Prefacetothe firstedition
Hereagainyouyourselfhavesaidalmostallthereistosayonthesubject.Butthoughyouhavetakenthe windoutofmysailsIshallbegladtofollowinyourwakeandcontentmyselfwithconfirmingallyouhave saidbyamplifyingittothebestofmyknowledge – orconjecture.
(WhyWar?,EinsteinandFreud,1933,p.203)
Geniusesalwaystakethewindoutofoursails,andFreudisnoexception.Heisbynownearlyacentury aheadofusandstillgainingground.Hisworksarequitealiveandfreshtoday,participatinginallserious discussionsonhumannatureingeneralandonourpsycheinparticular.Thedepthoftheconceptualizations,theexcellenceoftheinvestigationsandmeticul ousobservations,thetruthandintellectualhonesty theyshowus,theirlogicalconsistency,audacity,andfreedomofspirit,andperhapsmostimportantly,the practicalityoftheireffects,havemadepsychoanalysis,hiscreation,oneofthemajorscienti ficcontributions ofthetwentiethcentury.
Therefore,howcouldwefailtofollowinhiswake?Oneoftheobjectivesofthisbookistoreturntothe source,justasFreuddoeswithhispatients,buttoreturnatthistimetohim;heisnowthesource,throughhis works.Thisisextremelycomplex.Therefore,Igivethereadermyconceptualelaborationofthisenormous complexityinthesimplesttermspossiblewhilealsotryingtoremainfaithfultothespiritofFreudianletters, “amplifyingittothebestofmyknowledge – orconjecture” .
Psychoanalysishasgrown,probablymorethanFreudmayhaveimaginedandperhapslessthanhewould haveliked.Ithasbecomemorecomplex,hassufferedcrises,andconfusionshavebeengenerated:some theoretical,otherspolitical,andeventheoretical-politicalconfusions(withinthepsychoanalyticmovement,of course).AtleastthisiswhatIexperiencedasapsychoanalyst.Therearediversetendenciesinpsychoanalytic thoughttoday,bornfromFreudiandevelopmentsandaspiringtosurpassthem;theyobviouslydoinsomeway, althoughitissometimesunclearinwhatway.Onthisdifficultroad,readingFreudhasalwayshandedme a “torchinthedarkness” .
Iwishtoexpressmygratitudeforthis,andtoofferasinceretributetotheworksthathavelargelychartedthe courseofmylife.
ThistextisthereforeintendedtobeadictionaryontheworksofFreud,organizedconceptually.The conceptualizationismine,ofcourse;itisthewayIunderstandwhatFreudwrites.Itprobablyincludes elaborationsofmyownregardingthewayofunderstandingandinterrelatingdifferentconcepts;I’msureit does,andthisisalsodoubtlessameansofgeneratingmovementsinscience.Ihopethatthismovementof reviewwillleadtoanadvance,unlikesomanyapparentadvanceswhichresultinintellectualstepsbackwards. Atthesametime,Iaimtopresentanoverviewofthedevelopment,vicissitudes,entriesandcross-entries,and synthesesoftheuniquethinkingIconsiderFreud’sown;fromthe Project tohis Moses ,doingmybestto threadtogetherthemultiplicityofmeaningsintheworkshewrote,someapparentlyunconnected.
ThismeansthatmyintentionisnotonlytoprovideadetailedlistoftheplacesorworksinwhichFreud mentionedacertainsubject,ortowhathewasreferringwhenhedid.Itisnottobeapriestortheownerofthe
truth,butinsteadtodisplaywhatIconsideressentialinFreudianthought,bringingitintocompetitionwith otherlinesofthoughtonequaltermsandatthesametable.
ThisbookisnotmeanttobeamonographonwhatFreudwroteondiversesubjectsinvariouspartsofhis works,althoughthismaysometimesbeinevitable,butrathertogivethesolidestimpressionpossibleofhow Iconceptualizeitafteraverylongtimespentreading,re-reading,thinking,andrethinkinghisworks,havingto answermystudents’ questioning,whichcertainlyalwaysprovidedanincentive;ofhowIunderstand,therefore, certainconceptsthatmaybeinterpreteddiversely(especiallybyreadersoutsidethe fieldwhoareunfamiliar withthelogicFreuddevelopsthroughouthisworks)bytakingapositionhopefullyconsistentwiththetotality ofhisworks;thatistosay,bysituatingmyselfinsidethetheorydevelopedbyFreud.
Ithereforeaimtomakemypositiononthesesubjectsespeciallyclear.Forthispurpose,Iincludethemwithin agloballogicofFreudianthought,whichleadsmetoneedtodefineallofhisconceptsoratleastthoseIthink aremostimportant.
However,thisconceptualizationisnotaresultofwhimbutisgroundedinmydetailedandmeticulousreading whichinvolvesthegreatestrespectforFreud’swritingoneachparticularsubject.Forthisreason,Ihave includedquoteswhenevertheyseemednecessary.ThequotesfromFreud’stexthavequotationmarksfollowed byaparenthesiscontainingthereferencetotheworkin TheStandardEditionoftheCompletePsychological WorksofSigmundFreud,theyearofpublication,andthepagenumber.
ThereferencesareessentiallytoworksofFreud.Theentries[intheEnglishedition]utilizethetermschosen byJamesStracheyfortheabove-mentionedEnglishtranslationfromtheoriginalGerman,withtheexceptionof “Trieb” whichhasnowbeenleftinGermantodistinguishitfrom “instinct”.Itiscommonlyreferredtoas “drive”,althoughStracheyrejectedthisterm.
Theseworks,however,arenottheonlyinfluenceonmythinking.Ibelievethatthecontributionofother authorsmaydoubtlessenrichFreud’sthought;thisismyintentionasanauthor,althoughinwritingthisbook inparticular,asIdowhen “IteachFreud”,Iconsciouslyattempttoremoveallinfluencefrommyelaboration andmakeanefforttounderstandtheparticularlogicofFreudianthought;althoughIrecognizethatthisgoalis impossible,myintentionstands firm.
Internalreferencestootherarticlesinthisworkaremarkedwithanasterisk(*);Iadvisethereadertoconsult theminordertograspmoreclearlythewayIinterconnecttheseconcepts.
TheoverallsummaryofthedevelopmentoftheconceptsdiscussedbyFreudispartlyself-evident(orso Ihope)andpartlyarguable(andIalsohopeso):itisforthereadertodecidehowwellIhavesucceeded.
MyhighestobjectiveforthisbookistodestroythemythsurroundingtheFreudiancreationforpsychoanalystsandothers,consideringitjustasIwouldanyotherscientificwork:neitherabsolutetruthnorabsolute falsehood,butratherascientifichypothesishavinglevelsoftruthanderroranditsownprofoundlogic;and fromthisposition,todiscussitexhaustively, “inhiswake”,attemptingtopreserveitscreator’sconceptual clarity,deepeningitsdepth,delvingintoit,butneverjumpingoverit.
Inconclusion,myobjectivesarequiteambitious,probablyexcessivelyso.Ifsomeareattained,Ibelievemy endeavourtobefullyjustified.
JoséLuisValls
AABASIA
Ger.:Abasie. – Sp.:abasia. – Fr.:abasie. – It.: abasia. – Port.:abasia. Thistermreferstoatypeofaffectioncharacteristicofconversionhysteria*,althoughitis alsofoundinsomeneurologicaldisorders.It consistsofgreatdifficultyinwalkingwhich mayevenmakeitabsolutelyimpossibleeven withoutparalysisofthelowerlimbs,thepatient beingabletoperformcorrectlyothertypesof movement.Itisthepredominantsymptom*of ElisabethvonR.*,oneofthemostfamous patientsofFreud’searlyperiod.
[FräuleinElisabethvonR.] hadbeensufferingformorethantwoyearsfrompainsin herlegsand haddifficultiesinwalking Shewalkedwiththeupperpartofherbody bentforward,butwithoutmakinguseofany support.Hergaitwasnotofanyrecognized pathologicaltype,andmoreoverwasbyno meansstrikinglybad.Allthatwasapparent wasthatshecomplainedofgreatpainin walkingandofbeingquicklyovercomeby fatiguebothinwalkingandinstanding,and thatafterashorttimeshehadtorest,which lessenedthepainsbutdidnotdoawaywith themaltogether.Thepainwasofanindefinitecharacter;Igatheredthatitwassomethinginthenatureofapainfulfatigue.A fairlylarge,ill-definedareaoftheanterior surfaceoftherightthighwasindicatedas thefocusofthepains,fromwhichtheymost oftenradiatedandwheretheyreachedtheir
greatestintensity.Inthisareatheskinand muscleswerealsoparticularlysensitiveto pressureandpinching(thoughtheprickofa needlewas,ifanything,metwithacertain amountofunconcern).Thishyperalgesiaof theskinandmuscleswasnotrestrictedto thisareabutcouldbeobservedmoreorless overthewholeofbothlegs.Themuscles wereperhapsevenmoresensitivetopain thantheskin;buttherecouldbenoquestion thatthethighswerethepartsmostsensitive toboththesekindsofpain.Themotor powerofthelegscouldnotbedescribedas small,andthereflexeswereofmedium strength.Therewerenoothersymptoms,so thattherewasnogroundforsuspectingthe presenceofanyseriousorganicaffection. Thedisorderhaddevelopedgradually duringtheprevioustwoyearsandvaried greatlyinintensity.
(1895d,pp.135–6)
Inthecasehistoryof “ElisabethvonR.”,Freud wasabletoreconstructquiteexhaustivelyeach elementofhystericalconversioncorresponding toitsassociativepartandtoconnectthemwith differentmomentsinwhich,throughthoseelements,hysterogeniczones*hadformedacertain typeofconnectionwithhersister’shusband.All formedpartofaglobalincestuousphantasy,far fromtheconscious,intherelationshipwiththis brother-in-lawtowardswhichherparalysissymbolicallyexpressedalinguisticexpression: “not beingabletotakeasinglestepforward” (1895d, p.176).
Duringtreatmentthecureofhysterical symptomsisproducedwhenallthesetraumaticevents(inthiscasecon fl ictiverather thantraumatic)returntoconsciousmemory cathectedwithmomentsoflibidinalhyperexcitation(thesubject ’shyperexcitabilitycould makethemtraumatic)asproofoftheirparticipationinaglobalincestuousidea(hyperexcitationisthereforeproducedbythe incestuouscharacterofprimarilyrepressed infantilesexuality*).
Throughanalysis,thesymptom’smeaning entersthesecondaryprocess*,afterwhichthe wish*maybeexpressedinwordsanddischargedbyabreaction*.Consequently,symptomaticbodilyexpressionisnolongernecessary.
Thesymptom’smeaninghastwoaspects:asa mnemicsymbol*ofeventsthatproducedexcitationorcontiguitieswithit,leavingbehindhyperalgesiaoranaesthesiainthesehysterogeniczones. Theotheraspectisitsglobalquality,itsblocking actionasananticathexis*oftheincestuouswish ofwhichloveforherbrother-in-lawisaderivativetoocloseforthepatient’spsyche.Herastasiaabasia,amotordisorderopposingtherepressed wish,correspondstothisfact.Itisametaphor whosemeaningistheoppositeofsatisfactionof thewish,infavourofdefensiveegorepression*.
ABREACTION
Ger.:Abreagieren. – Sp.:abreacción. – Fr.: abréaction. – It.:abreazione. – Port.:ab-reação. ThisisthemajormechanismofthepsychotherapeuticcureproposedbyBreuerandFreudin the “PreliminaryCommunication” (OnthePsychicalMechanismofHystericalPhenomena: PreliminaryCommunication,1893).
Thecureconsistedbasicallyofverbalexpressionoftherepressedtraumaticeventassociated withliberationoftheaffect*repressedatthetime ofthetrauma*,neitherofwhichwasaccessibleto memory*innormalwakinglife.Toinducetheir re-experience,thetechniquemostutilizedwas hypnosis:
eachindividualhystericalsymptomimmediatelyandpermanentlydisappearedwhenwe hadsucceededinbringingclearlytolightthe
memoryoftheeventbywhichitwasprovokedandinarousingitsaccompanying affect,andwhenthepatienthaddescribed thateventinthegreatestpossibledetailand hadputtheaffectintowords.
(S.E.2,p.6)
Abreactionconsistedofdischargeoftheretained affecttogetherwiththepresentation*responsible forit,whichhadbeenseparatedfromtheconscious*whenthesymptom*formed,atwhich timeitwasrelegatedtoa “secondconsciousness ”.Itwasretrievedthroughhypnosis.When thetraumaticscenewasthenrememberedand verbalized,thecorrespondingaffectthatfordifferentcauseshadnotbeendischargedatthetime was “abreacted”
Oncetheaffecthasbeenobtained,thetraumaticscenelosesitspathogenicvalue,becomingidenticaltoanotherpresentation,andthe symptomconsequentlyceases.
Wethereforedefineabreactionasanactual affectivedischargeproducedduringthecureof anaffectcorrespondingtoapsychicaltrauma fromthepast,notdischargedatthattimebut meanwhilepersistinginasecondconsciousness, farfromassociativecommerce,apositionfrom whichitgeneratedsymptomsandhysterical attacks*.
