Medical ethics: accounts of ground-breaking cases gregory e. pence - Download the ebook today and ow
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/medical-ethics-accounts-of-ground-breaking-cases-gr egory-e-pence/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
All credits appearing on page or at the end of the book are considered to be an extension of the copyright page.
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Names: Pence, Gregory E., author.
Title: Medical ethics: accounts of ground-breaking cases / Gregory E. Pence, University of Alabama at Birmingham.
Other titles: Classic cases in medical ethics
Description: Eighth edition. | New York, NY: MHE, [2017] | Audience: Age: 18+ | Editions 1-5 published under: Classis cases in medical ethics. | Includes bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2016026704 | ISBN 9781259907944 (alk. paper)
Subjects: LCSH: Medical ethics--Case studies.
Classification: LCC R724 .P36 2017 | DDC 174/.2--dc23 LC record available at https://lccn.loc.gov/2016026704
The Internet addresses listed in the text were accurate at the time of publication. The inclusion of a website does not indicate an endorsement by the authors or McGraw-Hill Education, and McGraw-Hill Education does not guarantee the accuracy of the information presented at these sites. mheducation.com/highered
Preface
This new edition retains in-depth discussion of famous cases, while providing updated, detailed analysis of the issues those cases raise. Each chapter also focuses on a key question that could be debated in class.
Unique to this text is a single, authorial voice integrating description of the cases and their issues with historical overviews. The text is the only one that follows cases over decades to tell readers what did and, often, what did not, happen. Written by a professor who helped found bioethics and who has published in the field for 40 years, the text gives students a sense of mastery over this exciting, complex field. After they have read the book, I hope that students will feel that they have learned something important and that time studying the material has been well spent.
New to the 8th Edition
New research was added to each chapter, and a new list of topics to debate was included on the inside cover of the book. Every chapter has been rewritten, tightened, and augmented; issues have been clarified. Highlights of the new edition are outlined here.
A NEW CHAPTER ON ALCOHOLISM (and addiction): Conflicting views on causes of alcoholism: Alcoholics Anonymous, neuroscience, Kant, genetics, social sciences, Fingarette. Focus on the famous case of Ernie Crowfeather.
A MAJOR NEW CASE: The Bucharest Early Intervention Project: Is it the Tuskegee Study of neuroscience? Research on vulnerable human populations?
A MAJOR NEW SECTON on research on people with schizophrenia, including cases of patients harmed by such research.
Discussion of Ebola and Zika virus in AIDS chapter: How it has resembled our responses to AIDS?
Discussion on CRISPR, the revolutionary method of changing genes that almost any geneticist can use to change a species and its progeny.
Update on the Patient Protection and Affordable Care Act: Why it’s working and what are its latest problems?
Death and Dying: The case of Brittany Maynard; the case of Jahi McMath.
Comas: Update on cases of Terri Schiavo, Belgian coma patient Rom Houben, and minimally conscious states.
Abortion: Updates on death of Kenneth Edelin, declining numbers of abortion in America. New topics: Telemedicine and early-stage self-abortions, the Planned Parenthood video controversy, US Supreme Court decision limiting TRAP (Targeted Regulation of Abortion Providers) laws.
Assisted Reproduction: Updates on the Gosselins, McCaughey septuplets, IVF clinics, mistaken swaps of embryos, outsourced surrogates, and foreigners using American surrogates; a sperm donor meets eight of his children, right-to-life groups file in court to protect frozen embryos; state surrogacy laws, Snowflake (embryo adoption and its high costs), brighter chances for infertile women aged 30–40 of having IVF baby on late tries.
Stem Cells, Cloning, and Embyros: Updates on stem cells, battles over embryos among divorced couples and right-to-life friends, mitochondria-swapping to cure genetic disease (“a child with three parents”); hucksterism in selling stemcell therapies; continuing problems in cloning primates.
Impaired Babies and Americans with Disabilities Act: Update on “Baby Jane Doe” Keri-Lynn, Marlise Munoz case; UAB’s controversial SUPPORT study on preemies, relevance to babies born with microcephaly from Zika virus.
Ethics of Research on Animals: Updates on the Great Ape Project, Edward Taub’s work, legal protection for chimpanzees in research.
Transplants and Organ Allocation : Updates on numbers, costs, and outcomes, especially for tracking bad outcomes of adult organ donors.
Genetics chapter: The pitfalls and promises of: personalized genetic testing and Big Data, CRISPR, and testing for diseases with no treatments.
Chapter on Enhancement: New emphasis on relation of enhancements to people with disabilities.
If you have suggestions for improvement, please email me at: pence@uab.edu.
Required=Results
The 8th edition of Medical Ethics is now available online with Connect, McGraw-Hill Education’s integrated assignment and assessment platform. Connect also offers SmartBook for the new edition, which is the first adaptive reading experience proven to improve grades and help students study more effectively. All of the title's website and ancillary content is also available through Connect, including:
• A full Test Bank of multiple choice questions that test students on central concepts and ideas in each chapter;
• An Instructor's Manual for each chapter with full chapter outlines, sample test questions, and discussion topics; and
• Lecture Slides for instructor use in class.
McGraw-Hill Connect® Learn Without Limits
Connect is a teaching and learning platform that is proven to deliver better results for students and instructors.
Connect empowers students by continually adapting to deliver precisely what they need, when they need it and how they need it, so your class time is more engaging and effective.
88% of instructors who use Connect require it; instructor satisfaction increases by 38% when Connect is required.
Analytics
Connect Insight®
Connect Insight is Connect’s new one-of-a-kind visual analytics dashboard—now available for both instructors and students—that provides at-a-glance information regarding student performance, which is immediately actionable. By presenting assignment, assessment, and topical performance results together with a time metric that is easily visible for aggregate or individual results, Connect Insight gives the user the ability to take a just-in-time approach to teaching and learning, which was never before available. Connect Insight presents data that empowers students and helps instructors improve class performance in a way that is efficient and effective.
Mobile
Connect’s new, intuitive mobile interface gives students and instructors flexible and convenient, anytime–anywhere access to all components of the Connect platform.
Students can view their results for any Connect course.
Adaptive
THE
FIRST AND ONLY ADAPTIVE READING EXPERIENCE DESIGNED TO TRANSFORM THE WAY STUDENTS READ
More students earn A’s and B’s when they use McGraw-Hill Education Adaptive products.
SmartBook®
Proven to help students improve grades and study more efficiently, SmartBook contains the same content within the print book, but actively tailors that content to the needs of the individual. SmartBook’s adaptive technology provides precise, personalized instruction on what the student should do next, guiding the student to master and remember key concepts, targeting gaps in knowledge and offering customized feedback, driving the student toward comprehension and retention of the subject matter. Available on smartphones and tablets, SmartBook puts learning at the student’s fingertips—anywhere, anytime.
Over 4 billion questions have been answered making McGraw-Hill Education products more intelligent, reliable & precise.
About the Author
Gregory E. Pence is professor and chair of the Department of Philosophy at the University of Alabama at Birmingham. Between 1977 and 2011, he taught medical ethics at the University of Alabama Medical School. He still directs its Early Medical School Acceptance Program.
In 2006, and for achievement in medical ethics, Samford University awarded him a Pellegrino Medal. He testified about human cloning before committees of the U.S. Congress in 2001 and the California Senate in 2003.
He graduated cum laude in Philosophy with a B.A. from the College of William and Mary in 1970 and earned a Ph.D. from New York University in 1974, working mainly under the visiting professor, Peter Singer.
In 2010, his UAB team was national champion of the Intercollegiate Ethics Bowl. His teams won national championships of the Bioethics Bowl at Duke University in 2011 and Florida State University in 2015. At UAB, he has won both the Ingalls and President’s Awards for excellence in teaching.
• He has written six trade books, including Who’s Afraid of Human Cloning? (1998), Re-Creating Medicine: Ethical Issues at the Frontiers of Medicine (2000), Designer Food: Mutant Harvest or Breadbasket of the World? (2002), Cloning after Dolly: Who’s Still Afraid? (2004), How to Build a Better Human: An Ethical Blueprint (2012), and What We Talk about When We Talk about Clone Club: Bioethics and Philosophy in Orphan Black (2016).
• He has edited four books of general essays, Classic Works in Medical Ethics (1995), Flesh of My Flesh: The Ethics of Cloning Humans (1998), The Ethics of Food: A Reader for the Twenty-First Century (2002), and Brave New Bioethics (2004).
• He has published over 60 op-ed essays in national publications: two each in the New York Times, Los Angeles Times, Newsweek, and Chronicle of Higher Education; one each in the Los Angeles Times, Atlanta Journal-Constitution, and Philadelphia Inquirer; and 35 in the Sunday Birmingham News. His reader, Brave New Bioethics, collects these essays from 1974 to 2002.
• A full list of books by Gregory Pence is available through Connect.
Acknowledgments
Several people helped in preparing the 8th edition of this text.
Users of this text also improved the new edition with their suggestions and corrections. In particular, Charles Cardwell, Pellissippi State Community College in Tennessee, and Jason Gray, who taught bioethics at UAB for two years, spotted many errors and made many helpful suggestions, as did my colleagues Josh May and Matt King. My research assistant Karan Jani wrote helpful summaries of the Bucharest Early Intervention Project and CRISPR. Lillian Chien provided amazing proofing at the last stage.
