__MAIN_TEXT__

Page 1

EXPRESSI

LEHTI MATKALLE JA KOTIIN 4 | 2020

4 PARHAAT BURGERIT

JOHANNA VUOKSENMAA

KATSOO HENKILÖITÄÄN LEMPEÄSTI KOTIESITTELYSSÄ

Alina Voronkovan uusi koti

SISUSTUSIDEOITA

Idyllinen puutaloyksiö

HYPPÄÄ BUSSIIN

Vinkit Lahteen


“ Työssäni eniten nautin asiakaspalvelusta – siitä, että asiakkaan saa hymyilemään ja tyytyväiseksi. “ Jutta Peltonen

R-kauppias, Jyväskylä

R-kioski tarjoaa turvallisen alustan yrittäjyydelle Jutta Peltonen toimii R-kauppiaana Jyväskylässä matkakeskuksen R-kioskissa. Jutta oli työskennellyt R-kioskissa myyjänä hieman alle kolme vuotta, kun kiinnostus oman toimipisteen hallinnasta heräsi. – Olin 20-vuotias kun päätin, että tätä haluaisin tehdä. Laitoin R-kioskille viestiä ja sain nopeasti vastauksen, että jos rahalliset asiat järjestyvät ja intoa riittää, niin se voi onnistua. Siitä asiat lähtivät etenemään ja löysin oman pisteeni, Jutta kertoo. – Ajattelin, että siinä on se oma vapaus ja vastuu. Yrittäjyys tuntui sopivan haastavalta ja kiinnostavalta, ja tietysti oma yritys on aina oma yritys, hän jatkaa.

Tarjolla monipuolinen työnkuva Yrittäjänä työskennellessä tavallinen arki ei itsessään poikkea tavallisen myyjän työstä, mutta vastuu kasvaa esimerkiksi henkilökunnan johtamisen sekä työvuorojen ja myynnin suunnittelun myötä. –Tietysti kaikki kauppiaat ovat myös tuloshakuisia.

Kyllähän kieltämättä joskus kiristää, mutta ajan kanssa oppii, ettei saa stressata liikaa. Painetta pitää olla ja on kiva, että sitä on, mutta pitää osata myös höllätä, kun sellainen hetki tulee, Jutta tietää. – Työssäni eniten nautin asiakaspalvelusta – siitä, että asiakkaan saa hymyilemään ja tyytyväiseksi. Tietysti oman henkilökunnan palaute johtamistyöstä on myös iso asia, hän jatkaa.

Ketjun tuki helpottaa yrittäjyyttä oleellisesti Ketjulta saatu tuki on ollut tärkeässä osassa yrittäjyyden mielekkyyttä. R-kioski hoitaa esimerkiksi taloudelliset hallintoasiat, kirjanpidon ja paperityöt. – Ei tarvitse itse tietää heti kaikkea. Ketjulta saa paljon tukea, apua ja kannustusta hankalissa asioissa. Jos taas jokin on mennyt tosi hyvin, sieltä saa kiitosta ja lisää vastuuta niin halutessa, Jutta kertoo. –Jos yrittäjyys kiinnostaa, niin ehdottomasti kannattaa ainakin tutustua asiaan syvemmin. Haluan rohkaista yrittämään, koska tämä on ollut ainakin minulle sen arvoista, hän kiteyttää lopuksi.

Lue lisää R-yrittäjyydestä osoitteesta www.r-kioski.fi/kauppiaaksi tai soita rekrytointiin 020 5544 098

www.r-kioski.fi/kauppiaaksi


PÄÄKIRJOITUS

Matkusta turvallisesti bussilla TÄHÄN VUODEN viimeiseen EB-lehteemme tuon EB-

yhteenliittymän uuden puheenjohtajan ominaisuudessa näkemyksiäni niin EB-yritysten vaikeasta korona-vuodesta kuin ajatuksia ensi vuoteen. Tulevan talvikauden haasteet koronan toisen aallon kanssa taistellessa ovat vielä osittain sumun peitossa. Selviämisen näistä haasteista voimme saavuttaa vain yhdessä teidän matkustajien kanssa vastuullisesti toimien ja näin myös ensi vuodelle toimintaedellytyksiä luoden. Me EB:n perheyritykset haluamme yhä uskoa matkustuskysynnän toipumiseen ja valoisampaan tulevaisuuteen. Haasteita on yrityksillämme ennenkin ollut ja niistä on aina jotenkin selvitty. Tästä löytyy myös kiinnostavaa historiatietoa Expressit-palstalta, jossa kerromme Paunun pitkästä historiasta. Koronasta ovat nyt tutkitusti Suomessa eniten kärsineet majoitus- ja matkailusektori, tapahtumajärjestäjät sekä varsinkin koko maan joukkoliikenne, EB-bussit mukaan luettuna. Kun koronarajoitukset tulivat voimaan maaliskuussa 2020 liikkuminen Suomessa pysähtyi lähes täysin. EB-vuorojen tarjontaa jouduttiin nopeasti sopeuttamaan kysyntään muun muassa lentoasemien, satamien ja vapaa-ajan matkustuksen romahtaessa sekä etätyösuositusten ja Uudenmaan sulun tullessa voimaan. Kysynnän kadotessa vuorotarjonta tippui alhaisimmillaan lähes viidesosaan normaalista ja se alkoi osittain palautua vasta kesäkuun alussa rajoituksien hieman höllentyessä. Opiskelijoiden aloittaessa opintonsa elokuun puolivälissä oli vuorotarjonta jo puolet normaalista. Alkavan syksyn näkymät olivat nyt siis paljon valoisammat kuin keväällä, koska muun muassa risteily- ja lentomatkustus elpyivät. Tosin kesällä käytettyjen henkilöautojen eli niin sanottujen kakkosautojen runsas lisääntyminen liikenteessä (n. 40.0000 kpl) oli vähentänyt selvästi matkustuskysyntää. Tämä seikka tulee myös jatkossa vaikuttamaan pitkään matkustustavan valintaan ja samalla vuorotarjonnan toipumiseen sekä näin myös negatiivisesti Suomen ympäristötavoitteisiin. Sitten syksyllä alkoi koronan toinen aalto, tulivat keskustelut maskisuosituksista ja tiettyjen yhteiskunnan toimintojen, muun muassa joukkoliikenteen, tartuntavaaralliseksi ”maalittaminen”. Ehkä terveysviranomaisten

kannalta vain hyvää tarkoittaen, mutta taloudellista tuskaa monille aloille kylväen. Matkustajakysyntä romahti keskustelujen seurauksena jopa alle koronan alun ja EB-vuorotarjontaa jouduttiin taas pakon edessä supistamaan. Tällä hetkellä Matkahuollon vuorosivuja selatessa voi todeta, että pitkänmatkan bussivuorojen tarjonta koko Suomessa on yhä vain noin kolmannes normaalista. Tästä supistuneesta tarjonnasta kärsivät suuresti myös ne matkustajat, jotka eivät voi käyttää omaa autoa (mm. vanhukset ja nuoret) tai eivät voi siirtyä etätöihin, kuten terveysala. Jos aamun ensimmäinen tai työpäivän viimeinen bussivuoro ei matalasta kysynnästä eli taloudellisesta tappiollisuudesta johtuen kulje, vaikka toiseen suuntaan vuoroja olisikin, ovat vitsit liikkumisen suhteen monilla vähissä – myös yrittäjällä. Nyt onneksi on julkisuudessa ollut useita ulostuloja, varsinkin pääkaupunkiseudun toimijoilla, ettei edes siellä ole julkisessa liikenteessä todettu yhtäkään koronatartuntaketjua. Tähän turvallisen bussimatkustuksen ajatukseen – nyt jo omankin tietämyksemme nojalla – voimme myös EB:ssa yhtyä. Meillä on lisäksi väljemmät matkustustilat kuin ratikassa, ei seisomapaikkoja, joten kaikki matkustajat saavat istua aina omilla penkeillään rauhassa. Meillä EB:ssa oli siis jo olemassa turvalliset matkustusedellytykset kaikille ja lisäksi syksyllä tulleet maskisuositukset paransivat tilannetta entisestään. Eli uskalla sinäkin käyttää bussia jatkossakin ja talviajan bussilla liikkumisen edut huomioiden, suosittele sitä varsinkin nyt ystävillesikin. Näin yhdessä toimien mahdollistamme riittävän joukkoliikennetarjonnan ylläpidon koko Suomessa ja autamme siinä samalla ympäristötavoitteiden saavuttamista. Matkustamalla bussilla annat niillekin matkustajille jatkossa mahdollisuuden matkustaa bussilla, joille se on ainut vaihtoehto. Vinkkaa muillekin, jätä oma auto jälleen talliin ja hyppää ammattikuljettajan kyytiin. Hyvää joulun odotusta ja EB-bussilla turvallisesti kohti vuotta 2021.  

Risto Pekola ExpressBus puheenjohtaja, Pekolan Liikenne toimitusjohtaja

EXPRESSI-LEHTI JULKAISIJA ExpressBus yhteistyössä Maskun Kalustetalon kanssa. PÄÄTOIMITTAJA

Arja Pekola TOIMITUS OSG Viestintä, viestinta@osg.fi, www.osgviestinta.fi TOIMITUSSIHTEERI Pirkko Soininen, OSG Viestintä TAITTO OSG Viestintä ILMOITUSMYYNTI Arja Pekola, arja.pekola@pekolanliikenne.fi ILMOITUSLIIKENNE OSG Viestintä, pauliina.makela@osg.fi,­ puh. 050 3433 422 PAINOPAIKKA PunaMusta Oy PAINOSMÄÄRÄ noin 20 000 kpl ISSN 2342-415X (painettu) ISSN 2342-4168 (verkkojulkaisu) KANNEN KUVA Mikael Soininen

EXPRESSI – paras matkakumppani

EXPRESSI 4 | 20

3


SISÄLTÖ 4 I 2020

EXPRESSI

12 18 24 28 Pääkirjoitus 3 | Expressit 6 | Hyppää bussiin 9 | Kopioi tyyli 10 | Nauru armon välineenä 12 | Taukopaikka 17 | Alinan ja Joonaksen ihastuttava koti 18 |­Lattiasta kattoon 23 | ­Puutalohelmi Turussa 24 | 4x parhaat burgerit 28 | Matkaeväs 30 | Matkalla mukana 33 | Ristikko 34 EXPRESSI 4 | 20

5


90 VUOTTA LINJA-AUTOLIIKENNETTÄ Paunu on kuljettanut matkustavaisia jo yli 90 vuotta. Perheyrityksen historiikki on juuri ilmestynyt.

