The palgrave handbook of european banking union law mario p. chiti - The ebook in PDF/DOCX format is
The Palgrave Handbook of European Banking Union Law Mario P. Chiti
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/the-palgrave-handbook-of-european-banking-union-la w-mario-p-chiti/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
The Palgrave Handbook of European Banking 1st Edition Thorsten Beck
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this publication does not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are exempt from the relevant protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors and the editors are safe to assume that the advice and information in this book are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the editors give a warranty, express or implied, with respect to the material contained herein or for any errors or omissions that may have been made. The publisher remains neutral with regard to jurisdictional claims in published maps and institutional affiliations.
This Palgrave Macmillan imprint is published by the registered company Springer Nature Switzerland AG. The registered company address is: Gewerbestrasse 11, 6330 Cham, Switzerland
Preface
The establishment of the European Banking Union (EBU) represents the most important achievement of the European Union (EU) in the last decade, one which goes well beyond the boundaries of the banking area and the Eurozone.
Before the explosion of a multidimensional crisis in autumn 2008, the creation of the EBU was not considered by the European institutions as an urgent policy issue. Some preliminary measures were approved according to the calm pace of ordinary times. But just after the break of the financial and economic crisis, the EU shaped a rather original legal framework, composed of new rules, such as the Single Rulebook, new administrative bodies, exemplified by the three European Supervisory Agencies established in 2010, procedures aimed at preventing and managing systemic risks, new relations between the European Central Bank (ECB) and the national central banks forming the European System of Central Banks (ESCB). In a few years, two of the three planned “pillars” of the EBU were created. Moreover, a great number of regulations, directives, decisions and acts of diverse legal nature were adopted.
While the EBU is mainly based within the context of the Eurozone, its rules have a wider scope. On the one hand, they are open to the adherence of Member States whose currency is not the Euro. On the other, they are partly applicable also outside the Eurozone. Some of the principles elaborated in its context or in connection with the EBU, such as financial stability, are now part of the general principles of the EU legal order.
The EBU is a sectional legal order having its own organisation, composed by the ECB, “mechanisms” such as the Single Supervisory Mechanism (SSM) and the Single Resolution Mechanism (SRM), new bodies such as the Single
Resolution Board. The new organisation operates through specific procedures, sometimes involving only EU institutions and administrative bodies and on other occasions involving both EU and national authorities according to the model of “composite procedures”. The EBU also relies on a set of original administrative remedies, having a quasi-judicial nature.
Nevertheless, the EBU is not a legal order separated from the EU. The ECB is an institution of the EU at large, rather than an institution of the EBU or the Eurozone. All the bodies operating within the context of the EBU are called to act under the Rule of Law and must respect EU law. Moreover, their acts are subject to judicial review, without any derogation.
The concrete functioning of the EBU confirms how ample and deep is the impact of the new set of rules and measures. After a decade since the explosion of the crisis, it can be stated that the main goals of the EBU have been achieved: the major bank crises of this difficult period are over, the financial stability has been preserved, the systemic risks have been avoided.
However, not all that glitters is gold.
The “third pillar” of the EBU—the common deposit guarantee assuring a uniform level of protection—is still missing. The EBU is therefore an incomplete construction. Further efforts by European political actors would be necessary. But the current circumstances and the difficulties to agree on the establishment of the third pillar of the EBU reflects a lack of a sincere mutual confidence among the Member States, even in the restricted “Euro Club”. Moreover, EBU law is highly complex and difficult to implement by all the actors involved, both public and private. The basic rules, as the SSM and SRM regulations, are extremely “heavy” and detailed. They also require continuous adjustments through executive regulations and other specific measures. These features run against some basic exigencies of the legal order, such as legal certainty, effective protection and transparency. They also raise obvious concerns of legitimacy.
In addition to this, some of the new principles have resulted incoherent, if not in contrast, with the constitutional principles of the Member States. An example is provided by the tension between the resolution procedure and the principle of “bail-in”, on the one hand, and a beset of national and EU principles, such as the guarantee for savings, the right to property, legitimate expectation, financial stability, on the other.
So far, the European Court of Justice (ECJ) has been able to make order in this legal mess, with a clear favour for the European prerogatives and the ECB. However, it is far from clear that national courts will continue to accept the ECJ case law in the future, when fundamental rights are at stake. Supremacy of EU law is under discussion not only in Germany but in many other States.
Rather unexpectedly, the first years of functioning of the EBU show the peculiarity of the many bank cases of European relevance. The two “mechanisms” (SSM and SRM) had been thought as competent in relation to almost all the possible bank events. Yet, the real experience is now demonstrating that the European supervision does not match adequately the position of several banks, even if they have the rank of European “significant banks”. Then, the resolution procedure shows that almost every bank crisis is a case on its own and that a single and uniform therapy would not be appropriate. In general terms, the real working of the two “mechanisms” reveals an excess of rigidity that requires to be adjusted in the very next future and accompanied by some flexibility.
Even if EBU law presents a number of shortcomings, we should acknowledge that the EBU is irreversible. The process can only go in the direction of further integration. The ECJ has certainly given a bold and wise support to such process, thus confirming its role of “master of EU law”. What is still lacking, however, is a genuine and fresh commitment by the EU and national political institutions.
It is now well known that the financial stability, the primary objective of the Bank Recovery and Resolution Directive (BRRD), is pursued through important exceptions to the rules and principles of Insolvency Law, for example, the role of shareholders and mostly of debt holders in an insolvency procedure has been significantly changed. This choice is ensured by the level playing field in the competition among banks. For this purpose, the BRRD excludes State aid at least until investors (shareholders, hybrid capital holders and subordinated debt holders) have contributed to the banks’ rescue.
There is probably less awareness about the fact that both the BRRD Directive and some rules of Insolvency Law are moving within the same general framework, complying with the proposals expressed internationally by the UNCITRAL and by the World Bank. In fact, the theoretical premises are found in the economic studies which demonstrate that “speeding up the resolution of debt disputes may increase the probability of timely repayment; that increasing the protection of creditors and their participation in bankruptcy proceedings may lead to a lower cost of debt and a higher aggregate level of credit; and that introducing reorganization proceedings may reduce the rate of business failure” (World Bank). Consequently, the European legislator is oriented towards favouring the going concern of business, but by adequately safeguarding the interests of creditors.
There is a new cultural climate. Regarding the Insolvency Law, the Recommendation of 12 March 2014 (2014/135/EU) sets the goal to ensure that “viable enterprises in financial difficulties … have access to national
insolvency frameworks which enable them to restructure at an early stage with a view to preventing their insolvency, and therefore maximise the total value to creditors, employees, owners and the economy as a whole” (Recital 1). Recital 10) of Regulation on insolvency proceedings (2015/848/EU) goes along the same line. Finally, the Proposal for a Directive (2016/0359, COD), more punctually, alights the need for restructuring early and also proposes to guarantee that “viable enterprises in financial difficulties have access to effective national preventive restructuring frameworks which enable them to continue operating…” (Recital 1). This Proposal is not intended to be applied to banks, since they are already regulated by the BRRD.
However, one point unites the Proposal n. 2016/0359(COD) and the BRRD: both are concerned with intervening at the very beginning of an institution’s crisis, in order to guarantee the business going concern. Recital 5) of the BRRD underlines the need “to intervene sufficiently early and quickly in an unsound or failing institution so as to ensure the continuity of the institution’s critical financial and economic functions, while minimising the impact of an institution’s failure on the economy and financial system”.
But some important differences deserve attention: first of all, the Proposal n. 2016/0359 (COD), as a part of the early warning tools to alert debtors to the urgency to act, suggests to “include accounting and monitoring duties for the debtor or the debtor’s management as well as reporting duties under loan agreements” and to charge “third parties with relevant information such as accountants, tax and social security authorities … to flag a negative development” (Recital 16). Instead, the BRRD entrusts the alert to the same authorities of banking supervision: in fact, the Recital 40) of the BRRD states that, in order to remedy the deterioration of the financial and economic situation of a bank, “the competent authorities should have early intervention powers, including the power to appoint a temporary administrator to replace the body administration and the senior management of the institution”.
