l ist of f igures
Fig. 2.1 Velestino (Thessaly), early twentieth century (Photo: Kostas Stournaras)
Fig. 2.2 Kara-Dagh (Chalkodonion) (Photo: Stergios Laitsos)
Fig. 2.3 The Mavrolithari peak near Velestino with Kara-Dagh in the background (Photo: Stergios Laitsos)
Fig. 2.4 The acropolis of Pherai, near Velestino (Photo: Stergios Laitsos)
Fig. 2.5 Frank Jewett Mather (Photo: Princeton University Art Museum)
Fig. 2.6 Lead plaques (Cat. 5, 9, 12, 15, 20 and 29) purchased by Frank Jewett Mather in Athens in 1924 (Photo: Princeton University Art Museum)
Fig. 2.7 Lead plaques (Cat. 5, 9, 12, 15, 20 and 29) purchased by Frank Jewett Mather from Athens in 1924. Princeton University Museum of Art. Museum purchase, Caroline G. Mather Fund, 1924 (Photo: Princeton University Art Museum)
Fig. 2.8 Bronze and lead plaques (Cat. 2, 25, 32, 74, 76 and 78) purchased by Frank Jewett Mather in Athens in 1924. Princeton University Museum of Art. Museum purchase, Caroline G. Mather Fund, 1924 (Photo: Princeton University Art Museum)
16
16
17
18
20
21
22
23
Fig. 2.9 Lead plaques (Cat. 43, 45, 48, 54, 66, 68, 69 and 71) purchased by Frank Jewett Mather in Athens in 1924. Princeton University Museum of Art. Museum purchase, Caroline G. Mather Fund, 1924 (Photo: Princeton University Art Museum) 24
Fig. 2.10 Bronze plaques (Cat. 2, 25, 32 and 78) purchased by Frank Jewett Mather in Athens in 1924. Princeton University Museum of Art. Museum purchase, Caroline G. Mather Fund, 1924 (Photo: Princeton University Art Museum) 25
Fig. 2.11 The main sites in Eastern Europe that are mentioned in the text: 1—Arapaj; 2—Biala; 3—Bijaći; 4—Biskupija; 5—Čarevci; 6—Caričin Grad; 7—Čitluk; 8—Corinth; 9—Dikovača-Zmijavci; 10—Durrës; 11—Eski Kermen; 12—Felnac; 13—Gaponovo; 14—Gardun; 15—Glavice; 16—Gornji Bitelić; 17—Gyapa; 18—Hansca; 19—Igumnovo; 20—Jurgaičiai; 21—Kamenica; 22—Kamenovo; 23—Khorol; 24—Knin; 25—Kugulta; 26—Kurilovka; 27—Kuzebaevo; 28—Lamboussa; 29—Lučani; 30—Luchistoe; 31—Martynivka; 32— Mikhalkovo; 33—Moshchenka; 34—Nea Anchialos; 35—Nikadzimava; 36—Nova odessa; 37—Novigrad; 38—Novo Turbasly; 39—osh-Pando-Ner’; 40—Pervomaiskoe; 41—Pregradnaia; 42—Pridraga; 43—rákóczifalva; 44—roztoky; 45—Smyrna (İzmir); 46—Sardis; 47—Shtish-Tufnë; 48—Sveti Erazmo; 49—Tiszafüred; 50—Trebujeni; 51—Trubchevsk; 52—Urzall; 53—Velyki Budky; 54—Věrovany; 55—Vinica; 56—Vladimirskoe; 57—Vrap; 58—Vrlika; 59—Vrrin/ Shënavlash; 60—Volos; 61—Zamárdi; 62—Žrnovnica.
The star marks the location of Velestino
Fig. 2.12 The main sites in Eastern Europe that are mentioned in the text. Numbers refer to place names listed for Fig. 2.11.
The rectangle bottom left marks the upper right corner of Fig. 2.11
Fig. 3.1 Lead plaque (Cat. 15), one of a triplet (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.2 Details of Cat. 15: head of the animal with child, and hind legs (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.3 Lead plaque (Cat. 43), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.4 Details of Cat. 43: head, child, back of the plaque (right foot), and psaltery (Photo: Florin Curta)
28
30
40
41
43
44
Fig. 3.5 Lead plaque (Cat. 45), one of a pair (Photo: Florin Curta) 45
Fig. 3.6
Fig. 3.7
Fig. 3.8
Fig. 3.9
Details of Cat. 45: head, breast, reverse of the plaque (right wing) (Photo: Florin Curta)
Lead plaque (Cat. 48), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Details of Cat. 48: head, right hand with tambourine, garment decoration, and right hand with crotales (Photo: Florin Curta)
Details of Cat. 54, one of a triplet: head and feet (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.10 Lead plaque (Cat. 66), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.11
Details of Cat. 66: heads, bodies, and feet (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.12 Lead plaque (Cat. 68), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.13
Fig. 3.14
Fig. 3.15
Details of Cat. 68: dog head and child (Photo: Florin Curta)
Details of Cat. 69, one of a pair: the breast of the woman and the head of the child (Photo: Florin Curta)
Detail of Cat. 71 (Photo: Florin Curta)
Fig. 3.16 The Biskupija hoard (Photo: Antun Zoran Alajbeg. Courtesy of the Museum of Croatian Archaeological Monuments in Split)
Fig. 3.17 The distribution of early medieval anthropomorphic mounts, fgurines, and pendants in Eastern Europe: 1—Eski Kermen; 2—Gyapa; 3—Igumnovo; 4—Kamenica; 5—Kamenovo; 6—Kugulta; 7—Luchistoe; 8—Martynivka; 9—Moshchenka; 10—Novo Turbasly; 11—osh-Pando-Ner’; 12—Pervomaiskoe; 13—Pregradnaia; 14—rákóczifalva; 15—Sveti Erazmo; 16—Tiszafüred; 17—Trebujeni; 18—Urzall; 19—Zamárdi. The star marks the location of Velestino
Fig. 3.18 The distribution of early medieval anthropomorphic mounts, fgurines, and pendants in Eastern Europe. Numbers refer to place names listed for Fig. 3.17. The rectangle bottom left marks the upper right corner of Fig. 3.17
Fig. 3.19 Sixth- to eighth-century human or human-like mounts, pendants, and dies: 1, 2—Martynivka; 3—“Platar” hoard; 4—Kamenica; 5—Luchistoe; 6—Urzall; 7—Sv. Erazmo; 8—Igumnovo; 9—Pregradnaia; 10—Trebujeni; 11—Eski Kermen; 12—Gyapa; 13—Moshchenka; 14—rákoczifalva; 15—osh-Pando-Ner’; 16—Kamenovo; 17—unknown location in Hungary; 18—Zámardi. From Korzukhina, “Klady”, 602, pl. 12/1, 4; Shcheglova, “Taina ‘pliashushchikh chelovechkov”, pls. 3 and 4/2; Velkov,
46
48
49
51
55
56
58
59
61
63
64
65
66
Fig. 4.1
“Edna starinna cărkva”, 385; Fig. 389; Aibabin and Khairedinova, Mogil’nik, 382, pl. 234/6; Kurti, “Gjurmë të cultures”, pl. IV/1; Malenko, “ranosrednovekovnata materijalna kultura”, pl. IX/1; Minaeva, “Nakhodka”, 133; Fig. 52/1; Smirnov and rafalovich, “ranneslavianskoe nakhodki’”, 75; Fig. 1; Aibabin, “Antropomorfna bliashka”, 89; Fig. 1; rácz, “Emberalakos kistárgyak”, 410; Fig. 1/1–3; Gavritukhin, “Srednedneprovskie ingumacii”, 218; Fig. 3/2 and 10; Pisarova, “Nova nakhodka”, 294; Fig. 1/1; Bárdos, “Az avarkori öntött bronz korongok”, pl. XIII/1
Bronze plaque (Cat. 2), one of a mirror-image pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.2 Details of Cat. 2: front paw (a), hind paw (b), and head of the animal (c) (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.3
Lead plaque (Cat. 5), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.4 Details of Cat. 5: head and body of the animal (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.5
Fig. 4.6
Fig. 4.7
Fig. 4.8
Lead plaque (Cat. 9), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Details of Cat. 9: head with front paws and back with hind paws (Photo: Florin Curta)
Lead plaque (Cat. 12), one of a triplet, with broken and reattached part (Photo: Florin Curta)
Details of Cat. 12: head and tail of the animal (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.9 Lead plaque (Cat. 20), one of a triplet (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.10
Details of Cat. 20: head and tail of the animal (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.11 Bronze plaque (Cat. 25), one of a triplet (with two mirror images) (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.12
Detail of Cat. 25 (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.13 Lead plaque (Cat. 29), one of a triplet (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.14
Details of Cat. 29: head with little animal, and body (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.15 Bronze plaque (Cat. 32), one of a mirror-image pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.16
Details of Cat. 32: head and hindquarters of the animal (Photo: Florin Curta)
Fig. 4.17 The distribution of early medieval animal fgurines and mounts in Eastern Europe: 1—Biskupija; 2—Caričin Grad; 3—Čitluk; 4—Corinth; 5—Felnac; 6—Hansca; 7—Igumnovo; 8—Kamunta; 9—Martynivka; 10—Pregradnaia; 11—Trubchevsk. The star marks the location of Velestino
68
98
99
100
101
102
103
104
105
106
107
108
110
111
112
113
114
117
Fig. 4.18 The distribution of early medieval animal fgurines and mounts in Eastern Europe. Numbers refer to place names listed for Fig. 4.17. The rectangle bottom left marks the upper right corner of Fig. 4.17
Fig. 4.19 Sixth- to seventh-century animal-like mounts: 1—Čitluk; 2, 3—Martynivka; 4—“Platar” hoard; 5—Igumnovo; 6—Pregradnaia; 7—Trubchevsk. From Župić, “Srednjovjekovni predmeti”, p. 320; Fig. 1; Korzukhina, “Klady”, p. 602, pl. 12/6, 7; Shcheglova, “Taina ‘pliashushchikh chelovechkov’”, pls. 3 and 4/2; Minaeva, “Nakhodka”, p. 133; Fig. 52/2; Prykhodniuk, Padin, and Tikhonov, “Trubchevskii klad”, p. 87; Fig. 8/1
Fig. 5.1 Lead plaque (Cat. 76), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 5.2 Detail of Cat. 76 (Photo: Florin Curta)
Fig. 5.3 Fragment of a bronze plaque (Cat. 78), one of a triplet (Photo: Florin Curta)
Fig. 5.4 Bronze plaque (Cat. 73), one of a pair (Photo: Florin Curta)
Fig. 5.5 Details of Cat. 73 and 74: fngers, rings, and handcuffs (Photo: Florin Curta)
Fig. 5.6 Detail of Cat. 73: animals on the hand (Photo: Florin Curta. Numbers correspond to those indicated in the text)
Fig. 7.1 Biskupija hoard, hexagonal and pentagonal pieces with traces of woven textile fabric on the back (Photo: Antun Zoran Alajbeg. Courtesy of the Museum of Croatian Archaeological Monuments in Split)
118
120
136
137
138
139
141
142
162
CHAPTE r 1
Introduction
In spite of a great number of recent fnds, some from archaeological excavations, others as the result of metal detector activity, metalworking in the Byzantine Empire is still poorly known. The number of workshops excavated systematically remains too small, and the quantity of tools and implements (such as moulds, crucibles and dies) is still not suffcient for comparative approaches to metalworking in any period of the Byzantine history.1 Moreover, without any information about the archaeological context, numerous fnds of artefacts pertaining to metalworking are of little, if any use in that respect.2 Finds of Byzantine metalwork from outside territories that were part of the Empire at any moment in its history are of considerable importance, but it is often diffcult, if not impossible to establish the manufacturing place of their origin.3 Given the current state of research, the most vexing question is how to distinguish between authentically Byzantine artefacts in the so-called koiné style from imitations, reproductions and copies, several of which have been found in both Western and Eastern Europe.4 Within the vast territory of the Empire, different metalworking traditions may be observed, all drawing inspiration from Antiquity.5 While the main workshops that produced “inter-regional” types of jewellery were located in Constantinople, provincial centres, especially during the early Byzantine period, played an important role in the production and distribution not only of “pan-Byzantine” fashions, but also of strongly marked, specifc local traditions.6 To be sure, goldsmithing has been better studied for
