Myllylahti / kirjaesite / syksy 2021

Page 1


Kuin


Mitä Enkelin toimenkuvaan kuuluu? Mistä pohjoisen poliisi kertoo? Oliko liiankin tyhmästi tehty? Tänä kirjasyksynä kuljemme pelottavankin lähellä tosielämän uutisointeja – nuorisoväkivaltaa (Heidi Silvan: Tyhmästi tehty), alaikäisten ajautumista huumeidenkäyttäjiksi (Marja Aho: Neidonkorento) ja vähemmistökansojen sortoa (Teppo Räisänen: Paratiisiranta). Vaikka kyseessä ovat fiktiiviset romaanit, uskomme niiden avaavan lukijoiden silmiä näkemään jotain, mikä klikkiuutisoinnissa jää helposti syrjään. Pahat asiat eivät tapahdu vain jollekin, ne tapahtuvat aina yhdelle meistä, jonkun läheiselle. Kiitos teille kirjailijamme, jotka omalta osaltanne tuotte uusia näkökantoja näihin puhuttaviin teemoihin. Lämpöä ja rakkautta, myös sitä on kirjasyksymme täynnä. Marja Korhonen kertoo ihastuttavassa uutuuskirjassaan vaiherikkaasta elämästään avustajiensa – Enkeleidensä – kanssa. Mykkä ja halvaantunut sisupussi työnantajana tekee työpäivistä varsin yllätyksellisiä! Maija Kajannon Kuin tilauksesta -kirjassa pohditaan kaukorakkautta itkun ja naurun lomassa, kun taas J.S. Meresmaan palkitun Dodo-säeromaanin jatko-osassa Khimaira rakkautta on antamassa ja jakamassa kolme nuorta ihmistä. Jännitystä tarjoamme niin dekkareina ja lastenkirjoina kuin myös true crimen merkeissä Sisko Koskiniemen kirjassa Pohjoisen poliisi kertoo. Kaikkea tätä ette taatusti tienneet supon ja krp:n toimenkuvaan kuuluvan! Erätarinoita, limamerirosvoja, aaveita ja eläinten ihastuttavaa viisautta. Tästä ja paljosta muusta on meidän kirjasyksymme tehty. Koskettavia, hauskoja, jännittäviä ja ikimuistoisia lukuhetkiä! Niina With Lassi Junkkarinen Maija Kajanto kustannuspäällikkö kustantaja tiedottaja


Pekka Hyyti: Tuonen morsian Elävää ja tarkkaa ajankuvaa tarjoava jännitysromaani syksyyn 1930 ajoittuvasta monisäikeisestä rikostutkinnasta ja politiikan kuohuista. Rikoskonstaapeli Voitto Karhun vastavihitty vaimo Ina saa toimittajantyöllään Karhun jälleen kerran kauhun valtaan. Yritteliäät tamperelaiskaverukset ovat viritelleet pontikkapannun tiputellakseen korpikuusen kyyneleitä syksyn piristykseksi. Laavulla heitä odottaa kuitenkin kammottava löytö, ja poliisilaitoksen rikoskonstaapeleilla on edessään mittava työsarka. Rikosten selvittelyssä jo aiemmin ansioituneen Aamulehden toimittaja Ina Djurlingin ja konstaapeli Voitto Karhun hääjuhlat keskeytyvät odottamattomalla tavalla, ja Karhu joutuu astumaan ammattitaitonsa koetukselle laittaviin saappaisiin. Tampereella ja lähikunnissa on sattunut useita murtoja, joiden veriset jäljet viittaavat hämmentävän laajaan rikosvyyhtiin. Kun sitten raskaana oleva Ina katoaa, on konstaapeli Karhun aika todella tarttua asioiden kulkuun. Lapuan liike on irtisanoutunut kesällä 1930 tapahtuneesta Tampereen pormestarin Väinö Hakkilan muilutuksesta. Yleisön mielipide on silti kääntymässä liikettä vastaan. Jälkimainingeissa Lapuan liikkeestä irralliset ryhmät uhkailevat edelleen vasemmistolaisia poliitikkoja. Saksasta alkaa kantautua huolestuttavia uutisia Hitler-nimisen miehen valtaan noususta. Kun rikosten palaset vihdoin loksahtavat paikoilleen, Suomea kohahduttaa vielä yksi röyhkeä kyyditys.

Pekka Hyyti (s.1959) on lempääläläinen insinööri. Leipätyönään hän työskentelee ilmailun parissa. Vapaa-aikaan kuuluu avantouinnin lisäksi kolme ällää; laskettelu, lenkkeily ja lukeminen. Hyytin esikoisteos Tummat pilvet eilisen (2019) sai runsaasti kiitosta elävän ajankuvan ja kiinnostavan rikosjuonen yhdistämisestä ja se valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi esikoisdekkariksi. Sarja jatkui 2020 teoksilla Musta talvi ja Ruumiinpuntari.

Pekka Hyyti: Tuonen morsian ISBN: 978-952-356-216-5 Sidottu, noin 360 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 218 Hinta: 31.90 € Ilm. 9 / 2021


Tuula Ranta: Jotka varjoissa kulkevat Ihmisten syvimpiin tuntoihin pureutuva jännitysromaani rikoksista, niiden peittelystä ja rakkauden voimasta – hyvässä ja pahassa. Aira Karhu teki sen taas. Mikkonen ei enää ollut varma, olisiko ollut helpompaa vain jahdata nimettömiä kirkolla kävijöitä vai lähteä Airan viitoittamalle tielle. Avioerosta toipuva kriminaalipsykologi Aira Karhu ja keski-iän kriisiä poteva rikoskomisario Tapani Mikkonen kohtaavat jälleen, kun vanhan pitsihuvilan palo osoittautuu ihmishengen vaatineeksi rikokseksi. Airaan on yhteydessä myös rikas leskirouva Lisbet Vaarala, joka väittää arvokasta helminauhaansa väärennökseksi. Näennäisesti toisiinsa liittymättömät tapahtumat tutustuttavat Aira Karhun ihmisiin, jotka saavat hänet huomaamaan: perhe ja sen maineen suojeleminen on inhimillistä, ja ruotsinkielisten keskuudessa vielä inhimillisempää. Jotka varjoissa kulkevat -dekkarin ytimessä ei ole vain rikosten tutkinta vaan henkilöt, joiden elämää tragediat ravistavat.

Tuula Ranta on juuriltaan länsisuomalainen Itä-Suomessa asuva eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja, kirjoittamisprosessin tutkija ja kirjoittamisen ohjaaja. Hänen vuonna 2020 julkaistu esikoisdekkarinsa Totuus on vaihtuva maisema sai kiittävän vastaanoton. Jotka varjoissa kulkevat jatkaa Aira Karhu -sarjaa.

