No.3 Hypnos

No.3

3 4 5 7 13 15 21 23 25 29 31

SISÄL-

TOIMITTANUT ROOSA NISKANEN & VEERA NISKANEN

TAITTANUT VEERA NISKANEN

KANNEN KUVA VEERA NISKANEN

KIITOS OHENEBA KESSEY, ATTE KILPINEN, MIRANDA CHAMBERS, OKKO SAASTAMOINEN, OKKO SAASTAMOINEN, JOHANNA VALJAKKA, NELLI JANHUNEN, JARRAH KOLLEI, ALBA ALA-PIETILÄ, MISKA PAANANEN, LIISA TUULIKKI, VEPU, KAIKKI OMIA AJATUKSIAAN JAKANEET & ALLEKIRJOITTANEET

HYPNOS

Yö kääntyy aamuun. Aamu päivään. Iltaan. Uudelleen yöhön.

Yö on aikaa, kun luovuus pääsee valloilleen. Silloin ajatukset ja ideat virtaavat solkenaan. Oivallukset ja mielen sanoitukset heräävät eloon muun maailman nukkuessa. Ympärillä on rauha. Silloin aistii tavallista herkemmin. Kaikki tuntuu tavallista enemmän ja vahvemmin.

Yhdelle yö on jotakin pelottavaa. Pimeyttä ja painajaisia. Tututkin asiat näyttäytyvät epämiellyttävinä, ja nukahtaminen ahdistaa. Hetki toden ja epätoden rajamailla. Toiselle yö on varjoista huolimatta valoa, jotakin turvallista ja kaunista. Näkyvissä ja näkymätön yhtä aikaa. Sama kuu katsoo kaikkia.

Unet toimivat vapaana leikkikenttänä, joka peilaa menneeseen, mutta ajoittain myös tulevaan. Unet voivat olla muistoja, jotka tunteet värittävät abstraktiksi. Joksikin sellaiseksi, joka selittää ja selittyy kunnolla vain jokaiselle itselleen. Unien avulla voi ymmärtää. Tai ainakin yrittää.

Numeron nimi Hypnos tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvää unen henkilöitymää. Hypnos liikkuu ääneti meren ja maan yli, kohtaa vastaantulijat lempeydellä. Ehkä kohtaamiset unien kanssa voivat olla myös aloitteita mielen sisäiseen keskusteluun. Sellaiseen, joka pysäyttää ja kutsuu kuuntelemaan.

Toivottavasti tämä numerokin onnistuu tekemään niin.

Ovi on auki.

Astu sisään ja nauti.

Roosa Niskanen & Veera Niskanen @mielensasanoittaja

Ali tajunnan I

Menossa jonnekin. Otanko bussin vai juoksenko? Junamatka.

Etsin vaunua 4, paikkaa 3.

Portaat ylhäältä alas. Ylös alas.

Raiteet ovat ulkona. Liikun ilmassa puiden läpi, ilmassa pelkillä penkeillä. I’m walking in the air.

Ei enää pysäkkejä.

P r L G i

Tarina. Substantiivi; keksitty tai todellista kokemusta kuvaava tapahtumaketju. Kertomus, jonka äärelle kertoja johdattaa kuuntelijat ja jonka avulla on mahdollista jäsentää maailmaa.

Oheneba Kessey sanoittaa tarinoita visuaalisesti.

Näin lapsena elokuvan Big Fat Liar. Elokuvassa jatkuvasti valehteleva Jason joutuu tekemään kirjoitustehtävän välttääkseen kesäkoulun. Matkalla palauttamaan tehtävää, hän joutuu onnettomuuteen limusiinin kanssa. Törmääjä tarjoutuu antamaan nuorelle pojalle kyydin koululle, mutta epähuomiossa essee jää autoon. Kuljettaja on Hollywood-tuottaja, joka varastaa idean ja tekee siitä elokuvan. Juonen edetessä Jason yrittää saada totuuden kuuluviin.

Jostain syystä pidin elokuvasta todella paljon ja muistan, kuinka sen myötä ryhdyin kirjoittamaan omia tarinoitani. Harjoitin mielikuvitustani ja tapoja esittää tapahtumia. Kirjoittelin useita tarinoita, jotka pohjautuivat tavalla tai toisella omaan elämääni. Saatoin hakea inspiraatiota esimerkiksi perheestäni tai siitä, mitä näin ympärilläni. Hiljalleen huomasin, että erityisesti videomuotoinen kerronta kiehtoo minua. Ja ihmiset. Se, miten eri taustoja ja kokemuksia voi käydä läpi. Ja miten keskustelemalla voi oppia uutta.

Dokumentaarisessa tarinankerronnassa pidän erityisesti siitä, kun ihminen uskaltaa olla haavoittuva. Se on arvokasta. Kun toinen ihminen kertoo omista haasteistaan, se päästää tietyllä tapaa lähelle. Fiktiivi-

sessä kerronnassa yllätyksellisyys kiehtoo. Esimerkiksi surulliset loput tai erilaiset mysteerit. Käänteet, joita ei katsomisen aikana osaa ennalta arvata. Videomuodossa tarinan ja viestin saa välitettyä luontevasti, sillä asioita voi näyttää. Kaikkea ei tarvitse suoraan sanallisesti kertoa, mutta sanoman tuntee silti.

