Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/nate-and-skye-fortis-security-7-5-1st-edition-maddiewade/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
Arctic Fire Fortis Security 6 1st Edition Maddie Wade
https://textbookfull.com/product/arctic-fire-fortissecurity-6-1st-edition-maddie-wade/
Digital Desire Fortis Security 8 1st Edition Maddie Wade
https://textbookfull.com/product/digital-desire-fortissecurity-8-1st-edition-maddie-wade/
Mitch Eidolon Black Ops 5 1st Edition Maddie Wade [Wade
https://textbookfull.com/product/mitch-eidolon-black-ops-5-1stedition-maddie-wade-wade/
Hawk s Honor Ryoshi Delta 3 1st Edition Maddie Wade
https://textbookfull.com/product/hawk-s-honor-ryoshi-delta-3-1stedition-maddie-wade/
https://textbookfull.com/product/nate-1st-edition-tijan-tijan/
Marked By My Mates Black River Pack 2 1st Edition Skye Alder Alder Skye
https://textbookfull.com/product/marked-by-my-mates-black-riverpack-2-1st-edition-skye-alder-alder-skye/
Kept By My Mate Black River Pack 3 1st Edition Skye Alder Alder Skye
https://textbookfull.com/product/kept-by-my-mate-black-riverpack-3-1st-edition-skye-alder-alder-skye/
Frontiers in Cyber Security First International Conference FCS 2018 Chengdu China November 5 7 2018 Proceedings Fagen Li
https://textbookfull.com/product/frontiers-in-cyber-securityfirst-international-conference-fcs-2018-chengdu-chinanovember-5-7-2018-proceedings-fagen-li/
Risks and Security of Internet and Systems 11th
International Conference CRiSIS 2016 Roscoff France September 5 7 2016 Revised Selected Papers 1st Edition Frédéric Cuppens
https://textbookfull.com/product/risks-and-security-of-internetand-systems-11th-international-conference-crisis-2016-roscofffrance-september-5-7-2016-revised-selected-papers-1st-editionfrederic-cuppens/
NATE AND SKYE
A FORTIS WEDDING NOVELLA
MADDIE WADE
Nate and Skye: A Fortis Wedding Novella Maddie Wade
Published by Maddie Wade
Copyright © November 2018 Maddie Wade
Cover: Envy Creative Designs
Editing: Black Opal Editing
Formatting: Black Opal Editing
This is a work of fiction. Names characters places and incidents are a product of the author's imagination or are used fictitiously and are not to be construed as fact. Any resemblance to actual events organizations or persons living or dead is entirely coincidental.
All rights reserved. By payment of the required fees, you have been granted the non-exclusive non-transferable right to access and read the text of this eBook onscreen. Except for use in reviews promotional posts or similar uses no part of this text may be reproduced transmitted downloaded decompiled reverseengineered or stored in or introduced into any information storage and retrieval system in any form or by any means whether electronic or mechanical now known or hereafter invented without the express written permission of the author.
First edition November © 2018 Maddie Wade
Thank you to Linda and Black Opal Editing. You have become so much more than my editor. Your friendship and honesty mean so much and helps me to be able to put out the best book I can.
Huge thanks you to my beta readers, Greta, Deanna, Shelene and Tracey for helping me give Nate and Skye the happy ever after they deserve.
To Charlene at Envy Designs, thank you for the gorgeous cover.
To the readers and reviewers and bloggers thank you for your support. I hope this book is a satisfying conclusion. The reviews you leave are all welcome and so appreciated, I read every single one with a smile on my face.
My readers, you are why I do this. Your thirst for what I write keeps me typing and working to put out the stories you want to read. Your love for the characters keeps me pushing through when times get tough.
Thisbookisdedicatedtoalltheromanticsthatstillbelieveina happyeverafter .
CONTENTS
Chapter 1
Chapter 2
Chapter 3
Chapter 4
Chapter 5
Chapter 6
Chapter 7
Chapter 8
Chapter 9
Chapter 10
Chapter 11
Chapter 12
Chapter 13
Chapter 14
Sneak Peek: Digital Desire Fortis Book 8
Books by Maddie Wade Contact Me
“WHAT DO YOU THINK?” Skye asked as she looked up into the face of the man she loved, her own excitement evident on her face.
He looked at her with a quirk of his lips. “I love it, but honestly if you love it then that’s all that matters to me,” he responded as he tucked her into his side.
Skye went up on tiptoe and kissed him lightly knowing that if she kissed him properly, they would never get as far as buying wedding rings later. Pulling back, she looked at her son Noah.
Noah was not Nate’s biologically but in every other way that mattered they were father and son. Nate played ball with him, did homework with him, taught him what it was to be a man, he even stayed with him when he got sick. They were the perfect example of what a father and son should be, and blood and DNA had nothing to do with it.
“What do you think champ?” she asked as she ruffled his hair.
Noah looked up at them and Skye saw the hint of his biological father in his eyes. Hugo had not been a good man, far from it, he had been a bastard from day one, but he’d also paid the ultimate price for it. She couldn’t hate him, he had left her with the biggest gift in Noah and selfish as it seemed, his death meant no more threat for Noah.
“I like it and there’s plenty of room for a bouncy castle.”
Skye looked at her son with a smile “It’s a wedding, Noah, not a kids party,” she gently reminded him.
“A small one won’t hurt though will it?” Nate asked.
Skye tried to remain firm as she looked at the two men she loved more than life. “Hey, this is my wedding day and I’m only having one, so I want it to be perfect.”
“Damn right it’s the only one you’re getting,” Nate said as he swooped her back and kissed her soundly.
She pushed him off with a giggle, but she loved how he was always touching her or kissing her. She never doubted how much he loved her—ever.
“So, this is it, the venue for our wedding,” she said as she looked around the beautiful room, filled with round tables with pristine white tablecloths. She could just imagine it filled with twinkly white lights, pink and ivory rose centrepieces, and the silver pine cones she and Lauren had spent ages collecting and spraying silver.
“I can’t believe it’s really happening,” she said as she squeezed his arm.
“Believe it, baby, because it is happening in four days.”
“How about we grab some lunch before we drop Noah with Dane and Lauren?”
“Yes.” Noah thrust his arm in the air. “Can we get Beefy Boy’s?”
Skye laughed at her son’s enthusiasm but honestly, she couldn’t say no. He had been through so much in his short life and he deserved a treat.
“Of course we can, but maybe I can get something less calorific, I have a dress to get into.”
Nate slid his hand around her midriff, his thumb brushing the underside of her breast as he spun her around, causing her to catch her breath at the slight touch. His touch always had the same effect on her and she loved it. Even now he only had to walk into a room and she felt her heart rate pick up.
“You will do no such thing, you’re damn perfect as you are,” he growled.
Skye rolled her eyes at his response. “You have to say that, you love me.” She squeaked at the sharp slap on her ass.
“I say it because I mean it and it’s true. I love your curves, not a second goes by that I don’t want to be touching these curves,” he
said as he palmed her ass, before following the curve of her waist up to her breasts. She sucked in a breath as she glanced around to see Noah completely pre-occupied with the piano at the other end of the room. “Feel what you do to me, Skye,” he said hauling her against the hard shaft of his cock.
Skye felt her body respond as the languid assault on her senses continued as he kissed her neck. “Okay a burger it is,” she answered as she let him kiss her neck.
“Good girl,” he said as he pulled away and looked at her through eyes almost black with desire.
“How about we get that burger and the rings and then while Noah’s at Dane and Lauren’s you can show me all the other reasons you love my curves?” she asked with a cheeky smile.
She heard the growl that rumbled up his chest. “Noah, let’s get going buddy,” he called. “I have an afternoon of making love to my fiancée planned,” he whispered just for her ears.
Skye smiled with complete contentment. Life was perfect.
AS THEY SETTLED in the booth at Beefy Boys, Nate cast his eye around the room, evaluating everyone for potential threats. Finding none, he picked up the menu and looked at it but not really seeing it though. He was too busy thinking about what he wanted to do to Skye when they got home later.
They had moved back to his home after Will had upgraded all his home security. He and Skye had wanted Noah to have a more normal, stable home and while he loved the Cunningham Estate, it didn’t offer the privacy they craved. Plus, he wanted to start his marriage to Skye in their own home.
“Nate, are you listening?” Skye said sharply as if she had said it a few times already.
“Sorry, what?” He looked up at her as she and Noah looked amusedly at each other. Damn he shouldn’t be zoning out like that but, God, she had got him so hot under the collar and other places.
“I asked if you had picked up the suits yet?”
“Oh uh, no not yet. I have my best man doing that.” He smirked knowing Dane was going to kick his ass for this.
“What about your sister? What time is she getting in?”
“They get in tomorrow around lunchtime. I’ll collect them and then go pick up your friend Lacey from the airport.”
“Okay good. My parents get in the day before the wedding thank goodness. The less we see them the better. My father is already going to have an apoplexy when he finds out Uncle Reg is giving me away.”
Nate reached out and grasped her hand in his. “Relax, it will all be fine,” he said rubbing her wrist with his thumb. “Is the cake done?” he asked leading her onto a subject she could control. He saw her smile and visibly relax as she talked about the cake and how it was her best yet.
God, he loved her so much. Never could he have imagined his life being so perfect, but Skye and Noah had given him something he could never have imagined. He loved Noah like his own and even if they were lucky enough to have biological children one day, he couldn’t imagine loving them more. Noah was his first son and that would always be the case. He watched as Skye talked to Noah about the menu options and felt a completeness fall over him. He could not wait to make her his wife. He had always believed in true love but had never quite known the extent until he’d met Skye and fallen head over heels.
Godhelpanyonethatgetsinthewayofthiswedding.
“I SWEAR TO CHRIST, Drew, if you’ve got me a stripper. I’m going to kick your ass!” Nate exclaimed as they walked into Saxty’s bar.
He hadn’t really wanted a stag do but the others had insisted, stating that Kanan and Zack had already done them out of one and they were not doing him out of this one. He had agreed when Skye had encouraged it and said she was having her hen night the same night.
He’d had a busy day between collecting Lacey from the airport and chasing a lead on Chopper that pointed towards the Columbian jungle and one of the larger drug cartels there. Chopper had gone silent since September and the helo attack, where Dr Margo had been killed.
It was still crazy to him that some of the team had these mad abilities that allowed them to do things that were unimaginable. It was so good to see Daniel happy again though, the man had suffered so much since the death of his first wife Claire. Nate had known her from school and he knew she would be happy he had found someone he loved as he did Megan.