Tuula Ranta: Jotka varjoissa kulkevat ISBN: 978-952-356-217-2 Sidottu, noin 350 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 219 Hinta: 31.90 € Ilm. 9 / 2021


Marja Aho: Neidonkorento Dekkarisarjan avausteos ravistelee huumeisiin liittyviä uskomuksia. Ei meidän lapsi ainakaan – vai sittenkin juuri meidän? Komisario Simo Sund palaa synnyinseudulleen Lahteen ja saa ratkottavakseen kaupunkilaisia kuohuttavan nuoren tytön kuoleman. Perehtyessään tutkintaan Sund huomaa, että kaupunki velloo huumekohussa ja laittomat päihteet ovat osa myös alaikäisten arkipäivää. Nuorison keskuudessa leviävä muuntohuume kylvää kauhua niin nuorten vanhemmissa kuin kaupungin päättäjissäkin. Paine kuolemantapauksen selvittämiseksi ja huumerikollisuuden vähentämiseksi käy hermoja raastavan kovaksi.

MA RJ A AH O

MYL LYLA HTI

Kuka pelkää salaisuutensa paljastumista niin paljon, että on valmis jopa tappamaan? Entä ketkä levittävät vaarallista muuntohuumetta kaupungin nuorille? Komisario Sundin työpäivät venyvät pitkiksi, eikä isän jäämistön läpikäyminen lapsuudenkodissa ota edistyäkseen. Vielä kun miehen elämään pelmahtaa yllättäen tuttu henkilö menneisyydestä, ei edes rakkaalle harrastukselle Vesijärven kimmeltävillä aalloilla tahdo löytyä aikaa.

Marja Aho on Vääksyssä asuva kirjailija ja kuvittaja, jonka aiempaan tuotantoon kuuluu useita lasten- ja nuortenkirjoja.

Marja Aho: Neidonkorento ISBN: 978-952-356-218-9 Sidottu, noin 400 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 220 Hinta: 31.90 € Ilm. 10 / 2021


Outi Hongisto: Veljet – Younas Veljet on tiivistunnelmainen, ajankohtaisuudellaan puhutteleva jännitysromaani kahden maahanmuuttajaveljeksen taistelusta laajalle levittäytynyttä rikollisryhmää vastaan. Missä kulkee raja, jonka ylittäminen repii läheisetkin vaaravyöhykkeelle? Amir Zardari erosi maahanmuuttajista koostuvasta espoolaisesta jengistä, mutta sen johtaja ja taustahahmot haluavat vaientaa liikaa tietävän entisen jengiläisen, joka aikoo todistaa heitä vastaan. Amir houkutellaan ansaan, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Younas Zardari työskentelee KRP:ssä järjestäytyneen rikollisuuden erikoistutkintaryhmän esimiehenä. Hän ottaa elämäntehtäväkseen jengin vangitsemisen sekä rikollistouhuista eroon pyrkivän pikkuveljensä pelastamisen. Younasin tutkintaryhmän löytämät todisteet laajasta rikolliskuviosta osoittautuvat räjähdysherkiksi. Younasin on pohdittava päätöstensä vaikutukset tarkkaan: kenelle epäilyistä voi kertoa. Vastapuoli tuntuu olevan aina yhden askeleen edellä, ja siihen voi olla vain yksi selitys. Kykeneekö Younas suojelemaan rakkaimpiaan, joiden henki on jatkuvasti uhattuna? Sukuun pian syntyvä lapsi sekoittaa entisestään ajatuksia ajojahdinomaisen tutkinnan järkevyydestä. Kuinka kalliin hinnan Younas on onnistumisestaan loppujen lopuksi valmis maksamaan? Veljet – Younas on Veljet-sarjan toinen, itsenäinen osa. Sarjan ensimmäinen osa kantaa nimeä Veljet – Amir (2020). Kirjojen yllättävät käänteet ja puhuttavat ihmiskohtalot sijoittuvat Espooseen ja ovat osaltaan ovi nykypäivän monikulttuuriseen yhteiskuntaamme, sen vahvuuksiin ja epäkohtiin.

Rakennusalalla työskentelevä Outi Hongisto (s. 1974) asuu Espoossa. Veljet-sarjan lisäksi häneltä on ilmestynyt kaksi lapsille suunnattua matkakirjaa.

Outi Hongisto: Veljet – Younas ISBN: 978-952-356-219-6 Sidottu, noin 310 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 221 Hinta: 31.90 € Ilm. 9 / 2021


Jaana Lehtiö: Mitä mieleen jää Koukuttava jännitysromaani mullan alta paljastuvasta mysteeristä, joka saa vuosikymmenien salaisuuksien padon murtumaan. Rikoskomisario Juha Muhonen pakenee turhauttavia virkavelvollisuuksia ja webinaareja vanhan onnettomuustutkinnan pariin, kunnes Porvoon vanhalla asuinalueella tehdään hätkähdyttävä löytö, jonka selvittäminen menee kaiken muun edelle. Mikä on maahan kerran laitettu, se jääköön unholaan. Rikoskomisario haluaa tietää, mistä on kysymys, ja tapahtumien ryöpsähtäessä eteenpäin tulee menneisyyden penkomiselle ja oman kunnian puolustamiselle kiire. Senioriporvoolaisten parissa vapaaehtoistyötä tekevän Hilkka Alituvan reitit risteävät vahvasti lähihistoriaan ulottuvan rikostutkinnan kanssa. Onko hänestä tällä kertaa poliisille kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä? Muistaminen on taitolaji, mutta onko ihmisellä oikeus muuttaa menneisyys sellaiseksi, jonka haluaa muistaa? Mitä mieleen jää on Jaana Lehtiön kahdeksas teos leppoisia murhia sisältävien jännityskirjojen jatkumossa. Dekkarin tapahtumat sijoittuvat kirjailijan kotikaupunkiin Porvooseen, missä rikoksia ratkoo sympaattinen rikoskomisario Juha Muhonen ryhmineen.

Jaana Lehtiö: Mitä mieleen jää

Jaana Lehtiö on kirjailija ja Porvoo-opas, joka kirjoittaa jännityskirjoja aikuisille ja lastenkirjoja kouluikäisille. Hän vetää Porvoossa kirjoihinsa liittyviä opaskierroksia, joissa yhdistyy kirjoittajan tekemä taustatyö, Porvoon historia sekä tarinat, joita Suomen toiseksi vanhin kaupunki on täynnä.

ISBN: 978-952-356-220-2 Sidottu, noin 350 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 222 Hinta: 31.90 € Ilm. 8 / 2021

Porvoolaisdekkareiden koukuttava juoni avautuu lukijalle vähitellen vaiheittain. Kirjoissa kuljetaan niitä suomalaisen ja pohjoismaalaisen jännityskirjallisuuden polkuja, joissa väkivalta ei korostu, mutta juoni sekä käsitellyt teemat jäävät kutkuttamaan lukijan mieltä.


