Acknowledgments
I am pleased to note that this new edition is being published by Plural, whose predecessor, Singular, was the original publisher of the first edition. I would like to thank Valerie Johns, Executive Editor, Nicole Hodges, Assistant Editor, Linda Shapiro, Production Coordinator, Jessica Bristow, Production Assistant, and Angie Singh, President and CEO of Plural for their excellent support throughout the preparation of the new edition of this PocketGuide.
ABA Design. A single-subject treatment research design used to evaluate treatment effects; a target behavior is first baserated (A), taught with the procedure to be evaluated (B), and then reduced (A) by withdrawing treatment to show that the teaching was effective; if the treatment procedure you wish to select has been evaluated with this design, examine whether the investigator used the following procedure to establish its effectiveness:
• Baserated the target behavior to be taught
• Applied the new treatment to be evaluated
• When the target behavior increased, withdrew treatment
• Charted the outcomes to show that the results for the baserate and withdrawal conditions were similar but those for the treatment condition were different.
ABAB Design. A single-subject treatment research design used to evaluate treatment efficacy; a target behavior is first baserated (A), taught by applying the treatment program (B), reduced by withdrawing or reversing the treatment (A), and then taught again by reapplying the treatment (B) to show that the teaching was effective; the design has two versions: Reversal and Withdrawal; if the treatment procedure you wish to select has been evaluated with this design, examine whether the investigator used the following procedure to establish its effectiveness:
• Baserated the behavior to be taught
• Applied the new treatment to be evaluated for the target behavior
• Briefly, applied the treatment to another behavior or simply withdrew treatment
• Again treated the target behavior
• Charted the outcomes to show that the two no-treatment conditions were convincingly different from the two treatment conditions.
ABAB Reversal Design. A single-subject treatment design for evaluating treatment effects; a desirable behavior is baserated (first A), taught (first B), reduced by teaching its counterpart (second A), and then taught again (second B) to show that the teaching was effective; if the treatment
procedure you wish to select has been evaluated with this design, examine whether the investigator used the following procedure to establish its effectiveness:
• Baserated the behavior to be taught
• Applied the new treatment to be evaluated for the target behavior
• Briefly, ap plied the treatment to an incompatible behavior
• Again treated the target behavior
• Charted the outcomes to show contrasting rates of behaviors under the baserate and experimental conditions.
ABAB Withdrawal Design.
A single-subject research design for evaluating treatment effects; a desirable behavior is baserated (A), taught (B), reduced by withdrawing the treatment (A), and then taught again (B) to show that teaching was effective; if the treatment procedure you wish to select has been evaluated with this design, examine whether the investigator used the following procedure to establish its effectiveness:
• Baserated the target behavior to be taught
• Applied the new treatment to be evaluated
• When the behavior increased, withdrew treatment
• Reapplied the treatment to the target behavior
• Charted the outcomes to show that the behavior varied according to the treatment and withdrawal operations
Hegde, M. N. (2003). Clinical research in communicative disorders: Principles and strategies (3rd ed.). Austin, TX: Pro-Ed.
Agraphia. To treat lost or impaired writing skills associated with cerebral pathology or injury that may also be associated with reading problems (Alexia), see Treatment of Aphasia: Writing Problems; note that treatment for agraphia may have different parameters than treatment of writing problems in children who simply have not mastered the writing skills; see the two companion volumes, Hegde’s PocketGuide to Communication Disorders and Hegde’s PocketGuide to Assessment in Speech-Language Pathology, for description of different types and assessment procedures.
Airflow Management. A stuttering treatment target within the comprehensive fluency shaping procedure; includes inhalation of air, slight exhalation before initiating phonation, and sustained airflow throughout an utterance; for procedures see Fluency Disorders (Stuttering; Treatment of Stuttering: Specific Techniques or Programs).
Alaryngeal Speech. To teach speech without a biological larynx—a mode of communication for persons whose larynges have been surgically removed—see Laryngectomy.
Alerting Stimuli. Various means of drawing the individual’s attention to the imminent treatment stimuli; needed whenever the individual’s attention is likely to wander; include such statements as “Get ready! Here comes the picture!” or “Look at me, I am about to show you how,” or such nonverbal cues as touching the individual’s hand just before presenting a stimulus; important in treating individuals with autism spectrum, aphasia, dementia, right hemisphere syndrome, and children with attention deficit disorders.
Alexia. Treating reading problems of adults who have neurological impairments (e.g., strokes, neurodegenerative diseases); does not refer to teaching children who have not mastered grade-appropriate reading skills, called dyslexia, which is often due to inadequate instruction or learning disabilities; may be associated with writing problems (Agraphia) in some, isolated in others; for treatment of alexia in individuals with neurological communication disorders, see Treatment of Aphasia: Reading Problems; see the two companion volumes, Hegde’s PocketGuide to Communication Disorders and Hegde’s PocketGuide to Assessment in Speech-Language Pathology.
Alphabet Board. A means of teaching basic communication skills to individuals who have limited verbal language skills; also may be used to reduce the speech rate to improve intelligibility in individuals with hypokinetic dysarthria; it contains a communication board with the alphabet printed
on it; may also contain a few words and sentences; the individual simultaneously speaks (to the extent he or she can) and points to the printed first letter of each spoken word; the “listener” reads what is pointed out and thus understands the message; helps slow down the rate of speech in individuals whose speech rate is excessive (e.g., some individuals with Dysarthria).
Alternative Communication. To teach methods of non-oral, nonvocal communication that serve as alternatives to oral speech and language, see Augmentative and Alternative Communication; only in a few extreme cases are the methods totally alternative; most non-oral, nonvocal means of communication augment oral and vocal communication, regardless of how limited the vocal and verbal skills might be.
Alzheimer’s Disease. Intervention for individuals with Alzheimer’s disease is the same as that for dementia; intervention may be beneficial in slowing down deterioration; direct intervention to sustain the skills as long as possible and family and caregiver intervention to help them interact effectively with the individual are the two main components of intervention; see Dementia for management details.
American Indian Hand Talk (AMER-IND). A system of nonverbal communication used by native Americans to communicate with members of other tribes with different languages; a manual interlanguage; the signs represent ideas and many are pictographic; gestures may be produced in series to express more complex ideas, called agglutination; many signs are one-handed; used in teaching Augmentative Communication, Gestural (Unaided).
American Sign Language (ASL or AMESLAN).
A highly developed manual (gestural) language used mostly by deaf persons in the United States; a communication target for certain nonverbal or minimally verbal persons; each sign or gesture may represent a letter of the English alphabet, a word, or a phrase; signs provide phonemic,
Amyotrophic Lateral Sclerosis (ASL)
morphologic, and syntactic information; used in teaching Augmentative Communication, Gestural (Unaided).
Amyotrophic Lateral Sclerosis (ASL). To treat motor speech disorders associated with this progressive neurological disease in which the upper and lower motor neurons degenerate, see Dysarthrias.
Anomia. Treatment of naming difficulties (anomia) is essential in many individuals with neurological diseases or disorders who exhibit word finding problems; people with traumatic brain injury, dementia, and especially those with aphasia need treatment for their naming problems; see Aphasia for treatment strategies.