© The Author(s) 2019 F. Curta and B. S. Szmoniewski, The Velestino Hoard, New Approaches to Byzantine History and Culture, https://doi.org/10.1007/978-3-030-04846-4_1
the early Byzantine period, especially for the sixth and seventh centuries, most likely because of a better defnition of jewellery types and traces of manufacture (workshops).7 Such techniques of the koiné style as opus interrasile (also known as diatreton) have been defned through studies of the characteristics of golden jewellery, especially of crescent-shaped earrings.8 Equally important has been the study of dress accessories most typical for the Early Byzantine koiné style, particularly belt buckles and fttings, made of gold, silver, bronze and brass.9 Such studies have identifed local variations with regional characteristics related to production.10 Moreover, recent fnds of moulds, dies and crucibles confrm the idea of a local metalwork production in provincial workshops. Perhaps the most interesting line of current research in that direction has been the study of the Early Byzantine technological developments related to casting using a special channel system in moulds, into which an iron wire was later inserted. That allowed the casting of artefacts with holes and hollow spaces, without the need for later drilling into a cast product. A good, early example of that technique is the set of unfnished cast fbulas with bent stem found in Drobeta-Turnu Severin, in which such iron pins have been found.11 The study of the Early Byzantine metalworking has also revealed the use of a great variety of metals and alloys, from gold and silver to copper alloys, particularly brass and lead and tin alloys.12 The signifcant role of metalworking in copper and its alloys in the Early and Middle Byzantine industry has only recently become clear.13 Analyses of dozens of metal objects dated to the roman and Byzantine periods reveal a pattern, namely the “steady replacement of bronze by brass as the usual copper alloy through the frst half of the frst millennium AD, throughout the western part of the old World, such that by the time of the Byzantine Empire and the Caliphates brass was universally prevalent”.14 This is in sharp contrast to the impoverished picture of metalworking during the “Dark Ages” (seventh to ninth centuries).15 Scholars usually point to the lack of fnds from various parts of the Empire.16 However, it is quite clear that until the ninth century, mainly copper alloys were used for the production of casts, with very rare examples of gold or silver items.17 Unlike the Early Byzantine metalworking, fewer sophisticated types of jewellery are known from the Middle Byzantine period, and much simpler techniques were in use.18 Finds of moulds point to casting as the principal production technique in the Byzantine Empire. In that context, the Velestino assemblage is of an exceptional importance, as nothing comparable is known for the entire Middle
Byzantine period. Such a remarkable diversity of iconographic themes, technological solutions and alloys offers a unique opportunity to study the Middle Byzantine fne metalworking.
The assemblage, however, was rarely, if ever regarded as a source for the study of Byzantine metalworking. Instead, it became a key argument in debates surrounding early medieval, pre-Christian religious beliefs, particularly the mythology of the early Slavs. Joachim Werner frst linked Velestino to Slavic pagan, even shamanistic practices,19 an interpretation that had a strong infuence on contemporary and later discussions of the Slavic presence in Greece.20 More recently, Nikos Chausidis systematically developed the interpretation of the Velestino plaques and placed them squarely at the centre of any discussion of the religion and mythological system of the Southern Slavs. To prove his point, Chausidis employed an “autonomous research method” based on the analysis of the “material culture [of the Southern Slavs] from [their] arrival to [the] 20th century”.21 That ultimately led him to far-reaching conclusions, that were based not on contemporaneous archaeological sources, but on the chronologically (and geographically) much more distant materials.22 For example, Chausidis supported his interpretation of one of the Velestino plaques as an image of the Slavic God Perun by means of linking the image to the mention of a thunder god in the “Slavic excursus” of Procopius of Caesarea’s Wars 23 There is no concern for the dubious character of the earliest references to the origin and character of the (pagan) Slavic religion, and repeated references to Polabian Slavs, Western Pomeranians or even medieval rus’ do not inspire much confdence. Chausidis seems oblivious to the now widely acknowledged fact that, in the West Slavic lands, structured forms of cult (temples, cult images/idols and the prominent roles of priests) appeared only in the late tenth century (and no earlier) as a reaction to Christianity.24 In relation to Velestino, several other scholars have referred to the so-called Zbruch idol (a three-headed stone statue found in the nineteenth century in what is now Western Ukraine), which is dated to the ninth or tenth century. Leaving aside the fact that the Zbruch idol has been associated only with the Eastern Slavs, never with the Belegezites, or any other Slavs from the Balkans, the idea has been recently put forward that the statue is in fact a nineteenth-century forgery.25 The lack of any solid evidence of early Slavic religious organization or mythology makes it very hard to accept the interpretation of the Velestino plaques as directly associated with the early Slavs.26 A critical approach to previous
interpretations of the Velestino plaques, however, is no substitute for plausible answers to the question of what exactly those plaques represent after all, and what, if any, is the ideology behind such representations. As the following chapters will amply demonstrate, the unmistakable Christian symbolism of many representations and symbols, and the multiple parallels with Byzantine iconography show that the interpretation of the Velestino plaques has until now been on a wrong path. In selecting analogies, the authors of this book paid special attention to the context, and to stylistic parallels. The alternative interpretation of the historical circumstances of the hoard is therefore derived from the chronology and cultural links resulting from the archaeological and art historical analysis of the hoard’s components. restoring Velestino to its late seventh- or early eighth-century context also means to open an until now unknown page of Middle Byzantine culture.
n otes
1. Perhaps the most notable exception is the work of the Greek archaeologist, who has published extensively on remains of workshops in, and fnds from Thessaloniki. See A: Anastassios Ch. Antonaras, Arts, Crafts and Trades in Ancient and Byzantine Thessaloniki: Archaeological, Literary and Epigraphic Evidence (Mainz: Verlag des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 2016), 25–29, 49–53, 72–75 and 151–67; Anastassios Ch. Antonaras, “Artisanal production in Byzantine Thessaloniki (4th–15th century),” in Hinter den Mauern und auf dem offenen Land: Leben im Byzantinischen Reich. Byzanz zwischen Orient und Okzident 3, ed. Falko Daim and Jörg Drauschke (Mainz: Verlag des römischGermanischen Zentralmuseums, 2016), 115, 120–22 and 126–27.
2. This is true even for fnds from systematically excavated sites (such as Corinth or Sardis), which have been published without any reference to the archaeological context.
3. This is particularly true for the many fnds of Byzantine metalwork from the area of the Avar qaganate. For those fnds, see Éva Garam, Funde byzantinischer Herkunft in der Awarenzeit vom Ende des 6. bis zum Ende des 7. Jahrhunderts (Budapest: Magyar Nemzeti Muzeum, 2001).
4. The koiné style is “an interregional style, which may have spread from a workshop or workshop group in the Byzantine capital Constantinople”. See Yvonne Stolz, “The evidence for jewellery production. Constantinople in the early Byzantine period,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 33. For the application of the concept to the metalwork
from Egypt, see Yvonne Petrina, “Jewellery from late Antique Egypt,” British Museum Studies in Ancient Egypt and Sudan 21 (2014), 32. For the problem of distinguishing between Byzantine and “Byzantine-like” metalwork, see Falko Daim, “Byzantine belt ornaments of the 7th and 8th centuries in Avar contexts,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 61; Christoph Eger, “Byzantine dress accessories in North Africa: koiné and regionality,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 133. Perhaps the best example of a successful research agenda in that respect is the study of late ffthand sixth-century rings. See Jeffrey Spier, “Some unconventional early Byzantine rings,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 15 and 16; Barry Ager, “Byzantine infuences on Visigothic jewelry,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 72–82; Bartłomiej Sz. Szmoniewski, “Byzantium and the Slavs in the light of goldsmiths,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 161–72; Dagmara Król, “Wpływy bizantyńskie w biżuterii słowiańskiej od IX do XI wieku na podstawie wybranych przykładów,” Vade Nobiscum 18 (2017), 129–34; and Antje Bosselmann-ruickbie, “Contact between Byzantium and the West from the 9th to the 15th century: refections in goldsmiths’ works and enamels,” in Bilder, Sprache, Dinge. Wege der Kommunikation zwischen Byzanz und dem Westen 1: Bilder und Dinge, ed. Falko Daim, Dominik Heher, and Claudia rapp (Mainz: Verlag des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 2018), 73–104.
5. Aimilia Yeroulanou, “Important bracelets in early Christian and Byzantine art,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 40–48.
6. See Stolz, “The evidence,” 33; Eger, “Byzantine dress,” 133; Neil Christie, “Byzantines, Goths and Lombards in Italy: Jewellery, dress and cultural interactions,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 113–22; and Ager, “Byzantine infuences,” 72–82.