Pertti Laine: Koston oikeutus Koston oikeutus jatkaa suosittua dekkarisarjaa, jossa toisen polven suomalainen, rikoskomisario Simppa sympaattisine tiimeineen selvittää pirkanmaalaisia murhamysteerejä. Konepajayrittäjä löytyy ammuttuna työhuoneestaan Ylöjärveltä. Kesälomakauden juuri käynnistyessä helteinen perjantai-ilta on teollisuusalueella hiljainen eikä silminnäkijöistä ole juuri toiveita. Liittyykö yrittäjän ampuminen pari kuukautta aikaisemmin Lapissa paljastuneeseen murhaan, jonka uhri oli myös Ylöjärveltä lähtöisin ollut liikemies? Onko rikosten motiivina yrittäjiin kohdistuva viha vai löytyykö taustalta henkilökohtainen syy? Rikoskomisario Simppa joutuu tutkinnassa yhä syvemmälle häikäilemättömän liiketoiminnan sokkeloihin. Siinä pelissä moraalilla ei ole mitään merkitystä ja yrittäjän riskeihin sisältyy myös hengenlähtö. Oma haasteensa on siinä, että toimintaan on sekaantunut tärkeitä henkilöitä valtakunnan huipulta. Kesken murhatutkinnan tapahtuu dramaattinen käänne, kun tiimin yhden rikostutkijan kanssa suunniteltu operaatio menee kohtalokkaalla tavalla pieleen.

Pertti Laine: Koston oikeutus Pertti Laine (s. 1949) on Lempäälässä asuva taloustieteen maisteri, joka on tehnyt pitkän työuran liike-elämässä. Talousjohdon ja kehitysjohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut yritysten hallituksissa. Laineen dekkarisarjan avaus Pisto sydämeen ilmestyi 2018. Sitä seurasivat Vainotut vuonna 2019 sekä Kohtalokas kutsu vuonna 2020.

ISBN: 978-952-356-221-9 Sidottu, noin 360 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 223 Hinta: 31.90 € Ilm. 8 / 2021


Eija Piekkari: Pimeän avain Mukaansatempaava jännitysromaani siepatun naisen mysteeristä. Uskottavaa rikostutkintaa ja poliisien oman elämän tapahtumia yhdistävä Kristiina Elo -sarja on kiehtonut lukijoita jo yli vuosikymmenen. Nainen herää vieraassa paikassa pimeässä. Alkusäikähdyksen jälkeen hän on varma, että kyse on leikistä, jossa hänen pitää löytää avain päästäkseen ulos. Aivan kuten leikissä vuotta aiemmin. Nainen alkaa kontata pimeässä ympäriinsä. Asiaa vaikeuttaa toiseen jalkaan sidottu naru, joka rajoittaa liikkumisen tietylle alueelle. Onneksi hänelle on jätetty vettä käden ulottuville. Nainen yrittää ymmärtää, mitä tapahtui ja miksi joku halusi siepata hänet, mutta edellisen illan tapahtumat eivät täysin palaa mieleen. Siitä hän on melko varma, ettei ole suututtanut ketään. Viha hänessä kasvaa, ja lopulta hän haluaa kostaa liian pitkälle menneen leikin sille, joka hänet sieppasi. Hän ei vain aavista, että pahin ei ole vielä tapahtunut. Rikosylikonstaapeli Kristiina Elo ei jaksa alkuun keskittyä naisen katoamiseen, koska huoli omasta terveydestä nousee päällimmäiseksi. Huoli uhkaa viedä voimat kokonaan. Pimeän avain on neljästoista osa hollolalaisen Eija Piekkarin suosittua Kristiina Elo -dekkarisarjaa.

Eija Piekkari: Pimeän avain ISBN: 978-952-356-222-6 Sidottu, noin 340 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 224 Hinta: 31.90 € Ilm. 10 / 2021


Metropoliitta Panteleimon: Vienan risti Nostalgisen ajankuvan ja inhimillisen rikostragedian sävyttämä rikosromaani 1960-luvun kyläyhteisöstä. Poliisinrouva Elisabet Urhosen innokas osallistuminen tutkintaan saa tällä kertaa ristiriitaisen vastaanoton. Juhannuspäivän unelias rauha rikkoutuu yläsavolaisen Koskijärven kirkonkylässä oudolla tavalla. Kylän liepeiltä metsiköstä löytyy vuosien takainen salattu hauta. Vainaja tunnistetaan paikkakunnalla kadonneeksi vienankarjalaiseksi laukkukauppiaaksi Mikko Valtoseksi. Hänet on murhattu. Pian lähistöllä tapahtuu toinen henkirikos. Onko tapahtumilla yhteys? Näin uskoo vakaasti entiselle kotiseudulleen lomailemaan saapunut poliisinrouva Elisabet Urhonen. Tutkintaa johtavan poliisimestarin ja Valtosen vielä muistavien paikkakuntalaisten vastustelu ei lannista rouvan intoa ratkaista laajalti mieliä kuohuttava rikos, jonka tapahtumien alku kantautuu aina rajantakaisen Vienan-Karjalan kohtalon vuosiin.

Vienan risti on metropoliitta Panteleimonin 1960-luvulle sijoittuvan ihastusta herättäneen Koskijärvi-sarjan yhdeksäs teos. Aiemmat teokset ovat: • Murha kirkonkylässä (2011) • Murha näyttämöllä (2013) • Kohtalokas Leningradin-matka (2015) • Murha kirjapiirissä (2016) • Viestejä tuonpuoleisesta (2017) • Särkynyt sydän (2018) • Äänisen aallot (2019) • Toivon Ankkuri (2019)

Metropoliitta Panteleimon: Vienan risti ISBN: 978-952-356-223-3 Sidottu, noin 220 s. KL: 84.2 Sarja: MurhaMylly 225 Hinta: 31.90 € Ilm. 8 / 2021


Sisko Koskiniemi: Pohjoisen poliisi kertoo Mukaansa tempaava true crime -teos rovaniemeläisen rikostutkija Martti Karjulan pitkästä urasta ensin järjestyspoliisissa, sitten suojelupoliisin etsivänä ja lopulta keskusrikospoliisissa. Vuosikymmeniin mahtuu niin huume- ja väkivaltarikoksia kuin koko maailmaa kohauttanut sopupelitutkinta. Tärkeintä on silti aina ollut niin rikoksen uhrin kuin tekijänkin kohtaaminen ihmisenä. Työskennellessään Supossa 1970-luvun loppupuolella nuori poliisi tapasi niin Tanskan kuningattaren kuin Yhdysvaltain presidentin, mutta omalla laillaan hohdokas työ ei kuitenkaan ollut sellaista poliisityötä, jota Martti olisi halunnut pitkään tehdä. Niinpä hän siirtyi ensin Rovaniemen poliisilaitoksen rikostutkintaan ja päätyi sieltä haluamalleen alalle keskusrikospoliisiin. Huumetutkinta oli Martille kiinnostava työsarka, ja hän alkoikin luoda yhteistyötä KRP:n eri yksiköiden kanssa. Paitsi laajoja huumejuttuja keskusrikospoliisi tutki myös henkirikoksia ja muita raakoja väkivaltarikoksia. Henkirikokset olivat vaikeita ja henkisesti vaativia myös tutkijalle samoin kuin huumeisiin liittyvät erilaiset hyväksikäytöt ja väkivallanteot. Rovaniemen KRP:n paljastama jalkapallohuijaus 2010 oli harvinaisuutensa vuoksi maailmanlaajuinen uutinen. Martti oli tutkinnassa mukana, mutta tässä kirjassa kertojana on hänen kollegansa, joka työskenteli jutun kanssa vielä tiiviimmin. Martti kertoo myös omanlaatuista huumoria sisältäneistä rikosjutuista, törkeästä taikatempusta ja erikoisen aseen käytöstä henkirikoksen tekijää pidätettäessä. Kirjan kirjoittaja Sisko Koskiniemi on toiminut Rovaniemen poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä kymmenen vuotta, joten poliisin työ ja työyhteisö ovat hänelle tuttuja. Häneltä on julkaistu kaksi fiktiivistä romaania poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän työstä.