Thebasicscheme,thoughmainlycentredon re-experiencingthetraumaticscenewithaffectivedischargeandrecollection*,didnotinclude itsworkingthroughsincetheconceptofunconscious*hadnotyetacquiredconceptualclarity (itismistakenforthepreconscious*,forexample)butoperatedinsteadthroughwhathecalls the “secondconsciousness”;itisnevertheless quitesimilartoFreud’selaborationsinthe first andeventhesecondtopic.
Italsofollowsimportantpsychoanalytic rulessuchasmakingconscioustheunconscious and fillinginsomemnemiclacunae.
Thecentreofthesceneisoccupiedbysymptomaticrelief,aplacefromwhichitwas removedovertime,perhapstoofar,sothat nowitisimportanttorecallthismodification inordertorestoreittoitsproperplaceinthe mechanismofthecurebyanew “turnofthe screw ” .
ABSTINENCE
Ger.:Abstinenz. – Sp.:abstinencia. – Fr.:abstinence. – It.:astinenza. – Port.:abstinência. Thisreferstoafundamentaltechnicalruleof psychoanalysisbywhichthepsychoanalyst mustavoidanyactionthatmayservetosatisfy thepatient’srepressedwishes*duringand withintheanalyticprocess.Freudstipulates: “Analytictreatmentshouldbecarriedthrough, asfarasispossible,underprivation – inastate ofabstinence” (LinesofAdvanceinPsychoAnalyticTherapy,1919,p.162).
Thepsychoanalyticfunctionistoinducethe patienttospeakandtohelpthepatienttomake conscioustheseunconsciouswishes.Theterrain ofthecuremustremaininthedomainofwords. Thewish*mustremainintheterrainofunconsciousfantasy*andnotbeputintoaction;the analyticfunctionistotransformitintowords andtherebymakeitaptforthinkingandworkingthrough.Apartofitalwaysremainsunsatisfiedandprovidesamotorforanalysis.Ifit wereputintoactionwithoutwords,itwould becomearepetition*ofarepressedsceneof infantilesexuality*andwouldmostlikelybe traumaticforthepatient.Butmostimportantly, itwouldleadtoimpossibilityforthecure.
Thestrictestabstinenceisrecommendedwhen transferencelove*appearsatsomemomentina person ’sanalysis,andtheanalystseemingly facestwopossiblealternatives:(1)tointerrupt thetreatment(onlyamomentarysolution,but notforthepatient’scure,sincethepatientwill probablyrepeatthesamesituationwithanother therapist,havingmissedthisopportunityto understandunconsciouscomplexesthathave determinedhisorherhistory,whichisnoless thanthehistoryofpsychicalstructuring);(2)to respondaffirmativelytothepatient’sdemands (withwhichanewlovematchcouldbeformed, butthepossibilityofcurewouldbeinterrupted asitwouldbeinthe firstalternative).Freud describesathirdalternativeforthisawkward situationthatmayarise.Thisthirdsolutionis simplytocontinuewiththeanalysis,considering thepatient’sdemandassimplyanotherelement ofresistance*,alsounconscioustothepatient’ s consciousknowledge.Transferenceloveisnot
theonlysituationofthiskindthatmayariseand mayrequireabstinence.Anysituationthat wouldinvolveanydegreeofintimacyorthat belongsmoretotheterrainofaction*thanof wordsrequiresitaswell.Itdependsonthe analyst’sskillineachparticularcasetorecognizeitandbringitbacktotheterrainofwords, therebyreturningittopsychoanalyticterrain parexcellence.Therefore,theruleofabstinence pertainstopsychoanalytictechnique*andhence totheethics*oftreatment.
ABSTRACTTHOUGHT
Ger.:AbstraktesDenken. – Sp.:pensamiento abstracto. – Fr.:penséeabstraite. – It.:pensiero astratto. – Port.:pensamentoabstrato. Thistypeofthought*is firstachievedwiththe appearanceofwordsandlaterwhentheir degreeofbinding*isgreater(comparedto commonthought*).Itisthehighestlevelof theoreticalthought,risingaboveactionand words,andseparatingfromwhatitrepresents, sometimessomuchsothatitriskslossofits distinctionfromthethingasinschizophrenic thought(TheUnconscious,1915).
Thistypeofthoughtgivesprioritytometaphorsandsymbolsinitsfunctioning,and ignoresmoreconcreteanddirectmeanings, choosingothersthatencompasstheformerbut takethemfurtherandexpandthem.
Theabilityforabstraction,themostcomplex levelofthoughtactivity,isacquiredinadolescence;althoughitisseparatefromimmediate action,itmaypromoteandproduceitinthe longterminanindividualorhumangroup. Thepersonwhohasthoughtitneedstodedicatearduousegoworktomakeitunderstood onthislevelduetothehighlevelsofcomplexityitmayreach.Itmayalsocometonothing, especiallywhenthedistancefromconcrete meaningsisverygreat.Oritmaybeutilizedas rationalization*attemptingtowithdrawfrom whatisreal.Whatisrealisgeneratedby experienceswiththings*andtracesleftby theminthepsychicalapparatus*:thing-presentations*whichmustultimatelyprovidethe underpinningsforalllevelsofthought.
ACTION
Ger.:Aktion. – Sp.:acción. – Fr.:action. – It.: azione. – Port.:ação.
Thepsychicprocessisapresentationalpath thatmustconcludeinactionwhichmaybe immediateormediate.Thisactionwascarried out firstbytheneuromuscularsystemprevious totheintroductionofany “prostheses” that mankindmayhaveinventedtoextendour rangeofpowerandpossibilities.
Inanycase,alsofromthebeginningoflife, thechildperformsothertypesofactionin relationtoimmediateaffectivedischarge(internalchange*)withnoparticularaimotherthan affectivedischargeitself;thesecondstepinthis determinationmaybereachedbyscreaming, thisactiongraduallyacquiringcharacteristics oflanguage*.Inthesecases,inspiteofprogress,previousstagespersistandaffective expressioncontinuesassuch:itispartlyaction butnotactionsuchasto “changethefaceof theEarth”.Thatistosay,itaimstochangethe internalmediumofthebodyandthepsyche butnottheexternalmedium(althoughitmay alsoactonitindirectly).
Theothertypeofactionisspecificaction* whichwediscussseparately.
Thought*activityisplanningforaction*, directlyorindirectly,althoughitdoesnotreplace it(exceptinobsessionalthought*butonlyas partofthispathology)andmustconcludewith it,eitherbeforeorafterwards,withtheexception perhapsofreproductivethought:conscious recollectioninwhichtheactofremembering maynotrequireanaction,althoughitdoesnot necessarilydispensewithit.Actionmaybepurely sexual;inthiscaseitistheculminationoflove* fortheobject*,ormaybedesexualized,creating culture*,asinthecaseofsublimation*.
Repression*greatlyrestrictspossibilitiesof actionor,evenworse,divertsitfromitsaim sincethepossibilitytoaccesstherepressed presentation*islost.Psychoanalysisrecovers theserepressedpresentationsandenablesthe egotothinkaboutthemandleadthemto action,ornot,asaproductofconscious thought,inwhichcaseproblemsofethics* intervene.Whenthething-presentation*is
repressed – thatistosay,doesnot findany word-presentationtoaccesstheconscious*, sincethispresentationisdecathected*and anticathected* – subjectsmayperformactions thatarenotproductsofthoughtbutinstead repetitioncompulsions*.Hence,inregardto scenescorrespondingtotraumatic*situations ortoanticathexesagainstthem,preconscious* ego*thought*isunabletocorrectorcontrol themsincetheirmeaningandeventheirexistenceisunknown.
ACTIVITYANDPASSIVITY
Ger.:AktivitätundPassivität. – Sp.:activopasivo. – Fr.:actif-passif. – It.:attivo-passivo. –Port.:ativo-passivo. Wemaydiscussseveralpolaritiesinpsychical life:subject(ego*)–object*(externalworld)and pleasure*–unpleasure*;active–passiveisoneof these.
ActivityisauniversalcharacteristicofTrieb* relatedtopressure(Drang);thatistosay,its motorfactor,thesumofforceormeasureof demandofworkthatitrepresents.AllTrieb,in thissense,isafragmentofactivity.
ButaretherepassiveTriebe?
Triebisactiveinitspressure,peremptory quality,andmotorfactor,butmaybeactiveor passiveinrelationtoitsaim.
VicissitudesofTriebprevioustorepression* alludetotheaim:forexample,turninground uponthesubject’sownself*andreversalinto theopposite*.Theclearestexamplesarethe pairs:sadism*–masochismandtolookat–to belookedat,inwhichthosewithanactive aim(sadism,tolookat)passovertoapassive aim(masochism,tobelookedat).
Inthesubject’slife,especiallyininfantile prehistory,traumaticsituations*mayoccur which fixatetotheTrieboritsaim,transformingitfromactiveintopassive,whichlater becomesacharactertrait*orotherpathology.
Inhisanalysisofthe “WolfMan”,Freud showedhowintheinitiallyambivalentTrieb (bothactiveandpassive)theactivetendency predominatedat first.Followingatraumatic event(seductionbyhissister),precededbya threatofcastration,Triebreturnedfromits
incipientandprecociousgenitalitytotheanalsadisticphasewithapassiveaim,whichproducedachangeinhischaracterfromkindto naughty,masochisticallyseekingpaternalpunishment.Thispassivityremained fixatedand ledtoacharactertraitoftheadult “Wolf Man”.Italsoappearedinoneofhismost unrulyhystericalsymptoms,hisconstipation.
InLittleHanswe findsomeexamplesofan alternatingpair “tolookat–tobelookedat” whicharedeferred*andrepressed*,transformedintothedamagainstTriebthatis shame*.
Triebewithanactiveorpassiveaimare presentinbothboysandgirls.Mostcommonly, thepassiveonespredominateingirlsandthe activeinboys,towhichculturalcustomsof courseeffectivelycontribute.
Afterpubertytheypracticallytakeonamasculine(active)orfeminine(passive)quality.
Triebwithapassiveaimretainsthenarcissisticobject(theego)unliketheactivewhoseaim istheobject.
Fromthisdifferentiationderivedifferencesin mannersofmasculinefallinginlove*(anactive wish*tolovetheobject)andoffeminine*love* (thepassivewishtobelovedbytheobject) asmasculineandfemininecharacteristicsin general.
SexualTriebistherefore,inregardtoitsaim, activeorpassive(althoughvariantsmayresult fromtraumaticeventsexperiencedbythesubject)fromthebeginning.Withtheadventofthe phallicstage,phallic–castrateddifferentiationis added,whichbecomesmasculine–femininein theperiodofpubertaldevelopment.
ACTUALNEUROSIS
Ger.:Aktualneurose. – Sp.:neurosisactual. – Fr.: névroseactuelle. – It.:nevrosiattuale. – Port.: neuroseatual.
Thistypeofneurosiswithneuro-vegetativesymptoms*iscausedbyactual(nothistorical)problems.Freuddescribesalterationsinthemodeof dischargeofsomaticsexualtension.Thereare twotypesofactualneurosis:neurasthenia*and anxietyneurosis*.Theyaredistinguishedbythe mechanicalfactorofdischarge,eitheritsexcess
orlack.Forexample,iforgasmisinterrupted (coitusinterruptus),especiallyifitispractised frequently,somaticsexualtensionaccumulates, andthisexaggeratedaccumulationofquantity ofexcitation*automaticallybecomesanxiety*.
Thistheoreticalexplanation,presentedby Freudinhisworksonanxietyneurosis,issubsequentlysupportedthroughouthisworks.
Wemayextendthisaccumulationofquantity ofexcitationtootherperiodsoflife(adolescenceandmenopause)whenitbecomesexcessive.Somaticsexualtensionsentbythe biologicalbodytothepsychicalapparatus* increases;thelatterisunpreparedorunable, psychicallyormechanically,torespondtothis demand,andisunabletoadequatelyreach specificaction*.Ifthetensionofneeddoes not findrelief,whetherformechanicalorpsychicalreasons,itbecomesautomaticanxiety*. Then,itmanifestsasanattackofanxietywithoutpresentation*orwithapresentation adoptedatalatermoment,inthesphereof preconsciousrationalization.
Thereareotherpsychicalcausesofpenetrationofaquantityofexcitationunprocessedby apresentationintothepsychicalapparatus.For example,ifcathexis*iswithdrawnfromthe unconsciousthing-presentation*(asoccursin narcissisticlibidinalwithdrawal*),thequantity ofexcitationpenetratesthepsychicalapparatus inpureform,uponwhichthelatterperceivesit automaticallyasanxietyandthenasanexperienceoftheendoftheworld.However,herewe areobservingschizophrenia*,whichisveryfar fromactualneuroses.Thiscommonground alsorevealstherichnessofthisconceptualization,whichintertwinesthebiologicalwith actionandthepsychologicalinordertoaccount foranaffect*suchasanxietywhichpresentsin itspureforminsuchapparentlydissimilar affections.
Inneurastheniathecauseistheopposite:an excessofabnormaldischarge.Masturbation*is anexcessiveproducerofsymptomatologyof asthenia.Thisexplainstheactualmechanical effectofthealteration,whichhasnodirect relationwiththepsychical(presentations), memory*orrepression*.Whenitdoes,weare ontheterrainoftransferenceneuroses*,which
mayinturnaidtheestablishmentofactual neuroses(hysteria*withanxietyneurosis,a productofsexualrepressioninanindirect manner),formingmixedneuroses.Everytransferenceneurosiscontainsanactual-neurotic corearoundwhichthesymptomofhistorical originisestablished.