In other words, in the case of banks, the European legislator considers the legal system self-sufficient. In fact, there is no obligation for creditors, social security institutions, tax offices and so on to flag potential crisis situations. Of course, the task of the banking supervisory authorities is certainly strategic, but it would be appropriate to use other early warning tools, given the recent history of banking crises, which occurred despite the oversight of public control. In conclusion, the bank resolution system should have more homogeneous rules than those of the insolvency of other companies.
Finally, the chapters published in this book have been written by a group of distinguished academics and lawyers, world-renowned specialists in the field of the EBU law. They have accepted our invitation and taken our common
engagement as an occasion to contribute to the gradual building of EBU law. Our gratitude to all of them is great.
We also thank Palgrave Macmillan, which has accepted our proposal for publishing the book and demonstrated a great far-sightedness. A special recognition to Mrs Tula Weiss and Ruth Noble for their invaluable work in editing and finalising the book.
Firenze, Italy
Mario P. Chiti Siena, Italy Vittorio Santoro
Table of Cases
Judgements of the European Court of Justice
Case C-219/17, Berlusconi, Fininvest/Banca d’Italia, 19.12.2018
Case C-493/17, Weiss and Others, 11.12.2018
Case C-52/17, VTB Bank/Finanzmarktaufsichthoerde, 7.8.2018
Case C-41/15, Dowling/Minister for Finance of the Republic of Ireland, 8.11.2016
Case C-105/15 to C-109/15, Mallis/European Commission and ECB, 20.9.2016
Case C-8/15 to 10/15, Ledra Advertising Ltd/European Commission, 20.9.2016
Case C-526/14, Kotnik/Dravni zbor Republike Slovenije, 19.7.2016
Case 362/2014, Schrems/Data Protection Commission, 6.10.2015
Case 62/14, Gauweiler/Deutscher Bundestag (the “OMT” case), 16.6.2015
Case C-270/12, UK/Council of the European Union and European Parliament (the “ESMA” case), 22.1.2014
Case C-370/12, Pringle/Government of Ireland, 27.11.2012
Case C-604/11, Genil 48 SL and Comercial Hostelera de Grandes Vinos SL/ Bankinter SA and Banco Bilbao Vizcaya Argentaria SA, 30.5.2013
Case C-415/11, Mohamed Aziz/Caixa d´Estalvis de Catalunya, Tarragona i Manresa, 14.3.2013
Case C-301/02, Carmine Salvatore Tralli/ECB, 26.5.2005
Case C-210/03, Swedish Match AB/Secretary of the State for Health, 14.12.2004
Case C-434/02, Arnold Andre’ GmbH & Co. KG/Landrat des Kreises Herford, 14.12.2004
Case C-5/85, AKZO Chemie/European Commission, 23.9.1986
Case 98/80, Romano/Institut National d’Assurance Maladie-Invalidité, 14.5.1981
Case 9/56, Meroni/High Authority, 13.6.1958
Judgements and orders of the General Court
Case T-786/14, Bourdouvali/Council of the European Union, 13.7.2018
Case T-680/13, Chrysostomides/Council and Others, 13.7.2018
Case T-733/16, Banque Postal/ECB, 13.7.2018
Cases T-133/16 to T-136/16, Caisse régionale de crédit agricole mutuel Alpes Provence/ECB, 13.7.2018
Case T-712/15, Crédit mutuel Arkéa/ECB, 13.12.2017; on appeal before the Court of Justice in Case C-152/18
Case T-247/16, Trasta Kommercbanka/ECB, [order] 12.9.2017
Case T-122/15, Landeskreditbank Baden-Württemberg/ECB, 16.5.2017; on appeal before the Court of Justice in Case C-450/17
Case T-191/99, David Petrie and others/European Commission, 11.12.2001
Case T-132/96 and T-143/96, Freistaat Sachsen and Others/Commission, 15.12.1999
European Court of Human Rights
Decision 9.4.2015, Adorisio/The Netherlands, no. 47315/13, 48490/13 and 49016/13
Landesgericht (LG) München I, 8.5.2015, 32 O 26502/12, Bayern LB/Hypo Alpe Adria, 32 O 26502/12
Bundesgerichtshof (BGH), 1.7.2014, II ZR 381/13
Spain
Tribunal Supremo, Sala de lo Civil, 20.1.2014, Caixa d’Estalvis del Penedés (hoy la entidad Mare Nostrum, S.A.)/Marbres Togi S.L.
Tribunal Supremo, Sala de lo Civil, 9.5.2013, Asociación de Usuarios de los Servicios Bancarios/Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, SA
Tribunal Supremo, Sala de lo Civil, 21.11.2012, 2012:11052
United Kingdom
UK Supreme Court, 24.11.2016, Goldman Sachs International/Novo Banco SA, [2016] EWCA Civ 1092
UK High Court of Justice, Commercial Court, 7.8.2015, Goldman Sachs International/Novo Banco SA, [2015] EWHC 2371 (Comm)
3.2 Uncertainties About the Scope of Some of the ECB’s Prudential Tasks 162
3.3 Cases of Misallocation Between the ECB’s Tasks and the NCAs’ Powers 164
4 What are Referred to as National Powers and the Heightened Uncertainty About the Allocation of Supervisory Powers Within the SSM 165
4.1 The ECB’s View on Article 9 SSMR 165
4.2 The Author’s Criticism of the ECB’s and the Commission’s Views 167
5 The ECB’s Remedy to the Unintended Side Effects of the Increase of its Supervisory Powers: Delegation to the ECB’s Internal Divisions 169
5.1 The ECB’s Delegation Framework 169
5.2 Advantages and Disadvantages of the ECB’s Delegation Framework 171
6 The Other Ways Round: The Two Distinct Delegations by the Supervisory Board and the Governing Council of the Powers They Respectively Enjoy Under the SSMR or the NCAs’ Responsibility for Assisting the ECB in the Performance of its Supervisory Tasks 174
7 What Is the Most Appropriate Form of NCAs’ Assistance to ECB?
3.1 Systemic Importance in the SRM Pre-Resolution Stages 194
3.2 Systemic Importance in the SRM Resolution Stages
4 An Inconsistent Regime in Action: The Failure and Nonresolution of Banca Popolare di Vicenza and Veneto Banca 200
4.1 BPV and VB Were Deemed Systemically Important Banks for Supervisory Purposes… 200
4.1 Spain: The Pendular Movement from Pro-bank to Anti-bank Stance, and Its Implications
4.2 Italy: A Long Tradition of Bail-outs, a Perceived Equivalence Between Deposits and Bonds (What Could Possibly Go Wrong?) and the Long, Winding Road
2.2
Notes on Contributors
Jens-Hinrich Binder is Professor at the Universität Tübingen Juristische Fakultät.
Concetta Brescia Morra is Professor of EU Financial Law, University of Roma Tre, and the vice-chair of the Administrative Board of Review set up by the European Central Bank.
Olina Capolino is Head of the Banca d’Italia’s Legal Services Directorate.
Mario P. Chiti is Emeritus Professor of Administrative Law at the University of Florence and Jean Monnet Chair ad personam of European Administrative Law.
Marcello Clarich is Professor of Administrative Law at the La Sapienza University of Rome.
Raffaele D’Ambrosio is a Senior Lawyer at the Bank of Italy.
Marilena Rispoli Farina is Emeritus of Business Law at the University of Naples. She is a member of the ACF—ADR for Financial Disputes of the Italian Market Authority, CONSOB.
Christos V. Gortsos is Professor of Public Economic Law at Law School of National and Kapodistrian University of Athens.
Pablo Iglesias-Rodríguez is Senior Lecturer in International Finance Law at the Sussex Law School, University of Sussex.
Bart Joosen is Professor of Financial Law at VU University Amsterdam and associated with the ZIFO Institute for Financial and Corporate Law Amsterdam. He is President of the Academic Board of the European Banking Institute.
Marco Lamandini is Professor of Business Law at the University of Bologna.
Rosa M. Lastra is Professor of Banking Law, Sir John Lubbock Chair, Centre for Commercial Law Studies, Queen Mary University of London.
Matthias Lehmann is Professor of Civil Law, Private International Law and International Business Law at the University of Bonn, Director of the Institute for Private International and Comparative Law. He is member of the Academic Board of the European Banking Institute.
Irene Mecatti is Senior Lecturer in Business Law at the University of Siena.