Pyrin olemaan tarinankertojana mahdollisimman aito ja käsittelemätön, utelias. Yksinkertaisuus on kaunista ja koen, että sisältö voi samanaikaisesti olla pelkistetty ja vaikuttava. Toivon, että videoprojektini voivat inspiroida muita esittelemällä kulttuuria ja tekijöitä. Sitä, miltä Suomi näyttää ja millaisia juttuja täällä tehdään. Mielestäni on hienoa, kun ihmiset kokeilevat rohkeasti ja kanavoivat omia visioitaan. Kaikenlaiset tarinat ansaitsevat tulla kuulluksi.

Ihmiset ovat tavallaan myös itsessään tarinoita. Kaikilla on erilainen kokemus: samaan kysymykseen on lukemattomasti vastauksia. Jokaisella on alku ja vaiheita. Käänteitä, jännitteitä, vaikeuksia ja onnistumisia. Asioita, joita haluaa vielä tehdä. Kerätyt näkökulmat kasvattavat ja selittävät sitä, miten tähän hetkeen on päädytty. Tarina on kesken. Mutta juoni kehittyy.

TEKSTI ROOSA NISKANEN KUVA DANTE CORREA

liikkeen kieli

TEKSTI VEERA NISKANEN & ROOSA NISKANEN KUVAT KIRAN WEST, KAI KUUSISTO & CELINE CELEESI KUVITUS VEERA NISKANEN

Tanssi on ilmaisua täynnä tunteita, muistoja ja mahdollisuuksia. Se on tila, jossa saa kohdata ja tulla kohdatuksi. Tanssitaiteilijat Atte Kilpinen ja Miranda Chambers kertovat omasta liikkeestään ja sen merkityksistä.

”Tanssiessani tunnen eläväni.”

Hiukset heiluvat.

Sävelet keinuvat ja vievät mukanaan.

Atte Kilpinen on Turusta kotoisin oleva tanssitaiteilija, joka kuvailee tanssia elämäntyökseen.

Tie tanssikoululle alkoi isän huomattua lehti-ilmoituksen tunneista. Kilpinen oli tuolloin 7-vuotias. Tanssiminen täytti nuoressa pojassa tyhjiön, jonka merkitys avautui kunnolla vasta myöhemmin.

”Koin ja koen edelleen itseni täydeksi tanssiessani.”

Tällä hetkellä Kilpinen työskentelee

Suomen kansallisbaletissa 1. solistitanssijana. Päivät ovat pitkiä ja tanssintäyteisiä. Orgaanisesta liikkeestään tunnettu tanssija on tehnyt uraa myös esimerkiksi Hampurin baletissa sekä erilaisissa tuotannoissa ympäri maailmaa. Lukuisista produktioista

Kilpinen nostaa esiin muun muassa ensimmäisen ammattilaisroolinsa

Ronja Ryövärintyttäressä sekä Tanssin talon avajaisissa nähdyn Tero

Saarisen Hunt-teoksen. Varsinaisia suosikkeja on kuitenkin mahdotonta nimetä.

”Jokaiseen koreografiaan ja esitykseen liittyy tunnesiteitä ja muistoja.”

Kilpinen korostaa tanssin monipuolisuutta ja mahdollisuuksia. Eri lajeja ja tyylejä on lukemattomasti. Katso-

jakokemuksena tanssitaide voi saada suurtakin muutosta aikaan yksilössä.

”Mikään ei ole rajana. Mitä tahansa uskallat sanoa ääneen, on mahdollista toteuttaa.”

Kilpisen oma ura alkoi showtanssilla. Lajikatalogiin on mahtunut myös hip hoppia, vogueta ja tankotanssia.

”Sydämeltäni olen showtanssija, virallisesti olen valmistunut nykytanssijaksi ja tällä hetkellä olen töissä baletissa. Se inspiroi. Kaikesta voi ammentaa.”

Solistin roolista Kilpinen nauttii. Lavalla on yksin ollessa suuri määrä vastuuta, mutta samalla vapautta. Tanssiminen tuntuu jatkuvalta euforialta.

”Olen silloin aidoimmillani. Toisaalta parin kanssa tanssiessa toisesta saa voimaa. Kahdesta tulee tavallaan yksi.”

Muiden tanssijoiden ja koreografian lisäksi myös musiikki ohjaa kehoa. Antaa sille suunnan liikkua. Se kertoo tarinaa ja korostaa sitä, mitä halutaan sanoa. Vaikka lavalla olisikin vain yksi ihminen, on tanssi aina jaettu kokemus. Myös lavan ulkopuolella tapahtuu. Näytöstä katsova voi käydä elämäänsä läpi ja liittyä omalla tavallaan esitykseen. Kilpinen korostaa tanssin sanatonta kieltä.

”Suurin tavoitteeni on jakaa liike muiden kanssa. Tärkeintä on, että tanssiessa ja sitä katsoessa tuntee jotain. Oli se surua, iloa tai vihaa. Pahinta on, jos ei tunne mitään.”

Miranda Chambers on Lontoossa asuva jyväskyläläinen tanssija, jolle tanssi on työ, intohimo ja harrastus. Kaikkea ja kaikkea kaiken väliltä.

