Notes on Contributors
Ruth A. Baer, Department o f PsyChology, University of Kentucky Lexington, USA
Martine Batchelor , Buddhist leacher and author, South West France
Ven. Bhikkhu Bodhi , Chuang Yen MonastefY. New Vork , USA
Mirabal Bush , Center for Contemplative Mind in Society, Williamsburg, USA
Michael Chaskal800 (Kulanaodaj. Cent re for Mindfulness ReseaJ"ch and Practice , School of Psychology. Bangor University, UK
Georges Dreyfus , Department of Religion , Williams College, Williamstown , USA
John Dunne , Department of Religion, Emory University, USA
Christina Feldman , Co-founder and Guiding Teacher, Gala House Meditation Retreat Centre, Devon, UK
Melanie Fennell , Oxford Mindfulness Centre , U niversity 01 Oxford Department of Psychiatry, Wameford Hospital , UK
Rupert Gethin , Theology and Religious Studies, University of Bristol, UK
Paul Grossman, Department of Psychosomatic Medicine, Division of Internal Medicine, University of Basel Hospital, Switzerland
Jon Kabat-Zinn , Center for Mindfu lness, University of Massachusetts Medical School, USA
WlIIem Kuyken , Mood Disorders Centre, School of Psychology , Univefsity of Exeter, UK
Ed&! Maex, Psychiatrist, Ziekenhuls Netwerk Antwerpen, Belgium
Andrew Olendzk l, Executive Director and Senior Scholar, Barre Center for Buddhist Studies, Massachusetts, USA
Sharon Salzberg , Insight Meditation Society, Massachusetts, USA
Saki F. Santorelli , Center for M indfu lness in Medicine, Health Gare and Society , University of Massachusetts Medical School, USA
Zlndel Segal , Centre for Addiction and Mental Health, University of Toronto , Ontario, Canada
John Teasdale , retired scholar; formerly Research Scient i st, Medical Research Council's Cognition and Brain Sciences Unit, Cambridge, UK
J. Mark G. Williams , Oxford Mindfulness Centm, University of Oxford Department of Psychiatry , Warneford Hospital, UK
Nichola s T Van Dam , Department of Psychology , University at Albany, SUNY, New York, USA
J.MarkG.WilliamsandJonKabat-Zinn
TheguesteditorsintroducethisspecialissueonMindfulness,explainingitsrationale, aims,andintentions.Integratingmindfulness-basedapproachesintomedicine, psychology,neuroscience,healthcare,education,businessleadership,andother majorsocietalinstitutionshasbecomeaburgeoningfield.Theveryrapidityofsuch growthofinterestinmainstreamcontemporaryapplicationsofancientmeditative practicestraditionallyassociatedwithspecificculturalandphilosophicalperspectives andpurposes,raisesconcernsaboutwhethertheveryessenceofsuchpracticesand perspectivesmightbeunwittinglydenaturedoutofignoranceand/ormisapprehendedandpotentiallyexploitedininappropriateandultimatelyunwiseways.The authorssuggestthatthisisapointinthedevelopmentofthisnewfield,whichis emergingfromaconfluenceoftwopowerfulandpotentiallysynergistic epistemologies,whereitmaybeparticularlyfruitfultopauseandtakestock.The contributorstothisspecialissue,allexpertsinthefieldsofBuddhistscholarship, scientificresearch,ortheimplementationofmindfulnessinhealthcareoreducational settings,haverisentothechallengeofidentifyingthemostsalientareasforpotential synergyandforpotentialdisjunction.Ourhopeisthatoutoftheseinterchangesand reflectionsandcollectiveconversationsmaycomenewunderstandingsand emergencesthatwillprovidebothdirectionandbenefittothispromisingfield.
Wearedelightedtointroducethisspecialissueof ContemporaryBuddhism, whichisdevotedexclusivelytoinvitedcontributionsfromBuddhistteachersand contemplativescholars,togetherwithmindfulness-basedprofessionalsonboth
ContemporaryBuddhism,Vol.12,No.1,May2011 ISSN1463-9947print/1476-7953online/11/010001-18 q 2011Taylor&FrancisDOI:10.1080/14639947.2011.564811
theclinicalandresearchsides,writingonthebroadtopicof mindfulness andthe variousissuesthatarisefromitsincreasingpopularityandintegrationintothe mainstreamofmedicine,education,psychologyandthewidersociety.Thattwo scientist/clinicians,neitherofwhomidentifieshimselfasaBuddhist,andneitherof whomisaBuddhistscholar,havebeeninvitedtobeguesteditors,isitselfan eventworthyofnote,andasignofthegoodwillandspaciousnessofviewofthe journal’soutgoingeditor,JohnPeacocke.Wethankhimfortheprofound opportunity,andthefaithhehasplacedinus.
Formanyyears,fromtheearly1980suntilthelate1990s,thefieldwemight callmindfulness-basedapplicationswentalongataverymodestlevel,atfirst undertheaegisofbehaviouralmedicine.Thenumberofpapersperyearcoming outfollowedalineartrajectorywithaverylowslope.Someplaceinthelate1990s, therisebegantogoexponential,andthatexponentialratecontinues(Figure1). Interestandactivityisnolongerlimitedtothedisciplineofbehaviouralmedicine, ormind/bodymedicine,orevenmedicine.Majordevelopmentsarenow occurringinclinicalandhealthpsychology,cognitivetherapy,andneuroscience, andincreasingly,thereisgrowinginterest,althoughpresentlyatalowerlevel,in primaryandsecondaryeducation,highereducation,thelaw,business,and leadership.Indeed,intheUK,theNationalHealthService(NHS)hasmandated mindfulness-basedcognitivetherapyasthetreatmentofchoiceforspecific patientpopulationssufferingfrommajordepressivedisorder.Whatismore,ata
FIGURE1
Resultsobtainedfromasearchoftheterm‘mindfulness’intheabstractand keywordsoftheISIWebofKnowledgedatabaseonFebruary5,2011.Thesearch waslimitedtopublicationswithEnglishlanguageabstracts.Figurepreparedby DavidS.Black,InstituteforPreventionResearch,KeckSchoolofMedicine, UniversityofSouthernCalifornia
scientificmeetingonmindfulnessresearchwithinneuroscienceandclinical medicineandpsychologyinMadisoninOctober2010,1 delegatesfromthe NationalInstituteofHealthreportedthatNIHalonefundedmorethan150 researchprojectsinmindfulnessovertheprecedingfiveyears.Thegrowthof interestinmindfulnessinthepast10yearshasbeenhuge,andinmanyways extraordinary.
Fromtheperspectiveof1979,whenmindfulness-basedstressreduction (MBSR)cameintobeingintheStressReductionClinicattheUniversityof MassachusettsMedicalCenterinWorcester,Massachusetts,theideathat mindfulnessmeditationwouldbecomeintegratedintomainstreammedicine andsciencetotheextentthatitalreadyhas,thattheNIHwouldfundmindfulness researchatthelevelsthatithas,aswellasholdadaylongsymposiumonits campusinMayof2004entitled MindfulnessMeditationandHealth,andthatthe NHSintheUKwouldmandateatherapybasedonmindfulnessnationwide,is nothingshortofastonishing.ThisinterestisnotconfinedtoNorthAmericaand theUK.Itisoccurringworldwide.
Indeed,giventhezeitgeistofthelate1970s,theprobabilitythatBuddhist meditationpracticesandperspectiveswouldbecomeintegratedintothe mainstreamofscienceandmedicineandthewidersocietytotheextentthatthey alreadyhaveatthisjuncture,andinsomanydifferentwaysthatarenow perceivedaspotentiallyusefulandimportanttoinvestigate,seemedatthetime tobesomewhatlowerthanthelikelihoodthatthecosmicexpansionofthe universeshouldallofasuddencometoahaltandbeginfallingbackinonitselfin areversebig-bang ... inotherwords,infinitesimal.Andyet,improbableasitmay havebeen,ithasalreadyhappened,andtheunfoldingofthisphenomenon continuesonmanydifferentfronts.Inthelarge,itsignalstheconvergenceoftwo differentepistemologiesandcultures,namelythatofscienceandthatofthe contemplativedisciplines,andinparticularmeditation,andevenmorespecifically, Buddhistformsofmeditationandtheframeworkassociatedwiththeir deploymentandpractice.SinceBuddhistmeditativepracticesareconcerned withembodiedawarenessandthecultivationofclarity,emotionalbalance (equanimity)andcompassion,andsinceallofthesecapacitiescanberefinedand developedviathehoningandintentionaldeploymentofattention,therootsof Buddhistmeditationpracticesare defacto universal.Thus,asKabat-Zinnarguesin theclosingcontribution,itisthereforeappropriatetointroducetheminto mainstreamsecularsettingsintheserviceofhelpingtoreducesufferingandthe attendantmind-statesandbehavioursthatcompoundit,andtodosoinwaysthat neitherdisregardnordisrespectthehighlysophisticatedandbeautiful epistemologicalframeworkwithinwhichitisnested,butonthecontrarymake profounduseofthatframeworkinnon-parochialwaysconsistentwithitsessence.
TheemergencewithinscienceandmedicineofinterestinBuddhist meditativepracticesandtheirpotentialapplicationsrepresentsaconvergenceof twodifferentwaysofknowing,thatofwesternempiricalscience,andthatofthe empiricismofthemeditativeorconsciousnessdisciplinesandtheirattendant
frameworks,developedovermillennia.Theworldcanonlybenefitfromsucha convergenceandintermixingofstreams,aslongasthehigheststandardsofrigor andempiricismnativetoeachstreamarerespectedandfollowed.Thepromiseof deepenedinsightsandnovelapproachestotheoreticalandpracticalissuesis greatwhendifferentlensescanbehelduptooldandintractableissues.
Atthesametime,suchaconfluenceofstreamsandthesuddenrisein interestandenthusiasmcarrieswithitarangeofpossibleproblems,someof whichmightactuallyseriouslyundermineandimpedethedeepestandmost creativepotentialofthisemergentfieldandhamperitsfullestdevelopment.Itisin thiscontextthatwehopethisspecialissuewillsparkongoingdialogueand conversationacrossdisciplinesthatusuallydonotcommunicatewitheachother, andequally,willsparkanintrospectiveinquiryamongallconcernedregardingthe interfacebetweenwhathascometobecalled‘firstpersonexperience’andthe ‘thirdperson’perspectiveofscientistsstudyingaspectsofhumanexperiencefrom amoretraditionalvantagepoint(VarelaandShear1999).Thepromiseofthe convergenceandcross-fertilizationofthesetwowaysofunderstandingtheworld andhumanexperienceislarge.Itispresentlybecomingaleadingcurrentof thoughtandinvestigationincognitivescience(Varela,ThompsonandRoach 1991;Thompson2007)andaffectiveneuroscience(Lutz,DunneandDavidson 2007).Inaparallelandoverlappingemergencedatingbackto1987,theMindand LifeInstitutehasbeenconductingdialoguesbetweentheDalaiLamaand scientistsandclinicians,alongwithBuddhistscholarsandphilosophersonarange oftopicsrelatedtotheconfluenceofthesestreams(seeKabat-ZinnandDavidson 2011;www.mindandlife.org).
Ifincreasinginterestandpopularityinregardtomindfulnessandits expressionsinprofessionaldisciplinesmightinevitablybringauniquesetof challengesandevenpotentialproblems—thestressof‘success,’sotospeak— thenquestionstoponderatthisjuncturemightbe:Arethereintrinsicdangers thatneedtobekeptinmind?Istherethepotentialforsomethingpricelesstobe lostthroughsecularapplicationsofaspectsofalargerculturewhichhasalong andvenerable,darewesaysacredtraditionofitsown?Whatarethepotential negativeeffectsoftheconfluenceofthesedifferentepistemologiesatthispointin time?Doweneedtobeconcernedthatyoungprofessionalsmightbeincreasingly drawntomindfulness(orexpectedbytheirseniorcolleaguestouseorstudya mindfulness-basedintervention)becauseitmaybeperceivedasafashionable fieldinwhichtoworkratherthanfromamotivationmoreassociatedwithits intrinsicessenceandtransformativepotential?Canitbeexploitedormisappropriatedinwaysthatmightleadtoharmofsomekind,eitherbyomissionor commission?Mightthereevenbeelementsofbereavementandlossonthepart ofsome,mixedinwiththeexhilarationofanyapparent‘success’,asoftenhappens whensuccesscomesrapidlyandunexpectedly?
Ifwecanasksuchsometimeshardorevenuncomfortablequestions,andif wecandiscernelementsofbothpossibledangerandpromisethatwehavenot thoughtofbefore,andifwecanstayinconversationandperhapscollaboration
acrossdomainswheretraditionallytherehasbeenlittleornodiscourse,perhaps thisconfluenceofstreamswillgiverisetoitsmaximalpromisewhileremaining mindfulofthepotentialdangersassociatedwithignoringtheexistenceofor disregardingsomeoftheprofoundconcernsandperspectivesexpressedbythe contributorstothisspecialissue.Theveryfactthatascholarlyjournaldevotedto Buddhismwouldhostthiskindofcrossdisciplinaryconversationisitself diagnosticofthedissolvingofbarriersbetween,untilrecently,veryseparateareas ofscholarshipandinquiry.
Thisspecialissuethusoffersauniqueopportunityforallinvolvedinthis field,aswellasthosecomingtoitforthefirsttime,tostepbackatthiscritical momentinhistoryandreflectonhowthisintersectionofclassicalBuddhist teachingsandWesterncultureisfaring,andhowitmightbebroughttothenext levelofflourishingwhileengenderingtheleastharmandthegreatestpotential benefit.