Elisabetta Montanaro is Emeritus of Banking and Finance at the University of Siena.
Luís Silva Morais is tenured Professor of EU Law and Financial Regulation— Lisbon Law University (UL), Jean Monnet Chair of EU economic regulation, Chair of CIRSF (Research Centre on Regulation and Supervision of the Financial Sector), Vice Chair of the Appeal Panel of Single Resolution Board.
David Ramos Muñoz is Senior Lecturer in Business Law of the Universidad Carlos III Madrid and the University of Bologna. He is also a member of the Academic Board of the European Banking Institute.
Vittorio Santoro is Professor of Business Law at the University of Siena and Coordinator of PhD in Jurisprudence of the Universities of Siena and Foggia.
Luigi Scipione is Lecturer in Business and Banking Law at the University of Naples.
Pedro Gustavo Teixeira is Director-General of the Secretariat of the European Central Bank. He is a lecturer in European Financial Regulation at the Institute for Law and Finance of the Goethe-Universität, Frankfurt am Main.
Alexander H. Türk is Professor of Law, Dickson Poon School of Law, King’s College London, United Kingdom.
Abbreviations
AQR Asset Quality Review
BC Banking Communication
BCBS Basel Committee on Banking Supervision
BES Banco Espirito Santo
BIS Bank for International Settlements
BPV Banca Popolare di Vicenza
BRRD Bank Recovery and Resolution Directive, 2014/59/EU
CAL Compulsory Administrative Liquidation
CEBS Committee of European Banking Supervisors
CESR Committee of European Securities Regulators
CET1 Common Equity Tier 1 capital
CJEU Court of Justice of the European Union
CRDIV Capital Requirement Directive 4, 2013/36/EU
CRR Capital Requirement Regulation, 575/2013/EU
DG COMP Directorate-General for Competition
DG FISMA Directorate-General for Financial Stability, Financial Services and Capital Markets Union
EIOPA European Insurance and Occupational Pensions Authority
EMU Economic and Monetary Union
ESAs European Supervision Authorities
ESFS European System of Financial Supervision
ESM European Stability Mechanism
ESMA European Securities and Markets Authority
ESRB European Systemic Risk Board
EU European Union
FDIC Federal Deposit Insurance Corporation
FICOD Financial Conglomerate Directive 2002/87/EC
FOLTF Failing or Like to Fail
FROB Fondo de Restructuración Ordenada Bancaria
FSB Financial Stability Board
FSF Financial Stability Forum
GAAP General Accepted Accounting Principles
GC General Court
GDLs Guidelines
GDP Gross Domestic Product
G-SIB Global—Systemically Important Bank
G-SII Global—Systemically Important Institution
IAS International Accounting Standard
ICAAP Internal Capital Adequacy Assessment Process
IFRS International Financial Reporting Standard
ILAAP Internal Liquidity Adequacy Assessment Process
IMF International Monetary Fund
IPO Initial public offer
IRB Internal Ratings-Based (approach)
ITS Implementing Technical Standard
LGD Loss Given Default
MiFID II Markets in Financial Instruments Directive 2014/65/EU
MiFIR Markets in Financial Instruments Regulation 600/2014/EU
MPoE Multi Point of Entry
MREL Minimum Requirement of Eligible Liabilities
NCAs National Competent Authorities
NCWO No Creditor Worse Off (Principle)
NPL Non-performing Loan
NRA National Resolution Authority
NRF National Resolution Fund
PONV Point of Non-viability
RA Resolution Authority
RAF Risk Appetite Framework
ROA Return on Assets
RTS Regulatory Technical Standards
RWA Risk-Weighted Assets
SIFIs Systemically Important Financial Institutions
SPoE Single Point of Entry
SRB Single Resolution Board
SREP Supervisory Review and Evaluation Process
SRF Single Resolution Fund
SRM Single Resolution Mechanism
SRMR SRM Regulation
SSM Single Supervisory Mechanism
SSMFR SSM Framework Regulation
SSMR SSM Regulation
TFEU Treaty on the Functioning of the European Union
TLAC Total Loss-Absorbing Capacity
TLOF Total Liabilities Including Own Funds
VB Veneto Banca
WD Write-down and conversion power
List of Figures
Fig. 10.1 NPLs in the EU and in the euro area. Sources: For NPLs: ECB, Consolidated Banking Data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches. For GDP: ECB, Macroprudential Database 216
Fig. 10.2 NPL ratio evolution in the euro area by size of banks, 2014–2017. Source: ECB, Consolidated Banking Data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches
Fig. 10.3 NPL ratio in high NPL countries before the SSM. Source: IMF, Financial Soundness Indicators
Fig. 10.4 Bank solvency and capital vulnerability of high NPL countries (2017). Source: ECB, Consolidated banking data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches
Fig. 10.5 Average annual rate of change of NPL ratio (2014–2017). Source: ECB, Consolidated Banking Data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches
Fig. 10.6 Breakdown of NPLs by economic sectors (2017), %. Source: ECB, Consolidated Banking Data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches
Fig. 10.7 Efficiency of insolvency proceedings by countries (2017). Source: World Bank, Doing Business, Resolving Insolvency, data at June 2017. Countries are ordered by increasing rate of recovery and decreasing length of proceedings
Fig. 10.8 Average ROA of banks (2014–2017), %. Source: ECB, Consolidated banking data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches
Fig. 10.9 NPLs with forbearance measures, % (2017). Source: ECB, Consolidated banking data, Domestic banks and foreign subsidiaries and branches
216
218
221
223
224
225
225
232
Part I
The European Banking Union and the European Union Architecture
1
Multilevel Governance in Banking Regulation
Rosa M. Lastra
1 Introduction
This chapter is divided into five sections. Section 2 deals with the rationale for regulation. Section 3 deals with historical developments. Section 4 deals with regulatory responses. Section 5 deals with the specific impact of the global financial crisis upon global and European Union (EU) developments. Section 6 provides some concluding observations.
2 The Rationale for Regulation
Why do we regulate banks? There are essentially three key reasons. Firstly, there is the prudential rationale. Banks are inherently risky due to their role in the maturity and liquidity transformation of short-term liquid liabilities into long-term illiquid assets. Banks accept deposits that are repayable either on demand or within a relatively short timeframe while making loans that
My thanks to Tolek Petch for his extensive contribution to this chapter and excellent research assistance. Tolek Petch is a lawyer at Slaughter and May and a PhD candidate at Queen Mary University of London.
R. M. Lastra (*)
Centre for Commercial Law Studies, Queen Mary University of London, London, UK
M. P. Chiti, V. Santoro (eds.), The Palgrave Handbook of European Banking Union Law, https://doi.org/10.1007/978-3-030-13475-4_1
have much longer tenors. This is essential if banks are to perform their social function of financing investment in the real economy, including mortgages and other longer-term finance. Banks are by definition prone to bank runs. The very nature of commercial banking is the source of their vulnerability. Trust and confidence are the preconditions of a functioning banking market. The financial crisis and its aftermath constituted a stark reminder that such confidence is fragile. Northern Rock in the UK and Banco Popular in Spain are some of the most recent examples. As Alan Greenspan made clear to the House Committee on Oversight and Government Reform at the height of the financial crisis “Those of us who have looked to the self-interest of lending institutions to protect shareholder’s equity are in a state of shocked disbelief”. There are many reasons for this, although many come back to the design of incentives within banking organisations. The low level of equity traditionally held coupled with informational asymmetries between managers and depositors, the prevailing short-termism of banks’ management and availability of limited liability mean that senior managers and directors have incentives to take risks that maximise often personal returns without adequate regard to the losses that a bank’s failure may place on depositors or society at large. Regulation seeks to change incentives through the imposition of mandatory prudential standards. In most cases, it is accompanied by measures to directly protect consumers usually through the provision of information and depositor protection (protective regulation). More recently, a consensus has emerged in many jurisdictions that retail depositors need to be protected through insolvency law and resolution procedures ranking as preferred creditors in a winding up of a bank (Article 108 of Directive 2014/59/EU, the “BRRD”).
