Download PDF Thermal comfort perception: a questionnaire approach focusing on children, second editi
Thermal Comfort Perception: A Questionnaire Approach Focusing on
Children, Second Edition Kristian Fabbri
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/thermal-comfort-perception-a-questionnaire-approach -focusing-on-children-second-edition-kristian-fabbri/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
Human Thermal Comfort 1st Edition Ken Parsons (Author)
This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively licensed by the Publisher, whether the whole or part of the material is concerned, specifically the rights of translation, reprinting, reuse of illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on microfilms or in any other physical way, and transmission or information storage and retrieval, electronic adaptation, computer software, or by similar or dissimilar methodology now known or hereafter developed.
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this publication does not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are exempt from the relevant protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors, and the editors are safe to assume that the advice and information in this book are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the editors give a warranty, expressed or implied, with respect to the material contained herein or for any errors or omissions that may have been made. The publisher remains neutral with regard to jurisdictional claims in published maps and institutional affiliations.
This Springer imprint is published by the registered company Springer Nature Switzerland AG The registered company address is: Gewerbestrasse 11, 6330 Cham, Switzerland
Paper in this product is recyclable.
I dedicate this to my mother, Piera Mainetti, as always, as everything
Part I
Thermal Comfort and Children Thermal Cognitive Knowledge
Chapter 1 Introduction
Abstract This chapter describes the purpose and content of the book, and acknowledgement.
1.1 Why This Book?
The study of Thermal Comfort provides useful suggestions for medicine and architecture, combining the features of the physical environment, buildings and/or built environment, with the physiological and health needs of the human body. Energy exchanges that take place between the human body and the environment are perceived and encoded by Thermal Sensation.
The difficulty lies in the evaluation of Thermal Comfort, because it is a judgment that depends not only on the energy exchanges with the body-environment, but also includes the psychological, emotional, cultural and social aspects of people. The feeling of comfort is an intrinsically objective condition.
In the seventies, Povl Ole Fanger proposed a method of statistical investigation, and introduced the indexes of feeling: from the responses of a questionnaire, Fanger extrapolated an index that may be the judgment on Thermal Comfort, once known for the size of the physical environment and the physiological issues relating to the subject. The questionnaire directly asks subjects what their perception of comfort is, and this is one of the ways to study comfort.
Since the first studies in the seventies, the discipline has evolved, trying to assess the Adaptive Thermal Comfort, and the perception of the different subjects.
The First Part of the book describes the history of comfort, physiological variables that affect the human body, the environment and the comfort indexes required by law, and finally, we talk about how to write and administer questionnaires to assess the perceived comfort.
Thermal Comfort studies the phenomena at the human scale, and seeks to identify common criteria to describe the perception of the different types of human beings that vary by gender (male/female), culture and age (children, adults, the elderly).
In the case of the phenomena at the “human-scale”, it is the perception of the phenomenon by the individual or by a group (and their dynamics) that determines the actions. In the case of comfort, the actions are linked to energy use, to the expected quality and perception of an attractive environment and the psychological effects of the conditions of comfort or discomfort. The perceptive aspect can only be assessed by directly asking individual subjects and interpreting the results of a statistical basis, looking for the correlation between the physical and the physiological model.
The discipline still presents margins of uncertainty in the application of standards, developing new standards also in situations of different microclimates, in addition to those of moderate and extreme, in stressful situations, in vehicles, etc.
Another area of uncertainty concerns the concept of the art of comfort by different users such as children, the sick, the elderly, etc.
Children perceive and describe the world (first to themselves and then to others) differently than adults do. In administering questionnaires to children, we must also pay attention to the meaning of the questions. For their part, the description of the world depends on the Child Development Psychology.
This book deals with the study of comfort through the use of questionnaires. Comfort is a well-established area of research, so much so that technical standards ISO and ASHRAE were issued for standardized evaluation.
The goal of this book is to add a wedge of knowledge to this subject area, add a small contribution to the discipline, focusing on the comfort of a particular category: children.
The idea for the book came to mind following a series of research studies carried out at nurseries and schools. In Part Two we report the results of the research and the criteria used to obtain the results that were comparable and consistent with the discipline, as well as with the requirements of the legislation as described in Part One.
During the research we learned many things about children, on the construction of questionnaires, on pedagogy and Child Development Psychology and so forth. In addition, it has been a lot of fun hearing children’s responses to our strange questions.
In many situations, the children were surprised that we asked such obvious and trivial questions, and together we tried to find the words to express their judgment (in some cases, already the fact of defining themselves as individuals with their own opinions was a novelty). And together with us, other figures learned something: children, teachers and pedagogues, and if there had been the designers of buildings (architects, engineers, etc.) they too would have certainly learned concepts useful for design.
The book will appeal to students who already know about comfort, but also to professionals in other subject areas, educationalists and doctors of psychology. For this reason, it is seeking to bring together a summary of the concepts that affect Child Development Psychology and Pedagogy. These concepts may seem minor to those who already know them, but they are useful notions for those working in other disciplines, as it was for me.
The goal is to provide a useful tool for those who design buildings and facilities (from an architectural point of view, in HVAC engineering, building management, etc.) and items of furniture (interior design, furniture designers, etc.); for educationalists and experts in Environmental Psychology.
1.2 New Edition Upgrade
Since the initial publication of this book, many things have changed. In recent years, research on the relationship between thermal comfort and the school has increased, and I am happy to have, albeit in a small part, made a contribution.
The novelties proposed in this edition concern the new role assumed by the school outside the school building: from Distance Learning to Outdoor Education.
The Coronavirus pandemic event (or COVID-19 pandemic, 2020–2023), in different ways from country to country, has modified the classroom by moving the teaching activity from the school building to other places, in particular at the students’ home or room or in the open spaces. In order to ensure a safe return to the classroom, it was necessary to adapt the environments so as to increase the Air-Change per Hour (ACH).
Children, young people, teachers, school directors and all school staff have seen the number and type of places where it is possible to do education expand: even one’s own room at home can be school. Existing and experimental or occasional experiences, such as Distance Learning or outdoor lessons, became common experiences during the months of the pandemic (Chap. 7). In this regard, the flipped classroom experiences are interesting (Abeysekera and Dawson 2015; O’Flaherty and Phillips 2015; Kurbano˘glu and Akkoyunlu 2017; Subramaniam and Muniandy 2019;Hew et al. 2021) where the classroom is the place of active confrontation and not only of passive learning, with ex-cathedra lessons.
In my opinion, a distinction has been made between the class and the classroom, a sort of new deal that I describe in the third part of the book.
In recent years, themes such as Cognitive Thermal Comfort by children have expanded outside the classroom: their classroom, as mentioned, and the outside, the city, the Built Environment and Nature. The relationship with nature has changed, both adults and children ask for a greater number of hours outdoors and in contact with nature.