Unfortunately, Will seemed to have picked up the pissed-off and angry baton and was running with it. He couldn’t remember seeing Will in the gym so often and it was really showing. He had bulked up by a good fifteen pounds of muscle. Nate had a feeling it had something to do with a certain Detective that had blown him off.
“I haven’t got you a stripper,” Drew grumbled and then smirked. “Well not a conventional one.” He waggled his eyebrows as they all got their drinks and walked to a nearby table. He was so pleased to see all his friends here. He wished his oldest friend Tiny was still alive to see this, but he would have a pint for him.
“So, what do you mean not a conventional stripper?” asked Alex Martinez the Eidolon operator and Ex-Delta Force man.
“Yeah that was my question,” Jace said.
Drew lifted his pint and took a sip of the pale ale he loved. Drew sat back and grinned at the men. “I can’t say but you will all find out.”
“I mean it, Drew. I’ll kick your ass.”
“Yeah, yeah. I’m used to being threatened by you lot,” said the youngest Fortis man who was already attracting the attention of the young women giggling in the corner. Drew had matured a lot in the last two years. Gone was the uncertain, untrained young man who did not know where he fitted in and in his place was a trained operative who was a whiz with computers and martial arts. The only thing Drew lacked was operational experience and he was picking that up in droves. Especially after helping Emme and Shane out earlier this year with the serial killer case.
“Ah, poor baby.” K chuckled as he grabbed Drew in a headlock and dragged his knuckles over his head good-naturedly.
“Get off,” Drew responded as he punched the older man in the shoulder.
“So how does it feel to be two days away from the ball and chain?” asked his friend Stoner, who sat beside Ice. The two had been in the parachute regiment together and Stoner and Ice now ran a corporate team building company that put salesmen and bankers through their paces in an attempt at building the team ethic and bond that you got in the service.
“It feels amazing. I can’t fucking wait,” he replied with a grin.
“Amen,” Zack and K said together, as the other two married men of the team. Groans from Stoner and Ice made him laugh.
“Seriously, one woman for the rest of your life?”
“Not everyone is a man whore,” Nate said with an amused smile “and how the fuck you two will ever settle down when you only ever share a woman I don’t know.”
Stoner and Ice had begun sharing women when they were in the para’s and now it was very rare to see them with a woman each. He personally didn’t get it, but he was a selfish bastard and the thought of another man touching Skye made him want to puke.
“Don’t knock it until you try it man,” Ice winked.
“Wait! What? You share women?” Drew asked with a look of interest on his face.
“Yeah, it’s amazing, you should try it,” Stoner replied with a wink.
“Do not be filling his head with ideas like that. My fiancée will kill me,” Dane said. He was engaged to Drew’s sister, Lauren.
“He’s a big boy,” Jace said as he slapped Dane on the shoulder.
Drew started talking to Ice and Stoner about their exploits.
Nate turned his attention to Dane and Jace as he finished his pint. “So, have you guys set a date for your weddings yet?”
Jace groaned and Dane chuckled. “Lucy is like a woman possessed trying to find the perfect venue. She wants a beach wedding and I think she has convinced Lauren that she and Dane should make it a double wedding. Which is fine with me,” he said holding his hands up.
“So, when is it?” Liam asked as he joined them and placed his pint on the table.
“This coming summer but not sure exactly yet. We’re leaving it to the ladies to decide that as it depends on a few things like when everyone stops popping out babies.”
“Hey, don’t knock it because I have superior sperm,” Daniel replied with a huge grin.
He and Zack fist bumped smugly, and Nate prayed that one day he and Skye would have that joy.
“What about you, Jack? Any woman on the horizon?” Jace asked his cousin and leader of the Eidolon group.
Jack looked up and frowned before shaking his head. “Not me, I’m happy for all of you but marriage and kids aren’t for me. I had
my lucky escape and I won’t be risking it again. All I need is my job and a willing woman every now and then and I’m happy.”
“Yeah right, and control of every person in your vicinity,” Will sniped angrily. It was so unlike Will to be that way that everyone went silent for a beat before Jack responded.
“Don’t fucking sulk just because you didn’t get your own way. We aren’t fighting over mum’s last Yorkshire pudding now, Will.”
“No, we’re talking about you using the tech and facilities available to you to help me, your brother, out,” he snapped back.
“No, you want me to use funds that aren’t mine to find a woman you fucked or want to fuck just because she won’t answer your calls.”
Will stood up suddenly and looked at Jack angrily as his older brother took a sip of his pint. “Just remember I didn’t want it this way,” he growled before he shoved his way past Alex who was coming back from the bar with a round of drinks almost making the man spill the lot.
“What the fuck was that about?” Zack asked as he took the tray from Alex.
Jack shook his head. “He wants me to use the Eidolon resources to find this Detective he likes, and I said no. He hasn’t taken it very well.”
“I personally don’t see the problem with it myself but you’re the boss,” Alex said as he downed his shot of whisky and passed one to Nate.
“Come on, mate, things are too buttoned-up in here, this is a stag not a fucking wake. Get that down you.”
Nate took the whisky and knocked it back. The burn felt good as it went down and settled warmly in his belly. He liked Alex, the man was fun, and an excellent operative and a damn fine cook. It was always good going on missions with Alex as they didn’t have to survive on cheese toasties and soup for weeks. He wondered why he had never settled down. There was a story there he was sure, but he wouldn’t ask, and he doubted Alex would share.
A commotion at the front of the bar had his head turning. He groaned when he saw the drag queen sashing towards their table as
men and women looked on in interest. A few even whistled as the sexily dressed man played up to it. Nate turned to Drew who was laughing as he filmed Nate with his phone.
“Oh, you are so dead!” he announced as the drag queen stopped at the table with a huge grin.
“Um yum aren’t you just a bunch of delicious of man meat,” purred the stripper. “My name is Brandy and I’m here to make your day,” Brandy crooned in a fake Louisiana accent. “Now which one of you delicious specimens is the lucky groom?”
“This guy right here,” Alex said earning a scowl from Nate.
“Well, aren’t you a real treat for the eyes. When’s the big day sugar?” Brandy asked as she sat herself down on Nate’s lap and wrapped her arms around his neck.
I’mdefinitelykillingDrewforthis.
“Two days’ time.”
“And who’s the lucky lady?” she asked as she ran a red tipped finger down his cheek.
“Her name is Skye,” he said shifting uncomfortably as the others around him hid behind their beers and snickered, even Jack was smirking behind his pint. Drew was filming it on his iPhone and Nate shot him the finger.
“Well I am gonna sing you a song, especially for you and Skye. Hit the lights boys,” Brandy called as she got up and grabbed a microphone from the bar staff.
As Brandy moved, the red sequins of the long slinky dress she wore shimmered and the crotch high split showed off everything going on down there. Nate closed his eyes and tried to resist the urge to get up and run like a pussy. Instead he planned his revenge on Drew.
He was so getting revenge on the little fucker. He’d never had a brother and he knew this was exactly what it would have been like if he had, which was why he wasn’t really angry, but he wouldn’t let Drew know that.
Brandy began to sing When a Man Loves a Woman by Lionel Richie and Nate was surprised to hear Brandy had a really good voice. He smiled as she sang and danced around him, cringing as
the entire bar watched. When it was over, Brandy kissed his cheek, thanked him for being a good sport, and everyone applauded loudly.
Brandy left, and Nate stood suddenly causing Drew to brace, which made him grin.
He leaned in with a serious look that scared meaner men than Drew would ever be, and he grabbed Drew’s shoulder. “Feeling a little nervous, mate?” he said before he strode to the bar.
Making his way through the crowd he caught sight of Smithy as he entered the bar. The man looked unsure, hesitant in a way that made Nate clench his fists in anger. Every one of them had demons, survivor guilt, guilt for the lives they had taken, or the people they had not been able to save. But at least they’d all had a choice.
Something Smithy hadn’t had at the hands of that evil bitch Rhea Winslow. As he watched the man stop, a look of pure panic on his face, he felt a renewed anger. He was about to wave at the man to get his attention when someone jostled into him.
“Sorry,” said a young girl who was far too young to be drinking as she wobbled into him. He grasped her arm to steady her and turned back to see Smithy gone. Making a sudden decision, he walked quickly to the front of the bar and stepped into the cool night air. He saw Smithy disappear around the end of the road and jogged to catch up.
“Smithy,” he called making him turn around. Nate thought he would carry on walking away, but he didn’t—he stopped and let Nate catch up. “Why didn’t you come in?” Nate said as he caught up.
Smithy looked like a rabbit caught in the crosshairs as he tried to find an answer. Nate knew the answer immediately, on a cellular level. No words were needed.
“Forget I asked.” He saw pure blinding relief edge into his friend’s eyes. “Would you like to get a drink? You missed the drag queen,” he said, trying to lighten the mood.
“No, I don’t want to spoil your night, I just wanted to wish you luck and say how pleased I am you found Skye. She seems really lovely.”
“You would not be spoiling my night. You’re our friend man, we missed you. Nothing that crazy bitch did will ever change that,” he
said with fire. “And yes, she’s amazing.”
“I know, and I appreciate it, but it’s the crowds… I just can’t,” he said.
Nate nodded in understanding. “You’re coming to the wedding though, right?” he asked as snow began to fall in big silent flakes.
“Yes, wouldn’t miss it,” Smithy said as he watched his surroundings with a guardedness that Nate understood far too well. He nodded as he watched the other man walk quickly away. His demons would take more than just spirit and determination to fight —they would take a miracle.
Nate walked back into the warmth of the pub and saw Alex walking back to the table with a tray of drinks.
“Where did you go?” Dane asked but Nate just shook his head as Jace raised a drink to him in silent acknowledgement. He knew Jace tried to stay out of people’s heads as much as he could, but he also knew that Jace was aware the pain his teammate was in. Not wanting the sadness and melancholy that he felt for Smithy to take hold, he turned to Alex with the sole purpose of giving him shit about his football team.
“TELL ME WHERE WE’RE GOING?” demanded a blindfolded Skye. Having spent the day with all her friends at the Spires Spa, where they had been massaged, had lavish manicures and pedicures—topped off with a Champagne lunch—followed by two hours lounging around in the hot tub and pool, she was feeling relaxed. Lucy had told her to pack her sexiest dress and shoes to bring with her when they spoke last night on the phone. They had all gotten ready at the Spa and were now in a stretch limousine. Headed God only knew where.
