6 minute read

Korona-ajan Opopäivät vol. 2

Näitä ei pitänyt tulla enää toisia. Opopäivien 2022 suunnittelu ja toteutus olivat täysillä käynnissä, kunnes alkoi taas vuodenvaihteessa näyttää koronavirustilanteen kannalta synkemmältä. Viime vuonna jouduttiin perumaan Rovaniemen päivät jo niin sanotusti hyvissä ajoin ja Sopon hallitus alkoi rakentamaan marraskuussa uutta verkossa tapahtuvaa Opopäivää. Siitä toivottiin viimeistä virtuaalisesti järjestettävää Opopäivä-tapahtumaa, mutta toisin kävi.

Tammikuun uutiset Hämeenlinnan päättäjiltä tulivat äkkiä ja vaihtoehtoinen verkkotapahtuma pistettiin taas pystyyn Sopon hallituksen ja KantaHämeen opinto-ohjaajien toimesta Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKin tiloihin. Vuoden 2023 Opopäivät olivat järjestämisvuorossa Sopon hallituksella, mutta Hämeenlinnan viime metreillä muuttuneet suunnitelmat pystytäänkin siirtämään ensi vuodelle. Toivomme siis meille kaikille parempaa onnea ensi vuodelle! Mikään kun ei korvaa kasvotusten tapahtuvia kohtaamisia kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa oikeilla Opopäivillä.

Advertisement

Vuoden Opo ja Vuoden gradu

Opopäivän 4.2.2022 ohjelma alkoi puheenjohtajan Armi Nurmen ja KantaHämeen opinto-ohjaajien puheenjohtajan Riitta Valkosen avaussanoilla. Sen jälkeen siirryimme etäyhteydellä kuulemaan, kun ARENE ry:n puheenjohtaja Ida Mielityinen julkisti Vuoden gradun saajaksi Raisa Sarénin, jonka opinnäytetyö oli aiheeltaan ”Toimijuuden tukeminen ohjauksessa: Opinto-ohjaajien kokemuksia toimijuuden tukemisesta opinto-ohjauksessa toisen asteen oppilaitoksissa.”. Voit lukea Mielityisen perustelut valinnalle lehden sivulta 10.

SAK:n johtaja Saana Siekkinen julkisti Vuoden opoksi 2022 Kati Ahosen Vaasan ammattiopisto Vamiasta. Palkinto jaettiin jo 30. kerran ja tänä vuonna palkinnonsaajaa saivat ehdottaa kollegat. Kollegasta piti kertoa hänen 3 supervoimaa. Tässä kollegoiden kuvaamat Kati Ahosen supervoimat: Supervoima 1 on, että Ahonen on taitava diplomaatti ja huolehtii ajankohtaiset opinto-ohjauksen sekä organisaation sisäiset asiat neuvottelemalla hyvässä hengessä. Jos asiat eivät etene, hän ei lannistu.

Supervoima 2 on, että Ahonen luo positiivista henkeä ympärilleen ja on aina läsnä sekä kuunteleva opinto-ohjaaja. Opotiimin vetäjänä hän antaa jokaiselle mahdollisuuden olla aidosti oma itsensä ja luoda hyvää henkeä tiimiin.

Supervoima 3 on, että Ahonen on kehittäjä, joka löytää yksilöllisiä ratkaisuja ja polkuja opiskelijoille. Lisäksi hänellä on myös kokemusta maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjauksesta.

Onnea vielä Raisa Sarén ja Kati Ahonen!

Kanta-Hämeen opinto-ohjaajien puheenjohtaja Riitta Valkonen.

6 6

Ida Mielityinen julkisti Vuoden gradun.

Kanta-Hämeen opinto-ohjaajien puheenjohtaja Riitta Valkonen.

SAK:n johtaja Saana Siekkinen julkisti Vuoden opon. Vuoden opo 2022 on Kati Ahonen.

Puhujat ja muistamisia

Ensimmäisenä varsinaisena puhujana oli peruskoulun oppilaanohjaajan työstä Opetushallitukseen erityisasiantuntijaksi siirtynyt Petri Niemi, joka kertoi meille tehostetusta oppilaanohjauksesta oppivelvollisuuden uutena työtehtävänä peruskouluissa. Aihetta on käsitelty paljon jo viimeisen vuoden ajan, koska käytännön ohjeistukset ovat muuttuneet, eli kenelle tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta kuuluisi antaa ja mitä kaikkea siihen lukeutuu. Nämä alkavat hahmottua koko ajan vain paremmin, vaikka toisaalta varmaan kaikki peruskoulussa työskennelleet opinto-ohjaajat ovat jo ennen uutta lakiakin antaneet joillekin tehostettua oppilaanohjausta, kun sille on ollut selkeä tarve.

