vähentämällä käyttämäsi opintotukikuukaudet kokonaistukiajasta (esim. 64-55 = 9 tukikuukautta). Erillisiä aineenopettajaksi pätevöittäviä opettajan pedagogisia opintoja suorittava opiskelija saa halutessaan liittyä ylioppilaskuntaan perustutkinto-opiskelijana, jolloin hän saa myös opiskelijakortin.

Liisa Väisänen, OYY:n sosiaalipoliittinen asiantuntija

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

5

Päähenkilö | Palstalla yliopistolainen pääsee ääneen.

Innostus tuo päivään lisää tunteja Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Jussi-Pekka Tolonen haluaa selkeyttää opintoja ja tuoda kampukset lähemmäs toisiaan.

TEKSTI Heidi Hahtola KUVA Anna Mansisto

JUSSI-PEKKA TOLOSEN, 27, vuorokaudessa tuntuu olevan tavallista enemmän tunteja, niin monessa hän on mukana. Lääketiedettä opiskeleva Tolonen teki viime vuonna opintojensa ohella väitöskirjaa, ohjasi kaverinsa kanssa TerwaSpeksiä ja toimi opiskelijaedustajana tiedekuntansa toimielimissä. ”Olen tosi innostuva tyyppi. Jos jokin asia kiinnostaa minua, minulla riittää energiaa siihen”, Tolonen kertoo hymyillen.

Nyt hän pitää välivuotta opiskelusta keskittyäkseen väitöskirjaansa, mutta kalenterin täyttää tutkimuksen ohella pesti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen toisena koulutuspoliittisena vastaavana.

Jo toimikauden alussa työtä on riittänyt. Ylioppilaskunta päivittää parhaillaan omaa linjapaperiaan, jossa määritellään ylioppilaskunnan keskeisimmät poliittiset kannat.

Etenkin koulutuspoliittisia kysymyksiä on mietitty paljon.

Myös Oulun yliopiston koulutuksen johtosäännön työn alla oleva päivitys on opiskelijoiden kannalta keskeinen asia. Koko Suomen korkeakoulukenttää puolestaan koskettavat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistetut leikkaukset. ”Suomen hallituksen toimet ovat lyhytnäköisiä, ja se on yksi syy, miksi haluan toimia koulutuspolitiikan parissa. Nyt eletään vaikeita aikoja ja on huolehdittava, että yliopiston kannalta tärkeitä asioita ei menetetä. Erityisesti opiskelijoiden edunvalvonta on minulle tärkeää.”

Oppia Iso-Britanniasta Vertailukohtaa suomalaiseen koulutuspolitiikkaan Tolonen on saanut Iso-Britanniassa vietetyistä kolmesta vuodesta. Hän opiskeli ennen lääketieteen opintojaan fysiotera6

OULUN YLIOPPILASLEHTI

peutiksi Lontoon King’s Collegessa.

Maailman parhaiden yliopistojen joukkoon sijoittuva King’s College teki Toloseen vaikutuksen opintojen selkeydellä. Kurssit olivat teemojen ympärille rakennettuja moduuleita ja henkilökunta kiinnitti huomiota opetuksen laatuun.

Samaa selkeyttä hän toivoo myös suomalaisiin yliopistoihin. Tolonen näkee Oulun yliopiston helmikuussa esitellyn uuden strategian olevan hyvä avaus tähän suuntaan. ”Koulutuspolitiikan kuumia kysymyksiä ovat rakenteellinen kehittäminen sekä yliopistojen profiloituminen ja yhteistyö. On hyvä, että yliopistot joutuvat jollain lailla kiteyttämään toiminta-ajatuksensa.

Oulun yliopistossa suunta on aiemmin ollut ehkä hieman hukassa”, hän toteaa.

Lisäksi Tolonen kaipaa opintoihin joustavuutta opintosuoritusten aikataulutuksen ja arviointimenetelmien suhteen. Iso-Britanniassa osaamista arvioitiin perinteisen tentin sijaan monin eri tavoin, kuten ryhmätenttien ja harjoitustöiden avulla. Myös Oulun yliopiston ylioppilaskunta haluaa edistää siirtymää kohti tentitöntä yliopistoa. ”Tentti ei ole minusta paras tapa oppia tai arvioida osaamista. Arviointimenetelmien monipuolistuminen tekee koulutuksesta dynaamisempaa ja nostaa laatua”, Tolonen uskoo.

JUSSI-PEKKA TOLONEN » 27-vuotias. » Kotoisin Oulusta, asuu Etu-Lyötyssä.

» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä viidettä vuotta. Aiemmin opiskellut King’s Collegessa Lontoossa fysioterapeutiksi.

» Työskennellyt viime aikoina lääkärinä Nivalan ja Pudasjärven terveyskeskusten vuodeosastoilla ja tehnyt apupäivystyksiä neurologian päivystyspoliklinikalla.

» Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava ja kopo-jaoston puheenjohtaja.

» Vapaa-ajalla mukana tekemässä TerwaSpeksiä, soittaa bändissä ja aikoo juosta 1500 kilometriä tämän vuoden aikana.

» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri. » Haaveilee, että olisi tulevaisuudessakin onnellinen.

» Toivoo inhimillisempiä arvoja Suomen hallitukselle.

Väitöskirja työn alla Tolosen omia opintoja voisi kuvata niin ikään dynaamisiksi, onhan hänellä jo toinen vuosi väitöskirjantekoa käynnissä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjan valmistelu jo perusopintojen aikana on melko yleistä. Väitteleminen tapahtuu kuitenkin vasta valmistumisen jälkeen.

NRO 2 | 2016

Tolosen biokemian väitöskirjassa tarkastellaan solujen tukijärjestelmään kuuluvaa kollageenia sekä hypoksiaa, eli sitä, miten solu reagoi happipitoisuuden laskuun. ”Hypoksia liittyy moneen asiaan aina diabeteksesta painon hallintaan.

Alan tutkimuksella on paljon potentiaalia, mutta myös tutkijoita ja kilpai-

lijoita on paljon”, Tolonen selventää.

Väittelemisen jälkeen Tolonen aikoo suunnata vielä ulkomaille.

Häntä kiinnostaa tutkimuksen teko Iso-Britanniassa tai Yhdysvalloissa.

Tulevaisuudessakaan mies ei aio keskittyä vain yhteen asiaan. ”Haluaisin työskennellä yliopistosairaalassa, jotta voisin opettaa, tehdä tutkimusta ja toimia myös potilaiden parissa”, Tolonen visioi.

OYY uusi ympäristö Vaikka Tolonen on kokenut opiskelijavaikuttaja, oli ylioppilaskunta hänelle uusi maailma. Yksi syy tähän on Kontinkankaan ja Linnanmaan kampuksien erillisyys. Kampuksien välisen yhteistyön tiivistäminen on hänelle tärkeä asia. ”Järjestimme taannoin koulutuspoliittisen jaoston kokouksen Kontinkankaalla ja se keräsi hyvin väkeä molemmilta kampuksilta. Kyse on ennen kaikkea asenteellisesta asiasta ja siitä, että koemme olevamme yksi yliopisto”, Tolonen toteaa.

Lontoossa opiskellessaan hän toimi usein linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välissä. Tiedon kulku on Tolosen mielestä keskeistä opetuksen laadun takaamiseksi. ”Jos opiskelijoita vaivaa jokin, on tärkeää, että tieto kulkee henkilökunnan suuntaan.”

Opiskelijat voivat myös itse tarttua toimeen. Esimerkiksi lääketieteellisessä tiedekunnassa eri toimielimien opiskelijajäsenet ovat kokoontuneet miettimään koulutuspoliittisia asioita. ”Yliopisto on meidän yhteinen ja nuorilla ihmisillä on varmasti paljon hyviä ajatuksia. Haluaisin nähdä lisää sitä, että ihmiset olisivat aidosti innoissaan siitä, mitä täällä tehdään ja haluaisivat kehittää sitä”, Tolonen kannustaa. •

Miten opiskelija voi vaikuttaa koulutuspolitiikkaan, Jussi-Pekka Tolonen?

1 Lähtemällä mukaan tiedekuntien toimielimiin.

2 Osallistumalla ylioppilaskunnan toimintaan.

3 Ruohonjuuritason toiminnalla: Pohtimalla ongelmakohtia yhdessä ja viemällä tietoa henkilökunnan suuntaan.

Jussi-Pekka Tolonen on iloisesti yllättynyt ylioppilaskunnassa työskentelystä. ”Tämä on nuorten ihmisten organisaatio, jossa uudet ideat otetaan hyvin vastaan ja asioita voi lähteä kehittämään.”

Vieraissa saleissa | Palstalla käydään eri tieteenalojen luennoilla.

Vastuullisen yritystoiminnan jäljillä Globaalin talouden pimeältä puolelta vastuullisempien valintojen maailmaan.

TEKSTI JA KUVA Roosa Veijola

8.15 Akateemisen vartin huvettua PR105-salissa on lähes autiota: kurssille ilmoittautuneista 291 opiskelijasta vain viisi on saapunut paikalle.

Kurssin opettaja Jan Hermes mainitsee, että luento näytetään suorana videoyhteyden kautta, joten perjantaiaamun varhainen ajankohta on todennäköisesti saanut useimmat seuraamaan sitä kotisohviltaan.

8.20 Sukellus yritysten yhteiskuntavastuun maailmaan alkaa suklaan valmistuksesta. Hermes havainnollistaa suklaan tuotantoa Michael Porterin yhdeksänosaisella arvoketjulla raaka-aineen hankinnasta valmiin tuotteen jakeluun ja markkinointiin. Jokainen vaihe nostaa tuotannon arvoa, joten globaalissa markkinataloudessa suklaan tuotantoketjun alkupäässä olevat afrikkalaiset raaka-aineen tuottajat jäävät vaille lopputuotteen voittoja.

Jakaudumme alustuksen jälkeen ryhmiin tehtävänämme tarkastella suklaan ja farkkujen tuotantoa pelkän kustannustehokkuuden kannalta. Kuvitteellista johtokuntaa edustava Hermes kehottaa meitä tavoittelemaan mahdollisimman suu-

dinnan riistoon perustuvasta globaalista taloudesta. Kustannuksia ei ole helppoa laskea heikentämättä työntekijöiden oloja tai oikeuksia. Massatuotannon siirtämisellä halpatyöalueille tai lapsityövoiman käytöllä voidaan parantaa tuloksia, mutta eettisesti se on kestämätöntä.

8.55 Hermes johdattelee luentoa tehokkuuden tavoittelun pimeältä puolelta vastuullisten valintojen jäljille aloittamalla yritysvastuun määrittelystä. ”Vastuullisessa yritystoiminnassa on kyse yhtiöiden sitoutumisesta kestävään kehitykseen ja työntekijöiden, perheiden, paikallisen yhteisön ja yhteiskunnan elämänlaadun parantamiseen.”

Siinä korostuu pitkäjänteinen ja ympäröivän yhteisön elinolojen huomioiva työ, jossa voitot eivät välttämättä näy heti.

Kuvat Kiinan ”farkkupääkaupungin” saastuneista joista kertovat halpatuotannon karuista puolista.

Viimeistään tässä vaiheessa luentoa on käynyt selväksi, kuinka haasteellista vastuullinen yritystoiminta on globalisoituneessa maailmassa. Ide-

ELINA RAJALA, 28 Laskentatoimen maisteriopiskelija

Miksi olit tällä luennolla?

Luento on osa laskentatoimen pakollisia maisteriopintoja, ja sen sisällyttäminen opintoihin on mielestäni hyödyllistä, koska aihepiiri koskettaa kaikkia.

Mitä sait tältä luennolta irti?

Luento toi globaalin aiheen lähemmäksi tavallista kuluttajaa osoittamalla, miten yksilö on osana globaalia ketjua. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla, millaisia vastuullisia kulutustekoja jokainen voi tehdä. ria voittoja arvoketjun jokaisen vaiheen kohdalla keinoja kaihtamatta.

Kurssin hengen mukaisesti molemmat ryhmät alkavat pian pohtia kustannusvähennysten ja halpatyövoiman käytön vastuullisuutta. ”Pysytään vielä hetki pimeällä puolella!” Hermes pysäyttää poh-

Mistä kirjoitit muistiinpanoja?