“Hush, stop fishing,” giggled Lauren who sat beside her. Skye felt the car come to a stop on the gravel and then the door swung open.
“Okay, you can take off the blindfold now,” Ava said as she stepped out.
Pushing it back from her eyes she blinked to get her bearings and then saw the name of the Michelin starred restaurant The Monarch Grove. It was set in a 15th Century Manor house with cream stone walls and large double fronted bay windows top and bottom. Ivy grew up against the front of the house, and as she turned, the view from the drive down into the city below was breathtaking.
“How did you get reservations here?” she asked nobody in particular.
“You know what they say, it’s not what you know but who you know,” Lizzie said with a wink and a smile that shone, showing a glimpse of the woman she had been before the horrific kidnapping,
and the beautiful, strong woman she had merged into. Skye took her arm and threaded it through hers with a warm grin. Lizzie was still limping, and it would take a long time for her to heal but she would heal, of that Skye had no doubt.
“Thank you.”
“Don’t thank me yet. Wait until you see what Lucy has lined up,” she said as Megan and Ava walked ahead. The two women were the picture of elegance and maternal beauty in their different stages of pregnancy.
Lacey threaded her arm through hers and Skye smiled at her oldest friend. “I’m so happy you could be here.”
“Me too,” Lacey replied.
She said the right words, but Skye could feel an edge of tension coming from her friend. Lacey Cannon and Skye had been friends since high school. Lacey was the complete opposite to her in looks. Tall, slim, with long blonde hair she was a knockout. She looked like the cool icy blonde model that she had been. But Lacey was far from cold. Her energy and infectious zest for life had drawn Skye like a moth to a flame. Lacey had a wonderful sense of humour and never took herself seriously.
Skye had missed her tremendously, it would be so good to have her back in the UK. She wasn’t sure if it was work and stress that had put the shadows in her friend’s eyes or if it was something else, but something was off, and she was going to find out what.
Following Lauren and Lucy into a room that was decorated with balloons, fairy lights and a photobooth Skye gasped in excitement.
“Wow, this looks amazing! I can’t believe you guys did all this.”
Lauren grinned at her. “This is just the beginning and why wouldn’t we? We love you and we want you to have the best time.”
To the left of the door was a large marble island big enough to fit them all. Individual cocktail making stations were set up for them, the walls lined with every Gin, Vodka, and Rum bottle anyone could think of, as well as a multitude of other spirits and mixers.
“Let’s get some pictures.” Emme dragged Skye, Lucy, and Celeste into the photo booth, where they proceeded to don hats and masks and pull ridiculous faces.
As she stepped out, Lacey thrust a drink in her hand. “Come on, keep up.” Lacey slugged back the shot as Skye did the same. The marmalade vodka set up a warm burn in her belly.
The door behind her opened, and a tall man with dark hair and scruff on his face walked in. He was wearing a black shirt rolled to his elbows, black jeans, and had a chain hanging from the belt loop to his pocket. The large silver cross around his neck and leather thongs at his wrists gave him a slightly free-spirited air. He was nice looking if you liked the arty, free spirit type.
As she always did, she instantly compared him to Nate. She shouldn’t but he was her benchmark for all other men, and in her eyes, they all came up wanting. Excitement bubbled in her belly as she thought that in two days, she would marry the man of her dreams.
Two years ago, she would never have dreamed the direction her life would take and even though she and Noah had been through some awful trials she would never regret it because it brought them Nate. Her saviour and the only father Noah had ever known.
“Ladies, I take it you’re all here for the cocktail making?” the man said as he looked around the room. All of them had black sashes that read ‘bride tribe’ while hers read ‘Bride’.
“Bring on the cocktails,” Roz called out with a grin at Lucy.
Roz had terrified Skye at first, but now she was an integral part of the group. Once a person got past the icy exterior she showed most people, they realised that what she hid was a heart of pure gold.
“My name is Chase Verzon, and I’m going to show you how to make three cocktails,” he purred in what she recognised as a fake Italian accent.
“Come on, Chase, give it to us,” giggled Celeste making Roz bark out a throaty laugh.
“Don’t let my brother hear you say that, or poor Chase will end up in a shallow grave,” Roz said with a smirk.
Skye saw Chase look between the two women as he tried to figure out if they were joking.
“Pfft, he’s a pussycat,” Celeste said with a wave of her hand. Loud laughter at that comment from Lucy and Emme had Skye joining in.
“Oh my God, only you would call the Viper a pussycat,” Lucy doubled over as she wiped the tears from her eyes.
“Okay enough scaring poor Chase,” Ava declared with a smirk.
“Please, carry on, Chase,” Megan said with a barely suppressed smile at the pale man.
“Okay.” He nodded and lifted the measuring cup, showing the measurements on the inside. He then proceeded to show them the other tools, including a macerator, a lime squeezer, and a shaker.
“We’re first going to make an English Cosmo. My pregnant ladies, you will make virgin mocktails,” he said with a nod to the protruding tummies of Ava and Megan.
“You will need seventy-five mills of Gin.” He handed the Gin around, so they could all measure it out.
“Now you will need twenty-five mills of marmalade vodka. Then fifteen mills of elderflower liqueur along with the juice of a whole lime.”
Skye measured hers out as Chase then passed out Limoncello shots for them all to try while they made their cocktails.
“Now, I’ll come around with the ice bucket, and I need you to fill it to the top with ice.”
Skye concentrated on doing as instructed.
“Now, my ladies, put the top on like this,” he demonstrated, “and give it a smack.”
“Hey, hey, Chase, no getting kinky.” Lucy teased, then doubled over at her own joke.
“Now, you have to shake it, like so,” he said, again demonstrating with a shake of the cocktail shaker, adding some slick moves to impress them.
It was like a scene out of the movie Cocktail with Tom Cruise. Lifting their shakers, the girls all began to shimmy and dance around moving the shakers—and their butts—as music and chatter filled the room. Even Lacey who had seemed subdued earlier was now giggling without a care.
These women were her family in more ways than her real family ever had been. Except for Uncle Reg. He had stood by her through everything, her estrangement from her parents, her pregnancy, Noah’s illness and subsequent kidnap at the hands of his father. He and Noah were the only members of her blood family she considered true family. Although her parents were coming to the wedding, it was as guests only. Reg was giving her away, having earned the right more than her father ever had.
Now she had all these women and their partners, not forgetting her soon to be in-laws whom she adored. Mimi and David were the best grandparents to Noah, and they had formed a strong bond. Reg and David were working together in the now converted section of the Fortis Estate as carpenters.
She was blessed, and she knew it. The only blot was the sadness in Lacey’s eyes, which she would get to soon.
“So, Lacey, are you staying in the UK permanently?” Megan asked as there was a lull in the festivities while they sipped their cocktails and Chase got everything ready for the second one.
Lacey looked up, and there was a flicker of uncertainty before she seemed to steel herself and answer. “Yes, that’s the plan. I have some small commitments to finish up in Canada, and then I’m relocating back to London.”
“What is it you do?” Roz inquired with an innocent smile. But if there was one thing Skye knew about the Fortis crew, there was no such thing as an innocent question.
“I was a model, but now I run a clothing line for teenagers and young women.”
Skye saw the enthusiasm for her work begin to evaporate the darkness Lacey was trying to hide.
Roz inclined her head. “Oh yeah, what’s it called?”
“Flair Couture,” Lacey replied with a tilt of her own head.
“Wow, that is so cool. My girls love that range,” Roz said as she moved to stand beside Lacey.
Skye smiled at the simple way Lacey had won over one of the scariest women on the planet. She had no doubt that Roz would run
a background check on her, but after years of watching her back, asking her not to now was akin to asking a fish to walk.
Skye sipped her drink as she looked at Emme. “How’s Shane, Emme?” Skye asked of the young woman’s boyfriend. Skye watched her face light up at his name and wondered how long it would be before she was taking a trip down the aisle herself.
“He’s great. He’s finished the set up in Miami and is flying in tomorrow.”
“So, he’ll make the wedding. That’s wonderful, I want more time to grill him about his intentions towards you.” She said with a sly grin. Emme had come to mean a great deal to them all in the short time she had known her, having been their main guard a lot of times at the Cunningham Estate.
“Hopefully his intentions are very, very bad.” Emme replied as she wiggled her eyebrows.
“When do you leave for Miami?”
“First week in January. Poor Shane has to suffer through meeting my family first and then we have a week planned in the Cotswolds for New Year.”
“That sounds so romantic,” Skye said, happy that Emme had found a man who accepted her for who she was and seemed to adore her, although Lucy was still holding a grudge about some slight. But that was Lucy, she was a mamma bear of the first order, and if she decided you were hers, she would protect you with her life. Emme had been her protégé, and she had taken her under her wing and taught her everything she knew in a very short space of time. Now Emme was off to new pastures to start her own security company The Alliance Agency in Miami with her boyfriend and exseal, Shane Rhodes.
“Yeah I can’t wait,” the girl replied.
“So, tell us about the honeymoon. Do you know where it is yet?” Megan asked.
Skye shook her head. “No idea. All I know is that it will be hot, and I have to bring lots of bikini’s and according to Nate, little else.” She snorted at the last.
“Um, maybe a desert island somewhere. You can have long sweaty nights of monkey sex,” Lucy said as she sipped her drink.
Skye blushed at the woman’s words, but her eyes were twinkling when she looked up. “Who says we don’t have that now?
“That’s my girl,” Lizzie called with a grin.
The conversation flowed along with the drinks until Chase clapped his hands to get them under control. “Ladies, ladies, please. It’s time for more cocktails. Now we’re going to make the Bahama Mama. A beautiful, fruity cocktail guaranteed to make you feel like you’re on a tropical beach.”
“Let do this, Chase, and make mine a virgin,” Ava deadpanned.
Before Skye knew it, the cocktail making was done, and they were being ushered to a table for a luxurious three-course meal of lobster ravioli, beef wellington, and soaked savarin with fresh raspberries.
As they sat around waiting for the first course, the waiter poured them all a glass of Champagne and Lacey stood from her seat beside her. “I would like to make a toast. To Skye, the strongest, most loyal woman I know. I am proud to call you my friend and I’m overjoyed that you’ve found a man who loves you as you deserve to be loved. May your days be long and happy and your nights hot and sweaty.” She raised her glass as did the others in a toast to her and Sky fought the emotional tears that threatened.