Chambersin tanssitaival alkoi lapsena baletilla. Isosisarukset olivat aloittaneet tanssin aikaisemmin, joten uusi harrastus tuntui luontevalta. Pian nuoren tanssijan pystyi löytämään myös jazz- ja katutanssitunneilta. Uteliaisuus uuden oppimiseen kasvoi.

Muutettuaan Lontooseen mukaan kuvioihin tuli popping, musiikkilajina funk alkoi kiehtoa. Chambers huomasi, että tyylejä tehdä koreografioita on monia. Ajan ja iän myötä kiinnostus kaupalliseen alaan heräsi.

Tanssin lisäksi Chambers tekee näyttelijän ja mallin töitä. Kaikenlainen viihdetaide, esiintyminen ja poikkitaiteellinen tekeminen kiinnostaa. Musiikkiesitysten taustatanssijanakin nähty taiteilija haaveilee tulevaisuudessa pääsevänsä jonkun artistin kanssa kiertueelle.

Tällä hetkellä projekteja on paljon esimerkiksi musiikkivideoiden parissa. Kameran kanssa työskentelystä nauttiva Chambers kokee, että musiikkivideot antavat vapautta ja tilaa taiteelliselle tulkinnalle. Tanssi tukee videon tarinankerrontaa ja tuo musiikkiin uusia kerroksia.

”On vaikuttavaa, jos liikkeen avulla onnistuu visualisoimaan sen, mitä kuulee. Välitettävä viesti ikään kuin tuplaantuu.”

Intentio tanssiteoksen taustalla vaikuttaa siihen, millaisen tunteen tanssi tarjoaa katsojalle. Chambers pyrkii omalla tanssillaan kertomaan mahdollisimman aidosti kokemuksistaan.

”Toivon, että katsoja pääsisi hetkeksi astumaan maailmaani. Se on myös minulle tapa tulla kuulluksi tai ymmärretyksi. Kun sanoin ei voi selittää, musiikki ja tanssi auttavat.”

Kattava lajitausta ja syvä ymmärrys musiikista ovat mahdollistaneet monipuolisuuden tanssijan liikekielessä. Uudenlainen liike voi olla jännittävää, jos tanssijaidentiteetti on jo kasvanut tietynlaiseksi. Chambers kuitenkin näkee tämän vahvuutena. Hän kertoo inspiroituvansa visuaalisesta taiteesta sekä muiden tanssijoiden tulkinnoista ja valinnoista. Kohtaamisista, keskusteluista ja yhdessä tekemisestä.

”Liikekieleeni peilautuu vaikutteita niin klassisesta baletista kuin katutanssistakin. Oli laji mikä tahansa, tanssissani näkyy aina tietynlainen pehmeys. Samanaikaisesti läsnä on vahva rytmisyys, mikä tulee hip hopin puolelta.”

Se, miltä tanssi tuntuu, vaihtelee. Chambers toteaa nauraen, että tanssi voi usein olla ärsyttävää. Myös hauskaa ja haastavaa. Paljasta ja koskettavaa. Eniten iloa tanssista hän kokee saavansa silloin, kun hän on muiden seurassa. Joko tanssimassa yhdessä tai lavalla esiintymässä yleisölle. Yleisön ja koreografian välinen yhteys on tärkeä hetki tanssijalle. Chambers nostaa esimerkiksi muistonsa SM-kilpailuista.

”Ne soolot ovat olleet ehkä kaikista herkimpiä tilanteita, missä olen ollut oman liikkeeni kanssa. Olen luonut sen kaksiminuuttisen, elänyt luomisprosessin ajan tiettyä elämänvaihetta, ja sitten tulen sinne lavalle yksin ja siellä on satoja ihmisiä katsomassa.”

Chambers tunnistaa monen kaipuun tanssin tuomaa vapautta ja vapautuneisuutta kohtaan. Hän korostaa, että tanssi kuuluu kaikille ja on inhimillinen osa itseilmaisua.

”Tanssissa on jotain syvästi ihmistä koskettavaa. Se on monella tapaa yhteisöllinen kokemus. Maailma, jossa on paljon löydettävää.”

Chambers pohtii hetken.

”Eikä löydettävä ikinä lopu kesken.”

Osa te kemistäni jutuista tuntuu edelleen unenomaisilta.”

Ali tajunnan II

Asun kerrostalossa. X muutti naapuriin. En tiedä, missä avaimet ovat.

Nukun lattialla. Lintujen vetämät hevosrattaat näkyvät taivasta vasten.

Hiljaisuus, mutta kuulen, kuinka lähimetsästä on löytynyt flyygeli.

Sen sisältä löytynyt kuvakirja tunteista.

Olen kuvan sisässä.

Hiljaisuus, mutta X jättää ulko-oven auki:

”Laita äidille viesti, että…”

TEKSTI & KUVITUS VEERA NISKANEN

ALKU

Äänimaailmat rakentuvat tunnelmista ja samalla rakentavat niitä. Ne ovat paikkoja, joiden kanssa voi olla samalla taajuudella. Joita voi ymmärtää täysin kuitenkaan ymmärtämättä ja jotka peilaavat päähenkilönsä persoonaa. Musiikintekijät Okko Saastamoinen (vas.) ja Okko Saastamoinen (oik.) inspiroituvat äänistä ja äänettömyydestä.