Secondly, regulation may be justified by monetary policy concerns, since central banks issue money and since bank deposits are the largest component of the money supply. Independent central banks with a price stability mandate require some effective control over the money supply. Even if one does not subscribe to Friedman’s dictum that “inflation is always and everywhere a monetary phenomenon”, there is a clear historical and empirical connection between rapid rises in the money supply and inflation (Friedman 1963). A second monetary policy objective brought into focus in the Eurozone crisis is the monetary transmission mechanism under which policy rates set by the central bank in the implementation of monetary policy are translated into real lending rates for businesses and consumers. Where the banking system is perceived as fragile or risky, then concerns over bank credit risk will prevent monetary policy decisions being passed on to the real economy with adverse effects for growth and employment.
Another random document with no related content on Scribd:
puhekumppania, enempää kuin Eduardistakaan, joka aluksi janoissaan, sitten kiihdyksissään ei säästellyt viiniä ja jutteli erittäin vilkkaasti Ottilian kanssa, jonka oli vetänyt puoleensa. Kapteenin vieressä istui Charlotta, jonka kävi vaikeaksi, melkeinpä mahdottomaksikin salata mielenliikutustansa.
Paronittarella oli riittävästi aikaa huomioiden tekemiseen. Hän havaitsi Charlottan mielipahan, ja koska hänen omia ajatuksiansa askarrutti vain Eduardin suhtautuminen Ottiliaan, niin hänen oli helppo päästä siihen vakaumukseen, että Charlottaa arvelutti ja harmitti puolison käyttäytyminen. Paronitar mietti nyt, miten voisi parhaiten saavuttaa tarkoituksensa.
Aterian jälkeenkin seura oli hajallinen. Kreivi, joka tahtoi ottaa kapteenista perinpohjin selkoa, tarvitsi tuota rauhallista, ei mitenkään turhamaista, yleensä varsin harvapuheista miestä käsitellessään erilaisia käänteitä saadakseen tietää kaikki, mitä halusi. He käyskelivät edestakaisin salin toisella puolella, Eduard, viinin ja toivojen elähdyttämänä, huvitti puheillansa Ottiliaa ikkunan luona, mutta Charlotta ja paronitar astelivat ääneti salin toisella laidalla.
Heidän vaitiolonsa ja joutilas seisoskelunsa se vihdoin vaikutti lamauttavasti muihinkin. Naiset vetäytyivät huoneisiinsa, miehet samoin, toiseen kylkirakennukseen, ja niin näytti tämä päivä päättyneeltä.
YHDESTOISTA LUKU.
Eduard saatteli kreivin hänelle varattuun huoneeseen ja salli varsin mielellään keskustelun vietellä itseänsä jäämään vielä hetkiseksi hänen luoksensa. Kreivi vaipui vanhoihin muistoihin, puheli vilkkaasti Charlottan kauneudesta, jota hän tuntijana kuvaili sangen tulisesti: Kaunis jalka on suuri luonnon lahja. Sellainen sulo on häviämätön.
Minä katselin tänään hänen käyntiänsä; yhä vielä tekisi mieli suudella hänen jalkinettansa ja uudistaa korkein sarmatialainen, tosin hieman barbaarinen, mutta syvätunteinen kunnianosoitus: juoda rakastetun ja kunnioitetun henkilön jalkineesta hänen terveydeksensä.
Tuttavat miehet eivät tyytyneet ylistelemään ainoastaan jalan kärkeä. He siirtyivät henkilöstä vanhoihin tarinoihin ja seikkailuihin ja johtuivat puhumaan niistä esteistä, joita näiden rakastavien tielle oli rakennettu, miten paljon vaivaa he olivat nähneet, millaisia temppuja keksineet päästäkseen vain toisillensa sanomaan, että rakastivat toisiansa.
Muistatko, jatkoi kreivi, millaisessa seikkailussa sinua varsin ystävällisesti ja epäitsekkäästi avustin, kun korkein herrasväkemme kävi vieraissa setänsä luona ja kohtasi toisensa avarassa linnassa?
Päivä oli kulunut juhlallisuuksissa ja juhlavaatteissa, ainakin osa yöstä piti vietettämän vapaasti ja sydämellisesti keskustellen.
Te olitte hyvin selvillä siitä, miten hovinaisten huoneet löytyivät, sanoi Eduard. Me saavuimme onnellisesti rakastettuni luo.
Joka oli ajatellut enemmän sopivaisuutta kuin minun tyytyväisyyttäni ja oli pidättänyt luonansa ylen ruman kunnianvartijattaren, virkkoi kreivi, joten minun osakseni lankesi erinomaisen iloton arpa teidän sitävastoin varsin hyvin huvittaessanne toisianne katsein ja puhein.
Vielä eilen, kun ilmoititte tulostanne, sanoi Eduard, muistelimme, vaimoni ja minä, tuota tapausta, varsinkin palausretkeämme. Me eksyimme ja jouduimme kaartien eteishuoneeseen. Koska sieltä lähtien tunsimme tien sangen hyvin, luulimme pääsevämme arvelematta läpi ja näiden samoinkuin muidenkin vahtipaikkojen ohi. Mutta kuinka hämmästyimmekään avatessamme oven! Tien sulkuna oli patjoja, joilla makasi monessa rivissä kookkaita miehiä uneen vaipuneina. Ainoa valvova silmäili meitä ihmeissään, mutta me nuorekkaan uskaliaina ja vallattomina astelimme tyynesti yli sojottavien saappaiden yhdenkään kuorsaavan jättiläisen heräämättä.
Minun teki kovin mieleni kompastua, jotta syntyisi meteliä, sanoi kreivi, sillä minkä ihmeellisen ylösnousemuksen olisimmekaan nähneet!
Samassa silmänräpäyksessä linnankello löi kaksitoista.
On korkea keskiyö, virkkoi kreivi hymyillen, ja aivan otollinen aika. Minun täytyy pyytää teiltä, parahin paroni, palvelusta: saatelkaa te
minua niinkuin minä silloin teitä saattelin; minä olen luvannut paronittarelle käyväni vielä häntä tervehtimässä. Me emme ole koko päivänä jutelleet kahden kesken, emme ole pitkiin aikoihin toisiamme tavanneet, joten aivan luonnollisesti halajamme tuttavallista hetkeä.
Opastakaa minut perille, paluutien minä kyllä löydän, ja missään tapauksessa ei minun tarvitse kompuroida saapasrivin yli.
Teen sen varsin mielelläni, vastasi Eduard, mutta naiset ovat kolmisin samalla puolella. Kukapa tietää, emmekö löydä heitä vielä toistensa seurasta tai aiheuta jotakin muuta mellakkaa, joka saattaa näyttää omituiselta.
Eipä hätää! virkkoi kreivi. Paronitar odottaa minua. Hän on varmaan jo huoneessansa ja yksin.
Asia on muuten helppo, sanoi Eduard ottaen kynttilän ja valaisten kreiville salaportaita, jotka johtivat pitkään käytävään. Sen päähän ehdittyä Eduard avasi pienen oven. He nousivat kiertoportaita; ylhäällä, ahtaalla tasanteella, Eduard osoitti kreiville, jolle jätti kynttilän, oikealla olevaa tapettiovea, joka aukeni ensi yrityksellä, laski kreivin sisään ja jätti Eduardin pimeyteen.
Toinen, vasemmalla oleva ovi johti Charlottan makuusuojaan. Eduard kuuli keskustelua ja tarkkasi. Charlotta kysyi kamarineidiltänsä: Onko Ottilia jo makuulla?
Ei, vastasi neiti, hän istuu vielä alhaalla kirjoittamassa.
Sytyttää siis vain yökynttilän ja menee pois, kehoitti Charlotta: on jo myöhä. Minä sammutan kynttilän itse ja menen omin neuvoin vuoteeseen.
Eduard ihastui kovin kuullessaan Ottilian vielä kirjoittavan. Hän askartelee minua varten! ajatteli hän riemuiten. Pimeässä kokonaan itseensä keräytyen Eduard näki hänen istuvan kirjoittamassa, oli astuvinaan hänen luoksensa, näkevinään, kuinka Ottilia kääntyi häntä katsomaan, ja tunsi voittamatonta halua saada vielä kerran olla hänen lähellänsä. Mutta täältä ei ollut mitään pääsyä puolikertaan, jossa hän asui. Eduard oli nyt vaimonsa oven takana, hänen sielussansa tapahtui kummallinen vaihdos, hän yritti avata ovea, havaitsi sen olevan lukossa, koputti hiljaa, Charlotta ei kuullut.