OurfirsttaskasEditorswastodrawtogetheraninternationalteamto contributeoriginalessays,includingauthorswhomightraiseissuesofwhichsome ofusmaynotevenbeawareeitherfromthescholarlyorculturalperspective, issuesthatmightshedsomelightonhowthisfieldcouldbeenrichedand deepened.Tothatend,weinvitedscholarsofBuddhism,scientists,cliniciansand teacherswhowethoughtwouldbeabletospeakdeeplytotwoaudiences:first,to thoseintheBuddhistcommunitywhomaynotbesofamiliarwiththecurrentuse andgrowinginfluenceofmindfulnessinprofessionalsettings,orwhomaybea littlepuzzledoranxiousaboutit;second,toteachersandresearcherswithinthe Westernmedical,scientific,psychotherapeutic,educationalorcorporatesettings, whowouldliketobemoreinformedaboutcurrentareasofdebatewithin Buddhistscholarship.
Withthisaiminmind,wehaveorganizedtheessaysinacertainsequence, startingfromscholarsofBuddhismwhocanhelpussituatethecontemporary debateinanhistoricalcontext,thenmovingtoteachersandclinicians/scientists fortheirperspective,beforefinallycomingbacktothehistoricalcontextandthe questionofhowbesttohonourthetraditionsoutofwhichthemostrefined articulationofmindfulnessanditspotentialvaluearose,yetatthesametime, makingitaccessibletothosewhowouldnotseekitoutwithinaBuddhistcontext.
FromAbhidharmatopsychologicalscience
Inthefirstessay,BhikkhuBodhiexaminestheetymologyanduseofthe term sati inthefoundationaltextstohelpconveythebreadthanddepthof mindfulness.Heexploresthedifferencesintreatmentof sati pointingouthow thosesystemsthatgivegreateremphasistomindfulnessasremembrancerequire re-interpretationinthelightofthosethatplacegreateremphasisonwhathecalls ‘lucidawareness.’HeexaminespassagesfromNyanaponikaTheratoshowthe dangersofusing‘bareattention’asanadequateaccountof sati.Againstthis background,hisarticlefocusesonboththebeautyandthechallengesinherentin
bringingmindfulnessintomodernhealthcare,educationandneuroscience.His articlelaysimportantgroundworkforunderstandingthemeaninganduseof wordsrelatingtomindfulnessinthetexts,andoffersauniqueperspectiveon whatisandisnotimportantinbringingsuchpracticestotheWest.
GeorgesDreyfus’essayexploresthepotentialhazardsofanincomplete understandingofmindfulness,bothfromthetheoreticalperspectivebutalso,of majorconcern,ontheexperientiallevelaswell.Inparticular,hearguesthat currentdefinitionsofmindfulnessthatemphasizeonlyoneofthethemespresent inthehistoricaltraditions—present-centrednon-judgmentalawareness—may misssomeofthecentralfeaturesofmindfulness.Heexplorestheimplicationsfor currentpracticeoftakingfulleraccountofthoseBuddhisttextsthatpresent mindfulnessasbeingrelevanttothe past aswellasthepresent,includinga capacityforsustainedattentionthatcanholditsobjectwhetherthe‘object’is presentornot.
AndrewOlendzkicontinuesthisexaminationofthesameissuesusingfirst theAbhidharmasystemasfoundinthePaliwork Abhidhammatthasan ˙ gaha in whichmindfulnessisseenasanadvancedstateof constructed experience,and wisdomasarisingonlyunderspecialconditions;contrastingitwiththeSanskrit Abhidharmakos ´ a,wherebothmindfulnessandwisdomarecountedamongthe ‘universal’factors,andthus‘ariseandpassawayineverysinglemindmoment.’ Thishasimportantimplicationsforwhatweunderstandaboutwhatwearedoing inmeditation,forthelatterapproachassumesthat,althoughmindfulnessand wisdomarehiddenmostofthetimebyattachment,aversionanddelusion,the mindisfundamentallyalreadyawakenedandinherentlywise.AsOlendzkisays ‘Thepracticebecomesoneofuncoveringtheoriginallypurenatureofmind.’He suggeststhatitisthelatterapproachthatprovidesabasisforanInnateistmodel ofdevelopment,andhecritiquesthismodelfromaconstructivistperspective.
Whatisthecontemporaryteacherofamindfulness-basedinterventionto makeofthisdebate?Whatareitsimplications?
JohnDunne’sarticlespeaksdirectlytothisissue.Hefocuseson‘non-dual’ practiceinrelationtothemoremainstreamdescriptionsfoundin Abhidharma literature,examiningBuddhistnon-dualism,includingattitudestoandtheories aboutthoughtsandjudgmentsandhowtheseariseandareaffectedbypractice. HetakesuptheargumentsmadeinGeorgesDreyfus’article,pointingouthow Dreyfus’sanalysis,thoughanexcellentpresentationofa‘classical’ Abhidharma approachtomindfulness,maynotbeagoodfitforthenon-dualInnateist approachestomindfulnessthatarethemoreimmediateforebearsofthe mindfulnesspracticedbycliniciansandstudiedbymanyscientistsintheWest,as discussedbyJonKabat-ZinninhisdescriptionoftherangeofBuddhistinfluences onthedevelopmentofMBSR.
JohnTeasdaleandMichaelChaskelsonhavecontributedtwoessaysthat takeupthechallengeofbringingtogetherBuddhisttheoryandclinicalpractice. ThefirstarticleoffersawayoflookingatthefirstandsecondoftheFourNoble Truthsfromtheperspectiveofthequestion:‘whathasthistodowiththosewho
cometoanMBSRorMBCTclass?’Afterall,theysay,participantsinclassesare primarilylookingforrelieffromthestressandexhaustionoftheirillness,orthey wanttostaywellafterdepression.Theydonotcomeaskingforresolutionof existentialsuffering.
Theauthorstakethisquestionheadon:HowaretheFourNobleTruths relevanttoclinician’sconcerns?Theirarticleemphasizesthewayinwhichour mindsareconstructedinawaythatmakesitverydifficulttoseeclearlythenature ofourownsuffering,andhowweaddtoitbythewaywereacttomomentby momentexperience.Theyalsoshowthe compulsive qualitytoourattachments, expressedintheverylanguageof‘shoulds’and‘musts’and‘ifonlys’—how absorbedweareinwishingthingsweredifferentfromhowwefindthem.Inso doing,theauthorsgiveadeepermeaningtothenotionofa‘cognitive’therapy, beyondthecartoonimagesthataresooftenmistakenforrealknowledgeand understandingoftheapproach.Notonlythis,buttheiranalysisremindsushow muchemotionalpainintheWesternworldarisesfromthesameconditionsthat havealwaysoperated,andhow,astheauthorsexpressit‘thepatternsofmind thatkeeppeopletrappedinemotionalsufferingare,fundamentally,thesame patternsofmindthatstandbetweenallofusandthefloweringofourpotential foramoredeeplysatisfyingwayofbeing’.Finally,thearticletalksdirectlyto teachersofmindfulness-basedinterventions:whydo teachers needtoknowthese truthsatall?Theypointoutthedangersofattemptingtoteachwithoutthe‘road map’bothofunderstandingandofexperience.
TeasdaleandChaskelson’ssecondarticleunpacksclassicalBuddhist teachingsfromtheperspectiveofunderlyingpsychologicalprocessesand,in particular,thewaythatworkingmemory(alreadyreferredtoinGeorges’Dreyfus’ article)operates.Theyrevisitandre-stateTeasdaleandBarnard’sInteracting CognitiveSubsystems(ICS)theorytoprovideaframeworkforunderstandinghow themindmighttransformsuffering.ICSrecognizestwokindsofmeaning,one explicitandspecific(expressedinasimplepropositionsuchas‘thecatsatonthe mat’),theotherimplicitandholistic(feltinthelanguageofthepoetorstoryteller).
TeasdaleandChaskelsonshowhowsufferingcanbeseeninpsychological termsasaresponseto‘particularpatternsofinformation’(forexample,patterns thatconveycertain‘affectively-charged’meanings).If‘workingmemory’canhold separatepiecesofinformationandthenintegratethemintowiderpatterns,then sufferingcanbetransformedbychangingtheverypatternsofinformationthat produceit:‘Workingmemoryprovidesaplacewherethesepatternscanbeheld andintegratedwithotherpatternstocreatenewpatternsthatdonotproduce suffering’.InICSterms,mindfulnessisawayofcreatingsuchnewpatternsof implicit,holisticmeanings.ForreaderswhoarealreadyfamiliarwiththeICS model,thisre-statementofitwillbeawelcomecontribution.Forreaderswhodo notalreadyknowit,thisarticlewillprovideawonderfulgatewayintoit.
MarryingBuddhistteachingandcontemporarymindfulness practice
Thenextgroupofpapersexploresthechallengesinherentinbringingtolife thedeepandlastingtruthsandpracticesofthedharmawithinthesecularcontext ofdaytodayclinicalworkwithpeople,examininghowonemindfulness-based intervention(mindfulness-basedcognitivetherapy[MBCT])combinesontheone handtheneedtobefaithfultorecentscientificdiscoveriesaboutdepressionwith, ontheother,faithfulnesstothebroadfoundationaltraditionofBuddhist meditativepracticesandunderstanding.
MelanieFennellandZindelSegalpointoutthat,onthefaceofit,MBCTisan unlikelymarriage.Whathappenswhenonepartnertoamarriageismindfulness meditation,rootedinBuddhistthoughtandpractice,andtheotherpartnercomes fromawesterntraditionofcognitiveandclinicalscience?AsMBCT/mindfulness teacherswhoseoriginalprofessionaltrainingwasincognitivetherapyand cognitivescience,theseauthorsarewell-placedtoseethepossiblestrains inherentinthemarriageandtomapthemoutwithprecisionandclarity.The authorsexaminepointsofcongruenceanddivergencebetweenthetwo traditions.Particularlyhelpfulistheirbriefandauthoritativesummaryofthe originsandcurrentpracticeofCognitiveTherapy(CT),itskeyunderpinnings,and thewayitinterfaceswiththeworldofpsychotherapy.Theirdiscussionremindsus thatthedevelopmentofamindfulness-basedinterventionfordepressionwhich incorporatesandextendsthe success ofCTinbringingaboutlastingreliefof recurrentsufferingneedstokeepinmindandrespectthoseinsightsand successesintheirownrightandontheirownterms,andnotmakethrowaway commentsaboutwholefieldsofpsychotherapy(suchasCT)simplybecauseithas takenadifferenttackthanmindfulness-basedapproaches.FennellandSegal’s articleremindsusthatCTisacomplexandvalidapproachinitsownright,sharing commonfeatureswithmindfulness.TheycharacterizeMBCTasamarriage betweenequalpartnersandsuggestthat,despitesomeappearances,itisa marriagethatmaywellendure.
KuykenandFeldmanzeroinononeparticularaspectofmindfulness-based interventions:compassion.Whatiscompassion?Itis,intheirwords,bothan ‘orientationofmind’anda‘capacitytorespond’.Incompassion,themindisboth oriented torecognizepaininhumanexperienceand cultivatesanability tomeetit withkindness,empathy,equanimityandpatience.WhileFennellandSegal providetheevidenceontheefficacyofMBCTinreducingriskofdepressionin general,KuykenandFeldmannowbuildonthisfoundationbyshowing,from clinicalworkwiththosewhocomeforhelpfortheirdepression,howitisthrough thecultivationofcompassionthatpeoplecanlearntochangetheirperspectiveon andgainsomefreedomfromlong-lastingconditionsthathavepreviouslybeen utterlydisabling.Interestingly,thereisnowevidencethat,evenwherea mindfulness-basedinterventiondoesnotincludespecificlovingkindnessor compassionpractices,theinstructors’ownembodimentofthesequalitiesinall
aspectsoftheirteachingofthecurriculumandintheirinteractions—fromthe initialwelcometoclass,totheguidingofformalpracticesandtheenquiry followingit—enablesparticipantstocultivateacompassionateresponsetotheir ownsuffering.Researchhasshownthattheextenttowhichparticipantsareable tocultivatesuchacompassionateresponse,wherebeforetherewasselfdenigration,underliestheeffectivenessofthemindfulnessprogrammein reducingriskoffuturedepression(Kuyken etal. 2010).
MartineBatchelor’sarticleplacestherecentdevelopmentsintheclinical applicationofmindfulnessinthecontextofherownexperiencesasaKoreanZen nun.ShestudiedZenBuddhismunderthelateMasterKusanSunimandbecame hisinterpreterandtranslator.Afterhisdeathshebegantowriteextensivelyabout whatiscoreinBuddhistthoughtandpractice.Herarticletellshow,in1992,aspart ofherresearchforabookonwomenandBuddhism(Walkingonlotusflowers, 1996—re-issuedas WomenontheBuddhistpath,2001)inwhichsheinterviewed womenfromdifferentBuddhisttraditions(AsiansandWesterners,nunsand laywomen)shediscoveredthat‘thetechniquesofmeditationtheyuseddidnot seemtomatterasmuchastheirdedicatedsincerityaspractitionersofthe Dharma’.ShesuggeststhatthatnomatterwhichBuddhisttraditionwefollow, thepracticeof samatha (calmnessandstability)and vipassana (insight)willleadto thecultivationofmindfulness.
Shethenbuildsonthisanalysistomakeanevenmoreradicalsuggestion: thatexaminationofthe‘fourgreatefforts’describedinthe VitakkasanthanaSutta extendstheoverarchingumbrellaofcommonintentionsanddiscoverieswithin differentBuddhisttraditionstoincludethetherapeuticapproachesembodied withinMBCTandMBSR,andevenincludingtraditionalcognitivebehavioural therapy.Each,shesays,‘shareapragmatic,self-reliantapproachtolifethat recognizesthegreatvalueofacceptanceandcompassion’.
EdelMaexgiveshimselfasimilartaskinhisarticle,butfromtheotherend, sotospeak.HecametoZenasapractisingpsychiatristcopingwiththeburdensof abusyclinic,andthen,wishingtoofferhispatientssomethingofthesame insightsandpracticeshehadfoundsoliberating,cameuponthewritingsofJon Kabat-Zinn.InJon’sbook, FullCatastropheLiving (Kabat-Zinn1990),hefound somethingthat,ashisendearingdown-to-earthlanguageexpressesit,wouldsave him10yearsofwork!Maexpointsoutthedangersoftakingmindfulnessoutof theBuddhistcontext:itrunstheriskthatinsteadofallowingpatientsto appreciatethepowerofthedharmaexperientially,itmightbecomejustanother technique,strippedofalltheverydepthandwisdomthathefeelscarriesthe healingpowerinherentinmindfulness.What,then,wasitthathenoticedinthis modernwritingthathefoundauthentic,bothasaZenpractitionerandasabusy clinician?