Sisko Koskiniemi: Pohjoisen poliisi kertoo ISBN: 978-952-356-239-4 Sidottu, noin 230 s. + kuvaliite KL: 84.2 Hinta: 31.90 € Ilm. 8 / 2021


Marja Korhonen: Marjan Enkelit Rakastetun kirjasarjan odotettu jatko-osa kertoo Marja Korhosen arjesta ja juhlasta locked in -syndrooman kanssa – kun liike ja puhe viedään, puhuvat silmät ja nyt myös Marjan avustajat, tosielämän Enkelit. Marja Korhonen tunnetaan parhaiten erityisestä elämästään, josta hän on otsahiirellään kirjoittanut kaksi kirjaa Häivähdyksiä – erityinen elämäni (2014) ja Sydämeen tatuoitu (2017). Marjan Enkelit on jatkoa näille teoksille. Se avaa kirjailijan ja avustajien elämää hullunkurisia käänteitä täynnä olevan arjen keskellä. Karikoilta ja kivuiltakaan ei täysin vältytä. Marjan Enkelit syntyi epätavallisen vuoden 2020 haasteiden tiimellyksessä. Se on kiehtova kertomus ystävyydestä, tunteiden vuoristoradasta, auttamisenhalusta, erikoislaatuisesta työyhteisöstä sekä arjen iloista ja suruista vauhdikkaan Marjan matkassa. Kun yhdentoista erilaisen naisen työnantajana on mykkä ja halvaantunut mutta määrätietoinen sisupussi, yhteiselon perustukset pitää koossa vankkumaton molemminpuolinen kunnioitus Marjan ja Enkeleiden välillä.

Marja Korhonen on Saarijärvellä asuva kirjailija ja luennoitsija, koulutukseltaan luokan -ja erityisopettaja. Edellä mainittujen kirjojen ohella häneltä on julkaistu romanttinen pienoisromaani Karhunpesä (2019).

Marja Korhonen: Marjan Enkelit ISBN: 978-952-356-240-0 Sidottu, noin 180 s. + kuvaliite KL: 84.2 Hinta: 31.90 € Ilm. 9 / 2021


Maija Kajanto: Kuin tilauksesta Itkettävä ja naurattava romaani kasvavista pyykkivuorista, työelämän suhmuroinneista, toisen aikuisen kaipuusta ja äitiryhmän riemastuttavasta vertaishuumorista.

Kuin

”Mä en jaksa enää projektipäälliköidä kaikkien elämää, omaani, Annin, työpaikan ja sunkin vielä kaupan tekijäisiksi. Jossain menee tämänkin projektipäällikön sietokyky.” Kun elämä heittää tielle pari yllätyskäännettä, Titta Jokisalo huomaa pyörittävänsä yksin arkea, johon kuuluvat vanha rintamamiestalo, yksivuotias ikiliikkuja ja inspiroiva työ järjestökentällä. Kodin, työpaikan ja päiväkodin välillä juokseminen nostattaa stressikertoimia ja kasvattaa silmäpusseja. Samalla töissä rakentuu kuvio, joka koettelee Titan moraalin rajoja. Mitä kaikkea voi katsoa läpi sormien vain siksi, että on lopulta päässyt unelmiensa työhön? Voiko ruuhkavuosista saada joskus vuosilomaa, ja onko lastenvaatteiden myyminen nettikirppiksellä mahdollista, jos ei halua tulla lopullisesti hulluksi? Kun toinen aikuinen ihminen haluaisi taas osaksi Titan arkea, on aika todeta, että elämä menee väistämättä eteenpäin – välillä jopa parempaan suuntaan. Kuin tilauksesta on jatko-osa erinomaisen vastaanoton saaneille teoksille Mittoja ja tilaustöitä (2019) ja Itsepä tilasit (2020). Tarkkanäköisen työelämäkuvauksen lisäksi kirjat tarjoavat katsauksen 2020-luvun vanhemmuuteen, joka monelle ruuhkavuosissa kahlaajalle tarkoittaa kokopäivätyötä palkkatyön rinnalle. Maija Kajanto on taustaltaan toimittaja ja sisältömarkkinoinnin ammattilainen, joka halusi lapsena aina tulla kirjailijaksi. Hänen ajatuksiaan löytyy myös osoitteesta: sorimaoonkotiaiti.blogspot.com ”Kajannon huumori ja ironia ovat mahtavia.” – Eeva-lehti ”Hektisen nykyarjen ja yllättävän äitiyden yhteensovittaminen tuottaa mainioita tilanteita ja herkullisia kohtaamisia.” – Seura

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta ISBN: 978-952-356-234-9 Sidottu, noin 330 s. KL: 84.2 Hinta: 31.50 € Ilm. 8 / 2021


Teppo Räisänen: Paratiisiranta Mieltä avartava romaani suomalaisen ja srilankalaisen perheen kohtaamisesta sisällissodan loppumetreillä. Oma talo paratiisirannalla avaa silmät maan mielivaltaiselle tilanteelle. Matkustamista rakastavat diplomi-insinööri Kari ja toimittajavaimo Minna hankkivat Sri Lankasta unelmien rantahuvilan. Vaimon idealismi alkaa himmetä yhä uusien haasteiden koetellessa länsimaisiin toimintatapoihin tottunutta perhettä, mutta tiukkana itseään pitänyt yrittäjäpuoliso huomaa eksyvänsä yhä useammin yövartija Matthin juttusille. Miehen kertoma saa aikaan tapahtumien vyöryn, johon Kari tempautuu mukaan. Saaren toisella puolella nuori Thami kaivautuu rantahiekkaan äitinsä kanssa selvitäkseen jälleen yhdestä yöstä Tamilitiikerien ja hallituksen joukkojen välisellä No Fire Zonella, joka nimestään huolimatta on julmuuksien pelikenttä. Voiko kukaan mitään tilanteelle, jossa ihmisoikeudet on vain merkityksetön sana?