ADHESIVENESSOFTHELIBIDO
Ger.:KlebrigkeitderLibido. – Sp.:viscosidadde lalibido. – Fr.:viscositédelalibido. – It.: vischiositàdellalibido. – Port.:viscosidadeda libido.
Thistermdescribesthedegreetowhichthe libido*insomeindividualsadherestopresentations*ortothe “ pathways” oftheir interrelations.
Whenadhesivenessisintense,itisdifficultyfor displacement*,asdifficultasa fixation*.The oppositecaseisfoundinsubjectswhopossess analmostabsolutelydisplaceablelibido,somethingakinto “writingonwater” oflibidinal cathexes.
Itisalsocalledpsychicalinertia*,andmay beaseriousdifficultyforthecureatbothends ofthespectrum.
Itisan “idresistance” whichontheone handclingstoitsinheritedschemesandonthe otherhandfunctionswiththepleasureprinciple*,oneofwhosemajorcharacteristicsisfree displacementoflibidoamongpresentations.
However,theconceptofadhesivenessofthe libidoalwaysreferstocaseswithmoreadhesivenessandmoredifficultyforpsychical changesorchangesofwished-forobjectsby thepsyche(Freudalsocalledit “entropy”).
Itisoneofthecausesofprolongationwhich makessomeanalysesinterminable,asifthese patientswereclingingtotheirpsychoanalyst justastheywereonceclingingtotheirillness.
AFFECT
Ger.:Affekt. – Sp.:afecto. – Fr.:affect. – It.: affetto. – Port.:afeto. Thisisafeelingnoticedbytheconscious*(Pcpt.Cs.orperceptual-conscioussystem,1915–17) correspondingtoincreaseordecreaseinthe
timeunit(rhythm,1924)ofquantitiesoflibidinal excitation*comingfrombeneaththebody surface.
Increasesaregenerallyregisteredasunpleasure*anddecreasesaspleasure*;other,different,pleasurableorunpleasurableaffectsare locatedinqualitativevariations(producedby theformandtimelapseinwhichthese increasesordecreasesareproduced)between eachoftheseextremes.Oneoftheunpleasurableaffectsistakenasareferenceorstandard fortherest:anxiety*.
Inhis ProjectforaScientificPsychology (1895)Freudexplicitlydiscussedaffectinreferencetomemory*oftheexperienceofpain*, whichleavesincreasedquantitativetensionQȠ in ᴪ andalsomotivatescompellingdischarge. Followingtheexperienceofpain,emergence ofaffectisleftasasequela(Freudwasclearly referringtofearorrealanxiety)inresponseto anysubsequenteventsimilartotheexperience thatonceproducedpain.
Inthesametext,whenhediscussesinternal change* – abodilyformofit,essentiallyvascularandrespiratory,toexpressfeelingsthat accompanyprototypicalscreaming,thesafety valveprevioustolearningthespecificaction* –hewasalsoexplainingtheoriginofaffector affectivedischargeasasentimentthat announcesthewish*fortheobject*.
Inhis1915metapsychologicalpapers,he describesapsychecomposedofthing-presentations*andword-presentations*withaquantity oflibidinalenergy(sexualTrieb*)cathecting them(thisrepresentsperemptoriness, Drang, orpressureofworkofTrieb*andalso “ignites” thepresentation*,convertingitintoawish*).
Healsoreferstothisamountoflibidinal energyasquantumofaffect*;itcorresponds tothequantitativefactorofTrieb(cathecting thepresentationandinturnbeingcathectedby it)andisperceivedassuchbytheperceptualconsciousend(Pcpt.-Cs.).Aslongasthereis nodischargeoftheTriebsource,itisperceived bywayofinternalchangeasdifferenttypesof unpleasurableaffect.Whentotalorpartialdischargeisproducedthroughthespecificaction, affects,nowpleasurableandalsoofadifferent type,arefelt.
Theunconscious*containspresentations*. Theirdegreeofcathexisisregistereddirectly bythePcpt.-Cs.asaffect.Therefore,affectis neverstrictlyunconsciousgiventhatitissomethingfeltbytheconscious.Whatmaybe unconsciousisthepresentationitsometimes produces.Thisreferstoaffectproducedby presentationalcauseswhicharethereforepsychicalandconsequentlyhistorical.
Someaffectsareproducedbybiologicalor mechanicalcauses(asinthecaseofanxietyin actualneuroses*)producedbyanaccumulation ofsomaticsexualtension(1894–1925),inwhich casetheproblemdoesnotrefertothepresentational,oratleastnotdirectly.Anxietyisalso consciousinthiscase.
WhenFreuddescribestheanxietysignal*in Inhibitions,SymptomsandAnxiety (1926d),he explainsthatanxietyinthiscaseisnotproducedfromrepression*assomethingnewbut ratherasanaffectivestatefollowingapreextantimage:thememoryoftraumaticsituations*ininfancywhichhavenowbecomesituationsofdanger*,signsofdangerthatcompel theunconsciousego*tousedefencemechanisms*(orpresentationsinthebroadsense)in anautomaticmanner.
Affectivestatesarealsoincorporatedinto mentallifeassedimentsofancienttraumatic experiencesthatawakenasmnemicsymbols*in similarsituations.Inthesameway,thebirth trauma*providesamodellatertakenupbythe egoasthemnemicsymbol*ofanxiety*which itusesasasignaltoleadtheid*wheretheego wishes;inotherwords,itappliesitsunconsciousdefencemechanisms*.
Theanxietysignal*inthiscasehasnoeconomicexplanationsinceitconsistsofareproductionofmemory:amemory,amnemicsymbol,of asituationoncetraumaticandnowdangerous.It isonlyasignal.Itismorepresentationthanmere quantumofaffect;itsresultsareonlyajotof everythingthatcouldbeperceivedifid*Trieb continuedinthesamedirectionithadtaken, enteringthepreconsciousegowithallthismaterial,andhadgoneontothepossibilityofaction. Thistypeofanxietygivestheegopower,sinceit enablestheegotodominatetheidbyusingthe omnipotentpleasure–unpleasureprincipletoits
advantage,utilizingdefencemechanismsgovernedbythesameprincipletoachievethis success.
Theexplanationis:whatwasoncepartofa specificactionmaylaterparticipateasasymbol ofaffect.
Forexample,whatwasnecessaryforthe baby’sself-preservation – heavybreathing, tachycardia,hyper-perspiration,andsoon –arebodilycomponentsofanxietythatexpress sensationsofaveryparticularunpleasure whosememoryisusedasasignalbythe unconsciousegoinordertodefenditselffrom theid.
Inabroaderdefinitionoftheconceptof affect,sentimentsingeneralcouldbeincluded, eachofwhichhasamorecomplexandspecific explanation(cf.love,hate,aggression,pain, andothers).Theircommonbodilyrootisinternalchange(expressionofemotions,screaming, vascularinnervation)whosepsychological dimensionsgrowasexperiencesofsatisfaction* andpain*areexperiencedwiththeobject. Tracesleftbytheseexperiences*formthingpresentationcomplexescomposedoftheimage ofanobjectthatsubsequentlygeneratesawish fortheobjectandalsotheimageoftheaction tobecarriedoutwiththeobjectinorderto obtainafeeling(affect)thatconstitutesthe essenceofwhatiswishedfor.
Thething-presentationcathectedbyandcathectingaffectivequantumformsthefoundationof theunconsciouspsyche.Cathexisismutual:the meetingpointbetweenquantityofexcitationand thestrictlypsychicalrepresentative.
AFFECTIVESTRUCTURE
Ger.:Affektentwicklung. – Sp.:formaciónde afecto. – Fr.:formationdel’affect. – It.:formazioned’affetto. – Port.:formaçãodeafeto. Freudutilizesthisconceptwhenheneedsto explaintheproblemofunconsciousfeelingsin hismetapsychologicalpapersof1915(p.178).
Howisitpossibletorelatepresentationand affect*?Bydefinition,feelingsaresomethingfelt andthereforeconscious(cf.consciousness*).In thisperspective,itisabsurdtopostulateunconsciousfeelingsoraffects.
However,preconsciouspresentationscause affectandaregenerallyjoinedtoaffect.We alsoknowthatpresentationsmaybeunconscious(thing-presentations*),especiallythose thatarerepressed.Consequently,affectisin somewayincludedinthemandtherefore,if libidinalcathexis*ofpresentationscontinuesits pathtotheego’spreconsciousonthewayto action,itwillproduceaffectiveexpressionsin theego.
Inthissense,Freuddescribesaffectivestructuresremainingintheunconscious.Thisaffect isdestinedtopresentation:itissuffocated* whenthepresentationisrepressed*,which couldleadtodischargeiftheegoacceptedthis result.
AGGRESSION
Ger.:Aggression. – Sp.:agresión. – Fr.:agression. –It.:aggressione. – Port.:agressão. Thistendencytodestroyorhumiliatesometimesleadstotheactionofdamagingthe object*or,inothercases,therival.
Attheoutsetofmentalfunctioning,governedmainlybythe “purifiedpleasureego” , therelationwithwhatisconsideredtheobject (thesourceofsensationsofunpleasure*,such asstimuli)isindifferenceorhate*.Thelatteris atendencywhichaimstoincreasethedistance betweentheobjectandtheego*. “Repulsion” isfelttowardswhatisconsideredtheobject, anditishated.Thisfeelingmaybecomemore intenseandbecomeaninclinationtobeaggressivetowardstheobjectforthepurposeof destroyingit.
Thehatethatgeneratesaggressionisthereforeaformoftheego’slinkwiththeobject.
Initsoriginsitismixedwithandnotdistinguishedfromlove:forexample,theoraltendencytoincorporateordevour.Freudobserves:
Asthe firstoftheseaimswerecognizethe phaseofincorporatingordevouring – atype oflovewhichisconsistentwithabolishing theobject’sseparateexistenceandwhichmay thereforebedescribedasambivalent.Ata higherstageofthepregenitalanal-sadistic organization,thestrivingfortheobject
appearsintheformofanurgeformastery, towhichinjuryorannihilationoftheobject isamatterofindifference.Loveinthisform andatthispreliminarystageishardlytobe distinguishedfromhateinitsattitude towardstheobject.
(1915c,pp.138–9)
Inthephallicphase(cf.:phallic-urethralerotism)thedifferencebetweenlove*andhateis clearer.Atthatpointtheformeristhetypeof linkwiththeobjectandthelatterwiththe (oedipal)rival.
Therefore,hateismixedwithorisapartof sexualTrieb.Itseparatesfromthelatterasits definiteoppositeonlyinthephallicphase. Anotherpartofhate(whichleadstoaggression)comesfromself-preservativeego*Trieb (thestruggleforlife).
WhenFreudformulatedhissecondTrieb theoryin1920,hepostulatedtheexistenceof deathTrieb*,whichaddedcomplexitytothe panoramasincethisdeathTriebisafundamentalpartofthemixture*ofTriebcomposing aggression.Thelatterconsistsinamixtureof Eros*withdeathTriebbyvirtueofwhichthe musclesareabletoliberatethesubjectfromthe tendencytoreturntotheinorganic.
DeathTriebischaracterizedmainlybythe tendencytoreturntotheinorganic.Theliving organismdefendsitselffromthistendencyin differentways;the firstisbydeflectingit throughtheuseofmuscles,beingaggressive andtherebytransformingdeathTriebinto destructiveTrieb*oraggression.Inthisway thetendencytoreturntotheinorganicis passedontoanothersubjectintheexternal world.DeathTriebalwaysactsmoreorlessin afusedstatewithsexualTrieb*(sadism*,Trieb formastery*).
Evenwhenaggressionappearstobemore de-eroticized,asifpure,itsdischargeproduces theomnipotentsatisfactionofnarcissism,the pleasure*ofmasteryovereventhelifeand deathofothers.Thistypeofnarcissisticsatisfactioniswhatrevealsitseroticroots.
DeathTriebnotdeflectedtotheoutside remainsinthesubjectasprimaryorerotogenic masochism*.
Triebforaggressionordestructionisreintrojectedfromoutside;itformsfeminineand moralmasochism*,inbothcasesboundby thesuperego*andaimedagainsttheego*but lesseroticizedinmoralmasochismthanin femininemasochism.
Weplacethe “neurosesofdestiny” inthe categoryofmoralmasochismanditsunconscioussenseofguilt*orneedforpunishment*. Whenthesenseofguiltisconscious,asin melancholia*,theremaybeamajordefusion* ofTriebeandthesuperegomaybecomea “purecultureofdeathTrieb”.Inobsessional neurosis*theaggressiveTrieboriginatingin libidinalregression(anal-sadistic)isboundby thesuperegoandturnedagainsttheego, althoughinthiscasethereislessdefusion; aggressionisexpressedasself-reproaches*, compulsions*toaggressiveideasoractions (foreigntotheego),oratendencytomastery (adequatetotheegoasacharactertrait)in whichaggressionismistakenlyconsidereda waytoshowlove.
