Oulun ylioppilaslehti 2/2021

Page 1

2/2021 | 22.4.2021 | 61. vuosikerta

1


Tässä lehdessä

3 Päätoimittajalta Valmistuminen häämöttää ja aiheuttaa päänvaivaa.

4 Kampuksilla tapahtuu Lähiopetukseen paluu puhuttaa.

6 Sateenkaariväki saa oman järjestön Juuli Koskinen perustaa Ooka ry:n.

8 Huijari piileskelee aivoissamme Huijarisyndrooma vaivaa korkeakoulutettuja.

21 Kolumnisti Aino Pöykkö kertoo, kuinka opiskelijat unohdettiin.

23 Kulttuuria kampukselta Saaga tanssii, soittaa ja laulaa.

24 Oravanpyörä pyörii Tuottavuus polttaa meidät loppuun.

28 In English – Contact-learning, SEN and VR The future of education from many different angles.

14 Keskustakampus kuumottaa

31 Pelisormia syyhyttää

Kysyimme, mitä haluatte kampukselle.

Matti Luonua kertoo pelialan raadollisuudesta.

2


Lopun edessä

2/2021

PÄÄTOIMITTAJA | Iida Putkonen iida.putkonen@oyy.fi

22.4.2021

L

61. vuosikerta

Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1961 perustettu lehti ilmestyy painettuna vuonna 2021 neljä kertaa. Matka jatkuu verkossa osoitteessa www.oulunylioppilaslehti.fi

Löydät meidät myös mobiilisovellus Tuudosta! PÄÄTOIMITTAJA Iida Putkonen paatoimittaja@oyy.fi 040 526 7821 TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Roosa Sarajärvi, Tuuli Heikura, Aino Pöykkö, Maiju Putkonen, Siru Tirronen, Anna HeumannKaya, Anca Maria Catana, Minne Mäki, Taija Kuntonen, Joel Karppanen ja Julia Asikainen KANNEN KUVA Maiju Putkonen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilan katu 1 2T-ovi, 1 krs. 90570 Oulu

toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta PAINO Kaleva 365, Oulu MAINOSMYYNTI Toni Mäkinen Yritysyhteistyökoordinaattori OYY 040 8610 868 business@oyy.fi PAINOS 3000 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238

3

oppu häämöttää. Kevät on nostanut auringon päiväunia häiritsevälle korkeudelle ja hurjimmat jäätelökioskit ovat jo avanneet ovensa. Vappu on vain nurkan takana, riippuen kenen ajanlaskua noudattaa. LUPASIN ITSELLENI VIIME VUONNA, ETTÄ EN KIRJOITA KORONASTA ellei minun ole pakko. Olen siis kuuliaasti kirjoittanut kaikesta muusta, samalla hyvin tietoisena siitä, että jokaista maailman kolkkaa värittää yhä pandemia. Myös minun maailmaani. Lähtökohtaisesti minulla ei ole korona-aiheeseen lisättävää: en osaa spekuloida tartuntakäyriä tai ennustaa tulevaisuuden maailman menoa. Mutta menneisyydestä voin kertoa. Aloitin syksyllä 2019 maisteriopintoni ohjelmassa, johon hain sen käytännönläheisyyden takia. Kävin syksyn kursseilla, joilla loistin: sain tehdä sitä, mitä rakastan. Keväällä korona iski. Tuli tiedotustilaisuus, sulku ja liuta uudissanoja kuten koronalinko ja omaehtoinen karanteeni. Käytännön sijaan tuli etäopetus ja pettymys. Kaikki tuntevat jo tarinan, joten hypätään takaisin tähän päivään. On huhtikuu 2021. Valmistun maisteriksi samaisesta koulutusohjelmasta. On yhä Pandemia. Ajelehdin muiden lailla pyörremyrskyn silmässä, mutta olen jo tottunut tahtiin. Ja kas, maisterinkin paperit sain samalla pyörityksellä! Yliopisto on varmasti suoritukseeni oikein tyytyväinen. Paperilla kaikki on varsin hienoa ja juhlavaa. Olen perheeni ensimmäinen maisteri, valmis tasan viidessä opintovuodessa ja koronasta huolimatta ulkona työelämässä. Kaikki tämä tuntuu kuitenkin lähinnä irvokkaalta. HAEN TUTKINTOTODISTUKSENI VUORONUMEROLLA POSTISTA. En tiedä syönkö kakkua, koska pelkään että tapan perheeni ei-maisterit, jos kutsun heidät käymään. En pääse publiikkiin eikä kukaan laula minulle gaudeamus igituria. En pääse palaamaan lähiopetukseen enää koskaan, vaan valmistun ammattitaidolla, jonka olen raapinut kokoon Zoomissa esiteltyjen diojen osista oikeiden kurssisisältöjen sijaan. Ja jos kaikesta huolimatta jään historiaan, jään historiaan tavalla, jota en halua. En jää tilastoihin opiskelijana, joka haki käytännönläheiseen koulutukseen ja päätyi tiskaamaan etäluennolla ja tyytymättömänä postimaisteriksi. Jään yliopiston silmissä yhdeksi niistä opiskelijoista, jota korona ei hidastanut. Riemuvoitoksi yliopistolle ja yhteiskunnalle, nuoreksi joka tahdonvoimalla jaksoi ja jaksoi! Mitä yliopisto ei näe, on kun jään valumaan kriisin vanavedessä ulos viisivuotisesta identiteetistäni opiskelijana ilman juhlallisuuksia. Ja teen sen yksin, kuten olen tehnyt kaiken, siitä asti kun päätin etten kirjoita koronasta. Olen pian valmis maisteri, eikä se tunnu saavutukselta. Se tuntuu omalta maalilta, jolla varmistan, että vastapuoli voittaa. Teen tietä seuraaville unelmoijille, joille toivon parempaa. Ja ansaittua tutkintotodistusta enemmän jään odottamaan omaa vuoroani rokotusjonossa, johon olen oikeutettu vain olemalla olemassa.

Olen pian valmis maisteri, eikä se tunnu saavutukselta.

TÄSSÄ NUMEROSSA POHDIMME, MITÄ KORONAN JÄLKEEN JÄÄ KÄTEEN ja kuinka opiskelijoilla oikeasti menee. Ensimmäisenä Rehtori Niinimäki kommentoi lehdelle syksyn opetuksen järjestämistä ja kertoo, että päätökset lähiopetuksesta eivät tule jatkossa yliopistolta, vaan jäävät opettajien ja opiskelijoiden keskinäisiksi sopimuksiksi. Juhlallista kevättä sinulle, lukija. •


Ajankohtaista TEKSTI Iida Putkonen

Opintojen määrä palata syksyllä normaaliin Yliopisto suunnittelee paluuta normaaliin lähiopetukseen ensi syksynä. Rehtori Jouko Niinimäki kertoo, että tarkempia suunnitelmia tai ohjeistuksia ei ole tehty, eikä välttämättä tehdäkään.

SYKSYLLÄ JÄRJESTETTÄVÄN OPETUKSEN toteuttamistavasta ei ole vielä päätetty, kertoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki. Etäopetus on jatkunut Oulun yliopistossa jo yli vuoden. Vaikka kampuksen ovet avattiin opiskelijoille viime kesäkuussa, on opiskelu kaukana normaalista. Tavoitteena on kuitenkin palata normaaliin pian. “Me uskomme ja toivomme, että syksyn alussa palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Tällä hetkellä ajattelemme, että koronatilanne rauhoittuu kesäksi ja on syytä olettaa, että elokuussa aikuisväestö on rokotettukin ainakin yhteen kertaan.” Niinimäki kertoo, että yliopiston toiveita saattavat vielä rajoittaa valtiolliset tai alueelliset exit-suunnitelmat, eli asetetut rajoitukset sille, missä järjestyksessä palvelut palaavat normaaliin. Yliopisto on tiedottanut aiemmin, että

se valmistautuu järjestämään kurssit lähiopetuksena 1. elokuuta alkaen. Yliopisto ei ole rehtorin mukaan tehnyt tarkempia suunnitelmia lähiopetukseen siirtymisestä eikä suunnitellut erillistä ohjeistusta opettajille. “Erityisiä ohjeistuksia syksylle ei ole suunniteltu, eikä yliopiston johdosta tule ohjeita, vaan ne ovat kentällä tehtäviä ratkaisuja opettajien ja opiskelijoiden kesken”, Niinimäki kommentoi. Päätös etä- ja lähiopetuksesta jäisi siis kurssiopettajan vastuulle. Kun edellisenä syksynä lähiopetusta tarjottiin pääasiassa aloittaville opiskelijoille, on tällä kertaa tavoitteena lähiopetuksen tarjoaminen kaikille. Toiveena on, että kaikki pystyisivät aloittamaan normaalisti, Niinimäki kertoo. Kyseessä ei kuitenkaan ole puhtaasti paluu vanhaan normaaliin. “Sekä työ- että koulutuselä-

mässä on opittu korona-aikana asioita, jotka halutaan säilyttää. Uskon, että opiskelijat eivätkä opettajatkaan halua palata ihan siihen samaan kuin ennen koronaa, vaan jotakin etäilyä jää pysyväksi.” Niinimäen mielestä etäopetus on tuonut ihmisille lisää vapautta ja päätösvaltaa omasta ajankäytöstä, mutta pelkkään etätyöhön ei ole tarkoitus jäädä ikuisiksi ajoiksi. “Kontaktiopetus on äärimmäisen tärkeää, ja yliopisto huolehtii jatkossakin siitä, että kontaktiopetusta on mahdollisimman paljon. Tutkitustikin tiedetään, että opettajan kanssa käytetty yhteinen aika parantaa oppimismenestystä.” Toisaalta satojen opiskelijoiden massaluennot ovat rehtorille sellaisia, joissa etätoteutuksesta voi jatkossa olla hyötyä. Jos opetus on yksisuuntaista, ei sen paikalla ole niin suurta merkitystä.

4


Lyhyesti Kansainvälisten opiskelijoiden apurahoista päätös

Valintakokeet testinä Kevään osalta opetus jatkuu etäopetuksena, mutta lähitoteutusta kokeillaan kevään valintakokeissa. Viime keväänä yliopistot järjestivät valintakokeet vaihtoehtoisilla tavoilla, kuten digitaalisilla kokeilla ja lisätyllä todistusvalinnalla. Kriteerien muutos sai kritiikkiä, jonka myös Niinimäki allekirjoittaa. “Se kritiikki oli perusteltua ja olen siitä samaa mieltä. Sen takia yliopistot ovat päätyneet järjestämään pääsykokeet nyt lähitoteutuksena. Kun katsoo koronatilannetta valtakunnallisesti, olen luottavainen, että kaikki menee hyvin.” Niinimäki korostaa kokei-

den turvajärjestelyjä ja sitä, että kampukselta löytyy tarpeeksi tilaa jokaiselle kokelaalle. Silti myös fyysisesti järjestetyissä kokeissa on oma ongelmansa: koepäivänä koronakaranteenissa oleva hakija ei voi osallistua kokeisiin tänä vuonna laisinkaan. Yliopistojen yhteisessä ohjeistuksessa linjataan, että myös muuten kipeän, omaehtoisessa karanteenissa olevan tai testitulosta odottavan kokelaan tulee jättää koetilaisuus käymättä. “Sairastapausten takia voi tulla yksilökohtaisia epäoikeudenmukaisuuksia. Ne ovat ikäviä asioita ja henkilökohtaisia tragedioita, mutta koronan osalta voi sanoa, että jos joku haluaa itsensä suojella tartunnalta ennen

pääsykoetta, niin siihen on kyllä keinot olemassa.” Oulun yliopistoon haki kevään yhteishaussa 20 133 hakijaa, mikä on yli 3000 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Hakijoiden suuresta määrästä huolimatta rehtori Niinimäki on luottavainen, että koetilaisuuksista selvitään turvallisesti. “Toivon, että pääsykokeeseen tulevat elävät sillä tavalla, etteivät saa tartuntaa ennen pääsykoetta. Luotan, että asiat menevät Oulussa hyvin ja että syksyllä koittaa helpompi aika.” Käytännössä helpompi aika tarkoittaisi niin uusille kuin vanhoille opiskelijoille paluuta lähiopetukseen, vanhaan normaaliin, heti elokuussa. • THIS STORY IS ALSO IN ENGLISH! SEE PAGE 28!