Teppo Räisänen on porvoolainen kirjailija ja yrittäjä. Hän on koulutukseltaan elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Kirjan autenttinen kuvaus sisällissodan repimästä Sri Lankasta perustuu hänen omiin kokemuksiinsa maassa asumisesta sekä laajaan taustatyöhön muun muassa haastattelujen merkeissä. Räisäsen esikoisteos Pikkuisen parempi ihminen julkaistiin 2016

Teppo Räisänen: Paratiisiranta ISBN: 978-952-356-235-6 Sidottu, noin 460 s. KL: 84.2 Hinta: 32.50 € Ilm. 9 / 2021


Veli Ranta-Ojala: Taistelulähetti Taistelulähetti on tosipohjainen sotaromaani Tyrjän ja Karjalan kannaksen ankarista taisteluista jatkosodassa. Se on myös vaikeasti haavoittuneen Taneli Kaappolan selviytymistarina. Teos perustuu JR 7:ssä taistelleen sotilaan kokemuksiin ja yleiseen sotahistoriaan. Heinäkuun lopulla 1941 sotamies Taneli Kaappola saa määräyksen komppanianpäällikkö Tikkasen lähetiksi itärajalle. Taistelut Tyrjän kylän valtaamiseksi ovat juuri alkamassa, ja IsäTikkanen miehineen määrätään hyökkäyksen kärkeen. Taistelut verottavat ankarasti JR 7:ää mutta antavat myös menestystä ja kunniakkaan Tyrjän Rykmentin maineen. Kuukausi taisteluiden jälkeen rykmentti on edennyt jo Rajajoelle ja asettunut asemiin rajan taakse. Ohtaan ja Rajajoen varteen kasvaa ikään kuin linnoitettu kaupunki, jossa elämä on vaihtelevaa ja vilkasta mutta ei kuitenkaan turvallista. Taistelulähettinä Kaappola toimii rämäkän Isä-Tikkasen varjona ja oikeana kätenä. Tehtävässään hän joutuu moniin kiperiin tilanteisiin, ja kesällä 1942 hän haavoittuu vaikeasti. Toipumislomalla Taneli tapaa Helvin, joka antaa hänen elämälleen vakaan suunnan. Taisteluiden lomassa ja sotilassairaalan petillä Taneli palaa ajatuksissaan monet kerrat lapsuutensa ja nuoruutensa Ämmälään. Orvon pojan elämä ei ollut helppoa. Taneli ja Helvi sopivat kesän 1944 juhannushäistä. Kohtalo on päättänyt kuitenkin toisin. Kranaatinsirpale Siiranmäessä tekee pahaa jälkeä, ja alkaa vuosia kestävä sairaalakierre, mutta Taneli ja Helvi eivät luovuta. Taistelulähetti on Veli Ranta-Ojalan kymmenes romaani ja neljäs sotaromaani. Hän on saanut vuonna 2003 Chydeniuskirjallisuuspalkinnon.

Veli Ranta-Ojala: Taistelulähetti ISBN: 978-952-356-238-7 Sidottu, noin 180 s. KL: 84.2 Hinta: 30.90 € Ilm. 10 / 2021


Adam Mykkänen: Hiki hirven tutkinnassa, kuuma karhun kainalossa Merkittävä, tositapahtumiin pohjautuva teos hirven elämästä ja sen metsästyksestä. Kirjoittajan yli kuuden vuosikymmenen kokemus tärkeimmästä riistaeläimestämme on johdattanut hänet lukuisien seikkailujen ohella hirvien käyttäytymisen arvostetuksi asiantuntijaksi. Mukana on myös mielenkiintoinen kuvaus metsäpeurojen pyynnin varhaishistoriasta. Metsässä hirvien keskellä kasvanutta nuorukaista tarvitaan ensin hirviporukan koirapojaksi. Myöhemmin kovakuntoinen nuori mies joutuu myös selvittelemään hirvien haavoittumisia. Hänestä tulee kuolleen hirven metsästäjä. Metsästys muuttuu ympärivuotiseksi, kun hirvikolareiden määrä kasvaa jyrkästi. Pitkä kokemus hirvistä ja niiden käyttäytymisestä johdattaa kirjoittajan etologian asiantuntijaksi ja seikkailuihin Venäjän Karjalaan, Viroon ja Ruotsiin, Suomen Lappia unohtamatta. Kirjassa muistellaan myös pilke silmäkulmassa kirjoittajan kokemia kansainvälisiä edustusjahteja. Suurpetojakin kohdataan, mutta yllättävästä näkökulmasta. Vuosikymmenien aikana koettuihin tapahtumiin osuu hienoja metsästyspäiviä karjalankarhukoirien kanssa, mutta myös rankempia kokemuksia, joista kirjoittaja luovii yli huumorin ja toisinaan jopa ironian avulla. Kirjan kertomukset perustuvat tositapahtumiin. Yksityisyyden suojaamiseksi on muutettu nimiä, tapahtumien kulkua ja paikkatietoja. Adam Mykkänen (s. 1944) on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä sekä freelancer-toimittaja. Jo pikkupoikana hän kulki lähiseudun metsissä karjalankarhukoiran kanssa hirviä haukuttaen. Hirvikaatoja on Mykkäselle kertynyt vuosien mittaan poikkeuksellisen paljon, päiväkirjamerkintöjen mukaan lähes 800 kappaletta. Hänen metsästykseen ja aseisiin erikoistuneita kirjoituksiaan on julkaistu useissa lehdissä. Mykkäsen aiempi hirviin keskittyvä teos Hirven turpaa ja poron kuuta julkaistiin 2018.

Adam Mykkänen: Hiki hirven tutkinnassa, kuuma karhun kainalossa ISBN: 978-952-356-224-0 Sidottu, noin 180 s. KL: 84.2 Hinta: 30.90 € Ilm. 8 / 2021


Reijo Alamaunu: Kortteerina Koskipirtti Kortteerina Koskipirtti on Reijo Alamaunun neljäs eräaiheinen tarinakokoelma. Pitkän linjan eräkirjailija vie lukijansa niin metsästysmaille kuin kalavesillekin seitsemäntoista elämänmakuisen tarinan siivin. Kirjan kertomukset sijoittuvat kirjailijalle ja monelle muullekin eränkävijälle tuttuihin maisemiin, muun muassa Kemijokivarteen ja itärajan suunnalle Raatteeseen. Käväistäänpä Venäjälläkin, vahingossa tosin. Yhteiskunnallisiakaan asioita ei unohdeta, vaan turvapaikanhakijoita kotoutetaan suomalaiseen yhteiskuntaan kalastamalla ja koronaa tukahdutetaan syrjäkyliä myöten. Kirjan syntyhetkellä vallinneet matkustusrajoitukset näkyivät lisääntyneenä kotimaan matkailuna, ja ehkäpä kirjan kansikuvassa onkin tarkkasilmäiselle matkailijalle tuttu paikka. Vai onko? Kenties kaikki ei ole sitä miltä näyttää, tarinoissakaan. Tarinoista kolmetoista on uusia ja neljä on julkaistu aikaisemmin Eränkävijässä tai Metsästys & Kalastus -lehdessä.