Kirjoitin yksilön valintamahdollisuuksien lisäksi erityisesti siitä, minkälaisia valintoja yritykset voivat tehdä vastuullisemman maailman puolesta.

8

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Luento: Globally Responsible Business Luennoitsija: Tohtorikoulutettava Jan Hermes.

Kenelle: Kauppatieteiden maisteriohjelmien opiskelijoille.

Sisältö: Globaaliin talouteen liittyvät kysymykset kestävän kehityksen ja yritysten yhteiskuntavastuun näkökulmasta. Opiskelijat oppivat tunnistamaan ja luomaan uusia globaaleja lähestymistapoja siihen, kuinka saavuttaa sosiaalisia ja ympäristöllisiä tavoitteita taloudellisten lisäksi.

aalissa tilanteessa arvoketjun loppupään voitot pysyisivät raaka-aineen tuottajamaan sisällä, mutta useimmiten ne hajautuvat muualle.

Hermes korostaa läpinäkyvyyttä yritysvastuun perustana. ”Yhtiöiden välille tulisi luoda alustoja kommunikointia, tiedonvaihtoa ja yhteisten tavoitteiden saavuttamista varten, jotta toiminnasta voisi tehdä läpinäkyvämpää.”

Hän myöntää, ettei tavoite ole helppo, mutta painottaa, että yrityksillä on sosiaalinen vastuu suojella yhteiskunnallisia intressejä.

Kestävämmän maailman rakentamiseen tarvitaan kaikkien panosta; ei vain yritysten, vaan myös kuluttajien, eri sidosryhmien ja koko ympäröivän yhteiskunnan.

puolelle keskustelemalla tekemistämme kulutusvalinnoista. Parempien valintojen tekeminen vaatii kuluttajalta aikaa ja vaivaa. Opiskelijoina tunnistamme ristiriidan eettisesti kestävämpien, mutta usein kalliimpien valintojen ja tiukkojen kukkaronnyörien välillä.

Hermes painottaa, että kuluttajien tulisi omilla valinnoillaan ja eettisyyttä vaatimalla painostaa yrityksiä siirtymään kestävämpiin tuotantotapoihin ja siten lopulta tuomaan myös tuotteiden hintaa alemmaksi.

Yritykset voivat kannustaa kuluttajia vastuullisempiin valintoihin tarjoamalla tietoa myytävien tuotteiden taustoista ja mahdollistamalla avoimen ja läpinäkyvän keskustelun kuluttajien ja yhtiöiden välillä.

9.20 Hermes painottaa, ettei yrityksiä tulisi pakottaa yhteiskuntavastuuseen, vaan sen tulisi perustua vapaaehtoisuuteen ollakseen tehokasta. Sitoutumalla vastuulliseen toimintaan yritykset saavat positiivista huomiota brändilleen ja toisaalta jäädessään kiinni epäeettisestä toiminnasta menettävät maineensa ja osan asiakaskunnastaan.

Seuraavaksi Hermes siirtyy filosofiseen pohdintaan yritysten moraalisen toiminnan motiiveista. ”Ihmiset muodostavat yhtiön”, hän korostaa.

Yritykset itsessään eivät ole eläviä olentoja, vaan perustuvat aina ihmisiin, jotka tekevät moraalisia valintoja. Yhtiön vastuullisen toiminnan ei siten tulisi aina perustua pelkkään hyödyn tavoitteluun, vaan myös yhteiskunnalliseen ja moraaliseen vastuuseen.

10.15 Hermeksen mukaan kilpailun ideaa tulisi muuttaa asettamalla vastuullisuus sen keskiöön pelkän voitontavoittelun sijaan. Kilpailun merkitystä innovaatioiden edistäjänä hän ei silti kiellä. ”Tarvitsemme kilpailua; ilman sitä teilläkään ei olisi älylaitteita, joita pidätte nyt pöydillänne.”

Vastuullisuutta tulisikin lisätä luomalla yrityksille lisää painetta toimia reilusti ja huolehtia työntekijöiden oikeuksista, jolloin myös kilpailusta syntyvät konfliktit vähenisivät.

9.35 Siirrymme kuluttajavastuun

10.35 Luento alkaa olla lopuillaan, kun havahdun pohtimasta ostamieni vaatteiden alkuperää. ”Työtä on vielä edessä, mutta pienelläkin muutoksella voidaan saada paljon aikaan. Kaikki alkaa ajattelutapojen muutoksesta.”

Toivon, että tulevat talousvaikuttajat ovat olleet videoyhteyden päässä hereillä. •

Alanvaihtajat | Kannattaako opiskelualaa vaihtaa?

Valitsinko varmasti oikein?

Alanvaihdosta haaveilevalla riittää murheenaiheita.

Opintotukikuukausien vähenemisen lisäksi moni hakija jännittää sitä, millainen vaikutus korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöillä on.

Miten kisassa opiskelupaikoista käy edelliseen alaansa leipiintyneelle?

TEKSTIT Anni Hyypiö KUVAT Anna Mansisto, Minna Koivunen

OSA korkeakouluopiskelijoista valmistuu lopulta aivan eri koulutusalalta kuin missä fuksina aloitti.

Vuonna 2013 julkaistun valtakunnallisen opiskelijabarometrin mukaan joka viides korkeakouluopiskelijoista suunnittelee alan vaihtoa, ja joka kymmenes korkeakouluopiskelija pohtii alan vaihtamista heti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Vaihtamisen taustalla on usein pettymys koulutuksen sisältöön tai pelko työttömäksi valmistumisesta. Osa on aloittanut opinnot väärässä koulutusohjelmassa vain siksi, ettei joutuisi viettämään välivuotta vailla mitään suunnitelmia: osa taas on käyttänyt ensimmäisen opiskeluvuotensa valmistautumalla toisen koulutusohjelman pääsykokeisiin.

Opiskelijabarometrin mukaan tyytymättömimpiä koulutusalaan oltiin yliopistojen luonnontieteellisissä koulutusohjelmissa, tyytyväisimpiä taas sosiaali- ja terveysalalla.

Suomen Lukiolaisten Liiton koulutuspoliittinen asiantuntija Annakaisa Tikkisen mukaan virhevalintoja on mahdollista estää ennalta.

Siihen tarvitaan lukioikäisenä annettavaa rehellistä ja kattavaa tietoa koulutuksesta ja sen tarjoamista työmahdollisuuksista. Opinto-ohjaus on tärkeässä roolissa tulevaa uraa pohtiessa. Hakukohteen nimi kiiltävässä korkeakouluesitteessä kun ei kerro koko kuvaa siitä, mitä alan opiskelu todellisuudessa on. ”Korkeakoulut markkinoivat itseään todella aktiivisesti lukiolaisille, mutta brändin esittely ja markkinointi sosiaalisessa mediassa eivät riitä.

Koulutuksen sisältöjen näkyväksi tekeminen olisi tärkeää koko lukioopintojen ajan, jotta hakuvaiheessa ei tulisi pettymyksiä tai yllätyksiä.”

Tikkisen mukaan laaja-alaisilla kandidaatinohjelmilla on mahdollista karsia turhia alanvaihdoksia.

Uudet opiskelijat valitaan suoritta-

maan ensin yhteinen kandidaatinohjelma, jonka jälkeen he valitsevat maisteriopintosuuntauksensa. Varsinainen pääaine valikoituu siis vasta maisterivaiheessa. Malli on Oulussa käytössä jo Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Ensikertalaiskiintiöt tulevat Moni alanvaihtaja on kavahtanut uutisia korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöistä. Tämän kevään yhteishaussa voimaan astuva ensikertalaiskiintiö antaa kevään ylioppilaille merkittävän etulyöntiaseman, koska iso osa aloituspaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.

Ensikertalaisiksi ei lasketa aiemman ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon suorittaneita. Kiintiön ulkopuolella ovat myös hakijat, jotka ovat vastaanottaneet ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoon johtavan opiskelupaikan syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkaneesta koulutuksesta.

Ensikertalaiskiintiöt ovat osa laajempaa opiskelijavalintauudistusta, jonka tavoitteena on helpottaa ensikertalaisten pääsyä korkeakouluopintoihin ja tarjota entistä useammalle nuorelle opiskelupaikka. Toiveena on nopeuttaa opiskelijoiden valmistumista ja vähentää välivuosia ja siten pidentää ihmisten työuria alkupäästä.

Kiintiöt heijastavat hakijamääriä Ensikertalaiskiintiöt tulevat käyttöön myös Oulun yliopistoon haettaessa. Kiintiöiden koot vaihtelevat tiedekuntien ja koulutusohjelmien perusteella.

Opintopolku-portaalin tietojen mukaan kevään yhteishaussa Oulun lääketieteen lisensiaatin koulutukseen on varattu 145 aloituspaikkaa, joista vähintään 94 on määrätty en-

sikertalaisille.

Kauppatieteiden kandi- ja maisterikoulutukseen opiskelupaikkoja on jaossa 180, joista vähintään 126 jyvitetään ensikertalaisille.

Aate- ja oppihistorian kandi- ja maisterikoulutukseen opiskelupaikkoja on avoinna 14, joista peräti 11 menee ensikertalaisille.

Prosentuaalisesti ensikertalaiset haukkaavat aloituspaikoista ison osan. Kiintiöiden koot kuitenkin perustuvat aiempien vuosien hakijapopulaatioihin ja siihen, kuinka paljon hakijoissa on ollut ensikertalaisia.

Kiintiöiden iso paikkamäärä kertoo siis siitä, että kaikista hakijoista valtaosa on ensikertalaisia.

Esimerkiksi vuonna 2013 Oulun yliopiston 11 166 hakijasta valtaosalla oli taustalla vain ylioppilastutkinto (9636 hakijaa) tai ammatillinen tutkinto (1419 hakijaa). Aiempi ammattikorkeakoulututkinto oli 972 hakijalla, alempi korkeakoulututkinto 342 hakijalla ja ylempi korkeakoulututkinto 141 hakijalla.

Tulevat ensikertalaiskiintiöt ovat säikäyttäneet alanvaihtajien lisäksi monet lukiolaiset. Niin sanotun bopiskeluvaihtoehdon vastaanotto ei enää kannata, mikäli mielessä kajastelee vielä mieluisampi opiskelupaikka.

Annakaisa Tikkinen rauhoittelee kiintiöiden nostattamia huolia. ”Nykytilanne on se, että noin 81 prosenttia tuoreista ylioppilaista hakee korkeakouluihin, ja vain kolmasosa heistä aloittaa opintonsa. Opiskeluhalukkuutta olisi, mutta monelle seinä tulee vastaan lakin saamisen jälkeen. Jotain on tehtävä tarpeettomien välivuosien karsimiseksi.”

Tikkinen muistuttaa yliopistolain määräävän, ettei tutkinnon suorittaneiden asema saa hakutilanteessa olla kohtuuttomasti muita huonompi.

Opetusministeriö on suositellut korkeakouluja kehittämään siirtoopiskeluiden järjestämistä. Korkea-

koulut järjestävät lisäksi erillisvalintoja kaksivuotisiin maisterivaiheen koulutuksiin, joissa ei käytetä ensikertalaiskiintiötä.

Mistä rahat opintoihin?

Kiintiöiden kauhistelun sijaan alanvaihtajan on hyvä pohdiskella sitä, miten ratkaisunsa rahoittaa.

Alanvaihtajan saaman opintotuen määrä riippuu aloitusvuodesta ja siitä, kuinka ahkerasti tukikuukausia on käyttänyt edellisen tutkinnon suorittamiseen.

Ennen 1.8.2014 aloittaneilla opiskelijoilla tukikuukausia on yhteensä 70. Sen sijaan opinnot 1.8.2014 jälkeen aloittaneille opintotukea maksetaan enintään 64 kuukauden ajan.

Tukikuukausien määrä ei tästä kasva, vaikka opintoala vaihtuisi tai opinnot keskeytyisivät.

Alan vaihtamisen jälkeen opiskelijalla on käytettävissä uuden tutkinnon laajuuden mukainen enimmäistukiaika, josta vähennetään jo aiemmissa opinnoissa käytetyt tukikuukaudet.

Opintotuen tulevaisuus on kuitenkin tällä haavaa vielä pahasti auki.