Yliopiston hallitus hyväksyi 30. maaliskuuta pidetyssä kokouksessaan uuden apurahamallin EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville kansainvälisille opiskelijoille vuodesta 2022 alkaen. Edellisessä Oulun ylioppilaslehden numerossa kerrottiin apurahapäätöksen valmistelusta. Päätös palautettiin valmisteluun, mutta meni lopulta läpi lähes muuttumattomana. Uudessa mallissa on kolme apurahavaihtoehtoa: ei apurahaa, 50-prosenttinen tai 70-prosenttinen apuraha. Apuraha edellyttää opintojen etenemistä ja jatkossa apurahaa saa vuosittain yhä harvempi opiskelija. •

Yliopistokollegioon enemmän opiskelijoita Oulun yliopiston hallitus päätti maaliskuussa muuttaa kollegion jäsenien jakaumaa. Jäsenmäärä 24 säilyy ennallaan, mutta jatkossa jäsenistä 8 edustaa professoreita, 8 muita opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa sekä 8 opiskelijoita. Aiemmassa johtosäännössä professoreilla oli yliopistokollegiossa 10 ja muilla ryhmillä 7. Uusi kollegio valitaan syksyllä yhdessä hallituksen edustajien ja tiedekuntahallitusten jäsenten kanssa yliopiston hallintovaaleissa. •

Keskustakampuksen suunnitelma julkistetaan Oulun yliopisto on toimittanut Oulun kaupunginhallitukselle alustavan tilavaraussuunnitelman keskustakampuksesta maaliskuussa. Julkista tietoa kampuksesta on luvassa 26. huhtikuuta pidettävässä valtuustoseminaarissa. •

Tähän aikaan 28 vuotta sitten

5

KIISTA LUKUKAUSIMAKSUISTA

ELÄINTARHA SELVIYTYY

KULUTTAJAN RUKOUS

Yliopiston rehtori Juhani Oksman kertoi puoltavansa lukukausimaksuja sillä ehdolla, että opintotukea korotettaisiin silloisesta 260 eurosta. ”Ilmaisia palveluita ei pidetä arvossa. Tämä antaisi jämäkkyyttä”, hän perusteli. Samassa ylioppilaslehden julkaisussa OYY:n edustajat puolestaan vastustivat aloitetta pontevalla poetiikalla: ”Opiskelumahdollisuutta ei ratkaisisi järjen valo vaan vanhempien lompakon paksuus.”

Vuonna 1986 perustettu Oulun yliopiston eläintarha toimi merkittävänä osana eläintieteen laitoksen toimintaa. Siellä tutkittiin muun muassa tarhauksen vaikutuksia riistalintuihin sekä poron ja peuran risteytymismahdollisuuksia. Eläintarha hoiti myös erämaasta pelastettuja karhuja. Kuusi vuotta tarhan perustamisen jälkeen, laman myrskynsilmässä, sen määrärahat puolitettiin. Eläintarhan hoitaja kehuskeli, että ”me ollaan tällaisessa survival gamesissa niitä selviytyjiä.”

Yhdeksänkymmentäluvun nuoret rukoilivat laman alussa, että yhteiskunta siirtyisi kestävämpään kulutukseen. ”Mummot ja papat ovat semmoisia, että ne säästää. Meillä pysähtyneisyyden ajan lapsilla ei sitä ongelmaa ollut. Nuoruutemme kakkakekkereistä jää muutama sata haisevaa muistomerkkiä taajamien reunamille. Tuhlaaminen ja kertakäyttöisyys eivät ole muotia 90-luvulla”, kuului lehteen kirjoitettu kannanotto.


Päähenkilö

TEKSTI Minne Mäki KUVA Joel Karppanen

JUULI KOSKINEN Syntynyt Jyväskylässä » 1989, kasvanut Iisalmessa. Asuu Oulussa, Linnanmaal» la, aviopuolison ja kahden lapsen kanssa. » Opiskelee Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja suomenkieltä sekä sukupuolentutkimusta. » Vapaa-ajallaan toimii opiskelijajärjestöaktiivina, tekee käsitöitä, lukee, pelaa Nintendo Switchilla ja katsoo RuPaul’s Drag Racea. » Unelmoi paremmasta tulevaisuudesta itse kullekin.

66


Binäärin tuolla puolen Kirjallisuuden opiskelija Juuli Koskinen kokee tulevansa sivuutetuksi yksinkertaisissa asioissa: jatkuvasti pitäisi valita olevansa joko nainen tai mies. Kyllästyminen yliopiston heteronormatiivisuuteen ja sukupuolibinääriin johti uuden järjestön perustamiseen. ”NE OVAT YKSINKERTAISIA ASIOITA, joita sateenkaariyhteisössä osataan ottaa huomioon. Muissa järjestöissä niitä ei pakosti edes ajatella.” Näin kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Juuli Koskinen kuvailee yliopistolla kokemaansa hienovaraista syrjintää ja seksismiä. Luonnehdintaa on edeltänyt pitkä listaus arkisia käytäntöjä ja lausahduksia, joihin keskiverto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota. On valittava joko naisten tai miesten vessoista, saunavuoroista ja pukuhuoneista, kuunneltava tytöttelyä tai pojittelua sekä seurattava puheita, jotka alkavat fraasilla ”hyvät naiset ja herrat”. Lisäksi sitseillä on vaikeaa välttyä kännisten opiskelijoiden homoläpältä. Nämä eivät ole uusia kritiikin aiheita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen laajan kirjon huomioon ottaminen on jo monessa ympäristössä itsestäänselvää. Useisiin suomalaisiin yliopistoihin on jo esimerkiksi lisätty huomattava määrä unisex-vessoja ja -pukuhuoneita. Oulun yliopistossa tämän kaltaisten uudistuksia odotellaan yhä. Siksi Koskinen päätti aktivoitua. Hän kuuluu heihin, jotka eivät sovi ennalta määrätyn normiopiskelijan malliin. Oma erilaisuus ja yliopiston vakiintuneet rakenteet aiheuttavat vääjäämättä kokemuksen ulkopuolisuudesta, kun joutuu toistuvasti kysymään: Entä minä? Vuosi sitten heräsi kuitenkin myös toinen kysymys. “Oulussa ei ole sateenkaariopiskelijoille mitään omaa järjestöä, vaikka Helsingissä, Turussa ja Tampereella on. Voisinko mä ite järkkää sen?” Yhteydenotto kahteen opiskelukaveriin johti sanan nopeaan leviämiseen: tällä hetkellä järjestön perustamista valmistelee Koskisen lisäksi 39 muuta opiskelijaa. Ooka ry:n eli Oulun korkeakouluopiskelijoiden sateenkaariyhdistyksen perustamiskokous on huhti-toukokuun vaihteessa. Into, jolla uuteen järjestöön ollaan suhtauduttu, kertonee siitä, ettei Koskinen ole ainoa, joka kaipaa yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Hänelle itselleen järjestön perustaminen merkitsee en-

nen kaikkea turvaa, vertaistukea ja samanhenkistä seuraa. Sitä, ettei tarvitse selittää tai puolustaa itseään. Kunhan saa olla mitä on Käytännössä järjestö rakentuu kahdenlaisen ajatuksen ympärille. Ensinnäkin sen kautta voi monipuolisemmin ja näkyvämmin vaikuttaa yliopiston turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Toisekseen järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia sateenkaariopiskelijoille ja heidän allyilleen eli sateenkaariyhteisön liittolaisille. Koskinen ei määrittele tarkkaan, keille järjestö on tarkoitettu. Tervetulleita ovat kaikki, joita sateenkaariasiat kiinnostavat. “Kunhan kaikki saavat olla sellaisia ihmisiä kuin ovat ja muut hyväksyvät sut sellaisena, niin täydellisenä ja epätäydellisenä kuin olet.” Tämä onkin olennainen viesti, jota Koskinen toistaa. Hän ei koe erityistä tarvetta painottaa seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään. “Ei sitä tarvitse korostaa. Muunsukupuolisuus on ollut elämässäni läsnä jo lapsuudesta lähtien. Se on täysin tavallinen osa sitä, mitä olen. Jos joku kysyy, olenko tyttö vai poika, vastaan että olen Juuli.” Myöskään Ookan toiminta ei pohjaudu tarkkoihin määrittelyihin tai tarpeeseen tietää, kuka tai mitä on. Kuten laajemmin koko LGBTQIA+ -liikkeessä, tärkeämpää on seksuaali- ja sukupuolimoninaisuuden laajan skaalan tunnustaminen ja hyväksyminen. Koskinen uskoo feministisestä teoriasta tuttuun ajatukseen siitä, että sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu käsite biologisen määreen sijaan. Hänen toimintaansa ohjaa laajemminkin vankka usko feminismiin. “Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa”, Koskinen toteaa. Hänen näkemyksensä feminismistä muokkautui muun muassa sukupuolentutkimuksen sivuaineopintojen myötä. Se, mikä ennen vaikutti pelkästään naisten asioiden ajamiselta, onkin jotain paljon monimuotoisempaa. Nykyään Koskinen määritteleekin omaksi tavoitteekseen saada kaikki

Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa.

77

yliopiston järjestöt julistamaan itsensä feministisiksi. “Se ei ole mun mielestä mitenkään poliittista. Se vaan kertoo, että ajat tasa-arvoa ja haluat tehdä sen näkyväksi.” Tulevaisuus rakennetaan yhdessä Sukupuolentutkimus, yhdistettynä pedagogisiin opintoihin, on vaikuttanut myös oman opinahjon sisällä erikoistumiseen. Tulevana syksynä Koskinen työstään kandiaan, jossa hän käsittelee lastenkirjallisuudessa esitettyjä sukupuolirooleja. “Lastenkirjallisuus on verrattain uusi käsite, koska ensimmäiset varsinaiset lastensadut ovat vasta 1800-luvulta. Niihin aikoihin niissä oli tietysti perinteiset sukupuoliroolit. Minua kiinnostaa tutkia, miten historian saatossa sukupuoliroolien muutos näkyy lapsille suunnatussa kirjallisuudessa. Nykykirjallisuudessa jo ymmärretään paremmin erilaisten roolimallien tärkeys.” Koskisen oma kirjallisuuden roolimalli oli teini-iässä Alex Sánchez, joka kirjoitti vuosisadan alussa lukioikäisiä homopoikia seuraavan Rainbow-trilogian. Myöhemmin löytyivät muun muassa Pirkko Saisio ja “always and forever icon”-Tove Jansson. “Tove oli tosin itse sitä mieltä, että ei saisi liikaa ihailla yksilöitä, vaan että pelkästään tekojen ja teosten pitäisi puhua ihmisen puolesta.” Kysyttäessä, onko Koskinen samaa mieltä, hän sanoo toivovansa uuden järjestön perustamisen puhuttelevan enemmän kuin se, mitä hän yksilönä tarkalleen ottaen on. Teot itsessään kertovat hänestä enemmän kuin identiteettikysymykset. Kahden lapsen vanhempana sekä tulevana äidinkielen opettajana tämä on myös sanoma, jonka hän haluaa välittää tuleville sukupolville. Entä onko vielä muita tulevaisuuden toiveita? “No suomen kielihän kehittyy koko ajan. Olisi kiva, että saataisiin seuraavaksi esimerkiksi sukupuolineutraalit tittelit tädille, sedälle ja enolle.” Heti toiveensa lausuttuaan hän perääntyy: “Mutta en tiedä, voiko se lähteä yhdestä ihmisestä.” Kuluu lyhyt tovi, ennen kuin hän havahtuu, että juuri siksi Ookaa tarvitaan. •


8


Huijaamalla huipulle Korkeakoulutettuja vaivaa sama syndrooma. Mielessä asuu huijari, joka rakentaa taitavasti kulisseja, mutta pelkää niiden kaatuvan hetkellä millä hyvänsä.

TEKSTI Roosa Sarajärvi KUVITUKSET Maiju Putkonen

TAKARAIVOSSA PIILEE TUNNE SIITÄ, ETTEN EHKÄ SITTENKÄÄN OLE PÄTEVÄ JUURI MISSÄÄN. Se, minkä muut minusta näkevät, on vain ulkokuori ja hetkenä minä hyvänsä totuus paljastuu. Epäonnistun ja muutun kaikkien silmissä epäpäteväksi, huonoksi, osaamattomaksi. Psykologi ja psykoterapeutti Tiina Ekman on yksi harvoista suomalaisista, joka on tutkinut huijarisyndroomaa. Teoksessaan Huijarisyndrooma (Minerva, 2017) Ekman painottaa, ettei sana huijarisyndrooma ole paras mahdollinen termi kuvaamaan ajattelumallia, sillä kyseessä ei ole psyykkinen häiriö, sairaus tai diagnoosi vaan ajattelu- ja toimintatapojen kokoelma, jonka avulla huijariuden tunteesta kärsivä henkilö yrittää pitää ahdistustaan aisoissa. Tämän vuoksi tutkijat ovat alkaneetkin suosia termiä huijari-ilmiö. Monelle tästä ajattelumallista johtuvat tunteet voivat olla tuttuja – ahdistusta, epävarmuutta, epäonnistumisen pelkoa. Eikä ihme, sillä huijarisyndrooma kuuluu samaan sukupuuhun perfektionismin ja itsekriittisyyden sekä itseensä kohdistuvan vaativuuden ja suorittamispakon kanssa. Mikäli termi on uusi tuttavuus, voi syynä olla sekin, että kyseessä on verrattain uusi käsite. Yhdysvaltalaiset psykologit ja tutkijat Pauline Clance ja Suzanne Imes kehittivät termin kuvaamaan haastattelemiensa naisten ’’vahvaa osaamattomuuden kokemusta, joka ei sopinut yhteen todellisuuden tai ympäristön palautteen kanssa’’.