She leaned in to hug her friend as she sat. “Thank you. I am so glad you’re back. I’ve missed you so much.”
“I’ve missed you too, Skye.”
“You know you can tell me anything, right?”
Lacey hesitated for a second, her eyes a brief glimpse into the pain she hid. “Yes, and I will, but not tonight.” Her face was resolute, and Skye knew she would not be getting anything more out of her.
“So where are the boys tonight?”
“You won’t believe what Drew has done.” Lauren said with a laugh.
Skye looked around at everyone and felt a rightness in her bones.
Fairytalesdocometrue.
SOMEONE HAD SET up a funfair in her body. That was the only explanation for the marching band in her head and swirling and churning in her tummy. As she burrowed down lower into the comfort of the quilt, Skye decided she was never drinking again, and especially not with Lucy and Roz.
Those two were like fish, each cocktail going down as if it was water and while she had gotten drunker, they hadn’t seemed affected in the slightest. Maybe it was some badass assassin thing.
A smile tilted her lips when she heard noises from downstairs, they were muted, but she knew it was Noah and Nate. She had felt the kiss on her shoulder as he’d gotten out of bed earlier to sort out Noah’s breakfast.
Her body shivered as she remembered last night and how she had climbed all over Nate, who hadn’t seemed too drunk. The delicious things he had done to her body made her squirm and rub her legs together in memory. He had kissed every part of her in a frenzy of need that’d had her seeing stars.
He’d had to put his mouth on hers to stop the scream that erupted when he’d made her come for the third time. Thank God he had, or she would not be able to face her own son this morning as she would have had some serious explaining to do.
The sound came closer and as much as she loved her boys, she wanted to go back to sleep until this feeling of wanting to die from a hangover let up a bit. The door opened, and the smell of Nate’s
aftershave and shower gel hit her nose. That and coffee, which made her tummy roll. She groaned as he sat on the bed beside her and gently pulled the cover away from her face.
“Are you alive, micielo?”
“No, I died. Now go away and leave me to sleep,” she said grumpily even though she knew it was her own fault. Actually, it was Lacey and Lucy’s fault. They’d kept plying her with drinks. She was seriously re-thinking their roles as her bridesmaids. The deep soft chuckle of her husband-to-be had her opening an eye.
His hair was wet from the shower which she couldn’t remember hearing him take and he was dressed in jeans and a deep green Under Armour top that hugged every muscular curve of his body. He looked good enough to eat—again.
“I brought you some water and some paracetamol for your head. When you’ve showered and dressed, I’ll make you some breakfast,” he said as he rubbed a spot on her shoulder, with his thumb. He looked so fresh and alive, and she knew he had drunk quite a bit last night.
“Why are you all spritely and I want to die?” she asked him with a pout.
“Because, my love, I’m a hard-ass and you’re a lightweight.”
“I hate you right now,” she said as she tried to make her aching head and face make a glare.
“You didn’t hate me last night,” he said with a grin, “in fact you said…”
Her hand snapped out, and she covered his mouth to stop the words. Saying them in the heat of the moment was one thing but repeating them in the cold hard light of day when she probably looked like a scarecrow was another thing entirely.
“Don’t you dare say it,” she warned as he pulled away and kissed the inside of her wrist, making her shiver.
“Fine, but you do need to get your ass out of bed. We have to meet your parents in two hours.”
Skye buried her head in her hands at his words. Her parents were a nightmare at the best of times but facing them like this was going to be torture.
Nate leaned in and wrapped an arm around her as he kissed her head.
“It’ll be fine, stop worrying.”
She peeked through her fingers. “You have no idea what a snob my father is, and my mum is the little wife that never opposes him.”
“I don’t care about them, I’m marrying you and Noah. That’s all I give a shit about.”
“Talking of Noah, where is he?” she asked as she took the water and painkillers and swallowed them down.
“My parents took him back to the Estate, so Noah could help her and Lizzie make those favour things.”
Her head fell sideways onto his broad shoulder, and she sighed. “I love your mum so much.”
“She loves you too. I think if you ever left me, she would want to keep you and ditch me,” he said then kissed her shoulder.
“Hardly, you’re her baby boy, but it doesn’t matter because after tomorrow you can’t get rid of me. Ever,” she said as the realisation that tomorrow was their wedding day.
“Good, because I wouldn’t let you leave me. I’d stalk you like a deranged man until you felt sorry for me and took me back.”
She smiled, but a touch of seriousness hit her as the momentous day approached. “Can you believe it’s really happening? Eighteen months ago, my life was lonely, and the future was terrifying, and now it feels so good that I want to pinch myself every day to see if its real,” she said as she looked up at him.
“I can believe it, but if you had asked me two years ago if I’d ever find this kind of happiness or feel this kind of love for someone, I would have said no. I can’t even put into words how much I love you, how you’re my whole world,” he said as he brushed her hair from her face and kissed her eyelids.
“I think you just did, and it’s exactly how I feel.”
“I just wish I could give you the baby you want and deserve,” he said softly, guilt edging his voice.
“All I need is you and Noah. If that’s all I have, I’ll consider myself blessed beyond my wildest dreams. To carry our child would
Another random document with no related content on Scribd:
lähtemään yöllä eteenpäin valmistamaan meille tietä, joka sitten olikin hyvä. Olimme yhä vielä Vaskojoen rannalla. Siellä kun on hyviä niittymaita kehoitin ja sain seurassamme matkustavan Antti Aikion suostumaan uutisasunnon perustamiseen täällä, joka on kylläkin tarpeen tuolla 20 penikulman pituisella autiolla taipaleella.
Jatkaessamme matkaamme tapasimme porolappalaisia, jotka pyysivät meitä kotaansa. Pari tuhatta poroa olikin tallannut lumen lujaksi, ja matka siis luisti nopeasti. Isäntäväki otti meidät ystävällisesti vastaan, ruokaa tietysti tarjottiin. "Jumalan kiitos", lausui isäntä, "minulla on kaikkea, sano vain mitä haluat". Tupakkamassini kierteli seurassa, ja kun se saapui minulle takaisin, löysin siinä, piippuani täyttäessäni, Norjalaisen hopeariksin, jonka siihen oli pujahuttanut isäntä. Hän oli rikas Norjan lappalainen, jonka nuorimman lapsen juuri olin kastanut, ja hän oli tahtonut osottaa minulle kiitollisuuttansa kun oli päässyt 20 penikulman matkasta oman papin luo. Riksi jätettiin isännälle pohjarahaksi nuoren kansalaisen toimeentuloa varten.
Lähdettyämme tästä Norjan lappalaiskylästä saavuimme Kolmen kuninkaan järvelle. Tästä on vain yksi penikulma Inariin. Aina kun etelästä tulee tälle järvelle ovat matkan rasitukset unohdetut. Nyt täytyy poroparkain ponnistaa viimeiset voimansa. Vaikka ovat olleet välttämättöminä ja uskollisina seuraajina halki erämaan, ei niitä nyt säästetä. Jos olisivat kuinkakin lamaantuneita tuosta pitkästä matkasta, joka aina suoritetaan samoilla poroilla, lyöpi jokainen poroaan kiiruhtaakseen sen kulkua. Ja alituiseen kuuluu huutoa. Kaikki saatavissa olevat kulkuset ja kellot pannaan porojen kaulaan. Huumaavassa kalinassa ja kilinässä jatketaan matkaa. Se, jonka poro uupuu, jää säälimättä jälkeen, vaikka erämaassa kyllä
uskollisesti pysyttiin koossa. Sillä nyt on seurakumppanuus lopussa, ja vasta markkinapaikalla kädet taas liittyvät tervehdykseksi.
Minuun on mainittu järvi erityisellä vetovoimalla vaikuttanut.
Se näet muistuttaa minulle lappalaisten entistä pappia Esaias Mansvetuksenpoikaa, tuota Lapin lähetyssaarnaajaa, josta puhutaan kertomuksessani Lapin kirkollisista oloista.
* * * * *
Jouluna 1823 kävin Inarissa. Siellä ei tapahtunut mitään sanottavaa, ellen mainitse sitä, että silloin, enemmän kuin muina vuosina, olin puheenjohtajana lappalaisten kotakäräjissä, heidän kutsumana ratkaisemaan useita heidän pieniä riitojaan uutisasukasten kanssa, jotka yhä ahnaammin tahtoivat anastaa lappalaisten entisiä maa-alueita. Minä olin lappalaisten kanssa samaa mieltä, että nimittäin ikimuistoinen nautinto oli pidettävä perustuksena, ja uutisasukkaatkin näkyivät jättävän asiat sille kannalle.
Viileässä ilmassa ja kutakuinkin huonolla kelillä lähdettiin paluumatkalle Utsjoelle, ja matka oli sen vuoksi jotensakin vaivaloinen. Mutta olkoonpa ilma kuinka edullinen tahansa, on sittenkin mieluisampi kulkea jokilaaksossa kuin tuntureilla, ja kun siis tuntureilta laskeutuu alas Utsjoen laaksoon Mierasjavrelle, ollaan koko lailla iloisempia kuin ne, jotka parempiosaisissa paikkakunnissa pitkää taipaleen päästä uupuneella hevosella pääsevät kievariin. Järveä ympäröivät korkeat vuoret ikäänkuin seininä. Myrskyt ja rajuilmat siis eivät raivoa siellä niin tuimasti, kuin tuntureilla, ellei pohjoistuuli satu. Lappalaiset sanovatkin, että kun pahassa ilmassa tuntureilta päästään metsään, niin on tultu suomalaiseen pirttiin jonkamoista asuntoa heillä ei ole. Mierasguojkan koski juoksee
vuoriseudun halki niin syvässä uomassa, että on mahdoton kulkea sen rannalla. Mutta talvella on koskessa ja joessa tavallisesti niin vähän vettä, että rantavesi jäätyy pohjaa myöten, muodostaen 2 — 3 kyynärää leveän jääpeiton siten paljastuneitten kivien lomissa. Silloin näihin jääsuhteisiin tottumatonkin saattaa, varovasti ajaen, päästä ohi vierimättä koskeen. Jos taas tämä jäänreuna on leudon ilman vaikutuksesta sulanut, tahi tulvan alle joutunut, täytyy nousta pulkasta ja vuorenjuuren jyrkimmissä paikoissa nelinkontan ryömiä pitkin sitä, päästäkseen eteenpäin. Näin oli tällä kertaa asian laita. Tuskin olin kerrotulla tavalla sivuttanut paikan, kun lappalaiset jo olivat onnellisesti kuljettaneet sen ohi matkatavaramme ja käyttämämme porot. Jonkun minuutin levättyämme, joka oli sekä miehille että poroille välttämätöntä, olimme taas valmiit lähtemään.