Antecedents. Important elements of behavioral treatment of communication disorders; events that occur before responses; stimuli or events the clinician presents in treatment; to make treatment stimuli effective, select them from the individual’s natural environment whenever possible or use common stimuli; select stimuli that are ethnoculturally appropriate for the individual; antecedents may be:
• Common objects or objects from the individual’s home environment (e.g., a child’s favorite toy or book)
• Pictures that are colorful, unambiguous, and ethnoculturally appropriate
• Re-created or enacted events to show actions and scripts
• Instructions, demonstrations, modeling, prompting, manual guidance, and other special stimuli
Aphasia. Treatment of aphasia—a language disorder caused by recent brain injury—involves multiple treatment targets; initially and in a hospital setting, the treatment may be managed by a team of multiple professionals; eventually, most individuals with aphasia may receive communication treatment as outlined; see the sources cited at the end of this main entry and the companion volume, Hegde’s PocketGuide to Communication Disorders, for epidemiology and ethnocultural considerations, neuropathology,
and aphasic symptomatology; see Hegde’s PocketGuide to Assessment in Speech-Language Pathology for assessment procedures.
Treatment of Aphasia: General Guidelines
• Note that there is both controlled and uncontrolled evidence to suggest that aphasia treatment is effective and that all individuals are candidates for treatment
• Conduct a detailed assessment; see the cited sources and the companion volume, Hegde’s PocketGuide to Assessment in Speech-Language Pathology
• Reduce the effects of the residual deficits on the personal, emotional, social, family, and occupational aspects of the individual’s life
• Teach compensatory strategies (e.g., signing, gestures)
• Counsel family members to help them cope with the residual deficits
• Give a realistic prognosis that modifies the individuals’ and the family members’ expectations
• Develop a variety of task- and individual-specific treatment procedures as illustrated in this outline
• Choose functional communication targets rather than grammatical correctness
• Sequence target behaviors in treatment; move from simple to complex tasks
• Offer an intensive treatment program; the greater the frequency of weekly sessions, the higher the progress
• Use such extra stimuli as instructions, prompts, modeling, pictures, and objects in initial stages of treatment; fade such extra stimuli used in treatment
• Use only natural stimuli (e.g., only a question, not a prompt) to evoke speech in later stages of treatment
• Program natural consequences for functional communication targets (e.g., smile and approval to reinforce verbal expressions; real objects to reinforce requests for objects)
• Provide immediate, response-contingent reinforcement for correct or effective responses and give equally immediate corrective feedback for incorrect responses
• Teach and reinforce self-monitoring skills to reduce errors and to sustain treatment gains in the natural environment
• Train family members to evoke, prompt, reinforce, and maintain communicative behaviors
• Offer group treatment sessions to reinforce verbal skills in the context of social communication and social integration
• Judge when it is not useful or ethical to continue the treatment
Treatment of Aphasia: Ethnocultural Guidelines
• Consider the ethnocultural, linguistic, and economic background of the individual in planning treatment
• Gain an understanding of the individual’s family and its economic resources to pay for extended treatment, afford regular transportation, ability and willingness to keep regular appointments
• Help find public and private resources that support the individual’s continued treatment and rehabilitation
• Assess the family members’ educational level, emphasis on communication skills, and their willingness and time available for helping the individual
• Understand the individual’s family constellation and communication patterns (e.g., living in an extended family; the individual’s role in educating and raising grandchildren)
• Evaluate the individual’s linguistic background and especially if the individual speaks a different dialect or form of standard English (e.g., African American English or Spanish-influenced English); premorbid literacy level and the current need for literacy skills (e.g., Does the individual need treatment for reading and writing or will functional communication suffice?)
• Assess communication needs of a bilingual individual in both languages or, at the least, in the dominant language
• Select treatment stimuli that are available in the individual’s home, and, if appropriate, work environment
• Carefully describe the treatment procedures and note the effects they produce or fail to produce; modify the treatment procedure in light of the individual’s performance and ethnocultural background
Treatment of Aphasia: Auditory Comprehension. Auditory comprehension is the least researched of the aphasia treatment procedures; there is no controlled evidence to support a time-consuming auditory comprehension treatment for individuals with aphasia; typical and repeated trials in which the clients are asked to point to objects or words may not produce beneficial effects on comprehending conversational speech; there is no evidence to suggest that improved comprehension (if that is demonstrated) results in improved production; dealing with evident comprehension problems in the context of teaching functional and social communication skills may be the best strategy; evidence suggests that when production skills improve, comprehension skills also improve with no additional and direct treatment for comprehension; a few general guidelines and management suggestions may be considered for individual clients with significant speech comprehension deficits; these suggestions may be useful for most individuals with aphasia.
Promoting Auditory Comprehension: General Guidelines
• Select picturable verbs and other words that give a clue to auditory comprehension
• Select unambiguous stimulus pictures to be used in treatment
• Use shorter and simpler sentences
• Use active sentences and avoid passive and indirect expressions
• Build personally relevant information into treatment tasks
• Speak at a slower rate; pause frequently; and give additional stress on key terms
• Conduct treatment in quieter environment with little or no distraction
• Give redundant messages and instructions; repeat them
• Speak in connected speech that gives context, rather than isolated words or sentences that do not
• Give the individual limited response choices; do not confuse by demanding multiple responses at the same time
• Pair auditory treatment stimuli with appropriate visual stimuli; use objects whenever possible; if not, use realistic, colorful, unambiguous pictures
• Make your face visible to the individual as you speak
• Draw the individual’s attention before presenting treatment trials if necessary (give Alerting Stimuli; e.g., “Look at my face,” “Here comes the picture,” “Listen! I am going to ask you to do something”).
Sequence of Auditory Comprehension Treatment
Comprehension of Words. Ask the individual to point to the items named; positively reinforce correct responses; repeat the trials for stimuli to which the individual gave a correct response; ask the individual to name:
• Various body parts
• Everyday objects and pictures you display in front of the individual
• Actions depicted in various individual pictures or pictures in story books
Comprehension of Spoken Sentences. Accept an appropriate verbal or nonverbal (gestural) response that suggests good comprehension; reinforce positively. Target comprehension of:
• Simpler sentences before more complex sentences
• More redundant sentences before less redundant sentences
• Sentences with familiar information before those with unfamiliar information
• Use the sentence verification or recognition format:
n Present various pictures that include similar elements (e.g., pictures of a dog chasing a man,
a man chasing a dog, a dog chasing a cat, and a cat chasing a dog)
n Say a sentence and ask the individual to show the picture that represents the sentence; for example, “Show me the man chasing a dog” or “Show me the dog chasing the man”
Target Comprehension in Conversation and Narration. Targeting comprehension during conversation and discourse may be the best strategy, as it combines production as well as comprehension; target such skills as:
• Understanding conversation
n Hold typical conversations and frequently check for comprehension of what you say
n Reinforce for correction statements that imply good comprehension
n Reiterate the statements that are misunderstood or not comprehended
• Understanding narratives
n Tell a brief story and ask the individual to retell it
n Read aloud a brief story and ask the individual to retell it
n Ask questions about the details and sequence of the story to assess and positively reinforce comprehension
n Prompt details and sequences to reinforce narrative skills
Treatment of Aphasia: Verbal Expression
Treatment of Naming: General Considerations. Select both the target words and intervention strategies that are client specific and functional:
• Select words that are most commonly used; make the list individual specific (e.g., nouns related to the individual’s hobbies, interests, and occupation; names of family members, friends, and pets)
• Select the names of manipulable objects; select objects that are relevant to the individual (e.g., a
hammer in case of a carpenter, a painting brush in case of a painter, a book or a pen in case of a writer)
• Select names of objects rather than pictures; because not all important stimuli are picturable, start with objects before you move on to pictures
• Use realistic drawings or colorful photographs rather than line or abstract drawings
• Ask the individuals to generate their own cues, based on their personal experience, that help name the objects or persons
• Let the individual regulate the rate of stimulus presentation (e.g., slower rate the individual may prefer)
• Give extra time to respond
• Display the stimuli for longer duration if necessary
• Present simultaneously visual and auditory stimuli
Treatment of Naming: Targets and Techniques
Confrontation Naming: Treatment Procedure. Confrontation naming is naming an object when asked, “What is this?”