Hecallshisarticleanexercisein‘backtranslating’some‘clinical’mindfulness conceptsbacktobasicBuddhistconcepts.Hisintentionwastowritefor contemporarymindfulnessteacherstohelp‘reconnectwithsometreasuresthat arepresentinourroots’andforhisZenfriendsandcolleaguestoreassurethem
thatcontemporaryapproacheshavenotthrownouttheDharmainarushtobe relevant.Asheconcludes:‘AsthehistoryofBuddhismshows,itisinaprocessof continualreformulationinaccordancewiththepresentneedsofthoseinfront ofus’.
SharonSalzbergcontributestotherenewingofourintentionsbyreminding usinherarticlehowmindfulnessandlovingkindnessareintrinsicallycultivated together.Mindfulnessisnotjust‘knowingwhatishappening’,suchashearinga sound,butknowingitinacertainway—freeofgrasping,aversionanddelusion. Itisthisfreedomthatprovidestheplatformformoresustainedtransformation andinsight.Mindfulness,shesays,‘helpsusbreakthroughthelegends,themyths, thehabits,thebiasesandtheliesthatcanbewovenaroundourlives.Wecanclear awaythepersistenceofthosedistortions,andtheirfamiliarity,andcometomuch moreclearlyseeforourselveswhatistrue.Whenwecanseewhatistrue,wecan formourlivesinadifferentway’.Therefiningandexpandingoflovingkindness followsbecausedeepeningofinsightincludesseeinghowallofourlivesare inextricablyinterconnected,thusallowingan inclusiveness ofcaring.Sharon Salzbergdoesnotjustassertthis—herpaperembodiesit,withagentlenessand humourinherstoriesandexamplesthatinviteustorespond.
Mindfulnessineducationandmedicine:thechallengeof institutionalchange
WestartedthisIntroductionbyindicatinghowmindfulnesshasbecome popularveryrapidly.Acentralcatalysttothisgrowthhasbeenthewillingnessto taketeachingsthathadbeenhandeddowninmonasteriesinAsiaovercenturies, andthentaughtinretreatcentresoverseveraldecades,intocontextssuchas hospitalsandclinicsthathadnotexplicitlyaskedforthem,orforthatmatter,knew oftheirexistence.Aswehaveseenfromthecontributionssofar,bringing mindfulnesstotheworldoutsidethemonasteryorretreatcentrerequiresa constanttranslationandback-translation.Thisworkisneverfinished,forsystems andinstitutionsandpeoplechange;differentlanguage,imagesandmetaphors needtobesculpted,tried,refined,usedandthendiscarded(atleastforawhile) whentheylosetheirpowertocommunicate.
ThispointisnobetterillustratedthanbyMiribaiBushwho,inherarticle, drawsoninsightsgatheredfrom13yearsofleadingtheCenterforContemplative MindinSocietyanditspioneeringprogrammethatencouragesandsupportsthe innovativeintegrationofcontemplativepracticesintonovelcoursesandcurricula acrossawiderangeofsettingsinhighereducation.Shedescribescourses integratingcontemplativepracticesandperspectivesacrossadiverserangeof disciplines—fromarchitecturetophysics,fromeconomicstopoetry.Someare taughtbyBuddhistscholars;othersbyauthoritieswithintheirowndisciplines, eachofwhomhasapersonalmeditationpractice.Contemplativepractices includevariousformsofmeditation,yoga,andvisualizationaswellasunique practicesthathaveemergedfromthedisciplinesthemselves:inbehavioural
economics,forexample,self-awarenesspracticesrevealtheunconscious emotionsgoverningeconomicchoices;inarchitecture,meditationencourages designofthebuiltenvironmentthatharmonizeswiththenaturalenvironment.
Shediscusseshowthecentredevelopedandstillsupportsthismovement, showingwhatquestionsthisexperienceofcontemplativeeducationraisesabout itsfutureimpactontheacademy.Thearticleculminatesinawonderfulsummary ofthe‘languaging’ofmindfulnessintheclassroom:howteachershaveexplored imagesandmetaphorsfromthehistoryorphilosophyoftheirowndiscipline(for example,ascienceteacherteachingmindfulnessofsound,talkingofan‘acoustic ecology’).Sheshowshow,inthisway,theskilfulandcreativeteachercandefine andintroducepracticesinanaccessiblewaythatstillresonatewiththedeep wisdomofthetraditionsfromwhichtheyaredrawn.
Oneinstitutionofhigherlearningwheremindfulnessseemed,fromthe outsideatleast,tobesecurelyestablishedwastheUniversityofMassachusetts MedicalCenter,theinstitutionwhereMBSRwasoriginallydeveloped.Forthis reasonalone,thestorythatSakiSantorellirecountsinhisarticleisextraordinary.In 1998,theUniversityofMassachusettsHospital,homeoftheStressReduction Clinicfromitsbeginningin1979,mergedwithanotherhospital.Severalyears later,duetoseverebudgetconstraints,theStressReductionClinicwasinonefell swoopeliminatedfromtheclinicalsystem.Allofasudden,theclinicthathad, throughthevisionandhardworkofsomanypeople,developedaworldrenownedreputationbasedonextensiveclinicalresearch,andthathad transformedthelivesofhundredsofthousandsofpeople,eitherdirectlyor indirectly,wasthreatenedwithextinction.
SakiSantorellibeginshiselegantlytoldandelectrifyingstorywithane-mail thatanyoneinaleadershippositionwoulddreadreceiving.Itcamethreemonths afterhisassumingthedirectorshipoftheCenterforMindfulness.Allofasudden theheartoftheentireenterprise,theStressReductionClinic,wasthreatened,and alongwithit,everythingelseandallofthepeoplewhoworkedatthecentreand haddevotedtheirlivestothework.Howtorespond?Santorelli’sessayreveals whatmindfulnesspracticemightmean—didmean—insuchasituationofcrisis, andweseeinpenetratingstarknesshowleadershipishonednotinthegood timesonly,butalsowhenallapparenthopeisexhausted,andthereseems nothinglefttodoexcepttohonour‘ourinnatecapacityforresidingintheraw, openheartandrememberingthetruesourceofwisdomandpower.’
Howcanevenatasteofsuchwisdombetransmittedtoparticipantsina programmeofclasseslastingonlyeightweeks?Itseemsincredible.Yetthe evidence,publishedinscientificjournalsaroundtheworld,suggeststhat participants,taughtbyinstructorswhothemselveshavelearnedtoembodysome ofthosequalitiesofwhichSakiSantorellispeaks,cananddoexperience transformationthattheyneverimagined.Perhapsitisthisthatpartlyexplainsits enormouspopularityanditsincreasingimpactintheworld.
Canwedefine,research,andmeasuremindfulnesswithout denaturingit?
Asalreadynoted,theintroductionofanancientBuddhistmediation practiceintomainstreammedicineandotherdisciplesisperforceassociatedwith aparticularsetofchallengingcircumstancesrelatedtothemajorculturaland epistemologicalshiftsitinevitablyengenders.Buddhistscholars,inparticular,may feelthattheessentialmeaningofmindfulnessmayhavebeenexploited,or distorted,orabstractedfromitsessentialecologicalnicheinwaysthatmay threatenitsdeepmeaning,itsintegrity,anditspotentialvalue.Thismayormay notbeaninevitablecostofdevelopingandoperationalizingnewandsecular Dharma-basedportalssuchasMBSRandMBCT,aimedatindividualwhoselives mightbetransformedinsomewaysbyauthenticpracticebutwhowouldnever cometoitifofferedinamoretraditionalBuddhistframeworkorvocabulary.This themeemergedfromMiribaiBush’sdescriptionofthedifferentlanguagesin whichscholarsfromdifferentdisciplinesareteachingtherelevanceofmindfulness practicetotheirstudents,anditisatopicthatisrevisitedagaininJonKabat-Zinn’s closingarticle.
Oncemindfulnesswasintroducedintoclinicalsettingsandintoother disciplinessuchashighereducation,andonceitbegantobeevaluated scientifically,itwasvirtuallyinevitablethattheveryrulesforgatheringempirical evidencethroughscientificenquirywouldrequirethatnewbridgesbebuilt betweendomainsthatpreviouslymayhavehadnopriorcommunicationor intellectualdiscourse.Forinstance,inpsychology,therearerulesaboutqualitative methodsthatgovernwhatcanandcannotbedonewheninterviewing participants,andaboutwhatcanbeinferredfromatranscriptofsuchinterviews. Therearealsorulesabouthowtosetupatrialtotestquantitativelytheclaimsof efficacyofamindfulnessprogramme.Buildingsuchbridgeswithanopenmind canbeapainfulprocessforallconcernedonbothsidesofanyepistemological divide.
PaulGrossmanandNicholasVanDampresentaneloquentcallforcautionin thisregard.Theyareparticularlyconcernedthattherushtodefinemindfulness withinWesternpsychologymaywindupdenaturingitinfundamentalwaysthat maynotevenguessedatbythosewhomakeusetheterminclinicaland laboratorysettings,thatis,unlesstheyarethemselvesdeeplygroundedinfirst personexperienceofthedharmathroughtheirownpersonalpractice,study,and exploration.Theirarticlefirstconsidershowmanypsychologistsarecurrently characterizingmindfulness.Theythenexplorethequestionofwhetherthese characterizationsareatallcompatiblewiththeoriginalBuddhistteachingson mindfulness.Theythenconsiderwhetherscientificcharacterizationsofmindfulnessmeettheempiricalstandardsofcontemporaryscientificmethodology. Theirconclusionisthatthereisagreatdealoffundamentalworktobedonein thisarea,thatafreshlookathowwenametheself-reportquestionnairesandtheir subscalesthatclaimtomeasuretheconstructof‘mindfulness’mightbeinorder,
andthatcautionandpatienceareneeded‘lestwereifyandtrivializeconceptsthat mayhavearichnessofwhichwecannotyetbefullyaware’.
RuthBaer’spaperpresentsacogentandempiricallypowerfulalternative perspective.Shearticulatesthefundamentalchallengepresentedtousby evidence-basedmedicineandpsychology:thatweneedtoseeifitispossibleto workout why somethingthatappearstobringaboutchangeisdoingso,and thereforetoexplorebywhatevervalidmethodswehaveatourdisposalwhat processesmayunderlieit.Thisisimportantbecausemosttherapieshavesome beneficialeffectsthathavelittletodowithwhattheclinicianactually believes is thecriticalingredient.Itistheoft-malignedandunderappreciatedplaceboeffect. Theplaceboeffectisoneofthemostpowerfuleffectsinmedicine.Ingeneral, teachersandtherapistsarereluctanttoacknowledgeitspotentialinfluence, becausewe’dallpreferthatitwastheteachingandtherapyweofferedthatwas life-transformingtoourpatients.Researchintowhatisactuallythecasecanbe verysobering.
SoBaerasks:howisthisinvestigationtobedoneandwhatisactually learnedifwedonottakeupthechallengeofactuallyattemptingtoassessa person’sunderstandingordepthofmindfulnesspractice(atleastasitistaughtin aclinicalmindfulness-basedprogrammeorintervention),andthenevaluate whethertrainingleadstochangeinthesequalitiesandinthegeneraltendencyto respondmindfullytotheexperiencesofdailylife?Ifthiscouldbedone,mightwe alsoseewhetheranysuchchangesarecorrelatedwiththeimprovementsin mentalhealththatareoftenobserved?Herpaperelegantlysummarizesthequest foranddevelopmentofreliableandvalidmindfulnessquestionnaires,andthe researchtodateonhowusefultheymayormaynotbe,andtheon-going challengesoftheirinterpretation.
Traditionalteachingandcontemporaryapplicationrevisited
Thelasttwoarticlesbringusfullcircletotheconnectionbetween traditionalteachingsandcontemporaryapplications.
RupertGethinrevisitssometraditionalBuddhistsourcestoseehowthey understandmindfulness,exploringhowtheirunderstandingfits—ordoesnot— withsomeofthewaysmindfulnessisnowpresentedinthecontextof mindfulness-basedinterventions.Startingwithwellknownsourcessuchasthe Satipat thanasutta,hemovesontopaymoreattentiontosomeofthedetailsof theunderstandingofmindfulnessinlaterBuddhistsystematicthought.These details,thoughlesswellknown,provideimportantcluesabouttraditional Buddhistapproachestothecultivationofmindfulness.Inparticular,heexplores thenotionofmindfulnessas‘non-judgmental’.Heverycogentlymapsoutthefull rangeoftheterritoryandpotentialissuesattheinterfaceoftheconverging epistemologicalstreams:
HowoneviewstheadaptationofBuddhistmindfulnesspracticetoamodern clinicalcontextforthetreatmentofstressanddepressionwilldependonone’s particularperspective.FromonesortofBuddhistperspective,theabstractionof mindfulnessfromitscontextwithinabroadrangeofBuddhistmeditative practicesmightseemlikeanappropriationanddistortionoftraditional BuddhismthatlosessightoftheBuddhistgoalofrootingoutgreed,hatredand delusion.FromadifferentBuddhistperspective,itmightseemtobeanexample of‘skillinmeans’(upaya-kaus´alya):itprovidesawayofgivingbeingsthe opportunitytomakeafirstandimportantinitialsteponthepaththatleadsto thecessationofsuffering.FromyetanotherperhapsstillBuddhistperspective thatmightbecharacterizedas‘modernist’,itstripsBuddhismofsomeofits unnecessaryhistoricalandculturalbaggage,focusingonwhatisessentialand useful.Anon-Buddhistperspectivemightregardtheremovaloftheunnecessary historicalandculturalbaggageasfinallyrevealingtheusefulessencethathad hithertobeenobscuredbytheBuddhistreligion.Finallywemightregardthe comingtogetherofpracticesderivedfromBuddhismwiththemethodsof modernwesterncognitivescienceasaffordingatrueadvancethatsupersedes andrendersredundantthetraditionalBuddhistpractices.Asobserversofsocial history,wemightalsoseeitasanexampleofachangefromaculturalsituation whereweturntoreligiontohealoursoulstoonewhereweturntomedicine andscience.
