Urheilija-kirjailija Marko Tapper samalla savisoikiolla.
Kun Tapperin pojat RADAN RAKENSIVAT
Kirjailija Marko Tapio oli urheilevan taiteilijaveljeskatraan paras juoksija.
TEKSTI ERKKI VETTENNIEMI KUVAT SAARIJÄRVEN MUSEON KUVA-ARKISTO
”TUOSSA NÄKYY KAARRETTA, sinne se rata jatkui”, sanoo Ma i Tarvainen vii oillen tienvarren risukkoon. ”Ja tässä meni tien poikki 60 metrin suora.”
Kuljemme Ryöppäläntien reunamilla Saarijärven Tarvaalassa, huutomatkan etäisyydellä Juholan museoidusta talosta. Tämä on 82-vuotiaan Ma i Tarvaisen synnyinseutua ja täällä hän yhä asuu. Vetreän vanhuksen koti löytyy metsän takaa kävelymatkan päästä.
Joitakin vuosia sotien jälkeen nuori Tarvainen todisti Ryöppäläntien omatekoisen, kul uurihistoriallisesti kiehtovan juoksuradan syntyä. Siihen urakkaan hän osallistui voimiensa pui eissa itsekin. Nyt, yli 70 vuo a myöhemmin, hän on viimeisiä aikalaisia, jotka osaavat johda aa tuon juoksumiljöön äärelle. Omin avuin en ollut kyennyt sitä hahmo amaan.
Ryöppäläntien kupeessa, risujen ja sam-
malikon alla, maa on kaltevasti kohollaan. Ja koska muutaman metrin mi ainen kohoama kaartuu oikealle, siinä todella on pätkä sitä soikiota, jota Ma i Tarvainen tovereineen kiisi. Rata halkaisi Ryöppäläntien mennen tullen.
”Liikenne ähän täällä ei ollut kuin nimeksi”, Tarvainen muistelee hevosvetoista aikakau a. Tietä käy ivät lähinnä Juholan talon asukkaat, juuri he, joiden ansiosta juoksuradan jäänteistä voi vielä tulla turistikohde.
RUUHKIA RYÖPPÄLÄNTIELLÄ ei ole uudellakaan vuosisadalla, paitsi ehkä kesäisin, jolloin Saarijärven museon hallinnoima Juhola on auki. Se on Ma i Tarvaisen pikkuserkkujen, Tarvaalasta maailmalle lähteneiden Tapperin taiteilijaveljesten lapsuudentalo. Vanhimmat pojat Marko ja Harri muistetaan kirjailijoina, Kain kuvan-
veistäjänä ja Yrjö tea erilavastajana. Alun perin veljessarja tunne iin urheilijanuorukaisina. Se oli pienviljelijäisän mieleen, sillä Vihtori Tapper oli itse ollut Keski-Suomen parhaita 1 500 ja 5 000 metrin menijöitä. ”Vihtori-isä juoksi isänmaallisessa hengessä”, vanha Harri Tapper kirjoi i. ”Meidät hän ope i juoksun saloihin heti, kun kävelemään opimme.”
Vuonna 1929 syntynyt Harri nimettiin 1 500 metrin hallitsevan olympiavoittajan Harri Larvan mukaan. Hänellä oli veljeksistä lennokkain, ehkä myös tehokkain juoksuaskel. ”Pitkät hinteläkin uiset ovat parempia loikkimaan”, hän silti myönsi. ”Hiihtoon meidän vartalomme soveltui paremmin, ehkä parhaiten se käy soutuun.”
Kilpaurheilusta Harri Tapper luopui lukion jälkeen 1950-luvun alussa. Kain ja Yrjö pääsivät hiihtäjinä pisimmälle, kansal-
Harri Tapper ja pitkälti yli 50-vuotias Vihtori Tapper Ryöppäläntien radalla.
Marko Tapper (vas.) Saarijärven juhannuskisoissa ilmeisesti vuonna 1955, jolloin hän voitti 10 000 metrin juoksun.
- Kuvaaja Eino Heinänen.
”Pitkät hinteläkin uiset ovat parempia loikkimaan.”
lisen kärjen tuntumaan, ja Marko muokkasi itsestään perheen kiista a parhaan juoksijan.
Myös esikoinen oli ensin mielinyt mestarihiihtäjäksi. Kun Ryöppäläntien juoksurataa rakenne iin 1940-luvun lopulla, Marko Tapper oli Saarijärven Pullistuksen ja koko Keski-Suomen etevimpiä hiihtäjiä. Piirinmestaruuksia hän haali viestikisojen lisäksi yhdistetyssä ja 15 kilometrillä.
Niinä vuosina hän kulki vielä Vihto-
ri-isän rinnalla kesäisin uitossa, talvisin tukkimetsällä. Samalla hän havi eli kaunokirjallista kuuluisuu a, ja kun sellaista si en kertyi, kustantaja keksi hänelle kirjailijanimen Marko Tapio.
”RATA OLI KYLÄKUNNAN yhteisellä soratontilla”, Marko Tapper taustoi i Tarvaalan poikien rakennushanke a 1960-luvun jutussaan. ”Maasto oli lievästi vie ävää, joten tasaisen radan aikaansaaminen pelkästään lapiopelillä vaati lähes miehen syvyistä kaivantoa toiselle ja tietysti vastaavan korkuista vallia toiselle sivulle.”
Lapiointi helpo ui, kun paikalle pyyde iin maansiirtokone. Ma i Tarvainen muistaa sen olleen tasoi amassa Tarvaalan metsiltä valla uja maita pelloiksi. Jäljelle jäi hiekkaperäisen maaston ase ama pulma: miten estää juoksuradan ennenaikainen mureneminen?
Rata pääte iin koro aa. Pohjasta tuli kuuden, päällisestä kolmen metrin levyinen. Hiekkamassa peite iin oljilla, ja olkien ylle levite iin savea, jota kärrä iin läheisen Leuhunjoen varrelta, ellei vieläkin kauempaa.
”Näin tehtiin ja radasta tuli kevyt ja nopea”, Marko Tapperin kuvaus jatkuu.
”Radassamme oli levey ä, siis savista juoksupintaa noin puolentoista normaalin erillisen radan verran – pyöreästi sanoen 1,5 m. Se oli siten etupäässä yhden miehen rata, ohi aminen kävi päinsä vain suorilla ja silloinkin suosiolla.”
Koko urakka vei kolme kesää ja sen päälle routavahinkoja joudu iin paikkailemaan jokaisen talven jäljiltä. Kierroksen pituudeksi mita iin 225 metriä, mikä tahtoo sanoa, e ä kaarteet olivat tava oman jyrkät. Mu a ne olikin tehty halliratojen tyyliin kalteviksi.
”Kallistuvien kurvien takia opimme juoksemaan virheellisesti”, Harri Tapper harmi eli, tai ehkä oli si enkin vain harmi elevinaan. Ainakaan vanhimman veljeksen etenemisnopeuden kehi yminen ei vihjaa vauhtia jarru avaan tyylirikkoon.
RYÖPPÄLÄNTIEN RADAN tulosnumeroista en ole löytänyt vihjeitä, mu a kilpailumatkojen skaalan kerrotaan ulo uneen 60 metristä 5 000 metriin. Pitkälti
juuri sen miljöön ansiosta Marko Tapperista kehkeytyi piirikunnallisen tason juoksija. Eturivin kirjailijakin hänestä tuli, ja myös siinä hankkeessa hän hyötyi kotitien halkaisseesta savisoikiosta.
Tapper-Tapion esikoisteos Lasinen pyykkilauta (1952) oli arvostelu- ja myyntimenestys, Novelleja (1954) laadukas välityö. Ne julkaistuaan kirjailija oli vähällä ali aa 800 metrillä kaksi minuu ia. Saarijärven juhannuskisoissa 1955 hän kokeili ensimmäisen kerran 10 000 metrin juoksua, ja sen koitoksen hän voi i ajalla 34.30,2. Samana kesänä hän vielä hieman kohensi tuota tulosta kiirehtiessään piirinmestaruuskilpailuissa kolmanneksi.
