MILLY TAIDEN
LATIN GODDESS PRESS INC.
Kiss My Asteroid
Untitled
Chapter 1
Chapter 2
Chapter 3
Chapter 4
Chapter 5
Chapter 6
Chapter 7
Chapter 8
Chapter 9
Chapter 10
Chapter 11
Chapter 12
Chapter 13
Chapter 14
Chapter 15
Chapter 16
Chapter 17
Chapter 18
Chapter 19
20
Chapter 20
Chapter 21
Epilogue
Untitled
CONTENTS
Chapter 22
Chapter 23
About the Author
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
Also by Milly Taiden
KISS MY ASTEROID
PARANORMAL DATING AGENCY
GALAXAWARRIORS
NEWYORKTIMESandUSATODAYBESTSELLINGAUTHOR MILLY TAIDEN
SIGN UP FOR MILLY TAIDEN’S NEWSLETTER FOR LATEST NEWS, GIVEAWAYS, EXCERPTS, AND MORE!
http://eepurl.com/pt9q1
Ivy Grimaldi can’t stand change. Ever. But change is something she’s had to deal with a lot lately. Like when her cousin Cassandra moved away to start a new life, baby and all. That all changes when Gerri Wilder shows up at her door with a letter from her cousin. Cassie wants her to come visit. Sure, why not? There’s just one problem. Cassie lives on another planet. A far-the-heck-away planet, with her hotter than hell shifter mate.
Vander Kasaval, King of the shifter warrior planet Galaxa, has his own problems with change. A lead by example kind of a king, he’s between a rock and a hard place. He needs to find a mate to help put an end to a brewing civil war. None of this would be happening if not for a plague affecting only the females of his planet. His warriors and the men of the Palladian Capitol are ready to riot. Vander reluctantly agrees to send for matchmaker, Gerri Wilder. If she can find a match for him and his men, then his world might be saved.
Ivy agrees to go, if only to make sure Cassie’s okay. Oh, all right, and to maybe find an intergalactic hookup for herself in the process. In a planet full of big, bad, sexy shifters, anything’s possible, right? Ivy’s in for the time of her life in a planet of unimaginable beauty and dangers she had no idea existed. But Ivy isn’t one to sit idly by and let something happen. With two new friends, they’re about to take Galaxa by storm.
This book is a work of fiction. The names, characters, places, and incidents are fictitious or have been used fictitiously, and are not to be construed as real in any way. Any resemblance to persons, living or dead, actual events, locales, or organizations is entirely coincidental.
Published By Latin Goddess Press
Winter Springs, FL 32708
http://millytaiden.com
Kiss My Asteroid
Copyright © 2016 by Milly Taiden
Cover by Willsin Rowe
Edited by: Tina Winograd
All Rights Are Reserved. No part of this book may be used or reproduced in any manner whatsoever without written permission, except in the case of brief quotations embodied in critical articles and reviews.
Property of Milly Taiden June 2016
Created with Vellum
Beforewestart,haveyousignedupformynewsletter?There’s alwaysgiveawaysandtonsoffunstuffgoingon.Ipromisenotto spamyou.
http://eepurl.com/pt9q1
“I’M SORRY, Lanis, but this girl is not the one. In a nutshell, she simply will not do.”
The high council member looked down her long nose and sniffed. “Again, Kari? Why are you so quick to veto every girl I present? Is it me, or is there some other reason you insist on being so difficult, besides the fact you used to be the old king’s lover? It’s annoying enough that you object, but throwing human phrases at me, too? Pray tell, what in the two suns of Galaxa do nuts have to do with finding the king an appropriate mate?”
Kari smirked at the sour expression on the woman’s face. “Nuts have everything to do with choosing a mate, Lannie baby, and if you don’t understand, then it has been way too long since you got any.”
The older councilor’s lips puckered like she sucked on a lemon. “Watch your tone, miss. I’m still the senior elder at this table and haven’t I told you a thousand times not to call me that ridiculous
name? Your time on Earth did you a disservice regardless of what Vander thinks. How you ended up on this council is beyond me.”
Kari shrugged again. “You answered your own question, Lanis. My time on Earth expanded my view and Vander agrees. Galaxa is a warrior planet and it could use a little enlightenment. As to my being on this council, Vander wanted a voice of reason among the kiss-ass bootlickers too afraid to change the status quo. This unwillingness to change is part of the reason Galaxa is in its current state. We need new blood, Lanis, and importing females from Nova Aurora is notthe answer. We have a shared lineage with them and that makes them susceptible to whatever is killing our women here.”
“And you really think you alone can sway the entire council?”
Kari considered the high elder and the doubt in her silver eyes. “Possibly. I made a difference in Vander’s life before and no one can deny it. You forget, I was more than just Vander’s father’s lover. I was his maîtresse-en-titre when he was king and Vander’s governess. I’ll know when the girl is right for my boy.”
Lanis lifted her chin. “The king is notyour boy, and just because you were his father’s mistress after Vander’s poor mother died doesn’t give you the right to veto every woman I bring before this council. I personally chose this girl from one of the best families on Nova Aurora and she comes with an enormous dowry.”
“It doesn’t matter. She has no shine.”
Lanis threw a hand in the air. “Shine? Is that another pretty human phrase?”
With a sigh, Kari shook her head. “No. It means she doesn’t have what it takes to awaken the xenos in Vander.” Her eyes met Lanis’s and softened. “The girl you chose is beautiful, Lannie. Regal even, but she doesn’t possess that certain something to stir what’s necessary in our king. I have no doubt she could stir lust in any man, but that’s not our aim. We need a mate for Vander. A true mate. Not a playmate.”
Lanis exhaled, lifting her hand in surrender. “Fifteen girls, Kari, and you’ve found fault with each and every one. I give up. I’m exhausted.” The older woman sat on the council bench.
Kari plopped down next to her elder and pushed her long silver hair from her shoulder. “It was the same flaw in all of them, Lannie. They were all missing that one vital ingredient.”
The high councilor sighed. “I wish you could explain yourself, Kari, because lord knows I haven’t a clue what you’re talking about.”
“Vander is special, Lanis. It’s in his eyes and how they glow with power. It’s as if the xenos is seething below the surface of his skin just waiting for the right one to free it from inner captivity. It’s close. The woman he takes for his mate must be strong enough to tame the animal within the king and share its wild nature. It is the same for all our warriors. We need help.”
Lanis’s lips parted, and then she pressed them together. “No, I will not have my position seized or my obligation to our king and planet compromised by an earthbound shifter. Vander’s eyes have not shifted to the green we all wait for.”
Chuckling, Kari watched the mood walls surrounding the council room change to a soft, pale green. “You need to cool your jets, girlfriend. Even the walls think you’re wound too tightly.” She paused. “If it’s any consolation, Vander doesn’t like the idea of a matchmaker, either.”
Lanis crossed her arms in front of her chest and smirked. “I’ll credit his father for that bit of common sense.” She looked at her sister and exhaled. “It looks like we’re at an impasse, Kari. What do we do?”
The younger elder laced her fingers with the older woman’s hand. “We convince the king.”
VANDER KASAVAL STUDIED the newest candidate through his floor to ceiling monitor. He didn’t know her name or much else about her, other than she was the daughter of a rich lord from Nova Aurora and the next in a long procession of females paraded for him as a possible mate. He exhaled, raking a hand through his hair.
“Now that doesn’t look promising.”
Vander smirked at the familiar voice behind him, but didn’t turn. “Not even close, my friend.” He slid his eyes past his shoulder to Damen Iceri, his chief of security. “Did you come to share my pain or just amuse yourself?”
He answered with a laugh. “Both.” Damen’s eyes flicked to the garden scene on the monitor. “Is she the latest?”
