KONENÄKÖ


KEITÄ ME OLEMME
Jo yli 40 vuoden ajan olemme panostaneet tiiviiseen yhteistyöhön erikoistuneiden ja omien alojensa johtavien valmistajien kanssa. Toimimme ympäri maailmaa sijaitsevien valmistajiemme paikallisena myyntiorganisaationa Suomen markkinoilla.
Tuotevalikoimamme on laajuudeltaan ja monipuolisuudeltaan ainutlaatuinen. Yrityksemme kuuluu markkinajohtajiin alallaan ja valikoimaamme kuuluvat monet maailman johtavat tuotemerkit. Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme, jotta se vastaisi asiakkaidemme tarpeita.
Pääkonttorimme ja varastomme sijaitsevat Turussa. Lisäksi meillä on myyntikonttori Oulussa, jotta voimme tavoittaa tehokaasti asiakkaamme myös pohjoisessa. Myyjämme matkustavat aktiivisesti ympäri Suomea tarjotakseen henkilökohtaista palvelua asiakkaillemme.
Näin voimme analysoida asiakkaidemme tarpeita ja keskustella tarjoamistamme ratkaisuista suoraan kohteessa ja olla apuna optimaalisten ratkaisujen löytämisessä.
OEM toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Puolassa, Virossa, Tšekin tasavallassa, Unkarissa, Slovakiassa, Liettuassa, Latviassa ja Kiinassa. Yhdessä olemme yksi Pohjois-Euroopan johtavista teollisuuskomponenttien toimittajista.
Haluamme tehdä yhteis- työtä sinun kanssasi!
Toimintamme perustana on lisäarvon tuottaminen sekä asiakkaillemme että valmistajillemme. Asiakkaillemme tarjoamme erittäin laajan ja kat- tavan tuotevalikoiman lisäksi teknistä asiantuntemusta ja nopean toimi- tuksen. Valmistajillemme takaamme vahvan paikallisen kumppanin, joka tuntee markkinat ja toimii heidän tehokkaana jakelukanavana.
VALMISTAJA
ASIAKAS

YKSI KUMPPANI – LAAJA TUOTEVALIKOIMA
Pystyäksemme palvelemaan teitä tehokkaasti, olemme jakaneet liiketoiminnan omiin tuotealueisiin. Jokaisella tuotealueella on omaan tuotevalikoimaansa erikoistuneet asiantuntijat sekä myyjät.
AJONEUVOTUOTTEET
ANTURI & KONETURVA
ELEKTROMEKANIIKKA & LÄMMÖNHALLINTA
KAAPELI & LIITÄNTÄTEKNIIKKA
KESKUSKOMPONENTIT
KONENÄKÖ
LOGIIKAT & KÄYTÖT
PÄÄKONTTORI JA LOGISTIIKKAKESKUS
OEM INTERNATIONAL
MATERIAALIT & LAITTEET
MOOTTORI & LAAKERI
NÄYTÖT & NÄPPÄIMISTÖT
PAINE & VIRTAUS
PUMPPU
ROBOTIIKKA
VIRRANSYÖTTÖ
OEM INTERNATIONAL
OEM Finland on osa ruotsalaista OEM International -konsernia, joka on listattu Tukholman pörssissä. Konserni koostuu 37:stä yksiköstä, jotka toimivat 15 maassa.

KONENÄKÖ
Valikoimiimme kuuluvat digitaaliset kamerat ja kuvantamisen komponentit kaikkiin konenäkösovelluksiin. Autamme sinua löytämään sopivan ratkaisun kuvantamisjärjestelmiisi.
Tarjoamme asiakkaillemme erittäin laajan ja kattavan tuotevalikoiman lisäksi teknistä asiantuntemusta ja nopean toimituksen. Valmistajillemme takaamme vahvan paikallisen kumppanin, joka tuntee markkinat ja toimii tehokkaana jakelukanavana.
VALMISTAJAT
Valmistajamme ovat oman alansa johtavia erikoisasiantuntijoita. Luomme yhteistyökumppaneihimme vahvat siteet toimimalla uskollisesti ja pitkäjänteisesti. Tavoitteenamme on tehdä toimittajistamme markkinajohtajia tukemalla heidän tuotteidensa myyntiä Suomen markkinoilla.