My research interest has shifted towards new themes, related to the relationship between thermal comfort, children, learning/education and school buildings, in particular: (a) the sensory perception of architecture (Chap. 10), given by the relationship between the senses, emotions and characteristics of indoor classrooms; and (b) the relationship between Outdoor Education and Outdoor Thermal Comfort.
In the educational field there have been, for years, consolidated experiences in the field of what is called Outdoor Education. The scientific literature in the pedagogical field, reports a great deal of research, experience and practice in this regard. To these experiences, briefly described in Chap. 11, book adds to the research related
to Outdoor Thermal Comfort, the Heat Stress Index or Thermal Stress Indexes in natural or urban outdoor environment and presents some reflections on how Outdoor Thermal Comfort can be managed during Outdoor Education.
1.3 How to Read This Book
The book is divided into three parts:
In the First Part are shown the concepts and variables that interest the human body and the indoor environment for the evaluation of comfort, following that are the provisions of the technical regulations (if any) and the scientific literature. In particular:
• a brief description of the history of Thermal Comfort, a concept born in the twentieth century, from the first experiences until future prospects;
• the ergonomics of the thermal environment, and the variables that describe the physiological behavior of the human body on Thermal Comfort and the Indoor Air Quality (IAQ);
• the sensation indexes of Thermal Comfort and IAQ;
• the criteria to properly build a questionnaire to assess subjective judgment;
• a summary of the relationships between concepts in Thermal Comfort and Child Development Psychology;
• finally, an upgrade about how school thermal comfort perception has changed during the last eight years and after the Coronavirus pandemic (COVID-19), especially about the role of Distance Learning (sometimes also called e-learning) and of Indoor Air Quality in the classroom and its ventilation.
In the Second Part, are the case studies:
• the Nursery School (Kindergarten) “Diana” in Reggio Emilia (children aged 3–5 years old);
• the Elementary School “CEIS ” in Rimini (children aged 6–10 years old);
• the Middle School “Tito Maccio Plauto” in Cesena (children aged 11–14 years old);
• for each case study described, the criterion followed for administration of the questionnaires and the results of the research.
In the new Third Part, I propose a New Deal about school teaching and buildings:
• the role of the senses and emotions given by the characteristics of the classroom, during the lessons and the relationship between Architecture and Sensitivity;
• the relationship between Outdoor Education, a well-established discipline, and Outdoor Thermal Comfort.
The classroom is no longer an anonymous place to learn, but rather, it plays a role in determining the ‘classroom climate’ in the double meaning of physical place (classroom environment) and relationship between people (class environment). In addition, the classroom and its thermal comfort is no longer and only limited to the indoors: one can also learn outdoors in the courtyard, in the city, in parks or in the forests.
Acknowledgements The writing of this book has involved several people. I thank the colleagues of the Architecture Department of the University of Bologna, Professors Boeri A., Antonini E., Gaspari J., Longo D., Ugolini A., for their availability, therefore I thank the student-researchers, now graduates and architects, for the passion and meticulous execution of our experiments and I thank the educational facilities for their willingness to carry out the thesis and research.
A special thanks to Silvia Magnani and our chatting about teaching, clothes and Outdoor Education.
Finally, I thank the reader, the research and writing of this book was a useful learning experience, I hope that the reader will find in this book the same enthusiasm of those who carried out the research. www.kristianfabbri.com.
References
Abeysekera L, Dawson P (2015) Motivation and cognitive load in the flipped classroom: definition, rationale and a call for research. High Educ Res Dev 34:1–14. https://doi.org/10.1080/07294360. 2014.934336
Hew KF, Bai S, Huang W et al (2021) On the use of flipped classroom across various disciplines: insights from a second-order meta-analysis. Australas J Educ Technol 37:132–151. https://doi. org/10.14742/ajet.6475
Kurbano˘glu S, Akkoyunlu B (2017) Information literacy and flipped learning. In: Pathways into information literacy and communities of practice. Elsevier, pp 53–84
O’Flaherty J, Phillips C (2015) The use of flipped classrooms in higher education: a scoping review. Internet High Educ 25:85–95. https://doi.org/10.1016/j.iheduc.2015.02.002
Subramaniam SR, Muniandy B (2019) The effect of flipped classroom on students’ engagement. Technol Knowl Learn 24:355–372. https://doi.org/10.1007/s10758-017-9343-y
Chapter 2
A Brief History of Thermal Comfort: From Effective Temperature to Adaptive
Thermal Comfort
Abstract The study of Thermal Comfort was born in the early decades of the twentieth century, with the studies of A. P. Gagge to resolve particular problems due to stressful situations in the workplace. The postwar period and in the seventies, with P. O. Fanger and other researchers, marked the study as a real discipline. This chapter is a brief history of the discipline that studies Thermal Comfort.
2.1 The Discipline of Comfort
The discipline of Well-Being (or Comfort), Thermal Comfort, and the concept of a comfortable environment itself, was born in the twentieth century, when it became possible to directly—control—the microclimate of the indoor environment: houses, vehicles, etc.
In previous centuries indoor comfort conditions were controlled by adaptive processes related to behavior and clothing, in addition to the use of fireplaces or stoves to control the temperature. Not being able to act on the comfort of the rooms, it was not useful to study the parameters that could influence comfort. In addition to studying comfort, it was necessary to model the building as an open system and apply the laws of thermodynamics, a discipline born in the second half of the nineteenth century.
In the twentieth century, the architectural theories (Mouvement modern, Functionalism, Bauhaus, Le Corbusier with Le Modulor, De Stijl, CIAM, International Style, etc.) and technical manuals, put man at the center, as an individual with a physical dimension, founded an interest in the design and construction of residential buildings.
Thanks to heating and air conditioning systems like those invented by Willis Carrier, it becomes possible for individuals to adjust the characteristics of their own indoor environments, and consequently to demand the best indoor comfort conditions.
The history of comfort evolved with other inventions, in the military, when it became necessary to ensure that the military personnel could continue to work on ships and airplanes even in environments with high temperatures.
Comfort is the result of the interaction of physical exchanges, physiological, psychological, social and cultural rights, it depends on the architecture, the clothing, the eating habits and the climate.
The history of the discipline that deals with studying comfort, especially Thermal Comfort, is recent. Before beginning to describe the tools, the physical dimensions and indexes to evaluate comfort, a brief history of Thermal Comfort is given: a first embodiment of physical-physiological, up to a greater level of detail, Adaptive Thermal Comfort, and the study of Thermal Comfort for specific types of subjects, such as in the case of children, and also the evaluation of perceptual cognitive aspects, are the subject of this book.
2.2 The Beginnings A. P. Gagge and the Military Requirements
In 1936, A. Pharo Gagge (1908–1993) of J. B. Pierce Laboratory of Hygiene of New Haven Connecticut, in the article “The linearity criterion as applied to partitional calorimetry” (Gagge 1936), in which, by processing the experimental data on the relationship of the human body and the environment, shows the expression of the first principle of thermodynamics for the human body. The model consists of two nodes: the “core”, or inside of the human body that produces energy through the metabolic activity and the mechanical work (muscles), and the “skin” that exchange energy and matter outward. Gagge was not the only one in the thirties, to deal with these issues (Bedford 1936), but he was the first dedicated to finding an application of the principles of thermodynamics to energy exchanges between man and his environment.