9

Huijarisyndrooma nähtiin siis alun perin naisten ongelmana. 1980-luvulla Clance kuitenkin totesi, että ilmiötä esiintyy myös miehillä, mutta ’’miehet saavat enemmän sosiaalista tukea voittaakseen suoriutumisen ja onnistumisen pelkonsa kuin naiset’’. Huijarisyndroomaa voi kuitenkin potea kuka vain, sillä lopulta sen taustalla ovat aina yksilölliset tekijät. Etäaika haastaa pätevyyttä Keväällä 2020 maailmamme mullistui koronapandemian vuoksi ja nyt poikkeuksellista aikaa on takana jo reilun vuoden verran. Olemme joutuneet sopeutumaan uudenlaiseen arkeen, jota muokkaavat erilaiset rajoitukset. Tämä on voinut herättää monenlaisia tunteita ja ruokkia mielessä majailevaa huijarisyndroomaa. Etäopiskelu on saattanut saada ajattelemaan, ettei olekaan pätevä ja ei uskalla haastaa itseään samalla tavalla opintojen parissa. Saattaa ajatella, että tiettyä kesätyö- tai harjoittelupaikkaa on turha edes hakea, sillä aika on mitä on – katsotaan asiaa uudestaan sitten vuoden päästä, kun kokemustakin on ehkä kertynyt enemmän. Epäonnistumisen pelko voi olla niin suuri, että päättää kyseenalaistaa omaa osaamistasi valmiiksi muiden puolesta sen sijaan, että saisi kielteisen vastauksen toiselta ihmiseltä.


Ekman kirjoittaa, että tutkimuksen mukaan huijarisyndroomaa ilmenee jatkumona hyvin lievästä vaikeaan, ja siitä kärsii elämänsä aikana jossain muodossa noin 70% kaikista ihmisistä. Usein huijarisyndrooman taustalla on vahva riittämättömyyden tunne. Monilla tämä voi juontaa juurensa lapsuuteen, jossa ympäristöltä saatu palaute on ollut ristiriidassa oman kokemuksen kanssa. On voinut esimerkiksi saada hyviä arvosanoja koulusta, mutta vanhemmat eivät olekaan reagoineet niihin odotetulla tavalla. On voinut pärjätä hyvin, mutta saatuaan kokeesta kasin kokea epäonnistuneensa. Tämä on voinut synnyttää tarpeen tavoitella täydellisyyttä ja lopulta ylisuoriutua opinnoissa, ylipäätään elämässä. Tällöin Ekmanin mukaan paraskaan suoritus ei välttämättä enää riitä vakuuttamaan itseä siitä, että on riittävän hyvä. Oulun yliopiston opintopsykologi Kiia Kilponen kertoo, että Oulun korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa huijarisyndrooma on melko yleinen ilmiö. Huijarisyndrooma vaikuttaa monilla hyvinvointiin ja jaksamiseen negatiivisesti, sillä paineet suoriutumisen osalta esimerkiksi harjoitteluissa ovat kovat. Siihen, kuinka paljon etäaika on vaikuttanut opiskelijoiden huijarisyndroomaan, Kilponen ei osaa antaa suoraa vastausta. Hän kertoo, ettei sinänsä ole havainnut ilmiön voimistumista, mutta se, miten huijarisyndrooma ilmenee, on ehkä muuttanut muotoaan. ’’Etäaikana opiskelijat eivät pysty vertaamaan yhtä hyvin sitä, miten ja kuinka paljon

toiset opiskelevat. Tällöin voi herkästi alkaa tuntua siltä, että tekee itse paljon vähemmän kuin muut, jolloin alkaa pelkäämään, että toisille paljastuu, etten teekään töitä opiskelujen suhteen tarpeeksi ja yhtä paljon kuin toiset.’’ Mikäli saa tentistä hyvän arvosanan, sai sen vain tuurilla – eihän opiskeluun edes kulunut montaa kokonaista päivää. Mikäli läpäisi pääsykokeet ja pääsi kouluun, oli sekin vain pelkkää sattumaa eikä sillä ollut mitään tekemistä taitojen kanssa. Kuulostaako tutulta? Oulun ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja ja ammatillinen erityisopettaja Heli Huttunen kertoo kohtaavansa huijarisyndroomaa eniten ensimmäisen vuosikurssin alussa sekä valmistumisvaiheessa olevan opiskelijan kohdalla. Tällöin opiskelijalle on tärkeää sanoittaa tilanne niin, ettei kukaan ole vielä koulusta valmistuessaan valmis – eniten opettaa lopulta vasta oikea työ. ’’Korkeakoulu antaa valmiuksia ja osaamista alalle ja työelämään, kun taas itse työn kautta saa sitä tarkkaa osaamista, jota kussakin ammatissa tarvitaan. Tärkeintä on kyky hankkia osaamista siihen työtehtävään, johon myöhemmin sijoittuu.’’ Etäaika on vähentänyt sosiaalisia kontakteja, mikä saattaa synnyttää helposti tilanteen, jossa oma mielikuvitus ottaa vallan. Emme pysty tarkkailemaan ja havainnoimaan asioita samalla tavalla. Saatamme alkaa pohtimaan ja rakentamaan omassa mielessä kuvia siitä, miten kukin asia saattaisi olla toisten kohdalla. Usein lopputulos on negatiivinen: Samaan aikaan kun muut ahkeroivat ja menestyvät opinnoissa, minä en juurikaan

10


saa aikaiseksi yhtään mitään. Huttunen kertoo, että useat tutkinto-ohjelViimeisen vuoden aikana myös opiske- mat ovatkin ottaneet ansiokkaasti käyttöön lun luonne, opiskelumäärä ja sisällöt ovat erilaisia suoritustapoja. Osaamistaan voi muuttuneet paljon. Opiskelu on yhä itse- osoittaa esimerkiksi lopputöillä, Moodle-tennäisempää, jopa yksinäisempää ja etäi- teillä, suullisilla ja kirjallisilla tenteillä, videoilsempää, kun sanattomat viestit ja eleet la ja äänitteillä. eivät välity samalla tavalla ruudun läpi. Mikäli kurssin arviointi painottuu kirjal- Ammatti-identiteetti hukassa liseen tenttiin ja palautettuihin tehtäviin, voi opiskelija alkaa kyseenalaistamaan Ekmanin mukaan oman ammatti-identiteesaamiaan arvosanoja ja siten myös osaa- tin määrittäminen alkaa jo opiskeluaikoimistaan. Voiko etäaikana omaa osaamista na. Tällöin opiskelija alkaa kiinnittämään osoittaa samalla tavoin kuin lähiopetuksessa huomiota omiin taitoihin ja ominaisuuksiin ja kuinka sitä arvioidaan? sekä suhteuttamaan niitä oman alan piirMyös Kilponen ajattelee, teisiin ja vaatimuksiin. että pelkkä numeerinen Tiedämme kokemukToivoisin, että arviointi on usein hyvin sesta, että opintojen suppeaa. Tällöin osaamikäytännön työ on jäävaihtoehtoisia sen arvo jää yksittäisen nyt etäaikana normaalia suoritustapoja numeron varaan. Entä jos vähemmäksi ja opiskelu arviointi olisikin enemkäytettäisiin yhä muuttunut entistä digimän osaamisperusteista taalisemmaksi. enemmän. ja oman osaamisen voisi Tämän vuoksi oman osoittaa muillakin tavoin identiteetin ja ammatilkuin tentillä? lisen pohjan rakentuminen ovat jääneet Huttunen painottaa, että Oulun ammatti- hyvin pitkälti oman pään ja mielen varaan. korkeakoulussa arviointi on osaamisperus- Kilposen mukaan tämä voi aiheuttaa epäteista. Opintojaksokuvaukset ja toteutus- varmuutta siitä, mitä ala tarkalleen ottaen suunnitelmat tulisi tehdä ja toteuttaa huolella on, mitä alalla tarvitaan ja mikä on sen ja osaamistavoitteita tulisi myös sanallistaa. keskeistä osaamista. Osaamisen arviointi perustuu näissä esiKuinka opiskelijan ammatti-identiteettiä tettyihin osaamistavoitteisiin ja arviointikri- sitten vahvistetaan etäaikana? Huttunen teereihin. Osaamistavoitteet voi esimerkiksi kertoo, että opettajatuutorit ja aineiden jakaa arvosanoihin 1-3-5, jonka lisäksi jokai- opettajat ovat ehdottoman tärkeässä aseselle arvosanalle asetetaan tarkemmat osaa- massa, kun puhutaan koulutuksen aikana mistavoitteet. Tällöin opiskelijan oman osaa- hankitusta ammatti-identiteetistä. He vaimisen kartoittaminen helpottuu. kuttavat opiskelijan motivaatioon, opinto’’Toivoisin, että vaihtoehtoisia suoritusta- jakson osaamistavoitteisiin sekä keinoihin, poja käytettäisiin yhä enemmän. Opiskelija joilla tavoitteet saavutetaan. voisikin pohtia, kuinka hän haluaisi osoitMyös opettajien omat kertomukset ja taa osaamisensa, ja miten hän arvioisi omaa tulkinnat alasta, työpaikoista ja -tehtävisosaamistaan ja sen kehittymistä.’’ tä voivat auttaa opiskelijoita kasvamaan

11


omaan ammattiinsa. tävä, hyväksyä itsesi ja olla täysin myötä’’On tärkeää, että myös etänä on mahdol- tuntoinen itseäsi kohtaan. lisuus keskustella alasta opettajan kanssa. ’’Se on meille hirvittävän valtava askel Harjoittelun lisäksi erilaiset työelämäyhte- eikä kukaan välttämättä koskaan täysin ydet, yritys- tai yrittäjävierailut, urapäivät pääse tilanteeseen, jossa ei moittisi tai krisekä alumnien hyödyntäminen on mahdol- tisoisi itseään. On kuitenkin tärkeä ymmärlista etänä ja kasvattatää, mitä oman huijarivat ammatti-identiteetsyndrooman taustalla tiä.’’ on.’’ Ei kukaan välttämättä Ammatillisia vahvuukVoit siis aloittaa kysysia voi pohtia myös itkoskaan täysin pääse mällä itseltäsi, haluatko sekseen tai opiskelukajoukkoon. Halutilanteeseen, jossa ei kuulua vereiden kanssa. Mitä atko tuntea itsesi pämoittisi tai kritisoisi itse koet, että tuleva teväksi? Haetko saavuammatti edellyttää? tuksillasi hyväksyntää? itseään. Toisinaan omia vahPelkäätkö, ettei kukaan vuuksia ja tavoitteita rakasta sinua juuri tuolon hyvä listata, sillä tällöin niihin voi alkaa laisena? Mikä on se taustalla oleva tunne ja kiinnittää huomiota omassa opiskelussa ja tarve? siten rakentaa ja vahvistaa omaa ammat’’Kun antaa ymmärrystä huijarisyndrooti-identiteettiä. malle, voi se auttaa ottamaan siihen myös etäisyyttä. Itselleen voi antaa myötätuntoa siitä, että joukkoon kuuluminen ja itsensä Ymmärrystä muttei valtaa päteväksi tunteminen ovat täysin ymmärOletko epäillyt omaa osaamistasi viimeisen rettäviä tarpeita – ehkä voin tuntea tunteiviikon aikana? Pelkäätkö, että muut huo- ta muutenkin kuin pelkäämällä epäonnistumista tai epäpäteväksi paljastumista.’’ maavat, ettet olekaan niin fiksu ja pätevä? Parhaimmassa tapauksessa voi oppia Uskotko, että aiempi menestyksesi on ollut huomaamaan, ettei ajatuksissa olekaan vain pelkkää hyvää tuuria? totuuspohjaa. Kilponen muistuttaa, että Vaikka vastaisit jokaiseen kysymyk- vaikka itsemyötätunto ja sen vahvistamiseen kyllä, ei ole syytä hätääntyä. Huija- nen ovat hyviä avaimia, ei muutos ole aina risyndroomasta on nimittäin mahdollista helppoa tai nopeaa. päästä eroon. Opintopsykologi Kilponen Yksittäiset oivallukset tai kehut eivät viekertoo, että tärkeintä on ymmärtää itseään lä riitä kääntämään kurssia, mutta pitkällä vaikka myötätunnon harjoittaminen voi aikavälillä, useilla toistoilla ja oppimiseltuntua alkuun haastavalta. Se ei tarkoita, la itsemyötätunnon harjoittamisesta tulee että sinun täytyisi olla heti itsesi paras ys- helpompaa.

