Alueelta
C-alueen Hallitusakatemia 7.-8.12.2012
TEKSTI: Sanna heiSkanen, Pirkanmaan nuorkauPPakamari
”meillä tehdään uusia ihmisiä” sanoo Ikaalisten Kylpylän slogan. Juurikin tästä syystä on hyvä ottaa askel eteenpäin ja valmistautua vuoden 2013 koitoksiin Halllitusakatemiassa Ikaalisten Kylpylässä Pirkanmaan Nuorkauppakamarin viitoittamalla koreografialla. Hallitusakatemia on tarkoitettu kaikille vuoden 2013 hallitusvirkailijoille. Askeleita kuluvan vuoden aikana ohjaa kokouspäällikkö Eija Puranen. Mukana liitämässä on vahva porukka pinkkejä ja tehokkaita toimijoita varmistamassa, että saamme virkistävän ja unohtumattoman
koulutuksen luotua jokaiselle meistä! Ikaalisten Kylpylä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Kyrösjärven rannalla, Tampere-Vaasa valtatien varrella reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta pohjoiseen. Jos haluaa lähteä matkaan koko perheen voimin, kylpylä ja sen lähiympäristö tarjoaa aktiviteettia kaiken ikäisille. Aiomme pyöräyttää koko porukan käden ali ja saada puujalkaisimmankin osallistujan jalat vispaamaan ja mielen virkistymään. Tervetuloa mukaan!
Akaan Nuorkauppaka järjestämällä lukion
yrittäJyysku oppii yrittä Akaan Nuorkauppakamari on järjestänyt lukuvuonna 2011–2012 jo perinteiseksi muodostuneen yrittäjyyskurssin Akaan lukion toisen vuoden opiskelijoille. Kurssin tavoitteena on ollut luoda yleiskäsitys yrittäjyydestä; mitä on yrittäjyys, miten yritys perustetaan sekä mitä vastuita ja velvoitteita yrittäjälle kuuluu? TEKSTI JA KUVAT: maTiaS murroSVirTa, oPPilaS, akaan lukio
hansun Ja Pirren vaPPuiset rillikeMut TEKSTI: Salla aalTonen
hansun ja Pirren vappuiset rillikemut houkuttelivat kolmisenkymmentä kamarilaista (pääkaupunkiseutua myöten) hyvän seuran, vappuruoan sekä höyryävän viileän vappujuoman ääreen 27.4. Juhlan kruunasi manselainen laulu- ja soitinyhtye Toinen Potenssi. Kuljun työväentalo Lempäälässä koki ja näki upeita asukokonaisuuksia, hersyvää naurua ja letkeitä lanteita Tuuma Anthemin tahtiin. Rillijuhlat vietettiin hyvässä hengessä paikallisten viranomaisten kanssa. Kilpailuhengen kohotus loi jälleen hyvän pohjan juhlatunnelmalle. Rillauskilpailun
6
nimittäin voitti joukkue, jolla oli parhaiten hallinnassa kiristys, uhkailu ja lahjonta. Osallistujien piti tiimiytyä, keinoja kaihtamatta, henkilöiden kanssa, joiden hallussa oli jokin rillaukseen tarvittava tuote, joka itseltä puuttui.
kurssiin keskeisenä opetusmenetelmänä ovat olleet yritysvierailut sekä niiden yhteydessä järjestetyt asiantuntijaluennot, vaikkapa yrityksen toimitusjohtajan toimesta. Jokaisella asiantuntijaluennolla on ollut aiheena tietty yrittäjyyteen liittyvä osa-alue. Ensimmäinen asiantuntijaluento järjestettiin viime vuoden marraskuussa Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:ssä, Vaskessa. Ensimetriyritysneuvoja Jukka Huillan pitämän luennon aiheet olivat yksinkertaisia, mutta eivät välttämättä helppoja, ainakaan kurssilaisille. Kysymys siitä, miksi joku ryhtyy yrittäjäksi, voi kuulostaa helpolta. Todellisuudessa vastaukset voivat liittyä vaikkapa psykologisiin, sosiologisiin tai taloudellisiin syihin. Joku on luonteenpiirteeltään ”synnynnäinen yrittäjä”, toinen ajautuu kaverinsa