• Start with more familiar objects and move on to less familiar objects; generate the list based on the individual’s own experiences
• Place a picture or an object in front of the individual
• Ask, “What is this?”
• Prompt the correct respon se; give cues as described in a following section
• Reinforce the correct response; give corrective feedback on incorrect responses
Naming in General: Treatment Procedure
• Use cueing hierarchies (response-evoking stimuli arranged in hierarchies as described next)
• Find a stimulus (cue) that evokes the response; use phonemic, personalized, and other kinds of cues as described
• Use a stronger cue only when weaker cues do not evoke the response
• Start with a single cue and add additional cues only when necessary
• Use different types of cues
• Fade the cue so that natural stimuli come to evoke the response
• Regardless of the type of cue, first ask the relevant question (e.g., “What is this?”) and then give the selected cue
Types of Cues
• Modeling: Model the entire word
n Ask a question (“What is this?”)
n Immediately model the response (“Say, a book”)
n Let the individual imitate
n Reinforce the individual for correct imitation
• Sentence completion tasks as cues: Give parts of sentences as cues.
n Clinician (CN): “You write with a ______?”
n Individual (CT): “Pen.”
n CN: “ You write with a ball-point ______?”
n CT: “Pen.”
• Initial sound of words as cues: Give initial sounds as cues.
n CN: “You write with a (pause); the word starts with a p___.”
n CT: “Pen.”
• Syllables as cues: Give syllables of words as cues when the sound cue is not effective.
n CN: “This is a spoo__.”
n CT: “Spoon.”
• Silent phonetic gestures as cues: Give articulatory postures without vocalizations as cues.
n CN: “This is a ___ .” (silent articulatory posture for p).
n CT: “Pen.”
• The individual-selected personalized experiences as cues: Ask the individual about his or her personal experience with the object and formulate a question based on that experience.
n CN: [showing the picture of a hammer] “Once you hit your finger with it. What is this?”
n CT: “Hammer.”
n CN: [showing the picture of a pen] “This was your retirement gift. What is this?”
n CT: “Pen.”
• Functional descriptions as cues: Give a description of the use of an object as its cues.
n CN: “This is a round object that you roll or kick. What do you call it?”
n CT: “Ball.”
• Description and demonstration of an action as a cue: Request the target name, describe its use, and demonstrate an action as a cue.
n CN: “What is this? You use this to write” (demonstrate writing).
n CT: “Pen.”
• Individual’s description as cues: Ask the individual to first say what an object is used for and then name it.
n CN: [showing a pen] “Tell me what you use this for and then tell me its name.”
n CT: “I use it to write. It is a pen.”
• Individual’ s demonstration of functions as cues: Ask the individual to first demonstrate the function of an object and then name it.
n CN: “Show me how you use this and then tell me the name.”
n CT: Demonstrates the action of drinking and then says “cup.”
• Objects or pictures with their printed names as cues: Present an object or a picture with its printed name and ask the individual to name it.
n CN: Presents a book (or a picture of a book), the printed word book, and then asks the individual, “What is this?”
n CT: “Book.”
• An associated sound as a cue: Present a sound associated with an object and then ask the individual to name it.
n CN: “This goes urf, urf; what is this?”
n CT: “Dog.”
• An associated smell as a cue: Present an object and let the individual smell the fragrance typically associated with it and then ask the individual to name it.
n CN: [Presents a fruit or a flower] “Smell this first and then tell me what it is.”
n CT: Names the object after smelling it.
• A synonym as a cue: Say a commonly used word that has a synonym and ask the individual to say a word that means the same.
n CN: “Please say the word that means the same as the word dwelling
n CT: “House.”
• An antonym as a cue: Say a commonly used word that has an antonym and ask the individual to say a word that means the opposite.
n CN: “Please say the word that means the opposite of the word woman ”
n CT: “Man.”
• A typically associated word as a cue. Say a common word with which another word is typically associated.
n CN: “What word usually goes with the word spoon?”
n CT: “Fork.”
• A superordinate as a cue: Prompt the class (category) name to evoke a specific name within the class.
n CN: [Showing the picture of a cake] “It is a food item. What do you call it?”
n CT: “Cake.”
• A rhyming word as a cue: Say a word that rhymes with a target word to evoke the target word.
n CN : “It rhymes with hog. What is it?”
n CT: “Dog.”
• Fade the special cues: Gradually reduce the amount and extent of cues to have the individual
Another random document with no related content on Scribd:
selitti Margaret, silmäillen äitiään arvostelevasti. »Sinulla ei ollut mitään tekemistä silloin, kun sinä olit nuori. Sinä et joka aamu herännyt niin perinpohjin herpaantuneena.»
»Herpaantuneena?» kertasi rouva Verity, äkkiä huolestui »Mitä tarkoitat, rakas?»
Autossa saapuneet nuoret ehättivät yhteen ääneen kummastelemaan; »Niinkö? Ettekö tiedä, mitä on herpaannus rouva Verity? Minua vaivaa herpaannuksen tunne joka aamu; eikö sinuakin, Odds?»
»Panen vetoa vaikka kuinka paljon, että olen herpaantuneempi kuin kukaan teistä. Olen herätessäni kuin kuollut», liioitteli nuori Oddley. »Ihan kuin kuollut. Kun kiusanhenkeni astuu sisälle, tuoden varhaisen teeni, kykenen hädin tuskin pidättymään sinkoamasta sitä vasten hänen kasvojaan. Juuri niin.»
»Tee ei haittaa, mutta jos vain mainitaankin jotakin syömisestä», valitti bulldogin isäntä.
»Minä virkoan henkiin», pisti väliin poika, joka teen asemasta joi konjakkia ja soodaa, »vasta kello yksi».
»Oletko hengissä jo kello yksi?» huudahti kalpea Adonis, jolla oli henkivartioston nauha. »Minä virkoan aikaisintaan puolikaksi. Kello kaksi alan kohota istumaan ja virvoitella heikkoa tajuntaani. Neljän aikaan tuntuu jo melkoista paremmalta. Kello kuusi alkaa päivän viettäminen. En jaksa käsittää, miten voidaan pysyä pystyssä ennen puolista. Minä puolestani muutun joka päivä yhä raukeammaksi kaikissa suhteissa.»
Se oli tietysti kerskailua, mutta tuskin kaunista.
Ja jos kamalan »raukea»-sanan merkitys on sama kuin sanojen »ei varsin virkeä», niin se, sen pahempi, ei ollut kokonaan harhaan osunut.
Koko tämä nuorten ihmisten ryhmä… Heitä oli vaikea nähdä silloin. Kun tee oli tuotu sisään, oli paksut verhot vedetty ikkunoiden eteen ja himmeiden, petunianpunaisten ja tummanhelakoiden kaihtimien verhoamat lamput sytytetty. Huoneessa vallitsi ruusuhohteinen hämärä, mutta minä olin tarkastellut henkivartiostoa päivänvalossa.