7. The study of the early Byzantine dress accessories has by now distinguished regional types for Northern Africa, Syria, Asia Minor, the Balkans and Italy. For early Byzantine workshops known archaeologically, see Jane C. Waldbaum, Metalwork fromSardis: The Finds Through 1974 (Cambridge, MA: Harvard University Press, 1983); Alexandr I. Aibabin, Etnicheskaia istoriia rannevizantiiskogo Kryma (Simferopol’: DAr, 1999),
168; Fig. 73/1–4, 5; Antonaras, Arts, 25–29, 49–53, and 151–67; and Vujadin Ivanišević, “Metal workshops of Caričin Grad (Justiniana Prima),” in Lebenswelten zwischen Archäologie und Geschichte: Festschrift für Falko Daim zu seinem 65. Geburtstag, ed. Jörg Drauschke, et al. (Mainz: Verlag des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 2018), 711–23, here 712–20. For the Balkans, see Boian Dumanov, “The late antique workshops of jewellry south of the Lower Danube. Direct and indirect evidence of local production,” in The Lower Danube Roman Limes (1st–6th c. AD), ed. Liudmil Vagalinski, Nikolai Sharankov, and Sergei Torbatov (Sofa: National Archaeological Institute and Museum, 2012), 405–28, here 405–12 with Figs. 1–8; Bartłomiej Sz. Szmoniewski, “Un moule d’orfèvre de la période romano-byzantine découvert à la cité de Tropaeum Traiani (Adamclisi, dép. Constanța),” Pontica 50 (2017), 279–305.
8. Jack M. ogen and Simon Schmidt, “Late antique jewellery: Pierced work and hollow beaded wire,” Jewellery Studies 4 (1990), 5–12; Aimilia Yeroulanou, Diatrita. Pierced-Work Gold Jewellery from the 3rd to the 7th Century (Athens: Benaki Museum, 1999), 13–27.
9. Eger, “Byzantine dress,” 133–138; Daim, “Byzantine belt ornaments,” 61–71.
10. For example, in the case of the Sicilian-Byzantine buckles, for which see Chris Entwistle, “Notes on selected recent acquisitions of Byzantine jewellery at the British Museum,” in “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, ed. Chris Entwistle and Noël Adams (London: British Museum, 2010), 24–26 and pls. 22–34.
11. The fnds have been frst published by Adrian Bejan, “Un atelier metalurgic de la Drobeta-Turnu Severin,” Acta Musei Napocensis 13 (1976), 257–58 with Figs. 1a-d and 2a-c and e; pls. Ia-b and IIa-b and d. For the fnds, see also Florin Curta and Andrei Gândilă, “Too much typology, too little history: A critical approach to the classifcation and interpretation of cast fbulae with bent stem,” Archaeologia Bulgarica 15.3 (2011), 64–66. For the technological aspects, see Bartłomiej Sz. Szmoniewski, “Wytwórczość przedmiotów z metali nieżelaznych na Słowiańszczyźnie od V do VII wieku,” Ph.D. dissertation, Institute of Archaeology (Cracow, 2010), 118.
12. The results of more recent analyses showed the use of the so-called quaternary alloys of copper, zinc, lead and tin, which has been interpreted as an indication that recycled metal was the raw material for alloys. See Waldbaum, Metalwork, 175–76; Anastasia Drandaki, “Copper alloy jewellery at the Benaki Museum, 4th to 7th century,” Antiquité tardive 13 (2005), 72; and Anastasia Drandaki, “From centre to periphery and beyond: The diffusion of models in late antique metalware,” in Wonderful Things: Byzantium Through Its Art: Papers from the Forty-Second Spring
Symposium of Byzantine Studies, London, 20–22 March 2009, ed. Liz James and Antony Eastmond (London: Gower, 2013), 170.
13. This is primarily the result of detailed studies of liturgical vessels and lamps. over 300 ewers and basins produced between the ffth and the seventh century have been found outside the territory of the Empire. Household washing vessels and kitchenware—fasks, jugs, cauldrons and samovars—manufactured with specifc techniques, such as the crenellated seam, were often recycled, which explains the relatively small number of surviving specimens. A third group of metalworking products were imitations of much more expensive silverware items. Such sixth-century vessels often have dotted inscriptions in Greek and appear to have been distributed within the Empire by the military. Finally, ninth- to eleventh-century Byzantine metalwork includes hammered tinned copper items. The use of a wipe tinning technique, in which the heated copper alloy object was rubbed with the stick of tin, was meant as an imitation of silver. See Marlia Mundell Mango, “Beyond the amphora: Non-ceramic evidence for late antique trade,” in Economy and Exchange in the East Mediterranean During Late Antiquity, ed. Sean Kingsley and Michael Decker (oxford: oxbow Books, 2001), 89–91 with Figs. 5.2 and 5.6; Marlia Mundell Mango, “Tracking Byzantine silver and copper metalware, 6th–12th centuries,” in Byzantine Trade, 4th–12th Centuries: The Archaeology of Local, Regional and International Exchange, ed. Marlia Mundell Mango (Farnham: Ashgate, 2009), 230–33.
14. Paul Craddock, et al., “Change and stasis: The technology of Dark Age metalwork from the Carpathian Basin,” The British Museum Technical Research Bulletin 4 (2010), 155–65, here 161.
15. Anastassios Ch. Antonaras, “Middle and late Byzantine jewellery from Thessaloniki and its region,” in Byzantine Small Finds in Archaeological Contexts, ed. Beate Böhlendorf-Arslan and Alessandra ricci (Istanbul: Deutsches Archäologisches Institut, 2012), 117; Antje Bosselmannruickbie, “Das Verhältnis der ‘Schedula diversarum artium’ des Theophilus Presbyter zu byzantinischen GoldschmiedearbeitenGrenzüberschreitende Wissensverbreitung im Mittelalter?” Miscellanea Mediaevalia 37 (2014), 335.
16. E.g., Antonaras, “Middle and late Byzantine jewellery,” 125.
17. For casting moulds from Corinth, see Gladys r. Davidson, The Minor Objects (Princeton: The American School of Classical Studies in Athens, 1952), 251–55 and 307–10.
18. For surveys of Middle Byzantine jewelry, see Valeri Grigorov, Metalni nakiti ot srednovekovna Bălgariia (Sofa: Nacionalen Arkheologicheski Institut i Muzei BAN, 2007); Vesna Bikić, Vizantskij nakit u Srbiji. Modeli i naslede (Belgrade: Arheološki Institut, 2010); Antje Bosselmann-ruickbie,
Byzantinischer Schmuck des 9. bis 13. Jahrhunderts. Untersuchungen zum metallenen dekorativen Körperschmuck der mittelbyzantinischen Zeit anhand datierter Funde (Wiesbaden: reichert Verlag, 2011); Károly Mesterházy, “Bizánci és balkáni eredetű tárgyak a 10–11. századi magyar sirleletekben II”, Folia Archaeologica 42 (1991), 145–77; and Natal’ia V. Zhilina and Tat’iana I. Makarova, Drevnerusskii dragocennyi ubor - splav vliianii i tradicii IX–XIII vekov. Khudozhestvennyye stili i remeslennye shkoly (Moscow: Institut Arkheologii rossiiskoi Akademii Nauk, 2008).
19. Joachim Werner, Slawische Bronzefguren aus Nordgriechenland (Berlin: Akademie Verlag, 1953). The most recent example of that kind of reasoning is the work of Dmitrii M. Dudko, who interpreted the Velestino plaques as Slavic magical amulets, while underlining their links to Iranian religious beliefs, themselves the result of supposed Slavo-Iranian contacts.
See Dmitrii M. Dudko, “ranneslavianskie kul’tovye fgurki iz Fessalii i ikh mifologicheskaia semantika,” Khar’kovskii arkheologicheskii sbornik 3 (2008), 76–91; Dmitrii M. Dudko, Zaratustra. Uchenye ognia. Gaty i molitvy (Moscow: Eksmo, 2010), 351 and 411–12.
20. Josip Korošec, “Arheološki sledovi slovanske naselitve na Balkanu,” Zgodovinski časopis 8 (1954), 7–26, here 17–20; Valentin V. Sedov, Slaviane v rannem srednevekov’e (Moscow: NPBo “Fond arkheologii”, 1995), 159 with Figs. 51 and 52; Ivan Mikulčić, Srednovekovni gradovi i tvrdini vo Makedonija (Skopje: Makedonska akademija na naukite i umetnostite, 1996), 27 with Figs. 2 and 3; and S. V. Alekseev, Slavianskaia Evropa V–VIII vekov (Moscow: Veche, 2009), 209.
21. Nikos Chausidis, Mitskite sliki na juzhnite Sloveni (Skopje: Mislam 1994); Nikos Chausidis, “Slovenskite panteoni vo likovniot medium: Svarog,” Studia Mythologica Slavica 1 (1998), 75–92; Nikos Chausidis, “Mythical pictures of the South Slavs,” Studia Mythologica Slavica 2 (1999), 275–96; Nikos Chausidis, “Dazhbog vo khronikata na Malala i negovite relacii so drugi srednovekovni i folklorni izvori,” Studia Mythologica Slavica 3 (2000), 23–42; Nikos Chausidis, “Poganska religija Slavena u svjetlu ranosrednjovјekovnih materijalnih nalaza sa područja Balkana,” Histria Antiqua 13 (2005), 437–56; Nikos Chausidis, “Predilkata so zoo-antropomorfni i demonski obeležja vo slovenskite mitski tradicii,” Studia Mythologica Slavica 15 (2012), 91–115; and Nikos Chausidis, “Kol’co iz Shtrob’yenena - ikonografcheskii i semioticheskii analiz,” in Lesnaia i lesostepnaia zony Vostochnoy Evropy v epokhi rimskikh vliianii i Velikogo pereseleniia narodov, ed. A. M. Voroncov and Igor o. Gavritukhin (Tula: Gosudarstvennyi muzei-zapovednik “Kulikovo Pole”, 2012), 527–51.
22. For example, Chausidis links the Velestino hoard to the Slavic tribe of the Belegezites, mentioned in the late seventh-century Book II of the Miracles of St. Demetrius. Nonetheless, his semantic and iconographic
interpretation of the Velestino plaques is based on the description of a sacred place in Szczecin (the so-called kącina) in Helmold of Bosau’s twelfth-century Chronicle of the Slavs (Chausidis, “Kol’co iz Shtrob’yenena,” 538).
23. Chausidis, Mitskite sliki, 402–4; Chausidis, “Mythical pictures,” 294. It is now generally accepted that, far from being a genuine description of Slavic religion, Procopius’ account is in fact an attempt to present Slavic paganism as comparable, if not similar to Greek pagan mythology. The reference to the god of thunder is therefore to Zeus, not to Perun, who was unknown to both Procopius and the sixth-century Sclavenes he described in his Wars. See Aleksandar Loma, “Procopius about the supreme god of the Slavs (Bella VII 14, 23): Two critical remarks,” Zbornik radova Vizantološkog Instituta 41 (2004), 67–70. To Jerzy Strzelczyk, Mity, podania i wierzenia dawnych Słowian (Poznań: rebis 1998), 71, Perun was unknown to the Slavs before the tenth century, when Thor of the Norse mythology was introduced by Varangians to rus’. For a critique of attempts to “read” into Procopius much later sources pertaining to the religion of the Slavs, see Judith Kalik and Alexander Uchitel, Slavic Gods and Heroes (New York: routledge, 2018).
