Kristina Karvonen, Liisa Maanavilja: ArvoHiili – Hiilimarkkinoilta lisäarvoa turvetuotannosta poistettujen alueiden jatkokäyttöön

Hiilidioksidin päästöoikeuksien hinnan mittava nousu sekä energiaveron korotus ovat johtaneet turvetuotannon nopeaan alasajoon. Turvetuotannosta poistuvat alueet käsittävät kymmeniä tuhansia hehtaareita. Tämä tarkoittaa näiden alueiden vapautumista jatkokäyttöön tai ennallistamista suoksi tai kosteikoksi.

Hiilikaupasta tuloa?

Turpeeseen sitoutunut hiili muodostaa pysyvän hiilivaraston, jonka säilyttäminen on arvokasta ilmaston kannalta. Ennallistaminen suoksi tai kosteikoksi tai kosteikkoviljely entisillä turvetuotantoalueilla säilyttää jäännösturpeen hiilivaraston, koska turve on vedenpinnan alla suojassa hajoamiselta. Maanomistajalla ei ole nykytilanteessa kannustinta vedenpinnan tason nostamiseen. Useimmat maanomistajat valitsevat entiselle turvetuotantoalueelle mieluiten maankäyttömuodon, josta he saavat taloudellista hyötyä.

Turvemaiden vettämisestä on mahdollista saada tuloa Euroopassa usealla paikallisella markkinalla. Esimerkiksi Iso-Britanniassa, osassa Alankomaita ja Pohjois-Saksassa on käytössä alueellisia hiilikauppajärjestelmiä. Myös kaupallisia sertifikaatteja on olemassa. Euroopan komissio kehittää parhaillaan hiilenpoistojen sertifiointikehystä ja siihen yhtenäistä metodologiaa turvemaiden vettämisen tuottamille päästövähennyksille. Suomessa on paljon turvemaita, mutta niiden hiilen säilyttämisellä ei ole käyty sertifioitua kauppaa. Toimivan hiilimarkkinan syntyminen edellyttää sertifiointimenetelmän lisäksi alueelliseen ja paikalliseen tasoon keskittyvää työtä. Harvalla maanomistajalla on edellytyksiä toimia hiilimarkkinoilla suoraan itse.

ArvoHiili-projekti

Euroopan Unionin osarahoittama ArvoHiili-projekti (10/2023–6/2026) selvittää edellytyksiä saada maanomistajalle ja paikallistalouteen lisäarvoa hiilivaraston säilyttämisestä ja hiilensidonnasta turvetuotannosta poistetuilla alueilla. Tutkittavana keinona projektissa on hiilimarkkinoilla myytävien ilmastoyksiköiden tuottaminen kosteikkoviljelyllä ja ennallistamisella. Projektin kohdealue on Etelä-Pohjanmaa.

Projektin toteuttavat Geologian tutkimuskeskus (GTK), Luonnonvarakeskus (Luke), Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) sekä Itä-Suomen yliopiston Metsätieteiden osasto ja Oikeustieteiden laitos. Tarkastelussa ovat luonnontieteellis-tekniset, oikeudellis-hallinnolliset ja taloudelliset edellytykset ilmastoyksiköiden tuottamiselle.

Rahkasammaleen kasvatusta Haukinevalla

Pilottikohdetutkimuksia

ArvoHiilessä GTK:n ja Luken vastuulla on tutkia, millaista ilmastohyötyä eli kasvihuonekaasupäästöjen vähenemistä voidaan saavuttaa erilaisilla hiilivarastoa säilyttävillä maankäyttömuodoilla. Tietoa kerätään julkaistusta tutkimuskirjallisuudesta sekä hankkeen pilottialueilla tehtävistä kasvihuonekaasumittauksista.

”Pilottikohdetutkimuksilla on projektissa tärkeä rooli. Saamme tutkittua tietoa kyseisen käyttömuodon ilmastovaikutuksesta. Lisäksi voimme kehittää tapoja vaikutusten mittaamiseen ja ilmastohyötyjen arvioimiseen ympäristömuuttujien avulla”, kertoo projektin koordinaattori Liisa Maanavilja GTK:sta.

Viime vuosina kosteikkoviljelystä on puhuttu paljon, mutta varsinaista viljelytyötä on tehty vähän. Syynä tähän on ollut taloudellisten kannustimien puuttuminen. Kosteikkoviljelykokeiluihinkaan ei ole aiemmin juurikaan saatu rahoitusta.