Ja ottakaa huomioon, että nämä sodanjälkeiset henkivartijat olivat pohjaltaan siivoja poikia (loordi Oddleykin oli »kiltti», vaikka hupakko). Ja kaikki he olivat myöskin hauskannäköisiä.
Kaikkien polvien naiset pitävät oman nuoruusaikansa miehiä miehisen kauneuden kulta-ajan edustajina. »Katsokaahan, kehoittavat iäkkäät tädit, »noita valokuvia! Sellaisia olivat Dick, Tom ja Harry nuorina miehinä, Margaretin henkivartijoiden ikäisinä. Eikö niistä näy — »
Ne ovat ryhmävalokuvia, jotka on otettu Sandhurstissä, Woolwichissa tai laivankannella, jalkapallojoukkueita, yhdeksännentoista vuosisadan kahdeksannen kymmenluvun tuuheaviiksisiä nuorukaisia tennistä pelaamassa, soutumiehistöjä Henleyn pitkissä, ennen sotaa käytetyissä veneissä. Katselemme niitä… ja pudistamme päätämme… Niin raskastekoisia, jykeviä, karvaisia. Ja kuinka kömpelösti, kuinka maalaismaisesti puettuja olivatkaan nuo nykyisin neljättä ja viidettä vuosikymmentään käyvät miehet, joilla silloin oli menossa toinen tai kolmas kymmenensä!
Nykyajan nuorukaiset ovat monessa suhteessa äärettömän paljon hauskemman näköisiä kuin edellisen polven nuoret, joihin Jack Verity kuului.
Osaksi se tietystikin johtunee heidän pukujensa suunnattomasti paremmin vaatettavasta kuosista. Mutta ruumis on muutakin kuin pelkkiä vaatteita. Heidän rakenteensa, ryhtinsä ja liikkeensä ovat miellyttävämmät. He ovat viehättävämpiä, taipuisempia, joustavampia. Heidän ruumiillisia harjoituksiaan on ohjattu paremmin kuin Sandowin oppilaiden kuningas Edwardin hallituskautena. Raskaat voimistelun välineet on hylätty. Nyt ei enää näe jykeviä, liian pullealihaisisia voimavartaloita (kuten isät ja sedät valittavat: »Nykyisin ei enää koskaan tapaa kunnollisen näköistä, hyvin muodostunutta nuorukaista. Naisia! Niiden kaltaisiksi he ovat muuttumassa.») He ovat kehittyneet sulavammiksi kuin yhdeksännentoista vuosisadan nuoret. He ovat vilkaskatseisempia ja (mielestäni) vilkasälyisempiä. Heidän kätensä, hiuksensa ja hampaansa saavat innokkaampaa, huolekkaampaa hoitoa.»
Mutta — eikö heidän terveytensä ole sallittu kärsiä muissa suhteissa?
Omituisen kalpeakasvoisia olivat nämä Violetin tyttären ympärillä hyörivät nuorukaiset! Kaupunkilaistuneita, sisälläolosta näivettyneitä siitä huolimatta, että he olivat juuri äsken saapuneet autolla maaseudulta (ohjaajina noudattaen tunnuslausetta: »Turvallisuudesta vähät!») Kellahtavan kalpeita kaikki tyyni. Ja heidän silmänsä useimmilla oli turvonneiden luomien ympärillä väsynyt, jäykkä ilme, joka johtuu siitä, ettei nukuta kyllin monta tuntia vuorokauden kahdestakymmenestäneljästä.
Tämän polven nuoret nukkuvat liian vähän. Kukapa heistä ajattelee makuullemenoa ennen kuin aamuhämärässä? He ovat liian vähän nukkuneet, lyöneet laimin kävelemisen. Kuka heistä menee iltapäivällä kävelylle sateeseen? (»Kävelylle? KÄVELYLLE? Mutta uusi Indian-autoni vie minut sinne kuudessa ja puolessa minuutissa, bzzzzupP!») He ovat kävelleet liian vähän, mutta tanssineet liian paljon. Ajelleet autolla liikaa… Pelanneet tennistä liiaksi. Liian paljon lämmitelleet takan ääressä. Viettäneet liiaksi aikaansa Ritzissä (ainakin tämä ryhmä oli)! Ja varmasti polttaneet liian paljon tupakkaa (yhtenään he sytyttivät savukkeen toisesta). Liian kiihtyneitä. Ahtoivat neljäänkolmatta tuntiin niin paljon puuhaa, että se olisi Jack Veritylle riittänyt kokonaiseksi kuukaudeksi, ja suunnittelivat uusia puuhia viikkomääriä etukäteen…
Joillakuilla näistä henkivartijoista oli epäilemättä ammatti. Muutamat heistä olivat liikealalla. Toiset palvelivat sotaväessä. Toisten taas oli luettava suorittaakseen tutkintonsa, jotka merkitsivät heidän elämänuransa alkua. Muutamilla taas oli varsinaista työtä. Tunnen nämä nykyiset nuoret. He työskentelevät ankarasti. Mutta — rutto periköön sen ajatuksen, että heidän pitäisi huvitella vähemmän kuin niiden, joilla et ole muuta tehtävää koko maailmassa kuin huvitteleminen! Ne, joiden täytyy tehdä työtä, elävät kaksinkertaisen paineen alaisina; siinä kaikki.
Mietin: »Olkoon menneeksi, jos he nauttivat siitä!» Pojat (mainiota ainesta, väärin käytettyä, mutta lujempaa kuin tytöt) nähtävästi nauttivat elämästään. Entä Margaret? Tyttö? Mitä hänestä tulisi moisessa mielettömässä riennossa?
Tuossa hän virui savukekotelo toisessa kädessä, Martini toisessa…
Silmäilin viehättäviä, väsyneitä, kalpeita pikku kasvoja.
Ymmärsin, minkä tähden hänen äitinsä näytti niin huolestuneelta.
Sfinksi ilmoitti: »Neiti Oddley.»
IV Nyt siis saapui vielä yksi Margaretin elämään vaikuttava tekijä, hänen paras ystävättärensä.
Kun hän ilmestyi väliverhon takaa, osui katseeni ensiksi hänen kenkiinsä. Ne olivat valkeaa suèdeä, ja niissä oli korkeat poimuvarret. Sitten tuli näkyviin valkeasta, karkeasta friisikankaasta valmistettu hame. Sitten rohkeakuosinen, korkeakauluksinen takki mehunvihreästä nahasta. Sen yläpuolella näkyi teräväpiirteiset kasvot, jotka suuresti muistuttivat hänen veljeään, monitaipeinen, vihreä savukkeenpidin ja vihreä nahkahattu. Savukkeenpitimen ja hatun välillä välkkyi monokkeli, sekin vivahtaen hieman vihreälle.
Henkilö, jolla oli nämä erikoispiirteet, syöksähti Margaret Verityn luokse, siirsi hetkeksi suustaan imukkeensa (joka oli melkein niin pitkä, että se olisi sopinut jättää sateenvarjotelineeseen), suuteli tyttöä rakkaasti, ennen kuin oli näkevinäänkään rouva Verityä, ja huudahti: »Peggy, miksi et soittanut? Olen ollut pakahtumaisillani kiihkosta halutessani varmaa tietoa kahdennenkymmenenkahdennen päivän näytännöstä.»
»No, se on ihan selvä juttu, Cynthia», pisti lattiapieluksella istuva
Claude Oddley väliin. »Se on järjestetty. Minä tulen noutamaan Margaretia; hän syö päivällistä kanssani, ja sitten tuon hänet huveihin.»
»Sepä herttaista! Kerrankin on Claude osoittanut hieman intelligenssia. Se kai johtuu siitä, että hänen armonsa on nyt täysiikäinen. Tiedäthän, että hänen syntymäpäivänsä oli keskiviikkona. Taivutin hänet pitämään sen kunniaksi laskujuhlat. Nimittäin maksamaan laskunsa. Eikö se ollut loistava keksintö?» jatkoi neiti
Oddley lepertelyään, sysäten veljensä permantopielukselta nyt jo kovin siivottomalle matolle ja sijoittuen hänen paikalleen. Hänen lörpötellessäänkin oli hänen silmissään valppaampi arvosteleva ilme kuin olin koskaan nähnyt ainoankaan nuoren naisen silmissä; veli sai kyllä olla perijä, mutta silminnähtävästi oli sisar hänen hallitsijansa. »Istuimme Half Moon-kadun varrella olevan rakennuksen kirjastossa ympärillämme laipioon saakka ulottuvia kirjeröykkiöitä! Kaikkialla oli laskuja, maksuosoitusniteitä, holhoojia, sukulaisia, ja silloin keksin aika hauskan leikin, jolla Claude sai huvittaa muita. Hän piti aina kädessään suljettua laskua ja sanoi: »Arvatkaa, kuinka suuri tämä lasku on? Se on suutariltani, liinavaatekauppiaaltani, parturiltani (keitä milloinkin sattui) ja se ulottuu hänen viimeisestä Etonissa viettämästäni lukukaudesta (tai jostakin muusta ajasta) tähän saakka. Arvatkaa, kuinka suuri se on, ja saatte yhtä suuren rahaerän, jos arvaatte shillingit ja kaikki tarkalleen. Sitäpaitsi minä suoritan sen.»
»Arvasiko kukaan, Cynthia?» tiedusti Margaret. Hänen kasvoilleen oli ilmestynyt ensimmäinen hymyn häive. Niin, hän oli ilmeisesti huvitettu. Tämän vanhemman, eloisamman tytön vilkas
pakinoiminen näkyi elähyttävän häntä. Hän näytti ikävystyneeltä, palkatun leikinlaskijansa hullutteluja kuuntelevalta prinsessalta.
Kyllä; minä arvasin. Arvasin Lobbin lähettämän laskun suuruuden ihan shillingilleen. Mitenkö osasin? Koska olin erehdyksestä avannut sen, kun se viimeksi lähetettiin ja selitettiin, että liikkeen oli vastenmielisesti pakko… Sain siis koko erän, satakolmekymmentäseitsemän puntaa neljätoista shillingiä kahdeksan pennyä. Ei niinkään hullusti. Vahinko vain, että menin panemaan sen vetoon This Freedomin puolesta, joka saapui perille seitsemäntenä. Ja tiedätkö, että olin vähällä panna sen Tiaran puolesta! Eikö se ollut hurjan harmillista! Mutta olihan siellä kuitenkin Woolandin, Debin, Revillen ja toilettikauppiaani laskut; Claude suoritti ne kaikki. Ne olivat? hauskat, pienet, perheenkeskeiset syntymäpäiväkekkerit, Mutta varsinainen juhla tietystikin vietetään kahdentenakolmatta päivänä Siitä tulee viehättävä, Peggy Aiotko pukeutua uuteen egyptiläiseen pukuusi?»
Tällöin rouva Verity (jota muuten hänen ilmeisesti kovin kunnioittamansa neiti Oddley ei vielä ollut tervehtinyt) sekaantui puheeseen teekuppinsa takaa. »Cynthia, rakas, en tahtoisi keskeyttää… Margaret kulta, kun puhutte kahdennestakolmatta päivästä, ette kaiketi tarkoittane toista keskiviikkoa?»
»Kyllä; juhla on ensi keskiviikosta viikon päästä. Entä sitten? Oi, Violet, älä ole kiusallinen äläkä väitä, että silloin on jotakin muuta!»
»Mutta, armaani, on todellakin muuta. Oletko unohtanut: Ja minua peloittaa, että se on hyvin tärkeää. Tom-sedän odotetaan saapuvan Etelä-Amerikasta yhdentenäkolmatta oltuaan poissa yli kymmenen vuotta. Ja ymmärräthän, rakas että hän ensimmäisenä iltana
Lontooseen saavuttuaan välttämättä haluaa syödä päivällistä meidän seurassamme. Emme luultavasti mitenkään voi —»
»Voi, kuinka kauhea isku! Sitä on suorastaan mahdoton kestää», huudahti monokkelisilmäinen tyttö. »Ei ainoastaan tanssi, vaan myöskin —» Hän vaihtoi veljensä kanssa silmäyksen, joka tuntui puhuvan lukemattomista suunnitelmista »Kaikki on järjestetty, rouva Verity! Jollei Peggy tule mukaan, romahtaa kaikki murskaksi. Voi, sellaista ei voi ajatellakaan, Ei saa turmella koko tilaisuutta jonkun harmaantuneen vanhan herrasmiehen tähden, joka saapuu toisesta maailmanäärestä kuten Rip Van Winkle. Jos hän kerran on odottanut niin monta vuotta, niin hän jaksaa odottaa vielä yhden yön lisää.»
»Cynthia, olen todella pahoillani, mutta pelkään —»
»Setien seurassa voimme olla milloin tahansa», tokaisi Cynthia, »mutta meidän ei käy pilaaminen tätä erikoista pikku juhlaamme. Jotakin on keksittävä; täytyy keksiä. Miksi ei pyydettäisi setä Tomia?
Voimme työntää hänet syrjään myöhemmin, ennen kuin illanvietto muuttuu sellaiseksi, ettei se oikein sovi hänelle.»
»Niin, miksi ei?» vahvisti nuori loordi Oddley. »Jos hän on päättänyt syödä päivällistä Margaretin seurassa, niin tehköön niin! Sehän on niin kuin olla pitääkin. Syököön päivällistä Margaretin ja meidän kaikkien muiden seurassa! Mennään 'Ritziin’. Tulettehan kaikki mukaan, ettekö tulekin?» Hän käänsi nukkemaista, kultatukkaista päätään puolelta toiselle, katsoen tukahduttavan suitsutuksen täyttämässä huoneessa olevaa tungosta.
»Niinhän on kaikki hyvin, rouva Verity, eikö olekin?»
Rouva Verity-rukka ilmeisesti arveli, ettei sillä tavoin olisi likimainkaan hyvin.
Hänen Tom-setänsä, vanha, hyväntahtoinen, huvila-aikainen ystävä, saapuisi Englantiin kymmenvuotisen poissaolon jälkeen ja joutuisi vieraaksi, ei pieneen kotoiseen perheseuraan, vaan Ritzissä vietettyyn rymyjuhlaan, jossa olisi ainakin parikymmentä nykyajan nuorta! Hänet vietäisiin juhlatilaisuuteen, jonka isäntää hän ei olisi kertaakaan nähnyt ja jonka emäntä… Mitähän hän ajattelisi neiti Monokkelista?
Ruusuisessa hämärässäkin erotin, että tällaisia mietteitä risteili vanhan ystäväni kasvojen takana. Hän kävi yhä huolestuneemman näköiseksi. Nyt luulen rouva Verityn jo sinä iltana käsittäneen, että hänen määräysvaltansa oli lopussa.
Margaret kiskoutui pystyyn sohvaltaan ja tunkeutui tupakansavun lävitse, joka aaltoili hänen nuoren, laihan vartalonsa takana kiertäen kuin joen pyörre, ja istuutui äitinsä tuolin leveälle käsinojalle.
»Vi, rakas», virkkoi hän valittavasti, »sinun on järjestettävä tämä.
Minun on suorastaan mahdoton kestää raskaan perhepäivällisen kotoisen puuduttavaa painoa Tom-sedän seurassa. Joko on sinun pidettävä hänet kokonaan täällä kahden kesken —»
»Mutta, kullannuppu, juuri sinuahan hän haluaa tavata Hän ei omien sanojensa mukaan ole nähnyt sinua sen jälkeen, kun sinä olit pikkuinen merimiessiniseen puseroon puettu tyttö —»
»Oi, Violet, säästä meitä!»
»Kuinka kirkuvaa, Margaret pienenä ja merimiessinisessä asussa!
Eikö olisi paras, ettei Margaret uusine, komeine egyptiläispukuineen häiritsisi herttaisen vanhan herran muistoja?»
»Vi, jollet yksin halua olla hänen seurassaan, on sinun taivutettava hänet tulemaan Clauden ja Cynthian kutsuihin 'Ritziin'.»
»Niin, hän Ritzissä käy, ei juuri muualla näy, ja siksipä on hän nököttäjä-Tom!»
lauloi joku toinen nuorukainen. Tätä sukkeluutta tervehti myrskyinen nauru. Yleisen hälinän aikana näin Margaretin kiertävän laihan, nuoren käsivartensa äitinsä kaulaan ja kuiskivan hänelle kiihkeästi oman savukkeensa tupruavien savupilvien lävitse, pyytäen sellaisen henkilön tavalla, jonka olisi tarvinnut vain komentaa.
Mitenkähän sen illan vietto järjestettäisiin, aprikoin.
V Pian siitä järjestelystä annettiin tieto.
Tom-sedän tervetuliaisia juhlittaisiin »Ritzissä». Jokaisen oli tultava mukaan. Myöskin minut kutsuttiin. Koska olemukseni pohjasävel on uteliaisuus, otin kutsun vastaan. Kaikkien piti saapua, mutta kutsuja oli Margaret. Meidän kaikkien, setä Tom mukaanluettuna, piti olla Margaretin vieraita.
»Entä te», lisäsi rouva Verity nuorelle miehelle, joka oli koko ajan istunut lähellä häntä selin lamppuun päin, joten hänen päänsä näkyi
minulle vain tummana täplänä himmeän purppuraista valopyörylää vasten. »Tulettehan tekin?»
»Kiitoksia! Tulen mielihyvin.»
»Ja sinä, Eric», komenteli Margaret, »ja Tynkä ja Pisama ja Prinssi! No niin, taivaan kiitos, että minulla on ainakin ystäväni auttamassa minua selviytymään sukulaisistani. Se on sentään jonkunlainen lohdutus, eikö olekin, Cyn?»
Cynthia Oddley ei näyttänyt olevan kovin mielissään tällaisesta järjestelystä. Hän käänsi teräväpiirteiset kasvonsa veljensä puoleen, joka oli älylahjoiltaan heikompi muunnos hänestä, ja kuulin hänen jupisevan jotakin »kauheasta käänteestä… Entä myöhemmin?… On sanottava, että sinä kyyditset hänet kotiin —»
»Ja saatan hänet sinne?» mutisi veli.
»Tietysti saatat hänet sinne.»
»Sittenkin kummastellaan, minkä tähden —»
»No, Claude, älä ole tuollainen hupakko joka asiassa. On kyllä aikaa miettiä kaikki valmiiksi ennen sitä, eikö olekin?… Ole hiljaa! Etkö voi hillitä, kieltäsi?» kuiskasi sisar hampaittensa välitse. Huomasin hänen vihreälle hohtavan monokkelinsa epäluuloisesti välähtävän minuun päin. Monokkelittoman silmän ilme ei miellyttänyt minua sen enempää. Jo nyt se tyttö teki oloni epämukavaksi. Jo nyt arvasin hänen tietävän, että olin erottanut sanan »myöhemmin» ja aprikoin sen merkitystä.
Äkkiä ja aiheettomasti välähti sitten mieleeni vaikutelma tästä Margaretin ystävättärestä. Niin nuori kuin Cynthia Oddley olikin,
tuntui hänen ilmeensä muistuttavan erästä toista tuntemaani henkilöä. Tämä viimemainittu oli luisunut innoittavan tottumuksen valtaan. Hän oli alkanut leikitellä lääkkeillä, kokeillen erilaisilla huumaus- ja kiihoitusaineilla. Ja lopuksi hän oli sortunut, kärsien tappion erittäin hirvittävässä kamppailussa.
Sen kamppailun yksityiskohdat alkoivat tunkeutua muistiini.
Mutta ne yksityiskohdat olin tahtonut haihduttaa mielestäni.
Karkoitin ne luotani nytkin. Se oli liian mieletön ajatus, varmastikin vain oman mielikuvitukseni kepponen!
Sanoin jäähyväiset ja laskeuduin portaita alas saman nuoren miehen seuraamana, joka oli istunut selkä valoon päin.
VI
Ulkona oli hieman marraskuun sumua.
Mutta kuinka taivaallisen virkistävältä se tuntuikaan äskeiseen verrattuna! Kuinka huojentavaa oli päästä ulos tukahduttavasta pesästä, josta juuri olin lähtenyt ja joka oli täynnä suitsutusta ja tupakansavua, teetä, cocktailia, brilliantinea, itämaisia verhoja, ihojauhetta, bullterrierejä, hyasintteja ja ihmisiä!
Ja kuinka keveätä sellaisen babelimaisen, yhtenäisyyttä vailla olevan lörpöttelyn jälkeen oli myöskin vastailla kokonaan toisenlaisen nuoren miehen miellyttävä-äänisiin kysymyksiin!
En ollut kuullut hänen nimeään. Oliko hän Margaretin henkivartijoita? Hän näytti vanhemmalta. Ja hän tuntui, kuten jo mainitsin, toisenlaiselta.
Mutta hän oli ihan muodinmukainen! Hänellä oli samanlaiset vaatteet, samanlainen hoikka vartalo kuin toisilla, ja hänen tukkansa oli leikattu samalla tavoin kuin toistenkin. Hän ei kuitenkaan ollut ottanut osaa »raukeus»-kilpailuun eikä väittelyyn siitä, kuka heistä viimeisten kahdeksantoista kuukauden aikana oli ollut vuoteessa vähimmän määrän tunteja. Yleensä hän oli puhunut vain vähän ja silloinkin kuin sattumalta, kilparatsastuksesta. En silti saanut selville, oliko hän ollut toisten mukana kilpailuja katsomassa. En nähnyt hänen kasvojaan, ennen kuin ehdimme kadulle. Hänellä oli päällystakki, mutta panin merkille, ettei hän vetänyt sitä ylleen, vaikka ilma olikin kolea.
Koko hänen olentonsa teki ulko-ilmassa oleskelleen miehen vaikutuksen… Häntä katsellessa tulivat mieleen avoimet lakeudet, tuuli, ripeästi vierivät aallot ja (jollei se ollut katsojan mielikuvitusta) peloton avomielisyys.
Hän oli kookas nuori mies, mutta liikkui kevyesti ja sirosti samoin kuin niin moni muu sopusuhtaisesti kehittynyt raskassarjalainen.
»Onko meillä sama matka?» kysyi hän.
Hänen käytöksensä oli ystävällinen ja miellyttävä. »Sepä hyvä. Saanko kävellä seurassanne? Mihin aikaan olette perillä? Vai niin! Sitten ennätän parhaiksi jalokivikauppiaani liikkeeseen, ennen kuin se suljetaan.» Astellessamme eteenpäin hän uskoi minulle, että hänen oli mentävä katsomaan sormusta. Hiukan hymyillen hän lisäsi rattoisasti: »Kyllä se on kihlasormus, jos aioitte tiedustaa sitä. Mutta
ei, minun ei tarvitse valita. Asia on niin, että morsiameni on pudottanut sormuksestaan kiven, ja nyt menen katsomaan, saataisiinko sen tilalle samanlainen.»
Hän oli siis kihloissa.
Ihmisten tavalliseen turhanpäiväiseen tapaan aprikoin, minkähänlainen hänen morsiamensa oli; olikohan hän kaunis? Onnellinen hän varmaankin oli, ajattelin. Tämä nuori mies oli perin miellyttävä. Arvioin hänen olevan suunnilleen yhdeksänkolmattavuotiaan. Sivuuttamiemme katulamppujen valossa hän näytti olevan soreakasvoinen ja ihonväriltään, kuten olen kuullut sanottavan, »valetumma». Sillä vaikka hänen hiuksensa olivat melkein yhtä mustat kuin hänen kravattinsa ja vaikka hänen kulmakarvansa olivat tuuheat, ei hänen ihonsa ollut kyllin tumma ollakseen pikimustan tukan mukainen, vaan vaalea ja hieman pisamainen. Ja kun hän katsoi suoraan silmiin, oli myöskin keinotekoisessa valaistuksessa ilmeistä, että hänen silmänsä olivat tavallisissa oloissa mitä puhtaimman siniset. Arvelette kenties, ettei sellaisia yksityiskohtia ehdi huomata seitsemän minuuttia kestävällä kävelymatkalla Lontoon kadulla kellon ollessa kaksikymmentä minuuttia yli viisi marraskuun iltana. Vai niin! Siis miespuolinen lukija? Naisena panin luonnollisesti merkille kaikki mainitsemani pikkuseikat, samoin kuin paljon muutakin, kuten esimerkiksi sen, ettei hän tehnyt suurta numeroa sormuksen kiven katoamisesta. (Monet ihmiset olisivat taikauskoisina pitäneet sitä vahinkoa pahaenteisenä.) Panin myöskin merkille, että koko hänen käytöksensä toi epämääräisesti mieleen meren.
Olikohan hän tuntenut kapteeni, Verityn? Pian kysyin sitä häneltä. Hän vastasi: »En; en tavannut häntä kertaakaan. Tätä ennen en ole
kohdannut ainoatakaan sen perheen jäsentä. Mutta veljeni, soturi, tunsi heidät. Nimeni on Mount.»
»Ahaa!» äänsin, äkkiä oivaltaen, että hän varmaankin oi sen nuoren miehen veli, joka oli matkustanut Verityjen seurassa Lewesin ja Lontoon välisellä suurimerkityksellisellä matkalla.
Hän kertoi: »Olen ollut ulkomailla. En nähnyt heistä ketään paitsi vanhusta, nimittäin heidän Tom-setäänsä, jonka me kaikki otaksumme tulevan mukaan päivällisille kahdentenakolmatta päivänä. Osuin hänen seuraansa kerran Argentinassa. Niin, rouva Verity ja minä olemme tietysti ahkerasti kirjoitelleet toisillemme. Hän on viehättävä nainen.»
Lausuin jotakin sovinnaista siitä, että hän oli vanha ystävättäreni ja etten ollut tavannut häntä muutamiin vuosiin.
Nuori Mount huomautti: »Ette siis ole tätä ennen nähnyt tyttöä hänen tultuaan täysikasvuiseksi?»
»Margaretiako? Niin; en ole ennen nähnyt häntä täysikasvuisena.»
Hän loi minuun syrjäsilmäyksen ikäänkuin olisi halunnut sinisillä silmillään tutkia, mitä ajattelin tytöstä, hänen kodistaan, käytöksestään ja seurakumppaneistaan, kahdennenkolmatta päivän viettoa koskevasta suunnitelmasta ja tilanteesta yleensä.
Nähtävästi hän luki ajatukseni.
Hän keikautti leukaansa hieman ylöspäin. Luultavasti hänen huulillaan häivähti hymyntapainen, mutta juuri silloin emme olleet katulampun kohdalla, joten en ole siitä varma.
I
Hän virkkoi vain: »Siinä siis oli Margaret Verity. Mikä sekasotku!»
III luku
Päivällinen »Ritzissä»
Päivällinen »Ritzissä» toi sarjan yllätyksiä, mutta ei sellaisia kuin olin valmistautunut näkemään.
Olin otaksunut, että Margaret ja Kumppanit tekisivät tyrmistyttävän vaikutuksen herra Lloyd-Rip-Van-Winkleen. En aavistanutkaan, että Rip Van Winkle itse antaisi läksytyksen.
Hän ei puhunut sinnepäinkään kuin oli odotettu, ei pahoitellut olevansa kokonaan ymmällä tässä nykyaikaisessa Babylonissa, joka hänen kaltaisestaan vanhasta jäärästä tuntui uudelta maailmalta.
Hänen ensimmäinen rauhallisesti lausuttu huomautuksensa oli: »’Ritziin’, vai niin? Luulin, ettei ’Ritz’ ole kovinkaan huvittava paikka juuri nykyisin. Minulle on kerrottu täkäläisen hotellielämän muuttuvan joka kuukausi. Jollakin viikolla voi käydä vain Claridgen ravintolassa. Sitten ei siellä kohtaa ainoatakaan ihmistä. Kaikki ovat Berkeleyssä. Varmastikin haluavat jotkut näistä nuorista tanssia. Minkä tähden emme siis ole 'Lähetystötalolla’? Epäilemättä on heistä joku siellä jäsenenä. No niin, koska kerran olet kaikki järjestänyt, rakas Violet,
niin miksi emme söisi päivällistä ’Ritzissä’ ja lähtisi sitten tanssimaan johonkin hilpeämpään paikkaan?»
Eipä niinkään hullusti niin sanotulta aarniometsän kontiolta, vai mitä? Hänen kasvonsa olivat rattoisan teräväpiirteiset, paahtuneet heleän kastanjanruskeiksi ja sileiksi ajellut. Ei ainoatakaan karvaa koko kasvoissa, mutta runsaasti päässä — jykevässä, kaunismuotoisessa päässä, jota peitti sekava tukka, tuuhea, tiheä ja kiharainen kuin naava. Hänen melkein yhteen kasvaneet kulmakarvansa olivat samanlaista naavaa. Niiden alta tuikkivat silmät kirkkaina kuin pojalla, joka on pitämässä vesillä ensimmäistä leikkipurttaan. Hän oli toimelias ja reipas kolmenseitsemättä ikäinen mies, ja Etelä-Amerikassa olivat häntä niin kauan pidättäneet jotkin laivauspuuhat. Olin erottavinani sanat »rannikkojen välinen».
(Tässä yhteydessä pyydän anteeksi, että olen naismaisen epätäsmällinen. Miesten »liike»-puolta osaan kuvata vain sellaisilla sanoilla, joita olen kuullut heidän käyttävän. Tavallisesti olen nekin unohtanut, joten saatan käyttää vääriä nimityksiä. Kohtapuoleen ehkä kaikki naiset perehtyvät tarkoin miesten toimialoihin ja ammatteihin, samoin kuin, esimerkiksi, miehet itse ovat tutustuneet naisten pukunimistöön. Enää ei mies sano: »En nähnyt, mitä sillä naisella oli yllään. Jotakin untuvanpehmoista tai läpikuultavaa se näytti olevan. Shiffoniksi te taidatte sitä nimittää.» Nykyisin nuori miespuolinen tarkkailija tietää heti, oliko »se» georgettea vaiko harsokangasta, miten se oli valmistettu ja mistä Molyneuxin mallista se oli jäljennetty.)
Mutta lopetan tämän lörpöttelyn palatakseni mustaan lampaaseen, Tom-setään. Hän oli noin sataseitsemänkymmentäkaksi tai -kolme, sentimeriä pitkä ja teki sellaisen vaikutuksen, että hänen rintansa
ympärysmitta oli yhtä suuri kuin pituutensakin. (Sellaista luullakseni nimitetään vankaksi ruumiinrakenteeksi tahi, kuten miehet sanovat, sellainen on miehellä hyvä!) Minä en huomannut, että hänen kauluksensa (kuten Cynthia Oddley myöhemmin moitti) oli yhtä laaja kuin vyö, joka olisi ylettänyt toisen Tom-sedän uumenille. Hänen musta, välkkyvä kravattinauhansa ja kielonippunsa miellyttivät minua. Pidin myöskin siitä, että tämä valkohapsinen merikarhu istui vakavana paikallaan, nojaten tuolinsa selkämykseen, ja puhui vähän, samalla kun hänen silmänsä, yhtä vilkkaat ja valppaan väijyvät kuin sisiliskon kieli, ottivat huomioon… kaikki.
»Ritzissä» emme olleet yksityisessä huoneessa.
Cynthia oli selittänyt, että pitkä pöytä ruokasalissa, jossa saattoi nähdä kaikki muutkin päivällisvieraat, olisi paljoa hupaisempi.
Seurueessamme olivat: ensinnä tietysti Verityt, sitten sota-ajan jälkeiset nuorukaiset, jotka kymmentä päivää aikaisemmin olin kohdannut Verityjen vanutäytteisessä huoneessa, minä, setä Tom ja kookas, miellyttävä, lempeä-ääninen nuori mies, joka oli kävellyt kanssani Hill-kadulla, nykyajan lapsi, joka oli tuntunut jonkun verran eroavan toisista — nuori herra Mount. Hän istui vastapäätä minua. Toisella puolellani istui setä Tom ja toisella muuan Margaretin henkivartija, jolla oli sellainen kunnia, että häntä (hänen liikkuessaan kerhoissa ja ravintoloissa ja kävellessään Piccadillyssa) alituisesti erehdyttiin luulemaan Walesin prinssiksi.
Aluksi oli pöytäkeskustelu vähemmän vuoropuhelua kuin samaa epäselvää sorinaa, joka oli täyttänyt vanutäytteisen huoneen… Aluksi kuului vain seuraavanlaisia katkelmia:
…
»Juokse hornaan, hylkiö! Missä sinä istumassa täällä ensimmäisenä iltana Luulin hänen olevan Ihmeteltävän kurja Nelson Avaimet oi katsohan tuota puolista urheilijakerholla Cochranin uusi esitys IH-meellinen Dempsey-nainen tuolla ihan kuin Tulen keskiviikko-iltana Margaretin leninki Phyllis Titmuss ei viereisessä pöydässä ei siellä; tuolla! kamalannäköistä väkeä täällä tänä iltana Eric, eikö niin? Minä MITÄ?»
Sillä välin Tom-setä haasteli minulle hiljaisella bassoäänellä valtamerimatkastaan Riosta Englantiin.
»Ei mikään vedä vertoja merimatkalle», erotin tarkkaillessani hänen merirosvonsilmäänsä, joka harhaili ympäri 'Ritzin’ salia. Se tähyili ylettömin kultakirjailuin koristettua huonetta ja lähetti tukikohtaansa, aivoihin, paljon huvittavia tietoja. Olisin kovin mielelläni halunnut tietää, mitä Tom-setä piti kaikesta, koristeiden muutoksista, uudesta valaistuksesta, uusista muodeista, uusista hiuslaitteista, Englannin naisten kasvoista, joita oli alettu maalata paljon enemmän kuin hänen viimeksi käydessään kotimaassa. Mutta silmissään hänelle ominainen tuike ja äänessään entinen sointu hän edelleen kuvaili, kuinka kauniina »ilma pysyi koko matkan… hohtavan sininen… lintuja seurasi… myöskin delfiinejä, leikkien aallokossa, ymmärrättehän, uiden kilpaa laivan ympäri; niitä oli parvittain. Kokonaisia laumoja —» Taaskin vilkaisu ympäri salia.
Otaksuttavasti hän oli mielessään arvioinut, minkälaisia kaikki näköpiirissä olevien pöytien ääressä istuvat ihmiset ja Margaretin henkivartijat olivat luonteeltaan ja mitä he puuhasivat. Noiden hivutautisia muistuttavien, kalpeiden nuorukaisten kanssa hän tuli toimeen hyvin, pakisten heille moottoriveneistä ja merikelpoisista pursista. Saatoin miltei kuulla hänen koko ajan ajattelevan: »Mitä
nämä oikeastaan ovat? Nuori Oddley? Läpikotainen tomppeli, mutta herrasmiehen näköinen, sille ei mahda mitään. Onko hän sukunsa ainoa elossaoleva jäsen? Mitenkähän tiluksille käy hänen hallussaan?… Tuo Margaretin kanssa keskusteleva nuorukainen näyttää varsin vilpittömältä; mutta hänen kerrotaan aikovan suorittaa lainopillisia tutkintoja. Entä tuo toinen, punatukkainen miekkonen?
Hänen isänsä lienee ansainnut rahaa. Tuo insinööri. Toivottavasti hän menestyy, mutta sillä alalla on kaikkialla kiihkeä kilpailu.» Hän ja pöydän toisella puolen istuva nuori Mount nyökkäsivät toisilleen hyvin ystävällisesti.
Sitten hän virkkoi minulle: »Tuossa on tämän joukkion miehevin mies.»
Arvelin hänen alkavan pohtia sitä asiaa, mutta hän siirtyi kuvailemaan erästä matkaansa Tyynen meren poikki, jolloin hän seitsentoistavuotisena nuorukaisena, oli ansainnut kyydin työskentelemällä merimiehenä.
Hänen silmänsä tähyilivät Margaretia. Mitä hän päätteli tytöstä? Hän ei sanonut mitään eikä edes paljastanut mitään ilmeillään. Mutta istuessani hänen vieressään tunsin hänen aivojensa sinkauttelevan hiostavan ilman läpi huomautuksia riutunutta ja väsyneen näköistä nuorta tyttöä kohti.
Margaretin pienet, maalilla ja jauheella runsaasti koristetut kasvot näyttivät vielä viime näkemästäkin kutistuneen, kun taas hänen silmänsä olivat laajentuneet. Minusta hän näytti vanhentuneen. Vai aiheuttiko sen puku?