12


’’Itsemyötätunnon avulla voi haastaa vaativia ajatuksia, mitkä usein esiintyvät voimakkaina ja rankaisevina. Hetkinä, jolloin ajatukset kertovat sinulle, ettet ole tarpeeksi hyvä ja paljastut pian muillekin, on hyvä pysähtyä miettimään, mikä puhuu asian puolesta ja kuinka voisit suhtautua itseesi sekä lempeämmin että hyväksyvämmin.’’ Koska kyse on yleisestä ilmiöstä, olet tuskin yksin ajatustesi kanssa. Kuvittele luokkasi: mitä ajatuksia sinussa herää, jos kertoisin sinulle, että jokainen heistä ajattelee olevansa sinua huonompi? Mitä sanoisit heille? Todennäköisesti väittäisit ajatukset vääriksi, kehuisit ja kannustaisit heitä. On kuitenkin tärkeää, mitä ja miten puhut toiselle. ’’Usein, jos kehutaan suorituksia ja hyviä arvosanoja, saattaa kehu kääntyä henkilön mielessä niin, että hänen täytyy saada niitä jatkossakin, jotta saisi kehuja.’’ Sen sijaan Kilponen suosii kehumaan toisen ominaisuuksia ja muita ei-suorituksiin sidottuja asioita, kuten vaikkapa ystävällisyyttä tai sinnikkyyttä. ’’Myös vertaistuen tarjoaminen on tärkeää. Se, että on valmis kuuntelemaan toisen huijarisyndrooman oireita ja suhtautuu niihin myötäelävästi, muttei kuitenkaan sinänsä ota siihen myöntävää tai kieltävää kantaa.’’ Ilmiön äärelle pysähtyminen ja omista kokemuksista puhuminen usein auttaa. Jos ei oikein tiedä, miten toisen puheisiin huijari-

13

syndroomasta kannattaisi suhtautua, voi toiselta aina kysyä, mikä häntä auttaisi ja mitä hän tilanteessa kaipaisi. Entä jos onnistutkin? Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, että kaikki sujuisikin hyvin? Entä jos et epäonnistukaan vaan pärjäätkin loistavasti, riittävän hyvin? Itsemyötätunnon lisäksi Kilponen neuvoo kohtaamaan tilanteet, jotka jännittävät ja pelottavat. ’’Mitä enemmän alamme vältellä tilanteita, sitä voimakkaammaksi ahdistus niitä kohtaan kasvaa. Tällöin ainoa toimiva ratkaisu on, että menee rohkeasti tilanteita kohti sopivissa määrin, itsemyötätunnon ja muiden ihmisten tuella.’’ Siispä joskus paras ratkaisu on vain hypätä suoraan syvään päätyyn. Hypätä, vaikka pelottaisi. Loppujen lopuksi tilanne on aina 50/50: voit onnistua tai epäonnistua. Mutta mitä jos jätätkin kaiken välistä? Et saa koskaan tietää lopputulosta. Ja mitä sitten, jos et onnistukaan? Kilponen neuvoo, että tilanteen voi ottaa maailmanlopun sijaan oppimiskokemuksena: minulla on mahdollisuus oppia ja kehittyä paremmaksi. Sillä siitähän elämässä on lopulta kyse - jatkuvasta oppimisesta ja keskeneräisyydestä. •


14


Unelmiemme yliopisto Keskustakampusta suunnitellaan tiuhaa tahtia suljettujen ovien takana. Opiskelijoiden näkemykset tuntuvat jäävän tutun pöhinän jalkoihin. Kysyimme, mitä opiskelijat oikeasti kampukselta haluavat.

TEKSTI Tuuli Heikura ja Julia Asikainen KUVITUS Maiju Putkonen

NYKYISTÄ LINNANMAAN KAMPUSTA on kuvailtu muun muassa kaukana suolla sijaitsevana betonimöhkäleenä, kauppakeskuksen parkkihallina, norsunluutornina ja uimahallina. Kampuksen kylmät betonirakenteet saavat piristystä kirkkain värein maalatuista käytävistä. Massiivinen rakennus tunnetaankin erityisesti värikkäästä arkkitehtuuristaan ja loppumattomista käytävistään. Linnanmaan yliopistokampus on aikansa tuotos, jonka tilat eivät enää palvele modernin yliopistokulttuurin tarpeita. Kun vuonna 1972 Oulun Yliopiston peruskiveä muurattiin, oli ajatuksena Oulun laajentuminen erityisesti liike-elämän ja innovaatioiden osalta länteen. Yliopiston rakentaminen tähän sijaintiin lukitsi myös Teknologiakylän sijoittamisen Linnanmaalle. Pian 50 ikävuoden saavuttava Linnanmaan pienoiskaupungiksikin tituleerattu kampus vaikuttaa kuitenkin tulleensa tiensä päähän, kun Oulun yliopisto on aloittanut hankesuunnittelun kampuksen siirtämisestä Linnanmaalta keskustan läheisyyteen Raksilaan vuosikymmenen lopulla. Oli kai jo aikakin. Muissa suurissa opiskelijakaupungeissa yliopistot sijaitsevat jo keskustan läheisyydessä tukien keskustan palveluiden käyttöastetta. Oulun Yliopiston mukaan uusi keskustakampus vastaa modernin yliopistomaailman tarpeisiin

15

muunneltavilla, monikäyttöisillä tiloilla ja tulee parantamaan Oulun vetovoimaa yliopistokaupunkina. Lokakuussa 2020 järjestetyn hankesuunnitelman verkkoaivoriihen tuloksena yhtämielisiä oltiin siitä, että tulevaisuuden yliopiston tulisi olla yhteistyöhön nojaava yhteisö. Myös moderni teknologia ja yliopiston merkitys sosiaalisten kontaktien ja verkostoitumisen mahdollistajana korostuivat. Keskustelu uudesta kampuksesta on käynyt kuumana yliopiston kanavissa, mutta konkreettisia tilasuunnitelmia tullaan näkemään aikaisintaan huhtikuussa. Yliopisto on esittänyt Oulun kaupungin hallitukselle suunnitelmia uuden kampuksen tilatarpeesta jo maaliskuussa, mutta opiskelijat joutuvat odottamaan tietoja vielä huhtikuun 26. päivän julkistustilaisuuteen asti. Kokonaisuudessaan kampukselle on annettu suunnitteluaikaa vuoden 2021 loppuun saakka. Hanketta luotsaava rehtori Jouko Niinimäki on kysellyt mielipiteitä tulevasta kampuksesta muun muassa lukiolaisilta ja Keskon ja Arinan johtoryhmiltä. Korkeakouluopiskelijoiden mielipiteet taas tuntuvat usein unohtuvan. Oulun Ylioppilaslehti halusi selvittää, mitä nykyopiskelijat, jotka lehden mukaan ovat korkeakouluopiskelijan arjen asiantuntijoita, kaipaisivat tulevaisuuden kampukselta. Kysyimme etägallupin muodossa, millainen olisi loppukäyttäjien unelmien yliopistokampus.


Kyselyssämme nousi selkeitä teemoja ja toiveita niin vanhoilta kuin uusilta opiskelijoilta. Suuri osa kyselyyn vastanneista toivoo tulevalle kampukselle valoisia ja avaria tiloja sekä runsaasti viherkasveja, jotka tunnetusti lisäävät viihtyvyyttä. Kenties jo kertaalleen kampuksen kanssa muuttaneet peikonlehdet tulisivat myös keskustaan? “Valoisa, paljon lehtikasveja. Ympäristöasiat ovat huomioitu: ekologisuus näkyy kampuksella kaikissa ratkaisuissa. Mukavia sohvia ja muita alueita, joissa voi viettää aikaa. Melusaaste huomioitu esimerkiksi eristävillä lasiseinillä.” Sara, 28 Tilojen väreiltä toivotaan poikkeuksetta neutraaleja sävyjä Linnanmaan kampuksella vallitsevan räikeän väripaletin sijaan. Myöskään betonin tuoma kolkkous ja kliinisyys eivät enää viehätä opiskelijoita. Ehkä harmaita betoniseiniä on tuijoteltu luennoilla jo kyllästymiseen asti, ja vaihtelu virkistäisi, sillä rakennusmateriaaleista puolestaan useassa vastauksessa nousee esille puu. Opiskelijoita kiinnostaa erityisesti myös ekologisuuden huomioonottaminen kaikissa kampuksen toiminnoissa. “Vihreitä seiniä, lasikattoja ja paljon luonnonvaloa. Paljon huonekasveja. Puuta käytetty rakennusmateriaalina paljon ja se näkyy erityisesti seinissä. Kauniit kivilaattalattiat, ehkä jopa marmoria tai jotain muuta kaunista kiveä. Murretut värit räikeiden sijaan. Monipuolinen lounasravintolavalikoima. Isompi kirjasto. Enemmän taidetta seinillä. Paljon paikkoja istua ja hengailla kavereiden kanssa.” Elin, 26 “Unelmieni yliopistokampus sijaitsisi rauhallisessa ja luonnon ympäröimässä ympäristössä. Luonnossa oleilu auttaa keskittymiseen, rentouttaa ja auttaa siten ajattelua vaativaa työtä ja lisää hyvinvointia. Kampus olisi mahdollisimman ympäristöystävällinen ja kannustaisi sen henkilökuntaa ja opiskelijoita ympäristöystävällisiin valintoihin ja tekoihin. Kampuksella olisi hyvin tilaa ja laitteita omaehtoiseenkin opiskeluun ja sosiaaliseen toimintaa.” Inkku, 34

Gallupiin vastanneet opiskelijat yhtyvät hankesuunnittelijoiden näkemykseen tilojen käytön kompaktiudesta ja muunneltavuudesta. Esiin nousevat erityisesti selkeys ja käytännöllisyys, sekä resurssien parempi kohdistaminen joustavaa työskentelyä edistäviin toimintoihin. “Avara ja valoisa. Tilaohjelmaltaan tiiviimpi kuin Linnanmaan kampus ja helpompi navigoida. Vähemmän turhia neliöitä yleisissä tiloissa. Kampukselta olisi myös hyvä löytyä ruokakauppa. Lämmöneristys on tärkeää, nykyinen kampus on talvella todella kylmä ja vetoisa.” H, 25 Monet kokevat yliopiston rakentamisen useampaan kerrokseen käytännöllisemmäksi ratkaisuksi. Linnanmaan kampuksella suurin osa tiloista sijaitsee samassa kerroksessa, mikä koetaan navigoinnin kannalta haasteelliseksi. Kari Virta, jonka luotsaama arkkitehtitoimisto voitti yliopiston suunnittelukilpailun aikoinaan, selkeyttää silloisen tilasuunnittelun funktiota. Hänen mukaansa suunnittelua ohjasi ajatus kävelykadusta, joka halkoo yliopiston päästä päähän tehden siitä ikään kuin pienen kaupungin. Kävelykadun, siis Linnanmaan kampuksen Väylän, varrella on esimerksi kahviloita ja ravintoloita, ja sen varrella ihmiset voivat kohdata toisensa vapaasti. Modernin korkeakouluopiskelun tarpeisiin vastaavat kuitenkin paremmin fiksusti käytetyt neliöt, tilojen monikäyttöisyys ja esimerkiksi ergonomiset ratkaisut. Myös kaupungin keskustan läheisyys poistaisi tarpeen pienelle kaupungille, sillä kampus olisi luonnollinen osa kaupunkia. “Kampuksella olisi runsaasti tilaa itsenäiselle opiskelulle, paljon seisomapöytiä ja hiljaisia saleja. Luentosalien akustiikkaan olisi panostettu. Kontinkankaan kampuksen kalliiden designer-puukoristeiden sijaan rahaa olisi budjetoitu pistorasioihin, tietokonepisteisiin ja pieniin ryhmätyötiloihin. Kampuksen pihalla olisi videovartioidut, suuret ja laadukkaat pyöräparkit - kenen tarvitsee enää käyttää autoa, kun kampus siirtyy keskustaan? Yliopiston pihalla voisi olla esimerkiksi myös yliopiston omia lainapyöriä, joita voisi puhelimen sovelluksella vuokrata ja palauttaa.” Kontinkankaan Tonttu, 24

16


Unelmieni kampuksella olisi paljon itsenäiseen opiskeluun suunnattuja tiloja.