AGORAPHOBIA
Ger.:Agoraphobie. – Sp.:agorafobia – Fr.: agoraphobie. – It.:agorafobia. – Port.: agorafobia.
Thistypeofphobia*consistsinthefearof beinginopenspaces(fearofgoing “outside” orto “thestreet”).Itismorecommoninadults thaninchildren.
Freudattributesittoanunconscious defenceofneuroticsubjectsinresponsetothe temptationtosuccumbtoeroticconcupiscence,whichwouldbringup,asitdidin childhood,thedangerofcastrationorsomethinganalogous.Hepresentstheexampleofa youngmanwhowasafraidofsurrenderingto thecharmsofprostitutesandcontracting syphilisaspunishment.
Likeallphobias,agoraphobiaprogressively gainsground,andimposesincreasinglimitationsontheego*inordertokeepitfarfrom thedangersofTrieb.Theseimpositionsmay leadthesubjecttoreclusionandsocialisolation(libidinalintroversion)inordertoavoid thedangersof “thestreet”
Agoraphobiaincludesatemporalregression* tothesubject’schildhoodwhenitwaspossible to “goouttothestreet” onlyinthecareofa protector.Now,thiscompaniontakescareof thesubject,shieldingnotfromrealdangersbut fromthesubject’sownTriebtemptations;by virtueofdisplacement*andprojection*they arefelttobedangersfrom “outside”,from “thestreet”,somethingthatwas “real” in childhood.
Thissymptomaticformationmanifeststhe influenceofchildhoodfactorswhichgovern adultsonaccountoftheirneurosis*.Apparently theoppositeofagoraphobia,the “fearofbeing alone”,isaformofclaustrophobiaexplainedby Freudasthewishtoescapethetemptationof solitaryonanism.Agoraphobiausuallybecomes establishedasanillnessafterthesubjecthas experiencedanattackofanxietyinprecipitating circumstances,afterwardsfeared,whichthesubjectwillendeavourtoavoid.Whenthisisnot possible,anattackofanxietyreappears.
ALLOPLASTIC(BEHAVIOUR)
Ger.:Alloplastich. – Sp.:aloplástico. – Fr.:alloplastique. – It.:alloplastico. – Port.:alloplástica. Alloplasticbehaviourisadequatetoaimsand inturnendeavourstomodifyreality*without disavowing*it,inworkupontheexternalworld thatmodifiesthelatter.
Itincludesalltypesofspecificaction*: actionsthatdischargethesourceofTrieb*in themostcompletemannerpossible.Weinclude theproductionorcaptureoffood,possession ofthesexualobject*,andsublimations*that generateculture*andaregeneratedbyit.
“Alloplastic” describesatypeofbehaviour thatleadstodischargeofTrieb.Becauseit functionsaccordingtotherealityprinciple*, producingchangesintheexternalworld,asfor examplethefactsofcultureitself,wemay relateittotheconceptofhealth.
Whentheseendeavoursaredesexualized,a productofidentifications*withattributesof entitiespreviouslycathectedasobjects,theyare sublimations.Paranoiacindividualslosetheir capacitytosublimatebyre-sexualizinghomosexuallinkswithobjects,theego*generatinga
defenceagainstthesenewlysexualizedties. Desexualizedhomosexuallibido*iswhatcomposessocialties.
ALTERATIONOFTHEEGO
Ger.:Ichveränderung. – Sp.:alteracióndelyo. –Fr.:altérationdumoi. – It.:modificazione dell’io. – Port.:alteraçãodoego. ThisconceptisdiscussedbyFreudin Analysis TerminableandInterminable (1937 c)and An OutlineofPsycho-analysis (1940 a ),inwhichhe explainsthatthepatient ’scooperativeego*is anideal fi ction.Theegoisdirectly “ altered ” in relationtomarksleftbypersonalexperiences, especiallytraumaticsituations(themoretraumaticandthelessdevelopedtheegoatthe momentofthisexperiencing,themorealtered ormoredefendedtheegowillbe,withmore extremedefences*intervening,towhichthe unconsciousegowillbe fixated)andsituations ofdanger*inwhichthesedefenceswereuseful. Althoughthesedefencesmayremainactivein thepresent,theypartlyformanunconscious egoinfrastructureonwhichapreconscious egosuperstructureisformedwhichknows nothingofthepreviousonebutwhoseactions maybemoreorlessmodelledbytheunconsciousego,insomecasesalteringtheentire functioningoftheego.Particularlywhenego defencesare firmlyconsolidated,theyconstituteadi fficultyforprogressoftreatment sinceinsteadofcooperating,theypresentreal obstacles.
Everynormalperson,infact,isonlynormal ontheaverage.Hisegoapproximatestothat ofthepsychoticinsomepartorotherandto agreaterorlesserextent;andthedegreeof itsremotenessfromoneendoftheseriesand ofitsproximitytotheotherwillfurnishus withaprovisionalmeasureofwhatwehave soindefinitelytermedan “alterationof theego” .
(1940,p.235)
Itisamongthefactorsthatprolongtheperiod ofanalysis,creatinginconveniencesandresistances*ordirectlygeneratingimpossibilitiesof cure.
“Alterationoftheego” isformed,therefore, mainlybythedifferentunconsciousdefence mechanisms*oftheego,whichmaybemore orlessregressive,moreorlessinvolvingego cathexes.Theego’sunconsciousdefence mechanismsgenerate,apartfromtheirspecific functionandwhentheirdefensiveroleparticularlyagainstTriebbecomesrigidorextreme, diversetypesofdisorderthataltertheego. Thisincludespathologicalcharactertraits*, homosexualperversions*(when fixations*producedbyprimaryrepressionsoccurinthe periodofthe firstlevelofrecognitionofsexual differences,inthephallicperiod,when fixation isbasedondisavowal*ofthedifference,for example),andeventhephenomenaofpsychoticrestitution.
Thefunctionofegodefencemechanisms, despitealterationsoftheegotheymayproduce,istodefendtheegofromdangergeneratedforitbyTrieb*.
Theygenerallysucceedindoingsobyignoringitandsendingitbacktotheunconsciousid*.
Sincetheanalystproposesprecisely(or rather,acceptstheproposalarisingfromthe preconsciousegoofthepatient’sthoughtand also the unconsciouswish)toactasaninvestigatorandconsequentlysomeonewhoseeksto learnandtoshowpatientstheirTrieb,the defencemechanismpertainingtotheanalysand’sunconsciousegointurngeneratesego resistanceagainsttheprogressoftheanalysis. Letusnotforgetthattheegocallsonthe “omnipotentpleasureprinciple” forhelpin ordertogenerateitsunconsciousdefence mechanismsandthatthesearethereforegovernedbythesameprinciple.Fromthisperspective,weseethatignoranceofTriebprotectsthe egofromanxiety*andthereforeitwouldbe strangeifitfailedtoputupsomesortof resistanceagainstlearningaboutthehistoryof thisTrieb.Whenitisabsolutelypredominant andtherebydominatestheego,wesaythatthe egoisaltered.
Thedefencemechanismispartlyasystemof ignoranceofitself,Trieb,andthewish*, “the coreofourbeing” (TheInterpretationof Dreams,1900,p.603).
Thismechanismontheonehandprotects theego,formingitsunconsciouspartand givingitacertaindegreeofbindingthat suppressesthewishandessentiallyprevents itfromreachingaction,apartfromturning awayfromitandtransformingitinto “ internalforeignterritory ” (1933 a,p.57).Onthe otherhandoronthesamehand,itimpoverishestheegosinceeverythingthatbecomes unconsciousisthenfeltnottobeitsown: thatistosay,itcannotthink,sublimate,or enjoyit.Itactuallystopspertainingtothe preconsciousegoandjoinstheranksofthe repressedinthemuch-fearedid.
Itisalsotruethatitaccomplishesitsmain objective:Triebisinaccessibletotheegoand thereforetoaction,constitutinganunconscious egoinfrastructurethatenablesthepreconscious superstructuretofunctionwithlesspressure fromTrieb,althoughwhenthedefensiveinfrastructureistoolargeittakesupmostofthe energeticcathexis,alteringtheegotothepoint thatitbecomesverydifficulttomodify.
Overcoming “alterationsoftheego” and theirconcomitantresistancesthusbecomes oneoftheobjectivesofpsychoanalysis,particularlyofanalysisofthepatient’segoand character.
Anegothatfunctionsunderthedomination ofitsunconsciousdefencemechanismsisan impoverishedego,anegowhosecapacityto facethedifficultiesofreality,itsessence,is altered.
Thisegoisenrichedwhenitgainsknowledge oftheinternalworldfromwhichitdefends itselfautomaticallyandwhenitrealizesthatit isdefendingitself.Thenitisabletochoose whethertodefenditselfortodecidewhetherit isworthdefendingitself.Thedefencemay becomeapartofassociativecommerceor thought*activity,therebyachievingahigher levelofmastery*ofTriebandbecomingricher.
Itisinterestingtorecallthat,inDraftK*, 1896,Freuddiscussesalterationoftheegoas oneofthemeansofsymptomformation*ofthe ego,whichsymptomsgraduallyalter.This alterationconsistsofdelusion*generatedby thepatientonthebasisofprimarysymptoms (distrust)andsymptomsofthereturnofthe
repressed*(hallucinations*).Inthisconceptualizationdelusionisconsideredanalterationof theego,whichinanycaseisevident.Alldefence alterswhatitisdefending;ifthedefenceis extreme,itmakesitdifficultorimpossibleto returnthingstotheiroriginalposition.
AMBIVALENCE
Ger.:Ambivalenz. – Sp.:ambivalencia. – Fr.: ambivalence. – It.:ambivalenza. – Port.: ambivalencia.
Thistermreferstoapsychicalstatecharacterizedbythesimultaneouspresenceofcontraryemotionsandsentimentstowardsthe object*.
ItisproducedinrelationtosexualTrieb*in theactive–passive*pair,barelymentionedby Freud,orinthelove–hatepairwhichhedevelopedmorefully.
In InstinctsandTheirVicissitudes (1915c)he explains:
Preliminarystagesofloveemergeasprovisionalsexualaimswhilethesexualinstincts arepassingthroughtheircomplicateddevelopment.Asthe firstoftheseaimswerecognize thephaseofincorporatingordevouring – a typeoflovewhichisconsistentwithabolishing theobject’sseparateexistenceandwhichmay thereforebedescribedasambivalent.Atthe higherstageofthepregenitalanal-sadistic organization,thestrivingfortheobject appearsintheformofanurgeformastery,to whichinjuryorannihilationoftheobjectisa matterofindifference.Loveinthisformandat thispreliminarystageishardlytobedistinguishedfromhateinitsattitudetowardsthe object.
(pp.138–9)
Oncethedifferencebetweenlove*andhate* hasbeenrecognized(inthegenital*stage), regression*topreviouslibidinalstagesmay occur(libidinalregression,asinobsessional neurosis,inwhichregressionistotheanalsadisticstage),andambivalenceofTriebmay reappearinrelationtothesameobject. Sometimes,egoregressiontendstooccur,in whichcasetheegohasnotonlyTriebambivalence
butalsoego*ambivalenceinrelationtotheobject aswellasregressionofTrieb.
Ifegoambivalencepredominates,acharacter*pathologyresultswhereasifTriebambivalencepredominates,itmaybecomeneurosis.
WhensynthesisofsexualTrieb*iscomplete andthegenitalstageisestablished(cf.genital*),lovebecomestheoppositeofhateand coincideswiththetotalsexualaspiration.
Weobserveabroadspectrumofpossibilities inthephenomenonoflove.Duringtheperiod oftheOedipuscomplex*,thechild findsa first objectofloveinoneoftheprogenitors;allthe sexualTriebthatdemandssatisfactioncomes togetheronthisobject.Repression*,which occurslater,obligesthechildtorenouncemost oftheseinfantilesexualaimsandleavesa sequel:adeepmodificationoftherelation withtheparents.Afterthiseffect,thechild remainstiedtothembutwithTriebthatis necessarilycalled “aiminhibited”.Thechild’ s feelingstowardstheselovedpersonsreceivethe term “tender”
This “aim-inhibited” loveortendernessisthe affectabletocreatemoreenduringtiesbetween humanbeings,whichisexplainedbythefact thattheycannotbefullysatisfied.
Sensualloveisdestinedtobeextinguishedby satisfaction;inordertopersistitmustbe admixedfromtheoutsetwithpurelytender components – thatistosay,aiminhibited – or undergoachangeinthisdirection.
Aim-inhibitedloveiswhatbindsmembersof thegroup*andisanessentialfactorinthe generationofculture*.Sensualloveisantisocialinthissense;thesexualcouplerequires intimacyanddoesnotshareitslove;ifitdoes so,wespeakofsexualperversion*.