KAMERAT
Kattavasta valikoimastamme löydät sopivat teollisuuskamerat kaikkiin kuvantamisen tarpeisiin.
Valikoimastamme löydät matriisi-, viiva-, äly-, blokki- ja sulautettujen järjestelmien kamerat.
Tarjoamme maailman johtavien kameravalmistajien tuotteita ja autamme mielellämme asiakkaita löytämään oikean tuotteen heidän järjestelmäänsä. Kaikkiin kameramalleihin saatavana myös runsas lisävarustevalikoima.






MATRIISIKAMERAT VIIVAKAMERAT
Basler on saksalainen maailman suurin teollisten kameroiden valmistaja. Matriisikameroissa on suorakulmion mallinen kenno kuten vaikka kuluttajapuolen järjestelmäkameroissa.
Tarjolla on yli 200 erilaista kameramallia eri sovelluksiin. Kamerat on suunniteltu teollisuuskäyttöön ja tukevat kuvantamisjärjestelmille tehtyjä standardeja, kuten USB Vision ja GigE Vision ja CoaXPress.
• Väri- ja mustavalkomallit
• Eri resoluutioluokat
• Eri nopeusluokat
• Pienikokoinen design
• CMOS-, SWIR- ja NIR-versioita
• USB 3.0, GigE, 5GigE CameraLink, CoaXPress
Jos tarvitset kameran liikkuvien esineiden tai materiaalien tarkastamiseen, on viivakamera useimmiten hyvä ratkaisu. Viivakameroissa on vain yksi pikselirivi, joten kamera pystyy skannaamaan kohteita erittäin suurella nopeudella. Myös valaisutekniikka on helposti toteutettavissa, kun valaistusta tarvitaan vain viivan alueelle. Kamera ottaa pieniä kuvaviipaleita kohteesta, jotka ohjelmallisesti yhdistetään kokonaiskuvaksi.
• Mustavalkomallit
• Eri resoluutioluokat
• Eri nopeusluokat
• Pienikokoinen
• CMOS
• GigE ja CameraLink

SWIR-KAMERAT
Lyhyen aallon infrapunakamerat (SWIR) mahdollistavat näkemään pinnan alle. Olipa kyseessä sitten täyttöasteen havainnointi, näkeminen monimutkaisten rakenteiden läpi tai eri lämpötilojen tunnistaminen – Basler ace 2 X visSWIR -kamerat mahdollistavat tarkan kuvan kohteista, joita ei voi silmällä havaita.
• VIS + SWIR aallonpituudet
• VGA ja 1.3MP resoluutio
• GigE ja USB3.0 rajapinnat
• C-mount
• Kompakti koko

ÄLYKAMERAT

• Väri ja mustavalkomallit
• Eri resoluutioluokat
• Eri nopeusluokat
• CMOS-kennot
• GigE Älykameroissa yhdistyy sekä kameran että tietokoneen ominaisuudet. Kuvan ottamisen lisäksi voidaan kamerassa tehdä halutun algoritmin kuvankäsittely ja vaikka ohjata tuloksen perusteella valittuja toimilaitteita tuotantoprosessissa. Älykamera on yleisesti paras vaihtoehto yhden kameran stand alone-sovelluksissa. Kamerat ovat hyvin suojattuja vedeltä ja pölyltä. Kaikki yhdessä paketissa.

EMBEDDED-KAMERAT
Basler kamerat auttavat tekemään suunnitelmista todellisuutta. Laajasti yhteensopiva USB 3.0 sekä lattakaapelipohjaiset MIPI CSI-2 ja LVDS-rajapinnat mahdollistavat kameramoduulien käyttämisen tietokoneiden kanssa tai integroimisen suoraan järjestelmäpiiriin. Basler pylon -ohjelmistopaketti tarjoaa yhtenäisen ohjelmointirajapinnan kameroiden konfiguroinnille ja kuvien ottamiselle rajapinnasta riippumatta.
• Väri- ja mustavalkomallit
• Eri resoluutio- ja nopeusluokat
• Nvidia Jetson- ja NXP i.MX-alustat
• USB3, MIPI CSI-2 ja LVDS-rajapinnat
• Embedded Vision Kit -paketit nopeuttavat ja helpottavat kehitystä

VIIVAKAMERAPALKKI
Mitsubishi Electricin viivakamerapalkit tarjoavat kompaktimman ja tehokkaamman kuvantamisratkaisun verrattuna perinteisiin kauempaa kuvaaviin viivakameroihin. Ne ovat helppoja asentaa, eikä ylimääräisiä optiikan säätöjä tarvita. 1:1 telesentrinen kuva toistaa kohteen tarkasti ja vääristymättömästi. Saatavilla myös integroidulla valolähteellä.
• Väri ja mustavalkomallit
• 309 – 1688 kuva-aloihin.
• 600 dpi resoluutio
• CameraLink/CoaXPress


BLOKKIKAMERAT
Blokkikamera on eräänlainen teollinen videokamera. Se sisältää kiinteän zoom-optiikan, autofokuksen ja useita muita automaattisia toimintoja. VISCA-standardin mukainen videosignaali saadaan interfacekortin kanssa muutettua HDMI, USB3, H.264 tai erilaisiksi SDI-signaaleiksi.
• Värimallit
• Eri resoluutioluokat
• AutoFokus, Zoom jne.
• Pienikokoinen
• Eri rajapinnoille liitäntäkortteja
VIIVAKOODINLUKIJAT


1D-LUKIJAT
Datalogicin laserskannerit ovat tarkoitettu 1D-koodin lukuun. Lukijoissa on korkealaatuinen optiikka yhdistettynä edistyksellisiin algoritmeihin huonolaatuisten koodien uudelleen rakentamiseksi. Saatavana myös eri mallit oskilloivalla peilillä, rasterikuviolla tai kulmamallisena.


2D-LUKIJAT KÄSILUKIJAT
Matrix-sarjan lukijat ovat kamerapohjaisia lukijoita 1D/2D/DPM- koodin lukuun. Erilaisia linssija valaistusvaihtoehtoja löytyy kaikkiin teollisuussovelluksiin. Osassa lukijoita on moottoroitu tai nestemäinen linssi, joilla saavutetaan paras mahdollinen lukusyvyys.

Datalogicin käsilukijamallisto kattaa niin peruskuin teollisuuskäyttöönkin tarkoitetut lukijat.
Laserkohdistuksen avulla koodit on helppo lukea ja Datalogicin patentoima vihreä valo OK-luennalle varmistaa indikoinnin käyttäjälle meluisassa ympäristössä.
• Helppo konfigurointi
• Jopa 2 m lukuetäisyys
• Lukunopeus parhaimmillaan 1200 skannausta/s
• Alhaisen lämpötilan versiot -35°C
• Sisäinen Ethernet, Profinet ja sarjaliikenne

• 1D/2D/DPM- koodin luku
• Usean koodin samanaikainen luku
• Kuvakenno kokoot aina 9 Mpix asti
• Eri linssi ja valaistusvaihtoehtoja
• Sisäinen Ethernet, Profinet ja sarjaliikenne

• 1D/2D/DPM- koodin luku
• Yhteensopiva eri väylä tekniikoiden kanssa
• Langallinen ja langaton versio (radiotaajuus/Bluetooth)
• Langaton lataus
• Jopa 20 m lukuetäisyys automaatti tarkennuksella

3D-KUVANTAMINEN
Tuotevalikoimastamme löytyy uusimmat 3D-kuvantamisen tuotteet käytettäväksi yksinään tai perinteisen 2D-kuvantamisen rinnalla. Valmistajiemme tuotteet edustavat uusinta 3D-teknologiaa ja ovat suunniteltu käytettäväksi teollisuuden haastavissa olosuhteissa. Kehittyneet rajapinnat sekä niiden yhteensopivuus useisiin analysointiohjelmistoihin tekevät käyttöönotosta helppoa.




SmartRay- ja Zebra-3D skannerit perustuvat kohteeseen projisoitavaan laserviivaan jonka muotoa kuvataan kameralla mikrometrin tarkasti. Suurella nopeudella kuvatuista näytteistä luodaan valmiiksi kalibroitu
3D-data jota voidaan käyttää sellaisenaan tai analysointiin kolmannen osapuolen konenäkö-ohjelmistoilla. Ecco-sarjasta löytyvät mallit useilla eri resoluutioilla sekä nopeuksilla. Kestävä IP-luokiteltu kotelo varmistaa toimivuuden myös haastavissa olosuhteissa.
• Yhdella tai kahdella sisäänrakennetulla kameralla
• Suurinopeuksinen 3D-skannaus
• Erittäin korkeat resoluutio
• Erinomainen kuvanlaatu
• µm tarkkuus

STRUKTUROITU VALO
Photoneon strukturoituun valoon perustuvat skannerit ovat tarkoitettu suurien kohteiden kuvantamiseen. Skannerin integroitu laservalolähde yhdessä kameran kanssa ovat tehdaskalibroituja ja tuottavat tarkan 3D-mallin esineen pintageometriasta. PhoXi-sarjasta
löytyy viisi erikokoisille kuva-aloille tarkoitettua skanneria sekä MotionCam liikkuvan kohteen kuvantamiseen.
• Myös liikkuvien ja läpinäkyvien kohteiden kuvantamiseen
• Korkea 3.2 MP resoluutio
• Erinomainen kuvanlaatu
• mm tarkkuus

TIME OF FLIGHT
Basler Blaze on uuden sukupolven Time of Flight 3D-kamera. Sen IP67-luokan kotelo on suunniteltu haastaviin ympäristöihin ja VCSEL IR-laserledit soveltuvat myös ulkokäyttöön. Blaze mahdollistaa pitkät kuvausetäisyydet ja laajat kuva-alueet reaaliaikaisesti.
• Kustannustehokkaaseen 3D-kuvantamiseen
• VGA resoluutio
• cm tarkkuus
OPTIIKAT
C-, M42-, F- tai S-kiinnitteisten optiikoiden valikoimasta löytyy kiinteänpolttovälisten optiikoiden lisäksi myös zoom-, makro- ja telesentrisiä vaihtoehtoja kaikkiin kameramalleihin ja konenäkösovelluksiin.








KIINTEÄ POLTTOVÄLI TELESENTRISET
MAKRO & ZOOM
Kiinteän polttovälin linsseissä näkökenttä on aina sama. Tämän tyyppinen linssi on täydellinen teollisuudelle, jossa tuotteet ovat aina samalla etäisyydellä ja alueella, josta on löydettävä pieniä vikoja tai tehtävä mittauksia visiojärjestelmällä. Valikoimistamme löytyy suuri valikoima linssejä eri kokoisille kiinnityskierteille. Linssejä myös viivakamerasovelluksiin.
• C-, CS-, S-, F-, V-, M42- ja M58-kiinnityksillä
• Kennokoot ¼” – 4/3”
• Sopivat optiikat eri piirtokyky vaatimuksiin
• Laaja valikoima eri polttovälin optiikoita
• Teolliseen kuvantamiseen
Jos tarvitset objektiivia, jossa kohdetta halutaan suurentaa tai vaikka kuva-alaa muuttaa niin ratkaisu löytyy laajasta makro- ja zoomoptiikoiden valikoimasta.
• Makro linssit
• Manuaalisäätöiset mallit
• Moottoroidut zoom/fokus esim. valvontasovelluksiin
• Muovi- ja teräskoteloiset
Telesentrisyydellä tarkoitetaan sitä, että objektiivin linssiin kohtisuorassa saapuvat valonsäteet saapuvat myös kennolle kohtisuorassa. Lisäksi ainoastaan optisen akselin suuntaiset säteet pääsevät linssistä läpi kamerakennolle. Tämä poistaa kuvasta perspektiivin, mikä mahdollistaa tarkempien kuvien ottamisen, koska perspektiivin aiheuttama vääristymä poistuu. Tämä tekee linsseistä täydellisen sovelluksiin, joissa tärkeintä on mittatarkkuus.
• C-/ F-kiinnityksillä
• Mittaus ja tarkastus –sovellukset
• Myös koaksiaalimallit
SUOTIMET
Oikean suotimen käyttö auttaa tuomaan kuvasta esille ne piirteet, jotka haluat.
Tarjoamme erilaisia suotimia, jotka voivat estää yhden tai useamman aallonpituuden, mutta myös suotimet, jotka suojaavat pölyltä ja lialta.
Valoa estämällä syntyy parempi kontrasti ja tuotteen eri osia korostetaan.
MidOpt on yhdysvaltalainen maailman johtava konenäkösuotimien ja optisten ratkaisujen tuottaja, jolla on yli 30-vuoden kokemus alasta.


SUOTIMET
Monipuolisesta filtterivalikoimasta löydät suotimet moneen eri käyttötarkoitukseen aina kaistanpäästösuotimista suodinsarjoihin. Filttereitä löytyy montaa eri kokoa, joten ne ovat yhteensopivia useimpien optiikoiden kanssa.
• Kaistanpäästösuotimet
• Monikaistanpäästösuotimet
• Yli- ja alipäästösuotimet
• IR-suotimet
• Polarisaatiosuotimet
• Valotasapainosuotimet
• Harmaasuodin


SUOJALASIT KIINNITYKSET
Suojalasit on suunniteltu suojaamaan optiikoita ja valaisimia lialta, pölyltä, nesteeltä ja kolhuilta.
• Edullinen tapa suojata kallis optiikka
• Saatavana myös heijastamattomalla pinnoitteella
• Lasi tai akryyli
• Myös lämmönkestävät mallit
Suotimet voidaan kiinnittää eri tavoin optiikkaan. Yleisesti optiikassa on valmis kierre johon suodin on helppo kiinnittää. Jos optiikassa ei ole kierrettä voidaan suodinta käyttää optiikan ja kameran välissä, slip mount optiikan eteen. Saatavilla myös suodinmateriaalia halutun kokoisina.
• Kiinnitys kierteisiin
• 25.4 C-mount
• Slip mount
• S-mount
• Suodinmateriaali haluttuina
VALAISTUS
Yksi tärkeimmistä elementeistä kuvantamisessa on oikeanlainen valaistus. Laadukkaat konenäkövalaisimet ovat pitkäikäisiä ja oikein valittuna helpottavat haluttujen piirteiden löytymisen kuvattavasta kohteesta.
Kattavan valikoiman ansiosta voidaan sovelluskohtaisesti valita juuri oikea valaistuksen suunta, valon väri sekä intensiteetti. Valaisimien ohjaukseen on tarjolla useita vaihtoehtoja. Toimittajamme tarjoavat myös asiakkaalle räätälöityjä valoja.







AKSIAALIVALOT
Koaksiaaliset valot tuottavat hajavaloa valolähteen sisällä olevan puoliläpäisevän peilin kautta. Koaksiaaliset valot ovat ihanteellisia erittäin heijastavien kohteiden kuvaamiseen tai kohteisiin, joissa tarkastusalue on ympäristön varjojen peittämä.


PALKKIVALOT RENGASVALOT
Palkkivalot tuottavat kapean valokaistaleen, joka on hyödyllinen pitkien, ohuiden kohteiden valaisuun tai esineen reunojen korostamiseen. Valaisemalla kappaletta eri kulmasta voidaan tehostaa tai vaimentaa kappaleen muotojen heijastuksia käyttämällä dark- tai bright field- valaisutekniikkaa.
Bright field rengasvalot tuottavat tasaista ja pehmeää valoa ja ne ovat erinomaisia kohteisiin, joissa tehokas yleisvalaistus on tarpeen. Heijastaviin ja korkeaa kontrastia vaativiin kuvantamiskohteisiin sopiva vaihtoehto on matalammalle asennettava dark field rengasvalo, jossa ledit heijastavat valoa pienessä kulmassa kohteeseen nähden.

SPOTTIVALOT
Kohdevalaisimet ovat tyypillisesti yleiskäyttöisiä valaisimia. Niitä voidaan käyttää niin bright kuin dark field tehosteiden luomiseen valaisun tulokulmasta riippuen.