TEKSTI ROOSA NISKANEN KUVAT VEERA NISKANEN

Okko: Äänimaailma on kaikkea ja kaikkialla. Se voi olla mitä vaan. Se voi olla ihmisiä ympäröivä maailma tai se voi olla tavallaan luotu, itse tuotettu. Kaikkea, mitä kuulee, mutta olemassa myös, vaikka sitä ei kuulisi.

Okko: Jep. Ihmisen tarkoituksella tuottamassa äänimaailmassa on ehkä enemmän sääntöjä, joku logiikka. Elementtejä voi kuitenkin yhdistellä siitä, mihin voi vaikuttaa ja siitä, mihin ei.

Okko: Niinpä. Äänimaailmoissa myös viihtyy eri tavoin. Itse huomaan usein kaipaavani hiljaisuutta. Vaikka rakastankin musiikkia ja sen parissa työskentelyä, tarvitsen siitä välillä taukoja. Jos on ollut monen päivän putki studiolla, olo voi olla kuormittunut kaikista äänistä. Pidän kuitenkin pienestä puheensorinasta. Keskusteluista ja kuuntelemisesta.

Okko: Tunnistan tarpeen taukoihin. Viime syksynä huomasin, että en ollut kunnolla palautunut kesän festarikeikkojen voimakkaista äänistä. Korvien soiminen on ihan fyysinen merkki siitä, että on jatkuvasti äänien ympäröimänä.

Okko: Kun lähden rakentamaan uutta tuotantoa ja äänimaailmaa, tietyt elementit toistuvat. Käytän omissa tuotannoissani paljon esimerkiksi granulaarista synteesiä. Granulaarisessa synteesissä on aluksi joku sample, joka pilkotaan todella todella pieniin osiin. Näitä osia looppaamalla ja yhdistelemällä syntyy uusia ääniä. Pidän menetelmästä siksi, koska se on aika randomia. Tietyllä tapaa myös inhimillistä.

Okko: Omalla kohdallani toistuva elementti on varmasti akustisuus. Työskentelen pitkälti akustisten soittimien kanssa, pääinstrumenttini on rummut. Myös improvisaatio on itselleni ominaista ja nautin siitä, kun mukana soittamassa on siistejä tyyppejä.

Okko: Totta, yhdessä tekeminen inspiroi. Yksi selkeä inspiraation lähde itselleni on myös brittiläinen musiikki. Esimerkiksi grime kiehtoo ja kiinnostaa. Lähes aina, kun löydän uuden artistin, jonka tekeminen tuntuu raikkaalta, hän on britti. Jokin siinä meiningissä viehättää.

Okko: Liitän inspiraatioon myös erilaiset ympäristöt. Esimerkiksi lenkkeillessä tai saunan jälkeen ajatus juoksee helpommin. Asiat kirkastuvat ja pystyn keskittymään pieniin yksityiskohtiin. Voin käydä läpi pidempiä rakenteita biiseissä tai kuulla niitä paremmin.

HILJAISUUDELLE HYVÄ ANTAA

HILJAISUUDELLE ON ANTAA HETKIÄ

Okko: Se, miltä äänimaailma näyttää, riippuu paljon projektista. Joskus biisi on biisi, enemmän vain audiomuotoisena. Joskus sen näkee vahvasti myös visuaalisesti. Esimerkiksi Edictin Vialla-albumia tehdessä Micon ja koko työryhmän kanssa oli selkeää, mitä me haluamme luoda. Miltä se musiikki näyttää. Myös suunnittelemassani Edicti-logossa on mielestäni paljon sitä, mitä siinä musiikissa on.

Okko: En itse aisti musiikkia kovin visuaalisesti, mutta koen, että visuaalisuus on tärkeä osa kokonaisuutta. Esimerkiksi levynkannet kuuluvat kappaleen maailmaan. Kaikki taide audion ympärillä tukee kokemusta ja siihen liittyvää tunnetta.

Okko: Niinpä, jep. Ja musiikkiin ja sen tekemiseen liittyy monenlaisia tunteita. Joskus musiikkia tuottaessa tai säveltäessä tunnen olevani myös tietyllä tapaa tunteista vapaa. Ei sillä tavalla, että olisin kylmä ja tunteeton, edgy ja emo. Ehkä enemmänkin niin, että pääsen sellaiseen tilaan, missä en oikein ajattele sitä, miltä tuntuu. Se on kiinnostavaa.

Okko: Tunteet vaihtelevat myös sen mukaan, liittyykö tilanne tekoprosessiin vai valmiin tuotoksen esittämiseen, esiintymiseen. Lähtökohtaisesti on hyvä merkki, jos tekemisestä tulee hyvä fiilis. Euforiset tuntemukset ja adrenaliini liittyvät usein keikkailuun. Ihmisten väliseen yhteyteen, jonka niissä tilanteissa voi kokea.