“Se sijaitsisi keskustassa tai sen tuntumassa kaiken muunkin elämän ytimessä. Pidän siitä, että eri alat ovat lähellä toisiaan, mitä voi olla vaikea toteuttaa keskustassa. Unelmissani se silti olisi mahdollista. Unelmieni kampuksella olisi suuri kirjasto ja paljon itsenäiseen ja ryhmässä tapahtuvaan opiskeluun suunnattuja tiloja. Kampuksella olisi myös ajanmukaista välineistöä opiskeluun, läppärilainaamo on hyvä idea, mutta monet koneet ovat aika huonoja. Luentosaleissakin olisi vihdoinkin virtalähteitä. Humus ja Olon kahvila olisivat viihtyisissä tiloissa, joissa olisi sohvia ja viherkasveja. Tilat olisivat mahdollisimman esteettömiä kulkea ja opiskella.” Unelma-Anelma, 34

“Pyramidi: hallintopuoli yläkerroksissa, sitten opetus- ja tutkimushenkilökunnan työhuoneet, sitten luokka- ja ryhmätyötilat. Kakkoskerroksessa oleskelu- ja ravintolatilat, pohjakerroksessa kulku luentosaleihin sekä näyttelytilaa. Myös pienempiä auditorioita pienempien oppiaineiden hyödynnettäväksi. Auditoriot voisivat sijaita pitkälti maan alla, kulku piippuhyllylle katutasosta.” Murri, 26

Esteettömyyden ja ergonomian lisäksi huomiota vastauksissa saa erityisesti tarve kohtaamispaikoille. Vaikka nykyisen hankkeen suunnitelmissa on tiivistää kampuksen toiminnot pienempään neliömäärään, näyttävät opiskelijat kaipaavan Linnanmaalle tyypillistä alojen keskittymistä yhdelle kampukselle.

“Ennen kaikkea toivoisin uuden yliopistokampuksen olevan selkeä. Nykyistä kampusta on kritisoitu sekavaksi, ja monet kokevat liikkumisen yliopistolla hankalaksi. Tällä hetkellä suurin osa tiloista sijaitsee samassa kerroksessa. Itse kokisin selkeämmäksi suunnitella kampuksen rakentamisen ylöspäin moneen kerrokseen.

“Keskellä rakennusta voisi olla kohtaamispaikkana ”keidas”: iso suihkulähde, jota ympäröi paljon kasvillisuutta, kukkia ja/tai joku hieno patsas sekä penkkejä ja infotauluja. Aula olisi avointa tilaa, jonka kattoikkunasta näkee taivaalle ja josta aurinkokin voisi hyvällä tuurilla pilkottaa, ja josta olisi näköyhteys kaikkiin kerroksiin. Lisäksi rakennuksessa voisi olla lasihissit, joista näkymä olisi puoleksi keitaalle ja puoleksi ulos. Lisäksi isoimmissa luentosaleissa voisi olla pehmeät penkit ja väljyyttä. Rakennus olisi helppokulkuinen, ja eri tiedekunnat voisivat olla kerroksittain. Ylimmässä kerroksessa voisi olla lasikattoinen opiskelijaravintola kattoterasseineen ja siellä voisi olla vähän fiinimpi juhlasali yleisötilaisuuksiin. Julkisivu olisi moderni ja esteettinen. Sellainen ”katseenvangitsija” hyvällä tavalla.” Idealisti, 25

17

Vuoden kestänyt omiin poteroihimme eristäytyminen saa kaipaamaan kontakteja – yhteisöllisyys ja sosiaalisten suhteiden rakentaminen koetaan opiskelijoiden puolelta tärkeäksi osaksi kampuselämää ja sen tulisi näkyä myös tilaratkaisuissa.

Monet haluavat opetuksen lisäksi opiskella myös itsenäisesti tai ryhmässä kampuksen tiloissa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää panostaa yleisiin opiskelutiloihin, niin hyvän ergonomian kuin myös viihtyvyyden kannalta. Lisäksi useille opiskelussa on kouluttautumisen lisäksi tärkeää myös yhteisöllisyys ja sosiaalisten suhteiden rakentaminen. Viihtyvyyden lisääminen edesauttaa tätä. Ehkäpä kampuksen yhteyteen voitaisiin sijoittaa myös erilaisia harrastustoimintaan liittyviä tiloja. Luonnollisesti ravintoloita ja kahvipaikkoja pitää löytyä runsaasti. Nykyisen kampuksen ravintoloiden tarjonta on hyvin samanlaista. Vaihtelu virkistää, joten olisi mukavaa saada myös jotain normaalista kouluruoasta poikkeavaa tarjontaa. Moni opiskelija voi olla silloin tällöin valmis maksamaan ruoasta myös enemmän, joten tässä voisi olla paikka myös hieman kalliimpaa hintatasoa tarjoavalle ravintolalle.” Saana, 26


Opetustilojen lisäksi vastauksissa toivotaan yliopistolle laadukkaampia ravintoloita, harrastustiloja ja ruokakauppaa. Voisiko tulevaisuuden yliopisto vastata siis myös muihin tarpeisiimme kuin tiedonjanoon? Vastausten perusteella toiveena on ainakin se, että tila voisi kutkutella aistejamme myös visuaalisesti miellyttävien ärsykkeiden muodossa. Kysyimme opiskelijoilta tehdyn gallupin lisäksi myös tulevaisuuden korkeakouluopiskelijoilta, mitä he haluaisivat kampuksella nähdä. Hehän tietävät opiskelutarpeensa paremmin, kuin me.

“Uudessa yliopistorakennuksessa voisi olla kukkia, taideteoksia ja joulukuusi sekä muita puita – smbambu-buita, jotta on viihtyisämpää. Talon vintillä on paljon ikkunoita, joista voi katsoa lintuja katolla, ja haukkakukkia! Seiniin voisi maalata ja mieluiten menisin opiskelemaan paikkaan, jossa on limpskaa pöydällä. Ja vessanpönttö keskellä tietä. Katolla on röyhtäyssavupiippu, joka osaa myös hikata ja kävellä. Savupiippu on tehty kekseistä, koska kampus on piparkakkutalo. Katolle kulkee silta, jos on nuohoustarvetta. Meidän kampuksella olisi myös paljon eläimiä, kuten pingviinejä, hylkeitä, pandoja ja haukia, jotka uiskentelevat vedessä pöytien ja opettajien penkkien alla.” Helmi, 5 ja Eelis, 4. •

18


“Sellainen, joka on Linnanmaalla.” Janne, 28

“Sellainen missä olisi pieni eläinhuone, jossa voisi rapsutella eläimiä.” Fazer, 25

19


Supersuositus käytetyt yrityskoneet ja GreeniX-pelikoneet opiskelija-alennuksella

-5% Oulun myymälästä ja verkkokaupasta

SUORANA LÄHETYKSENÄ NETISSÄ Minkälainen uskonnollisuus tukee mielenterveyttä? -debatti to 22.4. klo 18–20; keskustelijoina yliopistonlehtori Maija Kallinen, erikoislääkäri Eeva Rahko sekä perheterapeutti Ritva Huusko, juontaa Ari Savuoja. Livelähetys osoitteessa youtube.com > VeritasForumFinland -kanavalla. Voit esittää chatissa kysymyksiä! Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten Vappujuhla pe 30.4. klo 19–21 suorana youtube.com > Kirkko Oulussa -kanavalla. Esiintyy gospelmuusikko Olli Helenius.

Opiskelija, ilmoittaudu mukaan kesäopintoihin! oulu.fi/opiskelijalle

Jumalanpalvelus monissa kirkoissa joka su klo 10 ja klo 12: virtuaalikirkko.fi English Service every Sun at 4pm. Check the link on site oief.fi. SINUA VARTEN Ota pieneltäkin tuntuvassa asiassa yhteyttä oppilaitostyöntekijöihin (oulunseurakunnat.fi > yhteystiedot). Yliopistopastori Ari Savuoja, p. 040 524 5919 Oppilaitospastori Katariina Pitkänen, p. 050 386 8677 Oppilaitosdiakoni Salla Havukainen-Junno, p. 040 574 7132 Korona-aikana ota yhteyttä puhelin- tai some-viestillä. Linnanmaalla huone KK241. Voit myös kysyä ja jutella heidän kanssaan anonyymisti Jodel-sovelluksessa: @Kirkkokampuksella. Palveleva puhelin: joka ilta klo 18–24, p. 0400 22 11 80 (pvm/mpm)

20


Poikkeuksellista kulttuuria Muusa-kirjoituskilpailu Perinteinen sanataidekilpailu Muusa etsii tänä vuonna ouluaiheisia tekstejä. Osallistua voi kuka tahansa, joka ei ole julkaissut kirjallista teosta aiemmin. Aiheena on ”Oulun äänet” Oulu2026-hankkeen tunnelmissa. Kilpailu on auki 1. kesäkuuta asti. Huutomerkki.fi

Yliopiston kuntavaalipaneeli Millaisessa kaupungissa korkeakoulutetut ja opiskelijat haluavat asua? Miten tiede ja koulutus näkyvät Oulussa? Näihin kysymyksiin Oulun yliopiston popupin kuntavaalipaneeli pyrkii vastaamaan. Mukana kansanedustajia Oulun vaalipiiristä. UniOulu Youtube-kanava 22.5. kello 11.

Kehonkuvia-julistenäyttely Ruusa Pirkola käsittelee kehonkuvan ongelmia julistenäyttelyssään. Teokset ovat syntyneet omakuvien pohjalta. Näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin 12–18. Taidekontti, Hollihaan puisto 17.4.–2.5.

Lego-taidenäyttely Pohjois-Pohjanmaan museo juhlistaa kaikkien lempilelua Legoa. Lego-harrastajien kanssa koottu näyttely esittelee palikoiden monipuolisuutta myös muuna kuin lasten leluna. Pohjois-Pohjanmaan museo 10.3– 31.5.

Ludvig Norman -etäkonsertti Klassisen musiikin vähemmän tunnettu Norman on Oulun Sinfonian esiteltävänä etäkonsertissa huhtikuussa. Mukana tuotantoa alkutaipaleesta alkaen. Tallenne konsertista on katsottavissa kesäkuun loppuun asti. OuluSinfonia Youtube-kanava 29.4.2021 klo 19.00

Kuka välittäisi opiskelijoista?

O

KOLUMNI | Opiskelijat ovat jääneet pandemian jalkoihin, kirjoittaa Aino Pöykkö.

piskelijat ovat lopussa ja sen pitäisi olla selvää. Etäopetusta on jatkunut vuosi. Kanssaopiskelijoiden kasvot ovat muuttuneet nimiksi mustalla ruudulla. Joka toinen päivä jossain julkaistaan kannanotto tai tutkimustulos korkeakouluopiskelijoiden jaksamisesta. Muutoksia ei silti tule. Tunn elmat e nn e n hallitukse n maaliskuista tiedotustilaisuutta opiskelijoille olivat innokkaan odottavat. Mitähän asiaa hallituksella olisi? Nytkö päästettäisiin valoa tunnelin päästä sisään? Joko vihdoinkin pääsisimme takaisin lähiopetukseen luontevien kohtaamisten luo? Nytkö opintotukea nostettaisiin pandemiapalkkiona? Olisiko opiskelijoille lanseerattu uudenlainen mielenterveyspalvelu purkamaan YTHS:n ilmaisämpärimittakaavan jonoa? Ainoa vastaus näihin kysymyksiin oli se, minkä opiskelijat jo tiesivätkin. ”Tämä on kaikille vaikeaa. Koettakaa jaksaa.” Istuin seuraamassa kuinka juhlatunnelma valui hitaasti ulos. Jos tiedotustilaisuuden oli tarkoitus valaa taisteluhenkeä, siinä epäonnistuttiin. Tämä tekniikka voi nostaa kohteeksi jotain aivan muuta kuin koronan. Eräskin opiskelija kertoi kiroillen WhatsAppissa, kuinka tiedotustilaisuus sytytti hänessä halun järjestää valtavat juhlat, nyt heti. Miksi hänen pitäisi välittää muista, jos hänestäkään ei välitetä? Tapahtuma jäi (onneksi) juttuasteelle, mutta kuvastaa hyvin tiedotustilaisuuden laukaisemia reaktioita. JOKU VOISI KYSYÄ, EIVÄTKÖ ITSEKKÄÄT OPISKELIJAT VÄLITÄ VÄHÄÄKÄÄN iäkkäistä isovanhemmista tai kroonisesti sairaasta naapurista. Välitämme me. Välitämme niin paljon, että kysyimme ministereiltä yleispäteviä kysymyksiä rokotuksista ja tartuntaryppäistä, emme opiskelijoiden paikasta rokotusjonossa. Meillä on vain paljon muutakin välitettävää. Pitää välittää siskosta, joka aloittaa opintojaan yksin vieraassa kaupungissa. Pitää välittää ystävästä, joka ei ole käynyt koko vuonna ulkona. Pitää etsiä oikeat sanat, joilla kannustaa kyynistynyt kaveri jatkamaan opintoja. Eikä omaa hyvinvointiakaan saa unohtaa. Pitää varoa synkistymistä, täytyy pitää vuorokausirytmi ja syödä halvalla hyvin, kun opiskelijaravintolaan ei niin vain pääse. On pakko poistua kauppaan, kävelylle tai ehkä jopa kaverille, jos sinne ei kokoonnu kuutta ihmistä. Moni opiskelijoista kertova tarina lyhenisi huomattavasti jos siitä jäisi yhteisöllisyys pois. Tämä on osin unohdettu. Lapsuudenkodeissaan kolme viikkoa opiskelevien teinien tilanne huolestutti enemmän kuin lähes saman ikäisten itsenäistyjien yhden vuoden yksinäisyys. Kaksi vuotta sitten yhtä yksinäisistä eläkeläisistä oltiin huolissaan. Opiskelijoista ei tarvitse. Heille tämä on yhdistävä sukupolvikokemus. Yhdessä siitä selvitään! Mutta miten vaikeasta ajasta selvitään yhdessä, jos yhteyksiä ei ole? Jo ennen koronaa on ollut paljon opiskelijoita, jotka tuntevat jäävänsä ulkopuolelle. Jos ystäviä ei tuntunut olevan ennenkään, ei ehkä ole ketään kuka auttaa. Yliopisto neuvoo tukeutumaan ainejärjestöön, mutta eivät nekään tavoita aina kaikkia. Jo valmiiksi yksinäisyyteensä kyynistynyt opiskelija tuskin hakeutuu etätoimintaankaan. MIKÄÄN EI KUITENKAAN YHDISTÄ NIIN HYVIN KUIN YHTEINEN VIHOLLINEN. Tämä sukupolvi jakaa osattomuuden, syrjäytyneisy yden ja laiminlyönnin kokemukset. Se kokee olevansa väliinputoaja, uhrattu elämän suuressa murrosvaiheessa muiden hyväksi. Aika näyttää, millainen poikkeava aikuisuus poikkeavan opiskelijaelämän eläneitä nyt odottaa. Sukupolvikokemus se sukupolvitraumakin on. Hallitus antoi yliopisto-opiskelijoille kuvan, ettei heistä tarvitse olla huolissaan. Hehän venyvät loputtomiin. Siispä kaikki opiskelu ja muu oheistoiminta pidetään fukseja myöten netissä. YTHS saattoi hyvin tuplata asiakasmääränsä AMKopiskelijoilla lisäämättä henkilökuntaansa samassa tahdissa. Opiskelijoita ei edelleenkään pandemiarajoiteta kuin kahdella vaihteella. Ne ovat päälle ja pois. ”Koeta jaksaa” sanoo hallitus ja sulkee puhelun, jonka itse aloitti kysymällä miten menee. • Aino Pöykkö on toisen vuoden etäopiskelija, joka pohtii vielä valintaansa tieteiden ja aatteiden historian sekä pelkän historian välillä.