Professori Roope Uusitalo esittää opintotukiraportissaan, että kaikkiin korkeakouluopintoihin olisi käytettävissä enää 54 tukikuukautta. Yhden tutkinnon tukikuukaudet vähentyisivät samalla 50:stä 45:een. Kun tukikuukaudet on käytetty, opiskelijalle myönnettäisiin 1100 euroa lainaa seuraaville 18 opiskelukuukaudelle opintojen loppuunsaattamiseksi. Tukikuukausien rajaus koskisi 1.8.2017 tai sen jälkeen korkeakouluopintoja aloittavia.

Opintotukea käsitellään tänä keväänä hallituksen kehysriihessä. • Lähteenä on käytetty opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen tilastotietoja ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisua Opiskelijabarometri 2012: Katsaus korkeakouluopiskelijoiden opintoihin, arkeen ja hyvinvointiin.

JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

11

Alanvaihtajat | Kannattaako opiskelualaa vaihtaa?

Tanssijasta lääkäriksi Anniina Jääskeläinen, 32, kotoisin Helsingistä.

Tanssitaiteen maisteri Teatterikorkeakoulusta (nyk. Taideyliopisto).

Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta. harrastamisen 18-vuotiaana. Siitä tuli minulle asia, josta olin kaikista eniten kiinnostunut. En harrastanut tanssia suunnitelmallisesti tai tavoitteellisesti – en suunnitellut siitä itselleni loppuelämän uraa tai laskelmoinut, mikä olisi optimaalinen tapa edetä. Yksinkertaisesti rakastin tanssia, joten halusin keskittyä siihen ja nähdä kuinka pitkälle sen kanssa pääsen.

Pääsin opiskelemaan tanssia kandidaattiohjelmaan Tukholman Dans och Cirkushögskolaniin. Sinne pääsy tuntui suurelta seikkailulta ja isolta jutulta. Tukholman aika oli todella hienoa ja etuoikeutettua aikaa. Jos saat mahdollisuuden kehittyä tanssissa, se kannattaa käyttää nuorena.

Koska tanssi on fyysisesti vaativaa, ja siinä vaaditaan myös henkistä kanttia, nuoruudesta on ehdottomasti hyötyä. Aloittaessani opiskelut järkeilin asian niin, että tanssiin liittyvät haaveet kannattaa toteuttaa nuorena, ja muita asioita ehtii tehdä vanhempana.

Valmistuttuani kandiksi avautuivat maisterivaiheen haut. Vaihtoehtoinani oli joko jäädä Tukholmaan töihin tai hakea maisteriohjelmiin.

Koska olin elänyt matkalaukkuelämää maahanmuuttajana jo pitkään, ”ALOITIN TANSSIN

12

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Helsinkiin paluu tuntui hyvältä.

Helsingissä tanssitaiteen maisteriohjelmaan on vähän paikkoja ja karsinnat ovat tiukkoja, omalla vuosikurssillani taisi aloittaa vain seitsemän opiskelijaa. Opinnot tuntuivat Helsingissäkin todella kiinnostavilta. Maisteriopinnot olivat kandiopintoja huomattavasti syvällisempiä: taiteen merkitystä ja filosofiaa tuli pohdittua siinä elämänvaiheessa paljon.

En ole koskaan miettinyt tanssia ansaintalogiikan kautta. Nuorempanakaan en suunnitellut sitä, kuinka minusta tulisi tanssija, eikä minulla ollut suunnitelmaa sille, miten sen käytännössä toteuttaisin ja mitä muuta työtä sen yhteydessä tekisin.

Mutta erilaisia töitä riitti: tein freelance-tanssijana töitä monissa projekteissa, ja vakituinen työsuhde löytyi helsinkiläisestä tanssikoulusta tanssisuunnittelijana. Tuolta ajalta isona juttuna voi mainita Sonya Lindforsin kanssa perustetun helsinkiläisen UrbanApa-festivaalin, joka sai tanssin valtionpalkinnon vuonna 2013.

Opiskelen nyt lääketiedettä toista vuotta. Uusien opintojen taustalla on muutama vuosi sitten syttynyt pohdinta siitä, mitä muita toteuttamattomia haaveita ja unelmia NRO 2 | 2016

minulla vielä on. Olin tehnyt intensiivisesti tanssia yli kymmenen vuoden ajan, ja huomasin, kuinka tanssitaiteen ympärillä elävät ilmiöt ja taiteen yhteiskunnallisuus alkoivat kiinnostaa minua jatkuvasti enemmän. Tanssi onkin hyvä duuni siinä mielessä, että sinulla on aikaa välillä vain ajatella asioita – ja siitä vielä maksetaan!

Tällä hetkellä olen kiinnostunut sekä yleislääkärin työstä että tutkimuksesta. Lääketiede on siitä mahtava valinta, että voin työurallani erikoistua niin monelle alalle kuin vain jaksan. Se on ammatti, jossa kehittyminen ei lopu koskaan.

Minulla on työuraa lääkärinä jäljellä noin 35 vuotta. Sinä aikana voin erikoistua, tehdä tutkimusta, tehdä taidettakin. Kun minulla on mahdollisuus tehdä kaikkia näitä itseäni kiinnostavia asioita, jaksan myös työelämässä hyvin. Elän sellaista elämää jota haluankin, toteutan omaa elämänfilosofiaani.

Tulevaisuudessa haluan olla lääkärinä taitava, hoksaava ja keskusteleva. Lääkärin työssä on taiteen vastapainoksi rauhoittavaa konkretiaa.

Toiveena on, että kotiin vastaanotolta päästessäni olisi usein sellainen olo, että olen voinut tehdä jotain hyvää maailman eteen.” •

”ALOITIN

MEDIANOMIOPINNOT

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa vuonna 2007. En muista miten päädyin Tornioon: kenties syynä oli se, että CMX oli kaupungista kotoisin, ja halusin ottaa selvää, miksi bändin lyriikat ovat sellaisia kuin ovat. Selvisihän se: koska Tornio on niin ankea paikka.

Siksi anoin jo vuotta myöhemmin siirtoa Oulun ammattikorkeakouluun. Koulutusvaihtoehdoista kuvallinen viestintä ja journalismi olivat oikeastaan ainoita, jotka kiinnostivat.

Valitsin journalismin, ja valmistuin koulutusohjelmasta jouluksi 2011.

Sain heti valmistumiseni jälkeen töitä City-lehden Oulun aluetoimittajana. Valitettavasti vuonna 2012 lehti päätettiin lakkauttaa, ja sen myötä omat työni loppuivat kuin seinään. Onneksi tiesin jatkavani opintoja Oulun yliopistossa geologian puolella. Viimeisen palkan sain elokuussa, ja jo syyskuussa jatkui opintotuki. Aiemmista opinnoista ylijääneet opintotukikuukaudet riittivät uusissa opinnoissa noin 2,5 vuodeksi.

Tällä hetkellä rahoitan opintoni toimeentulotuella, ja olen töissä kolmena iltana viikossa.

Geologialle hain siksi, että isäni on geologi, ja ajattelin että olisipa helppoa lähteä opiskelemaan alaa, josta kotona on puhuttu ennestään paljon. Siksi minulle geologian todellinen luonne ei tullut niin suurena yllätyksenä kuin monelle. Geo-

Toimittajasta geologiksi Camilla Perttula, 27 vuotta, kotoisin Lohjalta.

Medianomi ja luonnontieteiden kandidaatti.

Opiskelee Oulun yliopistossa geologiaa neljättä vuotta. logia ei ole vain kauniiden kivien ja mineraalien katselua. Alassa on aivan hirvittävä määrä oppimista, etkä uskokaan, miten kummallisilla tavoilla kivet toimivat!

Suomessa geologian opinnoissa suuntaudutaan joko maaperä- tai kalliopuolelle, josta itse valitsin jälkimmäisen. Vielä en tiedä, missä tulevaisuudessa haluan olla töissä – ehkä valloitan vielä isäni firman? Tai päädyn National Geographicin päätoimittajaksi?

”

Olen iloinen alanvaihdosta, ja uskon, että ammatillinen tulevaisuuteni näyttää lisäkoulutuksen myötä paremmalta.

Toimittajan koulutus ei häiritse nykyistä alaani – päinvastoin. Jotkut kaivokset hoitavat oman tiedottamisensa aika huonosti, ja kaikilla toimittajilla ei kaivosuutisointi ole kunnossa. Vaikka toiset ovat erinomaisia hommissaan, molemmissa suunnissa olisi parantamisen varaa.

Erojakin aloissa on. Siinä missä toimittajan työssä tulee koko ajan uutta

tietoa, geologialle tyypillistä on pysyvyys: jos jotain alallamme muuttuu radikaalisti, olen kohtuullisen varma, että maapallolla on samaan aikaan menossa muita isoja ongelmia.

Olen iloinen alanvaihdosta, ja uskon, että ammatillinen tulevaisuuteni näyttää lisäkoulutuksen myötä paremmalta. Toki tulevaisuus ei näytä nyt yhtä hyvältä kuin vaikka 1980-luvulla, jolloin yliopistosta käveltiin suoraan töihin.

Yksi hyvä puoli geologiassa on alan globaalius. Siinä missä toimittaja on usein sidoksissa omaan kieleensä ja kotimaahansa, geologilla on halutessaan mahdollisuus työskennellä ympäri maailmaa. Töitä löytyy, jos on valmis matkustamaan.

Vaikka öljy- ja kaivosteollisuudella ei mene tällä hetkellä kovin hyvin, se on oikeastaan valtiokohtaista. Kansainväliset markkinahinnat määräävät sen, mitä kaivetaan ja etsitään eniten, mutta jostain aina löytyy malmia, ja siellä sitten on töitä.

En ole vielä itse miettinyt maata, jossa haluaisin työskennellä, mutta esimerkiksi Colorado Yhdysvalloissa voisi olla mielenkiintoinen alue.

Muille alanvaihtamista miettiville antaisin neuvoksi tämän: elämässä ei pärjää, ellei ota riskejä. Jos et ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseesi, kannattaa lähteä muuttamaan sitä.

Sinä olet ainoa ihminen, joka muutoksen pystyy tekemään. Jos sinulla on opintotukikuukausia käyttämättä, et edes menetä mitään.” •

Kokista opoksi Petteri Sääskilahti, 26, kotoisin Kolarista.

Yhdistelmätutkinto (kokin ammatillinen perustutkinto, lukion oppimäärä ja yo-tutkinto), valtiotieteiden kandidaatti.

Opiskelee sosiologiaa Turun yliopistossa viidettä vuotta. vuonna 2005 lähdin Ouluun opiskelemaan kolmoistutkintoa. Suoritin kokin ammattitutkinnon, lukion oppimäärän ja kirjoitin ylioppilaaksi.

Valmistumisen jälkeen työskentelin Oulussa osa-aikaisena kokkina kahden vuoden ajan. Koska tein paljon vuokratöitä, työpaikat muuttuivat jatkuvasti: välillä olin töissä hotelleissa, välillä henkilöstöravintoloissa. Kokin työ ei ollut motivoivaa, ja se oli lopulta hyvin epäkiitollista palkkaan nähden. Työtehtävätkään eivät olleet kovin haastavia, ja vuokratyön jatkuvat paikanvaihtelut ärsyttivät. Tiesin, että uratavoitteet ovat lopulta korkeammalla.

Toisella hakukerralla vuonna 2011 pääsin Turun yliopistoon lukemaan sosiologiaa. Sisäänpääsy oli minulle helpotus, identiteetin kannalta iso asia. Aloittaessani yliopistossa huomasin kuitenkin hypänneeni toiseen ääripäähän. Akateeminen maailma oli minulle melkoinen shokki. Kokista tutkijaksi – yksi elinikä ei riitä hyppäämään näin laidasta laitaan.

Näen itseni tulevaisuudessa toimihenkilötyössä, jossa työskennellään ihmisten kanssa ja joka sisältää teoreettisen viitekehyksen lisäksi käytännön työtä. Olen kuitenkin jatkanut opintojani, ja parhaillaan ”PERUSKOULUN JÄLKEEN

NRO 2 | 2016

teen sosiologian alan gradua.

Opiskelujen aikana olen työskennellyt kokkina osa-aikaisesti. Se on tuntunut joskus ristiriitaiselta. On hyvin kummallista pölähtää töihin iltavuoroon suoraan luennolta: ihmettelen sitä, mihin olen tullut.

Tarjoilijan töitä tehdessä on ollut helpompaa, sillä työhön kuuluu vähemmän ammatti-identiteettiin liittyviä oletuksia. Tarjoilijapuolella on muitakin korkeakoulutettuja, jotka tekevät työtä vain rahan takia.