The king nodded. “Unfortunately, yes.”
“Unfortunately? What’s wrong with this one? From the look of her, Lanis truly outdid herself this time.”
Vander turned to his friend. “The woman is beautiful. I won’t argue that, but her narrow frame is too delicate. One deep thrust between those skinny legs and she’d snap like a wishbone.”
Damen’s snort left the king with a raised eyebrow. “We both know Galatian warriors are large compared to most, and you? You’re freakishly big, especially when you’re getting your freakon.”
Vander’s lip curled at his friend’s pun. “Nice. I’m looking for back up and you’re more interested in being a comedian.”
Damen grinned. “Hey, what are friends for?”
“Ha! Yeah, well, then who needs enemies?”
The security chief glanced at the monitor once again. “My sources tell me this one’s somehow connected to Alyx. If she’s a purebred Auroran, then I’m not surprised she’s small. From what I hear, Alyx has a matchmaker hooking up half the alphas and powerbrokers on Nova Aurora with humans, and it’s solved most of their problems. I also hear they are the total opposite of Lanis’s pick.” He gestured toward the screen with a wink. “The matchmaker’s girls are full and curvy and utterly mouthwatering, but I’d have to check my reports.”
“Your reports?” The king frowned.
“I know it’s not considered good interplanetary politics to spy on your sister planet, but yeah, I have video surveillance.” Damen grinned. “Makes for pretty interesting viewing, if you catch my drift.” He waggled his eyebrows.
“Have things gotten so bad, men have resorted to self-satisfying via an audiovisual link to our sister planet? Next you’ll be asking me permission to pipe in satellite porn from Earth.”
Damen made a face. “If that’s your attitude, then you haven’t been paying attention, Vander. The female situation is bad. The rest of us don’t have a council parading a daily lineup of women for us to swipe left or right.”
The severity on his friend’s face made Vander pause. “You’re wrong, Damen. I have been listening, and believe it or not, I read your reports. In fact, you mentioned Alyx’s matchmaker. I asked Ms. Wilder to come and help our situation. Galaxan men deserve mates.”
“What about the Galaxan king?”
Vander shook his head. “It’s not that simple, my friend. As king, I should be able to find my own mate.”
“I don’t know, Vander. Alyx argued the same point with his council, even going so far as to reject the matchmaker’s offer to help, dismissing her special talents. But the woman ended up finding him a perfect mate before he could blink.”
Vander snorted again. “Friend or not, what the Auroran king does on his planet is his business. I doubt a human would fit the bill here. I need a strong woman, independent, and used to managing big things. She has to be able to handle size, Damen. Galaxa is twice the mass of Nova Aurora and far less civilized in places, if you know what I mean.”
Damen laughed even louder. “You’re worried about finding a woman who can handle size? Are you sure you’re talking about Galaxa and not your extra-large royal package?”
A slow grin tweaked the corner of Vander’s mouth. “That’s a given.”
“Listen, I know you’re king, but if you’re already enlisting Ms. Wilder’s help for everyone else, why not ask her to look around for you? What’s the worst that can happen?”
Vander looked at the thin, elegant woman in the monitor and the troubled faces of his elders as they assessed her. Kari glanced up in that moment as though she knew he watched. She caught his eye, her face unenthusiastic as she quietly shook her head, motioning to the woman. With a shrug, she blew him a kiss.
The king nodded at the cherished woman and then touched his fingers to his lips, acknowledging her kiss.
Damen moved beside his friend, watching the exchange. “After all these years, she’s still got your back, huh.”
“Kari is the closest thing to a mother I have—” He paused and glanced toward his friend. “I don’t know what Jag and I would have done without her when growing up. So, yeah, she’s got my back.”
“I thought my ears were burning for a reason.”
Both Vander and Damen turned. “Jag, what are you doing back?”
Vander asked, moving to clasp arms with his brother. “Any word?”
Jag shook his head. “Four more found dead. The same symptoms. The bodies were found outside the city walls on the edge of the great sand ocean. The women were last seen in the marketplace before they vanished. Their families have been notified. Along with their bodies, the items they purchased are being catalogued. The merchants are in the process of being questioned. As far as we can tell, the women had nothing in common, but we’re still looking.”
Vander moved to his desk, his face severe. “That brings the death total for the palace to seventy over the past six months and that’s doesn’t include the number of dead in the outlying villages.”
“The number is far higher here,” Damen added. “There has to be something connecting them all.”
Jag took the file from under his arm and put it on his brother’s desk. “The only thing we’ve been able to find is they all had been to a spa or spring house in the past month.”
“The same one?” Damen asked.
“No.” Jag shook his head. “That would have been too easy a common denominator.”
Vander opened the file Jag set on the desk beside the one already open and stared at both, his brows knotted. “These deaths seem to be growing in frequency along with the number of raids on the outlying villages. Even the desert tribes have reported attacks.”
“Thefts?” Jag asked.
Damen shook his head. “No. Kidnappings.” He shrugged, but the motion was frustration, not dismissive. “Makes sense. If most of the women in the city and in the palace are sick or dying, a premium goes up on the black market for females.”
Vander slammed his hand on his desk. “Trafficking is not to be abided! Not while I breathe. We need to stop this before it becomes an epidemic.”
“It already is,” Jag replied.
He looked at his brother. “I’m talking about the kidnappings, Jag. Not whatever illness is claiming our females.”
Jag regarded Vander’s angry face. “That’s what I’m talking about. You haven’t been out there, Vander. I have. Our men, warriors and merchants alike, are ready to mutiny. They blame you for what’s happening.” He motioned Vander and Damen to the table with the model of Galaxa’s regions and terrain.
“We’re here. At the center of the Palladian Oasis. Our vast resources feed not only the palace and the surrounding city, but the
outlying rural villages as well, though not more than twenty leagues past the last village is the sand ocean. The only people who live and trade in that forsaken wasteland are the nomadic tribes. They’re fringe at best, as you well know. They only pledged their allegiance to the House of Kasaval because we’ve historically supplied them with food, water and medicine, yet allowed them to remain semiautonomous.”
“You’re not telling me anything I don’t already know, Jag.” Vander exhaled, dragging his hand through his hair again.
His brother held up one hand. “I know that, Vander, but I need to talk this out, so bear with me, okay? Have a little patience.”
Damen grinned at the sibling growls. “I feel like this needs popcorn. Are you making a point or do I need to referee?”
“Popcorn? I haven’t had that since the last time I took a transport to Nova Aurora. It’s the one thing Alyx’s new bride has stocked from Earth. That and chocolate.” Jag smacked his lips at the memory of the hot, buttery goodness. “You should try the two together. Yum.”
“Kari had some brought from Nova last week along with the hotties for your brother’s line of possible mates. She’s a saint for thinking of it for us,” Damen answered.
“Us?” Jag snorted. “Sorry, dude, but if those fluffy white kernels came from Kari, they were for me, not you. So, hands off.”
Vander stared at the two men. “Unbelievable. Now I know why you need to talk out your thoughts, Jag. It’s because you can’t focus on a simple course without going on a tangent, but you Damen? Damn.”
“All right. Jeez.” Jag rolled his eyes. “As I was saying before I was distracted—” he shot a look at his brother, “the nomadic camps, though semi-autonomous, still suffer sporadic raids from rogue cavedwellers living in the Mirror Mountains. Our militia handles these periodic surges with no problem, but intelligence believes the increased frequency of the raids, not only on the nomads but on the outlying Palladian villages, is a result of collusion between the cave rogues and the warlords from the jungle.”
Vander’s eyes skimmed the model of his realm, particularly the desert and jungles separated by the twin mountain ranges. “Is this intelligence in the report you put on my desk?” Vander moved back to his chair and scanned the documents.