Mukavasti ja pikaisesti jatkuikin matka Kevnesgjuoikkaan, noin 2 penikulmaa äskeisestä paikasta. Täällä jää usein patoo vedet. Se nousee silloin korkealle, pysähtyy ja saa uuden jääpeitteen, joka sitten, kun vesi taas on laskeutunut, jää ilmassa riippuvaksi. Sellaisten, usein korkealla vedenpinnasta kaarevien jääsiltojen kestävyys riippuu osaksi siitä paksuudesta, jonka ne ovat saaneet jäätymisen aikana ennen vedenlaskua, osaksi siitä, kuinka suuri niiden pinta-ala on. Jos tämä on laaja tai jää liian heikko, se usein likistyy omasta painostaan. Tässä sitä ei ollut kumpaakaan, sillä jää oli melkoisen paksu eikä siltakaan kovin laaja. Lappalainen, joka ajoi edellä, suoriutui hyvin tuosta tasaisesta ja ohuen lumen peittämästä sillasta. Mutta kun minun, joka olin raskaampi, piti ajaa sen yli, putosin poroineni 2 1/2—3 kyynärän korkeudesta joen pohjaan. Sieltä kyllä lappalaisen avulla pian pääsin ylös, mutta vaikka vesi ei ollut syvää oli sitä sentään siksi paljon, että sopimattomaan vuodenaikaan sain melkein liian raittiin kylvyn. Tuskin olin vielä itse joutunut miettimään keinoa, miten saisin kuivat vaatteet päälleni,
ennenkun jo lappalaiset keskustelivat pitikö rannalle laitettaman nuotio, jonka ääressä voisin riisuutua, tai oliko matkaa viipymättä jatkettava. Yksi heistä oli jo puuhassa kaataa kuiva honka nuotiota varten, mutta toinen oli jo ryhtynyt valjastamaan virkuimman poroistamme pulkkani eteen. "Riennä isä", sanoi hän, "kiiruhtakaamme asuntoon". Kahteen kertaan ei minua tarvittu siihen kehoittaa, ja nyt mentiin tuiminta laukkaa eteenpäin, eikä kauvankaan, niin saavuimme Kassajalgen luo, joka onneksi asui vain noin 1/4 peninkulman matkan päässä. Isäntä talonväkineen oli kotona. Kohteliaana miehenä ja tietäen tuloni hän saapuessani oli paikalla. Tulisiassa palavaan tuleen lisättiin puita, niin että meillä kohta oli aika rovio. Lappalaiset tarjosivat minulle viinaa, josta heillä paluumatkalla Inarin joulumarkkinoilta ei ollut puutetta. Pidin kuitenkin väkevää kahvia, jossa oli vähän rommia seassa, parempana, kun ei ollut rieskamaitoa saatavissa, enkä voinut huomata että kylpy joenpohjassa olisi tehnyt minulle haittaa. Noin kymmenkunta vuotta sitten eräs norjalainen kauppias oli pudonnut samaan koskeen vieläkin korkeammalta. Joenpohja oli silloin ollut kuiva, mutta pudotessaan hän oli menettänyt tasapainon ja loukannut päänsä pahasti. Olin siis suoriutunut tästä seikkailusta vähemmällä vauriolla kuin tämä kauppias, ja niinikään pelastunut siitä helpommin kuin samanlaisesta asemasta eräs esi-isäni Jaakko
Olavinpoika, joka viidennentoista sataluvun loppupuolella oli kirkkoherrana Iissä. Hänestä näet kerrotaan, että hän matkalla mainitussa pitäjässä oli tehnyt samankaltaisen kuperkeikan
Kintaskoskessa, jossa hänen sitten oli täytynyt olla yhdeksän vuorokautta jääsillan alla, ennenkuin hänet, vielä tosin elävänä, sieltä nostettiin. Tämän putoamiseni seuraukset kävivät kuitenkin jälestäpäin varsin arveluttaviksi minulle.
Kassajalgesta lähtiessämme keli oli hyvä, tie auki, tunturit ja kosket takanamme. Porot juoksivat liukkaasti. Kirkkaana kuu kumotti tuhansien tähtien loistaessa tummansinisellä taivaalla, kun ei mikään pilvi nähtävästi rohjennut näyttäytyä majesteetillisessa taivaanvalossa. Tuskin penikulmaakaan oli kuljettu ennen kun tunsin itseni viluiseksi, mutta sitä pidin vain kylvyn tilapäisenä seurauksena.
Ilta oli kylmä, kuura peitti jokaisen turkinkauluksen, ja kuuvalossa välkkyi jääpuikko jokaisen miehen parrassa. Kymmenkunta poroa kelloineen kulkusineen juoksi milloin rinnakkain milloin perätysten, ja matka kului nopeasti järvillä, joiden jäiltä Tuulikki edellisenä päivänä oli lakaissut pois lumen. Kaukana pilkisti valo mäntyjen latvojen lomitse. Huomautin eräälle seuralaiselleni siitä, että täällä tapaamme ihmisiä. "Isä, olemme kohta Högmanin luona", hän vastasi, murtaen, norjaksi. Hän oli rikas Norjan lappalainen, ystävällinen ja miellyttävä.
Kohteliaisuudesta hän ei ollut minua puhutellut, vaikka kyllä olimme rinnatustenkin ajaneet. Siten kulkiessamme kyselin häneltä yhtä ja toista, johon hän vastasi yhä lisäten: "niin on, isä", vaikka hän oli minua ainakin 30 vuotta vanhempi. Oli kuljettu runsaasti kaksi penikulmaa eikä kirkolle enään ollut muuta kuin yksi penikulma. Kirkkoväkikään ei ollut sen pitemmälle joutunut. Mäellä näkyi jo kaukaa, paitsi nuotioita, savua, poroja ja ahkioita, myös tulella riippuvien patojen ympärillä puuhaavien ihmisten päitä ja kasvoja. Heti kun he kuulivat porojemme kellojen äänen, riensi joukko nuoria miehiä meitä auttamaan, siltä varalta että poromme säikähtyisivät koiria, valkeata ja rakennuksia. Tuskin huomasin heidän olevan läheisyydessä, ennenkuin he jo, lakki toisessa kädessä, toisella puristivat kättäni rehellisiksi tervetuliaisiksi. Ennenkuin pääsin ahkiostani, keventääkseni poroni kuormaa jyrkässä mäessä, oli lappalainen jo asettunut poroni eteen ja tarttunut ohjaksiin, toinen lappalainen sysäsi takaa, ja semmoisella vauhdilla kuljettiin ylöspäin,
että kaksi ijäkkäämpää lappalaista, jotka juoksivat vieressäni, tarjotaksensa apuansa ja vetäen hihnasta tai nuoranpätkästä, eivät jaksaneet seurata. "Hyvää päivää, tervetuloa", kuului oikealta ja vasemmalta, ja sain pusertaa monen kättä. Luulisi ehkä niiden väsyttävän, etenkin silloin kun, kuten nyt, kernaasti rientäisi pakkasesta lämpöiseen huoneeseen. Mutta minusta se ei ole milloinkaan siltä tuntunut, enkä ole koskaan yksistään kohteliaisuudesta ja ainoastaan loukkauksen välttämiseksi tarttunut lappalaisen käteen, vaan olen sen aina tehnyt todellisella ilolla ja mielihyvällä, he kun niin herttaisesti esiintyvät ja niin sydämellisellä tavalla toivottavat iloista jälleennäkemistä.
Kaikkien padat kiehuivat, ruokaa valmistaessa, ja nimismies Högmanin pienestä kamarista tuvan takana, jossa hän itse asui, loisti valoa. Tupa, joka oli varattu talonväkeä ja lapsia varten, oli jo väkeä täynnä. Nimismies, joka oli seurassamme matkustanut, oli joutunut ennen meitä, ja joulun ja minun kunniakseni valaissut kamarinsa pöydälle viritetyllä kynttilällä sekä tavallista suuremmalla, huoneen nurkkaan asetetulla hylkeenrasvalampulla ja loimuavalla takkavalkealla. Olin tuskin ehtinyt riisua turkkini, ennenkun höyryävä kahvipannu seisoi pöydällä täynnä niin oivallista kahvia etten sellaista ollut moneen aikaan juonut, sillä nimismies oli semmoisen keittämisessä mestari. Kahdenkesken tyhjennettyämme kannua vetävän pannun, tupakoituamme ja pakinoittuamme, jatkoin matkaani pappilaan.
Högmannilla oli ollut koossa suuri joukko sekä Suomen että Norjan lappalaisia. Moni heistä oli seurannut meitä aina Inarista asti. Niitä oli kai ainakin 100 henkeä poroineen, jotka nyt kulkivat edellämme. Ne saavutimme vasta sillä järvellä, jonka rannalla kirkko ja pappila sijaitsee. Tänne oli kirkolta vastaani ajanut Utsjoen
lappalaisia. Eräs heistä asettui pulkkani nokalle sanoen: Antakaamme nyt porojen maistaa vähän lunta niin tulevat reippaammiksi ja jaksavat paremmin. Järjestys, arveli hän, nyt vaatii, että oppaasi ajaa ensimäisenä, sinä sitten ja vihdoin me. Muutoin saattaisi kansa ehkä luulla että olet sairas tahi kuollut. Vielä vähän keskusteltuamme saivat poromme laukata, ja muutamassa minuutissa saavuimme kirkkovallille, jossa vanha lukkari oli meitä vastassa.
Tämän matkan seurauksiin saamme kohta tutustua.
Sairaus. "Kun terveys puuttuu, kaikki puuttuu", sanotaan; ja syystä. Siten oli minunkin laitani joulukuun viimeisinä päivinä 1823 suorittamani juuri kerrotun matkan jälkeen. Siitä ajasta minulla ei ollut monta tervettä päivää Utsjoella oloni aikana. Vuosi 1823 olikin sentähden viimeinen onnellinen vuoteni Lapissa.