The ansrsource developmental editing, lead by Anne Sheroff and Reshmi Rajeesh were the perfect editors and helped me take this text to a higher level. I also appreciate the following reviewers for the eighth edition:
Brendan Shea, Rochester Community and Technical College, Minnesota
Sarah Schrader, University of California, Santa Cruz, California
Brief Contents
Chapter 1 Good and Bad Ethical Reasoning; Moral Theories and Principles 1
Chapter 2 Requests to Die: Terminal and Nonterminal Patients 19
Chapter 6 Embryos, Stem Cells, and Reproductive Cloning 132
Chapter 7 Impaired Babies and the Americans with Disabilities Act 157
Chapter 8 Medical Research on Animals 179
Chapter 9 Medical Research on Vulnerable Populations 196
Chapter 10 Ethical Issues in First-Time Organ Surgeries 221
Chapter 11 The God Committee 243
Chapter 12 Using One Baby for Another 264
Chapter 13 Ethical Issues in the Treatment of Intersex and Transgender Persons 284
Chapter 14 Involuntary Psychiatric Commitment and Research on People with Schizophrenia 299
Chapter 15 Ethical Issues in Pre-Symptomatic Testing for Genetic Disease: Nancy Wexler, Angelina Jolie, Diabetes and Alzheimer’s 325
Chapter 16 Ethical Issues in Stopping the Global Spread of Infectious Diseases: AIDS, Ebola, and Zika 346
Chapter 17 Ethical Issues of the Patient Protection and Affordable Care Act 367
Chapter 18 Ethical Issues in Medical Enhancement (and their effect on people with Disabilities) 392
Chapter 19 Ethical Issues in Treating Alcoholism 405
1. Good and Bad Ethical Reasoning; Moral Theories and Principles 1
Good Reasoning in Bioethics 1
Giving Reasons 1
Universalization 2
Impartiality 3
Reasonableness 3
Civility 4
Mistakes in Ethical Reasoning 4
Slippery Slope 4
Ad Hominem (“To the Man”) 5
Tu Quoque (Pronounced “Tew-kwoh-kway”) 5
Straw Man/Red Herring 5
Post Hoc, Ergo Propter Hoc (“After This, Therefore, Because of This”) 6
Appeal to Authority 6
Appeals to Feelings and Upbringing 7
Ad Populum 7
False Dichotomy (“Either-Or” Fallacy) 7
Equivocation 7
Begging the Question 8
Ethical Theories, Principles, and Bioethics 8
Moral Relativism 8
Utilitarianism 9
Problems of Utilitarianism 10
Kantian Ethics 11
Problems of Kantian Ethics 12
The Ethics of Care 12
Virtue Ethics 13
Natural Law 13
Theories of Justice 15
Libertarianism 15
Rawls’s Theory of Justice 15
Marxism 16
Four Principles of Bioethics 16
Final Comment 18
Discussion Questions 18
Notes 18
2 Requests to Die: Terminal and Nonterminal Patients 19
The Case of Elizabeth Bouvia (1983–Present) 19
The Legal Battle: Refusing Sustenance 20
The Case of Larry McAfee (1985–1995) 24
The Case of Brittany Maynard (2013–2014) 26
Background: Perspectives on Dying Well 27
Greece and Rome 27
The Bible and Religious Views 28
Philosophers on Voluntary Death 28
The Nazis and “Euthanasia” 30
Hospice and Palliative Care 32
Dying in Holland 32
Jack Kevorkian 33
Dr. Anna Pou 34
Recent Legal Decisions 37
Oregon, 1994 37
Ancient Greece and the Hippocratic Oath 38
Ethical Issues 39
The Concept of Assisted Suicide 39
Misconceptions about Suicide 39
Rationality and Competence 40
Autonomy 41
Inadequate Resources and Poor Treatment 42
Social Prejudice and Physical Disabilities 43
Is Killing Always Wrong? 45
Killing versus Letting Die 46
Relief of Suffering 47
Slippery Slopes 48
Physicians’ Roles, Cries for Help, and Compassion 50
Mistakes and Abuses 50
Cries for Help 51
Further Reading and Resources 51
Discussion Questions 52
Notes 52
3. Comas: Karen Quinlan, Nancy Cruzan, and Terri Schiavo 57
The Quinlan Case 57
Pulling the Plug or Weaning from a Ventilator? 60
Substituted Judgment and Kinds of Cases 61
4.
The Cruzan Case 61
The Terri Schiavo Case 64
Enter Lawyers and Politicians 65
What Schiavo’s Autopsy Showed 68
Ethical Issues 69
Standards of Brain Death 69
Chances of Regaining Consciousness from Coma and PVS 70
Terri’s Chances of Re-awakening 72
Compassion and Its Interpretation 73
Religious Issues 74
Nagging Questions 74
Disability Issues 75
Some Distinctions 75
Advance Directives 77
The Schiavo Case, Bioethics and Politics 78
Further Reading and Resources 78
Discussion Questions 79
Notes 80
Abortion: The Trial of Kenneth Edelin 84
Kenneth Edelin’s Controversial Abortion 84
Background: Perspectives on Abortion 88
The Language of Abortion 88
Abortion and the Bible 88
The Experience of Illegal Abortions 90
1962: Sherri Finkbine 90
1968: Humanae Vitae 91
1973: Roe v. Wade 91
Abortion Statistics 92
Ethical Issues 92
Edelin’s Actions 92
Personhood 92
Personhood as a Gradient 93
The Deprivation Argument: Marquis and Quinn on Potentiality 94
Viability 95
The Argument from Marginal Cases 96
Thomson: A Limited Pro-Choice View 96
Feminist Views 97
Genetic Defects 97
God Must Want Me to Be Pregnant, or Else I Wouldn’t Be 98
A Culture of Life or a Culture of Death? 98
Abortion and Gender Selection 99
Abortion as a Three-Sided Issue 99
Antiabortion Protests and Violence 100
Live Birth Abortions and How Abortions Are Done 100
Fetal Tissue Research 101
Emergency Contraception 101
Maternal versus Fetal Rights 102
Viability 103
The Supreme Court Fine-Tunes Roe v. Wade 103
Partial Birth Abortions 104
States Restrict Abortion Clinics 104
Self-Administered Abortion by Telemedicine 105
Further Reading 106
Discussion Questions 106
Notes 106
5. Assisted Reproduction, Multiple Gestations, Surrogacy, and Elderly Parents 109
The Octomom and the Gosselins 109
Louise Brown, the First Test Tube Baby 110
Harm to Research from Alarmist Media 112
Later Developments in Assisted Reproduction 112
Sperm and Egg Transfer 113
Freezing Gamete Material 114
Ethical Issues 115
Payment for Assisted Reproduction: Egg Donors 115
Payment for Assisted Reproduction: Adoption 115
Paid Surrogacy: The Baby M and Jaycee Cases 116
Multiple Births: Before the Octomom and Gosselins 117
Older Parents 118
Gender Selection 119
Unnatural 119
Physical Harm to Babies Created in New Ways 121
Psychological Harm to Babies Created in New Ways 122
Paradoxes about Harm and Reproduction 122
Wronging versus Harming 123
Harm by Not Knowing One’s Biological Parents? 124
Is Commercialization of Assisted Reproduction Wrong? 124
Screening for Genetic Disease: A New Eugenics? 125
Designer Babies? 126
Assisted Reproduction Worldwide 126
Time to Regulate Fertility Clinics? 127
Conclusion 128
Further Reading 128
Discussion Questions 128
Notes 129
6. Embryos, Stem Cells, and Reproductive Cloning 132
Background on Embryonic Research, Cloning, and Stem Cells 132
Ethical Issues about Reproductive Cloning 140
Valuable from Conception 140
Potential for Personhood 140
Slippery Slopes 141
Reductio ad Absurdum 141
The Interest View 142
Embryos and Respect 142
The Opportunity Cost of Missed Research 143
My Tissue 144
Moot? 144
Reproductive Cloning 144
Reproductive Cloning: Myths about Cloned Persons 144
Against the Will of God? 145
The Right to a Unique Genetic Identity 145
Unnatural and Perverse 146
The Right to an Open Future 146
Problems with Primate Cloning 147
The Spindle Problem 148
Inequality 149
Good of the Child 150
Only Way to Have One’s Own Baby 151
Stronger Genetic Connection 152
Liberty 152
A Rawlsian Argument for Cloning and Choice 153
Links between Embryonic and Reproductive Cloning 153 Further Readings 154
Discussion Questions 154
Notes 154
7. Impaired Babies and the Americans with Disabilities Act 157
1971: The Johns Hopkins Cases 157
1970s: Pediatric Intensivists Go Public 158
Ancient History 159
1981: The Mueller Case: Conjoined Twins 159
1982: The Infant Doe Case 160
1982–1986: The Baby Doe Rules 161
1983–1984: The Baby Jane Doe Case 162
1983–1986: Baby Jane’s Case in the Courts 163
Follow-up on Baby Jane Doe 164
Media Ethics and Bias 165
Ethical Issues 166
Selfishness 166
Personal versus Public Cases 167
Abortion versus Infanticide 168
Killing versus Letting Die with Newborns 169
Personhood of Impaired Neonates 169
Kinds of Euthanasia 170
Degrees of Defect 170
Wrongful Birth versus Wrongful Life 171
1984: Legislation 172
1992: The Americans with Disabilities Act (ADA) 173
The Strength of Disability Advocates 174
Conceptual Dilemma: Supporting Both Choice and Respect 174
UAB’s Support Study on Premies 175
Further Reading 175
Discussion Questions 176
Notes 176
8. Medical Research on Animals 179
The Animal Research Front and Gennarelli’s Research 179
Evaluating the Philadelphia Study 181
PETA and Edward Taub’s Research on Monkeys 181
The Law and Animal Research 183
Numbers and Kinds of Animals in Research 184
Descartes on Animal Pain 184
C. S. Lewis on Animal Pain 185
Philosophy of Mind and Ethics 186
Peter Singer on Speciesism 186
Tom Regan on Animal Rights 188
Why We Need Animals in Research: The Official View 189
Critiquing the Official View 190
Chimpanzees and Research 192
Further Reading 192
Discussion Questions 193
Notes 193
9. Medical Research on Vulnerable Populations 196
Infamous Medical Experiments 196
William Beaumont 196
Nazi Medical Research 196
Josef Mengele 197
The Nuremberg Code 198
Questionable American Research 198
The Tuskegee Study (or “Study”) 200
Nature and History of Syphilis 200
The Racial Environment 201
Development of the Tuskegee Study 202
Ethical Issues in the Tuskegee Study 205
Informed Consent and Deception 205
Racism 206
Media Coverage 206
Harm to Subjects 207
Effects on Subjects’ Families 208
Kant and Motives of Researchers 208
Other Studies Like the Tuskegee Study 209
HIV Prevention in Africa: Another Tuskegee Study? 209
The Krieger Lead Paint Study 210
1946–1948: The Guatemalan Syphilis Study 211
Financial Conflicts and Twenty-First-Century Research 212
Toward International Standards of Research Ethics 213
The Collaborative Model 214
The Death of Jesse Gelsinger 215
The Bucharest Early Intervention Project (BEIP) 216
Further Reading 217
