3.2.1 Kotoutuminen liikunnan avulla -hanke

kulttuuriin ja sen eritasoihin. Fyysisen toiminnan ohella saattaa olla myös mahdollisuus työstää omaa identiteettiä (Zacheus 2012, 66).

Osallistuminen liikuntatoimintaan ei kuitenkaan automaattisesti saa aikaan toivottuja asioita. Fagerlundin ja Maijalan (2012, 8) mukaan positiivisiin vaikutuksiin päästään suotuisten olosuhteiden vallitessa ja onnistuneiden prosessien toteutuessa. Tällöin puhutaan liikunnan hyvistä käytännöistä, mitkä kertovat niistä olosuhteista ja toimintaperiaatteista, jotka tukevat monikulttuurisen liikunnan järjestämistä.

Eri tahojen väliselle yhteistyölle on tarvetta maahanmuuttajien tavoittamiseksi ja liikuntatoiminnasta tiedottamiseksi. Puutteet kuntien monikulttuurisuustoiminnassa on

huomattu ja uusia hankkeita asian kehittämiseksi on perustettu. (Zacheus 2013, 10.) Liikuntapalveluiden kohdentaminen maahanmuuttajille onkin tärkeää, sillä asteittainen siirtyminen kantaväestön harrastamiin ryhmiin on suositeltavaa (Myren 1999, 120). Liikkumisen osa tulisi olla elämää eikä erillään siitä. Tämä tarkoittaa sitä, että ollaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa koulussa, työpaikalla tai vapaa-ajalla.

3.2.1 Kotoutuminen liikunnan avulla -hanke

Opetus- ja kulttuuriministeriö valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti laati vuonna 2010 kehittämisohjelman maahanmuuttajien kotouttamiseksi liikunnan avulla. Ministeriö katsoo, että liikunta on tärkeä työkalu kotouttamisessa ja esittelee kymmenen kehittämistoimenpidettä ohjelmassaan, joilla maahanmuuttajien liikuntaa ja kotoutumista tullaan kehittämään. (OPM 2010, 7.) Kunnille myönnetyn kehittämisavustuksen tavoitteena on viedä eteenpäin monikulttuurista liikuntaa. Sen keskeisiä ajatuksia ovat inkluusioperiaate ja lisätuen tarkentaminen maahanmuuttajalasten ja –nuorten liikuntatoimintaan, aikuisten maahanmuuttajien terveyttä edistävään liikuntatoimintaan sekä urheilu- ja liikuntaseurojen maahanmuuttajajien liikuntatoimintaan (OKM 2011, 1). Hankekuvauksen mukaan tavoitteena on, että ” ...maahanmuuttajat voivat osallistua liikuntatoimintaan kuten muutkin maassa asuvat. Liikuntatoimintaan osallistuminen voi edistää maahanmuuttajien osallisuutta, työllisyyttä ja sosiaalisten suhteiden kehittymistä” (OPM 2010, 3).

Valtakunnallisesti hankkeessa mukana on vuosien aikana ollut parisenkymmentä kaupunkia ympäri Suomea. Avustuksella on tuettu hankkeita, jotka edistävät maahanmuuttajien aktiivista osallistumista liikunnan harrastustoimintaan. Painotus on ollut alle 29-vuotiaissa maahanmuuttajataustaisissa lapsissa ja nuorissa. Kunnille myönnettyä kehittämisavustusta on käytetty yhteistyöhön liikunta- ja urheiluseurojen sekä muiden järjestöjen kanssa. Kehittämishankkeista tehdään ministeriön toimeksiannosta seurantaraportteja. (OKM 2011, 1.)

Kuntien asenteesta maahanmuuttajien liikuntaa kohtaa kertoo Zacheuksen (2013, 11) mukaan paljon se että, hakemuksia kehittämisavustusta hakeneisiin oli toivottua vähemmän ja hankkeisiin varattua kokonaissummaa jäi käyttämättä. Syitä tähän lienee se, että maahanmuuttajataustaisille suunnattu liikunta on monissa kunnissa uusi asia, eikä toimintatapoja ole vielä olemassa. Myös heikolla tiedottamisella oli vaikutusta kehittämisavustuksen laiskaan hakemiseen (Fagerlund 2012, 8).

Hannu Itkonen (1997, 86–91 ) katsoo vuosien työn johtaneen siihen, että valtionhallinnon taholta liikuntakulttuurin monipuolisuuden nähdään lisänneen moniarvoisuutta. Eri ikäisten mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja osallistua sitä koskevaan päätöksentekoon katsottiin jo tuolloin edistävän tasa-arvoa. Liikuntajärjestöt olivatkin olleet yhteisellä suvaitsevaisuusasialla. Monikulttuurisuutta ja rasismin vastaisuutta oli pidetty esillä seurojen tasolla, mutta myös tiedotusvälineiden oli toivottu tarttuvan näihin aiheisiin. Melko pitkälle on siis tultu vajaassa parissa kymmenessä vuodessa. Aiemmin puhuttiin suvaitsevaisuuustyöstä, mikä käsitteenä on aika negatiivissävytteinen. Suvaitsevaisuuskäsite on aika lähellä sietäminen-sanaa eikä siksi kovin neutraali. Itkosen tutkimus oli

kuitenkin huomattava siinä mielessä, että se osoitti suvaitsevaisuustyön käynnistyneen liikuntakulttuurissa eri tasoilla. Itkonen toivoikin hyvin käynnistyneen työn johtavan siihen, että myös seuratoimintaväki edistää suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden kohtaamista ruohonjuuritasolla mikä edelleen johtaa syvempään liikuntakulttuurin sosiaalistamistehtävään (emt. 125).