Uupuneena tuosta matkastani nukuin yöni levollisesti, niin että uudenvuoden aamuna en herännyt ennenkun ijäkäs lukkari astui huoneeseni, toivottaen hyvää uuttavuotta ja ilmoittaen, että oli toimitettava muutamia lastenristiäisiä. Puettuani ryhdyin toimituksiin, ja samassa näkyi vaalea raita taivaanrannalla kaakossa. Se oli aamunkoitto. Lapset ristittiin, lastensynnyttäjät otettiin kirkkoon, rippiväki kirjoitettiin, rukous pidettiin, eikä nyt ajasta ollut mitään tuhlattavaa, jos oli jumalanpalvelus saatava suoritetuksi valoisimpina tunteina. Kynttiläinpuute oli täällä siksi suuri, että niitä täytyi varsin säästävästi käyttää kirkossa. Inarista palattuani en ollut varsin reipas. Aluksi luulin tätä seuraukseksi pilvipakkasista päivistä ja öistä pitkällisen matkan aikana sekä häästä, jota oli, poissaoloaikanani
lämmittämättömissä huoneissa. Kokouksessa oli lukuisasti väkeä, eikä siis ollut aikaa levätä. Sunnuntaiksi, tammikuun 4 p:ksi, saapui kansaa kaksinverroin, ja se lähti pois vasta loppiaisen jälkeen. Paitsi sunnuntaina ja juhlapäivinä en nähnyt luonani yhtäkään lappalaista, mutta kauppakojusissa, jotka olivat noin 100:n sylen päässä pappilasta, vilisi ihmisiä aamusta iltaan kuin mehiläisiä kekonsa ympärillä. Tammikuun 7 p:nä olin taas ypöyksin, mutta lepo ei ollut yhtä suloinen ja haluttu kuin edellisten joulu- ja uudenvuoden töiden jälkeen; ja 8 p. illalla, noin kello 6 aikana, kohtasi minua ankarat tuskat, joihin liittyi vilu, pistokset, väristys ja sietämätön särky jaloissa ja niveleissä. Joku päivä sen jälkeen tulin tajuttomaksi. Siinä olon aikanani olivat lappalaiset, kuten sittemmin sain kuulla, antaneet minulle nieltäväksi kaikenlaista, jota pitivät minulle terveellisenä, muun muassa äsken teurastetun poron verta. Kahden viikon ajoittaisen horrostilan jälkeen, jolloin kärsin kauheata särkyä, toinnuin vähitellen. Hartmanin ja Tissotin lääkärikirjat ja Julinin matka-apteekki olivat ainoana turvanani. Jo sairauteni alussa olin kirjoittanut Vuoreijan linnan komentajalle Pleimille, pyytäen saada sieltä sotilaslääkäri luokseni 180 virstan päästä. Vastaus tähän pyyntööni ei tullut Pleimiltä, joka oli minulle tuttu ja käydessäni
Vuoreijassa oli kohdellut minua hyvin ystävällisesti, vaan hänen jälkeiseltä komentajalta, joka, niinkuin nyt sain tietää, siellä oli astunut virkaansa viime suvena. Paitsi muutamia kohteliaisuuksia sanottiin kirjeessä: "Lääkäri ei saa ilman Trondhjemissä asuvan kenraalin lupaa lähteä linnasta, mutta jos tahdotte, kirjoitan siitä kenraalille." Norjan posti lähti talvella vaan kerran kuukaudessa Vuoreijasta etelään, ja kirjeitten sanottiin saapuvan kolmessa kuukaudessa Kristianiaan. Ainakin 5 — 6 kuukautta olisi siis kulunut ennenkun linnanpäälikkö saisi vastauksen kenraalilta. Lähimmän suomalaisen lääkärin luo oli 75 penikulmaa. Hartman ja Tissot jäivät
siis ainoiksi auttajikseni. Niiden neuvosta panin sinapintaikinaa pohkeisiin ja tervaa jalkapohjiin. Sekä pohkeista että jaloistani nahka siitä irtaantui, josta taas seurasi särkevä ja sietämätön tunne; mutta samassa määrässä helpottivat pistokset ja luuvalo. Kun noista vetävistä aineista tunsin helpotusta, uudistin tätä tuskallista lääkekeinoa kohta kun nahattomiin paikkoin oli kasvanut uusi nahka.
Jo helmikuun lopussa olin siksi kuihtunut, ettei minussa ollut juuri mitään muuta jälellä kuin luut ja nahka. Nyt oli se aika, jolloin lappalaiset eninten suorittavat kauppamatkojansa Norjaan. Useimmat heistä kulkivat pappilan kautta. Jokainen tahtoi nähdä kuinka oli minun laitani. Asuin paikkakunnassa, jossa ovet ovat pidettävät avoinna jokaiselle, mutta tämä heidän hyväntahtoisuutensa oli nykyisissä oloissani minulle sangen rasittava. Jokainen sisääntulia toi muassaan runsaasti kylmää ja raakaa ilmaa, sillä nähdessään minut he hämmästyneinä unohtivat sulkea oven, ja entisen tavallisen tervehdyksen sijassa sain vielä kuulla: "No miltä se kirkkoherra nyt näyttää! Kuolee pian, ja me jäämme papittomiksi." Toiset itkivät, toiset rukoilivat Jumalaa minun puolestani. Kärsivällisyyteni oli suuri, ja usko sitä vahvisti; mutta alistumiseni ei sittenkään ollut niin suuri, että olisin levollisesti kohdannut kuolemaa, ollessani vasta kolmannenkymmenen vuoden ijässä.
Semmoisessa tilassa olin, kun maaliskuun keskivaiheilla arvaamattani tuli luokseni Alation rovasti Jordan, Norjan Länsiruijasta. Koko Itäruijan voutikunta oli tänä vuonna ilman pappia, ja käytyään Vesisaarella, jonne hän oli matkustanut palvellakseen Varangin ja Tenon seurakuntia, palasi hän nyt, kuultuansa missä tilassa olin, Utsjoen kautta kotiaan. Hänen tarkoituksensa ei ollut pelkkä lyhyt tervehdyskäynti luonani, vaan hän halusi antaa minulle kaiken sen avun, joka näissä oloissa oli mahdollinen. Hän oli
tavallista enemmän tieteellisesti sivistynyt, ja hän huomasi pian että ruumiillisiin tuskiini oli liittynyt synkkämielisyys. Hän piti siis minua täällä auttamattomana ja koetti kehoittaa minua tulemaan hänen seurassaan Alatioon, vakuuttaen rouvansa kyllä hoitavan minua huolellisuudella; vaikkakin hän itse, joka samalla oli tunturi- eli lappalaispappi, oli tähän vuodenaikaan varsin vähän kotonaan, kun hänellä nyt oli niin monta kirkkoa hoidettavanaan. Kyllä, vakuutti hän, toimitan Alatioon lääkärin Tromsasta. Tätä kaikkea pidin mahdottomana suorittaa, sillä en jaksanut ilman suurta ponnistusta olla edes muutamia minuuttia istuallanikaan. Ja hänen ehdotuksensa tiesi, että lähtisin 30:nen penikulman matkalle, joista 12 pnk Karasjoelle, ainakin kolmanneksi osaksi tunturien poikki, ja sitten Alatioon 18 pnk, enimmäkseen tunturiseutuja sekin. Mutta hän pysyi väitteessään, että täällä tuskani suuren ruumiillisen heikkouteni vuoksi piankin heikentäisi sielunvoimanikin, joita kalvoivat kärsimättömyyteni, suruni ja huoleni.
Hän ei ainoastaan kertonut minulle juttuja ja hauskoja tapahtumia vaan puhui myös vakavista aineista. Kosketeltiin milloin klassillista, milloin uusinta kirjallisuutta. Horatius, Ovidius ja Qvintillianus olivat hänelle muinaisajan mallikelpoisimmat kirjailijat, ja viimeksi mainitun teokset hän vetikin taskustaan, jossa hän sanoi niitä aina matkoillaan kuljettavan mukanansa. Uudemman aikaisista kirjailijoista hän oli enimmin mieltynyt Tassoon. Shakespearia ja Holbergia hän innokkaasti ihaili, ja Goetheä hän jumaloitsi. Hän oli monessa suhteessa originaali, ja hänestä saattoi sanoa, että jokainen hetki hänessä synnytti uuden aatteen. Hän ei ollut ainoastaan kaunokirjallisuuteen perehtynyt, hän oli myös etevä teoloogi. Hän tunsi kuolleita ja eläviä kieliä, muinaisuuden historiaa ja muinaisjäännöksiä, samoin kuin tunnettuimpien kansojen kirjallisuutta, taidetta, tapoja ja laitoksia. Siitä, etten liiottele, on
todistuksena se, mitä hänestä sanoo prof. Zetterstedt teoksessaan "Resa genom Sveriges och Norges lappmarker". Rovasti Deinboll lausui Jordanista, että hänestä epäilemättä tulee Norjan ensimäinen piispa, ei ainoastaan aikaan vaan arvoonkin nähden.
Siten muutamia tuntia käytettyään kykyänsä minun virkistämisekseni, ja minun liikkumattomana ja mykkänä kuultuani kuinka nero ja oppi ihmeellisellä tarmolla virtasivat hänen huuliltaan, tunsin itseni levollisemmaksi ja tilani paremmaksi; mutta matkaa oli minusta mahdotonta ajatella. Sillä tekosyyllä, että hänen pulkkansa ja ahkionsa olivat epäkunnossa, hän jonkun aikaa päivästä oleskeli pirtissäni, niitä muka korjatakseen. Ja seuraavana päivänä hän toikin luokseni tavattoman pitkän ja suuren ahkion, ja muodoltaankin omituisen. "Tämän", sanoi hän, "olen rakennuttanut teille matkavaunuiksi, ja siihen täytyy teidän istua. Täällä teillä ei ole muuta kuin kuolema edessä, ja mutkittelematta täytyy teidän joko seurata minua tai matkustaa sukulaistenne luo Suomeen".