Discussion Questions 217
Notes 217
10. Ethical Issues in First-Time Organ Surgeries 221
The First Heart Transplant 221
Fame Cometh 224
The Post-Transplant Era: “Surgery Went Nuts” 224
Barney Clark’s Artificial Heart 225
The Implant 226
Post-Clark Implants 228
Limb and Face Transplants 229
Ethical Issues in First-Time Surgeries 232
The Desire to Be First and Famous 232
Concerns about Criteria of Death 234
Quality of Life 235
Defending Surgery 236
Cosmetic versus Therapeutic Surgery 237
Expensive Rescue versus Cheap Prevention 237
Real Informed Consent? 238
Conclusion 239
Further Reading 239
Discussion Questions 239
Notes 240
11. The God Committee 243
The God Committee and Artificial Kidneys 243
Shana Alexander Publicizes the God Committee; Starts Bioethics 245
The End Stage Renal Disease Act (ESRDA) 246
The Birth of Bioethics 247
Supply and Demand of Donated Organs 247
Ethical Issues in Allocating Scarce Medical Resources 248
Social Worth 248
Personal Responsibility for Illness and Expensive Resources 248
Kant and Rescher on Just Allocation 249
Wealth, Celebrities, Justice, and Waiting Lists for Organs 250
Retransplants 252
The Rule of Rescue 253
Sickest First, UNOS, and the Rule of Rescue 254
Living Donors 255
Costs and the Medical Commons 257
Non-Heart-Beating Organ Transplantation 257
The God Committee, Again 260
Further Reading 261
Discussion Questions 261
Notes 262
12. Using One Baby for Another 264
1984: Baby Fae 264
1987: Baby Gabriel and Baby Holc 266
1992: Baby Theresa 268
1993: The Lakeberg Case: Separating Conjoined Twins 269
Ethical Issues 270
Use of Animals as Resources for Humans 270
Alternative Treatments? 271
Babies as Subjects of Research 272
Informed Consent 273
The Media 274
Therapy or Research? 275
Ethics and Terminology: Infants as “Donors” 277
Anencephalics and Brain Death 278
Saving Other Children 280
Costs and Opportunity Costs 280
Conclusion 280
Further Reading 281
Discussion Questions 281
Notes 281
13. Ethical Issues in the Treatment of Intersex and Transgender Persons 284
David Reimer 284
Intersex People 287
Congenital Adrenal Hyperplasia 288
Fetal Dex 289
Ethical Issues 290
What Is Normal and Who Defines It? 290
Secrecy in the Child’s Best Interest 290
Ending the Shame and Secrecy 291
Transgender/Intersex and Civil Rights 292
Nature or Nurture, or Both? 292
An Alternative, Conservative View 293
Ken Kipnis’s Proposals 293
Medical Exceptions 294
The Dutch Approach: Delaying Puberty 294
Conclusion 295
Further Reading 295
Discussion Questions 295
Notes 296
14. Involuntary Psychiatric Commitment and Research on People with Schizophrenia 299
The Case of Joyce Brown 299
The Legal Conflict 300
Ideology and Insanity 303
Patients’ Rights 303
Legal Victories for Psychiatric Patients 305
Deinstitutionalization 306
Violence and the Mentally Ill Homeless in the Cities 307
Ethical Issues 308
Paternalism, Autonomy, and Diminished Competence 308
Homelessness and Commitment 308
Psychiatry and Commitment 309
Suffering and Commitment: Benefit and Harm 310
Housing for the Mentally Ill as an Ethical Issue 311
Mass Shootings and the Mentally Ill 312
Ethical Issues in Research on People with Schizophrenia 312
Washout Period 312
Schizophrenia 313
Problems of Consent in Schizophrenia Research 315
Family Dilemmas 316
Drug Companies and Research on Schizophrenia 317
Researchers Defend Themselves 318
Harm to Subjects and the Kantian Ideal of Patient Care 319
Structural Critiques of Modern Psychiatric Research 319
The CATIE Study 320
Further Reading 321
Discussion Questions 321
Notes 322
15. Ethical Issues in Pre-Symptomatic Testing for Genetic Disease: Nancy Wexler, Angelina Jolie, Diabetes and Alzheimer’s 325
Case 1: Angelina Jolie and Genetic Testing for Cancer 325
Background: Basic Genetics 326
Case 2: Nancy Wexler and Huntington’s Disease 326
The Eugenics Movement 328
Case 3: Testing for Diabetes 329
Case 4: Testing for Alzheimer’s Disease 330
Ethical Issues 331
Preventing Disease 331
Testing as Self-Interest 332
Testing Only to Hear Good News 333
Testing as a Duty to One’s Family 334
Testing One’s Family by Testing Oneself 335
Personal Responsibility for Disease 335
Testing and Sick Identities 336
Preventing Suicide by Not Knowing 337
Testing Only with Good Counseling 338
Genetic Testing and Insurance 338
Premature Announcements and Oversimplifications 339
Caveat Emptor: Making Money from Genetic Testing 339
Preventing Genetic Disease 340
Embryos, Genetics, and CRISPR 342
Further Reading 342
Discussion Questions 343
Notes 343
16. Ethical Issues in Stopping the Global Spread of Infectious Diseases: AIDS, Ebola, and Zika 346
Background: Epidemics, Plagues, and AIDS 346
A Brief History of AIDS 347
AIDS and Ideology 348
Transmission of HIV and Testing for HIV 350
Kimberly Bergalis’s Case 351
Two Ethical Issues in Stopping the Spread of AIDS 352
Homosexuality 352
HIV Exceptionalism 353
Stopping the Worldwide Spread Of HIV: Four Views 353
Educational Prevention 355
Feminism 355
Triage 357
Structuralism 357
Replies and Rebuttals 358
Progress 361
Ethical Issues in Preparing for Future Pandemics 362
Further Reading 363
Discussion Questions 364
Notes 364
17. Ethical Issues of the Patient Protection and Affordable Care Act 367
Rosalyn Schwartz 367
Universal Medical Coverage 368
1962 to Present: Canada 368
The National Health Service in England 369
The American Medical System: 1962–2012 369
1965: Medicare Begins 370
1965: Medicaid Begins 370
1997: CHIP 371
Tricare and VA Hospitals 371
1985: COBRA 372
1986: EMTALA 372
1996: HIPAA 372
1962–2012: Coverage at Work through Private Plans 372
Blue Cross/Blue Shield and Kinds of Ratings 373
Oregon, Vermont, and Massachusetts Cover Everyone 375
2010: The Patient Protection and Affordable Care Act 376
For and Against the ACA 377
Opposing the ACA #1: Illegal Immigrants 377
Favoring the ACA #1: Illegal Immigrants 378
Favoring the ACA #2: Greater Efficiency 378
Opposing the ACA #2: Federal Bureaucracy Is Inefficient 379
Favoring the ACA #3: Making Medicine Rational 380
Opposing the ACA #3: Government Cannot Make Medical Finance Rational 380
Opposing the ACA #4: Health Care Is Not a Right 381
Favoring the ACA #4: Minimal Health Care Is a Right 381
Opposing the ACA #5: Health Care Is Not a Right 383
Favoring the ACA #5: Costs Can Be Controlled 385
Opposing the ACA #6: Intergenerational Injustice 386
Favoring the ACA #6: No Intergenerational Injustice 387
Update: Six Years of the Patient Protection and Affordable Care Act 387
Further Reading 389
Discussion Questions 389
Notes 389
18. Ethical Issues in Medical Enhancement (and their effect on people with Disabilities) 392
Famous Cases of Enhancement 392
Oscar Pistorius and his Cheetahs 392
Tess and Prozac 392
Cycling and Doping 393
Ritalin, Adderall, and ADHD 393
Personal Body Shaping and Surgery 393
Ethical Issues of Medical Enhancement 394
What Counts as an Enhancement? 394
Positional Advantage 394
An Arms Race 395
End Secrecy; Legalize Enhancements 395
Inauthentic 396
Cheating 396
Not So Dangerous 398
Bad Effects of Legalization 400
The Role of Physicians 400
Disability and Enhancements 400
Conclusions 402
Further Reading 402
Discussion Questions 403
Notes 403
19. Ethical Issues in
Treating Alcoholism 405
The Case of Ernie Crowfeather 405
Free Will 408
Is Alcoholism a Disease? 409
Sociologists on Alcoholism 410
Neuroscience on Alcoholism and Addiction 411
Geneticists on Alcoholism 412
Kant on Human Dignity, Free Will, and Alcoholism 413
Kant’s Critique of the Disease Model 414
Fingarette’s Research 416
Harm Reduction versus Moralism in Medicine 417
Compromises 418
Conclusion 419
Discussion questions 420
Further Reading 420
Notes 420
NAME INDEX I-1
SUBJECT INDEX I-5
BIOETHICS BOWL DEBATE TOPICS B-1
This page intentionally left blank
CHAPTER
1
Good and Bad Ethical Reasoning; Moral Theories and Principles
GOOD REASONING IN BIOETHICS
Giving Reasons
It is important to give good reasons for a position in ethics. More globally, giving reasons partly explains what it means to justify a position in ethics. Justification is a complex affair, but it is more than saying “I feel this” or “I was raised that way” or “Most people think so.”
First, the reason given must be relevant to the position. For example, in discussing whether humans should be created by cloning, Smith might argue that originating people this way would not create zombies but just create delayed, identical twins. In arguing this way, Smith did two things: first, attacked a relevant misconception about human cloning, and, second, offered an insight, comparing creation by cloning to the process that occurs when human embryos twin. In this second comment, Smith is saying that cloning is really not unnatural. Allegedly people think that the unnaturalness of cloning is a good reason to object to it.
Besides relevance, good reasons often provide evidence for a position. Suppose Martha favors in vitro fertilization (IVF) and someone objects that IVF produces defective babies. Martha then replies that the rate of gene-linked defects in IVF babies is only a bit higher than for all babies. (Chapter 5 discusses this claim.) That fact is good evidence, and hence a good reason.
In arguing about abortion, an antiabortionist might claim as a premise that a 12-week-old embryo feels pain, and therefore, aborting such an embryo is wrong. Then someone who is pro-choice might counter that the neural system is undeveloped at 12 weeks, so no one who can feel pain exists. The antiabortionist counters that “pain is pain,” whether the being is a shrimp, rat, or human embryo. At this point, claims will continue to be exchanged back-and-forth, but notice that all these claims are evidence for and against the premise that the embryo feels pain at 12 weeks and so constitute good reasons.
