
2 minute read
Lukijalle Kari Pienimäki
from Materia 2/2022
Arvoisa lukija!
Kädessäsi on vuoden odotetuin Materia-lehden lähes satasivuinen, Vuorimiespäivien 80. juhlavuoden mahtiteemanumero. Tälläkin kertaa lehdessä ovat jo perinteeksi muodostuneet raportit vuosikokouksesta, vuoriteollisuuden tilasta sekä luonnollisesti iltajuhlasta ja lauantain lounaalta.
Vuorimiespäivät saatiin vihdoin viettää livenä. Kyllä sitä olikin odotettu. Juttua olisi ystävien kanssa juhlissa riittänyt varmaan viikoiksi - sen verran patoutumaa oli pandemiakaranteenin aikana lähikommunikaatio- Kari ja Jetta tarpeessa syntynyt. Loisteliaat juhlat totisesti olivatkin Forcit Group ja Normet järjestäneet, suurkiitos vielä isännille!
Pääsin esiintymään Noora Karman taikaperformanssissa avustajana. Tosin töppäsin siinä kaksi kertaa – ensin käänsin kädessäni olleet laput liian aikaisin ja sitten vielä pudotin ne stagelle. Tuskin tulee kutsua enää moiseen hommaan. Erityisen mukavaa juhlissa oli päästä tutustumaan alamme nuoriin tulevaisuudenlupauksiin sekä saada hetken tuntea opiskelijoiden nauttimaa akateemista vapautta – se sai itsenikin tuntemaan lähes nuoreksi. Riehaannuin jopa rouvan kanssa ajelemaan metrolla lauantai-iltana Otaniemestä kotiin.
Kuten Leenan ansiokkaasti koostamasta ”Vuoriteollisuuden tila” -jutusta voi lukea, vuosi 2021 oli toimialallamme taas varsin suotuisa. Olimme oppineet tekemään hyvää businesta pandemiasta huolimatta osittain etänä ja voimme lukea monista uusista ennätyksistä alan tilannekatsauksesta. Työturvallisuus ja ympäristöasiat olivat myös yleisesti kehittyneet erittäin positiivisesti.
Lehdessä ovat referaatit kokousesitelmistä. Olli Breilinin esitys arvioi mm. metallien ja mineraalien tarpeen nousevan 3 miljardiin tonniin vuoteen 2050 mennessä. Peter Handleyn videoesitys keskittyi Euroopan energia- ja mineraaliriippuvuuksien vähentämiseen mm. Venäjästä. Matti Hietasen ”Vuoriteollisuuden renessanssi” -artikkeli kertoo kaivosteollisuuteen ja metallien valmistukseen kohdistuvista odotuksista hiilineutraliuteen pyrittäessä sekä kierrätyksen tavoitteista. Sanna Rötsä esitteli malminetsintäopasta pitkälti vastuullisuusnäkökulmasta. Tuomon referaatti ASM Finland ry:n webinaarista valottaa mielenkiintoisesti metallien ja myös muidenkin materiaalien, mm. puupohjaisten pakkausmateriaalien, tekstiilien ja rakennusmateriaalien kehittämiseen liittyviä haasteita, odotuksia sekä mahdollisuuksia. Artikkeli on myös varsin opettavainen, ainakin itse löysin sieltä useita mukavia ”ahaa”-elämyksiä.
Antero Hakapää ja Frisco kirjoittivat viihdyttävän historiikin Suomen kaivostorneista. Jutun lopussa julistetaan myös valokuvauskilpailu käynnistyneeksi – siihen kannattaa osallistua. Tästä saa myös hyvän vinkin mahdollista kotimaan kesälomareissua suunnitellessa.
Olemme eläneet varsin synkkiä ja masentavia aikoja viime vuodet. Monella on ollut ”mieli maassa” globaalin tilanteen vuoksi. Toivottavasti tämä aviisi tuo edes vähän lohtua ja saa ajatuksesi loitontumaan hetkeksi maailman kriiseistä sekä havaitsemaan (toisin kuin Pertti kolumninsa loppukappaleessa kehottaa), että pitkällä tähtäimellä maapallon elinkelpoisuuden turvaamisessa on merkityksellisempiäkin asioita olemassa kuin koronapandemia tai sota ja me olemme osaamisalueidemme kanssa sen turvaamisen keskiössä. ▲
Päätoimittajanne KARI