Olen ollut jatkuvasti helisemässä sen kysymyksen kanssa, mikä minusta tulee. Nyt ehkä tiedän vastauksen, kun kävin opettajan pedagogisten opintojen pääsykokeissa. Tähtäimenä olisi päästä ammattikorkeakouluun opiskelemaan opinto-ohjaajaksi.

Monella työkokemus voi tulla ensin, ja tutkintotodistus sen jälkeen. Itselläni se menee juuri toisin päin. Minulla on osaamista, ja tietysti uskon ja luotan itseeni. Ongelmana on se, että vaikka osaamista onkin ravintolamaailmasta ja yliopisto-opinnoista, osaaminen pitää siirtää koulukontekstiin. Uskon pedagogisten opintojen auttavan siinä. Opettajaopinnoista haluan itselleni ennen kaikkea varmuutta. Minulla on vahva usko siihen, että pätevyyteen vaaditaan paperit. Sitä yhteiskuntakin odottaa.” • OULUN YLIOPPILASLEHTI

13

14

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 2 | 2016

Eläinmuseo | Epävarma tulevaisuus.

Verijuotikas. Hirudo medicinalis. Uhanalaisluokitus silmällä pidettävä. Suomesta hävinnyt lähes kokonaan.

Käyntikortti vaihtaa paikkaa Oulun yliopiston käyntikortiksikin luonnehdittu eläinmuseon näyttely katoaa nykyisistä tiloistaan viimeistään vuoden 2017 lopussa. Uusista tiloista ei ole vielä varmuutta. Paras paikka olisi yliopiston ja eläinmuseon johdon mielestä Myllytullissa muiden museoiden yhteydessä, mutta rahoitusta ei ole olemassa.

TEKSTI Ville Koivuniemi KUVAT Joel Karppanen

OULUN YLIOPISTOLLE LINJA-AUTOLLA matkustavalle tarjoillaan vielä pieni annos historian havinaa. Yliopiston pohjoispuolella kaksi bussipysäkkiä on nimetty Oulun yliopiston eläintarhan mukaan. Eläintarha on ollut jo vuosia kokonaan suljettuna ja vielä kauemmin suljettuna yleisöltä.

Täytettyjä eläimiä Linnanmaan kampuksella voi sen sijaan vielä löytää reilustikin. Linnanmaan kampuksen pohjoispäässä Aava-ravintolaa vastapäätä avautuu 1000 neliömetrin suuruinen eläinmuseon näyttely. Se käsittää 1300 selkärankaista ja yli 3000 selkärangatonta Suomen eläinlajistolle tyypillistä eläintä. Täytetyt eläimet on koottu yli 50 metriä pitkään kolmiulotteiseen maisemamal-

liin eli diodraamaan, jossa Suomenlahti vaihtuu Jäämereksi ja kesä talveksi.

Vieraakseen eläinmuseo kerää etupäässä päiväkotien ja koulujen lapsia. Vuosittaisia käyntejä kertyy noin 30 000.

Tuollaisenaan eläinmuseosta ei pääse nauttimaan enää kauaa. Oulun yliopiston eläinmuseon näyttely katoaa nykyisistä tiloistaan viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä. Se että siirretäänkö näyttely Linnanmaan kampuksen sisällä vai sieltä pois, on vielä epävarmaa.

Syy nykyisistä tiloista luopumiseen on rahan puute. Oulun yliopisto maksaa tuhannen neliön näyttelynsä neliöistä vuokraa Suomen yliopisto-

kiinteistöt Oy:lle, ja yliopiston johdon linjauksen mukaan tilankäyttöä halutaan tehostaa. Hallintojohtaja Essi Kiurun mukaan tiloista luovutaan viimeistään 1.1.2018, mutta mahdollisesti jo aiemmin. Hänen mukaansa kokonaisuus on monimutkainen. ”Kaikki täytyy sovittaa yhteen etenkin tutkimuksen ja opetuksen kannalta. Toisaalta haemme tilasäästöjä ja toisaalta toiminnallista järkevöitymistä”, Kiuru sanoo.

Näyttelyn siirtymisellä olisi jonkin verran vaikutuksia opiskelijoiden mahdollisuuksiin harjoitella lajien tunnistamista mielekkäissä ympäristöissä, mutta siirron vaikutukset käytännön ope-

JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

15

Eläinmuseo | Epävarma tulevaisuus.

Lapinpöllö. Strix nebulosa.

Isorotta. Rattus norvegicus.

tus- ja tutkimustoimintaan olisivat eläinmuseon johdon mielestä vähäiset.

Mieluiten Myllytulliin Eläinmuseon johtaja, professori Jouni Aspi siirtäisi näyttelyn mieluiten lähemmäs Oulun keskustaa. ”Kaupungin kanssa on ollut asiasta keskusteluja pitkään. Ensimmäinen selvitys tehtiin jo vuonna 2010, mutta museokeskuksen rakentamisesta ei ole tehty päätöksiä.”

Myös Kiurun mielestä museokokonaisuus esimerkiksi Myllytullissa olisi yliopiston näkökulmasta järkevä ratkaisu. ”Viime viikkoinakin olemme käyneet tästä keskusteluja”, Kiuru sanoo.

Oulun kaupungin näkökulmasta ainoa hanketta hidastava syy on rahan puute. Suunnitelmissa Myllytulliin kohoaisi nykyisen taidemuseon ja Tietomaan lähistölle museokeskus, jossa Oulun yliopisto olisi näyttelyineen vahvasti mukana.

Nykyisen eläinmuseon lisäksi suunnitelmissa on vilahdellut luontomuseon tuominen museokeskuksen yhteyteen. Museoiden yhdistämisen 16

OULUN YLIOPPILASLEHTI

mallin voi nähdä Tampereelta, jossa museokeskus Vapriikin hulppeat tilat ovat laajuudeltaan 14 000 neliömetriä.

Aspi ei kuulosta kovinkaan huolestuneelta näyttelyn kohtalosta, mutta myöntää, että riski niiden joutumisesta väliaikaiselle tuuliajolle on olemassa.

Hän ei myöskään pidä näyttelyn mahdollista siirtymistä keskustaan millään muotoa dramaattisena siirtona vaan ennemminkin eläinmuseon palaamisena takaisin sinne missä on ihmisiä.

Ainolasta Linnanmaalle Eläinmuseon kokoelma on 1960- ja 1970-luvuilla risteillyt Ainolassa, Oulun NMKY:n suurhallin tiloissa Linnankadulla, Tuomiokirkon vieressä ja Åströmin entisessä nahkatehtaassa Myllytullin Nahkatehtaankadulla. Nykyisissä tiloissaan Linnanmaalla museo on ollut vuodesta 1984 alkaen.

1960-luvun alussa Oulun Luonnonystäväin Yhdistyksen (OLY) lahjoittamaan kokoelmaan kuului reilut 600 selkärankaista ja 15 000 selkärangatonta eläintä. OLY oli toiminut jo sitä aiemmin 1930-luvulta alkaen, mutta sen kokoelmat pom-

NRO 2 | 2016

mitettiin käytännössä maan tasalle talvisodassa.

Tällä hetkellä Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmiin kuuluu jo yli 50 000 selkärankaisen eläimen näytteet ja yli 2 000 000 selkärangattoman eläimen näytteet.

Kun puhutaan eläinmuseosta, monen mielenmaisemassa puhutaan siitä noin tuhannen neliömetrin yleisönäyttelystä. Itse asiassa se on vain eläinmuseon pieni yleisölle näkyvä käyntikortti.

Kuten juuri läpi käydyistä luvuista voi päätelläkin, esimerkiksi 2 miljoonan selkärangattoman eläimen näytteistä näyttelyssä voi olla käytännön syistä esillä parhaimmillaankin vain murto-osa. ”Eläinmuseon voi ajatella olevan kuin kirjasto”, Aspi sanoo.

Eläinmuseon kokoelma karttuu koko ajan ja museon referenssikokoelmasta on paljon hyötyä suomalaisten lajien tutkimukselle.

Käytännössä samasta lajista tarvitaan siis aina suuri määrä näytteitä, jotta niiden avulla saadaan aikaan paras arvaus esimerkiksi lajin koosta ja käyttäytymisestä vuosien saatossa. ”On tärkeää, että meillä on käytössä pitkiä aikasarjoja eri lajeista. Esimerkiksi muinais-dna-

Karhu. Ursus arctos.

tutkimuksessa museokokoelmat ovat erityisen tärkeitä”, Aspi jatkaa.

Muinais-dna-tutkimus on Oulun erikoisosaamista, ja eläinmuseolla on vahva rooli myös tutkimuksellisesti. Käytännössä aikasarjojen seuraaminen on tärkeää esimerkiksi eläinten elinolosuhteiden arvioimisessa. ”Esimerkiksi jos ja kun tiedämme, millainen susipopulaatio meillä on ollut Suomessa 1800-luvun lopussa, se auttaa meitä seuraamaan uhanalaisten lajien demografiaa”, Aspi täsmentää.

Rahahanat tiukentuvat Jouni Aspia surettaa, että yliopiston rahat tuntuvat olevan koko ajan tiukemmalla ja tiukemmalla, varsinkin jos tilannetta tällä vuosituhannella vertaa 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun tilanteeseen, jolloin resurssit olivat koko luonnontieteellisessä tiedekunnassa parhaimmillaan. ”Tuntuu että yliopistolla ei ole rahoja mihinkään. Onhan tästä näyttelyn siirrosta puhuttu jo kymmenen vuotta”, Aspi kertaa.

Viime vuosina Oulun yliopiston yt-neuvottelu-

Hirvi. Alces alces.

jen seurauksena eläinmuseolta on karsittu kahden preparaattorin ja yhden intendentin vakanssit.

Aspi uskoo, että vaikka eläinmuseon rahoitus on ollut jo pitkään suurennuslasin alla, eläinmuseotoiminta kuuluu joka tapauksessa jatkossakin vahvasti niin Oulun yliopiston kuin usean muunkin suomalaisyliopiston toimintaan. ”Kaikissa yliopistoissa nämä museot ja puutarhat ovat olleet ajoittain uhanalaisia. Nyt näyttää, että niiden arvo ymmärrettäisiin. Olemme saaneet Opetus- ja kulttuuriministeriöltä toimintaamme myös lisärahaa. Ja rahoitusta tulee myös esimerkiksi Suomen Akatemialta”, Aspi toteaa.

Jatkuvuutta toisaalta vankistaa sekin, että eläinmuseo on strategisesti osa Oulun yliopiston biologian laitoksen alaista biodiversiteettiyksikköä, johon kuuluvat eläinmuseon lisäksi kasvitieteellinen puutarha, kasvimuseo ja Perämeren tutkimusasema.

Tulevaisuus sumuisa Sekä Jouni Aspi että Essi Kiuru ovat eläinmuseon lähitulevaisuuden suhteen tietämättömiä sen

tarkoista askelmerkeistä. Nykyisistä tiloista siirtymisen aikataulu riippuu siitä, löytyykö tiloihin tulijoita. Eläinmuseon näyttelytiloja ympäröiviä tiloja kuitenkin tyhjennetään jo ja tilat ovat joka tapauksessa tyhjillään ensi vuoden lopussa, jolloin vuokrasopimus tilat omistavan Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa loppuu.

Aspi toivoo, että ennen kaikkea kokoelmille ja preparatorioille löytyy asianmukaiset tilat nopeasti. Samoilla linjoilla on Kiuru. Yksi varteenotettava mahdollisuus on, että kokoelmia siirretään Kaitoväylän toisella puolella olevan kasvitieteellisen puutarhan tiloihin.

Vaikka raha painaa yliopiston vaakakupissa paljon, Kiuru muistuttaa, että eläinmuseon tai kasvitieteellisen puutarhan kaltaisten yhteiskunnallista vaikuttavuutta edistävien laitosten kohdalla se ei saisi koskaan olla ainoa asia, jota tarkastellaan. • Eläinmuseon yleisölle näkyvä osa on tällä hetkellä Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella sijaitseva 1000 neliömetriä käsittävä näyttely, joka on avoinna arkisin kello 8–15.45. Opiskelijalippu näyttelyyn maksaa 2 euroa, normaalihinta on 3 euroa.