24. The argument was frst put forward by Henryk Łowmiański, Pierwotna religia Słowian i jej upadek (Warszawa: Państwowe Wydawnictwo Naukowe, 1979), 99–236. See also Jerzy Strzelczyk, “The Church and Christianity about the year 1000 (the missionary aspect),” in Europe Around the Year 1000, ed. Przemysław Urbańczyk (Warsaw: DiG, 2001), 63; Przemysław Urbańczyk, Mieszko pierwszy nieznany (Toruń: Wydawnictwo Naukowe Uniwersytetu im. Mikołaja Kopernika, 2012), 195.
25. Wojciech Szymański, “Posąg ze Zbrucza i jego otoczenie. Lata badań, lata wątpliwości,” Przegląd Archeologiczny 44 (1996), 109; Zdzisław Skrok, Słowiańska moc czyli o niezwykłym wkroczeniu naszych przodków na europejską arenę (Warsaw: “Iskry”, 2006), 132. For the Zbruch idol as a forgery, see oleksyi V. Komar, Natal’ia Khamayko, “Zbruchskii idol: pamiatnik epokhi romantizma,” Ruthenica 10 (2011), 166–217.
26. For a brief characterization of the amorphous character of religious beliefs in the Slavic world before the adoption of Christianity, see Urbańczyk, Mieszko, 192–96 and 198.
r eferences
Ager, Barry. “Byzantine infuences on Visigothic jewelry.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 72–82. London: British Museum, 2010.
Aibabin, Alexandr I. Etnicheskaia istoriia rannevizantiiskogo Kryma. Simferopol’: DAr, 1999.
Alekseev, S. V. Slavianskaia Evropa V–VIII vekov. Moscow: Veche, 2009.
Antonaras, Anastassios Ch. “Middle and late Byzantine jewellery from Thessaloniki and its region.” In Byzantine Small Finds in Archaeological Contexts, edited by Beate Böhlendorf-Arslan and Alessandra ricci, 117–26. Istanbul: Deutsches Archäologisches Institut, 2012.
———. “Artisanal production in Byzantine Thessaloniki (4th–15th century).”
In Hinter den Mauern und auf dem offenen Land: Leben im Byzantinischen Reich. Byzanz zwischen Orient und Okzident 3, edited by Falko Daim and Jörg Drauschke, 113–40. Mainz: Verlag des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 2016a.
———. Arts, Crafts and Trades in Ancient and Byzantine Thessaloniki: Archaeological, Literary and Epigraphic Evidence. Mainz: Verlag des römischGermanischen Zentralmuseums, 2016b.
Bejan, Adrian. “Un atelier metalurgic de la Drobeta-Turnu Severin.” Acta Musei Napocensis 13 (1976), 257–68.
Bikić, Vesna. Vizantskij nakit u Srbiji. Modeli i naslede. Belgrade: Arheološki Institut, 2010.
Bosselmann-ruickbie, Antje. Byzantinischer Schmuck des 9. bis 13. Jahrhunderts. Untersuchungen zum metallenen dekorativen Körperschmuck der mittelbyzantinischen Zeit anhand datierter Funde. Wiesbaden: reichert Verlag, 2011.
———. “Das Verhältnis der ‘Schedula diversarum artium’ des Theophilus Presbyter zu byzantinischen Goldschmiedearbeiten - Grenzüberschreitende Wissensverbreitung im Mittelalter?” Miscellanea Mediaevalia 37 (2014), 333–68.
———. “Contact between Byzantium and the West from the 9th to the 15th century: refections in goldsmiths’ works and enamels.” In Bilder, Sprache, Dinge. Wege der Kommunikation zwischen Byzanz und dem Westen 1: Bilder und Dinge, edited by Falko Daim, Dominik Heher, and Claudia rapp, 73–104. Mainz: Verlag des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 2018. Chausidis, Nikos. Mitskite sliki na Iuzhnite Sloveni. Skopje: Misla, 1994.
———. “Mythical pictures of the South Slavs.” Studia mythologica Slavica 2 (1999), 275–96.
———. “Dazhbog vo khronikata na Malala i negovite relacii so drugi srednovekovni i folklorni izvori.” Studia Mythologica Slavica 3 (2000), 23–42.
———. “Poganska religija Slavena u svjetlu ranosrednjovjekovnih materialnih nalaza s područja Balkana.” Histria Antiqua 15 (2005), 437–56.
———. “Predilkata so zoo-antropomorfni i demonski obeležja vo slovenskite mitski tradicii.” Studia Mythologica Slavica 15 (2012), 91–115.
———. “Kol’co iz Shtrob’yenena - ikonografcheskii i semioticheskii analiz.”
In Lesnaia i lesostepnaia zony Vostochnoy Evropy v epokhi rimskikh vliianii i Velikogo
pereseleniia narodov, edited by A. M. Voroncov and Igor o. Gavritukhin, 527–55. Tula: Gosudarstvennyi muzei-zapovednik “Kulikovo Pole”, 2012.
Christie, Neil. “Byzantines, Goths and Lombards in Italy: Jewellery, dress and cultural interactions.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 113–22. London: British Museum, 2010.
Craddock, Paul, Michael Cowell, Duncan Hook, Michael Hughes, Susan La Niece, and Nigel Meeks. “Change and stasis: The technology of Dark Age metalwork from the Carpathian Basin.” The British Museum Technical Research Bulletin 4 (2010), 155–65.
Curta, Florin and Andrei Gândilă. “Too much typology, too little history: A critical approach to the classifcation and interpretation of cast fbulae with bent stem.” Archaeologia Bulgarica 15 (2011), no. 3, 51–81.
Daim, Falko. “Byzantine belt ornaments of the 7th and 8th centuries in Avar contexts.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 61–71. London: British Museum, 2010.
Davidson, Gladys r The Minor Objects (Corinth, 12). Princeton: American School of Classical Studies in Athens, 1952.
Drandaki, Anastasia. “Copper alloy jewellery at the Benaki Museum, 4th to 7th century.” Antiquité tardive 13 (2005), 65–76.
———. “From centre to periphery and beyond: The diffusion of models in late antique metalware.” In Wonderful Things: Byzantium Through Its Art: Papers from the Forty-Second Spring Symposium of Byzantine Studies, London, 20–22 March 2009, edited by Liz James and Antony Eastmond, 163–84. London: Gower, 2013.
Dudko, Dmitrii M. “ranneslavianskie kul’tovye fgurki iz Fessalii i ikh mifologicheskaia semantika.” Khar’kovskii arkheologicheskii sbornik 3 (2008), 76–91.
———. Zaratustra. Uchenye ognia. Gaty i molitvy. Moscow: Eksmo, 2010.
Dumanov, Boian. “The late antique workshops of jewellry south of the Lower Danube. Direct and indirect evidence of local production.” In The Lower Danube Roman Limes (1st–6th c. AD), edited by Liudmil Vagalinski, Nikolai Sharankov, and Sergei Torbatov, 405–28. Sofa: National Archaeological Institute and Museum, 2012.
Eger, Christoph. “Byzantine dress accessories in North Africa: koiné and regionality.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 133–45. London: British Museum, 2010. Entwistle, Chris. “Notes on selected recent acquisitions of Byzantine jewellery at the British Museum.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 20–32. London: British Museum, 2010.
Garam, Éva. Funde byzantinischer Herkunft in der Awarenzeit vom Ende des 6. bis zum Ende des 7. Jahrhunderts (Monumenta Avarorum Archaeologica, 5). Budapest: Magyar Nemzéti Múzeum, 2001.
Grigorov, Valeri. Metalni nakiti ot srednovekovna Bălgariia. Sofa: Nacionalen Arkheologicheski Institut i Muzei BAN, 2007.
Ivanišević, Vujadin. “Metal workshops of Caričin Grad (Justiniana Prima).” In Lebenswelten zwischen Archäologie und Geschichte. Festschrift für Falko Daim zu seinem 65. Geburtstag, edited by Jörg Drauschke, Ewald Kislinger, Karin Kühtreiber, Gabriele Scharrer-Liška, and Tivadar Vida, 711–24 (Monographien des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 150). Mainz: Verlag des römisch-Germanischen Zentralmuseums, 2018.
Kalik, Judith, and Alexander Uchitel. Slavic Gods and Heroes. New York: routledge, 2018.
Komar, oleksyi V., and Natal’ia Khamayko. “Zbruchskii idol: pamiatnik epokhi romantizma.” Ruthenica 10 (2011), 166–217.
Korošec, Josip. “Arheološki sledovi slovanske naselitve na Balkanu.” Zgodovinski časopis 8 (1954), 7–26.
Król, Dagmara. “Wpływy bizantyńskie w biżuterii słowiańskiej od IX do XI wieku na podstawie wybranych przykładów.” Vade Nobiscum 18 (2017), 129–34.
Loma, Aleksandar. “Procopius about the supreme god of the Slavs (Bella VII 14, 23): Two critical remarks.” Zbornik radova Vizantološkog Instituta 41 (2004), 67–70.
Łowmiański, Henryk. Pierwotna religia Słowian i jej upadek. Warszawa: Państwowe Wydawnictwo Naukowe, 1979.
Mango, Marlia Mundell. “Beyond the amphora: Non-ceramic evidence for late antique trade.” In Economy and Exchange in the East Mediterranean During Late Antiquity, edited by Sean Kingsley and Michael Decker, 87–106. oxford: oxbow Books, 2001.
———. “Tracking Byzantine silver and copper metalware, 6th–12th centuries.” In Byzantine Trade, 4th–12th Centuries: The Archaeology of Local, Regional and International Exchange, edited by Marlia Mundell Mango, 221–36. Farnham: Ashgate, 2009.
Mesterházy, Károly. “Bizánci és balkáni eredetű tárgyak a 10–11. századi magyar sirleletekben II.” Folia Archaeologica 42 (1991), 145–77.
Mikulčić, Ivan. Srednovekovni gradovi i tvrdini vo Makedonija. Skopje: Makedonska akademija na naukite i umetnostite, 1996.
ogen, Jack M., and Simon Schmidt, “Late antique jewellery: Pierced work and hollow beaded wire.” Jewellery Studies 4 (1990), 5–12.
Petrina, Yvonne. “Jewellery from late Antique Egypt.” British Museum Studies in Ancient Egypt and Sudan 21 (2014), 31–43.