Historiikin kansikuva on Wäinö Paunun ensimmäisen auton pienoismallista. Chevrolet, vm. 1926. Paunu aloitti vapunpäivänä 1926. Alkuaikojen menestys perustui nykyään itsestään selvään asiaan eli aikataulun noudattamiseen. Paunu lähti Kauppatorilta (Keskustori) puolen tunnein ja Epilästä tasatunnein. Tuolloin autoilijoilla oli tapana ”hyrryttää” autoa ikään kuin kohta lähdettäisiin, mutta lähdettiinkin vasta, kun kuljettajan mielestä autossa oli riittävästi matkustajia. Wäinö Paunu harjoitti ajuri-toimintaa hevosella. Hän totesi, että konevoima on tulevaisuutta. Kuvassa Wäinö ja Tella.

Nopeasti ihmiset oppivat luottamaan autoon, joka lähti aikataulun mukaan, eikä niihin, jotka lähtivät milloin tahansa.

Brokit kohtaavat Länkipohjassa. Jos oli kilpailua Tampereen lähiseuduilla, niin Jyväskylän suunta pysyi pitkään ilman linja-autoliikennettä. Liikenne aloitettiin 1929, vaikka tieolot olivat vaikeat: valtio ei aurannut Tampereen ja Jämsän väliä, vaan busseissa oli oltava lumiaura. Liikenne aloitettiin juuri valmistuneella Broakway-vaunulla, jossa oli takana paripyörät ja järeä 80 hevosvoiman moottori. Päivittäin yksi vuoro lähti linjan kummastakin päästä. Yritysostojen kautta Paunu alkoi ajaa Kauppatorilta Rantaperkiöön ja Härmälään. Härmälän linjalla käytettiin mm. 39 paikkaista Sisua, jonka matkustajapaikoista kolmasosa oli seisomapaikkoja. Turpeesta polttoainetta. Kun sodan takia nestemäisistä polttoaineista oli pulaa, Paunu meni mukaan Vihannin Polttoturve Oy:hun. Paunu suunnitteli kiinteistöjen lämmittämisen ohella polttoainetta häkäkaasuautoihin. Nivelbussi Ajokki Oy rakensi eräänlaisen nivelbussin. Se oli Paunulla käytössä 40-luvun lopulla. Vaunun käyttö loppui kahdesta syystä. Moottoriteho ei riittänyt 29 paikkaisen perävanun vetämiseen ja Raholan kohdalla perävaunu suistui viemärikaivantoon tien reunan pettäessä. Toinen onnettomuus sattui, kun perävaunu meni liukkaalla ns. linkkuun. Tämän jälkeen vaunun käytöstä luovuttiin.

20-luvulla liikennettä ei ollut kovin paljon, mutta kyllä silloinkin sattui. Kuvassa Paunun ensimmäinen auto nokka rutussa. Auto oli rakennettu kuorma-auton alustalle, se oli 13 paikkainen, siinä oli 26 hevosvoimaa, ilmarenkaat, pehmustetut penkit ja tuolloin yleisesti käytössä olleiden ”rättiseinien” sijasta kova kori ja lasi-ikkunat. Korin oli valmistanut Tampereen Autokori Oy. Menestyksestä rohkaistuneena Paunu hankki toisen autonsa jo saman vuoden joulukuussa. Auto oli rekisteröity 14 hengelle ja siinä oli nahkapäällysteiset penkit, sähkökello painonappeineen, kattovalaistus sekä kattotangot.


Traktoritehdas bussivarikon viereen. Takra-traktorit olivat tuontitraktoreita kalliimpia ja myynti takkusi, vaikka laadultaan ne olivat parempia. Kuvassa Takroja kaikessa komeudessaan. Kuvassa ensimmäiseltä liikennöintipäivältä ”pitkä Paunu”. Busseja hankittiin 4 kpl.

Korittamo Oy:n ja Ajokki Oy:n korimallit olivat hyvin samanlaisia. Kuvassa autot ovat Pyynikin näkötornilla. Vasemman puoleinen on Paunun (Korittamon) korittama.

Myös rekkaliikennettä. Suurimmillaan tavaraliikennekaluston määrä oli 24. Erikoisuutena Ajokki Oy:n ja Huurteen valmistama, silloin Suomen suurin pakasteauto. Pääosin sillä ajettiin jäätelöä, mutta myös kalaa Norjasta.

Korittamo Oy: korit tehtiin saarnipuusta, Ajokin metallista. Kuva Korittamo Oy:n valmistuslinjalta.

Vanajan valmistus loppui 1970 ja viimeinen Vanaja tuli Paunulle. Sittemmin Vanajasta tuli Sisu.

Linjaliikennettä Eurooppaan ja tilausajoja. Parhaimmillaan tilausliikenne ulottui pitkin Eurooppaa. Kuvassa Paunulainen Lontoon Tower Bridgellä 2012. Kansainvälinen pikalinjaverkko ulottui Malagaan, Roomaan, Istanbuliin saakka. Ulkomaisina yhteistyökumppanina oli mm. saksalaiset Deutshe Touring sekä Autobus Oberbayern.

Autoratas Oy Perustettiin 1953. Päätoimiala oli varaosakauppa. Tavaravalikoimaan kuuluivat mm. Stahlwille työkalut, ICI automaalit ja myöhemmin Paunun maahantuomat Bridgestone renkaat. Helsingin linja. Vuoromäärä lisääntyi vähitellen ja oli isoimmillaan liki 30 vuoroa päivässä. Samalla tavoin vuoromäärä lisääntyi Paunun muilla pikavuororeiteillä. Teksti: Martti Paunu Onni Vilkas ja Paunu aloittivat 1955 pitkän linjan Tampere-Lahti-Kotka.

Paunun historiikki on ilmestynyt tänä syksynä. Kirja on ostettavissa Paunun toimistolta tai Mobiliasta.

Paunu kuuluu ExpressBussiin ja on sen perustajajäseniä


EXPRESSIT TEKSTI VILLE KULMALA

Kun matkan markkinointislogan ei luvannut liikaa HELMIKUUSSA – Euroopan vielä eläes-

sä tauditonta arkea – toistakymmentä ihmistä osallistui Lomalinjan ”Ainutlaatuiselle Etelä-Amerikan risteilylle”. Koronan takia reissulle tuli lisäpituutta pari viikkoa, ja se tarkoitti myös ylimääräistä mantereiden välistä siirtymää ja 9 000 risteilykilometriä. Ainutlaatuinen risteily todellakin siis. Useassa Etelä-Amerikan maassa piipahtanut risteily sujui hienosti aivan loppupäiviin saakka. Ongelmat alkoivat vasta risteilyaluksen saavuttua sen päätepisteeseen eli Santiago de Chilen satamaan. Vaikka laivalla ei minkäänlaisia tartuntoja ollutkaan, chileläisviranomaiset eivät päästäneet maihin kuin oman maansa kansalaisia. Kyseessä pallotteluun oli pikemminkin valtioiden välinen nokankoputtelu, missä vastakkain olivat Chile ja Yhdysvallat. Laiva kun seilasi tähtilipun alla ja suurin osa sen matkustajista oli jenkkejä. Lopputulemana kaikki ei-chileläiset matkustajat jäivät laivaan odottamaan asian diplomaattista ratkaisua. – Tässä vaiheessa meille oli selvää, että tämän porukan matkan venymistä ei katsota kellosta, vaan kalenterista. Selvä oli, että kaikki meidän paluulentosuunnitelmamme umpeutuivat tilanteen venyessä, Lomalinjan toimitusjohtaja Terhi Penttilä kertoo. PITKIÄ PÄIVIÄ Toimitusjohtaja myöntää, että tilannetta ratkottiin ja jännitettiin Suomen

?

silla ei ollut tarkoitustakaan piipahtaa Yhdysvalloissa. Siksi heistä kenelläkään ei ollut sinne minkäänlaista viisumia, mikä taas ei rajoistaan tänä päivänä äärimmäisen tarkan USA:n kohdalla ollut kovinkaan mukava tilanne. Laivayhtiön avustuksella nekin saatiin kuitenkin junailluksi ohituskaistaa pitkin.

päässäkin monta päivää, iltaa ja yötä. – Meillä porukka teki valtavasti hommia ja etsi vaihtoehtoja siihen, miten matkalaiset saataisiin kotiin, hän kertoo. Kiitosta Penttilä jakaa myös lomalinjalaisten omana matkanjohtajana reissussa toimineelle suomalaischileläiselle ammattilaiselle. – Hän toimi arvokkaana linkkinä meidän ja matkaajien välissä ja piti koko ajan matkaajat kartalla siitä, mitä oli tapahtumassa, Penttilä kehuu. Kännykkäaikakin helpotti kommunikaatiota, sillä käytännössä yhtiöllä oli sitä kautta myös suora keskusteluyhteys kaikkiin matkaajiinsa. 9000 LISÄKILOMETRIÄ Matkaajien jo entuudestaan pitkään risteilyyn tuli vielä liki 9000 lisäkilometriä. Laivavarustamo kun ratkaisi tilanteen kuljettamalla koko jättiristeilijän satamaan Yhdysvaltain San Diegoon. Vielä siinäkin vaiheessa ongelmana suomalaismatkaajien osalta oli kuitenkin se, että alun perin matkalai-

LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN Poikkeuksellista tapahtumassa oli sekin, että laivayhtiö suostui jopa hommaamaan kaikille matkustajilleen korvaavat lennot kotiin. – Meillä kokeneet työntekijät eivät muistaneet yhtään kertaa, että näin olisi käynyt aiemmin, Penttilä kertoo. Etelä-Amerikan reissaajat olivat viimeinen porukka, joka lomalinjalaisista saatiin palautettua kotimaahan. Heidän reissunsa oli kestänyt reilut kaksi viikkoa oletettua pidempään. – Kun se ryhmä saatiin Suomeen, huokauksemme oli aika syvä, Penttilä myöntää. Minkäänlaista negatiivista palautetta yritys ei matkan jälkeen osallistujilta saanut. Aidosta välittämisestä tuli sen sijaan kiitosta. І

Lomalinja kuuluu ExpressBussissa mukana olevaan Länsilinjatkonserniin

TIESITKÖ? Kasilinjan liikennöimä EB:n Jyväskylä–Helsinki–Jyväskylä vuoro ajaa Heinolan keskustan kautta Vuoro käy myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.