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

17

Uuni | Analysis, statistics and important issues related to studying, working and living in Finland.

Hi 5, Tips to Make Ends Meet

Struggling to squeeze those few extra drops out of your budget?

Worry not – here we come bearing grains of knowledge to your beach of doubt.

BY Marcelo Goldmann

Save Those Receipts Save your receipts for an average month and put those typing fingers to good use: list all your buys in a spreadsheet and find out what are the items you are spending the most money each month on. Once you have identified them, try finding ways to shrink them next month, perhaps by changing to a cheaper brand or by using a substitute. Also, if you see that you buy a certain thing many times, you might want to consider buying a larger pack.

‘The Social Contract’ 2016 Back in 2003 Organisation for Economic Cooperation and Development (OECD) asked in its territorial review whether competitiveness of Finnish economy was compatible with its egalitarian norms.

As the severe economic crisis of the last few years has shown – it is not.

BY Margarita Khartanovich ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova MAYBE, IF FINLAND existed in something of a vacuum, its famous economic and social system would hardly know any trouble. Nonetheless, such factors as the global economic slowdown, the lowering of electronic exports and demand for paper and electronics, the collapse of trade with Russia, and the aging of the population have driven Finnish economy into a corner, forcing a critical reassessment of Finland’s social equation.

“For decades we have shortened the time we work,” says Jyri Häkämies, leader of the Confederation of Finnish Industries EK, in his interview to Yle. “Now we’ve changed direction.”

The direction is that according to the new government’s plan (they call it “the Social Contract”) Finns will have to work 24 hours more a year without extra pay. Besides, employees will also have to pay a greater portion of social insurance contributions.

The government believes that these measures will help increase the employment rate to 72% and reduce the unemployment rate to 5% by 2019.

According to the recent OECD report, the government’s target is actually reached only around 2050.

And what we will have to deal with by then is the bad treatment of workers, the shift in the balance of

18

OULUN YLIOPPILASLEHTI

power in Finnish society and endangered social dialogue, as “the Social Contract” will affect negatively mainly pensioners, families with children and the unemployed, and will be favourable for the richest part of the population.

The government’s proposed austerity measures and budget cuts are highly criticized. Demonstrations and protests against them follow one after another with no serious outcomes.

This is a turning point for Finland and Finnish society, especially keeping in mind all the recent policies that have been hitting hard on education and research.

The OECD devotes a full chapter on prioritizing investing for the future and maintaining strong government support for basic R&D and education. But it doesn’t look like “SSS” (the coalition government’s party leaders Juha Sipilä, Alexander Stubb and Timo Soini) having taken OECD recommendations into consideration.

So, is this all because the Finnish social model is too expensive? Does social equality come at too high a cost that sometimes we have to sacrifice it in order to survive? Or could it be that the decisions of the government are simply wrong? If you think that you might know the answer to any of these questions, feel free to drop us a line at toimitus@oyy.fi. • NRO 2 | 2016

Be On The Lookout For Sales No, I don’t mean that cute pair of shoes you saw last week at 100 euros and they are now 94,99. I am talking about supermarket sales of products that are about to “expire”. Most people don’t know this: Expiration dates are bogus. YES, I know, crazy right? Expiration dates are mandatory by law but they are a funny thing, what they normally mean is: “we are putting this here to cover our butts”. This doesn’t mean expiration dates are completely fake or that products don’t expire.

What it means is that you don’t have to be afraid of those 50% off steaks or that 30% off milk. Most of the time you will find the discounted products to be just fine – you just save yourself a few pennies. But naturally, you shouldn’t wait for too long to consume them. Smelling them beforehand doesn’t hurt either.

Leave The Plastic At Home We’ve all been there: you’re getting ready for a venture downtown and you swear to spend only a small amount of money. Better yet, you say you won’t spend at all. The next morning you find your wallet filled to the brim with papers like a poet’s trash bin.

The expression of horror on your face does remain for the rest of the month, even if you think it doesn’t. Try getting some cash and leaving those pesky cards at home. That way you won’t be tempted to overspend.

Oh, and put a few bucks aside to get home safely, if you’re into that sort of thing.

Save For A Rainy Day Now, before you get all smug and write me an angry letter with the word “DUH” in golden letters, I do realize this is a no brainer. But bear with me (rawr). Ten euros a month becomes 120 euros at the end of the year, which might not seem like much until you find yourself needing 120 euros to pay for a new attire. All this happened because you spoiled the clothes you were going to wear to an important gala, because you were porking out on pizza 2 hours before the party and you spilled some sauce on it, then tried to wash it but the hot water shrunk it and now you look like a depressed sausage. Not that it has ever happened to me…

University Food Is Life If all else fails, at least you have university food, which at 2.60 euros for students, is a pretty sweet deal if you ask me.

Oulu Housing Revisited In Oulu, theoretically, each inhabitant should have a personal space of more than 7 square meters. But it is not guaranteed that this space has a roof and a heater. Matching ‘supply’ and ‘demand’ seems to be a never-ending struggle when it comes to student housing, and every year there is lack of accommodation for freshmen and international students.

BY Bianca Beyer ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova

STUDENT HOUSING IN Finland is mostly regulated through the Finnish Association of Student Housing Organizations, SOA ry.

In almost every city with a university you can find one of its representatives. In Oulu that would be PSOAS. They are the ones owning the properties and renting them to ‘eligible’ students.

Of course, there is always an option of finding your own place on the private market, but especially for foreigners and short-term students it is much easier to go via PSOAS. Because of this and because their places are usually affordable, furnished and close to university, it might be hard to snatch one for yourself – and if you don’t apply early enough, the long waiting lists could leave you homeless in September when school starts.

Are There Enough Rooms?

This situation might leave obvious grounds for complaining. After all, Oulu has at least one thing in excess and that is space – so why not just build more houses? Well, theoretically, that thought is valid – but in practice hardly doable. The bottleneck seems to occur really only in

the autumn, when freshmen and huge amounts of international students arrive. PSOAS receives around 2500 applications each summer, while its 5500 capacities can accommodate roughly a thousand new tenants each year.

“You never really know how many will actually arrive in the end,” explains Jari Simonen, Service Manager of PSOAS. “Even the University can’t say for sure how many of its applicants will actually come.”

In busy years, such as 2012, this means mainly improvising: When PSOAS’ houses were full, some students ended up living in Omena Hotelli – on special, University-arranged conditions, of course.

At the moment, around a thousand international tenants are accommodated by PSOAS. Every year, a quota of 250 rooms are reserved for incoming exchange students only, and for the international Master’s and PhD students various methods have been tried out.

This fall, they will be on the very same list as the incoming Finnish students – who, luckily, do not rely on PSOAS only.

“When we offer some of the Finnish students housing in

summer, they might already have found something from the free market by then,” says Simonen.

Circulating those who end up without a place has proven to not be a good idea. Common practice in bigger cities like Helsinki or Stockholm, where the housing bottleneck is even worse and stretches over the entire market (if you plan to reproduce here, better put your newborn on one of the waiting lists right away!), has been to rotate students. They are only allowed to live in their place for a year, then they move. By knowing that playing the musical chair game does not magically create more chairs, PSOAS is one step ahead of those cities and has abolished this rule quickly again.

tighter around the autumn again.

The approximately 50% of applicants who do not get a housing offer won’t end up on the streets.

”

If you don’t apply early enough, the long waiting lists could leave you homeless in September, when school starts.

Shared Living = Happy Living So when in the upcoming academic year an increased quota of 390 places for exchange students needs to be fulfilled, as also the students of the University of Applied Sciences will now be taken under PSOAS’ wing, while having a more or less stable income of freshmen, plus a small portion of University personnel living in PSOAS housing, it might become a bit NRO 2 | 2016

But it might be worth considering your own living situation. If you have a living room you mostly use as additional closet, why not rent it out short-term to an international visitor, for instance? Not only will it cut your costs, you might also get to know a new culture, language, and maybe even a friend. And, for sure, you will have a place to stay abroad afterwards. Win-win! • OULUN YLIOPPILASLEHTI

19

Tutkimus | Ajankohtaista Oulun yliopistossa.

”

Tutkimuksen tekeminen työn ohessa on hyvin antoisaa, mutta myös erittäin haasteellista.

JATKO-OPISKELIJALLA ON ASIAA

Priorisoi joka päivä

L

öysin itseni heinäkuussa 2010 kahlaamassa yliopistojen väitöskirjoja. Ihan sattumalta tai ehkäpä tarkoituksella löysin Mikko Susimetsän väitöskirjan ja se kolahti. Raahauduin kirjaimellisesti ohjaajani puheille, sillä olin edellisenä päivänä loukannut itseni pudottuani hevosen selästä. Into oli niin kova, että oli pakko päästä keskustelemaan jatkoopintojen aiheesta, ja marraskuussa sainkin jo luvan aloittaa.

Tutkimuksen alkuvaiheet etenivät nopeasti, mutta materiaalin analysointivaiheen alkaessa vauhti hyytyi. Samaan aikaan työtehtävät alkoivat vaatia yhä enemmän aikaa. Tutkimusta tein, kun elämä salli. Joskus tauot olivat lyhyitä, mutta joskus jopa kuukausien pituisia. Tällä hetkellä tutkimus etenee hitaasti. Ideoita on paljon, mutta niiden paperille saaminen on työlästä. Pidempien tutkimustaukojen jälkeen työn jatkaminen tuntuu yhä vaikeammalta. Aikataulut ovat venyneet aika lailla, mutta niin on myös ajatus tutkimuksen sisällöstä muuttunut matkan varrella, lukuun ottamatta tutkimuskysymyksiä.

En ole jatko-opintojen aikana pitänyt mahdollisena tehdä tutkimusta kokopäiväisesti henkilökohtaisista syistä sekä siksi, että koen tarvitsevani vaihtelua työhön ja tutkimukseen.

Toisaalta juuri tämä seikka aiheuttaa suurimmat haasteet. Opiskelu ja tutkimuksen tekeminen virka-aikana ei useinkaan onnistu, ja haasteellista se on myös vapaa-ajalla. Ainoa mahdol-

lisuus on laatia tiukka aikataulu ja päättää mitä milloinkin pitää olla valmiina, muutoin koko homma leviää käsiin. Tutkimuksen tekeminen tai asioiden jatkaminen usein viivästyy tai siirtyy, kun niihin keskittyminen vaatii enemmän kuin puoli tuntia aikaa. Koen turhaksi edes aloittaa asioita, jos tiedän että aikaa on rajallisesti. Myönnän kyllä, että itselleni asettamat aikatavoitteet ovat välillä turhan optimistisia, vaikka suoritin maisterin tutkinnon 3 vuodessa, josta käytin gradun tekemiseen 7 kuukautta.

Toinen työtä hidastava asia on se, että yliopiston ulkopuoliselta tutkijalta puuttuu asiantuntijaverkosto, jonka yliopisto tarjoaa siellä fyysisesti toimivalle tutkijalle. Toki voi liittyä oman tutkimusryhmän verkostoon, mutta työtehtävistä suoriutuminen on kuitenkin etusijalla, joten itse olen kokenut haasteelliseksi osallistua jopa oman tutkimusryhmän tapaamisiin ja seminaareihin.

Välillä koen olevani täysin yksin oman tutkimukseni kanssa.

Tutkimuksen tekeminen työn ohessa on hyvin antoisaa ja mielenkiintoista, mutta myös erittäin haasteellista. Mutta kuten sanotaan ”Ken leikkiin ryhtyy, sen kestäkööt”.

KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8.

Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ

Soluasunnot: 215-290 euroa/ kk/asukas Tiedustelut: puh. (09) 3877133 toimisto@latokartanonyokyla.fi

Tuija Väyrynen on teknologiayrityksessä toimiva kahden 12-vuotiaan tytön äiti. Harrastuksiin kuuluvat tutkimuksen ohella käsityöt, ratsastus ja hevosen kouluttaminen.

Oulun yliopiston kasvimikrobiologian dosentti Anna Maria Pirttilän tutkimusryhmä on löytänyt uudenlaisen bakteerien puolustusmekanismin.

www.latokartanonyokyla.fi

Kuukauden tutkimus

UUSI LÄHTÖKOHTA LÄÄKEKEHITYKSEEN Tutkimuksessa selvisi, että bakteerit ovat kehittäneet oman suojautumistavan happiradikaaleja vastaan. Bakteerien runsaana energiavarastona toimivan pitkän rasvahappoketjun, polyhydroksibutyraatin, havaittiin yllättäen toimivan antioksidanttina, kun se oli pilkottuna pieniin osiin.