The “Two node model ” proposed by Gagge provides that the sum of the thermal exchanges due to metabolic activity, the body’s energy, evaporation, radiation and conduction are zero.
In this way, he writes the Human Body Heat Balance, where the variation of the accumulated heat of the body to keep its temperature at 37 °C is given by the sum of the metabolic energy (as measured by the oxygen consumed) the dispersions due to evaporation and sweat, the energy flow through the body boundary by: conduction, conventions and thermal radiation.
The J. B. Pierce Laboratory was founded in 1933, adjacent to the medical school at Yale University, with a mission to promote research to increase the knowledge and the advancement of human health and comfort. The will to establish such an institution is due to the “John B. Pierce Foundation”, founded in 1924, as a result of the legacy of John Bartlett Pierce (1844–1917) businessman and founder of the “American Radiator Company ”, with the purpose of promoting research, education,
technical and scientific work in the field of heating, ventilation and health care, to increase the knowledge to improve the health and comfort of men and their homes.
John B. Pierce was born in 1824 and began his career in a shop selling stoves in Buffalo. In 1892, he founded a factory for the production of boilers, heating systems and radiators, which was successful and became one of the most important industries of heating systems in the United States. In 1917, following his death, having no children, he left a fund of more than a million dollars to friends and employees, who decided to establish a foundation and then the institute, in memory of J. B. Pierce.
The experience of J. B. Pierce, like T. A. Edison or W. H. Carrier, highlights the link between the industrial and entrepreneurial activities and the activities of research, particularly in the United States.
Space heating is related to the health of the population, both these issues included the business of J. B. Pierce and his philanthropic interests, which led to the foundation of J. B. Pierce Laboratories. In this laboratory, since the thirties, with the pioneering works of C. Winslow, L. P. Herrington and A. P. Gagge (Winslow et al. 1937) the physical and physiological principles to understand and measure the thermal exchanges between body and human environments were defined.
The research in this area continues along two lines:
An inherent thermodynamic study of the physiological processes, continuing the first approaches of the studies of von Helmholtz.
While the other focuses on the relationship between the human body and the environment, and the indexes of well-being, that depend on physical factors, and physiological behavior.
The biophysicist A. P. Gagge was born in 1908 in Columbus, Ohio, and, after graduating in physics at the University of Virginia, obtained a doctorate in physics in 1933 at Yale, where he worked with the J. B. Pierce Laboratory. Here the concepts of thermodynamics were applied to physiology, through a series of experiments which measured the behavior of the human body. In 1936, the article was published (Gagge 1936) which elaborates the “Two node model ” temperature control system, the equation of heat balance of the human body.
In the years of World War II, he worked in the medical aviation laboratories in the Wright Patterson Air Force Base, where he developed the equipment to ensure respiration at an altitude of 43,000 ft. for airline pilots, and he continued to work with aviation up until 1963.
The studies of A. P. Gagge helped define the field of study of the energy exchanges between the human body and the environment, the applications of which have repercussions in the field of health and safety in the workplace, in the military, in space exploration and in the design of buildings.
In the seventies, the Danish physiologist Povl Ole Fanger (1934–2006), following a series of experiments and tests that allowed him to define the indexes of comfort and well-being, revised the equation of the “two-node model”, setting equal to zero the variation of the amount of energy necessary to the human body at 37 °C, and expresses energy exchanges of the human body with a double equation.
In severe cold or hot workplace environments how can you evaluate if the conditions are due to discomfort or abnormal working conditions, as long as they are tolerable?
On these issues, researchers began to carry out the first study in the twenties, in the United States and the United Kingdom. The first studies on comfort, based on empirical rules, were developed by researchers F. C. Houghten and C. P. Yaglou, who simulated different conditions in the ASHVE (American Society of Heating and Ventilating Engineers) research laboratories of Pittsburgh to locate the comfort zone.
In 1923, the article “Determination of the comfort zone” was published in the journal of ASHVE (Houghten and Yaglou 1923a) and the study “Determining equal comfort lines” was published, again in 1923 (Houghten and Yaglou 1923b) in which comfort lines were proposed, on the psychrometric chart (or ASHRAE) of the moist air, which corresponds to the empirical index called “Effective Temperature (ET)”, corresponding to the correspondence between the temperature of the real environment and the temperature of a notional environment in which there is no temperature difference between the ambient air and that of the walls, there are no air currents and the relative humidity corresponds to 100%.
In summary, the equivalent temperature of an environment corresponds to the same temperature there would be in an environment where the temperature is uniform, the air is stationary and the moisture content corresponds to 100%, and therefore the human body cannot exchange energy with the environment. The logic is that of an analogy between the variables of a specific environment and any conditions of a standard environment, for example, the actual temperature of an environment which is at 22 °C with relative humidity of 50% and air speed of 0.2 m/s, is equal to the temperature that the subject would receive in an environment where the relative humidity is equal to 100% and the air is stationary, which corresponds to the actual temperature of about 19.6 °C (Houghten and Yaglou 1953). Standard ASHRAE 55 (ASHRAE 2010) adopts ‘air speed’ while Standard ISO 7730 (ISO 2005) adopts ‘air velocity’.
The equation does not take into account the variables linked to the person, and in subsequent ASHVE studies by means of experimental tests, in 1932, following the studies of researchers H. M. Vernon and C. G. Warner “The influence of the humidity of the air on capacity of work at high temperatures” (Vernon and Warner 1932), it was decided to include the air velocity in the diagrams of wellness.
The analytical study was elaborated in the hygiene laboratory of the J. B. Pierce Institute, by A. P. Gagge and others in 1971, with the article “An effective temperature scale based on a simple model of human physiological regulatory response” (Gagge et al. 1972) which introduces the “Effective Temperature Scale” which takes into account the clothing, activity and radiation exchange, expressed through a series of nomograms.
In the seventies there were several studies on comfort (Rohles and Levins 1971; Rohles and Johnson 1972; Givoni and Pandolf 1973; Gagge and Nishi 1976) and in the eighties (Bell 1981; Collins and Hoinville 1980).
The actual temperature is an index based on the empirical basis of an analogy between the real environment and the standard environment, among these, in 1957, as a result of the studies in the US military centers, Yaglou and Minard, in “Control of heat causalities at military training centers” (Yaglou and Minard 1957) developed the WBGT (Wet Bulb Globe temperature) an indicator that combines the effect of temperature, relative humidity, heat exchange by radiation and solar radiation, and is used to determine the extent of exposure to heat conditions.
Along the same lines, other temperature indicators were introduced for “extreme” climatic conditions in any case different from the standard conditions of the environments and buildings in climatic condition temperatures.