Projektissa tarkastellaan viittä turpeen hiilivarastoa säilyttävää maankäyttömuotoa ja niitä edustavaa viittä pilottikohdetta. Näitä ovat ennallistaminen (soistaminen), pajun lyhytkiertoviljely tavanomaista korkeammalla vedenpinnalla (verrokkina tavanomainen viljely), ruokohelven viljely tavanomaista korkeammalla vedenpinnalla (verrokkina tavanomainen viljely), rahkasammalen kasvatus sekä osmankäämin kosteikkoviljely. GTK mittaa pilottikohteilta hiilidioksidi-, metaani- ja dityppioksidivirtoja sekä turpeen ominaisuuksia. Luke tekee kasvillisuus- ja karikkeentuottomittauksia, joilla tarkennetaan vanhan turpeen päälle kertyvän uuden hiilivaraston suuruutta ja sen pysyvyyttä. Projekti toteutetaan yhteistyössä pilottikohteiden maanomistajien kanssa.

GTK Kasvihuonekaasumittausta Aitonevalla

Vertailuskenaario ratkaisee, syntyykö päästövähennystä

Kun tuotetaan ilmastoyksiköitä markkinoille, maankäyttömuotojen ilmastovaikutusta tarkastellaan suhteessa vertailuskenaarioon. Turvepelloilla luonteva vertailuskenaario on viljelyn jatkuminen, mutta turvetuotantoalueilla tilanne ei ole yhtä yksinkertainen. Turvetuotantoalueen päästöt ovat heti tuotannon loppumisen jälkeen suuret, mutta useimmissa maissa jo lainsäädäntökin vaatii, että turvetuotantoalue siirretään seuraavaan maankäyttömuotoon esimerkiksi tuhkalannoittamalla tai vettämällä.

Suomessa turvetuotannosta poistettujen alueiden suosituin jatkokäyttö on metsitys. Joillakin alueilla, kuten Etelä-Pohjanmaalla, myös maatalous on suosittua. ArvoHiili-hankkeessa Luke laatii ehdotuksen Etelä-Pohjanmaan vertailuskenaarioksi jatkokäytön alueellisen nykytilanteen perusteella. Vertailuskenaario määrittää, syntyykö hiilivaraston säilyttämisestä ylipäätään päästövähennystä tarkasteltavalla aikavälillä. Vaikka pitkällä, satojen ja tuhansien vuosien aikajänteellä hiilivarasto säilyy parhaiten vedenpintaa nostamalla, lyhyemmällä, kymmenien vuosien aikajänteellä metsittämisen aikaansaama puuston hiilensidonta tuottaa entisillä turvetuotantoalueilla yhtä hyvän tai paremman ilmastovaikutuksen. Märissä oloissa vapautuva metaani huonontaa ennallistamisen ja kosteikkoviljelyn ilmastovaikutusta lyhyellä aikajänteellä. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, joka kuitenkin hajoaa ilmakehässä.

Jos ilmenee, että entisiltä turvetuotantoalueilta ei ole saatavissa myyntikelpoista päästövähennystä hiilimarkkinoille, sekä Suomessa että muualla Euroopassa nousussa oleva luontoarvokauppa voisi olla vastaava mahdollisuus saada tuloa alueilta.

Kasvihuonekaasumittaus käynnissä Plumpunnevan pajukohteella

Alueen ominaisuuksilla on väliä

Turvetuotannosta poistuneiden alueiden turvepaksuus vaihtelee sekä kohteiden välillä että niiden sisällä. Alueilla on myös korkeusvaihtelua, minkä vuoksi joihinkin osiin kertyy luontaisesti vettä, kun taas toisia on vaikea vettää vaikuttamatta naapurikiinteistöihin. Vapautuvissa alueissa on myös käyttöön valmistettuja kohteita, joissa tuotantoa ei ole aloitettu, mutta joissa turve hajoaa ojituksen seurauksena.

”Jatkokäytön suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon suonpohjan ominaisuudet. Niillä on ratkaiseva vaikutus siihen, millainen jatkokäyttömuoto olisi optimaalinen”, toteaa Maanavilja. ”Turvetuotantoalueet ovat tyypillisesti kooltaan parisataa hehtaaria, joten paras lopputulos voi olla yhdistelmä useita erilaisia maankäyttömuotoja, ilmasto- ja monimuotoisuushyödyt huomioon ottaen”, Maanavilja jatkaa.

Entisillä tuotantoalueilla turve on pääsääntöisesti pitkälle maatunutta, hapanta ja kasvien näkökulmasta ravinneköyhää. Maatalouskäytön jälkeen turvepellolla on sitä vastoin kasveille saatavissa ravinteita helposti käyttöön otettavissa muodoissa. Siksi ruohovartisten kasvien kosteikkoviljely saattaa sopia paremmin turvepelloille. Vähäravinteista kasvualustaa suosiva rahkasammal puolestaan sopisi paremmin entisille turvetuotantoalueille. ▲

TEKSTI: KRISTINA KARVONEN, GTK

LIISA MAANAVILJA, GTK

KUVAT: PASI ARKKO, GTK