JonKabat-Zinn’sconcludingessayrecountssomestrandsofthehistoryof howMBSRcameintobeingfromhisownpersonalperspective,andemphasizes hisviewoftheopportunitiesanddangersassociatedwithattemptstobringthe Dharmainitsmostuniversalexpressionintothemainstreamcultureandits institutionsinwaysthathavethepotentialtocatalyseprofoundlearning, growing,healingandtransformation.Fromthebeginning,theaimwasto contributetoashiftingofthebellcurveofthesocietytowardgreaterlevelsof sanity,well-being,andkindness,engenderingwhathetermselsewhere(KabatZinn2005)an‘orthogonalrotationinconsciousness’inbothindividualsand institutions,bothlocallyandglobally.HetouchesonathemethatMiribaiBush alsobringsupinherpaper,namelythequestionoftheverylanguageweuse whenwespeakaboutmindfulness.Terminologyandemphasishavealways changedovertimeastheDharmaenterednewcultures,andthisishappening onceagaininourera.Onequestionthatarisesishowweconsciouslyuse languageinteachingmindfulness,includingtheimplicationaldimensionsso elegantlyevokedanddescribedinthesecondpaperbyTeasdaleandChaskelson. Howmightweexpandthemeaningofatermsuchas‘mindfulness’intheEnglish languagesothatitmaysometimescarrythemeaningof‘theDharma’inits entirety,asKabat-Zinnsuggests?Isitpossibletodosoauthentically,without fallingintodelusionorignorance?Canitbeaskilfulapproachforcatalysinga moreuniversalandhopefullystillauthenticandliberativeunderstandingofthe mindanditspotentialforwisdom,compassion,andfreedom?Cansuchan
approachbeeffectiveinbothrecognizingandmobilizingourindividualcapacities ashumanbeingstorealizethefulldimensionalityofourbeing,whatsomecallour truenature, inthislifetime?
This,ofcourse,wastheintendedpurposeinintroducingtheterm mindfulness intomainstreammedicineinthefirstplace.Oneriskisthatsomemay havesurmisedthat‘mindfulness’wasbeingdecontextualized,andpromulgated astheonlyimportantelementinBuddhistpractice.Kabat-Zinndirectlyaddresses thisissueinhispaper,andsuggeststhatratherthana decontextualizion ofthe Dharma,MBSRisanattemptto recontextualize itinitsessentialfullness.HadMBSR employedtraditionalBuddhistlanguage,orinsistedthatmedicalpatientsreferred bytheirdoctorstotheStressReductionClinicbecauseoftheirsufferingbe introducedtothepracticeofmindfulnessthroughtheexplicitframeworkofthe FourNobleTruths,theEightfoldNoblePath,andtheFourFoundationsof Mindfulness,forexample,itmayverywellhavepreventedMBSRandother interventionsinmedicineandpsychologyfromtakingrootinthefirstplace.
Suchaperspectivemayhavesomerelevancetothedebatesanddiffering viewsexpressedinthisspecialissue.Nowthatthereiswidespreadinterestand activityinmindfulnessanditspotentialapplicationsinsecularlife,thekindof closeexaminationandpotentialclarificationofthevarioustraditionaldimensions, attributes,virtues,andimplicationsofthevariouselementsofmindfulnessthat arebeingarticulatedanddiscussedinthisforum,afirstofitskind,become important,infact,absolutelynecessary,forthedeepeningandflourishingofthe fieldasawhole.
Concludingremarks
Mindfulness,asitistaughtinmindfulness-basedinterventions,hasalways beenassociatedwiththeelementsofwhataretechnicallyknownasclear comprehensionanddiscernment.Itisnotmerelybareattention,althoughbare attendingisanintimatepartofit.Norisitmerelyconceptual,cognitive,or thought-based.Indeed,inessence,itisawarenessitself,anentirelydifferentand onemightsay,largercapacitythanthought,sinceanyandallthoughtand emotioncanbeheldinawareness.Botharepowerfuldimensionsofthehuman experience.Whilewegetagreatdealoftraininginoureducationsystemsin thinkingofallkinds,wehavealmostnoexposuretothecultivationofintimacy withthatotherinnatecapacityofoursthatwecall awareness.Awarenessis virtuallytransparenttous.Wetendtobeunawareofourawareness.Wesoeasily takeitforgranted.Itrarelyoccurstousthatitispossibletosystematicallyexplore andrefineourrelationshiptoawarenessitself,orthatitcanbe‘inhabited.’Thisisa profoundareaforbothfirstpersonandthirdpersoninvestigationanddebate.
Inthecultivationofmindfulnessinsecularsettings,aspiritofself-inquiry andself-understandingiscentral.Thisisonereasonwhywetakepleasureinthe comingtogetherofBuddhistscholars,scientists,educatorsandcliniciansinthis formatandareoptimisticaboutitsvalue.Ourhopeisthatthiskindofscholarly
inquiryandcross-disciplinedialoguewillcontinueandwillyieldnewfruit,and nourishourongoingunderstandingandpracticeofthemeditativedisciplinesthat restfirmlyonafoundationofrespectforthetraditionalunderstandingsofdharma andvalueremainingfaithfultothoseunderstandingsinnewandappropriate ways.
Theenormousinterestinmindfulnesstheoryandpracticewithinwestern science,medicine,healthcareandeducationwillcontinuallybringnewchallenges andalsonewopportunities.Ancientandmodern,EasternandWesternmodesof inquiryandinvestigationarenowinconversationandcross-fertilizingeachother asneverbefore.Indeed,wecouldsaythefieldofmindfulness-basedapplications isinitsinfancyandthereisgreatpromisethatitwillcontinuetoyieldnewinsights andavenuesforresearchasitdevelopsinmultipledirections.Forexample,there arewesternpsychologistswhoareusingnewmethodologiestoshowhowthe mindandbodygeneratebothdelusionandclarity.Considerthephenomenonof changeblindness.Studiesshowthat,whensomeone’sviewofapersonis occludedforasecondortwo,heorshemaynotrealizethata new personhas takentheplaceoftheoriginalone,evenastheconversationcontinues(Simons andLevine1998).Orconsiderexperimentsshowingthatifyouareinducedto inadvertentlynodyourheadwhenlisteningtoaviewbeingexpressed,youare morelikelytoendorsethatviewlaterwithoutknowingthatyouropinionwas experimentallymanipulated(Brin ˜ olandPetty2003;WellsandPetty1980);orthe recentfindingsshowingthatconceptualprocessingcanhaveextraordinarily maladaptiveconsequences,suchasmakingsomeonewithaneatingdisorderfeel thattheyareheavierthantheyreallyare(Rawal,Park,andWilliamsforthcoming).
Allthesestudiesarecompellingdemonstrationsofthemind’scapacityto deludeitself.Noneneedsanexplicitlydharma-basedinterpretation;yetallare consistentwithadharma-basedperspective,andprovideimportantexamplesand potentialinsightsintothewaysofone’sownmindforpeoplewhowillneverread aBuddhisttext.Intheirownway,theselinesofresearchspeaktotheimportance ofpayingattentionwithoutforgetfulnessandwithcompassiontothemind’s capacitytofoolusmomentbymoment.
Theessaysinthisissuebearwitnesstotheneedforconstantinquiry, translation,renewal,anddialogue.Wemightsaythattheteachingsareactually keptalive byourcontinualwillingnesstotestthemout.Iftheybecomedogma, theymaygivefalsecomfortforawhiletosome,buttheyarelikelytoossify, creatingneedlessdisputesandlosingtheirenliveningandliberativepotential. Adriedflowercanbeverybeautiful,butitisnousetoabee.
Asco-editors,ourroleinthisIntroductionhasbeentointroducetheoriginal aimofthisspecialissueandgiveyouatasteofitscontentsfromadiverseand passionategroupofcontributors.Ouraimhasbeenequallytopreviewafewof thecreativetensionsinherentinanenterpriseofthisscopeandmagnitudeand makethemexplicit.Foritispreciselyfromwithinthe‘tension’betweenthe Buddhadharma,withallitshighlydevelopedanddiversetraditionsandlineages, andwhatwemightcalla‘liveduniversaldharma’inaneverydayidiom,thatthe
potentialforinsight,healing,andtransformationemerges—atransformationthat canbeseen,dayafterday,inthosewhocometomindfulness-basedclinical programmesseekinghelpwiththeirsuffering,andwho,throughtheircultivation ofmindfulnessandtheirimplicitexposuretotheDharma,eveniftheyhavenever heardtheword,experienceprofoundchangesthatcontinuetoastonishand humbleallinvolved.
NOTE
1. Thismeetingwasorganized,withthesupportoftheFetzerInstitute,byRichard Davidson,ZindelSegalandAmishiJha.
REFERENCES
BRINOL,P.,and R.E.PETTY.2003.Overtheadmovementsandpersuasion:Aself-validation analysis. JournalofPersonalityandSocialPsychology 84:1123–39.
KABAT-ZINN,J. 1990. Fullcatastropheliving:Usingthewisdomofyourbodyandmindto facestress,painandillness.NewYork:Dell,(15thanniversaryed.,2005.).
KABAT-ZINN,J.,and DAVIDSON,R.J.,eds.2011. Themind’sownphysician:Ascientific dialoguewiththeDalaiLamaonthehealingpowerofmeditation.Oakland,CA: NewHarbinger.
KUYKEN,W., E.R.WATKINS, E.R.HOLDEN, K.WHITE, R.S.TAYLOR, S.BYFORD, A.EVANS,S.RADFORD, J.D.TEASDALE,and T.DALGLEISH.2010.Howdoesmindfulness-basedcognitive therapywork? BehaviourResearchandTherapy 48:1105–12.
LUTZ,A., J.-P.LACHAUX, J.MARTINERIE,and F.J.VARELA.2002.Guidingthestudyofbrain dynamicsbyusingfirst-persondata:Synchronypatternscorrelatewithongoing consciousstatesduringasimplevisualtask. ProceedingsoftheNationalAcademy ofSciencessUSA 99:1586–91.
LUTZ,A., J.P.DUNNE,and R.J.DAVIDSON.2007.Meditationandtheneuroscienceof consciousness:Anintroduction.In Cambridgehandbookofconsciousness,edited byP.Zelazo,M.Moscovitch,andE.Thoompson.NewYork:CambridgeUniversity Press.
RAWAL,A., R.PARK,and J.M.G.WILLIAMS.Forthcoming.Effectsofanalyticalandexperiential self-focusonstress-inducedcognitivereactivityineatingdisorderpsychopathology. BehaviourResearchandTherapy
SIMONS,DANIELJ.,and DANIELT.LEVIN.1998.Failuretodetectchangestopeopleduringa real-worldinteraction. PsychonomicBulletinandReview 5:644–9.
THOMPSON,E. 2007. Mindinlife:Biology,phenomenology,andthesciencesofmind. Cambridge,MA:HarvardUniversityPress.
VARELA,F.J., E.THOMPSON,and E.ROACH.1991. Theembodiedmind:Cognitivescienceand thehumanexperience.Cambridge,MA:MITPress.
VARELA,F.J.,and J.SHEAR.1999.First-personaccounts:Why,what,andhow.In Theview fromwithin:First-personapproachestothestudyofconsciousness,ed.F.J.Varela andJ.Shear.Thorverton,UK:ImprintAcademic.
WELLS,G.L.,and R.E.PETTY.1980.Theeffectsofovertheadmovementonpersuasion: Compatibilityandincompatibilityofresponses. BasicandAppliedSocial Psychology 1:219–30.
J.MarkG.Williams,UniversityofOxfordDepartmentofPsychiatry,Warneford Hospital,OxfordOX37JX,UK.Email:Mark.williams@psych.ox.ac.uk JonKabat-Zinn, CenterforMindfulness,UniversityofMassachusettsMedical School,55LakeAvenueNorth,Worcester,MA02421,USA.Email: mindfulness@umassmed.edu
WHATDOESMINDFULNESSREALLY MEAN?ACANONICALPERSPECTIVE
BhikkhuBodhi
Thepurposeofthispaperistodeterminethemeaningandfunctionofmindfulness meditationusingasthesourceofinquirythePaliCanon,theoldestcompletecollection ofBuddhisttextstosurviveintact.Mindfulnessisthechieffactorinthepracticeof satipat thana,thebestknownsystemofBuddhistmeditation.Indescriptionsof satipat thanatwotermsconstantlyrecur:mindfulness(sati)andclearcomprehension (sampajanna).Anunderstandingofthesetermsbasedonthecanonicaltextsis importantnotonlyfromaphilologicalanglebutbecausesuchunderstandinghasmajor bearingsontheactualpracticeofmeditation.Thewordsatioriginallymeant‘memory,’ buttheBuddhaascribedtothisoldtermanewmeaningdeterminedbytheaimsofhis teaching.Thismeaning,theauthorholds,mightbestbecharacterizedas‘lucid awareness.’Hequestionsthecommonexplanationofmindfulnessas‘bareattention,’ pointingoutproblemsthatlurkbehindbothwordsinthisexpression.Healsobriefly discussestheroleofclearcomprehension(sampajan ˜ n ˜ a)andshowsthatitservesasa bridgebetweentheobservationalfunctionofmindfulnessandthedevelopmentof insight.Finally,hetakesupthequestionwhethermindfulnesscanlegitimatelybe extractedfromitstraditionalcontextandemployedforsecularpurposes.Hemaintains thatsuchnon-traditionalapplicationsofmindfulnessareacceptableandeven admirableonthegroundthattheyhelpalleviatehumansuffering,buthealsocautions againstareductionistunderstandingofmindfulnessandurgesthatinvestigatorsrespect thereligioustraditioninwhichitisrooted.