These include the Equatorial Comfort Index (ECI), developed in 1959, based on 393 observations, from C. G. Webb in “An analysis of some observations of thermal comfort in an equatorial climate” (Webb 1959) that corresponds to the response of a subject perfectly acclimatized in the equatorial climatic conditions, and the Tropical Summer Index (TSI) developed in the eighties by the Central Building Research Institute Roorkee (India) to evaluate the welfare conditions in countries where the relative humidity is greater than 50%.
2.3 The Revolution of Povl Ole Fanger: Evaluating the Thermal Sensation
The sixties and seventies are fertile with studies on the subject, and in addition to the studies of the Pierce Laboratory by Gagge and other American scholars who focused on the indexes of thermal stress and the approach to engineering, probably derived from the role ASHRAE had and the air-conditioned building in the United States.
In parallel, a European approach to the problem grew, which focused on the evaluation of the “feel-good” parameter. The first to set the research in this direction was Povl Ole Fanger (1934–2006), physiologist of the Technical University of Denmark, the forefather on the study of the welfare of confined spaces. Fanger focused on the relationship between the physical parameters of an environment and the physiological parameters of people, and the perception of well-being expressed by the people themselves.
The research began in the sixties at the Laboratory of Heating and Air Conditioning of the Technical University of Denmark and also at the Institute for Environmental Research at Kansas State University. In 1965, after five years of study, Fanger published the article “Calculation of Thermal Comfort: Introduction of a basic comfort equation” (Fanger 1967) which proposes a rating scale of perceived sense of well-being.
Following successive trials and research, in 1970 he published the book “Thermal Comfort” (Fanger 1970), which defines the contents of a new discipline: the study of the condition of comfort and well-being in indoor environments.
The conceptual leap introduced by Fanger, compared to previous studies, is in the introduction of the rating/judgment scale from the people themselves. Based on the feedback and the votes of thermal sensation expressed by people, Fanger elaborates an equation that relates the physical physiological environmental parameters, and indexes of thermal sensation.
The research Fanger starts from studies on energy exchanges between the human body and the environment, and the equation of balance of body heat (Heat Balance Equation) which defines the conditions of heat, that is the range of well-being, and a series of Comfort Diagrams, which correlates metabolic rate, clothes, air temperature, mean radiant temperature, air velocity and Relative Humidity (see comfort lines in Figs. 2.1, 2.2, 2.3 and 2.4).
In research, Fanger submits 128 subjects, Danish students, half male and half female, college-age (a mean age of 23 years) in an experiment, repeated with another 128 subjects with a mean age of 68 years. The fact is that Danish students were not affected by the experimental activity but, as in any experiment, the boundary conditions of the experiment must be defined given the role that culture and habits of the conditions of well-being can have.
The experiment took place in the autumn of 1968 in the climatic chamber (Environmental chamber) of the Technical University of Denmark, and included the participation of 128 subjects, with measurements, height, weight and body area, with the formula of DuBois (DuBois and DuBois 1916), and wearing a T-shirt and cotton trousers, with the T-shirt out of the trousers, all wear cotton underwear and wool socks without shoes, so as to have a uniform insulation clothing value of 0.6 clo.
The climatic chamber is a cube of 2.8 × 5.6 m with a height of 2.8 m, within which one can monitor and record the air temperature, humidity, the mean radiant temperature with a digital system and the air speed with a dedicated air conditioning system. The conditions of illumination (150 lx) and acoustics (45 dB) are kept constant, and the air is filtered and exchanged so as to avoid the formation of dust or odors.
The test includes eight set-point conditions kept constant for three hours so as not to create the feeling of variation of the climatic conditions within the test chamber. 32 tests are conducted lasting three hours each, in the afternoon or evening, during which subjects respond to a pre-questionnaire, which includes questions related to the confirmation that they have slept well the previous day and if they have eaten well, in order to verify that there aren’t uncontrollable factors of interference.
Before entering the climatic chamber subjects wait for about thirty minutes in a pre-chamber where the body temperature is measured orally, the purpose of the experiment is explained along with the method of scoring. Climatic chamber, results and photo of a similar experiment reported in Figs. 2.5, 2.6, 2.7 and 2.8.
Once inside the climatic chamber, subjects are seated and have their “quiet” activity, reading, studying or similar, or “quiet conversation”, to avoid any metabolic effect of controversy and psychological or verbal fights, during they which mustn’t exchange views on the climatic conditions of the environment.
After about a half-hour they are asked to complete the questionnaire, giving a score to the ambient temperature conditions: cold, cool, slightly cool, neutral, slightly warm, warm, hot.
Fig. 2.1 Comfort lines (ambient temperature vs. wet bulb temperature with relative air velocity as the parameter) for person with LIGHT CLOTHING (Icl = 0.5 cl, fcl = 1.1) at three different activity levels (Fanger 1970)
Fig. 2.2 Comfort lines (ambient temperature vs. wet bulb temperature with relative air velocity as the parameter) for person with HEAVY CLOTHING (Icl = 1.5 cl, fcl = 1.2) at three different activity levels (Fanger 1970)
Fig. 2.3 Comfort lines (ambient temperature vs. wet bulb temperature with relative air velocity as the parameter) at 4 different clo-value levels (rh = 50%) (Fanger 1970)
Fig. 2.4 Comfort lines (ambient temperature vs. mean radiant temperature with relative air velocity as the parameter) for person with MEDIUM CLOTHING (Icl = 1.0 cl, fcl = 1.15) at three different activity levels (rh = 50%) (Fanger 1970)
Fig. 2.5 Fanger experiment: environmental test chamber at the Technical University of Denmark (Fanger 1970)
The scoring is repeated every half hour for a total of six scores for the subject. The subjects are weighed in sitting position before the first questionnaire and after the sixth questionnaire with a precision balance so as to determine the weight loss due to evaporation. During the test they may drink but not eat, and the amount of drinks is measured. After the sixth questionnaire a score is given on the temperature that the subject deems as comfortable during the experiment, to which subjects respond more or less indicating the same value.
In the experimentation, Fanger aims to eliminate any factors that might disturb the evaluation scale of judgment, or at least to evaluate their impact, and it is interesting to learn, along with the evaluation of a parameter with many variables, what the sense of comfort is, that can be measured once the criteria and the assessment scale are determined. At the end of the test, a questionnaire is completed on dietary habits, sleep and the menstrual cycle, so as to identify any abnormalities or factors that may have influenced the test.
The same Fanger presents a series of considerations about the geographical location; the equation for calculating the predicted mean score on the well-being of an environment is valid for people who live in temperate climates, as there are no
Fig. 2.6 Scheme diagram of the environmental test chamber, air conditioning system and water system for end walls. 1 Chamber; 2 air-cooling coil; 3 air-heating coil; 4 steam humidifier; 5 steam generator; 6 rotary dehumidification unit; 7 fans; 8 attenuators; 9 high-efficiency dust filters and activated charcoal filters; 10 outdoor air intake; 11 air discharge; 12 heat exchanger (steam); 13 heat exchanger (freon); 14 heat accumulator; 15 cold accumulator; 16 heat receiver; 17 cold receiver; 18 solenoid valves (Fanger 1970)
significant variations between the different age groups, except that older people and women prefer slightly warmer environments, although this difference is irrelevant to our study, as they are not being investigated, but rather, children are our subjects.