Vastaväitteisiini hän vastasi pitkillä otteilla Holbergista, Wielandista y.m., jolla kaikella hän sai minussa viritetyksi toisen mielen ja uusia ajatuksia. Hän oli äärettömän iloinen ja miellyttävä, ja hänen kasvoillaan loisti ihmisrakkaus, palveluksen halu ja hyvyys. Hän ei suonut minulle mitään aikaa synkkiin mietelmiin, vielä vähemmin toivottomuuteen, koetti vaan pakottaa minua valitsemaan jomman kumman hänen ehdotuksistansa. Ahkioon tehtiin vuode, ja minun täytyi koettaa hänen minulle keksimää ajopeliä. Päätin vihdoin voiton ja tappion uhalla lähteä. Hän kiitti minua reippaasta päätöksestäni, ja sanoi paremmalla omallatunnolla nyt lähtevänsä luotani. "Joko kuolla tai voittaa" (Aut moriendum aut vincendum) sanoin minä, ja tähän hän tyytyi, vaikka en suostunutkaan matkustamaan siihen turvapaikkaan, jonka hänen vierasvaraisuutensa tarjosi minulle vieraassa valtakunnassa, vaan päätin mennä isänmaahan, johon
minulle kuitenkin oli kaksi vertaa pitempi matka. Kohta tämän jälkeen rovasti Jordan lähti, ja kaikki oli valmiina minunkin matkaani varten, joka oli määrätty maaliskuun 13:ksi päiväksi. Mutta vähän ennen sitä päivää oli pohjoisnapa avannut tuulisäkkinsä ja tyhjensi niitä sellaisella raivolla, että lumikinoksiin ja lumikuoreen ilmaantui juopia ja halkeamia, ja siten paljastettu pehmeä lumi pyryili ja karkaili myrskyn ajamana. Vielä 14 p. pieksivät maan pintaa yhä rajummat myrskyt ja tuulispäät. Mutta 15 p:nä aamulla länsi vihdoin selkeni vuorten huipuilla ja päivä valkeni idästä ihanana ja kauniina. Lappalaiset, joiden oli täytynyt rajuilman aikana pysyä paikoillaan, rupesivat taas matkustamaan, niin että tiet tulivat ajetuiksi, jonka tähden minäkin, luottaen Kaitselmukseen, vihdoin maaliskuun 21 p:nä varhain aamulla ryhdyin matkaani kotimaahan. Tehtiin vuode ahkioon, jonne jaksoin mennä avutta, laskin siihen pitkäkseni, ja minut sidottiin siihen kuten muukin kuljetustavara, matkustaakseni sillä tavoin 500 virstaa Suomen rajalle. Kuinka se matka suoritettiin sitä tuskin muistan; mutta sen muistan, että ensimäinen ja toinen päivä olivat pahimmat. Lumen olivat tuulet aukeilta paikoilta lakaisseet pois, jonka tähden tiet olivat epätasaiset, ja aurinko oli jo paljastanut terävät kivensyrjät, joita vastaan ahkio kalmasi ja loukkautui. Epätasaisilla aukeilla se viskautui toiselta kiveltä toiselle, jopa kaatuikin, jolloin lappalaisen täytyi tulla avukseni. Matkan tuskissa kyytimieheni, lappalaisen Iisakki Juhonpoika Guttormin kärsivällisyys ja osanotto kurjuuteeni oli vallan ihmeteltävä. Se vaiva, jonka hän näki, ja se kärsimättömyys, jolla minä kohtelin hänen hyväntahtoisuuttansa, eivät saaneet häntä suutuksiin, väsyneeksi, eikä kärsimättömäksi. Mutta mitä kauvemmin matkaa kesti, ja mitä kovemmin olin kärsinyt särkyä jaloissani, sitä enemmän näyttivät ruumiinvoimani lisääntyvän. Matkalla oli ruokahalu hyvä. Pohkien ja polvien ajettuminen lisääntyi, mutta särky käsivarsissa ja niveleissä
väheni. Maaliskuun 24 p:nä saavuin Inarin kirkolle. Osa seurakuntaa, joka ei tietänyt sairaudestani, oli koossa, sillä minua odotettiin Marianpäiväksi. Kun kansa huomasi tilani, ei se minulta vaatinut mitään papillista toimitusta. Kaikille jaksoin kuitenkin silloin jakaa Herran ehtoollista, ja 28 p:nä kokoontui taas paljon väkeä kirkolle. Nekin kaikki saivat Herran ehtoollisen, mutta seuraus siitä oli, että itse toimessa uupumuksesta kaaduin alttaria vastaan, ja että kirkonisännän Iisakki Paadarin täytyi toimituksen loppupuolella minua taluttaa.
Koska joulunaikana oli alakuu, ja kun ei ole tavallista pimeänä aikana, vaan ainoastaan kuu-valossa käydä hautausmaalla, ei silloin ilmoitettu ruumiita siunattaviksi. Minulla oli sentähden nyt edessäni käynti siellä. Hautausmaa sijaitsee Inarinjärven saaressa, noin penikulman päässä kirkosta. Sinne tultuani minut talutettiin satavuotisen hongan suojaan. Sitä käytin toimituksen aikana selkänojana ja ahkiota istuimena. Vastapäätä oli toinen vanha mänty.
Sen juurella istui nuori nainen, Antti Yrjönpoika Morottajan tytär, itkien miehensä haudalla. "Älä itke", sanoin hänelle, "ne vain itkevät, joilla ei ole toivoa". "Minä itken", vastasi hän, "kun en saa seurata miestäni hänen hautaansa; hän on minut jättänyt. Noin vuosi sitten sinä vihit meidät, ja nyt hän jo on poissa. Se minua kuitenkin lohduttaa, että tie sinne ei ole pitkä, mutta odotus pitempi." Eräs 75:den vuoden vanha ukko, Antti Matinpoika Walle istui läheisyydessä ja lausui tähän: "Ei sinun pidä huokailla ja valittaa. Eläväthän isäsi ja äitisi, kyllä he sinusta huolen pitävät; ja vaikka niitäkään ei olisi, on sulla paras isä taivaassa. Olin jo mieskuntoinen, kun isäsi ja äitisi olivat lapsia, ja nyt istun lapsenlapseni haudalla. Minulle sen henki huutaa: pian tulet perässä. Olen vuosiin ja vaivoihin kyllästynyt, mutta kiitän Jumalaa, jokaisesta päivästä." Nyt saapui väkijoukko, joka ilmoitti että kaikki oli valmiina. Tuo vanha
ukko seurasi minua tiheän mäntymetsän läpi, taluttaen minua haudalta haudalle. Sitten kun hautausmenot olivat lopussa, ja toimitus päättynyt rukouksella ja virrenveisuulla, haudat peitettiin. Hyvien porojemme ansiosta olin tunnin kuluttua taas kirkolla. Vuoden perästä tuo nuori leski otti kuulutuksen ja meni naimisiin samanikäisensä kanssa. Ennen lähtöäni paikkakunnalta hautasin hänen toisenkin miehensä, jonka kanssa hänellä oli 4 tervettä lasta. Sitä Inarissa pidetään suurena lohdutuksena vanhuudessa, sillä täällä ei tavata tuhlaajapoikia ja tyttäriä, lapset ovat vanhempiensa turvana.
Kun juhlapäivät olivat menneet, alkoi vireä liike. Tosin täällä ei ollut kauppiaita, mutta sitä enemmän talonpoikia eteläisistä pitäjistä, kaupitellen viinaa, rautatakeita, hamppua y.m. Minua ei häirinnyt kukaan, vaan sain rauhassa levätä työni jälkeen, odottaen matkueen lähtöä, jota pidettiin tarpeellisena, kun tiet etelään olivat ummessa. Inarijärven tasasella jäällä matka luisti nopeasti, ja saavuin ensi päivänä Ivalojoen suuhun Kemijärven, Sodankylän ja Enontekiäisten, kauppaa harjoittavien talonpoikien seuraamana. Kaikki sijoittuvat erääseen tupaan. Haavat jaloissani olin päästänyt umpeen kasvamaan. Särky ja kipu oli niissä lakannut, mutta ruumiin ajettuminen näkyi lisääntyvän. Erämaassa matka sujui hyvällä vauhdilla, mutta heti kun pääsin johonkin uutistaloon tai talonpojan luo, lepäsin siellä. Jotenkin kylmän yösijan jälkeen Suomun tunturikodassa lämmitti ihana aurinko ilman. Aurinko ikäänkuin aaltoili ylös ja alas taivaan laella kulkiessamme milloin vuorilla milloin laaksoissa. Syvissä laaksoissa sitä ei näkynyt laisinkaan, mutta näyttäytyi sitä komeampana ja soi meille mieluisaa lämpöään lumesta valkoisille tuntureille. Päästyämme Luirontunturin juurelle, huomasimme taivaanlaella pienen, mutta mustan pilven. Pelkäsin rajuilmaa tunturilla, mutta lappalainen väitti ettei pilvi ollut
vaarallinen. "Siinä on vain", hän sanoi, "vähän lunta, joka ei jaksa nousta tunturien yli, vaan purkautuu ennenkun sinne joudumme; katso kuinka aurinko valaisee kauniisti pitkää tunturiharjua; siellä on kaikki hiljaista, tyyntä ja selkeätä. Olimme päässeet sille rajalle, jossa kuusi ja mänty lakkaavat kasvamasta, kun näimme edessämme muutaman sadan kyynärän pituisen, ummessa olevan tien, johon nyt haihtunut pilvi oli purkanut lumensa." Siis oli lappalaisen ennustus toteutunut. Tunturilla oli lähde, jonka vesi juoksee sekä Pohjanlahteen että Jäämereen. Lähteen luo on pystytetty kivipatsas. Siinä annoimme porojemme levätä. Lähde oli lumen peittämä kuten talvella; mutta tuskin olimme puoli tuntiakaan matkustaneet lämpöisessä päiväpaisteessa, ennenkuin näimme puron juoksevan. Ajoimme sen suunnan mukaan, kunnes se purkautui Luiron järveen.
Nyt olin lakannut pelkäämästä tunturimatkan vaivoja. Matkamme jatkui nyt, milloin tasaisten maiden, nevojen ja järvien poikki, milloin metsien halki, ja ennen auringonlaskua olimme saapuneet Korvasen taloon, pohjoisin asunto Sodankylässä, kuljettuamme 7 penikulmaa. Koivun runko, joka tunturilla on lyhyt ja käyrä, oli jo täällä pitkä, sen kuori valkoinen ja sen latva tuuhea; honka oli oksaton ja suora, ja kuusi näkyi ylpeilevän pituudestaan. Olimme kuitenkin vasta 4 — 5 penikulman päässä tunturista, jonka läheisyys ei näkynyt ehkäisevän kasvullisuutta sen eteläpuolella. Luiron tunturi satoine vuorihuippuineen on kyllä Lapinmaan suurimpia tuntureita; mutta matkustajalle vähimmin vaivaloinen ja vaarallinen. Sitä ympäröi molemmin puolin mahtavat metsät etenkin etelässä. Se alanko tai sola, jonka kautta tie kulkee, on metsätön ainoastaan vajaan puolen penikulman matkalla. Se on ainoa varsinainen tunturi, jonka yli kuljetaan Utsjoelta Pohjanlahteen. Petsikkotunturi Utsjoen ja Inarin välillä on kyllä tunturiseutua, mutta ei ole varsin korkea, ja siellä,
missä sen ylikulku on, kasvaa toki vaivaiskoivuja melkein kaikkialla, korkeimmillakin paikoilla.