Sedov, Valentin V. Slaviane v rannem srednevekov’e. Moscow: NPBo “Fond arkheologii,” 1995.
Skrok, Zdzisław. Słowiańska moc czyli o niezwykłym wkroczeniu naszych przodków na europejską arenę. Warsaw: “Iskry,” 2006.
Spier, Jeffrey. “Some unconventional early Byzantine rings.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 13–19. London: British Museum, 2010.
Stolz, Yvonne. “The evidence for jewellery production. Constantinople in the early Byzantine period.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 33–39. London: British Museum, 2010.
Strzelczyk, Jerzy. Mity, podania i wierzenia dawnych Słowian. Poznań: rebis 1998.
———. “The Church and Christianity about the year 1000 (the missionary aspect).” In Europe Around the Year 1000, edited by Przemysław Urbańczyk, 41–67. Warsaw: DiG, 2001.
Szmoniewski, Bartłomiej Sz. “Byzantium and the Slavs in the light of goldsmiths.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 161–72. London: British Museum, 2010.
———. “Wytwórczość przedmiotów z metali nieżelaznych na Słowiańszczyźnie od V do VII wieku.” Ph.D. dissertation, Institute of Archaeology. Cracow, 2010.
———. “Un moule d’orfèvre de la période romano-byzantine découvert à la cité de Tropaeum Traiani (dép. de Constanța).” Pontica 50 (2017), 279–306.
Szymański, Wojciech. “Posąg ze Zbrucza i jego otoczenie. Lata badań, lata wątpliwości.” Przegląd Archeologiczny 44 (1996), 75–116.
Urbańczyk, Przemysław. Mieszko pierwszy nieznany. Toruń: Wydawnictwo Naukowe Uniwersytetu im. Mikołaja Kopernika, 2012.
Waldbaum, Jane C. Metalwork from Sardis: The Finds Through 1974 (Monographs of the Archaeological Exploration of Sardis, 8). Cambridge, MA: Harvard University Press, 1983.
Werner, Joachim. Slawische Bronzefguren aus Nordgriechenland. Berlin: Akademie Verlag, 1953.
Yeroulanou, Aimilia. Diatrita. Pierced-Work Gold Jewellery from the 3rd to the 7th Century. Athens: Benaki Museum, 1999.
———. “Important bracelets in early Christian and Byzantine art.” In “Intelligible Beauty:” Recent Research on Byzantine Jewellery, edited by Chris Entwistle and Noël Adams, 40–48. London: British Museum, 2010.
Zhilina Natal’ia V., and Tat’iana I. Makarova. Drevnerusskii dragocennyi uborsplav vliianii i tradicii IX–XIII vekov. Khudozhestvennyye stili i remeslennye shkoly. Moscow: Institut Arkheologii rossiiskoi Akademii Nauk, 2008.
CHAPTE r 2
Forgery or Genuine?
The earliest information available about the discovery in Velestino of a number of objects comes from a letter the Italian archaeologist Carlo Cecchèlli (1893–1960) received from roberto Paribeni (1876–1956) on 27 August 1924. Paribeni, at that time the director of the National roman Museum, but still deeply involved in the organization of the Italian archaeological missions to the Levant (Crete, rhodes and Albania), signalled to Cecchèlli the existence on the antique market in Athens of a collection of objects made of bronze and lead, which had been found in Velestino (Thessaly) (Fig. 2.1). Half-jokingly, he mentioned that the objects in question (to which he referred as “horrible puppets”) had been found after long and diffcult efforts of excavating, with galleries and mines, through mountains of waste paper.1 The joke was probably on the conditions in which the artefacts had been kept (wrapped in “wastepaper”) by antiquarians, but many took the reference to galleries and mines literally. Cecchèlli, on the basis of information known only to him, located the place of discovery (Velestino) “in a ravine of Mount Kara-Dagh, or Mavro-Vouni”.2 Kara-Dagh is the old name for the 724-m high hills (“mountain”) to the west from Velestino, which are now known as Chalkodonion (Figs. 2.2 and 2.3).3 Dafydd Kidd, however, truly believed that “the hoard was found in a ravine during mining in the Kara-Dagh or Mavro-Vouni mountains (emphasis added)”.4 However, there were no active mines in Mavrovouni in the 1920s, and no mine is located in a “ravine”. Paribeni’s joke seems to
© The Author(s) 2019 F. Curta and B. S. Szmoniewski, The Velestino Hoard, New Approaches to Byzantine History and Culture, https://doi.org/10.1007/978-3-030-04846-4_2
Fig. 2.1 Velestino (Thessaly), early twentieth century (Photo: Kostas Stournaras)
Fig. 2.2 Kara-Dagh (Chalkodonion) (Photo: Stergios Laitsos)
Fig. 2.3 The Mavrolithari peak near Velestino with Kara-Dagh in the background (Photo: Stergios Laitsos)
Another random document with no related content on Scribd:
kätköpaikkaan. Kun hän jälleen oli tarkastanut, että hänen huoneensa ovi oli varmasti lukossa, otti hän povitaskustaan paperit, mitkä komitea oli hänelle eilen luovuttanut, solahdutti ne puunrungon sisässä olevaan onteloon ja sulki huolellisesti jousen jälleen. Sitten hän tarkasti molemmat kynttilänjalat yksityiskohtia myöten ja huomasi, että posliininen Amor, jonka hallussa paperit nyt olivat, oli vioittunut toisesta käsivarrestaan, ranteesta kyynärpäähän asti, minkä johdosta se selvästi erottui kaksoistoveristaan. Sitten hänkääri ne huolellisesti monen puuvillakerroksen sisälle ja moniin pehmeisiin papereihin, ja ottaen kallisarvoisen paketin mukaansa kardinaalin huoneeseen hän lukitsi sen hänen ylhäisyytensä matkalaukkuun hänen piispansormuksensa ja muiden hänen pyhän kutsumuksensa tunnusmerkkien joukkoon.
"Niin, teidän ylhäisyytenne, saatte viedä puolestamme paperimme Pietariin kätkettyinä keisarin lahjaan prinsessalle. Luullakseni ne siellä ovat kyllin turvassa."
Viisi minuuttia myöhemmin Ivan tyyntyneenä meni tapaamaan kardinaalia tämän työhuoneeseen. Hän ojensi hänelle matkalaukun avaimen ja sanoi vakuuttavasti, että keisarin kynttilänjalat olivat varmassa tallessa, eikä ollut pelkoa pienimmästäkään loukkaantumisesta.
"Olen kovin kiitollinen sinulle, poikani", sanoi hänen ylhäisyytensä, "ja nyt, kun syön itse päivällistä ulkona, voinen huoletta antaa sinun vapaasti käytettäväksesi tämän viimeisen iltasi Wienissä voidaksesi sanoa hyvästi kaikille ystäville, joita haluat tavata. Sinun täytyy ilmoittaa aikovamme matkustaa aamulla pikajunassa ja valmistautua matkalle. Hyvää yötä, Ivan, ja kiitoksia sinulle."
Volenski poistui tehden pienen kumarruksen iloisena ajatellen, että hän oli vapaa työstä lopun päivää. Hän toivoi joskus illalla näkevänsä jonkun toverinsa, että voisi kertoa hänelle, että tämä ilmoittaisi muille, että hän voisi lähteä Pietariin erikoisen edullisten asianhaarain vaikutuksesta vuorokautta aikaisemmin, kuin oli ajateltu. He voisivat sentähden olla aivan varmoja, että paperit tulisivat olemaan turvassa Taranjevin käsissä viimeistään lauantaiaamuna, varsinkin kun hän nyt tulisi matkustamaan hänen ylhäisyytensä lähettilään seurassa, ja sentähden ei ollenkaan tarvinnut pelätä, että häneltä kyseltäisiin kiusallisia asioita tai että hänen papereitaan tutkittaisiin. Veljeskunnalle kuuluvat paperit hän oli sijoittanut kätköpaikkaan, joka oli verrattoman turvallinen ja jota tarkkasilmäisimmänkin Venäjän valtakunnan virkamiehen oli vaikea keksiä.
Sinä iltana hänen ylhäisyytensä, kuten hän oli ilmoittanut Ivanille, ei syönyt päivällistä hotellissa: hän kulutti iltaansa — kuten monta kertaa ennen — madame Demidovin seurassa, joka nainen oli ihastuttavin, salaperäisin ja vaarallisin niistä venäläisistä grande dameista, jotka liikkuivat Wienin, Parisin ja Lontoon seurapiireissä, elävät ilmeisesti rajattomilla tuloilla, vastaanotetaan kaikkialle, ovat miesten ihailemia, naisten kadehtimia, ja heitä pelkäävät Venäjän lähetystöjen virkamiehet, jopa johtajatkin.
Englantilaiset ja ranskalaiset eivät voineet käsittää, miksi kauniin madame Demidovin maanmiehet pelkäsivät häntä. Hän oli aina ystävällinen kaikille seurapiireissä tapaamilleen, eikä hän näköjään kiinnittänyt huomiota poliittisiin asioihin. Oli kylläkin huhuiltu vuosi sitten, että kerran Itävallan rajalla eräs virkaintoinen tullivirkailija tarkastaessaan madame Demidovin matkatavaroita tämän ollessa matkalla Venäjälle oli löytänyt joitakin papereita, missä neiti selosti seikkaperäisesti kaikkien Wienissä oleskelevien tsaarin alamaisten tekoja ja puheita, joihin sisältyi muun muassa pari "monsieur l'ambassadeurin" ja hänen puolisonsa välistä tuttavallista keskustelua, mitkä olivat tapahtuneet heidän makuuhuoneessaan. Mutta tämä ei ollut muuta kuin huhua, ja se seikka, että "monsieur
l'ambassadeuria" heti sen jälkeen kehotettiin hakemaan eroa lähettilääntoimestaan, ei liene johtunut siitä kahdenkeskisestä keskustelusta sittenkään, sillä hän oli ollut vaimoineen neljän seinän sisällä ja yhden tai kahden oven takana. Joka tapauksessa hänen ylhäisyytensä, nykyinen lähettiläs, ja koko hänen henkilökuntansa ovat aina kovin ystävällisiä madame Demidoville, ja pyytävät häntä aina hienoimpiin kutsuihinsa — mutta kun hän on jättänyt seuran, päästävät he helpotuksen huokauksen, ja kun joku mainitsee hänen nimensä hänen ylhäisyydelleen, hän sanoo aina: "Älkää puhuko minulle hänestä, hän panee kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni."