Bakteerit kykenevät tuottamaan rasvahappoketjua todella suuria määriä, jopa 90 prosenttia solun

20 OULUN YLIOPPILASLEHTI

massasta. Tämä kuvastaa miten tärkeä yhdiste on bakteerille silloin, kun antioksidanttia tarvitaan nopeasti suuria määriä esimerkiksi infektion aikana.

Tiedon avulla voidaan etsiä sellaisia antibiootteja, jotka tuhoavat bakteereilta kyvyn tuottaa pitkää rasvahappoketjua. Osana tohtorikoulutettava Janne Koskimäen kasvimikrobiologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa, tutkimus osoitti

NRO 2 | 2016

tämän suojautumistavan olevan erittäin laajalle levinnyt bakteerikunnassa ja liittyvän yleisesti bakteerien kykyyn sietää vaikeita olosuhteita.

Tietoa voidaan käyttää hyödyksi etsittäessä uusia antibiootteja tai lääkkeitä sellaisiin sairauksiin, jotka johtuvat hapen haitallisten muotojen eli niin sanottujen happiradikaalien toiminnasta. Tällaisia ovat muun muassa silmän-

pohjanrappeuma ja Alzheimerin tauti.

Saatuja tuloksia hyödynnetään Oulun yliopistossa käynnissä olevassa Tekesin Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa -hankkeessa, jossa kehitetään hoitomuotoa silmänpohjanrappeumaan.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin maaliskuussa 2016 Nature Chemical Biology-lehdessä.

Luettavaa Tommi Kinnunen: Lopotti (WSOY 2016)

Ouluun tarvitaan pelimuseo

KOLUMNI | Videopelejä on kohdeltu historian saatossa vähän kaltoin.

P

eleistä on puhuttu ikävästi, leimattu sosiaalisesti rajoittuneiden eskapismiksi, lasten leikiksi tai joukkomurhaajia synnyttäviksi helvetinkoneiksi. Pelaaminen oli nörttien ja lapsellisten aikuisten epämääräistä puuhastelua vielä 2000-luvulle saakka, kunnes tietotekniikan läpimurto toi Wiit olohuoneisiin ja Angry Birdsit kännyköihin.

Oulu on – jostain syystä – siitä mukava poikkeus, että täällä pelaamiseen on osattu suhtautua neutraalimpiakin väyliä käyttäen, kuten LudoCraftin ja Fingersoftin menestys hienosti osoittaa. Siksi tuntuisi luontevalta, että juuri Oulussa tunnustettaisiin pelaaminen merkittävänä kulttuurimuotona ja perustettaisiin kaupunkiin pelimuseo.

Oulussa on jo Tietomaan osalta näyttöä, että modernin teknologian viihteellinen yhdistäminen tiedenäyttelyyn on hanskassa. Pelimuseon ei tarvitsisi olla rakenteeltaan juurikaan erilainen: pelikabinettien ja konsolien esillepano ja jakaminen eri näyttelyalueisiin riittää.

Näyttely itsessään on helppoa rakentaa eri aikakausien kautta: mekaanisia hirvityksiä ja flippereitä seuraavat luontevasti pelihallien arcadekabinetit ja kasibittisen Nintendon kaltaisten klassikoiden kautta päästään kotikonsoleiden ja PC-pelaamisen aikakauteen. Myös erikoisnäyttelyitä olisi mahdollista järjestää tasaisin väliajoin: valopyssyräiskinnät, japanilaiset mätkintäpelit, liikeohjauspelit... videopeleissä valinnanvara ei

lopu aivan heti.

PELIMUSEON KULTTUURILLISTA merkitystä on vaikea kiistää: varsin monella nykyaikuisella on kokemusta jonkinlaisesta pelaamisesta, olkoon kyse sitten äijäiltojen FIFA-matseista tai klassisen matopelin tääpläämisestä Nokian kännykällä. Ja jos jollain kulttuurimuodolla on niin voimakas vaikutus ihmisten arkeen kuin pelaamisella on, mielestäni sivistysvaltion kuuluu tarjota ihmisille mahdollisuus tutustua museossa tuohon kulttuurimuotoon ja sen historiaan.

Museo tarjoaisi oululaisille myös kokonaan uudenlaisen sosiaalisen tilan, jossa eri-ikäiset ihmiset voisivat pelata yhdessä. Videopeleilleä on jännittävä taipumus ylittää ihmisten kanssakäymistä normaalisti vaikeuttavat esteet. Kerran ollessani reppureissaamassa Laosissa vietin erittäin lämpimän ja hauskan hetken paikallisen perheen kanssa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta kaikki osasivat pelata Super Mariota.

Tähän päälle kun lätkäistään vielä turisminäkökulma ja kaupungin teknologiaimagon vaaliminen, eipä tässä tarvitse enempiä kelailla, hihat ylös ja hommiin vain. Olen mielelläni käytettävissä projektissa puuhamiehenä. Ja statuksestani huolimatta tämä ei ole vitsi.

”

Varsin monella nykyaikuisella on kokemusta jonkinlaisesta pelaamisesta.

Iikka Kivi on oululainen stand up-koomikko, joka tekee komiikkaa vain rahoittaakseen videopeliharrastuksensa.

Teatteri | Tarinat teatterilavalta katsomoon tulevat suoraan iholle.

Vierailuesitys: Palvelija

Vierailuesitys: Evoluutio

Tragikoominen monologi tarkastelee palvelijuutta – onko se vain ammatti vai ihmisessä syvemmällä oleva luonne? Monologissa näyttelee Martti Suosalo.

Scifi-näytelmä, dystopia kahtia jakautuneesta maailmasta. Tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, aikaan jossa ympäristökatastrofit ja maailmanlaajuiset konfliktit ovat hajottaneet useiden valtioiden sosiaalisen- ja teknisen infrastruktuurin. Aikaan,

Oulun kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 6. ja 7. huhtikuuta kello 19.

jossa hyväosaiset ovat rakentaneet suljettuja kaupunkeja, joiden hyvinvointiin ei ulkopuolelle jääneillä ole mahdollisuutta.

Näytelmän keskiössä on perhe, joka haluaa muuttaa ihmislajin ja koko planeetan evoluution suunnan.

Lopotti on venäläisperäinen murresana, joka tarkoittaa kylää, kaupunkia tai aluetta, toisinaan myös sivu- tai syrjäkylää. Tommi Kinnusen Lopotti (2016) taas on kotimaisen kirjavuoden suurtapaus, odotettu jatko ylistetylle esikoiselle Neljäntienristeykselle (2014).

Kuusamolaiskylästä nimensä lainannut Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksen tarinaa Löytövaaran suvusta. Lopotin lukeminen ei vaadi aiemman romaanin tuntemusta, sillä yhteisestä miljööstä ja tutuista henkilöistä huolimatta se toimii omana kokonaisuutena.

Romaanin päähenkilöitä ovat Löytövaaran Helena ja hänen veljenpoikansa Tuomas. Molemmat ovat kotikaupungissaan Kuusamossa yhteisöstä erottuvia poikkeuksia: Helena sokeutensa, Tuomas homoutensa vuoksi.

Sota-ajan lapsi Helena joutuu jättämään perheensä yhdeksänvuotiaana aloittaessaan opinnot helsinkiläisessä sokeainkoulussa.

Sisäoppilaitoksen keskeisin opetus on, ettei sokea saa koskaan erottautua käytöksellään tai vaatimuksillaan massasta. Helena omaksuu opetukset, ja oppii kävelemään viisikymmentäluvun Helsingissä itsenäisesti ja pää pystyssä, ilman sokeuden paljastavaa valkoista keppiä. Hän pärjää, vaikka elämä kurittaisi.

Perheensä kuopus Tuomas kipuilee kolme vuosikymmentä myöhemmin oman erilaisuutensa kanssa. Koillismaalainen pikkukaupunki ei ole otollinen maaperä eiheteroseksuaaliselle halulle.

Toiseuden tunne kuitenkin vain vahvistuu opiskelukaupunki Turun homobaareissa: edes omiensa joukossa hän ei osaa käyttäytyä odotusten mukaisesti.

Hän on vääränlainen. Liian pitkä. Kolho.

Kun hän avaa suunsa, ulos tulee pohjoista puhetta, jossa konsonantit tuplaantuvat ja sanoihin tarrautuu ylimääräisiä vokaaleita.

Juluman kylymä talavi.

Lopotin keskeisin teema onkin erilaisuudesta johtuva ulkopuolisuus, joka vuosien aikana helpottaa, muttei koskaan täysin katoa. Se on myös koskettava kertomus elämänmittaisesta kaipauksesta, menetyksestä ja siitä syntyvästä mädättävästä pettymyksestä.

Kolmeen osaan jaettu romaani rakentuu lyhyistä episodimaisista katsauksista päähenkilöiden elämänvaiheisiin. Lyhyet luvut on nimetty lainauksilla laululyriikasta: Tuuli toiveen kauas kantaa, Meidänpä vapautta vaarat on nää, Rakkautta hukkaan heitetään.

Kokonaisuutena Lopotti on suuri lukunautinto. Se on taitavasti rakennettu, kielellisesti upea ja teemoiltaan koskettava romaani.

Onkin ihme, ellei romaani komeile tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden joukossa.

Anni Hyypiö

Oulun kaupunginteatterilla perjantaina 22. huhtikuuta.

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

21

Keittiön valtaus | Palstalla tutustutaan ihmiseen tekemällä hänen kanssaan ruokaa. ”Nepalissa asuessani ostin yleensä luomua, koska ruoka oli muuten niin huonolaatuista, mutta Suomessa minun ei tarvitse miettiä ostamieni tuotteiden laatua”, Anusha Airi kertoo.

Ruokaa jaettavaksi Anusha Airin keittiössä palvotaan auringonjumalaa ja leivotaan suomalaisia jälkiruokia.

TEKSTI Roosa Veijola KUVA Anna Mansisto HUUMAAVAT TUOKSUT täyttävät keittiön, kun Anusha Airi kattaa nepalilaiseen tapaan usean ruokalajin illallisen opiskelija-asuntonsa pöydälle. Tarjolla on dal bhat tarkaria: höyrytetystä riisistä, linssikeitosta ja vihannescurrysta koostuvaa perinteistä nepalilaista arkiruokaa.

Jaettavaksi tarkoitettu dal bhat muodostaa yhteisöllisen nepalilaisen ruokakulttuurin ytimen. Yhteisten linssipatojen ääreen kokoonnutaan jakamaan ruoan lisäksi päivän kuulumiset.

Kolme vuotta sitten ympäristötekniikan maisteriopintojen perässä Suomeen muuttanut Airi laittaa usein ruokaa muiden Oulussa asuvien nepalilaisten opiskelijoiden kanssa. Maan ruokakulttuurin moninaisuus näkyy eri puolilta tulleiden opiskelijoiden ruokatavoissa. ”Nepalilainen ruoka vaihtelee paljon alueittain, joten opetamme usein toisillemme oman alueemme erityisherkkuja”, Airi kertoo.

Ruoasta riittää puheenaiheita myös keittiön ulkopuolella.

22 OULUN YLIOPPILASLEHTI

”Jaamme ystävieni kanssa usein kuvia päivän aterioista”, Airi kertoo.

Puhvelimomojen, puhvelinlihasta tehtyjen taikinanyyttien kuvien jakamisella saattaa toisinaan olla jopa vakavat seuraukset. ”Saatamme suuttua, jos joku jakaa kuvia tekemistään momoista Instagramissa, eikä kutsu muita syömään”, hän nauraa.

Ystäviensä lisäksi Airi kysyy usein äidiltään neuvoja ruoanlaitossa.

Ruoanlaittotaito on Nepalissa perinteisesti siirtynyt äidiltä tyttärelle, mutta monet kaupungistuneet nuoret miehetkin ovat vähitellen alkaneet löytää paikkaansa keittiössä. ”Nykyään nepalilaiset naiset käyvät töissä, joten miesten täytyy osallistua ruoanlaittoon ja kodinhoitoon.”

rimpien juhlien Tiharin ja Dashainin aikana syömme hyvin yhdessä.

Ruoka on keskeinen osa nepalilaista kulttuuria.”