Charlotta käyskeli isommassa sivuhuoneessa vilkkaasti edestakaisin. Hän toisteli itsellensä yhä uudelleen, mitä hän kreivin odottamattoman ehdotuksen jälkeen oli jo riittävästi mielessään hautonut. Kapteeni tuntui seisovan hänen edessänsä, hän loi vielä taloon sisältöä, kävelyretkiin elämää, ja hänen piti pois, kaiken piti autioitua! Charlotta sanoi itsellensä kaikki mitä sanoa voi, ennakoipa, kuten tavallista, sen surkean lohdutuksen, että sellaisetkin tuskat ajan pitkään lievenevät. Hän kirosi sitä aikaa, jonka lieventyminen vaatii, kirosi sitä kuolemankaltaista aikaa, jolloin ne olisivat lieventyneet.
Kyynelten lohtu oli niinmuodoin sitäkin tervetulleempi, kun se harvoin hänelle tarjoutui. Hän heittäytyi sohvaan ja antautui kokonaan tuskansa valtoihin. Eduard puolestansa ei voinut lähteä ovelta; hän koputti vielä kerran ja kolmannen kerran hieman kovemmin, niin että Charlotta yön hiljaisuudessa sen aivan selvästi kuuli ja hypähti säikähtyneenä seisaallensa. Ensimmäinen ajatus oli, että siellä kenties, jopa varmaankin, seisoi kapteeni, toinen, että se oli mahdotonta! Hän piti sitä kuvitteluna, mutta hän oli sen kuullut, hän toivoi ja pelkäsi sen kuulleensa. Hän meni makuuhuoneeseen ja astui hiljaa lukitulle tapettiovelle. Hän soimasi pelkoansa, sanoi
itseksensä: Voihan kreivitär hyvinkin tarvita jotakin! Sitten hän huusi tyynesti: Kuka siellä?
Hiljainen ääni vastasi: Minä täällä.
Kuka? kysyi edelleen Charlotta, joka ei voinut ääntä erottaa. Hänestä tuntui, kuin olisi kapteenin hahmo ollut ovella.
Hieman kuuluvammin kaikui nyt vastaukseksi: Eduard!
Charlotta avasi; hänen edessänsä seisoi hänen miehensä. Eduard tervehti häntä leikkipuhein. Charlottan onnistui jatkaa samaan sävyyn. Eduard kietoi arvoituksellisen vierailunsa arvoituksellisiin selityksiin.
Mutta nyt, sanoi hän vihdoin, minun sentään täytyy tunnustaa, minkätähden oikeastaan tulen. Olen luvannut vielä tänä iltana suutelevani sinun jalkinettasi.
Se ei ole pitkiin aikoihin johtunut mieleesi, sanoi Charlotta.
Sen pahempi, vastasi Eduard, ja sen parempi!
Charlotta oli istuutunut nojatuoliin salatakseen kevyttä yövaatetustansa Eduardin katseilta. Eduard heittäytyi hänen eteensä; Charlottan ehtimättä estää hän suuteli jalkinetta, ja kun se jäi hänen käteensä, hän tarttui jalkaan ja puristi sitä hellästi rintaansa vasten.
Charlotta kuului niiden naisten joukkoon, jotka luonnostaan kohtuullisina käyttäytyvät vielä avioliitossakin aikomattansa ja ilman ponnistusta rakastajatarten tavalla. Hän ei milloinkaan kiihoittanut miestänsä, tuskinpa vastasikaan hänen haluunsa, mutta muistutti
yhä, olematta kylmä tai tympäisevän ankara, hellää morsianta, jossa sallittukin vielä herättää syvää arkuutta. Sellaisena hänet löysi Eduard erittäinkin tänä iltana. Kuinka hartaasti hän toivoikaan puolisonsa pois, koska ystävän ilmahaamu näytti häntä soimaavana. Mutta se, minkä olisi pitänyt karkoittaa Eduard, veti häntä vain sitäkin enemmän puoleensa. Charlottassa ilmeni jonkinlaista liikutusta. Hän oli itkenyt, ja jos pehmeät henkilöt sen vuoksi useimmiten menettävät suloansa, voittavat sensijaan sanomattomasti ne, jotka yleensä tunnemme voimakkaina ja tyynimielisinä. Eduard oli kovin herttainen, ystävällinen, kiihkeä; hän pyysi saada jäädä hänen luoksensa, ei vaatinut, vaan yritti taivutella, milloin vakavin, milloin leikillisin kääntein, ei ajatellutkaan, että hänellä oli oikeuksia, ja sammutti vihdoin vallattomana kynttilän.
Yölampun himmeässä valossa mielikuvitus kohta puolsi voitokkaasti oikeuksiansa todellisuutta vastaan. Eduard syleili nyt Ottiliaa, Charlottan mielessä häilyi läheisempänä tai etäisempänä kapteeni, ja niin kietoutuivat, ihmeellisesti kyllä, poissaolevaiset ja läsnäolevaiset asiat viehättävästi, hurmaavasti toisiinsa.
Nykyisyys ei kuitenkaan salli suunnatonta oikeuttansa riistettävän pois. He viettivät osan yötä kaikenlaisessa keskustelussa ja pilailussa, joka oli sitäkin vapaampaa, kun sydän, ikävä kyllä, ei ottanut siihen mitenkään osaa. Mutta kun Eduard seuraavana aamuna heräsi vaimonsa povella, näytti päivä silmäilevän aavistuksellisesti sisään, ja aurinko tuntui valaisevan rikostyötä.
Eduard hiipi äänettömästi vaimonsa viereltä, ja Charlotta havaitsi herätessään ihmeeksensä olevansa yksin.
KAHDESTOISTA LUKU.
Kun seurue jälleen aamiaisen aikaan kokoontui, olisi tarkkaavainen havaitsija voinut eri henkilöiden käytöksestä nähdä heidän mielialojensa ja tuntojensa erilaisuuden. Kreivi ja paronitar suhtautuivat toisiinsa hilpeän miellyttävästi, kuten kaksi rakastavaista, jotka eron kärsimysten jälkeen taasen ovat varmat molemminpuolisesta kiintymyksestä; Charlotta ja Eduard sitävastoin astuivat kapteenin ja Ottilian näkyviin ikäänkuin häpeissään ja katuen. Sellainen näet on rakkauden olemus, että se yksin luulee olevansa oikeassa ja kaikki muut oikeudet sen rinnalla häviävät. Ottilia oli lapsellisen hilpeä, voipa sanoa häntä tavallansa avomieliseksikin. Kapteeni oli vakavan näköinen; hän oli kreivin kanssa keskustellessaan, viimeksimainitun kuohuttaessa hänen mielessänsä kaikkea sitä, mikä oli jonkin aikaa levännyt ja uinunut, liiankin hyvin oivaltanut, ettei hän täällä oikeastaan täyttänyt tarkoitustansa, vaan maleksi puolen päivää joutilaana. Tuskin olivat molemmat vieraat ehtineet lähteä, kun jo taas saapui uusia, tervetulleita Charlottalle, joka halusi unohtaa omat ajatuksensa, viihdyttää itseänsä, vähemmän tervetulleita Eduardille, joka tunsi kaksinkertaista halua saada seurustella Ottilian kanssa; samoin Ottilialle, joka ei ollut vielä saanut valmiiksi seuraavana päivänä
varhain aamulla välttämättä tarvittavaa jäljennöstä. Niinpä hän kiiruhtikin vieraiden poistuttua heti huoneeseensa.
Oli tullut ilta. Eduard, Charlotta ja kapteeni, jotka olivat vähän matkaa jalkaisin saatelleet vieraitansa, ennenkuin he istuutuivat ajoneuvoihinsa, päättivät vielä tehdä kävelyretken lammille. Oli saapunut venhe, jonka Eduard oli melkoisin kustannuksin kaukaa tilannut. Tahdottiin koettaa, kävikö sitä helposti soutaminen ja ohjaaminen.
Se oli sidottuna keskimmäisen lammen rantaan lähelle muutamia vanhoja tammia, jotka oli otettu huomioon uusia puistosuunnitteluja laadittaessa. Tänne ajateltiin rakentaa venhevalkama, kohottaa puitten suojaan rakennustaiteellinen lepopaikka, jota kohti järven yli soutajat voisivat ohjata.