Tämä oli kuitenkin silkkaa huhua. Ei ollut tapahtunut mitään ratkaisevaa, mikä olisi kohdistanut epäilyksiä häpeällisestä toimesta niin kauniiseen Wienin seurapiirien koristukseen, ja madame Demidovin lukuisat ystävät ja ihailijat torjuivat heti kaikki panettelevat kuiskeet. Lisäksi hän osasi huvittaa ihmisiä niin suurenmoisesti — hänen pienet päivällisensä olisivat ansainneet hovirunoilijan oodeja ylistyksekseen ja hänen tanssiaisiaan pidettiin huvikauden suurtapahtumina.
Hän oli aikeissa pitää tänään tällaiset hauskat pienet päivälliset erään hartaimman ja arvossapidetyimmän ystävänsä, hänen ylhäisyytensä kardinaali d'Orsayn kunniaksi, joka ei milloinkaan hävennyt korkean kirkollisen virkansa tähden niin suuresti, että olisi karttanut kaunista naista, joka tahtoi auttaa häntä unohtamaan hänen kyllästyttävät diplomaattitoimensa.
Mutta madame Demidov oli aikeissa lähteä Pietariin samana iltana keskiyön pikajunassa, sillä hänestä oli päivän selvää, että tsaarin pojalle oli tapahtunut jotakin salaperäistä hänen lähdettyään
ajamaan odaliskia takaa oopperanaamiaisista. Ja hän tunsi olevansa kykenemätön ratkaisemaan tätä salaisuutta, mikäli hänelle ei annettu enemmän valtuuksia.
Hän ei ollut nähnyt Eugenia koko päivänä, ja aika kului iltaan nopeasti. Hän tuskin toivotkaan saavansa kuulla häneltä mitään tärkeätä. Jos tässä oli vehkeily kysymyksessä, niin se oli onnistuneesti toteutettu, mikä osoitti, että kaikki oli hyvin suunniteltu. Aika ja paikka olivat sitä suosineet, ja ne tiedot, joita voitiin saada toimittamalla tiedusteluja oopperatalon tienoilla, missä ryöstön tapahtuessa oli ollut kansaa kymmeniätuhansia, olisivat varmaan sangen niukkoja.
Mutta tällä hetkellä hän ei todellakaan tiennyt, oliko tsaarin poika sittenkin palannut hotelliinsa ja koko selvittämätön asia haihtunut kuin saippuakupla. Sitten olisi mielenkiintoista ja tärkeätä tarkkailla Lavrovskin asennetta.
Hänen huoneensa oveen koputettiin heikosti, huoneen, missä hän oli odottanut noin puolen tuntia kulkien hermostuneesti edestakaisin huoneen lattialla ja silloin tällöin istuen pöytänsä ääreen ja peittäen monia paperiarkkeja nopealla kirjoituksella.
"Ah! sinäkö se oletkin, Eugen", hän sanoi lausuttuaan kärsimättömästi "sisään", jolloin ovelle oli ilmestynyt venäläisen palvelijan älytön hahmo. "No, oletko mitään kuullut? Kerro minulle niin lyhyesti kuin voit kaikki tärkeät kohdat, samalla kuin teen muistiinpanoja; toimi nopeasti, sillä minulla on vain muutama minuutti jäljellä."
"Teidän armonne ohjeiden mukaan", alkoi venäläinen, "menin ensin oopperataloon, mistä viimeisetkin naamioidut olivat silloin
lähtemäisillään ja valoja sammutettiin; keskustelin useimpien
virkailijoiden sekä eräiden käskyläisten kanssa, joiden toimipaikkana ooppera silloin oli ollut, mutta kukaan ei näytä huomanneen odaliskia, mustaa dominoa tai vaunuja. Mutta he muistavat kuitenkin erään vanhahkon herrasmiehen, joka samoin oli puettu mustaan dominoon ja teki samanlaisia kyselyjä kuin minäkin ja näytti kovin
kiihtyneeltä, kun ei saanut tietää mitään."
"Se oli tietenkin Lavrovski! Sitten?"
"Tänä aamuna sain hotellista tietää, että tsaarin poika ei tähän mennessä vielä ollut ilmestynyt, sillä kreivi Lavrovski, jota seurasin noin kello kahteen asti tänään iltapäivällä, meni erään herra Furet'n omistamaan asioimistoon, joka, kuten sain tietää portinvartijalta, on hyvin tunnettu ja arvossapidetty salapoliisi tässä kaupungissa."
"Hm! Mitähän hän lienee tehnyt niillä main!" tuumi madame Demidov.
"Oletko varma, että hän ei lähettänyt sähkösanomaa ensin Pietariin?"
"Aivan varma, teidän armonne. Pääsen siihen kohta. En tietenkään voi sanoa, mitä tapahtui toimistossa, mutta silmiini pisti, että kun Lavrovski lähti toimistosta puolisen tuntia myöhemmin, hän tuntui minusta, mikäli mahdollista, vieläkin murtuneemmalta. Päättelin siitä —"
"Älä puhu päätelmistä ja olettamuksista, hyvä ystävä. Meidän täytyy pitää kiinni tosiasioista", sanoi madame Demidov moittivasti.
"Epäilemättä Lavrovski ei uskalla luottaa täydellisesti tähän Furet’hen, ja sentähden salapoliisi kieltäytyy kuluttamasta aikaansa hyödyttömään takaa-ajoon. Mitä tapahtui sitten?"
"Ei ole paljon muuta kerrottavana, teidän armonne. Kreivi Lavrovski meni suoraa päätä takaisin hotelliinsa, mistä hän ei ole liikkunut koko päivänä. Mutta Stepan, venäläinen palvelija, lähti ulos noin kello viideltä. Huomasin hänen kantavan paperipalasta kädessään. Seurasin häntä sähkösanomatoimistoon ja minun onnistui nähdä vilaukselta, mitä se sisälsi, kun hän ojensi sen pöydän yli."
"Ja?"
"Se sisälsi vain muutaman sanan: 'Nikolai vuoteen omana. Lääkärit sanovat tuhkarokkoa eikä ollenkaan vaarallista. Paranee pikemmin kuin viikossa. — Lavrovski.'"
Madame Demidov istui nyt hetken aikaa hiljaa miettien mitä hän oli kuullut, ja hänen kulmakarvansa vetäytyivät yhteen aprikoivasti.
"Kenelle oli sähkösanoma osoitettu?" kuului hänen viimeinen kysymyksensä.
"En voinut nähdä, teidän armonne", vastasi mies. "Näin sen vain vilaukselta ja olen kertonut teille ne sanat, jotka herättivät huomiotani."
Hän oli ottanut palan paperia esille ja teki nopeita muistiinpanoja kuulemastaan. Tiedot tuntuivat niukoilta, kun hän luki ne läpi, ja hän koputti jalkaansa lattiaan kärsimättömästi ja tarmokkaasti voimatta mitään.
"Tuntuu selvältä, että Lavrovski on päättänyt odottaa", hän sanoi, "ja koettaa kykynsä mukaan pitää johtavia henkilöitä tietämättöminä tsaarin pojan katoamisesta".
"Tätä on epäilemättä Furet neuvonut hänelle, joka Furet tahtoo luultavasti saada kaiken kunnian Nikolain olinpaikan keksimisestä ja runsaan palkkion, joka siinä tapauksessa tulee hänen osakseen."
"Minä en piittaa palkkiosta, mutta tämä salaisuus tekee minut levottomaksi. Lavrovski! Pyh! Ainahan hän on mahdoton ja nykyjään pelkuri, joka ajattelee enemmän omaa turvallisuuttaan kuin niitä vaaroja, jotka tällä hetkellä ympäröivät tsaarin poikaa hänen tuntemattomassa vankilassaan. Jumala suokoon", hän lisäsi kiivaasti, "että se pysyy vankilana eikä muodostu haudaksi".
"Amen!" sanoi Eugen.
"Niin, Eugen, luulen, että siinä on kaikki, mitä voit minulle kertoa. Työsi, sitten kuin olen lähtenyt, ei tule olemaan kovinkaan vaikeata.
Seuraa tätä Furet’tä minne suinkin voit, kokoa kaikki mahdolliset tiedot. Muista, että sinun ja minun pitää keksiä tsaarin poika eikä heidän. Ymmärrätkö?"
Porttiholvista kuului nyt selvää rattaiden pyörien räminää. Madame Demidov lopetti nyt nopeasti, mitä hänen vielä täytyi kirjoittaa, sitten hän lukitsi kirjoituspöytänsä ja lähetti Eugenin pois, joka katosi yhtä hiljaisena ja tylsänä kuin oli tullutkin.
Sitten näyttäytyi hänen erinomainen näyttelemistaitonsa, jota tämä hurmaava nainen täydellisesti hallitsi ja joka salaisesta katselijasta olisi tuntunut melkein kammottavalta. Vähemmässä kuin minuutissa hän tuntui karistaneen olemuksestaan kaiken tuskan ja kiihtymyksen. Hänen kasvonsa olivat rauhalliset ja hymyilevät.
Hänen huulillaan väreilivät jo ne sanat, mitkä hän aikoi lausua tervehdykseksi korkealle vieraalleen. Käsi, jonka hän ojensi tervehtiäkseen sydämellisesti, ei ollut kylmä, eikä se värissyt.
Lakeija oli avannut oven selko selälleen ja ilmoitti:
"Hänen ylhäisyytensä Beauvaix'n arkkipiispa ja kardinaali, paavin lähettiläs."
"Teidän ylhäisyytenne tuottaa vaatimattomalle kodilleni ylen määrin kunniaa", hän sanoi suloisesti hymyillen, samalla kuin kardinaali ammattinsa erikoisella kohteliaisuudella suuteli sievien sormien päitä, mitkä olivat soluneet hänen omien sormiensa väliin.
Ei ollut ihmettelemistä, että hänen maanmiehensä pelkäsivät häntä. Ei ollut ihmettelemistä, että ne, jotka arvasivat, mitä kätkeytyi venäläisen grande damen ilmeettömän naamion taa, joskus tunsivatkin lieviä vavistuksia. Ehkä se oli tuntemattoman kauhua, epämääräistä pelkoa, mitä tämä kaunis, tutkimaton ja varmasti vaarallinen sfinksi herätti.
Hänen ylhäisyytensä taas, joka ei ollut venäläinen, ei tarvinnut pelätä madame Demidovia, vaan ainoastaan ihailla häntä ja teroittaa diplomaattista älyään keskustelemalla hänen kanssaan. Väristykset, jotka kulkivat hänen selkäpiitänsä pitkin, eivät todellakaan olleet kylmiä. Hänestä neiti oli loistava ja miellyttävä keskustelija, joka tunsi kaikki, jotka olivat tuntemisen arvoisia, ja oli ollut kaikkialla, missä kannatti käydä. Taiteellisissa asioissa hänen makunsa oli erehtymätön. Hänen mielenkiintoisten taide-esineiden tuntemuksensa oli mitä täydellisin. Hän oli kerran kirjoittanut hyvin mielenkiintoisen tutkielman Katariina II:n sormustimista, toisen tutkielman Pietari suuren kannuksista. Rooman katolinen kirkko herätti hänessä harrasta ihailua, ja yhtä suuresti hän kunnioitti sen korkeita johtohenkilöitä. Koska hän ei voinut tehdä huvimatkaa Itävallan Tiroliin, olivat hänen ylhäisyydestään hienot pienet
päivälliset en tète-à-tête [kahdenkesken] madame Demidovin kanssa mitä lohduttavin ja virkistävin juhla hänen väsyneelle mielelleen.