21


FM, viestintäasiantuntija

henna määttä

KM, projektipäällikkö

Elina heikkala

DI, ympäristökonsultti

Emma ojanen

farmaseutti, biologian opiskelija

miia immonen

salla kangas

FM, erityisopettaja

tutkijatohtori, biokemisti

linda omodara

kalle parviainen

MSc (Tech), Environmental and Sustainability Researcher

FM, projektisuunnittelija

aino-kaisa manninen

DI, lääketieteen tekniikan opiskelija

janne rajala

UAV-asiantuntija, yrittäjä

Oulu on vihreä

Katso kaikki ehdokkaamme | Check all our candidates vihreatoulussa.fi Äänestä kuntavaaleissa | Vote in the municipal elections 13.6.2021 Ennakkoäänestys | Advance voting period 26.5.–8.6.2021

marjo tapaninen

YTK, projektisuunnittelija

heini tuorila

FM, viestintäasiantuntija

liisa väisänen

FM, suomen kielen opettaja

22

Mainoksen maksaa ehdokkaiden tukiryhmät.

janne hakkarainen


Kulttuuria kampukselta: Saaga

Saaga tekee musiikkia itsenäisesti tuottajansa ja kumppaninsa Aake Lämsän kanssa, opiskelee tanssia ja somatiikkaa sekä opettelee kuuntelemaan omaa vaistoaan musiikin tuottamisen suhteen.

LÖYSIN BIISIEN KIRJOITTAMISEN oikeastaan ysiluokalla. Vois sanoa, että oli sisäinen tarve luoda jotain uutta. Mulle ei tuntunut arvokkaalta opetella muiden biisejä, kun ne biisit oli jo tehty, vaan halusin jotain, mikä on mun. Aloitin pianonsoiton 10-vuotiaana ja menin yläasteella musiikkiluokalle ja sieltä sitten ammattikouluun konservatoriolle. Pääsin konservatorioon sisään koskettimilla mutta puolessavälissä anoin vaihtoa lauluun ja tein tutkinnon loppuun laululla. Konservatoriolla koulutetaan ammattimuusikoita, niin jos on itse tilanteessa, että ei oo tyyliin ikinä avannu suutakaan ja pitäisi osata laulaa jazzia tai osata laulaa puhtaasti tai uskaltaa laulaa ihmisten edessä ylipäätänsä, niin se voi olla yllättävän rankkaa. Kun valmistuin laululinjalta, koin että olin vielä hukassa ja en jotenkin tiennyt omaa paikkaani ja tapaani olla musiikin maailmassa. Muutin Ouluun ja opiskelin vielä toisella konservatoriolla kaksi vuotta lisää. Silloin aloin myös tehdä musiikkia Saaga-artistinimellä. Oulusta on muodostunut mulle koti. Laulujen tekemisen suhteen oli pitkään sellanen “mun pitää päästä isolle lafkalle” -ajatus ja liikaa ihmisiä ympärillä kertomassa mitä pitäs tehdä ja kannattas tehdä. Kun yrittää kuunnella kaikkia yhtä aikaa ja vähän itseäkin siinä välissä, se meni mulla siihen, että unohdin sen mistä tässä olikaan kyse. Vuonna 2019 kokeilin työskentelyä levy-yhtiön kanssa, mutta en oikein ymmärtänyt sitä maailmaa ja se johti siihen, että yritin tehdä tietynlaista musaa ja miellyttää muita, joten päätin jatkaa omillani. Aika usein biisi syntyy niin, että pyöräillessä äänitän jonkun yhen lainin tai saatan olla kaverin luona tai juhlissa ja meen vessaan naputtelemaan jonkun yksittäisen ajatuksen. Se on tosi sanoituslähtöistä ja oon myös runoilija, niin ehkä se tulee myös sieltä. Aiheita on tosi laajasti, mutta yhistävä tekijä on ollu semmoiset kipeät ja arat aiheet. Se ei välttämättä oo sellaista, mitä valitsisin luontaisesti, mutta ne tuppaa muuttumaan biiseiksi. Nyt vuosien työstämisen jälkeen oon vihdoin alkanut saamaan musiikkia ulos itsenäisesti ja tehnyt kaiken julkaisuun liittyvän ite, siinä on tosi hieno vapaus ja tosi voimakas olo. Mä yritän olla miettimättä liikaa tavoitteita, koska oon sitä aiemmin tehnyt ja se helposti johtaa siihen, että ilo katoaa. Yritän keskittyä siihen mitä on nyt, mutta tavoite tietysti on se, että saisin tehdä taidetta niin pitkään kun se kutsuu. •

23 Iida Putkonen

23


TEKSTI Tuuli Heikura KUVITUS Siru Tirronen

Ulos

oravan pyörästä

Vierivä kivi ei sammaloidu. Sanonnassa piilee tuottavuuden arvostuksen sanoma, joka ohjaa niin työ -kuin opiskelukulttuuria sekä vapaa-ajan vieton paineita. Milloin kiireestä ja stressistä tuli modernin ihmisen menestyksen ansiomerkki? Eeva Kolu vertaa kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt elämäänsä aitajuoksuun, ja samaistun. Katse eteenpäin ja seuraavaa haastetta kohti. Ajatus resonoi minussa vahvasti, kuin joku olisi vihdoin päässyt syvimpiin mieleni sopukoihin ja persoonaani, pukenut sen sanoiksi. Esteeltä seuraavalle, välissä pieni helpotuksen tunne edellisen haasteen saavuttamisesta ja samassa katse seuraavaan “nyt ei ole oikea aika pysähtyä hengittämään”. Ikinä ei ole. “Jokaisen aidan kohdalla ajattelen: tämän jälkeen helpottaa”, Kolu kirjoittaa. Jälleen löydän itseni nyökkäilemästä kirjan sivulle. Olen löytänyt toteemieläimeni. Valitettavasti tuskin kukaan toivoo olevansa tässä mielessä samaistuttava, ylisuorittajien roolimalli. Tavoitteiden asettaminen on ajan henki. Lisääntyneet vaatimukset ja sosiaaliset paineet ajavat siihen, että “täytyy” suorittaa ja menestyä. Sosiaalisen median kanavat luovat illuusion, että kaikki käyttävät jokaisen vapaan hetkensä jäällä hiihtämiseen, uusien taitojen opiskeluun tai vähintään sosialisointiin nokipannukahvien äärellä luonnossa. Itse mähöttää sohvalla katsoen muiden aktiivista elämää. Törmätessä hyvänpäivän tuttuun kuulumisten vaihtoon lisätään vanhan tutun ja hyväksi todetun “ihan hyvää kuuluu”-mantran perään “kiirettä pitää”. Milloin

kiire, stressi ja jatkuva tekeminen muuntuivat yhteiskunnassa menestyksen ja hyvän elämän mittareiksi? Vaan sanoohan sen Nopsajalkakin: “Me eletään luupis, me eletään muotis Suunnitellaa huomist, suunnitellaa vuosii Mul on mun duunit, ja sul on sun to do list Ja kaikki mitä pitää suorittaa ennen ku kuolis”. – “Pysytään vauhdis, pysytään tahdis Ei pidetä mitään paussii, pannaa vaa lisää Soundii Tää on nii kaunist, olla kansantaudis Ettei me mietitä ollenkaan Että tulee viel kalliiks”

Uusi kansantautimme voisi kantaa nimeä Tulos tai ulos. 5/5. Jokainen kokemus mitataan numeerisesti - sentään korkeakouluasteikolla. Luvut korreloivat suoraan ihmisarvon ja työntekijänä onnistumisen kanssa. Myös yhteiskunta ja sen normatiiviset rakenteet kannustavat tähän. Nykypäivän urapolut ovat huomattavasti pirstaleisempia ja yleisen sanattoman sopimuksen kautta vaativat jatkuvaa omaehtoista kouluttautumista. Toisin kuin vanhempiemme tapauksessa, jossa 30 vuoden uraa saman työnantajan palveluksessa arvostettiin, nykyään se nähdään jämähtämisenä, suojatyöpaikkana, jossa itsensä kehittämisen kasvu on lakannut.

24


25


Aurora Airaskorpi pohtii kirjassaan Riittävän hyvä - Selviytymisopas työelämään organisaatiokulttuurin piirteitä, jotka aiheuttavat työntekijöille riittämättömyyden kokemusta ja tunnetta siitä, kuinka täytyy pyrkiä aina seuraavaa tavoitetta kohti päätyen loppuunpalamiseen alle kolmekymppisenä. Airaskorven pohjana tälle laajennetulle itsetutkiskelulle on hänen oma kokemuksensa loppuunpalamisesta. Hän yhtyy haastattelemiensa asiantuntijoiden ajatuksiin siitä, että nykypäivän työkulttuurissa ei enää riitä, että tekee töitään, vaan jatkuvasti täytyy olla ahmimassa lisää osaamista kouluttautumisen tai seuraavan, haastavamman työtehtävän muodossa. Vahvat kuormittavat ajatusmallit muuntuvat toimintamalleiksi ja sitä kautta arvoiksi. Tuottavuuden ja pärjäämisen ihannointi on nähtävissä myös useissa suomalaisissa sananlaskuissa, jotka muokkaavat ajatusmallejamme ideaali-ihmisestä. “Jokaisella meillä on ristimme kannettavana”, “joutilaat kädet ovat paholaisen palveluksessa” ja “jokainen on oman onnensa seppä”. Jopa Raamatussa laiskuus on mainittu yhdeksi perisynneistä. Kun rakenteet elannon hankkimiseen teollistumisen ja yhteiskunnan kehityksen myötä siirtyivät maatiloilta avokonttoreihin, tuottavuuden mittari siirtyi oman elinkeinon hankinnasta laajempaan kontekstiin. Se siirtyi organisaatioihin, joissa omalla toiminnallaan, eli työpanoksellaan ja ammattitaidollaan, vaikuttaa oman palkkakuittinsa lisäksi organisaation tulokseen ja yhteiskunnan verotulojen tuottaman kehityksen mahdollistamiseen. Vaikka tuottavuuden oravanpyörään voi joutua kuka vain, on siihen vahvin taipumus suorituskeskeisillä persoonilla. Airaskorven teoksessa painotetaan tämän tyyppisen käyttäytymisen näkyvän vahvimmin suorittajaluonteilla – oman elämänsä ylisuorittajilla, niin sanotuilla kympin tytöillä. Eeva Kolu kuvaa suorittajia hyvin termillä putkiaivo. Putkiaivo keksii kerta toisensa jälkeen