Ideally, good reasons support a conclusion as an argument, that is, not a dispute but a justified conclusion. Sometimes in an argument, a key premise is missing or assumed, but it needs to be made explicit. This missing premise is called an enthymeme. In the preceding argument, this premise is, “We should not cause pain to embryos.” Without this premise, the argument doesn’t work.
Logic is the study of the formal properties of arguments. It distinguishes between truth and falsehood, which govern how premises correspond or not to the world, and validity, which concerns the formal relations between premises and conclusion. In logic, an argument with true premises and a valid structure is called sound.
Another kind of good reason in bioethics appeals not to evidence but to a principle. In the case where not everyone can get a scarce lifesaving machine, questions arise about how to choose who is saved. In 1962, distributing dialysis machines raised just such a problem. One proposal was that, “Everyone should have an equal chance to get a machine,” and to effect this, some advocated a lottery to select recipients. Here, the principle of equal consideration counted as a good reason.
Consider also the debate in bioethics as to whether an alcoholic should be given a liver transplant, a practice that some critics believe wastes a good organ. (This is discussed in detail in Chapter 11.) A proponent of including alcoholics as recipients could argue from the principle of equal consideration that everyone should be able to get a new liver, so past behavior should not matter. An opponent might cite different principles such as, “Good organs should not be wasted” and “People must be held responsible for their bad behavior.” In debating whether alcoholics should get livers, these principles function as good reasons for and against the inclusion of alcoholics.
Finally, good reasons should not contradict each other but should be logically consistent. For example, if someone favors not making human cloning illegal by federal law, he might argue that it is not the business of federal government to tell citizens how to produce new humans. He might cite Aldous Huxley’s novel Brave New World as an example of what could go wrong when government controls reproduction. To be consistent, he should favor keeping government out of all human reproductive decisions, including those about assisted reproduction, birth control, abortion, adoption, and whether to have children.
Consistency in ethics also entails not making exceptions for one’s own case. For example, with brain death and organ transplants, one would not endorse bending the traditional criteria of brain death to generate more organs unless one would be willing to oneself be declared brain-dead by bending these rules. Or more commonly, we cannot consistently urge, “Everyone should volunteer to help the sick and needy, but I don’t have the time to do so.”
Universalization
Most of us have been ethically challenged at some point in our lives by someone who asked us, “What if everyone did that?” Such a challenge assumes that the rules of ethics must be for everyone.
The idea of universalization often comes up in moral decisions. In bioethics, a controversy exists as to whether normal people with two kidneys should be encouraged to altruistically donate one so that someone on lifelong dialysis could receive a kidney and live a normal life. Here the question, “What if everyone did that?”
has a good answer: Because most people will need only one kidney for their life, if everyone agreed to donate a kidney (if they matched, were in good health, etc.), then all kinds of good things would occur. In short, the practice seems morally justified. Another way of putting this is that good reasons exist for altruistic donation of kidneys.
The twentieth-century ethicist R. M. Hare states this idea about universalization nicely:
Universalizability means that, by saying “I ought,” he commits himself to agreeing that anybody ought who is in just those circumstances. If I say “I ought, but there is someone else in exactly the same circumstances, doing it to someone who is just like the person I should be doing it to, but he ought not to do it,” then logically eyebrows will be raised; it is logically inconsistent to say, of two exactly similar people in exactly similar situations, that the first ought to do something and the second ought not.1
Impartiality
One of the most important ideas in ethics is that we should not make special rules for our own case, in other words, that we should not be partial to our own interests. Similarly, we should not be partial to those in our own gender, ethnicity, or age group. Instead we should be impartial, treating everyone the same.
Just how impartial we should be is an important question in ethical theory. Is it permissible to put the boundary of impartiality at our national borders, or should ethics be universal? For example, in research bioethics, should there be one standard for informed consent in developed countries and another in developing countries?
Over time, the tendency in ethics has been to widen the scope of impartiality. Thus in research bioethics today, there has been a movement to not have a double standard for developed and developing countries but to treat both the same. (This is discussed in Chapter 9.)
One important idea here in reasoning concerns onus of proof. Suppose someone wants to apply a rule only to his own group, say, by arguing that cancer specialists, to encourage hope, should not always tell patients the truth about their diagnosis. Because it is now a norm in medicine to tell the truth and because most people want to know the truth, the “onus” or burden of truth for nondisclosure should be on cancer specialists. What this means is that this specialist needs especially good reasons for his actions and if he cannot present such good reasons, his position is unjustified.
Reasonableness
It is hard to exactly characterize what is meant by being reasonable in ethics, but it is certainly composed of being open to other points of view. It is unlikely that the way any of us was raised—in, say, a Southern culture as a Baptist—is the only path to the truth about the universe. People raised in Jewish, Hindu, or Muslim cultures might also have insights into the universe, as might people raised in nonreligious, secular households. Being open to other viewpoints is good for everyone, at least for people who share an interest in truth.
The same holds for other viewpoints on positions in bioethics. Most of us bring to these issues a general orientation that predisposes us to a certain position. For example, we might come from a culture that frowns on drinking alcohol and thus condemns rewarding alcoholics with liver transplants. But it is important to consider other points of view, for example, the theory that alcoholism is a disease over which drinkers have no control. If that theory is correct, then alcoholics should be blamed no more than people who get endocarditis from a virus.
Another quality of reasonableness is being fair-minded. This quality of intellectual life differs from being open-minded because it goes further and includes a willingness to try to see the best in the reasoning of other people. The opposite of this is the fallacy of attacking a straw man, where the attacker is not fair, that is, does not attack the best version of his opponent’s argument but instead attacks a weak “straw man” who is easy to knock down.
Being unfair tends to generate hostility rather than goodwill. Being fair-minded includes a willingness to admit problems with one’s own position, to admit good objections to it, and to admit that—given enough good reasons—one could even change one’s mind. Most important, being fair-minded in discussing issues means trying to consider the best argument on the opposing side. Sometimes this can be expressed by the trial balloon, “If I understand what you are saying, you mean that . . . .” Such a tactic gives the opponent a chance to refine or modulate his or her position and engenders a spirit of mutual work toward discovering the best answer.
Civility
In the United States in the past decades, a tone of incivility has permeated debates in public policy, including those in bioethics. This is unfortunate. Because of adamant divisions between political parties, between social conservatives and social liberals, and between liberal and conservative bioethicists, the tone of debate has sometimes descended to scoring cheap points, to demagoguery, to painting one’s opponents as spawn of the Devil, and, in general, to being nasty.
Being civil in discussions in bioethics improves everyone. Being uncivil degrades us all, both in class, as citizens, and as future professionals. This is juvenile, unprofessional behavior, and it is sad to see so many talk shows on cable television promoting it (seeing people argue badly seems to promote good ratings). It is important to realize that one can argue fairly and rationally without being mean and without attacking opponents personally. Some of the fallacies described in the following section involve cheap tricks in such mean-spirited attacks.
MISTAKES IN ETHICAL REASONING
Slippery Slope
Often in bioethics, champions of the status quo argue that a small change in a current medical practice will lead to terrible results. Although the small change itself is not so bad, because there is no logical place to draw the line or because something horrible is unleashed in human nature, soon bad things will occur. This
is basically the idea of the slippery slope , which is one of the most famous ideas in ethics. It is also called the “thin edge of the wedge”—or simply the “wedge”— argument. Claims about it in bioethics figure prominently in debates about physician-assisted dying, cloning, abortion, standards of brain death, and assisted reproduction.
Slippery slope arguments metaphorically see society as teetering like a ball perched atop a steep, greased slope and leaning downward, braced only by wedges on the ground, preventing it from descending. Our basic moral principles are the wedges.
For example, someone might invoke the slippery slope by claiming, “If we do not ban students taking the MCAT from using Adderall or Ritalin, soon there will be an arms race of mental enhancements by test-takers.”
The counterargument to the slippery slope is multifaceted: First, we can make a small change without going all the way down the slope. If we see that a change in a medical practice is bad, we can undo it. Second, not all change is bad; how else would progress occur? Finally, one person’s “slope” is another’s “ascent.” Integration and equal voting rights may have seemed like the pit to white male supremacists but not to everyone else.
Ad Hominem (“To the Man”)
Generally, it’s a mistake to make a personal attack on someone else, in part because you may not know an opponent well. Suppose Gina argues for the moral superiority of suicide for terminally ill patients because it gives patients control over their lives, because it is justified by the principle of autonomy, and because, after all, “it’s the patient’s body, not the doctor’s.” Her reasons are not affected by whether she is terminally ill. An ad hominem fallacy would be committed if someone said, “I’ll bet you would change your mind if you were dying.” This puts the focus incorrectly on her personal life and not on the reasons she gave for her position.
Tu Quoque (Pronounced “Tew-kwoh-kway”)
Literally, “You, too.” The mistaken idea here is that two wrongs make a right. First pharmacist: “You made an exception last week and let a 12-year-old girl buy emergency contraception when the law says she must be 14.” Second pharmacist: “You made a similar exception for your 13-year-old niece.”
“You, too!” resonates in ethics because when someone confronts us with wrongdoing, we feel less ashamed if the other person has also done it. But saying someone else also acted wrongly doesn’t justify the first wrong.
Straw Man/Red Herring
This occurs when someone brings up irrelevant issues. The fallacy is committed when someone focuses on a different issue than the one originally advocated, because the different issue is easier to refute. Example: “We should reject Obamacare because it will lead to death panels where people are forced to have advance directives before they know they are dying or know what their options are.”
Getting universal coverage for medical care does not entail death panels, but death panels sound scary and are easier to attack than universal medical coverage.
It is also not fair-minded to attack a position that one’s opponent does not hold. Doing so is destructive, not constructive, to rational debate in bioethics.
The red herring fallacy is a bit different from straw man and consists of distracting an opponent from the real argument by raising an irrelevant, but associated, issue. (In hunting with dogs, the red herring across the trail of the tracked animal puts the dogs on the wrong path.) So in discussing abortion and whether a fetus is a person, someone might object, “More African-Americans have abortions as a percentage than white Americans.” Obviously, raising race as an issue is always potentially controversial and, here, potentially distracting. The most important point is that the statement bears no relevance on whether the fetus is a person. Both, therefore, are fallacies of relevance.