TAUSTAVALOT
Taustavalolla voidaan valaista tasaisesti isompia alueita. Kuvattavan kohteen taakse asennettava valaisin on optimaalisin vaihtoehto sovelluksiin, joissa tarvitaan selkeää kontrastia kohteesta ja terävää siluettia kuva-analyysia varten.
VIIVAVALOT
Viivavalojen kapea valonsäde on keskitetty kapeaksi viivaksi valaisimeen asennettujen linssien avulla. Valoja käytetään yleisimmin viivakameroiden kanssa sovelluksissa, joissa vaaditaan tehokasta ja tasalaatuista valaisua isommillekin kuva-aloille.
KAMERAKOTELOT
Haasteellisiin kuvantamisolosuhteisiin suunnitellut kamerakotelot ja tarvikkeet suojaavat komponentteja muun muassa teollisuuspölyltä ja mahdollistavat kuvantamisen erikoisemmissakin paikoissa, kuten veden alla.





KOTELOT
Yleisimpiin työympäristöihin tavallinen kotelo on usein paras ratkaisu. Meillä on laaja valikoima IP-luokiteltuja tuotteita, jotka on suunniteltu yleisimpiin kameroihin. Sovelluksissa, joissa vakiokotelot eivät ole vaihtoehto, tarjoamme erityisesti suunniteltuja koteloita, jotka valmistetaan asiakkaan vaatimusten mukaan.
• Useita malli- ja kokovaihtoehtoja
• Max IP68
• Anodisoitu alumiini


RUOSTUMATTOMAT KOTELOTARVIKKEET
Kotelot, jotka on suunniteltu käytettäväksi hygieenisesti vaativissa sovelluksissa, kuten lääke- ja elintarviketeollisuus. Kotelot ovat valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Hygieeninen muotoilu kulmien minimoimiseksi, joihin lika tai bakteerit voisivat kertyä.
• Eri kokoja
• IP69K
• AISI
Autovimationin koteloihin saatavien lisätarvikkeiden avulla voidaan koteloituja kameroita käyttää haasteellisimmissakin kuvantamisympäristöissä. Tuotevalikoimista löytyvät tarvikkeet niin ikkunan puhtaanapitoon kuin myös kotelon lämmittämiseen ja kiinnittämiseen.
• Kiinnikkeet
• Jäähdytys ja lämmitys
• Ilmaverhot
• Sulkijat
• Jatkopalat
• Kohdistusrenkaat
• Ikkunat
TEOLLISUUSTIETOKONEET
Neousys Technology valmistaa kestäviä ja monipuolisia tietokoneita teollisuuden ja kuvantamisen tarpeisiin.
Valikoimistamme löydät laitteet jokaiseen käyttökohteeseen pienikokoisista kontrollereista, kompakteihin tehokoneisiin ja järeisiin GPU-laskennan alustoihin.
Zebra 4Sight EV varustettuna Aurora Design Assistant kehitysympäristöllä on luotettava pohja monipuolisen kuvantamisjärjestelmän rakentamiseksi.





KOMPAKTI AJONEUVO
Valikoimamme kompaktit tietokoneet on suunniteltu tarjoamaan huipputason suorituskykyä passiivijäähdytetyssä kotelossa. Sovelluksesi tarpeista riippuen tarjoamme malleja, joissa on jopa kolme laajennuspaikkaa ja 4-8 PoE-porttia. Valikoimastamme löydät uusimmilla Intel-prosessoreilla varustettuja malleja sekä NVMe SSD -tallennustilan, joka takaa nopean tiedonsiirron ja tehokkaan suorituskyvyn vaativiin tehtäviin.
Sovelluksesi ja vaatimustesi mukaan tarjoamme erikoissuunniteltuja tietokoneita erilaisiin ajoneuvo käyttötarkoituksiin. Sytytysohjauksella, ajoneuvoviestintään
tarkoitetulla CAN-väylällä ja EN50155sertifioinnilla varustetut mallit on suunniteltu integroitaviksi ajoneuvoihin.
Kaikki teollisuustietokoneemme (IPC) on rakennettu kestämään vaativia olosuhteita tinkimättä suorituskyvystä. Löytyy myös
GMSL-liitännällä varustettuja malleja ja kameroita.

EDGE AI
Neousysin teolliset edge-AI-ratkaisut tarjoavat suorituskyvyn ja laajalämpötilaoperaation, varmistaen, ettei CPU/GPU teho vähene edes vaativissa olosuhteissa.
Neousysin valikoimaan kuuluu sulautettuja GPU-ratkaisuja, joissa käytetään NVIDIA®:n kuluttajatason, Tesla- ja Quadro®-näytönohjaimia sekä NVIDIA Jetson™ -alustoja.
Nämä GPU-laskentaratkaisut soveltuvat ihanteellisesti videoanalyysiin, syväoppivaan konenäköön, autonomisiin ajoneuvoihin ja moniin muihin sovelluksiin.


IP-LUOKITELTU
Neousys SEMIL / AWP -sarjan tietokoneet ovat IP-luokiteltuja (IP66–IP69K), passiivijäähdytettyjä ja äärimmäisen kestäviä, suunniteltu toimimaan luotettavasti vaativissa ja sääolosuhteiden armoilla olevissa ympäristöissä. Vahvistetun rungon, M12-liitäntöjen ja patentoidun passiivijäähdytysteknologian ansiosta ne kestävät äärimmäisiä lämpötiloja (-40°C – 70°C), jopa GPU kanssa.
LAAJENNUSKORTIT JA KYTKIMET
Tehokas kuvantamisjärjestelmä vaatii vakaan rajapinnan kameroille ja lisälaitteille. Valikoimastamme löydät Neousys Technologyn nopeat ja luotettavat USB 3.0 ja GigE/PoE-laajennuskortit, sekä Baslerin testaamat ja suosittelemat laajennuskortit.
Zebra CameraLink ja CoaXPress framegrabberit edustavat markkinoiden terävintä kärkeä alallaan.





ZEBRA NEOUSYS BASLER
Zebra Imaging tarjoaa yhden markkinoiden laajimmista framegrabber-valikoimista eri käyttökohteisiin ja rajapinnoille.
Ohjelmoitavat framegrabberit mahdollistavat kuvien esikäsittelyn kuvankaappausvaiheessa vähentäen näin prosessorikuormaa isäntäkoneessa.
• PCI / PCI-X / PCI Express –väylään
• CameraLink (HS)
• CoaXPress
• GigE Vision & IEEE 1394 IIDC
• 32/64-bit Windows & Linux
• Aurora AIL -yhteensopiva
Neousys Technology valmistaa luotettavia ja tehokkaita laajennuskortteja sekä kytkimiä kameroiden ja muiden laitteiden kytkemiseksi tietokoneisiin ja lähiverkkoihin. Tuotteet on suunniteltu teolliseen käyttöön sopiviksi kestävyytensä ja ominaisuuksiensa puolesta.
• PCI Express-väylään
• GigE/5GigE/10GigE
• PoE
• USB 3.0

FPGA-pohjaiset ohjelmoitavat framegrabberit mahdollistavat kuvien reaaliaikaisen kaappauksen ja esikäsittelyn eri rajapintoja hyödyntävistä kameroista. Korttien ohjelmointi tapahtuu käyttäjäystävällisessä VisualApplets -kehitysympäristössä.
• PCI Express-väylään
• CameraLink (HS)
• CoaXPress
• GigE Vision, 5GigE
• Reaaliaikainen kuvankaappaus ja prosessointi
OHJELMISTOT
Valikoimastamme löytyy ohjelmistoratkaisut sekä 2D että 3D sovelluksiin ja näiden yhdistelmiin. Valittavana on perinteiset ohjelmointikieliin pohjautuva konenäkökirjasto sekä nykyaikaiset graafisen ohjelmoinnin alustat. Ohjelmistojen standardin mukaiset rajapinnat kameroille sekä kattavat kommunikointi protokollat ylempiin järjestelmiin sekä robotteihin mahdollistavat suoraviivaisen sovelluskehityksen.






Datasensing IMPACT-ohjelmisto tarjoaa yli 120 tarkastustyökalua konenäkö sovelluksiin. Vision Program Manager (VPM) ja Control Panel Manager (CPM) yksinkertaistavat kuvankäsittelyä ja käyttöliittymien kehittämistä. Ohjelmisto sisältää myös emulaattorin tarkastusten testaamiseen ilman laitteistoa, sekä SDK:n täyteen integraatioon HMI-ohjelmistosovelluksiin.

