1 minute read

Hyvinvoiva Optimi

Teksti: Minttu Räsänen

Kuva: Eveliina Sintonen

Advertisement

Vuosi vaihtui ja siinä samalla myös puheenjohtajan palstan kirjoittaja. Olen tammikuussa hypännyt Optimin puheenjohtajan saappaisiin, ja sitä kautta minulla onkin ilo kirjoittaa tänä vuonna optimilaisille sekä kertoa oranssin ainejärjestömme tuoreimmat kuulumiset. Samalla aion päästää teitä kurkistamaan hieman myös omaan, ajoittain aika vauhdikkaaseenkin, arkeeni.

Henkilökohtaisesti minulle vuosi 2023 on alkanut monella tapaa uuden opettelulla. Rakkaaseen projarin rooliini olin jo rutinoitunut ja tottunut, mutta kaikki kestää aina vain aikansa. Nyt onkin ollut aika oppia uutta ja paljon sitä olenkin saanut selvitellä, jo ennen puheenjohtajakauden alkua. Varmasti myös tähän rooliin tottuu, kun pääsen hommaan kunnolla vuodenmittaan käsiksi.

Optimille ja uudelle hallitukselle alkukevät on perinteisesti hyvinkin kiireinen. Kevät alkaa perinteisillä Kevätkaudenavajaisilla, jonka jälkeen koittaa muutaman vuoden tauolla ollut KYPÄ. Heti helmikuun alkuun ajoittuu myös ensimmäiset haalaribileet. Perinteisesti myös vuosijuhlavalmistelujen aloittaminen on ollut heti alkuvuodesta hallitukselle ajankohtaista. Vaikka hommaa riittää, on meillä kasassa motivoitunut ja innokas porukka, johon minulla on suuri luotto.

Lehden teemana on hyvinvointi, joka on aiheena pyörinyt alkuvuodesta minunkin mielessäni. Omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen on monesti jäänyt muiden asioiden joukossa taka-alalle. En ole vuodelle 2023 tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta ainakin kovasti yritän panostaa myös omaan hyvinvointiini paremmin. Hallitustyöskentely, kandin kirjoittaminen, työ ja oma vapaa-aika on aikamoinen paletti pyöritettäväksi. Siinä on monia haastavia ja uusia asioita, jotka kuitenkin kaikki haluan suorittaa kunniakkaasti ja ajallaan loppuun. Siinä onkin henkilökohtainen hyvinvointihaasteeni tälle vuodelle. Arjessani organisointi ja aikatauluttaminen ovar avainasemassa, ja siksi kalenteri onkin jokapäiväisessä käytössä. On paljon tehtävää ja muistettavaa, jolloin esimerkiksi to-do listat ovat helpottaneet kaiken hoitamista. Puheenjohtajana mielessäni pyörii myös Optimin hyvinvointi. Yhdistyksenä Optimin tavoitteena on toimia opiskelijoiden etu- ja yhteistyöjärjestönä. Tähän tehtävään kuuluu monella tapaa opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Hyvinvointi käsitteenä voidaan jakaa sosiaaliseen, fyysiseen ja psyykkiseen tasoon. Varsinkin sosiaalisen hyvinvoinnin parantamisessa voi ainejärjestöllä olla merkittävä rooli yksittäisenkin opiskelijan arjessa. Sosiaali´¨´¨¨ en hyvinvoinnin perustan luo esimerkiksi ystävyyssuhteet ja erilaiset yhteisöt, joihin kuulumme. Samoin siihen katsotaan kuuluvan uraan ja koulutukseen liittyvät odotukset sekä taloudellinen tyytyväisyys. Optimi onkin toiminnassaan yhdistyksenä hyvin lähellä näitä teemoja. Optimi voi tarjota uusia läheisiä ihmissuhteita, jotka auttavat jaksamaan kiireisessä opiskelijan arjessa. Voimme myös tarjota verkostoja ja suhteita, jotka voivat auttaa täyttämään uraan liittyviä toiveita ja odotuksia.

Yhteenkuuluvuuden tunne on yhteisöissä tärkeää ja sitä tiivis Optimi pyrkii toiminnassaan jatkuvasti ylläpitämään. Onkin ilo olla mukana tarjoamassa opiskelijoille vastapainoa arjen puurtamiseen esimerkiksi erilaisten tapahtumien muodossa. Toivon, että tässä onnistutaan myös tänä vuonna ja nähdään entistäkin hyvinvoivampi Optimi.

Ihanaa kevättä kaikille!

Minttu Räsänen

Puheenjohtaja

This article is from: