Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri 5/2014

Page 29

5/2014 | 29

NÄYTÄT HYVÄLTÄ TÄNÄÄN • teksti ja kuva Saga Skiftesvik

LEVYT

VERHOT Verhot

ROCK SM TEKI paluun vuonna 2012, jolloin voittajaksi kruunattiin helsinkiläistulokas Verhot. Oululaislähtöinen Mikko Pietilä etunenässään samainen kokoonpano on nyt julkaissut esikoisalbuminsa, joka saattaa edellyttää jossain määrin hurahtaneisuutta 80-luvun äänimaailmaan, mutta tarjoilee palkkioksi hienoja soundeja ja tunnelmaa. Ennen kaikkea esikuvagenren tyylitaju ja siihen vihkiytyneisyys ovatkin Verhojen tuotannolliset valtit. Cure-mielleyhtymät eivät ole koskaan paha asia, ja niitä Verhot tarjoaa yllin kyllin. Ajoittainen kahden bassokita-

ran yhteissoitto ja -kuviot ovat esimerkki elementeistä, jotka vievät ajatukset kultaiselle vuosikymmenelle. Aiemmin Southfork Sound Machine -yhtyeen riveissä bilelavoilla kasarimusaa tahkonneen Pietilän tenoriääni sopii myös tämän tyyliseen musiikkiin täydellisesti. Lisäpisteitä tulee erittäin hyvin toimivista stemmalauluista ja muhevuutta tuovista kööreistä. Sanoituksissa on postpunkahtavasti tarpeeksi angstia ja urbaania tuskaa, muttei pelkkää kärvistelyä tai tarkoituksellisen korkealentoista lyriikkaa. Hyvää tekevät pari valoisampaa pilkahdusta tyyliin Sinusta on tullut outo ja monelle ehkä radiostakin tuttu Rokkipoliisin sisko, joista jälkimmäinen edustaa albumin kepeintä laitaa. Mukana on myös yksi lainabiisi: 80-luvulla vaikuttaneen oululaisen Tiistain tekemä Ansassa taipuukin komeasti Verhojen pirtaan. Livenä ryhmän keikka-aktiivisuus levyn äänitysten jälkeen tuntui välittyvän yhä parantuneena kemiana, joten myös kakkoslevyltä sopii odottaa paljon. Marko Pyhähuhta

Sanoituksissa on postpunkahtavasti tarpeeksi angstia ja urbaania tuskaa, muttei pelkkää kärvistelyä tai tarkoituksellisen korkealentoista lyriikkaa.

HEAVY TIGER Saigon Kiss

SUOMESSAKIN

KEIKKAILLUT ,

myös Oulussa Imperial State Electriciä lämmitellyt ruotsalainen Heavy Tiger on sekin julkaissut esikoisensa. Trio edustaa nuorta naisrockenergiaa, jota länsinaapurista viime vuosikymmenellä toi muun muassa Sahara Hotnights, vaikka HT painaakin aavistuksen suoraviivaisemmin ja raaemmin 70-luvun hengessä. Vertailukohdiksi sieltä sopivat esimerkiksi Joan Jett ja The Runaways. Ennen levyn julkaisua odotukset sen suhteen olivat kooulunylioppilaslehti

vat, sillä livenäkin on todettu, että soittotaidosta homma ei HT:n kohdalla jää kiinni. Siksi Saigon Kiss on aikamoinen pettymys vain 28-minuuttisen paketin kokonaiskuvan jäädessä pliisuksi ja tasapaksuksi. Levy ei missään vaiheessa oikein lähde rokkaamaan, ja varsinaiset kohokohdat jäävät uupumaan, vaikka hyviäkin hetkiä löytyy. Osasyy munattomuuteen on liian turvallisessa tuotannossa, jolla parhaat rokkisärmät on hiottu harvinaisen tehokkaasti pois. Lisäksi mukana on ehkä ripaus tarpeetonta väkinäisyyttä, joka kuuluu esimerkiksi Maja Linn Samuelssonin laulusta. Ikävä kyllä myös laulajan kitarasoolot loistavat paria pikku väläystä lukuun ottamatta poissaolollaan koko levyn (kitara)miksauksen ollessa melko mitäänsanomaton. Harmi sinänsä, koska elävänä Samuelsson kuritti instrumenttiaan kivasti ja koko bändi teki levyä jykevämmän vaikutuksen. Marko Pyhähuhta

Heli Järvenpää kokeilee mielellään erilaisia tyylejä mutta tuntee olonsa kotoisimmaksi hameissa ja mekoissa.

Löytöjä lastenvaateosastoilta Laskentatoimen opiskelija Heli Järvenpää, 30, on 155 senttimetriä pitkä, ja hänen kengännumeronsa on 35. Pienestä koosta on vaateja kenkäostoksilla sekä iloa että haittaa. Miten valitsit tänään vaatteesi?

Tykkään hameista ja mekoista ja varsinkin näin keväällä pukeudun niihin usein. Käytän paljon mustaa, mutta yritän aina piristää asujani jollain väriläiskällä. Kun vien koiran ulos, pukeudun sporttisesti. Palasit tänä syksynä opintojen pariin työskenneltyäsi vuosia pankissa. Miten arkipukeutumisesi muuttui tuolloin?

Yliopistolla voi käyttää rennompia vaatteita kuin pankkimaailmassa. En tosin käyttänyt pankissakaan jakkupukua, joten samat vaatteet ovat edelleen jonkin verran käytössä. Miten tyylisi on kehittynyt teinivuosista tähän päivään?

Nykyään uskallan kokeilla

enemmän eri tyylejä ja myös valtavirrasta poikkeavia asukokonaisuuksia kuin nuorempana.

Kenen tyyliä ihailet?

Mihin asioihin olet tyytyväinen ulkonäössäsi?

Liian usein määrä. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota laatuun.

Minusta on mukavaa olla pienikokoinen. Olen 155 senttiä pitkä. Teen usein edullisia vaatelöytöjä lastenosastoilta. Käytätkö usein korkokenkiä?

Käytän lähes aina korollisia kenkiä. Kengännumeroni on 35, mikä tuo elämään haasteita. Oulusta on vaikea löytää tarpeeksi pieniä kenkiä. Tänäänkin minulla on jalassani kokoa liian suuret kengät. Mikä on vaatekaappisi suurin aarre?

Wondersin nahkasaappaat ovat aarteeni. Tykkään kovasti kyseisestä merkistä.

Julkkiksista pidän Jennifer Anistonin tyylistä. Laatu vai määrä?

Mitä äitisi on opettanut sinulle tyylistä ja pukeutumisesta?

Äitini on neuvonut ostamaan laadukkaita vaatteita. En tosin syynää pesuohjeita tai vaatteen materiaaleja yhtä tarkasti kuin äitini. Sinulla on upea lyhyt tukka. Voisitko kuvitella itsellesi pitkiä hiuksia?

Tykkään itsekin helppohoitoisesta tukastani. Minulla oli aikoinaan pitkä tukka monta vuotta. Leikkasin ensin polkan ja siitä sitten tämän nykyisen lyhyemmän mallin. ■


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.