Reijo Alamaunu: Kortteerina Koskipirtti ISBN: 978-952-356-225-7 Sidottu, noin 220 s. KL: 84.2 Hinta: 30.90 € Ilm. 10 / 2021


Lasten- ja nuortenkirjat


J. S. Meresmaa: Khimaira Khimaira on nuorista kertova säeromaani, joka viiltää ja vangitsee rakkauden voimalla. 19-vuotiaalla suomenvenäläisellä Saralla on intohimona valokuvaaminen ja Anna Ahmatovan runot, allaan vintagemoottoripyörä ja takana lääkiksen pääsykokeet. Käsipuolessa Saralla keikkuu uusi tyttöystävä Iina, joka on myös Saran ex-poikaystävän tyttöystävä – yhteisestä sopimuksesta. Monimutkaistako? Ehkä vähän, mutta milloin elämä ei sitä olisi. Lisämutkia matkaan tuo se, ettei Sara ole kertonut vanhoillisille vanhemmilleen lesboudestaan saati monisuhdejärjestelyistä. Hänellä on jo jalka oven välissä omaan, itsenäiseen elämään. Ja vaikka kotitalo on komea, sen sisällä kaikuu tyhjyys, joka valtaa tilaa Saran sisältä päivä päivältä enemmän. Hän tuntee seisovansa kuilun reunalla. Mitä paljastuu, kun hiljaisuus lopulta rikkoutuu? J. S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, jonka edellinen säeromaani Dodo ilmestyi 2020. Dodo valittiin Topeliusehdokkaaksi ilmestymisvuonnaan ja palkittiin Blogistanian Kuopus -kunniakirjalla. Meresmaalta on aiemmin julkaistu myös muun muassa Kuvastaja- ja Anni Polva -palkintoehdokkaana ollut Mifonki-fantasiasarja. Romaanien lisäksi häneltä on ilmestynyt lukuisia novelleja, joita on käännetty englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, portugaliksi, ruotsiksi ja romaniaksi.

odo pi osa D na m e i a n kaa Sarja -ehdok ian s u li e p oli To gistan ttiin Blo kirjalla i lk a p ja -kunnia Kuopus aana lasten- ja parh vuoden tenkirjana. nuor

J. S. Meresmaa: Khimaira ISBN: 978-952-356-236-3 Sidottu, noin 160 s. KL: N84.2 Hinta: 19.90 € Ilm. 8 / 2021


Heidi Silvan: Tyhmästi tehty Henkeäsalpaava tarina tyttöjen ystävyydestä, polttavasta rakkaudesta ja keinoja kaihtamattomasta oman edun tavoittelusta. Poliisi on vaitonainen tytön kuolinsyystä. ”Tässä vaiheessa kaikki on vielä auki, mutta jotain riitaa siellä on ollut.” Sen kesän piti olla paras kaikista… Piti tehdä kaikenlaista hullua mutta ei sentään mitään näin tyhmää. Josefiina on kaunis ja itsevarma. Iris on iloinen ja ikuisesti hyvä ystävä. Elsa on älykäs ja fiksuin kaikista. Mutta yhtä heistä ei enää ole. Josefiina, Iris ja Elsa ovat keskenään parhaat ystävät, jotka tekevät kaiken yhdessä. Tytöt ovat kiinnostuneita vain itsestään ja hyvänä kakkosena toisistaan. Pinnan alla on säröjä ja täydellisessä ystävyydessä vinoumia. Yhteistä on epätoivoinen oman onnen etsintä, kun ”minä itse” on etuoikeutettu ja voi tehdä mitä tahansa. Muut ihmiset ovat esteitä, jotka voi työntää syrjään, jos he ovat tiellä. Tyhmästi tehty on Heidi Silvanin uusi aluevaltaus vakavan young adult -kirjallisuuden genressä. Silvan (s. 1972) on oululainen opettaja, joka on tuttu hyväntuulisista varhaisnuorten Tippikirjoistaan sekö nuortenkirjoistaan John Lennon minussa, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos ja Puhu, Nelli, puhu.

Heidi Silvan: Tyhmästi tehty ISBN: 978-952-356-237-0 Sidottu, noin 200 s. KL: N84.2 Hinta: 26.90 € Ilm. 9 / 2021


Jutta Tynkkynen: Etsivätoimisto Mysteeri ja Pronssinen samurai Mystinen Pronssisen samurain patsas, kolme innokasta salapoliisia ja sinä! Mukaansatempaava, hoksaamisen riemua tarjoava salapoliisikirja maagisista taikaesineistä, hämäräperäisistä rosvoista ja ovelista salapoliiseista. Etsivätoimisto Mysteeri -sarjassa lukijat pääsevät ratkomaan tarinaan liittyviä etsivätehtäviä sekä järjestämään oman pakohuonepelin. Etsivätoimisto Mysteerin Roosa, Timi ja Aurora ovat päässeet seuraamaan Lumi-Samuraista kertovan elokuvan kuvauksia. Etenkin Timi on haltioissaan, onhan Lumi-Samurai hänen suuri sankarinsa. Pahat enteet täyttävät kuitenkin salapoliisien mielet, kun he tajuavat hämäräperäisen roiston nimeltä Valkoinen rotta saapuneen naamioituneena kuvauksiin… saadakseen haltuunsa muinaisen velhon loitsimat taikaesineet. Pian alkaakin tapahtua kummia, ja lapset joutuvat keskelle vauhdikasta salapoliisiseikkailua, jossa he törmäävät rohkeiden samuraiden lisäksi myös oveliin ninjoihin sekä salaperäisiin vakoojiin. Mutta ennen kaikkea menneisyyden suuriin salaisuuksiin. Kuka Valkoinen rotta oikein on? Mitä hän suunnittelee taikaesineillä tekevänsä? Entä pystyykö Etsivätoimisto Mysteeri ratkaisemaan oudon rikostapauksen ennen kuin on liian myöhäistä? Liity mukaan huikean jännitystarinan pyörteisiin ja auta Etsivätoimisto Mysteeriä selvittämään rikostapaus, josta ei vauhtia ja hurjia ninjoja puutu! Jutta Tynkkynen lukee dekkareita ja selvittelee lenkkeilyn ohessa geokätköjen salaisuuksia. Jutta halusi kirjoittaa lapsille salapoliisikirjoja, joissa lukemisen lisäksi pääsee myös itse ratkaisemaan etsivätehtäviä sekä leikkimään salapoliisimaisia aarteenetsintäleikkejä. Näin syntyi alakouluikäisille suunnattu Etsivätoimisto Mysteeri -sarja, jonka edelliset osat ovat Pyhän Birman safiiri (2016), Kultainen miekka (2017), Prinssi Tristan (2018), Hopeinen amuletti (2019) sekä Vihreä Lohikäärme (2020).

Jutta Tynkkynen: Etsivätoimisto Mysteeri ja Pronssinen samurai ISBN: 978-952-356-226-4 Sidottu, noin 180 s. KL: L84.2 Sarja: Etsivätoimisto Mysteeri 6 Hinta: 23.90 € Ilm. 9 / 2021


Marjut Brunila: Immu ja Kylmä kyyti Seikkailuja, ystävyyttä ja mystisiä kummitustarinoita – palkittu Immu-sarja kiehtoo alakouluikäisten mielikuvitusta monin tavoin. Tällä kertaa salaseuralaiset joutuvat moneen kiperään tilanteeseen Uudenkaupungin merimaisemissa. Immu ja Lukas pääsevät purjehtimaan Kylmäpihlajan majakkasaarelle. Sieltä matka jatkuu Uuteenkaupunkiin, missä Niko ja Lotta odottelevat ystäviään. Salaseura Klaanin täydentävät Immun Figaro-kissa ja Nikon Ritva-koira. Klaanilaiset majoittuvat Lotan Geta-mummon luo ja nauttivat elokuun lämpimistä päivistä. Kanoottiretki Hiunpuhdin hylyille yllättää. Miten ikivanha ryöstö liittyy viime päivien varkauksiin? Jokainen askel epäilyttävän pariskunnan jäljillä vie heidät lähemmäksi totuutta – ja vaaraa. Immu ja Lotta saavat myös uuden kummitusmysteerin selvitettäväkseen. Tällä kertaa kalpeakasvoinen pikkupoika juoksuttaa ystävyksiä pitkin kaupunkia. Tarvitaan jälleen puhuvan Figaro-kissan apua, jotta menneisyyden haamut saavat rauhan.