Väliajan yllätysohjelma sisälsi Sopossa aktiivisesti toimivien henkilöiden muistamisia. Pitkäaikainen Sopon hallituksen jäsen Erja Salminen, joka on toiminut Sopon hallituksen ulkopuolisena rahastonhoitajana viime vuodet, jättäytyi nyt tehtävästään ja häntä muistettiin erittäin hyvin tehdystä ja pitkäaikaisesta työstään kutsumalla hänet kunniajäseneksemme. Erja Salminen on työskennellyt opinto-ohjaajana Turun ammattikorkeakoulussa ja hän toiminut myös aktiivisesti sekä Suomen opintoohjaajat ry:ssä ja Varsinais-Suomen opinto-ohjaajat ry:ssä. Hän on omalta osaltaan ollut aktiivinen toimija ammattikorkeakoulun opinto-ohjauksen kehittäjänä koko työuransa ajan.

Sopon väistyvä puheenjohtaja Armi Nurmi kukitettiin ja hän sai kultaisen ansiomerkin aktiivisesta toiminnastaan opinto-ohjauksen asioiden edistämisessä. Armi Nurmi on toiminut Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja viimeiset neljä vuotta ja ollut aktiivinen toimija Sopossa viimeiset kymmenen vuotta. Hän työskentelee tällä hetkellä Turun ammatti-instituutissa opintoohjaajana ja Turun kaupungin oppivelvollisuuden kuntavalvojana. Työuransa aikana Armi on työskennellyt laajasti opinto-ohjauksen tehtävissä niin perusopetuksessa, toisella asteella ja lisäksi häneltä löytyy kokemusta myös opintoohjauksesta korkea-asteella. Armin laaja kokemus opinto-ohjauksen tehtävistä onkin näkynyt hänen puheenjohtajuuskaudellaan tiivistyneenä yhteistyönä kaikilla kouluasteilla. Hän on edustanut SOPO ry:tä mm. useissa opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmissä, kuten oppivelvollisuuden seurantaryhmässä, jatkuvan oppimisen ELO-ryhmässä ja korkeakoulujen saavutettavuuteen keskittyneessä työryhmässä. Lisäksi Armi on ollut mukana Opetushallituksen lukion opetussuunnitelma työssä ja YTL:n ylioppilastutkinnon kehittämisryhmässä. Tässä vain muutamia mainitaksemme. Armi on ollut aktiivinen toimija myös omalla alueellaan Varsinais-Suomessa, jossa hän toimii tällä hetkellä Varsinais-Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtajana. Ennen kaikkea Armi on opinto-ohjaaja, jolla on vahva halu auttaa ohjattaviaan ja kulkea rinnalla tekemässä ohjattaviensa unelmista totta.

Tuija Mäntsälää, pitkäaikaista Sopon jäsensihteeriä ja luottamustehtäväaktiivia, muistettiin myös kukilla, koska hänelle oli osoitettu itsenäisyyspäivänä 2021 Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi vaikuttavasta työstään opinto-ohjauksen parissa. Hän on toiminut pitkäjänteisesti opiskelijoiden ohjausprosessien kehittäjänä sekä omassa työyhteisössään että valtakunnallisella tasolla. Hän mm. rakensi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksen opiskelijahallinnon ja opiskelijoiden tukipalvelut, toimi AMK-opiskelijoiden opintojen erityispiirteisiin perehtyneenä asiantuntijana mm. opintotukilautakunnassa ja opintoasiainlautakunnassa ja hän on opinto-ohjaajana linkki ja tuki opiskelijan, opettajan ja organisaation välissä. Sopon eri luottamustehtävien lisäksi Tuija

Opetushallituksen erityisasiantuntija Petri Niemi.

Tapahtuman pääpuhuja, aivotutkimuksesta väitellyt psykologi Ville Ojanen.

Kulissien takaisia ammattilaisia.

Mäntsälä toimii Turun AMK:ssa varapääluottamusmiehenä, Turun seudun ammatilliset opettajat ry:n hallituksessa, OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen hallituksessa sekä luottamustehtävissä OAJ:n hallituksessa ja koulutuspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana. Mäntsälä on toiminut pitkään Ammattikasvatussäätiön luottamustehtävissä ja toimii tällä hetkellä OKKA-säätiön hallituksen varapuheenjohtajana. Lisäksi hän aloitti Ammatilliset opettajat ry:n puheenjohtajana vuonna 2020.