Damen flanked his side, studying the dossier as well. “Why wasn’t this sent to me?”
Jag slipped into a chair in front of the monitor and blew a casual kiss to Kari. “It was. The same report is on your desk as we speak.”
“So, what’s to stop my disgruntled warriors from joining the rogues and the jungle gangs?” Vander asked. “We need to do something.”
Jag and Damen looked at each other and then at the king. “As far as your men are concerned, it’s not what they have that’s the issue. It’s a question of what they don’t. Warriors have money. They have food and plenty of Sidaii wine. What they don’t have are women. Not even concubines to take the edge off,” Damen advised. “Their inner animals are caged and restless. It’s bound to get volatile.”
Vander threw his hand in the air. “We can’t just corral hundreds of women from around the star system and drop them in the middle of the Palladian capitol and tell the men have at it. It would make us no better than the rogues perpetrating the kidnappings in the outlands.”
“That’s not what I meant, Vander. If your warriors have hope there are mates to be found, women immune to whatever illness is affecting our own females, they would be more likely to stand with you rather than against you. Hope is what they need, but hope is a dangerous thing if you can’t deliver.”
Vander pursed his lips. “I’ve already said I would enlist the help of a matchmaker for my men.”
Jag shook his head. “This isn’t just about your men. That’s a good place to start, but it’s bigger than that. I think Damen is talking about all of Galaxa. Until we find out how and why this illness is affecting our people, you need to show every region there is hope.” He lifted one shoulder and let it drop. “Unfortunately, brother, you are fighting this battle on multiple fronts.”
“So, how do I fight, then?”
Damen clapped him on one shoulder and turned him toward the monitor. “You fight the battles you can win and move on from there. Take a mate. Even a skinny wishbone one will do the trick to show the Galaxan men there are women to be had.”
Vander’s jaw clenched and his eyes flared with emerald fire. A low growl, feral and menacing, came from the back of his throat and Jag’s eyes went wide.
“Jeez, bro. That creepy green shit just got real. What the hell?”
Damen nodded. “I take it back, Jag’s right. Whatever it is lurking inside you will not be satisfied with just anyone.” He gestured with his head toward the monitor. “You should know she asked me to send a transport to Nova Aurora to bring Ms. Wilder over.”
Vander’s gaze jerked to his chief. “Who?”
“Kari.”
He spared a glance for his brother and then looked back at his security chief. “When?”
“This afternoon.”
Brows knotted, the king spared a glance for the monitor before turning the full weight of his stare on Damen. “And you didn’t think to clear it with me?”
“What do you think I’m doing now?”
Irked, Vander frowned. “Good. Kari may have my ear and my affection, but she doesn’t run me or Galaxa.”
Amused, Damen met the king’s annoyed glare with a smirk. “So, what about Ms. Wilder? Do I fetch her? I vote yes, especially since your moody ass tells me you need to get laid and soon. And not by some Auroran stick figure.”
“I’m king, Damen. With the snap of my fingers I can have my cock serviced any time, day or night. I think we’ve gone beyond that.”
“You’re right. We’ve moved beyond that. All of us. We are in uncharted territory, Vander. Everyone knows you can have anyone you want, either on their back or knees, or both for that matter, but my guess is every position in the sex manual won’t help what’s prowling inside you. Let the elders squabble about the origins of that
eerie glow in your eyes. If you ask me, I think it’s connected to you finding your mate. That mysterious light is somehow connected to your xenos. Who cares about its origins? Once that wildness surfaces, it will need a soft counterpart to temper its feral nature. At least, that’s what the archives allude to.”
Vander glanced at Kari again, the muscle in his cheek working overtime. “Where in the archives did you read all this?”
“Deep in the council records. The archives also describe the warrior king’s xenos as a savage cat. One that takes great chunks out of its prey, taking pleasure as the poor creature bleeds a slow death.”
The king’s jaw tightened even more and Damen put his hand on his shoulder. “You know something, don’t you?”
Vander shook his head. “Nothing for sure. Just nightmares. But they were just as you described.”
“Which part?”
The king’s face was a mask of concern. “All of it. The savagery of it was like nothing I’ve seen.” He eyed his friend. “I think you’re right. I think my xenos is rising, and if I don’t find a mate to check its viciousness soon, Galaxa will suffer. If it can happen to me, then it can happen to every warrior on the planet.”
“What do you want me to do?”
Chewing on the inside of his cheek, the king eyed his friend, sparing a look for his brother. “Send for Ms. Wilder. In the meantime, I need to make a trip to the outlands and let them know they haven’t been forgotten. I want you both to accompany me to show House Kasaval is united in trying to stop the kidnappings, but also in trying to solve the mystery of why our women are dying. Maybe there’s something in the oral traditions of the nomadic tribes that can give us a clue.
“When do we leave?” Jag asked. “Remember, I just got back. Do I have time to shower and grab a decent meal?”
Vander nodded. “We’ll leave at dawn.”
“What about Ms. Wilder?” Damen asked.
The king spared a glance for the monitor and then turned to his chief. “Send for her. If she arrives before we get back, I’ll have
Maddox entertain her until we return. She and I should talk.”
“Maddox entertain a woman like Gerri Wilder? But he’s older than dirt.” Jag laughed.
“He may be old, but he’s the best chamberlain any king could want. He’ll make her comfortable enough until we get back.”
Ivy Grimaldi closed her mailbox and locked the hinged metal door. “Damn junk mail,” she muttered, climbing the stairs to her apartment with the overflowing stack against her chest.
She dropped the mail on the hall credenza and flipped through the pile of bills and flyers, tossing them aside one by one. A pretty scalloped envelope peeked from the stack of junk and her hand froze.
“Cassie.” She pulled the letter from the pile, her cousin’s name barely a whisper on her lips.
Turning the envelope over, Ivy hesitated at the note scrawled across the top. She recognized the looping script along with the logo for the Paranormal Dating Agency. Both belonged to Cassie’s old boss, Ms. Gerri Wilder, matchmaker and everyone knew it.
Ivy frowned even with Cassie’s voice in her head warning her to be nice. Ms. Wilder was not her favorite person. Not since she convinced Cassie to go off on some man-hunting wild goose chase, only to have her cousin end up pregnant with a bear shifter’s baby. A man she barely knew.
Talenwashotashell,remember?
She frowned, regardless how true the memory.
…ANDheendedupbeingtheman ofCassie’s dreams. You can’t denythat.
Ivy muttered to herself. “I can if I try hard enough.” She scanned Gerri’s note again and the matchmaker’s words: Weneedtotalk.
Wiggling a finger beneath the letter’s triangular flap, Ivy frowned. “Yeah, we need to talk. No shit, Gerri Sherlock Wilder.”
A heavy thud jerked Ivy’s eyes toward her front door. “I’m not a detective, dear, though I do like a man who smokes a pipe, especially if his pipe is well-endowed, if you know what I mean.” The stylish older woman winked from the open door, bending to pick up her heavy purse from where she dropped it to gain Ivy’s attention. “And yes, we doneed to talk. It’s why I dropped by.”
Stunned, Ivy stared at the elegant woman with her classic designer style and vintage sex appeal. It was no wonder Cassie fell for what Gerri sold, hook, line and sinker.
“Are you going to invite me in or is it your plan to stand there with your mouth open and stare at me?”
Still gaping, Ivy snapped her mouth closed. “I’m sorry, Ms. Wilder. I’m just surprised to see you. Please, come inside.” She moved to usher the older woman in and then closed the door.
“You know, dear, the only time a woman’s mouth should hang open in that kind of shock is when faced with an enormous dick.”
Ivy blinked. Speechless.
