”
Avun ansaitsevuudessa ollaan kiinnostuneita siitä, keitä kansalaisten mielestä tulisi auttaa ja miksi. Johanna Kallio
valtaosan elämä on jokseenkin samankaltaista kuin muilla suomalaisilla. Molempien väestöryhmien elintaso, elämänlaatu ja -tapa muistuttavat Saaren mukaan toisiaan. Silti paremmasta haaveilua ei pidetty opiskelijoille soveliaana. Solidaarisuusvajeen lisäksi ilmiötä voidaan selittää toisella Saaren käyttämällä termillä, empatiakuilulla. Hyväosaista valtaväestöä ei kiinnosta huonompiosaisten kohtalo. Opiskelijoita kohtaan ei siis tunneta myötätuntoa. Huono-osaisten olemassaoloa ei haluta tiedostaa eikä heidän haluta näkyvän. Näistä aineksista syntyy empatiakuilu, joka erottaa vauraammat väestöryhmät köyhemmistä ja huonommassa asemassa olevista. Tässä tapauksessa kuilu on revennyt keskiluokan ja opiskelijoiden välille.
Avun ansaitsevuus vaikuttaa asenteisiin Isoa pahaa keskiluokkaa ei kuitenkaan vielä tarvitse viedä tuomiolle. Turun yliopiston apulaisprofessori Johanna Kallion mukaan kyselytutkimukset kertovat erilaista viestiä keskiluokkaisten asenteista huono-osaisia kohtaan. Kallio on tutkinut erityisesti viimesijaisen toimeentulotuen asiakkaita ja toteaakin, että huono-osaisten ihmisten syyllistäminen sekä ajatukset heidän käytöksensä vilpillisyydestä ovat 2010-luvulle siirryttäessä vähentyneet. “Enemmistö kansalaisista uskoo, että toimeentulotuen asiakkaat todella tarvitsevat saamansa avun”, Kallio kertoo. Kysymys opiskelijoiden sorsimisesta kuitenkin leijailee edelleen vastaamattomana. Tutkimuksien mukaan keskiluokkaisten asenteet huono-osaisia kohtaan eivät ole koventuneet. Siitä huolimatta juuri opiskelijoiden vaatimuksia paremmasta vastustettiin pontevasti. Mikä selittää ristiriitaisuutta?
Johanna Kallio nostaa esiin ansaitsevuuden viisi kriteeriä. “Avun ansaitsevuudessa ollaan kiinnostuneita siitä, keitä kansalaisten mielestä tulisi auttaa ja miksi. Puhutaan moraalisesti latautuneista mielipiteistä koskien avunsaajia tai apua potentiaalisesti tarvitsevia”, Kallio avaa logiikkaa ansaitsevuuden teorian taustalla. Varsinaiset kriteerit ovat avunsaajan kontrolli, asenne, vastavuoroisuus, identiteetti sekä tarve. Kontrollilla kuvataan avunsaajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseensa, asenteella puolestaan tämän suhtautumista saamaansa apuun. Kiitollisia ihmisiä autetaan mieluummin. Tarve on hyvin itseäänselittävä kriteeri. Mitä suuremmassa avun tarpeessa yksilön koetaan olevan, sitä enemmän myös hänen ajatellaan ansaitsevan apua. “Esimerkiksi vanhuksiin ja köyhien perheiden lapsiin suhtaudutaan myönteisemmin ja heitä ollaan valmiimpia auttamaan kuin maahanmuuttajia tai työttömiä”, Kallio tiivistää. Opiskelijoiden tilanteen kannalta erityisen kiinnostavia kriteerejä ovat kaksi viimeisintä eli vastavuoroisuus sekä identiteetti. Vastavuoroisuudessa auttaja peilaa autettavaa suhteessa itseensä. Apua annetaan todennäköisemmin, jos auttaja kokee, että hän voisi tarpeen tullen vastavuoroisesti saada apua takaisin. Identiteetti-kriteerissä puolestaan on kyse yhdistävistä asioista ihmisten välillä. Niitä ihmisiä autetaan mieluusti, joiden kanssa yhteistä on paljon. Keskiluokan ja opiskelijoiden välinen suhde mutkistuu, kun pureudutaan aiheeseen vielä hieman pintaa syvemmälle. Solidaarisuusvaje ja empatiakuilu selittivät vielä helposti keskiluokan ynseää suhtautumista huonommassa asemassa oleviin. Köyhien asiat eivät kiinnosta eikä heidän elämänsä rahoittaminen sitäkään vähää. Kaikkien ansaitsevuuskriteerienkään perusteella opiskelijat eivät varmasti pääse vielä autettavien kärkeen, mutta silti voimakas kielteinen suhtautuminen keskiluokan parissa hämmentää. Keskiluokkaiset ja alemman tulotason väestöryhmät, NRO 4 | 2019
OULUN YLIOPPILASLEHTI
1111