Okko: Euforia on kuvaava sana. Joskus sellainen olo saattaa tulla onnistuneen studiopäivän jälkeen, kun on tehnyt jotain uutta yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Kotona demoja kuunnellessa on silloin uskomaton fiilis. Esiintymiseen liittyvät tunteet ovat itselleni vielä hieman mysteeri, koska vasta tutkin keikkailua. Aina on kuitenkin ihanaa, kun huomaa yleisön elävän mukana.

ON OK, ETTÄ KAIKISTA

IDEOISTA EI SYNNY MITÄÄN KONKREETTISTA.

MUSIIKKI ON KERROKSELLINEN PAIKKA, ABSTRAKTI

TURVASATAMA.

Okko: Musiikkini kertoo minusta ja mielestäni ehkä sen, että olen aika rauhallinen tyyppi. Pidän hitaasta rytmistä ja soittonikin on linjoiltaan pehmeää, ei niin kellontarkkaa. Olen hyväksynyt sen, että se on oma tapani olla. Tietynlaista soittoa ei tarvitse pakottaa, jos se ei tunnu oikealta.

Okko: Totta. Huomaan itsekin, että persoonani peilautuu musiikkiini. Helposti maalaa ehkä myös jotain sellaista, mitä haluaisi olla. Tai missä haluaisi kehittyä. Koin joskus oivalluksen, että ei ole kannattavaa yliajatella ihan kaikkea sitä, mitä haluaa kertoa. Kanavoin musiikissa mielelläni hetkiä ja tallennan niitä.

Okko: Hyvin sanottu. Ja joskus tehdessä tajuaa mielen päältä jotain, mitä ei aikaisemmin ole tajunnut. Se tuntuu aina hyvältä.

KUULE kirje,

TEKSTI JOHANNA VALJAKKA KUVITUS VEERA NISKANEN

Kuukävelyllä.

Yllä taivaankappale, alla maan luut, ja jälleen kasvokkain kiiltävän kiertäjän kanssa, jonka kohtaa, kun tiedottomuus ei ole kävellyt kadulla vastaan.

Ajattelen: jos minulla todella on sielu, sellainen, joka joskus lihastani irtoaa, ota minut viereesi, pilveksi tai tähdeksi.

Tunnen ajan olevan silmäluomien alle tarttuvaa sumua, vaikka valvovalla on väitetysti enemmän tunteja.

Mielessäni matkaan sinne ja takaisin; jos voisin, rakkaani tähtikarttaan merkitsisin. Huokaukseni olkoon renessanssi.

(huoh)

Kalpeat säteet värittävät veden pinnan jäähtyneeksi voiksi ja piirtävät muistoja, niitä vesivärejä, joita edes yön halaus ei pimeällään peitä. Olemme kaikki pölyä, heijastukset peilejä!

Piilossa päivällä, pimeällä astuu esiin, nimet läikähtävät sydämessäni kuin vuorovesi. On vaiheita, jotka elävät: pieni pala, puolikas, täysi ja täysin täydellinen. Eikä kukaan kai öisin yksin kävele.

Ensi-ilta

Sali pimenee.

On alku ja loppu. Juonikin joskus. Kohtauksesta toiseen mukana, mutta lähinnä seuralaisena.

Tuttua todellisuutta ja mahdottomuuksia. Uusia todellisuuksia, ulottuvuuksia. Salaisia toiveita, aikeita. Kokoelmia, maisemia. Pelkoa, eloa. Selkoa.

Yleisö taputtaa. Huomenna uusi näytös.

En uskalla katsoa valot päällä.

Älä unta näe.

*ku vio in.

Nelli Janhunen päästää mielensä kuvat puikoille.

TEKSTI & KUVAT VEERA NISKANEN

Neulon, koska… se on tapani rentoutua. Se on kanava itsensä kehittämiseen. On kiehtovaa, että aluksi on vain idea ja lankakerä, josta lopulta syntyy jotain konkreettista. Neuloessani voin tehdä jotain, mitä ei ole vielä olemassa. Jotain, jonka haluaisin olevan, ja tehdä sen täysin omien toiveideni mukaan. Tai toisen, mikäli neule on menossa esimerkiksi lahjaksi.

Mielentila neuloessani on…

inspiroitunut. Usein se vaatii jonkun inspiraation lähteen, mutta ei aina. Neulominen tuo myös turvaa. Voin uppoutua omaan maailmaani, kun käsillä ja puikoilla on jotain pehmeää. Tiedän olevani turvassa. Väsyneenä neulon harvoin. Toisaalta jos on huono päivä tai olen allapäin, saan ajatuksia neulomisen kautta muualle.

Neulominen tuntuu… omalta, mutta samalla jaetulta. Käsityöt ovat tärkeä itseilmaisun muoto: koen olevani täysin itseni neuloessani. Samalla olen osa laajempaa kokonaisuutta. Ystäväni neulovat, suvussani on neulottu aina. Myös sosiaalisessa mediassa jaetaan kokemuksia käsitöihin liittyen.

Tunnen neulovani myös mielessäni. Saatan nähdä tilanteita tai hetkiä, joihin liittyy tietynlainen neule. Näen maiseman, jonka tunnelma neuloutuu esimerkiksi tietynlaiseksi kuvioksi. Neulominen on pitkä prosessi ja työt kulkevat usein mukanani. Jokaiseen hetkeen liittyy paljon muistoja. Merkitys on muutakin kuin valmis neule.