The comfort index introduced by Fanger is the Predicted Mean Vote (PMV) that allows one to express the score that a person gives to an environment, from the measurement of the physical parameters of the environment: air temperature, mean radiant temperature, air speed and humidity, and from the metabolic rate and clothing of the subject itself.
The index allows one to find an area of well-being bounded by the values of the physical parameters of the environment, which can also be reported on the ASHRAE Psychrometric Chart, within which the environment is considered in terms of comfort. The practical use enables one to define the conditions for set-point of the environments and the variables of the heating systems in buildings for collective use, such as cinemas, theaters, hospitals, shopping centers, etc.
The PMV expresses the opinion of the people, but does not assess what is the acceptability of the conditions of comfort, even under conditions in which the score is positive, for example, with a value of PMV equal to—0.3 (“slightly cool” with respect to the neutral feeling) it was not able to assess whether it is a condition in which the majority of people consider as an acceptable one.
Fig. 2.7 Assessment of the thermal environment in the lecture hall. Measurements are taken in the center of each square and the corresponding PMV values (Fanger 1970)
Following these considerations, Fanger proposes an index for the evaluation of the conditions of non-comfort (or discomfort) to an environment, expressed as a Predicted Percentage of Dissatisfied (PPD). The PPD index expresses the percentage of people in those conditions of metabolism, clothing and physical parameters of the environment, expressing, however, a negative judgment, who in fact complain; even when an environment is assessed by most people as neutral, it is believed that there are however 5% of people who consider this condition as unsatisfactory.
In the case of a room where there are 20 people, even if you are in conditions of comfort “neutral”, at least one person will complain because it is either too hot or too cold, consider that this is what happens in the compartment of a train or in the waiting room of a doctor to confirm, at least empirically, this report.
The PPD-PMV Diagram allows one to check what percentage of people are dissatisfied (PPD) to vary the judgment on the feeling of comfort PMV, which in turn always depends on the same physical para meters of the environment, relative
Another random document with no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Patruuna Jönssonin muistelmat
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Patruuna Jönssonin muistelmat
Author: Sigurd
Translator: Arvo Haveri
Release date: January 6, 2024 [eBook #72617]
Language: Finnish
Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1910
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
PATRUUNA JÖNSSONIN MUISTELMAT
Kirj.
Sigurd [Karl Josef Alfred Hedenstierna]
Arvo Haveri
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1910.
SISÄLLYS:
I. Esittely.
II. Kuinka minä aloin ansaita leipäni, jäin orvoksi ja tulin
Suomentanut
myydyksi huutokaupalla.
III. Kuinka minusta neljätoistavuotiaana tuli "kauppamatkustaja."
IV. Kauppa-Lassi ja minä.
V. Kuinka minä sain "jalat oman pöydän alle" ja kuinka taas menetin itsenäisyyteni.
VI. Eteenpäin ja ylöspäin.
VII. Koettelemuksen päivinä.
VIII. Lapset.
IX. Suuri päivä.
I.
Esittely. Suuren taloni suuressa työhuoneessa Suurentorin varrella minä istun ja ihmettelen suuresti muistellessani omia vaiheitani.
Tuolla kulmassa on pehmeä, hyllyvä sohva ja sen takana marmorijalustalla kuvapatsas, joka on maksanut kolmesataa kruunua. Seiniä koristavat hyvinkin kalliit taulut; ovatko ne myöskin arvokkaita, sitä minä en ymmärrä. Ja jalkani lepää pehmeällä Smyrnan matolla; että se on "oikeata" tavaraa, sen minä ymmärrän.
Ja tämä jalka itse on saappaassa, niin kirkkaan kiiltävässä, että luulisi nuoren kärpäsenkin siinä helposti taittavan jalkansa. Ja housut ovat hienointa verkaa, ja aamutakkini on maksanut yhdeksänkymmentäviisi kruunua.
Nimeni on Nils Jönsson, palvelukseksenne.
Sikari suussani maksaa neljäkymmentä äyriä, ja kun näin nautin siitä hiljaisessa mukavuudessa illallisen jälkeen ennenkuin menen levolle, muistuu mieleeni toinen koti, joka kerran oli minulle yhtä tuttu
kuin tämäkin, koti syvällä metsän sydämessä mataline ovineen ja mustuneine kattoineen, vinoine seinineen ja rikkeimine seinäpapereineen; vartaassa riippui muutamia kovia leipäkyrsiä ja sen synkät, vakavat, elämän taistelussa aikasin murtuneet asukkaat tähän aikaan illalla jo nukkuivat suurissa, seinään kiinnitetyissä sängyissään.
Toinen näistä oli pieni, kuihtunut mies, jonka ahavoituneilla kasvoilla aina oli huolestunut ilme ja jonka kapeat hartiat elämän taistelu oli painanut kumariksi. Kuinka nöyrä olikaan noiden sinisten silmien katse, kuinka nopeasti kohosikaan lakki päästä, kun joku korkeampi häntä puhutteli, ja kukapa ei olisi ollut "korkeampi" kuin Hakalan Juha! Kuinka ohut ja paikattu olikaan vanha sarkatakki! Kuinka kylmältä mahtoikaan tuntua noissa karkeissa rohdinhousuissa, kun talven kylmimmällä pakkasella piti olla kivityössä.
Tunnen hyvin rahan arvon, sillä olen itse pitkien vaikeiden vuosien kuluessa kerännyt lantin toisensa päälle, mutta kernaasti antaisin kymmenentuhatta kruunua, jos minulla olisi sinut täällä, sinä vanha, kuihtunut, vuosien murtama mäkitupalainen, ja minä saisin asettaa sinut tähän pehmeään tuoliin ja kietoa oman, kalliin aamutakkini laihan vartalosi ympäri…
Toinen henkilö mökissä oli surkastunut nainen, jonka muodot olivat kulmikkaat ja tukka harmaa. Kumarassa kävi hänkin, ja painuneesta rinnasta pyrki esille yskä, joka leikkaa sydäntäni nyt vieläkin, viisikymmentä vuotta jälkeenpäin. Voin vielä nähdä harmaan, ryysyisen hameen, ja pelkäänpä, että nuo ryppyiset, ennen aikojaan vanhentuneet kasvot tuskin koskaan olivat vallan puhtaat, mutta sittenkin, sittenkin… Saisivat kernaasti huomenna ottaa minulta
suuren taloni Suurentorin varrella kaikkineen, kunhan vaan tänä iltana saisin kantaa hänet tänne ylös, varovaisesti riisua hänen ryysynsä ja asettaa hänet nukkumaan omaan suureen, pehmeään ja lämpimään sänkyyni ja sitte polvistua sängyn ääreen ja painaa pääni hänen rinnoilleen.