seuraavan tavoitteensa ja sitä jahdatessa kaikki muu saa jäädä. Suorittaja arvostaa itseään saavutusten ja aikaansaannosten kautta, eli ulkoisella hyväksynnällä. Toimittaja Ronja Salmi taas paneutuu riittämättömyyden kokemuksen taustoihin, jotka pohjaavat nykyaikaisen identiteetin luomiseen tekemisen kautta. Podcastissaan Mitä vielä, Ronja Salmi? hän käsittelee suorituskeskeisyyttä ja sen tuomia riittämättömyyden tunteita. Keskustelun keskiössä ovat kympin tytöt, suorituskeskeisyyden konkreettiset ilmentymät, joihin jokainen on varmasti törmännyt jokainen kouluvuosiensa aikana. Tyyppipersoonana kympin tyttö on kiltti ja ylitunnollinen puurtaja, joka pyrkii täydellisyyteen kaikilla elämän aspekteilla arvottaen itseään muiden kehujen ja ulkoapäin tulevien arvostusten kautta. Kympin tyttö luo identiteettinsä nimenomaan tekemisen kautta: millainen minun kuuluu olla ja mitä minun kuuluu tehdä, ollakseni hyvä? Samat elämän ohjenuorat pätevät pitkälti suorittajiinkin. Toimintapa näkyy vahvasti jo kouluajoissa ja jatkuu työelämää ohjaaviin periaatteisiin. Näin yhteiskunnan rakenteet optimoivat ja muokkaavat meidät jo alakoulusta lähtien nykyaikaiseen työelämään ja sen kehittyviin vaatimuksiin. Myös yhteiskunnan koulutuskannustimet luovat kovia suorituspaineita tehokkuuden kannalta. Työelämän kuormittavuuden ja rikkonaisuuden lieveilmiöt, kuten uusi kansantautimme uupumus, on jo pantu merkille, mutta merkittäviä toimia ei ole tehty. Kuten omassa urakehityksessä, vastuu omista resurssien käytöstä ja työhyvinvoinnista jätetään edelleen pitkälti yksilön vastuulle. Omia ajatusmallejamme ja toimintatapoja tarkastelemalla voimme vaikuttaa omaan suhtautumiseemme suorittamiseen. Kolu kertoo teoksessaan, kuinka itse pääsi uupumuskierteestä kävelemällä, karsimalla elämästään ylimääräisen hälyn ja tyytymällä.

26


Hän sisäisti ajatusmallin, jossa sen hetkinen tilanne riittää ja loi itselleen uudet rutiinit, jotta yksinkertaisiin asioihin joutuu kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Niin Airaskorpi, Kolu kuin Salmi kuuluttavat omien arvojen ja rajojen määrittelyn perään mikä on sinulle elämän merkityksellisyyden kannalta tärkeintä? Selkeyttämällä itselle merkitykselliset asiat, on helpompi määrittää, mitkä tehtävät ovat oman tyytyväisyyden takaamiseksi tärkeimpiä vähentäen epävarmuuden tunteita. Työhyvinvointi ja järkevä henkisten resurssien käyttö ei kuitenkaan ole vain yksilön vastuulla, vaan keskustelua on käytävä yhteiskunnan rakennemuutosten kautta sekä työyhteisöissä. On pohdittava, minkälaista kollektiivista sanomaa viestimme tuottavuuden ihanteista. Voisimmeko päätyä toimintamalliin, jossa työyhteisö kannatteleekin työntekijää eikä toisinpäin? Mahdollisesti työaikojen uudelleenjärjestelyllä saataisiin aikaan tulos, jossa palautumiseen jää enemmän aikaa ja työt pystyisi työajan päätyttyä jättämään työpöydälle vahvistaen positiivista tehokkuutta työajan puitteissa. Jotkut valtiot ovat jo ottaneet kokeiluun nelipäiväisen työviikon, jonka tavoitteena on edistää työn tasaisempaa jakautumista sekä työntekijöiden hyvinvointia. Myös pääministeri Sanna Marin on

27

pyrkinyt edistämään nelipäiväisen työviikon jalkauttamista Suomeen. Työskentelytapoja on kuitenkin vähintään yhtä paljon kuin tekijöitä. Ysistä viiteen -toimistokulttuuri, nelipäiväisenä toteutettu tai ei, ei sovi kaikille. Jospa ennemmin siis kuulutettaisiin joustavuutta, jolloin työntekijällä olisi enemmän valtaa ja vastuuta määritellä itselleen sopivat työskentelyajat ja -tavat. Samoin ideaalimaailmassa organisaatiokulttuurissa on tarpeeksi olla “riittävän hyvä”, tavoitteet on selkeästi ilmaistu ja jaettu työntekijän ja esihenkilön kesken. Näin työntekijän ei tarvitse painia riittämättömyyden tunteiden kanssa tai pyrkiä tuottamaan yli tavoitteiden varmistaakseen työpaikkansa pysyvyyden. Kuuluuko elämän olla aitajuoksua esteeltä seuraavalle? Voisimmeko välillä, edes silloin tällöin, unohtaa ulkoapäin tulevat paineet ja keskittyä nauttimaan saavutuksistamme? Olla ylpeitä ja pysähtyä onnistumisten äärelle sen sijaan, että suuntaamme katseet seuraavaan haasteeseen? Elämä on loppujen lopuksi maraton, ei aitajuoksu – ja maratonissahan on nimenomaan kyse tasapainoisesta resurssien käytöstä, jotta voimia jää myös viimeiselle viidelle kilometrille.•


In English

TEXT Iida Putkonen TRANSLATION Taija Kuntonen

Studying to go back to normal in autumn The University of Oulu is planning a return to normal teaching next autumn. Rector Jouko Niinimäki says that no further plans nor instructions haven’t been made, and might not be made at all.

IT’S NOT YET BEEN DECIDED whether studies this autumn will go back to normal or stay remote, says Jouko Niinimäki, the rector of the University of Oulu. The goal, however, is to return to normal. “We hope and believe that we can get back to normal by autumn. At the moment, we believe that the corona situation will in any case calm down for summer, and it’s safe to assume that all adults will have at least one dose of the vaccine by August.” Niinimäki says that national or regional exit-plans may restrict the university’s hopes, as they will decide in which order services will return back to normal. The university has announced earlier that it’s preparing to organise courses as contact-teaching from the 1st of August onwards. According to the rector, the university hasn’t made any exact plans about transferring to contact-teaching nor planned separate guides for teachers. “No instructions for autumn have been planned, and there won’t be any guides from the university management. Instead, they’ll be decisions made by teachers and students on the field”, Niinimäki comments. When last autumn contact-teaching was mainly secured for freshmen, this time around the goal is to offer contact-teaching for everyone. The hope is that everyone could start normally, Niinimäki says. However, it’s not

purely a return to the old normal. “During the pandemic, we’ve learned some things both in work and study life that we want to keep. I believe that neither students nor teachers want to return to quite the same daily routine as before the pandemic, but instead some remote work will become permanent.” According to Niinimäki, remote studies have brought people more freedom and decision-making power about their own schedules, however, it’s not the purpose to get stuck with remote work forever. “Contact-teaching is extremely important, and the university will continue to keep offering contact-teaching as much as possible. It’s well known even through research that time spent together with the teacher improves learning.” However, mass lectures for hundreds of students might benefit from being remote in the future as well, the rector thinks. If the teaching is one-sided, there’s not that much of a difference whether teaching happens in the same physical location. Entrance exams to test things out For this spring, teaching will continue remotely, but contact-teaching will be tested with the spring’s entrance examinations. Last spring universities arranged entrance

I believe that neither students nor teachers want to return to quite the same daily routine as before the pandemic.

28


examinations through alternative methods, such as digital exams and acceptance based on grades. The changes of the criteria received critiquing, which Niinimäki agrees with. “The critiquing was justifiable, and I agree with it. Because of it, universities have now decided to arrange entrance examinations in person. When you look at the national corona situation, I’m confident that it’s going to be fine.” Niinimäki emphasises the increased safety measures of the exams and the fact that there’s enough space for each candidate on campus. However, there’s still a problem with examinations being arranged in person: if a candidate is in quarantine, they can’t participate in the exams this year at all. The common guide for universities states that a candidate who’s otherwise ill, in a voluntary quarantine or waiting for test results must also not participate in the exam.

29

“Due to getting ill, there might be individual injustices. They’re sad things and personal tragedies, but as for corona, you can say that if someone wants to protect themselves from an infection before the exam, all needed means are available.” This year 20 133 people applied for the University of Oulu, which is over 3000 more applicants than last year. Despite the large number of candidates, rector Niinimäki is positive that the University will get through the examinations safely. “I hope that people coming to the examinations live in a way in which they won’t get an infection before the examination. I trust that things will go well in Oulu, and that an easier time will dawn by autumn.” In practise an easier time in autumn would mean contact learning for both new and old students alike and a return to the old normal in August. •


In English

TEXT by Anna Heumann-Kaya

Life in 18 Square Meters: A Uni Student’s Experience with ADHD During Distance Learning From the very beginning of its existence, the Intercultural Teacher Education training programme (ITE) has been struggling to offer a fully English speaking programme in a Finnish speaking environment. The recent changes in the programme’s name and applicational status have made the programme more reachable for international students. The question still remains: what does the programme offer for its non-Finnish speaking students exactly?

WHEN WE THINK ABOUT EDUCATIONAL ACCESSIBILITY, we often consider our own experiences of whether or not we feel fully included in educational activities. The realities of distance learning have made the burden of coping with daily life difficult for university students, but even more so for many with special educational needs. Otso Clarot, a first-year Intercultural Teacher Education (ITE) student, feels that remote teaching has significantly impacted his daily life. His lifeline has been the support of his fellow classmates, his gaming network, taking substitute teaching jobs, and most of all being a self-advocate and knowing when to reach out for help. Otso started his studies in Autumn 2020. He had realistic expectations from the beginning. “I knew university studying would be hard. High school was hard, middle school was hard, and I assumed it would only get harder.” He made a plan to take it easy for his own sake; pacing himself with his studies, especially now during the pandemic. Otso recognized that it would be challenging, but he didn’t anticipate the number of difficulties he would experience with remote teaching in reality. The lack of routine, fewer lectures, more assignments, next to no face-to-face teaching, no clear schedules, and broken sleep patterns are some of the main struggles of distance learning life for him. The number of distractions at home has been the most frustrating part of distance learning for Otso. He describes seeing the sun rise and set from his window. He watches the people drive by in their cars, going somewhere else. “With face-to-face learning, there are fewer things to take my attention and distract me.” Studying from home without a real-life social context – one person, a screen, and distractions – makes distance

learning particularly challenging. Otso points out that ADHD makes it difficult to read and focus, and this gets overlooked and is often “seen as just a wild little boy’s problem, which it is not.” Positive Social Pressure For Otso, working together with others makes a great deal of difference. “Working in a group gives me a sense of urgency and motivation and mutual accountability—positive social pressure.” He feels that Zoom breakout rooms are something, but the social connection that creates the ‘right sense of pressure’ is just not there. “I remember at the beginning of term when it was easier to meet up with classmates and we’d get together with a few people. I was proud of myself for how much I got done then”, he reflects. In addition to doing coursework together, the emotional and social support from classmates is significant: “Our class has been really great about that. There have been lots of crying emojis on our class Whatsapp group and probably real crying behind them.” He values the great job his classmates have done in being there for each other and for being non-judgemental even in these hard times. So far, Otso has also had positive experiences with university teachers being responsive and flexible during distance learning. However, he proposes that teachers could reduce the workload and offer tasks on a schedule that are less open-ended. “Distance learning gives more flexibility, but for me that is a big no.” A routine helps Otso remember to take care of himself and manage time effectively.

Changes have been rather confusing for candidates and also for us.

30


“It really helps keep me focused when there is a specific time to do things: eat, work, move.” He remembers a seminar at the beginning of the term handling life skills, goal setting, and motivation. Otso thinks that being coached on the importance of these things is not enough if you don’t have a routine to keep the motivation going. In particular, for students beginning their studies and for students with special education needs this is a vital tool that can make all the difference in learning. “Having a routine in general helps with #adulting too,” he jokes. Otso feels that the university has offered some help when he sought it out. He was referred to a psychologist and offered some adaptive learning support: “I got a paper saying that I had the right to turn in assignments later and was allowed some flexibility by these adapted assignment return dates.” Still, he doesn’t want to speak for everyone. “To be honest, I don’t know enough to say whether or not the university has done its best for special education needs learners in general”. He states that, “being a self- advocate was important in making sure I got help and took it.” There may be students who suffer and do not have the tools or knowl-

edge that they need to be proactive and get help. Despite Otso having a positive experience in getting support, he describes having feelings of being wrong or weird when struggling with distance learning. He started his studies this academic year and the combination of being new to the university and not meeting expectations has been a heavy burden to carry. “My self-esteem has definitely been affected. I’ve been dealing with depression again because of it. Generally, the distance learning situation has affected my overall physical and mental health.” Due to the difficulties, Otso is taking the spring semester off and delaying studying until autumn. During his leave he has continued developing his teaching experience by substituting when possible. Looking forward towards the autumn term he has feelings of optimism and realism, “I hope that everything goes back to normal, but in reality, I am feeling that it will be hybrid at best.” As the interview comes to an end in the Tellus glass box number 4, he says something many remote studiers can relate to: “Thanks for giving me a reason to leave my flat… All of 18 meters squared.” •

BURNING QUESTIONS The student-led education event, Burning Questions 2021, featured a workshop on Special Educational Needs provision during distance learning. Participants offered their recommendations for better practice from the student and teacher perspectives. The number one recommendation from the student perspective was simply: Ask students what works best for them. Continuing the dialogue between students, university teachers, and administration about what works and what doesn’t work will help make distance learning more accessible to all. Self-advocacy skills were seen by many participants as vital – even more so during distance learning – and they should be taught. Minimizing the cognitive burden of distance learning can be done by aiming to make it as close as possible to face-to-face learning. Empathy, differentiation, and more training are some suggestions participants made for teachers/lecturers. Time before and after online lecturers for informal discussions can contribute to student well-being and motivation. Finally, peer support groups and guidance for making an effective daily routine can make learning more accessible for special education needs learners as well as for all students.