Posiitivuus motivaattorina

Viimeisenä ohjelmanumerona oli pääpuhuja, aivotutkimuksesta väitellyt psykologi Ville Ojanen. Hän avarsi mieltämme kertomalla siitä, miten mieli toimii ja miten hyviä asioita tapahtuu. Kuka olisi uskonut, että eniten koronarokotuksia lisännyt viesti oli empiirisen tutkimuksen mukaan ollut niinkin yksinkertainen kuin ”Rokotteesi odottaa sinua. Tervetuloa!”. Näin hän havainnoi kuulijoille, miten positiivisuus toimii tehokkaimpana motivaattorina. Hän kuvasi, miten ihmisen aivot ja mieli ovat maailman ilmiöistä kaikkein monimutkaisimpia, ja siksi niiden toiminnasta tiedetään vielä yllättävän vähän. Mieli on läsnä kaikissa tilanteissa ja kaikkialla: töissä ja vapaalla. Hänen vinkkejään hyvän syntymiseen ja mielen muuttamiseen ovat: huomioi hyvä ja miellyttävä ympärilläsi, oleta myönteistä itsessäsi ja muissa, ole kiva itsellesi, jaa armollisuutta sekä itsellesi että muille ja vähennä murehtimista sekä menneen märehtimistä.

Vuosikokous ja hallituksen valinta

Tämän jälkeen aloitettiin valmistelut vuosikokousta varten ja jokainen kokoukseen sisäänpyrkijä piti tarkistaa: Sopon jäsenyys ja puhelinnumero tarvittiin mm. mahdollista äänestystä varten. Sopo sai uuden puheenjohtajan Paula Lindqvististä, joka työskentelee Metropolian Ammattikorkeakoulussa. Onnea Paula! Lämpimät kiitokset Armille tekemästäsi työstä meidän kaikkien puolesta!

Hallituksen muodostumisesta tulikin jännittävä tilanne, kun peruskoulun edustajia oli enemmän halukkaita kuin hallituspaikkoja. Tästä syystä vaalivaliokunta vetäytyi tekemään esitystään tulevasta hallituksesta. Ensisijaisena kriteerinä oli hallituslaisten alueellinen kattavuus ja koulumuodot. Näiden perusteella vaalivaliokunta oli tehnyt ehdotuksensa ja se sai Sopon jäseneltä rinnalleen toisen ehdotuksen, joiden kesken vuosikokouksen osallistujat pääsivät äänestämään. Äänestyksen tulos oli selvä: enemmistö kannatti vaalivaliokunnan esitystä, ja siten hallitukseen valitut varsinaiset jäsenet olivat Antti Nyman Vantaalta (peruskoulu), Tiina Haataja Riihimäeltä (peruskoulu), Heini Kelosaari Somerolta (lukio) ja Mia

Kukitettavana Tuija Mäntsälä.

Gerdt Tampereelta (ammatillinen koulutus).

Vuosikokouksen päätyttyä Armi Nurmi lausui loppusanat ja kiitti yleisöä, ja Riitta Valkonen toivotti jokaisen Sopolaisen tervetulleeksi vuoden 2023 Opopäiville Hämeenlinnaan. Toivottavasti ensi vuonna meillä on jo alusta asti selvää, että pääsemme tapaamaan toisiamme Hämeenlinnassa. Kohtaamisen ammattilaisina tiedämme, ettei mikään lopulta pysty korvaamaan kasvokkaista tapaamista, vaikka verkko-ohjaus on arkipäiväistynyt hyvällä tavalla. Itse päivien ohjelmasta saa paljon irti verkossakin, mutta eniten taidamme kaivata paikan päältä kollegoiden seuraa vapaalla, varsinaisen ohjelman jälkeen. Elämykset nimittäin syntyvät yhdessä tekemällä.

Teksti: Emmi Hannuksela ja Heini Kelosaari Kuvat: Emmi Hannuksela

POLIISIKSI

BLI POLIS

polamk.fi

Koe uudistunut

eOPO!

Mitä diginä haluat opettaa

Aina mukana kulkevat, ajantasalla pysyvät eOpo-digikirjat

12,90 € + alv / oppilas / 3 lukuvuotta

Sisältää opettajanmateriaalit.

Tutustu ja voita oppilaanohjauksen digikirjat koulullesi!

Lue lisää verkkosivuiltamme ja osallistu arvontaan: www.e-oppi.fi/opo2022

This article is from: