Bisnes 2017

Page 39

TEKNIIKKA & DIGITALISOITUMINEN

K

KUMPPANI

un työntekijät omilla kasvoillaan kertovat työstään ja ammattiosaamisestaan, yrityksen toiminnasta tulee läpinäkyvämpää. Henkilöt ovat myös niitä, joilta ostetaan. Sosiaalisen median ja digitaalisen markkinoinnin raudanlujina ammattilaisina Sollertiksen omat diginaiset tekevät kuten opettavat: ovat rohkeita, aitoja ja intohimoisia digimarkkinoijia. Energiset Joanna Niininen ja Tiina Weisell loivat ICT-yritys e-Sollertiksen alle oman #diginaiset-projektinsa. Nyt he auttavat muita verkkomarkkinoissa sekä sosiaalisen median parissa. ‒ Projektimme henkilöityy vahvasti, jolloin se on asiakkaalle helpommin lähestyttävä. Tekijöidensä näköinen, jopa rosoinen, työskentely näkyy aitona tekemisenä, avaa Niininen. Meidän tapa tehdä näkyy myös ylläpitämissämme kanavissa. Vaikka tekeminen on kaikkialla samaa innostusta ja heittäytymistä, se suunnitellaan aina asiakkaan tyyliin sopivaksi. Niininen ja Weisell nauravatkin, että heillä on monta persoonaa. Jokaisen asiakkaan markkinointi on aina omanlaistaan, vaikka sisältöä tuottaakin vain yksi ihminen. ‒ Somessa sisällön pitää olla pysäyttävää, jotain kihelmöivää. Yleensä huumori tepsii, sillä mobiililaitteen skrollauksen lomassa vaikutusaika on vain 1,5 sekuntia, Weisell tähdentää.

Huumori ja tarinallisuus

toimii somessa TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT DIGIMAG/JESSIKA NARKAUS

DIGINAISTEN OMANA erikoisuutena ovat perjantaiset modeemijoogavideot. Sekä Weisell että Niininen harrastavat joogaa ja vanhat modeemit kuuluvat kiinteänä osana ICT-talon historiaan. Onpa yksi laite hajonnutkin, kun heidät haastettiin modeeminheittoon.

Sosiaalisessa mediassa markkinoinnissa aitous ja itsensä peliin laittaminen kiinnostavat. Yhdeksi toimivaksi keinoksi on havaittu yrityksen omien asiantuntijoiden tuominen esiin. www.digimag.fi

39

Bisnes 2017

KUOPIO

Yritykset saattavat arkailla sosiaalisen median ulkoistamista. Usein pelätään, että joudutaan itse silti tekemään vaadittavat materiaalit. ‒ Meillä on miljoona ideaa ja osaaminen digimarkkinoinnin keinoihin. Sillä aikaa, kun me huolehdimme somesta, yritys voi keskittyä omaan liiketoimintaansa. Teemme päivitykset yhdessä sovitun strategian pohjalta. Meille ei tarvitse toimittaa valmiita materiaaleja, siinähän menisi ajatus koko palvelusta, Niininen lupaa. ‒ Kaikki alkaa siitä, että suunnitellaan asiakkaan kanssa mitä tehdään ja milloin. Pärähdetään puhelinten kanssa ottamaan kuvia ja videoita asiakkaiden arjesta, jolloin sisältö on aitoa, Niininen kuvaa. DIGINAISET SEURAAVAT tuloksia jat-

kuvasti. Kokonaiskuvasta palaveroidaan asiakkaan kanssa kuukausittain, jolloin voidaan tarkastella, miten on mennyt ja miten suunnitelman mukaan edetään seuraavaksi. Jatkuvan mittaamisen avulla voidaan reagoida nopeasti. Monesti diginaisten työskentelyn lomassa asiakkaat intoutuvat ottamaan materiaalikuvia tai jopa päivittämään somekanaviaan itse. Diginaiset kannustavat kaikkia rohkeuteen, sillä asioita voi tehdä kieli poskessa ja kameraankin tottuu nopeasti. ‒ Teemme hommia samalla intohimolla kuin yrityksen omatkin työntekijät. Jaetaan sama halu auttaa yritystä kasvamaan, tiivistävät Niininen ja Weisell. E-SOLLERTIS OY Niiralankatu 16, KUOPIO Puh. 020 741 7997 www.sollertis.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.