Puusohvassa ja lavitsoilla nukkui pieniä liinatukkaisia olentoja karkeat, mustuneet ja rääsyiset paidat yllä; pienet kasvot olivat kalpeita ja hiukan pöhöttyneitä, jollaisiksi ne tulevat kun kuukauden toisensa jälkeen ainoana ruokana on suolaveteen kastetut vetiset perunat.
Yksi näistä kasvoista on sama, jonka itsetietoisena näen öljyväritaululla vaimoni kamarissa. Posket ovat käyneet täyteläisimmiksi ja rohtimisen paidan sijaan on tullut hännystakki, jonka rintapielessä Vaasa-ritarikunnan tähti kimmeltää.
Ja ne muut kasvot?
Niin, minä olen hyväntahtoinen mies ja annan vuosittain suuria summia puutteen lieventämiseksi; mutta lastenjuhlissa kaupungintalolla, kun minä muiden vaasaritarien joukossa seison täpötäysien joulukuusien ääressä ja jakelen niiden lahjoja oikealle ja vasemmalle, silloin väliin ääni käy karkeaksi ja sydän kovettuu ja tuntuu kuin olisi jäätä rinnassa, kun ajattelen, minkä riemun tuhannes osakaan kaikesta tästä ihanuudesta olisi herättänyt Hakalan Juhan pienokaisissa, ja että sellaista iloa ei heille koskaan sattunut.
Josko se nyt vielä olisi liian myöhäistä?
Olisipa niinkin. Miia ja Jaakko ovat kuolleet. Johannes on mennyt perikatoon Amerikassa. Pikku Emmani, rakkain sisareni, joutui saaliiksi sillä himojen metsästysmaalla, missä hienot herrat metsästävät rahvaan tyttäriä, ja suojattu kuolinpaikka oli kaikki, mitä Niilo-veli voi hänelle antaa. Hanna sisar elää, ja hänellä on mies ja lapsia, mutta hänen elämänsä on tehnyt hänet sellaiseksi, että sen avun, minkä hänelle annan, täytyy mennä kolmannen käden kautta ilman rakkaita sanoja, ilman personallista tapaamista.
En tiedä, minkä vuoksi ajatukseni juuri tänä iltana noin lentävät komean kotini ja Hakalan Juhan harmaan tuvan välillä. Ehkä se johtuu siitä, että vaimoni juuri tänään on kirjottanut Tukholmasta, missä hän on huvittelemassa vanhimman poikamme luona, ja puhunut niin paljon juhlasta, mikä meillä pitäisi vietettämän syntymäpäivänäni, parin viikon päästä.
Kuusikymmentä vuotta! Niin, onhan se kieltämättä tuollainen penikulmapatsas, jonka juurella väsynyt vaeltaja kernaasti hetkisen lepuuttaa uupuneita jalkojaan, katsahtaa kuletulle tielle ja avaa eväskonttinsa kaivaakseen vanhoja muistojaan esiin.
Paljon on tuon pienen, metsän sydämessä olevan kodin ja tuon suuren, valkosen, Suurentorin varrella sijaitsevan kodin välillä. Ja paljon on tuo perunoilla ruokittu poikanen rohtimisessa paidassaan saanut kokea, ennenkuin hän pääsi parhaassa öljyvärissä, hännystakkiin puettuna vaasatähti rinnalla katselemaan maailmaa hienon naisen — hänen oman rouvansa — kamarin seinältä.
Ja eukkoni ei tule kotiin ennenkuin puolentoista viikon perästä, ja liike käy nykyään tasasta kulkuaan, vaikk'ei toiminimen vanhempi osakas olekaan konttorissa.
Mikä hullu ajatus! Minultahan puuttuu niin tavattoman paljo edellytyksiä oikean kirjan kirjottamiseen. Muun muassa tuo "ylevä ja vapaa maailmankatsomus", joka minun ymmärtääkseni on ehdottomasti välttämätön, jotta kirjasta tulisi uudenaikainen ja hyvä. Luulenpa oikeastaan, että se, joka tähän aikaan tahtoo kirjottaa hyvän kirjan, ei saa uskoa juuri mitään. Paitsi omaan neroonsa tietysti. Ja minä, joka uskon niin paljoon! Pääkirjani numeroihin ja eukkoni rakkauteen ja lapsiin ja vanhaan kasööri Palmiin! Ja ensimäiseksi ja viimeiseksi Jumalan hyvyyteen.
Jumalaan, niin… Nils Jönsson parka, Häntä ei sinulla, sen pahempi, ole ollut aikaa ajatella, niin paljon kuin olisi pitänyt! Mutta minä olen liian oppimaton, ruvetakseni epäilyksen viisasteluihin, ja olen usein tuntenut Korkeimman käden niskatukassani, niin että jos minä johonkin uskon, niin toki nyt ainakin meidän Herraamme, ja olen kiitollinen kaikesta mitä hän on tehnyt Nils Jönssonin hyväksi.
Kansakoulussa luimme erään vanhan virren värssyn, joka ei silloin sen enempää huomiotani herättänyt, mutta jota minä usein sittemmin olen muistellut, kun rupesin kömpimään ylöspäin maailman polulla.
Niin paljon minulla on kirjailijatavoista tietoa, että tiedän aivan sopimattomaksi ja lapselliseksi ja vanhanaikaiseksi tuollaisen vanhan värssyn mainitsemisen näin keskellä aivan maailmanhenkistä kirjaa, mutta mielestäni ovat sen sanat niin sattuvasti toteutuneet omassa elämässäni, että minun "Patruuna Jönssonin muistelmissa" täytyy välttämättömästi huomauttaa, että
On huokeata Jumalalle
Tomusta köyhä korottaa, Ja rikas panna vaivan alle Sen mieli ynsiä masentaa.
Jumala, ihmeen tekijä Voi alentaa ja ylentää.
II.
Kuinka minä aloin ansaita leipäni, jäin orvoksi ja tulin myydyksi huutokaupalla.
Työstä kertovat minun aikaisimmat muistoni. Poikani, joka lääkärinä palvelee Tukholman serafimsairaalassa, oli kolmenkymmenen kahden vuotias itse ruvetessaan ansaitsemaan leipänsä; hänen isänsä oli kahdeksan vuotias. Poikani ehkä alkoi sen liian myöhään, minä taas mahdollisesti liian aikasin.
Mikään raskasmielisyys sen johdosta, että minun niin aikasin piti lähteä "ansaitsemaan", ei toki tullut kysymykseen; päinvastoin vallitsi kotonani Hakalassa suuri riemu kun sain ensimäisen paikkani, suurempi kuin jossain herrasperheessä pojan päästessä vapaaehtoiseksi johonkin hienoon rykmenttiin. Mutta tätä paikkaa ajatellessani valtasi kuitenkin pikku sieluni mitä suurin kauhistus.
