Expressi 3/2010

Page 26

Kuva Anni Hanen-Kajander
Kuvankäsittely Marko Kovero

expressit

Teatterimatka Helsinkiin ExpressBussit vievät sinut ketterästi vaikka viikonloppumatkalle pääkaupunkiin. Kansallisteatterin Globen uupuneet on esitys ilmastoahdistuksesta. Olemmeko todella valmiit luopumaan elintasostamme, kuten ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää? Kantaesitys Willensaunassa 8.10.2010. Esitys siirtyy kiertueelle marraskuussa.

Matkapassi yksin liikkuville lapsille Lasten matkapassin avulla aikuinen voi lähettää lapsen turvallisesti yksin matkaan. Passin saa linja-autoasemilta tai sen voi tulostaa myös EB:n nettisivuilta. Matkapassissa on oma kappaleensa matkaan lähettäjälle, lapselle kaulaan ripustettavaksi sekä bussinkuljettajalle. Passiin täytetään lapsen, saattajan sekä vastaanottajan yhteystiedot sekä bussin puhelinnumero, mikäli se on mahdollista. Kuljettaja huolehtii siitä, että lapsi pääsee turvallisesti perillä matkapassin tiedoissa olevan vastaanottajan luo. Passissa olevien tietojen perusteella aikuiset voivat seurata matkan edistymistä ja kuljettaja puolestaan olla tarvittaessa yhteydessä vanhempiin. Lapsen matkapassin käytölle ei ole ikärajoja.

Kännykkäetiketti

Matkapuhelimen käyttö on entistäkin mukavampaa, kunhan muistaa pari käytännön asiaa.

Ota toiset huomioon Julkisen liikenteen välineissä tai muilla yleisillä paikoilla käytävät puhelinkeskustelut on tyylikästä hoitaa hillitysti ja ottaen muut ihmiset huomioon.

Älä paljasta liikesalaisuuksia Julkisilla paikoilla kannattaa välttää luottamuksellisten työasioiden käsittelyä. Mieti, mitä ja missä puhut.

26 | expressi

Kunnioita ympäristöäsi

Keskity liikenteeseen

Puhelin kannattaa laittaa äänettömälle tai pois päältä, jos on paikassa, jossa puhuminen ei ole suotavaa.

Puhelimen käyttö voi häiritä keskittymiskykyäsi, olitpa liikkeellä sitten kävellen, pyörällä tai autolla. Liikenteessä puhelimen käyttö vaatii erityistä tarkkaavaisuutta.

Kiinnitä huomiota soittoääniin Kovaääniset soitto-, näppäily- ja tekstiviestiäänet voivat häiritä muita ihmisiä. Laita tarpeen mukaan puhelin äänettömälle tai käytä värinähälytystä. Tekstiviestilläkin voi hoitaa monia asioita äänettömästi.

Pidä huolta puhelimestasi Matkapuhelin sisältää usein paljon tietoa käyttäjästään, joten ole tarkkana, ettei puhelimesi jää matkan varrelle. Käytä puhelimessa turvakoodeja.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.