Haluan neuletöilläni… välittää välittämistä. Se on tapa osoittaa rakkautta. Toivon myös, että joku saa inspiraatiota töistäni omiin töihinsä. Haluan näyttää, miltä neulominen voi tänä päivänä näyttää.

Neulominen merkitsee… minulle paikkaa, jonne voin mennä. Se merkitsee tunteita. Eri töihin liittyy eri tunnetiloja. Neuloin veljelleni islantilaisneuleen, joka on tähänastisista neuleistani suuritöisin. Kun näen neuleen hänen päällään, tulen iloiseksi. Se on välittämisen ele tavallaan myös toiselta.

Neulominen merkitsee myös luovuutta ja ihmisiä. Tein esimerkiksi lahjaksi menneiden sukkien jämälangoista uudet sukat. Eri raidat merkitsevät eri ihmisiä ja hetkiä. Käsityöt ovat arvostusta omaa työtä kohtaan. Jos teen neuletta toisen suunnittelemalla ohjeella, haluan samalla osoittaa kunnioitusta myös toisen luovuudelle.

Viimeinen neuleeni olisi… joko todella mieleenpainuva paita tai pohditumpi ja pitkällä aikavälillä toteutettu työ, joka toisi iloa mahdollisimman monelle. Jälkimmäinen tuntuu luontevimmalta. Haluaisin, että neule olisi monikäyttöinen – ei esimerkiksi sukat tai paita, jotka kuluvat käytössä. Neule voisi olla esimerkiksi paksu pitsiviltti, jota voisi käyttää vuodesta toiseen. Omaa sänkyäni koristaa isäni isotätien virkkaama pitsipäiväpeite, joka on kulkenut suvussa ihmiseltä toiselle. Elämää näkevä ja kokeva neule on ajatuksena kaunis.

Haluaisin kertoa, ujosti uskaltaa. Pitää puoleni, kun hyräilen tuutulaulua unirytmitajuttomalle. Jokaisella solullani toipua.

Toista.

Väsynyt muistipeliin. Lupauksiin, jotka vaihtuvat valvojan silmän alla.

Päivällä sankari. Valokeilassa lauseita itsestään.

Toista.

Toista.

Kun minusta ei kuulu, ei kuulu sinustakaan.

Illansuussa tyhjät sanat peiteltynä.

Kalloni sisällä kaikuu.

LUOVUUDEN

KUKKIA

KOONTI ROOSA NISKANEN & VEERA NISKANEN KUVITUS VEERA NISKANEN

KUVAT JARI LESKINEN, JOHANNA VALJAKKA, ANNI HÄMÄLÄINEN, LIISA TUULIKKI & VERNERI LINNA

Alba Ala-Pietilä

sisukas /sielukas / rasavilli

Jarrah Kollei

vanha sielu / jatkuva prosessi / loputon matka

Miska Paananen

herkkä aistija / kikattelija / muusikko

Liisa Tuulikki

värikäs taiteilija / leikkisä muotoilija

Vepu

kissojen ystävä / MS Paint -harrastaja / vaiheilija

Jarrah: Taiteessa minulle kauneinta on virtauksen kokemus; kokemus siitä, että irtaantuu arkisesta minästä ja antaa jonkin sisäisen vallata ulkoista tilaa anteeksipyytelemättömästi. Tämä ulospäässyt muuttaa ympäristöään loputtomasti.

Alba: Taiteen silkka olemassaolo. Minusta on hurjaa, että sattumanvaraisille onnenkantamoisille rakentuneessa maailmassa on päässyt syntymään jotain niin kaunista, mutta moninaisuudessaan määrittelyä pakenevaa.

Miska: Mielestäni taiteessa ja kulttuurissa on kauneinta se, että se on ihan jokaiselle. Taide on terapiaa niin tekijälle kuin vastaanottajallekin. Se auttaa sanoittamaan, kuvittamaan ja käsittelemään tunteita.

Mikä taiteessa on kauneinta? Mikä taideteos on jättänyt sinuun

Jarrah: Todella vaikea nimetä yhtä taideteosta, sillä vaikutun jatkuvasti eri taideteoksista. Sanoisin, että yleisesti sellaiset teokset, jotka uskaltavat kyseenalaistaa oletettua ja joista huokuu tunne ja omistautuminen. Olivat ne sitten maalauksia, musiikkia, runoja, (muoti) kuvia tai performansseja. Epäkonventionaalinen, puhutteleva ja yllätyksellinen kiehtoo minua.

Alba: Kysymyksenä tämä on haastava, sillä moni taideteos on vaikuttanut minuun eri elämänvaiheissa eri tavoin. Ehkä päällimmäisenä mieleeni nousee kuitenkin Charlie Kaufmanin elokuva Synecdoche New York, jonka näin ystävieni järjestämillä elokuvajuhlilla. Kyseinen teos on riipaisevin ja sydäntä särkevin kuvaus taiteesta, rakkaudesta ja kuolemanpelosta, jonka olen koskaan nähnyt. Se on myös vaikuttanut yllättävänkin konkreettisesti elämänvalintoihini.