Jo Pietari Korvasen luona, joka on ensimäinen uutisasukas eli talonomistaja tunturiseudun eteläpuolella, vaikka siellä kyllä oli likaa ja epäsiisteyttä, kuitenkin ilmeni melkoinen varallisuus, kuten myös hänen hyväntahtoisuutensa ja vierasvaraisuutensa oli kiitettävä. Muutoin halveksituille lappalaisillekin kannettiin siellä valtavia viilipyttyjä. Talossa oli yli 20 lehmää ja 60 — 70 lammasta. Voilla ja vuodilla ostettiin venäjän jauhoja Inarista. Paitsi laihaa, pitkäkarvaista ja huonosti hoidettua hevosta, jolle ei suotu muuta tallia kuin navetan porstua, oli talossa parisataa poroa, joista likeisessä metsässä kylläkin pidettiin huolta, kun taas hevosesta ei paljon välitetty Kyyditsijäni sanoivat minulle täällä liikuttavat jäähyväiset ja palasivat takaisin tunturin yli, lähteäkseen rannikolle, jossa heidän tuli kolme kuukautta kestävän päivän aikana Jäämeren aalloista hankkia itselleen elatusta tulevaa talvea varten. Minä jatkoin matkaani onnellisempiin eteläisiin seutuihin. Sitä yksinkertaista, avonaista ja tuttavallista tapaa puheissa ja esiintymisessä, joka oli merkittävänä piirteenä entisissä kyytimiehissäni, ei ollut enään niissä, jotka saattoivat minua täältä. Ei minulta enään nuotion ääressä kyselty uskonnollisia ja siveellisiä asioita, vaan pyydettiin neuvoja riita-asioissa ja selityksiä pöytä- ja katselmuskirjoista tahi senkaltaisista. Eräässä paikassa tuli luokseni kurja, kyyristynyt lappalainen, ilman paperia ja pöytäkirjoja, valittaen että suomalainen oli hänet karkoittanut hänen kodistaan, jonka tämä oli uutistalon katselmuksessa saanut itselleen omistetuksi.
Sompion kylän Luiron talossa sain vaihtaa kiikkerän ahkioni pitkään ja mukavaan laitiorekeen, jossa voin matkalla maata pitkänäni, kuten vuoteessa, joksi sitä käytinkin yösijapaikoissa,
missä se vedettiin tupaan. Olin jo muutamia päiviä matkustanut suomalaisella alueella pitkin suuren Kemin vesijaksoa, ollut milloin paremmissa, milloin huonommissa yöpaikoissa, eikä ollut enään monenkaan päivän matka ennenkun pääsisin suurelle maantielle, jonka varrella aina on lämpöisiä huoneita juuri matkustavia varten. Olin kumminkin varsin hyvilläni kun eräänä iltana yövyin hyvin tunnettuun keskievariin, jossa olin usein ennenkin viettänyt yöni talonväen huoneessa ja saanut osakseni ystävällistä kohtelua. Mutta vastoin tavallisuutta näytti emäntä nyt sangen yrmeältä. Hän kantoi käsivarrellaan lasta, joka huusi täyttä kurkkua. Olimme jo valmiit makuulle menemään — meitä oli ainakin 20 henkeä — kun emäntä tasajaloin hyppäsi lattialle, huutaen ja syytäen mitä kauheimpia kirouksia kaikkia Lapin hiisiä ja noitia vastaan, jotka muka seurasivat minua ja muutamia hetkiä ennen tuloani olivat käyneet hänen lapsensa kimppuun. Tieto sairaudestani oli jo joutunut raivostuneen emännän korviin. Nyt hän itse näki kurjan tilani. Hänen "intonsa" oli heti saanut hänet uskomaan, että Lapin hiidet liitelivät ympärilläni ja olivat tarttuneet lapseenkin. Näitä hiisiä hän nyt tahtoi loitsuilla karkoittaa sinne, mistä olivat tulleet tahi lähetetyt meitä kumpaakin kiduttamaan. Aamulla oli minun vaikeata saada emäntää luopumaan erehdyksestään ja käsittämään taudin luonnolliset syyt sekä minussa että lapsessa.
Vähän tämän jälkeen olin jo valtamaantiellä Pohjanlahden rannikolla, ja mielestäni olin jo itse valistuksen maassa ja kaukana Lappalaisten luontevuudesta ja ennakkoluuloista. Matka kului hitaasti, sillä minun täytyi usein levätä. Eräässä sellaisessa lepopaikassa emäntä taas ahdisti minua kiivaasti, kun hänen luulonsa mukaan noidat paastonaikana olivat käyneet navetassa ja siellä leikanneet villoja lampaitten kallosta. Eihän vahinko mielestäni ollut suuri, kun ei muuta pahaa oltu tehty. Mutta eukko luuli että
hänen "lampaanonnensa" sillä oli tuhottu, ja että se tuottaisi onnettomuutta hänen muillekin elukoillensa. "Kyllä tämän on tehnyt vihollinen", sanoi eukko, ja tahtoi minulta tiedustella sellaisia Lapin noitia, jotka voisivat tehdä tyhjäksi uhkaavan vaaran, mihin hän ei luullut omin voimin kykenevänsä. Hän oli kyllä liian vanha lähteäksensä niitä hakemaan kaukaisista maista, mutta jos vaan voisin niitä hänelle hankkia, lupasi hän maksaa vaikka mitä. Monien neuvojen jälkeen hän suostui jättämään kohtalojen kirjan avaamatta ja odottaa mitä tuosta tapauksesta voisi seurata. Kun sitten muutamia vuosia tämän jälkeen hänet tapasin, oli hän sangen hyvillään siitä, ettei mikään onnettomuus ollut kohdannut hänen taloansa eikä karjaakaan. Mutta varsin varma hän oli ollut siitä, että minä Lapissa oppimillani keinoilla olin torjunut pahat seuraukset.
Pääsiäiseksi saavuin Ouluun. Siellä oli jo kerrottu sairaudestani, jopa oli huhuttu, että olin kuollut. Laihtunut, muuttunut ja ränstynyt kun olin, tuskin minut siellä asuvat veljeni tunsivat. Ensi ilta kului puhellessa omaisteni ja lääkärin kanssa. Sairaus ja uupumus saivat kertomukseni erämaan oloista hyvin lyhyiksi. Sitä vastoin puhuttiin laajasti politiikasta. Kreikkalaiset, Alankomaalaiset ja kaiken maailman kansat saivat kulkea silmäimme edessä. Sota pauhasi, kumminkin tarpeellisen kaukana. Kauppa kukoisti, rahvaantila oli parantunut. Vielä samana iltana lääkäri pani vetäviä voiteita pohkeisiini. Seuraavana päivänä sain koko pinkan kirjeitä, avatuita ja avaamattomia. Tietämättä olinko enään hengissä, ei oltu niitä lähetetty Utsjoelle. Ne olivat ulkomaan luonnontutkijoilta ja kirjailijoilta. Sairaus oli yhä tuskallinen, ja kuukauden ajan täytyi minun pysyä vuoteessa.
Vähitellen paranin kuitenkin sen verran, että rohkenin ajatella paluumatkaa palveluspaikkaani. Matkalle lähdin hyvissä ajoissa, niin
etten tarvinnut kulkea monta penikulmaa päivässä, joutuakseni perille jouluksi. Sodankylän kirkolle oli keli hyvä. Tarpeellisen levon jälkeen siellä muutamat tuttavani seurasivat minua Siurumaan taloon, 1 1/2 penikulmaa sieltä. Paikka oli kaunis ja viljava, mutta hallanarka. Pihassa otti minut vastaan harmaapää ukko kohteliaisuudella ja kursailemisella, joka osoitti maailmantottumusta.
Tullessani hän oli puettu paikkakunnan tavalliseen pukuun, mutta vähän ajan kuluttua hän astui sisään kullatuilla napeilla varustetussa poimutakissa, joka oli tehty Tukholmassa 1760-luvulla, kuningas Adolf Fredrikin aikana. Hän pyysi saada sanoa minua veljeksi, koska hän oli ollut isäni koulu- ja yliopistokumppani. Puhdas ja rehti mieli ilmeni hänen kasvoissaan, puheissaan ja arvosteluissaan. Häntä kunnioitti kansa, jolle hän oli puolen vuosisataa ollut neuvonantajana ja sovintotuomarina. Hän oli monitietoinen mies, ja puhui jollakin asiantuntemisella kirjallisuudesta, taloudesta, historiasta ja semminkin luonnontieteestä. Opettajistaan hän jumaloi Linné'tä, piti Rudbäckiä ja Celsiusta arvossa. Ensinmainitun opetusta hän oli nauttinut kaksi vuotta, ensin yksityisissä, sitten julkisissa luennoissa, ja niistä hän oli tehnyt tarkkoja muistiinpanoja, jotka hänellä vielä olivat tallella. Pyysin niitä häneltä ostaa. Mutta siihen hän ei myöntynyt, lausuen: "Ei, minä tahdon ne säilyttää autuaasti kuolleen herra Linnén muistona. Niistä muistan, että minäkin olen ollut matkalla Parnassoon (maisteriksi), mutta eksyin Lappiin. Viisitoista vuotta sitten oli tällä seudulla kamala nälkävuosi. Tuomari E. tarjosi minulle silloin noista muistiinpanoistani tynnyrin rukiita, mutta minä mieluummin jyrsin pettua ja pidin muistiinpanoni, sillä ne tuottavat minulle huvia, muistuttaen minulle muinoisia iloisia päiviä." Erääseen kohtaan niissä oli ukko kirjoittanut: 'V. 1745 olen syntynyt. Isäni oli maaviskaali, varakruununvouti ja nimismies Sodankylässä. V. 1758 syyskuun 25 p:nä minut kirjoitettiin ylioppilaaksi Turun akatemiaan.