1.MindfulnessintheBuddhistpath
Theentryofsystematicmindfulnesspracticeintothefieldsofstress reductionandpsychotherapyhasdramaticallyalteredmodernmedicine’s perspectivesonourcapacitytoregulateandovercomeourhumanvulnerabilities. Mindfulnessmadeitsdebutasatherapeuticdisciplinein1979,whenJonKabatZinnintroducedhisprogrammeof‘Mindfulness-BasedStressReduction’atthe UniversityofMassachusettsMedicalCenter.Sincethenitsusetoreducepainand stresshasbeenadoptedbyhundredsofmedicalcenters,hospitals,andclinics aroundtheworld.Theapplicationofmindfulnessinclinicalsettingshasspread beyondstressreductiontopsychotherapy,whereithasprovenapotenttoolfor
ContemporaryBuddhism,Vol.12,No.1,May2011 ISSN1463-9947print/1476-7953online/11/010019-39 q 2011Taylor&FrancisDOI:10.1080/14639947.2011.564813
helpingpatientsdealwithconditionssuchasdepression,anxiety,andobsessivecompulsivedisorders.
Whiletheuseofmindfulnessformedicalpurposesmayinitiallyseemtobea moderninnovation,itsrootsactuallygoback25centuriestotheteachingofthe Buddha,wholivedandtaughtinnortheastIndiainthefifthcenturyBC.The Buddhaofferedhisteaching,calledthe Dhamma (Sanskrit Dharma),notasasetof doctrinesdemandingbeliefbutasabodyofprinciplesandpracticesthatsustain humanbeingsintheirquestforhappinessandspiritualfreedom.Atitsheartliesa systemoftrainingthatleadstoinsightandtheovercomingofsuffering.This trainingspreadthroughoutAsiaalongwithBuddhismitself,andasBuddhismsent downrootsindifferentlands,variouslinesofmeditationflourishedinthe countrieswhereitsteachingswereembraced.Manyoftheselineageshave continueddowntothepresentday,preservedinmonasteriesandhermitagesby monksandnunsdedicatedtothecontemplativelife.
Inthelate1960sand1970s,cheaperjettravelfacilitatedaculturalexchange thatwouldhavefar-reachingconsequences.AsianteachersofBuddhism,yoga, andotherspiritualdisciplinescametotheUSandattractedfollowingsofyoung peopledisenchantedwithmaterialism,militarism,andtheflatlandsofmodernity. YoungwesternersalsotravelledtoAsiaandstudiedmeditationwithBuddhist masters,andthenonreturningtotheirhomecountriesbegantosharewhatthey hadlearnedwiththeirfellowcountrymen.Asmeditationgainedinpopularity,it caughttheattentionofmedicalprofessionals,neuroscientists,andpsychotherapists,settingoffanexcitingconversationbetweenpractitionersofeastern spiritualityandwesternscience.
AttheheartofallclassicalsystemsofBuddhistmeditationisaparticular disciplinethathascometobeknownasmindfulness.TheBuddhahimselfgave particularprominencetomindfulnessbyincludingitinthenobleeightfoldpath, thefourthoftheFourNobleTruthsintowhichhecompressedhisteaching: suffering,itsorigin,itscessation,andthewayleadingtoitscessation.Right mindfulness(samma sati)istheseventhfactorofthepathwhere,wedged betweenrighteffortandrightconcentration,itconnectstheenergeticapplication ofthemindtoitsstillingandunification.
TheBuddha’sdiscourses,aspreservedinthePaliNikayas,theearly collections,employamnemonicallyterseformulaicstyle.Wethusfindright mindfulnessconsistentlydefinedbyafixedformulathatrunsasfollows:
Andwhat,monks,isrightmindfulness?Here,amonkdwellscontemplatingthe bodyinthebody,ardent,clearlycomprehending,mindful,havingremoved covetousnessanddispleasureinregardtotheworld.Hedwellscontemplating feelingsinfeelings ... contemplatingmindinmind ... contemplating phenomenainphenomena,ardent,clearlycomprehending,mindful,having removedcovetousnessanddispleasureinregardtotheworld.Thisiscalledright mindfulness.1
ThemostinfluentialtextinthePaliCanononthesystematicpracticeof mindfulness,the Satipat thanaSutta,the‘DiscourseontheEstablishmentof Mindfulness,’openswithaproclamationhighlightingboththepurposeofthis traininganditsmethodology:
Monks,thisistheone-waypathforthepurificationofbeings,forthe overcomingofsorrowandlamentation,forthepassingawayofpainand displeasure,fortheachievementofthemethod,fortherealizationof nibbana, thatis,thefourestablishmentsofmindfulness.Whatfour?Here,amonkdwells contemplatingthebodyinthebody feelingsinfeelings mindinmind phenomenainphenomena,ardent,clearlycomprehending,mindful,having removedcovetousnessanddispleasureinregardtotheworld.This,monks,is theone-waypathforthepurificationofbeings ... fortherealizationof nibbana, thatis,thefourestablishmentsofmindfulness.2
Inthisstatement,theBuddhaindicatesthe goal ofthepracticetobethe extinctionofsufferingandtheattainmentof nibbana (Sanskrit nirvana),astateof transcendentblissandpeace.The method isthefour satipat thanas,thefour establishmentsofmindfulness.Fromtheformulaforrightmindfulness,wecan deducetwoimportantfactsaboutthepractice,onepertainingtoitsobjective side,theothertoitssubjectiveside.Ontheobjectiveside,weseethatright mindfulnessinvolvesthereflexivecontemplationofone’sownexperience, subsumedunderthefourobjectivedomainsofthebody,feelings,statesofmind, andexperientialphenomena.Thelastoftheseis,inPali,called dhamma,aword whichwecanunderstandtodesignateexperientialphenomenaasorganizedinto certaingroupsdeterminedbytheobjectivesoftheBuddha’steaching,‘the Dhamma’inthebroadestsense.
Onthesubjectiveside,theformulashowsthatthe‘establishmentof mindfulness’involvesnotonlymindfulnessbutaconstellationofmentalfactors thatworkinunison.Mindfulness,inthecontextof satipat thana practice,always occursaspartofan anupassana,awordthatfurtherclarifiesitsrole.Weusually translate anupassana as‘contemplation,’butitmightalsobeilluminatingto understanditmoreliterallyasanactof‘observation.’Thewordismadeupofthe prefix anu, whichsuggestsrepetitionorcloseness,andthebase passana, which means‘seeing.’Thusmindfulnessispartofaprocessthatinvolvesaclose, repetitiveobservationoftheobject.
Inthe‘satipat thana refrain’severalmentalfactorsenterintothis anupassana,indicatedbythephrase‘ardent,clearlycomprehending,and mindful’(atapisampajanosatima).Eachofthesewords,accordingtotheclassical commentaries,representsaspecificmentalfactor.‘Ardent’(atapı)impliesenergy, thestrengthtoengageinthepractice.Mindfulness(sati)istheelementof watchfulness,thelucidawarenessofeacheventthatpresentsitselfonthe successiveoccasionsofexperience.Thecognitivefactorisindicatedbytheword sampaja no ,‘clearlycomprehending,’an adjectiverelatedtothenoun sampajan ˜ n ˜ a,‘clearcomprehension.’
Thetwoterms, sato and sampajano,oftenoccurinproximity,implyinga closeaffinitybetweentheirrespectivenouns, sati ormindfulnessand sampajan ˜ n ˜ a orclearcomprehension.Todistinguishthetwo,Iwoulddescribemindfulnessas lucidawarenessofthephenomenalfield.Thiselementoflucidawarenessprevails intheinitialstagesofthepractice.Butwiththestrengtheningofmindfulness, clearcomprehensionsupervenesandaddsthecognitiveelement.Inthepractice ofinsightmeditation,themeditatorclearlycomprehendsthenatureandqualities ofarisenphenomenaandrelatesthemtotheframeworkdefinedbythe parametersoftheDhamma,theteachingasanorganicwhole.Theexpression ‘clearlycomprehending’thussuggeststhatthemeditatornotonlyobserves phenomenabut interprets thepresentationalfieldinawaythatsetsarisen phenomenainameaningfulcontext.Asthepracticeadvances,clear comprehensiontakesonanincreasinglymoreimportantrole,eventuallyevolving intodirectinsight(vipassana)andwisdom( pan ˜ n ˜ a).
2.Themeaningof sati
Aprobleminhermeneutics,withintimatebearingsontheactualpracticeof meditation,concernstheexactmeaningoftheword sati bothingeneralandin relationtoBuddhistcontemplativeactivity.Wetaketherendering‘mindfulness’ somuchforgrantedthatwerarelyinquireintotheprecisenuancesoftheEnglish term,letalonethemeaningoftheoriginalPaliworditrepresentsandthe adequacyoftheformerasarenderingforthelatter.Theword‘mindfulness’is itselfsovagueandelasticthatitservesalmostasacipherintowhichwecanread virtuallyanythingwewant.Henceweseldomrecognizethatthewordwaschosen asarenderingfor sati ataparticularpointintime,afterothertermshadbeentried andfoundinadequate.
InIndianpsychologyapartfromBuddhism,theword smrti,theSanskrit equivalentofPali sati,normallymeansmemory.ThusMonier-Williams,inhis Sanskrit-EnglishDictionary,defines smrti as‘remembrance,reminiscence,thinking oforupon,callingtomind memory.’3 TheBuddha’sdiscourses,too,still preservethismeaningincertaincontexts,aswewillsee.Butweshouldnotgive thisexcessiveimportance.Whendevisingaterminologythatcouldconveythe salientpointsandpracticesofhisownteaching,theBuddhainevitablyhadto drawonthevocabularyavailabletohim.Todesignatethepracticethatbecame themainpillarofhismeditativesystem,hechosetheword sati.Buthere sati no longermeansmemory.Rather,theBuddhaassignedthewordanewmeaning consonantwithhisownsystemofpsychologyandmeditation.Thusitwouldbea fundamentalmistaketoinsistonreadingtheoldmeaningofmemoryintothe newcontext.
Itwouldnotbeamistake,however,totrytodeterminehowtheword sati acquireditsnewapplicationonthebasisoftheoldermeaning.Unfortunatelyfor us,theNikayasorearlydiscoursecollectionsdonotformallydefine sati intheclear expositorymannerthatweareaccustomedtofindinginmoderntextbooksorin
scholarlystudiesofmeditationpractice.Forfourcenturies,theBuddhistscriptures werepreservedandtransmittedorally,fromonegenerationofreciterstothenext. ThismethodoftransmissionrequiredthatthecompilersoftheBuddha’s discoursescompressthemainpointsintosimplerepetitiveformulasthatwere conducivetoeasymemorization.Thuswhenweconsultthetextstofindoutwhat theymeanby sati,whatwemostlyencounter,insteadoflucidexplanations,are operationaldemonstrations thatindicate,inpracticalterms,how sati functionsin Buddhistpsychologyandmeditationpractice.Itisfromthesethatwemusttease outtheword’simplications,testingthemagainsteachotherandevaluatingthem bypersonalreflectionandexperience.
Thefirstscholar,itseems,torender sati as‘mindfulness’wasthegreatBritish translatorT.W.RhysDavids,founderofthePaliTextSociety.Hiscommentinthe introductiontohistranslationofthe Mahasatipat thanaSutta stillshows remarkableacumen:
EtymologicallySatiisMemory.ButashappenedattheriseofBuddhismtoso manyotherexpressionsincommonuse,anewconnotationwasthenattached totheword,aconnotationthatgaveanewmeaningtoit,andrenders‘memory’ amostinadequateandmisleadingtranslation.Itbecamethememory, recollection,calling-to-mind,being-aware-of,certainspecifiedfacts.Ofthesethe mostimportantwastheimpermanence(thecomingtobeastheresultofa cause,andthepassingawayagain)ofallphenomena,bodilyandmental.Andit includedtherepeatedapplicationofthisawareness,toeachexperienceoflife, fromtheethicalpointofview.4
TheNikayasemploytworecurrentformulastoillustratethemeaningof sati. Oneharkensbacktotheoldmeaningofmemory;theotherreferstoits occurrenceinrelationtothefour satipat thanas.WemeetthefirstinSN48:9, whichprovidesananalysisofthefivespiritualfaculties:faith,energy,mindfulness, concentration,andwisdom.The sutta brieflydefineseachwithashortformula, the‘facultyofmindfulness’(satindriya)asfollows:
Andwhat,monks,isthefacultyofmindfulness?Here,thenoblediscipleis mindful,possessingsuprememindfulnessandalertness,onewhoremembers andrecollectswhatwasdoneandsaidlongago.Thisiscalledthefacultyof mindfulness.5
TheoperativeexpressioninPalihereis sarita anussarita,‘onewho remembersandrecollects.’Bothwordsareagentnounsderivedfromtheverb sarati,‘toremember’or‘tobemindful’;thefirstissimple,thesecondisprefixed with anu.Whilethetwowords,takeninisolation,mightbeinterpretedasreferring eithertoremembranceormindfulness,thephrase‘whatwasdoneandsaidlong ago’(cirakatampicirabhasitampi)favoursinterpreting sati hereintermsof memory.
However,inthenext sutta,SN48:10,thefivefacultiesaredefinedagain.The facultyofmindfulnessisfirstdefined,asinthepreceding sutta,astheabilityto
recollectwhatwasdoneandsaidlongago.Butthen,asifadmittingthatthis definitionisinadequate,thetextaddsthestockformulaonthefour establishmentsofmindfulness:‘Hedwellscontemplatingthebodyinthebody ... phenomenainphenomena,ardent,clearlycomprehending,mindful,having removedcovetousnessanddispleasureinregardtotheworld.Thisiscalledthe facultyofmindfulness.’6 Thisindicatesthatthecompilersofthetextswerenot satisfiedwiththesimpledefinitionintermsofmemorybutfelttheneedto supplementitwithanotherdefinitionthatunderscoresitsconnectionwith meditationpractice.Thenext sutta,SN48:11,raisesthequestion:‘Whatisthe facultyofmindfulness?’andanswers:‘Themindfulnessthatoneobtainsonthe basisofthefourestablishmentsofmindfulness:thisiscalledthefacultyof mindfulness.’7 Here, sati asmemoryisnotbroughtinatall.Onemightsuggest that sati asmindfulness,inthesenseofalucidawarenessofthepresent,enables sati tofunctionasmemory.Whilethismaybefactuallytrue,thetextsthemselves makenosuchsuggestionbutsimplyjuxtaposethetwoformulationswithout explanation.