Uskonnollisuus näkyy Airin ruoanlaitossa myös arjessa. ”Paastoan torstaisin ja sunnuntaisin auringonjumalan kunniaksi.

Syön kevyesti hedelmiä, enkä koske liharuokiin”, Airi kertoo ja huomauttaa, että monijumalaisen hindulaisuuden sisällä paastopäivät ja -käytännöt vaihtelevat suuresti.

Paaston avulla auringonjumalalta rukoillaan erityisesti henkistä vahvuutta ja hyvinvointia. ”Nepalilaiset ystäväni vähän ihmettelevät, miksi paastoan juuri auringonjumalalle, kun Suomessa on kuitenkin niin pimeää koko ajan.”

Paastoa auringonjumalan kunniaksi

Herkkuja ja lähiruokaa

Nepalin arkea värittävät lukuisat uskonnolliset juhlat, joissa ruoka on vahvasti läsnä. ”Erityisesti hindulaisuuden suuNRO 2 | 2016

Nepalilaisten arkiruokien lisäksi Airin keittiössä syntyvät nykyisin monet suomalaiset herkut, mutta hän myöntää, että mietoihin makuihin tottuminen vei aikaa.

”Voin pahoin maistaessani ensimmäistä kertaa poronkäristystä ja perunamuusia, koska liha maistui niin raa’alta ja mauttomalta.”

Intialaisesta ja tiibetiläisestä ruokaperinteestä vaikutteita saanut nepalilainen ruoka on naapurimaiden ruokia miedompaa, mutta makujen ja mausteiden runsaus korostuu silti suomalaisissa ruoissa käytetyn suolan ja pippurin rinnalla.

Suomalaisen kummiperheensä kautta Airi on löytänyt erityisesti suomalaiset jälkiruoat. ”Mustikkapiirakka on suosikkini.

Pidän jopa mämmistä.”

Suomalaisessa ruoassa Airia viehättävät erityisesti terveellisyys ja raaka-aineiden puhtaus. ”Nepalilainen ruoka on aika rasvaista ja hiilihydraattipitoista, joten olen muuttanut ruokatottumuksiani suomalaisempaan suuntaan. Syön usein salaattia ja vaalean leivänkin olen vaihtanut ruisleipään”, Airi hymyilee ja ottaa lisää öljyssä ja chilissä marinoitunutta kanaa. Yhdessä syödessä on silti lupa nauttia. •

Kuunneltavaa Nuoret Marttyyrit: Quién es?

Rasittavat milleniaalit ovat pilanneet maailman KOLUMNI | Taide ei anna vastauksia, vaan herättää kysymyksiä.

J

okainen, joka on kuunnellut kirjailija Bret Easton Ellisin podcasteja tietää, että hän inhoaa milleniaaleja melkein yhtä paljon kuin lähes kaikkia vuonna 2015 ilmestyneitä elokuvia.

Ellisin mielestä pari-kolmekymppiset ovat yliherkkiä, kaikkitietäviä loukkaantujia. He kuuluvat nössösukupolveen, jonka narsismia ovat ruokkineet individualistinen kulutuskulttuuri ja ylisuojelevat vanhemmat.

Suomessa sukupolvien välinen kuilu on noussut esiin suunniteltujen opintotukileikkausten yhteydessä. Nuorten ahdinkoon vastattiin ajan hengessä epäempaattiseen tyyliin. On vaikea olla vastaamatta tähän takaisin samalla mitalla murjaisemalla jotain valtaa pitävästä sukupolvesta, joka pitää kynsin ja hampain kiinni omista eduistaan. Yritän kuitenkin ohjata tätä rakentavampaan suuntaan. Silti on pakko myöntää: kalikka kalahti. Syytös täytyy purkaa osiin ja analysoida, koska Ruger Haueria lainatakseni: ”Ei kukaan haluu olla urpo”.

Ensinnäkin narsismi ei ole vain meidän sukupolvemme erityispiirre. Olemme kaikki itsekeskeisiä ja huolissamme siitä, pidetäänkö meistä. Kirjailijana Ellisin luulisi tietävän, että nämä ovat peri-inhimillisiä piirteitä, joita täydellisyyttä vaativa aikamme korostaa. Toinen asia, mitä aikamme korostaa, on juuri tällainen vastakkainasettelu meihin ja muihin.

Pitkään pahentunut taloustilanne on lietsonut pelkoa, joka saa etsimään kuumeisesti vastauksia vallitsevaan tilanteeseen. Media ja populismi vastaavat haluumme löytää monimutkaisiin kysymyksiin yksinkertaisia vastauksia. Mitä enemmän yritämme kaivaa totuutta selville, sitä enemmän kaivaudumme poteroihimme, sillä valikoimme tietoa, joka tukee jo aiempia käsityksiämme. Yhtäkkiä

oikeassa oleminen on tärkeämpää kuin kuuntelu.

Lopulta on vaikea edes myöntää itsellemme sitä mahdollisuutta, että saatamme olla väärässä.

Suomi on pitkään ollut yhtenäisten tarinoiden maa, ja globalisaation myötä nämä tarinat ovat alkaneet hajota. Meillä ei olekaan yhtä vaan monia jopa keskenään ristiriitaisia versioita totuudesta.

Sellainen ahdistaa. Se on suorastaan sietämätöntä. Yksi sukupolvemme keino ratkaista monien totuuksien ristiriita, on asettua kaiken ulkopuolelle.

Jos ei ota mitään vakavasti, ei voi myöskään tulla satutetuksi. Tällainen suojakeino on ironia. Minua naurattaa ja itkettää yhtä aikaa se, miten Ruger Hauer pukee sukupolvistereotypiamme sanoiksi: ”Oi kuinka turhia toiveita meil on / haluun vaan olla vapaa ja saada siitä rahaa - - mikä vitun mikä vitun yhteisvastuu / se on ihan buu”.

Eräänä päivänä potiessani tätä postmodernia maailmantuskaa puuskahdin, että ”En selviäisi ilman taidetta!” En oikein itsekään tiennyt tuolloin, mitä tarkoitin tällä mahtipontisella julistuksella, mutta nyt se alkaa valjeta. Kokemus, jonka saan esimerkiksi Ruger Hauerin kuuntelusta, ei vaadi mitään puolustusta. On elinehto, että on jotain väittelyn ja sanojen ulkopuolella. Taide on rauhallinen harmaa alue, joka tiivistää jonkin tunnistettavan sekasortoisen kokemuksen elämästä. Se lohduttaa: kaikki muutkin ovat aivan yhtä pihalla.

Vaikka taide olisi vaikeaa ja herättäisi jopa raivoa, se ei koskaan anna yksiselitteistä vastausta (jos se antaa, se ei ole taidetta). Se esittää korkeintaan kysymyksen. Ja rauhoitun, koska oikeaa vastausta ei ole olemassa.

Oulu-trion meininki tuo yhä mieleen alkuaikojen Kauko Röyhkän niin musiikin kuin lyyristen yhtymäkohtien puolesta. Se ei haittaa ollenkaan, kun soitto rullaa eikä kivijalan päälle ole liimattu liikaa kerroksia. Peruselementit ovat kohdillaan: piinkova rytmiryhmä ja persoonallinen laulaja-kita-risti, joka osaa kompata tarpeeksi kuivasti ja lead-osastokin lähtee. Jousisoittimet parissa kappaleessa ovat maukas lisähöyste. Tärkeää on tietysti sekin, että biisit toimivat.

Hovimuusikko Ilkka: Tää on tätä päivää!

On tämän päivän kontekstissa vaikea ymmärtää, miksi Arttu Viskarin Radio Suomipopille tyrkyttämän kaverinsa mukanokkelat vitsiversiot jo sinänsä kulahtaneista suomihiteistä on pitänyt vääntää ihan CD-muotoon. Yksi tähti siitä, ettei tätä kuraa tarvinnut kahlata läpi kuin kerran. Onneksi albumin nimi sisältää sellaisenkin piilomerkityksen, että näitä kertakäyttöralleja tuskin vuosikausia jauhetaan. Toivottavasti kakkoslevyä ei koskaan tule.

Riutta: Sinun täytyy elää vielä kerran

Eleonoora Riihinen on maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija.

Keikat | ”Musiikki on voimaa”, laulaa Reino Nordin.

Elias Gould

Yona

Elias Gould on piristävä valopilkku suomalaisella musiikkikentällä. Ensimmäisen EP:nsä helmikuussa julkaissut Gould nähdään Oulussa ensimmäistä kertaa. Tämä keikka kannattaa nähdä!

Räppilevyn seuraavaksi julkaiseva Yona kulkee rohkeasti eri genrestä toiseen.

Hänen musiikkinsa kuitenkin aina tunnistaa. Ensimaistiainen Yonan räpistä on Nättii, eipä- single.

Ravintola 45 Specialissa perjantaina 8. huhtikuuta.

Ravintola 45 Specialissa perjantaina 29. huhtikuuta.

Pop-vivahteisen progerockin ehdotonta huippua Suomessa edustaa oulaistelais-oululainen Riutta, jonka toinen pitkäsoitto osoittaa yhtyeen puristuneen timantiksi. Sen vangitseva, yön sfääreissä operoiva flow avautuu nimenomaan kokonaisuutena. Nelikko tietää, mitä haluaa tehdä, ja osaa ottaa siitä sävyt irti. Välillä Riutta syleilee maailmoja vaipuen taas ajoittain näennäisen intiimiin tunnelmaan, vaikka pinnan alla kytee. Ja taas lauetaan rumankauniisiin räjähdyksiin.

Marko Pyhähuhta

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

23

JOTTA TIEDÄT ENEMMÄN.

Koettavaa

Älä ulkoista empatiaa hipeille Laulu koti-ikävästä Oulun kaupunginteatterissa 21. toukokuuta saakka KOLUMNI | Empatiaa voi harjoitella ja kehittää.

M

inulla on terveet ja toimivat jalat.

Sen vuoksi huomioni kiinnittyy harvoin – jos koskaan – portaisiin, kynnyksiin tai toimimattomiin hisseihin. Ne ovat asioita, joita minun ei tarvitse huomioida arjessani. Tai oikeastaan: ne ovat asioita, joita minun ei tarvitse huomioida arjessani liikkuessani yksin.

Portaiden, kynnysten ja toimimattomien hissien merkitys saavuttaa tietoisuuteni liikkuessani yhdessä liikuntarajoitteisten ystävieni kanssa. Tuolloin havahdun tosiasiaan, että olen etuoikeutettu suhteessa liikuntarajoitteisiin ystäviini mitä rakennetun ympäristön esteellisyyteen tulee.

En liene ainoa, joka ei usein tule ajatelleeksi omia etuoikeuksiaan. Monille meistä ne ovat itsestäänselvyyksiä, joita emme osaa kyseenalaistaa ennen kuin menetämme ne tai olemme tekemisissä ihmisten kanssa, joilla niitä ei ole koskaan ollutkaan. Kenenkään ei tarvitse hävetä, jos on syntymän kautta saanut sellaisia ominaisuuksia tai lähtöasetelmia – joita voi perustellusti etuoikeuksiksi kutsua – jotka helpottavat tai sujuvoittavat elämää. Sellaisia ovat esimerkiksi ihonväri, terveys, sukupuoli tai oman lapsuusajan perheen sosioekonominen asema.

Sen sijaan niiden merkitystä kannattaa tietoisesti pohtia, eikä niitä ole syytä pitää omina ansioinaan – eikä ainakaan kannata, jos välittää siitä, pitävätkö muut sinua ylimielisenä, ajattelemattomana ja piittaamattomana. Henkilökohtaisesti en tiedä mitään niin ärsyttävää ja luotaantyöntävää kuin valkoihoisen kantasuomalaisen kertomassa, että Suomessa ei ole rasismia, koska hän

ei ole sellaiseen koskaan törmännyt.

ILAHDUTTAVA TIETO ON, että kyky asettautua toisen ihmisen asemaan on taito, jota voi harjoitella ja kehittää. Esimerkiksi kirjat, elokuvat ja näytelmät tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia parantaa omaa empatiakykyään. Niissä kerrottujen tarinoiden avulla voimme kokea ja tuntea asioita, joita emme muuten kohtaisi. Ne avaavat ovia toisten ihmisten todellisuuteen: lukemieni kirjojen ja näkemieni elokuvien ja näytelmien avulla olen saanut vihjeen siitä, millaista transsukupuolisen, raskaana olevan vanhoillislestadiolaisen äidin tai kehitysvammaisen elämä voi olla.