HYPPÄÄ BUSSIIN

HYPPÄÄ BUSSIIN JA LÄHDE LAHTEEN Tällä palstalla esittelemme kiinnostavia kotimaan matkakohteita, joihin pääset ExpressBussilla. Nyt vuorossa Lahti.

3XKAHVILA 1. Linja-autoasemalla voit kahvitella bussia odottaessasi vanhassa asemapäällikön talossa. Asemapäällikön Kahvilassa tarjolla aamiaisbuffet ja ihania herkkuja. 2. Oskari on viehättävä kahvila vanhassa puutalossa kävelymatkan päässä linja-autoasemalta. Mahtavat leivonnaiset ja idyllinen miljöö. 3. Malskin historiallisessa panimorakennuksessa toimiva kahvila Kahiwa Coffee & Wine tarjoaa rouheaa tunnelmaa ja oman paahtimon kahvia.

TEKSTI PIRKKO SOININEN KUVAT PIRKKO SOININEN JA KOHTEET

3XSHOPPAILE 1. Tiistai Shop on trendikäs lifestyle- ja vaateputiikki Lahden shoppailukadulla eli Rautatienkadulla. Persoonallisia naistenvaatteita, asusteita, koruja ja sisustusja lifestyletuotteita. 2. Vanhassa tulitikkutehtaassa toimivan Pro Puun myymälän hyllyille on valikoitunut suomalaisen puumuotoilun parhaita tuotteita. 3. Kiva Kombossa kaikki tuotteet ovat made in Lahti: muun muassa Huhtadesignin nahkalaukkuja, Piipulan Lahti -astioita ja VML Servicen retrovalaisimia.

3XRAVINTOLA 1. Popot Cafe Bistro tarjoaa trendikästä street foodia sekä pöydässä jaettavaa ruokaa mukavassa miljöössä. 2. Herkullisia flättejä ja vohveleita voi maistella Wine Cafe Olavissa. Mukava illanviettopaikka myös. 3. Jos kaipaat kulinaarisia nautintoja, suuntaa askeleesi tunnelmalliseen Ravintola Rouxiin. Upeita makunautintoja lähellä linja-autoasemaa. І

EXPRESSI 4 | 20

9


KOPIOI TYYLI

RIPAUS EKSOTIIKKAA Sinisen sametin ja ruskean nahkan yhdistelmä toimii niin Tel Avivissa kuin Suomessakin.

MONIKÄYTTÖINEN SOHVAPÖYTÄ SIRO-sohvapöytä sopii moneen tilaan. Kampanjahinta 129 e, Masku

RUHTINAALLISEN MUKAVA Rowico Minton -nojatuolissa rentoudut lokoisan leveässä asennossa kuin sohvalla ja toisaalta istut ryhdikkäässä asennossa kuin nojatuolissa. Kampanjahinta 299 e, Masku.

10 EXPRESSI 4 | 20


NAHKAISTA YLELLISYYTTÄ Ajatonta tyylikkyyttä olohuoneeseesi tuo SLIM 3-istuttava sohva. Belluksen uutuussohvassa on puurunko ja pehmeät istuimet sekä selkänoja. Saatavissa monilla eri verhoiluvaihtoehdoilla. Kampanjahinta 1 395 e, Masku

ITÄMAISTA TUNNELMAA Tel Avivin tunnelmia henkii tämä Rossini-matto, jonka värimaailma on rikas ja sävyvaihtoehdot tuovat lämpöä ja moninaisuutta kotisi sydämeen. Kampanjahinta 189 e (160 x 235 cm), Masku.

KOONNUT PIRKKO SOININEN KUVAT CENTER CHIC HOTEL JA MASKU

HULPPEA NOJATUOLI Vintage-henkinen Aston-nojatuoli on verhoiltu kauttaaltaan pehmeällä, konjakinruskealla kokonahalla. Nojatuolin ohuet putkimaiset jalat luovat näyttävää kontrastia leveään ja muhkeaan istuimeen. Verrattoman istuinmukavuuden takana ovat laadukkaat materiaalit. Kampanjahinta 295 e, Masku ← Center Chic Hotel sijaitsee kivenheiton päässä Tel Avivin nähtävyyksistä ja ravintoloista ja rantakin on vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Hotellilta saat käyttöösi myös polkupyöriä ja fillaroiden kaupunkiin tutustuminen onkin mukavaa. Moni on kiitellyt hotellin mukavaa ilmapiiriä. Huoneet ja yhteiset tilat on sisustettu värikkäästi mutta mukavan boheemilla twistillä. EXPRESSI 4 | 20

11


Viime vuoden aikana Johanna harrasti peräti 40 eri liikuntalajia. Lentopallo on ehdoton suosikkilaji. – Harrastan milloin mitäkin: tennistä, joogaa, juoksua ja tanssia. Kun leffan kuvaukset olivat päällä, siivosin omasta elämästäni harrastukset ja tapasin mahdollisimman vähän muita ihmisiä, jotta työryhmä ei vaarantuisi koronalle. 12 EXPRESSI 4 | 20


TEKSTI PIRKKO SOININEN KUVAT MIKAEL SOININEN

Nauru armon välineenä – Minulla on aivan patologinen tarve päästä metsään. Se alkoi, kun täytin 50, ja pahenee koko ajan. Oireiluun liittyvät myös sienestys ja kalastus, kertoo JOHANNA VUOKSENMAA, jonka elokuva 70 on vain numero saa ensi-iltansa tammikuussa.

E

lokuva 70 on vain numero  päättää Johanna Vuoksenmaan aikuiselämän kipupiste- trilogian, johon kuuluvat myös yleisösuosion saaneet elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi. Elokuva saa ensi-iltansa tammikuun alussa. – Se on kyynelillä kostutettu komedia iskelmäjumalattaren ikääntymiskriisistä. Elokuvan päähenkilö Seija Kuula on Katri Helena plus Paula Koivuniemi plus Kaija Koo potenssiin kaksi eli supertähtien supertähti, kertoo Johanna. Elokuva alkaa siitä, kun Seija Kuula tajuaa 70-vuotispäivänsä lähestyvän. Seija on suuresti rakastettu ja kaikkien tuntema henkilö, jolla on tiukat yksityisyyden rajat. Muiden silmissä hän on kaukana tavallisista kuolevaisista, mutta itse hän joutuu painiskelemaan elämässä olemisen kanssa – miten voisi olla ihminen ihmisten joukossa. Johanna sanoo, että oikeastaan hänen koko ihmiselämän kipupisteitä tarkastelleen trilogiansa johtava teema on ollut kysymys ihmiselämän ristiriidasta: meillä kaikilla on tarve nojata toiseen ihmiseen ja samalla pelko tehdä niin. – Elokuva on myös kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille. En olisi voinut tehdä elokuvaa kenestäkään oikeasta elossa olevasta ihmisestä, sillä silloin en olisi voinut olla niin raadollinen ja rehellinen. Fiktiivisen henkilön voin laittaa tekemään mitä vaan. Elokuvan pääroolissa nähdään Hannele Lauri – tämä on Laurin ensimmäinen pääosa leffassa, mitä on vaikea uskoa, koska hän on kaikkien tuntema ja rakastama, kuten elokuvan Seija Kuulakin. Elokuvan musiikki on Kerkko Koskisen säveltämää ja tunnusbiisi Aku Rannilan ja Saara Törmän käsialaa. Näiden lisäksi leffassa → EXPRESSI 4 | 20 13


kuullaan kymmenkunta suomalaisten naisartistien biisiä ja sivurooleissa vilahtavat muun muassa Paula Vesala, Erin ja Kaija Koo. IKÄÄNTYNYT PEPPI

– Minulla oli ihan varhainen ajatusleikki jo monta vuotta sitten: mitä tapahtuisi Peppi Pitkätossulle, kun tämä ikääntyisi eikä jaksaisi enää nostaa hevosta ilmaan. Tuon kysymyksen kautta aloin miettiä ikääntymistä. Erityisen raadollista ikääntyminen on esiintyvälle taiteilijalle, jolle oma ääni ja keho on työväline, Johanna sanoo. Johannan elokuvissa ihmiset ovat kaikkine heikkouksineen harvinaisen samaistuttavia ja kaikessa keskeneräisyydessään jopa liikuttavia. Selitys on yllättävä mutta yksinkertainen: – Minulla on periaate, että jokaisessa henkilössäni pitää olla minua itseäni, edes joku pieni piirre. Tämä on rokote sitä vastaan, että alkaisin katsoa henkilöitäni jotenkin julmasti ulkoapäin. Haluan, että jokaista henkilöäni voi rakastaa vaikka he tekisivät mitä – pahistakin voi rakastaa, vaikka teot pitää tuomita. Paitsi itsestään, Johanna ammentaa henkilöihinsä myös elävästä elämästä: kaduilta ja toreilta, missä vain tapaa ihmisiä. – Tarkkailen koko ajan ympäristöäni ja esitän itselleni kysymyksiä tyyliin: miksi tuo ihminen katselee tuota patsasta, mikä tilanne sillä on meneillään? Henkilöt ovat miksaus havaintoja, omia kokemuksia ja intuitiota. Johannalla on armon ja lohdun missio. – Haluan antaa toivoa ja auttaa hyväksymään epätäydellisyyttä. Kaikki me sössitään ja silti kaikesta selvitään. Minulla on koko leffaurani ajan ollut päälause, jota noudatan kaikessa tekemisessäni: ihmiset ovat ihaninta mitä ihmisille on annettu. RAPATESSA ROISKUU

Johanna sanoo, että komediallisuus on hänelle luonteva tapa katsoa maailmaa. – Olen kasvanut kertomisen ja nauramisen kulttuuriin. Itku ja nauru ovat aina pinnassa. – Komediallisuus on minulle jonkinlainen puolustusmekanismi. Elämässä rapatessa roiskuu vääjäämättä ja tulee tehtyä kaikkea tyhmää. Nolojen tilanteiden kohdalla minulla on aina ollut kaksi selviytymiskeinoa: mietin, miltä tilanne näyttäisi kahden kilometrin korkeudesta tai miltä se tuntuu kahden vuoden päästä. Kun pystyy katsomaan itseään ulkopuolelta, näkee asiat oikeassa perspektiivissä. Ih14 EXPRESSI 4 | 20

Vuoden TOP 5 1. Vuoden kirja: Anni Kytömäki - Margarita. Osaa viedä lukijan maailmoihinsa ja ihmisiinsä taitavammin kuin kukaan. Teeskentelemättömän kaunista kieltä. Kaiken lisäksi koukuttava. 2. Vuoden TV-sarja Musta Kuningatar, Netflix. Synkästä alkuasetelmasta huolimatta ihastuttavan valoisa, leikkisä ja kepeä draamasarja. Mahtava peppimäinen päähenkilö ja hienoja henkilöitä muutenkin. 3. Vuoden avovesi: Tervajärvi, Porvoo. Männyntuoksuinen tummasilmä, Iloinen helisijä, utelias ja eläväinen kosketukseltaan. Kerrassaan viehättävä. 4. Paras asuste: Kumisaappaat. Elämäni paras ostos alle 100 euron sarjassa. Arjen taikakalut. Helppo pukea, tukevat askellusta ja itseluottamusta, toimivat kaikenlaisilla kulkualustoilla, tarjoavat turvaa käärmeitä ja teräviä oksia vastaan. Rakastan saappaita. 5. Paras kännykkä-äppi: Maastokartat. Estää eksymisen ja opastaa parhaille sienipaikoille, kun bongaa kosteikon lähellä olevasta etelärinteestä sopivan korkeuspiirin.

misten pyristelystä paljastuu yleensä aina komediallisia puolia. Johanna uskoo, että leffateattereissa istuvat ihmiset ovat vastaanottavaisempia sisällölle, kun voivat välillä nauraa vapautuneesti. – Synkistä asioista on mielestäni hirveän helppo tehdä synkkiä tarinoita, mutta mitä hyötyä siitä olisi? Jos vaikeasti pureksittavia asioita syöttää pala palalta kevyesti pakattuna, ihmiset ovat enemmän auki. Haluan, että ihmisille tulee toiveikas olo, sellainen ajatus, että he voivat vaikuttaa asioihin. MIELUUMMIN ALOITTELIJA

Johanna on useassa yhteydessä sanonut, ettei hän halua olla missään konkari, vaan pikemminkin aloittelija. Tätä mottoaan hän on

myös noudattanut: alun perin hän valmistui valokuvataitelijaksi ja teki moniaistisia installaatioita, tämän jälkeen hän opiskeli elokuvaohjaajaksi ja on sittemmin myös tehnyt lukuisia käsikirjoituksia leffoihin ja tv-sarjoihin. Tänä vuonna Johanna julkaisi esikoisromaaninsa Pimeät tunnit. – Pelkään sokeutta, sitä hetkeä, ettei enää näe mitä tekee, että into laantuu. Tykkään vaihtaa välinettä. Yksi syy on puhdas uteliaisuus, on kiva kokeilla uutta. Toisaalta uuden välineen kanssa on luvallisempaa tehdä virheitä. – Romaanin kirjoittaminen oli hirveän vapauttavaa. Pystyin sanoilla menemään ihmisten päiden sisään, ei tarvinnutkaan näyttää kaikkea toiminnan tai dialogin kautta. Romaanin kirjoittaminen vapautti myös valtavasta vastuusta, jota elokuvatuotannoissa väistämättä on, kun mukana on paljon ihmisiä ja budjetti on iso. – Oli hauskaa tehdä vain itse ja olla vastuussa vain omasta tekemisestään – hyvässä ja pahassa. Johanna haluaa kirjoittaa lisääkin proosaa, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Ensin on tapetilla tv-sarja ja leffahanke. AVOVESIEN BONGAAJA

Johanna on Suomen tunnetuimpia avovesiuimareita. Hän on vuosia julkaissut instassaan ihania päivityksiä vesistä, joissa on käynyt uimassa. Kuvien lisäksi päivityksiin liittyvät persoonalliset tekstit, joissa Johanna luonnehtii vettä kuin viiniä. Vuonna 2019 häneltä ilmestyi aiheesta kirjakin Vesiystäviä. Kaikki sai alkunsa useampi vuosi sitten Lahden Sibelius-talossa järjestetyssä Punaisen Ristin kesäkokouksessa, jossa vietettiin iltagaalaa. Oli kuuma ilta ja Johannalla sattui olemaan laukussaan uimapuku. Myös eräällä toisella osallistujalla oli laukussaan uikkarit, joten he lähtivät yhteistuumin pulahtamaan Vesijärveen. – Seuraavana aamuna Joutjärven rannassa taas uuden uimakaverin kanssa heitimme toisillemme haasteen: kumpi ui useammassa järvessä kesän aikana. Siitä se lähti eskaloitumaan. Jossain vaiheessa inspiroiduin valokuvaamaankin uimavesiäni ja loin ”leikilleni” säännöt, vesikuvassa pitää olla aina osa minusta, vähän varjoani tai heijastus. Avovedessä uiminen on toiminnallisen ihmisen meditaatiota. Vedessä Johanna kertoo kokevansa myös absoluuttista vapautta, samoin kuin polkupyöräillessään. – En jaksa höpistä mantroja, mutta →


Johanna Vuoksenmaan elokuva 70 on vain numero saa ensi-iltansa tammikuussa. Kutsuvierasensi-iltaa vietetään Bio Rexissä.

EXPRESSI 4 | 20 15


Johanna Vuoksenmaa

Johannan mielestä ihmisten pyristelyissä on jotain syvästi komediallista ja samalla liikuttavaa. Hän haluaa tehdä leffoja, joissa on toivoa ja armoa. Me kaikki sössimme välillä vaikka yritämmekin parhaamme.

kun vedessä antautuu aistimaan, kaikki ulkopuoliset asiat unohtuvat. Vesien bongaamisessa on ollut myös toinen tärkeä piirre: nimeämisen ja kokemisen kautta paikat saavat merkityksiä. – Lampi ei ole enää vain joku lampi, vaan se on tietty lampi, jonka tunnen, geograafinen ystäväni. Muutenkin ajattelen niin, että elämästä tekee mielekästä se, kun asiat saavat merkityksiä. ARJEN EKOTEOT

Johannan arjessa suurin ekoteko on biokaasuauto. – Sillä ajamisesta tulee aina hyvä mieli. Vain leffan kuvauksissa Lapissa jouduin turvautumaan bensaan, kun biokaasun tankkausasemia ei ollut. Johanna on opetellut tietoisesti myös lajittelemaan kaikki jätteensä. – Toki olin aiemminkin lajitellut lasin, metallin, paperin ja biojätteen, mutta vähän aikaa sitten otin itseäni niskasta kiinni ja perustin kotiin kartonki- ja muovipisteet. Olen ollut ihmeissäni siitä, miten nopeasti ehdollistuin lajittelulle. Nyt tuntuu pahalta, jos jou16 EXPRESSI 4 | 20

tuu jossain muualla laittamaan vaikkapa muovia sekajätteeseen. Johanna näkee tässä toivoa. Ihminen pystyy kyllä yllättävän hyvinkin oppimaan uusia toimintatapoja, kun siihen on pieni pakko. – Samalla tavalla koronakin on muuttanut käyttäytymistämme: patologiset halaajat ovat esimerkiksi joutuneet luopumaan tavoistaan. Johanna on aina tykännyt matkustaa maata pitkin. – Olin 19-vuotias, kun lensin ensimmäisen kerran. Se tuntui jotenkin ihan väärältä, enhän voinut tietää, minne minut lennätettiin, kun en nähnyt sitä. Sielu ei ehtinyt myöskään mukaan. Kaikkein eniten nautin, jos on mahdollista kulkea pitkin Eurooppaa junalla, hitaasti paikasta toiseen. HULLUNA METSÄÄN

– Minulla on aivan patologinen tarve päästä metsään. Se alkoi, kun täytin 50 viisi vuotta sitten, ja pahenee koko ajan. Viimeksi viime viikolla minulla oli täällä Helsingissä parin tunnin luppoaika palaverien välissä ja pakko oli päästä edes hetkeksi Östersundomin metsiin.

● Ohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija, valokuvaaja ● Valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista valokuvaajaksi 1989. ● Opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa käsikirjoittamista ja ohjaamista 1995-2000 ● Pitkät elokuvat: Nousukausi (2003), Onni von Sopanen (2006), Toinen jalka haudasta (2009), 21 tapaa pilata avioliitto (2013), Viikossa aikuiseksi (2015) ja 70 on vain numero (2021). ● Tv-sarjoja muun muassa: Kumman kaa (2003), Tahdon asia (2005), Klikkaa mua (2011-2014), Ex-Onnelliset (2016-) ● Avovesiuintiharrastuksesta kertova kirja Vesiystäviä ilmestyi 2019 ja 2020 esikoisromaani Pimeät tunnit. ● On kirjoittanut laulunsanoja muun muassa Johanna Kurkelalle ja Pepe Willbergille.

Metsiin ja järviin ex tempore -siirtyminen onnistuu, koska Johannalla on aina auton takakontissa varusteet mukana: saappaat, uimapuku, pressu, ämpäri ja virveli. – Muutama vuosi sitten hurahdin myös sienestämiseen ja kalastamiseen. Tänä syksynä keräsin 250 litraa suppilovahveroita mies­ ystäväni kanssa ja laskin, että annoin 24 ihmiselle sieniä lahjaksi. Viisi vuotta sitten Johanna osallistui vegaanihaasteeseen ja sen jälkeen hän jäi kala-kasvissyöjäksi, joka käyttää lähinnä kauramaitotuotteita, mutta syö kuitenkin juustoa. – En ole fundamentalisti tämän asian suhteen. Annan itseni kalastaa, mutta otan kalan itse hengiltä ja ennen iskua katson sitä silmiin. – Minusta on tulossa iän myötä metsästäjä-keräilijä, se on varmaan vanhenevan naisen dna:ssa. Parhaat kalavedet löytyvät Sulkavalta, missä Johannalla on erämökin puolikas. Norppatorpalle kuljetaan veneellä. – Omavaraisuudessa on jotain tavattoman tyydyttävää. Että käyn siellä kalassa, sienessä ja marjassa ja sitten valmistan itse pyytämistäni raaka-aineista ruokaa. І


TAUKOPAIKKA

YÖ KESKELLÄ TAIDETTA Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitseva Time Hostel on taiteen ja kulttuurin ystäville täydellinen yöpymispaikka.