Freudalsoobservedthatchildren(and adolescents)
derivedtheirsexualobjectsfromtheirexperiencesofsatisfaction.The firstautoerotic sexualsatisfactionsareexperiencedinconnectionwithvitalfunctionswhichservethe purposeofself-preservation.Thesexual instinctsareattheoutsetattachedtothe satisfactionoftheego-instincts;onlylater dotheybecomeindependentofthem,and
eventhenwehaveanindicationofthat originalattachmentinthefactthatthepersonswhoareconcernedwithachild’sfeeding,care,andprotectionbecomehisearliest sexualobjects;thatistosay,inthe first instancehismotherorasubstituteforher. (1914c,p.87)
Inothercases,henotes,theobjectisnot chosenonthemodelofthemotherbutofthe subject: “Wesaythatahumanbeinghasoriginallytwosexualobjects – himselfandthe womanwhonurseshim” (1914c,p.88).From thesetwoderivethemodelsofobjectchoice*: theanaclitic*type(mostcommonlymasculine*)andthenarcissistictype(moretypically feminine*).
Therefore,wecouldsaythatlovederives fromthegrowingcomplexityoftheegoaccomplishedbythevicissitudesofsexualTrieb.This producesinturncomplexmixtureswithatendencytoreturntotheinorganicinherentto deathTrieb*.
Themainobstacle – wecouldalmostsaythe onlyone – thatdeathTriebencountersinits pathtowardstheinorganicisthiscomplication thatarisesforitwiththephenomenaoflife,of whichtheprincipalexponentislove.
Ascomplexitygrows,diff erentphenomena appear;sexualTriebadmixeswithdeath Trieb,andbysodoingisabletomasterit, thoughonlypartially.Thegenitalsexualact carriedtoitsgenitalaim,sensuallove,isthe principalformofmastery*ofpurequantity(cf. quantityofexcitation*),ofnon-quality,and deathTrieb.
Cultureisedifiedbasicallyonsuppression*of sexualTrieb,specificallyofincest.Repression* makesabeachheadintherepressionofincest andthenextendsoverallpossiblesexuality, usingforthisexpansionthelawsofassociation* betweenpresentations*.ThedestructiveTrieb* whichresultsfroma firstlevelofmixturewith sexualTriebinwhichhateisnotdistinguished fromloveisalsosuffocated;theyarealsonot welldistinguishedinsometypesofaggressionor inmastery(intheformerthedominationofthe destructivetendencyoverthelovingtendencyis perhapsmoreclearlyseenattimes,butwemust
rememberthatinordertoconquertheobjectof loveacertainlevelofaggressionisneeded;inthe latter,theobjectofloveisretainedwithout considerationoftheharmtotheobjectinvolved inthisretention).
Thelibidinaltiesonwhichculturalgroups arebasedareaiminhibited.Allcultural creationsareproductsofthislibidothatwe couldcallsublimated.Thereislessmastery ofdeathTriebinthesecreationssincesome deathTriebremainsunmixed.Thus,aparadoxarises:thiscomplicationencounteredby theinorganicgeneratedbythephenomenaof life,fromwhichinturnculturewasborn, carrieswithinitselffairlyfreeandunmastered deathTriebintheveryessenceofthecreation oftheculturalfact.Therefore,inthiscultureit seemsthatsometimesthedestructivetendenciesofhumanbeingspredominateoverthose oflove.
ANACLISIS
Ger.:Anlehnung. – Sp.:apuntalamiento. – Fr.: étayage. – It.:apoggiooanaclisi. – Port.:apoio. ApathtosexualTrieb*facilitatedbyTriebof self-preservationoftheego*inordertochoose thepredominanceofitserotogeniczones*and objectchoices.
“Tobeginwith,sexualactivityattachesitself tofunctionsservingthepurposeofself-preservationanddoesnotbecomeindependentof themuntillater” (ThreeEssaysontheTheory ofSexuality,1905d [addedin1915],p.182).
At first,somefeelingscorrespondingtothe experienceofsatisfaction*withthemother separate;thisadditionalpleasure*,initially unitedtoself-preservativeTrieb,breaksaway andsexualTriebgraduallyseparates,independentofthefactthatinearlytimes,inrelation tosexualTrieb,thepleasureego*,whichdoes notdistinguishthemotherasanobject,dominates.However,evenat first,theinitialreality ego*isfunctioningforself-preservativeTrieb. Thisiswhytheobjectcanberecognizedas suchwhileinanothersenseitisnotentirely, andautoerotism*beginstopredominate.When theincipientego*cathectedwithsexualTrieb startstorecognizeorfullyrecognizestheobject
asthesourceofitspleasure,itdecidestohave* it;forthisreason,the firstobjectchosenisthe motherforbothgirlsandboys.
FollowingtheOedipuscomplex*,oncethe prohibitionofincestisinternalizedbytheformationofthesuperego*,inspiteofthisfact andunknowntotheego,thesexualobject chosentendstopossessattributesinsomeway similartothe firstobjects,satisfiersofselfpreservativeTrieb.Inthisway,thechoicefollowsthemodelsofthenurturingmotherorthe protectivefather.However,ifautoerotismor the “pleasureego” predominatedmoreabsolutelyanditwasthereforenotpossibletofully acceptsexualdifference,objectchoice*will probablybeofamoreorlessnarcissistictype. However,wecouldalsosaythatinboth casessexualTriebisalways “supported” by self-preservativeTrieb,especiallyinrelationto theattributesofprimaryobjects;butevenmore sointhecaseofchoosinganobjectwith attributesofthesubject’ sownego.
ANAL(CF.ANALEROTISM)
ANALEROTISM
Ger.:Analerotik. – Sp.:erotismoanal.: – Fr.: érotismeanal. – It.:erotismoanale. – Port.: erotismoanal.
Thistermreferstoameanstoobtainpleasure* bystimulationoftheanalsphincter,anal mucousmembrane,themuscletissuesurroundingtheanus(suchasthebuttocks),andthe muscularsystemingeneral,aswellaseverythingrelatedtoexcrementsexpelledbythe anus.Theseformspredominateintheanal periodofinfantilesexuality*whenmovements ofthestriatemusclesbegintobemastered,the childlearnstotrainthesphincters,the first signsoflanguage*appear,andthe firstanxietiesaroundobjectloss*andastrongwish*to mastertheobjectappear;sadism*andmasochism*alsodevelopinthisstage.
Theformsofanalpleasurebegintoacquire active–passive*polarity.Activepleasurecoincideswithdevelopmentandmasteryofmuscular activity,whichissimultaneouslythemainpath bywhichdeathTriebe*becomedestructive
Trieb*andTriebofmastery*,whichleadsactive muscularTriebtoacquiresadistic,cruelcharacteristics;analerotismingeneralisconnectedto sadism.
Althoughanalerotismisconnectedto sadism,itisalsorelatedtomasochism,which isapassivewaytoobtainpleasurefromthis highlyimportanterotogeniczone*.Thechild oftenretainsfaecesduringthisperiodwhen, throughmasteryofthestriatemuscles,the childlearnstocontrolsphincters.Thus,the childacquireshigherlevelsofculturalization, butalsoerotizationofintestinalfunctionsin relationtoanobject*,nowmoreclearlyrecognizedasasourceofpleasurewhichtheindividualthereforetriestosubjugate.
Retentionoffaecesproducespleasureinthe analmucousmembranewhendefecationis painful.Pleasureobtainedinthiswayispassive.Otherconnotationsaregraduallyadded: defecationacquiresthemeaningofsomething valuable,a “gift” forthemother;througha symbolicequationandsupportedbytheinfantilesexualtheory*,thecloacaltheory*,itsubsequentlymeansachild,andsoon.Atthe sametime,rebellionstypicalofthisperiod, whichtendtoleadtoaspanking,revealadditionalpassive-masochisticpleasures.Werecall that,asFreuddescribesitin AChildIsBeing Beaten:AContributiontotheStudyofthe OriginofSexualPerversions (1919),thephantasyofabeating*tendstogeneratemasochistic masturbatorypleasureinadults.
Inbothsadismandmasochism,objects begintobenecessarytoobtainpleasure,and inthissensetheyinterruptautoerotism*(we recallthatinadultmasturbation,theobjectis presentinphantasy),whichnonethelesscontinuestobecentral,asinallinfantilesexuality.
Thestageofpredominanceoftheanalerotogeniczoneasasourceofpleasureandmastery ofmusclesisalsothestageofinitialbabbling, languagelearning,infantileplay,andearly levelsofculturalization.
Sublimation*ofanalerotismoriginatescharacteristicego*charactertraits*suchasatendencytowardssaving,order,andpersistence,so importanttoculture*.However,when fixation* pointsaregeneratedwithanticathexes*,these
traitsmaybecomepathologicaliftheyare mademorerigidandexaggerated(through reactionformation*).Primaryrepressionof analerotismalsogeneratesachangeofaffect* withrespecttoadultsatisfactionofthisTrieb.
Theaffectofdisgust*emergesinthiswayas adamagainstallexcrementalfunctionsand productsingeneral,butparticularlyagainst theanalfunction.FollowingtheOedipuscomplex,disgustextendstoeverythingsexual (incestuous)whenthephalliczonetakessupremacyoveralltheerotogeniczones.
Inlibidinalregressions*suchasthoseof obsessionalneuroses*andespeciallyinsome typesofperversion*,theanaclisis*oforiginal analeroticpleasureontheintestinalexcrementalfunctionisclearlyobserved.
Inthestageofpredominanceoftheanal zone,curiosityalsoemerges,andwithitinfantilesexualtheoriesinwhichsexualdifferences arenotrecognized(allhumanbeingshavean anus).Thus,threatsofcastrationpossibly heardatthistimearedisavowed*asbeing unimportant.Thechildthinksthatallhuman beingsareabletohavechildrenthroughthe anus.
Asmentionedabove,ifanalerotismissublimated,itmaybetransformedintocharacter traits;however,ifthemechanismofanticathexispredominatesinitsformation,characterdisordersmayresult.Itwillpartlybe repressedtotheunconscious(fromwhichit mayreturninsymptoms*,mainlyofobsessionalneurosis);anotherpartwillbeaconstituentofnormalsexuality,andifitcontinuesto bethepredominantpleasure,itmaygenerate perversionsinadulthood.
ANALOGY
Ger.:Analogisch. – Sp.:analogía. – Fr.:analogie. –It.:analogia. – Port.:analogia. Oneofthelawsofassociation*,togetherwith contiguity,opposition*,andcause–effect,it marksarelationofsimilaritybetweendifferent things.DescribedsinceAristotle,itgainedimportancewiththeassociationistschoolofpsychologywhichexplainedallpsychicalphenomenaas formsofassociation*governedonlybythetype
ofassociation.Thisschoolenjoyedsomeacceptancebetweenthelateeighteenthandearlynineteenthcenturies.Oneofitsmostoutstanding memberswasJohnStuartMill,someofwhose worksFreudtranslatedandalsoquotedinhis paperontheconceptionof Aphasias (1891),a paperwhichincludesadiscussionofveryinterestingideasregardingthing-presentations*and word-presentations*.
AlthoughFreuddidnotembracethisphilosophy,hetookupsomeofitsconceptsthathe consideredusefulforhisownreasoningand discoveries.
Heconceivesofapsychecomposedofpresentations*andenergy.Thisenergycirculates amongthepresentations,cathectingthem(this energyacquiresthenameoflibido*whenit cathectsthepresentationoriscathectedbyit) insearchofdischarge.
Thelawsbywhichthelibidopassesfromthe cathexis*ofonepresentationtoanotherare thoseofassociation.Oneoftheseisthelawof analogy.Primaryprocess*usesanalogiesin ordertoproduceidentitiesmoreeasily;thatis tosay,itmistakesanalogiesforidentities. Whenthereisanego*withsecondaryprocess*, thisismoderated.Inotherwords,thought* activityenablesdistinctionbetweencontiguity andidentity(cf.perceptualidentity*and thoughtidentity*),theanalogyofidentityand evenofoppositionapproximatingcause–effect.
Associationbyanalogyisthemajorgeneratorofuniversalsymbols*previoustoorsimultaneouswiththeacquisitionoflanguage* accordingtotheFreudianhypothesis;itis thenforgottenandpertainstotheunconscious*.Thesesymbolsreappearindreams*, inmyths*ofpeoples,andeveninsomeneuroticsymptoms*.
Themechanismofrepression*exercisedby theunconsciouspartoftheegoalsochoosesits substituteformation*byusinganalogicallaws (alsobycontiguityandevenopposition)with therepressedpresentation,insuchawaythat theirsimilarityisunnoticedbyconsciousness*.
Thissimilarityoranalogyisproducedin connectionwithoneoftheattributesofthe presentation.Whenthischaracteristicofthe presentationismistakenforthewholeofit,
theidentityachievedisapparentlytotalwhen inrealityitispartial.
Theegohastousesecondaryprocessforthe processofdiscriminationbythought,thereby distinguishingbetweenanalogyandidentity, attributeandthing*.
ANIMISM
Ger.:Animismus. – Sp.:animismo. – Fr.:animisme. – It.:animismo. – Port.:animismo. Itmeansingeneralthebeliefthatobjectsof Naturearealive;itmayrefertoaparticular thing*ortoNatureasawhole.Itcoexistsin primitivepeopleswithanthropomorphism,by whichthingsofNatureareconsideredtopossessasoulsimilartothehumansoul.
Animismisathought*systemofprimitiveindividuals,children,andsomeneurotics.Itmayconstituteathoughtsystemorcosmovision,oneof thethreecreatedbyhumanity:(a)animistic (mythology);(b)religious;and(c)scientific.Animismisnotactuallyareligionbutdoesmeetall therequisitesofreligion.