Kyky asettautua muiden asemaan on myös merkittävä työelämätaito, minkä vuoksi sen tiedostettu kehittäminen kannattaa. Esimerkit puhuvat puolestaan: empaattinen insinööri pystyy suunnittelemaan tuotteen, joka vastaa parhaiten asiakkaan tarpeisiin; empaattinen johtaja kykenee ottamaan alaistensa tarpeet ja huolet huomioon ja empaattinen kirjoittaja osaa kirjoittaa asenteita ja mielipiteitä muuttavan tekstin, koska hän on huomioinut lukijansa. Empatian avulla voimme myös välttää ristiriitoja ja ratkaista olemassa olevia erimielisyyksiä.

Kyseessä on siis taito, jonka harjoittamista ei kannata ulkoistaa vain hipeille.

Janne Hakkarainen on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntija, jonka mielestä ihmisten monimuotoisuus on voimavara.

Näyttelyt | Kaikki meistä ovat omalla tavallaan luovia.

Hanna Kanto Beam of Light

Harri Pälviranta ASE.doc

Ruotsissa Haaparannalla asuvan ja työskentelevän Kannon arkitodellisuudesta ja henkilökohtaisista kokemuksista poimitut aiheet värittyvät ripauksella fantasiaa.

Näyttelyn teosten aiheena ovat aseiden rooli yhteiskunnassa, aseisiin liittyvä uutisointi ja keskustelut, koulusurmat sekä niihin liittyen käsiaseet ja ampuminen.

Pälviranta lähestyy näitä sangen vaikeita ja monisyisiä aiheita useammasta

Oulun taidemuseossa 9. huhtikuuta alkaen.

näkökulmasta: muotokuvan, kameratta tehdyn valokuvan sekä elokuvan kautta. Hänen kuvallinen katseensa on samaan aikaan sekä tutkimuksellinen, teoreettinen että taiteellisia vapauksia ja päätelmiä korostava.

Pohjoisessa valokuvakeskuksessa 17. huhtikuuta saakka.

Itku tuli ja pitkin näytelmää nauratti. Oululaiselokuvaohjaaja Mika Ronkaisen esikoisohjaus teatterissa on erittäin onnistunut.

Vaikka oli jo nähnyt vuonna 2013 ilmestyneen Laulu koti-ikävästä –dokumenttielokuvan, teatteriversio iski tunteisiin.

Näytelmä kuten dokumenttikin kertoo Ruotsissa Göteborgissa lapsuutensa viettäneen Kai Latvalehdon ulkopuolisuuden ja juurettomuuden tunteesta. Hän on koko elämänsä kamppaillut identiteettinsä kanssa.

Latvalehto ei ole kokenut olevansa kunnon suomalainen ruotsinsuomalaisuutensa vuoksi. Dokumentti kertoi Latvalehdon ja hänen isänsä Tauno Latvalehdon vierailusta Göteborgiin.

Elokuvaan verrattuna näytelmässä on uusi taso, sillä lavalla nähdään Janne Raudaskosken esittämä ohjaaja Mika Ronkainen. Teos siis esittää, miten dokumentti syntyi. Kaikki on sanottu ja tapahtunut oikeasti. Tästä johtuen näytelmä on elokuvaa lähes puolet pidempi ja ensimmäinen puoliaika tuntuukin paikoin hieman puuduttavalta. Loppu menee itkiessä, sillä toisella puoliajalla tarina syvenee ja Latvalehdot avautuvat kunnolla.

Ronkaisen näytelmä ottaa vahvasti kantaa rasismiin Suomessa ja peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta. Hienoa, että joku tekee näin, koska tarvitsemme tällä hetkellä rakkautta ja lämpöä toisiamme kohtaan enemmän kuin pitkään aikaan.

Minna Koivunen

Oulun Musiikkijuhlat 11.–24. maaliskuuta Festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto voi olla tyytyväinen. Oulun musiikkijuhlien tämän vuoden ohjelmisto oli pullollaan mielenkiintoisia ja raikkaita esityksiä.

Jazz kiinnostaa –brunssi festivaalien avaussunnuntaina tarjosi vivahteikkaan elämyksen, kun samannimisen Radio Helsingin ohjelman toinen dj Matti Nives soitti jazzia ja teki suoran lähetyksen Oulusta.

Sirkuksen tiedotuskeskuksen myöntämän Sirkuksen Lumo -palkinnon juuri maaliskuussa saanut oululaislähtöinen ilma-akrobaatti Ilona Jäntti ihastutti kahden esityksen verran. Flow-sirkuksen tuottamat Handspun ja Pix Graeca yhdessä viulisti Mirka Malmin ja sellisti Klaus Mäkelän kanssa sykähdyttivät.

Jäntin taiturimainen ja monipuolinen liikekieli yhdistettynä elävään jousimusiikkiin oli täydellistä katsottavaa.

Minna Koivunen

NRO 2 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

25

Alumnilta oppia | Palstalla Oulun yliopiston alumnit kertovat työelämästä.

Riikka Harjulan mukaan sosiaalisessa mediassa saa pitää hauskaa ja käyttää luovuutta. ”Myös yliopisto-opinnoissa pitäisi kannustaa luovuuteen enemmän.

Täytyy olla rohkeutta kokeilla uutta.”

26 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 2 | 2016

Arkeologi löysi itsestään viestijän Instagram ja Facebook eivät perinteisesti kuulu arkeologin työkalupakkiin, mutta sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula yhdistää työssään sujuvasti museoalan ja viestinnän viimeisimmät trendit.

TEKSTI Heidi Hahtola KUVA Inkeri Jäntti OULUN MUSEO- JA TIEDEKESKUS LUUPIN sosiaalisessa mediassa seikkailee punatukkainen piirroshahmo Lulu, joka kertoo ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista. Lulun takaa löytyy niin ikään punatukkainen sosiaalisen median asiantuntija Riikka Harjula.

Harjula vastaa Tiedekeskus Tietomaan, Oulun taidemuseon, Kierikkikeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan museon ja Turkansaaren ulkomuseon yhteisten sosiaalisen median kanavien sisällön tuotannosta ja suunnittelusta. Työpäivät ovat varsin vaihtelevia, sillä hän saattaa vierailla kahdessa tai kolmessakin kohteessa päivän aikana. Sosiaalinen media on vietävä sinne missä tapahtuu. ”Museoilla on edelleen korkeakulttuurin leima, mutta somen avulla voi madaltaa ihmisten kynnystä tutustua eri kohteisiin. Museot taipuvat someen oikein mainiosti, enkä keksi mikä ala ei taipuisi”, Harjula pohtii.

Viestinnän tehtävät eivät olleet Harjulan suunnitelmissa vielä lukioikäisenä, sillä hänestä piti tulla tutkija. Historiasta kiinnostunut ylioppilas valitsi pääaineekseen yleisen arkeologian Oulun yliopistossa, koska ”siinä pääsi ulos tekemään”.

Harjoittelujaksot arkeologisilla kaivauksilla veivät kirjaimellisesti esihistorian äärelle.

Valmistumisen jälkeen hän päätyi kuitenkin jatko-opintojen sijaan Tiedeviestinnän maisteriohjelma Tiemaan. ”Alle parikymppisenä urasuunnittelu oli vaikeaa, ja vasta arkeologian opintojen aikana opin tuntemaan itseni paremmin. Tiema puolestaan oli hyvin käytännönläheinen ja sen ansiosta olen ennen kaikkea viestijä. Koulutus muutti identiteettini”, Harjula kertoo.

Työpaikkana some Yliopisto-opintojen jälkeen Harjula on työskennellyt viestinnän suunnitteluprojekteissa Oulun ammattikorkeakoulussa ja Oulun kaupungilla. Tälläkin hetkellä hän vastaa Luupin verkkosivu-uudistuksesta sosiaalisen median suunnittelun ohella.

Nykyistä työtään Harjula kuvaa lottovoitoksi, sillä hän voi hyödyntää sekä viestinnän osaamistaan että museoympäristön tuntemustaan.

Sosiaalinen media vaatii kuitenkin jatkuvaa kouluttautumista ja Harjula pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi lukemalla blogeja. Työssään hän myös valokuvaa ja tekee videoita.

Työn monipuolisuudesta huolimatta hän pitää

itseään ennen kaikkea sisällöntuottajana ja tarinoiden kertojana. ”On paljon koulutuksia, joissa kerrotaan, miten käyttää jotain sosiaalisen median sovellusta.

Minusta tärkeämpää on ymmärtää somen merkitys brändin rakentamisessa. On eri asia käyttää sosiaalisen median kanavia yksityishenkilönä kuin yrityksenä”, Harjula avaa somen roolia viestinnässä.

Omaakin some-profiilia kannattaa miettiä, etenkin jos aikoo viestintäalalle töihin. ”Myönteinen jälki somessa antaa myös työnantajalle aktiivisen kuvan ja mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen esimerkiksi lisäämällä ansioluetteloon linkin omaan profiiliin”, Harjula vinkkaa.

Yliopisto kaipaa luovuutta Työelämässä Harjula on löytänyt oman tapansa katsoa viestintää. Hän rakastaa isojen kokonaisuuksien ja strategioiden hahmottelua, mutta välillä somessa saa hullutellakin. Uusia ideoita kehitellään koko työyhteisön voimin. Rohkeus ja mahdollisuus osallistua vetoavat myös yleisöön.

Harjulan mielestä yliopistossakin pitäisi kannustaa luovuuteen enemmän. ”Resurssit ovat joka paikassa tiukalla, mutta aina voi jättää jotain muuta tekemättä. Luovuudesta ei saa tinkiä.”

Omalla urapolullaan Harjula näkee olleen hyötyä etenkin siitä, että hän on uskaltanut tarttua tilaisuuksiin. Esimerkiksi hänen ensimmäinen julkaistu lehtijuttunsa oli kahden aukeaman artikkeli sotakoirien historiasta. ”Olisi sitä ehkä vähän lyhyemmälläkin jutulla voinut aloittaa”, hän nauraa.

Kaiken kaikkiaan Harjula on tyytyväinen opintojensa tarjoamaan osaamiseen. Humanistisessa koulutuksessa hän arvostaa etenkin yleissivistystä, jonka ansiosta hän muun muassa osaa puhua pohjoissaamea ja tuntee intiaanien skalpeeraustavat.

Lisääkin Harjula voisi vielä opiskella. Hänen haaveenaan ovat valokuvauksen tai graafisen alan opinnot. Ja on ovi tutkijanurallekin auki, siitä pitää huolen tällä hetkellä tauolla oleva väitöskirjaprojekti eläinkulttuurista yhteiskunnallisen murroksen kuvastajana. ”Suomessa vakityö on ihanne, mutta minusta ei saa liikaa urautua tiettyyn asiaan. Työ on jatkuvasti muuttuvaa, ja niin on myös oma identiteetti”, hän summaa. • NRO 2 | 2016

RIIKKA HARJULA » Valmistunut vuonna 2006 filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen arkeologia. Opiskeli sivuaineinaan museologiaa, taidehistoriaa, klassista arkeologiaa sekä saamea ja pohjoisia kulttuureja.

Vuonna 2009 valmistui Tiedeviestinnän maisteriohjelmasta.

» Yliopisto-opinnoissa parasta olivat luennot, joilla sai paitsi tietoa, myös inspiroitui ja oppi itsestään.

» Haastavinta opiskelussa olivat pitkät englanniksi kirjoitetut teokset.

» Ensimmäinen oman alan työ työ oli freelancetoimittaja ja -valokuvaaja.

Freelancerina työskentely lähti helposti käyntiin, mutta ei tuntunut omalta jutulta.

» Yleisen arkeologian pro gradu -tutkielma käsitteli saamelaisia noitahautoja.

Tieman pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Kierikkikeskuksen lehdistökuvaa.

Ollut Kierikkikeskuksessa myös harjoittelussa opiskeluaikoinaan.

» Töissä Oulun museoja tiedekeskus Luupissa sosiaalisen median asiantuntijana.

» Unelmoi, että saisi remontin valmiiksi ja voisi olla omavarainen oman kasvimaan avulla.

OULUN YLIOPPILASLEHTI

27