Wefindthisambivalenceinthemeaningof sati emergefromtwootherwise parallelexpositionsonthesevenfactorsofenlightenment(sattabojjhanga).The firstenlightenmentfactorismindfulness(satisambojjhanga),whichisfollowedin orderbyinvestigation,energy,joy,tranquility,concentration,andequanimity.The earlier sutta,SN46:3,openswiththeBuddhapraisingthebenefitsofassociating withmonksfullyaccomplishedinthetraining,onebenefitbeingthatamonkgets toheartheDhammafromthem.HavingheardtheDhammafromthem,‘themonk recollectsthatDhammaandthinksitover.Bydoingso,onthatoccasionthemonk arouses,develops,andfulfillstheenlightenmentfactorofmindfulness.’8 Inthis passage,invisibleintheEnglishtranslation,mindfulness(sati)asanenlightenment factorisderivedfromtheactofrecollectingandreflectingontheteachingone hasheard.Thetwoverbsusedare anussarati and anuvitakketi.Thefirstisan augmentedformof sarati,‘toremember,’fromwhichthenoun sati isderived;the secondisthebasisforthenoun vitakka,thoughtorreflection.Thediscourse continuesthroughtheothersixfactorsofenlightenmentandendswiththefruits ofthepractice.
Takenonitsown,thistextseemstoreinforcetheinterpretationof sati asthe exerciseofmemory.However,inanother sutta,SN54:13,theBuddhatreatseach ofthefourestablishmentsofmindfulnessasaspringboardtothesevenfactorsof enlightenment.Andso,whenamonk‘dwellscontemplatingthebodyinthebody phenomenainphenomena,onthatoccasionthemonkarouses,develops,and fulfillstheenlightenmentfactorofmindfulness.’9 Oncemindfulnesshasarisen,the otherfactorsofenlightenmentariseinturn,culminatingin‘trueknowledgeand liberation.’Thistexthasthesamescaffoldingastheearlierone,butherethe enlightenmentfactorofmindfulnessemerges not frommemory, not from recollectingteachingsthatonehasheard,butfromdirectcontemplationofthe body,feelings,mind,andexperientialphenomena.
Another random document with no related content on Scribd:
tulin valehdelleeksi, niin en ruvennut enää oikomaan. Mistä syystä ihminen toisinaan valehtelee?
— Sitä on hyvin vaikea ratkaista, Dmitri Fjodorovitš, mistä syystä ihminen valehtelee, — lausui prokuraattori painokkaasti. — Sanokaa kuitenkin, oliko se teidän mainitsemanne kaulapussi iso?
— Ei, ei ollut iso.
— Minkä kokoinen osapuilleen?
— Sen kokoinen kuin sataruplanen kahtia taitettuna.
— Näyttäisittekö mieluummin meille tilkut? Nehän ovat jossakin teidän saatavissanne.
— Äh, perhana… mitä typeryyksiä… en minä tiedä, missä ne ovat.
— Mutta sallikaahan: missä ja milloin te otitte pussin kaulastanne?
Tehän ette, kuten itse olette todistanut, käynyt kotonanne?
— Kun olin lähtenyt Fenjan luota ja olin menossa Perhotinin luo, niin matkan varrella repäisin pussin kaulastani ja otin siitä rahat.
— Pimeässäkö?
— Ei kai siihen kynttilää tarvittu? Tein sen sormellani silmänräpäyksessä.
— Ilman saksia, kadulla?
— Luullakseni torilla; mihin siinä saksia olisi tarvittu? Vanha riepu repesi heti.
— Mihin te sen sitten panitte?
— Viskasin sinne.
— Mihin nimenomaan?
— Torille, ylimalkaan torille! Piru sen tietää, mihin paikkaan torille. Mitä te siitä kysytte?
— Se on tavattoman tärkeätä, Dmitri Fjodorovitš: esineellisiä todistuskappaleita juuri teidän hyväksenne, kuinka ette ota tätä ymmärtääksenne? Kuka teitä auttoi pussin ompelemisessa kuukausi sitten?
— Ei kukaan auttanut, itse ompelin.
— Osaatteko te ommella?
— Sotilaan pitää osata ommella, eikä mokomassa tarvita mitään taitoakaan.
— Mistä otitte ainekset, toisin sanoen rievun, jonka sisään ompelitte?
— Ettehän vain tee pilaa?
— Ei ollenkaan, eikä meillä ole mitään aihetta pilantekoon, Dmitri Fjodorovitš.
— En muista, mistä otin rievun, jostakin sen otin.
— Kuinka sitä nyt on niin vaikea muistaa?
— En totisesti muista, kenties olen repäissyt jostakin alusvaatteistani.
— Tämä on hyvin mielenkiintoista: teidän asunnostanne voitaisiin löytää se kappale, mahdollisesti paita, josta olette repäissyt palasen. Mitä tämä riepu oli: palttinaako, aivinaako?
— Piru sen tietää mitä. Odottakaahan… Luullakseni en repäissyt sitä mistään. Se oli sertinkiä… Minä ompelin rahat luullakseni emännän myssyyn.
— Emännän myssyyn?
— Niin, minä pimitin sen häneltä.
— Kuinka pimititte?
— Näettekö, minä tosiaankin, muistelen nyt, tulin jotenkuten vieneeksi erään myssyn rievuiksi tai kenties pyyhkiäkseni kynää.
Otin sen salaa, sillä se oli mihinkään kelpaamaton rätti, tilkut kuljeksivat huoneessani, ja kun minulla oli nuo puolitoista tuhatta, niin otin tilkun ja ompelin siihen… Juuri noihin riepuihin luullakseni ompelin. Vanha sertinkinen roska, tuhat kertaa pesty.
— Muistatteko tuon nyt varmasti?
— En tiedä, muistanko varmasti. Luullakseni myssyn. No, vähätpä siitä!
— Siinä tapauksessa teidän emäntänne voisi ainakin muistaa, että häneltä oli kadonnut tuo kapine?
— Ei ensinkään, hän ei kaivannut sitä ollenkaan. Vanha rätti, sanon teille, vanha rätti, ei kerrassaan minkään arvoinen.
— Entä mistä otitte neulan ja rihmaa?
— Minä lopetan, en tahdo jatkaa. Riittää! — suuttui Mitja viimein.
— Ja onpa ihmeellistä, että te olette jo kokonaan unohtanut, mihin paikkaan torille te viskasitte tuon… pussin.
— Antakaa huomenna lakaista tori, ehkäpä löydätte, — naurahti Mitja. Riittää, herrat, riittää, — päätti hän kiusaantuneella äänellä.
— Minä näen selvästi: te ette ole uskonut minua! Ette missään kohti, ettekä hitustakaan! Syy on minun eikä teidän, ei olisi pitänyt tuppautua. Miksi, miksi minä saastutinkaan itseni tunnustamalla salaisuuteni! Teitä se naurattaa, minä näen sen silmistänne. Te olette johtanut minut siihen, prokuraattori! Laulakaa itsellenne hymni, jos voitte… Olkaa kirotut, kiduttajat!
Hän painoi päänsä alas ja peitti kasvonsa käsiinsä. Prokuraattori ja tutkintatuomari olivat vaiti. Minuutin kuluttua hän nosti päänsä ja katsoi heihin aivan kuin ei ajattelisi mitään. Hänen kasvonsa ilmaisivat jo täydellistä, jo lähtemätöntä epätoivoa, ja hän oli omituisen äänetön, istui eikä näyttänyt mitään tajuavan. Mutta asia oli saatettava loppuun: oli siirryttävä todistajien kuulusteluun, jota ei voinut lykätä toistaiseksi. Kello oli kahdeksan aamulla. Kynttilät oli jo kauan sitten sammutettu. Mihail Makarovitš ja Kalganov, jotka koko kuulustelun ajan olivat myötäänsä tulleet huoneeseen ja poistuneet siitä, lähtivät molemmat taas tällä kertaa ulos. Prokuraattori ja tutkintatuomari olivat myös hyvin väsyneen näköisiä. Alkava aamu oli sateinen, koko taivas oli vetäytynyt pilveen, ja satoi kuin saavista kaataen. Mitja katseli tylsästi ikkunoita.
— Saanko minä katsoa ikkunasta? — kysyi hän äkkiä Nikolai
Parfenovitšilta.
— Oi, miten paljon vain haluatte, — vastasi tämä.
Mitja nousi ja meni ikkunan luo. Sade löi ikkunain vihertäviä ruutuja vastaan. Suoraan ikkunan alla näkyi likainen tie ja edempänä, sateen hämärässä, mustia, köyhiä, surkeita mökkirivejä, jotka näyttivät sateessa tulleen entistään mustemmiksi ja köyhemmiksi. Mitja muisti »kultakutrisen Foiboksen» ja miten hän oli aikonut ampua itsensä sen ensimmäisen säteen kimmeltäessä. »Kenties tämmöisenä aamuna olisi ollutkin parempi», naurahti hän ja kääntyi äkkiä, heilauttaen kättään ylhäältä alaspäin, »kiduttajien» puoleen.
— Herrat! — huudahti hän. — Minähän näen olevani hukassa. Mutta hän? Sanokaa minulle hänestä, rukoilen teitä, joutuuko hänkin tuhon omaksi minun kanssani? Hänhän on syytön, hänhän oli eilen poissa suunniltaan huutaessaan olevansa »kaikkeen syypää». Hän ei ole mihinkään syypää! Olen ollut murheissani koko yön istuessanne seurassanne… Eikö saa, ettekö voi sanoa minulle: mitä te nyt teette hänelle?
— Rauhoittukaa ehdottomasti tässä suhteessa, Dmitri Fjodorovitš, vastasi heti ja ilmeisesti kiiruhtaen prokuraattori, — meillä ei toistaiseksi ole minkäänlaisia merkittäviä syitä edes pienimmässäkään määrässä häiritä henkilöä, jota kohtaan te tunnette niin suurta mielenkiintoa. Jutun myöhemmissä vaiheissa on asian laita toivoakseni oleva sama… Me päinvastoin teemme tässä suhteessa kaiken, mikä suinkin on mahdollista meidän puoleltamme. Olkaa täysin levollinen.
— Herrat, minä kiitän teitä, tiesinhän minä, että te kuitenkin olette rehellisiä ja oikeudenmukaisia miehiä kaikesta huolimatta. Te otitte pois taakan sydämeltäni… No, mitä me nyt teemme? Minä olen valmis.
— Pitäisipä kiirehtiä. Täytyy viipymättä ryhtyä kuulustelemaan todistajia. Kaiken tämän täytyy välttämättömästi tapahtua teidän läsnäollessanne, ja siksi…
— Mutta eikö juotaisi ensin teetä? — keskeytti Nikolai Parfenovitš. Luullakseni olemme sen jo ansainneet!
Päätettiin, että jos alhaalla on teetä valmiina (koska Mihail Makarovitš varmaankin oli mennyt »teetä vetelemään»), niin juodaan lasi ja sitten »jatketaan jatkamasta päästyäkin». Varsinainen teenjuonti ja »haukkaaminen» lykättäisiin vapaampaan aikaan. Alhaalla oli todellakin teetä, ja sitä toimitettiin nopeasti ylös. Mitja aluksi kieltäytyi ottamasta lasia, jonka Nikolai Parfenovitš hänelle ystävällisesti tarjosi, mutta pyysi sitten sitä itse ja joi sen hyvällä halulla. Yleensä hän oli ihmeen kärsivän näköinen. Olisi luullut, ettei hänen jättiläisvoimilleen merkinnyt mitään yhden yön juominki ja sen ohella vaikkapa miten voimakkaat vaikutelmat. Mutta hän itse tuskin tunsi istuvansa, ja aika ajoin alkoivat kaikki esineet liikkua ja pyöriä hänen silmissään. »Vielä vähän, ja minä kenties alan hourailla», ajatteli hän itsekseen.
8. Todistajain kertomus. Lapsukainen.
Todistajien kuulustelu alkoi. Mutta me emme jatka enää kertomustamme niin seikkaperäisesti kuin olemme sen tähän asti esittäneet. Siksi jätämmekin kuvaamatta, kuinka Nikolai Parfenovitš teroitti mieleen jokaiselle esiin kutsutulle todistajalle, että tämän oli puhuttava totuuden ja omantunnon mukaisesti ja että hänen myöhemmin oli toistettava tämä todistuksensa valaehtoisesti.
Samoin, kuinka jokaista todistajaa vaadittiin lopuksi allekirjoittamaan pöytäkirja, joka sisälsi hänen todistuksensa, y.m. y.m. Huomautamme vain yhdestä seikasta, nimittäin että pääkohta, johon kuulustelijain koko huomio oli kiintynyt, oli ensi sijassa yhä edelleen tuo kysymys kolmesta tuhannesta, t.s. oliko niitä kolme vai puolitoista ensimmäisellä kerralla, Dmitri Fjodorovitšin ensimmäisten juominkien aikana täällä Mokrojessa kuukausi takaperin ja oliko rahoja kolme vaiko puolitoista tuhatta eilen, Dmitri Fjodorovitšin toisten juominkien aikana. Voi, kaikki todistukset, jokikinen, olivat Mitjaa vastaan, eikä yksikään puhunut hänen puolestaan, ja eräät todistukset toivat esille myös uusia, melkein tyrmistyttäviä seikkoja, jotka kumosivat hänen kertomuksensa. Ensimmäiseksi kuulusteltiin Trifon Borisytšia. Hän seisoi tutkijain edessä vähääkään pelkäämättä, päinvastoin hänen ulkomuotonsa osoitti ankaraa ja vakavaa paheksumista syytettyä kohtaan, ja se teki hänet epäämättömästi tavattoman uskottavan ja oman arvonsa tuntevan näköiseksi. Hän puhui vähän ja hillitysti, odotti kysymyksiä, vastasi täsmällisesti ja harkitusti. Varmasti ja empimättä hän todisti, että kuukausi sitten ei rahojen menetys voinut olla kolmea tuhatta pienempi ja että täällä kaikki talonpojat todistavat kuulleensa kolmesta tuhannesta itseltään »Mitri Fjodorovitšilta». »Miten paljon rahaa he heittelivätkään yksistään mustalaistytöille. Jo näille yksistään meni ehkä tuhannen verran.»