Immu ja Kylmä kyyti on alakoululaisille suunnattu seikkailu- ja kummitustarina. Sarjan aiemmat osat ovat: • Immu ja Torninvartijat (2018) Kirja valittiin vuoden 2018 parhaaksi lastenkirjaksi LukuVarkaus-kisassa. • Immu ja Salattu saari (2019) • Immu ja Sataman sankarit (2020)

Marjut Brunila : Immu ja Kylmä kyyti ISBN: 978-952-356-227-1 Sidottu, noin 175 s. KL: L84.2 Sarja: Immu 4 Hinta: 22.90 € Ilm. 9 / 2021


Anu Holopainen: Demonikuiskaaja Manaajat tulevat! Alakouluikäisille suunnatun IIK!-kauhukirjasarjan tarinat ovat helppolukuisia, maltillisen pituisia ja sopivan jännittäviä – juuri sopivia houkuttelemaan myös vähemmän lukevia lapsia kirjan pariin. Sarjan kuudennessa osassa kaksoset Sussa ja Saku perheineen tekevät retken museoon, jossa esitellään muinaisen kaupungin esineistöä. Eräs vitriini särkyy äkillisesti, ja teknisen vian katkaistessa valot pikkusisko Siiri hiipii pimeyden turvin lasinsirpaleiden keskelle. Pian uutisissa kerrotaan, että vitriinissä ollut pieni hyeenanpääpatsas on kadonnut, ja Siirikin saa kertoa poliisille kaiken mitä asiasta tietää. Veistoksen arvellaan päätyneen rikkoutuneen lasin mukana kaatopaikalle, mutta Sakulla ja Sussalla on omat epäilyksensä – varsinkin kun Siiri alkaa nähdä painajaisia jopa keskellä päivää. Vähitellen alkaa tapahtua vieläkin oudompia. Kun kaksosille selviää, että hyeenaveistoksessa saattaa asustella vaarallinen demoni, on apua saatava nopeasti! Anu Holopainen on pitkän linjan nuortenkirjailija, jonka esikoisteos, fantasiaseikkailu Kristallien valtakunta ilmestyi vuonna 1996. Holopaisen Molemmin jaloin -scifidystopia oli vuoden 2006 Finlandia Junior -ehdokas, ja vuonna 2015 julkaistu Ihon alaiset nousi Blogistanian Kuopus -kisassa toiselle sijalle. Holopainen oli myös vuoden 2016 Laivakello-palkintoehdokas. Suositussa IIK!sarjassa on aiemmin ilmestynyt viisi osaa vuosina 2019–2021.

Anu Holopainen: Demonikuiskaaja ISBN: 978-952-356-228-8 Sidottu, noin 115 s. KL: L84.2 Sarja: IIK! 6 Hinta: 19.90 € Ilm. 8 / 2021


Jukka-Pekka Palviainen: Jugi ja Majakkasaaren aave Tosi-tv:n ja kummitusjahdin täyteinen seikkailukirja pursuaa yllättäviä käänteitä ja riemastuttavaa sanailua. Alakouluikäisille suunnatun kirjasarjan avaus esittelee Jugin ja hänen nokkelan siskonsa Irrin. Jugi on muuttamassa vanhempiensa ja pikkusiskonsa Irrin kanssa Majakkasaarella sijaitsevaan ränsistyneeseen hotelliin, jota remontoidaan television Murjusta palatsiksi -ohjelmassa. Jo kuvausryhmän tapaaminen saa yllätyksiä aikaan, mutta tutustumiskäynti muuttuu yhä kummallisemmaksi, kun tarinat Majakkasaaren aaveesta alkavat tuntua todelta. Remontin ja kuvausten keskellä Jugi ja Irri tutustuvat saaren erikoisiin asukkaisiin. Näkikö Kalervo Kalervo oikeasti kummituksen? Miksi lähes satavuotias Konsta valvoo kaiket yöt? Pian lapset huomaavat olevansa itsekin mukana aavejahdissa. Jukka-Pekka Palviainen on useita palkintoja ja palkintoehdokkuuksia saanut kirjailija, jonka laaja tuotanto sisältää kirjoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.

Jukka-Pekka Palviainen: Jugi ja Majakkasaaren aave ISBN: 978-952-356-229-5 Sidottu, noin 80 s. KL: L84.2 Sarja: Jugi 1 Hinta: 22.50 € Ilm. 8 / 2021


Veera Vähämaa: Limamerirosvojen jäljillä Kuvittaja: Keanne van de Kreeke Limamerirosvojen jäljillä on 6–10-vuotiaille suunnattu arvoitusdekkari, jossa Etsivätoimisto Muro pääsee karmivan ja omituisen merirosvokapteenin jäljille. Huumorin- ja jännityksentäyteistä tarinaa elävöittää kiehtova kuvitus. Teos on toinen osa Etsivätoimisto Muro -sarjaa Yön pimeydessä kaupunkiin lipuu laiva, jonka mastossa liehuu merirosvolippu. Pian sen jälkeen yksityisetsivä Rodirotta näkee kadulla omituisen hahmon, joka jättää jälkeensä vihreää tahmeaa ainetta. Kun samana päivänä Mursu-vaarin portaille ilmestyy pulloposti ja Alli saa merkillisen soiton, ovat arvoituksen ainekset kasassa. Etsivätoimisto Muron perustajajäsenet Rodi ja Muffa saavat avukseen maailman merillä seilanneen Alli-mummon. Kolmikko päätyy Kustavin saaristomaisemiin etsimään vastauksia moniin kysymyksiin. Kuka jättää omituisia viestejä etsiville? Miksi Allin moottoripyörä töhritään ja kuka ryöstää kesämökeistä arvottomia esineitä? Veera Vähämaa (s.1984) on sanataideohjaaja ja lastenkirjailija, joka toimii koulutaiteilijana kahdella turkulaisella alakoululla. Hän viljelee tarinoita ja runoja niin sairaaloissa, palvelutaloissa kuin päiväkodeissakin. Kahden pienen poikaviikarin äiti uskoo ikuisesti leikin ja lapsuuden ihmeelliseen taikaan. Keanne van de Kreeke on Suomessa asuva hollantilainen lastenkirjojen ja oppimateriaalien kuvittaja, joka on ollut mukana monissa yhteisöllisissä projekteissa mm. päiväkodeissa ja kouluissa.