Miska: Minuun suurimman vaikutuksen tekee aina livemusiikki: siihen liittyvä yhteisöllisyys ja hetkellisyys. On mieletöntä olla osa yleisöä, joka kokee taidetta samassa tilassa yhtä aikaa. Satunnaisesta ihmisjou-

Liisa: Se, miten sitä luodessa tai katsoessa voi löytää palasia itsestään. Sellaisia, jotka tukevat omaa identiteettiä ja sellaisia, jotka tuovat esiin uudenlaisia ajatuksia. Taiteen avulla voi jakaa identiteetistään jotain muille ja välittää näin inspiraatiota. Näen tämän ja taiteen loputtomat mahdollisuudet kauniina. Myös rauha, jonka voi saavuttaa taidetta tekemällä tai katsomalla, on kaunista.

Vepu: Taiteessa kauneinta on se, että sen avulla omasta päästä saa puolivalmiita keskeneräisiä ajatuksia ulos. Sellaisia, joita ei välttämättä muuten ikinä käsittelisi muuten kuin sisäisesti. Niistä ajatuksista voi yhdistellä jotain, millä itse ymmärtää niitä paremmin tai jotain, johon joku toinen voi mahdollisesti samaistua.

kosta tulee siinä hetkessä jotain suurempaa ja tärkeämpää. Sellaista huumaavaa ja pakahduttavaa yhteisöllisyyden tunnetta en koe missään muualla.

Liisa: Tällä hetkellä olen erityisen inspiroitunut ”art toy” maailmasta, joka yhdistää elementtejä leluista ja taiteesta. Esimerkkinä KAWS:in luomat hahmot. Pidän pop-taiteesta ja taiteesta, jossa on elementtejä muodista sekä anime- ja pelimaailmasta. Maksimalistisesta estetiikasta, mutta toisaalta myös hyvin minimalistisesta taiteesta. Omassa taiteessani yhdistelen kaikkia näitä maailmoja. Toisena esimerkkinä haluan mainita Kim Simonssonin teokset. Rakastan niiden estetiikkaa ja upeita yksityiskohtia, jotka kertovat jokaisen hahmon luonteesta.

Vepu: Esimerkiksi Naapurini Totoro -elokuva ja Studio Ghiblin muut elokuvat ovat jääneet elävästi mieleen lapsuudesta. Ne itse asiassa pyörivät välillä äänettömällä taustalla, kun teimme Onni Tuomisen kanssa Miten sä muistat mut? -levyäni!

Miten selittäisit sanan luovuus omin sanoin?

Jarrah: Luovuus on minulle ensisijaisesti sisäsyntyistä tarvetta vapauttaa jotakin ulos sisimmästä. Tämä jokin toimii minulle myös osana uusintavaa prosessia, jonka keskiössä on suhteeni ympäröivään maailmaan.

Alba: Harmaalla alueella liikkuva olemisen ja tekemisen tapa, erikoinen yhdistelmä tarvetta, levottomuutta sekä seesteisyyttä. Utopistisesti myös tapa luoda itseni uudelleen, jopa sieluni rakennuksen mediumi.

Miska: Luovuus on uteliaisuutta kokeilla. Se vaatii mielikuvitusta ja uskallusta. Ajattelen, että luovuus on tila, jossa ei ole odotuksia tai tavoitteita. Se on vapaa tila, jossa oma mielikuvitus, kokemukset ja tunteet synnyttävät jotain uutta. Jokainen luova ihminen vain ilmaisee itseään eri välineillä. Joskus ideat tulevat itsestään ja joskus ne vaativat työtä.

Liisa: Luovuus on halua ja tarvetta luoda jotakin, tuoda identiteettiään esiin. Se on myös sitä, että pystyy kuvittelemaan ja toteuttamaan luovia töitä. Se ympäröi kuitenkin kaikkea tekemäämme niin arjessa kuin taiteessakin. Käytämme luovuutta, kun valitsemme miten pukeudumme ja miten ratkaisemme ongelmia. Kun elämme ja luomme uutta.

Vepu: Luovuus on kokeilemisen rohkeutta ja ajatuksien vapauttamista. Jälkeenpäin voi katsoa, mitä siitä syntyi. Mitä tuli tehtyä. Uskon, että kaikissa meissä on kyllä luovuutta, mutta kaikki eivät ole löytäneet omaa tapaansa ilmaista sitä.

Miten kuvailisit omaa tapaasi luoda?

Jarrah: Oma tapani luoda on varsin hähmäinen, mutta jonkinlaisista langanpätkistä saan tässä vaiheessa kiinni. Poststrukturalismi ja intersektionaalisuus ovat vaikuttaneet tapaani luoda hyvin paljon sekä fantasia- ja scifi-tematiikat, joista ammennan. Toki myös omat moninaiset elämänkokemukseni vaikuttavat vahvasti. Näistä kaikista saan inspiraationi kertoa, kokeilla ja leikkiä sanoilla sekä visuaalisilla elementeillä.

Alba: Luomisprosessini rakentuu vahvasti intuition varaan. Teoksissani muoto nousee ainakin alkuun sisällön edeltäjäksi ja tämänkin takia taiteen formaalien elementtien potentiaali kiehtoo minua kerta toisensa jälkeen. Olen hinkannut maalitahroja joka toisesta vaatekappaleestani ja kuivunutta savea varisee alvariinsa kynsieni alta, mikä ehkä kertoo jotain tavastani tehdä ja luoda.