"Teidän ylhäisyytenne siis todella jättää meidät huomenna?" sanoi kaunis venakko huoaten, kun hän oli vetäytynyt sievään yksityishuoneeseensa päivällisen jälkeen ja istui velttona puolittain makaavassa asennossa nojatuolissaan kädessään kultaimukkeinen savuke ja pirteä musta silmäpari keimailevasti kiintyneenä vieraansa hillittyihin, ilmeettömiin kasvoihin.
"On epäystävällistä puhua siitä nyt vielä, madame, ja katkeroittaa viimeiset tässä hauskassa pääkaupungissa viettämäni miellyttävät hetket", vastasi kardinaali.
"No, no", lisäsi hän keimaillen, "en tietänyt, että diplomatia välttää totuudenmukaisuutta kohteliaisuudenkin alttarilla. Mikäli huhu on totta, lähtee teidän ylhäisyytenne luotamme pois hakeakseen uusia ja sentähden nautittavampia elämyksiä."
"Voi! chère madame, huhu, joka puhuu totta aamulla, valehtelee illalla. Olin todellakin aikonut mennä Karlsbadiin viettääkseni parin viikon loma-ajan ihanien vuorten keskellä —."
"Tuntemattomanako?" kysyi hän vallattomasti.
"Tuntemattomana", hymyili kardinaali vastaukseksi. "Mutta voi! Ennalta aavistamattomat velvollisuudet ovat sen jälkeen kutsuneet minua muualle."
"No niin, se tulee äkkiä", hän sanoi. "Herra Volenski, jonka tapasin eilen illalla, sanoi minulle, että teidän ylhäisyytenne oli lopettanut työnsä ja aikoi lomalle ainakin kolmeksi viikoksi."
"Ivan Volenski kertoi teille eilen illalla vain totuuden, mutta voi! se ei ole totta enää tänään", huokasi hänen ylhäisyytensä katkeran kärsimättömänä.
"Ja teidän ylhäisyytenne aikoo —?" madame Demidov kysyi naisellisen uteliaasti.
Kardinaali katsahti häneen ja hymyili. Hän oli lumoavan sievä polttaessaan savukettaan hyvin sirosti, mikä on niin ominaista venäläisille naisille.
"Muualle", kardinaali sanoi viimein ikäänkuin yrittäen tukahduttaa kaikki kyselyt.
Mutta vaikka paavin lähettiläs olikin epäilemättä kokenut diplomaatti, tämä oli väärä vastaus, sillä hänen käyttämäänsä sanaan sisältyi ilmeisesti salaisuus. Madame Demidov puri huultaan. Hän ei pitänyt salaisuuksista, ennenkuin ne tulivat hänen omikseen.
Hänen ylhäisyytensä oli aivan tietämättään herättänyt hänen uteliaisuutensa, ja hän oli mielessään päättänyt, mihin kului vain muutama sekunti, ettei hänen ylhäisyytensä lähde hänen talostaan sinä iltana, ennenkuin hän on kertonut hänelle, mihin hän aikoi lähteä seuraavana päivänä.
"Muualle, minne vain sattuu", hän sanoi nyrpistäen huultaan, "se on melkein epäkohteliasta. En ole tottunut saamaan teidän ylhäisyydeltänne niin tylyjä vastauksia."
Naisen tyytymättömyys hurmasi helposti syttyvää pappismiestä enemmän kuin hänen veitikkamaisuutensa.
"Uskokaa minua, chère madame", hän sanoi katuvaisena, "jos salaisuus olisi minun, uskoisin sen heti teille enkä yrittäisi käydä sanasotaa teidän kanssanne, mikä menettely, sen tunnustan, tuntuu loukkaavan epäkohteliaalta".
"Ah! Tunnustatte siis, että teidän suunnitelmienne muutokseen liittyy salaisuus?"
"En! En milloinkaan ole sitä kieltänyt, mutta salaisuus ei ole minun."
"Uskoisiko teidän ylhäisyytenne nyt siis ensimmäistä kertaa minulle salaisuuden, mikä ei täydellisesti ole teidän omanne?" nainen kysyi.
Varmaankin isku osui, sillä kardinaali ei vastannut. Nainen huomasi päässeensä voitolle. Hän kiehui nyt uteliaisuudesta, ja naisena hän oli nyt päättäväisempi kuin milloinkaan murtaakseen viimeisetkin salailuyritykset.
"Luulin", lisäsi hän, ja hänen äänessään ilmeni todellista paheksumista, "kun teidän ylhäisyytenne kunnioitti minua käyttämällä hyväkseen vaatimattomia palveluksiani apuna muutamissa arkaluontoisissa diplomaattisissa toimissa, että me lupasimme jakaa kaikki poliittiset salaisuudet keskenämme".
"Mutta tämäpä ei olekaan poliittinen salaisuus, chère madame", vastusti kardinaali.
"Siis yksityinen? Ah! varokaa! Mustasukkaisuuteni voisi osoittautua vakavammaksi kuin uteliaisuuteni."
"Ei se ole omani, toistan sen", korjasi kardinaali nopeasti.
"Kenen siis?" nainen jatkoi. "Teidän ylhäisyytenne on nähnyt tänä piinaviikkona vain herra Volenskin, ja —"
Nainen keskeytti. Siinä samassa hän oli arvannut, vieläpä arvannut oikein. Hänen ylhäisyytensä syyllinen ilme todisti kaiken.
"Siis teidän ylhäisyytenne vie salaisen yksityisen tervehdyksen hänen majesteetiltaan johonkin etäiseen paikkaan", hän sanoi ilostuen menestyksestään. "Ah, nyt ette voi hillitä uteliaisuuttani enää. Teidän täytyy kertoa minulle kaikki. Kenelle viedään tuo tervehdys?… Tietenkin naiselle… Keisarin viimeiselle chère amielle… Siinä se on… Prinsessa Marionoville… Teidän ylhäisyytenne lähtee Pietariin viemään keisarin rakkauskirjettä kauniille prinsessa Marionoville!"
"Chère madame!" vastusti kardinaali vielä heikosti.
"Ah! Teidän ylhäisyytenne on ansainnut, koska teiltä puuttuu luottamusta minuun, että minä julkaisen jutun huomenna Wienin lehdissä. Mikä hauska artikkeli siitä tuleekaan: 'Kardinaali Cupidon lähettiläänä.' Olen saanut selville salaisuuden. Olen sen itse urkkinut esille. Teidän ylhäisyytenne olisi pitänyt luottaa koeteltuun ystävään ja uskoa, että salaisuus, jota madame Demidov ei voi saada selville, on vielä keksimättä, ettekä te eikä hänen majesteettinsa voi sellaista laatiakaan."
Kardinaali oli nyt todellakin pahoillaan. Hänen kehuttu vaiteliaisuutensa oli saanut sangen kovan iskun, eikä hän ollenkaan epäillyt, että tämä arvoituksellinen nainen voisi toimeenpanna pienen epämiellyttävän koston, niinkuin hän uhkasi.
"Uskokaa minua, chère madame", hän uskalsi sanoa viimein, "että vain juhlallinen lupaus hänen majesteetilleen ehkäisi minua kertomasta teille heti kaikkea, mitä halusitte tietää. Madame Demidovin arvoitusten arvaamiskyky on liian tunnettua minun kaltaiselleni diplomaattiparalle koettaakseni taistella sitä vastaan. Voin vain heittäytyä voitettuna täydellisesti teidän armoillenne."
"Olen jalomielinen teidän ylhäisyyttänne kohtaan", hän sanoi taas viehkeänä ja keimaillen. "Nyt kun oikkuni on tyydytetty, voin olla armollinen, mutta vain yhdellä ehdolla —"
"Mikä se on?"
"Että te sanotte minulle, mitä te viette prinsessalle lahjaksi hänen ylhäiseltä ihailijaltaan. Se ei voi olla vain billet doux [rakkauskirje], sillä posti olisi ollut melkein yhtä turvallinen kuin teidän ylhäisyytenne. Onko se jokin harvinainen ja kallis lahja? Timanttejako? Helmiäkö? Vai objets d'art [taide-esineitä]?"
"Se on todellakin mitä harvinaisin, ellen sanoisi ainoalaatuinen lahja", kardinaali sanoi nyt täydellisesti voitettuna ja alistuvaisena; "niin erinomaisen arvokas, etteivät timantit eivätkä helmet milloinkaan riittäisi niiden maksuksi".
"Ahaa?"
"Madame, muistakaa, että olen teidän armoillanne. Pitäkää tätä valtiosalaisuutena."
"Onko minun milloinkaan huomattu kavaltavan salaisuuksia?" kysyi hän kärsimättömästi.
"Niin kauan kuin minulla on teidän lupauksenne —"
"Ei tarvita uusia lupauksia. Tietenkin teidän ylhäisyytenne tuntee minut. Nopeasti, olette mennyt liian pitkälle voidaksenne enää peräytyä."
"Voilà! Näyttää siltä, että viime vuonna kaunis prinsessa ihaillessaan Hofburgin kauneuksia suvaitsi heittää kaipaavia silmäyksiä kuuluisiin kultaisiin ja vieux Vienne-tekoisiin kynttilänjalkoihin, jotka olivat kuuluneet Maria Antoinettelle."
"Ah, niin, olen kuullut niistä. Niiden kerrotaan olevan mitä hienoimpia taide-esineitä, ja minä luulen, että moni Hapsburgin perheen jäsen on turhaan toivonut saavansa niitä omistaa."
"Kunnes nuo venäläisen naisen silmät katsoivat niihin halajavasti, ja keisarillisen sydämen oli mahdoton niitä vastustaa", myönsi kardinaali.
"Ja hänen majesteettinsa?"
"On pyytänyt minua laskemaan nämä samat kynttilänjalat yhdessä keisarillisten ja kuninkaallisten kunnioittavien tervehdysten keralla hänen ystävättärensä pienien jalkojen juureen."
"Ja teidän ylhäisyytenne otti tehtävän vastaan?"