Post Hoc, Ergo Propter Hoc (“After This, Therefore, Because of This”)
The mistake in reasoning here confuses temporal priority with causality. An example: “In the 1960s, women started working outside the home, and a few years later, rates of divorce soared. Therefore, if we want to preserve the family, we should prevent women from working outside the home.”
Just because one event occurred before another does not mean the first caused the second. Why? Because when you think about it, everything in history came before X. Consider an example from the best-selling Freakonomics: “Abortion was legalized in 1973, and 15 years later, the crime rates went down. So if you want to lower rates of crime in the future, encourage abortions.”
The problem here is the supposed causal links between abortion and crime rates. What might be true is that with more abortions in certain neighborhoods, there were fewer people 15 years later or fewer people between ages 15 and 25 who could commit crimes. But more birth control pills might have had the same effect. Also, it may be that better education and counseling started at the same time and made a big difference.
Appeal to Authority
Reasons and arguments justify a position, not just any authority. Moreover, when an authority is cited, it must be relevant to the topic in question.
Harvard professor E. O. Wilson is probably the world’s foremost authority on ants. When Wilson wrote Sociobiology, he claimed that, in certain aspects, organizations of ants and humans resembled each other. Quoting Wilson about sociobiology is not erroneous but appropriate.
On the other hand, Wilson may have opinions about rock bands, but quoting these opinions is irrelevant to whether a band is good. Wilson’s authority on ants is not relevant to rock bands.
Another random document with no related content on Scribd:
Jos molemmat miehet eivät vielä olleet paenneet, niin ne varmasti
joutuisivat kiinni. Mutta ei, kurkottaessaan ulos ikkunasta kreivitär näki ensiksi toisen ja sitten toisen pölyisen hahmon hyökkäävän ulos alapuolella olevasta ovesta ja kiirehtivän Ste. Croix-torilta ensimmäistä kadunkulmaa kohti. Mutta ennenkuin he ehtivät sinne, hyökkäsi talosta neljä takaa-ajajaa, joiden etunenässä juoksi
Joku takaa-ajajista tai syrjäinen tahtoi lisätä hälinää ja ampui laukauksen ilmaan, ja samassa silmän räpäyksessä, ikäänkuin se olisi ollut merkkinä, vilisi tori ihmisiä, joita tulvi sinne kummastuttavan nopeasti, ja joltakin läheiseltä katolta — suuntaa oli mahdoton tarkalleen sanoa, — kuului ainakin tusinan väkipyssyn rätinä, hälyttäen koko kaupungin.
Kovaksi onneksi karkurit tapasivat jo ensi kadunkulmassa sulun. He kiirehtivät toista katua kohti, mutta sielläkin oli läpitunkematon ihmisryhmä, ja kääntyen he syöksyivät nyt torin poikki St. Mauriceen päin pyrkien sekaantumaan ihmisjoukkoon. Mutta takaa-ajajat pysyttelivät vimmatusti heidän kintereillään juosten kumoon milloin jonkun miehen, milloin lapsen, joka osui tielle, ja sitten Tignonville juostessaan erään markkinakojun ympäri kompastui naulaan ja kaatui La Triben törmätessä vuorostaan häneen ja kaatuessa myöskin. Kaikki neljä ratsumiestä hyökkäsivät saaliinsa kimppuun, tavoittivat heidät ja alkoivat raastaa heitä kiroillen ja sadatellen majataloon päin.
Kreivitär oli nähnyt tämän kaiken ikkunastaan, pidättänyt hengitystään heidän juostessaan ja sävähtänyt heidän langetessaan. — Nyt heidät saatiin kiinni! — mutisi hän, ja nyyhkytys oli
tukahduttaa hänet. Hän puristi kätensä ristiin. — Jospa hän olisi seurannut neuvoani!
Mutta asia ei ollutkaan ratkaistu niin helposti kuin hän luuli. Hetki hetkeltä kasvava ihmisjoukko ei tiennyt mitään takaa-ajajista eikä karkureista. Päinvastoin alkoi kuulua huutoja, että ratsumiehet olivat hugenotteja ja että hugenotit olivat ruvenneet surmaamaan katolilaisia, ja kun niihin aikoihin ei pidetty mitään huhua mahdottomana ja tämä huhu oli sellainen, jota pantiin alinomaa liikkeelle, niin singahti ensiksi yksi kivi ja sitten toinen ja vielä kolmaskin. Eräs mies, jolla oli kädessään sauva, hyökkäsi esiin ja löi Badelonia hartioihin, kaksi tai kolme miestä tunkeutui ratsumiesten väliin alkaen ahdistaa heitä, ja jollei samassa hetkessä oli rynnännyt paikalle kolme Tavannesin seurueeseen kuuluvaa miestä ja uhaten roskajoukkoa keihäillään pakottanut sitä hetkiseksi peräytymään, olisi vangit vapautettu aivan majatalon oven edessä. Mutta nyt heidät raastettiin sisään ja portit paiskattiin kiinni ja salvattiin viime tingassa.
Vielä hetkinen, ehkäpä vain sekunti, ja roskajoukko olisi saanut heidät käsiinsä. Sitten alkoi kivisade rätistä majatalon ulkoseinää vastaan, ja kesken roskajoukon yltyvää melua ja ulvontaa kajahti kaupungin ylitse raskaana ja mahtavana St. Mauricen suuren kellon jyminä.
XXX.
PYHÄNHÄVÄISTYS.
Saumurin varamaaherra de Montsoreau melkein hypähti tuoliltaan pelkästä hämmästyksestä.
Mitä? Eikö mitään kirjeitä? — huudahti hän.
Kaikki neuvosmiehet tuijottivat. — Eikö mitään kirjeitä? — mutisivat he.
— Ei mitään kirjeitä? — toisti pormestari heikolla äänellä.
Kreivi Hannibal katseli hymyillen ympärilleen neuvospöydässä. Hän yksin pysyi tyynenä.
— Ei, sanoi hän. — Ei minulla ole mitään kirjeitä.
Herra de Montsoreau, joka vielä oli matkastaan tomuinen ja piti rintahaarniskaa, istui toisella kunniasijalla pöydän päässä ja rypisti otsaansa.
Mutta heitä kreivi, — sanoi hän, — minulla on kuninkaan veljeltä käsky yhteistoiminnassa teidän kanssanne panna toimeen hänen majesteettinsa tahto, ja minä käsitin asian niin, että te esiinnytte täällä kirjallisesti kuninkaan puolesta.
— Minulla oli kirjeitä, — vastasi kreivi Hannibal kylmäkiskoisesti, — mutta ne joutuivat matkalla hukkaan.
— Joutuivat hukkaan, niinkö? — huusi Montsoreau, joka ei uskonut korviaan, ja kaupungin vähäpätöisemmät arvohenkilöt, neuvosmiehet ja papit, jotka istuivat kummallakin puolen pöytää, tuijottivat suu auki. Tuommoinen oli käsittämätöntä! Uskomatonta!
Hukata kuninkaan kirjeet! Oliko moista koskaan kuultu?
Niin, ne joutuivat minulta hukkaan. Kadotin ne, jos ymmärrätte sitä paremmin.
— Mutta nyt te laskette pilaa! — vastasi maaherra levottomasti liikahdellen tuolillaan. Kuvernööri oli kuuluisampi näppäryydestään kuin rohkeudestaan, ja kuten useimmat viekkaat miehet, oli hänkin nopea epäilemään ansaa. — Varmasti te puhutte leikkiä, herra kreivi.
Hänen majesteettinsa kirjeitä ei hukata matkalla.
— Ei hukatakaan, kun ne sisältävät hänen majesteettinsa tahdon, — vastasi Tavannes hymyillen omituisesti.
— Te siis tarkoitatte…
Kreivi Hannibal kohautti olkapäitään, mutta ei ehtinyt vastata, sillä Bigot tuli sisään tuoden hänen makeisrasiansa, ja hän avasi sen ottaakseen jonkun luumun. Hän valitsi hyvän aikaa, mutta kukaan läsnäolijoista ei voinut hänen ilmeistään aavistaa, että rasian kannen
sisäpuolella oli ilmoitus, pieni paperiliuska, jossa oli se uutinen, että Montsoreau oli jättänyt etukaupunkiin Saumurin portin ulkopuolelle viisikymmentä peitsimiestä paitsi niitä, jotka olivat julkisesti seuranneet häntä kaupunkiin. Tavannes luki ilmoituksen hitaasti, vaikka näytti valitsevan hedelmää.
— Mitäkö tarkoitan? — vastasi hän. — En mitään, herra de Montsoreau.
— Mutta…
— Paitsi että hänen majesteettinsa väliin havaitsee olevan varovaisinta antaa määräyksiä, joita ei ole tarkoitettu täytettäviksi. On olemassa asioita, jotka äkkiä pulpahtavat esille, — jatkoi Tavannes napauttaen rasiaa huolettomasti pöytään, — ja toisia, jotka eivät niin nopeasti ilmene, ja väliin ovat jälkimmäiset tärkeämpiä. Te, herra de Montsoreau, tiedätte varmaankin paremmin kuin minä, että Louvren pylväskäytävässä kuningas on toisenlainen kuin yksityishuoneissaan.
— Tiedän.
— Ja juuri siitä syystä…
— Te ette aio panna kirjeiden määräystä täytäntöön?
— Jos kirjeet olisivat vielä hallussani, niin panisin varmasti, ystäväni. Olisin niiden velvoittama. Mutta pidin hyvää huolta siitä, että ne hukkuivat, — jatkoi Tavannes avomielisesti. — Enhän minä ole hupsu.
— Hm!
— Joka tapauksessa, — jatkoi kreivi Hannibal huolettomin elein, — se on minun asiani. Jos te, herra de Montsoreau, olette halukas täyttämään saamanne määräyksen, vaikkei minulla ole kuninkaan kirjeitä, niin tehkää mielenne mukaan, mutta vasta sydänyön jälkeen…
Herra de Montsoreau hengitti raskaasti. — Ja miksi, — kysyi hän puoleksi yrmeästi ja mahtipontisesti, — vasta sydänyön jälkeen, herra kreivi?
