1. JOHDANTO

Suomesta on puhuttu yhden kulttuurin yhteiskuntana. Todellisuudessa maassa ovat vaikuttaneet historian saatossa useat eri kansallisuudet ja kieliryhmät. Kauppaa on käyty yli maan rajojen ja vierasmaalaisia kauppiaita on saapunut maahan. Varsinkin rannikkokaupungit ovat olleet vilkkaita kaupankäynnin keskuksia. Etnisesti valtaväestö on puhunut yhtä kieltä, mutta pysyviä vähemmistöjä ovat edustaneet ruotsinkieliset, saamelaiset ja romanit. Emme ole siis koskaan asuneet umpioidussa lintukodossa vaan kansainvälisyys on leimannut tekemisiämme jo kauan, joskin pienemmässä mittakaavassa. (Itkonen 1997, 35.)

Sosiaalityön sanotaan olevan kriisissä siihen tällä hetkellä kohdistuvan voimakkaan kritiikin vuoksi. Viime aikojen epäonnistumiset lastensuojelussa sekä viranomaisten heikossa keskinäisessä kommunikoinnissa ovat olleet yksi syy tähän. Sosiaalialan toimikenttää tarkastellaan parhaillaan uudelleen esimerkiksi työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Varhaisesta puuttumisesta ja ennaltaehkäisevästä sosiaalityöstä puhutaan myös paljon. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi lastensuojelun tarve on kasvanut voimakkaasti perheiden ongelmien monimutkaistuessa. (Kotiranta ym. 2011, Raunio 2004.)

Yksilön näkökulmasta ihmisellä on taipumus ja halu elää toisten kanssa vuorovaikutuksessa. Toisten ihmisten hyväksyntä on tärkeää oman toiminnan kannalta ja välineenä tässä on kieli. Sosiaalityö monikulttuuristuu maahanmuuton myötä ja muuttovirrat tulevat kasvamaan tulevaisuudessakin. Joustavamman kotoutumisen ja kantaväestön tutustumisen maahanmuuttajiin tulee olla päätöksentekijöiden yksi keskustelun aihe. Sosiaalisten suhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen onnistuu esimerkiksi liikunnan ja urheilun avulla. Jalkapallo on samanlainen urheilumuoto maasta ja kulttuurista riippumatta. Tarve perinteiselle sosiaalityölle ei ole poistumassa. Se on vain saamassa uudenlaisia muotoja. Tästä esimerkkinä maahanmuuttajasosiaalityö, joka on maahanmuuttajien parissa tehtävää sosiaalityötä.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin maahanmuuttajien kokemuksia ja ajatuksia liikunnan ja urheilun kotouttavasta roolista. Lähtökohtana on ajatus, että liikunnasta on hyötyä

moneen asiaan elämässä ja että myös maahanmuuttajat saavat siitä apua kotoutumisvaiheessa. Tutkielmassa tarkasteltavana ovat olosuhteet ja toimintatavat; missä liikuntaa harrastetaan ja mitä tekijöitä siihen liittyy. Oletuksena on, että monet maahanmuuttajat haluaisivat liikkua ja harrastaa urheilua, mutta kysyntä ja tarjonta eivät useinkaan kohtaa. Lisäksi liikunnan ja urheilun merkitystä terveydelle ei ehkä aina ymmärretä. Parhaimmillaan liikunta ja urheilu voisivat kuitenkin toimia sosiaalisena maailmana, jonka kautta maahanmuuttaja voi löytää reitin maan kulttuuriin ja sen eri tasoihin samaan aikaan kun työstää omaa identitettiään ja urheilee.

Maahanmuuttajien kotoutumista käsittelevää tutkimusta on jo jonkin verran olemassa (Esim. Anis 2008, Fagerlund & Maijala 2011; 2012, Myren 1999 ja Zacheus 2010; 2011; 2012; 2013), mutta tarvetta jatkotutkimuksille edelleen on. Erityisesti maahanmuuttajien omien ajatusten ja liikunnalle annettujen merkitysten esille saaminen on mielestäni tärkeällä sijalla. Omien kokemusten kertominen ja sitä kautta maahanmuuttajien äänen kuuluville saaminen antavat tärkeää tietoa tutkijoille ja päätöksentekijöille. Kotoutumistutkimuksen tekeminen liikunnan ja urheilun näkökulmasta tarjoaa vaihtoehtoisia lähestymistapoja maahanmuuttajasosiaalityöllekin.

Tutkimuksen aihe nousee kandidaatin tutkielmastani sekä omasta kiinnostuksestani

liikuntaa kohtaan. Kandidaatin tutkielmavaiheessa selvitin Maahanmuuttajien kotoutuminen liikunnan avulla -hankkeeseen Jyväskylässä mukaan lähteneiden urheiluseurojen ajatuksia monikulttuurisesta liikunnasta. Tavoitteena oli tuolloin saada urheiluseurat pohtimaan omaa suhdettaan maahanmuuttajien liikuttamiseen sekä selvittää mitä valmiuksia, mahdollisuuksia ja haasteita siihen liittyy. Työn valmistuttua aihe jäi vaivaamaan mieltäni ja halusin jatkaa siitä eteenpäin tutkimalla hankkeen kohteita eli maahanmuuttajia.