EXPRESSI 4 | 20 17

TEKSTI KIM HÄMÄLÄINEN KUVAT AKI KOLEHMAINEN

P

erheomisteinen Time Hostel sijaitsee Jyväskylän ydinkeskustassa, kulttuuristaan tunnetussa yläkaupungissa. Se tarjoaa siistin ja kodikkaan vaihtoehdon taidetta rakastavalle yöpyjälle. Botique hostelliksi itsensä kategorisoiva Time Hostel uudistettiin ja avattiin keväällä 2019. Hostellin tiloissa on toiminut aiemmin muun muassa hoitokoti ja yliopiston ylioppilaskunnan Pension Kampus. Rauhaa rakastava yöpyy privaateissa 1-4 henkilön huoneissa. Reppureissaajille on tarjolla dormitor, eli yhteismakuusali, josta voi varata itselleen pelkän vuoteen kahdeksan hengen huoneesta. Yhteiskäytössä on myös täysin varusteltu keittiö. Vastaanottoa tai avaimia ei tarvita, sillä liikkuminen ja huoneisiin pääsy tapahtuu koodien avulla. Sisustus on kodikas ja viihtyisä: designissa on otettu huomioon hostellin nimi Time. – Jokaisessa huoneessa on jokin Time, eli aikaan, liittyvä teema tai maalaus. Yleisissä tiloissa on isoja seiniä ja kattomuraaleja, jotka ovat Iikka Hackmannin maalaamia. Halusimme luoda mieleenpainuvan, erilaisen ja nuorekkaan sisustuksen, kertoo hostellin omistaja Margo Saxberg. Kulttuurinystävät voivat piipahtaa matkallaan myös lähellä sijaitsevissa Alvar Aallon ja Keski-Suomen museoissa. І


Joonas oli haaveillut pitkään mukavasta divaanisohvasta ja nyt sellainen mahtui hyvin uuteen kotiin. Maskun Oregonvuodesohvaan (kampanjahinta 995 e) valittiin maanläheinen harmaanbeige verhoilu. Arkku oli pitkäaikainen haave sekin. Maskusta hankitun arkun sisällä säilyvät viinipullot vaakatasossa. Seinää koristaa reissuista muistuttava maailmankartta. Upea virkattu torkkupeitto on Alinan siskon tekemä.

18 EXPRESSI 4 | 20


TEKSTI PIRKKO SOININEN KUVAT ANNA RIIKONEN

ALINAN JA JOONAKSEN IHASTUTTAVA KOTI Alina Voronkova ja Joonas Hurri ostivat ensimmäisen yhteisen asuntonsa viime kesänä. He sisustivat Espoossa sijaitsevan kotinsa Maskusta hankituilla, laadukkailla ja ajattomilla huonekaluilla.

V

uoden 2018 Miss Suomi Alina Voronkova ja jääkiekkoilija Joonas Hurri ovat kotiutuneet uuteen asuinympäristöön loistavasti. Takana on kaksi kuukautta asumista ensimmäisessä yhteisessä omistusasunnossa. Aiemmin pariskunta on asunut Lahdessa ja eri puolilla maailmaa Joonaksen työn takia. – Tämä on ihan luksusta. Meillä on kaksi tilavaa huonetta, iso parveke ja jopa sauna. Kun muutin Helsinkiin missivuonna, asuimme 17 neliön yksiössä, Alina nauraa. – On ihanaa, että vihdoin meillä on oma koti, missä olemme voineet toteuttaa omia sisustusideoitamme ihan vapaasti. Tätä ennen olemme asuneet ahtaasti opiskelija-asunnoissa tai väliaikaisesti jossain kämpissä, joissa on menty sisustuksessa budjetti edellä. Nyt saatoimme valita mieluisia kalusteita, Alina ja Joonas toteavat. PITKÄ TIE MISSIKSI

Alinan veri on aina vetänyt esiintymään. – Olin 11 vuotta mukana nuorisoteatterissa ja halusin jatkaa jotenkin lavaesiintymisiä sen jälkeen. Missin tehtävät tuntuivat mielenkiintoisilta. Alina seurasi, miten Miss Suomi -kilpailut muuttuivat enemmän ja enemmän edustavuuskilpailuksi, jossa kauneus ei enää ollutkaan ainut voittokriteeri vaan yhä enemmän laitettiin painoa missin kyvylle edustaa. Se kiinnosti. Ensimmäisen kerran Alina osallistui Miss Suomi -kilpailuihin testimielessä vuonna 2015, mutta silloin hän ei ollut omien sanojensa mukaan ollenkaan valmis. – Tajusin, että matka mahdolliseksi Miss Suomeksi oli vasta alussa. →

TV-taso on Maskun Grossa. Tyylikäs valkoinen taso kätkee sisäänsä myös paljon säilytystilaa. EXPRESSI 4 | 20 19


Lankkupöytä oli Alinan pitkäaikainen haave ja nyt täydellinen Helsingborg-pöytä (kampanjahinta 649 e) löytyi Maskusta ja sen pariksi Stella-tuolit (k. hinta 229 e). Ruokapöydän päällä on Maskusta hankittu Sessak Zeona -valaisin (k. hinta 149 e). Korvapuustit Alina leipoi itse kuvauksia edeltävän iltana. – Vähän kyllä eilen illalla nauroin, kun huomasin, että olin tehnyt 50 pullan taikinan.

Mutta oli hyvä käydä katsastamassa, millaisesta kilpailusta oli oikeastaan kysymys. Tuon jälkeen Alina aloitti tosissaan fyysisen ja henkisen treenaamisen kisoja varten. Vuonna 2015 hän voitti Mikkelin Neito -kilpailun ja sen jälkeen hän napsi voittoja monista muista pienemmistä kauneuskilpailuista. Lopulta vuonna 2018 hänestä tuntui, että hän oli valmis yrittämään uudestaan Miss Suomi -kisoissa. – Kun soitin voittojuhlan jälkeen kruunu päässä Joonakselle Japaniin, missä hän silloin 20 EXPRESSI 43 | 20

pelasi, olo oli uskomaton. MAAILMALLA VIETETYT VUODET

Missivuonna Alina vuokrasi silloisen Töölönasuntonsa edes sitä näkemättä, koska joku koti piti Lahden sijaan saada pääkaupungista. – Meillä ei ollut siinä pikkuruisessa yksiössä edes parisänkyä. Minä nukuin sängyssä ja Joonas patjalla vieressä lattialla. Roikotin kättä sängyn laidan yli, että saatoimme pitää toisiamme kädestä. Pariskunta on asunut yhdessä moneen

otteeseen myös ulkomailla, sillä Joonas pelaa ammatikseen jääkiekkoa ja on pelannut Kiinassa, Japanissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Valko-Venäjällä. – Kiinassa asuimme Harbin-nimisessä kaupungissa, joka on yksi Kiinan kylmimmistä kaupungeista. Siellä oli talvella -40 astetta pakkasta. – Olimme paikkakunnalla nähtävyys, pitkinä ja vaaleina. Kun liikuimme yhdessä, ihmiset kerääntyivät ympärille ottamaan valokuvia, pariskunta nauraa. – On ollut valtava rikkaus, että olemme voineet asua yhdessäkin eri puolilla maailmaa. Ulkomailla olon jälkeen osaa arvostaa entistä enemmän sitä, miten hyvin meillä ovat asiat Suomessa. HYVIEN KULKUYHTEYKSIEN PÄÄSSÄ

Tänä kesänä pariskunta päätti vihdoin toteuttaa monivuotisen haaveensa omasta asunnosta. Etsinnässä oli kaksio tai kolmio mahdollisimman läheltä Helsinkiä tai hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Nykyisestä kodista pääsee nopeasti metroon ja bussiin tai omalla autolla huristaa vartissa Helsingin keskustaan. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä →


Valitsimme huonekalut ihan sillä fiilik­sellä, mikä meistä tuntui hyvältä ja kodikkaal­ta.

EXPRESSI 4 | 20 21


on myös meren ranta, missä Alina käy usein juoksemassa. – Joonaksen toivelista oli lyhyempi, minä toivoin, että asunnossa olisi myös parveke, sauna ja ettei se olisi pohjakerroksessa. Alinan toiveet ovat uudessa kodissa toteutuneet. Kodista löytyy valtavan kokoinen parveke, joka on osittain lasitettu – kesällä se toimi hyvin työhuoneena. Asunnossa on myös sauna. – Toivoimme myös, että olohuone ja keittiö olisivat yhtä avointa tilaa ja sekin on tässä toteutunut. Ihastuimme tähän pohjapiirustukseen ja asunto oli hyvässä kunnossa. Talo on rakennettu vuonna 2012 ja edelliset asukkaat olivat pitäneet sitä hyvänä. SKANDINAAVISTA TYYLIKKYYTTÄ

Alinalle ja Joonakselle oli itsestään selvää, että uuteen kotiin hankitaan kalusteet Maskusta. – Olemme aikaisemminkin asioineet Maskussa ja saaneet loistavaa palvelua. Kummankin vanhemmatkin suosittelivat Maskua. Kiertelimme muissakin liikkeissä, mutta Maskussa oli meidän makuumme paras valikoima, Alina kertoo. – Valitsimme laadukkaita ja klassisia huonekaluja, jotka ihan varmasti miellyttävät silmää myös useamman vuoden päästä. Päädyimme siihen, että kalusteiden kannattaa olla melko turvallisen värisiä, ettei niihin kyllästy. Niitä voi sitten somistaa värikkäillä tyynyillä, verhoilla, matoilla ja koriste-esineillä. Uuteen kotiin haluttiin maanläheisiä sävyjä, kodikkuutta, paljon puuta ja laadukkaita, kestäviä huonekaluja. – Koska meillä ei ole ollut varsinaista yhteistä kotia tätä ennen, jouduimme ostamaan oikeastaan lähes kaikki huonekalut nyt uusina. Olin esimerkiksi pitkään unelmoinut lankkupöydästä ja nyt sain sellaisen ja ruokapöydän seuraksi löytyi mukavat tuolit, joissa on hyvä istua pitemmänkin aikaa. Toinen pitkään muhinut idea oli arkku sohvapöydäksi. – Koska tykkäämme reissata, tuntui luontevalta valita matka-arkku sohvapöydäksi. Ja tähän Maskun matka-arkkuun on tyylikkäästi piilotettu viinipulloteline, pariskunta kertoo. Maailmalla vietetystä ajasta muistuttaa myös sohvan päälle ripustettu iso graafinen maailmankartta. – Valitsimme huonekalut ihan sillä fiiliksellä, mikä meistä tuntui hyvältä ja kodikkaalta. Käytännöllisyyttä mietimme esimerkiksi sohvassa, sillä se on levitettävä vuodesohva, 22 EXPRESSI 4 | 20