Mutta mihin kohtaan sijoitamme valkaman tuolla puolella? kysyi Eduard.
Luultavasti plataanieni luo.
Ne ovat hieman liian kaukana oikealla, sanoi kapteeni. Jos rantaanlasku tapahtuu alempana, niin päästään lähemmäksi linnaa; mutta asiaa on harkittava.
Kapteeni seisoi jo venheen perässä ja oli tarttunut airoon. Charlotta astui hänkin venheeseen, samoin Eduard, joka otti hoidettavaksensa toisen airon; mutta aikoessaan parhaillaan työntää venhettä rannasta hän muisti Ottilian, muisti, että tämä vesimatka veisi liian paljon aikaa, siirtäisi paluun ihan epämääräiseksi. Hän teki nopean päätöksen, hyppäsi jälleen maihin, ojensi aironsa kapteenille ja kiiruhti kotiin lausuen lyhyen anteeksipyynnön.
Perille tultuansa hän sai kuulla, että Ottilia oli sulkeutunut huoneeseensa ja kirjoitti. Tuntien mielihyvää sen johdosta, että Ottilia teki työtä hänelle, hän samalla kovin harmitteli, ettei saanut häntä tavata. Hänen kärsimättömyytensä kasvoi alinomaa. Hän käyskeli suuressa salissa edestakaisin, yritti kaikin tavoin itseänsä askarruttaa, mutta mikään ei kyennyt kiinnittämään hänen tarkkaavaisuuttansa. Hän halusi nähdä Ottilian, nähdä hänet yksinään, ennenkuin Charlotta ja kapteeni ehtisivät palata. Tuli yö; kynttilät sytytettiin.
Vihdoin astui odotettu saliin, viehättävänä, säteilevänä. Se tunne, että hän oli tehnyt jotakin ystävän hyväksi, oli kohottanut hänet oman itsensä yläpuolelle. Hän laski alkuperäisen asiakirjan ja jäljennöksen Eduardin eteen pöydälle.
Tarkastammeko sen? kysyi hän hymyillen.
Eduard ei tietänyt mitä vastata. Hän silmäili Ottiliaan, katsahti jäljennökseen. Ensimmäiset sivut oli kirjoitettu mitä huolellisimmin, arastelevalla naisen käsialalla, sitten näyttivät piirteet muuttuvan, käyvän keveämmiksi ja vapaammiksi; mutta kuinka hämmästyikään Eduard luodessaan silmäyksen viimeisiin sivuihin!
Jumalan nimessä! huudahti hän. Mitä tämä merkitsee? Tämähän on minun käsialaani.
Hän katsahti Ottiliaan ja jälleen papereihin: varsinkin loppupuoli oli ihan kuin hänen itsensä kirjoittamaa. Ottilia oli vaiti, mutta katseli mitä tyytyväisimpänä Eduardia silmiin. Eduard ojensi kätensä.
Sinä rakastat minua! huudahti hän. Ottilia, sinä rakastat minua!
He syleilivät toisiansa. Olisi ollut mahdotonta sanoa, kumpi oli ensin toista koskettanut.
Tästä hetkestä lähtien näkyi maailma Eduardille toisenlaisena kuin ennen; hän ei ollut enää entisensä, ja maailma oli sekin muuttunut. He seisoivat vastakkain, Eduard piteli Ottilian käsiä, he katsoivat toisiansa silmiin, jälleen syleilemäisillänsä.
Charlotta ja kapteeni astuivat sisään. Heidän pyydellessään anteeksi viipymistänsä Eduard hymyili salaa. Kunpa olisitte vielä kauankin viipyneet! mietti hän mielessänsä.
He istuutuivat illalliselle. Tämänpäiväisiä vieraita arvosteltiin. Eduard, joka oli hellän kiihtymyksen vallassa, puhui hyvää kaikista, aina säästellen, usein hyväksyen. Charlotta, joka ei täysin yhtynyt hänen mielipiteeseensä, huomasi tuon mielialan ja laski leikkiä siitä, että henkilö, joka muuten mitä ankarimmin arvosteli lähteviä vieraita, nyt oli kovin leppoinen ja lempeä.
Eduard huudahti tulisesti ja sydämellisin vakaumuksin: Kunhan vain rakastaa yhtä olentoa oikein hartaasti, niin kaikki muutkin näyttävät rakastettavilta!
Ottilia loi katseensa alas, ja Charlotta tuijotti eteensä.
Kapteeni puuttui puheeseen ja sanoi: Kunnioituksen tunteiden laita on jossakin määrin samoin. Sen, mikä maailmassa on arvokasta, oppii tuntemaan vasta sitten, kun saa tilaisuutta osoittaa sellaista mielialaa yhdelle ainoalle olennolle.
Charlotta pyrki pian makuuhuoneeseensa voidakseen antautua muistelemaan, mitä hänen ja kapteenin kesken oli tänä iltana
tapahtunut.
Kun Eduard oli maihin hypäten työntänyt venheen rannasta ja uskonut puolisonsa ja ystävänsä häilyvän elementin varaan, näki
Charlotta sen miehen, jonka vuoksi hän oli kaikessa hiljaisuudessa jo paljon kärsinyt, istuvan hämärissä edessänsä ja kuljettavan venhettä mihin suuntaan tahtoi kahden airon avulla. Charlottan valtasi syvä, outo alakuloisuus. Venheen kääntymät, airojen loiske, vedenkalvoon viriä luova tuulenhenkäys, kaislan suhahtelu, lintujen viimeiset kaarteet, ensimmäisten tähtien vilkahdus nyt ja kohta uudestaan, kaikki tuo vaikutti tavallaan aavemaiselta yleisessä hiljaisuudessa. Hänestä tuntui siltä, kuin ystävä kuljettaisi hänet kauas pois laskeakseen hänet maihin ja jättääkseen ypöyksin. Hänen mielensä liikahteli ihmeellisesti, ja hän ei voinut itkeä.
Kapteeni sill’aikaa kuvaili, kuinka puisto hänen mielestänsä oli järjestettävä. Hän kiitteli venheen hyviä ominaisuuksia, että sitä saattoi helposti liikuttaa ja ohjata airoparilla yksi henkilö. Charlottan piti hänenkin oppia se taito, koska tuntui miellyttävältä päästä toisinaan yksin vettä liukumaan, omana soutu- ja perämiehenänsä.
Nuo sanat saivat uhkaavan eron ajatuksen palaamaan tuskallisena ystävättären mieleen. Sanoiko hän tuon tahallansa? mietti hän itsekseen. Tietääkö hän sen jo? Aavistaako hän sen? Vai sanooko hän sen sattumalta, tietämättänsä ennustaen minun kohtaloni? Charlottan valtasi ankara apeamielisyys, kärsimättömyys; hän pyysi kapteenia soutamaan mahdollisimman pian maihin ja palaamaan hänen kerallansa linnaan.
Kapteeni souteli lammilla ensi kertaa, ja vaikka hän olikin mittaillut niiden keskimääräisen syvyyden, olivat yksityiset kohdat hänelle tuntemattomat. Alkoi olla pimeä; hän suuntasi venheen sinnepäin,
mistä otaksui löytävän mukavan maihinnousupaikan ja missä tiesi linnaan johtavan polun olevan lähellä. Tästäkin suunnasta hän kuitenkin hieman suistui, kun Charlotta tavallaan huolestuneena uudelleen huomautti haluavansa päästä pian maihin. Kapteeni souti jälleen rivakammin lähestyen rantaa, mutta vähän matkan päässä hänen oli pysähdyttävä: venhe oli tarttunut pohjaan, eikä hänen onnistunut saada sitä irroitetuksi. Mitäpä tehdä? Hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin astua matalaan veteen ja kantaa ystävätär maihin. Onnellisena hän kantoi rakkaan taakkansa rannalle. Vaikka hän olikin kyllin voimakas tehdäkseen sen horjahtelematta ja kannettavallensa minkäänlaista pelkoa aiheuttamatta, oli Charlotta sentään arkana kietonut käsivartensa hänen kaulansa ympäri. Kapteeni piti häntä kiinteästi sylissään ja puristi häntä itseänsä vasten. Vasta nurmipengermälle ehdittyänsä hän laski hänet sylistänsä, mieli liikutuksen ja hämmingin vallassa. Charlotta nojasi vielä häneen, kapteeni sulki hänet jälleen syliinsä ja painoi kiihkeän suudelman hänen huulillensa, samassa silmänräpäyksessä jo polvillaan hänen edessänsä, painaen suunsa hänen kättänsä vasten ja huudahtaen: Charlotta, suotteko minulle anteeksi?