Gerri peeled off her Chanel jacket and draped it neatly over Ivy’s couch. “I’m not one for showing up unannounced, but this matter really is time-sensitive, so why don’t you pour me a glass of wine and then you can read Cassandra’s letter.”
Ivy motioned for Gerri to take a seat on a barstool in front of the granite counter separating the kitchen from the spacious living room. “Red or white? I have both.”
“Is it a good white?”
Ivy gave the matchmaker a look. “It’s a Pinot Gris from my family’s vineyards in Napa.
“Hmmm, yes.” Ms. Wilder paused. “I had forgotten how privileged you and Cassie are in this world. Ironic, really, considering Cassandra is such a sweet girl. So unpretentious.”
“As opposed to me?”
Ms. Wilder shook her head. “You both have the same goodnatured temperament, though you are wound tighter than Cassandra. You’re stronger, more independent. If I had to venture a guess, I would say you were the domineering cousin growing up.”
Ivy pressed her lips together, squashing the tickle of a grin at the corner of her lips.
Gerri nodded. “Ah…I’m right, aren’t I? You were the bossy one.”
Closing the fridge door with her elbow, Ivy moved to the counter with the wine bottle in her hand. “Maybe, but I love Cass like a sister. Like I love myself. We were an unstoppable team. We could do anything. Deal with anything. As long as we did it together. Out of everyone in the family, she and I were the only ones who didn’t give a damn about family status or money.” She paused, considering the older woman. “But you already know that, don’t you? Though I haven’t a clue how.”
“How what, dear?”
Ivy shrugged, uncorking the bottle before reaching for two longstemmed glasses. “How you know things. People’s wants versus needs, and how you bring them about.”
Gerri took the glass from Ivy’s hand and held it as the younger woman poured the wine. “It’s my job to know those things, and I’m not shy about it. Not with a 100 percent success rate,” a small grin tugged, “eHarmony’s got nothing on me, sweetheart.”
Ivy poured her own glass, keeping Gerri in her peripheral vision. “That a fact?”
Ms. Wilder lifted her wine to her lips. “It is okay, Ivy. I get your reasons for the slight hostility toward me. Cassandra was a big part of your life and when she met Talen, their relationship threw you. Especially since it all happened so fast. It was the first time she didn’t need you, but what you don’t understand is that she does need you and always will. Moreover, what you have to accept is your life is bigger than your bond with your cousin, and destined for more. Much more. Both together and apart from her.” Taking a sip of the pale liquid, Gerri gestured to the letter on the counter. “Open the letter.”
Ivy took a big gulp of her own wine and tore open the buffcolored envelope. She scanned Cassie’s words, her jaw going slack. “Holy fuck! She’s having the baby already? So soon?” The words hung in the air as unbelieving as her stunned look. “Jesus. Those two are barely back from their honeymoon.”
“She and Talen are over the moon about how quickly this is happening. That man is one giant bear hug waiting to happen, and when I say giant, I mean GIANT.” Gerri hesitated in her reply, considering Ivy. “Shifters and humans. One never knows which way things will turn or how fast when it comes to children. If they’ll take after the human side or the shifter or both, for that matter.” She smiled. “It’s always a surprise.”
Ivy scanned Cassie’s words again, one line biting into her stomach—“Please come, Vee. I know Gerri isn’t one of your favorite people, but I miss you. Let her help you.”
Visiting Cassie would be coolest thing, except her cousin had moved. No, not out of the state or even out of the country. Cass had left town for another planet. As in a galaxy far, far away. As crazy as that sounded, it was the honest-to-God truth. Ivy would never have believed it if Gerri hadn’t provided irrefutable proof. So as much as she wanted to visit Cassie, it wasn’t as easy as taking the family jet and dropping in for a cup of coffee or a quick pizza.
Ivy would probably need clearance for everything including her underwear to visit Cassandra, and while she loved her cousin, she didn’t know if she could allow anyone to go through her bags, let alone her delicates.
What if they sniffed or did weird shit with her thongs when she wasn’t looking? Nope. She couldn’t do it. Her thongs were off limits to anyone except whatever man was presently allowed to peel them from her body, and right now, she had no man. Crazy but true. Her current dry spell had lasted six months and it was taking its toll. Thank God for battery-operated boyfriends or her bitch-ometer would be off the charts.
She’d broken up with her latest boyfriend for the simple fact he was happier with his ex-wife. At first, it was kind of weird dating a guy whose ex was so nice, but after a while it was clear his ex-
wife still had feelings for him and vice versa. Ivy decided to remove herself from the equation and allow them to give it another shot. Would it work out? Who knew? But at least she wouldn’t feel bad about being the reason they didn’t give themselves another chance.
Okay, brain wandering much, Ivy? She mentally scolded herself. Why the idea of thong sniffing would bring her ex-boyfriend to mind was beyond her and she dismissed the thought. It’s not like he knew what to do with her thongs anyway. Ever.
The dude was definitely in the needs work department when it came to sex, and at thirty-five years old, Ivy was done with training men. The next guy she hooked up with would need skills. Big skills. And a big dick.
She shook her head again. Enough wishful lusting. Visiting Cassie was the issue at hand. She and Cass had always been there for each other and now her cousin needed her more than ever. How could she say no?
Reading between the lines, Ivy knew Cassie was freaked about delivering her baby alone. Not that she blamed her. Cass was human and Talen was an alien shifter. An alien bear shifter, to be exact. But not an Earth kind of shifter.
Talen’s kind was the original prototype. Undiluted alien. ALIEN. Ugh. The word still conjured images of little green men, except shifters from Nova Aurora were the farthest thing from that. For some reason, the birth scene from the movie The Fly ran through her mind and Ivy shuddered at the horror in her head.
Gerri put down her glass with a loud clink. “That’s quite enough of that!”
Ivy jumped. “What?”
Pointing a finger at her across the counter, Gerri frowned. “Your Hollywood special effects kind of nonsense. Cassandra is no more worried about delivering her baby than any other expectant mother. Human or otherwise. As for Talen, he’s as dual-natured as any Earth shifter…just bigger…and hotter…and more well-hung. Like all alien shifters.”
The older woman said a mouthful and heat crested in Ivy’s cheeks. Was it because Gerri called her out or because her panties
dampened at the thought of a well-endowed shifter hottie? Yep, it had been a long six months.
She held out Cassie’s letter to Ms. Wilder, but the matchmaker shook her head. “I know what it says, dear. I was there when Cassandra wrote it.”
“How is Cass?” Ivy asked, putting the letter down and picking up her wine. She stared at the pale liquid before meeting Gerri’s eyes. “I mean for real. You said over the moon, but are you sure she’s okay?” She was almost afraid to know. The idea of childbirth was the one thing that scared her, that and losing Cassie.
Ivy’s eyes fell on the small silver frame on the end table behind Gerri’s shoulder. It held a picture of her and Cassie from last New Year’s Eve. It seemed so much longer than just twelve short months ago.
Last year, they were both alone and now her cousin was happy, married…or mated…whatever they called it on Nova Aurora…and now a baby. All their family money couldn’t buy happiness and now Cassie had everything she ever dreamed. Of course, to find that kind of happy she had to leave the solar system. Still, a vague slash of jealousy bit into Ivy’s gut.
“I suppose it’s perfectly normal for you to question this, especially considering the unusual circumstances of Cassandra’s relationship, but I can answer without hesitation that Cassie is both happy and satisfied with everything in her life. Can’t you hear the happiness in her words? She simply wants to share it with you, Ivy. Cass misses you as much as you miss her, but she is happy. That I can assure you. Of course, she gets homesick for Earth, but that’s easy enough to fix.” Gerri paused. “Well, once the baby comes, anyway.”
“Easy? How?”
Gerri lifted her glass again. “Why not come and find out. Who knows? You might find something there that satisfies you as well.” She paused, smirking. “Something that doesn’t require batteries.”
Ivy balked. “Do you always say what you’re thinking?”
The older woman laughed. “I’m too old and too busy to waste time on formalities. Sometimes it takes a brash attitude to find the
right ‘something’ for a person.”
“I think you mean right ‘someone.’ Cassie said you liked killing two birds with one stone.”
Gerri laughed. “I appreciate you think me sneaky enough to use your cousin’s pregnancy as some kind of ploy, but that’s simply not the case, although I do have clients on both Nova Aurora and its sister planet Galaxa who come to mind as possibilities. Both places are crawling with shifter men who could melt the crotch out of any girl’s panties. Why not yours?”
“So, you’re not trying to get me to cross the solar system for some elaborate hook up?”
Shrugging, Ms. Wilder sipped her wine. “I plead the fifth, but while we’re on the subject, I’ve got a question for you. When’s the last time you were truly satisfied?”
“Satisfied? In regard to what?”
Gerri eyed her. “You’re a smart girl, Ivy. You know exactly what I’m talking about. When’s the last time you had a toe curling, body shaking orgasm? The kind that comes attached to a thick cock and a skilled tongue?”
Ivy choked on a mouthful of wine.
“Just as I thought.” Gerri handed her a napkin, chuckling. “You’ve been lucky, Ivy. You’ve never had a shortage of men in your life, but they were all little boys playing at being men or men who had no clue what to do with a vibrant, voluptuous woman such as yourself. Your life has been a series of relationships where you give and they get off. Am I right?” She waited for Ivy to answer, but the young woman didn’t reply.
Shrugging, Gerri lifted her wine to her lips again. “Doesn’t matter if you answer or not. I already know. So why not come with me and visit Cassie. See what she’s seen. You never know what the stars have in store for you.”
Stars? The sneaky matchmaker should have said planets, because that’s what she meant. Ivy chewed on the corner of her cheek, the idea of interstellar travel tweaking her inner adventure junkie.
“When?’’ Ivy asked. “How soon could we leave?”
Another random document with no related content on Scribd:
eräässä vanhassa niittyladossa, joka on tuolla alangossa. Muutamana yönäpä tunsinkin unissani, että nyt on susi lähellä, ja kohta ilmestyikin hukka ladon ovelle ja näytti pitkiä hampaitaan — ne olivat noin pitkät ja keltaiset sen hampaat, niin ettei niiden lähettyville ole tuollaisen maidon lakkijan ollenkaan mentävä kuin sinä penikka olet — mutta enhän minä ennenkään ollut susia säikähtänyt ja niin minä sieltä ladosta ärisin sille vastaan, että pöly tipahteli kattomaloista. Jopa talttui siitä hiukan hukka sekä kysyi, mikä minä muka olen. Silloin minulle juolahti, niinkuin sanotaan, koiruus mieleen ja minä päätin, että annahan kun minä jymähdytän tuota hukkaa niinkuin isäntä ryssää, ja niin minä sille sitte vastasin, että minä olen suutari, ja oikein ulosoppinutta lajia. No se hullu heti uskoi ja rupesi kärttämään saappaan tekoon, kun on, sanoi, niin kova hankiainen, että se repii kyntyset rikki. Eihän tässä mihin saappaan tekoon pystytä, sanoin minä hukalle, kun ei ole saappaan aineita. Mutta jos noutanet tänne vasikan, niin voihan noita koettaa tehdä sinulle saappaita. Ja eihän mitä! Siinä samassa oli susi tiessään ja toihan se kuin toikin minulle vasikan saappaan aineiksi ja kysyi, milloin ne valmistuvat. Sovittiin siinä sitten, että saa käydä kahden viikon kuluttua kysymässä.»
Näin valehteli Merkki penikalle totisena ja tämä kuunteli ihmeissään silmät suurina. »Entä sitten?» kysyi hän henkeään pidätellen. Merkki jatkoi vakaasti:
»Kahden viikon päästä tuli sitten susi saappaitaan noutamaan ja kysyi jurosti: 'Joko saappaat ovat valmiit?' Mutta minulla oli hänelle kyllä vastaus mietittynä. Oli tuo alituinen vasikanlihan syönti ruvennut kyllästyttämään ja tekemään mieli sianlihaa, joten minä ärjäisin hukalle ynseästi kuin suutari ainakin, etteihän tässä ole ollut harjaksia, millä neuletta pistää, niin että jos saappaat tahdot, käy
hakemassa sika harjas-aineiksi. Eikä tarvinnut muuta sanoa, kun jo susi törmää kylään päin sitä sikaa hakemaan, ja kauan ei viipynytkään, ennen kuin minulla oli siinä sianliha popsittavana, ja ylen se olikin rasvaista ja makeaa. Eivät olleetkaan Merkillä silloin yhtä laihat päivät kuin vielä äsken, jolloin sinä panit minut tunkion laidalle kuolemaan. Ä-—äh! No niin, hukka kysyi taas, milloin niitä saappaita sitten saisi tulla hakemaan, ja kun minä näin, että sitä sikaa riittäisi minulle syötäväksi viikon päiviksi, sanoin, että tulla nyt vaikka viikon kuluttua — mene, penikka, tuo maitokuppisi tänne, että saan vähän kaulaani kastaa, kun täytyy sinulle tässä turhia loruta, ä—ääh! Niin, mihinkäs minä nyt jäinkään, niin että viikon perästä mene, penikka, hätistämään tuo kukko siitä takapihalle, kun ihan korvat lumpeeseen rääkyy…
»Niin, viikon perästä tulla touhahti taas susi ladon ovelle saappaitaan kysymään, jolloin minä ärjäisin sille vasten kitaa, että valmiit ovat, kunhan vain haet minulle lampaan voideaineeksi, että saan heidät hyvästi rasvata. Kolmen päivän kuluttua saat sitten saappaasi. Ja siinä samassa taas susi meni hakemaan lammasta ja pian se sen toikin. Niin oli minulla nyt lampaan paisti pisteltävänä ja ylen hyvää ja rasvaista se olikin, sellaista, ettet sinä, penikka rukka, tule semmoisesta edes unta näkemään!»
Näin valehteli ja kerskaili vanha Merkki, se veitikka, kokemattomalle penikalle, joka siinä aivan ymmällä kuunteli ja ihmetteli, minkälainen mahtava koira tuo vanha Merkki aikoinaan oli ollutkaan. »Entä sitten?» sai hän kysytyksi ja Merkki jatkoi totisena:
»Kolmen päivän kuluttua tuli susi ladon ovelle kysymään, joko saappaat nyt vihdoinkin olivat valmiit. Silloin minä rupesin ärisemään niin mahdottomasti, että oli kuin olisi ladossa ollut sata koiraa,
kohotin niskakarvani niin korkealle, että ladon katto nousi paikoiltaan ja ärjäisin niin ylettömän yrmeästi, että susi putosi polvilleen, jotta: 'Vai saappaita tässä vielä! Minähän olen syönyt ne kengän aineet kaikki!' Vasten naamaa tämä poika uskalsi kiljaista sudelle koko asian eikä ujostellut ollenkaan, vaikka tiesikin, että siitä kohta alkaisi sellainen tappelu, ettei moista vielä olisi nähty tämän maailman aikaan. Kohta susi röyhistikin luontonsa, ärisi hänkin puolestaan, kohotti niskakarvansa niin korkealle, että päivä ladossa pimeni, ja uhkasi syövänsä minut, kun olin sillä tavalla häntä pettänyt. 'Ei sutturukka siitä puuhasta mitään tule!' sanoin minä ja nostelin halveksien hartioitani, ’mutta jos luulet vääryyttä kärsineesi, niin mennään oikeuteen ja annetaan tuomarin ratkaista asia.' Susi näkikin parhaaksi suostua siihen ja niin mentiin oikeuteen, ja tavattoman jännittävä oikeusjuttu siitä tulikin…»
»Kuka olikaan tuomarina?» uskalsi penikka kysäistä väliin, mutta Merkki vilkaisi häneen vihaisesti ja sanoi:
»Sitä en muista. Sen vain tiedän, että hyvin tyhmä tuomari se oli, aivan lakia ymmärtämätön. Näet kun susi esitti vaatimuksensa ja tahtoi, että korvaukseksi kengän aineiden menetyksestä hänen täytyykin päästä kylään ja koirain pitääkin mennä metsään, käski tuomari asiallisten poistua, että oikeus saisi neuvotella. Sisään käskettyä sitten tuomari julisti päätöksen, että koska sanottu Merkki Ilmolan kylän Kääpälän talosta ei ole edes väittänytkään, ettei hän olisi väärin ilmoittanut olevansa ulosoppinut suutari ja sillä varjolla houkutellut Susi Hukkalalta saappaan aineiksi vasikkaa, sikaa ja lammasta, joita ei ollutkaan saappaan tekoon käyttänyt, vaan ruumiillisesti nautinnut, vaan on päinvastoin julkeasti tunnustanut kaiken niin olevan kuin kantaja on esittänyt, harkitsee oikeus kohtuulliseksi tuomita hänet maksamaan kantajalle takaisin kaikki,
mitä on häneltä petoksella vienyt, sekä lisäksi muuttamaan pois sanotusta Kääpälän talosta, jonka asukkaaksi kantajalla olkoon oikeus tämän jälkeen päästä, ja on tähän päätökseen tyytymättömän tehtävä siitä valitus kolmenkymmenen päivän kuluessa tästä lukien… Tuollainen tuomari saa mennä kissan häntään, ajattelin minä mielessäni ja käänsin selkäni koko oikeuspaikalle sekä ilmaisin sen ovenpieleen halveksimiseni. Mutta siinä samassa jo susi töytää metsään hakemaan muita susia, että nyt tässä mukamas oikein tuomarin päätöksellä päästään muuttamaan Kääpälään. 'Kuule, sutturukka', sanoin minä silloin sille volonaamalle, 'älä luule, että sinä tuon tuomarin päätöksellä Kääpälään asumaan pääset! Ei sinne päinkään! Vaan jos kerran menet toisia susia metsästä hakemaan, niin hae vain — minä haen koirat, mitä tästä pitäjästä löytyy, ja sitten koetetaan, kumpi nutun pitää. Se, joka voittaa, muuttakoon Kääpälään!' Susi suostui ja viikon perästä piti sitten kokoonnuttaman sille samalle saappaanvalmistus-niitylle. Mutta eihän niitä susia montakaan löytynyt, kun minä sen sijaan toin siihen torapaikalle Toverit, hain Hallit, saattelin Sepelit, siihen Mustit myödättelin, siihen pistin Pilkkikoirat, peräti Penitkin kokosin. Kyllä siinä oli tuota koiran nimellistä vähän eri tavalla! Kysyivät akat kylässä ihmetellen: 'Mikä on, kun käypi yhtenään jyrinä kuin isäisellä säällä?' Vastaavat siihen toiset akat: 'Ei ole isäinen pilvi, vaan Merkki ja hänen koiransa tuolla niityllä haukkua luskuttavat.' Taas kysyvät akat: 'Mikä on, kun tuulen viuhina yhtenänsä käypi kuin olisi kova myrsky?' 'Ei ole myrsky, vaan Merkki ja hänen koiransa tuolla niityllä häntää heiluttavat', vastaavat siihen taas toiset akat. Niin oli minulla silloin kauhean paljon koiria koolla, kun piti tapeltaman siitä, kumpi saisi kylään jäädä, susi vai koira. Ja itse minä niitä siinä johdin.
»Tulivat sitten sudet ja ruvettiin tappelemaan. Se vasta oli hirvittävää menoa: kun on ilmassa tuota lentävää ja pöllyävää
karvaakin niin sakeasti, että aurinko ihan pimenee ja henki salpautuu, ja ääntä on niin mahdottoman isoa, ettei se enää aio maailmaan mahtuakaan, vaan ihmiset rupeavat pelkäämään maailman loppua ja tekemään parannusta — kun on tuota suden ja rakin raatoa siinä niityllä ihan röykkiöittäin, ettei enää yli tahdo jaksaa kiivetä, ja elossa olevat vain tappelevat kuin hurjat. Mutta sainpa minä lopuksi sitä pääsutta niskasta kiinni ja ärjäisin sille, että tuostapa tulevatkin hyvät saapasnahat, ja silloin kun ne pyörsivätkin äijät pakoon, niin santa lauloi kyntysissä. Mennään pakoon ja me pojat perässä minkä käpälistä irtautuu. Huusivat ne mennessään, että tämä on vastoin tuomarin päätöstä, mutta mepä kiljaisimme vastaan: 'Missä pöytäkirjat?' Eivät olleet älynneet ottaa tuomarilta pöytäkirjoja, joita ihmisille näyttää, eikähän kukaan sutta usko ilman laillista paperia. Niin me ajoimme sudet pois toiseen ja kolmanteen pitäjään.
»Ja nytkös meitä vasta kovasti kiiteltiin ja kehuttiin, kun olimme ajaneet sudet kokonaan pois. Koko kylä piti kokouksen, jossa päätettiin, että tästä lähtien pitää koirille antaa joka talossa ruokaa ja ilmaiseksi kuljettaa lauttauspaikoistakin. Tämä päätös kirjoitettiin oikein pöytäkirjaan ja annettiin meille itsellemme säilytettäväksi. Kissa kun on sellainen puhdas ja kuivaa rakastava eläin, niin annoimme tämän tärkeän paperin sen haltuun ja varoitimme tarkoin vartioimaan, etteivät hiiret saisi sitä hakata. Kissa pisti pöytäkirjan talteen vuolen rakoon, ja niin me lähdimme vielä kerran varmuuden vuoksi miehissä niitä susia kyytämään.
»Oli siinä sitten lauttauspaikka, josta meidän olisi pitänyt päästä yli, mutta Lautta-Matti hyväkäs ei ollut vielä kuullut kylän yhteisestä päätöksestä, vaan sanoi, ettei tästä ole pakko koiria rahatta yli soutaa. Mutta mepä vastaamme, että meillähän on asiasta
pöytäkirja, jossa nimenomaan sanotaan, että pitää yli kuljettaa.
'Näyttäkääpäs minullekin sitä pöytäkirjaa', sanoi Matti ja lupasi, että jos siinä noin sanotaan, niin kyllä hän sitten soutaa meidät yli. Eipä siis muuta kuin lähetettiin hakemaan kissalta pöytäkirjaa ja tämä antaakin sen. Mutta kun sitä tarkastettiin, olivatkin hiiret sen hakanneet pahasti pilalle ja pahaksi onneksi vielä pois ne sanat, että 'pitää yli kuljettaa'. 'Ehei poikaseni', nauroi Lautta-Matti, 'en minä näillä pöytäkirjoilla ketään yli kuljeta. Ennen saatte vaikka uida.' Mekin siinä silloin tuumimme, että tottapa tästä on jotenkuten yli mentävä, kun ei tuo lautturi pöljä näy meitä uskovan, ja pistettiin pöytäkirja muutaman tuuheahäntäisen hännän alle talteen, ettei kastuisi. Niin lähdettiin uimaan ja uitiinkin toiselle rannalle.