— Oikeastaan vain sen vuoksi, ettei vähääkään epäiltäisi minulla olevan mitään tekemistä koko asian kanssa, — vastasi kreivi Hannibal ystävällisesti. — Siis sydänyön jälkeen voitte tehdä aivan kuten haluatte. Sydänyöhön asti pysymme, luvallanne, aivan rauhallisina.
Maaherra liikahteli epävarmana tuolillaan. Tavannes oli viekkaasti herättänyt hänessä sen pelon, ettei hän saisikaan käskyn täyttämisestä mitään tunnustusta, ja tämä pelko taisteli ylivallasta hänen ahneutensa ja itserakkaan tärkeytensä tunnon kanssa. Hän oli oikeastaan viekas eikä rohkea ja tiesi sellaista tapahtuneen. Siinä synkkänä pohtiessa näitä asioita heräsi hänen mielessään muuan sensuuntainen tuuma, että sopisi menetellä ankarasti yhden tai parin henkilön kanssa, mutta muuten ottaa hugenoteilta runsaat lunnaat, jollainen menettely näkyi tuottavan myös suuria etuja Angersille. Se sopi hänelle itselleenkin hyvin, sillä silloin hän voisi puolustautua kummassakin tapauksessa, ja se täyttäisi hänen taskunsa hienommalla tavalla kuin julkinen ryöstö. Toiselta puolen hän joutui loukkaamaan veljeään ja kiihkokatolisen suunnan kannattajia, joiden kanssa hän tavallisesti oli yhteistoiminnassa. He odottivat hänen
panevan jyrkän vastalauseen. He odottivat hänen selittävän kantansa ja…
Kreivi Hannibalin tuima ääni keskeytti hänen ajatuksensa, ja tässä äänessä oli uhkaava sävy. — Missä teidän veljenne on? — kysyi hän, nähtävästi vasta nyt huomattuaan hengenmiehen olevan poissa. — Juuri Herran sijaisen tulisi ennen muita olla täällä! — jatkoi hän nojaten eteenpäin ja silmäillen pöydän ympäri. Hänen ilmeensä ennusti myrskyä.
Lescot kiemurteli tämän katseen alla; Thuriot kalpeni ja alkoi vapista.
Vihdoin eräs St. Maurice-kirkon papeista rohkeni vastata.
— Hänen ylhäisyytensä pyysi, herra kreivi, — uskalsi tämä huomauttaa, että soisitte hänelle anteeksi. Hänen velvollisuutensa…
— Onko hän sairas?
— Hän…
— Onko hän sairas, kuuletteko? — jyrisi Tavannes. Ja kaikkien väistäessä hänen silmiensä salamoita ei yksikään tiennyt, mikä oli nostattanut tämän äkillisen rajuilman. Mutta ovensuussa seisova Bigot tiesi ja kun hänellä oli yhtä tarkka kuulo kuin hänen isännälläänkin, oli hän kuullut kaukaisen laukauksen. — Jos hän ei ole sairas, — jatkoi Tavannes nousten ja katseli ympärilleen ja etsien heidän kasvoiltaan syyllisyyden ilmettä, — ja jos täällä pelataan väärää peliä ja hän sitä pelaa, niin ei piispan oma käsikään voi häntä pelastaa. Kautta taivaan, se ei onnistu! Eikä teidänkään kätenne,
jatkoi hän katsoen säihkyvin silmin Montsoreauta. — Eikä teidän herranne käsi!
Maaherra hypähti pystyyn. Herra kreivi, -— änkytti hän, — en käsitä tällaista puhetapaa. Enkä teidän kiivauttanne, olkoon se sitten todellista taikka teeskenneltyä. Sanon vain, että jos täällä harjoitetaan petosta…
— Jos, — tiuskaisi Tavannes. — Joka tapauksessa, jos sellaista harjoitetaan, on täällä myöskin hirsipuita. Ja minä näen monta kaulaa. — lisäsi hän kumartuen eteenpäin. — Monta kaulaa! Älköön yksikään poistuko tämän pöydän äärestä, ennenkuin palaan! — huusi hän sitten leimuavin silmin, — taikka hän joutuu tekemisiin minun kanssani. Ei, — jatkoi hän vaihtaen äkkiä äänensävyä, sillä hänen luontainen varovaisuutensa, joka ei koskaan jättänyt häntä kokonaan, ja ehkä myöskin muisto toisen viidestäkymmenestä peitsimiehestä pakottivat hänet rauhoittumaan kesken raivoaan, minä kiivastun. En tarkoita teitä, herra de Montsoreau. Ratsastakaa minne haluatte! Ratsastakaa minun kanssani, jos teitä haluttaa, ja siitä olen teille kiitollinen. Mutta muistakaa, että sydänyöhön asti on Angers minun!
Hän puhui yhä noustessaan pöydästä ja jättäen kaikki tuijottamaan jälkeensä harppasi huoneen poikki. Hän pysähtyi silmänräpäykseksi kynnykselle ja katsahti taaksensa, sitten helisevin kannuksin astui kiviportaita alas. Hänen ratsunsa ja miehensä odottivat häntä, mutta hän pysähtyi, jalka jo jalustimella, vaihtaakseen pari sanaa Bigotin kanssa.
— Niinkö asiat ovat? — ärähti hän.
Normandialainen ei vastannut, vaan viittasi Ste. Croix-toria kohti, josta päin satunnainen laukaus kuului vastaukseksi.
Niihin aikoihin olivat Angersin kadut kapeita ja mutkikkaita, korkeiden puutalojen pimentämiä ja kauppakojujen täyttämiä, eikä Tavannes voinut vanhalta kaupungintalolta, jota ei nykyään enää käytetä, nähdä mainittua toria. Mutta sen voi helposti auttaa. Hän iski kannukset hevosen kylkeen ja kiiti kymmenen ratsumiehensä seuraamana katua pitkin, niin että kopisi. Ihmisryhmät, jotka kiiruhtivat samaan suuntaan, hyökkäsivät säikähtyneinä seinävierille taikka pelastuivat porttikäytäviin. Hän saavutti heidät ja oli kohta jo heidän ohitsensa. Vielä sata askelta, ja hän pääsi torille.
Mutta silloin hän huomasi, mikä oli esteenä, ja raivosta huudahtaen hän heti pysäytti hevosensa. Kapeassa solassa vaappui häntä vastaan suuri musta lippu, jota kannettiin kahden tangon välissä. Se liikkui etumaisena tummassa pappiskulkueessa, joka kirkon palvelijoiden ja uskovaisten lisäämänä täytti kadun leveyden seinästä seinään. He veisasivat jotakin katumusvirttä, mutta eivät niin äänekkäästi, että heidän takaansa torilta kuuluva melu olisi siihen hukkunut.
He eivät tehneet tilaa, ja kreivi Hannibal kiroili vimmoissaan epäillen petosta. Mutta hän ei ollut typerä, ja jos hänellä olisi tällä hetkellä ollut vähänkin miettimisaikaa, olisi hän varmasti pyrkinyt toiselle kadulle. Hänen epäröidessään juoksi onnettomuudeksi esille joukosta mies varoittaakseen häntä ja tarttui ohjaksiin, ja Tavannes, joka käsitti väärin hänen aikeensa, menetti malttinsa. Hän iski miehen maahan ja ratsasti huolettomasti suinpäin keskelle kulkuetta, huutaen mustiin kauhtanoihin puetuille olennoille, että heidän tuli väistyä. Silloin viilsi ilmaa huuto, ei, vaan kauhun kiljahdus, ja
silmänräpäyksessä oli tapahtunut onnettomuus. Liian myöhään Tavannes huomasi, että kulkue kantoi kunniakatosta ja ehtoollisleipää, liian myöhään, sillä piispan sijainen, johon hänen ratsunsa oli törmännyt, putosi kiljahtaen sen kavioiden alle, ja pyhät astiat vierivät hänen käsistään lokaan.
Silloin Tavannes käsitti, mitä oli tehnyt. Ennenkuin hänen ratsunsa rautakaviot uudelleen iskivät maahan, olivat hänen kasvonsa hänenkin — kalvenneet. Mutta hän tiesi myös, että jos hän nyt epäröisi tai pysähtyisi, repisi kansanjoukko hänet kappaleiksi, sillä hänen ratsumiehensä, jotka olivat nähneet sen, mitä lippu oli häneltä peittänyt, eivät olleet seuranneet häntä, ja hän oli yksin huitovien nyrkkien ja aseiden keskellä. Hän ei epäröinyt hetkeäkään. Vetäen esille pistolin hän kannusti eteenpäin, ja hevonen syöksähti hurjasti kirkuvien pappien joukkoon, ja vaikka ainakin sata kättä, kirkonpalvelijain ja keropäiden munkkien, kurotti hänen ohjaksiinsa tai kävi käsiksi hänen saappaisiinsa, pääsi hän kuitenkin heistä eroon. Ja samalla häneen jäi muisto eräistä kasvoista, jotka hän oli silmänräpäyksen ajan nähnyt ihmisjoukossa ja kerran nähtyään aina muisti, isä Pezelayn kalmankalpeat, ilkeät, arven runtelemat ja katalasta voitonriemusta vääristyneet kasvot.
Hänen takanaan kaikui jyrinänä huuto: »Pyhänhäväistys, pyhänhäväistys!» ja väkeä alkoi kokoontua. Hänen edessään majatalon ovella mellastava kansanjoukko ei ollut niin sankka, ja tietämättä siitä, mitä kapealla kadulla oli tapahtunut, he antoivat hänelle tietä, rohkeimmatkin säikähtäen ilmettä hänen kasvoillaan. Muutamat, jotka seisoivat lähinnä majataloa ja olivat alkaneet pommittaa ikkunoita kivillä ja hakata ovia, sinne kun Badelon minuuttia aikaisemmin oli vankeinensa perääntynyt, luulivat hänen ratsumiestensä tulevan perästä, ja hajaantuivat pakoon. Mutta hän
tiesi vielä paremmin kuin he, että aika oli täpärällä, ja ohjasi ratsunsa portin eteen ja jyskytti sitä potkien, mutta samalla oli pistolia pitävä käsi suunnattuna toria ja tuomiokirkkoa kohti, jolta taholta hän odotti jotakin merkillistä.