Suutelo, jonka ystävä oli uskaltanut ja johon hän itse oli ollut vähällä vastata, sai Charlottan toipumaan. Hän puristi anteeksipyytäjän kättä, mutta ei nostanut häntä ylös. Kumartuen kuitenkin hänen puoleensa ja laskien toisen kätensä hänen olkapäällensä hän huudahti: Tämä hetki muodostaa käänteen meidän elämässämme, auttamattomasti, mutta meistä jää riippumaan, onko se meidän arvoisemme. Teidän täytyy poistua, rakas ystävä, ja te poistutte. Kreivi on ryhtynyt toimenpiteisiin teidän kohtalonne parantamiseksi; se ilahduttaa minua ja samalla surettaa. Tahdoin olla siitä puhumatta, kunnes asia on varma, mutta tämä tuokio pakottaa minut ilmaisemaan salaisuuteni. Ainoastaan siinä
tapauksessa voin antaa anteeksi teille ja itselleni, jos meillä on rohkeutta muuttaa olosuhteitamme, koska ei ole vallassamme muuttaa mielenlaatuamme.
Hän nosti hänet ylös ja tarttui hänen käsivarteensa siihen nojautuakseen, ja niin he saapuivat ääneti linnaan.
Mutta nyt Charlotta seisoi makuuhuoneessansa, missä hänen täytyi tuntea ja tunnustaa itsensä Eduardin puolisoksi. Näissä ristiriidoissa tuli hänen avuksensa oivallinen ja kautta elämän monella muotoa harjoitettu luonne. Koska hän oli aina tottunut olemaan tietoinen itsestänsä, hallitsemaan itseänsä, ei hänen nytkään ollut vaikea vakaiden mietteiden nojalla päästä lähelle toivomaansa tasapainotilaa; täytyipä hänen hymyilläkin itsellensä muistellessaan kummallista yöllistä vierailua. Mutta pian hänet valtasi outo aavistus, iloisen pelokas vavahtelu, joka purkautui hurskaiksi toivelmiksi. Hän polvistui liikutetuin mielin ja toisti sen valan, jonka oli vannonut Eduardille alttarin edessä. Ystävyys, kiintymys ja kieltäymys liukuivat heleinä kuvina hänen ohitsensa. Hän tunsi olevansa sisäisesti entisellänsä. Kohta valtaa hänet suloinen väsymys, ja hän nukahtaa rauhallisesti.
KOLMASTOISTA LUKU.
Eduard puolestansa on aivan toisenlaisen mielialan vallassa. Nukkumista hän ajattelee niin vähän, ettei hänen mieleensä johdu edes riisuutua. Hän suutelee tuhat kertaa asiakirjan jäljennöstä, Ottilian aralla käsialallansa kirjoittamaa alkupuolta; loppuosaa hän tuskin uskaltaa suudella, koska luulee katselevansa omaa käsialaansa. Jospa se olisi aivan toinen asiakirja! sanoo hän hiljaa itsekseen, ja kuitenkin se on hänelle näinkin mitä kaunein lupaus korkeimman toiveensa täyttymisestä. Jäähän se hänen haltuunsa ja voihan hän yhä painaa sitä sydäntänsä vasten, vaikka sitä onkin rumentamassa kolmannen henkilön allekirjoitus!
Vähenevä kuu kohoaa esiin metsän takaa. Leuto yö houkuttelee Eduardin ulos; hän harhailee sinne tänne, hän on rauhattomin ja onnellisin kaikista kuolevaisista. Hän vaeltaa halki puutarhain, jotka ovat hänelle liian ahtaat; hän rientää vainiolle, joka käy hänelle liian avaraksi. Linna tuntuu vetävän häntä puoleensa; hän on kohta Ottilian ikkunain alla. Siellä hän istuutuu pengermän portaille. Kivimuurit ja salvat, sanoo hän itsekseen, erottavat meitä nyt, mutta sydämiämme ei erota mikään. Jos hän olisi tässä, edessäni, niin hän vaipuisi syliini, minä hänen syliinsä, ja mitäpä tarvitsenkaan tämän varmuuden lisäksi! Kaikki oli hiljaista hänen ympärillänsä, ei tuntunut
tuulenhenkäystäkään, oli niin hiljaista, että hän voi kuulla, kuinka maankamaran alla uurastivat eläimet, joille päivä ja yö ovat yhtä. Hän antautui kokonaan onnellisten unelmiensa valtaan ja nukahti vihdoin heräämättä ennenkuin aurinko nousi ihanuudessansa hälventäen varhaisimmat usvat.
Hän havaitsi olevansa ensimmäisenä valveilla koko kartanossa.
Työmiehet tuntuivat hänestä viipyvän liian kauan. He saapuivat; heitä näytti olevan liian vähän, ja tehtäväksi määrätty päivätyö tuntui hänen toivelmiinsa verrattuna liian vähäiseltä. Hän vaati enemmän työväkeä; sitä luvattiin ja hankittiinkin päivän kuluessa. Mutta nekään eivät riittäneet kyllin nopeasti suorittamaan hänen suunnitelmiansa.
Työ ja toiminta ei enää häntä ilahduta; kaiken tulee jo olla valmista, ja ketä varten? Teiden tulee olla kunnossa, jotta Ottilia voi mukavasti niitä astella, istuinten tulee olla paikoillansa, jotta Ottilia voi levähtää. Uuden rakennuksen valmistumista hän myös kiirehtii minkä voi: sen harjannostajaisten tulee tapahtua Ottilian syntymäpäivänä. Eduardin mieli, samoinkuin hänen toimintansakin, on vailla kaikkea määrää. Se tietoisuus, että hän rakastaa ja saa vastarakkautta, ajaa häntä äärettömiin. Kuinka toisenlaisilta näyttävätkään hänestä kaikki huoneet, koko ympäristö! Hän ei enää tunne itseänsä omassa talossansa. Ottilian läsnäolo sulkee piiriinsä kaikki, hän on kokonaan siihen vajonnut; mikään muu kuva ei nouse hänen mieleensä, mikään omatunto ei hänelle puhu; kaikki se, mikä hänen luonnossansa on ollut kesytettyä, murtautuu irrallensa, hänen koko olemuksensa tulvii kohti Ottiliaa.
Kapteeni havaitsee tuon intohimoisen hyörinän ja haluaa ehkäistä murheellisia seurauksia. Kaikki nämä rakennelmat, joita nyt yksipuolisen viehtymyksen voimasta ylenmääräisesti kiiruhdetaan, oli hän suunnitellut rauhallista, ystävällistä yhteiselämää varten. Hän
oli toimittanut ulkotilan myydyksi, ensimmäinen maksuerä oli suoritettu, ja Charlotta oli sopimuksen mukaisesti ottanut sen rahastoonsa. Hänen täytyy kuitenkin heti ensimmäisen viikon aikana viljellä vakavuutta, kärsivällisyyttä ja järjestystä enemmän kuin ennen, sillä jos toimitaan hätäillen, ei menoerä riitä kauan.
Oli paljon aloitettu ja paljon oli tekemistä. Kuinka voikaan jättää Charlottan yksin tätä kaikkea hoitamaan! He neuvottelevat ja sopivat siitä, että suunnitelmanmukaisia töitä vapaaehtoisesti joudutetaan, lainataan siihen tarkoitukseen rahoja, joiden takaisinsuorittamiseen määrätään ulkotilan vielä maksamattomat erät. Se voitiin tehdä melkein ilman vahinkoa luovuttamalla oikeuksia. Siten saatiin vapaammat kädet, suoritettiin enemmän yhdellä kertaa, kun kaikki oli käynnissä ja työväkeä riittävästi, ja päästiin varmasti ja pian asetettuihin päämääriin. Eduard hyväksyi tuon mielellään, koska se soveltui hänen aikeisiinsa.