Veera Vähämaa: Limamerirosvojen jäljillä Kuvittaja: Keanne van de Kreeke ISBN: 978-952-356-230-1 Sidottu, noin 80 s. mustavalkokuvitus KL: L84.2 Sarja: Etsivätoimisto Muro 2 Hinta: 23.90 € Ilm. 9 / 2021


Elisabet Aho: Peikkokallion salaisuus Peikkokallion salaisuus on jännittävä ja lämminhenkinen lastenromaani ystävyydestä, auttamisesta ja talven lumosta. Metsään kätkeytyvä mysteeri opettaa monta uutta asiaa. Vappu ja Annika lähtevät syyslomalla Vapun mummon ja ukin mökille. Mökin takana on tiheä metsä, jonne Vappu heti sieniretkellä eksyy. Metsästä Vappu löytää kummallisen korkean kallion, jolla on kasvot, koukkunenä ja maahan saakka valuva kiviparta. Kallio on ikivanha ja sillä saattaa olla voimia, hyviä tai pahoja. Kallion laelta näkee kauas, metsä jatkuu loputtomiin. Puiden lomassa vilahtaa salaperäinen talo, joka houkuttelee tyttöjä päivä päivältä lähemmäksi. Vinttikamarissa rapisee, joku liikkuu saunarannan kaislikossa ja metsälammelta löytyy kytevä nuotio. Kuka metsässä asustaa? Onneksi mökille tehdään uusi retki kuusenhakuun. On sysipimeää, vain lumi hohkaa valoa. Tyttöjen ja isoveli Eetun apua tarvitaan äkkiä toden teolla kylmässä joulukuun aamussa. Lapset syöksyvät halki metsän, mutta ehtivätkö he ajoissa? Peikkokallion salaisuus on suunnattu alakouluikäisille ja sopii hyvin myös ääneen luettavaksi. Elisabet Aho on kirjoittanut useita kiitettyjä ja palkittuja historiallisia romaaneja. Hänet tunnetaan myös jännittävistä lasten- ja nuortenkirjoistaan, jotka ovat olleet LukuVarkaus- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaina. Vappu ja Annika -sarjan avausosa Helmi, salaperäinen tyttö ilmestyi 2020.

Elisabet Aho Peikkokallion salaisuus ISBN: 978-952-356-231-8 Sidottu, noin 120 s. KL: L84.2 Sarja: Vappu ja Annika 2 Hinta: 23.90 € Ilm. 9 / 2021


Maarit Nurmi: Etsiväkaverit epäillyn jäljillä Etsiväkaverit epäillyn jäljillä tarjoaa jännittävän lukukokemuksen 6–10-vuotiaille lukijoille. Lyhyehkö ja koukuttava tarina sekä erittäin runsas kuvitus auttavat vähemmänkin harjaantunutta lukijaa ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Etsiväkaveritsarjan kieli on helppoa, joten sarja sopii myös niille lapsille, joiden kotikieli ei ole suomi. Vilkku ja hänen kaverinsa Anton viettävät kesää saaressa. Vilkun isän bändikaverit tulevat saareen äänittämään levyä, ja mukana on myös uusi kitaristi Snadi. Vilkusta tuntuu, että Snadissa on jotain epäilyttävää. Mies näyttääkin ihan roistolta! Pian Vilkku ja Anton huomaavat, että Snadi saa salaperäisiä puheluita. Eikä vain päivällä vaan myös yöllä. Lisäksi hänellä on aina mukanaan reppu, jossa on varmasti jotain hyvin tärkeää. Vilkun ja Antonin on pakko selvittää, mitä salaista repussa on, mutta kuinka reppuun voi kurkistaa, kun Snadi vahtii sitä koko ajan? Entä missä on Majavalampi, jonne Snadi menee öisiin tapaamisiin? Kun oikea paikka vihdoin löytyy, Etsiväkaverit joutuvat vaarallisiin tilanteisiin. Jopa niin vaarallisiin, että lopulta Vilkkua etsivät jo poliisitkin. Löytyykö Vilkku, ja mistä Snadin öisissä hiippailuissa on oikein kysymys? Se selviää lukemalla Etsiväkaverit epäillyn jäljillä. ”Poikien lukutaidosta ollaan huolissaan – eikä syyttä. Haluan Etsiväkaverit-kirjoilla tarjota pojille ja tytöille jännittävän sarjan, johon voivat tarttua yhtä lailla ne, joilla on lukemisessa vielä haasteita, kuin nekin, joilta lukeminen jo sujuu”, Maarit Nurmi kertoo. Nurmi kirjoittaa Etsiväkavereiden lisäksi myös Eemun tarinoita, joita on ilmestynyt jo kuusi osaa. Etsiväkavereiden ensimmäinen osa ilmestyi keväällä 2021.

Maarit Nurmi: Etsiväkaverit epäillyn jäljillä ISBN: 978-952-356-232-5 Sidottu, noin 145 s. Runsas mustavalkokuvitus KL: L84.2 Sarja: Etsiväkaverit 2 Hinta: 22.90 € Ilm. 10 / 2021


Kai Vainiomäki: Mitä eläimet miettivät Mitä eläimet miettivät on riemastuttavan hauska ja lämminhenkinen lastenkirja, jonka ääressä koko perhe viihtyy oppien uutta eläinten älykkyydestä ja inhimillisyydestä. Aku Ankkoja käsikirjoittanut Kai Vainiomäki toki tietää, etteivät eläimet pukeudu merimiesasuun ja työskentele margariinitehtaalla, mutta tosielämä voi olla sarjakuviakin ihmeellisempää! Tiesitkö, että monet eläimet kokevat ryhmäpainetta? Että kulkukoirat kulkevat sujuvasti metrolla, että varikset kantavat kaunaa ja että valailla on muoti-ilmiöitä? Tai että läheisiään kaipaavat elefantit järjestävät jopa muistotilaisuuksia menehtyneiden omaistensa kunniaksi? Ja jokin syy sillekin täytyy olla, että simpanssit peiliin katsoessaan tsekkaavat, miltä peppu näyttää. Sanavalmiit sisarukset Max ja Maija elävöittävät tarinaa sanailulla, johon kai vain ihminen pystyy – vaikka kyllä eläimetkin juttelevat. Delfiinit ovat suoranaisia juorukelloja. Lisäksi ne oppivat ymmärtämään ihmisten puhetta, vaikka me ihmiset emme juuri ole oppineet ymmärtämään delfiinien kieltä. Kukahan lopulta mahtaakaan paljastua fiksuimmaksi, kun vasta hiljattain olemme kunnolla alkaneet ymmärtää, miten henkeviä eläimet ovat? Kai Vainiomäki (s. 1979) on helsinkiläinen kuvittaja, graafinen suunnittelija ja kansainvälisesti luetuimpia sarjakuvataiteilijoitamme. Hänen käsikirjoittamiaan Disneysarjakuvia on julkaistu ympäri maailman. Vainiomäen esikoislastenkirja Miten eläimet nukkuvat ilmestyi 2020.

Kai Vainiomäki: Mitä eläimet miettivät ISBN: 978-952-356-233-2 Sidottu, noin 24 s. KL: L84.2 Hinta: 21.90 € Ilm. 10 / 2021


Muistiinpanoja


Muistiinpanoja


Mänkimiehentie 14E 02780 ESPOO Finland

Puh. 050 4977710 myllylahti@myllylahti.fi

Y-tunnus: 0752054-3 Kotipaikka: Espoo

www.myllylahti.fi

Alv rek.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.