Talojen tilukset eivät siihen aikaan vielä olleet jaetut; läheiset pellot oli kyllä kullakin talolla erikseen, mutta ulkopalstat olivat yhteisiä.
Niityillä tehtiin heinää yhteisin voimin ja sato tasattiin taloluvun mukaan; eri peltopalasten välillä ei ollut mitään aitoja. Keskikesästä kävi koko kylän karja yhdessä laitumella yhteisessä metsässä, mutta
syyskuun alusta, kun vilja jo osaksi oli korjattu, päästettiin karja vainioihin, syömään ojanpyörtänöiltä ja peltojen välisiltä niittypalasilta. Ja silloin tarvittiin paimenpoikaa vartioimaan, ettei karja päässyt vielä korjaamatta olevaan peltoon eikä perunamaahan sotkemaan.
Meitä oli viisi hakijaa ja etevin niistä oli Pietarin Kaisan Jussi, edellisen vuoden ansiokas paimen, yhdentoista vuotinen vekara, jolla oli oma jouhisiimainen piiskakin. Mutta hän vaati, paitsi ravintoa ja vanhan hevosloimen vapaata käyttöoikeutta tallinylisillä, missä paimenpojalla oli makuupaikkansa, myöskin parin puolianturoita ja kokonaisen naulan sukkavilloja. Mielihyvällä voin sanoa, että nämä Jussin tai oikeammin hänen äitinsä Kaisan hämmästyttävät vaatimukset saivat osakseen koko kylän yksimielisen paheksumisen; olihan kysymyksessä vain viiden viikon paimentamisaika.
Sitte oli siellä hakijana eräs toinen nuori mies. Mäntylän Kustaa, suuri ja vahva poika, joka kävi kymmenettä ikävuottaan ja aina löi minua koulussa. Mutta hänen äidillään sanottiin olevan suuri harrastus siihen hauskaan urheiluun, jota kutsutaan varkain lypsämiseksi, ja niin tuli hän hylätyksi.
Eräs toinen poika oli tunnettu suuresta julmuudestaan eläimiä kohtaan, ja neljäs hakija oli yhtä pieni ja heikko kuin minäkin, ja siten sain minä paikan.
Minut on myöhemmin valittu sekä valtuusmieheksi että valtiopäivämieheksi ja jos johonkin komiteaan ja lähetystöön, ja kruununprinssi on minua kaksi kertaa puhutellut; mutta koskaan ei ole sydämeni tykyttänyt niin kovasti ja niin nopeassa tahdissa kuin milloin kylänvanhin tarttui minua olkapäähän ja sanoi:
"Oletko sinä kiltti eläimille?"
"Olen", sanoin minä.
"Etkä vie perunapellolta perunoita mukaasi kotiin?"
"En, Jumala minua siitä varjelkoon."
"Etkä vaadi mitään villoja etkä puoli-anturoita?"
"En, en suinkaan."
"No tule sitte maanantaina kello seitsemältä!" Jumalan kiitos! Niinpä pääsisi siis äiti viiden viikon aikana jakamasta leipää ja silakkaa aivan niin pieniin osiin siellä kotona, ja pikku sisaret saisivat kukin neljä perunaa kolmen asemasta! Kuinka onnellinen olisinkaan ollut, jollei rintaani olisi kuristanut tuo hirmuinen kauhu ja pelko suuren vihaisen kyläsonnin takia. Sen silmät säkenöivät ja se kynti sarvillaan maata kaukaakin vaan nähdessään ihmisen, ja hänet piti minun, pikku raukan, ajaa pois kaura- ja perunamaasta.
Olin saanut uudet puukengät, ja äiti oli solminut sokeritoppinuoraa pajukepin päähän paimenpiiskaksi. Vapisevin sydämin minä maanantai-aamuna, paljon ennen määrättyä aikaa astuskelin kylätietä ja paukuttelin piiskaani, rohkaistakseni itseäni.
Ja sitte päästettiin kaikki elukat ulos, ja Jussilasta tuo mahtava, pelätty sonni, sillä tänä vuonna oli Jussilan vuoro pitää kyläsonnia.
”Et suinkaan sinä vaan Ollia ujostele, poika”, sanoi Jussilan isäntä, päästäessään sonnin ulos.
”Een, en su-suinkaan”, sanoin minä ja pelkäsin niin, että hampaat suussa kalisivat.
Ensimäiset tunnit menivät hyvin. Elukat olivat tähän asti käyneet metsässä, missä laidun oli huonoa, ja ihastuivat nyt täysin suin herkuttelemaan pyörtänöiden mehukkaalla ruoholla. Mutta päivällisen lähetessä, kun ne alkoivat saada kyllänsä ja mahat olivat pullollaan kuin ruotiukolla kolmipäiväisten lukukinkeripitojen jälkeen, rupesivat ne kävelemään, ja pian oli Olli Kaurapellossa näykkien suuhunsa kauranhelpeitä.
Mitä oli minun tehtävä? Ajaa se pois pellosta oli kyllä varma tuhoni, ja jollen taas ajaisi sitä pois, menettäisin tietysti paikkani. Lukukinkerillä olin papin kuullut sanovan, että piti rukoilla hädän hetkenä. Sen tahdoin tehdä, mutta sekä "Isä meidän" että "Herran siunaus", joiden aavistin paraiten sopivan tällaisessa tilaisuudessa, olivat vallan sekasin päässäni. Panin käteni ristiin ja aloin joka jäsen vavisten hitaasti lähestyessäni Ollia: "O Jumala, et hyljää pienten ääntä…", niin, sitäkään en muistanut sen pitemmälle.
Nyt tempasi tuo peto kokonaisen sitoman kuhilaasta ja heitti sen korkealle ilmaan niin että akanat varisivat. Silmissäni musteni maailma ja ääneen itkien aloin huutaa:
"Herra kaikki ravitset, Tarpehemme taritset — —"
Pois, tahdotko lähteä tiehesi, sinä senkin riivattu.
— Hoi… Niin, niin sinä! Ulos!
Olli nosti kummastellen päänsä ja katseli tuota pientä, itkevää ihmislasta. Sitte se säälivästi sanoi: "Mu..u..u..uh" ja — lähti pois pellosta.
Talollisia oli kylässä kaikkiaan viisi, ja kunkin piti elättää minua yksi viikko. Kun viikko oli lopussa sain vanhoine hevosloimineni marssia toisen talon heinävinnille. Sinä iltana sain aina nälissäni mennä nukkumaan. Aina sanoi emäntä siinä paikassa, mistä lähdin:
"No lähdehän nyt, poika! Syömistä saat kyllä toisessa talossa."
Ja yhtä varmasti sanoi emäntä siellä, minne tulin:
"Menehän nyt nukkumaan, nulikka, illallistahan sait jo Lassilassa."
Ja minä olin yhtä mieltä molempien emäntien kanssa, vaikka oli niin nälkä, että olin syödä sormet käsistäni.