— En antanut ehkä viittäsataakaan, — huomautti tähän synkästi
Mitja, — en vain tullut laskeneeksi silloin, olin päissäni, vahinko kyllä…
Mitja istui tällä kertaa syrjässä, selkä verhoihin päin, oli surullisen ja väsyneen näköinen, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: »Äh, todistakaa mitä tahdotte, nyt se on samantekevää!»
— Yli tuhannen meni niille, Mitri Fjodorovitš, — väitti Trifon Borisytš varmasti vastaan, — te paiskelitte turhanpäiväisesti menemään, ja he nostivat maasta. Nehän ovat varkaita ja roistoja, hevosvarkaita ne ovat, ne on karkoitettu täältä pois, muuten ne kenties itse todistaisivat, paljonko hyötyivät teistä. Näin itse teidän käsissänne silloin rahat, — en tosin niitä laskenut, te ette antanut sitä tehdä, se on totta, — mutta muistan sen silmämäärältä, oli paljon enemmän kuin puolitoista tuhatta… Kaikkea muuta kuin puolitoista! Olemme mekin rahaa nähneet, osaamme arvostella…
Eiliseen rahamäärään nähden taas Trifon Borisytš todisti suorastaan, että Dmitri Fjodorovitš oli itse heti hevosesta noustuaan ilmoittanut hänelle tuoneensa kolmetuhatta.
— Tokkohan, Trifon Borisytš, — väitti Mitja vastaan, — näinköhän minä tosiaankin noin täsmällisesti ilmoitin tuoneeni kolmetuhatta?
— Niin sanoitte, Mitri Fjodorovitš. Andrein kuullen sanoitte. Hän on täällä, tuo samainen Andrei, ei ole vielä lähtenyt pois, kutsukaa hänet. Ja tuolla salissa kestitessänne kuoroa te suoraan huusitte jättävänne tänne kuudennen tuhannen — se on entisten kanssa, sillä tavoin se on ymmärrettävä. Stepan ja Semjon kuulivat, ja Pjotr Fomitš Kalganov seisoi silloin vieressänne, kenties hekin muistavat…
Todistajan lausunto kuudennesta tuhannesta teki tavattoman vaikutuksen tutkijoihin. Uusi sanontatapa miellytti: kolme ja kolme, siis kuusi, kolme tuhatta siis silloin ja kolme tuhatta nyt, siitä tuli kuusi, lasku oli selvä.
Kuulusteltiin kaikkia Trifon Borisytšin mainitsemia talonpoikia, Stepania ja Semjonia, kyytimies Andreita ja Pjotr Fomitš Kalganovia. Talonpojat ja kyytimies vahvistivat empimättä oikeaksi Trifon Borisytšin todistuksen. Sitäpaitsi kirjoitettiin erityisesti vielä muistiin Andrein kertoman mukaan hänen keskustelunsa Mitjan kanssa matkalla siitä, »mihin minä Dmitri Fjodorovitš joudun: taivaaseenko vai helvettiin, ja saanko minä anteeksi toisessa maailmassa vai enkö?» »Psykologi» Ippolit Kirillovitš kuunteli kaikkea tätä hieno hymy huulillaan ja suositteli lopuksi »asiakirjoihin liitettäväksi» myös tämän todistajan lausunnon siitä, minne Dmitri Fjodorovitš joutuu.
Kalganov tuli kutsuttuna sisälle vastahakoisesti, nyrpeänä, oikukkaana, ja puheli prokuraattorin ja Nikolai Parfenovitšin kanssa sillä tavoin kuin olisi nähnyt heidät ensimmäistä kertaa elämässään, vaikka hän oli heidän vanha ja jokapäiväinen tuttunsa. Hän alkoi sanomalla, että hän »ei tiedä tästä mitään eikä tahdokaan tietää». Mutta selville kävi, että hän oli kuullut tuon puheen kuudennesta tuhannesta ja hän myönsi sillä hetkellä seisoneensa Mitjan vieressä. Hänen nähdäksensä oli Mitjalla käsissään rahoja »en tiedä minkä verran». Sen hän todisti todeksi, että puolalaiset olivat nylkeneet korttipelissä. Hän selitti myös, kun asiaa uudelleen kyseltiin, että sitten kuin puolalaiset oli ajettu pois, Mitjan ja Agrafena Aleksandrovnan asiat olivat todellakin parantuneet ja että Agrafena Aleksandrovna oli itse sanonut rakastavansa Mitjaa. Agrafena Aleksandrovnasta hän puhui pidättyvästi ja kunnioittavasti, aivan niinkuin tämä olisi ollut parhaisiin piireihin kuuluva rouvashenkilö,
eikä hän kertaakaan käyttänyt hänestä Grušenjka-nimitystä.
Huolimatta siitä, että nuoresta miehestä ilmeisesti oli vastenmielistä esiintyä todistajana, Ippolit Kirillovitš kuulusteli häntä kauan ja sai vasta häneltä tietää kaikki yksityiskohdat siitä, mikä oli ollut niin sanoakseni Mitjan »romaani» tänä yönä. Mitja ei kertaakaan keskeyttänyt Kalganovia. Viimein nuorukainen päästettiin menemään, ja hän poistui salaamatta paheksumistaan.
Kuulusteltiin myös puolalaisia. Vaikka he olivatkin huoneessaan käyneet makaamaan, niin he eivät olleet nukkuneet koko yönä, ja viranomaisten tultua he olivat nopeasti pukeutuneet ja laittautuneet kuntoon ymmärtäen itsekin, että heitäkin ehdottomasti kutsutaan kuultaviksi. He saapuivat arvokkaasti, vaikka jonkin verran pelkäsivätkin. Selville kävi, että päämies, t.s. pieni herra, oli virkaeron saanut kahdennentoista arvoluokan virkamies, oli palvellut Siperiassa eläinlääkärinä ja hänen sukunimensä oli Mussjalovitš. Herra Vrublevski taasen oli vapaasti ammattiaan harjoittava hammaslääkäri. He molemmat alkoivat heti huoneeseen tultuaan, Nikolai Parfenovitšin kysymyksistä huolimatta, vastailla sivulla seisovalle Mihail Makarovitšille pitäen tietämättömyydessään häntä korkeimpana viranomaisena täällä ja nimittäen häntä joka sanan jälkeen »herra everstiksi». Ja vasta useamman kerran jälkeen ja Mihail Makarovitšin itsensä siitä huomautettua he hoksasivat, että oli vastauksineen käännyttävä ainoastaan Nikolai Parfenovitšin puoleen. Huomattiin, että he osasivat puhua venäjää aivan virheettömästi, muutamien sanojen ääntämistä lukuunottamatta. Suhteistaan Grušenjkaan, entisistä ja nykyisistä, alkoi herra Mussjalovitš tehdä selkoa kiihkeästi ja ylpeästi, niin että Mitja heti menetti kärsivällisyytensä ja huusi, ettei hän salli »lurjuksen» puhua hänen kuullen tällä tavoin. Herra Mussjalovitš kiinnitti heti huomiota
sanaan »lurjus» ja pyysi merkitsemään sen pöytäkirjaan. Mitja alkoi kiehua kiukusta.
— Lurjus on, lurjus! Pankaa tämäkin pöytäkirjaan ja pankaa siihen myös, että minä pöytäkirjasta huolimatta kuitenkin huudan, että hän on lurjus! — huusi hän.
Vaikka Nikolai Parfenovitš ottikin tämän pöytäkirjaan, niin hän osoitti tässä epämiellyttävässä tapauksessa erittäin kiitettävää asiallisuutta ja järjestelykykyä: annettuaan ankaran huomautuksen Mitjalle hän itse lakkasi kyselemästä enempää asian romanttisesta puolesta ja siirtyi nopeasti oleelliseen. Tässä puolessa asiaa herätti tutkijoissa tavatonta mielenkiintoa eräs herrojen todistus: se nimittäin, miten Mitja toisessa huoneessa oli koettanut lahjoa herra Mussjalovitšin ja tarjonnut hänelle kolmea tuhatta luopumisrahoja, siten että hän saisi seitsemänsataa ruplaa käteistä ja loput kaksituhatta kolmesataa »jo huomisaamuna kaupungissa», jolloin
Mitja oli antanut kunniasanansa ja selittänyt, että täällä, Mokrojessa, hänellä ei ole mukanaan niin paljon rahaa ja että rahat ovat kaupungissa. Mitja huomautti kiivaasti, että hän ei ollut sanonut antavansa varmasti huomenna kaupungissa, mutta herra Vrublevski vahvisti todistuksen oikeaksi ja Mitja itsekin hetkisen ajateltuaan myönsi nyrpeästi, että kenties oli niin tapahtunut kuin herrat sanovat, hän oli silloin ollut kiihdyksissä ja saattanut tosiaankin niin sanoa. Prokuraattori takertui kovin todistukseen: tutkimusta varten oli osoittautunut selväksi (kuten myöhemmin suorastaan pääteltiinkin), että puolet tai osa Mitjan käsiin joutuneista kolmesta tuhannesta oli saattanut jäädä piiloon kaupunkiin, mahdollisesti ne myös oli saatettu piilottaa jonnekin täällä Mokrojessa, niin että täten selvisi sekin tutkimuksen kannalta pulmallinen asianhaara, että Mitjan hallusta oli löydetty ainoastaan kahdeksansataa ruplaa
asianhaara, joka tähän saakka oli ollut tosin ainoa ja verraten vähäpätöinen, mutta kuitenkin jonkinmoinen todistuskappale Mitjan hyväksi. Nyt oli tuo ainoakin hänen väitteitään tukeva todistus kumottu. Prokuraattorin kysymykseen: mistä hän olisi ottanut jäljelläolevat kaksituhatta kolmesataa antaakseen huomenna herralle, jos hän kerran itse väittää, että hänellä oli kaikkiaan ainoastaan puolitoista tuhatta, ja kuitenkin hän oli antanut herralle vakuudeksi kunniasanansa, Mitja vastasi lujasti, että hänen aikomuksenaan ei ollut tarjota »puolalaisrahjukselle» huomenna rahoja, vaan muodollisesti pätevä hänen Tšermašnjan maatilaan kohdistuvien oikeuksiensa luovutus, noiden samojen oikeuksien, joita hän oli tarjonnut Samsonoville ja rouva Hohlakoville. Prokuraattori suorastaan naurahti »verukkeen yksinkertaisuudelle».
— Ja luuletteko te, että hän olisi suostunut ottamaan nämä »oikeudet» käteisten kahdentuhannen kolmensadan ruplan asemasta?
— Olisi ehdottomasti suostunut, — tokaisi Mitja kiihkeästi. Hyväinen aika, hänhän olisi voinut tässä saada ei vain kaksi, vaan neljä, jopa kuusi tuhatta! Hän olisi heti palkannut omat advokaattinsa, puolalaiset ja juutalaiset, ja he olisivat riidelleet ukolta pois ei vain kolmea tuhatta, vaan koko Tšermašnjan.
Tietysti herra Mussjalovitšin todistus otettiin hyvin tarkasti pöytäkirjaan. Sen jälkeen herrat saivatkin mennä. Korttipelissä nylkemisestä sitävastoin ei mainittu juuri mitään. Nikolai Parfenovitš oli muutenkin kovin kiitollinen eikä tahtonut vaivata heitä tyhjänpäiväisillä asioilla, varsinkin kun se oli ollut vain jonninjoutavaa riitaa juovuspäissä korttipöydässä eikä mitään muuta. Vähänkö oli
juotu ja remuttu sinä yönä… Niin että rahat, kaksisataa ruplaa, jäivät kuin jäivätkin herrojen taskuun.
Sitten kutsuttiin sisälle ukko Maksimov. Hän saapui arkaillen, tuli lyhyin askelin pöydän luo, oli tukka pörröllään ja hyvin surullisen näköinen. Koko ajan hän oli hakenut turvaa Grušenjkan läheisyydestä, istunut ääneti hänen seurassaan ja »yhtäkkiä alkanut nyyhkyttää ja pyyhkiä silmiään siniruutuisella nenäliinallaan», kuten myöhemmin kertoi Mihail Makarovitš. Niin että Grušenjka itse oli häntä rauhoitellut ja lohdutellut. Ukko pahainen tunnusti heti kyynelsilmin, että hän oli syyllinen, että oli ottanut Dmitri Fjodorovitšilta lainaksi »kymmenen ruplaa, köyhyydessäni», ja että oli valmis maksamaan sen takaisin… Nikolai Parfenovitšin suoraan kysymykseen: eikö hän ollut huomannut, miten paljon nimenomaan Dmitri Fjodorovitšilla oli rahoja käsissä, koska hän oli lähempää kuin kukaan muu nähnyt rahat tämän käsissä, kun sai tältä lainaksi, vastasi Maksimov hyvin varmasti, että rahoja oli »kaksikymmentä tuhatta».
— Oletteko te milloinkaan ennen nähnyt kahtakymmentä tuhatta? — kysyi
Nikolai Parfenovitš hymyillen.
