Omakoti Vakka-Suomi

Page 15

tyy haarukoimaan vakuutusten hintoja. – Toki jonkin muun kanavan kautta voi saada yksilöllisemmin laaditun ja edullisemmankin vakuutustarjouksen. Mutta verkon laskureiden avulla hintoja pystyy haarukoimaan nopeasti. Vaikkei olisi aktiivisesti vaihtamassakaan vakuutusta, laskureita kannattaa testata, koska ne eivät vie paljon aikaa, Paula Hannula sanoo. Toinen vaihtoehto on pyytää henkilökohtaista tarjousta vakuutusyhtiön konttorilla käyden tai puhelimessa. Lisävaivannäöstä voi olla hyötyä. – Varmasti sitä tapahtuu, että kun asiakas pyytää vakuutusyhtiöltä henkilökohtaisen tarjouksen, hän saa paremman ja kattavuudeltaan sopivamman tarjouksen, toteaa Paula Hannula. Kilpailutuksessa ei kannata unohtaa myöskään omaa vakuutusyhtiötä. – En osaa sanoa missä määrin vakuutusyhtiöt tekevät vastatarjouksia halvemman hinnan mukana poispyrkiville asiakkaille. Mutta totta kai kannattaa pyytää tarjous myös omalta vakuutusyhtiöltä, jos kilpailuttaa muitakin, Hannula sanoo.

Keskittämisestä saattaa saada hyviä etuja Vaikka olisi kilpailuttamassa nimenomaan kotivakuutusta, on hyvä huomioida myös muut vakuutukset. – Kotivakuutuksen voimassaolo saattaa vaikuttaa henkilövakuutusten voimassaoloon tai maksuun ja siitäkin kannattaa huolehtia, ettei vakuutusyhtiötä vaihtaessa vahingossa irtisano esimerkiksi koko vakuutussopimuspakettia, jossa on myös henkilövakuutuksia. Toisaalta taas vakuutusten keskittämisestä saattaa saada hyviä etuja, joten muidenkin vakuutusten läpikäyntiä kannattaa harkita, Hanna Salo sanoo. Jos haluaa kilpailuttaa muutakin kuin kotivakuutuksen, voi olla järkevää kysyä tarjousta koko vakuutuspaketille yhdessä. Tarjous kannattaa pyytää ainakin muutamasta vakuutusyhtiöstä samanaikaisesti. Tarjouksissa on usein tietty voimassaoloaika, joten on hyvä varmistaa, että ehtii vertailemaan vaihtoehtoja ennen päätöksentekoa.

Tuotetietoihin ja tarjouksiin pitää perehtyä rauhassa Laissa ei ole määritelty, mitä riskejä kotivakuutuksen tulee kattaa ja mitä ei. Koska kotivakuutus ei ole standardituote, sen sisältö voi yhtiöittäin vaihdella paljonkin. Tämä tekee vakuutusten vertailusta hankalaa. – Kaikilla vakuutusyhtiöillä on omat tuotteensa, jotka sisältävät erilaisia turvia ja erilaiset ehdot, joten vakuutuksia ei pysty suoraan vertaamaan toisiinsa. Vertailun helpottamiseksi voi esimerkiksi tehdä itselleen jonkinlaisen tarkistuslistan, jonka avulla käydä tarjouksia läpi, vinkkaa Salo. Olennaista on perehtyä tuoteoppaisiin tai -esitteisiin, joissa kerrotaan vakuutusten sisältö pääpiirteissään. Vakuutussopimuksen tarkka sisältö ilmenee vakuutusehdoista, mutta tuoteoppaissa vakuutuksen sisältö esitetään yleistajuisemmin ja esimerkkien kautta. Tarjouksiin kannattaa perehtyä kai-

15

www.omakotilehdet.fi 

A&K Omakoti 3/2022

kessa rauhassa ennen kuin päättää vaihtaa vakuutusyhtiötä. Jos vakuutuksen sisältö herättää kysymyksiä, ne pitää esittää vakuutusyhtiölle ja selvittää epäselvät asiat.

Ei pelkkä hinta, vaan vakuutuksen kattavuus Pelkkä vakuutuksen vuosimaksu ei kerro, mikä on kilpailuttajalle paras vaihtoehto. Vakuutuksen sisältö täytyy aina huomioida laajemmin. Paula Hannula antaa kilpailuttajille neuvon, jolla pääsee jo pitkälle. – Älä kilpailuta pelkkää hintaa, vaan vakuutuksen kattavuutta. Valintaa pohtiessa tulee selvittää muun muassa mitä riskejä vakuutus kattaa ja millaiset ovat omavastuuosuudet. Paras kotivakuutusratkaisu löytyy, kun selvittää minkä laajuista turvaa tarvitsee ja mitkä ovat vakuutuksen ehdot, korvaukset ja kokonaishinta. Tärkeintä on miettiä, kuinka laajan vakuutusturvan tahtoo, eli millaisten vahinkojen varalta haluaa vakuuttaa omaisuutensa. Mitä laajempi vakuutusturva on, sitä kalliimpi on hintakin. Halvalla ei voi saada kattavaa vakuutusta. – Tärkeää on muistaa sekin, että mikään vakuutus ei kata kaikkia mahdollisia vahinkoja. Kaikissa vakuutuksissa on myös rajoitusehtoja, joissa kerrotaan, millaisia tapahtumia vakuutus ei korvaa, kertoo Hanna Salo.

Piharakennukset saattavat tarvita oman vakuutuksen Kotivakuutuksen kattavuus kannattaa tosiaan tutkia huolellisesti. Jos haluaa vakuuttaa esimerkiksi piharakennuksen tai veneen, vakuutusyhtiöillä on erilaisia käytäntöjä niiden suhteen. – Piharakennukset tarvitsevat oman vakuutuksen, mikäli ne ovat tietyn kokoisia tai arvoisia, mutta edellytykset vaihtelevat eri vakuutusyhtiöissä. Myös soutuvene saattaa sisältyä kodin irtaimistovakuutukseen johonkin tiettyyn arvoon asti, mutta muut veneet yleensä eivät, eli ne tarvitsevat oman vakuutuksen, Salo kertoo. Vakuutuksenottajan kannattaa välttää yli- ja alivakuuttamista. Alivakuutettu omaisuus on vakuutettu vain osaksi, ja ylivakuuttamisen haittana on, että joutuu maksamaan liikaa vakuutusmaksuja. Kilpailutuksen yhteydessä on hyvä myös tarkistaa, ettei ole päällekkäisiä vakuutuksia ja että kaikki minkä haluaa olevan vakuutettuna, on todella vakuutettu. Eräät sähköntoimittajat ovat alkaneet myydä sähkösopimuksen yhteydessä esimerkiksi sairauden tai työttömyyden varalta otettavaa vakuutuspohjaista energiaturvaa. Paula Hannulan mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirastoon ei ole tullut kuluttajilta valvontaasioita tai ilmoituksia niihin liittyen. Yksittäisiä yhteydenottoja on tullut ainoastaan liittyen tuotteiden myyntitapaan puhelinmyynnin osalta. – Mutta tällaisessa vakuutuksessa, jonka saa kytkettyä johonkin toiseen tuotesopimukseen, on mietittävä onko vakuutuksessa päällekkäisyyttä, ja kuinka kattavan vakuutusturvan sen kautta saa. 

Hei lukija Askarruttaako kodin remontointi? Jaa remonttikokemuksesi tai toivo juttuaihetta osoitteessa:

omakotilehdet.fi/palaute


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.