Johtaja 3/2021 - Lehti rohkeille nuorille johtajille

Page 16

TUOTTAVA IDEA JA VUODEN NUORI MENESTYJÄ HERÄTTIVÄT LAAJAA KIINNOSTUSTA – NUMEROITA KILPAILUIDEN TAKAA TEKSTI: SAMI NUMMELA

TUOTTAVA IDEA -KILPAILUUN TULI TÄNÄ VUONNA

VUODEN NUORI MENESTYJÄ -KILPAILUUN TULI TÄNÄ VUONNA

HAKEMUSTA

ILMIANTOA

71

Aluevoittajat julkistettiin aluekokouksissa ja kansalliset voittajat Helsingin pörssitalossa 1.10. järjestettävässä kutsuvierastilaisuudessa. Samalla tilaisuudessa julkistettiin myös Genelecin lahjoittaman SDG-erikoispalkinnon voittaja sekä arvottiin kaiutinpari osallistujien kesken.

63

Ilmiantojen pohjalta varsinaisia kilpailukokemuksia syntyi 35 kappaletta. Yleisön suosikki -äänestyksessä annettiin yhteensä 1165 ääntä ja yleisön suosikiksi valikoitui Päivi Kujanen, muusikkona tunnettu myös nimellä Ida Elina, 22,7 %:n ääniosuudella. Kilpailun kärkikymmenikkö ratkaistiin esiraadin äänestyksellä ja kärkikymmenikköön selvisi mukaan ehdokkaita kaikista kilpailusarjoista. Kilpailussa palkitaan kolme voittajaa ja voittajat valitsee päätuomaristo. Voittajat palkitaan 23.10.2021 Tampereella Finland Youth Forumissa.

JCI Helsinki presents

1 6

/

J O H TA JA

Get Smarter - Johtajuusakatemia 2022 13.-14.11.2021 | Helsinki www.johtajuusakatemia.fi Kuva © Helsinki Marketing


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.