Kaarnan kätkössä lukunayte

Page 6

Millaiseksi kuvittelet äänen, jonka jälkeen elämäsi on ohitse? Kumisevat tuomion kellot, pamahtava laukaus tai kenties auton jarrujen raastava kirskuna, joka kuuluu aivan liian myöhään. Viimeinen heikko kuiskaus rakkaan ihmisen huulilta. Lempeä mutta lakoninen diagnoosi, joka kaikuu desinfiointiaineella kyllästetyillä käytävillä. Ääni, joka päätti minun elämäni, oli liian tuttu ja iloinen, jotta olisin osannut varoa. BLING. Olet saanut viestin. Laskin psykologiankirjan sivuun ja kurottauduin kohti uutta iPhoneani. Yksi sipaisu ja ruutuun ilmestyi kuva. Hahmot olivat sumeita ja kamera heilahtanut. Kahdet ihmiskasvot sulautuivat yhteen, huulet ahnehtivat toisiaan, kastanjanruskeat ja mustat hiukset lomittuivat. Kuva oli niin huono, että se olisi voinut esittää keitä tahansa. Mutta minä tunsin jokaisen piirteen Artun ihosta, jota vasten olin niin monesti painautunut, Erikan jokaisen hiuskiehkuran, joiden väri oli peräisin samasta purkista kuin minunkin, ja joiden ympärille sormeni olivat kietoutuneet kaikkina niinä kertoina, kun olimme pienenä letittäneet toistemme hiuksia. Silmänräpäys, ja Pinja Oksasta, suosittua kympin tyttöä ja Artun tyttöystävää, ei enää ollut.

7


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.