Ja se tulikin, aivan äkkiä, käden käänteessä! Kalmankalpea munkki, silmät raivosta hehkuen, ilmestyi väkijoukon keskelle, pysähtyi, repäisi vaatteensa kaikkien nähden ja kumartuen heitti tomua päänsä päälle. Toinen ja kolmas seurasi hänen esimerkkiään, ja sitten kajahti tuhannesta kurkusta huuto: »Pyhänhäväistys!» munkkien rynnätessä hurjina sinne tänne ja kiljuen kertoessa tapahtumasta ja pappien kieltäessä Angersilta kaikki sakramentit, kunnes se puhdistuisi tästä synnistä.
Kreivi Hannibal oli päässyt pelastumaan suuren portin taakse aivan viime tingassa. Portti oli avattu ajoissa. Mutta kukaan ei tiennyt paremmin kuin hän, että Angersissa ei ollut niin paksua porttia eikä sellaista muuria, joka olisi voinut suojella häntä montakaan tuntia tältä myrskyltä, kun hän sen kerran oli päästänyt riehumaan.
XXXI.
PAKO ANGERSISTA.
Mutta se vain yllytti paholaista tässä miehessä ynnä tietoisuus siitä, että hänen oli syyttäminen omaa huimapäisyyttään tästä pulasta. Hän katsoi kauhistuneita ihmisiä, jotka levottomina ulkoa kuuluvasta metelistä olivat kokoontuneet pihalle kuiskaillen ja käsiään väännellen, ja hänen ilmeensä oli niin synkkä ja uhkaava, että ihmiset häntä säikähtäen unohtivat muun pelkonsa ja lähinnä seisovat väistivät häntä. Milloin tahansa muulloin, jos hän olisi näissä oloissa palannut, he olisivat kiirehtineet kyselemään häneltä, mikä nyt oli hätänä, alkoiko kaupungissa olla levotonta, ja missä Bigot miehineen oli, mutta kreivi Hannibalin katse tukahutti kaiken uteliaisuuden. Kun hän huusi satulastaan: — Tuokaa isäntä tänne!
— käytiin tämä vapiseva mies hakemassa, tuotiin pihalle ja tyrkättiin esiin miltei ilman ainoatakaan sanaa.
— Onko talossanne takaporttia? — kysyi Tavannes ihmisjoukon kurottaessa päitään kuullakseen, mitä hän sanoi.
— On, teidän ylhäisyytenne, — sammalsi mies.
— Sille kadulle päin, joka vie valleille?
— Niin juuri, teidän ylhäisyytenne.
— Kuulkaa siis, — sanoi hän Badelonille, — satuloikaa hevoset! Teillä on viisi minuuttia aikaa. Satuloikaa nopeammin kuin koskaan ennen eläissänne, — lisäsi hän hiljaa, — taikka… Hän ei päättänyt uhkaustaan, vaan viittasi miehen lähtemään. — Ja te — hän kiinnitti Tignonvilleen hetkeksi tuiman katseen — ja tuo saarnaileva hupsu, joka on kanssanne, ottakaa aseet ja nouskaa satulaan! Tähän asti olette näytellyt vain mitätöntä osaa, mutta jos nyt petätte minut tai poikkeette jalankaan verran siltä polulta, jonka teille määrään, niin ette, hyvä herra, enää tielleni osu! Ja te, rouva, — jatkoi hän kääntyen kreivittären puoleen, joka seisoi hämmentyneenä ovella pormestarin tyttären turvautuessa itkien häneen, — teillä on kolme minuuttia aikaa toimittaaksenne naisväkenne ratsujen selkään! Huolehtikaa siitä, etteivät viivyttele kauempaa, olkaa niin hyvä!
Kreivittären oli vaikea saada ääntään kuulumaan. — Entä tämä lapsi? — sanoi hän. — Hän on minun huostassani.
— Ottakaa hänet mukaan, — vastasi kreivi maltittoman näköisenä ja korottaen ääntään kääntyi ympärillään seisoskelevien ja pelokkaina töllistelevien tallirenkien ja palvelijoiden puoleen. — Menkää auttamaan! — ärjyi hän. — Menkää auttamaan ja sukkelasti! Kiirehtikää! — lisäsi hän yhä synkistyvin katsein, kun toinenkin kello alkoi jymistä läheisestä tornista ja sekava hämminki torilla muuttui kumeaksi ulinaksi: »Pyhänhäväistys, pyhänhäväistys!»
Onneksi hän oli ensin aikonut mennä kokoukseen kaikkien miestensä saattamana, ja tallissa oli kahdeksan hevosta satuloituna. Muut tuotiin kiireesti ulos ja satuloitiin, ja naiset autettiin
hevosenselkään. Tavannes kehoitti silmäyksellä La Tribeä ottamaan taakseen pormestarin tyttären, joka oli kauhusta aivan avuton. Kesken tätä äkillistä hälytystä, ulkoa kuuluvaa meteliä ja sisäpuolella vallitsevaa hurjaa pelästystä ei kukaan olisi saanut väkeään ajoissa valmiiksi, paitsi mies, jonka nyökkäystäkin toteltiin. Javette olisi mielellään pyörtynyt, mutta ei uskaltanut. Tignonvillen teki mieli kysellä, mutta ei rohjennut yrittääkään. Kreivitär olisi halunnut sanoa jotakin, mutta pakotti itsensä tottelemaan ääneti. Mutta sittenkin olisi yleinen hämminki, jossa vilisi sekaisin miehiä, hevosia, loimia ja laukkuja, saattanut toisen epätoivoon, mutta minne tahansa kreivi
Hannibal käänsi kasvonsa istuessaan ratsunsa selässä joukon keskellä, muuttui sekasorto jonkinlaiseksi järjestykseksi, palvelijat lakkasivat kuuntelemasta huutoa ja kirkumista ulkoa ja juoksivat tuomaan mitä tarvittiin, naiset heittivät vaippoja alas parvekkeelta, miehet latasivat musketteja ja kiinnittivät patruunavöittensä hihnoja.
Vihdoinkin hän näki kaikkien olevan valmiita, mutta ei yksikään aavistanut, kuinka tuskallinen näiden minuuttien odotus oli hänelle ollut. Johtaessaan heitä pistoli kädessä takaportille hän kumartui sanoakseen jotakin Badelonille, jonka komensi joukon etunenään; sitten hän käski avata portin. Niin tehtiinkin, ja juuri kun Montsoreaun ratsuväki toisen ja uhkaavamman väkijoukon keskellä syöksyi jo ennestään tungoksen täyttämälle torille ja kuului huuto: »Muurinmurtaja!» majatalon portin särkemiseksi, ryntäsi Tavannes kiirehtäen pientä joukkoa edellään ulos takaportista ja pelotti pakoon kourallisen lurjuksia, jotka olivat kiertäneet sille puolelle. Kenenkään enää häiritsemättä laskettiin täyttä vauhtia pitkin kapeaa kujaa valleille päin. Kääntyen synkän linnan juurella itään päin kuljettiin vallien sisäreunaa sitä porttia kohti, josta oli edellisenä iltana saavuttu kaupunkiin.
Sinne päästäkseen heidän täytyi ratsastaa Toussaint-kadun poikki, joka Ste. Croix-torilta lähtien kulkee niin suoraan, että majatalon edustalla riehuvan roska väen tarvitsi kääntää vain päätään heidät nähdäkseen. Vaara, johon he tällä kohdalla joutuivat, oli suuri, sillä niin pienen joukon kuin Tavannesin seurueen oli mahdoton pelastua, jos heitä ahdistettaisiin vallien sisäpuolella, varsinkin kun oli naisia rasituksena.
Kreivi Hannibal tiesi sen. Mutta hän tiesi myöskin, että hänen oli tekonsa tähden mahdoton oleskella Loiren pohjoispuolella. Ei kuningas eikä marski, ei prinssi Kaarle eikä Gaspard Tavannes uskaltaisi suojella häntä vimmastunutta kirkkoa vastaan, joka oli liian viisas antaakseen anteeksi eräänlaisia loukkauksia. Hän saattoi pelastua vain siinä tapauksessa, että ehtisi Loiren etelärannalle, suoraan sanoen hugenottirannalle, ja etsisi suojaa jostakin kaupungista, missä hugenotit olivat hyvin varustettuja, kuten Rochellestä tai St. Jean d'Angelystä, jotta sitten voisi ryhtyä hieromaan sovintoa oman puolueensa kanssa.
Mutta päästäkseen tämän suuren joen poikki, joka jakaa Ranskan kahteen hyvin erilaiseen puoliskoon, hänen täytyi kulkea itäisestä portista, sillä monen penikulman alalla Angersista oli vain yksi silta Loiren poikki, nimittäin itään päin Tonts de Cén luona, puolen penikulman päässä.
Tätä porttia kohti, Toussaint-kadun toiselle puolen, hän siis rohkeasti kiidätti joukkoaan, ja vaikka naiset kalpenivat melun kuuluessa yhä selvemmin ja huomatessaan lähenevänsä vaaraa, sensijaan että olisivat siitä loitonneet, ja vaikka Tignonville hetken aikaa luuli hänen menettäneen järkensä ja tarttui kreivittären ohjaksiin, niin hänen asestetut miehensä ratsastivat täyttä laukkaa
hyvässä luottamuksessa, sillä he tunsivat hänet. Täsmällisesti kuin kellon rataslaitos he livahtivat kadun pääpuolen poikki tunkeutuen tasaista vauhtia eteenpäin, välittämättä ihmistulvasta, joka virtasi sinne päin, mistä meteli kuului, ja siitä pelosta ja suuttumuksesta, jota heidän tulonsa herätti. Vielä hetkinen, ja he näkivät edessään portin, josta edellisenä iltana olivat saapuneet. Ja mikä suuresti ilahutti yhtä heistä — portti oli auki.
Se olikin todella heidän onnekseen, sillä muutamaa sekuntia myöhemmin he olisivat tulleet liian myöhään. Hälytys oli ehtinyt heidän edelleen. Heidän rynnätessään portille juoksi eräs mies nostoristikon ketjujen luo koettaen sitä laskea. Hän ei onnistunut ensi kerralla, ja säikähtäen Badelonin ojennettua pistolia mies pakeni. Eräästä varustuksesta huusi vartiosotilas heitä pysähtymään taikka hän ampuisi, mutta ratsumiehet kiljuivat hänelle ivallisesti ja ajoivat kumisevan holvikäytävän läpi portista ulos. Heidän edessään aukeni nyt Angersin synkkien katujen sijaan maaseudun säteilevä kauneus, viinitarhojen peittämiä kunnaita ja Loirea ympäröiviä vainioita, joilla myöhäinen elo kuulsi keltaisena.