Miska: Itselleni luovuus on kausittaista. Joskus tuntuu, että koko ajan on hinku päästä soittamaan, säveltämään tai muuten vaan taiteilemaan. Joskus taas tuntuu ontolta ja tyhjältä. Siltä, ettei oikein ole annettavaa eikä ideoita. Olen myös huono luomaan mitään väkisin ja puurtamalla. En ole oikein oppinut siihen. Jotkut ovat siinä tosi hyviä! Luovuuden kausittaisuus ei omalla kohdallani liity juurikaan henkiseen hyvinvointiin tai muuhun elämään. Joskus saattaa olla henkisesti raskas olo, mutta ideoita pursuilee. Joskus taas energiaa on, mutta luovuuden suhteen on tyhjä olo. Ja kaikki tämä myös toisin päin.

Liisa: Luon sekä käyttöesineitä että taidetta. Keramiikka on päämateriaalini astioissa ja taide-esineissä, mutta olen kiinnostunut myös maalauksesta, digitaalisesta piirtämisestä ja muodista. Töissäni yhdistyy usein minimalismi ja maksimalismi. Esimerkiksi tasaiset, yksiväriset pinnat ja runsaat yksityiskohdat. Tähän vaikuttaa kiinnostukseni esimerkiksi animeen, videopeleihin, hahmosuunnitteluun ja väreihin. Inspiroidun myös kadulla tai Instagramissa näkemistäni ihmisistä.

Astiani ovat minimalistisempia, mutta tuon niihinkin aina jonkin uniikin elementin. Luonnokseni ovat usein suurpiirteisiä musteella tai digitaalisesti tehtyjä. Savea käytän kolmiulotteisten muotojen hahmotteluun. Prosessit esimerkiksi veistoksen ja maalauksen välillä voivat alkaa samalla tavalla referenssikuvien keräämisestä työn luonnosteluun. Itse teoksen tekeminen on kuitenkin materiaalista riippuen erilaista. Kaikessa luomassani yhdistyy kärsivällisyyden vaatimus ja parhaimmillaan tila, jossa kaikki muu unohtuu hetkeksi.

Vepu: Yleisin tapani luoda musiikkia ja tekstiä on se, että kirjoitan öisin juuri ennen nukkumaanmenoa muutaman siistiltä kuulostavan lauseen ylös. Niiden pohjalta lähdemme Onnin kanssa tekemään tuotantoa ja vasta sitten kirjoitan ”tarinan” kaiken sen ympärille. On myös tietty poikkeuksia! Jotkut tekstit tuntuvat välillä tulevan aika itsestään, jos on käynyt hyvä tuuri, että ajatus niistä on selkeä. Silloin tuotanto on tehty sen tekstin ympärille. Näin kävi esimerkiksi Muistutus-biisini kanssa.

Jos taiteesi osaisi puhua, mitä se kertoisi?

Jarrah: Jos taiteeni osaisi puhua, se nauraisi ja itkisi yhtä aikaa. Hyppisi vimmatusti sekä lepäisi samalla kolmetoista vuotta. Se katsoisi silmiin ja huutaisi olemalla hiljaa.

Alba: Ihanteellisesti taiteeni kertoisi puujalkavitsin, mutta näin syvälle ihmisyyden ytimeen en ole vielä tainnut teoksissani päästä. Jollekin katsojalle se saattaisi kertoa salaisuuden ja toiselle vain hymyillä ilkikurisesti. Taiteeni suhde muihin ihmisiin ei loppujen lopuksi edes kuulu minulle. Meidän välisessä kanssakäymisessä taiteeni on minulle hellä ja yleensä huokaisee jotain sen suuntaista, että kuules, kaikki menee kyllä aivan mainiosti ystävä hyvä.

Miska: Tähän kysymykseen on vaikeaa vastata, kun kaikki riippuu paljon projektista ja siitä, mitä se vaatii. Mihin se suunnataan. Toivoisin taiteeni kertovan innostumisesta, täysillä elämisestä ja tuntemisesta, suruista

ja iloista. Ehkä jotain siitä, että jos jokin asia sytyttää ja innostaa, oli se sitten taidetta tai tiedettä tai päiväunien nukkumista, siihen saa ja kannattaa panostaa, antaa sille aikaa. Mieleeni tulee yksi meemi, jossa kysyttiin ”what’s your guilty pleasure?”. Vastaus siihen oli ”I don’t feel guilty about pleasure”. Se on uusi lempilainaukseni ja motto tulevaan elämään!

Liisa: Se antaisi vihjeitä identiteettini osista ja toisi iloa aiheiden kautta, jotka ovat leikkisiä. Se kertoisi siitä, miten toivoisi sinun olevan oma itsesi ja luottavan omaan näkemykseesi. Se rohkaisisi sinua leikittelemään ja olemaan ottamatta itseäsi liian vakavasti.

Vepu: Taiteeni tavallaan puhuukin ja se on kyllä aina yrittänyt kertoa kaikennäköisiä tarinoita biisien muodossa. Kannattaa käydä kuuntelemassa, mitä se sanoo ja että saako siitä selvää!