26
www.omakotilehdet.fi
A&K Omakoti 2/2014
ĀĀtuoteuutisia
Tyylikäs tolppa tuo sähköt puutarhaan Aidosta luonnonkivestä valmistettu Stoneface-puutarhatolppa on huomaamattoman tyylikäs ratkaisu puutarhan sähkönjakeluun ja valaistukseen. Piha- ja sähkösuunnittelijoiden toiveesta kehitetty tolppa soveltuu esimerkiksi pihan valaistukseen, suihkulähteiden virtalähteeksi, portinpieliksi tai vain tunnelman luomiseen. – Ajatus kiveen asennettavista virtalaitteista sai alkunsa Kangasniemen omakotinäyttelyssä kesällä 2011, kun tuttu sähköinsinööri mainitsi olevan tarvetta puutarhamaisemaan sulautuville virranjakopisteille. Hiukan aikaisemmin saman ajatuksen olin kuullut tuntemaltani pihaja puutarhasuunnittelijalta. Otin oitis insinööriä olkapäästä ja pyysin apua sähköistykseen ja teimme ensimmäiset versiot. Ajan myötä ajatus laajeni muihin virtaa vaativiin pihasisustustuotteisiin, kertoo tuotteen kehittäjä Alpo Leppänen. Valmistaja lupaa, että pohjalaatta pitää tolpan ympärykset siistinä ja elementtirakenne takaa helpon ja nopean asennuksen. Sähkökalustus voidaan valmistaa ennalta kohteeseen sopivaksi. Tukevuutta voidaan parantaa tukiputken mittaa lisäämällä. Ulkonäöltään luonnonmukaisia tolppia on saatavana useissa koissa. Eri korkuiset tolpat toimivat asetelmana.
www.kiviriihi.fi
Puhdasta vettä vakaalla paineella
Sisään asennettavat IVLP:t CER on suomalainen ilma-vesilämpöpump-
– Samantehoisen ilma-vesilämpöpum-
pumerkki, jonka mallisto sisältää ratkaisut
pun alkuinvestointi on noin 30–40 prosent-
Honeywell HS10S -suodatinyhdistelmä si-
niin pientaloihin kuin suurkiinteistöihinkin:
tia pienempi kuin maalämpöpumpun ja ta-
sältää käyttövettä puhdistavan hienosuo-
laitteiden tehoskaala ulottuu 11 kilowatista
kaisinmaksuaika on nopeampi. Maaläm-
dattimen ja vesiverkostoa suojaavan pai-
100 kilowattiin.
möstä poiketen piilokuluja, kuten porauk-
CER:n erikoisuus ovat kokonaan sisään
sen aiheuttamia pihavaurioita, kaivutöitä ja
Tiheä, ruostumattomasta teräksestä val-
asennettavat mallit. Indoor-mallisto käsit-
istutuksien ja kiveyksien uudelleenraken-
mistettu suodatinverkko suodattaa lika-
tää scroll-kompressorilla ja portaattomasti
nuksia, ei ole. Vanhoja järjestelmiä, kuten
hiukkaset ja muut epäpuhtaudet pois. Tä-
säätyvällä invertteritekniikalla toteutettu-
varaajia ja kattiloita, käytetään tehokkaam-
män luvataan estävän putkiston pistekor-
ja malleja.
min hyväksi, ja jäähdytys on tehokkaampi
neenalennusventtiilin.
roosion ja takaavan sen, että kiinteistön
– Indoor-malleissa vältetään jäätymison-
kuin maalämmöllä. Invertteritekniikalla to-
käyttövesiverkon kaikki osat ja laitteet toi-
gelmat kokonaan. Kondenssiveden kanssa
teutettujen pumppujen COP on korkeimmil-
mivat oikein.
ei ole pulmia eikä ulkoyksikkö häiritse talon
laan 4,6. IVLP soveltuu sinnekin, mihin maa-
ulkonäköä, kun kaikki komponentit ovat si-
lämpöä ei voida asentaa, kun maapohja on
sällä, kertoo aluepäällikkö Samuli Haasto.
huono tai porauslupaa ei saada.
Hienosuodattimessa ei ole vaihdettavia patruunoita vaan kiinteä suodatinverkko. Suodatin huuhdellaan epäpuhtauksista
Laitteet sopivat hyvin sekä uudis- että sa-
säännöllisin väliajoin vastahuuhtelujärjes-
neerauskohteisiin. Ne ovat helposti liitettä-
telmällä. Suodattimiin on saatavissa myös
vissä vesikiertoisiin lämmitysjärjestelmiin,
automaattinen vastahuuhtelulaite, jonka
käytettiinpä sitten patterikiertoa, lattialäm-
ansiosta suodatin on lähes huoltovapaa.
mitystä tai konvektoripuhaltimia.
Paineenalennusventtiili takaa vakaan pai-
CER-IVLP-mallistoon sisältyvät myös ta-
neen tulopaineesta riippumatta. Tämä vä-
vanomaiset, ulkoyksiköllä varustetut split-
hentää vedenkulutusta ja pidentää putkis-
mallit.
ton ikää. Paineenalennusventtiili estää ve-
Haasto kertoo, että ilma-vesilämpö-
dentoimittajan verkossa tapahtuneen put-
pumpputekniikka on kehittynyt vauhdilla
kirikon aiheuttamat paineiskut, jotka saat-
viimeisimpien 5 vuoden aikana ja että ny-
taisivat aiheuttaa mittavia vahinkoja käyt-
kyaikaiset IVLP:t toimivat vielä –25 asteen
tövesiputkistossa ja loppukäyttäjien lait-
pakkasessa. Hän sanoo ilma-vesilämpö-
teissa.
pumppumäärien kasvavan muissa Pohjoismaissa nykyisin nopeammin kuin maaläm-
www.kevox.fi
pöpumppujen.
www.cer.fi