»Mutta kun ruvettiin siellä katsomaan taas sitä pöytäkirjaa, niin sitä ei löytynytkään. Aletaan kovistaa siinä sitä tuuheahäntäistä ja sanotaan: 'Sinä nostit häntäsi pystyyn, kun menit veteen, mokomakin! Siinä sinulta putosi pöytäkirja!' Mutta tuuheahäntäinen vänkää vastaan: 'Nostin kyllä, mutta nostittehan tekin! Ja oletteko varmat, että se pöytäkirja juuri minun häntäni alta putosi?' Ruvetaan tutkimaan, olisiko se mahdollisesti joutunut jollekin toiselle, mutta ei — hävinnyt se oli. Ja niin se on ollut kateissa tähän päivään saakka, vaikka koirat aina sitä toistensa hännän alta hakevat. Ja siitä alkaen on koira ollut kissalle vihainen ja kissa hiirelle — kaikki vain sen pöytäkirjan vuoksi.
»Siinä on nyt sinulle selvitys tuosta pöytäkirjasta, niin että paina mieleesi!»
Lopetettuaan näin kertomuksensa lähti Merkki selkä suorana ja jalat jäykkinä menemään keskemmäksi pihaa, johon aurinko näytti paistavan niin houkuttelevan lämpimästi, valitsi sieltä sopivan
makuupaikan, pyöri kolme kertaa ympäri kuin häntäänsä ajaen, kunnes laskeusi käppyrään maahan, pisti kuononsa piiloon jalan ja hännän varjoon sekä nukkui siihen. Mutta penikka hiipi häntä koipien välissä aitan alle, mielessä nolo aavistus, että vanha Merkki oli tainnut laskea leikkiä hänen kustannuksellaan.
XXV.
PAHA ON SYÖDÄ SAAMATONTA, AJAA NÄKEMÄTÖNTÄ.
Surma syömättä elääpi, Maan kumma makoamatta, Kova onni kuolematta.
Erottuaan Merkistä, jolle oli tehnyt niin arvokkaan palveluksen, käveleskeli hukka pitkin Ilmolan maita ja Kääpälän seutuja, kunnes löysikin Katilan autioksi jääneen kaskituvan ja rupesi sitä pitämään yöpaikkanaan. Lähdettyään sitten taas kerran vaellukselleen, katselemaan itselleen aamiaista, näkikin hän jo kaukaa, että on tulossa vastaan pukki ja pässi. Sitä nyt hukka pysähtyi ihmettelemään, mikä on saanut pukin ja pässin näin kauas metsään, ja vielä nämä Kääpälän vanhat elukat.
Hukka ei tiennyt, että Kääpälän pukki ja pässi olivat tulleet todella vanhoiksi, eivät jaksaneet enää raataa eivätkä saaneet kylässä tarpeellista rauhaa. Päättivät, äijä parat, lähteä pois koko kylästä, varsinkin kun akat rupesivat katsomaan kieroon, että noitahan nyt tässä syöttää saa, vaikka eivät enää pysty mitään tekemään. Pois
lähtivät siis vanhat palvelijat ja yhtenä nyt mennään tietä myöten, kompuroidaan.
Oli siinä sitten tiellä vanha jauhokulin kuori ja äijät seisattuivat sitä katsomaan. Lopuksi sanoi pukki pässille: »Mitä tieltä löydetään, sitä tiellä tarvitaan, heitä kuli sarvillesi.» No, pässi otti sen jauhomaton siitä sarvilleen ja niin lähdetään taas kulkemaan.
Oli siihen sitten tielle kulkijalta pudonnut kaksi kaalinpäätä, isompi ja pienempi. Taas sanoi pukki pässille: »Mitä tieltä löydetään, sitä tiellä tarvitaan: pane nuo kaalinpäät siihen kuliin.» Pässi teki kuten sanottu, ja sitten he poikkesivat isolta tieltä metsätielle ja lähtivät kulkemaan sitä. Kulkivat hyvän aikaa, kun jo näkevätkin, että itse hukka on tulossa vastaan. Mikä nyt neuvoksi? Seisotaan ja katsotaan siinä, kun hukka tuleskelee hiljalleen.
Mutta pukki keksitkin keinon. Kun hukka on jo niin lähellä, että hyvästi äänen kuulee, sanoo hän pässille käskevästi: »Otappas se suden pää kulista!» Pässi ottaa säkin sarviltaan ja sieltä, sen pienemmän kaalinpään. »Ota se isomman suden pää!» komentaa pukki ja pässi ottaa. »Kas, nyt meillä on jo kaksi suden päätä ja tuosta saadaan kolmas, kunhan tuo hukka vain saapuisi lähemmäksi. Ollaanhan pelottelematta sitä! Sudet ja varsinkin suden päät, ne ovat vasta makeita syödä!» Näin toimittaa pukki pässille ja pässi on vihaisen näköinen ja aina tuon tuostakin töpsäyttää jalkaa, mutta pukki haukkaa kaalinpäästä suunsa n ja kehuu sudenpäitä hyviksi.
Oudostellen kuuntelee nyt tätä keskustelua hukka ja ihmettelee itsekseen, että nämähän nyt taitavat vasta väkeviä miehiä olla, kun ovat jo kaksi sutta tappaneet ja syöneet. Eipä taida ollakaan syytä aivan iltikseen niiden kimppuun käydä, vaan parempi on katsoa, ettei
ole katumista. Siksipä susi poikkeaakin syrjään tieltä tarkistaakseen kulkijain puuhia.
Mutta pukki ja pässikin poikkesivat tiepuoleen ja rupesivat keittämään niitä kaalinpäitä suurella, kahden korvon vetoisella kattilalla, jonka viinankeittäjät olivat sinne jättäneet. Juuri kun he siinä keittopuuhissa hommailivat, kuulivat he risun räsäyksen ja näkivät hukan taas lähestyvän. Silloinpa äijät tapasikin kova pelko ja molemmat kapasivat suureen puuhun katsomaan, tulisiko hukka heidän keittopaikalleen. Tulihan se, ihmeissään lähestyi ja nuuski sekä pataa että puuta, katsellen ylöspäin. Silloin valtasi pukin pelko ja hän määkäisi pässille: »Minä putoon!» Pässi häntä koetti vahvistaa ja sanoi: »Älä putoo, se syöpi!», mutta pukki määkäisi surkeasti: »Putoon minä! En ole enää kuin sarvieni nenistä kiinni!» Ja siinä samassa pukki jo pudota muksahti suoraan suden niskaan, jolloin tämä vilauksessa katosi metsään. Luuli näet, hukka, että nyt se tuli, hyväkäs, häntäkin ottamaan, että saisi lisää sudenpäitä kattilaansa, joka sekin näkyi olevan niin tavattoman suuri. Niin söivät pukki ja pässi sitten rauhassa keitoksensa, jota oli niin paljon, että pässi jo lopuksi tuumi: »Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä heikot sääret!» Niin pääsivät he jatkamaan tietänsä. Viimein he tulivat Katilan autiotuvalle, nukkuivat siellä yönsä ja lähtivät seuraavana aamuna virkistyneinä jälleen kotiinsa kertomaan, mitä kaikkea olivat nähneet ja kokeneet.