Thepracticalneedtomastertheworldmust havehadanessentialroleinthecreationby primitiveindividualsoftheir firstcosmological system.InchildrenitalsoinvolvestheTriebof mastery*.Astheygraduallyrecognizetheobject asasourceoftheirpleasure*anditspresenceas beingindispensabletoavoidinvasionbytension duetoneed,theTriebofmasteryalsogrows,not onlyasadefenceagainstfearofobjectloss*but alsotobeable,byvirtueofanimistictechniques andstrategies(suchasmagic*),toinfluencethe objecteitherdirectlyorindirectly.
PrimitiveindividualsaimtocontrolNature, theirenemies,ortheirobjectsofpleasure throughanalogousorsimilarthings,objects thatreceivetheaggression*,plea,oradoration addressedtotheformer.Achild’splaying*is similar.Althoughfantasy*,daydreams,oreven dreams*aremodesofwishfulfilment*,playing goesastepfurther:itactsonarealobject,a substitutefortheoriginalone;thisistheorigin ofsymbolization.
Behindanimismisomnipotenceofthought*. “Attheanimisticstagemenascribeomnipotence to themselves.” Byanalogy,thiscorrespondsto
infantilenarcissism*. “Atthereligiousstagethey transferittothegodsbutdonotseriouslyabandonitthemselves,fortheyreservethepowerof influencingthegodsinavarietyofwaysaccording totheirwishes.” Thiscorrespondstochildren’ s infantileperiodwiththeirparents. “Thescientific viewoftheuniversenolongeraffordsanyroom forhumanomnipotence;menhaveacknowledged theirsmallnessandsubmittedresignedlyto death” (TotemandTaboo,1913,p.88).Thislast systemorcosmovision(obviously,inregardtoits relativepreponderanceovertheothers;thethree arealwayspresent,althoughonepredominates) correspondstothestateofmaturityoftheindividualwhohasrenouncedthedominationofthe pleasureprincipleinpersonalactionsand,having recognizedthelimitationspresentedbytheexistenceofreality*,seeksan objectinthisexternal world.Animismisbasedontheprojectionof impulsesoffeelingofprimitivepeopleorchildren ontotheexternalworld. “Heturnshisemotional cathexesintopersons,hepeoplestheworldwith themandmeetshisinternalmentalprocesses againoutsidehimself” (1913,p.92).
Animistic,religious,andscientificsystems maycoexistinthesameperiod,inthesame society,and(asformsofmentalfunctioningor differentcoexistinglogics)inthesameperson, atdifferenttimesandalsointhesameinstant (splittingoftheego*,isolation*).
ANTICATHEXIS
Ger.:Gegenbesetzung. – Sp.:contrainvestidura. –Fr.:contre-investissement. – It.:controcaricao contrainvestimento. – Port.:contra-cargao contrainvestimento.
Thisistheego’s*defensivecathexis*ofapresentation*whoseattributesareoppositeto thoseofaquantityofexcitation*whichpenetratesthepsychicalapparatus*,sometimes fromtheexternalworld,breakingthroughthe protectiveshield*(anexperienceofpain*,an actualtraumaticsituation*),andsometimes frominside(sexualTriebe*,whichmustbe deferred*inordertobetraumatic).
Theformationoftheanticathexis,anextreme defence,theonlymechanismofprimaryrepression(pressuretodisoccupy),leavesa fixation*
andinsomecases,asinreactionformation* –theprototypeofanticathexis – theinversionof theformofsatisfaction,orrather,thedisorder oftheaffect*,inrelationtotheoriginalTrieb satisfaction.
Primaryrepression(fixation)isthe final corollaryofmultipledefensiveanticathexesin responsetoexternalorinternaltraumaticfacts occurringduringinfantilesexuality*.Itisconsolidateddefinitivelywithrepressionofthe Oedipuscomplex*andestablishmentofthe superego*.Ofthelatterwecouldalsosaythat itisanenormousanticathexisthatcompletes theestablishmentofprimaryrepressionbyunifyingallpreviousanticathexesformedduring theperiodsofpredominanceofeacherotogenic zone*(moreanticathexesareformedinsome ofthesethaninothers,dependingonexperienceswithobjects*andoriginatingdifferent fixationpoints).Eachprevious fixation – when primaryoedipalrepression,originofinfantile amnesia*,isconsolidated,culminatinginsplittingoftheapparatusintoanunconscious*and apreconscious* – andallpreviouslyrepressed infantilesexualityarere-signifiedinadeferred mannerinlightoftheOedipuscomplex,now inastateofrepression.Itwillalwayspushto returnfromtherepressedasanunconscious wish*,andsucceedswheneverit findsweak pointsinrepression.
Followingthedefinitiveinstitutionofprimaryrepressionandthestructuringofthe superego,repressionisexertedonderivatives oftheoriginalincestuousandparricidalTrieb. Itisthencalledsecondaryrepressionorrepressionproper.Thisistherepressionobservablein clinicalworkwithadults;itisfoundinsubjects withapsychicalapparatusalreadyfullyconstituted,withanunconsciousid*,anego,anda superegowithunconscious,preconscious,and consciousparts.
Secondaryrepression(pressuretopursue)consistsofthreemechanisms:removalofthepreconsciouscathexis(fromtheword-presentation); attractionexertedfromprimaryrepression towardstheunconscious;andanewanticathexis. Insecondaryrepression,anticathexisisutilized toreinforcepreconsciousdecathectization*;with thequantityoflibidinalcathexisprovidedbythis
Another random document with no related content on Scribd:
hänelle, mutta hän oli niin kiintynyt katsomaan Czarnieckia, että ei heti huomannut heitä.
— Katsokaa! — sanoi Zagloba. — Onpa poika laihtunut!
— Hänen kostosuunnitelmansa Boguslawiin nähden eivät varmaankaan ole onnistuneet, — sanoi Wolodyjowski. — Muuten hän olisi iloisemman näköinen.
— Eivät olekaan. Tiettyä on, että Boguslaw on Stenbockin kanssa piirittämässä Marienburgia.
— Jumala suokoon, että eivät saisi mitään aikaan! Siihen pisti Zagloba väliin:
— Jos he valloittaisivatkin tuon Marienburgin ja me sillä välin captivabimus Carolus Gustavuksen, niin eivätköhän he vaihtaisi linnoitusta kuninkaaseen?
— Katsokaa, Babinicz on jo tulossa meitä kohti! — keskeytti Skrzetuski.
Andrzej oli todellakin huomannut heidät ja alkoi tunkeutua heitä kohti väkijoukon läpi heiluttaen heille hattuaan ja hymyillen jo kaukaa. He tervehtivät toisiaan niinkuin hyvät ystävät ainakin.
— Mitä kuuluu? Mitä olette tehnyt ruhtinaalle? — kysyi Zagloba.
— Huonoja ovat kuulumiset. Mutta nyt ei ole aikaa kertoa niistä. Nyt käymme pöytään. Te jäätte tänne yöksi. Tulkaa kemujen jälkeen nauttimaan yölepoa minun luokseni, tataarilaisteni pariin. Minulla on hyvä teltta, ja voimme puhella pikarien ääressä aamuun asti.
— Kun joku esittää jotakin viisasta, niin minä en pane vastaan! sanoi
Zagloba. — Kertokaa meille vain, miten olette noin laihtunut?
— Se paholainen syöksi taistelussa minut hevosen selästä ja löi minut rikki kuin saviruukun, ja siitä asti olen sylkenyt verta eikä minusta tule ihmistä. Jumala olkoon armollinen ja sallikoon minun vielä vuodattaa hänen vertaan. Mutta menkäämme nyt, sillä herrat Sapieha ja Czarniecki näkyvät jo alkavan kursailla, kumman heistä on mentävä edellä. Se osoittaa, että on aika käydä pöytään. Hartaasti olemme täällä teitä odottaneet, sillä olettepa jo kylliksi vuodattaneet ruotsalaisten verta!
— Kertokoot toiset, mitä olen saanut aikaan! — sanoi Zagloba. — Ei ole sopivaa, että teen sen itse.
Koko joukko lähti nyt teittäin välillä olevaa suurta aukeamaa kohti, jonne pöydät oli katettu. Sapieha osoitti Czarnieckille kuninkaallista kunnioitusta. Pöytä, jonka ääreen kastellaani vietiin istumaan, oli ruotsalaisilla lipuilla verhottu. Simaa ja viiniä virtaili niin runsaasti, että molemmat johtajat olivat lopulta hiukan pehmoisia. Ylenpalttisesti oli iloa, pilapuheita, eläköönhuutoja ja melua. Vasta illan viileys sai ilonpitäjät eroamaan.
Silloin Kmicic kuljetti vieraansa tataarilaisten luo. Istuttiin hänen teltassaan säkeillä, jotka olivat tungetut täyteen kaikenlaista saalista, ja alettiin puhua Kmicicin retkestä.
— Boguslaw lienee nyt Marienburgin edustalla, — sanoi Andrzej.
— Toiset taas kertovat, että hän on vaaliruhtinaan luona ja aikoo tämän kanssa tulla auttamaan Ruotsin kuningasta.
— Sitä parempi! Sittenhän tavataan! Te nuoret ette osaa hänestä selviytyä, katsotaanhan, miten vanha selviää. Hän on ollut tekemisissä monen kanssa, mutta ei vielä ole kohdannut Zaglobaa. Sanon, että me tapaamme toisemme, jos ei Janusz testamentissaan nimenomaan ole käskenyt häntä välttämään jo kaukaa Zaglobaa. Se on kyllä mahdollista!
— Vaaliruhtinas on viekas mies, — sanoi Jan Skrzetuski, ja kun hän vain näkee, että Caroluksen asiat ovat huonosti, niin hän unohtaa kaikki lupauksensa ja valansa.
— Vähät siitä! — sanoi Wolodyjowski. — Kertokoon mieluummin Babinicz meille retkestään!
— Niin, kuunnelkaamme! — sanoi Skrzetuski.
Vähän aikaa vaiti oltuaan Kmicic kertoi Sapiehan ja Boguslawin kesken käydystä sodasta, Boguslawin tappiosta Janowon luona ja miten Boguslaw löi hänet satulasta ja pääsi hengissä pakenemaan.
— Tehän sanoitte, — keskeytti Wolodyjowski, — että ajatte tataarilaisinenne häntä takaa vaikkapa Itämerelle asti!
Kmicic vastasi:
— Mutta te kerroitte myös aikanaan minulle, että kun herra Skrzetuskilta, joka on täällä läsnä, Bohun ryösti hänen lemmittynsä, niin hän ei lähtenyt, etsimään tyttöään eikä kostamaan, koska isänmaa tarvitsi häntä. Minä tahdon seurata sitä esimerkkiä!
— Palkitkoon Jumalan äiti teitä niinkuin hän palkitsi Skrzetuskia! huudahti Zagloba. — Kuitenkin toivoisin, että tyttönne mieluummin olisi erämaassa kuin Boguslawin käsissä.
— Ei tee mitään! — huudahti Wolodyjowski.
— Kyllä te vielä tyttönne saatte!
— Minun ei ole saatava vain hänen persoonansa takaisin, vaan myös hänen kunnioituksensa ja rakkautensa.
— Toinen tulee toisen mukana, — vastasi herra Michal, vaikkapa te anastaisitte henkilön väkisinkin, kuten silloin… muistatteko?
— Sitä en enää tee!
Andrzej huokasi raskaasti, mutta sanoi vähän ajan kuluttua:
— Ei siinä kyllin, että en ole häntä saanut takaisin, vaan Boguslaw ryösti minulta vielä toisenkin.
— Siinäpä todellinen turkkilainen, jumaliste! — huudahti Zagloba.
— Minkä toisen?
— Ah, se on pitkä juttu! — vastasi Kmicic.
— Oli ihmeen kaunis tyttö Zamośćiessa, ja häneen mielistyi ja tunsi häpeällistä himoa linnan päällikkö Zamoyski. Koska tämä pelkäsi sisartaan, ruhtinatar Wisniowieckia, niin hän ei uskaltanut toimia julkisesti, vaan keksi lähettää tytön minun mukanani muka herra Sapiehan luo Liettuaan, mutta tarkoituksena oli ottaa minulta tyttö pois puolen penikulman päässä Zamośćiesta ja viedä johonkin syrjäiseen paikkaan, jossa staarosta olisi saanut vapaasti tyydyttää halujaan. Mutta minä vainusin hänen aikeensa. Aiotko tehdä, ajattelin, minusta parittajan? Maltahan! Pieksin pahanpäiväisiksi
hänen miehensä ja vein neidin kaikessa neitseellisessä hyveellisyydessään herra Sapiehalle. Tyttö oli sievä kuin pulmunen, ja kunnon ihminen… Minäkään en enää ole sama mies kuin ennen, ja huimapäät toverini ovat jo kauan sitten maatuneet mullassa.
— Mikä tyttö se oli? — kysyi Zagloba.
— Hyvästä perheestä, ruhtinatar Wisniowieckin hovineiti. Oli aikoinaan kihloissa liettualaisen Podbipientan kanssa, jonka tunsitte…
— Anusia Borzobohata!!! — huudahti Wolodyjowski hypähtäen paikaltaan.
Zagloba hyppäsi myös pystyyn.
