Kolumni: Pertti Voutilainen: Totuus ja valhe

PERTTI VOUTILAINEN

Totuus ja valhe

Meillä tunnetaan hyvin venäläisen Vladimir Vysotskin kirjoittama ”Ystävän laulu”. Sen rinnalle kannattaa nostaa saman tekijän ”Totuus ja valhe”-teos, jonka sanoma on tänään kovasti ajankohtainen. Runo kertoo siitä, kuinka valhe totuuden kaapuun pukeutuneena kulkee ympäriinsä ja levittää väärää tietoa. Saman menetelmän kannalla oli aikanaan Lenin, joka opetti, että kun valheen kertoo kymmenen tuhatta kertaa, se kuulijan korvissa alkaa kuulostaa totuudelta. Näin tuntuvat ajattelevan Kremlin palatsissa istuvat johtajat tänäänkin.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uskoin, että Venäjä voi kehittyä demokraattiseen suuntaan. Pettymys on suuri. Pakko on tunnustaa, että monen muun lailla olin ollut naiivi. Sodan aloitettuaan Venäjä menetti luottamuksensa ja sulki itsensä kansainvälisen kanssakäymisen ulkopuolelle pitkäksi aikaa. Hylkiövaltioksi.

Kun aikanaan paljon matkustin Neuvostoliitossa, opin tuntemaan pääasiassa mukavia ihmisiä. Yhdessä asiassa he kuitenkin poikkesivat meistä suomalaisista. Samalla kun he ihailivat läntisen maailman saavutuksia, he koko ajan epäilivät, että emme kerro totuutta, vaan yritämme sumuttaa heitä. Keskustelukumppanin sanaan ei täysin luotettu. Tämän tulkitsen heijastavan erilaista suhtautumista totuuden ja valheen väliseen rajaviivaan. Venäjällä se on häilyvämpi kuin meillä. Oli helppoa huomata, että järjestelmä oli mätä eikä se tuottanut kansalaisille hyvää.

Täysin käsittämättömiä ovat Venäjän johdon julkisuuteen välittämät tiedot Ukrainassa käytävistä taisteluista. Heidän kertomansa mukaan sotaa ei ole olemassakaan. Jos sellaista erehtyy väittämään, voi saada viidentoista vuoden tuomion. Totuuden kertominen käy kalliiksi.

Sota on aina raakaa, mutta erityisen julmalta vaikuttaa se, mitä saamme päivittäin tietää Ukrainan tapahtumista. Sotarikoksiksi luokiteltavia tekoja tapahtuu joka päivä. Presidentti Niinistö osui asian ytimeen todetessaan, että kun naamiot riisuttiin, paljastuivat sodan rumat kasvot. Viha on negatiivinen käsite, mutta en mitään voi sille, että nyt vihaan. Julma sota keskellä Eurooppaa vuonna 2022 on käsittämätön asia. En lähde arvailemaan, kuinka tämä hulluus aikanaan päättyy. Ukrainan joukot taistelevat urhoollisesti ja hyökkääjä kohtaa odotettua kovempaa vastarintaa. Puolustaja suojelee omaa kansaansa ja sen tulevaisuutta. Hyökkääjä tuskin tietää, miksi hänet on määrätty sotarintamalle. Tällainen motivaatioero on ratkaissut monta sotaa syyttömän hyväksi. Toivottavasti näin käy tässäkin tapauksessa.

Kirjoitan tätä huhtikuun alussa. Kun saat tekstin luettavaksesi, moni asia on ehtinyt muuttua. Sopii toivoa, että asiat kehittyisivät positiiviseen suuntaan, mutta jo nyt on saatu aikaan vahinko, jonka korjaaminen kestää kauan. Monen sukupolven ajan Venäjää tullaan kohtelemaan hylkiönä. Sen kohtalon maa on itse ansainnut, mutta huono asia se on koko maailmalle. Ja sitä se on ennen kaikkea Suomelle.

Pandemian hellittäessä olimme jo alkaneet elätellä toivoa paranevasta taloudesta. Ne haaveet joutuivat romukoppaan, kun Putin antoi hyökkäyskäskynsä. Vuosia peräänkuulutetut toimet talouden pohjan vahvistamiseksi tulivat entistäkin tärkeämmiksi. Perusvika on, että jatkuvasti syömme enemmän kuin tienaamme. Kovasti ilahduin, kun lehdestä luin, että valtiovarainministerimme oli uskaltanut esittää arvion, että meidän on pakko lähivuosina hyväksyä elintasomme aleneminen. Tällaista ei poliitikko ole koskaan ennen tunnustanut. Mutta selväähän on, että jos työmme tuottaa tulosta vähemmän kuin kulutamme, on työtä pakko tehdä enemmän. Ja palkkoja, eläkkeitä ja muita etuja on alennettava, kunnes tasapaino saavutetaan. Markkinatalous kyllä armottomasti hoitaa asiaa kuntoon työttömyyden kautta. Se on tuskallinen tie. Yhteistyöllä asiaa voisi helpottaa. Näistä mielipiteistä tiedän saavani turpiin. Mutta yrittäkää keksiä parempi keino. Väitän, että olette heikoilla, jos sellaisen uskotte löytävänne.

Hallituksen kehitysriihi puitiin tänä vuonna nopeasti. Se oli hyvä uutinen siinä mielessä, että puolueet olivat yksimielisiä suurista satsauksista turvallisuuteen. Mutta jäivätkö säästötoimet hoitamatta? Siitä olen kovasti huolissani. Edestämme ne joka tapauksessa löydämme. Sellainen on nyt maailman meno joka tapauksessa.

Viime vuodet ovat opettaneet, että ikäviä tapahtumia emme pysty ennakoimaan. Ei kukaan arvannut pandemian ja sodan syttymistä. Monen olen kuullut väittävän, että tästä syystä niihin ei pystytä varautumaan. Väitän, että pystytään. Jos talous pidetään ylijäämäisenä niin lihavina kuin laihoinakin vuosina, ulkoiset shokit eivät meitä saata vaaraan. Lähitulevaisuuden lääkkeeksi neuvon hidastamaan maailman pelastamiseksi suunniteltuja toimia. Ei maailma suistu raiteiltaan, vaikka ilmasto vielä muutamia vuosia joutuisi odottamaan korjaustoimia. Mutta mistä löytyisi poliittinen rohkeus korjaustoimiin. ▲ ******************************************************* Riemullisia loppukevennyksiä on näissä oloissa vaikea esittää, mutta Venäjän laivastolle lausun kuitenkin: BOTTOMS UP!