— Olenhan toki, en tosin kahtakymmentä, vaan seitsemän, kun minun vaimoni panttasi kyläni. Hän antoi minun vain kaukaa katsella niitä, kerskui edessäni. Se oli hyvin iso tukku, kaikki sadan ruplan seteleitä. Dmitri Fjodorovitšilla olivat kaikki rahat niinikään sataruplasia…
Hänet päästettiin pian menemään. Lopulta oli myös Grušenjkan vuoro. Tutkijat näyttivät pelkäävän sitä vaikutusta, minkä tämän tulo voisi tehdä Dmitri Fjodorovitšiin, ja Nikolai Parfenovitš mutisi hänelle
muutamia kehoituksen sanojakin, mutta vastaukseksi hänelle Mitja painoi ääneti päänsä alas antaen siten tietää, että »epäjärjestystä ei synny». Grušenjkan toi sisälle itse Mihail Makarovitš. Grušenjka tuli ankaran ja juron, näennäisesti miltei tyynen näköisenä ja istuutui hiljaa hänelle osoitetulle tuolille vastapäätä Nikolai Parfenovitšia. Hän oli hyvin kalpea, hänellä näytti olevan vilu, ja hän kääriytyi tarkoin kauniiseen mustaan hartialiinaansa. Todellakin hän silloin alkoi tuntea lieviä kuumeen puistatuksia — se oli alkua pitkälliseen sairauteen, jota hän sitten tämän yön jälkeen joutui potemaan. Hänen ankara näkönsä, suora ja vakava katseensa ja rauhallinen esiintymistapansa tekivät kaikkiin sangen edullisen vaikutuksen. Nikolai Parfenovitš suorastaan jonkin verran »viehättyikin». Hän tunnusti itse, kertoessaan myöhemmin jossakin tästä, että vasta sillä kertaa hänelle valkeni, miten »kaunis muodoltaan» tuo nainen oli, jonka hän kyllä ennenkin oli nähnyt mutta pitänyt aina vain jonkinmoisena »maalais-hetairana». »Hänen käytöstapansa on aivan kuin korkeimpien piirien», laverteli hän kerran innostuneena jossakin naisseurassa. Mutta hänen puheensa herätti suurta paheksumista, ja häntä sanottiin sen takia heti »veitikaksi», mihin hän oli sangen tyytyväinen. Huoneeseen astuessaan Grušenjka katsahti vain kuin sivumennen Mitjaan, joka vuorostaan katseli häntä levottomasti, mutta nähdessään Grušenjkan Mitjakin samassa rauhoittui. Ensimmäisten välttämättömien kysymysten ja kehoitusten jälkeen Nikolai Parfenovitš, tosin hieman tavoitellen, mutta kuitenkin pysyen hyvin kohteliaan näköisenä, kysyi häneltä: »Missä suhteissa olette ollut entiseen luutnanttiin Dmitri Fjodorovitš Karamazoviin?»
Tähän vastasi Grušenjka hiljaa ja varmasti:
— Hän oli tuttuni, tuttuna otin häntä vastaan viime kuukauden aikana.
Seuraaviin uteleviin kysymyksiin hän vastasi suoraan ja täysin avomielisesti, että vaikka Mitja häntä »joinakin hetkinä» miellyttikin, niin hän ei ollut tätä rakastanut, vaan pannut hänen päänsä pyörälle »inhoittavan ilkeyteni tähden», aivan samoin kuin tuon »ukkorahjuksenkin»; hän oli nähnyt, että Mitja oli hyvin mustasukkainen hänen tähtensä Fjodor Pavlovitšille ja kaikille, mutta se oli vain tuottanut huvia hänelle. Fjodor Pavlovitšin luo hän ei ollenkaan ollut koskaan aikonutkaan mennä, oli vain pitänyt tätä pilkkanaan. Koko tuon kuukauden aikana ei minulla ollut aikaa välittää heistä kummastakaan; minä odotin toista miestä, joka oli syyllinen minun edessäni… Mutta luulen, — lopetti hän, — ettei teillä ole mitään syytä ruveta tästä utelemaan eikä minulla ole syytä teille mitään vastata, sillä tämä on minun yksityinen asiani.
Niin Nikolai Parfenovitš heti menettelikin: »romanttisiin» kohtiin hän ei enää sen enempää takertunut, vaan siirtyi suoraan asian vakavaan puoleen, t.s. yhä vielä tuohon tärkeimpään kysymykseen kolmesta tuhannesta. Grušenjka vahvisti todeksi, että Mokrojessa kuukausi takaperin oli todellakin tuhlattu kolmetuhatta ruplaa, ja vaikka hän ei itse ollutkaan laskenut rahoja, niin hän oli kuullut Dmitri
Fjodorovitšilta itseltään, että niitä oli kolmetuhatta ruplaa.
— Sanoiko hän sen teille kahden kesken vaiko jonkun läsnäollessa, vai kuulitteko te hänen puhuvan vain muille teidän läsnäollessanne? — tiedusti prokuraattori heti.
Siihen Grušenjka sanoi kuulleensa sen ihmisten läsnäollessa, kuulleensa hänen puhuvan sitä toisille ja kuulleensa myös kahden kesken häneltä itseltään.
— Kuulitteko hänen kanssaan kahden ollessanne yhden kerran vaiko useammin? — tiedusti taas prokuraattori ja sai vastaukseksi,
että Grušenjka oli kuullut useamman kerran.
Ippolit Kirillovitš oli hyvin tyytyväinen tähän todistukseen. Jatketuista kyselyistä selvisi myös, että Grušenjka tiesi, mistä nuo rahat olivat peräisin, ja että Dmitri Fjodorovitš oli ottanut ne Katerina Ivanovnalta.
— Ettekö te kuullut vaikkapa vain yhden kerran, että rahoja ei kuukausi takaperin pantu menemään kolmea tuhatta, vaan vähemmän, ja että Dmitri Fjodorovitš pani niistä ihan puolet talteen itseään varten?
— En, sitä minä en ole milloinkaan kuullut, — todisti Grušenjka.
Selvisi vielä sekin, että Mitja päinvastoin oli usein sanonut hänelle tämän kuukauden kuluessa, ettei hänellä ollut rahaa kopeekkaakaan. Odotti yhä saavansa isältään, — lopetti Grušenjka.
— Mutta eikö hän puhunut joskus teidän kuultenne… tai jotenkin sivumennen tai suutuksissaan, — puuttui äkkiä puheeseen Nikolai Parfenovitš, — että hän aikoo tehdä murhayrityksen isäänsä vastaan?
— Oh, puhui! — huokasi Grušenjka.
— Kerran vai useita kertoja?
— Muutaman kerran mainitsi siitä, aina vihapäissään.
— Ja uskoitteko te, että hän sen tekee?
— En, en koskaan uskonut! — vastasi Grušenjka lujasti. — Luotin hänen kunnollisuuteensa.
— Hyvät herrat, sallikaa, — huudahti äkkiä Mitja, — sallikaa sanoa teidän kuultenne Agrafena Aleksandrovnalle vain yksi sana.
— Puhukaa, — suostui Nikolai Parfenovitš.
— Agrafena Aleksandrovna, — lausui Mitja nousten seisomaan, — usko
Jumalaa ja minua: eilen murhatun isäni vereen olen minä viaton!
Tämän lausuttuaan Mitja taas istuutui tuolilleen. Grušenjka nousi ja teki hartaasti ristinmerkin kääntyen jumalankuvaan päin.
— Ole kiitetty, Jumala! — lausui hän kiihkeällä, uskonvarmalla äänellä, ja kääntyen jo ennen paikalleen istuutumistaan Nikolai Parfenovitšin puoleen hän lisäsi: — Niinkuin hän nyt sitä sanoi, uskokaa! Minä tunnen hänet: hän voi lörpöttää mitä sattuu joko huvin vuoksi tai itsepäisyydessään, mutta jos on vasten omaatuntoa, niin hän ei petä koskaan. Hän sanoo suoraan totuuden, uskokaa sitä!
— Kiitos, Agrafena Aleksandrovna, sinä ylläpidät rohkeuttani! — lausui
Mitja värisevällä äänellä.
Eilisistä rahoista kysyttäessä Grušenjka ilmoitti, että hän ei tiedä, paljonko niitä oli, mutta oli kuullut Mitjan monta kertaa sanovan eilen ihmisille, että oli tuonut mukanaan kolmetuhatta. Mitä taas tulee siihen, mistä Mitja oli rahat ottanut, niin tämä oli sanonut ainoastaan hänelle »varastaneensa» Katerina Ivanovnalta, mihin hän oli vastannut, että Mitja ei ollut varastanut ja että rahat on jo huomenna annettava takaisin. Prokuraattorin itsepintaiseen kysymykseen, mistä rahoista Mitja oli sanonut, että oli varastanut ne Katerina Ivanovnalta: eilisistäkö vaiko niistä kolmesta tuhannesta, jotka oli tuhlattu täällä kuukausi takaperin, — Grušenjka selitti, että Mitja oli puhunut niistä, jotka hänellä oli kuukausi sitten, ja että Grušenjka oli niin hänet ymmärtänyt.
Grušenjka päästettiin viimein menemään, jolloin Nikolai Parfenovitš kiiruhti ilmoittamaan hänelle, että hän saa vaikkapa heti palata kaupunkiin, ja jos Nikolai Parfenovitš omasta puolestaan voi olla avuksi, esimerkiksi hevosten hankinnassa, tai jos esimerkiksi Grušenjka haluaa saattajaa, niin hän puolestaan…
— Kiitän nöyrimmästi teitä, — sanoi Grušenjka kumartaen hänelle, — minä lähden sen ukon, tilanomistajan seurassa, vien hänet kaupunkiin, mutta siihen mennessä odotan alhaalla, jos sallitte, mitä te täällä päätätte Dmitri Fjodorovitšin suhteen.
Hän poistui. Mitja oli levollinen, jopa aivan reipastuneen näköinenkin, mutta vain hetkisen. Jokin omituinen ruumiillinen heikkous sai hänessä yhä enemmän valtaa. Hänen silmänsä sulkeutuivat väsymyksestä. Todistajain kuulustelu päättyi viimein. Ryhdyttiin laittamaan pöytäkirjaa lopulliseen muotoon. Mitja nousi ja siirtyi tuoliltaan nurkkaan, verhon luo, kävi pitkälleen isännän isolle arkulle, joka oli peitetty matolla, ja vaipui silmänräpäyksessä uneen.
Hän näki omituisen unen, joka ei ollenkaan tuntunut sopivan tähän paikkaan ja aikaan. Hän on ajavinaan jossakin arolla, siellä, missä palveli kauan sitten, ja häntä kyydissä on räntäsateessa parihevosten vetämillä rattailla talonpoika. Mutta Mitjan on kylmä, on marraskuun alku ja lumi putoilee suurina, märkinä hiutaleina, jotka maahan pudottuaan heti sulavat. Ja talonpoika kuljettaa häntä hyvää kyytiä, läimäyttelee uljaasti hevosia, hänellä on vaaleanruskea, pitkä parta, eikä hän ole aivan vanhakaan, vaan noin viidenkymmenen vuoden ikäinen, ja hänen yllään on harmaa talonpoikaisviitta. Lähellä onkin jo kylä, näkyy hyvin mustia mökkejä, puolet mökeistä on palanut, vain hiiltyneet hirret törröttävät. Heidän ajaessaan ovat eukot asettuneet tielle, siinä on paljon eukkoja, kokonainen rivi, kaikki ovat laihoja, niiden kasvot ovat riutuneet ja ikäänkuin ruskeanväriset. Tuossa on erillään reunassa yksi, luiseva, isokokoinen, näyttää neljänkymmenen vuoden ikäiseltä, mutta on kukaties vain kahdenkymmenen ikäinen, kasvot ovat pitkät ja laihat, hänen sylissään itkee pieni lapsi, ja naisen rinnat ovat luultavasti kuivettuneet, eikä niissä ole pisaraakaan maitoa. Lapsi itkee itkemistään ja ojentelee pieniä, paljaita käsiään, joissa on pienet nyrkit ja jotka ovat kylmästä aivan sinertävät.
»Mitä he itkevät? Mitä he itkevät?» kysyy Mitja kiitäessään heidän ohitseen.
»Lapsukainen», vastaa hänelle talonpoika, »lapsukainen itkee». Ja Mitjaa hämmästyttää se, että hän lausui tuon sanan lapsukainen murteelliseen maalaistapaansa. Tuo rahvaanomainen lausumistapa miellyttää häntä: siinä ikäänkuin on enemmän säälin tunnetta.
»Mutta miksi se itkee?» tiedustaa Mitja hartaasti, aivan kuin ei pystyisi ymmärtämään. — »Miksi sen kädet ovat paljaat, miksi sen
ympärille ei kääritä lämmintä.
»Lapsukainen on paleltunut, vaatteet ovat jäätyneet, eivät lämmitä».
»Mutta miksi se on niin? Miksi?» tiedustaa Mitja itsepintaisesti yhtä tyhmänä kuin ennenkin.
»Köyhiä ovat, palosta kärsineitä, ei ole leipää, pyytävät apua palon johdosta».
»Ei, ei», puhuu Mitja ikäänkuin yhä tajuamatta, »sano: miksi seisovat palosta kärsineet äidit, miksi ihmiset ovat köyhiä, miksi lapsi on kurja, miksi aro on paljas, miksi he eivät syleile ja suutele toisiaan, miksi he eivät laula iloisia lauluja, miksi he ovat noin mustuneet hädästä, miksi he eivät ruoki lapsukaista?»
Ja hän tuntee itsekseen, että vaikka hän kyseleekin typerästi ja järjettömästi, niin hänen mielensä ehdottomasti tekee kysyä juuri niin, ja että juuri niin on kysyttäväkin. Ja hän tuntee vielä, että hänen sydämessään on nousemassa jonkinmoinen uusi, ennestään tuntematon liikutus, että hänen mielensä tekee itkeä, että hän tahtoo tehdä kaikille jotakin sellaista, ettei lapsukainen enää itkisi, ettei myös itkisi lapsukaisen musta, kuivettunut äiti, ettei olisi ollenkaan kyyneliä tästä hetkestä alkaen kenelläkään, ja että hän tekisi sen heti, aivan heti lykkäämättä tuonnemmaksi ja huolimatta mistään, koko Karamazovien hillittömyydellä.
»Minäkin olen kanssasi, minä en nyt jätä sinua, koko elämäni ajan kuljen mukanasi», kuulee hän vierellään Grušenjkan armaat, tunteikkaat sanat. Ja nyt hänen koko sydämensä syttyi ja suuntautui