Naiset huokasivat helpotuksesta, ja jotkut heistä, jotka olivat enimmin hengästyneet, olisivat tahtoneet hillitä ratsujaan ja ajaa hiljempää luullen vaaran jo menneen ohitse. Mutta jälkijoukosta kuulunut lyhyt tuima sana pani heidät uudelleen ajamaan laukkaa, ja he kiitivät eteenpäin mäkeä alas, toista ylös ja niin yhä edelleen rautaisen käden pakotuksesta, joka ei milloinkaan heitä hellittänyt. Ääneti ja säälimättä hän joudutti heitä edellään, kunnes he olivat enää muutaman minuutin matkan päässä pitkältä Ponts de Céltä, joka oikeastaan on siltasarja eikä yksinäinen silta, ja matala, leveä Loire välkkyi selvästi heidän edessään paahtavankuumine
hietatöyräineen ja pienine saarineen, jotka kasvoivat harmaata raitaa.
Nyt olivat muutamat naisista rasituksesta aivan kalpeita ja pysyivät vaivoin hevosen selässä pitelemällä satulasta kiinni; toisten kasvot punoittivat hehkuvan kuumina, hiukset valloillaan, ja heidän pölyisillä otsillaan kihoili hikipisaria. Mutta mies, joka ajoi heitä edellään, ei vähääkään säälinyt heikkoutta näissä oloissa. Hän kääntyi katsomaan taakseen, näki jonkun sadan sylen päässä terästen välkähtelevän ja ajavan heitä tuimasti takaa ja huusi: — Nopeammin! nopeammin! — välittämättä naisten rukouksista ja sivaltaen perimmäisiä hevosia miekkansa tupella. Eräs kamarineideistä kirkui putoavansa hevosen selästä, mutta Tavannes vastasi tylysti: — Putoa vain, hupsu! — ja itsensäsäilyttämisen vaisto pakotti naisen tarrautumaan satulaan, ja siinä hytkyen hän ponnisteli eteenpäin muiden mukana, kunnes he saapuivat siltojen läheisen kaupungin ensi talojen kohdalle ja Badelon kohotti kätensä merkiksi, että nyt sai hiljentää vauhtia.
Heidän lähtönsä oli tapahtunut niin suuressa hämmingissä, että vasta kun heidän hevostensa kavioiden kopse siirtyi sillalle, kaksi joukosta, kreivitär ja Tignonville, huomasivat todella olevansa matkalla eteläänpäin. Niihin aikoihin merkitsi Loiren poikki meneminen jokaiselle paljon, mutta hugenotille erittäin paljon. Sattumalta nämä molemmat ratsastivat rinnatusten sillalle, ja kummankin mieleen tuli muisto heidän viimeisestä ylimenostaan, kuinka he matkallaan pohjoiseen kuukautta aikaisemmin olivat ratsastaneet tämän virran poikki käsi kädessä uskoen saavansa viettää elämänsä yhdessä ja ollenkaan aavistamatta tulevia tapahtumia. Tämä muisto tummensi sitä punaa, jonka rasitus oli nostanut naisen poskille, jättäen ne sitten entistä kalpeammiksi.
Hetkeä aikaisemmin hän oli ollut suutuksissaan entiselle rakastetulleen, pitänyt häntä syypäänä kaupungissa puhjenneisiin levottomuuksiin ja tähän äkilliseen pakoon; nyt hänen vihansa sammui ja muistot palasivat. Mies, joka oli luonteeltaan pintapuolisempi ja jonka mieltä enemmän kiinnittivät nykyolot, tunsi sillalle astuessaan ennen kaikkea hämmästystä ja mielihyvää.
Hän ei aluksi voinut uskoa näin hyvään onneensa. — Ihme ja kumma! — huudahti hän, — me menemme joen yli! — Sitten hän alensi ääntään, toisti samaa kummastustaan ja katsoi kreivittäreen.
Tämän oli mahdoton olla vastaamatta toisen katseeseen, mahdoton olla tuntematta ja muistamatta nyt, kun hänen vihansa oli lauhtunut, eikä tämä katse voinut olla koskematta Tignonvillen sydämeen. Samaten kuin kuukautta aikaisemmin heidän matkustaessaan sillan poikki pohjoista kohti virtasi nytkin sama leveä, matala joki heidän allaan auringonpaisteessa rupaisten vuolteiden viilettäessä hietasärkkien ja pajupeitteisten äyräiden sivuitse. Luonto näytti samanlaiselta kuin ennenkin, paitsi että viininkorjuu oli edistynyt pitemmälle ja elo jo monin paikoin korjattu.
Mutta kuinka heidän suhteensa olikaan muuttunut, heidän suunnitelmansa ja toiveensa, heidän, jotka olivat ratsastaneet virran poikki käsi kädessä toivoen saavansa viettää elämänsä yhdessä!
Tätä miettiessä alkoi nuoressa miehessä kiehua viha. Heräävät muistot osoittivat hänelle liian elävästi, liian selvästi, mitä vääryyttä hän oli kärsinyt sen miehen toimesta, joka ratsasti hänen takanaan ja nytkin juuri ajoi häntä eteenpäin, komenteli ja käyttäytyi röyhkeästi. Hän unohti, että hänkin kaiketi olisi saanut surmansa yleisessä verilöylyssä, ellei kreivi Hannibal olisi tullut apuun. Hän unohti, että kreivi Hannibal oli säästänyt hänen henkensä kerran ja
kahdestikin. Hän laski kaiken syyn, kaiken vuodatetun veren vihamiehensä niskoille, ja kun tätä ajatusta hänen ja hänen ystäviensä kärsimistä vääryyksistä nopeasti seurasi toinen, nimittäin se, että jokainen peninkulma eteläänpäin antoi hänelle paremman tilaisuuden kostoon, huudahti hän ja tällä kertaa ihastuneena:
— Me menemme virran poikki! Vielä hetkinen, niin olemme omalla alueellamme!
Kyyneleet nousivat kreivittären silmiin hänen katsoessaan lounaista kohti. — Tuolla on Vrillac! — huudahti hän osoittaen kädellään. — Minä tunnen meren tuoksua!
— Niin, — vastasi Tignonville melkein kuiskaten. — Siellä se on! Jos vaihdetaan hevosia, niin ehdimme sinne kahdessa päivässä.
Badelonin ääni keskeytti heidät. — Eteenpäin! — huusi hän joukon päästyä eteläiselle rannalle. — Eteenpäin. — Ja totellen käskyä pieni joukko alkoi ratsastaa täyttä ravia Ponts de Céltä johtavaa tietä lyhyestä viivähdyksestä virkistyneenä. Eikä kreivitär ollut ainoa, jonka kasvot hehkuivat matkalla eteläänpäin, taikka ainoa, jonka sydän sykähteli tahdissa hevosten kavioiden kanssa, kun ne ikäänkuin tömistivät: — Kotiin! Sillä samalta tuntui Carlatista ja rouva Carlatista. Myöskin Javette kuultuaan naapuriltaan, että oli menty Loiren yli, rohkaisi mieltään, ja La Tribe tähystellen eteensä kostein silmin puhui lohdutuksen anoja säikähtyneelle ja itkevälle tytölle, joka piteli kiinni hänen vyöstään. Oli omituista nähdä, kuinka he kaikki henkäisivät syvään, ikäänkuin ilma jo tuoksahtaisi merelle ja etelälle, ja kuinka poitoulaiset istuivat satulassaan ikäänkuin eivät toivoisikaan mitään muuta kuin saada ratsastaa yhä eteenpäin, kunnes näkisivät kotimaisemia. Heidän mielestään taivas jo hohti
tummemman sinisenä, ilmassa oli suloisempi tuoksahdus, ja aurinko paistoi kirkkaammin kuin pitkään aikaan.
Oliko tämä kumma kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kärsineet pohjoisella rannalla? Kun heidän viime kokemuksiaan saattoi verrata vain julmimpaan painajaiseen? Ja kuitenkin oli heidän joukossaan yksi, joka ensimmäisen helpotuksen ja tyydytyksen tunteen jälkeen ajatteli toisin. Tignonvilleä alkoi tuskastuttaa tämä pakollisuuden ja vallanalaisuuden tunne. Näin häntä ajettiin eteenpäin kysymättä, tahtoiko hän vai eikö, pakotettiin ratsastamaan kenenkä tahansa alhaissyntyisen soturin takana, pidettiin yhtä tietämättömänä siitä, mitä oli tapahtunut tai juuri tapahtui ja mitä vaaraa he pakenivat, kuin naiset, joiden joukossa hän ratsasti. Tällaiset ajatukset lietsoivat uudelleen vihan synkkää tulta. Loiren pohjoisrannalla oli hänen toimettomuutensa silloin, kun häntä kohdeltiin loukkaavasti, ollut jossakin määrin anteeksiannettava, mutta tuliko hänen eteläpuolellakin tuskin parin kymmenen peninkulman päässä hugenottialueelta yhä kärsiä, yhä olla veltto?
Hänen raivoaan lisäsi eräs pettymys, joka häntä juuri tällöin kohtasi. Katsahtaessaan taakseen heidän jo jätettyään Ponts de Cén puutalot hän huomasi Tavannesin ynnä monen miehen puuttuvan seurueesta ja mietti itsekseen, oliko kreivi Hannibal ehkä jäänyt omalle puolelleen jokea. Se tuntui mahdolliselta, ja siinä tapauksessa La Tribe, hän ja Carlat ehkä voisivat suoriutua Badelonista ja neljästä muusta heitä yhä saattavasta miehestä. Mutta hänen silmätessään taakseen minuuttia myöhemmin oli Tavannes ilmestynyt näkyviin seuraten heitä tuikein kasvoin, eikä ainoastaan Tavannes, vaan hänen mukanaan oli Bigot ynnä kaksi niistä kymmenestä miehestä, jotka olivat tähän saakka olleet poissa.