Ikävuosia Marko Tapperilla oli jo 31, mutta vasta tällöin, vanhempiensa luona asuneena vapaana taiteilijana, hänellä näy ää olleen aikaa ja haluja täysipainoiseen kesäharjoi eluun. Muutoin ei mielestäni selity urheilija-kirjailijan annus mirabilis, ihmeiden vuosi 1956.
”Juoksin aivan niin kovaa kuin pääsin, intervalleja ja sen semmoista”, Tapper kertoi harjoi elutavoistaan pienellä viiveellä. Kympin hän nimesi mielimatkakseen. Juoksusessiot olivat tyypillisesti tunnin pituisia ja ne hän tapasi osu aa iltapäivään: ”Se antoi kummasti voimaa [kirjallisiin] töihin.”
Toukokuun 1956 piirinmestaruusmaasto-
"Marko oli jo siellä, paita märkänä."
jen 10 kilometrillä Tapper pinnisti kolmanneksi, vain minuutin maao elujuoksija Aarne Ahlbomille hävinneenä. Ahlbom alitti sinä vuonna kympillä 30 minuu ia. Heinäkuussa piirinmestaruuksista kamppailtiin radalla, ja kun Ahlbom jä i 10 000 metriä väliin, voi ajaksi merki iin Marko Tapper, Saarijärven Pullistus, 32.36,0. Äänekoskella juostun kympin tulosta pidän kerrassaan hämmentävän kovana. Sillä olisi päästy palkinnoille Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta minkä tahansa piirin mestaruuskilpailuissa. Kestopäällysteellä ja kiriavun turvin –Tapper päihitti seuraavan maaliintulijan puolella kierroksella – hän olisi helposti alittanut 32 minuuttia.
LOPPUKESÄN 1956 piirinmestari Tapper hikoili vuosia työn alla olleen käsikirjoituksen kimpussa. Siinä ohessa, lujan kestävyyspohjan turvin, hän juoksi ennätyksensä uusiksi 1 500 metrillä (4.10,4) ja 3 000 metrillä (9.04,8).
‹‹ "Minulla oli Nurmen askel, vaikka olinkin Larvan kunniaksi kastettu", Harri Tapper kirjoitti.
Vihtori Tapper lähdössä kuljettamaan olympiasoihtua Saarijärven urheilukentälle 14.7.1952. Marko Tapper oli juoksuttanut soihtua ennen isää, ja urheilukentän tilaisuuden jälkeen soihtua vei Yrjö Tapper.
Kun si en Aapo Heiskasen viikatetanssi syksyllä 1956 ilmestyi, teosta tervehdi iin modernin proosan merkkipaaluna. Vain ohikiitävä vii aus juhannuksen ”perinteellisiin urheilukilpailuihin” kielii tekijän juoksuhaluista. Näy ämösovituksen ja pienempien tutkielmien lisäksi romaanista on tehty väitöskirja ja ote u uusintapainos Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjaan.
Ele iin vielä 1950-lukua, kun Marko Tapperin pikkuserkku Ma i Tarvainen jaloitteli kesäaamuna polkuja pitkin poikain omalle juoksuradalle. Hän arvelee olleensa tuolloin rippikouluikäinen, joten vuosiluvuksi sovi akoon 1956. ”Marko oli jo siellä, paita märkänä”, Tarvainen muistelee. ”Ja minä lähdin mukaan.”
Saarijärven museo pitänee huolen siitä, e ä tulevana kesänä Juholan talon kävijät kohtaavat Ryöppäläntiellä uuden kyltin. Jotenkin näin siinä voisi lukea: ”Tällä paikalla sijainneella, Tapperin veljesten johdolla tehdyllä juoksuradalla harjoi eli Marko Tapio (1924–1973), kotimaisen sanataiteen uudistaja ja kau a aikojen kovakuntoisin suomalainen kirjailija.” Z
LÄHTEITÄ: Uusi Suomi 26.5.1960; Kansan Uutiset 26.9.1964; Hiihtäjä 2/1966; Jorma Rahkonen, Lähetään toas pullistelemaan, 2005; Harri Tapper, Suku puussa, 1997 ja Järkäle, 2009; Harri Tapper ja Terjo Kiljunen, Ampiaisen pesä, 2014.