"Hyvin vastahakoisesti, vakuutan teille, chère madame. Mutta minkä sille voi? Hänen majesteettinsa kykenee avaamaan vanhan diplomaatinkin sydämen yhtä helposti kuin hän avaa kynttilänjalkojensa salaiset jouset."
"Salaiset jouset?"
"Niin! Ettekö tiennyt, että kynttilänjaloissa oli salainen jousi ja salaperäiset kätköpaikat, mitkä historian mukaan kuljettivat monta kertaa Maria Antoinetten yksityisiä kirjeitä hänen veljelleen Wieniin? Oh, ne ovat hyvin kiintoisia perintökaluja, erinomaisen kauniita taideesineitä."
Madame Demidov ei vastannut. Hän istui hetken aikaa katsellen miettiväisenä savupilviä niiden noustessa hänen savukkeestaan ilmaan, ja hänen silmänsä suuntautuivat aina silloin tällöin kardinaaliin, joka istui haaveisiinsa vaipuneena, varmaankin ajatellen Böömin matkaansa, minkä hänen täytyi siirtää toistaiseksi.
"Ah! Kuinka toivoisinkaan näkeväni nuo kynttilänjalat!" sanoi madame viimein kärsimättömästi huoaten.
"Ettekö ole niitä milloinkaan nähnyt? Ne ovat todellakin hienoimpia taide-esineitä, mitä milloinkaan olen onnistunut näkemään."
"Teidän ylhäisyytenne, on todellakin julmaa kiduttaa hartaan kokoilijan kärsivällisyyttä kertomalla aarteista, joita ei milloinkaan voi tarkastella."
"Olisikohan se niin kovin vaikeata?" kysyi kardinaali hymyillen.
"Oh, älkää naurako. Palan suorastaan uteliaisuudesta. Koko yön tulen uneksimaan vieux Vienne-kynttilänjaloista, kultaisista koristeista, salaisista jousista. Kuinka voin kuvitella mitään, minkä pitäisi voittaa kaikki näkemäni? Aivan varmasti siitä tulee painajainen."
"Älkää sanoko niin, chère madame. Ajatelkaa niitä tunnontuskia, joiden valtaan joudun tietäessäni, että hetkellinen varomattomuuteni,
puhuen näistä koruesineistä, on tuottanut teille unettoman yön."
"Miksi ette vältä tunnontuskia ja poista painajaista tyydyttämällä kiehuvan uteliaisuuteni?"
"Kaikin mokomin", sanoi hänen ylhäisyytensä kerkeästi, "jos te kunnioitatte minua astumalla vaunuihin ja tekemällä vierailun kolkkoon asuntooni, niin tarvitsisi vain kääriä paketti auki —"
"Oh, mon Dieu! Teidän ylhäisyytenne! Ehdotuksenne tulisi olemaan très compromettant minulle [saattaisi minut huonoon valoon]. Ajatelkaa palvelijoitanne, herra Volenskia."
"Suokaa anteeksi, madame!" sanoi kardinaali. "Olen vanha diplomaatti ja olen lakannut olemasta vaarallinen kenellekään kauniille naiselle monta vuotta sitten."
"Diplomaatit ovat aina vaarallisia, teidän ylhäisyytenne! Enkä minä todellakaan uskaltaisi sitä tehdä, sillä pelkään, että minun rangaistukseksi täytyisi ottaa päähäni karmeliittihuntu. Mutta oi!" hän lisäsi tehden sievän anovan liikkeen, "salliiko teidän ylhäisyytenne, että lähetän luotettavan palvelijani herra Volenskin luo, että hän antaisi hänelle kynttilänjalat? Vakuutan teille, että en nuku hituistakaan tänä yönä, ja huomenna minä näytän kuin vanhalta lähettilään rouvalta, ellei teidän ylhäisyytenne tyydytä uteliaisuuttani."
"Madame, monien syntieni joukkoon, joita. Jumala paratkoon, syntikirjaa pitävä enkeli vähän liiankin tarkkaan merkitsee vahingokseni, on usein sattunut sellainen, että olen antanut naisen viettää unettoman yön, mutta ei milloinkaan sellainen, että olisin ollut syynä siihen, että nainen olisi näyttänyt tavallista vanhemmalta.
Luulen, että sellainen synti olisi anteeksi antamaton. Siis, jos sallitte, soitan vaunujani ja ajan hotelliini heti tuodakseni teille mielenkiintonne esineet itse. Tuskin Volenski on kotona tällä hetkellä. Lisäksi minulla on matkalaukkuni avain, matkalaukkuni, jonne ne ovat lukitut."
"Oh, teidän ylhäisyytenne on ylen ystävällinen!" sanoi madame
Demidov melkein lapsellisen iloisesti, "te huomaatte, kuinka suuri uteliaisuuteni on, siitäkin, että se on täydellisesti tukahduttanut kohteliaisuuteni, sillä minun on mahdotonta evätä teidän ystävällistä ehdotustanne".
Ikäänkuin peläten, että kardinaali muuttaisi mieltään, hän soitti kelloa ja käski ajamaan heti esille hänen ylhäisyytensä vaunut. Kardinaali, jota tämä vanha, vaikka ikuisesti uusi naisellisen uteliaisuuden piirre huvitti, sanoi, ettei hän viivyttelisi hetkeäkään, ja kymmenen minuuttia myöhemmin hän hyvästeli väliaikaisesti, ja hänen vaunujensa kolina häipyi pian etäisyyteen.
Madame Demidov istui hetken aikaa aivan hiljaa, voimatta liikkua — ehkä se johtui voimakkaasta jännityksestä — kunnes ei enää voitu kuulla vaunun pyörien ääniä. Tämä nainen tuntui joutuneen turtumuksen, melkein tiedottoman huumauksen valtaan, nainen, joka tavallisesti oli niin tarmokas ja elämää uhkuva.
Mutta tämä ei kestänyt kauan. Vastavaikutus tuli pian. Kuinka ihmeissään hänen hienostunut vieraansa olisikaan ollut, jos hänen olisi suotu nähdä toisen näyn ja katsella eleganttia huoletonta maailmannaista tällä hetkellä, naista, jonka hän oli jättänyt makaamaan velttona nojatuoliin leikittelemään joutilaana savukkeella.
Innokkaana ja kiihtyneenä hän avasi kuumeisesti pöytälaatikkonsa ja luki uudelleen Eugenin tuomat tiedot tsaarin pojan katoamisesta ja kreivi Lavrovskin arkamielisistä puuhista. Silloin tällöin pääsi hänen tiukasti sulkeutuneiden hampaittensa välistä lyhyitä katkonaisia lausahduksia tuskin kuuluvasti. Ne olivat ikäänkuin tämän voimakkaan sisäisen kiihtymyksen varaventtiilejä.
Kohtalo oli siten johdattanut hänen tielleen avaimen suureen salaisuuteen. Hän värisi muistellessaan tuota kiusallista hetkeä Itävallan rajalla, jolloin kömpelön tai virkaintoisen tungettelijan kädet olivat sekaantuneet hänen raportteihinsa. Oh, se oli nöyryyttävää, matelevainen kohteliaisuus pilkkasi häntä, ja pilkka kohdistui epäilemättä häneen vaarallisena vihollisena. Venäjän hallituksen vakoojana. Sitten oli anteliaasti jaeltava rahaa huhujen tukahduttamiseksi, mutta se ei kuitenkaan riittänyt estämään juorukelloja levittämästä — oh! vain kuiskeena — mielenkiintoista juttua, että madame Demidov, Wienin hienoston kukka, prinssien, kardinaalien ja kuninkaiden ystävä, sai suuret varansa vakoilemalla ulkomailla olevia maanmiehiään. Joitakin sellaisia huhuja pääsi liikkeelle, sitä ei ollut epäilemistä. Hän oli sen tuntenut toisinaan, vai oliko se vain mielikuvitusta? Kuitenkaan siihen ei oltu saatu varmuutta, eikä sitä olisi saatavakaan, sillä madame Demidov piti elämästään, iloisesta, loistavasta hovielämästä ja siitä ihailusta, minkä hänen kauneutensa ja rikkautensa herätti ihmisissä, sekä niistä ystävyyssuhteista, joita hänen kirkas älynsä ja viehkeät tapansa hänelle hankkivat.
Mikä oli hänen ammattinsa? Älkää arvostelko tätä liian ankarasti. Venäjänmaa on iso, mutta ankara isänmaa, joka vaatii kaikilta lapsiltaan palveluksia heidän varojensa ja kykyjensä mukaan. Meistä länsimaalaisista vakooja-nimitys on häpeällinen, me inhoamme sitä,
jos sitä käytetään miehestä, emmekä voi sitä ollenkaan käsittää nuoren lahjakkaan naisen mainesanana. Mutta Venäjänmaalla, missä ehdottoman yksinvallan ympäri punoutuvat juonittelun ja salahankkeiden verkot, missä iskuja suunnataan keisarikunnan joka kulmalta valtion päämiestä kohti, joka kansanluokasta ja aina salakähmäisesti, täytyy näitä iskuja vastustaa vastaiskuilla, jotka ovat samoin salaisia, nopeita ja pimeitä. Vihollinen, joka on kätkeytynyt palatsin jokaisen pylvään taa, voi tulla kukistetuksi vain yhtä salaisilla keinoilla kuin se itsekin käyttää. Venäjä käyttää sellaisia keinoja suojellakseen itseänsä ja itsevaltiasta herraansa: moittikaa systeemiä, jos haluatte, mutta koettakaa sääliä sen useinkin vastentahtoisia palvelijoita.
Madame Demidov ei milloinkaan miettinyt, oliko hänen ammattinsa kiitoksen vai moittimisen arvoista, hän palveli maataan parhaimpansa mukaan, ja keimaili ihmisten kanssa kuten ennenkin, vaikka aina alttiina sen halveksumiselle.
Mutta tässä tapauksessa tuntui kohtalo todellakin laupiaalta. Heti kuin hän oli kuullut hänen ylhäisyytensä kiintoisan kertomuksen keisarin kynttilänjaloista, hänen kirkas älynsä oli päättänyt keksiä jonkin keinon salaisten kätköpaikkojen valtaamiseksi. Hetken kuluttua olisi kardinaali palannut kallisarvoisina kuormineen, ja madame Demidovhan oli ajanut perille vaikeampiakin hankkeita kuin oli kardinaalin pakottaminen uskomaan hänelle kynttilänjalkojen kuljettamisen Pietariin.
Tämä raportti, mikä sisälsi vain muutaman sanan, minkä raportin hän oli laatinut Eugenin kokoomista niukoista tiedoista tsaarin pojan katoamiseen nähden, olisi salaisessa kätköpaikassa varmasti tallessa. Raportti ei merkinnyt paljon, mutta koska se epäilemättä