— Malttakaa mielenne, herra Michal!
Mutta Wolodyjowski syöksyi kuin tiikeri Kmicicin luo.
— Annoitko, roisto, Boguslawin ryöstää hänet?
— Älkää tehkö minulle vääryyttä! — sanoi Kmicic. — Vein hänet onnellisesti hetmanille pitäen hänestä huolta kuin sisarestani, eikä Boguslaw ryöstänyt häntä minulta, vaan toiselta upseerilta, jonka turvin herra Sapieha lähetti hänet perheensä luo. Jos en muista väärin, niin upseerin nimi oli Glowbicz.
— Missä se mies on?
— Hän on kaatunut. Niin ovat ainakin Sapiehan upseerit kertoneet. Minä olin enimmäkseen tataarilaisineni retkeilemässä Boguslawia vastaan enkä oikein tiedä tapahtumista. Mutta huomaan
kiihtymyksestänne, että meitä on kohdannut sama kohtalo, ja sama mies on meitä kohtaan menetellyt väärin. Liittykäämme siis yhteen häntä vastaan yhdessä kostaaksemme! Hän on suuri herra ja etevä soturi, mutta luulenpa, että valtakuntamme käy hänelle ahtaaksi, kun hänellä on kaksi tämmöistä vihamiestä.
— Tässä käteni! — sanoi Wolodyjowski. — Olemme tästä lähin ystäviä elämässä ja kuolemassa! Ken meistä ensimmäisenä hänet tapaa, hän maksaa kahden puolesta. Suokoon Jumala minun olla ensimmäinen, sillä minä vuodatan hänen verensä kuiviin yhtä varmasti kuin amen päättää rukouksen.
Herra Michal alkoi niin tuimasti kiertää pieniä viiksiään ja kalisuttaa sapeliaan, että Zagloba pelästyi, sillä hän tiesi, että Wolodyjowskin kanssa ei käynyt leikkiminen.
— En haluaisi olla ruhtinas Boguslawin housuissa, — sanoi hän vähän ajan kuluttua, — vaikka saisin siitä koko Liivinmaan. Riittää jo sekin, kun saa sellaisen villikissan niskaansa kuin herra Kmicic, mutta nyt tuli vielä lisäksi herra Michal! Mutta ei siinäkään vielä kyllin! Minulla on vakava aikomus tehdä foedus kanssanne. Minun järkeni, teidän sapelinne! Enpä luule koko kristikunnassa olevan hallitsijaa, joka ei vapisisi tämmöisen mahdin edessä! Sitäpaitsi Herra Jumala ennemmin tahi myöhemmin tekee lopun hänen onnestaan, sillä mahdotonta on, että petturi ja kerettiläinen pääsisi rangaistuksetta…
— Se vain on paha, — sanoi Wolodyjowski, — että emme aina voi kulkea yhdessä, sillä virka ennen kaikkea. Meidät voidaan lähettää aivan eri puolille valtakuntaa. En tiedä, kumpi hänet ensin kohtaa.
Kmicic oli hetkisen vaiti.
— Oikeudenmukaisuus vaatii, että minä ensimmäisenä kohtaan hänet… Kunhan se vain ei taaskin päättyisi nolosti, sillä häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että en pysty pitämään tuota paholaista käsissäni…
— Minä opetan teille kaikki temppuni! — huudahti Wolodyjowski.
— Taikka minä! — sanoi Zagloba.
— Ei, suokaa anteeksi! — vastasi Kmicic. ‒ Tahdon oppia herra Michalilta.
— Vaikka hän on semmoinen urho, niin minä rouva Kowalskin kanssa en pelästy häntä! — pisti Roch joukkoon.
— Vaiti, Roch! — sanoi Zagloba. — Jumala saattaa rangaista sinua kerskumisesta.
— Pyh, ei minulle mitään tapahdu!
Roch parka ei ollut mikään onnistunut profeetta, mutta hän oli nyt kulauttanut paljonlaisesti kurkkuunsa ja tunsi halua haastaa koko maailman taisteluun. Toisetkin ryyppäsivät reippaasti omaksi terveydekseen, Boguslawin ja ruotsalaisten tuhoksi.
— Olen kuullut, — sanoi Kmicic, — että heti kun olemme täällä voittaneet ruotsalaiset ja ottaneet kuninkaan vangiksi, lähdemme täältä Varsovaan. Silloin sota varmasti loppuu ja tulee vaaliruhtinaan vuoro. Kuulin kerran itse herra Sapiehan puhuvan siitä, ja hän on suuri mies, joka osaa tehdä paremmin laskelmat.
— Hyvä olisi saada juttu ruotsalaisten kanssa pian päättymään! — sanoi Zagloba, — luovuttakoot Liivinmaan ja maksakoot miljoonan,
niin saavat pitää henkensä!
— Ei pitäisi myydä karhun nahkaa ennenkuin karhu on tapettu! — sanoi Jan Skrzetuski nauraen. — Vielä on Carolus Puolassa, vielä ovat Krakova, Varsova ja Posen ja kaikki huomattavimmat kaupungit hänen käsissään, ja te jo sanelette hänelle rauhan ehdot. Ah, paljon on meillä vielä tehtävää, ennenkuin voimme ajatella vaaliruhtinasta.
— Miksi me sitten istumme täällä ristissä käsin? — kysyi äkkiä Roch silmät selällään. — Emmekö voi lyödä ruotsalaisia?
— Sinä olet tyhmä, Roch! — sanoi Zagloba.
— Minä olen tottunut jo kuulemaan tuota. Mutta minä näin veneitä rannassa. Voisi mennä yli ja vaikkapa yllättää vartijat. On niin pimeä, että ei näe kättä edessään. Ennenkuin ne selviävät ällistyksestään, niin olemme jo tulleet takaisin. Näin näytämme molemmille johtajille ritarien rohkeuden. Jos te ette tahdo tulla, niin lähden yksin.
— Kas ihmettä, kun kuollut vasikka heilautti häntäänsä! Sokea kana löysi jyvän! — sanoi Zagloba vihoissaan.
Mutta Kmicicin sieraimet laajenivat.
— Ajatus ei ole ollenkaan hullumpi! — sanoi hän.
— Ei ollenkaan hullumpi joillekin rengeille, mutta ei kelpaa niille, jotka vähänkin välittävät arvostaan. Olettehan te everstejä, ettekä poikanulikoita.
— Totta on, että se ei maksa vaivaa! — sanoi Wolodyjowski. Käydään mieluummin nukkumaan, sillä on myöhä.
Kaikki yhtyivät tähän, lankesivat polvilleen ja lukivat ääneen rukouksen. Sitten he heittäytyivät patjoille ja vetelivät kohta hurskaan unta.
Mutta tuntia myöhemmin kaikki hyppäsivät jaloilleen, sillä joen toiselta puolen kuului muskettien laukauksia, mikä synnytti Sapiehan leirissä liikettä.
— Jeesus Maria! — huusi Zagloba. — Ruotsalaiset hyökkäävät.
— Mitä puhuttekaan! — vastasi Wolodyjowski siepaten sapelinsa.
— Roch hoi! — huusi Zagloba, joka vaikeissa tilanteissa mielellään piti sisarenpojan läheisyydessään.
Mutta Roch ei ollutkaan teltassa.
Juostiin ulos aukealle paikalle. Siellä oli joukko sotamiehiä, ja kaikki tähystivät joen toiselle puolen. Siellä välähteli tulia, ja laukaukset pamahtelivat tiheämpään.
— Mitä on tapahtunut? — kyseltiin vartijoilta, joita oli lukuisasti rannalla.
Mutta vartijat eivät tietäneet. Yksi sotamiehistä sanoi kuulleensa hiukan loisketta, mutta kun joki oli aivan pimeässä, ei hän voinut mitään nähdä eikä tahtonut niin vähäisestä syystä hälyyttää koko leiriä.
Tämän kuultuaan Zagloba tarttui epätoivoissaan päähänsä.
— Roch on mennyt ruotsalaisten leiriin! Hän sanoi tahtovansa yllättää vartijat!
— Hyväinen aika, onko se mahdollista! — huudahti Kmicic.
— Ne ampuvat pojan kuoliaaksi, se on varma! — jatkoi Zagloba epätoivoissaan. — Hyvät herrat, eikö häntä voi mitenkään pelastaa?
Herra Jumala, poika kuin puhtainta kultaa! Ei ole toista semmoista kummassakaan sotajoukossa! Mitä pälkähtikään hänen tyhmään päähänsä? Oi, Jumalan äiti, pelasta hänet tästä vaarasta!
— Kenties hän selviytyy, kun on näin kovin pimeä! Ehkä häntä ei huomata!
— Odotan tässä vaikka aamuun asti! Oi, Jumalan äiti!
Laukaukset vastakkaisella rannalla harvenivat, tulet sammuivat, ja tunnin kuluttua oli aivan hiljaista. Zagloba käveli rannalla kuin kana, joka on hautonut ankanpoikia, ja repi viimeisiäkin hiuksiaan päästään. Mutta turhaan hän odotti ja käveli epätoivoissaan. Päivä sarasti, joki valkeni, viimein nousi aurinko, mutta Roch ei palannut.
KAHDEKSAS LUKU.
Seuraavana päivänä Zagloba oli edelleen murheellinen ja meni Czarnieckin luo pyytämään, että tämä lähettäisi ottamaan ruotsalaisten leiristä selkoa siitä, miten Rochille oli käynyt, onko hän elossa ja onko hän vankina, vai maksoiko hän hengellään rohkeutensa.
Czarniecki suostui siihen helposti, sillä hän piti Zaglobasta. Hän alkoi lohduttaa tätä:
— Luulen, että sisarenpoikanne on elossa, sillä muuten olisi vesi kuljettanut hänen ruumistaan.
— Suokoon Jumala! — sanoi Zagloba suruissaan. — Muuten ei tuollainen juuri pysy veden pinnalla, sillä hänellä ei ollut vain raskas käsi, vaan pääkin oli kuin lyijyä, niinkuin näkyy hänen teostansakin.
— Oikein! — sanoi Czarniecki. — Jos hän olisi elossa, niin minun pitäisi rangaista häntä kurin rikkomisesta. Hän hälyytti molemmat leirit, eikä ole lupa ruotsalaisiakaan ahdistaa ilman minun määräystäni. Piru vieköön nosto väen, joka aina tahtoo toimia omin päin!
— Hän on syypää, assentior. Rankaisen itse häntä, kunhan vain Jumala antaisi hänen palata takaisin.
— Minä annan hänelle anteeksi Rudnikin tapahtuman vuoksi.
Meillä on paljon vankeja, ja minä vaihdan parhaat upseerit Kowalskiin. Menkää te ruotsalaisten luo ja esittäkää vaihtoa. Annan kaksi tai kolme hänen sijaansa, sillä en soisi sydämenne vuotavan verta. Pistäytykää luonani hakemassa kirje hänen majesteetilleen kuninkaalle ja lähtekää pian.
Zagloba kiiruhti iloissaan Kmicicin telttaan ja kertoi tovereille asian. Andrzej ja Wolodyjowski ilmoittivat heti tahtovansa lähteä hänen kanssaan, sillä molemmat olivat uteliaita näkemään ruotsalaisia. Kmicicistä saattoi sitäpaitsi olla suurta hyötyä senvuoksi, että hän puhui sujuvasti saksaa.
Valmistuksiin ei mennyt paljon aikaa. Czarniecki ei odottanut Zagloban tuloa, vaan lähetti kirjeensä hänelle. Sitten he ottivat mukaansa torvensoittajan ja riukuun kiinnitetyn valkean vaatekappaleen, astuivat veneeseen ja lähtivät.
He etenivät rannasta äänettöminä. Kuului vain airojen loiske ja kolina venheen laitoja vastaan. Zagloba alkoi viimein olla hiukan levoton ja sanoi:
— Soittakoon vain torvensoittaja kuuluvat merkit, sillä muuten voivat lurjukset ampua meitä valkeasta lipusta huolimatta!
— Mitä puhutte? — vastasi Wolodyjowski. — Barbaaritkin pitävät lähettiläitä loukkaamattomina, saati sitten sivistynyt kansa.
— Soittakoon torvensoittaja kovasti, sanon minä! Ensimmäinen sotamies, joka sattuu meidät näkemään, saattaa ampua, puhkaista veneen, ja niin joudumme kylmään veteen. En tahdo kastua heidän politiikkansa vuoksi.
— Kas, vartijat näkyvät! — sanoi Kmicic.
Torvensoittaja alkoi puhaltaa. Venhe läheni rantaa nopeasti. Toisella rannalla syntyi liikettä, ja kohta ratsasti paikalle upseeri, jolla oli keltainen nauha hatussa. Tultuaan aivan rantaan tämä varjosti kädellään silmiään ja alkoi tähystää.
Muutaman askelen päässä rannasta Kmicic otti hatun päästään tervehtien, ja upseeri kumarsi heille vastaten yhtä kohteliaasti tervehdykseen.
— Kirje herra Czarnieckilta hänen majesteetilleen Ruotsin kuninkaalle! — huusi Andrzej näyttäen kirjettä.