Sydämensä syvyydessä Charlotta kuitenkin yhä pysyy entisissä päätöksissään, ja miehekkäästi tukee häntä samanmielinen ystävä. Mutta juuri senvuoksi heidän tuttavallisuutensa vain kasvaa. He keskustelevat Eduardin intohimoisesta kiintymyksestä, neuvottelevat, mitä olisi tehtävä. Charlotta kiinnittää Ottilian kiinteämmin itseensä, pitää häntä tarkemmin silmällä, ja mitä paremmin hän on oppinut tuntemaan oman sydämensä, sitä syvemmälle hän katsoo neidon sydämeen. Hän näkee yhden ainoan pelastumismahdollisuuden: tyttö on toimitettava pois talosta.
Nyt näyttää hänestä onnelliselta sallimukselta, että Luciana on saanut koulukodissa osaksensa erinomaista kiitosta, sillä täti, siitä tiedon saatuansa, haluaa nyt saada hänet lopullisesti luoksensa ohjatakseen hänet hienoon maailmaan. Ottilia voi palata koulukotiin,
kapteeni lähtisi uuteen, edulliseen toimeensa, ja kaikki olisi kuten muutamia kuukausia sitten, jopa sitä paremminkin. Oman suhteensa Eduardiin Charlotta toivoi saavansa pian korjatuksi ja sommitteli kaikki mielessään niin järkevästi, että hänessä yhä enemmän vakaantui tämä harhakäsitys: aikaisempaan, ahtaampaan olotilaan voi palata, väkivaltaisesti irralleen riistäytynyt on ahdistettavissa entiselleen.
Eduard tunsi kiusallisiksi ne esteet, joita hänen tiellensä rakennettiin. Hän havaitsi sangen pian, että häntä ja Ottiliaa pidettiin toisistansa erillä, että vaikeutettiin heidän kahdenkeskistä juttelemistansa, vieläpä kohtaamistansakin. Tämän vuoksi harmistuneena hän harmitteli monia muitakin asioita. Jos hän pääsi ohimennen Ottiliaa puhuttelemaan, ei hän ainoastaan vakuuttanut häntä rakastavansa, vaan esitti vielä puolisoonsa ja kapteeniin kohdistuvia valituksia. Hän ei huomannut, että hänen oma kiivas kiirehtimisensä oli vähällä tyhjentää rahaston, hän moitti katkerasti
Charlottaa ja kapteenia siitä, että he olivat toimineet vastoin ensimmäistä sopimusta, ja kumminkin oli hän suostunut toiseen sopimukseen, vieläpä itse sen aiheuttanutkin ja tehnyt välttämättömäksi.
Viha on puolueellinen, mutta rakkaus vieläkin puolueellisempi.
Ottiliakin vierautui jossakin määrin Charlottasta ja kapteenista. Kun Eduard kerran valitti, ettei kapteeni menetellyt aivan moitteettomasti ystävänä ja tällaisissa olosuhteissa, vastasi Ottilia varomattomasti: Minuun on jo aikaisemmin vaikuttanut epämiellyttävästi, ettei hän ole täysin rehellinen teitä kohtaan. Minä kuulin hänen kerran sanovan Charlottalle: kunpa Eduard meitä säästäisi huilulurituksiltansa, eihän se voi luonnistua, ja kuulijaa se vain kiusaa. Voitte arvata, kuinka tuo pahoitti mieltäni, kun niin mielelläni teitä säestelen.
Ottilia oli tuskin saanut tuon sanotuksi, kun hän samassa jo aavisti, että olisi pitänyt vaieta; mutta asia ei ollut enää autettavissa. Eduardin kasvonpiirteet vääristyivät. Ankarampaa mielipahaa hän ei ollut milloinkaan tuntenut: hänen rakkaimpia pyyteitänsä oli loukattu, hän tiesi harrastelleensa taidetta kaikessa viattomuudessa, ilman vähintäkään vaateliaisuutta. Pitihän sitä, mikä häntä itseänsä huvitti ja ilahdutti, ystävienkin kohdella säälivästi. Hän ei tullut ajatelleeksi, kuinka sietämättömäksi voi toiselle käydä riittämättömän kyvyn korviasärkevät esitykset. Hän oli loukkaantunut, raivoissaan, leppymätön. Hän tunsi vapautuneensa kaikista velvollisuuksista.
Voittamaton halu saada olla Ottilian seurassa, nähdä hänet, kuiskata, uskoa hänelle jotakin, kasvoi päivä päivältä. Eduard päätti kirjoittaa hänelle pyytäen häntä suostumaan salaiseen kirjevaihtoon. Se paperiliuska, johon hän oli ehdotuksensa sangen lakonisesti merkinnyt, lepäsi hänen pöydällänsä, ja tuulenhenki puhalsi sen lattiaan, kun kamaripalvelija saapui hänen hiuksiansa kähertämään.
Koetellaksensa rautojensa kuumuutta viimeksimainittu tavallisesti kumartui poimaisemaan lattiasta paperipalasia; tällä kertaa hänen käteensä osui Eduardin kirjelippu, hän puristi sen nopeasti kasaan, ja se kärventyi. Eduard, joka huomasi harhaotteen, tempasi paperin hänen kädestänsä. Pian senjälkeen hän istuutui kirjoittamaan sitä uudestaan, mutta sepä ei tahtonutkaan kirvota kynästä ihan yhtä helposti. Hän hieman epäröi, tunsi jonkinlaista huolestuneisuutta, mutta sai sen kumminkin voitetuksi. Päästessään ensi kerran Ottilian läheisyyteen hän painoi kirjelipun hänen käteensä.
Ottilia kirjoitti hänelle vastauksen. Hän pisti paperiliuskan lukemattomana muodinmukaisten lyhyiden liiviensä taskuun, missä se ei ollut hyvässä tallessa. Se työntyi ulos ja putosi hänen huomaamattansa lattiaan. Charlotta näki sen, nosti ylös, katsahti
siihen ohimennen ja ojensi sen hänelle. Tässä on jotakin sinun kirjoittamaasi, sanoi hän; olisi kenties vahinko, jos sen kadottaisit.
Eduard hämmästyi. Teeskenteleekö hän? Näkikö hän, mitä kirjelippu sisältää, vai erehtyikö hän käsialan yhtäläisyyden vuoksi? mietti hän. Hän toivoi ja otaksui, että jälkimmäinen arvelu oli oikea. Hän oli saanut varoituksen, kaksinkertaisen varoituksen, mutta hänen intohimonsa ei ymmärtänyt noita omituisia, satunnaisia merkkejä, joiden avulla jokin korkeampi olento näyttää meille puhuvan. Intohimon johtaessa häntä yhä kauemmaksi hänelle päinvastoin kävivät yhä sietämättömämmiksi ne rajoitukset, joiden alaisena hän tunsi olevansa. Ystävällinen seuramieli hävisi. Hänen sydämensä sulkeutui, ja kun hänen oli pakko olla ystävänsä ja vaimonsa seurassa, ei hänen enää onnistunut löytää povestansa entistä heihin kohdistuvaa kiintymystä; se ei ottanut enää elpyäksensä. Siten pakostakin syntyvä itsesyytös oli hänelle epämieluinen, ja hän yritti asiaa korvata eräänlaisella leikillisyydellä, josta kumminkin rakkauden puuttuessa puuttui myöskin tavanomainen miellyttävyys.
Kaikkia näitä koettelemuksia kestämään auttoi Charlottaa hänen sisäinen tuntonsa. Hän oli tietoinen vakaasta aikomuksestansa: hän tahtoi ehkäistä kauniin, jalon taipumuksensa.
Kuinka hän haluaakaan auttaa noita toisiakin! Hän arvasi, ettei sellaisen vamman parantamiseen riitä yksin etäisyys. Hän päättää puhua asiasta kelpo tytölle, mutta ei kykenekään sitä tekemään: esteenä on oman horjahtelun muisto. Hän yrittää kuvailla asiaa yleisin kääntein, mutta yleinen kuvaus sopii hänen omaankin tilaansa, jonka ilmaisemista hän karttelee. Jokainen vihjaus, jonka hän tahtoo antaa Ottilialle, viittaa takaisin hänen omaan