Maskusta hankittiin erittäin laadukas Bellus City -jenkkisänky (k. hinta 995 e), johon pariskunta valitsi Harmony-sängynpäädyn (k. hinta 459 e).

missä vanhempamme voivat vuorollaan nukkua, kun käyvät Helsingissä. JUONTAJAN JA MALLIN TÖITÄ

Missivuoden jälkeen Alina on tehnyt paljon juontajan, toimittajan ja mallin hommia. Alinan päätyö on V sport kanavalla KHL-jääkiekko-otteluiden haastatteluosuuksien hoitaminen. – Hoidan lähetyksen sisällä olevat haastattelut sekä venäjästä suomeksi olevat tulkkaukset – olen ohjelman ainoa naiskasvo. Työhön oli monta hakijaa ja monilla muilla oli vankempi toimittajan tausta, mutta minä

puhun sujuvasti venäjää sekä rakastan uusia haasteita ja olen tottunut esiintymään kameroiden edessä. Ja onneksi Joonas saattoi syventää tietämystäni jääkiekosta. Alina haastattelee pelaajia venäjäksi ja kääntää haastattelut saman tien katselijoille suomeksi. Alina on myös somevaikuttaja, instatilillä on yli 38 000 seuraajaa. – En ole ottanut seuraajamäärästä paineita, vaan tuotan sinne rentoja, itseni oloisia sisältöjä. Valitsen yhteistyökumppaneiksi yrityksiä, jotka sopivat omaan elämääni ja arvomaailmaani. І


LATTIASTA KATTOON

Tyylikästä ja hieman retroa. Reino-pinnatuolit ovat jälleen supertrendikkäitä ja niiden pariksi sopii loistavasti Chicruokailupöytä - setin kampanjahinta 949 e.

BON APPÉTIT!

Paris Easy Clean -matto antaa ruokailutilalle persoonallisen säväyksen. Helppohoitoinen matto saatavina harmaana ja beigenä – kampanjahinta 149 e. Sadie-kattovalaisin sopii hyvin valaisemaan puunväristä ruokailuryhmää - kampanjahinta 79 e.

KOONNUT PETRI KULJU KUVAT MASKU

Ruokarauhaa edesauttavat myös kauniit kalusteet. Puun ja mustan yhdistelmä on ajaton ja tyylikäs.

Ruokailuryhmä kaipaa seurakseen tyylikkäitä säilytyskalusteita. Helsingborgvitriinissä (kampanjahinta 995­ ­e)­ ja Helsingborg-senkissä (kampanjahinta 949 e) säilyvät astiat pölyttöminä.

EXPRESSI 4 | 20 23


TEKSTI PIRKKO SOININEN KUVAT MIKAEL SOININEN

PUUTALOHELMI TURUSSA Turussa sijaitseva puutaloyksiö oli ostettaessa kuin pommin jäljiltä. Vanhaa kunnioittavan remontin jälkeen siitä kuoriutui viehättävä koti, joka on sisustettu harmonisesti Maskun kalusteilla. →

24 EXPRESSI 4 | 20


Keittiö hankittiin Idealkeittiöiltä. Linjakas keittiö sopii hienosti skandinaavisesti sisustettuun yksiöön.

EXPRESSI 4 | 20 25


Yli kolmen metrin huonekorkeus tuo asuntoon tilan tuntua. Sohva on Finnlandian Jackson, krouvi puinen Sunrise-sohvapöytä (kampanjahinta 79 e) ja kaunis Ilona-rottinkituoli (kampanjahinta 79 e) löytyivät Maskusta.

O

llaan kivenheiton päässä Turun kauppatorilta, Puolalanmäen takana. Kauniin puutaloyhtiön kadunpuoleisessa ta-

lossa on yksiö. Asunnon omistaja osti vuonna 1907 rakennetun puutalon 33-neliöisen yksiön pakkohuutokaupasta järkyttävän huonossa kunnossa. – Näin ilmoituksen torstai-iltana ja perjantaina olin jo asunnon omistaja. Olen ennenkin remontoinut asuntoja, mutta tämä oli eittämättä kaikista huonoimmassa kunnossa. Oikeasti kuin pommin jäljiltä. Viimeksi asunnossa oli toiminut verhoomo ja sitä ennen joskus aikoinaan siirtomaatavarakauppa. Kaiken kaikkiaan remonttiin kului aikaa puolisentoista vuotta. Purkutyöt omistaja teki osittain itse mutta sen jälkeen hän palkkasi ammattimiehen tekemään töitä ja jatkoi oman työnsä ohessa apulaisena. – Oli ihan parasta tulla tänne raivaus- ja

20 26 EXPRESSI 41 || 20

siivoushommiin. Jätin kännykän takin taskuun ja tein vain fyysistä hommaa, se oli mahtavaa vastapainoa istumatyölle. ERISTEENÄ MAAPÄHKINÖITÄ

Asunnon omistaja ajatteli, että remontti olisi ohi muutamassa kuukaudessa, mutta itse purkutöihinkin meni aikaa kolme kuukautta. Lattiat on kaikki valettu uudestaan ja alta on kaivettu maata pois lapioämpäri-menetelmällä. – En pitänyt kirjaa, mutta varmaan 500 ämpärillistä maata kannoimme pois, ennen kuin pääsimme tekemään eristyksiä ja valamaan lattioita, mies naurahtaa. Taloyhtiön salaojat valmistuivat vasta muutama vuosi sitten, ja sitä ennen rinteen vesi oli valunut kadunpuoleisen talon läpi. Kaikki oli hapertunut. Lattioiden alta löytyi 11 eristemateriaalia: kiviä, turvetta, savea, purua, sanomalehtiä ja vaatteita. – Kaikista persoonallisin eristemateriaali oli kuitenkin maapähkinät, omistaja naurahtaa.


UPEA HELLA ENTISÖITIIN

Kaikki asunnon putket uusittiin, samoin sähköt. Ikkunat entisöitiin ja lasit vaihdettiin. – Kovin ylpeä olen siitä, että saimme hellan entisöityä. Muurarikin epäili ensi alkuun, että saadaankohan tästä vielä peliä, mutta kyllä siitä hyvä tuli. Sisus oli mennyt ihan haperoksi ja se piti sananmukaisesti lusikoida ulos. Kaunis puuhella on varaava, joten sen lämpö riittää lämmittämään yksiön melko lailla. Esimerkiksi asunnon toimiva, sata vuotta vanha, painovoimainen ilmanvaihto oli pilattu tukkimalla räppänä ja lieden yhteydessä oleva ilmakanava. – Räppänän kanavaan oli tungettu vaatteita. Se oli tukittu niin, ettei vain ilma pääsisi kiertämään. Nyt asunnossa on upea ilma, kaikki kanavat on avattu ja raitis ilma pääsee kiertämään luonnollisesti. – Metsästin tänne aitoja materiaaleja ja tarvikkeita, esimerkiksi ikkunan heloja, verkkokaupoista. Onneksi Suomessa on muutama verkkokauppa, joista saa vielä vanhoja osia. Mutta esimerkiksi räppänän löytäminen oli vaikeaa, vain yksi liike valmistaa vanhan mallisia räppänöitä, jotka on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja joissa on suodattimet. – Rakentajat olivat reilut sata vuotta sitten todella viisaita. Monet vanhat hyvät rakenteet on pilattu jälkikäteen korjaamalla väärin. AJATTOMAN TYYLIKÄS SISUSTUS

Toimivan puuhellan vieressä on pieni ruokailuryhmä: Maskusta hankittu Saanapöytä (k. hinta 95 e) ja uudelleen trendin aallonharjalla olevat Reino-pinnatuolit (k. hinta 129 e).

Asunnon kalusteet on hankittu Maskusta ja Finnlandiasta. Värimaailma on kauniin harmoninen: harmaata, mustaa, valkoista ja ruskean eri sävyjä. Puinen sermi erottaa makuutilan sohvaryhmästä omaksi pesäkseen. – Oli jännä, miten sermi oikeastaan suurensi tilaa, vaikka etukäteen vähän mietin, miten siinä mahtaa käydä. Sohva on Finnlandian pehmoinen mutta ryhdikäs Jackson, jossa on laadukas harmaa verhoilu ja mustat metallijalat. – Sisustuksen ensimmäinen elementti oli tämä sohva, johon tykästyin Finnlandian liikkeessä. Sen ympärille sitten rakentui muu sisustus. Halusin värejä, materiaaleja ja muotoja, jotka rauhoittavat kiireisen työpäivän jälkeen. Vaikka koti onkin nyt omistajan tyylinen ja kauniisti sisustettu, uudet remonttihankkeet siintävät jo mielessä ja asunto laitettiin heti kuvausten jälkeen myyntiin.

Puinen sermi rajaa makuutilan omaksi pesäkseen. Sänky on Maskun 120 cm Ronja-runkopatja (k. hinta 289 e) EXPRESSI 4 | 20 27


PARHAAT BURGERIT

TEKSTI PÄIVI SAVOLAINEN KUVAT KOHTEET

Nam! Suomi on hampurilaisten luvattu maa, joka tarjoaa herkullista evästä joka makuun, olitpa sitten vannoutunut lihansyöjä tai kotimaisia, tuoreita raaka-aineita arvostava vegetaristi. Tässä maistiaisia maan mainioimmista burgeripaikoista.

LINNA BURGERS & COFFEE, TURKU PEKKA MÄÄTTÄ ja Jaakko Luomanen avasivat Linna Burgers & Cof-

feen vuonna 2019 Turun Linnan kulmalla sijaitsevaan 1960-luvun lippakioskiin. Syksyllä 2020 avautui toinen ravintola Erik Bryggmanin suunnitteleman funkkistalo Kårenin 70-paikkaiseen ravintolasaliin ja kesäterassille. Olen rakastanut hyviä burgereita aina, ja haaveilin lippakioskista kymmenen vuotta. Ajattelin, että olisi upeaa tehdä tuollaisessa paikassa laadukasta, helposti lähestyttävää ruokaa yhteistyössä paikallisten tuottajien kanssa, ja yhdistää siihen tapahtumia ja musiikkia, Määttä kertoo. Linnassa tarjoillaan maukkaiden burgereiden lisäksi laadukkaita viinejä, oluita ja erikoiskahveja. Annokset valmistetaan lähituottajien tuoreista raaka-aineista. Suosituimpia annoksia ovat Vege Burger talon omalla vegaanipihvillä sekä Linna-juustoburgeri. Majoneesit, kuten talon ylpeys tilli-rakuunamajoneesi, tehdään itse. www.linnaburgers.fi

28 EXPRESSI 4 | 20


BUS BURGER, LAHTI VUONNA 2013 perustettu Bus Burger on perus-

tettu vuonna 2013 Lahteen vanhalle huoltoasemalle. American Diner -tyylisen ravintolan suosio yllätti ravintoloitsijat, ja he lähtivät New Orleansiin etsimään ideoita ravintolan laajentamiseen. – Siellä pistivät silmään keltaiset koulubussit, joista heräsi hullu ajatus: voisiko tuollaista käyttää osana ravintolaa. Jo siellä ollessamme ostimme ensimmäisen koulubussin, mistä alkoikin suhteellisen pitkä ja kallis projekti, mutta lopputulos oli hieno, muistelee Eeva Laajoki Bus Burgerilta. Ravintola on nähtävyys jo itsessään: Koulubussin lisäksi katolla on vanha jenkki-Dodge ja maassa nokallaan Cadillac. – Annoksemme ovat jenkkityyliin isoja ja maittavia. Valmistamme kaikki kastikkeet omassa valmistuskeittiössämme, ja teemme pihvit ja kaikki esivalmistelutyöt itse ilman lisäaineita, kertoo Laajoki. busburger.fi

OHANA LEI’POMO & GRILLE, TAMPERE OHANA Lei’pomo & Grille on perustettu

Tampereen kauppahalliin vuonna 2015. Vesa Leppälän mukaan nimi Ohana on havaijin kieltä ja tarkoittaa perhettä. – Silloin Tampereella ei vielä ollut tämän tyylisiä burgeripaikkoja, eikä paljon muuallakaan Suomessa. Kaikki me kolme perustajaa, itseni lisäksi puolisoni Yvonne Leppälä sekä Tam To, olimme jossain vaiheessa asuneet Havaijilla. Muutin vuonna 2014 perheineni takaisin Suomeen 30 eri puolilla maailmaa vietetyn vuoden jälkeen, Leppälä kertoo. Ohanan burgerit ovat kookkaita ja käsintehtyjä. Briossisämpylät leivotaan Kauppahallin Ohana Lei’pomossa, burgerin chipotlekastike ja ketsuppi valmistetaan itse, myös kurkut marinoidaan Ohanassa. Kansainvälinen media, Bigseventravel.com on valinnut Ohana Lei’pomo & Grillen parhaana Suomesta (sijalle 16) sarjassa 50 Best Burgers in Europe 2020. www.ohanarestaurants.com

BITES BURGERS, HELSINKI KÄSITYÖLÄISHAMPURILAISIIN ja erikoisoluisiin keskittyvä Bites Bur-

gers valittiin Burger Lovers Finlandin äänestyksessä vuoden 2020 parhaaksi kotimaiseksi hampurilaisravintolaksi. Vuonna 2016 perustettu ravintola on kolmen ystävyksen yhteishanke. – Halusimme saada ulkomailta tutut laatuhampurilaiset tarjolle myös meille. Suomessa ei ollut vielä Bitesin perustamisen aikaan amerikkalaistyylistä hampurilaisravintolaa, jossa keskiössä on käsityö ja korkea laatu, kertoo Vilhelm Geitel Bites Burgersilta. Nykyään ravintolalla on toimipisteet Vallilassa ja Kampissa sekä tällä hetkellä Otaniemessä palveleva ruokarekka. Joulukuussa aukeaa uusi toimipiste Helsingin ydinkeskustaan Kaivopihalle. Ravintolalla on myös oma leipomo. Kasvisruokailijoille on tarjolla itse tehty, Suomen parhaaksi valittu mustapapupohjainen kasvispihvi sekä papu-sienipohjainen vegaaniburgeri.  – Uutuutemme on hampurilaisystävien kovassa suosiossa oleva “Smash Burger”, Geitel vinkkaa. www.bites.fi EXPRESSI 4 | 20 29


KOONNUT KIM HÄMÄLÄINEN JA PIRKKO SOININEN KUVAT TAPAHTUMIEN JÄRJESTÄJÄT

MATKAEVÄS

Kaikkien kitupiikkien esikuva SAITURI on yksi Moliéren (1622–73) tai-

dokkaimmista komedioista. Se sai ensi-iltansa Pariisissa vuonna 1668 ja on siitä asti kuulunut joulun suosituimpiin klassikoihin. Molièren kuvaus ihmisen luonteesta on ajaton ja paikkansapitävä yhä tänäkin päivänä. Joten ota bussi kohti Lahtea ja käy katsomassa tämä ikuinen klassikko. Rooleissa mm. Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Mikko Jurkka ja Janna Räsänen. Saituri, esityksiä ainakin 20.3. asti, Lahden Kaupunginteatteri. І

30 EXPRESSI 4 | 20


MATKAEVÄS

VALON TAIKAA LUX Helsinki esittelee 4.–10.1.2021 jäl-

MAAILMAN VAHVIN BALETTI! MIKÄ olisikaan parempi startti uu-

delle vuodelle kuin Peppi Pitkätossun mukaansatempaava lapsiystävällinen baletti. Eläväisen ilmaisunsa vuoksi se viihdyttää vanhempaakin katselijaa. Hauska ja liikuttava esitys henkii 1950-luvun nostalgiaa ja tarjoaa hu-

via, vauhtia ja värejä. Lavalla nähdään Astrid Lingdrenin luomat tutut hahmot kuten Tommi ja Annika, Herra Tossavainen ja tietenkin maailman vahvin tyttö! Esityksen ikäraja on 5 vuotta. Peppi Pitkätossu, Suomen kansallisooppera- ja baletti, esitykset 16.1.–6.2.2021. І

leen monipuolisesti valotaidetta kotimaisilta ja kansainvälisiltä huipuilta. Ohjelma tarkentuu myöhemmin mutta varmaa on, että kaupunki kylpee jälleen valotaideteosten lumoavassa maailmassa. Festivaali levittäytyy Helsingin kantakaupunkiin, vuosittain vaihtuvalle reitille. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Osaksi Lux Helsinkiä kasvanut, kolmatta kertaa järjestettävä valohaaste kannustaa kaupunkilaisia, yhteisöjä ja yrityksiä valaisemaan pimeää vuodenaikaa omilla valoteoksillaan. LUX Helsinki 4.– 10.1.2021 І

PSYKEDEELINEN TRILLERI MYSTEERIEN YSTÄVILLE NAINEN katoaa epäselvissä olosuh-

teissa. Etsivä tutkii. Syytetyn miehen todellisuus horjuu. Veikö Twin Peaks tai Hämärän rajamailla -sarja sydämesi? Kiinnostavatko sinua enemmän hyvät kysymykset kuin samat vanhat vastaukset? Jos vastaus on kyllä, niin tämä on esitys juuri sinulle. Kiitetyn ja palkitun Grus Grus Teatterin uusi Nainen katoaa on takuuvarmasti omaperäinen näyttämökeitos. Väkevän ja kiehtovan näyttelijätrion muodostavat: etsivänä Pauli Poranen, naisena, joka katoaa Sofia Molin ja syytettynä miehenä Thomas Dellinger. ENSI-ILTA 4.12. Turun kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä. Muut esitykset 9.12.–20.2. І

TILAN JA VALON TAIDETTA ROSA BARBAN ensimmäinen soolo-

näyttely Suomessa on esillä Wäinö Aaltosen Museossa Turussa 10.1.2021 asti. Touched By The Same Breath Of Air esittelee Barban viimeisimpiä filmi- ja videoteoksia ja veistoksia. Barban töille on tyypillistä aineettoman yhteentörmäys filmin aineellisten ominaisuuksien kanssa. Tarkastelussa ovat niin projektorit, valkokankaat kuin itse filmikin, mutta myös ympäröivät elementit: aika, tila, valo ja ääni. Rosa Barba, 10.1.2021 asti WAM, Turku. І EXPRESSI 4 | 20 31


MATKAEVÄS

KUUSI KOVAA TAMPEREELLA SARA HILDÉNIN taidemuseo juhlis-

Kansallispuistojen kutsu LOKAKUUSSA ilmestynyt Tomi Kon-

tion Kansallispuistojen kutsu (Avain 2020) valittiin Vuoden 2020 matkakirjaksi. Se kertoo isän ja pojan matkasta läpi Suomen neljänkymmenen kansallispuiston. Kun kaupungin melu alkaa ahdistaa, ja mieli kaipaa rauhaa, on aika pakata reppu täyteen seikkailumieltä ja suunnata kohti erämaata. Kirjasta voit lukea tarinoita kajakkiretkeilystä Kolovedellä, majakkabongailusta Selkämerellä, taide-elämyksistä Hossassa ja muista Suomen kansallispuistojen tarjoamista nähtävyyksistä. Kirja muistuttaa lukijaa kansallispuistojen tarjoamista aktiviteeteista, sillä puistoista löytyy tekemistä niin lapsiperheille kuin iäkkäämmillekin. Kontio kehottaa suuntaamaan kohti erämaata, tuntureiden 32 EXPRESSI 4 | 20

taa Seurassa – Associates – Sällskap -näyttelyllään 100-vuotiasta Tampereen Taiteilijaseuraa. Se esittelee kuusi Tampereen Taiteilijaseuran jäsentä, jotka ovat myös Sara Hildénin säätiön kokoelmataiteilijoita. Museo on kutsunut näyttelyyn Tomas Byströmin, Tuula Lehtisen, Osmo Rauhalan, Teemu Saukkosen, Jyrki Siukosen ja Ilkka Väätin. Heidän uransa alkuvaiheet ajoittuvat 1980-luvulle, jolloin Suomen taide-elämässä rikottiin rajoja, etsittiin uusia taidemuotoja ja ilmaisun tapoja. Seurassa Sara Hildenin taidemuseo, 17.1.2021 asti, Tampere. І

kirkasvetisiä puroja ja korpimaan hyminää. Siellä pääset rauhaan, josta et voinut aiemmin uneksia. MISSÄ KANSALLISPUISTOSSA VIERAILIT VIIMEKSI? Urho Kekkosen kansallispuistossa. MIKÄ KANSALLISPUISTOISSA VIEHÄTTÄÄ? Kansallispuistot tarjoavat kattavan kuvan Suomen luonnosta. UNOHTUMATTOMIN HETKI? Lemmenjoen kansallispuistossa poikani seurassa nuotion äärellä paistamassa harjusta ja maakotkan liidellessä yläpuolella. KAUNEIN KANSALLISPUISTO? Urho Kekkosen kansallispuisto. PARAS AKTIVITEETTI KANSALLISPUISTOSSA? Syysiltana nuotion ääressä istuskelu ilman kiirettä. І

PALA VANHAA TURKUA SUOMEN ainoa arkeologinen museo

esittelee maan alta löydetyn rauniokorttelin. Aboa Vetuksessa pääset tutustumaan kuuden keskiaikaisen kivitalon raunioihin. Voit myös kulkea vanhaa Luostarin jokikatua pitkin. Museosta löytyy ihmeteltävää kaikenikäisille. Pääset myös poikkeamaan museon Luutarhassa. Aboa Vetus & Ars Nova, Itäinen Rantakatu 4, Turku. І

Huom!

Korona voi laittaa vielä talven tapahtumatietoja uusiksi. Tarkista siis ajankohtaiset tiedot tapahtumien nettisivuilta.


MATKALLA MUKANA

4

5

1

2

3

RETKELLE TALVISEEN LUONTOON Talviretkeily on elämys, jonka nautinnollisuus riippuu suurelta osin vaatetuksesta ja varustuksesta. Pakkaa reppuun lämpöä, turvaa ja seikkailumieltä 1. Talvella valoisa aika on lyhyt, joten pimeään kannattaa varautua lisävalaistuksella. Otsalamppu vapauttaa kädet. Ladattava LED-otsalamppu Retki Pro Power on veden- ja iskunkestävä. (49,90, Rinkka.com) 2. Vilukissan käpälät nauttivat kädenlämmittimistä. Lämpökiekoista hyötyvät myös kylmänarat akut ja paristot sekä retkikeittimien kaasupatruunat. Kotimaisen Savotan uudelleenkäytettävät lämmittimet ovat kertakäyttöisiä ekologisempi vaihtoehto. (8,90 € / 3 kpl pakkaus, Scandinavian Outdoor) 3. Pakkasella ja hangessa liikkuminen voi ottaa voimille - maltti on siis valttia ja muistathan tankata! Ruokatermarissa mukana kulkevat kuumat juomat ja keitot. Alaska Heat+ -termospullo pitää kuuman kuumana 12 tuntia ja kylmän kylmänä jopa 24 tuntia. (14,90 €, Retkitukku.fi) 4. Muista kerrospukeutuminen! Tekninen tai merinovillainen aluskerrasto pitää lämmön ja siirtää kosteuden pois iholta. Suomalaisen North Outdoorin 100 % merinovillainen jumpsuit pitää lämpimänä lapsenkin. (57,90 €, Vaeltajankauppa.fi) 5. Oletko jo kokeillut? Liukulumikengissä eli karvapohjasuksissa yhdistyvät lumikenkien ketteryys ja metsäsuksien hiihdettävyys. Siteeseen sopii kenkä kuin kenkä, myös talvivaelluskengät. OAC Skinbased -sukset valmistetaan Suomessa. (Alk. 439 €, Partioaitta). І EXPRESSI 4 | 20 33


RISTIKKO KUN OLET TÄYTTÄNYT RISTIKON, OTATHAN LEHDEN MUKAASI.

VESAM A T TI L AU LAJAT AR

N Ä Y TTELIJÄ EL G

POHJOISSVEITSISSÄ

PSYYKE P EL K ÄS T ÄÄN

H A HMO

PYRSTÖSA MMA KKO

L OSSI

V Ä NRIKKI R A OTELLA ILOA MAUSTE

YKSINLAULU L EN TOA S E MA TOISIN S ANOEN

ARVOST ET T UJA

M U RH E KIRJAILIJA J AN E

T ARKASTUS

LUOTT A M US

- K O NNA EI O M A A T A V ARA A

K Ä Ä NTÖPUOLI

80 % TIHKUA E S IIN

MONISTE

R A HI S O RM US

WACKLIN H AAT AI N EN - T

LIPEVÄ EI VO I PUHUA

PÄIVITTELYS A NA L Ä HTÖPAIKKA

T O I S INA A N

LUONNOLLA OMANSA

T A A JA

A+ KYSYM Y SS A NA

HIILIVETYJÄ L AM B E RG -L

PARATIISEJA KAV A R R E LLINEN NOILLE

K AU PUSTEL U UN L A U LO I MOMB A S AN

LÄHISUKUA V AAR EJ A EI AI N A TOTTA PITÄÄ MAJAA

S AM A KUIN URA

S AANILA JÄTTIL ÄI N EN R O OL EJ A Laadinta: Jyrki Takala

34 EXPRESSI 4 | 20


KATSO KAIKKI MATKAT: lomalinja.fi Arto Nybergin matkassa: BEATLESIN JA PUBIEN LIVERPOOL 13.-16.6., 8.-11.8.2021 I 1 126 €

Tervetuloa Arto Nybergin matkassa maailman poppääkaupunkiin, Liverpooliin! Merseyjoen suulla sijaitseva charmikas satamakaupunki on Iso-Britannian viidenneksi suurin kaupunki, joka tarjoaa nähtävyyksien lisäksi historiallisia pubeja sekä runsaan valikoiman laadukkaita oluita. Matkalla majoitutaan Beatlesille omistetussa Hard Days Night -hotellissa. Asiantuntijaopas Arto Nyberg

Arvo Tuomisen matkassa: VENÄLÄINEN HELSINKI 13.4.2021 I 79 €

Kävelyretki Helsingin venäläiseen historiaan ja Suomen syntyyn. Matka alkaa Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta ja kulkee läpi kaupungin päättyen maukkaaseen lounaaseen ravintola Bellevuessa. Retken aikana kuljetaan halki vuosisatojen, hurjien elämänkohtaloiden, sotien, rakkauden, kulttuurin, bisneksen ja politiikan sekä perehdytään tarinoita ja salaisuuksia täynnä oleviin rakennuksiin ja tehdään yleisiä yhteiskunnallisia huomioita. Asiantuntijaopas Arvo Tuominen

Asiantuntijan matkassa saat ENEMMÄN Me lomalinjalaiset teemme matkoja ammattitaidolla ja sydämellä. Jokaisen lähdön takana on suomalaisen perheyrityksen työntekijä – ihminen, joka haluaa paketoida vain parasta. Lähes 200 asiantuntijaoppaamme innostava paikallistuntemus ja läsnäolo takaa, että jokainen matka on ainutkertainen ja unohtumaton elämys. Matkustuksen aika tulee jälleen, olemme palveluksessasi! Tutustu valikoimaamme ja upeisiin asiantuntijoihimme lomalinja.fi

Tiesithän, että voit tehdä varauksia huoletta jo nyt, sillä mikäli joutuisimme matkasi perumaan, voit aina vaihtaa lähtöä tai saat rahasi takaisin 14 vrk:n sisällä peruutuksesta.

MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA - HURTIGRUTEN-RISTEILY POHJOISESTA ETELÄÄN Kirkkoniemi - Bergen Useita lähtöpäiviä I alk. 1 968 € /hlö

Risteilyllä matkataan kiireettömästi ja ihaillaan Norjan rannikon kaunista luontoa. Eri vuodenajat luovat omat, ainutlaatuiset puitteensa ihmeitä täynnä olevalle matkalle. Keväällä aurinko nousee päivä päivältä korkeammalle. Päivät pitenevät ja vuonot muuttuvat yhä vehreämmiksi. Kesällä auringonvaloa riittää napapiirin pohjoispuolella vuorokauden ympäri. Rannat, vuonot, vuoret ja lahdet kylpevät säihkyvässä auringonvalossa ja raikkaassa pohjoisessa ilmassa. Syksyllä nautitaan ruska-ajan kirkkaista väreistä, raikkaasta ilmasta ja kauniista maisemista. Asiantuntijaopas Marja Rantanen

IDYLLINEN TOSCANA Useita lähtöpäiviä I alk. 1 256 €

Taideaarteita, keskiaikaisia kaupunkeja ja romanttisia viinilaaksoja. Montecatinin kaupunki, Lucca ja Pisan kalteva torni, Chiantin viinilaaksot, Siena, San Gimignano, Firenze ja Uffizin taideaarteet. Asiantuntijaopas Leena Knuuttila tai Virpi Ekstedt

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT: LA TRAVIATA 7.-8.7.2021 I 586 €

Savonlinnan Oopperajuhlat tuo ohjelmistoonsa erään kaikkien aikojen rakastetuimmista ja esitetyimmistä oopperoista - Verdin La Traviatan. Lukuisia tunnettuja aarioita sisältävä ooppera on saanut inspiraationsa Violettan ja traagisesta suhteesta. Matkan aikana nautitaan oopperan lisäksi herkullinen oopperajuhlapäivällinen, lounastetaan Tertin kartanossa ja tutustutaan Taidekeskus Salmelaan. Asiantuntijaopas Riitta Niemenmaa, oopperan esittelee klassisen musiikin asiantuntija Aarno Cronvall

OTA YHTEYTTÄ JA VARAA LOMASI I LOMALINJA.FI

MATKAN HINTAAN SISÄLTYY

TAMPERE p. 010 289 8100 I HELSINKI p. 010 289 8102 Palvelumaksu 28 €/varaus. Puhelut 8,35 snt/puh + 17, 17 snt/min. Verkkokaupasta 24h ilman palvelumaksua.

• ohjelman mukainen majoitus • ohjelman mukaiset kuljetukset ja ateriat • runsas retkiohjelma • suomenkielisen asiantuntijaoppaan palvelut


Profile for OSG Viestintä

Expressi 4/2020  

Lehti matkalle ja kotiin.

Expressi 4/2020  

Lehti matkalle ja kotiin.