* * * * *
»Tämähän nyt vasta ikävä aamu oli», valitti hukka mielessään, kun pakeni Kääpälään päin pukin ja pässin luota. Hän päätti syödä sen, joka ensiksi vastaan tulee, ja mennä kylän vaiheille toivossa, että edes sieltä jotakin heltiäisi. Niin hän saapui hetken kuluttua
isolle tielle. Ensimmäinen vastaantulija sattuikin olemaan kylän laiha räätäli, joka kovasti säikähti nähtyään suden ja varsinkin kuultuaan tämän ilmoituksen: »Nyt minä sinut syön!» »Älä, hyvä veli, sitä tee!» rukoili räätäli, »laihahan minä olen. Jos säästät minut, teen sinulle verkavaatteet.» — »Olkoon menneeksi», ihastui nyt susi, »nehän tosiaankin saattaisivat olla hyvät olemassa.» — »Otetaanpas sitten mitta», tuumi räätäli, »pidäppäs hiukan tuota rässirautaa.» Ja näin sanoen hän tuppasi sudelle rässiraudan suuhun ja alkoi voidella hänen selkäänsä kyynäräkepillä, että turkki pölisi. Susi kiitti, kun vihdoinkin pääsi erilleen moisesta hurjapäisestä räätälistä, ja jatkoi matkaansa kylää kohti.
Samaa tietä oli kulkenut matkamiehiä ja niiltä oli pudonnut sianlihan kappale. Susi sieppasi sen kitaansa, mutta kun tunsi suolaiseksi, heitti pois ja sanoi: »Suu tuoretta toivoo!» Niin hän tuli vihdoin kylän lähelle ja hiipi katsomaan, mitä hyvää sieltä näkyisi. Ojuri siinä kaivoi ojaa ja katsoi aina taaksensa, tuliko siitä suora.
Susi tarkasteli häntä hetkisen ja tuumi sitten: »Ennen otan lampaan pellolta yhdeksältä kyntäjältä kuin yhdeltä ojurilta, joka aina taakseen katsoo.» Mutta sitten susi huomasikin jotakin, ja eihän vain: siinähän on joen rannalla sika porsaineen! Sudelle valahti pitkä vesi kielelle, sillä sianliha on hukan parasta herkkua. Hän hiipi ääreen ja aikoi juuri iskeä siitä lihavimman porsaan, kun emakko huomasikin hänet ja rupesi rukoilemaan: »Älä, hyvä hukka, syö näitä minun lapsiani ainakaan ennen kuin saan ne kastetuksi, sillä nämähän ovat kastamattomia kaikki! Ja sallinethan toki minun itsekin lähtövirren laulaa?» Ei olisi ollut sudella aikaa odottaa niiden kastamista, sillä kovasti kurni nälkä hänen suoliansa, mutta ei hän kuitenkaan tahtonut toiselta viimeistä mielitekoa evätä ja suostui. »No kasta heidät!» virkkoi hän ja istui katsomaan toimitusta. Mutta sikapa syöksi kaikki porsaansa jokeen, meni itse perässä ja ui joen toiselle
rannalle. Susi jäi ällistyneenä ja suu märkänä katsomaan jälkeen eikä voinut tehdä muuta kuin tunnustaa itselleen, että sinne nyt katosivat äskeiset paistit hänen oman tyhmyytensä vuoksi. Kiukustuneena hän läksi katsomaan, näkyisikö mitään muuta aamiaiseksi kelpaavaa, ja huomasikin, kuinka viereisellä niityllä kaksi pässiä puskee toisiansa, kaksi pukkia määkiä mykittää ja lammaskatras syödä jyrsiskelee. Siihen syöksähti susi heti paikalla.
Tempasi joukosta pukin hampaisiinsa ja sanoi: »No nyt pääset tämän maailman vaivoista ja vastuksista, sillä nyt minä sinut syön!»
Mutta pukki parkuu suden hampaissa: »Mekkoni repee, mekkoni repee! Odota vähäisen, että edes maani käyn vakoamassa, ja tokihan nyt itsekin meidän kanssamme kauniin lähtöveisuun veisaat!
Sen jälkeen syö, kun mielesi tehnee!» — »No olkoon», suostui susi ja lisäsi: »Käyn mä häntä vaikka noita pässejä katsomassa sillä aikaa. Aamiaiseni jos minulta meneekin, niin hyvä täältä päivällinen kumminkin heltiää!» Ja niin meni susi pässien luo ja sanoi: »Nyt niinä teidät syön.» Mutta pässit selittivät: »Älä meitä näin riitaisina syö, sillä muuten me rupeamme sinun sisässäsikin puskemaan, ja kuinka sinun, sutturukka, sitten käy?» Ei ollut vieläkään mieltä suden päässä, vaan rupesi hän siinä riidan ratkaisijaksi kahden pässin välille ja oli henkensä menettää, kun pässit oikein vastakkain puskivat. Jo pelkäsi susi, että meni häneltä päivällisenkin toivo, ja ryntäsi lammaskatraan kimppuun, mutta lampaat sanoivat, ettei näitä pidä vielä syödä, karitsoja, ennen kuin niille veisataan, ja susi rupesi sitä odottamaan. Mutta lampaat keräytyivätkin yhteen joukkoon ja alkoivat kovasti määkien ja huutaen laukata poristaa kotiin päin, karitsat edellä. Sieltäpä nyt akat korento kädessä hyppäsivät katsomaan, mikä hätä lampailla oli, ja uhkasivat hengen pieksää sudelta, joka vähissä hengin pääsi heidän kynsistään. Älyten jo tyhmyytensä ryntäsi susi takaisin niitylle katsomaan, joko edes pukki
olisi tullut peltonsa vakoamisretkeltä, niinkuin oli luvannut, mutta mitä vielä: eihän siellä enää mitään pukkia näkynyt, sillä pukit olivat juosseet jo aikoja sitten väen luo turvaan!
Kovasti oli nyt sudella nälkä eikä auttanut muu kuin edelleen vain mennä palan hakuun. Näkipä hän siinä sitten tamman varsoineen, ihastui taas ja arveli:
»Luulin minä jo tästä tulevan onnettomuuden päivän, mutta tulikin oikea ilon ja riemun päivä, koskapa sittenkin saan tuosta tavallisen aamiaisen!» Hän meni tamman luo ja sanoi: »Sinun pintasi on niin ihana ja sinun lihasi niin makea, että etkö antaisi vähän reidestäsi maistaa?» — »Eihän toki!» vastasi tamma. Susi silloin ehdotteli: »Minä syön tuon sinun varsasi ja sen kai sallit mielelläsi, sillä vastustahan sinulla vain onkin siitä? Eikä sinulla sitäpaitsi ole lupaakaan näillä tienoilla kävellä!» — »On minulla Kääpälän isännän antama passi», sanoi siihen tamma, »niin että älä ainakaan ennen syö, kuin saan sen sinulle näyttää. Tulehan tänne ja lue se täältä takakaviostani — se on kirjoitettu sinne, kuten sen kurtuista jo kaukaa voit nähdä.» Ei ollut mieltä suden päässä vieläkään tarpeeksi, vaan sinne meni onneton tamman takapuolelle niitä kavion kurttuja lukemaan, ja silloin kun tamma lasketti sutturukkaa leukaan, niin taivas kirkkaina tähtösinä tanssi hänen silmissään ja hän jäi pyörtyneenä siihen makaamaan. Mutta tamma laukkasi varsoineen tiehensä.
Selvittyään pyörryksistään rupesi susi katkerasti itkeä öllöttämään ja moittimaan itseään. »Voi hupsua, mikä olin», kiljui hän siinä nyt tuskissaan. »Olinko minä mikään pappi, että minun piti pitää huolta sian lasten kastamisesta, tahi mittari, että minun olisi ollut pakko päästää pukki maitansa vakoamaan, tahi tuomari, että rupesin
pässien riitaa ratkaisemaan, tahi kanttori, että rupesin lammasten lapsille veisaamaan, tahi nimismies, että minun tarvitsi tamman passia katsella!» Ja niin muisti hukka Merkin ja päätti mennä vaatimaan häneltä sekä ruokaa nälkäänsä että viinaa suruunsa, koska oli kerran näin huonosti päättynyt tämä päivä.