31


In English TEXT by Anca M. Catana PHOTO Pexels

Education and technology: where are they heading? Technology is seen as the answer to all humanity’s problems from climate change to chores to education. University teaching took a big leap into a digital direction during the pandemic, but what other possibilities does technology offer education?

TECHNOLOGY IS AN ESSENTIAL PART OF OUR LIVES today so it’s no wonder that ICT skills or computer literacy have become a part of the curricula. Moreover, the global pandemic dragged us out of the comfort of the offline world into an online one. But what are the pros and cons of education and technology intertwining? Are there any limits or pitfalls to be avoided? To answer these questions, I interviewed Márta Sobocinski, a junior researcher at the Learning and Educational Technology Research Unit of the University of Oulu. Márta’s research focuses on identifying patterns of regulation in the context of collaborative learning using process-oriented methods and combining qualitative video data analysis with physiological measures, such as heart rate. Her interests include learning processes, collaborative learning, self-regulated learning, multimodal data. Simply put, she studies how people collaborate using multiple tools to gather data. This spring, the Learning and Educational Technology Research Unit of our University conducted a VR (virtual reality) study. They examined how VR affects learning and explored the possibilities of using VR for teaching in the future. VR will probably be present in every classroom soon During their research, Márta and her team used technology for two purposes. Firstly, to experiment with different ways in which VR could be implemented in the classroom, and secondly, to actually gather data during their study. According to Márta, VR is becoming more important and its study more relevant because, in situations where teachers and learners can’t meet in real classrooms, the technology could offer a more pleasant experience to its user than the online classrooms we all have attended lately. Moreover, Márta emphasized the importance of

involving teachers and student-teachers in the study and implementation of VR. Besides, with teachers using VR to support their learners, “the trend is to involve them in the development of the technologies as well”. This is why most of the participants in this spring’s experiment were teacher-students. In the future, VR will probably become a normal presence in the classroom since its costs are declining, “same as there were computers at first, then laptops, now iPads and smartphones”. More technologies used in education New technologies, apps and programs are becoming more and more common in the learning environments, from apps that can help students use the Pomodoro technique to XR. XR stands for Extended Reality, which is an umbrella term that incorporates Augmented Reality (AR), Virtual Reality (VR), and Mixed Reality (MR). XR can help medical students practice their hands-on skills by simulating real situations. In some courses at the university augmented reality (AR) environments are already being used. For example, through ThingLink (which is a free and userfriendly digital tool that provides users with the ability to turn any imagines into an interactive graphic) and 360-degree videos students can make the connections between the theoretical readings and their own experiences seamlessly: they are able to record voice notes, annotate lectures and images, and create their own virtual learning space that they can access both from their phones and the VR goggles available at the premises. In the actual classroom, the teachers could use VR in STEM subjects: Geography, Biology, Chemistry or Mathematics to show simulations of complex topics. Instead of just talking about the islands in the Pacific and pointing them on the map, the teacher could invite pupils to actually visit those places using goggles.

32


When studying Biology, instead of sketching an organ in their notebooks, pupils could actually take a trip into the organisms and get immersed in the subject as they interact with the environment. They could even try tennis or baseball without any equipment, just using their goggles. Pupils who for some reason can’t join the physical classroom could enjoy a more real-lifelike experience from home by using the goggles and getting immersed in the virtual classroom. Of course, this could open up new ways to accessing and exporting education, since being physically present would not be a requirement anymore. The EdTech sector is also developing rapidly with about 300 existing companies in Finland alone. More and more start-ups are being launched hoping to become the next hit in the world of education. The popularity of Finnish education abroad is a big factor driving the export of such technology. Besides VR, they include “coding schools”, educational games, language learning tools, learning platforms for companies and homeschool or teacher-parent collaboration platforms. Part of Márta’s research was to identify ways in which VR classrooms could in the future help student-teachers practice their teaching skills. This would enable them to practice teaching in a virtual

33

classroom with children from various backgrounds before stepping into a real classroom. Later on, it could also enable them to work in schools overseas or with pupils who can’t join the classes for health or reduced-mobility reasons. Some possible bumps in the road… One of the biggest challenges that the VR has to overcome, according to Márta, is that some people suffer from cybersickness - they get dizzy or nauseous while using the VR goggles - so if VR is used in a classroom during a lesson, some pupils might not be able to participate. Another obstacle is of course the cost. Although, as she pointed out previously, the cost is declining, Márta still fears that some pupils or schools could be left out because they could not be able to afford the technology. Finally, she emphasizes the important role of the teacher when choosing to use VR or any other technology in the classroom: “it has to be used for a purpose, not just because it’s fun”. She encourages teachers to take advantage of the existing technology that is available to them, but always to evaluate the needs of the lessons and the needs of the learners beforehand. “You still have to do the work!” •


Pohditko tutkinto-ohjelman tai pääaineen vaihtoa? Läheiselle alalle vaihtaessa sinun ei välttämättä tarvitse hakea uutta opiskelupaikkaa yhteishaussa. Jos kanditutkintosi on vielä kesken, voit hakea opiskeluoikeutesi siirtämistä siirtohaussa. Se on yhteishaun vaihtoehto jo yliopistossa opiskeleville. Myös pääaineen vaihtoa voi nyt hakea samassa haussa. Katso siirtohaussa mukana olevien hakukohteiden valintaperusteet Opintopolusta tai kysy lisää tiedekuntasi lähipalvelupisteestä. Kevään siirtohaussa haetaan 3.–17.5.2021. Seuraava haku on syksyllä 2021.

34


Alumnilta oppia

TEKSTI Julia Asikainen KUVA Iida Putkonen

Peliala vaatii epävarmuuden sietoa Lapsuudessa alkanut peliharrastus muuttui Matti Luonuan työksi, kun hän ei aluksi löytänyt töitä haluamaltaan alalta. Nykyistä uraansa hän ei enää vaihtaisi mihinkään. MATTI LUONUA ON PELANNUT Labista ja innostuin siitä. Olin opistossa toivomansa copywriPIENESTÄ LÄHTIEN, mutta kipi- tehnyt vapaa-ajalla itsekseni mu- terin työ sai viimein tuulta alleen,

nä pelialalla työskentelyyn syttyi vasta myöhemmällä iällä. Nyt Luonua on tehnyt töitä mobiilipelien parissa jo yli viisi vuotta. Useimmat meistä kaipaavat tietyin väliajoin pakoa todellisuudesta. Tuota arjen eskapismia meille ovat tarjonneet jo vuosikymmenien ajan pelit, joiden kautta pääsemme hyppäämään erilaisiin maailmoihin. Pelialan ammattilainen Matti Luonua innostui pelaamisesta jo pienenä. Monille nostalgiset Super Mario -pelit olivat myös Luonualle niitä pelejä, joista harrastus sai alkunsa. Vaikka pelaaminen on ollut aktiivisesti läsnä Luonuan elämässä pitkään, ei hän koskaan ajatellut tekevänsä siitä itselleen uraa. ”Hain opiskelemaan englantilaista filologiaa Oulun yliopistoon, sillä koin olevani hyvä englannin kielessä. Vielä siinä vaiheessa minulla ei ollut mielessä mitään selkeää ammattia, jota kohti haluaisin mennä”, Luonua kertoo. Opintojensa alkuvaiheessa Luonua kiinnostui copywriterin työstä. Yliopistosta valmistuttuaan hän naputteli työhakemuksia copywriterin tehtäviin, mutta hakemukset eivät tuottaneet tulosta. ”Satuin sitten kuulemaan Oulun ammattikorkeakoulun Game 35

siikkihommia, joten päätin hakea avoimen ammattikorkeakoulun kautta Game Labiin äänisuunnittelijaksi.” Kun Luonua pääsi sisään Game Lab -opintoihin, avautui hänelle siellä koko pelialan kirjo. Äänisuunnittelun tilalle löytyi uusia kiinnostuksen kohteita, kuten pelisuunnittelijan ja tuottajan tehtävät. Opinnot toivat hänelle myös hyvät mahdollisuudet pelialalla verkostoitumiseen. Kaiken positiivisen lisäksi Game Lab tutustutti Luonuan myös alan raadollisuuteen: työ pelien parissa ei suinkaan ole vain ruusuilla tanssimista. ”Game Labissa huomasi, kuinka hankalaa peliprojektien pyörittäminen todellisuudessa on. Paljonkin työtä voi mennä herkästi hukkaan, jos jokin projekti paljastuu loppuvaiheessa kannattamattomaksi tai kehityssuuntaa päätetään vaihtaa.” Vaikka Luonua kohtasi Game Labissa pelialan haasteet, sytyttivät opinnot hänessä vahvan halun työllistyä alalle. Työllistyminen ei kuitenkaan käynyt sormia napauttamalla. ”Oulussa on vain muutamia pelialan yrityksiä, joten työpaikkoja ei ole mitenkään hirveästi.” Vaikka työtä pelialalta ei heti löytynyt, ei Luonuan tarvinnut jäädä tyhjän päälle. Hänen yli-

ja hän pääsi tekemään copywriterin ja markkinoinnin hommia vapaaehtoisena oululaiselle start up -yritykselle. Vapaaehtoistyöt saivat kuitenkin jäädä jo muutaman kuukauden jälkeen taakse, sillä Luonua kuuli oululaisen peliyritys Koukoi Gamesin hakevan markkinointiharjoittelijaa. Töitä mobiilipelien parissa Peliyrityksessä aloittamisesta on kulunut nyt yli viisi vuotta. Harjoittelun jälkeen Luonua on ehtinyt työskennellä yrityksen markkinointipäällikkönä ja tuotepäällikkönä, joka on hänen nykyinen tittelinsä. ”Tuotepäällikön työnkuva on todella monipuolinen. Teen muun muassa tuottajan hommia, joihin kuuluu projektien hallinnointia. Ennen koronaa kävin monesti esittelemässä peliaihioita erilaisissa pelialan tapahtumissa.” Koukoi Games keskittyy toiminnassaan mobiilipeleihin. Luonuan mukaan työskentely mobiilipelien parissa vaatii intohimoa, sillä rahan tuottaminen mobiilipeleillä ei ole yhtä yksinkertaista kuin pc- ja konsolipeleillä. ”Monilla mobiilipelien tekijöillä on unelma pelistä, joka tekee satoja miljoonia euroja, mutta se on käytännössä harvinaisempaa kuin lottovoitto. Tässä työssä pi-

MATTI LUONUA » 34-vuotias » Kotoisin Torniosta, asunut Oulussa 15 vuotta. » Valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2013, pääaineenaan englantilainen filologia. » Käynyt Oulun ammattikorkeakoulun Game Labin vuosina 2013–2014. » Työskentelee tuotepäällikkönä oululaisessa pelialan yrityksessä Koukoi Games. » Harrastaa vapaa-ajallaan liikuntaa, kuten lenkkeilyä ja kehonpainovoimailua. Tykkää myös pelailla pelejä, erityisesti rooli- ja strategiapelejä.

tää olla valmis myös siihen, että palkansaanti voi olla hankalaa.” Parasta työssä on Luonuan mielestä hyvät työkaverit ja työpaikalla vallitseva yhteishenki. Hän nauttii myös siitä, miten paljon omaan työnkuvaan saa vaikuttaa. ”Meillä on niin pieni firma, että on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä tehdään. Isommassa firmassa se ei ehkä olisi samalla tavalla mahdollista. On myös mahtavaa seurata vierestä, kun ympärillä työskentelee niin paljon luovia ihmisiä.” Vaikka työ on välillä stressaavaa, ei Luonuan ole kertaakaan tehnyt mieli vaihtaa alaa. ”On vaikea kuvitella, että tekisin mitään muuta. Se, että on päässyt tekemään pelialalla töitä, tuntuu edelleen ihan mahtavalta.” •


36