Talvisaikaan minä harvoin voin ansaita itselleni aterian, mutta keväällä sain aina jossakin olla apuna, paasinpa hiukan kouluunkin, silloin kansakoulun alkuaikoina, ja kun mahla tuli koivuun, niin että varvuista helposti lähti kuori, istuin ulkona mäellä ja tein vispilöitä, joita sitten kaupittelin taloissa.
"Annas tänne kaksi tai kolme kappaletta! Äitisi saa niistä vadillisen velliä kun sattuu täällä käymään", sanoivat emännät.
Mutta herraskartanossa sain voileipää ja maitoa niin paljon kuin jaksoin syödä, ja pienen valkosen rahankin, ja väliin oli salin ovi auki, niin että kuulin kotiopettajattaren soittavan. Se oli hieno neiti, kaunis kuin päivä, nuori ja iloinen. Kerran hän tuli kyökkiin, puhui minulle ystävällisesti ja taputti poskelle ja antoi minulle kaksikymmentäviisi äyriä. Tarjosin hänelle heti viisi kauniinta vispilääni, mutta silloin hän
pudisti päätänsä alakuloisesti ja sanoi: "Kiitos, pikku ystäväni, mutta kestää vielä monta, monta vuotta, ennenkuin minä sellaisia tarvitsen". Tahdonpa lyödä vetoa, että oli joku, jolle hän erinomaisen mielellään olisi hetikin keittänyt puuroa vispilöilläni.
Kesällä minua tarvittiin milloin siellä, milloin täällä, ja syksyisin oli minulla paimentoimeni. Enimmäkseen sain vaan ruuan palkakseni, mutta kun oikein tahdottiin olla anteliaita, annettiin minulle joku vanha vaatekappale tai joku kymmenäyrinen parin viikon työstä.
Jälkimäisessä tapauksessa olin minä riemuitsevan iloinen ja rallattelin ja lauloin, niin että sen kotona kuulivat jo kaukaa. Kerran olin eräältä matkustavalta kauppiaalta saanut kokonaista viisikymmentä äyriä, kun olin hoitanut hänen hevostaan ja avannut hänelle veräjiä. Silloin minä ostin purkin hunajaa, jonka äitini saisi, joka kipenän, sairaalle rinnallensa. Oli penikulma matkaa puodista kotiini, mutta vaan yhden kerran tuli kiusaus lapsen mielelle liian suureksi, niin että minä pistin koko etusormeni purkkiin ja imeskelin sitä sitten ainakin puolen tuntia. Sinä iltana tapahtui ensimäisen ja ainoan kerran, että äiti hyväili minua; sellainen ei ole tapana meidänlaisen väen keskuudessa.
Mutta yskä tuli aina pahemmaksi ja hätä kotona suuremmaksi, sillä pian ei äiti enää paljoakaan voinut olla toimessa. Ja eräänä talvi-iltana, vähän ennen joulua, kun tulin kotiin herrastalosta, missä olin ollut puimakonetta ajamassa, oli niin tavattoman hiljaista tuvassa; siskot hiipivät äänettöminä pitkin seinävieriä, ja isä istui sohvankannella kasvot käsiin painuneina. Sängyn peitti puhdas, valkonen lakana; äitiä ei näkynyt. Sydämeni kutistui kokoon: syöksyin esiin ja huusin:
"Hyvä Jumala, missä on äiti?"
Silloin kohotti isä päätänsä ja kuiskasi:
"Äiti on kuollut."
Yhden ainoan kodissani nyt olevan ylellisyysesineen arvo olisi voinut pelastaa hänen elämänsä vuosikausiksi. Mutta mitäpä hyötyä siitä olisi ollut? Mitä iloa oli hänellä elämästä?
En koskaan nähnyt mitään ulkonaista rakkauden merkkiä isän ja äidin välillä. Kului varmaankin viikkoja, joina he eivät keskenään vaihtaneet viittäkymmentä sanaa. Ja hautauspäivänä olivat isän silmät kuivat, silloinkin kun hän omin käsin naulasi arkun kannen kiinni. Ja kun Mäkelän Kustaa sanoi hänelle: "Juha parka, kun jäit ilman vaimoa!", sanoi hän vaan: "Ottakaa vielä yksi ryyppy, sinulla ja Martalla kun on kulettavana niin pitkä matka!" Maailman nähden olivat he vain kuin kaksi yhteen valjastettua työkonia.
Ja kuitenkin ei mikään ole sen varmempaa kuin että isä kuolemaansa asti suri äitiä. En usko, että hän sitä itsekään tiesi tai ymmärsi. Hän tuli vaan vielä ohuemmaksi, vielä kumarammaksi ja kurjemmaksi kuin ennen. Ennenkin oli hän ollut vähäpuheinen; nyt hän tuskin koskaan avasi suutaan ja kolmen kuukauden perästä oli hänkin kuollut.
Miia ja Jaakko olivat menneet jo aikasemmin. Minä, yksitoistavuotias, olin vanhin meistä elossa olevista, Hanna oli yhdeksän vuoden, Johannes seitsemän ja Emma kolmen.
Eräs naapurinvaimo otti huostaansa meidät ja mökin, ja seuraavana päivänä tuli vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja. Hän katseli meitä, patoja liedellä, isävainaata, joka vielä makasi
sängyssä, raappi sitte tukkaansa ja sanoi: "Täällä täytyy pitää huutokauppa."
"Oh, näistä roskista ei kai montaakaan äyriä lähde", arveli naapurinvaimo.
"Tarkoitin tietysti lapsia myöskin."
Nämä sanat ovat tulikirjaimilla muistooni piirretyt, vaikken sillon niiden sisältöä ymmärtänyt. Mutta sen sain kyllä oppia ymmärtämään.
Kuinka isä tuli hautaan, sitä tuskin muistan, mutta samana iltana, sateisena huhtikuun iltana, tuli paljon väkeä tupaamme. He eivät tervehtineet meitä, eivätkä puhuneet mitään meille, ainoastaan keskenään. Hanna ja Emma ryömivät pelästyneinä sänkyyn ja alkoivat itkeä. Johannes juoksi ulos. Minä en tiennyt mitä oli tekeillä, eikä minulla ollut selvää käsitystä meidän asemastamme; tiesin vaan että äiti ja isä olivat poissa, ja että minä olin vanhin, jo yksitoistavuotias. Aran lapsensydän-parkani täytti samalla kertaa pelko ja omituinen velvollisuuden tunne, velvollisuuden suojella pikku sisariani ja itse ensimäisenä kohdata jokaista lähestyvää vaaraa; ja niin astuin minä vavisten esiin lattialle ja sanoin nöyrästi:
"Mitä te tahdotte, hyvät vieraat?"
Silloin löi vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja polveensa ja sanoi nauraa hohottaen:
"No kuuleppas mokomata! Se on muka hän, joka isännyyttä pitää tässä tuvassa. Niin, niin, vanhinpa joukosta oletkin."