PhoXi 3D skannereiden rinnalle kehitetyt ohjelmistoratkaisut varmistavat helpon ja nopean integraation ilman ohjelmointia. Sovelluskohtaiset ja optimoidut ratkaisut toimivat yleisimpien robotti merkkien kanssa, tehokkaasti ja nopeasti. Kauttamme voit hankkia valmiit ratkaisut bin picking-, de-palletointi- sekä 3D model creationsovelluksiin. Ohjelmistot toimitetaan valmiina kokonaisuutena yhdessä prosessointiyksikön ja skannerin kanssa.
Zebra Aurora Assistant ja Aurora Imaging Library tarjoavat kattavan kokoelman ohjelmistotyökaluja, joilla voi suorittaa monenlaisia kuvaanalysointeja. Lisäksi sen avulla voi helposti luoda myös graafisen operaattorinäkymän sovellukselle. Myös 3D-kameroiden tuottamia Depth Map -kuvia voidaan analysoida ja muokata eri työkaluja hyödyntäen myös syvyysdatan osalta.

Kehitä tehokkaita kuvankäsittelyprosesseja ja integroi ne saumattomasti sovellukseesi Baslerin vToolsin avulla. Pylon Software Suite-ohjelmistosarjaan integroidut työkalut sisältävät Basler kameran ohjauksen ja kuvankeruun. Pylon Viewer Workbench mahdollistaa analyysiprosessien nopean luomisen ja testaamisen sekä niiden tallentamisen Recipe-tiedostoina myöhempää käyttöä varten. Halutut toiminnot ovat helposti integroitavissa sovellukselle pylon API:lla.

Industrial Camera Operator Interface Lite tarjoaa helpon käyttöliittymän teollisuuskameroille esimerkiksi mikroskooppi- ja monitorointisovelluksiin. Ohjelma tukee Basler USB3 ja GigE -kameroita Windows-käyttöjärjestelmässä. InCOILohjelman avulla voit helposti katsoa yhden tai useamman kameran livekuvaa ikkunoituna tai koko ruudulla, tallentaa kuvia, tehdä kuvan päälle merkintöjä sekä säätää kameran asetuksia.

VisualApplets kehitysympäristö reaaliaikaisten sovellusten kehittämiseksi Basler framegrabbereille. VisualAppletsin avulla FPGA-ohjelmointi on helppoa visuaalisten datavuomallien avulla graafisessa kehitysympäristössä. Käytettävissä on tehokkaita työkaluja ja kirjastoja, joiden avulla kuvia voidaan käsitellä suoraan framegrabberilla ja näin säästää resursseja isäntäkoneelta. VA sisältää myös kehittyneet simulointiominaisuudet, joiden avulla sovelluksen toimintoja voidaan testata sen missä tahansa vaiheessa.
PRE –STUDY (esiselvitys)
Kuvantamislaboratoriossamme voimme hakea asiakkaillemme juuri oikeanlaisen kokoonpanon heidän kuvantamissovellukseensa. Käytössämme on yleisimmät kuvantamisen komponentit ja ohjelmistot.
Laboratoriossa meillä on mahdollisuus suorittaa testejä, esimerkiksi oikean kamera resoluution, optiikan ja valaistuksen määrittämiseksi.
Asiakas voi myös itse osallistua selvityksen tekemiseen kanssamme.
Useimmat toimittajamme ovat valmiita lainaamaan komponentteja testejä varten, jos niitä ei ole omassa demovarastossamme. Erikseen sovittaessa toimitamme
laitteita myös asiakkaillemme testattavaksi sovituksi ajaksi.


PÄÄKONTTORI JA LOGISTIIKKAKESKUS
Käyntiosoite:
Fiskarsinkatu 3, 20750 TURKU
Postiosoite: PL 9, 20101 TURKU www.oem.fi
ASIAKASPALVELU
Puh. 0207 499 499
e-mail: info@oem.fi www.oem.fi
more than components
TOIMIPISTEET
OULU
Krouvintie 7 A, 90400 Oulu
Puh. 0207 499 499
JYVÄSKYLÄ
Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä
Puh. 0207 499 499
TAMPERE
Hatanpään Valtatie 26, 33100 Tampere
Puh. 0207 499 499