Samassa vene saapui rantaan. Zagloba rauhoittui täydellisesti ja laittoi kasvojensa ilmeen arvokkaaksi, kuten lähettiläälle sopikin, sekä lausui latinaksi:
— Viime yönä eräs ritari otettiin kiinni tällä rannalla. Olen tullut saamaan tietoja hänestä.
— En osaa latinaa — vastasi upseeri.
— Moukka! — murahti Zagloba.
Upseeri kääntyi Andrzejn puoleen:
— Kuningas on leirin toisessa päässä. Tahtoisitteko olla hyvät ja olla tässä sillä välin kuin minä menen ilmoittamaan!
Hän lähti. Toverukset alkoivat katsella ympärilleen. Leiri oli sangen suuri ja täytti koko Veikselin ja Sanin välisen kulman. Kolmion huipussa oli Pniew, sen pohjan toisella rannalla Tarnobrzeg ja toisella Rozwadow. Koko alaa ei voinut nähdä yhdellä silmäyksellä. Niin pitkälle kuin silmä kantoi näkyi kaivantoja sekä valleja ja niillä tykkejä ja miehiä. Keskustassa, Gorzycyssa, oli kuninkaan asunto, ja siellä oli myös armeijan pääosa.
— Jos ei niitä nälkä täältä karkoita, niin emme heille mitään voi! — sanoi Kmicic. — Koko tienoo on linnoitettu, ja hevosillekin on laidunta.
— Olipa heillä äsken koko Puola, mutta nyt on vain pieni kiila! sanoi
Zagloba. — Istukoot täällä terveydekseen tahi palatkoot Jaroslawiin!
— Puhukaahan noille heittiöille sitä koiran kieltä ja kysykää Rochin kohtaloa! — sanoi sitten Zagloba Kmicicille.
— Ette tunne säännöllisen sotajoukon sotilaita! — vastasi Andrzej.
— Ei kukaan heistä avaa suutaan ilman käskyä. Turha vaiva puhua heille!
— Tiedän, että noilla lurjuksilla ei ole käytöstä. Kun meidän aatelin luo tulee lähettiläitä, niin heti on juttu käymässä, kysytään lähettilään vointia ja hänen lapsistaan, ryypätään hänen kanssaan viinaa ja ruvetaan puhumaan politiikkaa, mutta nämä seisovat kuin pylväät ja töllistävät meitä.
Yhä enemmän jalkaväkeä kertyi lähettiläiden luo heitä uteliaasti katselemaan. Nämä taasen komeissa puvuissaan ottivat arvokkaan asenteen. Enimmän huomiota herätti Zagloba, joka oli mahtavan näköinen kuin senaattori, vähimmän Wolodyjowski pienen kokonsa vuoksi.
Upseeri, joka ensin oli ottanut heidät vastaan rannalla, palasi nyt mukanaan toinen, korkeampi upseeri ja sotamiehiä, jotka taluttivat suitsista hevosia. Tuo ylhäisempi upseeri kumarsi lähettiläille ja sanoi puolankielellä:
— Hänen majesteettinsa kuningas pyytää teitä asuntoonsa, mutta koska sinne on matkaa, toimme teille hevoset.
— Oletteko puolalainen? — kysyi Zagloba.
— En, olen tshekkiläinen, Sadowski, upseeri Ruotsin armeijassa.
Kmicic meni äkkiä hänen eteensä.
— Tunnetteko minut?
Sadowski katsoi nopeasti hänen kasvojaan.
— Kyllä! Częstochowon edustalta! Te räjähdytitte suurimman tykkimme ja Müller antoi teidät Kuklinowskille. Tervetuloa, kuuluisa ritari!
— Entä mitä Kuklinowskille kuuluu?
— Ettekö sitä tiedä?
— Tiedän, että maksoin hänelle samalla tavalla kuin hän tahtoi minua kohdella, mutta jätin hänet henkiin.
— Hän kuoli.
— Luulin kyllä, että hän kuolee, — sanoi Andrzej viitaten kädellään.
— Herra eversti! — sanoi Zagloba. — Onko täällä leirissänne muuan Roch
Kowalski?
Sadowski naurahti:
— Onpa kylläkin!
— Kiitos Jumalan ja Pyhän Neitsyen! Poika on elossa, ja minä lunastan hänet täältä. Jumalan kiitos!
— En tiedä, luovuttaneeko kuningas hänet, — sanoi Sadowski
— Miksi ei luovuttaisi?
— Koska hän on mieltynyt mieheen. Kuningas tunsi hänet heti samaksi mieheksi, joka häntä ahdisti Rudnikin luona. Hytkimme naurusta, kun vankia kuulusteltiin. Kuningas kysyi: "Miksi te minua niin vihaatte?" Vanki vastasi: "Olen luvannut." Kuningas jatkoi: "Aiotteko vastakin minua ahdistaa?" "Kuinkas muuten!" vastasi mies.
Kuningasta nauratti ja hän sanoi: "Luopukaa siitä, niin lahjoitan teille henkenne ja vapautenne!" "Ei se käy päinsä!" "Miksi?" "Koska silloin eno sanoisi minua tomppeliksi". "Oletteko min varma siitä, että voittaisitte minut kaksintaistelussa?" "Selviäisin toki viidestäkin tuommoisesta!" Vielä sanoi kuningas: "Ja uskallatte nostaa kätenne majesteettia vastaan?" Hän vastasi: "Kun se kerran tunnustaa iljettävää uskoa!" Käänsimme kuninkaalle joka sanan, ja hän tuli yhä iloisemmaksi ja toisteli: "Minua miellyttää tämä veikko!" Viimein hän,
nähdäkseen oliko vanki todellakin jytymiehiä, käski valita kaksitoista vahvaa kaartilaista ja antaa näiden vuorotellen painia vangin kanssa. Mutta hän on ihmemies. Minun lähtiessäni hän oli kellistänyt jo kymmenen miestä niin, että yksikään niistä ei päässyt omin voimin ylös. Tulemme parhaiksi näkemään näytelmän lopun!
— Tunnen Rochin! Minun vereni! — huudahti Zagloba. — Annamme hänestä vaikkapa kolme hyvää upseeria.
— Tapaatte kuninkaan hyvällä tuulella — sanoi Sadowski. — Se on nykyisin harvinaista.
— Sen kyllä uskon, — sanoi pikku ritari. Sadowski kääntyi Kmicicin puoleen ja alkoi kysellä, miten hän pääsi Kuklinowskin käsistä, vieläpä sai tämän valtaansa. Kmicic alkoi kertoa seikkaperäisesti, sillä hän kehuskeli mielellään. Sadowski oli aivan ymmällä ihmettelystä ja puristi sitten Kmicicin kättä.
— Uskokaa minua, — sanoi hän, — että iloitsen sydämestäni, sillä vaikka olen ruotsalaisten palveluksessa, niin jokaisen oikean sotilaan sydän riemastuu, kun kelpo ritari tekee lopun heittiöstä. Täytyy tunnustaa, että teidän kaltaistanne ritaria saa etsiä kynttilä kädessä in universo.
— Te olette sangen kohtelias, herra upseeri! — sanoi Zagloba.
— Ja myös kuuluisa soturi, me tiedämme sen! — sanoi Wolodyjowski.
— Koska olen oppinut teiltä sekä kohteliaisuutta että sotataitoa! vastasi Sadowski nostaen kätensä lakin reunaan.
Näin puhellen ja kilpaillen kohteliaisuudessa he saapuivat Gorzyciin, jossa oli kuninkaan asunto. Se oli täynnä sotilaita kaikista aselajeista. Lähettiläät katselivat uteliaina sotamiesryhmiä. Jotkut tahtoivat nukkumalla haihduttaa pahimman nälän ja makasivat penkeillä, sillä päivä oli sangen kaunis ja lämmin. Jotkut kiilloittivat laulellen kypäräänsä ja haarniskaansa. Toiset taas taluttivat hevosia. Sanalla sanoen, leiri eli ja kihisi kirkkaan taivaan alla. Muutamilla kasvoilla tosin näkyi kauheitten vaivojen ja nälän jälkiä, mutta aurinko heitteli niillekin hohdettaan, ja kun näille verrattomille sotilaille nyt oli alkanut levon aika, niin heissä oli taas reippautta ja ryhtiä. Wolodyjowski ihaili heitä mielessään, varsinkin jalkaväkirykmenttejä, jotka olivat maailmankuuluja kestävyydestään ja rohkeudestaan, Sadowski puolestaan selitteli eteenpäin kuljettaessa:
— Tuossa on kuninkaan smoolantilainen kaartinrykmentti! Tuossa on taalalaista jalkaväkeä!
— Mitä ihmettä! Mitä nuo pienet kummitukset ovat? — huudahti äkkiä Zagloba osoittaen pieniä, tummaihoisia miehiä, joiden mustat hiukset riippuivat kahden puolen päätä.
— Ne ovat lappalaisia, kaikkein pohjoisimpana asuvaa kansaa.
— Ovatko ne hyviä taistelemaan? Minusta tuntuu kuin voisin niitä ottaa yht'aikaa kolme kappaletta kouraani ja keikutella siinä.
— Sen te varmasti voisitte tehdä! Ei niistä ole taisteluun. Ruotsalaiset kuljettavat niitä mukanaan palvelusväkenä ja osaksi vain kummana. Sen sijaan ne ovat exquisitissimi noitina; jokaisella heistä on palveluksessaan vähintään yksi, mutta useilla viisikin pirua.
— Mistä tuommoinen yhteys pahojen henkien kanssa johtuu?
kysyi Kmicic tehden ristinmerkin.
— Siitä, että heillä vallitsee yö puoli vuotta ja kauemminkin, ja tiettyähän on, että öisin helpoimmin joutuu kosketuksiin pirujen kanssa.
— Onko niillä sielu?
— Ei tiedetä, omasta puolestani luulen, että ne enimmän lähenevät animalibus.
Kmicic kannusti hevostaan, tarttui yhtä lappalaista kurkkuun, nosti hänet kuin kissan ilmaan, katseli häntä uteliaasti, laski hänet sitten takaisin maahan ja sanoi:
— Jos kuningas antaisi minulle yhden tuommoisen lahjaksi, niin antaisin hänet savustaa ja ripustaisin Orszan kirkkoon, jossa muitten harvinaisuuksien ohella on myös kamelikurjen munia.
— Menkäämme eteenpäin, muuten niistä voi meihin vielä tarttua jotakin iljetystä! — sanoi Zagloba.
— Menkäämme! — sanoi Sadowskikin. — Oikeastaanhan minun olisi ollut peitettävä silmänne, niinkuin tapana on, mutta meillä ei ole täällä mitään salattavaa, ja jos olette vilkaisseet valleille, niin sitä parempi.
He lisäsivät vauhtia ja olivat pian Gorzycissa kuninkaan asunnon luona. Portilla he astuivat alas satulasta, ottivat lakit päästään ja lähestyivät taloa, jonka edustalla oli itse kuningas.
He näkivät siinä monta kuuluisaa kenraalia. Siellä oli vanha Wittenberg, Douglas, Lewenhaupt, Müller, Eriksen ja monta muuta. Kaikki istuivat kuistilla kuninkaan takana ja katselivat Kaarle Kustaan keksimää näytelmää. Roch sai silloin juuri kahdennentoista vastustajansa maahan ja seisoi läähättäen, hikisenä ja nuttu repaleisena. Kun hän näki enonsa Kmicicin ja Wolodyjowskin kanssa, luuli hän heidänkin joutuneen vangiksi ja jäi suu auki sekä silmät selällään heitä katsomaan, mutta Zagloba viittasi hänelle kädellään, että hän olisi rauhallinen, ja astui tovereineen kuninkaan eteen. Kun Sadowski oli esitellyt tulijat ja nämä syvään kumartaneet kuten tapa ja etiketti vaati, antoi Zagloba Czarnieckin kirjeen.
Kuningas otti kirjeen ja alkoi lukea. Lähettiläät katselivat sillä välin häntä uteliaasti, sillä he eivät vielä koskaan olleet häntä nähneet. Kuningas oli mies parhaimmillaan. Hänen kasvonsa olivat tummat kuin italialaisen tahi espanjalaisen. Hiukset, jotka olivat kiiltävän mustat, valuivat pitkinä suortuvina korvien yli hartioille. Silmien välke ja väri muistutti mieleen Jeremi Wisniowieckin, kulmakarvat vain olivat suuresti ylöspäin kohoavat aivan kuin hän olisi myötäänsä ihmetellyt. Siinä kohti, missä kulmakarvat yhtyivät, muodosti otsa melkoisen kohopaikan, mikä teki hänet leijonan näköiseksi. Hänen kasvonsa ilmaisivat, että hän oli tavallisuudesta poikkeava mies, yksi niitä, jotka maan päällä kulkiessaan jättävät verisen jäljen. Noissa kasvoissa oli ylevyyttä ja hallitsijan ylpeyttä, jalopeuran voimaa ja nerokkuuden leima, puuttui vain lempeä hymy huulilta ja se sydämen hyvyys, joka luo kasvoihin lempeän valon sisältäpäin kuin alabasterimaljakon sisään asetettu lamppu.
Kuningas istui nojatuolissa jalka nostettuna toisen päälle ja luki hymyillen Czarnieckin kirjettä. Äkkiä hän nosti silmänsä, loi katseen herra Michaliin ja sanoi:
