Expressi 3/2010

Page 19

2

4

3 2. Pietari Suuri perusti kaupungin Nevan suistoon 1703. Ensimmäinen tulva oli kolme kuukautta linnoituksen rakennustöiden alkamisesta. 3. Ylösnousemuskirkko eli Kirkko veren päällä on Pietarin kuuluisia maamerkkejä. Se rakennettiin sille paikalle, missä tsaari Aleksanteri II murhattiin 1881.

1

P

ietari yllättää kauneudellaan. Sehän on kuin kanavien Venetsia ja häikäisevä Pariisi samassa kaupungissa. Täällä voi kulkea Dostojevskin jalanjäljissä, kuunnella Anna Ahmatovan runojen kaikuja Krestyn vankilan seinissä ja rakastua kaupunkiin kuin romantiikan lähettiläs Puskin. Pietari on täynnä muistoja dramaattisesta historiasta, mutta se on myös tätä päivää sykkivä särmikäs metropoli. Pietarissa riittää hyvinkin katsottavaa viikoksi tai kahdeksi tai vaikka loppuelämäksi.

6

– Olen viihtynyt Pietarissa hyvin. Venäläisillä on positiivinen asenne Suomea ja suomalaisia kohtaan, joten täällä on helppo olla suomalainen. Tosin olen täällä edelleen ulkomaalainen ja saan jatkuvasti kamppailla erilaisten kulttuurierojen vuoksi, Anders Mård kertoo. Anders Mårdin vaimo on pietarilainen. Vuosina 1999-2002 pariskunta sukkuloi Helsingin ja Pietarin väliä, usein bussilla, mutta pysyvästi he muuttivat kaupunkiin 2003. Jo tuolloin heillä oli kolme lasta, joten kahden kaupungin välillä kulkeminen ei tuntunut enää järkevältä. – Nyt meillä on jo neljä lasta. Journalistille Pietari on tavattoman mielenkiintoinen ja merkittävä kaupunki toimia.

4. Mariinksi-teatterissa voi nauttia maailmanluokan baletista. Baletti tunnetaan edelleen maailmalla monesti vanhalla nimellään Kirov.

Kaupunki on ulkoilmamuseo

– Kaupungin yhtenäisenä säilynyt klassinen arkkitehtuuri kuuluu yhteen maailman kauneimmista. Pietarilla on dramaattinen historia, sekä poliittisesti että kulttuurillisesti. Tämä on myyttinen paikka, joka ei koskaan lakkaa kiehtomasta, listaa Mård syitä, joiden takia hän on viihtynyt Pietarissa. Mårdin perhe asuu Petrogradskajan puolella. He elävät Pietarissa lapsiperheen kiireistä arkea. – Aamuisin vien lapset kouluun ja nuorimman päivähoitoon. Sitten tulen takaisin kotiin tekemään töitä. Joko kirjoitan kotona tai sitten lähden kaupungille haastattelemaan ihmisiä. Yritän lopettaa päivän viiden maissa, mutta usein iltaisin joudun tasapainottelemaan

expressi | 19

>>


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.